1. 

Tämä ennakkoratkaisupyyntö tarjoaa unionin tuomioistuimelle tilaisuuden selventää seuraavia kahta riidanlaista kysymystä, jotka liittyvät rahoitusosuuksiin, joita luottolaitosten on maksettava yhteiseen kriisinratkaisurahastoon (Single Resolution Fund, jäljempänä SRF) ja kansalliseen kriisinratkaisurahastoon niiden rahoittamiseksi:

2.

Viittaan äskettäin asiassa C-255/18, State Street Bank International, ( 3 ) esittämääni ratkaisuehdotukseen siltä osin kuin siihen on kopioitu tämän direktiivin 100, 102, 103 ja 104 artikla.

3.

Asetuksen johdanto-osan kahdeksannessa ja yhdeksännessä perustelukappaleessa säädetään seuraavaa:

4.

Saman asetuksen 4 artiklassa (”Vuotuisten rahoitusosuuksien laskenta”) säädetään seuraavaa:

”1.   Kriisinratkaisuviranomaisten on vahvistettava kunkin laitoksen maksettavaksi tulevat vuotuiset rahoitusosuudet suhteessa laitoksen riskiprofiiliin niiden tietojen perusteella, jotka laitos toimittaa 14 artiklan mukaisesti, ja soveltamalla tässä jaksossa säädettyjä menetelmiä.

2.   Kriisinratkaisuviranomaisen on vahvistettava 1 kohdassa tarkoitettu vuotuinen rahoitusosuus kriisinratkaisun rahoitusjärjestelyn vuotuisen tavoitetason perusteella ottaen huomioon tavoitetason, joka on saavutettava viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2024 direktiivin [2014/59] 102 artiklan 1 kohdan mukaisesti, ja käyttäen vahvistamisen perustana neljännesvuosittain laskettua kaikkien kyseisen viranomaisen alueella toimiluvan saaneiden laitosten suojattujen talletusten keskimäärää edellisenä vuonna.”

5.

Asetuksen 5 artiklassa (”Vuotuisen perusrahoitusosuuden riskikorjaus”) säädetään seuraavaa:

”1.   Direktiivin [2014/59] 103 artiklan 2 kohdassa tarkoitetut rahoitusosuudet on laskettava jättämällä pois seuraavat velat:

– –

6.

Asetuksen johdanto-osan 120 perustelukappaleessa säädetään seuraavaa:

”Yhteisessä kriisinratkaisumekanismissa kriisinratkaisuneuvosto, neuvosto, komissio ja osallistuvien jäsenvaltioiden kriisinratkaisuviranomaiset toimivat yhdessä. Unionin tuomioistuimella on toimivalta tutkia kriisinratkaisuneuvoston, neuvoston ja komission antamien päätösten laillisuus Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 263 artiklan mukaisesti sekä näyttää toteen niiden sopimussuhteen ulkopuolinen vastuu. Lisäksi unionin tuomioistuimella on Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 267 artiklan mukaisesti toimivalta antaa kansallisten oikeusviranomaisten pyynnöstä ennakkoratkaisu unionin toimielimen, elimen tai laitoksen säädöksen pätevyydestä ja tulkinnasta. Kansallisilla oikeusviranomaisilla olisi oltava toimivalta kansallisen oikeuden mukaisesti tutkia osallistuvien jäsenvaltioiden kriisinratkaisuviranomaisten niille tällä asetuksella annettuja valtuuksia käyttäessään antamien päätösten laillisuus sekä näyttää toteen niiden sopimussuhteen ulkopuolinen vastuu.”

7.

Asetuksen 67 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Perustetaan yhteinen kriisinratkaisurahasto, jäljempänä ’kriisinratkaisurahasto’. Kriisinratkaisurahastoon hankitaan varat kansallisella tasolla kerättävien vakausmaksujen siirtämistä kriisinratkaisurahastoon koskevien sopimuksen määräysten mukaisesti.

– –

3.   Kriisinratkaisurahaston omistaja on kriisinratkaisuneuvosto.

4.   Kansalliset kriisinratkaisuviranomaiset keräävät 69, 70 ja 71 artiklassa tarkoitetut vakausmaksut 2 artiklassa tarkoitetuilta yhteisöiltä, ja vakausmaksut siirretään kriisinratkaisurahastoon sopimuksen mukaisesti.”

8.

Ennakollisista vakausmaksuista säädetään asetuksen 70 artiklassa seuraavaa:

”1.   Kunkin laitoksen yksilöllinen vakausmaksu kerätään vähintään vuosittain, ja se on sama kuin sen velkojen määrä (poislukien omat varat), josta on vähennetty suojatut talletukset, suhteessa kaikkien osallistuvien jäsenvaltioiden alueella toimiluvan saaneiden kaikkien laitosten velkojen kokonaismäärään (poislukien omat varat), josta on vähennetty suojatut talletukset.

2.   Kriisinratkaisuneuvosto laskee kunakin vuonna EKP:tä tai kansallista toimivaltaista viranomaista kuultuaan ja tiiviissä yhteistyössä kansallisten kriisinratkaisuviranomaisten kanssa yksilölliset vakausmaksut varmistaakseen, että kaikkien osallistuvien jäsenvaltioiden alueella toimiluvan saaneiden kaikkien laitosten maksettavat rahoitusosuudet eivät ylitä 12,5:tä prosenttia tavoitetasosta.

– –”

9.

Täytäntöönpanoasetuksen 4 artiklassa (”Vuotuisten vakausmaksujen laskeminen”) säädetään seuraavaa:

”Kriisinratkaisuneuvosto laskee jokaista vakausmaksukautta varten EKP:tä tai kansallisia toimivaltaisia viranomaisia kuultuaan ja tiiviissä yhteistyössä kansallisten kriisinratkaisuviranomaisten kanssa kullekin laitokselle vuotuisen vakausmaksun kriisinratkaisurahaston vuotuisen tavoitetason perusteella. Vuotuinen tavoitetaso vahvistetaan asetuksen (EU) N:o 806/2014 69 artiklan 1 kohdassa ja 70 artiklassa tarkoitetun, kriisinratkaisurahaston tavoitetason perusteella ja delegoidussa asetuksessa (EU) 2015/63 säädetyn menetelmän mukaisesti.”

10.

5 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Kriisinratkaisuneuvosto antaa asiaankuuluville kansallisille kriisinratkaisuviranomaisille tiedoksi päätöksensä, joissa lasketaan niiden alueilla toimiluvan saaneiden laitosten vuotuiset vakausmaksut.

2.   Saatuaan 1 kohdassa tarkoitetun tiedoksiannon kunkin kansallisen kriisinratkaisuviranomaisen on ilmoitettava jokaiselle sen jäsenvaltiossa toimiluvan saaneelle laitokselle kriisinratkaisuneuvoston päätöksestä, jossa lasketaan kyseisen laitoksen maksettavaksi tuleva vuotuinen vakausmaksu.”

11.

Direktiivi 2014/59 on saatettu osaksi Italian oikeusjärjestystä 16.11.2015 annetulla asetuksella nro 180.

12.

Viittaan samoin ratkaisuehdotukseen State Street Bank International siltä osin kuin siinä on kopioitu tämän asetuksen 2 §:n 1 momentti, 3 §:n 1 momentti, 78 §, 81 §:n 1 ja 2 momentti ja 83 §.

13.

Iccrea Banca SpA Istituto Centrale del Credito Cooperativo (jäljempänä Iccrea Banca) on Italiassa nimellä Banca di Credito Cooperativo kutsuttujen (jäljempänä BCC-luottolaitos) osuuskunnan muodossa toimivien luottolaitosten verkoston huipulla oleva ”toisen asteen” pankiksi luonnehdittava pankki. ( 8 )

14.

Iccrea Bancan sääntöjen mukaisena tehtävänä on ”täydentää, vahvistaa ja tehostaa osuuskunnan muodossa toimivien pankkien toimintaa tukemalla ja voimistamalla niiden liiketoimia kaikenlaisten luottotoimenpiteiden, teknisten välitystoimien ja rahoitustukien avulla”.

15.

Banca d’Italia on vaatinut perättäisillä päätöksillään ( 9 ) Iccrea Bancaa maksamaan Italian kansalliseen kriisinratkaisurahastoon suoritettavat vuosien 2015 ja 2016 tavanomaiset, ylimääräiset ja täydentävät rahoitusosuudet sekä SRF:ään suoritettavat vuoden 2016 rahoitusosuudet.

16.

Iccrea Banca on nostanut ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa Banca d’Italian päätöksiä koskevan kumoamiskanteen, jossa se on riitauttanut vaadittujen rahoitusosuuksien laskentatavan. ( 10 )

17.

Iccrea Banca esittää seuraavaa:

18.

Banca d’Italia vetoaa ensiksi siihen, että ennakkoratkaisua pyytäneellä tuomioistuimella ei ole toimivaltaa ratkaista Iccrea Bancan SRF:ään suoritettavia vuoden 2016 rahoitusosuuksia koskevia vaatimuksia. Lisäksi se esittää muita muodollisia väitteitä ( 11 ) ja asiakysymyksen osalta väittää seuraavaa:

19.

Tässä tilanteessa Tribunale Amministrativo Regionale per il Lazio (alueellinen hallintotuomioistuin, Lazio, Italia) on esittänyt unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Estääkö asetuksen 2015/63 5 artiklan 1 kohta, erityisesti a ja f alakohta, tulkittuina tästä [delegoidusta] asetuksesta, direktiivistä 2014/59, asetuksesta N:o 806/2014 ja SEUT 120 artiklasta johdettavien periaatteiden valossa, Euroopan unionin perusoikeuskirjan 21 artiklassa tarkoitetun yhdenvertaisen kohtelun periaatteen, syrjintäkiellon periaatteen ja suhteellisuusperiaatteen sekä kahdenkertaisen perinnän kiellon perusteella konserninsisäisiä velkoja koskevan säännöstön soveltamisen laskettaessa direktiivin 2014/59 103 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja rahoitusosuuksia silloinkin, kun kyseessä on ’de facto’ konserni, tai ainakin silloin, kun laitoksen ja samaan järjestelmään kuuluvien muiden pankkien välillä on sidonnaisuuksia, vai voidaanko sitä vastoin edelleen edellä mainittujen periaatteiden valossa soveltaa samassa 5 artiklassa tarkoitettuja edistämislainoja koskevaa suosivaa kohtelua analogisesti myös velkoihin, joita ns. ’toisen tason’ pankilla on (osuuskunnan muodossa toimivien luottolaitosten) järjestelmään kuuluville muille pankeille, vai pitäisikö laitoksen viimeksi mainitun ominaisuuden – eli sen, että laitos toimii käytännössä keskuslaitoksena toisiinsa sidoksissa olevien pienten pankkien muodostamassa ryhmässä myös näiden suhteissa EKP:hen ja rahoitusmarkkinoihin – voimassa olevan lainsäädännön perusteella joka tapauksessa johtaa joihinkin korjauksiin esityksessä, jonka kansallinen kriisinratkaisuviranomainen antaa rahoitustiedoista Euroopan yhteisön toimielimille, ja niiden rahoitusosuuksien määrittämisessä, jotka laitoksen on suoritettava kriisinratkaisurahastoon todellisten velkojensa ja konkreettisen riskiprofiilinsa perusteella??”

20.

Iccrea Banca ja Banca d’Italia sekä Italian ja Espanjan hallitukset ja komissio ovat esittäneet asiassa kirjallisia huomautuksia. Kaikki edellä mainitut sekä SRB, jonka unionin tuomioistuin oli kutsunut osallistumaan Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 24 artiklan toisen kohdan nojalla, osallistuivat 30.4.2019 pidettyyn istuntoon.

21.

Ratkaisuehdotuksessani State Street Bank International (33–51 kohta) esitän pankkien elvytys- ja kriisinratkaisumekanismien rahoituksen päälinjat, jotka yhdenmukaistettiin direktiivillä 2014/59. Tämän uuden säädäntöilmiön ymmärtämiseksi tässä yhteydessä vain viittaan kyseisen ratkaisuehdotuksen sisältöön turhan toiston välttämiseksi.

22.

Päätöksissä, joista Iccrea Banca nosti kumoamiskanteen, ( 12 ) vaaditaan yhtäältä maksamaan Italian kansalliseen kriisinratkaisurahastoon suoritettavat vuosien 2015 ja 2016 rahoitusosuudet ja toisaalta SRF:ään suoritettavat vuoden 2016 rahoitusosuudet.

23.

Banca d’Italia vetosi pääasian oikeudenkäynnissä siihen, ettei ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ole toimivaltainen antamaan ratkaisua kahdesta SRF:ään suoritettavia vuoden 2016 rahoitusosuuksia koskevasta päätöksestä, koska niiden sisällön oli tosiasiassa hyväksynyt SRB.

24.

Kyseinen tuomioistuin kuitenkin katsoo, että se on toimivaltainen tutkimaan kyseisten päätösten laillisuuden. Se ilmoittaa, ettei Banca d’Italia toimi pelkästään välikätenä SRB:n ja luottolaitosten välillä eivätkä myöskään sen toimenpiteet sisällä pelkästään tiedottamista SRB:n tekemien päätösten sisällöstä, vaan se toimii päinvastoin aktiivisesti ja ratkaisevasti sekä rahoitusosuuden määrittämisvaiheessa että näiden määrien kantamisen vaiheessa antamalla ainoan päätöksen, jolla on sitovia vaikutuksia luottolaitoksiin nähden. ( 13 )

25.

Myös komission mielestä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei ole toimivaltainen antamaan ratkaisua näiden kahden SRB:n tekemän päätöksen laillisuudesta, ja komissio katsoo, että ennakkoratkaisukysymys on jätettävä niiden osalta tutkimatta.

26.

Banca d’Italian ja komission väitteitä tukivat istunnossa Espanjan ja Italian hallitukset (tämä jälkimmäinen ainoastaan osittain ja hieman eri tavoin muotoiltuna), ja mielestäni, kuten jäljempänä esitän, väitteet ansaitsevat tulla hyväksytyiksi. Niitä on joka tapauksessa tutkittava huolellisesti, koska tietääkseni niissä tuleen ensimmäistä kertaa esiin monimutkainen kysymys SRF:ään suoritettavia rahoitusosuuksia koskevien SRB:n päätösten tuomioistuinvalvonnasta.

27.

En epäile sitä, etteikö ennakkoratkaisua pyytäneellä tuomioistuimella olisi toimivaltaa antaa ratkaisu Banca d’Italian kansalliseen kriisinratkaisurahastoon suoritettavia varainhoitovuosien 2015 ja 2016 tavanomaisia, ylimääräisiä ja täydentäviä ( 14 ) rahoitusosuuksia koskevien viiden päätöksen laillisuudesta. Ne ovat Banca d’Italian erityispäätöksiä, joissa SRB ei ole osallisena ja jotka liittyvät Italian kansallisen kriisinratkaisurahaston rahoitukseen. Näitä rahoitusosuuksia käytetään pääasiallisesti sellaisten vähemmän merkittävien luottolaitosten kriisinratkaisemiseen, jotka eivät kuulu yhteiseen valvontamekanismiin (YVM) eivätkä yhteiseen kriisinratkaisumekanismiin mutta joihin sovelletaan direktiiviä 2014/59 ja delegoitua asetusta 2015/63.

28.

Ennakkoratkaisukysymys on siis otettava tutkittavaksi siltä osin kuin se koskee näitä viittä Banca d’Italian tekemää päätöstä FRN:ään suoritettavista rahoitusosuuksista. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin voi antaa pääasiassa ratkaisun niiden laillisuudesta unionin tuomioistuimelta saamansa vastauksen perusteella. ( 15 )

29.

Ennakkoratkaisukysymys on siitä vastoin jätettävä osittain tutkimatta, siltä osin kuin se koskee kahta Banca d’Italian tekemää päätöstä, joilla Iccrea Bancalle ilmoitetaan sen SRF:ään suoritettavan tavanomaisen rahoitusosuuden määrä vuonna 2016. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei voi antaa ratkaisua niiden laillisuudesta, koska ne ovat lähtöisin SRB:ltä.

30.

On totta, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy delegoidun asetuksen 2015/63 5 artiklan tulkinnasta kyseenalaistamatta sen pätevyyttä tai ilmeisesti myöskään SRB:n tekemien SRF:ään suoritettavia vuoden 2016 rahoitusosuuksia koskevien päätösten pätevyyttä. Se keskittyy enemmänkin Banca d’Italian sopimuksiin, joilla pannaan täytäntöön SRB:n aikaisemmin tekemät päätökset. Jos ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kuitenkin lopulta arvioisi, että osuuskunnan muodossa toimivien luottolaitosten SRF:ään suoritettavien vuoden 2016 rahoitusosuuksien laskentatapa on väärä, se tosiasiallisesti veisi pätevyyden SRB:n päätöksiltä, joita Banco de Italia ei voisi soveltaa Iccrea Bancaan. Näin ollen pääasiassa (oikeammin osassa sitä) on kyse näiden kahden SRB:n tekemän päätöksen laillisuudesta.

31.

Tämän ollessa lähtökohta on mielestäni selvää, ettei kansallinen tuomioistuin voi antaa ratkaisua SRB:n päätösten pätevyydestä, koska niiden laillisuuden valvonta kuuluu unionin tuomioistuimen yksinomaiseen toimivaltaan. Tälle on kaksi sitä tukevaa perustetta: yhtäältä tuomion Berlusconi ja Fininvest ( 16 ) logiikan soveltuminen ulotettavaksi SRB:n päätöksiin; toisaalta tuomioon TWD Textilwerke Deggendorf perustuvan oikeuskäytännön soveltaminen. ( 17 )

32.

Tuomiossa Berlusconi ja Fininvest unionin tuomioistuimen oli annettava ratkaisu hallinnollisessa yhdistelmämenettelyssä tehtyjen luottolaitoksesta omistettavan määräosuuden hankkimisen tai lisäämisen lupaa koskevien päätösten tuomioistuinvalvonnasta YVM:n puitteissa. Lyhyesti sanoen siinä todettiin, että SEUT 263 artikla on esteenä sille, että kansalliset tuomioistuimet valvovat kansallisten toimivaltaisten viranomaisten tekemien menettelyn käynnistämistä, tutkintaa ja sitomatonta päätösehdotusta koskevien toimien laillisuutta kyseisen menettelyn yhteydessä.

33.

Tämä päätös puolestaan perustui kahteen lähtökohtaan:

34.

Kuten totesin kyseisessä asiassa antamassani ratkaisuehdotuksessa, ( 20 ) yhdistetyissä hallintomenettelyissä, joihin osallistuu sekä kansallisia että unionin viranomaisia, lopullista päätöstä koskeva päätösvallan käyttö on ratkaiseva seikka määriteltäessä sitä, kuuluuko tuomioistuinvalvonnan harjoittaminen unionin tuomioistuimille vai kansallisille tuomioistuimille. Jos päätösvalta on unionin elimellä, tuomioistuinvalvonta kuuluu unionin tuomioistuimille SEUT 263 artiklan nojalla.

35.

SRF:ään suoritettavien tavanomaisten rahoitusosuuksien määrittämiseen sovelletaan myös monitahoista hallintomenettelyä, johon osallistuvat kansalliset kriisinratkaisuviranomaiset, ( 21 ) mutta lopullisen päätöksen siinä tekee SRB.

36.

Tuomio Berlusconi ja Fininvest on tosin annettu sellaisesta monitahoisesta hallintomenettelystä, jossa on eroja verrattuna SRF:ään suoritettavien tavanomaisten rahoitusosuuksien määrittämiseen, mutta mainittua ratkaisua voidaan soveltaa myös nyt käsiteltävässä asiassa. Tästä seuraa, että SRB:n päätöksen tuomioistuinvalvonta kuuluu yksin unionin tuomioistuimille, kuten jäljempänä tarkemmin selitän.

37.

SRB vahvisti 15.4.2016 tekemällään päätöksellä SRB/ES/SRF/2016/06 SRM-asetuksen 54 artiklan 1 kohdan b alakohdan ja 70 artiklan 2 kohdan nojalla SRF:ään etukäteen suoritettavan vuosittaisen rahoitusosuuden määrän varainhoitovuodelle 2016 suhteessa jokaiseen luottolaitokseen – joista yksi on Iccrea Banca – jotka ovat velvollisia sen maksamaan. Laskuvirheen vuoksi kyseisiä rahoitusosuuksia muutettiin SRB:n 20.5.2016 antamalla päätöksellä SRB/ES/SRF/2016/13, jossa tehtiin korjaus SRF:ään suoritettaviin ennakollisiin vakausmaksuihin vuodelle 2016. ( 22 )

38.

Molemmat päätökset on tehty SRM-asetuksen 70 artiklan 2 kohdan ja täytäntöönpanoasetuksen 2015/81 4 artiklan mukaisesti. Näiden säännösten mukaan SRB laskee jokaista vakausmaksukautta varten EKP:tä tai kansallisia toimivaltaisia viranomaisia kuultuaan ja tiiviissä yhteistyössä kansallisten kriisinratkaisuviranomaisten kanssa kullekin laitokselle vuotuisen vakausmaksun kriisinratkaisurahaston vuotuisen tavoitetason perusteella. ( 23 )

39.

Täytäntöönpanoasetuksen 2015/81 6 artiklassa säädetään, että SRB vahvistaa tietojen tallennus- ja esittämismuodot, joita laitosten on käytettävä ilmoittaakseen vuotuisten vakausmaksujen laskentaan tarvittavat tiedot, ilmoitettujen tietojen vertailtavuuden ja saatujen tietojen käsittelyn tehokkuuden parantamiseksi. SRB on ottanut asteittain käyttöön tätä toimivaltaa kansallisten kriisinratkaisuviranomaisten tietojen keruun järjestämiseksi. ( 24 )

40.

Tässä valmisteluvaiheessa kansalliset kriisinratkaisuviranomaiset ainoastaan keräävät SRB:n ohjeiden mukaisesti nämä luottolaitosten tiedot ja siirtävät ne sille käyttämällä edellä mainittuja tallennus- ja esittämismuotoja. SRM-asetuksen 70 artiklassa mainittu ”tiivis yhteistyö” kansallisten kriisinratkaisuviranomaisten kanssa rajoittuu tähän toimintaan.

41.

Kansalliset kriisinratkaisuviranomaiset eivät suorita tietojen analysointia tai käsittelyä sisältäviä tutkintatoimia (kuten Banca d’Italia selvitti istunnossa) eivätkä tee päätösehdotuksia SRB:lle. ( 25 ) Kansallisten kriisinratkaisuviranomaisten toiminta on pelkkää operatiivista tukea.

42.

YVM:n ja yhteiseen kriisinratkaisumekanismin alaisia laitoksia koskevia tietoja käyttäen SRB päättää, mikä on SRF:ään etukäteen suoritettavan rahoitusosuus, joka kunkin on maksettava. Tämän päätöksen voi tehdä vain SRB, sillä SRF:ssä, jolle on asetettu eurooppalainen tavoitetaso, kaikkien osallistuvien jäsenvaltioiden alueella toimiluvan saaneiden laitosten vuotuisen yksilöllisen vakausmaksun suuruus riippuu kaikkien yhteisen kriisinratkaisumekanismin piiriin kuuluvien laitosten vuotuisten vakausmaksujen suuruudesta. ( 26 )

43.

Kansalliset kriisinratkaisuviranomaiset eivät näin ollen voi laskea SRF:ään suoritettavia vuosittaisia rahoitusosuuksia, koska tämä päätös voidaan tehdä vain keskitetysti. SRF:ään suoritettavan vuosittaisen rahoitusosuusprosentin määrittää SRB ainoana unionin virastona, jolla on käytettävissään kattavat koostetiedot yhdessä kaikkien laitosten talletusten kanssa sekä tiedot, joiden avulla voidaan täsmentää niiden riskikerroin. SRB:llä on siis ainoana käytettävissään kaikki aineisto, jota tarvitaan SRF:ään suoritettavien tavanomaisten rahoitusosuuksien vahvistamiseen, jonka se toteuttaa joka vuosi. ( 27 )

44.

Lisäksi SRB:n SRF:ään suoritettavia tavanomaisia rahoitusosuuksia koskeva päätöksenteko tapahtuu johdon istunnossa, ei täysistunnossa, jolloin kansallisten kriisinratkaisuviranomaisten edustajat eivät edes osallistu siihen. ( 28 )

45.

Vahvistettuaan kunkin laitoksen vuosittaisten rahoitusosuuksien määrän SRB:n on täytäntöönpanoasetuksen 2015/81 5 artiklan mukaan annettava toimivaltaisille kansallisille kriisinratkaisuviranomaisille tiedoksi päätöksensä, joissa on luvut niiden alueilla toimiluvan saaneiden laitosten vuotuisista vakausmaksuista. Tämän ketjun viimeisenä, luonteeltaan puhtaasti välineellisenä vaiheena on, että kansalliset kriisinratkaisuviranomaiset ilmoittavat jokaiselle sen toimivaltaan kuuluvalle laitokselle ”[SRB:n] päätöksestä, jossa lasketaan kyseisen laitoksen maksettavaksi tuleva vuotuinen vakausmaksu”.

46.

SRB ei ilmoita jokaiselle luottolaitokselle suoraan sen SRF:ään suoritettavan vuosittaisen rahoitusosuuden määrää. Kertaan, että tämän ilmoittamisen toteuttavat kansalliset kriisinratkaisuviranomaiset, mutta täytäntöönpanoasetuksen 2015/81 5 artiklassa sanotaan sananmukaisesti, että se, mistä on ilmoitettava, on ”[SRB:n] päätöksestä”.

47.

Tämä ilmoittamismenettely ei voi olla syy pitää SRB:n päätöstä muuna kuin mitä se on, eli kyseessä on edelleen SEUT 288 artiklan kolmannessa kohdassa tarkoitettu todellinen ”päätös”, koska siinä yksilöidään nimellisesti määrä, joka kunkin luottolaitoksen on maksettava vuotuisena vakausmaksuna SRF:ään.

48.

SRB:n tekemien päätösten SRB/ES/SRF/2016/06 ja SRB/ES/SRF/2016/13 osalta Banca d’Italian tehtävä kansallisena kriisinratkaisuviranomaisena suhteessa Iccrea Bancaan oli yksinkertaisesti vain antaa tiedoksi nämä päätökset, joiden sisältöä Banca d’Italia ei vahvista eikä valvo. Kansallisilla kriisinratkaisuviranomaisilla ei ole toimivaltaa SRF:ään suoritettavien tavanomaisten rahoitusosuuksien määrän muuttamiseen, joka on varattu SRB:lle, eikä niillä ole käytössä näiden muutosten tekemiseen tarvittavia tietoja. ( 29 )

49.

En ole yhtä mieltä SRB:n kanssa näkemyksestä, jonka se esitti (hieman epäselvästi) istunnossa ja myös unionin yleisessä tuomioistuimessa, ( 30 ) jonka mukaan sen SRF:ään suoritettavia vuosittaisia rahoitusosuuksia koskevat päätökset on suunnattu kansallisille kriisinratkaisuviranomaisille eikä niillä ole oikeusvaikutuksia luottolaitoksiin. SRB väittää nimittäin, että sen vuoden 2016 päätökset oli suunnattu kansallisille kriisinratkaisuviranomaisille ja että nämä toteuttivat ne kansalliset hallinnolliset toimet, joissa ilmoitettiin jokaisen laitoksen SRF:ään suoritettavien vuosittaisten rahoitusosuuksien määrät, ja nämä olivat ainoita toimia, joita vastaan voitiin käyttää oikeussuojakeinoja kansallisissa tuomioistuimissa.

50.

SRB korosti istunnossa kansallisten kriisinratkaisuviranomaisten yhteistä toimivaltaa sen kanssa SRF:ään suoritettavia vuosittaisia rahoitusosuuksia koskevien päätösten teossa. Sen näkemyksen mukaan on kyse hallinnollisesta yhdistelmämenettelystä, jossa kansalliset kriisinratkaisuviranomaiset toteuttavat kyseisten rahoitusosuuksien lopullisen kannon. ( 31 ) Koska tuomiossa Berlusconi ja Fininvest puolletaan näissä menettelyissä yhtä ainoaa tuomioistuinvalvontaa, SRB pitää asianmukaisena, paremman oikeussuojan ja tehokkaan oikeusvarmuuden varmistamiseksi, että tuomioistuinvalvonta kuuluu kansallisille elimille.

51.

SRB:n perustelut, jotka ovat jyrkästi komission perustelujen vastaisia, eivät ole mielestäni vakuuttavia ja ovat saaneet aikaan epävarmuutta SRF:ään suoritettavat vuosittaiset rahoitusosuudet vahvistavien päätösten ominaispiirteistä ja mahdollisuuksista niiden tuomioistuinvalvontaan. Unionin yleisessä tuomioistuimessa vireillä olevat kumoamiskanteet ja kansallisten kriisinratkaisuviranomaisten käytännöt ilmentävät tätä tilanteen monimutkaisuutta, ( 32 ) joka vaatii kiireellistä selkiyttämistä.

52.

Edellä esittämieni syiden perusteella katson, että tässä hallinnollisessa yhdistelmämenettelyssä yksinomainen päätösvalta on SRB:llä. Nimenomaan siksi, että on kyse unionin elimen päätöksestä, SRM-asetuksen 86 artiklan 2 kohdassa säädetään, että jäsenvaltiot ja unionin tuomioistuimen elimet, sekä kuka tahansa luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö voi nostaa kumoamiskanteen unionin tuomioistuimessa tämän yhteisen kriisinratkaisuneuvoston päätöksistä SEUT 263 artiklan nojalla. ( 33 )

53.

Toisin kuin Iccrea Banca päättelee, tätä väitettä ei voida kyseenalaistaa SRM-asetuksen johdanto-osan 120 perustelukappaleen viittauksella kansallisten oikeusviranomaisten toimintaan.

54.

Tässä perustelukappaleessa käsitellään kansallisten oikeusviranomaisten valvontaa suhteessa kansallisten kriisinratkaisuviranomaisten päätöksiin yhteyksissä, joissa näillä on päätösvaltaa SRM-asetuksen nojalla. Näin on kansallisten kriisinratkaisuviranomaisten antamien sellaisten kansalliseen kriisinratkaisurahastoon suoritettavien tavanomaisten rahoitusosuuksien osalta, joita vähemmän merkittävien luottolaitosten, jotka eivät kuulu YVM:ään eivätkä yhteiseen kriisinratkaisumekanismiin, on maksettava vuosittain.

55.

Jos lähestymme asiaa tuomion Berlusconi logiikkaa noudattaen, SRB:n päätösten ja sen kanssa hallinnollisessa yhdistelmämenettelyssä yhteistyössä toimivien kansallisten kriisinratkaisuviranomaisten toimien laillisuuden valvonta kuuluu mielestäni unionin tuomioistuimen yksinomaiseen toimivaltaan.

56.

Tuomioon TWD Textilwerke Deggendorf perustuvan oikeuskäytännön, joka on äskettäin vahvistettu tuomiossa Georgsmarienhütte ym., ( 34 ) mukaan luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, jolla on kiistatta asiavaltuus kumoamiskanteen nostamiseen unionin elimen päätöksestä, menettää mahdollisuuden kyseenalaistaa kyseisen päätöksen pätevyys kansallisissa tuomioistuimissa, jos tämä on antanut kahden kuukauden määräajan kulua umpeen saattamatta asiaansa vierille unionin yleisessä tuomioistuimessa. Näin suojataan oikeusvarmuutta ja kumoamiskanne asetetaan etusijalle pätevyyttä koskevaan ennakkoratkaisuasiaan nähden sopivana menettelytapana unionin elinten päätösten laillisuuden valvonnan toteuttamiseksi.

57.

SRF:ään suoritettavia vuoden 2016 tavanomaisia rahoitusosuuksia koskevassa riita-asiassa Iccrea Banca nosti unionin yleisessä tuomioistuimessa 28.7.2017 kumoamiskanteen SRB:n 15.4.2016 tekemästä päätöksestä SRB/ES/SRF/2016/06, mutta se ei riitauttanut SRB:n 20.5.2016 tekemää päätöstä SRB/ES/SRF/2016/13, jossa tehtiin korjaus SRF:ään suoritettaviin vuoden 2016 ennakollisiin vakausmaksuihin.

58.

Unionin yleinen tuomioistuin päätti jättää tämän kanteen tutkimatta, koska se oli nostettu SEUT 263 artiklan kuudennessa kohdassa säädetyn määräajan jälkeen. ( 35 )

59.

Iccrea Bancan asiavaltuus tämän kumoamiskanteen nostamiseen (ajoissa) on mielestäni kiistaton, koska kyseinen laitos on nimeltä mainittuna mukana päätöksen liitteessä, ja siinä on myös ilmoitettu määrä, joka sen on maksettava SRF:ään suoritettavina vuoden 2016 tavanomaisina rahoitusosuuksina, ( 36 ) mikä osoittaa, että päätös koskee sitä erikseen ja suoraan.

60.

Siksi tuomioon TWD Textilwerke Deggendorf perustuvan oikeuskäytännön soveltaminen johtaa sen toteamiseen, että Iccrea Banca on menettänyt mahdollisuutensa kyseenalaistaa SRF:ään suoritettavia vuoden 2016 tavanomaisia rahoitusosuuksia koskevien SRB:n päätösten pätevyys kansallisissa tuomioistuimissa sellaisessa oikeusriidassa, joka koskee kansallisen kriisinratkaisuviranomaisen näistä päätöksistä tekemää ilmoitusta. ( 37 )

61.

Mielestäni ei ole myöskään olemassa sellaisia SRB:n päätösten kansallisia täytäntöönpanotoimia, jotka Iccrea Banca voisi riitauttaa kansallisissa tuomioistuimissa, mikä antaisi sille mahdollisuuden välillisesti kyseenalaistaa SRB:n päätökset pätevyyden arviointia koskevan ennakkoratkaisupyyntömenettelyn välityksellä. ( 38 ) SRF:ään suoritettavia vuoden 2016 tavanomaisia rahoitusosuuksia koskevista SRB:n päätöksistä ilmoittamista ei voida pitää Banca d’Italian kannekelpoisina toimina. Pääasiassa käsittelyn kohteena on ilmoitetun toimen laillisuus, ei se, onko ilmoittamisessa itsessään mahdollisesti tehty virheitä tai ollut puutteita.

62.

Tätä vahvistaa asiassa Foto-Frost annettu oikeuskäytäntö, ( 39 ) jonka mukaan kansallinen tuomioistuin ei voi todeta unionin elimen toimea pätemättömäksi eikä tehdä minkäänlaista kyseisen toimen vastaista tai sen soveltamisen estävää päätöstä. ( 40 ) Kansallinen tuomioistuin ei siis voi todeta SRF:ään suoritettavia vuoden 2016 rahoitusosuuksia koskevia SRB:n päätöksiä pätemättömiksi eikä hyväksyä mitään muuta toimenpidettä, joka vaikeuttaisi tai muuttaisi sen soveltamista.

63.

Ennakkoratkaisukysymys on siis jätettävä tutkimatta siltä osin kuin se koskee SRF:ään suoritettavista vuoden 2016 rahoitusosuuksista tehtyjä SRB:n päätöksiä, jotka Banca d’Italia antoi tiedoksi Iccrea Bancalle, ja siihen on vastattava ainoastaan siltä osin kuin se koskee Italian kansalliseen kriisinratkaisurahastoon suoritettavia rahoitusosuuksia.

64.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tarpeen saada tietää, sovelletaanko kansalliseen kriisinratkaisurahastoon suoritettavien tavanomaisten rahoitusosuuksien laskennassa velkoihin, joita ns. ”toisen tason” pankilla on suhteessa BCC-luottolaitosten järjestelmän muille pankeille, delegoidun asetuksen 2015/63 5 artiklan 1 kohdan, erityisesti a ja f alakohdan, poikkeusta.

65.

Tässä säännöksessä säädetään, että rahoitusosuudet lasketaan jättämällä pois sellaisista liiketoimista johtuvat konserninsisäiset velat, jotka laitos toteuttaa samaan pankkikonserniin kuuluvan laitoksen kanssa (a alakohta), ja edistämislainoja vastaavat velat (f alakohta). Iccrea Bancan järjestelmän kaltaisessa keskinäisten yhteyksien BCC-järjestelmässä vastaus riippuu siitä, miten keskinäiset suhteet on järjestetty.

66.

Pääsääntönä (direktiivin 2014/59 103 artiklan 2 kohta) on, että ”kultakin laitokselta perittävä rahoitusosuus on sama kuin sen velkojen määrä (poislukien omat varat), josta on vähennetty suojatut talletukset, suhteessa kaikkien kyseisen jäsenvaltion alueella toimiluvan saaneiden laitosten velkojen kokonaismäärään (poislukien omat varat), josta on vähennetty suojatut talletukset”. Säännöksessä lisätään, että ”näitä rahoitusosuuksia on mukautettava laitosten riskiprofiilin perusteella 7 kohdan nojalla hyväksyttyjä perusteita noudattaen”.

67.

Luottolaitoksen SRF:ään suoritettavan tavanomaisen rahoitusosuuden määrän määrittämisessä ratkaisevana tekijänä ovat siis sen velat. Niiden määrää käytetään rahoitusosuuden laskemisessa, koska laitoksen velkojen summa heijastaa sen kyseiselle kansalliselle kriisinratkaisurahastolle merkitsemää riskiä. Tavanomaisen rahoitusosuuden määrä saadaan yleensä soveltamalla prosenttilukua kunkin luottolaitoksen velkojen määrään, mistä saadaan maksun perusta.

68.

Tämän jälkeen (aritmeettista) pääsääntöä korjataan direktiivin 2014/59 103 artiklan 2 kohdan loppuosan mukaan teknisellä lisäkertoimella laitosten riskiprofiilin perusteella.

69.

Tämän säännöksen 7 kohdassa komissiolle annettiin valta ”antaa 115 artiklan mukaisesti delegoituja säädöksiä, joissa määritetään käsite rahoitusosuuksien mukauttamisesta laitosten riskiprofiiliin”. Siinä voidaan ottaa huomioon muiden tekijöiden ohella ( 41 )”laitoksen riskialttius, mukaan lukien sen kaupankäynnin merkittävyys, taseen ulkopuoliset sitoumukset ja sen velkaantuneisuusaste”.

70.

Komissio käytti tätä valtuutta antaessaan delegoidun asetuksen 2015/63, jossa säädetään luottolaitosten kansallisiin kriisinratkaisurahastoihin suoritettavien rahoitusosuuksien laskentamenetelmästä ja niiden mukauttamisesta laitosten riskiprofiilin perusteella. Sen 4 artiklassa toistetaan, että kansalliset kriisinratkaisuviranomaiset laskevat vuotuiset tavanomaiset rahoitusosuudet luottolaitosten velkojen perusteella ja mukauttavat ne niiden riskiprofiiliin, ja näin tehdään seuraavien tekijöiden perusteella:

71.

Delegoidun asetuksen 2015/63 5 artiklassa tarkastelun kohteena on ”vuotuisen perusrahoitusosuuden riskikorjaus”, ja sen 1 kohdassa säädetään, että direktiivin 2014/59 103 artiklan 2 kohdassa tarkoitetut rahoitusosuudet on laskettava jättämällä pois useita erityyppisiä velkoja. Näiden joukossa on kaksi tässä asiassa merkityksellistä velkatyyppiä: konserninsisäiset velat ja edistämislainoihin liittyvät velat.

72.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii sitä, voidaanko Iccrea Bancan kaltaisissa tosiasiallisissa pankkikonserneissa keskuslaitoksen ja siihen sidoksissa olevien BCC-luottolaitosten välisiä velkoja pitää konserninsisäisinä velkoina. Jos näin ei ole, se tiedustelee lisäksi, voidaanko niihin soveltaa analogisesti edistämislainoihin liittyvien velkojen osalta säädettyä poissulkemista.

73.

Iccrea Bancan näkemyksen mukaan osuuskunnan muodossa toimivien luottolaitosten järjestelmän keskuslaitoksen velat suhteessa sen BCC-luottolaitoksiin ovat konserninsisäisiä velkoja, tai jos näin ei ole, ne on rinnastettava edistämislainoihin liittyviin velkoihin. Banca d’Italia, komissio ja Espanjan ja Italian hallitukset puoltavat päinvastaista näkemystä, josta olen niiden kanssa yhtä mieltä, koska se on kaikkein lähinnä delegoidun asetuksen 2015/63 5 artiklan 1 kohdan sisältöä ja tarkoitusta.

74.

Delegoidun asetuksen 2015/63 5 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan tavanomaisten rahoitusosuuksien laskemisessa käytettävistä veloista on jätettävä pois ”sellaisista liiketoimista johtuvat konsernin sisäiset velat, jotka laitos toteuttaa samaan konserniin kuuluvan laitoksen kanssa, jos kaikki seuraavat edellytykset täyttyvät:

75.

Konserninsisäisten velkojen poissulkemista voidaan siis soveltaa ainoastaan saman pankkikonsernin laitosten välisiin transaktioihin.

76.

Delegoidun asetuksen 2015/63 3 artiklassa viitataan sen soveltamisen osalta direktiivin 2014/59 määritelmiin. Jälkimmäisen 2 artiklan 1 kohdan 26 alakohdassa määritellään konserni niin, että se tarkoittaa ”emoyritystä ja sen tytäryrityksiä”, ja 5 ja 6 alakohdassa tytäryrityksen ja emoyrityksen määrityksen osalla viitataan asetuksen 575/2013 4 artiklan määritelmiin. Tässä viimeksi mainitussa puolestaan viitataan direktiiviin 83/349/ETY, ( 42 ) joka on kumottu direktiivillä 2013/34, ( 43 ) jonka 2 artiklan 9 ja 10 alakohdassa määritellään sekä emoyritys (yritys, jolla on määräysvalta yhdessä tai useammassa tytäryrityksessä) että tytäryritys (yritys, jossa emoyrityksellä on määräysvalta, kaikki koko konsernin emoyrityksen tytäryritykset mukaan lukien).

77.

Näistä monimutkaisista viittauksista selviää, että on kyse pankkikonsernista silloin, kun emoyhtiöllä on määräysvalta tytärlaitoksissa. Oikeudellinen määräysvalta ilmenee muiden seikkojen ohella äänten enemmistöstä; oikeudesta nimittää tai erottaa enemmistö hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsenistä; ja tytäryhtiöön kohdistuvasta määräävästä vaikutusvallasta sen kanssa tehdyn sopimuksen, sen yhtiöjärjestyksen tai yhtiöjärjestyksen määräyksen perusteella. Konsernilla on oltava oman konsernin konsolidoitu tilinpäätös ja toimintakertomus, tämä velvoite on myös emoyhtiön tytäryhtiöitä kohtaan käyttämän tosiasiallisen määräysvallan tapauksessa. ( 44 )

78.

Ennakkoratkaisupyynnön tietojen perusteella ei vaikuta siltä, että asiassa merkityksellisinä ajankohtina Iccrea Bancalla olisi ollut suora määräysvalta tai tosiasiallinen määräysvalta niissä BCC-luottolaitoksissa, joihin sillä oli suhde. ( 45 ) Seuraavat huomiot tukeutuvat tähän perusteeseen. Tosiseikkojen ja eri laitosten välisten suhteiden arviointi on joka tapauksessa ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävä.

79.

Iccrea Bancan niitä BCC-luottolaitoksia varten suorittamista tehtävistä, joiden kanssa se on tekemisissä, ei ilmene, että ensiksi mainittu käyttäisi sellaista määräysvaltaa suhteessa jälkimmäisiin, että se voitaisiin rinnastaa emoyhtiön tytäryhtiöitä kohtaan käyttämäksi määräysvallaksi.

80.

Ennakkoratkaisupyynnön mukaan ( 46 ) Iccrea Banca nimittäin toimii pelkkänä teknisenä ja rahoituksellisena ”liittymänä” BCC-luottolaitosten ja italialaisen ja ulkomaisen luottojärjestelmän välillä. Se tarjoaa BCC-luottolaitoksille rajatylittäviä palveluja, maksupalveluja ja rahaliikenteen automatisoinnin palveluja, arvopapereiden selvitystä ja hallintaa sekä muita rahoituspalveluita, koska se toimii BCC-luottolaitosten järjestelmän pääasiallisena rahoituselimenä, jonka käteisvaroja se myös hallinnoi. ( 47 )

81.

Banca d’Italia kuitenkin kiistää Iccrean väitteen, jonka mukaan BCC-luottolaitokset eivät pysty yksin osallistumaan EKP:n kohdennettuihin pitkäaikaisiin jälleenrahoitusoperaatioihin (Targeted Long Term Refinancing Operations, TLTRO).

82.

Lisäksi yhtenä 5 artiklan 1 kohdan kumulatiivisista edellytyksistä konserninsisäisten velkojen poissulkemiseksi kansalliseen kriisinratkaisurahastoon suoritettavien tavanomaisten rahoitusosuuksien laskemisesta on edellytys siitä, että laitos kuuluu kokonaan saman konsolidoidun valvonnan piiriin asetuksen N:o 575/2013 6–17 artiklan mukaisesti ja että siihen sovelletaan asianmukaisia keskitettyjä riskien arviointi-, mittaus- ja valvontamenettelyjä.

83.

Unionin tuomioistuimelle toimitetuista (istunnossa vahvistetuista) tiedoista ilmenee, että Iccrea Banca ja BCC-luottolaitokset, joiden kanssa se tekee yhteistyötä, eivät kuulu konsolidoidun valvonnan piiriin yhtenä pankkikonsernina YVM:n puitteissa. Niihin ei myöskään sovelleta asetuksen N:o 575/2013 7 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua erillisen valvonnan poikkeusta.

84.

Tämän viimeisimmän säännöksen mukaan toimivaltaiset viranomaiset voivat olla soveltamatta erillistä valvontaa laitoksen tytäryritykseen, kun sekä tytäryritys että laitos on saanut toimiluvan ja niiden toimintaa valvotaan kyseisessä jäsenvaltiossa, tytäryritys on sisällytetty emoyrityksenä toimivan luottolaitoksen konsolidoituun valvontaan ja kaikki ehdottomat edellytykset ( 48 ) sen varmistamiseksi, että omat varat jakaantuvat riittävästi emoyrityksen ja tytäryritysten välillä, täyttyvät.

85.

Delegoidun asetuksen 2015/63 5 artiklan 1 kohdan f alakohdan mukaan tavanomaisten rahoitusosuuksien laskemisessa käytettävistä veloista on jätettävä pois, ”kun on kyse edistämislainaoperaatioita suorittavista laitoksista, välittäjälaitoksen velat alullepanijana toimivalle tai muulle edistämispankille tai muulle välittäjälaitokselle sekä alkuperäisen edistämispankin velat sen rahoittajaosapuolille siltä osin kuin näiden velkojen määrä vastaa kyseisen laitoksen edistämislainoja”.

86.

Iccrea Banca ei kuulu tämän poikkeuksen piiriin, ei subjektiivisesta eikä objektiivisesta näkökulmasta katsottaessa, seuraavista syistä:

87.

Iccrea Bancan siihen sidoksissa oleville BCC-luottolaitoksille (sekä kolmansille) antamiin lainoihin tai tekemiin siirtoihin ei siis sisälly julkishallinnon tavoitteiden kehitys- tai edistyskomponenttia, eikä niillä ole tämän tukea.

88.

Tällaisessa olosuhteissa delegoidun asetuksen 2015/63 5 artiklan 1 kohdan f alakohdan soveltaminen suosisi Iccrea Bancaa suhteessa muihin yksityisiin pankkeihin ja vääristäisi kilpailua.

89.

Lisäisin, että – kuten Italian hallitus väittää – Iccrea Bancan osallistuminen EKP:n TLTRO-operaatioihin ei liity mitenkään edistämislainoihin: EKP tarjoaa tätä rahoitusta markkinakorkoisena ja kilpailukykyisessä huutokaupassa.

90.

Edellä esittämästäni seuraa, että Iccrea Bancan ja siihen sidoksissa olevien BCC-luottolaitosten välisiin velkoihin ei sovelleta delegoidun asetuksen 2015/63 5 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja poikkeuksia kansalliseen kriisinratkaisurahastoon suoritettavien tavanomaisten rahoitusosuuksien laskemisessa.

91.

Lisäksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ja Iccrea Banca esittävät, että näitä poikkeuksia olisi mahdollista tulkita laajasti tai analogisesti tai jopa että perustettaisiin oikeuskäytännön avulla uusi poikkeus, jonka mukaan osuuskunnan muodossa toimivien luottolaitosten järjestelmässä keskuslaitoksen sisäisiä velkoja sen muodostavien laitosten kanssa ei lasketa mukaan tavanomaisia rahoitusosuuksia laskettaessa.

92.

Tätä ehdotusta ei pidä hyväksyä.

93.

Kaikkien poikkeusten tavoin delegoidun asetuksen 2015/63 5 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja poikkeuksia on tulkittava suppeasti, jotta vallitseva pääsääntö ei menetä merkitystään.

94.

Konserninsisäisiä velkoja koskeva poikkeus liittyy konserniyhteisöjen keskinäiseen sidonnaisuuteen, ja sillä pyritään välttymään konserninsisäisten velkojen laskemiselta kahteen kertaan. Tälle poikkeukselle on asetettu tiukat edellytykset, ( 50 ) joilla estetään se, että velat jätetään ottamatta huomioon laskemisessa silloin, kun ei ole takeita siitä, että konserninsisäiset luotot katetaan siinä tapauksessa, että konsernin taloudellinen tilanne heikkenee. ( 51 )

95.

Iccrea Bancan ja siihen sidoksissa olevien BCC-luottolaitosten kaltaisten osuuskunnan muodossa toimivien luottolaitosten tapauksessa unionin lainsäätäjä on katsonut, että ei ole olemassa takeita siitä, että ryhmän sisäiset luotot katetaan, kun ryhmän taloudellinen tilanne heikkenee. Siksi se on päättänyt olla jättämättä tällaisia velkoja pois tavanomaisten rahoitusosuuksien laskemisessa käytettävistä veloista, minkä vuoksi ne eivät ole mukana delegoidun asetuksen 2015/63 5 artiklan 1 kohdan luettelossa.

96.

Unionin tuomioistuin ei tietenkään voi muuttaa tätä unionin lainsäätäjän valintaa, paitsi siinä tapauksessa, että sen pätevyys olisi riitautettu, mitä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tai asianosaiset eivät kumpikaan ole tässä tapauksessa vaatineet.

97.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Tribunale Amministrativo Regionale per il Laziolle seuraavasti: