1.

Nullum crimen nulla poena sine lege scripta, praevia, certa et stricta. Tällä latinankielisellä ilmauksella vahvistettavan selkeän ja perustavanlaatuisen periaatteen, jonka mukaan sekä rikos että rangaistus on määriteltävä lailla, sanamuoto edellyttää kuitenkin edelleen tulkintaa. ( 2 )

2.

Käsiteltävässä asiassa Sąd Rejonowy w Słupsku – XIV Wydział Karny (piirioikeus, XIV rikosasioiden jaosto, Słupsk, Puola) pyytää ohjeita laittoman huumausainekaupan rikostunnusmerkistöjä ja seuraamuksia koskevien vähimmäissääntöjen vahvistamisesta 25.10.2004 tehdyn neuvoston puitepäätöksen 2004/757/YOS ( 3 ) tulkinnasta. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, onko kyseisen puitepäätöksen ja rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen kanssa yhteensopiva kansallisen lainsäädännön mukainen tilanne, jossa käsitettä ”suuria huumausainemääriä”, joka merkitsee puitepäätöksen 2004/757 4 artiklan 2 kohdan a alakohdan nojalla törkeää rikosta, ei määritellä kansallisessa lainsäädännössä vaan kansalliset tuomioistuimet määrittelevät sen tapauskohtaisesti. Tähän kysymykseen vastaamiseksi unionin tuomioistuimen on ensin käsiteltävä kysymystä siitä, onko se toimivaltainen vastaamaan ennakkoratkaisukysymyksiin asioissa, jotka koskevat huumausaineiden hallussapitoa henkilökohtaista käyttöä varten – tilanne, joka jätetään puitepäätöksen soveltamisalan ulkopuolelle sen 2 artiklan 2 kohdassa –, samoin kuin sitä, voidaanko käsiteltävässä asiassa soveltaa Euroopan unionin perusoikeuskirjaa (jäljempänä perusoikeuskirja). ( 4 )

3.

Ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen, joka allekirjoitettiin Roomassa 4.11.1950 (jäljempänä Euroopan ihmisoikeussopimus), 7 artiklan 1 kappaleessa määrätään, että ”ketään ei ole pidettävä syypäänä rikokseen sellaisen teon tai laiminlyönnin perusteella, joka ei ollut tekohetkellä kansallisen lainsäädännön tai kansainvälisen oikeuden mukaan rikos. Rikoksen tekohetkellä sovellettavissa ollutta rangaistusta ankarampaa rangaistusta ei saa määrätä”.

4.

Euroopan unionista tehdyn sopimuksen (jäljempänä SEU) 31 artiklan 1 kohdan e alakohdassa, sellaisena kuin sitä sovellettiin puitepäätöstä 2004/757 tehtäessä, määrätään, että oikeudellista yhteistyötä rikosasioissa koskevaa yhteistä toimintaa on ”toimenpiteiden toteuttaminen asteittain järjestäytynyttä rikollisuutta, terrorismia ja laitonta huumausainekauppaa koskevia rikostunnusmerkistöjä ja seuraamuksia koskevien vähimmäissääntöjen vahvistamiseksi”. Sen 34 artiklan 2 kohdan b alakohdassa annetaan neuvostolle toimivalta jäsenvaltion tai komission aloitteesta yksimielisesti tehdä puitepäätöksiä ”jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä. Puitepäätökset velvoittavat jäsenvaltioita saavutettavaan tulokseen nähden, mutta jättävät kansallisten viranomaisten valittavaksi muodon ja keinot. Niistä ei seuraa välitöntä oikeusvaikutusta”.

5.

Perusoikeuskirjan 49 artikla vastaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7 artiklan 1 kappaletta, jota sillä myös laajennetaan. Siinä määrätään seuraavaa:

”1.   Ketään ei saa pitää syyllisenä rikokseen sellaisen teon tai laiminlyönnin perusteella, joka ei ollut tekohetkellä rikos kansallisen lainsäädännön tai kansainvälisen oikeuden mukaan. Rikoksesta ei saa määrätä sen tekohetkellä sovellettavissa ollutta rangaistusta ankarampaa rangaistusta. Jos rikoksen teon jälkeen laissa säädetään lievemmästä rangaistuksesta, sitä on sovellettava.

2.   Tämän artiklan määräykset eivät estä panemasta vireille oikeudenkäyntiä henkilöä vastaan ja tuomitsemasta häntä rangaistukseen teosta tai laiminlyönnistä, joka kansakuntien yhteisesti tunnustamien yleisten periaatteiden mukaan oli tekohetkellä rikos.

– –”

6.

Perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdan mukaan perusoikeuskirjan määräykset ”koskevat unionin toimielimiä, elimiä ja laitoksia sekä jäsenvaltioita ainoastaan silloin, kun viimeksi mainitut soveltavat unionin oikeutta”. Perusoikeuskirjan 52 artiklan 3 kohdassa määrätään, että ”siltä osin kuin tämän perusoikeuskirjan oikeudet vastaavat [Euroopan ihmisoikeussopimuksessa] taattuja oikeuksia, niiden merkitys ja ulottuvuus ovat samat kuin mainitussa yleissopimuksessa”.

7.

Puitepäätöksen 2004/757 johdanto-osan perustelukappaleissa esitetään seuraavat toteamukset: ”Laiton huumausainekauppa muodostaa uhkan, joka vaikuttaa Euroopan unionin kansalaisten terveyteen, turvallisuuteen ja elämänlaatuun sekä jäsenvaltioiden lailliseen talouteen, vakauteen ja turvallisuuteen.” ( 5 )”On tarpeen hyväksyä huumausaineiden ja lähtöaineiden laittoman kaupan rikostunnusmerkistöjä koskevat vähimmäissäännöt, joiden avulla tätä kauppaa voidaan torjua Euroopan unionin tasolla yhteisin toimin.” ( 6 ) Euroopan unionin toiminnassa olisi keskityttävä ”kaikkein vakavimpien huumausainerikosten torjuntaan. Tietynlaisen henkilökohtaiseen käyttöön liittyvän toiminnan jättäminen tämän puitepäätöksen soveltamisalan ulkopuolelle ei merkitse neuvoston ohjeen antamista siitä, kuinka jäsenvaltioiden pitäisi käsitellä tällaisia tapauksia kansallisessa lainsäädännössään”. ( 7 )”Jäsenvaltioiden säätämien seuraamusten olisi oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia, ja niihin olisi sisällytettävä myös vapausrangaistus. Seuraamusten tasoa määritettäessä olisi otettava huomioon sellaiset tosiasialliset tekijät, kuten laittomasti kaupattujen huumausaineiden määrä ja laatu ja se, onko rikos tehty rikollisjärjestön puitteissa.” ( 8 )”Laittoman huumausainekaupan torjunnan tehokkuus riippuu olennaisesti tämän puitepäätöksen kansallisten täytäntöönpanotoimenpiteiden yhdenmukaistamisesta.” ( 9 )

8.

Puitepäätöksen 2004/757 2 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Kunkin jäsenvaltion on ryhdyttävä tarvittaviin toimiin varmistaakseen, että seuraava oikeudettomasti harjoitettu tahallinen toiminta on rangaistavaa:

2.   Edellä 1 kohdassa tarkoitettu toiminta ei kuulu tämän puitepäätöksen soveltamisalaan, jos tekijä harjoittaa sitä yksinomaan henkilökohtaista käyttöään varten kansallisessa lainsäädännössä määritellyllä tavalla.”

9.

Puitepäätöksen 2004/757 4 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Kunkin jäsenvaltion on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että 2 ja 3 artiklassa määritellyistä rikoksista voidaan määrätä tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia rikosoikeudellisia seuraamuksia.

Kunkin jäsenvaltion on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että 2 artiklassa tarkoitetuista rikoksista voidaan määrätä rikosoikeudellisia seuraamuksia, jotka enimmillään ovat vähintään yhdestä kolmeen vuotta vankeutta.

2.   Kunkin jäsenvaltion on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että 2 artiklan 1 kohdan a, b ja c alakohdassa tarkoitetuista rikoksista voidaan määrätä rikosoikeudellisia seuraamuksia, jotka enimmillään ovat vähintään viidestä kymmeneen vuotta vankeutta ainakin kaikissa seuraavissa tapauksissa:

– –”

10.

Huumausaineiden väärinkäytön torjunnasta 29.7.2005 annetun Puolan lain (Ustawa z dnia 29 lipca 2005 roku o przeciwdziałaniu narkomanii, jäljempänä huumausainelaki) 62 §:ssä säädetään seuraavaa:

”1.   Joka pitää lainvastaisesti hallussaan huumausaineita tai psykotrooppisia aineita, tuomitaan enintään kolmen vuoden vankeusrangaistukseen.

2.   Jos 1 momentissa tarkoitetun teon kohteena on merkittävä määrä huumausaineita tai psykotrooppisia aineita, tekijä tuomitaan vähintään vuoden ja enintään kymmenen vuoden vankeusrangaistukseen.”

11.

Prokuratura Rejonowa w Słupsku (Słupskin piirisyyttäjä, Puola; jäljempänä Prokuratura) nosti syytteen JI:tä vastaan muun muassa seuraavin perustein: i) hänellä oli hallussaan 7.11.2016 merkittävät määrät psykotrooppista ainetta, toisin sanoen nettopainoltaan yhteensä 10,73 grammaa amfetamiinia, ja huumausainetta, toisin sanoen nettopainoltaan yhteensä 16,07 grammaa marihuanaa, mikä on Puolan huumausainelain 62 §:n 2 momentissa tarkoitettu rangaistava teko, ja ii) hänellä oli hallussaan 28.11.2016 huumausainetta eli marihuanaa nettopainoltaan 2,00 grammaa sekä psykotrooppista ainetta eli amfetamiinia nettopainoltaan 0,49 grammaa, mikä on Puolan huumausainelain 62 §:n 1 momentissa tarkoitettu rangaistava teko.

12.

Asiassa on kiistatonta, että nämä huumausaineet olivat JI:n hallussa henkilökohtaista käyttöä varten. Tosiseikkojen perusteella aloitetussa rikosoikeudenkäynnissä JI tunnusti syyllisyytensä kaikkiin niihin rikoksiin, joista häntä syytettiin.

13.

Sąd Rejonowy w Słupsku – XIV Wydział Karny (piirioikeus, XIV rikosasioiden jaosto, Słupsk) huomauttaa, ettei puitepäätöksessä 2004/757 määritellä käsitettä ”suuria huumausainemääriä”. Kansallisessa oikeudessakaan ei määritellä huumausainelain 62 §:n 2 momentissa käytettyä käsitettä ”merkittävä määrä” huumausaineita. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin selittää, että tätä aukkoa on yritetty kansallisessa oikeuskäytännössä paikata vahvistamalla joukko perusteita sen määrittämiseksi, onko huumausaineiden määrä ”merkittävä”, ”vähäinen” vai ”tavanomainen”. Näitä perusteita ovat paino (grammaa, kilogrammaa, tonnia, annoksia), huumausaineen laatu (jako niin kutsuttuihin koviin ja mietoihin huumeisiin) ja käyttötarkoitus (kaupallisiin tarkoituksiin, henkilökohtaiseen käyttöön). Huumausaineiden merkittävän määrän käsite on kuitenkin edelleen epätarkka, ja kansalliset tuomioistuimet määrittelevät sen eri tavoin. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin esittää kansallisesta oikeuskäytännöstä useita esimerkkejä tämän käsitteen eriävistä tulkinnoista. ( 10 )

14.

Tämän perusteella ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on epävarma kyseisen oikeuskäytännön yhteensopivuudesta Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7 artiklassa vahvistetun rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen kanssa. Se myös huomauttaa, että se, ettei suurten huumausainemäärien käsitettä määritellä unionin tasolla vaan sen määritteleminen on ilmeisesti jätetty jäsenvaltioiden harkintavaltaan, voisi johtaa unionin kansalaisten erilaiseen kohteluun sen mukaan, missä jäsenvaltiossa he asuvat.

15.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin mainitsee, että näitä kysymyksiä on jo käsitelty Trybunał Konstytucyjnyssä (perustuslakituomioistuin, Puola), joka katsoi 14.2.2012 antamassaan tuomiossa, että huumausainelain 62 §:n 2 momentti on, siltä osin kuin on kyse aineen ”merkittävää määrää” koskevasta rikostunnusmerkistä, yhteensopiva Puolan perustuslain kanssa.

16.

Tätä taustaa vasten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat kysymykset:

17.

Kirjallisia huomautuksia esittivät Prokuratura, Tšekin, Alankomaiden, Puolan, Espanjan ja Ruotsin hallitukset sekä komissio. Prokuratura sekä Puolan, Espanjan ja Ruotsin hallitukset ja komissio esittivät suulliset lausumansa 2.10.2019 pidetyssä istunnossa.

18.

Prokuratura väittää, että unionin tuomioistuimella ei ole toimivaltaa vastata ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin, koska ne koskevat kansallisen lainsäädännön, nimittäin huumausainelain 62 §:n 2 momentin, tulkintaa ja tämän säännöksen yhteensopivuutta puitepäätöksen 2004/757 kanssa.

19.

Tältä osin vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että unionin tuomioistuimella ei ole SEUT 267 artiklan nojalla toimivaltaa antaa ennakkoratkaisua kansallisten oikeussääntöjen tulkinnasta. Unionin tuomioistuimen toimivalta rajoittuu vain unionin oikeuden säännösten ja määräysten tutkimiseen. ( 11 ) Se voi kuitenkin esittää kansalliselle tuomioistuimelle kaikki sellaiset unionin oikeuden tulkintaan liittyvät seikat, joista saattaa olla sille hyötyä tämän arvioidessa tällaisten säännösten vaikutuksia. Mikään ei myöskään estä unionin tuomioistuinta muotoilemasta kysymyksiä uudelleen, jotta unionin oikeuden säännöksistä ja määräyksistä voidaan antaa kyseiselle tuomioistuimelle tulkinta, joka on sille hyödyllinen siinä vireillä olevan asian ratkaisemiseksi. ( 12 )

20.

Käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisukysymykset koskevat puitepäätöksen 2004/757 2 artiklan 1 kohdan c alakohdan ja 4 artiklan 2 kohdan a alakohdan tulkintaa. On tarpeen tulkita myös kyseisen puitepäätöksen 2 artiklan 2 kohtaa sen määrittämiseksi, kuuluuko käsiteltävä asia unionin oikeuden soveltamisalaan. Ennakkoratkaisukysymykset voidaan siten ensi arviolta ottaa tutkittaviksi.

21.

Komissio väittää, että käsiteltävä asia ei kuulu puitepäätöksen 2004/757 soveltamisalaan. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämistä tosiseikoista ilmenee, että JI:llä oli hallussaan huumausaineita henkilökohtaista käyttöä varten. Tällainen toiminta jätetään 2 artiklan 2 kohdassa puitepäätöksen 2004/757 soveltamisalan ulkopuolelle.

22.

Istunnossa Prokuratura sekä Puolan, Espanjan ja Ruotsin hallitukset yhtyivät komission näkemykseen.

23.

Puitepäätöksen 2 artiklan 2 kohdan sanamuodosta todellakin ilmenee, että huumausaineiden hallussapito ”henkilökohtaista käyttöään varten” ei kuulu puitepäätöksen 2004/757 soveltamisalaan ja että tällaisesta toiminnasta säädetään (ja rangaistaan) kansallisessa lainsäädännössä. Kuten puitepäätöksen johdanto-osan neljännessä perustelukappaleessa kuitenkin selitetään, tietynlaisen henkilökohtaiseen käyttöön liittyvän toiminnan jättäminen tämän puitepäätöksen soveltamisalan ulkopuolelle ei merkitse neuvoston ohjeen antamista siitä, kuinka jäsenvaltioiden pitäisi käsitellä tällaisia tapauksia kansallisessa lainsäädännössään.

24.

Puolan hallitus selitti siten istunnossa, että huumausainelaissa, jolla puitepäätös 2004/757 saatettiin osaksi kansallista lainsäädäntöä, ei eroteta huumausaineiden hallussapidon rangaistavaksi säätämisen yhteydessä hallussapitoa henkilökohtaista käyttöä varten ja hallussapitoa muihin tarkoituksiin. Siten huumausainelain 62 §:n 1 momentissa (huumausaineiden hallussapito, josta voidaan määrätä enintään kolmen vuoden vankeusrangaistus) ja 2 momentissa (merkittävän määrän huumausaineita hallussapito, josta voidaan määrätä vähintään vuoden ja enintään kymmenen vuoden vankeusrangaistus) huumausaineiden hallussapito säädetään rangaistavaksi sen tarkoituksesta riippumatta. Huumausainelain 62 §:ssä säädetty hallussapito on näin ollen käsitteenä laajempi kuin puitepäätöksen 2 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu hallussapito ja käsittää myös huumausaineiden hallussapidon henkilökohtaista käyttöä varten.

25.

Puolan hallituksen esittämät tiedot siten vahvistavat, että kansallisessa lainsäädännössä kohdellaan huumausaineiden hallussapitoa henkilökohtaista käyttöä varten samalla tavalla kuin huumausaineiden kauppaan liittyvää huumausaineiden hallussapitoa, joka on puitepäätöksen 2 artiklan 1 kohdan c alakohdan nojalla rangaistavaa. ( 13 ) Lisäksi Puolan lainsäädännössä huumausaineiden hallussapitoa henkilökohtaista käyttöä varten koskeva rikosasia on mahdollista jättää sillensä vain, jos kyseessä oleva huumausainemäärä on ”vähämerkityksinen”.

26.

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin tuomioistuimella on toimivalta ratkaista unionin oikeuden säännöksiä tai määräyksiä koskevat ennakkoratkaisupyynnöt sellaisissa tapauksissa, joissa kansallisten tuomioistuinten toteamat pääasioiden tosiseikat jäävät unionin oikeuden soveltamisalan ulkopuolelle mutta joissa unionin oikeuden säännöksiä tai määräyksiä sovelletaan kansallisen lainsäädännön nojalla, kun kansallisessa lainsäädännössä noudatetaan unionin oikeudessa annettuja ratkaisuja täysin jäsenvaltion sisäisten tilanteiden ratkaisemiseksi. ( 14 ) Tällaisissa tapauksissa unionilla on selvä intressi sen osalta, että unionin oikeudesta omaksuttuja säännöksiä ja käsitteitä tulkitaan yhdenmukaisesti, jotta vältettäisiin myöhemmät tulkintaerot, eikä tämä riipu siitä, missä olosuhteissa näitä säännöksiä ja käsitteitä sovelletaan. ( 15 )

27.

Jollei kansallisen tuomioistuimen tosiseikkoja koskevista selvityksistä muuta johdu, vaikuttaa nähdäkseni siltä, että tätä oikeuskäytäntöä voidaan soveltaa käsiteltävässä asiassa. Puitepäätös 2004/757 saatetaan osaksi kansallista oikeusjärjestystä huumausainelailla. Kyseisen lain 62 §:n nojalla tilanteisiin, jotka muutoin jäisivät puitepäätöksen soveltamisalan ulkopuolelle, sovelletaan unionin oikeudessa annettuja ratkaisuja. Erityisesti kyseisen lain 62 §:n 2 momentin nojalla rikokset, joissa on kyseessä ”merkittävä määrä huumausaineita”, ovat törkeitä. Tällä käsitteellä pannaan ymmärtääkseni täytäntöön kansallisessa lainsäädännössä puitepäätöksen 2004/757 4 artiklan 2 kohdan a alakohtaan sisältyvä suurten huumausainemäärien käsite. Hallussapito henkilökohtaista käyttöä varten määritellään samalla tavalla kuin puitepäätöksen 2 artiklan 1 kohdan c alakohdan soveltamisalaan kuuluva hallussapito ja siitä rangaistaan vastaavasti.

28.

Näiden rikosten tunnusmerkistöt määritellään puitepäätöksessä, ja niitä on unionin oikeuden käsitteinä siten tulkittava yhdenmukaisesti. Puitepäätöksessä ei määritellä suurten huumausainemäärien käsitettä. Unionin tuomioistuimen on siten annettava tarvittavat ohjeet tämän käsitteen merkityksestä tulevien tulkintaerojen ehkäisemiseksi.

29.

Unionin tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä lisäksi ilmenee, että puitepäätösten sitovan luonteen vuoksi kansallisilla viranomaisilla ja myös kansallisilla tuomioistuimilla on velvollisuus tulkita kansallista oikeutta unionin oikeuden mukaisesti. Niiden on kansallista oikeutta soveltaessaan tulkittava sitä mahdollisimman pitkälle puitepäätöksen sanamuodon ja tarkoituksen mukaisesti, jotta sillä tarkoitettu tulos saavutettaisiin. ( 16 )

30.

Espanjan hallitus väitti istunnossa, että puitepäätöksen 4 artiklan 2 kohdan a alakohdan suurten huumausainemäärien käsite on merkityksetön, kun kyse on huumausaineiden hallussapidosta henkilökohtaista käyttöä varten. Kyseistä väitettä ei voida hyväksyä käsiteltävässä asiassa. Tämä johtuu siitä, että kansallinen lainsäätäjä päätti kohdella hallussapitoa henkilökohtaista käyttöä varten ja hallussapitoa kaupankäyntiä varten samalla tavalla. Siten sen tulkinta, mitkä ovat ”suuria huumausainemääriä”, on merkityksellistä molemmissa tilanteissa.

31.

Espanjan ja Ruotsin hallitukset väittivät, että tuomiossa Ullens de Schooten ( 17 ) vahvistettuja periaatteita ei voida soveltaa käsiteltävässä asiassa, koska ei ole tarpeen tulkita yhtenäisesti käsitteitä, joita unionin lainsäätäjä ei halunnut määritellä puitepäätöksessä. Periaate, jonka mukaan unionin oikeutta on tulkittava yhtenäisesti, pätee kuitenkin myös puitepäätösten säännösten tulkintaan. ( 18 ) Jos unionin oikeuden säännöksessä jätetään jäsenvaltioille harkintavaltaa sen täytäntöönpanossa, kyseisen unionin oikeuden säännöksen merkityksen auktoritatiivinen ja yhtenäinen tulkinta on välttämätön edellytys tämän harkintavallan rajojen määrittämiselle.

32.

Joka tapauksessa vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SEUT 267 artiklassa perustetun unionin tuomioistuimen ja kansallisten tuomioistuinten välisen yhteistyön yhteydessä yksinomaan kansallisen tuomioistuimen tehtävänä on kunkin asian erityispiirteiden perusteella harkita, onko ennakkoratkaisu tarpeen asian ratkaisemiseksi ja onko sen unionin tuomioistuimelle esittämillä kysymyksillä merkitystä asian kannalta. Näin ollen on niin, että silloin, kun kansallisten tuomioistuinten esittämät ennakkoratkaisukysymykset koskevat unionin oikeuden säännöksen tai määräyksen tulkintaa, unionin tuomioistuimen on lähtökohtaisesti ratkaistava ne. ( 19 )

33.

Tässä tilanteessa katson, että unionin tuomioistuin on toimivaltainen vastaamaan esitettyihin kysymyksiin.

34.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyytää useiden perusoikeuskirjan artiklojen tulkintaa sen määrittämiseksi, onko sen kuvaama kansallisen lainsäädännön mukainen tilanne yhteensopiva unionin oikeuden kanssa.

35.

Komissio esittää kirjallisissa huomautuksissaan epäilyjä perusoikeuskirjan sovellettavuudesta käsiteltävässä asiassa. Sen näkemyksen mukaan huumausainelain 62 §:n 2 momentilla ei sovelleta unionin oikeutta.

36.

Perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdassa selvennetään, että perusoikeuskirjan määräykset koskevat jäsenvaltioita ainoastaan silloin, kun viimeksi mainitut soveltavat unionin oikeutta.

37.

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan ”unionin oikeusjärjestyksessä taattuja perusoikeuksia voidaan soveltaa kaikkiin unionin oikeudessa säänneltyihin tilanteisiin mutta ei muihin tilanteisiin. Unionin tuomioistuin on jo muistuttanut tästä, ettei se voi arvioida perusoikeuskirjan nojalla sellaista kansallista lainsäädäntöä, joka ei kuulu unionin oikeuden soveltamisalaan. Sen sijaan silloin, kun tällainen lainsäädäntö kuuluu unionin oikeuden soveltamisalaan, unionin tuomioistuimen, jolle on esitetty ennakkoratkaisupyyntö, on esitettävä kansalliselle tuomioistuimelle kaikki sellaiset tulkintaan liittyvät seikat, jotka ovat tarpeen, jotta kansallinen tuomioistuin voisi arvioida, onko kansallinen lainsäädäntö yhteensopiva niiden perusoikeuksien kanssa, joiden noudattamista unionin tuomioistuin valvoo”. Unionin tuomioistuin on samoin todennut, että ”koska perusoikeuskirjassa taattuja perusoikeuksia on siis noudatettava silloin, kun kansallinen lainsäädäntö kuuluu unionin oikeuden soveltamisalaan, sellaisia unionin oikeuden alaan kuuluvia tilanteita ei voi olla, joihin kyseisiä perusoikeuksia ei sovellettaisi. Unionin oikeuden sovellettavuus merkitsee perusoikeuskirjassa taattujen perusoikeuksien sovellettavuutta. – – Sen sijaan silloin, kun oikeudellinen tilanne ei kuulu unionin oikeuden soveltamisalaan, unionin tuomioistuin ei ole toimivaltainen arvioimaan tilannetta, eivätkä perusoikeuskirjan määräykset, joihin mahdollisesti tukeudutaan, sellaisinaan voi perustaa kyseistä toimivaltaa”. ( 20 ) Perusoikeuskirjan 51 artiklassa tarkoitettu käsite ”unionin oikeuden soveltaminen” siten ”edellyttää tietynasteisen sellaisen yhteyden olemassaoloa, joka ylittää kyseisten alojen läheisyyden tai niiden väliset epäsuorat vaikutukset, unionin oikeuden toimen ja kyseessä olevan kansallisen toimenpiteen välillä”. ( 21 )

38.

On selvää, ettei unionin tuomioistuin voi lausua puitepäätöksen tulkinnasta ottamatta huomioon unionin primaarioikeuteen kuuluvaa perusoikeuskirjaa. ( 22 ) Kuten olen edellä 26–28 kohdassa selittänyt, huumausainelain 62 §:n 2 momentilla saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä puitepäätöksen 2004/757 4 artiklan 2 kohdan a alakohdassa säädetty ”suuria huumausainemääriä” koskeva törkeä rikos. Näin ollen on selvää, että kyseinen säännös on kansallista lainsäädäntöä, joka ”kuuluu unionin oikeuden soveltamisalaan”: se on nimittäin väline, jolla Puola ”soveltaa unionin oikeutta” (tässä puitepäätöstä) perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla.

39.

Ratkaisu, jonka unionin tuomioistuin antaa puitepäätöksen 2004/757 4 artiklan 2 kohdan a alakohdan tulkinnasta perusoikeuskirjan valossa, sääntelee (selvästi) huumausainelain 62 §:n 2 momentin tulkintaa niiden henkilöiden osalta, joita syytetään ”merkittävän määrän huumausaineita” hallussapidosta kaupankäyntiä varten. On kiistatonta, että tässä yhteydessä jäsenvaltion on noudatettava perusoikeuskirjassa taattuja perusoikeuksia. Kattavuuden vuoksi lisään, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan perussopimuksiin liitetyllä pöytäkirjalla N:o 30 ( 23 ) ei aseteta kyseenalaiseksi perusoikeuskirjan sovellettavuutta Puolassa, eikä sen tarkoituksena ole vapauttaa Puolan tasavaltaa velvollisuudesta noudattaa perusoikeuskirjan määräyksiä. ( 24 )

40.

Puitepäätöksessä – muistutettakoon – keskitytään ainoastaan ”kaikkein vakavimpien huumausainerikosten” ( 25 ) käsittelyyn, ja se käsittää siten huumausaineiden kaupan muttei niiden henkilökohtaista käyttöä. Ensiksi mainitun yhteydessä vastaajaa suojaa vaatimus, jonka mukaan ”suuria huumausainemääriä” koskevalle törkeälle rikokselle annettavan tulkinnan on oltava perusoikeuskirjan mukainen. Huumausainelain 62 §:n 2 momentissa, kuten olemme nähneet, ei kuitenkaan eroteta mitenkään hallussapitoa henkilökohtaista käyttöä varten ja hallussapitoa kaupankäyntiä varten. Kansallinen lainsäätäjä päätti kohdella näitä kahta tilannetta täsmälleen samalla tavalla.

41.

Tätä taustaa vasten on pohdittava, voiko olla oikeudellisesti oikein, että samalla kun huumausainelain 62 §:n 2 momentilla on oltava perusoikeuskirjan mukainen merkitys, kun henkilöitä syytetään sen nojalla yhden ”kaikkein vakavimpien huumausainerikosten” perusteella (huumausainekauppaa koskeva törkeä rikos), täsmälleen samalla säännöksellä voi olla erilainen (ex hypothesi perusoikeuskirjan vastainen) merkitys, kun se muodostaa perustan henkilön syyttämiselle lievemmästä rikoksesta, nimittäin saman huumausainemäärän hallussapidosta henkilökohtaista käyttöä varten.

42.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävä on viime kädessä vastata tähän kysymykseen sekä kansallisen perustuslakinsa että Euroopan ihmisoikeussopimuksen vaatimusten valossa. Esitän tästä vain kaksi huomautusta.

43.

Ensinnäkin vaikuttaa nähdäkseni siltä, että tällainen lopputulos olisi sekä outo että epäasianmukainen. Siitä herää välittömästi kysymyksiä tällaisen kohtelun johdonmukaisuudesta ja oikeasuhteisuudesta rikoslainsäädännön yhteydessä sekä oikeusvarmuuteen liittyviä kysymyksiä, jos yhdellä ja samalla säännöksellä on kaksi hyvin erilaista merkitystä sen mukaan, nostetaanko sen nojalla syyte i) suurten huumausainemäärien hallussapidosta kaupankäyntiä varten vai ii) suurten huumausainemäärien hallussapidosta henkilökohtaista käyttöä varten. Torjuisin näin ollen sen mahdollisuuden, että tällainen erottelu voi olla oikeudellisesti oikea.

44.

Toiseksi on selvää, että unionin tuomioistuimen on annettava kansalliselle tuomioistuimelle ohjeita siitä, miten puitepäätöksen 2004/757 4 artiklan 2 kohdan a alakohtaa tulkitaan perusoikeuskirjan mukaisesti. Ellei se tee näin, kansallinen tuomioistuin ei pysty ratkaisemaan siinä vireillä olevaa asiaa.

45.

Esitettyjä neljää ennakkoratkaisukysymystä on parasta käsitellä yhdessä. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, onko puitepäätöksen 2004/757 4 artiklan 2 kohdan a alakohtaa, luettuna yhdessä sen 2 artiklan 1 kohdan c alakohdan kanssa, sekä perusoikeuskirjan 20, 21 ja 49 artiklassa vahvistettuja yhdenvertaisen kohtelun ja syrjintäkiellon periaatteita sekä rikosoikeudellista laillisuusperiaatetta tulkittava siten, että ne ovat esteenä kansalliselle säännöstölle, jossa ei määritellä ”suuria huumausainemääriä” koskevaa törkeää rikosta käyttämällä objektiivisia arviointiperusteita (kuten huumausaineiden hallussapidon tarkoitusta) vaan jätetään tämän käsitteen tulkinta kansallisten tuomioistuinten tapauskohtaiseen harkintaan.

46.

Puitepäätöksen 2004/757 2 artiklan 1 kohdan c alakohdan kohteena on ”huumausaineiden hallussapito tai ostaminen” jonkin 2 artiklan 1 kohdan a alakohdassa (kattavasti ja yksityiskohtaisesti) mainitun toimen toteuttamiseksi. ( 26 ) Puitepäätöksen 4 artiklan 2 kohdan a alakohdassa säädetään törkeästä rikoksesta, josta ”voidaan määrätä rikosoikeudellisia seuraamuksia, jotka enimmillään ovat vähintään viidestä kymmeneen vuotta vankeutta”, kun 2 artiklan 1 kohdan a, b ja c alakohdassa määritellyt rikokset koskevat ”suuria huumausainemääriä”. Puitepäätöksen 2 artiklan 2 kohdassa jätetään puitepäätöksen soveltamisalan ulkopuolelle saman artiklan 1 kohdassa tarkoitettu toiminta, jos ”tekijä harjoittaa” sitä yksinomaan henkilökohtaista käyttöään varten kansallisessa lainsäädännössä määritellyllä tavalla. ( 27 )

47.

Jäsenvaltiot voivat kuitenkin pitää suurten huumausainemäärien hallussapitoa henkilökohtaista käyttöä varten törkeänä rikoksena. Puitepäätöksessä säädetään ”laittoman huumausainekaupan rikostunnusmerkistöjä ja seuraamuksia koskevien vähimmäissääntöjen” vahvistamisesta. ( 28 ) Näin ollen jäsenvaltiot voivat lähtökohtaisesti asettaa näitä vähimmäisvaatimuksia tiukempia vaatimuksia.

48.

Puitepäätöksen johdanto-osan neljännessä perustelukappaleessa selitetään hyödyllisesti, että ”tietynlaisen henkilökohtaiseen käyttöön liittyvän toiminnan jättäminen [puitepäätöksen 2004/757] soveltamisalan ulkopuolelle ei merkitse neuvoston ohjeen antamista siitä, kuinka jäsenvaltioiden pitäisi käsitellä tällaisia tapauksia kansallisessa lainsäädännössään”. Tämä perustelukappale kuvastaa puitepäätöksen lainsäädäntöhistoriaa. Euroopan parlamentti muutti ehdotettua puitepäätöstä lisäämällä 2 artiklan 2 kohdan, jotta puitepäätös on toissijaisuusperiaatteen mukainen. Se selitti kyseisen tarkistuksen tarkoittavan sitä, että jäsenvaltiot voivat halutessaan tehdä henkilökohtaisesta käytöstä rangaistavaa, mutta puitepäätöksessä ei velvoiteta niitä tekemään niin. ( 29 ) Yhdyn tähän analyysiin. Tästä seuraa, että jäsenvaltiot voivat vapaasti tehdä huumausaineiden hallussapidosta henkilökohtaista käyttöä varten rangaistavaa ja vahvistaa tämän rikoksen tunnusmerkistön sekä siihen liittyvät rangaistukset.

49.

Katson näin ollen, että puitepäätöksen 2004/757 2 artiklan 1 kohdan c alakohta ja 2 kohta sekä 4 artiklan 2 kohdan a alakohta eivät ole esteenä sille, että jäsenvaltiot ulottavat suurten huumausainemäärien hallussapidosta kauppaa, sellaisena kuin se määritellään puitepäätöksessä, varten koostuvaa törkeää rikosta koskevan rikosoikeudellisen vastuun koskemaan huumausaineiden hallussapitoa, joka ei kuulu puitepäätöksessä mainittujen rikosten piiriin.

50.

Onko puitepäätöksen 2004/757 4 artiklan 2 kohdan a alakohtaan sisältyvän suurten huumausainemäärien käsitteen tulkinta näiden periaatteiden valossa esteenä tilanteelle, jossa tämän käsitteen saattamiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöä käytettävää käsitettä ei määrittele lainsäätäjä vaan jossa kansalliset tuomioistuimet tulkitsevat sitä tapauskohtaisesti?

51.

Puitepäätöksessä 2004/757 ei määritellä 4 artiklan 2 kohdan a alakohtaan sisältyvää suurten huumausainemäärien käsitettä, joka on yksi raskauttavista seikoista, joiden perusteella voidaan määrätä ankarampia seuraamuksia rikoksista, joiden tunnusmerkistöt puitepäätöksessä vahvistetaan.

52.

Puitepäätöksen 2004/757 tarkoituksena on laittoman huumausainekaupan rikostunnusmerkistöjä ja seuraamuksia koskevien vähimmäissääntöjen vahvistaminen. ( 30 ) Tuolloin puitepäätöksiä käytettiin jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämiseen näillä oikeudenaloilla. Puitepäätökset sitoivat jäsenvaltioita saavutettavaan tulokseen nähden mutta jättivät kansallisten viranomaisten valittavaksi muodon ja keinot. ( 31 )

53.

Puitepäätöksessä 2004/757 siten pelkästään asetetaan jäsenvaltioille vähimmäisvaatimus ottaa rikoslainsäädännössään käyttöön raskauttava seikka mutta jätetään niiden valittavaksi muoto ja keinot. Jäsenvaltioiden oli myös varmistettava, että seuraamukset tällaisista rikoksista ovat tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia. ( 32 ) Johdanto-osan yhdeksännessä perustelukappaleessa lisäksi kannustettiin niitä varmistamaan laittoman huumausainekaupan torjunnan tehokkuus.

54.

Unionin tuomioistuimelle tässä menettelyssä esitetystä aineistosta ei ole ollut kovinkaan paljon apua sen määrittelemisessä, mitä ovat ”suuret huumausainemäärät”, jolloin kyseessä on puitepäätöksen 4 artiklan 2 kohdan a alakohdassa muotoiltu törkeä rikos. Hieman varauksella esitän ohjenuoraksi seuraavat pohdinnat, jotta tälle käsitteelle annetaan jonkinlainen konkreettinen merkitys.

55.

Ensinnäkin ”suuri määrä” voidaan osittain yksilöidä käyttämällä sen vastakohtaa: pientä huumausainemäärää, joka todennäköisesti riittäisi sen henkilön, jonka hallussa huumausaine on, henkilökohtaisiin tarpeisiin. Määrä, joka riittäisi yhdelle henkilölle enintään muutamaksi viikoksi, ei ole ”suuri määrä”. Käänteisesti määrät, jotka riittäisivät yhdelle huumausaineista riippuvaiselle vuoden ajaksi, ovat”suuria määriä” ja voivat viitata siihen todelliseen mahdollisuuteen, että huumausaineet eivät ole henkilökohtaista käyttöä vaan kaupankäyntiä varten.

56.

Toiseksi voidaan nähdäkseni päätellä, että kyseessä ovat ”suuret huumausainemäärät”, kun löydetyt huumausaineet käsittävät joko useita eri huumausaineita, joista jokaisen määrä on kohtuullinen, tai erittäin huomattavan määrän samaa huumausainetta. Molemmat ilmiöt viittaavat nähdäkseni siihen, että kyseessä on hallussapito kaupankäyntiä varten eikä hallussapito henkilökohtaista käyttöä varten.

57.

Kolmanneksi ”määrää” on mielestäni mielekkäämpää arvioida ”annoksina”, jotka vaaditaan tietyn huumausaineen aiheuttaman päihtymystilan syntymiseen, kuin painon perusteella. Erilaisilla huumausaineilla on erilaisia psykotrooppisia vaikutuksia. Ne, joilla on tarvittava tekninen asiantuntemus laittoman huumausainekaupan torjunnassa, pystyvät laatimaan vakuuttavat ohjeet siitä, mitä tämä ”annos” tarkoittaa yleisesti käytettävien huumausaineiden tapauksessa, ja laajentamaan näitä ohjeita, sitä mukaa kuin (valitettavasti) uusia huumausaineita kehitetään. Se, mikä muodostaa ”suuren määrän”, on silloin vertailukelpoinen (erityyppisten huumausaineiden kesken), kun se ilmaistaan annosten määränä, mutta voi merkitä hyvin erilaisia määriä huumausainetta, kun sitä mitataan painon perusteella.

58.

Tätä taustaa vasten jäsenvaltioilla on huomattava harkintavalta sen suhteen, mitä täsmällisiä lukuja ne käyttävät suurten huumausainemäärien käsitteen perusteena alueellaan. Niiden on kuitenkin varmistettava, että rikoslainsäädännön soveltaminen on kohtuullisen ennakoitavissa ( 33 ) ja että puitepäätöksen tehokkuus taataan.

59.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin huomauttaa, että jäsenvaltioiden harkintavallasta suurten huumausainemäärien käsitteen täytäntöönpanossa seuraa, että eri jäsenvaltioiden rikoslainsäädännössä voidaan soveltaa erilaisia järjestelmiä. Nyt kyseessä olevan kansallisen säännöksen epätäsmällisyys voi myös johtaa siihen, että henkilöitä, joiden rikosten perustana olevat tosiseikat ovat samankaltaiset, kohdellaan eri tavalla. ( 34 )

60.

Kun tarkastellaan ensimmäistä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esille tuomaa seikkaa, puitepäätöksellä ei pyritä yhdenmukaistamaan kokonaan rikostunnusmerkistöjä ja seuraamuksia koskevia sääntöjä sen käsittämällä alalla. Tästä seuraa, ettei kansallisten täytäntöönpanotoimenpiteiden erojen voida katsoa loukkaavan yhdenvertaisen kohtelun ja syrjintäkiellon periaatteita. ( 35 )

61.

Kun tarkastellaan toista ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esille tuomaa seikkaa, vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan yhdenvertaisen kohtelun ja syrjintäkiellon periaatteet edellyttävät, että toisiinsa rinnastettavia tilanteita ei kohdella eri tavalla eikä erilaisia tilanteita kohdella samalla tavalla, ellei tällaista kohtelua voida objektiivisesti perustella. ( 36 )

62.

Käsiteltävässä asiassa unionin tuomioistuimelle toimitetuista tiedoista ei ilmene, että huumausainelaissa kohdeltaisiin toisiinsa rinnastettavia tilanteita eri tavalla. Se, että kansallisilla tuomioistuimilla on tiettyä harkintavaltaa kansallisen oikeuden tulkinnassa, ei myöskään sinänsä loukkaa näitä periaatteita.

63.

Tilannetta, sellaisena kuin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on sen esittänyt, olisi kuitenkin tutkittava perusoikeuskirjan 49 artiklassa vahvistetun rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen näkökulmasta. Perusoikeuskirjaa sovelletaan, koska yhdellä ja samalla kansallisen lainsäädännön säännöksellä (huumausainelain 62 §:n 2 momentilla) saatetaan puitepäätöksen 4 artiklan 2 kohdan a alakohta osaksi kansallista lainsäädäntöä ja lisäksi sitä sovelletaan tilanteisiin (hallussapito henkilökohtaista käyttöä varten), jotka eivät kuulu puitepäätöksen soveltamisalaan (ks. edellä 36 kohta ja sitä seuraavat kohdat).

64.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on epävarma siitä, onko tilanne, jossa kansallisessa lainsäädännössä ei määritellä käsitettä ”merkittävä määrä huumausaineita” ja oikeuskäytännössä ei aina tulkita tätä käsitettä samalla tavalla, yhteensopiva kyseisen periaatteen kanssa.

65.

Puolan hallitus vahvisti kirjallisissa huomautuksissaan, että kansallisessa lainsäädännössä ei todellakaan määritellä käsitettä ”merkittävä määrä huumausaineita”. Puolan hallitus väittää, että tämän ansiosta tuomioistuimet voivat tarkastella kunkin yksittäistapauksen merkityksellisiä olosuhteita, mikä on olennaista, jotta voidaan arvioida asianmukaisesti, onko kyseessä ”merkittävä määrä huumausaineita”. Näin tehdessään kansallisten tuomioistuinten on sovellettava Sąd Najwyższyn (ylin tuomioistuin, Puola) oikeuskäytännöstä ilmeneviä periaatteita. Puolan hallitus mainitsi istunnossa Sąd Najwyższyn 23.9.2009 antaman tuomion, jossa vahvistetaan tietyt suuntaviivat sen arvioimiseksi, onko tietyn tapauksen olosuhteissa kyseessä ”merkittävä määrä huumausaineita”.

66.

Rikosoikeudellinen laillisuusperiaate ja siinä asetetut vaatimukset, jotka liittyvät sovellettavan rikoslain ennakoitavuuteen, tarkkuuteen ja taannehtivuuden kieltoon, ovat erittäin tärkeitä sekä unionin oikeusjärjestyksessä että kansallisissa oikeusjärjestyksissä. Tämä periaate vahvistetaan perusoikeuskirjan 49 artiklassa, mutta se kuuluu myös jäsenvaltioiden yhteisen valtiosääntöperinteen perustana oleviin periaatteisiin. ( 37 )

67.

Perusoikeuskirjan 49 artiklassa vahvistetulla oikeudella on 52 artiklan 3 kohdan mukaisesti sama merkitys ja ulottuvuus kuin Euroopan ihmisoikeussopimuksessa, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö mukaan lukien, turvatulla oikeudella. ( 38 )

68.

Rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen mukaan rikosoikeudellisten säännösten on oltava tiettyjen saatavuutta ja ennustettavuutta koskevien vaatimusten mukaisia sekä rikoksen määritelmän että seuraamuksen määrittelemisen osalta. ( 39 )

69.

Sovellettavan lain täsmällisyyden vaatimus, joka on olennainen osa mainittua periaatetta, merkitsee, että laissa määritellään selkeästi rikokset ja niistä määrättävät rangaistukset. Tämä edellytys täyttyy, kun kyseinen henkilö voi tietää kyseessä olevan säännöksen tai määräyksen sanamuodon ja tarvittaessa tuomioistuinten siitä antaman tulkinnan perusteella, mitkä toimet tai laiminlyönnit synnyttävät hänen rikosoikeudellisen vastuunsa. ( 40 )

70.

Ihmisoikeustuomioistuin on selittänyt, että ”sen periaatteen seurauksena, että lakien on oltava yleisesti sovellettavia, lakien sanamuoto ei ole aina täsmällinen. Tämä tarkoittaa, että monissa laeissa käytetään väistämättä muotoiluja, jotka ovat enemmän tai vähemmän epämääräisiä ja joiden tulkinta ja soveltaminen määräytyvät käytännössä. Näin ollen missä tahansa oikeusjärjestyksessä, olipa säännös – rikoslainsäädännön säännös mukaan luettuna – laadittu miten selkeästi tahansa, tuomioistuimen tulkinta on väistämättä merkittävä tekijä. On aina tarpeen selventää epäselviä kohtia ja mukautua muuttuviin olosuhteisiin. Vaikka varmuus onkin erittäin toivottavaa, se voi tuoda mukanaan liiallista joustamattomuutta, ja lainsäädännön on voitava pysyä muuttuvien olosuhteiden tahdissa. Laki voi täyttää ennakoitavuutta koskevan vaatimuksen, vaikka kyseessä olevan henkilön on pyydettävä oikeudellista apua arvioidakseen tietyn teon mahdollisia seurauksia asian olosuhteisiin nähden järkevässä määrin”. ( 41 ) Lisäksi ”kansalliselta lainsäädännöltä – jossa ei missään tapauksessa voida säätää kaikista mahdollisista tilanteista – vaadittava täsmällisyyden taso määräytyy merkittävässä määrin kyseessä olevan välineen sisällön, sen alan, joka sen on tarkoitus käsittää, ja niiden, joille se on osoitettu, aseman perusteella”. ( 42 )

71.

Tältä osin unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä katsotaan, että rikosoikeudellista laillisuusperiaatetta ”ei voida tulkita siten, että siinä kiellettäisiin rikosoikeudellista vastuuta koskevien sääntöjen asteittainen selkeyttäminen oikeuskäytännössä esitetyillä tulkinnoilla, kunhan kyseiset säännöt ovat kohtuullisesti ennakoitavissa”. ( 43 )

72.

Edellä mainitusta oikeuskäytännöstä seuraa, että rikosoikeudellinen laillisuusperiaate edellyttää, että i) lainsäädännössä määritellään selvästi rikokset ja niiden seuraamukset; ii) lainsäädäntö on helposti saatavilla ja ennakoitavissa; iii) se, että tietyt säännökset edellyttävät tuomioistuimen tulkintaa, ei automaattisesti tarkoita, että nämä vaatimukset eivät täyty (rikosasiat mukaan luettuina); iv) kansalliselta lainsäädännöltä vaadittava täsmällisyyden taso määräytyy merkittävässä määrin tällaisen lainsäädännön luonteen ja asiayhteyden perusteella; v) tästä seuraa, että vaikka esimerkiksi perustuslaillisten säännösten luonne voi oikeuttaa täsmällisyyden alhaisemman tason, ( 44 ) rikoslainsäädäntö, johon usein sisältyy ankaria vankeusrangaistuksia, edellyttää korkeampaa täsmällisyyden tasoa; vi) rikosoikeudellista vastuuta koskevia sääntöjä voidaan selventää vähitellen oikeuskäytännössä tehtävän tulkinnan avulla, edellyttäen että nämä tulkinnat ovat kohtuullisesti ennakoitavissa, ja vii) kyseinen henkilö pystyy kuitenkin (pyytämällä oikeudellista apua olosuhteisiin nähden järkevässä määrin) arvioimaan seurauksia, joita tietyllä toiminnalla voi olla, ja sitä, mistä toimista tai toimimatta jättämisistä hän joutuu rikosoikeudelliseen vastuuseen.

73.

Viimeinen ehdotus käsittää nähdäkseni myös sen, että arvioidaan sitä, missä määrin henkilö on mahdollisesti rikosoikeudellisessa vastuussa, ja etenkin sitä, katsotaanko olevan sellaisia raskauttavia seikkoja, jotka voivat tarkoittaa ankarampia seuraamuksia, samoin kuin näiden seuraamusten ankaruutta.

74.

Kansallisen tuomioistuimen tehtävänä on varmistua siitä, mahdollistaako sen kuvaama tilanne, jossa käsitettä ”merkittävä määrä huumausaineita” ei määritellä huumausainelaissa vaan tuomioistuimet tulkitsevat sitä tapauskohtaisesti, sen, että henkilö tietää sen, mistä teoista tai toimimatta jättämisistä hän joutuu rikosoikeudelliseen vastuuseen, ja tämän vastuun laajuuden.

75.

Eri oikeusasteiden välinen hierarkia, yhteydet ja vuorovaikutus määritellään kunkin jäsenvaltion oikeusjärjestyksessä. Tätä taustaa vasten, ja pienin varauksin, esitän seuraavat yleiset huomautukset ohjeeksi ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle tässä tehtävässä.

76.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen unionin tuomioistuimelle toimittamasta aineistosta ilmenee, että kansallisessa oikeuskäytännössä sovellettiin vuodesta 1997 (toisin sanoen ennen puitepäätöksen tekemistä ja huumausainelain antamista) vuoteen 2012 käsitteen ”merkittävä määrä huumausaineita” määrittelemiseen määrällistä perustetta, joka liittyi niiden henkilöiden määrään, joille kyseinen huumausainemäärä voisi aiheuttaa päihtymystilan. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan käytetty viitemäärä kuitenkin vaihtelee. ( 45 ) Kansalliset tuomioistuimet täydentävät näitä sääntöjä lisäperusteilla. ( 46 )

77.

Puolan hallitus viittasi ylimpien tuomioistuinten tehtävään rikoslainsäädännön yhtenäisen soveltamisen varmistamisessa. Se kiinnitti unionin tuomioistuimen huomion Sąd Najwyższyn vakiintuneeseen oikeuskäytäntöön (2006–2018), jossa määritellään ”merkittävä määrä huumausaineita” yhden ainoan määrällisen perusteen avulla: määrän, joka täyttää kerralla vähintään muutaman kymmenen näistä aineista riippuvaisen henkilön tarpeet. Se myös viittasi joihinkin lisäperusteisiin tai toissijaisiin perusteisiin, kuten tuotteen painoon, sen tyyppiin (”mieto” vai ”kova”) ja siihen, oliko se tarkoitettu kaupankäyntiä vai henkilökohtaista käyttöä varten. Sąd Najwyższy oli 23.9.2009 antamassaan tuomiossa myös todennut, että ”Sąd Najwyższyn yritys luoda [tämän käsitteen] lainsäädännön luonteinen määritelmä merkitsisi lainsäätäjän oikeuden kiellettyä käyttämistä” ja että ”mikään Sąd Najwyższyn luoma malli[määritelmä] ei voisi käsittää kaikkia mahdollisia tulevia tilanteita, kun otetaan huomioon nykyinen teknologisen edistyksen vauhti (ja uusien synteettisten huumausaineiden, jotka ovat vieläkin vaarallisempia ihmisen hengelle ja terveydelle ja jotka voivat tuottaa toivotun vaikutuksen yhä pienempinä määrinä, valmistus)”.

78.

Rikosoikeuden asteittainen kehittyminen tuomioistuinten toiminnan kautta on vakiintunut ja tarpeellinen osa eurooppalaista oikeusperinnettä. ( 47 ) Tämä pätee etenkin, kun arvioidaan huumausaineiden kaltaisia aineita koskevia olosuhteita. Erityyppisten huumausaineiden luonteen, vaihtelevuuden, vaikutusten ja luontaisten ominaisuuksien vuoksi on vaikea määrittää ”yhden koon” määritelmää sille, mitä ovat ”suuret huumausainemäärät”. Kuten ihmisoikeustuomioistuin on todennut, ”tarve välttää liiallista joustamattomuutta ja pysyä muuttuvien olosuhteiden tahdissa tarkoittaa, että monissa laeissa käytetään väistämättä käsitteitä, jotka ovat enemmän tai vähemmän epämääräisiä. Tällaisten säädösten tulkinta ja soveltaminen määräytyvät käytännössä”. ( 48 )

79.

Tilanne, jossa alempien tuomioistuinten nykyinen oikeuskäytäntö ei anna henkilölle mahdollisuutta tietää, riittääkö huumausainemäärän, joka riittää päihtymystilan aiheuttamiseen muutamalle kymmenelle henkilölle, hallussapito tekemään rikoksesta törkeän vai onko rikos törkeä vain, jos henkilöllä on hallussaan huumausainemääriä, jotka riittävät useille sadoille (tai jopa tuhansille) henkilöille, ei nähdäkseni kuitenkaan täytä ennakoitavuuden edellytystä. Sillä ylitettäisiin tarvittava joustavuus, jotta vältetään liiallista joustamattomuutta ja pysytään muuttuvien olosuhteiden tahdissa. Jos tosiseikat ovat sellaiset, kuin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on ne ennakkoratkaisupyynnössään esittänyt, yhdenmukaistettu arviointiperuste, joka Sąd Najwyższyn oikeuskäytännössä on väitetysti muotoiltu, ei mielestäni takaa rikoslainsäädännön kohtuullisen ennakoitavissa olevaa soveltamista. Sąd Najwyższy on myös ilmaissut haluttomuutensa määritellä käsitettä ”merkittävä määrä huumausaineita” kattavammin ja pitänyt tätä lainsäätäjän tehtävän anastamisena. ( 49 ) Tässä tilanteessa se, että kansalliset tuomioistuimet tulkitsevat rajoittamattomasti ja tapauskohtaisesti sitä raskauttavaa seikkaa, mikä muodostaa ”merkittävän määrän” huumausaineita, ei ole yhteensopiva rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen kanssa.

80.

Katson näin ollen, että puitepäätöksen 2004/757 4 artiklan 2 kohdan a alakohdan tulkinta yhdenvertaisen kohtelun ja syrjintäkiellon periaatteiden sekä rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen valossa ei ole esteenä tilanteelle, jossa käsitettä, jolla saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä suurten huumausainemäärien käsite, ei määrittele lainsäätäjä vaan jossa sitä selvennetään oikeuskäytännössä tehtävän tulkinnan avulla. Tämän tulkinnan on kuitenkin annettava kyseiselle henkilölle mahdollisuus arvioida rikosoikeudellisen vastuunsa olemassaoloa ja laajuutta, kun hänen hallustaan löydetään tietty määrä huumausaineita. Se, että kansalliset tuomioistuimet tulkitsevat tätä käsitettä tapauskohtaisesti sellaisen perusteen avulla, joka ei takaa kohtuullista ennakoitavuutta ja varmuutta, on ristiriidassa perusoikeuskirjan 49 artiklassa vahvistetun rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen kanssa. Kansallisen tuomioistuimen tehtävä on määrittää, onko tilanne sen kansallisessa oikeusjärjestyksessä tällainen.

81.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Sąd Rejonowy w Słupsku – XIV Wydział Karnyn esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti: