1. 

Käsiteltävä asia koskee kulutusluottosopimuksista ja neuvoston direktiivin 87/102/ETY kumoamisesta 23.4.2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/48/EY (EUVL 2008, L 133, s. 66) 16 artiklan 1 kohdan tulkintaa. Kuten kohta käy ilmi, tämän säännöksen – joka koskee kuluttajan oikeutta vähennykseen luottokustannuksista, kun hän on ennenaikaisesti maksanut takaisin luottosopimuksen mukaisesti erääntyvän luoton joko kokonaisuudessaan tai osittain – merkitys on joiltakin osin vähintäänkin epäselvä, eikä sitä ole helppo tulkita tyydyttävästi. Unionin lainsäätäjä haluaa ehkä – mahdollisesti tässä ennakkoratkaisupyynnössä esitettyjen kysymysten vuoksi – jossain vaiheessa palata tämän säännöksen sanamuotoon.

2. 

Pyyntö on joka tapauksessa esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat Lexitor Sp. z o.o, Spółdzielcza Kasa Oszczędnościowo – Kredytowa im. Franciszka Stefczyka (Gdynia), Santander Consumer Bank S.A. (Wrocław) (jäljempänä Santander Consumer Bank) ja mBank S.A. (Varsova) ja joka koskee lisämaksujen ja seuraamusten soveltamista, kun kuluttajat täyttävät kulutusluottosopimusten mukaiset velvoitteensa ennenaikaisesti.

3. 

Ennen tämän kysymyksen tarkastelua on tarpeen esittää sekä direktiivin 2008/48 että kansallisen lainsäädännön asiaa koskevat säännökset.

4.

Kulutusluottoja koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämisestä 22.12.1986 annetun neuvoston direktiivin 87/102/ETY (EYVL 1987, L 42, s. 48) 8 artiklassa säädettiin seuraavaa:

”Kuluttajalla on oikeus täyttää luottosopimuksen mukaiset velvoitteensa ennen sopimuksessa määrättyä ajankohtaa. Tällöin kuluttajalla on oikeus kohtuulliseen vähennykseen luoton kokonaiskustannuksista, siten kuin siitä säädetään jäsenvaltioissa.”

5.

Direktiivi 87/102 kumottiin ja korvattiin 11.6.2010 alkaen direktiivillä 2008/48.

6.

Direktiivin 2008/48 johdanto-osan 7, 9, 10, 39 ja 40 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

– –

– –

7.

Direktiivin 2008/48 1 artiklan otsikkona on ”Kohde”. Siinä säädetään seuraavaa:

”Tämän direktiivin tarkoituksena on kulutusluottosopimuksia koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten tiettyjen näkökohtien yhdenmukaistaminen.”

8.

Direktiivin 2 artiklan 1 kohdan mukaan direktiiviä 2008/48 sovelletaan luottosopimuksiin.

9.

Direktiivin 2008/48 3 artiklan otsikkona on ”Määritelmät”. Se kuuluu seuraavasti:

”Tässä direktiivissä tarkoitetaan:

– –

– –

– –”

10.

Direktiivin 2008/48 10 artiklan otsikkona on ”Luottosopimuksissa mainittavat tiedot”. Sen 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Luottosopimuksessa on mainittava selkeästi ja tiiviisti:

– –

– –”

11.

Direktiivin 2008/48 16 artiklan otsikkona on ”Ennenaikainen takaisinmaksu”, ja sen sanamuoto on seuraava:

”1.   Kuluttajalla on milloin tahansa oikeus täyttää luottosopimuksen mukaiset velvollisuutensa kokonaan tai osittain. Tällöin kuluttajalla on oltava oikeus kohtuulliseen vähennykseen luoton kokonaiskustannuksista, ja tämä vähennys koostuu koroista ja kustannuksista sopimuksen jäljellä olevana voimassaoloaikana.

2.   Jos luotto maksetaan takaisin ennenaikaisesti, luotonantajalla on oikeus saada oikeudenmukainen ja objektiivisesti perusteltu korvaus mahdollisista kustannuksista, jotka liittyvät suoraan luoton ennenaikaiseen takaisinmaksuun, edellyttäen että ennenaikainen takaisinmaksu tapahtuu jaksolla, jonka osalta on sovittu kiinteästä lainakorosta.

Tällainen korvaus ei saa olla enempää kuin 1 prosentti ennenaikaisesti maksetun luoton määrästä, jos ennenaikaisen takaisinmaksun ja luottosopimuksen sovitun päättymisajankohdan välinen ajanjakso on yli vuoden pituinen. Jos tämä ajanjakso on alle vuoden pituinen, korvauksen määrä ei voi ylittää 0,5:tä prosenttia ennenaikaisesti takaisinmaksetun luoton määrästä.

3.   Ennenaikaisesta takaisinmaksusta ei voida vaatia korvausta, jos

4.   Jäsenvaltiot voivat säätää, että:

Jos luotonantajan vaatima korvaus ylittää todellisen tappion, kuluttaja voi vaatia sen alentamista vastaavasti.

Tässä tapauksessa tappio muodostuu alun perin sovitun korkokannan ja sen korkokannan välisestä erotuksesta, jolla luotonantajan on ennenaikaisen takaisinmaksun ajankohtana mahdollista antolainata ennenaikaisesti takaisin maksettu määrä markkinoilla, ottaen lisäksi huomioon ennenaikaisen takaisinmaksun vaikutus hallintokustannuksiin.

