1.

Tämän ratkaisuehdotuksen kohteena olevalla ennakkoratkaisupyynnöllään Eparchiako Dikastirio Larnakas (Larnakan alioikeus, Kypros) on esittänyt unionin tuomioistuimelle viisi kysymystä päätöksen N:o 565/2014 ( 2 ) ja asetuksen N:o 261/2004 ( 3 ) tulkinnasta. Kysymykset ovat nousseet esiin D.Z:n ja Blue Air – Airline Management Solutions SRL ‑yhtiön (jäljempänä Blue Air) välisessä riita-asiassa, jossa on kyse siitä, että Blue Air eväsi D.Z:lta pääsyn Larnakasta (Kypros) Bukarestiin (Romania) lähteneelle lennolle.

2.

Bulgarian tasavallan ja Romanian liittymisehdoista ja niiden sopimusten mukautuksista, joihin Euroopan unioni perustuu, annetun asiakirjan ( 4 ) 4 artiklan 1 kohdan mukaan Romania on 1.1.2007 eli liittymispäivästään alkaen velvollinen edellyttämään asetuksen nro 539/2001 ( 5 ) liitteessä I lueteltujen kolmansien maiden kansalaisilta viisumia. Saman artiklan 2 kohdan mukaan Schengenin säännöstön määräykset yhdenmukaisten viisumien myöntämistä koskevista edellytyksistä ja kriteereistä sekä viisumien vastavuoroisesta hyväksymisestä ja oleskelulupien ja viisumien vastaavuudesta sitovat Romaniaa liittymispäivästä alkaen, vaikka niitä sovelletaan ainoastaan neuvoston asiasta tekemän päätöksen mukaisesti. Romanian on siis myönnettävä kansallinen viisumi maahantuloa tai kauttakulkua varten kolmansien maiden kansalaisille, joilla on yhdenmukainen viisumi tai viisumi pitkäaikaista oleskelua varten taikka oleskelulupa, jonka on myöntänyt Schengenin säännöstöä täysimääräisesti soveltava jäsenvaltio, tai vastaava asiakirja, jonka on myöntänyt Kypros, Bulgaria tai Kroatia eli jäsenvaltio, joka Romanian tavoin ei vielä kuulu Schengen-alueeseen. Päätöksillä nro 895/2006 ( 6 ), nro 582/2008 ( 7 ) ja viimeisimpänä nro 565/2014, jolla kaksi ensin mainittua kumottiin ja joka koskee ainoastaan Romaniaa, Bulgariaa, Kyprosta ja Kroatiaa, on pyritty välttämään perusteettomien hallinnollisten rasitteiden asettaminen Romanialle ja 1.5.2004 tai sen jälkeen unioniin liittyneille jäsenvaltioille niiden Schengen-alueeseen liittymistä edeltävässä vaiheessa.

3.

Päätöksen N:o 565/2014, jota sekä Kypros että Romania sovelsivat pääasian tosiseikkojen tapahtuma-aikana, 1 artiklan mukaan kyseisellä päätöksellä otettiin ”ulkorajoilla tehtävissä henkilötarkastuksissa käyttöön yksinkertaistettu järjestelmä, jonka mukaan Bulgaria, Kroatia, Kypros ja Romania voivat hyväksyä yksipuolisesti kansallisia viisumejaan vastaaviksi [kyseisen] päätöksen 2 artiklan 1 kohdassa ja 3 artiklassa tarkoitetut sellaisille kolmansien maiden kansalaisille, joilta asetuksen – – N:o 539/2001 mukaisesti edellytetään viisumia, myönnetyt asiakirjat alueidensa läpi tapahtuvaa kauttakulkua varten tai 180 vuorokauden pituista ajanjaksoa kohden enintään 90 vuorokautta kestävää alueillaan oleskelua varten”.

4.

Päätöksen N:o 565/2014 2 artiklan 1 kohdan mukaan Bulgaria, Kroatia, Kypros ja Romania voivat pitää kansallisia viisumejaan vastaavina kyseisen kohdan a–c alakohdassa lueteltuja, Schengenin säännöstöä täysimääräisesti soveltavien jäsenvaltioiden myöntämiä asiakirjoja niiden haltijan kansallisuudesta riippumatta. Kyseisen artiklan 3 kohdan mukaan on niin, että jos ”Bulgaria, Kroatia, Kypros tai Romania päättävät soveltaa päätöstä N:o 565/2014, niiden on hyväksyttävä kaikki 1 ja 2 kohdassa tarkoitetut asiakirjat riippumatta siitä, mikä jäsenvaltio ne on myöntänyt, paitsi jos asiakirjat on liitetty matkustusasiakirjoihin, joita ne eivät hyväksy, tai sellaisen kolmannen maan myöntämiin asiakirjoihin, johon niillä ei ole diplomaattisuhteita”.

5.

Päätöksen N:o 565/2014 3 artiklan 1 kohdan mukaan siinä tapauksessa, että Bulgaria, Kroatia, Kypros tai Romania päättävät soveltaa 2 artiklaa, ne voivat hyväksyä kansallisia viisumejaan vastaaviksi kyseisen kohdan a ja b alakohdassa mainitut viisumit ja oleskeluluvat, jotka ovat näiden jäsenvaltioiden myöntämiä, paitsi jos nämä viisumit ja oleskeluluvat on liitetty matkustusasiakirjoihin, joita nämä jäsenvaltiot eivät hyväksy, tai sellaisen kolmannen maan myöntämiin asiakirjoihin, johon niillä ei ole diplomaattisuhteita. Kyseisen artiklan 2 kohdassa täsmennetään, että Kyproksen myöntämät asiakirjat, jotka voidaan hyväksyä, luetellaan päätöksen N:o 565/2014 liitteessä III.

6.

Päätöksen N:o 565/2014 5 artiklassa todetaan seuraavaa: ”Jos Bulgaria, Kroatia, Kypros ja Romania päättävät soveltaa tätä päätöstä, niiden on ilmoitettava siitä komissiolle 20 työpäivän kuluessa – – päätöksen voimaantulosta. Komissio julkaisee näiden jäsenvaltioiden antamat tiedot Euroopan unionin virallisessa lehdessä.” Komissio julkaisi päätöksen N:o 565/2014 5 artiklan 1 kohdan mukaisesti 6.9.2014 Euroopan unionin virallisessa lehdessä seuraavat Romaniaa koskevat tiedot: ”Romania soveltaa päätöstä N:o 565/2014/EU ja hyväksyy sen 3 artiklan mukaisesti omia viisumejaan vastaaviksi Bulgarian, Kyproksen ja Kroatian myöntämät viisumit ja oleskeluluvat, jotka on lueteltu päätöksen liitteissä I, II ja III.” ( 8 )

7.

Asetuksen (EY) N:o 539/2001 1 artiklan 1 kohdassa säädetään, että kyseisen asetuksen liitteessä I olevassa luettelossa mainittujen kolmansien maiden kansalaisilla on oltava viisumi heidän ylittäessään jäsenvaltioiden ulkorajat. Luettelossa mainitaan muun muassa Kazakstan.

8.

Asetuksen N:o 261/2004 2 artiklan j alakohdassa täsmennetään, että kyseisessä asetuksessa ”’lennolle pääsyn epäämisellä’ [tarkoitetaan] kieltäytymistä kuljettamasta matkustajaa lennolla, vaikka tämä on ilmoittautunut lennolle 3 artiklan 2 kohdan ehtojen mukaisesti, paitsi jos lennolle pääsyn epäämiselle on hyväksyttävät syyt, kuten terveys- tai turvallisuusnäkökohdat tai puutteelliset matkustusasiakirjat”.

9.

Asetuksen N:o 261/2004 4 artiklan 3 kohdassa säädetään, että ”jos matkustajalta evätään pääsy lennolle vastoin hänen tahtoaan, lennosta vastaavan lentoliikenteen harjoittajan on välittömästi annettava hänelle siitä korvaus 7 artiklan mukaisesti sekä autettava häntä 8 ja 9 artiklan mukaisesti”.

10.

Asetuksen N:o 261/2004 15 artiklan, jonka otsikko on ”Velvollisuuksista luopumista koskeva kielto”, 1 kohdassa säädetään, että ”asetuksen mukaisia matkustajiin kohdistuvia velvollisuuksia ei voida rajoittaa eikä niistä voida luopua esimerkiksi kuljetussopimukseen sisältyvällä vapauttavalla tai rajoittavalla lausekkeella”.

11.

Pääasian kantaja, D.Z., on Kazakstanin kansalainen. Pääasian vastaaja, Blue Air, on romanialainen yhtiö, joka on rekisteröitynyt Kyprokselle vuonna 2015 ja jolla on kiinteä toimipaikka kyseisessä jäsenvaltiossa.

12.

D.Z. saapui 6.9.2015 Larnakan lentoasemalle ilmoittautuakseen vastaajan lennolle Bukarestiin, jolle hänellä oli vahvistettu varaus. D.Z:n oleskelun Bukarestissa oli määrä kestää 6.9.2015–12.9.2015, jolloin hänellä oli paluulento Bukarestista Larnakaan toisella lentoyhtiöllä. D.Z:n matkan tarkoituksena oli osallistua kahteen valantehneiden kirjanpitäjien yhdistyksen (ACCA) järjestämään kokeeseen, jotka oli määrä pitää 7.9. Bukarestissa.

13.

Pääasian tosiseikkojen tapahtuma-aikana D.Z:lla oli Kazakstanin myöntämä voimassa oleva passi sekä Kyproksen tasavallan aluetta koskeva määräaikainen oleskelulupa, joka oli myönnetty Nikosiassa 15.6.2015 ja oli voimassa 6.4.2016 asti. Vaikka ennakkoratkaisupyynnössä ei nimenomaisesti todeta tätä, vaikuttaa kiistattomalta, että kyseinen oleskelulupa oli päätöksen N:o 565/2014 liitteessä III mainitun kaltainen asiakirja, ( 9 ) jonka Romania hyväksyy päätöksen N:o 565/2014 3 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisesti.

14.

Ennen suunniteltua lähtöään Romaniaan D.Z. oli hakenut sähköisesti maahantulolupaa Romaniaan kyseisen jäsenvaltion ulkoministeriön verkkosivujen kautta. Hakemukseen liittyviin kysymyksiin antamassaan vastauksessa D.Z. ilmoitti kuuluvansa seuraavaan ryhmään: ”I hold a short-stay issued by Bulgaria, Cyprus or Croatia.” Kantaja sai Romanian ulkoministeriöstä vastauksen, jonka mukaan häneltä ei vaadittu maahantulolupaa, jos hänen oleskelunsa kesto kyseisessä jäsenvaltiossa ei ylittäisi 90 päivää minkä hyvänsä 180 päivän jakson aikana.

15.

D.Z. saapui Larnakan lentoasemalle hyvissä ajoin, ja Blue Airia Kyproksella edustavan yksityisen yrityksen virkailijat tarkastivat hänen matkustusasiakirjansa. D.Z. esitti passin ja Kyproksen myöntämän oleskeluluvan lisäksi viisumihakemuksen, jonka hän oli jättänyt Romanian ulkoministeriön internetsivuston kautta, ja siihen sähköisesti saamansa vastauksen, jonka mukaan häneltä ei edellytetty maahantulolupaa Romaniaan.

16.

Virkailijat, jotka tarkastivat D.Z:n matkustusasiakirjat, soittivat Blue Airin Bukarestin lentoaseman maapalveluvirkailijalle ja toimittivat hänelle D.Z:n esittämät asiakirjat. Bukarestin lentoasemalla työskennellyt Blue Airin virkailija vastasi sähköpostitse seuraavasti: ”I am sorry but they said that without a visa or a family member residence card, he can’t enter Romania.””(Olen pahoillani, mutta minulle sanottiin, ettei hän voi tulla Romaniaan ilman viisumia tai perheenjäsenen oleskelukorttia).”

17.

Tämän vastauksen ja sen perusteella, että jos Blue Air olisi kuljettanut D.Z:n Romaniaan, se olisi ollut velvollinen kuljettamaan hänet heti takaisin Kyprokselle ja sille olisi voitu määrätä hallinnollisia ja rikosoikeudellisia seuraamuksia, D.Z:n pääsy hänen varaamalleen lennolle päätettiin evätä. Kantaja vaati kirjallista selvitystä lennolle pääsyn epäämisen syistä, mutta hän ei saanut sellaista. Lisäksi on riidatonta, että D.Z. ei saanut Romanian viranomaisilta minkäänlaista kirjallista päätöstä, jossa olisi kerrottu syyt siihen, miksi hänen pääsynsä Romaniaan evättiin.

18.

Ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa D.Z. vaatii korvauksia meno–paluulipun täydestä hinnasta, hotellivarauksen peruutuskuluista Bukarestissa, Bukarestissa suorittamatta jääneiden kokeiden maksuista, summaa, joka vastaa työnantajalta saamatta jäänyttä palkkaa ajalta, jolle hänelle oli myönnetty opintovapaa kokeiden suorittamiseksi Bukarestissa, sekä korvauksia aineettomista vahingoista, joita kantajalle aiheutui, siitä hän oli valmistautunut kokeisiin turhaan ja siitä, että hän joutui valmistautumaan uudelleen näihin kokeisiin toisena ajankohtana. D.Z. katsoo, että hänen pääsynsä epääminen vastaajan lennolle siitä huolimatta, että hänellä oli kaikki päätöksen N:o 565/2014 mukaisesti edellytetyt matkustusasiakirjat ja Romanian ulkoministeriöltä saatu vastaus, jonka mukaan häneltä ei edellytetty viisumia, oli ristiriidassa mainitun päätöksen määräysten ja vastaajan kanssa tehdyn sopimuksen kanssa.

19.

Blue Air puolestaan väittää, että oli D.Z:n vastuulla huolehtia siitä, että hänellä oli kaikki laissa ja asetuksissa edellytetyt matkustusasiakirjat, että D.Z. oli tai hänen olisi pitänyt olla tietoinen siitä, että Romaniaan tarvitaan viisumi, että Romanian viranomaiset voivat harkintavaltaansa käyttäen evätä häneltä pääsyn maahan, ellei hänellä ole viisumia, ja ettei vastaajan voida katsoa olevan vastuussa Romanian viranomaisten päätöksestä evätä D.Z:lta pääsy Romaniaan. Lisäksi Blue Air viittaa verkkosivuillaan julkaistuihin yleisiin kuljetusehtoihin, joissa todetaan nimenomaisesti, ettei yhtiö ole vastuussa tilanteista, joissa määränpäävaltion viranomaiset epäävät matkustajan pääsyn maahan, eikä asiakirjoista, jotka asiakkaalla on oltava, tai määränpäävaltion lakien, asetusten tai ohjeiden soveltamisesta.

20.

Eparchiako Dikastirio Larnakas päätti edellä kuvatussa tilanteessa esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

21.

D.Z., Blue Air, Saksan, Kyproksen ja Alankomaiden hallitukset sekä Euroopan komissio ovat esittäneet unionin tuomioistuimen perussäännön 23 artiklan mukaisesti kirjallisia huomautuksia. Nämä osapuolet ovat Blue Airia lukuun ottamatta esittäneet suulliset huomautuksensa unionin tuomioistuimessa pidetyssä istunnossa 12.9.2019.

22.

Blue Airin näkemyksen mukaan ennakkoratkaisupyyntöä ei voida ottaa tutkittavaksi ensinnäkään siksi, että asianosaisia ei ole Kyproksen prosessilainsäädännön vastaisesti kuultu toisen ja kolmannen ennakkoratkaisukysymyksen osalta, toiseksi siksi, ettei ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ole Blue Airin mukaan tehnyt selkoa asiassa sovellettavista kansallisen oikeuden säännöksistä, ja kolmanneksi siksi, ettei kyseinen tuomioistuin ole tehnyt selkoa niistä tosiseikoista ja oikeudellisista seikoista, joita unionin oikeuden asianmukainen soveltaminen edellyttää. Saksan hallitus puolestaan on katsonut, ettei voida olla varmoja siitä, täyttävätkö neljäs ja viides ennakkoratkaisukysymys tutkittavaksi ottamisen edellytykset, koska ennakkoratkaisupyynnöstä ei käy ilmi, että pääasian kantaja olisi vedonnut asetukseen N:o 261/2004.

23.

Tämän osalta on aiheellista muistuttaa, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan olettamana on, että kansallisen tuomioistuimen niiden oikeudellisten seikkojen ja tosiseikkojen perusteella, joiden määrittämisestä se vastaa ja joiden paikkansapitävyyden selvittäminen ei ole unionin tuomioistuimen tehtävä, esittämillä unionin oikeuden tulkintaan liittyvillä kysymyksillä on merkitystä asian ratkaisun kannalta ( 11 ) ja että unionin tuomioistuin voi kieltäytyä ratkaisemasta kansallisen tuomioistuimen esittämän ennakkoratkaisukysymyksen ainoastaan silloin, kun on ilmeistä, että pyydetyllä unionin oikeuden säännösten ja määräysten tulkitsemisella ei ole mitään yhteyttä kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävän asian tosiseikkoihin tai kohteeseen, jos kyseinen ongelma on luonteeltaan hypoteettinen taikka jos unionin tuomioistuimella ei ole tiedossaan niitä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, jotka ovat tarpeen, jotta se voisi antaa hyödyllisen vastauksen sille esitettyyn kysymykseen. ( 12 ) Nyt tarkasteltavassa tapauksessa kyseessä ei ole mikään näistä tilanteista. Neljännen ja viidennen ennakkoratkaisukysymyksen merkityksellisyyden osalta totean, että vaikkei pääasian kantaja olekaan vedonnut asetukseen N:o 261/2004 (kuten ennakkoratkaisupyynnössä on nimenomaisesti todettu), ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on kuitenkin ennakkoratkaisupyynnössään huomauttanut voivansa Kyproksen lainsäädännön mukaan määrätä korvausta maksettavaksi silloinkin, kun asianosainen ei nimenomaisesti ole vaatinut sitä.

24.

Muistutan lisäksi, että niin ikään vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin tuomioistuimen asiana ei ole tutkia sitä, onko ennakkoratkaisupyyntö tehty tuomioistuinten organisaatiota ja oikeudenkäyntimenettelyjä koskevien kansallisten sääntöjen mukaisesti. ( 13 )

25.

Näin ollen ehdotan, että unionin tuomioistuin ottaa tutkittaviksi kaikki ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämät ennakkoratkaisukysymykset.

26.

Ensimmäisellä ennakkoratkaisukysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee unionin tuomioistuimelta lähinnä sitä, onko päätöksellä N:o 565/2014 välittömiä oikeusvaikutuksia yhtäältä niin, että se tuottaa asetuksen N:o 539/2001 liitteessä I olevaan luetteloon otetun kolmannen maan kansalaiselle oikeuden olla hankkimatta kansallista maahantulolupaa johonkin niistä jäsenvaltioista, joille kyseinen päätös on osoitettu, jos hänellä on oleskelulupa, jonka tällainen jäsenvaltio on kyseisen päätöksen 3 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisesti hyväksynyt kansallista viisumiaan vastaavaksi, ja toisaalta niin, että se velvoittaa kyseisen jäsenvaltion tällaisessa tilanteessa sallimaan maahanpääsyn siitä huolimatta, ettei viisumia ole.

27.

Blue Air sekä Saksan, Kyproksen ja Alankomaiden hallitukset ehdottavat olennaisilta osin samoin perustein, että kysymykseen vastataan kieltävästi. Komissio sen sijaan katsoo, että kysymykseen olisi vastattava myöntävästi. ( 14 )

28.

Kuten unionin tuomioistuin on erittäin tunnetusta tuomiostaan Grad lähtien katsonut, SEUT 288 artiklassa päätöksille tunnustetun velvoittavan vaikutuksen vastaista olisi se, että ”henkilöillä, joita asia koskee, ei olisi [lähtökohtaisesti] mahdollisuutta vedota päätöksessä asetettuun velvoitteeseen”. Sellaisissa tapauksissa, joissa jäsenvaltio tai jäsenvaltioita on päätöksellä velvoitettu toimimaan tietyllä tavalla, ”tällaisen [toimen] tehokas vaikutus heikentyisi, jos tämän jäsenvaltion yksityiset eivät voisi vedota tällaiseen päätökseen tuomioistuimessa ja kansalliset tuomioistuimet eivät voisi ottaa sitä huomioon [unionin] oikeuden osana”. ( 15 )

29.

Jäsenvaltioille, joille päätös on osoitettu, päätöksessä asetetun velvoitteen on kuitenkin oltava ehdoton ja riittävän täsmällinen, jotta sillä voisi olla välittömiä oikeusvaikutuksia jäsenvaltioiden ja yksityisten välisissä suhteissa. ( 16 ) Sitä, täyttyvätkö nämä vaatimukset, on arvioitava tapauskohtaisesti tutkimalla sen säännöksen luonnetta, yleistä rakennetta ja sanamuotoa, johon aiotaan vedota tuomioistuimessa. ( 17 )

30.

Ennen kuin ryhdymme arvioimaan päätöstä N:o 565/2014 tällä tavalla, on pysähdyttävä tarkastelemaan Saksan hallituksen esittämää näkemystä, jonka mukaan kyseisen päätöksen määräykset eivät lähtökohtaisesti voi tuottaa välittömiä oikeusvaikutuksia sen vuoksi, että päätöksellä on vain edistetty hallinnon yksinkertaistamista eikä sen tarkoituksena ole tuottaa oikeuksia yksityisille.

31.

Tämä väite on mielestäni hylättävä.

32.

Ensinnäkin päätöksen määräyksillä yksityisille tunnustetut heidän subjektiiviset oikeudet tai oikeudellisesti edullinen asema, joita voidaan pitää jäsenvaltioille asetetun velvoitteen peilikuvana, perustuvat tällaisten määräysten heijastusvaikutukseen, joka saattaa olla aivan joku muu kuin päämäärä, jota päätöksellä kokonaisuutena varsinaisesti tavoitellaan. ( 18 ) Toiseksi lähtökohta, johon Saksan hallitus väitteensä perustaa ja jonka mukaan unionin oikeussäännön välitön oikeusvaikutus edellyttää välttämättä, että sillä myönnetään oikeuksia ( 19 ) sille yksityiselle oikeussubjektille, joka siihen tuomioistuimessa vetoaa, on nähdäkseni torjuttu unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä.

33.

Haluamatta ottaa kantaa oikeustieteelliseen keskusteluun välittömien oikeusvaikutusten eri ilmenemismuodoista ja niiden ja muiden unionin oikeuden käsitteiden välisistä rajapinnoista totean tässä vain, että unionin tuomioistuin on jo pitkään katsonut, että se, voivatko yksityiset oikeussubjektit vedota unionin oikeuden säännökseen, jolla asetetaan jäsenvaltioille velvoitteita, ei riipu siitä, onko säännöksellä tarkoitus antaa yksityisille oikeuksia, ainakaan siinä tapauksessa, että kyseiseen säännökseen ei vedota sen kanssa ristiriitaisen kansallisen säännöksen sijasta vaan pikemminkin kansallisten oikeussääntöjen tai kansallisen viranomaisen päätösten tai käytäntöjen lainmukaisuuden arviointiperusteena. ( 20 ) Näin ollen sitä, että jäsenvaltioille osoitettuun päätökseen sisältyvällä määräyksellä, jonka välittömään vaikutukseen vedotaan sen kanssa ristiriitaisen kansallisen hallintopäätöksen riitauttamiseksi, tai toimella, johon se sisältyy, ei kummallakaan ole tarkoitettu tuottaa yksityisille oikeussubjekteille oikeuksia, ei sinänsä voida vielä pitää ratkaisevana välittömän vaikutuksen pois sulkemisen kannalta. ( 21 )

34.

Tämän tultua todetuksi on siis selvitettävä, tuottaako päätös N:o 565/2014 jäsenvaltioille, joille se on osoitettu, riittävän täsmällisen ja ehdottoman velvollisuuden tunnustaa kyseisen päätöksen 3 artiklan 1 kohdan b alakohdassa mainitut oleskeluluvat kansallisia viisumejaan vastaaviksi maahantuloa ja tilapäistä oleskelua varten alueellaan.

35.

Nyt tarkasteltavassa tapauksessa pohdinnat, joita kirjallisia huomautuksia unionin tuomioistuimelle esittäneet hallitukset ovat tuoneet esiin, liittyvät lähinnä ehdottomuuden vaatimukseen, sillä päätöksen N:o 565/2014 3 artiklan 1 kohdassa jäsenvaltioille, joille päätös on osoitettu, annetaan mahdollisuus mutta ei velvollisuutta hyväksyä kyseisen säännöksen b alakohdassa mainitut oleskeluluvat yksipuolisesti kansallisia viisumejaan vastaaviksi, eikä tämä mahdollisuus johda mihinkään, elleivät kyseiset jäsenvaltiot päätä soveltaa kyseistä päätöstä.

36.

Osallistuminen yksipuolisen hyväksymisen järjestelmään, joka päätöksellä N:o 565/2014 on haluttu luoda, ( 22 ) on siis vapaaehtoista, kuten päätöksen johdanto-osan seitsemännessä perustelukappaleessa nimenomaisesti todetaan. Ja vaikka kyseisen päätöksen 2 artiklan 3 kohdassa täsmennetään, että jos jäsenvaltiot, joille päätös on osoitettu, päättävät soveltaa sitä, niiden on hyväksyttävä kaikki tämän artiklan 1 ja 2 kohdassa tarkoitetut asiakirjat riippumatta siitä, mikä jäsenvaltio ne on myöntänyt, päätöksen 3 artiklan 1 kohdassa jäsenvaltioille, jotka päättävät soveltaa 2 artiklaa, jätetään lisämahdollisuutena oikeus hyväksyä kansallisia viisumejaan vastaaviksi myös edellä mainitun 3 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdassa luetellut asiakirjat.

37.

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin oikeusääntö on ehdoton, mikäli siinä säädetään velvollisuudesta, johon ei ole liitetty mitään ehtoja ja jonka täytäntöönpano tai vaikutukset eivät riipu sen enempää unionin toimielinten kuin jäsenvaltioidenkaan muista toimista. ( 23 )

38.

Tämän testin ankara soveltaminen johtaisi väistämättä siihen, ettei päätöksen N:o 565/2014 ja etenkin sen 3 artiklan säännösten voitaisi katsoa täyttävän oikeuskäytännössä asetettua ehdottomuuden vaatimusta.

39.

Kyseisellä päätöksellä käyttöönotettua ulkorajoilla suoritettavia henkilötarkastuksia koskevaa yksinkertaistettua järjestelmää sovelletaan niihin jäsenvaltioihin, joille päätös on osoitettu, näet vain, jos ne ovat itse nimenomaisesti ilmoittaneet päättäneensä soveltaa sitä. ( 24 ) Toisaalta siinä tapauksessa, että tällainen ilmoitus annetaan, ei tästäkään automaattisesti seuraa päätöksen 3 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdassa lueteltujen asiakirjojen ja kansallisten viisumien välistä vastaavuutta, vaan se edellyttää asianomaiselta jäsenvaltiolta muuta nimenomaista hyväksyntää. Lisäksi asianomaisella jäsenvaltiolla on 3 artiklan 1 kohdan mukaisesti mahdollisuus kieltäytyä hyväksymisestä siinä tapauksessa, että kyseiset viisumit tai oleskeluluvat on liitetty tiettyihin matkustusasiakirjoihin. Näin ollen on välttämättä todettava, ettei päätöksellä N:o 565/2014 aseteta jäsenvaltioille, joille päätös on osoitettu, ehdotonta velvollisuutta hyväksyä vastaavuutta tai osallistua kyseisellä päätöksellä luotuun yksinkertaistettuun järjestelmään.

40.

Mielestäni ei kuitenkaan olisi oikein lopettaa asian tarkastelua pelkästään tämän toteamuksen perusteella.

41.

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä nimittäin ilmenee, että pelkästään se, että unionin oikeussääntöä on oikeusvaikutuksen tuottamiseksi täydennettävä toisella toimella, ei sulje pois sitä, että siihen sisältyvää sääntöä, jossa ilmaistaan sellaisenaan selvä ja täsmällinen velvollisuus, pidetään – sen jälkeen, kun siitä on tullut kyseistä jäsenvaltiota sitova ( 25 ) – niin ikään ehdottomana siinä mielessä, että siihen voidaan vedota tuomioistuimessa kansallisen oikeuden säännöksen tai sen kanssa ristiriitaisen kansallisen viranomaisen toimenpiteen lainmukaisuuden arviointiperusteena. ( 26 ) Sama pätee tilanteeseen, jossa kyseisen säännöksen soveltamiselle on asetettu määräaika ( 27 ) tai ehto ( 28 ).

42.

Päätöksen N:o 565/2014 osalta siitä, että jäsenvaltio liittyy päätöksellä luotuun järjestelmään – mistä on päätöksen 5 artiklan mukaan ilmoitettava komissiolle, minkä jälkeen komissio julkaisee tiedon liittymisestä Euroopan unionin virallisessa lehdessä – seuraa sen 2 artiklan 3 kohdan mukaan velvollisuus hyväksyä kaikki kyseisen artiklan 1 ja 2 kohdassa mainitut asiakirjat (lukuun ottamatta poikkeuksia, jotka kyseinen jäsenvaltio on liittymisensä yhteydessä ilmoittanut) erottelematta niitä sen mukaan, mikä jäsenvaltio asiakirjan on antanut. ( 29 ) Ellei tätä velvollisuutta pidettäisi sekä selvänä ja täsmällisenä että ehdottomana sen jälkeen, kun asianomainen jäsenvaltio on päättänyt soveltaa päätöstä ja ilmoittanut mahdolliset sen 2 artiklan 3 kohdassa säädettyjen rajoitusten mukaiset vastaavuuden hyväksymistä koskevat poikkeukset, merkitsisi tämä mielestäni edellä 37 kohdassa lainatun oikeuskäytännön kohtuuttoman kaavamaista soveltamista.

43.

Arviointi kuitenkin mutkistuu, kun siirrytään päätöksen N:o 565/2014 2 artiklasta sen 3 artiklaan. Kuten edellä on jo todettu, jälkimmäisellä artiklalla ei nimittäin aseteta jäsenvaltioille, joille päätös on osoitettu, edellä mainitun 2 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun kaltaista velvollisuutta hyväksyä kaikki siinä mainitut asiakirjat kansallisia viisumejaan vastaaviksi vaan annetaan niille mahdollisuus hyväksyä ne.

44.

Kun otetaan huomioon Romanian päätös hyväksyä yksipuolisesti päätöksen N:o 565/2014 3 artiklan 1 kohdan b alakohdassa mainitut oleskeluluvat, mistä kyseinen jäsenvaltio on ilmoittanut komissiolle ja minkä tiedon komissio on julkaissut Euroopan unionin virallisessa lehdessä, voidaanko katsoa, että asetuksen N:o 539/2001 liitteessä I olevassa luettelossa mainitun kolmannen maan kansalaisella, jolla on hyväksyttäviin asiakirjoihin kuuluva oleskelulupa, on oikeus vedota edellä mainittuun 3 artiklaan riitauttaakseen kyseisen jäsenvaltion viranomaisten toiminnan lainmukaisuuden näiden evätessä häneltä pääsyn Romaniaan sillä perusteella, ettei hänellä ollut kansallista viisumia?

45.

Mielestäni edellä 37 kohdassa lainattu oikeuskäytäntö ei ole esteenä sille, että kysymykseen vastataan myöntävästi. Esteeksi sille ei nähdäkseni muodostu myöskään se laaja harkintavalta, joka päätöksen N:o 565/2014 3 artiklan 1 kohdassa jätetään niille jäsenvaltioille, joille kyseinen päätös on osoitettu, siinä mainittujen asiakirjojen vastaavuuden hyväksymisen suhteen.

46.

Tarkemmin katsoen on nimittäin niin, että vaikka se, että unionin oikeussäännöltä edellytetään ehdottomuutta, jotta siihen voidaan vedota tuomioistuimessa, on kääntäen verrannollinen jäsenvaltioiden käytettävissä olevaan harkintavaltaan, ( 30 ) unionin tuomioistuin on usein keskittynyt pikemminkin siihen, miten tätä harkintavaltaa on käytetty, kuin sen laajuuteen, ( 31 ) etenkin kun on vedottu kyseisen säännöksen välittömään vaikutukseen kansallisen lainsäädännön riitauttamiseksi. ( 32 ) Vaikuttaa siltä, ettei kyseisessä säännöksessä jäsenvaltioille jätetty laaja tai rajoitetumpi harkintavalta välttämättä sulje pois sitä, että säännökseen voidaan tuomioistuimessa vedota kansallisen oikeuden säännösten tai kansallisten viranomaisten toimien tai menettelyjen lainmukaisuuden arviointiperusteena. ( 33 ) Samoista pikemminkin aineellisista kuin muodollisista lähtökohdista käsin unionin tuomioistuin on direktiivin säännöksiä koskeneessa asiassa myös täsmentänyt, ettei olisi perusteltua sulkea pois yksityisten oikeutta vedota kyseisiin säännöksiin kansallisissa tuomioistuimissa sen jälkeen, kun asianomainen jäsenvaltio on käyttänyt sitä (mahdollisesti laajaakin) harkintavaltaa, joka sille on kyseisen direktiivin täytäntöönpanoa varten annettu. ( 34 )

47.

Edellä 44 kohdassa esitettyyn kysymykseen annettava vastaus riippuu toisin sanoen olennaisella tavalla siitä, onko jäsenvaltio, joka on Romanian tavoin päättänyt soveltaa päätöksen N:o 565/2014 3 artiklaa poikkeuksista ilmoittamatta, tämän jälkeen velvollinen hyväksymään kyseisen artiklan 1 kohdassa mainitut asiakirjat kansallisia viisumejaan vastaaviksi voimatta tapauskohtaisesti päättää tällaisesta hyväksymisestä.

48.

Istunnossa unionin tuomioistuin kysyi tätä Saksan ja Kyproksen hallituksilta, ja ne vastasivat kysymykseen kieltävästi. En kuitenkaan ole vakuuttunut tästä vastauksesta.

49.

Vaikka päätöksellä N:o 565/2014 luotu järjestelmä perustuu niiden jäsenvaltioiden, joille päätös on osoitettu, yksipuoliseen hyväksymiseen, emme saa unohtaa, että päätöksellä on annettu yhteisiä sääntöjä tarkastuksista ulkorajoilla ja että näiden sääntöjen tarkoituksena on tarkastusten yksinkertaistaminen. Olisi tämän tavoitteen ja viime kädessä kyseisen päätöksen tehokkaan vaikutuksen vastaista katsoa, että jäsenvaltiot, jotka ovat päättäneet liittyä päätöksellä käyttöön otettuun järjestelmään ja ilmoittaneet päätöksestään komissiolle, voisivat myöhemmin yksittäistapauksissa poiketa siitä ja säilyttää oikeuden evätä rajalla maahanpääsyn asetuksen N:o 539/2001 liitteessä I mainitun kolmannen maan kansalaiselta, jolla on jokin päätöksen N:o 565/2014 3 artiklassa mainittu, asianmukaisesti myönnetty ja voimassa oleva asiakirja, sillä verukkeella, ettei kyseisellä henkilöllä ole kansallista maahantulo- tai kauttakulkuviisumia. Tällainen päätöksen N:o 565/2014 tulkinta olisi sitä paitsi vastoin oikeusvarmuuden periaatetta, joka on pyritty turvaamaan jäsenvaltion komissiolle kyseisen päätöksen 5 artiklan mukaisesti tekemän ilmoituksen julkaisemisella.

50.

Tästä seuraa, että sen jälkeen, kun jäsenvaltio on ilmoittanut komissiolle aikovansa soveltaa päätöstä N:o 565/2014 ja hyväksyä sen 3 artiklan 1 kohdassa mainitut asiakirjat kansallisia viisumejaan vastaaviksi, se on velvollinen pitäytymään tekemässään päätöksessä.

51.

Tämän johtopäätöksen kanssa ei ole ristiriidassa päätöksen N:o 565/2014 johdanto-osan seitsemäs perustelukappale, jonka mukaan päätöksellä käyttöön otettuun järjestelmään osallistumisesta ei saisi ”aiheutua jäsenvaltioille velvoitteita [niitä koskevassa] liittymisasiakirjassa – – määrättyjen velvoitteiden lisäksi”. Kyseisen päätöksen ja sillä käyttöön otetun yksinkertaistetun järjestelmän, johon jäsenvaltiot, joille päätös on osoitettu, osallistuvat vapaaehtoisesti, päämääränä on nimittäin lieventää kyseisten jäsenvaltioiden liittymisasiakirjoissa määrättyä velvoitetta edellyttää järjestelmällisesti asetuksen N:o 539/2001 liitteessä I mainittujen kolmansien maiden kansalaisilta kansallista maahantulo- tai kauttakulkuviisumia ja keventää näin kyseisestä velvoitteesta aiheutuvaa hallinnollista rasitusta niiden henkilöiden osalta, joista on jo tehty perusteellinen selvitys asiakirjan myöntäneessä jäsenvaltiossa.

52.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan unionin tuomioistuimelle, että ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen vastataan, että päätöstä N:o 565/2014 on tulkittava siten, että jäsenvaltio, jolle päätös on osoitettu ja joka on päättänyt hyväksyä sen 3 artiklan 1 kohdassa luetellut asiakirjat omia kansallisia viisumejaan vastaaviksi poikkeuksia vahvistamatta ja ilmoittanut tästä komissiolle kyseisen päätöksen 5 artiklan mukaisesti, ei voi sen jälkeen, kun kyseinen ilmoitus on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä, evätä rajalla maahanpääsyä asetuksen N:o 539/2001 liitteessä I mainitun kolmannen maan kansalaiselta, jolla on jokin edellä mainitun 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu, sääntöjenmukaisesti myönnetty ja voimassa oleva asiakirja, pelkästään sen vuoksi, ettei tällä ole kansallista viisumia. Kolmannen maan kansalainen, jolta on edellä mainituissa olosuhteissa evätty pääsy kyseisen jäsenvaltion alueelle tai kulku sen kautta, voi vedota päätökseen N:o 565/2014 tuomioistuimessa epäämispäätöksen lainmukaisuuden riitauttamiseksi.

53.

Toisella ennakkoratkaisukysymyksellään kansallinen tuomioistuin tiedustelee unionin tuomioistuimelta lähinnä sitä, onko lentoliikenteen harjoittajan, joka itse tai lähtöpaikan lentoasemalla toimivan edustajansa välityksellä epää matkustajalta pääsyn lennolle sillä perusteella, että määränpää jäsenvaltion viranomaiset eivät päästä matkustajaa maahan kansallisen viisumin puuttumisen vuoksi, katsottava toimivan jäsenvaltion ilmentymänä (emanation of State), jota vastaan kyseinen matkustaja voi vedota päätöksen N:o 565/2014 määräyksiin saadakseen korvauksen kuljetussopimuksen rikkomisesta. Unionin tuomioistuinta pyydetään toisin sanoen ottamaan kantaa siihen, voiko yksityinen vedota tuomioistuimessa sellaista lentoyhtiötä vastaan, jonka kanssa hän on tehnyt kuljetussopimuksen, velvoitteisiin, joita jäsenvaltiolla on rajatarkastuksia koskevan johdetun oikeuden toimen (tässä tapauksessa päätöksen N:o 565/2014) nojalla.

54.

Totean heti, että minun on Alankomaiden hallituksen tavoin hiukan vaikeaa ymmärtää kysymyksen merkitystä, kun otetaan huomioon, että pääasiassa on kyse sopimussuhteesta. Kun Blue Air epäsi D.Z:lta pääsyn lennolle, se laiminlöi suorituksen, johon sillä oli velvollisuus D.Z:n kanssa tehdyn kuljetussopimuksen perusteella. Se, seuraako tällaisesta menettelystä mahdollisesti laiminlyöntiin perustuva vastuu ja onko D.Z:lla tällä tai jollakin muulla perusteella oikeus saada korvausta hänelle aiheutuneesta vahingosta, ei riipu siitä, voiko D.Z. vedota tuomioistuimessa Blue Airia vastaan niihin velvoitteisiin, joita Romanialla on sen päätöksellä N:o 565/2014 käyttöön otetun järjestelmän perusteella, johon kyseinen jäsenvaltio on päättänyt osallistua.

55.

Tämän todettuani katson, niin kuin D.Z:aa lukuun ottamatta kaikki tässä asiassa kirjallisia huomautuksia esittäneet asianosaiset, että toiseen ennakkoratkaisukysymykseen on vastattava kieltävästi.

56.

Päätöksen sitovuus, johon mahdollisuus vedota päätökseen kansallisessa tuomioistuimessa perustuu, ( 35 ) koskee nimittäin ainoastaan niitä jäsenvaltioita, joille se on osoitettu. Jäsenvaltioille osoitetulla päätöksellä ei siis sellaisenaan voida luoda velvoitteita yksityiselle, eikä siihen sellaisenaan voida vedota yksityistä vastaan. ( 36 )

57.

Vaikka unionin tuomioistuin totesikin tuomion Farrell ( 37 ) 27 kohdassa, että yksityiset voivat vedota sellaisiin unionin johdetun oikeuden säännöksiin, joilla voi olla välittömiä oikeusvaikutuksia, ”sellaisia elimiä tai yksiköitä vastaan, jotka toimivat valtion alaisina tai ovat valtion määräysvallassa tai joilla on sellaisia erityisen laajoja toimivaltuuksia, jotka poikkeavat niistä oikeuksista, jotka johtuvat yksityisten välisiin suhteisiin sovellettavista oikeussäännöistä”, ( 38 ) tätä oikeuskäytäntöä ei sovelleta nyt tarkasteltavassa pääasiassa kyseessä olevassa tilanteessa.

58.

Kuten komissio on aivan oikein huomauttanut, ei voida katsoa, että lentoyhtiöille tai niiden sellaisille virkailijoille, edustajille tai asiamiehille, jotka tarkastavat matkustusasiakirjojen asianmukaisuuden lähtöjäsenvaltion lentoasemalla, olisi uskottu rajavalvontatehtäviä. Tällaisilla toimijoilla ei toisin sanoen ole valtuuksia evätä kolmannen maan kansalaisen oikeutta päästä määränpääjäsenvaltion alueelle tai myöntää hänelle sitä.

59.

Ulkomaiden kansalaisia jäsenvaltioiden alueelle kuljettavien liikenteenharjoittajien on 14.6.1985 tehdyn Schengenin sopimuksen soveltamisesta Schengenissä 19.6.1990 tehdyn yleissopimuksen ( 39 ) 26 artiklan 1 kohdan b alakohdan ja kyseisen artiklan määräysten täydentämisestä annetun direktiivin 2001/51 ( 40 ) nojalla noudatettava tiettyjä valvontaa koskevia velvoitteita ( 41 ) ja niiden on ”tehtävä kaikki tarvittavat toimet varmistuakseen siitä, että ilma- tai meriteitse kuljetetulla ulkomaalaisella on [jäsenvaltioiden] alueelle pääsemiseksi vaadittavat matkustusasiakirjat”. Mainitun artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on lisäksi otettava käyttöön seuraamuksia sellaisia liikenteenharjoittajia kohtaan, jotka kuljettavat kolmannesta maasta ilma- tai meriteitse niiden alueelle ulkomaalaisia, joilla ei ole vaadittavia matkustusasiakirjoja. ( 42 )

60.

Vaikka unionin oikeudessa ja/tai kansallisessa oikeudessa on säädetty tällaisista velvoitteista ja seuraamuksista, se ei kuitenkaan tarkoita, että lentoliikenteen harjoittajien, jotka tarkastavat matkustajien matkustusasiakirjat ennen kuin ne ottavat nämä kuljetettavakseen lähtöjäsenvaltion lentoasemalla varmistaakseen, että heillä on määränpääjäsenvaltiossa maahantuloa varten vaaditut asiakirjat, olisi katsottava toimivan kyseisen jäsenvaltion ilmentymänä tai että näitä tarkastuksia voitaisiin pitää Schengenin rajasäännöstössä ( 43 ) tarkoitettuina ”rajatarkastuksina” tai että kyseisten liikenteenharjoittajien työntekijät, edustajat tai asiamiehet voitaisiin rinnastaa mainitussa säännöstössä tarkoitettuihin rajavartijoihin ( 44 ).

61.

Kuten Saksan hallitus aivan oikein on huomauttanut, muunlainen johtopäätös ei olisi mahdollinen tuomion Touring Tours und Travel ja Sociedad de Transportes ( 45 ) perusteella. Unionin tuomioistuin tosin katsoi kyseisessä tuomiossaan, että matkustusasiakirjojen tarkastukset, jotka säännöllisiä rajatylittäviä reittejä Schengen-alueella liikennöivä, matkustajia linja-autolla kuljettava liikenteenharjoittaja on sakon uhalla velvollinen suorittamaan jäsenvaltion lailla säätämän yleisen velvoitteen ja kyseisen valtion poliisin antamien määräysten perusteella, on katsottava suoritetuiksi kyseisten viranomaisten ”käskystä ja valvonnassa”, vaikka kyseisellä liikenteenharjoittajalla ei olekaan valtuuksia julkisen vallan käyttöön. Tämä toteamus rajoittuu kuitenkin kyseisessä tuomiossa tarkastellun tapauksen olosuhteisiin, sillä kyseisessä asiassa unionin tuomioistuinta pyydettiin selventämään, kuuluivatko kyseiset tarkastukset nykyistä Schengenin rajasäännöstöä edeltäneen asetuksen N:o 562/2006 21 artiklan a alakohdan soveltamisalaan ja oliko niissä kyse vaikutuksiltaan rajatarkastuksia vastaavasta poliisivaltuuksien käyttämisestä. Sen perusteella ei siis voida tehdä johtopäätöksiä siitä, voidaanko lentoliikenteen harjoittajia, jotka tarkastavat matkustusasiakirjat ennen lennolle pääsyä, pitää tuomion Farrell ( 46 ) 27 kohdassa tarkoitettuina eliminä tai yksikköinä.

62.

Edellä esitetyillä perusteilla katson, että toiseen ennakkoratkaisukysymykseen on vastattava, että lentoliikenteen harjoittajan, joka itse tai lähtöjäsenvaltion lentoasemalla toimivien edustajiensa välityksellä epää matkustajan pääsyn lennolle sillä perusteella, että määränpääjäsenvaltion viranomaiset eivät päästä matkustajaa maahan kansallisen viisumin puuttumisen vuoksi, ei voida katsoa toimivan kyseisen jäsenvaltion ilmentymänä, jota vastaan kyseinen matkustaja voisi vedota päätöstä N:o 565/2014 soveltaville jäsenvaltioille asetettuihin velvoitteisiin.

63.

Kolmannella ennakkoratkaisukysymyksellään kansallinen tuomioistuin tiedustelee unionin tuomioistuimelta lähinnä sitä, voiko lentoyhtiö itse tai lähtöpaikan lentoasemalla toimivien edustajiensa tai asiamiestensä välityksellä evätä matkustajalta pääsyn lennolle vetoamalla siihen, että määränpääjäsenvaltion viranomaiset epäävät matkustajan pääsyn maahan, ilman että kyseiset viranomaiset ovat tehneet perustellun kirjallisen päätöksen, joka on annettu asianomaiselle henkilölle asetuksen N:o 562/2006 13 artiklan mukaisesti.

64.

Mielestäni tämäkin ennakkoratkaisukysymys jää pääasiassa kyseessä olevan sopimusjärjestelyn ulkopuolelle.

65.

Kun lentoyhtiö epää pääsyn lennolle matkustajalta, joka on tehnyt yhtiön kanssa kuljetussopimuksen, kyseessä on aina – silloinkin, kun epääminen perustuu määränpääjäsenvaltion viranomaisen tekemään päätökseen, jonka mukaan matkustajalla ei ole lupaa tulla kyseisen jäsenvaltion alueelle – sopimussuhteeseen liittyvä toimenpide. Kuten toiseen ennakkoratkaisukysymykseen vastatessani totesin, matkustusasiakirjojen tarkastukset, joita lentoyhtiöt ovat velvollisia suorittamaan unionin oikeuden tai kansallisen oikeuden nojalla, eivät ole rajatarkastuksia, eikä lennolle pääsyn epäämistä voida rinnastaa määränpääjäsenvaltion alueelle pääsyn epäämiseen, vaikka sillä voikin olla samat vaikutukset, koska se estää matkustajan pääsynkyseiselle alueelle.

66.

Se, että lennolle pääsyn epäämisen perusteena on lentoyhtiön halu olla rikkomatta lennon määränpääjäsenvaltion kansallista maahantulolainsäädäntöä ja joutumatta alttiiksi rikosoikeudellisille ja muille seuraamuksille, joita sille voitaisiin määrätä, jos se kuljettaisi matkustajia, joilla ei ole kyseisen valtion rajan ylittämiseksi vaadittuja asiakirjoja, ei vaikuta siihen, että tällainen epääminen on luonteeltaan sopimussuhteeseen liittyvä toimenpide.

67.

Tästä seuraa, että kun lentoyhtiö epää matkustajalta pääsyn lennolle, se saattaa itsensä alttiiksi seurauksille, joita kyseisen matkustajan kanssa tehdyn kuljetussopimuksen rikkomisesta mahdollisesti seuraa ja joita on arvioitava sopimusehtojen ja sopimukseen sovellettavan lain perusteella, sekä, kuten jäljempänä todetaan, asetuksessa (EY) N:o 261/2004 säädetyille seurauksille, jos edellytykset sen soveltamiselle täyttyvät.

68.

Tässä yhteydessä määränpääjäsenvaltion viranomaisilta saadut tiedot sekä kyseisten viranomaisten kannanotot, joiden mukaan matkustajan hallussa olleet matkustusasiakirjat eivät vastanneet kyseisessä jäsenvaltiossa maahantuloa varten edellytettyjä asiakirjoja, ovat ainoastaan seikkoja, joiden ohjaamana lentoyhtiö toimii sopimussuhteessaan, aivan niin kuin tiedot, jotka se voi saada tarkistamalla sovellettavat säännökset suoraan ja tekemällä hakuja mahdollisista tietokannoista.

69.

Joka tapauksessa on huomattava, että toisin kuin Blue Air kirjallisissa huomautuksissaan esittää, ei voida katsoa, että päätös evätä pääasian kantajan pääsy Romanian alueelle olisi tehty kyseisen jäsenvaltion rajan ylittämiseksi vaadittujen asiakirjojen puuttumisen vuoksi. Sellaisen päätöksen olisivat voineet tehdä ainoastaan Romanian toimivaltaiset viranomaiset asetuksen N:o 562/2006 II luvun mukaisesti suoritettavassa rajatarkastuksessa, mikä olisi edellyttänyt D.Z:n läsnäoloa rajalla, ja kyseisen asetuksen 13 artiklassa säädettyjen olennaisten menettelyvaatimusten mukaisesti. Vielä vähemmän voidaan katsoa, kuten Blue Air on esittänyt, että pääasian kantajalta olisi ”lopullisesti” evätty pääsy Romaniaan maahantuloa varten vaadittujen asiakirjojen puutteellisuuden vuoksi, koska hän ei ollut saanut tällaista päätöstä Romanian toimivaltaisilta viranomaisilta eikä hänelle siten ollut annettu tilaisuutta käyttää asetuksen N:o 562/2006 13 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua muutoksenhakuoikeutta.

70.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa kolmanteen ennakkoratkaisukysymykseen, että se, että lentoyhtiön päätös evätä matkustajalta pääsy kahden Schengen-alueen ulkopuolisen jäsenvaltion väliselle lennolle on perustunut lennon määränpääjäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten tietoihin, suosituksiin tai päätöksiin siitä, vastaavatko matkustajalla olevat asiakirjat kyseisen jäsenvaltion rajan ylittämiseltä edellytettyjä asiakirjoja, ei sellaisenaan ole peruste vapauttaa lentoyhtiötä vastuusta, joka seuraa sopimuksen ja siihen sovellettavan lain mukaan kuljetuspalvelun suorittamatta jättämisestä.

71.

Neljäs ennakkoratkaisukysymys koskee asetuksen N:o 261/2004 2 artiklan j alakohdan tulkintaa. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee unionin tuomioistuimelta lähinnä sitä, jäävätkö kyseisen artiklan nojalla asetuksen soveltamisalan ulkopuolelle kaikki sellaiset lennolle pääsyn epäämiset, jotka lentoliikenteen harjoittaja on perustellut matkustusasiakirjojen väitetyllä puutteellisuudella, siinäkin tapauksessa, että kyseiset asiakirjat on tuomioistuimen tuomiolla todettu asianmukaisiksi ja että lennolle pääsyn epääminen on tästä syystä ollut perusteeton.

72.

Tämän osalta on syytä muistaa, että asetuksen N:o 261/2004 2 artiklan j alakohdassa lennolle pääsyn epäämisen määritelmän ja siten asetuksen soveltamisalan ulkopuolelle suljetaan kahdenlaisiin syihin perustuvat tilanteet. Ensin viitataan tilanteisiin, joissa matkustaja ei ole noudattanut 3 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja ehtoja. Toinen liittyy tapauksiin, joissa epääminen johtuu ”hyväksyttävistä syistä”, ”kuten terveys- tai turvallisuusnäkökohdat tai puutteelliset matkustusasiakirjat”. ( 47 ) Syyt, joilla Blue Air on perustellut lennolle pääsyn epäämistä D.Z:n tapauksessa ja jotka liittyvät Romaniaan pääsyä varten tarvittavaa kansallista viisumia koskevaan Romanian viranomaisten kantaan, kuuluvat viimeksi mainittuihin syihin.

73.

Unionin tuomioistuin on oikeuskäytännössään jo tulkinnut asetuksen N:o 261/2004 2 artiklan j alakohtaa sen asiayhteyden ja säännöstön, johon se kuuluu, tavoitteiden valossa sellaisina kuin ne on ilmaistu kyseisen asetuksen johdanto-osan kolmannessa, neljännessä, yhdeksännessä ja kymmenennessä perustelukappaleessa ja kuin ne ilmenevät asetuksen esitöistä ( 48 ), ja todennut, että kyseiseen säännökseen sisältyvällä lennolle pääsyn epäämisen käsitteellä on laaja merkitys, ”joka koskee kaikkia tilanteita, joissa lentoliikenteen harjoittaja kieltäytyy kuljettamasta matkustajaa”. ( 49 ) Unionin tuomioistuimen mukaan kyseisen käsitteen suppea tulkinta olisi ristiriidassa asetuksen N:o 261/2004 tavoitteen kanssa, joka – kuten asetuksen johdanto-osan ensimmäisessä perustelukappaleessa todetaan – on varmistaa matkustajien suojelun korkea taso. ( 50 )

74.

Olisi toisin sanoen ristiriidassa unionin tuomioistuimen kyseiselle käsitteelle antaman laajan merkityksen sekä asetuksella N:o 261/2004 tavoiteltujen päämäärien kanssa tulkita lennolle pääsyn epäämisen hyväksyttäviä syitä koskevaan kyseisen asetuksen 2 artiklan j alakohtaan sisältyvää poikkeusta siten, että lentoyhtiö voisi vain tällaisiin syihin, esimerkiksi puutteellisiin matkustusasiakirjoihin, vetoamalla välttyä kyseisen asetuksen soveltamiselta ja evätä matkustajalta, jolta lennolle pääsy on evätty, oikeuden asetuksen 7 artiklassa tarkoitettuun korvaukseen.

75.

Toisin sanoen se, onko lentoyhtiön evätessä matkustajalta pääsyn lennolle kyse asetuksen N:o 261/2004 2 artiklan j alakohdassa tarkoitetusta lennolle pääsyn epäämisestä, ei riipu siitä, minkä tyyppisiä epäämisen perusteeksi esitetyt syyt ovat, vaan siitä, ovatko nämä syyt perusteltuja. Tästä seuraa, että lennolle pääsyn epääminen voi olla kyseessä myös silloin, kun tätä epäämistä perustellaan matkustajan hallussa olevien matkustusasiakirjojen asianmukaisuutta koskevilla syillä tai, kuten Blue Air tekee, määränpääjäsenvaltion viranomaisten näkemyksellä matkustusasiakirjojen asianmukaisuudesta, jos tällaiset syyt osoittautuvat perusteettomiksi. ( 51 )

76.

Vaikka syyt, joiden vuoksi lentoyhtiö on evännyt lennolle pääsyn, todettaisiin perusteettomiksi, tämä ei kuitenkaan mielestäni sellaisenaan riitä osoittamaan, että asetusta N:o 261/2004 on sovellettava. Kun kyseisen asetuksen 2 artiklan j alakohdassa viitataan lennolle pääsyn epäämisen syiden ”hyväksyttävyyteen”, voidaan nähdäkseni katsoa, että unionin lainsäätäjän tarkoituksena on ollut asettaa lentoyhtiöille lähinnä eräänlainen huolellisuusvelvoite niiden arvioidessa kyseisten syiden perusteltavuutta eikä siis sulkea pois sitä mahdollisuutta, että arvioinnissa tapahtunutta virhettä voitaisiin tapauksen olosuhteiden kokonaistarkastelun perusteella pitää anteeksiannettavana.

77.

Vaikuttaa siltä, että tämän näkemyksen puolesta puhuvat myös asetuksen N:o 261/2004 esityöt. Vaikka lennolle pääsyn epäämisen käsitettä ei ollut komission alkuperäisessä ehdotuksessa määritelty, parlamentti nosti ensimmäisessä käsittelyssä esiin tarpeen sisällyttää asetukseen tällainen määritelmä esittämällä tarkistuksen, jolla kyseisen käsitteen ulkopuolelle suljettiin ilman tarkempia täsmennyksiä tilanteet, joissa ”koneeseen pääsy evätään häiritsevän käytöksen tai terveys- tai turvallisuussyiden tai puutteellisten matkustusasiakirjojen perusteella”. ( 52 ) Viittaus ”hyväksyttäviin syihin” lennolle pääsyn epäämiseksi lisättiin siihen myöhemmin asetuksen hyväksymismenettelyssä todennäköisesti neuvoston aloitteesta, ( 53 ) mikä samalla lisäsi asetuksen soveltamisalan ulkopuolelle mahdollisesti jäävien tapausten määrää, ja liitettiin niihin hyväksyttävyyden vaatimus.

78.

Vaikuttaa tosin siltä, että unionin tuomioistuin on sisällyttänyt asetuksen N:o 261/2004 2 artiklan j alakohdassa tarkoitettuun lennolle pääsyn epäämisen käsitteeseen – ja siten asetuksen soveltamisalaan – yleisesti kaikki tilanteet, jotka eivät johdu matkustajasta ( 54 ). Katson kuitenkin, että unionin tuomioistuimen tämän osalta tekemät täsmennykset on ymmärrettävä niin, että käsitteen alaan kuuluvat lähtökohtaisesti sellaiset lennolle pääsyn epäämiset, joiden ei voida katsoa johtuneen matkustajaan vaan lentoliikenteen harjoittajaan liittyvistä syistä, eivätkä sellaiset epäämiset, joita voidaan, vaikka niiden ei voidakaan katsoa johtuvan matkustajasta, kuitenkin pitää edellä mainitussa säännöksessä tarkoitetulla tavalla syiltään hyväksyttävinä.

79.

Tästä huolimatta matkustajan lennolle pääsyn epääminen matkustusasiakirjojen puutteellisuuteen liittyvistä syistä voidaan mielestäni katsoa perustelluksi hyväksyttävistä syistä vain poikkeuksellisissa olosuhteissa silloinkin, kun se perustuu lentoyhtiön henkilökunnan tekemään virheeseen. Kuten komissio on kirjallisissa huomautuksissaan todennut, tällaisella henkilökunnalla on nimittäin käytettävissään useita eri keinoja, joiden avulla se voi ottaa selvää määränpäämaiden matkustusasiakirjoja ja maahantulolupia koskevista säännöistä ja välttää se, että matkustajilta tällaisista syistä virheellisesti evättäisiin pääsy lennolle. Tällaisia keinoja ovat muun muassa asianomaisten maiden viranomaisten konsultointi ja IATA Timatic ‑tietokannan käyttö.

80.

Nyt tarkasteltavassa pääasiassa ei mielestäni ole kyse tällaisista poikkeuksellisista olosuhteista, sillä ensiksikin D.Z. ilmoittautui lennolle päätöksen N:o 565/2014 mukaisesti Romaniaan pääsyltä edellytettyjen asiakirjojen kanssa ja Romanian ulkoministeriölle sen verkkosivustolla tehdyn viisumihakemuksen sekä siihen saamansa sellaisen vastauksen kanssa, jossa todettiin, että hänen tapauksessaan viisumia ei tarvittu, minkä jälkeen Blue Air epäsi häneltä pääsyn lennolle sillä perusteella, että Romanian viranomaiset olivat väitetysti päättäneet evätä häneltä pääsyn maahan. Tämän osalta huomautan, että vaikka ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin vaikuttaa olettavan, että pääasian kantajan osalta oli tehty tällainen päätös, niin sekä ennakkoratkaisupyynnöstä että Blue Airin kirjallisista huomautuksista käy ilmi, että tämä olettamus perustuu pelkästään Bukarestin lentoasemalla työskennelleen Blue Airin virkailijan sähköpostiviestiin, jonka sisältö on toistettu edellä 16 kohdassa. Blue Air viittaa kirjallisissa huomautuksissaan todistajanlausuntoon, jonka D.Z:n matkustusasiakirjat tarkastanut henkilö antoi ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa ja josta käy ilmi ainoastaan, että kyseiset asiakirjat välitettiin Blue Airin Bukarestin lentoasemalla työskentelevälle maapalveluhenkilökunnalle ja että vuorossa ollut virkailija vastasi Blue Airin asiamiehille Larnakan lentoasemalla, että ilman viisumia D.Z:n pääsy Romaniaan evättäisiin. Todistajanlausunnossa ei kerrota, miltä romanialaisviranomaisilta tieto oli peräisin tai mitä viranomaisia kyseinen virkailija oli konsultoinut tai oliko D.Z:n matkustusasiakirjat välitetty kyseisille viranomaisille.

81.

Kaiken edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa neljänteen ennakkoratkaisukysymykseen, että asetuksen N:o 261/2004 2 artiklan j alakohtaa on tulkittava niin, että kyseisessä säännöksessä tarkoitettu lennolle pääsyn epäämisen käsite kattaa tilanteet, joissa matkustajaa ei ole päästetty lennolle sellaisen virheen vuoksi, jonka lähtöpaikan lentoaseman lentoyhtiön maapalveluhenkilökunta tai kyseisen yhtiön edustaja tai asiamies on tehnyt matkustajan matkustusasiakirjojen asianmukaisuutta tarkastaessaan, paitsi jos tapauksen olosuhteiden kokonaisarvioinnin perusteella todetaan, ettei virhettä olisi noudatetusta huolellisuudesta huolimatta voitu välttää.

82.

Viidennellä ennakkoratkaisukysymyksellään kansallinen tuomioistuin tiedustelee lähinnä sitä, onko asetuksen N:o 261/2004 15 artiklan kanssa yhteensopiva sellainen sopimusehto, joka rajoittaa lentoliikenteen harjoittajan vastuuta tai sulkee sen pois tilanteissa, joissa matkustajan pääsy lennolle evätään hänen matkustusasiakirjojensa asianmukaisuuteen liittyvistä syistä, ja joka otettu liikenteenharjoittajan soveltamiin yleisiin kuljetusehtoihin, jotka se on julkaissut verkkosivustollaan.

83.

Asetuksen N:o 261/2004 15 artiklassa säädetään selvästi, että asetuksessa vahvistetuista matkustajan vähimmäisoikeuksista ei voida luopua eikä lentoliikenteen harjoittajalle asetetuista velvollisuuksista voida vapautua esimerkiksi kuljetussopimukseen otetulla vastuuta rajoittavalla tai vastuusta vapauttavalla lausekkeella.

84.

Blue Airin soveltamiin yleisissä kuljetusehdoissa olevien ehtojen kaltaiset lausekkeet, siltä osin kuin ne johtavat siihen, että matkustajalta evätään asetuksen N:o 261/2004 4 artiklan 3 kohdassa säädetty oikeus korvaukseen kyseisen asetuksen soveltamisalaan kuuluvissa, sen 2 artiklan j alakohdassa tarkoitetuissa lennolle pääsyn epäämistilanteissa, ovat siis ristiriidassa kyseisen asetuksen kanssa.

85.

Kuten jo vastauksessani neljänteen ennakkoratkaisukysymykseen totesin, asetuksen N:o 261/2004 soveltamisalaan kuuluu sen 2 artiklan j alakohdan mukaan sekä tilanne, jossa matkustajalta on evätty pääsy lennolle siksi, että lentoyhtiön henkilökunta on tehnyt virheen arvioidessaan matkustajan esittämien matkustusasiakirjojen asianmukaisuutta, että tilanne, jossa lennolle pääsyn epäämisestä on päätetty lennon määränpääjäsenvaltion viranomaisten sellaisten suositusten tai päätösten perusteella, jotka ovat perustuneet virheelliseen arvioon siitä, voiko matkustaja päästä näiden asiakirjojen avulla kyseisen jäsenvaltion alueelle.

86.

Edellä esitetyistä syistä katson, että viidenteen ennakkoratkaisukysymykseen on vastattava, että asetuksen N:o 261/2004 15 artikla on esteenä lentoliikenteen harjoittajan soveltamiin ja tämän verkkosivustolla julkaistuihin yleisiin kuljetusehtoihin otetulle lausekkeelle, joka rajoittaa lentoliikenteen harjoittajan vastuuta tai sulkee sen pois tilanteessa, jossa matkustajan pääsy lennolle evätään hänen matkustusasiakirjojensa asianmukaisuuteen liittyvistä syistä, siltä osin kuin tällaisen lausekkeen soveltaminen johtaa siihen, että matkustajalta evätään kyseisen asetuksen 4 artiklan 3 kohdassa säädetty oikeus korvaukseen asetuksen soveltamisalaan kuuluvissa, sen 2 artiklan j alakohdassa tarkoitetuissa lennolle pääsyn epäämistilanteissa, joihin kuuluu tilanne, jossa pääsy lennolle on evätty siksi, että lentoyhtiön henkilökunta on tehnyt virheen arvioidessaan matkustajan esittämien matkustusasiakirjojen asianmukaisuutta.

87.

Kaiken edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Eparchiako Dikastirio Larnakasin esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti:

Yksinkertaistetun järjestelmän käyttöönotosta henkilötarkastuksissa ulkorajoilla 15.5.2014 annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöstä N:o 565/2014 on tulkittava siten, että jäsenvaltio, jolle päätös on osoitettu ja joka on päättänyt hyväksyä sen 3 artiklan 1 kohdassa luetellut asiakirjat omia kansallisia viisumejaan vastaaviksi poikkeuksia vahvistamatta ja ilmoittanut tästä komissiolle kyseisen päätöksen 5 artiklan mukaisesti, ei voi sen jälkeen, kun kyseinen ilmoitus on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä, evätä rajalla maahanpääsyä asetuksen N:o 539/2001 liitteessä I mainitun kolmannen maan kansalaiselta, jolla on jokin edellä mainitun 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu, asianmukaisesti myönnetty ja voimassa oleva asiakirja, pelkästään sen vuoksi, ettei tällä ole kansallista viisumia. Kolmannen maan kansalainen, jolta on edellä mainituissa olosuhteissa evätty pääsy kyseisen jäsenvaltion alueelle tai kulku sen kautta, voi vedota päätökseen N:o 565/2014 tuomioistuimessa epäämispäätöksen lainmukaisuuden riitauttamiseksi.

Lentoliikenteen harjoittajan, joka itse tai lähtöjäsenvaltion lentoasemalla toimivien edustajiensa välityksellä epää matkustajan pääsyn lennolle sillä perusteella, että määränpääjäsenvaltion viranomaiset eivät päästä matkustajaa maahan kansallisen viisumin puuttumisen vuoksi, ei voida katsoa toimivan kyseisen jäsenvaltion ilmentymänä, jota vastaan kyseinen matkustaja voisi vedota päätöstä N:o 565/2014 soveltaville jäsenvaltioille asetettuihin velvoitteisiin.

Se, että lentoyhtiön päätös evätä matkustajalta pääsy kahden Schengen-alueen ulkopuolisen jäsenvaltion väliselle lennolle on perustunut lennon määränpääjäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten tietoihin, suosituksiin tai päätöksiin siitä, vastaavatko matkustajalla olevat asiakirjat kyseisen jäsenvaltion rajan ylittämiseltä edellytettyjä asiakirjoja, ei sellaisenaan ole peruste vapauttaa lentoyhtiötä vastuusta, joka seuraa sopimuksen ja siihen sovellettavan lain mukaan kuljetuspalvelun suorittamatta jättämisestä.

Matkustajille heidän lennolle pääsynsä epäämisen sekä lentojen peruuttamisen tai pitkäaikaisen viivästymisen johdosta annettavaa korvausta ja apua koskevista yhteisistä säännöistä 11.2.2004 annetun neuvoston asetuksen N:o 261/2004 2 artiklan j alakohtaa on tulkittava niin, että kyseisessä säännöksessä tarkoitettu lennolle pääsyn epäämisen käsite kattaa tilanteet, joissa matkustajaa ei ole päästetty lennolle sellaisen virheen vuoksi, jonka lähtöpaikan lentoaseman lentoyhtiön maapalveluhenkilökunta tai kyseisen yhtiön edustaja tai asiamies on tehnyt matkustajan matkustusasiakirjojen asianmukaisuutta tarkastaessaan, paitsi jos tapauksen olosuhteiden kokonaisarvioinnin perusteella todetaan, ettei virhettä olisi noudatetusta huolellisuudesta huolimatta voitu välttää.

Asetuksen N:o 261/2004 15 artikla on esteenä lentoliikenteen harjoittajan soveltamiin ja tämän verkkosivustolla julkaistuihin yleisiin kuljetusehtoihin otetulle lausekkeelle, joka rajoittaa lentoliikenteen harjoittajan vastuuta tai sulkee sen pois tilanteessa, jossa matkustajan pääsy lennolle evätään hänen matkustusasiakirjojensa asianmukaisuuteen liittyvistä syistä, siltä osin kuin tällaisen lausekkeen soveltaminen johtaa siihen, että matkustajalta evätään kyseisen asetuksen 4 artiklan 3 kohdassa säädetty oikeus korvaukseen asetuksen soveltamisalaan kuuluvissa, sen 2 artiklan j alakohdassa tarkoitetuissa lennolle pääsyn epäämistilanteissa, joihin kuuluu tilanne, jossa pääsy lennolle on evätty siksi, että lentoyhtiön henkilökunta on tehnyt virheen arvioidessaan matkustajan esittämien matkustusasiakirjojen asianmukaisuutta.