1.

Cour d’appel de Paris’n (Pariisin ylioikeus, Ranska) esittämä ennakkoratkaisupyyntö koskee sähköisestä kaupankäynnistä annetun direktiivin 2000/31/EY ( 2 ) 3 artiklan, ihmisille tarkoitettuja lääkkeitä koskevista yhteisön säännöistä annetun direktiivin 2001/83/EY ( 3 ) 85 c artiklan sekä SEUT 34 ja SEUT 36 artiklan tulkintaa.

2.

Ennakkoratkaisupyyntö on esitetty asiassa, jossa vastakkain ovat Alankomaiden oikeuden mukaan perustettu ja sinne sijoittautunut yhtiö A, joka pitää apteekkia ja erityisesti ranskalaiselle asiakaskunnalle suunnattua internetsivustoa, sekä useita Ranskaan sijoittautuneita apteekkien pitäjiä ja apteekkarien ammatillisia etujärjestöjä. Kyseisellä internetsivustolla on myyntiportaali, jossa tarjotaan ilman lääkemääräystä saatavia lääkkeitä ja lääkkeenomaisia tuotteita. Edellä mainitut apteekkien pitäjät ja etujärjestöt väittävät, että A syyllistyi vilpilliseen kilpailuun, kun se mainosti tätä sivustoa ranskalaiselle asiakaskunnalle laajalla ja monimuotoisella mainoskampanjalla. Lisäksi A jätti noudattamatta Ranskan lainsäädännössä asetettua velvollisuutta huolehtia siitä, että jokainen potilas täyttää esitietolomakkeen ennen hänen ensimmäisen tilauksensa hyväksymistä.

3.

Käsiteltävässä asiassa unionin tuomioistuinta pyydetään täsmentämään, missä määrin jäsenvaltioilla on oikeus säännellä yhtäältä muihin jäsenvaltioihin sijoittautuneiden apteekkien harjoittamaa ilman lääkemääräystä saatavien lääkkeiden verkkomyyntipalvelujen mainontaa ja toisaalta tällaisten lääkkeiden verkossa tapahtuvaa tilaamismenettelyä.

4.

Direktiivin 2000/31 1 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Tämän direktiivin tavoitteena on edistää sisämarkkinoiden moitteetonta toimintaa varmistamalla tietoyhteiskunnan palvelujen vapaa liikkuvuus jäsenvaltioiden välillä.

2.   Tällä direktiivillä lähennetään siinä määrin, kuin se on tarpeen 1 kohdassa tarkoitetun tavoitteen toteuttamiseksi, tiettyjä tietoyhteiskunnan palveluihin sovellettavia kansallisia säännöksiä, jotka koskevat sisämarkkinoita, palvelun tarjoajien sijoittautumista, kaupallista viestintää, sähköisessä muodossa tehtäviä sopimuksia, välittäjien vastuuta, käytännesääntöjä, tuomioistuinten ulkopuolella tapahtuvaa riitojen ratkaisemista, oikeussuojakeinoja ja jäsenvaltioiden välistä yhteistyötä.”

5.

Direktiivin 2000/31 2 artiklan a alakohdassa määritellään tietoyhteiskunnan palvelujen käsite viittaamalla direktiivin 98/34/EY ( 4 ), sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 98/48/EY ( 5 ), 1 artiklan 2 alakohtaan. Jälkimmäisen säännöksen mukaan kyseisillä palveluilla tarkoitetaan ”kaikkia tietoyhteiskunnan palveluja, toisin sanoen kaikkia etäpalveluina sähköisessä muodossa palvelun vastaanottajan henkilökohtaisesta pyynnöstä toimitettavia palveluja, joista tavallisesti maksetaan korvaus”. Direktiivin (EU) 2015/1535 ( 6 ), joka korvasi direktiivin 98/34, 1 artiklan 1 kohdan b alakohdassa toistetaan tämä sama määritelmä. Direktiivin 2015/1535 10 artiklan toisen kohdan mukaan ”viittauksia kumottuun direktiiviin pidetään viittauksina tähän direktiiviin liitteessä IV olevan vastaavuustaulukon mukaisesti”.

6.

Direktiivin 2000/31 2 artiklan h alakohdan mukaan ”yhteensovitetulla alalla” tarkoitetaan ”jäsenvaltioiden oikeusjärjestelmissä asetettuja, tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoajiin tai tietoyhteiskunnan palveluihin sovellettavia vaatimuksia riippumatta siitä, ovatko vaatimukset yleisluonteisia vai erityisesti tähän tarkoitukseen suunnattuja”. Siinä täsmennetään seuraavaa:

7.

Direktiivin 2000/31 3 artiklassa, jonka otsikko on ”Sisämarkkinat”, säädetään seuraavaa:

”1.   Kunkin jäsenvaltion on huolehdittava siitä, että sen alueelle sijoittautuneen palvelun tarjoajan tarjoamien tietoyhteiskunnan palvelujen osalta noudatetaan kyseisessä jäsenvaltiossa sovellettavia, yhteensovitettuun alaan kuuluvia kysymyksiä koskevia kansallisia säännöksiä.

2.   Jäsenvaltiot eivät voi yhteensovitettuun alaan liittyvien syiden vuoksi rajoittaa toisesta jäsenvaltiosta peräisin olevien tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoamisen vapautta.

3.   Edellä 1 ja 2 kohtaa ei sovelleta liitteessä tarkoitettuihin aloihin.

4.   Jäsenvaltiot voivat toteuttaa toimenpiteitä, joilla poiketaan 2 kohdan säännöksistä tietyn tietoyhteiskunnan palvelun osalta, jos:

sanotun kuitenkaan vaikuttamatta tuomioistuimessa tapahtuvaan käsittelyyn eikä rikostutkintaan liittyviin toimenpiteisiin.”

8.

Kyseisen direktiivin 8 artiklan 1 kohdassa säädetään, että ”jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että sellaisen kaupallisen viestinnän käyttö, joka osittain tai kokonaan muodostaa säännellyn ammatin harjoittajan tarjoaman tietoyhteiskunnan palvelun, sallitaan sillä edellytyksellä, että noudatetaan ammatillisia normeja, jotka koskevat erityisesti ammatin riippumattomuutta ja arvokkuutta, ammattikunniaa, ammattisalaisuutta sekä vilpittömyyttä asiakkaita ja muita samaa ammattia harjoittavia kohtaan”.

9.

Direktiivin 2001/83 85 c artiklan 1 ja 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Rajoittamatta kansallista lainsäädäntöä, jossa kielletään reseptilääkkeiden tarjoaminen etämyyntiin yleisölle tietoyhteiskunnan palvelujen avulla, jäsenvaltioiden on varmistettava, että lääkkeitä tarjotaan etämyyntiin yleisölle [direktiivissä 98/34] määriteltyjen tietoyhteiskunnan palvelujen avulla seuraavin ehdoin:

– –

2.   Jäsenvaltiot voivat asettaa kansanterveyden suojelemiseksi ehtoja tietoyhteiskunnan palvelujen avulla etämyyntiin yleisölle tarjottavien lääkkeiden vähittäisjakelulle niiden alueella.”

10.

Saman direktiivin VIII osaston, jonka otsikko on ”Lääkemainonta”, 86 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tässä osastossa ’lääkemainonnalla’ tarkoitetaan kaikenlaista ovelta ovelle tiedottamista, asiakkaitten hankintaa tai kannustimia, joiden tarkoituksena on edistää lääkkeiden määräämistä, luovutusta, myyntiä tai kulutusta; siihen sisältyvät erityisesti:

– –”

11.

Kansanterveyslain (code de la santé publique) R. 4235-22 §:ssä säädetään, että ”apteekkien on kiellettyä lähestyä asiakkaita sellaisilla menetelmillä, jotka loukkaavat apteekkarin ammatin arvokkuutta”.

12.

Saman lain R. 4235-64 §:ssä säädetään, että ”apteekki ei millään menetelmällä saa kannustaa potilaita lääkkeiden väärinkäyttöön”.

13.

Unionin tuomioistuimelle toimitetusta asiakirja-aineistosta ilmenee, että kansanterveyslain L. 5121-5 §:ssä tarkoitetuissa apteekeissa, keskinäiseen vakuutusjärjestelmään kuuluvissa apteekeissa ja kaivospelastuspalvelua harjoittavien yhtiöiden apteekeissa tapahtuvassa lääkejakelussa noudatettavista hyvistä käytännöistä 28.11.2016 annetun sosiaali- ja terveysministerin asetuksen (arrêté du 28 novembre 2016 du ministre des Affaires sociales et de la Santé relatif aux bonnes pratiques de dispensation des médicaments dans les pharmacies d’officine, les pharmacies mutualistes et les pharmacies de secours minières, mentionnées à l’article L. 5121-5 du code de la santé publique; JORF 1.12.2016, teksti nro 25; jäljempänä lääkejakelussa noudatettavista hyvistä käytännöistä annettu asetus) liitteessä olevan 7 jakson, jonka otsikko on ”Lääkkeiden sähköiseen kauppaan sovellettavat täydentävät säännöt”, 7.1 kohdassa, jonka otsikko on ”Lääkeneuvonta”, säädetään seuraavaa:

”Lääkkeiden sähköiseen kauppaan tarkoitettu internetsivusto suunnitellaan siten, että lääkkeitä ei voida toimittaa ilman, että asiakkaan ja kyseisen apteekin pitäjän välinen vuorovaikutteinen asiointi on mahdollista ennen tilauksen hyväksymistä. Automatisoitu vastaus potilaan esittämään kysymykseen ei siis riitä potilaan erityiseen tilanteeseen soveltuvan tiedonsaannin ja neuvonnan varmistamiseksi.

Apteekki tarvitsee potilaasta tiettyjä henkilökohtaisia tietoja varmistaakseen, että tilaus soveltuu potilaan terveydentilaan, ja havaitakseen mahdolliset vasta-aiheet. Tästä syystä apteekki asettaa verkkosivustolle ennen ensimmäisen tilauksen hyväksymistä esitietolomakkeen, johon merkitään potilaan ikä, paino, pituus, sukupuoli, käynnissä olevat hoidot, aiemmat allergiat, vasta-aiheet ja tarvittaessa raskaus tai imettäminen. Potilaan on vakuutettava, että hänen antamansa tiedot ovat totuudenmukaiset.

Esitietolomake täytetään ensimmäisen tilauksen yhteydessä tilausta hyväksyttäessä. Jos lomaketta ei ole täytetty, lääkkeitä ei voida toimittaa. Apteekki vahvistaa lomakkeen ennen tilauksen hyväksymistä osoittaakseen, että se on tutustunut potilaan antamiin tietoihin.

Esitietolomakkeen ajantasaistamista ehdotetaan jokaisen tilauksen yhteydessä.

– –”

14.

Kuten unionin tuomioistuimelle toimitetusta asiakirja-aineistosta ilmenee, kansanterveyslain L. 5125-39 §:ssä tarkoitetuista lääkkeiden sähköisessä kaupassa käytettäviin internetsivustoihin sovellettavista teknisistä määräyksistä 28.11.2016 annetun sosiaali- ja terveysministerin asetuksen (arrêté du 28 novembre 2016 du ministre des Affaires sociales et de la Santé relatif aux règles techniques applicables aux sites Internet de commerce électronique de médicaments prévues à l’article L. 5125-39 du code de la santé publique; JORF 1.12.2016, teksti nro 26; jäljempänä teknisistä määräyksistä annettu asetus) liitteessä olevassa 1 jaksossa, jonka otsikko on ”Lääkkeiden sähköisessä kaupassa käytettävien internetsivustojen toiminnot”, säädetään, että ”hakujen maksullinen optimointi hakuohjelmissa tai hintavertailusivustoilla on kielletty”.

15.

A on Alankomaiden oikeuden mukaan perustettu yhtiö, joka on rekisteröity Alankomaissa apteekkitoiminnan harjoittamista varten. Lisäksi yhtiö myy lääkkeitä ja lääkkeenomaisia tuotteita verkossa useilla eri internetsivustoilla, joista yksi on suunnattu erityisesti ranskalaisille kuluttajille. ( 7 ) Sivustolla myytävillä lääkkeillä on myyntilupa Ranskassa, ja niitä saa ilman lääkemääräystä.

16.

A järjesti mainoskampanjan näiden ranskalaisille kuluttajille myytäväksi tarjottujen valmisteiden mainostamiseksi. Kampanja toteutettiin jakamalla mainosesitteitä muiden etämyyntiä harjoittavien toimijoiden lähettämien postipakettien mukana (ns. piggyback-menetelmä), lähettämällä mainoskirjeitä postitse ja ilmoittamalla edellä mainitulla internetsivustolla tarjouksista, joissa luvattiin myöntää alennus, jos tilauksen kokonaisarvo ylittää tietyn summan, sekä hankkimalla Google Adwordsilta maksullinen hakuoptimointi avainsanalle lasante.net.

17.

Daniel B, UD, AFP, B ja L, jotka ovat apteekkien pitäjiä tai apteekkarien ammatillisia etujärjestöjä (jäljempänä Daniel B ym.), nostivat A:ta vastaan kanteen tribunal de commerce de Paris’ssa (Pariisin kauppatuomioistuin, Ranska). Daniel B ym. vaativat muun muassa korvausta vahingosta, joka niille oli väitetysti aiheutunut A:n harjoittamasta vilpillisestä kilpailusta ja siitä, että A oli saanut perusteetonta etua, kun se oli jättänyt noudattamatta lääkkeiden mainontaan ja myyntiin verkossa sovellettavaa Ranskan lainsäädäntöä.

18.

A katsoo, ettei kyseistä lainsäädäntöä voida soveltaa siihen, koska se on lainmukaisesti sijoittautunut Alankomaihin apteekkitoiminnan harjoittamista varten ja myy tuotteitaan ranskalaisille kuluttajille verkkokaupassa.

19.

Tribunal de commerce de Paris totesi 11.7.2017 antamassaan tuomiossa, että A:n ranskalaisen internetsivuston luominen kuului Alankomaiden oikeuden soveltamisalaan. Se kuitenkin katsoi, että muihin jäsenvaltioihin sijoittautuneisiin yhtiöihin, jotka myyvät lääkkeitä internetin välityksellä ranskalaisille potilaille, sovellettiin kansanterveyslain R. 4235-22 ja R. 4235-64 §:ää. Jakamalla yli kolme miljoonaa mainoslehtistä apteekkinsa ulkopuolella A oli lähestynyt ranskalaisia asiakkaitaan kyseisten säännösten vastaisesti tavalla, joka loukkasi apteekkarin ammatin arvokkuutta. Tästä tribunal de commerce de Paris päätteli, että A oli saanut taloudellista etua muihin markkinatoimijoihin nähden rikkomalla kyseisiä säännöksiä, mitä oli pidettävä vilpillisenä kilpailuna.

20.

A valitti tästä tuomiosta cour d’appel de Paris’hin ja väitti, ettei siihen voida soveltaa kansanterveyslain R. 4235-22 ja R. 4235-64 §:ää. Sen mukaan nämä pykälät ovat direktiivin 2000/31 3 artiklassa, direktiivin 2001/83 85 c artiklassa ja SEUT 34 artiklassa tarkoitetun alkuperämaan sääntöjen soveltamista koskevan periaatteen vastaisia perusteettomia rajoituksia. Tällaisia rajoituksia ei voida oikeuttaa kansanterveyden suojelemisella.

21.

Daniel B ym. vaativat, että cour d’appel de Paris pysyttää tribunal de commerce de Paris’n tuomion siltä osin kuin siinä sovellettiin lääkemyynnin mainostamiseen Ranskan oikeutta ja katsottiin, että A:n harjoittama laajamittainen mainonta oli vilpillistä kilpailua, koska se loukkasi apteekkarin ammatin arvokkuutta ja koska sen sisällöllä kannustettiin lääkkeiden väärinkäyttöön. Muilta osin Daniel B ym. vaativat tuomion muuttamista ja väittävät, että kansanterveyslakia ja lääkejakelussa noudatettavista hyvistä käytännöistä annettua asetusta sovelletaan myös A:n käyttämään maksulliseen hakuoptimointiin. Ne väittävät, että lääkkeiden verkkomyynnin mainostamiselle kansanterveyslaissa asetetut rajoitukset voidaan oikeuttaa erityisesti tavoitteella suojata apteekkarin ammatin arvokkuutta ja ammattikunniaa. Nämä rajoitukset ovat tähän tavoitteeseen – joka itsessään liittyy kansanterveyden suojeluun – nähden oikeasuhteisia.

22.

Tässä tilanteessa cour d’appel de Paris päätti 28.9.2018 tekemällään välipäätöksellä, joka saapui unionin tuomioistuimeen 15.10.2018, lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Sallitaanko unionin lainsäädännössä ja erityisesti

se, että unionin jäsenvaltio säätää, että sen alueella sovelletaan apteekkareihin, jotka ovat toisen unionin jäsenvaltion kansalaisia, erityissääntöjä, jotka koskevat

23.

Kirjallisia huomautuksia ovat esittäneet A, Daniel B ym., Ranskan, Kreikan, Espanjan ja Alankomaiden hallitukset sekä Euroopan komissio. Nämä samat asianosaiset ja muut osapuolet olivat Alankomaiden hallitusta lukuun ottamatta edustettuina istunnossa, joka pidettiin 3.10.2019.

24.

Apteekkarien ammattiin pääsyn edellytykset on yhdenmukaistettu unionin tasolla, ( 8 ) kun taas tämän ammatin harjoittamisen edellytykset kuuluvat jäsenvaltioiden toimivaltaan. Apteekkarin ammatin harjoittamisesta annetut säännökset vaihtelevat jäsenvaltiosta toiseen sekä tiukkuudeltaan että yksityiskohdiltaan. ( 9 ) Silloin, kun apteekkari harjoittaa valtioiden rajat ylittävää toimintaa myymällä lääkkeitä internetissä, ( 10 ) herää kysymys, onko hänen noudatettava sijoittautumisjäsenvaltionsa vai määräjäsenvaltion voimassa olevia vaatimuksia.

25.

Tältä osin direktiivin 2001/83 85 c artiklan 1 kohdassa velvoitetaan jäsenvaltiot sallimaan toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen palveluntarjoajan myydä ilman lääkemääräystä saatavia lääkkeitä verkkomyyntipalvelujen välityksellä edellyttäen, että kyseisessä säännöksessä mainitut edellytykset täyttyvät. ( 11 ) Palveluntarjoajalla on erityisesti oltava sijoittautumisjäsenvaltionsa lainsäädännön mukaan oikeus harjoittaa lääkkeiden etämyyntiä yleisölle. Etämyyntiin tarjottavilla lääkkeillä on oltava myyntilupa määräjäsenvaltiossa. Jos nämä edellytykset täyttyvät, voiko jälkimmäinen jäsenvaltio silti antaa lääkkeiden verkkomyyntitoimintaa koskevia yksityiskohtaisia sääntöjä alueellaan asuvien potilaiden hyväksi? Missä määrin direktiivin 2000/31 3 artiklasta johtuva alkuperämaaperiaate ja EUT-sopimuksessa taatut perusvapaudet voivat olla esteenä tälle?

26.

Tämä on käsiteltävässä asiassa esiin nouseva yleinen kysymys. Asia koskee siis sitä, voidaanko unionin oikeuden mukaisena pitää sellaisia jäsenvaltion lakeja tai asetuksia, joilla yhtäältä rajoitetaan mahdollisuutta harjoittaa mainontaa, jonka tarkoituksena on ohjata kyseisen jäsenvaltion potilaita apteekin internetsivustolle ostamaan lääkkeitä ja lääkkeenomaisia tuotteita, ja toisaalta säännellään verkossa tapahtuvaa lääkkeiden tilaamismenettelyä. Käsiteltävässä asiassa näitä säännöksiä sovellettiin Alankomaihin sijoittautuneeseen apteekkiin, joka pyrki mainostamaan ranskalaisille kuluttajille verkkomyyntitoimintaansa, jota se harjoitti erityisesti tähän tarkoitukseen perustamallaan internetsivustolla. Sivustolla myytäväksi tarjotuilla lääkkeillä oli myyntilupa Ranskassa, ja niitä sai siellä ilman lääkemääräystä.

27.

Kansalliset säännökset, joiden yhteensopivuutta unionin oikeuden kanssa unionin tuomioistuinta on pyydetty arvioimaan, voidaan jakaa kolmeen ryhmään.

28.

Ensimmäiseen ryhmään sisältyvät säännökset, joissa kielletään tietyissä olosuhteissa mainostamasta apteekin tarjoamien lääkkeiden verkkomyyntipalveluja fyysisillä välineillä. Tältä osin tribunal de commerce de Paris määräsi A:lle seuraamuksia siitä, että se oli tämän tuomioistuimen mukaan jakanut laajamittaisesti mainosesitteitä ja siten harjoittanut apteekkarin ammatin arvokkuutta loukkaavaa mainontaa kansanterveyslain R. 4235-22 §:n vastaisesti. Lisäksi kyseinen tuomioistuin totesi, että A oli ilmoittanut tarjouksista, joissa – kuten unionin tuomioistuimelle toimitetusta asiakirja-aineistosta ilmenee – luvattiin myöntää alennuksia verkossa tilattujen lääkkeiden ja lääkkeenomaisten tuotteiden kokonaishinnasta, jos tilauksen arvo ylittää tietyn kynnyksen. Saman tuomioistuimen mukaan näillä tarjouksilla kannustettiin lääkkeiden väärinkäyttöön kansanterveyslain R. 4235-64 §:ssä tarkoitetulla tavalla. Unionin tuomioistuinta pyydetään määrittämään, onko tribunal de commerce de Paris tulkinnut ja soveltanut näitä säännöksiä unionin oikeuden mukaisesti (C osa).

29.

Toiseen ryhmään kuuluvat säännökset, joilla rajoitetaan näiden samojen palvelujen mainostamista internetissä. Tästä on muistutettava, että tribunal de commerce de Paris totesi tilauksen arvoon perustuvat tarjoukset lainvastaisiksi siltä osin kuin niistä ilmoitettiin A:n internetsivustolla. Kyseinen tuomioistuin ei sitä vastoin tuominnut A:ta siitä, että tämä oli hankkinut Google Adwordsilta maksullisen hakuoptimoinnin. ( 12 ) Daniel B ym. vaativat, että ensimmäisessä oikeusasteessa annettua tuomiota muutetaan tältä osin. Unionin tuomioistuimen on siten myös määritettävä, ovatko A:n internetsivustolla ilmoitetut tarjoukset ja teknisistä määräyksistä annetussa asetuksessa säädetty maksullisen hakuoptimoinnin kielto ( 13 ) unionin oikeuden mukaisia (D osa).

30.

Kolmanteen ryhmään sisältyy kansallinen lainsäädäntö, jolla säännellään ilman lääkemääräystä saatavien lääkkeiden verkkomyyntimenettelyä. Tältä osin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin mainitsee, että lääkejakelussa noudatettavista hyvistä käytännöistä annetun asetuksen mukaan kaikilla apteekeilla, jotka tarjoavat lääkkeitä vähittäismyyntiin Ranskan alueella internetsivustonsa välityksellä, on velvollisuus huolehtia siitä, että potilaat täyttävät esitietolomakkeen ennen heidän ensimmäinen tilauksensa hyväksymistä. Ennakkoratkaisukysymykseen vastaamiseksi on siten myös arvioitava, onko unionin oikeus esteenä tällaisen velvoitteen asettamiselle (E osa).

31.

Aluksi on määritettävä unionin oikeussäännöt – ne direktiivien 2000/31 tai 2001/83 säännökset tai EUT-sopimuksen määräykset – joiden perusteella kussakin edellä mainitussa kansallisten säännösten ryhmässä on arvioitava, ovatko kyseiset säännökset unionin oikeuden mukaisia, ja sen jälkeen suoritettava tämä arviointi.

32.

Ennen ennakkoratkaisukysymyksen asiasisällön tarkastelua on hylättävä oikeudenkäyntiväite, jonka Ranskan hallitus on esittänyt ennakkoratkaisukysymyksen tutkittavaksi ottamisen edellytysten täyttymisestä (B osa).

33.

Ranskan hallitus väittää, että ennakkoratkaisupyyntö on jätettävä tutkimatta siltä osin kuin se koskee direktiivin 2000/31 säännösten tulkintaa. Se väittää, ettei yksityinen voi vedota direktiivin säännöksiin toista yksityistä vastaan luonteeltaan horisontaalisessa oikeusriidassa estääkseen näiden säännösten vastaisen kansallisen lainsäädännön soveltamisen. ( 14 ) Ennakkoratkaisukysymyksen tämä osa on siten ainoastaan hypoteettinen.

34.

Tämä väite ei ole mielestäni vakuuttava.

35.

Vaikka on selvää, että direktiivillä ei sellaisenaan voida luoda velvoitteita yksityiselle eikä siihen näin ollen sellaisenaan voida vedota yksityistä vastaan, unionin tuomioistuin on ensinnäkin toistuvasti todennut, että kansallisten tuomioistuinten on tulkittava kansallisen oikeutensa säännöksiä ja erityisesti direktiivien täytäntöön panemiseksi antamiaan säännöksiä mahdollisimman pitkälle kyseessä olevan direktiivin sanamuodon ja tarkoituksen mukaisesti, jotta direktiivissä tarkoitettu tulos saavutettaisiin. ( 15 )

36.

Käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin joutuu tulkitsemaan kansanterveyslain R. 4235-22 ja R. 4235-64 §:ää unionin oikeuden mukaisesti ja tätä varten määrittämään, onko sen noudatettava tribunal de commerce de Paris’n näistä säännöksistä antamaa tulkintaa.

37.

Toiseksi unionin tuomioistuin on joka tapauksessa katsonut, että direktiivin 2000/31 3 artiklan 4 kohdan b alakohdassa mainitun ilmoitusvelvollisuuden noudattamatta jättäminen merkitsee sitä, että kyseistä kansallista lainsäädäntöä ei voida soveltaa yksityistä vastaan paitsi rikosoikeudellisessa menettelyssä myös yksityisten välisessä riidassa. ( 16 ) Koska käsiteltävällä ennakkoratkaisukysymyksellä halutaan selvittää, koskeeko tämä velvollisuus pääasiassa kyseessä olevan kaltaisia kansallisia säännöksiä, unionin tuomioistuimen siihen antamalla vastauksella on epäilyksettä merkitystä ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa vireillä olevan riidan ratkaisemisen kannalta.

38.

Kansanterveyslain R. 4235-22 ja R. 4235-64 §:ssä kielletään yleisesti apteekkeja lähestymästä asiakkaita tavalla, joka loukkaa apteekkarin ammatin arvokkuutta tai kannustaa lääkkeiden väärinkäyttöön. Käsiteltävässä asiassa tribunal de commerce de Paris tulkitsi ja sovelsi näitä säännöksiä määrätäkseen A:lle seuraamuksia erityisesti siitä, että tämä oli jakanut yli kolme miljoonaa mainoslehtistä, jotka oli toimitettu liikekumppaneiden lähettämien postipakettien mukana tai suoraan potentiaalisten asiakkaiden postilaatikoihin, sekä sen ilmoittamista tarjouksista. ( 17 )

39.