5.   Korvaus ei missään tapauksessa saa olla suurempi kuin koron määrä, jonka kuluttuja olisi maksanut ennenaikaisen takaisinmaksun ja luottosopimuksen sovitun päättymisajankohdan välisenä ajanjaksona.”

12.

Direktiivin 2008/48 22 artiklan otsikkona on ”Yhdenmukaistaminen ja direktiivin säännösten pakottavuus”. Artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tässä direktiivissä olevien yhdenmukaistettujen säännösten osalta jäsenvaltiot eivät voi kansallisessa lainsäädännössään pitää voimassa tai ottaa käyttöön säännöksiä, jotka poikkeavat tässä direktiivissä annetuista.”

13.

Direktiivi 2008/48 on saatettu osaksi Puolan lainsäädäntöä kulutusluotoista 12.5.2011 annetulla lailla (ustawa o kredycie konsumenckim; Dz.U. 2016, järjestysnumero 1528; jäljempänä kulutusluottolaki), sellaisena kuin se on muutettuna.

14.

Lain 49 §:n 1 momentissa säädetään, että jos luotto maksetaan takaisin kokonaisuudessaan ennen sopimuksessa määriteltyä ajankohtaa, luoton kokonaiskustannuksia vähennetään niiden kustannusten määrällä, jotka koskivat sitä ajanjaksoa, jonka verran sopimuksen voimassaoloaika on lyhentynyt, vaikka nämä kustannukset olisivat aiheutuneet kuluttajalle ennen takaisinmaksua.

15.

Ennakkoratkaisupyyntö koskee kolmea riita-asiaa, jotka ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on yhdistänyt yhdessä käsiteltäväksi ja ratkaistavaksi. Kaikissa riita-asioissa on kyse lähtökohtaisesti samanlaisesta tilanteesta, jota kuvaillaan alla.

16.

Vastaajat, jotka ovat luottolaitoksia, tekivät kuluttajien kanssa kulutusluottosopimuksia tietyksi voimassaoloajaksi ja perivät näiden luottojen myöntämisestä palkkion. Jokaisessa kolmessa tapauksessa palkkion suuruus ei riippunut luottosopimusten voimassaoloajasta. Kaikki kuluttajat maksoivat luoton takaisin kokonaisuudessaan ennen sopimuksissa määriteltyjä ajankohtia.

17.

Tämän jälkeen kyseiset kuluttajat tekivät kantajan kanssa sopimukset sen saatavan siirtämisestä, joka on syntynyt luoton ennenaikaisesti tapahtuneen täyden takaisinmaksun perusteella muun muassa aiemmin maksettujen palkkioiden palauttamisen osalta. Kantaja lähetti kullekin vastaajalle ilmoituksen sopimusten kohteena olevien saatavien siirrosta ja pyysi samalla, että ne maksavat vapaaehtoisesti riidanalaisen määrän, joka muodostuu palkkion sitä aikaa vastaavasta osuudesta, jonka verran takaisinmaksu tapahtui ennenaikaisesti, lain mukaisine viivästyskorkoineen.

18.

Koska vastaajat eivät toimineet pyydetyllä tavalla, kantaja nosti ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa kanteet, joissa se vaatii, että vastaajat tuomitaan maksamaan riidanalaiset määrät lain mukaisine viivästyskorkoineen.

19.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on epävarma siitä, onko kansallista lainsäädäntöä, jolla direktiivin 2008/48 16 artiklan 1 kohta saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä ja jossa säädetään kuluttajan oikeudesta vähennykseen luoton kokonaiskustannuksista, tulkittava siten, että tämä oikeus koskee myös kustannuksia, jotka eivät riipu luottosopimuksen voimassaoloajasta. Tältä osin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että Puolan tuomioistuimet ovat antaneet erilaisia tulkintoja. Se mainitsi erityisesti kahden eri puolalaisen tuomioistuimen antamat tuomiot, joissa todetaan, että kulutusluottolaissa annetaan ainoastaan oikeus saada palautetuksi kustannuksia, jotka liittyvät sopimuksen kestoon. Kolmannessa tuomiossa jokin muu tuomioistuin kuitenkin katsoi kansallisen lainsäädännön direktiivin 2008/48 16 artiklan valossa tapahtuvan tulkinnan perusteella, että kuluttajalla on oikeus vähennykseen myös silloin, kun kustannukset eivät riipu luottosopimuksen kestosta.

20.

Näissä olosuhteissa Sąd Rejonwy Lublin-Wschód w Lublinie z siedzibą w Świdniku (Lublin Wschódin piirioikeus Lublinissa, Świdnikin toimipiste, Puola) on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Onko [direktiivin 2008/48] 16 artiklan 1 kohtaa, luettuna yhdessä 3 artiklan g alakohdan kanssa, tulkittava siten, että kun kuluttaja täyttää luottosopimuksen mukaiset velvollisuutensa ennenaikaisesti, hänellä on oikeus vähennykseen luoton kokonaiskustannuksista, mukaan lukien niistä kustannuksista, joiden suuruus ei riipu kyseisen luottosopimuksen voimassaoloajasta?”

21.

Vastaajista Santander Consumer Bank väittää lähinnä, ettei ennakkoratkaisukysymystä voida ottaa tutkittavaksi. Se nimittäin väittää, että direktiivin 2008/48 16 artiklan 1 kohtaa ei voida soveltaa, koska pääasia koskee kahta henkilöä, joiden toiminta liittyy niiden harjoittamaan liiketoimintaan.

22.

Tältä osin on palautettava mieliin, että SEUT 267 artiklassa määrätty menettely on unionin tuomioistuimen ja kansallisten tuomioistuinten välisen yhteistyön väline, jonka avulla unionin tuomioistuin esittää kansallisille tuomioistuimille ne unionin oikeuden tulkintaan liittyvät seikat, joita ne tarvitsevat ratkaistakseen niiden käsiteltäviksi saatetut asiat. ( 2 ) Yksinomaan kansallisen tuomioistuimen, jossa asia on vireillä ja joka vastaa annettavasta ratkaisusta, tehtävänä on kunkin asian erityispiirteiden perusteella harkita, onko ennakkoratkaisu tarpeen asian ratkaisemiseksi ja onko sen unionin tuomioistuimelle esittämillä kysymyksillä merkitystä asian kannalta. ( 3 )

23.

Jos esitetyt kysymykset koskevat unionin oikeuden tulkintaa, unionin tuomioistuimen on siis lähtökohtaisesti ratkaistava ne. Unionin tuomioistuin voi jättää tutkimatta kansallisen tuomioistuimen esittämän pyynnön ainoastaan, jos on ilmeistä, että pyydetyllä unionin oikeuden tulkitsemisella ei ole mitään yhteyttä kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävän asian tosiseikkoihin tai kohteeseen, jos kyseinen ongelma on luonteeltaan hypoteettinen taikka jos unionin tuomioistuimella ei ole tiedossaan niitä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, jotka ovat tarpeen, jotta se voisi antaa hyödyllisen vastauksen esitettyihin kysymyksiin. ( 4 ) Sen seikan perusteella, että yksi pääasian asianosaisista riitauttaa ennakkoratkaisukysymyksen merkityksellisyyden riita-asian ratkaisemisen kannalta, ei kuitenkaan voida katsoa, että nämä kysymykset olisi jätettävä tutkimatta.

24.

Nyt käsiteltävässä asiassa on huomattava, että direktiivin 2008/48 soveltamisala riippuu luoton, ei riidan, osapuolten henkilöllisyydestä. Direktiivin 2008/48 2 artiklan 1 kohdan mukaan direktiiviä sovelletaan ”luottosopimuksiin”, joilla tarkoitetaan kyseisen direktiivin 3 artiklan c alakohdassa ”sopimusta, jonka mukaan luotonantaja myöntää tai lupaa myöntää kuluttajalle luottoa maksun lykkäyksen, lainan tai muun vastaavan taloudellisen järjestelyn muodossa, lukuun ottamatta palvelun jatkuvaa suorittamista tai samantyyppisten tavaroiden jatkuvaa toimittamista koskevia sopimuksia, joiden mukaan kuluttaja maksaa palvelut tai tavarat niiden toimittamisen ajan maksuerissä”. Nyt käsiteltävässä tapauksessa ei ole kiistetty, että kyseiset luotot on myönnetty kuluttajille.

25.

Näissä olosuhteissa ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen asian kuvauksen perusteella ei ole ilmeistä, että direktiivin 2008/48 16 artiklan 1 kohtaa ei voida soveltaa pääasiassa kyseessä olevassa tilanteessa. Näin ollen unionin tuomioistuimen ei nähdäkseni pitäisi katsoa, että esitettyjä kysymyksiä ei voida ottaa tutkittavaksi.

26.

Esitetyn kysymyksen osalta ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin haluaa lähinnä tietää, onko direktiivin 2008/48 16 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että jos kuluttaja on maksanut luottonsa ennenaikaisesti takaisin, luottokustannuksia koskeva vähennys, johon kuluttajalla on oikeus, voi kohdistua kustannuksiin, joiden suuruus ei riipu luottosopimuksen voimassaoloajasta.

27.

Direktiivin 2008/48 16 artiklan 1 kohdan mukaan ”kuluttajalla on milloin tahansa oikeus täyttää luottosopimuksen mukaiset velvollisuutensa kokonaan tai osittain. Tällöin kuluttajalla on oltava oikeus kohtuulliseen vähennykseen luoton kokonaiskustannuksista, ja tämä vähennys koostuu koroista ja kustannuksista sopimuksen jäljellä olevana voimassaoloaikana”.

28.

Direktiivin 2008/48 16 artiklan 1 kohdan sanamuodosta seuraa näin ollen, että ennenaikaisen takaisinmaksun yhteydessä jäsenvaltioiden on säädettävä, että kuluttajalla on oikeus vähennykseen, joka ensinnäkin on tehtävä luoton kokonaiskustannuksista ja joka toiseksi koostuu sopimuksen jäljellä olevana voimassaoloaikana kertyvistä korosta ja kustannuksista.

29.

Kyseisen säännöksen ensimmäisessä osassa täsmennetään, millaisia kustannuksia voidaan vähentää niiden luonteen vuoksi. Koska 16 artiklan 1 kohdassa säädetään, että vähennys on tehtävä luoton kokonaiskustannuksista, ainoastaan kustannukset, jotka ovat osa luoton kokonaiskustannuksia, voivat olla vähennyksen kohteena.

30.

Luoton kokonaiskustannuksilla tarkoitetaan direktiivin 2008/48 3 artiklan g alakohdan mukaan ”kaikkia kustannuksia – – jotka kuluttajan on maksettava luottosopimuksen yhteydessä ja jotka ovat luotonantajan tiedossa, notaarikuluja lukuun ottamatta; näihin kustannuksiin kuuluvat myös luottosopimukseen liittyvien lisäpalveluiden kustannukset, erityisesti vakuutusmaksut, jos palvelusopimuksen tekeminen on pakollista luoton saamiseksi joko yleensä tai markkinoiduin ehdoin”. Notaarikulut eivät näin ollen kuulu direktiivin 2008/48 16 artiklan 1 kohdan mukaisen ennenaikaiseen takaisinmaksuun liittyvän vähennysoikeuden piiriin.

31.

Direktiivin 16 artiklan 1 kohdan toisessa osassa säädetään, että tämä vähennys koostuu ”koroista ja kustannuksista sopimuksen jäljellä olevana voimassaoloaikana”. Tästä seuraa ensinnäkin, että vähennyksen on koskettava sekä korkoja että kustannuksia, ja toiseksi sen on liityttävä ”sopimuksen jäljellä olevaan voimassaoloaikaan”.

32.

Edellä esitetystä seuraa, että 16 artiklan 1 kohdassa säädetään tietyistä perusperiaatteista, jotka olen edellä esittänyt ja joita jäsenvaltioiden on noudatettava. Seuraavaksi tarkastelen sitä, missä määrin direktiivi 2008/48 on yhdenmukaistamistoimenpide.

33.

Johdanto-osan yhdeksännen perustelukappaleen ensimmäisessä virkkeessä tosin mainitaan, että ”täydellinen yhdenmukaistaminen on tarpeen”. Direktiivillä tavoiteltua yhdenmukaistamisastetta ei kuitenkaan pidä sekoittaa yhdenmukaistamisen laajuuteen. Johdanto-osan yhdeksännessä perustelukappaleessa tarkoitettu täydellinen yhdenmukaistaminen ei siksi välttämättä koske direktiivissä 2008/48 mainitun kulutusluoton kaikkia näkökohtia. Huomautan myös, että saman johdanto-osan perustelukappaleen kolmannessa virkkeessä todetaan nimenomaisesti, että jäsenvaltioille asetettua kieltoa pitää voimassa tai ottaa käyttöön muita kuin tässä direktiivissä säädettyjä kansallisia säännöksiä ”olisi kuitenkin sovellettava ainoastaan silloin, kun kyse on tässä direktiivissä yhdenmukaistetuista säännöksistä. Jos tällaisia yhdenmukaistettuja säännöksiä ei ole, jäsenvaltioiden olisi vapaasti voitava pitää voimassa tai ottaa käyttöön kansallista lainsäädäntöä”.

34.

Direktiivin 2008/48 tarkoituksena on saavuttaa täydellinen yhdenmukaistaminen ainoastaan kulutusluottojen joidenkin näkökohtien osalta, mikä vahvistetaan direktiivin 1 artiklassa. Kyseisen säännöksen mukaan direktiivin 2008/48 tarkoituksena on ”kulutusluottosopimuksia koskevien jäsenvaltioiden lakien – – tiettyjen näkökohtien yhdenmukaistaminen”. Lisäksi direktiivin 2008/48 22 artiklassa säädetään ainoastaan, että ”tässä direktiivissä olevien yhdenmukaistettujen säännösten osalta jäsenvaltiot eivät voi kansallisessa lainsäädännössään pitää voimassa tai ottaa käyttöön säännöksiä, jotka poikkeavat tässä direktiivissä annetuista”.

35.

Lopuksi voidaan myös todeta, että unionin tuomioistuin on jo hyväksynyt täydelliseen yhdenmukaistamiseen tähtäävän direktiivin yhteydessä sen, että kaikkia kyseisessä direktiivissä mainittuja näkökohtia ei ole yhdenmukaistettu. Unionin tuomioistuin on katsonut esimerkiksi neuvoston kuudennen arvonlisäverodirektiivin ( 5 ) osalta, että jäsenvaltiot voivat, jos ne päättävät valita kuudennen direktiivin 17 artiklan 5 kohdan kolmannessa alakohdassa säädettyjä tiettyjä vaihtoehtoja, käyttää muuta kuin direktiivissä mainittua laskentatapaa edellyttäen muun muassa, että valitulla menetelmällä taataan, että ostoihin sisältyvän arvonlisäveron vähennyksen suhdeluku määritetään sen perusteella tarkemmin kuin direktiivissä säädetyn menetelmän perusteella. ( 6 )

36.

Siltä osin kuin on kyse direktiivin 2008/48 16 artiklan 1 kohdasta, voidaan todeta, että koska tässä säännöksessä ei säädetä käytettävästä laskentamenetelmästä, katson, että unionin lainsäätäjän tarkoituksena on antaa jäsenvaltioille tiettyä liikkumavaraa tässä asiassa. Lisäksi direktiivin 2008/48 johdanto-osan kymmenennessä perustelukappaleessa todetaan, että direktiivillä tavoitellun yhdenmukaistamisen soveltamisala määräytyy direktiivin 3 artiklan g alakohtaan sisältyvien erityisten määritelmien perustella. Näin ollen on aiheellista todeta, että 16 artiklan 1 kohdassa käytettyä ilmaisua ”vähennys” ei ole määritelty tässä direktiivissä.

37.

Kuten aiemmin totesin, tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että jäsenvaltiot voivat valita minkä tahansa haluamansa menetelmän. Niiden on noudatettava 16 artiklan 1 kohdassa säädettyjä periaatteita, jotka koskevat velvollisuutta kattaa sekä korot että kustannukset. Sen määrittämiseksi, mikä osa koroista ja kustannuksista voidaan vähentää, yhdessäkään periaatteessa ei edellytetä, kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on esittänyt, että kyseisten kustannusten määrä riippuu luottosopimuksen kestosta. Vaikka direktiivin 16 artiklan 1 kohdassa todetaan, että tämä osa koostuu koroista ja kustannuksista ”[jotka erääntyvät] sopimuksen jäljellä olevana voimassaoloaikana”, kyseinen säännös on suhteellisen epätarkka, koska koroilla ja kustannuksilla voitaisiin tarkoittaa takaisinmaksupäivän jälkeen syntyviä korkoja ja kustannuksia. ( 7 )

38.

Edellä esitetyn perusteella minusta on selvää, että direktiivillä 2008/48 ei yhdenmukaisteta laskentamenetelmää, jota on käytettävä määritettäessä sovellettavaa vähennystä luoton ennenaikaisen takaisinmaksun yhteydessä, vaan siinä vahvistetaan periaatteet, joita jäsenvaltioiden on noudatettava kyseisen menetelmän määrittämisessä.

39.

Pääasiassa 12.5.2011 annetun kulutusluottolain sanamuoto näyttää olevan melko avoin, minkä vahvistaa se, että Puolan tuomioistuimet ovat tulkinneet sitä eri tavoin, kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin mainitsee.

40.

Koska ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tulkittava kansallista lainsäädäntöään unionin oikeuden mukaisesti, ehdotan, että tarkastellaan direktiivin 2008/48 16 artiklan 1 kohdan ilmaisun ”sopimuksen jäljellä olevana voimassaoloaikana” nojalla jäsenvaltioille asetettua vaatimusta, johon esitetty kysymys liittyy. ( 8 )

41.

Tältä osin voidaan todeta, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ehdottaa näiden ilmaisujen kahta erilaista tulkintaa.

42.

Ensimmäinen tulkinta perustuu ajatukseen, jonka mukaan ilmaisulla ”sopimuksen jäljellä olevana voimassaoloaikana” pyrittäisiin rajoittamaan vähennys koskemaan ainoastaan luoton voimassaoloaikaan liittyviä kustannuksia. Ilmaisulla ”kustannukset” tarkoitetaan näin ollen luottolaitokselle luoton myöntämisestä aiheutuneita kuluja. ( 9 ) Sen vuoksi 16 artiklan 1 kohta vapauttaisi kuluttajat maksamasta kuluja, jotka liittyvät sopimuksen jäljellä olevaan voimassaoloaikaan. Kyse on siitä, että koska luottolaitos ei vastaa näistä kuluista, kuluttajalla olisi oltava oikeus vähentää ne luoton kokonaiskustannuksista. ( 10 )

43.

Toisen tulkinnan mukaan kokonaisluottokustannuksia on alennettava suhteessa sopimuksen jäljellä olevaan voimassaoloaikaan. Käytännössä ilmaisu ”sopimuksen jäljellä olevana voimassaoloaikana” olisi ainoastaan osoitus siitä, miten vähennys lasketaan, nimittäin suhteessa sopimuksen jäljellä olevaan voimassaoloaikaan.

44.

Lisäksi on otettava huomioon kaksi muuta tulkintaa.

45.

Vastaajien ehdottaman kolmannen tulkinnan mukaan luoton kokonaiskustannuksista voidaan vähentää ainoastaan kustannukset, jotka luottosopimuksen mukaan nimenomaisesti riippuvat itse luottosopimuksen voimassaoloajasta. Sitä vastoin, koska tarjottu palvelu eli luoton myöntäminen suoritetaan kokonaisuudessaan heti, kun rahat on asetettu kuluttajan käyttöön, luottolaitoksen voittomarginaalin olisi pysyttävä ennallaan.

46.

Neljännen ja viimeisen tulkinnan mukaan vähennys, johon kuluttajalla olisi oikeus, vastaisi kertaluonteisia tai toistuvia maksuja, jotka eivät olleet vielä erääntyneet silloin, kun ennenaikainen takaisinmaksu suoritettiin.

47.

Sen määrittämiseksi, mikä näistä tulkinnoista on direktiivin 2008/48 16 artiklan 1 kohdan mukainen, on otettava huomioon tässä säännöksessä vahvistetut periaatteet, koska nämä periaatteet voidaan päätellä unionin tuomioistuimen tulkintamenetelmien mukaisesti asiayhteydestä, jossa tämä säännös mainitaan, sen tavoitteista ja sen sanamuodosta. ( 11 )

48.

Asiayhteydestä voidaan todeta, että useat osapuolet ovat ehdottaneet direktiivin 2008/48 16 artiklan 1 kohdan systemaattista tulkintaa 16 artiklan 2 kohdan valossa. Näin ollen, koska luottolaitoksilla on 16 artiklan 2 kohdan mukaan oikeus saada ”oikeudenmukainen ja objektiivisesti perusteltu” korvaus ”mahdollisista kustannuksista, jotka liittyvät suoraan luoton ennenaikaiseen takaisinmaksuun, edellyttäen että ennenaikainen takaisinmaksu tapahtuu jaksolla, jonka osalta on sovittu kiinteästä lainakorosta”, 16 artiklan 1 kohdassa säädetyn vähennyksen ulottuvuutta olisi tulkittava laajasti ja kuluttajaa suosivalla tavalla.

49.

En kuitenkaan ole vakuuttunut tästä lähestymistavasta. Toisin kuin Puolan hallitus väittää, en usko, että 16 artiklan 2 kohdan täyden vaikutuksen (”effet utile”) varmistamiseksi direktiivin 2008/48 16 artiklan 1 kohtaa olisi tulkittava siten, että se merkitsee välttämättä luottolaitoksen voiton vähentämistä. Toisin kuin ilmeisesti laajasti tulkitaan, 16 artiklan 2 kohdan tarkoituksena ei ole korvata voittoja, joita lainanantaja olisi voinut saada, jos ennenaikaista takaisinmaksua ei olisi tapahtunut. Vaikka luottolaitos lainaisi takaisinmaksetut summat uudestaan, sen voittomarginaali ei tosin välttämättä ole sama kuin se olisi ollut, jos alkuperäinen luotto olisi ollut voimassa. ( 12 ) Tämä ei kuitenkaan saa hämärtää sitä, että 16 artiklan 2 kohdan sanamuodossa ei viitata luottolaitoksen ”tappioihin” vaan ”kustannuksiin”, joiden on lisäksi ”liityttävä suoraan luoton ennenaikaiseen takaisinmaksuun”. Tästä seuraa näin ollen, että kyseisen säännöksen perusteella vaaditun korvauksen tarkoituksena on ainoastaan korvata kustannukset, jotka aiheutuvat luoton ennenaikaisesta takaisinmaksusta, kun luottolaitoksen on tätä varten toteutettava erityisiä toimia. ( 13 )

50.

Direktiivissä 2008/48 säädetään mahdollisuudesta vaatia korvausta luottojärjestelyn ennenaikaisen takaisinmaksun vuoksi menetetystä voitosta: tästä säädetään kuitenkin 16 artiklan 4 kohdan b alakohdassa eikä 16 artiklan 2 kohdassa. Koska 16 artiklan 4 kohdan b alakohta on kuitenkin vapaaehtoinen, jäsenvaltioiden on pitänyt säätää tästä vaihtoehdosta kansallisessa lainsäädännössä saattaessaan direktiiviä osaksi kansallista lainsäädäntöä. Lisäksi direktiivin 16 artiklan 4 kohdan b alakohdassa säädetään, että tällaista korvausta voidaan poikkeuksellisesti vaatia vain, jos luottolaitos voi osoittaa, että sen kärsimät tappiot ovat suuremmat kuin 16 artiklan 2 kohdan toisessa alakohdassa säädetty kynnysarvo. Näin ollen riski siitä, että luottolaitos voi saada korvausta, vaikka sen voitto ei ole vähentynyt merkittävästi, on suhteellisen vähäinen.

51.

Direktiivin 2008/48 16 artiklan 1 kohdan tavoitteiden osalta on totta, että johdanto-osan seitsemännessä perustelukappaleessa mainitaan, että tavoitteena on helpottaa ”kulutusluottoja koskevien toimivien sisämarkkinoiden syntymistä”. Toisin kuin vastaajat väittävät, tästä perustelukappaleesta ei kuitenkaan voida päätellä, että 16 artiklan 1 kohdan tavoitteena on suojella luottolaitoksia ennenaikaisen takaisinmaksun seurauksilta. Tässä johdanto-osan perustelukappaleessa nimenomaisesti mainitaan, että toimivat sisämarkkinat on tarkoitus saavuttaa säätämällä yhdenmukaistetut unionin puitteet useilla keskeisillä aloilla eikä suojelemalla luottolaitoksia ennenaikaisen takaisinmaksun seurauksilta.

52.

Sitä vastoin ei voida jättää huomiotta sitä, että johdanto-osan 39 perustelukappaleessa, joka koskee nimenomaan 16 artiklan 1 kohdan tavoitteita, ei viitata tähän vähennykseen vaan siinä säädetään vain, että ”kuluttajan olisi voitava täyttää velvoitteensa ennen luottosopimuksessa sovittua määräpäivää”. Tämä saattaa tosiaankin viitata siihen, että unionin lainsäätäjä on katsonut, että vähennys on yksinkertainen seuraus ennenaikaisesta takaisinmaksusta, minkä vuoksi se on helppo laskea. Lisäksi ajatus, jonka mukaan ennenaikaisen takaisinmaksun seurauksia on voitava arvioida helposti, ilmaistaan myös samassa johdanto-osan perustelukappaleessa, jonka sanamuoto viittaa tällä kertaa korvaukseen, joka luottolaitoksella on oikeus saada. Johdanto-osan 39 perustelukappaleen mukaan nimittäin tällaisessa tilanteessa ”– – laskentamenetelmän olisi oltava luotonantajan kannalta helppokäyttöinen – –”.

53.

Tästä näkökulmasta tarkasteltuna on todettava, että vaikka ensimmäinen tulkinta, jonka mukaan vähennyksen pitäisi vastata kuluja, joilta luottolaitos säästyy ennenaikaisen takaisinmaksun vuoksi, vaikuttaa näennäisesti suhteellisen yksinkertaiselta – ja näin ollen varsin houkuttelevalta –, sen käytännön täytäntöönpano aiheuttaa todennäköisesti merkittäviä käytännön ongelmia. Kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on pyynnössään todennut, luottolaitokset täsmentävät harvoin, mitkä luottolaitoksille aiheutuvat kustannukset katetaan kuluttajilta perittävillä maksuilla, ja silloinkin kun ne tekevät niin, kuluttajalla olisi edelleen oikeus kiistää näiden täsmennysten paikkansapitävyys.

54.

Myös perittävien maksujen määrästä ei ole kovinkaan paljon apua. Vaikka kustannukset olisi laskettu luoton keston perusteella, olisi huomattava, että niillä voidaan osittain korvata toistuvat kustannukset ja osittain kertaluonteiset kustannukset, myös ennen ennenaikaista takaisinmaksua syntyvät kustannukset. Sama pätee silloin, kun maksut on laskettu myönnetyn luoton määrän perusteella, koska kaikki muuttuvat kustannukset eivät välttämättä ole toistuvia kustannuksia. Lopuksi todettakoon, että kuluttajilta veloitettavat maksut tai palkkiot voivat sisältää osan voitosta, koska missään säännössä ei velvoiteta luottolaitoksia saavuttamaan voittomarginaaliaan pelkästään kuluttajilta perittävien korkojen avulla.

55.

Näin ollen käytännössä ainoa tapa saada tarkka käsitys siitä, kuinka paljon luottolaitos voi säästää, on vaatia sitä tekemään ”kustannuslaskenta”, jonka tarkoituksena on nimenomaan yksilöidä ja arvostaa tekijät, jotka muodostavat sen nettotuoton. Luottolaitoksen tapauksessa näihin tekijöihin kuuluvat myös myönnettyjen luottojen kestosta aiheutuvat kulut. Kustannuslaskentaa ei kuitenkaan ole säädetty pakolliseksi luottolaitoksille direktiivissä 2008/48, eikä se näytä olevan pakollista myöskään minkään muun unionin säädöksen perusteella. ( 14 ) Jos unionin tuomioistuin omaksuu ensimmäisen lähestymistavan, se tarkoittaisi, että kustannuslaskennasta tulisi käytännössä pakollista, vaikka tällaisesta velvoitteesta ei muutoin säädetä. Jos lisäksi on erimielisyyttä siitä, kuinka paljon vähennystä kuluttaja on oikeutettu saamaan ennenaikaisen takaisinmaksun yhteydessä, kansallisten tuomioistuinten on turvauduttava kirjanpidon asiantuntijoihin, vaikka kyseiset kustannukset ovat niiden luonteen vuoksi suhteellisen pieniä.

56.

Mitä tahansa teoreettista etua tästä mahdollisesta tulkinnasta onkaan, on mielestäni katsottava, että kun otetaan huomioon käytännön vaikeudet, jotka – kuten edellä on mainittu – ovat todennäköisesti merkittävät, tämä tulkinta ei ole yhdenmukainen direktiivin 2008/48 johdanto-osan 39 perustelukappaleessa esitetyn ajatuksen kanssa, jonka mukaan ennenaikaisen takaisinmaksun seurauksia on voitava arvioida helposti.

57.

Vieläkin ratkaisevampi on 16 artiklan 1 kohdan sanamuoto. Tältä osin sekä ensimmäinen että kolmas tulkinta ovat ristiriidassa mainitussa artiklassa tehdyn viittauksen käsitteeseen ”korko” kanssa. Tarkastelen ensin kolmatta tulkintaa.

58.

Tämän tulkinnan mukaan vain kustannuksia voitaisiin vähentää edellyttäen, että niiden on esitetty muodollisesti riippuvan sopimuksen voimassaoloajasta. On kuitenkin huomattava, että koska unionin lainsäätäjä on katsonut tarpeelliseksi viitata sekä korkoihin että kustannuksiin, direktiivin 2008/48 16 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua vähennystä on näin ollen tulkittava niin, että se koskee molempia tekijöitä eikä pelkästään, kuten kolmannessa tulkinnassa esitetään, kustannuksia.

59.

Vaikka kolmatta tulkintaa olisi sovellettava myös korkoihin, näin ei käytännössä voisi tapahtua käyttämättä tosiasiallisesti toista tai neljättä tulkintaa. ( 15 ) Näin ollen kolmannen tulkinnan soveltaminen edellyttäisi, että sovelletaan kahta erillistä laskentamenetelmää, joista toinen koskisi korkoja ja toinen kustannuksia. Tämä olisi kuitenkin ristiriidassa 16 artiklan 1 kohdan sanamuodon kanssa.

60.

Ensimmäisestä tulkinnasta totean, että käsitteellä ”korko” viitataan luottolaitoksen saaman tulon osaan, joka on täsmällinen ja helposti todettavissa, koska se lasketaan soveltamalla vuotuista prosenttiosuutta. Kuten luottolaitoksen tulon mikä tahansa osa, korkojen maksaminen luonnollisesti tukee luottolaitoksen kannattavuutta, mutta sillä myös siirretään kuluttajille luotosta pankeille koituneet kulut. Tämän seurauksena direktiivin 2008/48 16 artiklan 1 kohdassa mainitun käsitteen ”kustannusten” tulkitseminen siten, että se viittaa luottolaitokselle koituneisiin kustannuksiin, kuten ensimmäisessä ja kolmannessa tulkinnassa ehdotetaan, voisi johtaa saman osan vähentämiseen kahteen kertaan, koska kyse on myös koroista. Olen kuitenkin sitä mieltä, ettei tämä ollut unionin lainsäätäjän tarkoitus.

61.

Koska käsite ”korot” liittyy käsitteeseen ”kustannukset” konjunktion ”ja” avulla, tuntuu loogiselta ajatella, että molemmat liittyvät maksuihin, jotka kuluttajan on suoritettava. Näin ollen 16 artiklan 1 kohdassa käsitteellä ”kustannukset” ei viitata, kuten ensimmäisessä tulkinnassa oletetaan, luottolaitokselle koituneisiin kuluihin vaan pikemminkin kuluttajilta koron lisäksi perittäviin maksuihin.

62.

Toisin sanoen ilmaisu ”[jotka erääntyvät] sopimuksen jäljellä olevana voimassaoloaikana” olisi ymmärrettävä siten, että 16 artiklan 1 kohdassa säädetty vähennys ei määräydy kuluttajilta veloitettujen kustannusten käyttötarkoituksen perusteella, kuten ensimmäisessä ja kolmannessa tulkinnassa ehdotetaan, vaan pikemminkin sen päivän perusteella, jona kuluttajilta vaaditaan kustannusten maksamista.

63.

Mielestäni vain toinen tai neljäs tulkinta on tällaisen päätelmän mukainen. Myönnän, että molemmilla tulkinnoilla on haittoja, mutta kuten olen jo useasti todennut, direktiivin 2008/48 16 artiklan 1 kohdan käytettävissä olevista tulkinnoista yksikään ei ole täysin tyydyttävä.

64.

Ymmärrän, että molemmat tulkinnat voivat johtaa luotonantajan ja ‑ottajan välisen suhteen epätasapainoon. Toisesta tulkinnasta seuraa, että jos takaisinmaksu suoritetaan hyvin aikaisessa vaiheessa, kuluttajan maksamat maksut ja korot eivät ehkä täysin kata luottolaitokselle koituneita kiinteitä kuluja, ja näin ollen luottolaitokselle voi syntyä tappiota. Neljännessä tulkinnassa puolestaan luottolaitoksille annetaan mahdollisuus kiertää kustannusten vähentämisen seuraukset ennenaikaisen takaisinmaksun yhteydessä siirtämällä kaikki toistuvat kustannukset kuluttajille sopimuksen alussa. Kummallakin tulkinnalla on kuitenkin se selkeä etu, että kuluttaja saa ennenaikaisen takaisinmaksun yhteydessä vähennyksen sekä koroista että kustannuksista tavalla, joka on suhteutettu (melko tarkkaan) siihen, kuinka aikaisin luottosopimus on maksettu takaisin.

65.

En myöskään ole vakuuttunut siitä, että unionin lainsäätäjän tarkoituksena oli välttämättä saavuttaa täydellinen tasapaino luottolaitosten ja kuluttajien etujen välillä. Lisäksi direktiivin 2008/48 16 artiklan 5 kohdasta seuraa, ettei lainsäätäjän tarkoituksena jossain määrin ollut sulkea pois sitä mahdollisuutta, että kuluttajan olisi maksettava sama määrä kuin hänen olisi pitänyt maksaa, jos ennenaikaista takaisinmaksua ei olisi suoritettu. ( 16 )

66.

Vaikka olisi ollut hyvä, jos direktiivin 2008/48 16 artiklan 1 kohdan sanamuoto olisi tässä asiassa ollut selkeämpi, toinen ja neljäs tulkinta ovat direktiivissä 2008/48 vahvistettujen periaatteiden mukaisia, ja ne myös todennäköisesti vastaavat sitä, mitä unionin lainsäätäjän on täytynyt tarkoittaa.

67.

Siksi jäsenvaltiot voivat mielestäni muun muassa päättää saattaa tämän säännöksen osaksi kansallista lainsäädäntöään tai vähintään tarvittaessa tulkita kansallista lainsäädäntöään jommankumman näiden kahden mahdollisen tulkinnan mukaisesti.

68.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Sąd Rejonowy Lublin-Wschód w Lublinie z siedzibą w Świdnikun kysymykseen seuraavasti:

Kulutusluottosopimuksista ja neuvoston direktiivin 87/102/ETY kumoamisesta 23.4.2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/48/EY 16 artiklan 1 kohtaa, luettuna yhdessä 3 artiklan g alakohdan kanssa, on tulkittava siten, että kun kuluttaja on maksanut luoton takaisin ennenaikaisesti, vähennys, johon kuluttajalla on oikeus, voi koskea kustannuksia, joiden suuruus ei riipu kyseisen luottosopimuksen voimassaoloajasta. Jäsenvaltio ei kuitenkaan voi rajoittaa tätä vähennystä koskemaan ainoastaan niiden kulujen määrää, jotka luottolaitos on säästänyt ennenaikaisen takaisinmaksun vuoksi, eikä kansallinen tuomioistuin voi tulkita kansallista lainsäädäntöään tällä tavalla.