Tämän vuoksi ennakkoratkaisukysymyksessä pyydetään unionin tuomioistuinta ratkaisemaan, onko unionin oikeus esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jossa kielletään yhtäältä jakamasta laajamittaisesti mainosesitteitä tietyssä jäsenvaltiossa sijaitsevien potentiaalisten asiakkaiden houkuttelemiseksi toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen apteekin internetsivustolle, jolla tämä myy lääkkeitä, joilla on myyntilupa Ranskassa ja joita saa siellä ilman lääkemääräystä, ja toisaalta ilmoittamasta tarjouksista, joissa luvataan alennus tällaisten lääkkeiden ja lääkkeenomaisten tuotteiden tilauksen kokonaisarvosta, kun tämä arvo ylittää tietyn kynnyksen.

40.

Aluksi on syytä määrittää, mitä unionin oikeuden välineitä on sovellettava lääkkeiden verkkomyyntipalveluja edistävään mainontatoimintaan, joka toteutetaan fyysisillä välineillä. Toisin kuin A ja komissio väittävät, tällainen toiminta ei mielestäni kuulu direktiivin 2000/31 3 artiklan soveltamisalaan (1 jakso). Siihen ei myöskään sovelleta direktiiviin 2001/83 sisältyviä lääkemainontaa koskevia säännöksiä (2 jakso). Jäsenvaltiot voivat siten vapaasti säännellä tällaista toimintaa EUT-sopimuksessa määritellyissä rajoissa (3 jakso).

41.

Direktiivin 2000/31 2 artiklan a alakohdan, jossa viitataan direktiivin 2015/1535 1 artiklan 1 kohdan b alakohtaan, ( 18 ) mukaan ”tietoyhteiskunnan palveluilla” tarkoitetaan ”kaikkia tietoyhteiskunnan palveluja, toisin sanoen kaikkia etäpalveluina sähköisessä muodossa palvelun vastaanottajan henkilökohtaisesta pyynnöstä toimitettavia palveluja, joista tavallisesti maksetaan korvaus”. Kuten direktiivin 2000/31 johdanto-osan 18 perustelukappale osoittaa, tämä käsite kattaa tavaroiden verkkomyynnin. Se käsittää myös palvelut, joista niiden vastaanottaja ei maksa korvausta, kuten kaupallisen viestinnän tarjoamisen verkossa. ( 19 )

42.

Tämän määritelmän perusteella ei ole epäilystäkään siitä, että A:n tarjoamat lääkkeiden ja lääkkeenomaisten tuotteiden verkkomyyntipalvelut ovat tietoyhteiskunnan palveluja. ( 20 ) Myös A:n verkossa harjoittamaa mainontaa, joka on osa näitä verkkomyyntipalveluja, voidaan jo sinänsä pitää tietoyhteiskunnan palveluna.

43.

Näissä palveluissa on noudatettava direktiivin 2000/31 3 artiklassa vahvistettua alkuperämaaperiaatetta. Kuten saman artiklan 1 kohdasta ilmenee, tämä periaate tarkoittaa, että tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoajan on noudatettava siinä jäsenvaltiossa, jonka alueelle se on sijoittautunut (eli ”alkuperäjäsenvaltiossa”), sovellettavia yhteensovitettuun alaan, sellaisena kuin se määritellään direktiivin 2000/31 2 artiklan h alakohdassa, kuuluvia kysymyksiä koskevia kansallisia säännöksiä. Tämän direktiivin 3 artiklan 2 kohdan mukaan muut jäsenvaltiot eivät voi yhteensovitettuun alaan liittyvien syiden vuoksi rajoittaa toisesta jäsenvaltiosta peräisin olevien tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoamisen vapautta, jollei tämän artiklan 4 kohdassa mainituissa tilanteissa sallituista poikkeuksista muuta johdu.

44.

Kuten Daniel B ym. väittävät, mielestäni niiden edellytysten säänteleminen, joiden täyttyessä verkkomyyntipalvelun tarjoaja voi mainostaa internetportaaliaan fyysisillä välineillä, ei kuulu direktiivin 2000/31 3 artiklassa vahvistetun alkuperämaaperiaatteen soveltamisalaan.

45.

Yhtäältä verkkomyyntipalveluja koskevan kaupallisen viestinnän lähettämistä fyysisillä välineillä ei voida sinänsä luokitella tietoyhteiskunnan palveluksi. Fyysinen mainonta, jonka tarkoituksena on ohjata asiakkaita internetsivustolle, jolla palveluntarjoaja tarjoaa verkkomyyntipalveluja, ei ole ”sähköisessä muodossa” toimitettu palvelu.

46.

Toisaalta alkuperämaaperiaatetta ei myöskään voida soveltaa tällaisen kaupallisen viestinnän sääntelyyn sillä perusteella, että tällaisella sääntelyllä rajoitetaan näiden verkkomyyntipalvelujen vapaata liikkuvuutta. Tähän on syynä se, että fyysistä mainontaa koskevat vaatimukset eivät mielestäni kuulu direktiivin 2000/31 2 artiklan h alakohdassa tarkoitettuun yhteensovitettuun alaan.

47.

Tästä on huomautettava, että yhteensovitettu ala kattaa vaatimukset, joita palveluntarjoajan on noudatettava sekä aloittaessaan tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoamisen että harjoittaessaan tätä toimintaa. Kyseisen säännöksen i alakohdan mukaan vaatimuksiin, jotka koskevat toimintaa tietoyhteiskunnan palvelun tarjoajana, sisältyvät palvelun laatuun tai sisältöön liittyvät vaatimukset,”joihin kuuluvat myös mainontaa koskevat vaatimukset”. Direktiivin 2000/31 johdanto-osan 21 perustelukappaleessa kuitenkin mainitaan, että yhteensovitettu ala kattaa ainoastaan ”vaatimukset, jotka liittyvät verkossa suoritettavaan toimintaan”, kuten erityisesti ”verkossa suoritettavaan mainontaan”.

48.

Tätä tulkintaa tukee myös se, että verkossa tilattujen tavaroiden toimitus tietoyhteiskunnan palvelun tarjoamisen jälkeen tapahtuvana fyysisenä toimenpiteenä jätetään nimenomaisesti direktiivin 2000/31 2 artiklan h alakohdan ii alakohdan soveltamisalan ulkopuolelle. ( 21 ) Saman logiikan mukaan yhteensovitettuun alaan ei nähdäkseni kuulu myöskään tällaisen palvelun tarjoamista edeltävä fyysinen mainonta.

49.

Sen poissulkeminen on mielestäni sitäkin perustellumpaa, koska verkkomyyntipalvelujen tarjoajan harjoittamaa fyysistä mainontaa ei voida pitää erottamattomasti näihin palveluihin kuuluvana. Tämä mainonta on nimittäin erotettavissa siitä tulevasta ja hypoteettisesta tapahtumasta, joka muodostuu verkkomyynnistä mainosesitteiden vastaanottajille. Näissä olosuhteissa kaupallisen viestinnän lähettäminen fyysisillä välineillä ei kuulu erottamattomasti tavaroiden verkkomyynnistä muodostuvan tietoyhteiskunnan palvelun harjoittamiseen.

50.

Direktiivin 2001/83 VIII ja VIII a osastoon, joiden otsikot ovat ”Lääkemainonta” ja ”Tiedottaminen ja mainonta”, sisältyy useita lääkemainontaa rajoittavia säännöksiä. Oikeuskäytännön mukaan lääkemainonnan ala on kokonaan yhdenmukaistettu näillä säännöksillä. ( 22 )

51.

Kuten komissio olennaisin osin väittää, mielestäni direktiivin 2001/83 VIII ja VIII a osaston säännöksillä ei yhdenmukaisteta lääkemainonnan alaa lääkkeiden verkkomyyntipalvelujen osalta, toteutettiinpa se sitten fyysisillä tai sähköisillä välineillä. ( 23 ) Muistutan tästä, että – kuten unionin tuomioistuimelle toimitetusta asiakirja-aineistosta ilmenee – A:n järjestämän mainoskampanjan tarkoituksena ei ollut kannustaa ostamaan tiettyjä lääkkeitä vaan käyttämään tämän yhtiön tarjoamia verkkomyyntipalveluja, jotka käsittävät suuren valikoiman erilaisia lääkkeitä ja lääkkeenomaisia tuotteita. Tätä toteamusta ei kyseenalaista se, että jaelluissa mainosesitteissä, kuten Daniel B ym. huomauttivat, esiteltiin esimerkinomaisesti tiettyjä yleisesti käytettyjä lääkkeitä.

52.

Tältä osin kyseisen direktiivin 86 artiklan 1 kohdan sanamuoto ei ole ratkaiseva, koska sen mukaan ”lääkemainonnalla” tarkoitetaan ”kaikenlaista ovelta ovelle tiedottamista, asiakkaitten hankintaa tai kannustimia, joiden tarkoituksena on edistää lääkkeiden määräämistä, luovutusta, myyntiä tai kulutusta”. Tämän määritelmän ulkopuolelle ei nimittäin välttämättä eikä ainakaan ensi näkemältä jää joidenkin tiettyjen lääkkeiden kulutuksen edistäminen vaan pikemminkin minkä tahansa lääkkeiden ostamisen edistäminen jostakin tietystä apteekista. Huomautan kuitenkin, että mikään kyseisen direktiivin 86 artiklan 1 kohdassa esimerkinomaisesti luetelluista asiakashankintatavoista ei koske mainontaa, jossa mainostetaan tiettyä apteekkia. Lisäksi tämän direktiivin 86–100 artiklan kaikissa säännöksissä tarkoitetaan jonkin tietyn yksittäisen lääkkeen mainontaa. Niillä säännellään lääkemainosten sisältöä sekä lääkemainonnassa noudatettavia menettelytapoja. Näiden säännösten tarkoituksena ei ole säännellä apteekkien tarjoamien palvelujen eikä etenkään lääkkeiden verkkomyyntipalvelujen mainontaa.

53.

Toisin sanoen direktiivin 2001/83 VIII ja VIII a osaston säännöksillä yhdenmukaistetaan yksinomaan – ja tyhjentävästi – edellytykset, joiden täyttyessä jäsenvaltiot voivat rajoittaa lääkkeiden mainontaa. Tämä yhdenmukaistaminen ei vaikuta jäsenvaltioiden mahdollisuuteen säännellä EUT-sopimuksessa ja tarvittaessa muissa johdetun oikeuden säädöksissä määritellyissä rajoissa aloja, joita yhdenmukaistaminen ei kata, kuten jonkin tietyn apteekin tai sen tarjoamien verkkokauppapalvelujen mainostamista.

54.

Tätä päätelmää ei kyseenalaista se, että tuomiossa Deutscher Apothekerverband ( 24 ) todettiin, että direktiivin 2001/83 88 artiklan 1 kohta, jossa kielletään lääkemääräystä edellyttävien lääkkeiden mainonta, on esteenä lääkkeiden verkkomyyntipalvelujen mainostamisen ehdottomalle kiellolle sikäli kuin kyseinen kielto koskee lääkkeitä, joita saa ilman lääkemääräystä. Mielestäni kyseisessä tuomiossa noudatettu lähestymistapa tarkoittaa vain sitä, että tällaisella kiellolla, vaikka se ei koskekaan lääkemainontaa sinänsä, käytännössä estetään tällainen mainonta tilanteessa, jossa kyseisiä lääkkeitä myydään verkossa. Tästä ei missään tapauksessa seuraa, että kaikenlaiset ilman lääkemääräystä saatavien lääkkeiden verkkomyyntipalvelujen mainostamiselle asetetut rajoitukset ovat kiellettyjä, koska direktiivin 2001/83 VIII ja VIII a osaston säännöksissä ei nimenomaisesti sallita niitä.

55.

Sitä vastoin lääkkeiden verkkomyyntipalvelujen mainontaa koskevia sääntöjä voitaisiin, siltä osin kuin niillä säännellään lääkkeiden verkkomyyntiä potilaille, pitää ehtoina sellaisten lääkkeiden vähittäismyynnille, joita tarjotaan tietoyhteiskunnan palvelujen avulla etämyyntiin tietyn jäsenvaltion alueella. Direktiivin 2001/83 85 c artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat asettaa tällaisia ehtoja, jos niitä voidaan perustella kansanterveyden suojelulla.

56.

Tältä osin direktiivin 2011/62, jolla 85 c artikla lisättiin direktiiviin 2001/83, johdanto-osan 21 perustelukappaleessa todetaan, että unionin lainsäätäjän tarkoituksena oli kyseisen artiklan 2 kohdassa ottaa ”huomioon, että lääkkeiden jakelua yleisölle koskevia erityisehtoja ei ole yhdenmukaistettu unionin tasolla ja jäsenvaltiot saavat siksi asettaa ehtoja lääkkeiden jakelulle yleisölle [EUT-]sopimuksen rajoissa”. Direktiivin 2001/83 85 c artiklan 2 kohtaa on siis tulkittava siten, että siinä yksinkertaisesti tunnustetaan jäsenvaltioiden toimivalta säännellä lääkkeiden vähittäismyynnin ehtoja EUT-sopimusta ja erityisesti siinä taattuja perusvapauksia noudattaen.

57.

Kuten edellä esitetystä ilmenee, apteekin tarjoamien lääkkeiden verkkomyyntipalvelujen fyysistä mainontaa ei ole yhdenmukaistettu unionin tasolla; näin ollen kansallisia säännöksiä, joilla samaan tapaan kuin kansanterveyslain R. 4235-22 ja R. 4235-64 §:llä, sellaisina kuin tribunal de commerce de Paris on niitä tulkinnut ja soveltanut, rajoitetaan mahdollisuuksia mainostaa näitä palveluja, on arvioitava EUT-sopimuksessa taattujen perusvapauksien kannalta.

58.

Unionin tuomioistuimelle huomautuksia esittäneet asianosaiset ja muut osapuolet ovat erimielisiä siitä, onko pääasiassa kyseessä olevan kaltaiset kansalliset toimenpiteet, joilla apteekkeja kielletään levittämästä laajamittaisesti mainosesitteitä ja tarjoamasta internetsivustoillaan hinnanalennuksia tietyn ostoskynnyksen ylittyessä, tutkittava SEUT 34 artiklassa taatun tavaroiden vapaan liikkuvuuden kannalta, kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin esittää, vai SEUT 56 artiklassa taatun palvelujen tarjoamisen vapauden kannalta vaiko kummankin vapauden kannalta vuorollaan.

59.

A, Kreikan hallitus ja komissio tarkastelevat kyseessä olevia toimenpiteitä SEUT 34 artiklan kannalta, ( 25 ) kun taas Espanjan ja Alankomaiden hallitukset arvioivat niitä SEUT 56 artiklan kannalta. Ranskan hallitus väittää, että nämä toimenpiteet ovat myyntijärjestelyjä, jotka jäävät SEUT 34 artiklan soveltamisalan ulkopuolelle, ja kehottaa unionin tuomioistuinta arvioimaan, ovatko ne SEUT 56 artiklan mukaisia.

60.

Muistutan tässä kohden, että lääkkeiden verkkomyynti on direktiivin 2015/1535 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu ”tietoyhteiskunnan palvelu”. Sitä on myös pidettävä SEUT 56 artiklassa tarkoitettuna ”palveluna”. A:n järjestämällä mainoskampanjalla, jossa mainostettiin tiettyä myyntikanavaa – sen ranskalaisille kuluttajille suuntaamaa internetportaalia – oli kuitenkin tarkoitus houkutella näitä kuluttajia ostamaan nimenomaan kyseisen yhtiön tarjoamia lääkkeitä ja lääkkeenomaisia tuotteita. Molemmat tuoteryhmät ovat SEUT 34 artiklassa tarkoitettuja ”tavaroita”. ( 26 ) Kyseessä olevat toimenpiteet voivat siten kuulua sekä SEUT 34 artiklan soveltamisalaan, koska ne koskevat tavaroiden markkinointimuotoja, että SEUT 56 artiklan soveltamisalaan, koska niillä rajoitetaan keinoja, joilla apteekit voivat tehdä tunnetuiksi lääkkeiden verkkomyyntipalvelujaan.

61.

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan silloin, kun kansallinen toimenpide liittyy sekä tavaroiden vapaaseen liikkuvuuteen että johonkin toiseen perusvapauteen, unionin tuomioistuin tutkii toimenpiteen pääsääntöisesti ainoastaan yhden perusvapauden osalta, jos toinen näistä perusvapauksista on täysin toissijainen ensimmäiseen perusvapauteen nähden ja voidaan liittää siihen. ( 27 )

62.

Unionin tuomioistuin on jo todennut, että vaikka tavaran myynnille asetetut edellytykset kuuluvat lähtökohtaisesti tavaroiden vapaan liikkuvuuden eivätkä palvelujen tarjoamisen vapauden soveltamisalaan, ei voida kuitenkaan pitää mahdottomana, että tuotteen myyntiin voisi liittyä palvelujen tarjoamisen kaltaista toimintaa. Kussakin yksittäistapauksessa on siten selvitettävä, onko tällainen palvelujen tarjoaminen luonteeltaan täysin toissijaista verrattuna seikkoihin, jotka koskevat tavaroiden vapaata liikkuvuutta. ( 28 )

63.

Näiden periaatteiden mukaisesti unionin tuomioistuin on tutkinut kansalliset toimenpiteet, joilla säännellään yritysten harjoittamaa myytäväksi tarjottavien tavaroiden mainontaa, pelkästään tavaroiden vapaan liikkuvuuden kannalta. ( 29 ) Tietojen levittäminen mainostarkoituksessa ei ole päämäärä itsessään, vaan se on toissijainen seikka kyseessä olevien tavaroiden myyntiin nähden. ( 30 ) Unionin tuomioistuin on arvioinut pelkästään SEUT 34 artiklan kannalta myös sellaiset kansalliset toimenpiteet, joilla säännellään tavaroiden myyntiä internetissä – joka kuitenkin on tietoyhteiskunnan palvelu. ( 31 )

64.

Käsiteltävään asiaan sovellettuna tämä lähestymistapa oikeuttaa nähdäkseni katsomaan, että vaikka mainoskampanjalla ei pyrittykään mainostamaan tiettyjä A:n myytäväksi tarjoamia tavaroita vaan sen tarjoamia verkkomyyntipalveluja, mainosten levittäminen oli silti toissijaista näiden tavaroiden myyntiin nähden.

65.

Päätelmää, jonka mukaan pääasiassa kyseessä olevia kansanterveyslain R. 4235-22 ja R. 4235-64 §:n soveltamisesta johtuneita toimenpiteitä on arvioitava ainoastaan SEUT 34 artiklan kannalta, ei horjuta tuomio Gourmet International Products ( 32 ), johon Ranskan hallitus vetoaa tukeakseen väitettään, jonka mukaan näitä toimenpiteitä on arvioitava myös SEUT 56 artiklan kannalta.

66.

Kyseisessä tuomiossa tutkittiin kansallinen lainsäädäntö, jolla rajoitettiin mahdollisuuksia mainostaa alkoholijuomia, ensin tavaroiden vapaan liikkuvuuden ja sen jälkeen palvelujen tarjoamisen vapauden näkökulmasta. ( 33 ) Samaan tapaan oli menetelty tuomiossa De Agostini ja TV-Shop ( 34 ) ja tuomiossa ARD ( 35 ), joissa kummassakin oli kyse tuotteiden televisiomainontaa sääntelevästä kansallisesta lainsäädännöstä. Kyseisissä tuomioissa todettiin, että nämä kansalliset lainsäädännöt, vaikka ne voivatkin koskea myyntijärjestelyjä, jotka jäävät tavaroiden vapaan liikkuvuuden soveltamisalan ulkopuolelle, oli arvioitava palvelujen tarjoamisen vapauden näkökulmasta.

67.

Toisin kuin käsiteltävässä asiassa, joka koskee apteekin omien verkkomyyntipalvelujensa edistämiseksi harjoittamaa mainontaa, kyseiset tuomiot koskivat mainontapalveluja, joita tiettyyn jäsenvaltioon sijoittautunut palvelujen suorittaja tarjosi toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneelle vastaanottajalle (mainostaja). ( 36 ) Tässä tilanteessa rajatylittävien mainontapalvelujen tarjoamiselle asetettuja edellytyksiä ei voitu pitää mainostajan harjoittamaan tavaroiden myyntiin nähden toissijaisina.

68.

Tästä seuraa, että pääasiassa kyseessä olevat toimenpiteet, jotka perustuvat kansanterveyslain R. 4235-22 ja R. 4235-64 §:n soveltamiseen, on tutkittava SEUT 34 kannalta ilman, että on tarpeen tarkistaa, ovatko ne myös SEUT 56 artiklan mukaisia.

69.

SEUT 34 artiklassa kielletään jäsenvaltioiden väliset tuonnin määrälliset rajoitukset ja kaikki vaikutukseltaan vastaavat toimenpiteet. Unionin tuomioistuin on tuomiosta Dassonville ( 37 ) lähtien katsonut, että kyseisessä määräyksessä tarkoitettuna määrällistä rajoitusta vaikutuksiltaan vastaavana toimenpiteenä on pidettävä kaikkia jäsenvaltioiden toimenpiteitä, jotka voivat tosiasiallisesti tai mahdollisesti rajoittaa unionin sisäistä kauppaa suoraan tai välillisesti.

70.

Tuomioon Keck ja Mithouard ( 38 ) perustuvan oikeuskäytännön mukaan tiettyjä myyntijärjestelyjä rajoittavien tai ne kieltävien kansallisten oikeussääntöjen soveltamisella muista jäsenvaltioista tuotuihin tuotteisiin ei tosiasiallisesti tai mahdollisesti rajoiteta jäsenvaltioiden välistä kauppaa suoraan tai välillisesti kyseisessä oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla, jos niitä sovelletaan kaikkiin jäsenvaltion alueella toimiviin toimijoihin ja jos niillä on oikeudellisesti ja tosiasiallisesti sama vaikutus sekä kotimaisten tuotteiden että muista jäsenvaltioista maahantuotujen tuotteiden markkinointiin.

71.

Unionin tuomioistuin on toistuvasti todennut, että kansallisia lainsäädäntöjä, joilla rajoitetaan yrityksen mahdollisuutta harjoittaa mainontaa, on pidettävä tiettyjä myyntijärjestelyjä rajoittavina toimenpiteinä. ( 39 ) Ne jäävät siten SEUT 34 artiklan soveltamisalan ulkopuolelle, jos edellä mainitut kaksi edellytystä täyttyvät.

72.

Ensimmäinen näistä edellytyksistä selvästikin täyttyy käsiteltävässä asiassa. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin nimittäin lähtee siitä, että – kuten tribunal de commerce de Paris totesi – kansanterveyslain R. 4235-22 ja R. 4235-64 §:ää sovelletaan kaikkiin apteekkeihin, jotka myyvät lääkkeitä ranskalaisille asiakkaille, aivan riippumatta siitä, ovatko ne sijoittautuneet Ranskaan vai johonkin toiseen jäsenvaltioon.

73.

Vaikeampi on sen sijaan ratkaista kysymys siitä, täyttyykö käsiteltävässä asiassa myös toinen näistä edellytyksistä. Tältä osin unionin tuomioistuin on useaan kertaan todennut, että tiettyjä mainontatapoja tietyillä aloilla kieltävillä kansallisilla oikeussäännöillä on oikeudellisesti ja tosiasiallisesti sama vaikutus sekä muista jäsenvaltioista peräisin olevien tuotteiden että kotimaisten tuotteiden markkinointiin, joten niitä on pidettävä myyntijärjestelyinä, jotka eivät kuulu SEUT 34 artiklan soveltamisalaan. ( 40 ) Kyseistä artiklaa ei sovelleta etenkään ammattieettiseen sääntöön, jolla kielletään apteekkareita mainostamasta apteekin ulkopuolella sellaisia apteekissa tavanomaisesti myytäviä tuotteita, joita niillä on oikeus myydä. ( 41 )

74.

Unionin tuomioistuin ei kuitenkaan ole todennut samaa sellaisista kansallisista säännöksistä, joissa kielletään täysin kyseisessä jäsenvaltiossa laillisesti myydyn tuotteen mainonta tai ainakin sen tietty myynninedistämistapa.

75.

Tämä lähestymistapa osoittaa unionin tuomioistuimen tunnustavan, että mainonnalla on suuri merkitys sen mahdollistamisessa, että tietystä jäsenvaltiosta peräisin olevat tuotteet pääsevät toisen jäsenvaltion markkinoille. ( 42 ) Näin on sitäkin suuremmalla syyllä, jos mainonta koskee yrityksen verkkomyyntiportaalia. Internetmyynti on nimittäin erityisen tehokas tapa markkinoida tietyssä jäsenvaltiossa toisesta jäsenvaltiosta peräisin olevia lääkkeitä. ( 43 ) A väittää, että mainonta on toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen apteekin ainoa keino houkutella internetsivustolleen ranskalaisia asiakkaita, koska sillä ei ole Ranskassa fyysistä apteekkia, jonka näkyvyyttä se voisi hyödyntää.

76.

Tuomiossa Gourmet International Products ( 44 ) todetaankin, että kaikkea kuluttajille suunnattua alkoholijuomien mainontaa, kuten lehti-ilmoittelua sekä radio- ja televisio-, suora- ja ulkomainontaa, koskevalla kiellolla rajoitetaan enemmän muista jäsenvaltioista tuotavien tuotteiden markkinoille pääsyä kuin kotimaisten tuotteiden markkinoille pääsyä, sillä kuluttaja tuntee luonnollisesti paremmin kotimaiset tuotteet. ( 45 )

77.

Sitä vastoin tuomiossa Karner ( 46 ) todettiin, että vaikka kielto, joka ei kohdistu mihinkään tiettyyn myynninedistämistapaan sinänsä, voikin periaatteessa rajoittaa myynnin kokonaismäärää kyseessä olevassa jäsenvaltiossa ja tämän seurauksena vähentää myös toisista jäsenvaltioista peräisin olevien tavaroiden myyntiä, se ei kuitenkaan vaikuta muista jäsenvaltioista peräisin olevien tuotteiden myyntiin enemmän kuin kotimaisten tuotteiden myyntiin.

78.

Määritelmästä, jonka unionin tuomioistuin antoi palveluja sisämarkkinoilla koskevan direktiivin 2006/123/EY ( 47 ) 24 artiklan 1 kohdassa käytetylle lähikäsitteelle, voidaan mielestäni analogisesti päätellä joitakin ohjeita sen määrittämiseksi, merkitseekö kansallinen toimenpide mainonnan tai ainakin tietyn mainontatavan täydellistä kieltämistä kyseisessä oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla. Tämän säännöksen mukaan jäsenvaltioiden on nimittäin poistettava säänneltyjä ammatteja koskevan kaupallisen viestinnän täydelliset kiellot. Unionin tuomioistuimen mukaan täydellisinä kieltoina on tässä yhteydessä pidettävä paitsi sääntöjä, joiden mukaan säänneltyjen ammattien harjoittajat eivät saa harjoittaa kaupallista viestintää sen muodosta riippumatta, myös sääntöjä, jotka koskevat yhden tai useamman kaupallisen viestinnän muodon harjoittamista. Näin ollen täydellisen kiellon käsitteeseen kuuluvat myös ammatilliset säännöt, joissa kielletään julkaisemasta tiedotusvälineissä tai joissakin niistä palveluntarjoajaa tai sen toimintaa koskevia tietoja. ( 48 ) Tätä määritelmää voidaan nähdäkseni käyttää sovellettaessa SEUT 34 artiklaa.

79.

Ensi näkemältä, ja kuten Ranskan hallitus ja komissio väittävät, käsiteltävässä asiassa kielto mainostaa lääkkeiden verkkomyyntipalveluja jakamalla laajamittaisesti mainosesitteitä postitse, mukaan lukien liikekumppanien lähettämien postipakettien mukana, ja tapauksen mukaan tarjoamalla hinnanalennuksia, ei vielä sellaisenaan merkitse tietyn mainontatavan – nimittäin postimainonnan – täydellistä kieltämistä näiden tuotteiden osalta.

80.

A kuitenkin väittää, että kansanterveyslain R. 4235-22 ja R. 4235-64 §:ssä, sellaisina kuin tribunal de commerce de Paris on niitä tulkinnut ja soveltanut, tosiasiallisesti pidetään kaikenlaista apteekkien harjoittamaa mainontaa potentiaalisesti ammattikunnan arvokkuutta loukkaavana ja katsotaan kaikenlaisten hinnanalennusten voivan kannustaa lääkkeiden väärinkäyttöön. ( 49 ) A huomauttaa erityisesti, että tribunal de commerce de Paris ei maininnut, millä perusteella jokin tietty mainontakäytäntö voidaan luokitella ”laajamittaiseksi” ja minkä kynnyksen ylittyessä myynninedistämisen voidaan katsoa kannustavan lääkkeiden väärinkäyttöön. Myös Alankomaiden hallitus katsoo, että Ranskan oikeudessa kielletään yleisesti kaikenlainen apteekkien niin verkossa kuin muuallakin harjoittama mainonta.

81.

Daniel B ym. väittävät, että apteekki voi julkaista internetsivuston perustamisesta lehti-ilmoituksen, jossa mainitaan tämän sivuston osoite. Apteekit voivat myös julkaista lehdissä verkkomyyntitoimintaansa koskevia mainoksia. ( 50 ) Daniel B ym. näyttävät sitä vastoin myöntävän, että Ranskan oikeuden mukaan apteekit eivät saa harjoittaa ainakaan yksityisille suunnattua postimainontaa.

82.

Tässä tilanteessa cour d’appel de Paris’n tehtävä on tarkistaa, kielletäänkö näillä säännöksillä, yksinään tai luettuina yhdessä muiden lakien tai asetusten säännösten kanssa, täydellisesti lääkkeiden verkkomyyntipalvelujen postimainonta. Jos tähän kysymykseen vastataan myöntävästi, kansanterveyslain R. 4235-22 ja R. 4235-64 §:ssä säädettyjä rajoituksia on pidettävä SEUT 34 artiklassa tarkoitettuina vaikutuksiltaan vastaavina toimenpiteinä. Siinä tapauksessa ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tutkittava, voidaanko nämä rajoitukset kuitenkin oikeuttaa jollakin SEUT 36 artiklassa luetelluista yleistä etua koskevista syistä tai pakottavista vaatimuksista. ( 51 )

83.

Ranskan hallitus väittää, että kansanterveyslain R. 4235-22 §:n tavoitteena on, kuten sen otsikosta ilmenee, suojata apteekkarin ammatin arvokkuutta. Tällä tavoitteella tuetaan laajempaa kansanterveyden suojelutavoitetta. Kyseisen lain R. 4235-64 §:llä pyritään ehkäisemään lääkkeiden liika- tai väärinkäyttöä ja siten myös edistämään kansanterveyden suojelua.

84.

Kansanterveyden suojelu on yleistä etua koskeva tavoite, joka tunnustetaan nimenomaisesti SEUT 36 artiklassa. Lisäksi unionin tuomioistuin on jo todennut hyväksyttäviksi tietyt erityisemmät tavoitteet, kuten säännellyn ammatin harjoittajien riippumattomuuden, arvokkuuden ja luotettavuuden turvaamisen ( 52 ) sekä lääkkeiden liika- tai väärinkäytön estämisen ( 53 ).

85.

Tavoitteilla, joihin Ranskan hallitus vetoaa, voidaan kuitenkin perustella kyseisiä toimenpiteitä vain, jos ne ovat omiaan takaamaan näiden päämäärien toteutumisen eivätkä ylitä sitä, mikä on tarpeen näiden päämäärien saavuttamiseksi. ( 54 )

86.

Todistustaakka siitä, soveltuuko toimenpide sillä tavoiteltujen päämäärien saavuttamiseen ja onko se tarpeen niiden saavuttamiseksi, on kansallisilla viranomaisilla. Kun kansallinen tuomioistuin tutkii kansallista lainsäädäntöä ihmisten terveyden ja elämän suojelua koskevan perustelun kannalta, sen on tarkasteltava objektiivisesti sitä, voidaanko kyseisen jäsenvaltion esittämien todisteiden perusteella kohtuudella katsoa, että valitut keinot soveltuvat tavoiteltujen päämäärien saavuttamiseen, ja sitä, onko nämä tavoitteet mahdollista saavuttaa toimenpiteillä, joilla rajoitetaan vähemmän tavaroiden vapaata liikkuvuutta. ( 55 )

87.

Tällaisessa oikeasuhteisuuden arvioinnissa on otettava huomioon se, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan ihmisten terveyden ja hengen suojaaminen on EUT-sopimuksessa suojelluista oikeushyvistä ja intresseistä tärkein. Jäsenvaltioiden asiana on päättää siitä tasosta, jolla ne aikovat suojella kansanterveyttä, ja siitä tavasta, jolla kyseinen taso on saavutettava. Koska tämä taso voi vaihdella jäsenvaltiosta toiseen, unionin tuomioistuin on tältä osin myöntänyt jäsenvaltioille harkintavaltaa. ( 56 )

88.

Unionin tuomioistuin on lisäksi toistuvasti korostanut lääkkeiden hyvin erityistä luonnetta, koska lääkkeiden terapeuttiset vaikutukset erottavat ne olennaisesti muista tavaroista. ( 57 ) Näistä terapeuttisista vaikutuksista seuraa, että jos lääkkeitä käytetään tarpeettomasti tai väärin, ne voivat vakavasti vahingoittaa terveyttä ilman, että potilas kykenee tiedostamaan sen niitä ottaessaan. ( 58 )

89.

Terveydenhoitopalveluihin liittyvästä kaupallisesta viestinnästä unionin tuomioistuin totesi tuomiossa Vanderborght ( 59 ), että mainosten intensiivinen käyttö tai hyökkäävien myynninedistämisviestien valinta on hammaslääkärin ammatin kuvaa huonontamalla, hammaslääkärien ja heidän potilaidensa välistä suhdetta muuttamalla sekä epäasianmukaisten tai tarpeettomien hoitojen suorittamista edistämällä omiaan vahingoittamaan terveyden suojelua ja loukkaamaan hammaslääkärin ammatin arvokkuutta. Kuten Ranskan hallitus huomauttaa, tätä päätelmää voidaan siitä syystä, että myös apteekin ja sen asiakkaan välillä on vallittava luottamuksellisen suhde, soveltaa analogisesti apteekkien lääkkeiden verkkomyyntipalvelujensa edistämiseksi harjoittamaan mainontaan. ( 60 )

90.

Näiden seikkojen valossa kielto jaella liikekumppaneiden lähettämien postipakettien mukana laajamittaisesti mainosesitteitä, joissa tapauksen mukaan ilmoitetaan tilauksen arvoon perustuvista tarjouksista, näyttää ensinnäkin soveltuvan sillä tavoitellun päämäärän saavuttamiseen eli apteekkarin ammatin arvokkuuden suojelemiseen. Kuten Espanjan hallitus väittää, tällainen mukana lähettäminen voi johtaa siihen, että lääkkeet rinnastetaan tavallisiin tuotteisiin ja niitä kohdellaan samalla tavalla kuin liikekumppanin lähettämässä postipaketissa toimitettuja kulutustavaroita, kuten vaatteita tai kenkiä. Myös mainosesitteiden laajamittainen jakelu potentiaalisten kuluttajien postilaatikoihin antaa alan ammattikunnasta kaupallisen ja myyvän kuvan, joka voi vaikuttaa yleisön käsitykseen tästä ammattikunnasta. Katson Ranskan, Kreikan ja Espanjan hallitusten tapaan, että jäsenvaltio voi perustellusti pitää tällaista käytäntöä ammattikunnan arvokkuutta loukkaavana.

91.

Kansanterveyslain R. 4235-22 § sitä paitsi vastaa apteekkien viestintää koskevissa unionin käytännesäännöissä (code communautaire de bonne conduite des communications des pharmaciens) ( 61 ), jotka Daniel B ym. toimittivat kirjallisten huomautustensa liitteenä, vahvistettuja sääntöjä. ( 62 ) Näiden käytännesääntöjen mukaan ”silloin, kun mainonta ja myynninedistäminen ovat sallittuja, niissä on säilytettävä apteekeilta edellytettävä ammatillinen kuva”.

92.

Sikäli kuin mainosesitteissä esitettyjen tilauksen arvoon perustuvien tarjousten tarkoituksena oli nimenomaan houkutella ostamaan lääkkeitä kyseisen apteekin internetsivustolta ja saada potilaat käyttämään näihin lääkkeisiin tietyn kynnysarvon ylittäviä summia, tällaisten tarjousten kielto vaikuttaa minusta asianmukaiselta keinolta saavuttaa sillä tavoiteltu päämäärä, joka on estää kannustaminen lääkkeiden liikakulutukseen.

93.

Tältä osin on hylättävä A:n pääasiallisesti esittämä väite, jonka mukaan tällaisten tarjousten kieltäminen ei ole hyödyllistä eikä a fortiori tarpeellista kansanterveyden suojelemiseksi, koska A myy, lääkkeenomaisten tuotteiden ohella, pelkästään ilman lääkemääräystä saatavia lääkkeitä. Koska tällaisista lääkkeistä aiheutuu A:n mukaan pienempi terveysriski kuin lääkemääräystä edellyttävistä lääkkeistä, niiden kulutuksen rajoittamiseksi tai sääntelemiseksi toteutettuja rajoittavia toimenpiteitä ei voida perustella kansanterveyden suojelemisella.

94.

Kuten Ranskan ja Kreikan hallitukset istunnossa lähinnä väittivät, se, että tiettyjen lääkkeiden toimittamiseen ei vaadita lääkärin määräystä, ei suinkaan tarkoita, ettei näillä lääkkeillä voisi olla haitallisia sivuvaikutuksia ja ettei niistä voisi aiheutua merkittäviä vaaroja kansanterveydelle etenkin, jos niitä käytetään liiallisia määriä. Unionin tuomioistuin on sitä paitsi tunnustanut lääkkeiden liika- tai väärinkäytön riskin mutta ei ole rajoittanut sitä ainoastaan lääkemääräyksellä saataviin lääkkeisiin. ( 63 )

95.

Toiseksi kyseisten kieltojen tarpeellisuudesta on muistutettava, että unionin tuomioistuin totesi tuomiossa Vanderborght ( 64 ), että kansallinen lainsäädäntö, jolla kielletään yleisesti ja ehdottomasti kaikki hammaslääkärien palvelujensa edistämiseksi harjoittama mainonta, ylittää sen, mikä on tarpeen kansanterveyden ja hammaslääkärin ammatin arvokkuuden suojelemiseksi. Sitä vastoin sellainen kansallinen lainsäädäntö, jolla tarpeen vaatiessa rajataan tiukasti ne muodot ja tavat, jotka voivat kuulua hammaslääkärien käyttämiin viestintäkeinoihin, ovat unionin tuomioistuimen mukaan vähemmän rajoittavia vaihtoehtoisia toimenpiteitä, jotka soveltuvat yhteen SEUT 56 artiklan kanssa. Tätä päättelyä voidaan nähdäkseni soveltaa rajoituksiin, jotka koskevat niitä muotoja ja tapoja, joita apteekit voivat käyttää myymiensä tuotteiden ja tarjoamiensa palvelujen mainostamiseksi.

96.

Daniel B ym. ja Ranskan ja Kreikan hallitukset väittävät, että kansanterveyslain R. 4235-22 ja R. 4235-64 §:llä ainoastaan säännellään tiukasti, mitä mainontamuotoja ja ‑tapoja apteekit voivat käyttää.

97.

Kuten edellä jo esitin, ( 65 ) A arvostelee Ranskan oikeudessa lääkkeiden verkkomyyntipalvelujen mainonnalle asetettujen eri rajoitusten kumulatiivista vaikutusta. Alankomaiden hallitus pohtii A:n tapaan, eikö Ranskan lainsäädäntö todellisuudessa merkitse apteekeille asetettua yleistä mainontakieltoa. Myös komissio katsoo, että Ranskan lainsäädännöllä rajoitetaan merkittävästi useimmilla ajateltavissa olevilla välineillä toteutettavaa mainontaa. Yksikään asianosaisista ja muista osapuolista ei kuitenkaan kiistä, kuten Daniel B ym. ja komissio korostavat, että apteekkien tarjoamia verkkomyyntipalveluja on mahdollista mainostaa ainakin lehdissä, kunhan tiettyjä edellytyksiä noudatetaan.

98.

Näin ollen on selvää, että toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneelta apteekilta ei evätä kaikkia mahdollisuuksia mainostaa ranskalaisille kuluttajille suunnattuja verkkomyyntipalvelujaan. ( 66 ) Joka tapauksessa on todettava, että pääasia koskee yksinomaan sitä, voidaanko unionin oikeuden mukaisena pitää apteekkien kieltämistä järjestämästä verkkomyyntipalvelujensa edistämiseksi mainoskampanjaa, jossa yleisölle lähetetään pyytämättä mainosesitteitä ja tarjotaan tapauksen mukaan alennuksia tilattujen lääkkeiden hinnoista. Käsiteltävän asian ratkaisemiseksi ei ole tarpeen selvittää, ovatko kansanterveyslain säännökset suhteettomia siltä osin kuin niillä kielletään myös muita mainonnan muotoja.

99.

A myös väittää, että tilauksen arvoon perustuvien tarjousten kieltäminen ylittää sen, mikä on tarpeen lääkkeiden väärinkäytön estämiseksi, koska tätä kieltoa sovelletaan silloinkin, kun tilaukseen sisältyy pelkkiä lääkkeenomaisia tuotteita. Unionin tuomioistuimelle toimitetusta asiakirja-aineistosta ei voida päätellä, kielletäänkö kansanterveyslain R. 4235-64 §:ssä tällaiset tarjoukset myös siinä tapauksessa, että tilauksen arvo, jonka perusteella alennus määräytyy, sisältää ainoastaan lääkkeenomaisia tuotteita mutta ei lääkkeitä. Jos näin on, mielestäni kyseisellä kiellolla ylitetään se, mikä on tarpeen lääkkeiden väärinkäytön estämiseksi. Tilauksen arvoon perustuvien tarjousten kieltäminen yksinomaan siinä tapauksessa, että tilaukseen sisältyy lääkkeitä, on mielestäni riittävää tämän päämäärän saavuttamiseksi.

100.

Joka tapauksessa vaikuttaa siltä, että kieltoa lähettää potentiaalisille kuluttajille laajamittaisesti mainosesitteitä, jotka sisältävät pääasiassa kyseessä olevan kaltaisia tarjouksia, voidaan jo sinänsä perustella tarpeella suojella apteekkarin ammatin arvokkuutta.

101.

Kuten ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, tribunal de commerce de Paris tulkitsi kansanterveyslain R. 4235-64 §:ää myös siten, että siinä kielletään tilauksen arvoon perustuvat tarjoukset silloin, kun niistä ilmoitetaan apteekin internetsivustolla. Lisäksi teknisiä määräyksiä koskevassa asetuksessa kielletään apteekkeja käyttämästä hakukoneiden ja hintavertailusivustojen maksullisia hakuoptimointipalveluja. Koska kyseisen tekniikan tarkoituksena on houkutella apteekin verkkosivustolle internethakuja tekeviä potentiaalisia kuluttajia, myös maksullista hakuoptimointia on pidettävä mainontana. ( 67 )

102.

Edellä esitetyistä syistä katson, että kiellot, joiden mukaan apteekki ei saa ilmoittaa internetsivustollaan lääkkeitä koskevista tarjouksista eikä käyttää maksullista hakuoptimointia, kuuluvat direktiivin 2000/31 3 artiklan soveltamisalaan (1 jakso). Jos nämä kiellot on säätänyt jäsenvaltio, jossa tietoyhteiskunnan palvelu vastaanotetaan, ja jos niillä rajoitetaan palvelujen vapaata liikkuvuutta yhdenmukaistettuun alaan liittyvien syiden vuoksi, ne voidaan sallia vain, jos 3 artiklan 4 kohdassa säädetyt tiukat edellytykset täyttyvät (2 ja 3 jakso).

103.

Direktiivin 2000/31 3 artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltiot eivät voi rajoittaa toisesta jäsenvaltiosta peräisin olevien tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoamisen vapautta yhteensovitettuun alaan liittyvien syiden vuoksi, sellaisina kuin ne määritellään direktiivin 2 artiklan h alakohdassa.

104.

Muistutan, että yhdenmukaistettu ala käsittää vaatimukset, jotka verkkomyyntipalvelujen tarjoajan on täytettävä siltä osin kuin on kyse tämän palvelun mainostamisesta internetissä. ( 68 )

105.

Lisäksi tästä säännöksestä ilmenee, että tällaiset vaatimukset kuuluvat yhteensovitettuun alaan ”riippumatta siitä, ovatko [ne] yleisluonteisia vai erityisesti [tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoajille tai tietoyhteiskunnan palveluihin] suunnattuja”. ( 69 ) Myöskään se, että kansanterveyslain R. 4235-64 §:ssä säädetään yleisesti sekä verkko- että muusta mainonnasta, ei poista siinä säädettyjä vaatimuksia yhteensovitetusta alasta.

106.

Tästä seuraa, että verkkomyyntipalvelun vastaanottava jäsenvaltio ei lähtökohtaisesti voi rajoittaa tämän palvelun tarjoamista internetmainontaan liittyvien vaatimusten perusteella.

107.

Kieltämällä maksullisen hakuoptimoinnin käyttö ja rajoittamalla näin mahdollisuuksia mainostaa verkkomyyntipalveluja rajoitetaan näiden palvelujen vapaata liikkuvuutta. Koska internetmainontaa voidaan jo itsessään pitää tietoyhteiskunnan palveluna, myös sen kieltämisellä haitataan vapaata liikkuvuutta. Sama koskee kieltoa, jonka mukaan apteekin internetsivustolla ei saa tarjota alennuksia sillä perusteella, että tällaisen käytännön katsotaan kannustavan lääkkeiden väärinkäyttöön.

108.

Tältä osin ei voida hyväksyä Daniel B ym:iden esittämää väitettä, jonka mukaan direktiivin 2000/31 8 artiklan 1 kohdassa tunnustetaan, että vastaanottavalla jäsenvaltiolla on lähtökohtaisesti toimivalta säännellä säännellyn ammatin harjoittajien, kuten apteekkarien, kaupallista viestintää. ( 70 ) Kyseisessä säännöksessä velvoitetaan jäsenvaltiot huolehtimaan siitä, että sellaisen kaupallisen viestinnän käyttö, joka muodostaa säännellyn ammatin harjoittajan tarjoaman tietoyhteiskunnan palvelun, sallitaan sillä edellytyksellä, että noudatetaan ammatillisia normeja, jotka koskevat erityisesti ammatin riippumattomuutta ja arvokkuutta ja ammattikunniaa. Mielestäni sitä ei voida pitää sääntönä, jolla annetaan vastaanottavalle jäsenvaltiolle toimivalta säännellä tätä kaupallista viestintää direktiivin 2000/31 3 artiklan 1 ja 2 kohdasta poiketen. Tämän direktiivin 8 artiklan 1 kohta on nimittäin erillisessä luvussa, jonka otsikko on ”Periaatteet” ja joka sisältää tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoamisen tiettyjen näkökohtien yhdenmukaistamista koskevat vähimmäissäännökset. ( 71 ) Mainitun direktiivin 8 artiklan 1 kohta on siten positiivinen yhdenmukaistamissäännös, koska siinä velvoitetaan kaikki jäsenvaltiot sallimaan se, että niiden alueelle sijoittautuneet säännellyn ammatin harjoittajat toteuttavat tarjoamiaan tietoyhteiskunnan palveluja koskevaa kaupallista viestintää ammattikuntansa eettisiä sääntöjä noudattaen. ( 72 )

109.

Kansallisen tuomioistuimen esittämään ennakkoratkaisukysymykseen vastaamiseksi on lisäksi määritettävä, ovatko kiellot, joiden mukaan apteekki ei saa ilmoittaa internetsivustollaan lääkkeitä koskevista tarjouksista eikä käyttää maksullista hakuoptimointia, direktiivin 2001/83 85 c artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja ehtoja, jotka jäsenvaltio asettaa lääkkeiden vähittäismyynnille alueellaan. ( 73 ) Tämä säännös, jonka sisältöä unionin tuomioistuimella ei ole vielä ollut tilaisuutta selventää, aiheuttaa tiettyjä tulkintaongelmia siltä osin kuin on kyse sen suhteesta direktiivin 2000/31 3 artiklaan.

110.

Päinvastoin kuin Espanjan hallitus väittää, direktiivi 2001/83 ei ole lex specialis, joka olisi ensisijainen direktiiviin 2000/31 nähden. Kuten direktiivin 2000/31 1 artiklan 3 kohdasta ja johdanto-osan 11 perustelukappaleesta ilmenee, se täydentää tietyillä aloilla erityisesti sovellettavia johdetun oikeuden välineitä. Ainoastaan tämän direktiivin 1 artiklan 5 kohdassa ja liitteessä luetellut alat ( 74 ) – joihin lääkkeiden verkkomyynti- ja mainontapalvelut eivät kuulu ( 75 ) – jäävät sen 3 artiklassa vahvistetun alkuperämaaperiaatteen soveltamisalan ulkopuolelle.

111.

Kuten edellä jo totesin, ( 76 ) direktiivin 2001/83 85 c artiklan 2 kohdassa ainoastaan toistetaan, että jäsenvaltioilla on toimivalta asettaa ehtoja lääkkeiden vähittäisjakelulle niiden alueella EUT-sopimuksessa määrätyissä rajoissa. Tämä säännös ei kuitenkaan vaikuta rajoituksiin, joita direktiivin 2000/31 3 artiklan 2 kohdassa asetetaan lääkkeiden verkkomyyntipalveluja vastaanottavan jäsenvaltion toimivallalle säännellä tämän verkkomyyntitoiminnan harjoittamiselle ja siihen liittyvälle verkkomainonnalle asetettavia edellytyksiä.

112.

Koska direktiivillä 2000/31 yhdenmukaistettu ala kattaa sen 2 artiklan h alakohdan i alakohdan mukaan vaatimukset, joita on noudatettava harjoitettaessa toimintaa tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoajana, ja koska tähän ryhmään kuuluvat myös kyseisten palvelujen verkkomainontaa koskevat vaatimukset, direktiivin 2001/83 85 c artiklan 2 kohdassa ei voida siis sallia sitä, että vastaanottava jäsenvaltio sääntelee tätä mainonnan muotoa ja siten poikkeaa direktiivin 2000/31 3 artiklan 1 ja 2 kohdassa alkuperäjäsenvaltiolle tällä alalla annetusta lähtökohtaisesta toimivallasta.

113.

Direktiivin 2000/31 3 artiklan 4 kohdassa kuitenkin sallitaan jäsenvaltioiden poiketa alkuperämaaperiaatteesta edellyttäen, että tämän säännöksen a ja b alakohdassa mainittuja aineellisia ja menettelyllisiä edellytyksiä noudatetaan. Kuten tuomiosta Airbnb Ireland ( 77 ) ilmenee, nämä poikkeukset voivat tarkoittaa sitä, että tiettyyn palveluntarjoajien tai palvelujen ryhmään yleisesti sovellettavaa lainsäädäntöä voidaan tietyssä yksittäistapauksessa soveltaa tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoajaan.

114.

Käsiteltävässä asiassa on siten tutkittava, täyttyvätkö direktiivin 2000/31 3 artiklan 4 kohdassa mainitut edellytykset. Mainontaan liittyviä vaatimuksia ei ole tarpeen tutkia EUT-sopimuksen määräysten kannalta. Oikeuskäytännön mukaan kaikkia kansallisia toimenpiteitä alalla, joka on ollut unionin tasolla tyhjentävän yhdenmukaistamisen kohteena, on nimittäin arvioitava suhteessa kyseisen yhdenmukaistamistoimenpiteen säännöksiin eikä suhteessa primaarioikeuden määräyksiin. ( 78 ) Direktiivin 2000/31 3 artiklaan sisältyy tarkemmin sanottuna yhteensovittamissääntö, jolla pyritään takaamaan, että yhteensovitettuun alaan kuuluvissa kysymyksissä tietoyhteiskunnan palvelujen toimintojen valvonta tapahtuu toiminnan lähteellä. Sen taustalla olevan logiikan mukaan jäsenvaltiot voivat näissä kysymyksissä poiketa alkuperämaaperiaatteesta vain, jos kyseisen artiklan 4 kohdassa mainitut edellytykset täyttyvät. Tällaisia poikkeuksia ei siten tarvitse tutkia EUT-sopimuksen määräysten valossa.

115.

Direktiivin 2000/31 3 artiklan 4 kohdan b alakohdassa säädetään, että ennen saman artiklan 2 kohdan säännöksistä poikkeavien toimenpiteiden toteuttamista kyseisen palvelun vastanottavan jäsenvaltion on pyydettävä palveluntarjoajan sijoittautumisjäsenvaltiota toteuttamaan toimenpiteitä. Jos viimeksi mainittu ei suostu tähän pyyntöön tai ei toteuta riittäviä toimenpiteitä, ensin mainitun jäsenvaltion on ilmoitettava komissiolle ja jälkimmäiselle jäsenvaltiolle aikomuksestaan toteuttaa rajoittavia toimenpiteitä kyseistä palveluntarjoajaa vastaan. ( 79 )

116.

A väittää, että Ranskan tasavalta ei ole noudattanut sille direktiivin 2000/31 3 artiklan 4 kohdan b alakohdan nojalla kuuluvia velvoitteita. Vaikka tämän tarkistaminen kuuluu ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle, unionin tuomioistuimelle toimitetusta asiakirja-aineistosta ei ilmene, että kyseinen jäsenvaltio olisi ilmoittanut komissiolle ja sijoittautumisjäsenvaltiolle eli Alankomaiden kuningaskunnalle aikomuksestaan soveltaa tähän palveluntarjoajaan kansanterveyslain R. 4235-64 §:ää ja teknisistä määräyksistä annettua asetusta. ( 80 )

117.

Kuten A huomauttaa, direktiivin 2015/1535 nojalla tehtyjä ilmoituksia koskevasta tietokannasta ilmenee, että teknisistä määräyksistä annettu asetus, samoin kuin lääkejakelussa noudatettavista hyvistä käytännöistä annettu asetus, ilmoitettiin komissiolle tämän direktiivin 5 artiklan 1 kohdan mukaisesti. ( 81 ) Tällainen ilmoitus ei kuitenkaan voi korvata direktiivin 2000/31 3 artiklan 4 kohdan b alakohdassa tarkoitettua ilmoitusta. Näissä kahdessa säännöksessä tarkoitetut ilmoitusvelvoitteet nimittäin asetetaan eri ajankohtina, niillä on eri kohde ja ne täydentävät toisiaan.

118.

Yhtäältä direktiivin 2015/1535 5 artiklan 1 kohdassa säädetään, että jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle teknisiä määräyksiä, erityisesti tietoyhteiskunnan palveluja koskevia määräyksiä, koskevat ehdotuksensa. Tämän ilmoituksen tarkoituksena on mahdollistaa se, että komissio ja muut jäsenvaltiot ( 82 ) voivat ennen ehdotusten hyväksymistä tarkistaa, ovatko sen yleiset ja abstraktit määräykset EUT-sopimuksessa taattujen perusvapauksien mukaisia.

119.

Toisaalta direktiivin 2000/31 3 artiklan 4 kohdan b alakohdassa velvoitetaan vastaanottava jäsenvaltio sen jälkeen, kun nämä määräykset on hyväksytty, ilmoittamaan alkuperäjäsenvaltiolle ja komissiolle aikomuksestaan soveltaa niitä yksittäistapauksessa tiettyyn palveluntarjoajaan tai palveluun ja täsmentämään, minkä toimenpiteen se aikoo näiden osalta toteuttaa. Lisäksi vastaanottava jäsenvaltio voi ryhtyä soveltamaan kyseisiä määräyksiä vain, jos se on ensin pyytänyt alkuperäjäsenvaltiota toteuttamaan toimenpiteitä eikä tämä ole suostunut sen pyyntöön tai sen toteuttamat toimenpiteet ovat olleet riittämättömiä.

120.

Unionin tuomioistuin totesi tuomiossa Airbnb Ireland ( 83 ), että jos direktiivin 2000/31 3 artiklan 4 kohdan b alakohdassa mainittua ennakollista ilmoitusvelvollisuutta, aivan kuten direktiivin 2015/1535 5 artiklan 1 kohdassa mainittua ilmoitusvelvollisuutta, ei noudateta, määräystä, jossa rajoittavasta toimenpiteestä säädetään, ei voida soveltaa kyseistä palveluntarjoajaa vastaan. Tähän soveltamatta jättämiseen voidaan vedota paitsi rikosoikeudellisessa menettelyssä, myös – kuten käsiteltävässä tapauksessa – yksityisten välisessä oikeusriidassa.

121.

Jos ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin saa varmuuden siitä, että Ranskan tasavalta ei ole noudattanut direktiivin 2000/31 3 artiklan 4 kohdan b alakohdassa mainittuja menettelyllisiä edellytyksiä, sen on todettava, että pääasiassa kyseisiin säännöksiin ei voida vedota A:ta vastaan, tarvitsematta tarkistaa, ovatko 3 artiklan 4 kohdan a alakohdassa mainitut aineelliset edellytykset täyttyneet. ( 84 ) Nämä menettelylliset ja aineelliset edellytykset ovat nimittäin kumulatiivisia. ( 85 ) Vastatakseni tyhjentävästi tarkastelen kuitenkin jäljempänä, onko direktiivin 2000/31 3 artiklan 4 kohdan a alakohdassa mainittuja aineellisia edellytyksiä noudatettu.

122.

Direktiivin 2000/31 3 artiklan 4 kohdan a alakohdassa säädetään, että tietoyhteiskunnan palvelujen vapaata liikkuvuutta rajoittavien toimenpiteiden on oltava tarpeellisia yleisen järjestyksen, kansanterveyden suojelun, yleisen turvallisuuden tai kuluttajansuojan turvaamiseksi, että niiden on kohdistuttava tiettyyn palveluun, joka tosiasiallisesti vahingoittaa näiden tavoitteiden saavuttamista tai joka vakavalla tavalla saattaa vaarantaa niiden saavuttamisen, ja että niiden on oltava oikeassa suhteessa näihin tavoitteisiin. Nämä tarpeellisuutta ja oikeasuhteisuutta koskevat vaatimukset ovat suurelta osin päällekkäisiä niiden vaatimusten kanssa, joiden noudattamista edellytetään SEUT 34 ja SEUT 56 artiklassa taattujen perusvapauksien rajoittamiseksi. Kuten komissio toteaa, tästä syystä sitä, ovatko kyseiset toimenpiteet direktiivin 2000/31 3 artiklan 4 kohdan mukaisia, on arvioitava näitä määräyksiä koskevan oikeuskäytännön valossa.

123.

Ranskan hallitus vetoaa A:n internetsivustolla ilmoitettujen tarjousten kieltämisen tueksi samoihin tavoitteisiin kuin ne, joilla se perusteli tällaisten tarjousten kieltämistä tilanteessa, jossa niistä ilmoitetaan fyysisillä välineillä. Nämä tavoitteet liittyvät kansanterveyden suojeluun, ja ne ovat siten direktiivin 2000/31 3 artiklan 4 kohdan a alakohdan i alakohdan mukaan sellaisia syitä, joilla saman artiklan 2 kohdasta poikkeamista voidaan perustella.

124.

Maksullinen hakuoptimointi, jolla pyritään lisäämään tietyn apteekin näkyvyyttä sijoittamalla sen internetsivusto hakukoneen hakutulosten ensimmäisille sivuille, ei itsessään sisällä kaupallista viestiä, jonka sisältöä voitaisiin pitää apteekkarin ammatin arvokkuutta loukkaavana tai lääkkeiden väärinkäyttöön kannustavana. Perustellakseen tämän käytännön kieltämistä Ranskan hallitus vetosi istunnossa tarpeeseen varmistaa apteekkien tasapainoinen jakautuminen koko Ranskan alueella. Hallituksen mukaan maksullinen hakuoptimointi on omiaan horjuttamaan tätä alueellista tasapainoa, koska se keskittää lääkekauppaa suuriin verkkomyyntiä harjoittaviin apteekkeihin. Tämä kehitys voi entisestään pahentaa tilannetta niillä Ranskan alueilla, joilla apteekit ovat vähentyneet huomattavasti. Mainittu hallitus täsmentää, että vaikka ei voida sulkea pois sitä, että lääkkeiden verkkokauppa helpottaa, kuten A ja komissio huomauttavat, lääkemääräystä edellyttämättömien lääkkeiden saatavuutta syrjäisimmillä alueilla asuville henkilöille, tämän käytännön laajenemisen sivuvaikutuksena olisi se, että lääkemääräystä edellyttävien lääkkeiden saatavuus vaikeutuisi, koska niitä voidaan jaella ainoastaan fyysisissä apteekeissa.

125.

Tältä osin unionin tuomioistuin on jo myöntänyt, että jäsenvaltioiden välisen kaupan rajoitus voidaan oikeuttaa välttämättömyydellä varmistaa jäsenvaltion luotettava lääkehuolto keskeisiin lääketieteellisiin tarkoituksiin, koska tämä tavoite sisältyy ihmisten terveyden ja elämän suojeluun. ( 86 ) Näin ollen myös sitä tavoitetta, jolla Ranskan hallitus perusteli maksullisen hakuoptimoinnin kieltämistä, on pidettävä direktiivin 2000/31 3 artiklan 4 kohdan a alakohdassa tarkoitettuna hyväksyttävänä perusteena.

126.

Tämän täsmennettyäni muistutan, että kansallisten viranomaisten tehtävänä on näyttää toteen, soveltuuko liikkuvuuden perusvapauksia rajoittava toimenpide sillä tavoiteltujen hyväksyttävien päämäärien saavuttamiseen ja onko se tarpeen näiden päämäärien saavuttamiseksi. ( 87 )

127.

Edellä tämän ratkaisuehdotuksen 90–99 kohdassa esitettyjä päätelmiä sellaisen kiellon tarpeellisuudesta ja soveltuvuudesta, jonka mukaan tarjouksista, joista ilmoitetaan jakamalla mainosesitteitä postilaatikoihin ja joissa luvataan hinnanalennus tilauksen arvon ylittäessä tietyn summan, voidaan soveltaa mutatis mutandis tilanteeseen, jossa näistä tarjouksista ilmoitetaan apteekin internetsivustolla.

128.

Maksullisen hakuoptimoinnin kieltämisestä on todettava, että A ja komissio ensinnäkin kiistävät sen soveltuvuuden Ranskan viranomaisten tavoitteleman päämäärän saavuttamiseen. A:n mukaan lääkkeiden verkkomyyntipalvelujen mainonnalle asetetut eri rajoitukset ovat lisäksi omiaan vaikeuttamaan uusien, usein pienten toimijoiden pääsyä Ranskan markkinoille. Komissio epäilee, onko lääkkeiden verkkomyyntiin liittyvien mainontakäytäntöjen noudattamisen ja fyysisten apteekkien häviämisen välillä riittävää syy-yhteyttä. Tältä osin komissio väittää, että perinteisillä apteekeilla on edelleen tiettyjä kilpailuetuja, jotka liittyvät erityisesti tuotteiden välittömään saatavuuteen ja jakeluun. Se myös korostaa, että viimeksi mainituilla on edelleen monopoli lääkemääräystä edellyttävien lääkkeiden myynnissä.

129.

Mielestäni syy-yhteyden väitetty puuttuminen maksullisen hakuoptimoinnin kieltämisen ja sen riskin, että syrjäisiltä alueilta häviää merkittävä määrä apteekkeja, ehkäisemisen väliltä ei vielä yksinään osoita, että tämä kielto ei sovellu sillä tavoitellun päämäärän saavuttamiseen. Oikeuskäytännöstä nimittäin ilmenee, että kun on epävarmaa, kohdistuuko henkilöiden terveyteen riskejä – mukaan lukien riskejä, jotka kohdistuvat varmaan ja laadukkaaseen lääkehuoltoon – tai ovatko tällaiset riskit merkittäviä, jäsenvaltio voi toteuttaa suojatoimia joutumatta odottamaan, että näiden riskien todellisuus on täysin osoitettu. Tällaisessa tilanteessa jäsenvaltio voi toteuttaa toimet, joilla vähennetään mahdollisimman paljon kansanterveyteen kohdistuvaa riskiä. ( 88 )

130.

Nähdäkseni kyseinen jäsenvaltio on kuitenkin velvollinen esittämään näyttöä väitetyn riskin olemassaolosta sekä rajoittavan toimenpiteen ja tämän riskin pienenemisen – tai vastaavasti kyseisellä toimenpiteellä säännellyn käytännön ja väitetyn riskin suurenemisen – välisen syy-yhteyden kohtuullisesta todennäköisyydestä. ( 89 )

131.

Toisin sanoen silloin, kun jäsenvaltio vetoaa rajoittavan toimenpiteen tueksi tarpeeseen välttää jonkin tietyn riskin toteutuminen – kuten apteekkiverkon harvenemisen alkaminen tai paheneminen –, sitä ei voida velvoittaa esittämään empiiristä näyttöä, joka osoittaa yksiselitteisesti, että kyseisen toimenpiteen ja sillä tavoitellun vaikutuksen välillä on syy-yhteys. Tällaisen näytön esittäminen nimittäin edellyttäisi, että odotetaan, kunnes riski on toteutunut, jotta voidaan selvittää, pystytäänkö se tosiasiallisesti välttämään rajoittavalla toimenpiteellä. Erityisen arkaluonteisella alalla eli kansanterveyden alalla annetun kansallisen lainsäädännön oikeasuhteisuutta arvioitaessa on otettava huomioon kansallisten viranomaisten tekemiä päätöksiä edeltäneiden arviointien monitahoisuus ja tällaisen lainsäädännön vaikutuksiin liittyvä epävarmuus. ( 90 ) Niiden oikeuttamisperusteiden tueksi, joihin kyseinen jäsenvaltio vetoaa, on kuitenkin esitettävä tämän lainsäädännön soveltuvuutta ja tarpeellisuutta koskeva analyysi sekä täsmällisiä tietoja, joilla sen perusteluja voidaan tukea. ( 91 ) Kansallisen tuomioistuimen on selvitettävä, voidaanko toimitettujen todisteiden perusteella kohtuudella katsoa, että tämä lainsäädäntö soveltuu sillä tavoiteltujen päämäärien saavuttamiseen, ja voidaanko nämä päämäärät saavuttaa vähemmän rajoittavilla toimenpiteillä. Tässä yhteydessä kyseisen tuomioistuimen on otettava huomioon koko näyttö, joka sillä on tiedossaan sinä ajankohtana, jona se antaa ratkaisun. ( 92 )

132.

Käsiteltävässä asiassa Ranskan hallitus ainoastaan väitti unionin tuomioistuimessa, että maksullinen hakuoptimointi on omiaan pahentamaan apteekkiverkon harvenemista, esittämättä väitteensä tueksi täsmällisempiä tietoja. Pidän kyseenalaisena, riittääkö tällainen väite osoittamaan, että maksullisen hakuoptimoinnin kielto soveltuu tällaisen vaikutuksen ehkäisemiseen. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kuuluu arvioida ratkaisun antamisajankohtaan mennessä toimitetun koko näytön perusteella, onko tämä hallitus osoittanut, että kyseinen toimenpide soveltuu sen estämiseen, että apteekkien määrä Ranskan alueella vähenee niin, että ei enää pystytä takaamaan varmaa ja laadukasta lääkehuoltoa koko maan alueella.

133.

Totean tästä ainoastaan, että – kuten unionin tuomioistuin on jo todennut – perinteisillä apteekeilla ”on lähtökohtaisesti postimyyntiapteekkeja paremmat mahdollisuudet antaa potilaille yksilöllisiä neuvoja apteekkihenkilöstön välityksellä ja varmistaa lääkehuolto hätätapauksissa”. ( 93 ) Tämä suhteellinen etu ei kuitenkaan yksinään estä Ranskan hallituksen mainitsemaa riskiä apteekkien voimakkaasta vähenemisestä. Edellyttäen, että tämä hallitus pystyy esittämään näyttöä kyseisen riskin olemassaolon tueksi ja osoittamaan, että maksullinen hakuoptimointi kohtuullisen todennäköisesti kasvattaa tätä riskiä lisäämällä suurten verkkoapteekkien näkyvyyttä, tällaisen käytännön kieltämistä olisi pidettävä sopivana keinona kyseisen riskin minimoimistavoitteen saavuttamiseen.

134.

Toiseksi A väittää maksullisen hakuoptimoinnin tarpeellisuudesta, että tässä yhteydessä olisi voitu harkita sellaisen vähemmän rajoittavan toimenpiteen toteuttamista, jolla olisi kielletty maksullinen hakuoptimointi ainoastaan tietyillä hakusanoilla.

135.

Epäilen, voidaanko tällaisella toimenpiteellä saavuttaa Ranskan hallituksen tavoittelemat päämäärät yhtä tehokkaasti kuin nyt voimassa olevalla kiellolla. Kyseisen hallituksen kertoman mukaan tällä kiellolla pyritään nimittäin estämään tietyn yksittäisen apteekin esiin nostaminen kaikkien muiden kustannuksella. Koska maksullisen hakuoptimoinnin vaikutus ei ole riippuvainen hakusanojen valinnasta, kyseisellä kiellolla tavoiteltua päämäärää ei voitaisi saavuttaa rajoittamalla optimointi vain tiettyihin hakusanoihin.

136.

Kuten komissio huomautti, vaikka pitää paikkansa, että hakukoneet ovat pääasiallinen keino, jolla verkkoapteekit tekevät itseään tunnetuiksi, Ranskan lainsäädäntö ei mitenkään estä verkkoapteekkien sijoittamista ensimmäisiin hakutuloksiin hakukoneen luonnollisen optimoinnin perusteella (optimointi, jota hakukoneen algoritmi suorittaa riippumatta siitä, onko kyseinen palveluntarjoaja maksanut mitään). Kun vielä otetaan huomioon apteekeilla olevat – vaikkakin vain rajalliset – mahdollisuudet mainostaa internetsivustojaan muilla keinoin, ( 94 ) maksullisen hakuoptimoinnin kiellolla ei suinkaan viedä apteekeilta kaikkia mahdollisuuksia tehdä näitä sivustoja tunnetuiksi.

137.

Lääkejakelussa noudatettavista hyvistä käytännöistä annetun asetuksen säännös, jossa potilaan internetsivustolla tekemän ensimmäisen lääketilauksen hyväksymisen edellytykseksi asetetaan se, että hän on täyttänyt verkossa esitietolomakkeen, kuuluu nähdäkseni niin ikään direktiivin 2000/31 3 artiklassa vahvistetun alkuperämaaperiaatteen soveltamisalaan.

138.

Kyseinen säännös ei nimittäin koske niinkään direktiivin 2001/83 85 c artiklan 2 kohdassa tarkoitettua ehtoa lääkkeiden vähittäisjakelulle Ranskan alueella, vaan itse apteekkien verkkomyyntitoiminnan harjoittamiseen liittyvää vaatimusta. Sillä säännellään edellytyksiä, joiden täyttyessä verkkomyyntisopimus voidaan tehdä, ja sitä, millä tavoin apteekkien myyntitoimintaa ja neuvontaa on harjoitettava verkossa. Direktiivin 2000/31 2 artiklan h alakohdassa tarkoitettu yhteensovitettu ala kuitenkin kattaa saman säännöksen i alakohdan mukaan vaatimukset, jotka koskevat kyseisen palvelun harjoittamista, ja erityisesti palvelun sisältöön liittyvät vaatimukset, joihin kuuluvat myös sopimuksia koskevat vaatimukset. Velvollisuus huolehtia siitä, että potilas täyttää pääasiassa kyseessä olevan kaltaisen esitietolomakkeen, koskee siten hyvinkin yhteensovitettuun alaan kuuluvaa kysymystä.

139.

Tällainen velvoite, jolla asetetaan palveluntarjoajan tehtäväksi kerätä ja analysoida potilaiden esitietolomakkeella antamat tiedot ja joka voi, kuten A väittää, saada potilaat jossain määrin luopumaan lääkkeiden ostamisesta verkossa, merkitsee nähdäkseni direktiivin 2000/31 3 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoamisen vapauden rajoittamista. ( 95 ) Näin ollen sitä voidaan soveltaa vain, jos direktiivin 3 artiklan 4 kohdan a ja b alakohdassa mainittuja aineellisia ja menettelyllisiä edellytyksiä noudatetaan.

140.

Menettelyllisistä edellytyksistä on todettava, että unionin tuomioistuimelle toimitetusta asiakirja-aineistosta ei ilmene, että Ranskan viranomaiset olisivat direktiivin 2000/31 3 artiklan 4 kohdan b alakohdan mukaisesti ilmoittaneet aikomuksestaan soveltaa A:han lääkejakelussa noudatettavista hyvistä toimintatavoista annettua asetusta, minkä tarkistaminen kuuluu ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle.

141.

Vastatakseni tyhjentävästi palaan vielä direktiivin 2000/31 3 artiklan 4 kohdan a alakohdassa mainittuihin aineellisiin edellytyksiin. Niistä on todettava, että perustellakseen apteekeille asetettua velvollisuutta huolehtia siitä, että potilas täyttää esitietolomakkeen ennen hänen kyseisen apteekin internetsivustolla tekemänsä ensimmäisen tilauksen hyväksymistä, Ranskan hallitus vetoaa tarpeeseen varmistaa, että potilaalle annetaan henkilökohtaista neuvontaa hänen suojelemisekseen lääkkeiden väärinkäytöltä.

142.

Unionin tuomioistuin on jo tunnustanut tämän kansanterveyden suojelua koskevan tavoitteen hyväksyttävyyden. ( 96 ) Ei nimittäin voida sulkea pois sitä, että lääkkeiden verkkomyyntiin liittyy lääkkeiden virheellisen käytön tai väärinkäytön riski, koska apteekin ja potilaan välillä ei ole kontaktia. ( 97 ) Kuten Ranskan hallitus korosti, tämä riski koskee, vaikkakin eriasteisesti, kaikenlaisten lääkkeiden jakelua riippumatta siitä, edellyttävätkö ne lääkemääräystä vai eivät.

143.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen asia on tarkistaa Ranskan hallituksen sille toimittaman näytön perusteella ja jäljempänä esitettyjen seikkojen valossa, soveltuuko kyseinen velvoite mainitun päämäärän saavuttamiseen ja onko se tarpeen tämän päämäärän saavuttamiseksi.

144.

Tältä osin kyseinen hallitus viittaa Conseil d’État’n (ylin hallintotuomioistuin, Ranska) tuomioon ( 98 ), jossa kyseinen tuomioistuin selvensi tätä tavoitetta seuraavasti: ”Kyseisen vaatimuksen tarkoituksena on mahdollistaa se, että apteekit voivat lääkkeiden sähköisen jakelun erityisissä olosuhteissa, joissa apteekki ei ole suoraan kontaktissa potilaaseen, havaita mahdolliset vasta-aiheet ja, kuten kansanterveyslain R. 4235-61 ja R. 4235-62 §:ssä säädetään, kieltäytyä toimittamasta lääkettä, jos potilaan terveydellinen etu näyttää sitä vaativan, ja tarvittaessa kehottaa potilasta hakeutumaan lääkärin vastaanotolle”. Tästä Conseil d’État päätteli, kuten Ranskan hallitus käsiteltävässä asiassa väittää, että esitietolomakkeen täyttämistä koskevalla vaatimuksella ei aseteta lääkkeiden verkkomyynnille rajoituksia, jotka ovat kansanterveyden suojelutavoitteeseen nähden suhteettomia.

145.

Yhdyn tähän arvioon. Kuten Daniel B ym. väittivät, tällaisella vaatimuksella voidaan varmistaa, että kaikkia potilaita suojellaan samalla tavoin riippumatta siitä, hankkivatko he lääkkeitä internetistä vai fyysisestä apteekista. Toisin kuin komissio väittää, lääkejakelussa noudatettavista hyvistä käytännöistä annetussa asetuksessa ei anneta verkossa tapahtuvalle lääkejakelulle tiukempia sääntöjä kuin apteekeissa tapahtuvalle lääkejakelulle.

146.

Tarkemmin sanottuna Ranskan hallituksen toimittamista selityksistä ilmenee, että kyseisessä asetuksessa pyritään ottamaan huomioon internetissä tapahtuvan lääkemyynnin luonne ja siihen liittyvät erityisolosuhteet, joiden vuoksi apteekkihenkilöstöllä, jolla ei ole suoraa katsekontaktia potilaisiin, ei ole mahdollisuutta neuvoa heitä oma-aloitteisesti silloin, kun henkilöstölle asetetun neuvontavelvoitteen noudattaminen sitä edellyttäisi. ( 99 ) Internetapteekkien tilanne on aivan eri kuin apteekkien, jotka jakelevat lääkkeitä fyysisestä apteekkiliikkeestä. Neuvontavelvoitteen noudattaminen ei välttämättä edellytä sitä, että apteekki vaatii kaikkia siellä asioivia asiakkaita vastaamaan edellä mainitussa lomakkeessa esitettyihin kysymyksiin. Se, että potilas on fyysisesti läsnä, tarjoaa kuitenkin apteekille ainakin tilaisuuden esittää hänelle kysymyksiä, joita se pitää tarpeellisina neuvontavelvoitteensa täyttämiseksi sellaisten potilaan näkyvien ominaisuuksien ja piirteiden perusteella, jotka kertovat hänen terveydentilastaan. Esitietolomakkeen täyttämistä koskevalla velvoitteella pyritään siten asettamaan verkkoapteekit samaan asemaan fyysisten apteekkien kanssa, jotta ne voisivat täyttää neuvontavelvoitteensa.

147.

A mainitsee useita vähemmän rajoittavia toimenpiteitä, joilla kansanterveyden suojelutavoite voitaisiin sen mukaan saavuttaa yhtä tehokkaasti. Se väittää erityisesti, että lääkejakelussa noudatettavia hyviä toimintatapoja koskevalla asetuksella on jo varmistettu, että potilaat saavat henkilökohtaista neuvontaa, sillä siinä edellytetään, että virtuaaliapteekit tarjoavat mahdollisuuden vuorovaikutteiseen asiointiin apteekin kanssa. Lisäksi A väittää seuraavansa internetsivustoltaan tilattuja määriä eri keinoin, kuten potilaan tilaushistorian perusteella. Sen mukaan tämä seuranta riittää ehkäisemään lääkkeiden liikakäytön riskiä. Komissio katsoo, että tällaisina vähemmän rajoittavina vaihtoehtoisina toimenpiteinä voidaan pitää myös sitä, että potilaalle annetaan tilaisuus tutustua lääkkeen pakkausselosteeseen, että häntä muistutetaan pääasiallisista vasta-aiheista, että hänelle tarjotaan mahdollisuus kysyä apteekista neuvoa ennen tilauksen tekemistä ja että myös apteekilla on mahdollisuus olla yhteydessä potilaaseen saatavillaan olevien tietojen ja erityisesti tilaushistorian perusteella.

148.

Kuten Daniel B ym. ja Espanjan hallitus väittävät, potilaan mahdollisuus kysyä apteekista neuvoa ennen tilauksen tekemistä ei – edes yhdistettynä ensimmäisen tilauksen jälkeen ostettujen lääkemäärien valvontaan – ole yhtä tehokas keino kuin se, että potilaalta kerätään ennen ensimmäistä tilausta esitiedot, joiden perusteella voidaan valvoa, onko tilaus määrällisesti ja laadullisesti asianmukainen hänen terveydentilaansa nähden. Unionin tuomioistuin on sitä paitsi jo katsonut, että niiden ”internetin interaktiivisten elementtien lisääminen, joita asiakkaan on käytettävä ennen kuin hän voi suorittaa [lääke]ostoksen”, on hyväksyttävä vaihtoehtoinen toimenpide, joka rajoittaa tavaroiden vapaata liikkuvuutta vähemmän kuin kielto myydä lääkkeitä verkossa ja jolla pystytään kuitenkin yhtä tehokkaasti vähentämään verkossa ostettujen lääkkeiden väärinkäytön riskiä. ( 100 )

149.

Kuten Kreikan hallitus väitti, lääkejakelussa noudatettavista hyvistä käytännöistä annetulla asetuksella käyttöön otetulla esitietolomakkeella kysytään ainoastaan perustietoja, jotka koskevat potilaan ikää, painoa, pituutta, sukupuolta, käytössä olevia hoitoja, aiempia allergioita, vasta-aiheita ja raskautta tai imetystä. Nämä kysymykset edellyttävät potilaalta suoraa ja yksinkertaista vastausta. Niitä on mielestäni voitu kohtuullisesti pitää olennaisina ja välttämättöminä sen estämiseksi, että potilas ostaa terveydentilaansa nähden epäsopivia lääkkeitä.

150.

Näissä olosuhteissa vaikuttaa siltä, että velvollisuus huolehtia siitä, että potilas täyttää tällaisen lomakkeen ennen hänen ensimmäisen tilauksensa hyväksymistä, soveltuu sillä tavoitellun päämäärän saavuttamiseen eli sen varmistamiseen, että potilaille annetaan henkilökohtaista neuvontaa heidän suojelemisekseen lääkkeiden väärinkäytöltä kansanterveyden suojelutavoitteen mukaisesti, ja että se on tarpeen tämän päämäärän saavuttamiseksi.

151.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa cour d’appel de Paris’n esittämään ennakkoratkaisukysymykseen seuraavasti:

jos ensin mainittu jäsenvaltio ei ole ilmoittanut jälkimmäiselle jäsenvaltiolle ja Euroopan komissiolle aikomuksestaan soveltaa kyseistä lainsäädäntöä tähän palveluntarjoajaan, minkä tarkistaminen kuuluu ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle.

Jos tästä lainsäädännöstä on ilmoitettu, direktiivin 2000/31 3 artiklan 4 kohdan a alakohta ei ole esteenä sille, että kyseinen jäsenvaltio soveltaa sitä toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneeseen lääkkeiden verkkomyyntipalvelujen tarjoajaan, edellyttäen, että tämän lainsäädännön soveltaminen soveltuu kansanterveyden suojelutavoitteen saavuttamiseen ja on tarpeen tämän tavoitteen saavuttamiseksi, minkä tarkistaminen kuuluu ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle.