1. 

Valittaja VG, jolle unionin yleisen tuomioistuimessa kantajana olleen MS:n oikeudet ovat siirtyneet, vaatii unionin tuomioistuinta kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen 31.5.2017 antaman määräyksen ( 2 ) (jäljempänä valituksenalainen määräys), jolla unionin yleinen tuomioistuin jätti tutkittavaksi ottamisen edellytysten selvästi puuttuessa tutkimatta SEUT 268 artiklan nojalla nostetun kanteen, jolla vaadittiin Euroopan komission velvoittamista maksamaan vahingonkorvausta sellaisen 10.4.2013 tehdyn päätöksen perusteella, jolla komissio päätti päättää MS:n yhteistyön Team Europe ‑puhujaverkoston kanssa. ( 3 )

2.

Valituksenalaisen määräyksen 1 kohdasta ja sitä seuraavista kohdista ilmenee, että VG on ollut Team Europe ‑verkoston luennoitsijajäsen 20.7.2011–10.4.2013. Kyseinen verkosto on paikallinen tiedotusverkosto, jonka tehtävänä on avustaa komission edustustoja niiden unionin politiikkoja koskevassa tiedottamisessa paikallisella tasolla. VG oli allekirjoittanut Montpellierissä 20.7.2011”Team Europea koskevan yhteistoiminta- ja liittymiskirjeen”, jonka komission Ranskan edustuston päällikkö oli aiemmin allekirjoittanut Pariisissa 8.7.2011.

3.

Komission edustuston päällikkö otti 10.4.2013 puhelimitse yhteyttä VG:hen ja ilmoitti hänelle hänen käyttäytymistään koskevasta kantelusta, jonka oli tehnyt vähintään yksi nainen (jäljempänä X:n kantelu), joka oli osallistunut yhteen Team Europen toiminnoista VG:n kanssa. VG:lle ilmoitettiin tämän jälkeen kirjeitse, että yhteistoimintakirjeessä määrätyn nojalla komission edustuston päällikkö oli lopettanut hänen yhteistyönsä Team Europessa välittömin vaikutuksin.

4.

VG kanteli 6.6.2013 Euroopan oikeusasiamiehelle komission päätöksestä lopettaa hänen yhteistyönsä Team Europe ‑verkostossa tarkoituksenaan, että päätös kumottaisiin, hänet otettaisiin takaisin kyseiseen verkostoon ja että hänelle esitettäisiin virallinen anteeksipyyntökirje. Kantelu johti 19.11.2015 tehtyyn oikeusasiamiehen päätökseen, jossa tämä päätteli, että oli ilmennyt hallinnollinen epäkohta, koska komissio ei ollut kuullut VG:tä asianmukaisesti eikä arvioinut riittävän perusteellisesti käsiteltävänä ollutta tapausta ennen yhteistyön lopettamispäätöksen tekemistä. Komissio ei ryhtynyt mihinkään toimenpiteisiin oikeusasiamiehen päätöksen johdosta.

5.

Ennen kuin VG nosti unionin yleisessä tuomioistuimessa kanteen, jolla hän vaati 10.4.2013 tehdyn päätöksen kumoamista ja korvausta vahingosta, jonka hän katsoi aiheutuneen siitä, että hänet syrjäytettiin Team Europe ‑verkostosta, VG haki oikeusapua. Unionin yleisen tuomioistuimen presidentti hyväksyi hänen hakemuksensa 3.5.2016 annetulla määräyksellä. ( 4 ) Varmistuessaan siitä, että oikeusavun myöntämisen edellytykset täyttyivät asiassa, presidentti nojautui erityisesti komission VG:n tekemän kantelun tutkinnan yhteydessä oikeusasiamiehelle toimittamiin huomautuksiin, joiden mukaan ”Team Europen jäsenet eivät ole sopimussuhteessa komissioon”, ( 5 ) ja huomautti, että komissio ei ollut halunnut menettelyn tässä vaiheessa ottaa kantaa siihen, miten asianosaisten välisiä oikeussuhteita oli luonnehdittava. ( 6 ) Unionin yleisen tuomioistuimen presidentti päätteli, ”että tässä vaiheessa ei ensimmäisen arvion jälkeen [ollut] ilmeistä, että vahingonkorvauskanteen, jonka hakija aikoo nostaa unionin tuomioistuimissa, kohteena on vahingonkorvausvaatimus, joka perustuu objektiivisesti ja yleisesti sopimusperusteisiin oikeuksiin ja velvoitteisiin ja jonka osalta on tällä perusteella katsottava, että sen tutkittavaksi ottamisen edellytykset selvästi puuttuvat”. ( 7 )

6.

VG nosti 19.7.2016 SEUT 268 artiklan nojalla kanteen, jolla hän vaati komission velvoittamista maksamaan vahingonkorvausta 10.4.2013 tehdyn päätöksensä perusteella. Unionin yleinen tuomioistuin antoi valituksenalaisen määräyksen 31.5.2017 työjärjestyksensä 126 artiklan nojalla.

7.

VG teki 5.1.2018 valituksen valituksenalaisesta määräyksestä. Vaatimuksissaan VG vaatii unionin tuomioistuinta kumoamaan valituksenalaisen määräyksen; palauttamaan asian unionin yleiseen tuomioistuimeen tai, jos unionin tuomioistuin katsoo, että asia on ratkaisukelpoinen, hyväksymään valittajan unionin yleisessä tuomioistuimessa esittämät vaatimukset; toteamaan komission olevan sopimussuhteen ulkopuolisessa vastuussa; määräämään komission esittämään sen luottamuksellisiksi julistamat asiakirjat, jotka ovat syrjäyttämispäätöksen perustana; määräämään korvattavaksi henkisen kärsimyksen, joka aiheutui komission virheellisestä toiminnasta ja jonka kohtuulliseksi määräksi on arvioitu 20000 euroa; velvoittamaan komission julkaisemaan valittajalle osoitetun anteeksipyyntökirjeen ja ottamaan hänet takaisin Team Europeen ( 8 ) ja velvoittamaan komission korvaamaan kummassakin oikeusasteessa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

8.

Komissio vaatii unionin tuomioistuinta jättämään valituksen tutkimatta tai ainakin hylkäämään sen perusteettomana ja velvoittamaan VG:n korvaamaan kaikki oikeudenkäyntikulut.

9.

Valituksensa tueksi VG väittää yhtäältä, että valituksenalaisessa määräyksessä on tehty oikeudellinen virhe luonnehdittaessa oikeudellisesti unionin yleisessä tuomioistuimessa nostetun vahingonkorvauskanteen perusta ja että siinä on laiminlyöty perusteluvelvollisuus. VG väittää toisaalta, että valituksenalaisessa määräyksessä on tehty oikeudellinen virhe luonnehdittaessa oikeudellisesti yhteisymmärryskirje ja siinä on laiminlyöty perusteluvelvollisuus; unionin yleinen tuomioistuin on myös ottanut asiakirja-aineiston huomioon vääristyneellä tavalla.

10.

Ennen asian tarkastelua esitän yhden alustavan huomautuksen.

11.

Tämän valituksen yhteydessä tulee esiin kysymys siitä, miten on määritettävä se unionin vastuu, johon valittaja vetoaa. Kuten jäljempänä ilmenee, tämä kysymys tulee esiin tosiseikoiltaan ja oikeudellisilta seikoiltaan epäselvässä asiayhteydessä, johon ei liity eksplisiittisesti sopimuksen luonteista asiakirjaa ja jossa komissio on esittänyt ristiriitaisia lausuntoja yhteistoimintakirjeen luonteesta. Jollei siitä lopputuloksesta, johon valituksen tarkastelu johtaa, muuta johdu, näyttää jo ilmeiseltä, että unionin yleinen tuomioistuin toimi hieman liian ripeästi, kun se antoi ratkaisuna siinä nostettuun kanteeseen työjärjestyksensä 126 artiklan nojalla määräyksen, jossa se katsoi, että kanteen tutkittavaksi ottamisen edellytykset selvästi puuttuivat. Tällaisen välineen käyttäminen vaikuttaa lisäksi sopivan huonosti yhteen sen näkemyksen kanssa, jonka unionin yleisen tuomioistuimen presidentti esitti VG:n oikeusapuhakemuksesta antamassaan määräyksessä. ( 9 )

12.

Tämän todettuani käsittelen seuraavaksi ensimmäistä valitusperustetta.

13.

Ensimmäisen valitusperusteensa ensimmäisessä osassa VG väittää lähinnä, että unionin yleinen tuomioistuin on valituksenalaisen määräyksen 32–40 kohdassa luonnehtinut virheellisesti valittajan unionin yleisessä tuomioistuimessa nostaman kanteen perustan. Valittajan mukaan unionin yleinen tuomioistuin ei ole soveltanut oikein unionin tuomioistuimen 18.4.2013 antamasta tuomiosta komissio v. Systran ja Systran Luxembourg ( 10 ) ilmenevää testiä, koska unionin yleinen tuomioistuin on nojautunut ainoastaan yhteistoimintakirjeeseen ottamatta myös huomioon oikeussääntöä, jota oli väitetysti rikottu, väitetyn vahingon luonnetta ja moitittua toimintaa. Unionin yleisessä tuomioistuimessa nostetussa kanteessa oli kuitenkin määritelty kanteen kohteeksi komission valittajasta tehdyn kantelun käsittelyn yhteydessä tekemät virheet, jotka ovat aiheuttaneet todellista ja varmaa henkistä kärsimystä, jota VG vaati korvattavaksi. Valittaja korostaa, että hänen moittimansa toiminta muodostu Team Europe ‑verkostosta syrjäyttämisestä vaan X:n kantelun käsittelystä, sillä syrjäyttäminen on vain seurausta tehdystä virheestä. VG ei myöskään kiistä sitä, etteikö komissio olisi voinut peruuttaa yhteistoimintakirjeen . Oikeusriidan kohteena ei siis ole sopimussuhteen päättäminen – jos yhteistoimintakirjettä on pidettävä sopimuksena – mitä osoittaa myös niiden oikeussääntöjen luonne, joihin asiassa on vedottu (eli Euroopan unionin perusoikeuskirja ( 11 ) ja hyvää hallintotapaa koskevat ohjeet ( 12 )), sillä VG ei etenkään vetoa yhteistoimintakirjeen noudattamatta jättämiseen. Vastaavasti vahinko, johon on vedottu, ei liity minkään sopimusvelvoitteen loukkaamiseen, sillä VG väittää, että se, miten komissio on käsitellyt X:n hänestä tekemän kantelun, on loukannut hänen kunniaansa, ihmisarvoaan ja mainettaan. Näistä syistä unionin yleinen tuomioistuin on siis luonnehtinut virheellisesti VG:n kanteella riitautetun toiminnan erityisesti valituksenalaisen määräyksen 35–37 kohdassa.

14.

Ensimmäisen valitusperusteen toisessa osassa VG väittää, että unionin yleinen tuomioistuin on laiminlyönyt perusteluvelvollisuutensa. Yhtäältä unionin yleinen tuomioistuin ei ole selittänyt, miksi VG:n vahingonkorvausvaatimus liittyy välttämättä yhteistoimintakirjeen tulkintaan, kun kyseisessä vaatimuksessa moitittu toiminta ei ollut väitetyn sopimuksen päättäminen, jolloin yhteistoimintakirjeen tulkinta ei ollut 18.4.2013 annetun tuomion komissio v. Systran ja Systran Luxembourg ( 13 ) 80 kohdassa tarkoitetulla tavalla tarpeen eikä välttämätöntä vahingonkorvausvaatimuksen tutkimiseksi. Toisaalta valituksenalaisessa määräyksessä ei ole esitetty niitä syitä, joiden vuoksi unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että se, miten komissio käsitteli X:n kantelun, liittyi välttämättä yhteistoimintakirjeen tulkintaan. VG huomauttaa tältä osin, että yhteistoimintakirje ei sisällä määräyksiä mahdollisten kantelujen käsittelemisestä eikä komissiolle asetettua velvoitetta perustella luopuminen yhteistyöstä Team Europe ‑verkostossa. Oikeussääntöjä, mukaan lukien perusoikeuksia, joita VG väittää rikotun tai loukatun, sovelletaan yhteistoimintakirjeen määräyksistä riippumatta.

15.

Unionin yleinen tuomioistuin ei ole vastannut VG:n kannekirjelmässä oleviin seikkoihin, sillä se ei ole tarkastanut objektiivisesti ja yleisesti asiakirja-aineistoon sisältyvien eri seikkojen nojalla, oliko kyse todellisesta sopimusoikeudellisesta asiayhteydestä, mitä tuomiossa komissio v. Systran ja Systran Luxembourg ( 14 ) kuitenkin edellytetään.

16.

Komissio puolestaan korostaa, että unionin yleisen tuomioistuimen analyysi vastaa komissio v. Systran ja Systran Luxembourg ‑oikeuskäytännössä ( 15 ) edellytettyä. Komission mukaan unionin yleinen tuomioistuin on oikeudellista virhettä tekemättä osoittanut, että valittajan vaatimus liittyi sopimusoikeudelliseen asiayhteyteen. Valittaja ei ole vedonnut muihin asiakirjoihin kuin päättämiskirjeeseen ja se arvostelee sopimuksen päättämistä. Moitittu toiminta ja VG:n Team Europe ‑verkostossa tekemän yhteistyön päättyminen liittyvät suoraan toisiinsa. Yhteistoimintakirjeessä on määritelty molempien osapuolten velvoitteet ja yhteistyön lopettamisessa noudatettava menettely, ja VG on riitauttanut nimenomaan nämä päättämisehdot, sillä unionin yleisessä tuomioistuimessa nostamansa kanteen sanamuodon mukaisesti VG:n tarkoituksena on riitauttaa ”radikaali päätös päättää yhteistyö”. Myös vahinko on yhteydessä kyseiseen päättämiseen, koska VG on vaatinut muun muassa hänen ottamistaan takaisin verkostoon. Komission mahdollista vastuuta on välttämättä tarkasteltava komissio v. Systran ja Systran Luxembourg ‑oikeuskäytännössä ( 16 ) tarkoitetulla tavalla yhteistoimintakirjeen sisältöä arvioimalla. Komission mukaan vetoaminen sääntöihin, jotka eivät ilmene yhteistoimintakirjeestä, ei johda siihen, ettei oikeusriita ole sopimusperusteinen. ( 17 ) Henkinen kärsimys, johon on vedottu, on puolestaan seurausta olosuhteista, jotka liittyvät sopimussuhteen päättymiseen. VG pyrkii erottamaan keinotekoisesti toisistaan kirjeen peruuttamisen syyt ja siihen liittyvät olosuhteet itse peruuttamistoimesta. Kysymys siitä, oliko ilmoitettu peruuttamisen syy perusteltu, on sekin olennaisesti sopimussuhdetta koskeva.

17.

Väitetystä perustelujen puuttumisesta komissio muistuttaa, että unionin yleinen tuomioistuin ratkaisi komission esittämän oikeudenkäyntiväitteen eikä ottanut kantaa asiasisältöön. VG vetoaa lisäksi useisiin sellaisiin väitteisiin, jotka on jo esitetty unionin yleiselle tuomioistuimelle ja jotka tämä on jo hylännyt, joten ne on jätettävä tutkimatta. ( 18 ) Unionin yleisessä tuomioistuimessa nostetun kanteen tutkimatta jättämiseksi oli joka tapauksessa riittävää, että unionin yleinen tuomioistuin osoitti, että kanne liittyi oikeusriidan kohteeseen liittyvään todelliseen sopimusoikeudelliseen asiayhteyteen, ja unionin yleinen tuomioistuin on asianmukaisesti osoittanut tämän valituksenalaisen määräyksen 34–38 kohdassa. Mainitun määräyksen perustelut eivät komission mukaan vaikuta tältä osin riittämättömiltä eivätkä ristiriitaisilta eikä unionin yleisellä tuomioistuimella ole velvollisuutta vastata kaikkiin VG:n väitteisiin.

18.

Vastauksessaan VG kiistää pyrkineensä keinotekoisesti eristämään yhteistoimintakirjeen peruuttamisen syyt ja siihen liittyvät olosuhteet itse peruuttamistoimesta ja väittää edelleenkin, ettei hän ole moittinut jonkin sopimuksen päättämistä eikä kiistänyt sitä, että komissio voi peruuttaa yhteistoimintakirjeen. Koska VG ei vetoa yhteistoimintakirjeen rikkomiseen, komissio ei voi väittää, että yhteistoimintakirjeen tulkinta on välttämätöntä valittajan väitteiden oikeellisuuden toteamiseksi. VG muistuttaa, että hän on moittinut komissiota siitä, että tämä on loukannut hänen oikeuttaan tulla kuulluksi, laiminlyönyt perusteluvelvollisuutensa ja huolellisuusvelvoitteensa ja jättänyt huomiotta häntä koskevan syyttömyysolettaman. VG:n kanteella pyritään siis ainoastaan riitauttamaan komission hallinnollinen toiminta. VG muistuttaa, että käytännössä ei ole poissuljettua, että toimielin voi olla samanaikaisesti sopimusvastuussa ja sopimussuhteen ulkopuolisessa vastuussa johonkin sopimuskumppaniinsa nähden. ( 19 ) Vahinko, johon on vedottu, ei muutenkaan liity yhteistoimintakirjeen väitetysti muodostaman sopimuksen puutteelliseen täytäntöönpanoon. On totta, että komission virheellinen toiminta on johtanut Team Europe ‑verkostosta syrjäyttämistä koskevaan päätökseen, mutta vaadittu takaisin ottaminen liittyy korvausta luontoissuorituksena koskevaan vaatimukseen, jolla on tarkoitus palauttaa VG:n maine, joka on kärsinyt siitä, miten komissio on käsitellyt X:n kantelun.

19.

Komission väittää vastauksessaan, että VG:n väitteitä rasittaa merkittävä ristiriita. VG väittää, että komissio ei ole kunnioittanut VG:n perusoikeuksia, samalla kun hän väittää, että yhteistoimintakirjeessä esitettiin vain ei-sitovia yleisohjeita eikä siinä säännelty VG:n ja komission välisiä erityissuhteita. Jos yhteistoimintakirje on vain komission yksipuolinen toimi, jolla ei ole yhteyttä VG:hen, komissio ei ymmärrä, mikä on se perusta, jonka nojalla sillä voisi olla velvollisuus kuulla VG:tä tai noudattaa perusteluvelvollisuutta. VG:n väitteet ovat järkeviä vain, jos kyseistä tointa on pidettävä sopimuksena. Komissio toteaa lisäksi uudestaan, että pelkkä vetoaminen sellaisten sääntöjen rikkomiseen, jotka eivät ilmene sopimuksesta, ei muuta oikeusriidan sopimusoikeudellista luonnetta. ( 20 ) VG:n lähestymistapa ei ole pelkästään ristiriidassa komissio v. Systran ja Systran Luxembourg ‑oikeuskäytännön ( 21 ) kanssa, vaan sillä voitaisiin myös muuttaa mikä tahansa sopimusperusteinen oikeusriita sopimussuhteen ulkopuolista vastuuta koskevaksi kanteeksi, jolloin vaarana on näiden kahden vastuulajin välisen erottelun merkityksen katoaminen. Lisäksi komissio korostaa sitä, että vaatimus takaisin ottamisesta on osoitus siitä, että vahinko, josta korvausta vaaditaan, on seurausta henkilön syrjäyttämisestä Team Europe ‑verkostosta eli yhteistoimintakirjeeseen, jonka täydellinen otsikko on lisäksi ”Yhteistoiminta- ja liittymiskirje”, perustuvan sopimussuhteen päättämisestä. Takaisin ottamisen tarkoituksena ei ole pelkästään henkisen kärsimyksen korvaaminen, vaan myös sopimussuhteen palauttaminen sellaiseksi kuin se oli ennen sopimuksen päättämistä.

20.

Aluksi huomautan, että asianosaiset eivät kiistä unionin yleisen tuomioistuimen käyttämää tarkastelukehystä, jonka se on esittänyt valituksenalaisen määräyksen 25 kohdassa ja sitä seuraavissa kohdissa. Unionin yleinen tuomioistuin, joka on lähinnä nojautunut unionin tuomioistuimen 18.4.2013 antamaan tuomioon komissio v. Systran ja Systran Luxembourg, ( 22 ) on siten muistuttanut, että EUT-sopimuksessa määrätään toimivallan jaosta unionin tuomioistuinten ja kansallisten tuomioistuinten välillä sellaisten unionia vastaan nostettujen kanteiden osalta, joissa vedotaan unionin vahingonkorvausvastuuseen. Sopimussuhteen ulkopuolinen unionin vastuu kuuluu ensin mainittujen yksinomaiseen toimivaltaan. ( 23 ) Unionin sopimusperusteisen vastuun osalta toimivalta on jaettu unionin tuomioistuinten – jotka ovat toimivaltaisia, jos sopimukseen sisältyy välityslauseke – ja kansallisten tuomioistuinten välillä, jotka ovat toimivaltaisia muissa tapauksissa. ( 24 )

21.

Se, kuuluuko kanne unionin sopimusperusteisen vai sopimussuhteen ulkopuolisen vastuun alaan, määräytyy kanteen kohteen perusteella. ( 25 ) Tuomiossa komissio v. Systran ja Systran Luxembourg ( 26 ) on vahvistettu metodologia, jota sovelletaan tämän arvioinnissa. Siten unionin tuomioistuin on katsonut, että unionin tuomioistuimet eivät voi arvioida omaa toimivaltaansa ratkaista vahingonkorvausvaatimus pelkästään sellaisten oikeussääntöjen perusteella, joihin on vedottu. ( 27 ) Niiden on tutkittava, onko niiden käsiteltäväksi saatetun vahingonkorvauskanteen kohteena vahingonkorvausvaatimus, joka perustuu objektiivisesti ja yleisesti sopimusperusteisiin vai sopimussuhteen ulkopuolisiin oikeuksiin ja velvoitteisiin. ( 28 ) Tarkastelussa on arvioitava kaikkia asiakirja-aineistosta ilmeneviä seikkoja eli muun muassa sitä oikeussääntöä, jota väitetään rikotun, väitetyn vahingon luonnetta, moitittua menettelyä ja asianosaisten välisiä oikeussuhteita. ( 29 ) Jos tarkastelusta ilmenee, että asianosaisten välillä on ”todelli[nen] oikeusriidan kohteeseen liittyvä [– –] sopimusoikeudelli[nen] asiayhtey[s], jonka perusteellinen tutkiminen on välttämätöntä – – kanteen ratkaisemiseksi”, ( 30 ) jos ”yhden tai useamman, asianosaisten välillä kyseisessä asiassa tehdyn sopimuksen sisällön tulkinta on tarpeen sen ratkaisemiseksi, ovatko [asianosaisten] vaatimukset oikeutettuja”, ( 31 ) ja tietenkin jos välityslauseketta ei ole, unionin tuomioistuinten on lakattava tutkimasta oikeusriitaa ja todettava, ettei niillä ole toimivaltaa, koska kanteen tutkiminen edellyttäisi sopimusperusteisten oikeuksien ja velvoitteiden arvioimista, joka SEUT 274 artiklan mukaan kuuluu kansallisten tuomioistuinten toimivaltaan. ( 32 )

22.

Ensimmäistä valitusperustetta on siis tarkasteltava näiden periaatteiden valossa.

23.

Tältä osin on todettava, että unionin yleinen tuomioistuin on keskittynyt yhteistoimintakirjeen sisältöön, jossa sen mukaan määritellään molempien osapuolten velvoitteet, yhteistyön kesto ja yhteistyön päättämisessä noudatettava menettely. ( 33 ) Koska valittaja ei ole vedonnut muihin toimiin, unionin yleinen tuomioistuin on päätellyt, että moitittu toiminta liittyi suoraan olemassa olevaan sopimussuhteeseen. ( 34 ) Unionin yleisen tuomioistuimen mukaan vahingonkorvausvaatimus liittyy sen yhteistoimintakirjeen tulkintaan, jota on pidettävä erottamattomana osana niitä seikkoja, joita on tutkittava komission vastuun arvioinnin yhteydessä. ( 35 ) yhteistoimintakirjeessä määritellään – edelleenkin unionin yleisen tuomioistuimen mukaan – sopimuksen päättämisedellytykset, minkä johdosta oikeusriita on siis luonteeltaan sopimusoikeudellinen. ( 36 )

24.

Vaikuttaa siltä, että näin katsoessaan unionin yleinen tuomioistuin ei ole soveltanut oikein unionin tuomioistuimen tuomiossa komissio v. Systran ja Systran Luxembourg ( 37 ) määrittelemää testiä ja että se on antanut eniten painoarvoa yhteistoimintakirjeelle, jonka se on nopeasti todennut sopimukseksi. Edellä mainitussa oikeuskäytännössä edellytetään kuitenkin tarkastelemaan kaikkia asiakirja-aineistosta ilmeneviä seikkoja, mukaan lukien oikeussääntöä, jota väitetään rikotun, väitetyn vahingon luonnetta, moitittua toimintaa ja olemassa olevia oikeussuhteita. Näille eri seikoille on annettava yhtä paljon painoarvoa varsinkin, kun vakavasti keskustellaan siitä, onko toimi, jonka katsotaan sitovan asianosaisia, luonteeltaan sopimus, kuten on nyt käsiteltävänä olevassa asiassa.

25.

Asiakirja-aineistosta ilmenee siten selvästi, että valittajan unionin yleisessä tuomioistuimessa nostaman kanteen kohteena olivat ” [komission] X:n kantajasta tekemän kantelun käsittelyn yhteydessä tekemät virheet, jotka ovat aiheuttaneet kantajalle todellista ja varmaa henkistä kärsimystä”. ( 38 ) Kun kanteen kohde on määritelty näin, VG:n määrittelemä vastuun peruste ei ole sellaisen sopimussuhteen perusteeton päättäminen, joka olisi kiteytetty yhteisymmärryskirjeeseen. Tämä päättäminen – jos siitä on kyse – vaikuttaa pikemminkin olevan osa komission aiheuttamaa vahinkoa. Tältä osin se, että VG on vaatinut unionin yleisessä tuomioistuimessa myös hänen ottamistaan takaisin Team Europe ‑verkostoon, ei kerro mitään VG:n ja komission välisten suhteiden luonteesta. Tämän takaisin ottamisen, jos se olisi mahdollista, tarkoituksena olisi palauttaa VG siihen tilanteeseen, jossa hän oli ennen väitetyn virheen tekemistä, muttei välttämättä palauttaa ennalleen sopimussuhdetta. Joka tapauksessa unionin yleinen tuomioistuin ei vaikuta tehneen mitään johtopäätöksiä kyseisestä vaatimuksesta, vaan se on ainoastaan maininnut takaisin ottamisen valituksenalaisen määräyksen 33 kohdassa. Tällä ei kuitenkaan ole merkitystä, koska VG on olosuhteiden pakosta joutunut luopumaan tästä vaatimuksesta asian ollessa vireillä unionin tuomioistuimessa.

26.

Unionin yleisen tuomioistuimen olisi tullut myös ottaa huomioon oikeussäännöt, joihin on vedottu, vaikka ne eivät sellaisinaan olisikaan ratkaisevia. Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta on tältäkin osin puutteellinen. ( 39 ) VG on väittänyt, että komissio on X:n kantelun käsittelyn yhteydessä rikkonut perusoikeuskirjan 41 artiklaa, loukannut hyvän hallinnon yleisiä periaatteita ja puolustautumisoikeuksia, rikkonut hyvää hallintotapaa koskevien ohjeiden 16 artiklaa, laiminlyönyt huolellisuusvelvoitteen, loukannut syyttömyysolettamaa, laiminlyönyt perusteluvelvollisuuden ja loukannut suhteellisuusperiaatetta. Näistä oikeussäännöistä ilmenee siten selvästi, ettei VG ole nojautunut sopimussuhteeseen, sillä valittaja on vedonnut oikeussääntöihin, jotka ohjaavat komission toimintaa hallintoviranomaisena, eikä oikeussääntöihin, jotka ilmenevät väitetystä sopimuksesta. VG ei etenkään ole väittänyt, että jotakin yhteistoimintakirjeen määräystä olisi rikottu. Tältä osin ihmettelen hieman komission väitteitä, sillä komissio väittää, että jos kannetta on pidettävä sopimussuhteen ulkopuolista vastuuta koskevana kanteena, se ei kykene tunnistamaan niiden oikeudellisten velvoitteiden perustaa, joihin VG on vedonnut. Minun on esimerkiksi vaikea uskoa, että komissio voi jättää huomiotta sen, että sen on noudatettava oikeutta hyvään hallintoon ja taattava puolustautumisoikeudet myös silloin, kun se toimii muussa kuin sopimusoikeudellisessa asiayhteydessä.

27.

Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi vahingosta, johon asiassa on vedottu, on ilmaistu yhdessä kohdassa, ( 40 ) ja siinä on tyydytty vain toistamaan jälleen, että VG:n vaati rahallista korvausta ja määräyksen antamista komissiolle. Vahingon luonnetta ei ole tarkasteltu sen enempää.

28.

Tyytyessään arvioimaan yhteistoimintakirjettä erikseen, vaikka sen sopimusoikeudellinen luonne ei ollut ilmeinen seikka, unionin yleinen tuomioistuin ei ole suorittanut siinä oikeuskäytännössä edellytettyä tarkastelua, jonka mukaan unionin tuomioistuimilla on velvollisuus tutkia, onko niiden käsiteltävänä olevan kanteen kohteena vahingonkorvausvaatimus, joka perustuu objektiivisesti ja yleisesti sopimusperusteisiin oikeuksiin ja velvoitteisiin. Kaikkien asiakirja-aineistosta ilmenevien seikkojen huomioon ottaminen olisi kuitenkin voinut, kuten VG väittää, herättää epäilyksiä siitä, onko asiassa olemassa sellaista todellista sopimusoikeudellista asiayhteyttä, johon VG:n kanne liittyy.

29.

Erityisesti on niin, että tarkastelemalla asianmukaisesti ja yhdessä yhteistoimintakirjeen kanssa oikeussääntöjä, joita väitettiin rikotun, väitetyn vahingon luonnetta ja moitittua toimintaa unionin yleinen tuomioistuin ei olisi voinut – oikeudellista virhettä tekemättä – päätellä, että ”vahingonkorvausvaatimus liitty[i] yhteistoimintakirjeen tulkintaan”. ( 41 ) VG ei kiistä, että yhteistoimintakirjeessä määrätään, että osapuolet voivat vapaaehtoisesti luopua siitä milloin tahansa kirjallisesti. Tämä seikka osoittaa, että unionin yleinen tuomioistuin on lähestynyt asiaa liian kapeasti katsoessaan, että sen käsiteltäväksi saatetulla kanteella pyrittiin vain ja ainoastaan riitauttamaan ne olosuhteet, joissa komissio oli päättänyt sopimussuhteet sen ja VG:n välillä.

30.

Unionin yleinen tuomioistuin on paitsi jättänyt ottamatta huomioon kaikki ne seikat, jotka olivat tarpeen sen käsiteltäväksi saatetun kanteen perustan määrittelemiseksi, myös jättänyt esittämättä perusteluissaan ne syyt, joiden vuoksi se katsoi, että yhteistoimintakirje oli luonteeltaan sopimus.

31.

Valituksenalaisen määräyksen 35–37 kohdassa esitetään joukko väitteitä, joita ei ole tuettu. Perusteluihin panostaminen olisi kuitenkin ollut erityisen tärkeää, koska asiakirja-aineistosta ilmeni kaksi tärkeää seikkaa. VG on selvästi vedonnut unionin yleisessä tuomioistuimessa komission oikeusasiamiehen luona vireillä olleen menettelyn aikana antamaan lausuntoon, jossa komissio totesi, että ”Team Europen jäsenet eivät ole sopimussuhteessa [siihen]”. Tämä ilmenee valituksenalaisen määräyksen 23 kohdasta.

32.

VG on komission oikeudenkäyntiväitteestä esittämissään huomautuksissa myös kiinnittänyt lisäksi unionin yleisen tuomioistuimen huomion unionin yleisen tuomioistuimen presidentin määräykseen, jolla ratkaistiin oikeusapuhakemus. ( 42 ) Kyseisen määräyksen 15 kohdassa mainitaan, että komissio oli päättänyt olla ottamatta tässä vaiheessa kantaa siihen, miten yhteistoimintakirjeeseen perustuvia oikeussuhteita oli luonnehdittava. Unionin yleisen tuomioistuimen presidentti päätteli tästä, että komissio katsoi, että tällainen määrittäminen voidaan suorittaa vasta yhteistoimintakirjeen perusteellisen tutkimisen päätteeksi. ( 43 ) Unionin yleisen tuomioistuimen presidentti päätteli näiden seikkojen perusteella, ”että tässä vaiheessa ei ensimmäisen arvion jälkeen [ollut] ilmeistä, että vahingonkorvauskanteen, jonka hakija aikoo nostaa unionin tuomioistuimissa, kohteena on vahingonkorvausvaatimus, joka perustuu objektiivisesti ja yleisesti sopimusperusteisiin oikeuksiin ja velvoitteisiin”. ( 44 ) Näin ollen ymmärrän, että VG ihmettelee valituksenalaista määräystä, jossa kuitenkin todetaan – muistutan –, että VG:n kanne on jätettävä tutkimatta, koska sen tutkittavaksi ottamisen edellytykset selvästi puuttuvat.

33.

Kuten komissio muistuttaa, on tietenkin niin, että unionin yleisen tuomioistuimen velvollisuus perustella tuomiot ei velvoita sitä esittämään selvitystä, jossa seurattaisiin tyhjentävästi ja kohta kohdalta kaikkia oikeusriidan asianosaisten esittämiä päätelmiä. Perustelut voivat siten olla implisiittisiä, kunhan asianosaiset saavat niiden avulla selville perusteet, joihin unionin yleinen tuomioistuin tukeutuu, ja unionin tuomioistuimella on niiden avulla käytettävissään riittävät tiedot, jotta se kykenee harjoittamaan valvontaansa valituksen yhteydessä. ( 45 ) On totta, kuten komissio väittää, että pelkän sellaisten väitteiden toistamisen, jotka on jo esitetty unionin yleisessä tuomioistuimessa, on johdettava kyseisten väitteiden tutkimatta jättämiseen. Näin ei kuitenkaan voida tehdä, jos väitteet on ollut toistettava unionin tuomioistuimessa, koska unionin yleinen tuomioistuin on jättänyt ne huomiotta.

34.

Vaikka väite, joka perustuu perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiin, on hyväksyttävä, näin ei ole siksi, että unionin yleinen tuomioistuin ei ole vastannut kaikkiin väitteisiin, joihin VG on vedonnut, vaan siksi, että valituksenalaisesta määräyksestä eivät ilmene riittävän selvästi syitä, joiden vuoksi unionin yleinen tuomioistuin on mennyt – todetessaan oikeusriidan olevan sopimusoikeudellinen pelkästään yhteistoimintakirjeen perusteella – sellaista tekstiä, joka ei selvästikään ollut sopimus, ja komission päinvastaisia, tai vähintäänkin varauksellisissa, lausuntoja pidemmälle. Valituksenalaisen määräyksen perusteella ei myöskään voida päätellä niitä syitä, joiden vuoksi unionin yleinen tuomioistuin on – vaikka oikeusriidan kohteena, sellaisena kuin VG sen on määritellyt, oli komission X:n kantelun käsittelyn yhteydessä tekemä virhe – katsonut, että moitittu toiminta ja yhteistoimintakirjeeseen perustuva väitetty sopimussuhde ”liityi[vät] suoraan” toisiinsa ( 46 ) ja että kyseisen sopimussuhteen tarkastelu oli välttämätöntä komission vastuun arvioimiseksi. ( 47 )

35.

Koska unionin yleinen tuomioistuin ei ole tutkinut kaikkia asiakirja-aineistosta ilmeneviä seikkoja, mukaan lukien komission lausuntoja, tarkastelun, se on soveltanut unionin tuomioistuimen tuomiossaan vahvistamaa metodologiaa osittain ja laiminlyönyt perusteluvelvollisuutensa. Näin ollen ensimmäinen kanneperuste on perusteltuna hyväksyttävä kokonaisuudessaan.

36.

VG väittää lähinnä, että unionin yleinen tuomioistuin on luonnehtinut yhteistoimintakirjeen virheellisesti sopimukseksi, kun kyse on ollut pikemminkin ei-sitovista yleisohjeista, jotka komissio on yksipuolisesti määritellyt ja joilla säännellään Team Europe ‑verkoston toimintaa. VG:n mukaan komissio ei ole koskaan väittänyt, että kyse oli sopimussuhteesta, kuten komission oikeusasiamiehelle esittämien huomautusten 21 kohdasta ja VG:n oikeusapuhakemuksesta annetun unionin yleisen tuomioistuimen määräyksen ( 48 ) 15 kohdasta ilmenee; yhteistoimintakirjeessä esitetään vain yhteenveto Team Europea koskevista oikeuksista ja velvoitteista eikä oikeuksista ja velvoitteista komission ja VG:n välisessä erityissuhteessa; siinä ei määrätä sen rikkomisen seuraamuksista eikä siinä viitata sovellettavaan lakiin tai toimivaltaisiin tuomioistuimiin; yhteistoimintakirjeessä käytetään sanaa ”velvoitteet” eikä ”velvollisuudet”, joten siinä on pikemminkin viitattu pelkkiin toimintaohjeisiin eikä todellisiin oikeudellisiin siteisiin osapuolten välillä. Komissio on muuttanut kantaansa myöhässä ja vedonnut yhteistoimintakirjeen sopimusoikeudelliseen luonteeseen. Osapuolten yhteisenä aikomuksena ei ole missään vaiheessa ollut sitoutua vastavuoroisesti sopimuksen perusteella. Aikomus on kuitenkin ratkaiseva tekijä luonnehdittaessa jokin toimi sopimukseksi, kuten eurooppalaisten sopimusoikeusperiaatteiden (Principles of European Contract Law) 102 kohdasta ilmenee. ( 49 ) Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin on virheellisesti luonnehtinut yhteistoimintakirjeen sopimukseksi, ottanut sen huomioon vääristyneellä tavalla ja laiminlyönyt perusteluvelvollisuutensa. Valituksenalaisessa määräyksessä ei ole todettu sovellettavaa lakia yhteistoimintakirjeen luonnehtimiseksi sopimukseksi, mikä olisi tarpeen, jos – mikä ei ole totta – kyseinen kirje olisi sopimus. Valittajan mukaan asiassa on komission mielestä sovellettava Ranskan lakia. Ranskan siviililain (code civil) 1101 ( 50 ) ja 1156 §:n ( 51 ) mukaan yhteistoimintakirjettä ei ole kuitenkaan mahdollista luonnehtia Ranskan laissa tarkoitetuksi sopimukseksi, koska VG:n aikomuksena ei ole ollut sitoutua johonkin ja koska hänellä ei ollut mitään syytä ajatella, että hän allekirjoitti sopimuksen, jonka sisällön oli määritellyt ainoastaan komissio, joka ei ole häneen mukaansa milloinkaan maininnut, että kyseessä on sopimus. Ranskan lain tarkoituksessa sopimuksessa määrätään lisäksi velvoitteista, jotka voidaan panna täytäntöön pakolla. ( 52 ) Yhteistoimintakirjeellä ei kuitenkaan voida pakottaa noudattamaan oikeuksia ja velvoitteita, siinä ei ole määrätä seuraamuksesta eikä pakkotäytäntöönpanosta ja kumpikin osapuoli voi milloin tahansa irtautua siitä. Yhteistoimintakirjeen sopimusoikeudellinen luonne ei siis ilmene asianosaisten aikomuksesta, heidän tahdostaan eikä sen tekstistä, jonka komissio on laatinut. Tästä seuraa, että yhteistoimintakirjettä Ranskan lain ei voida luonnehtia sopimukseksi edes Ranskan lain nojalla. Unionin yleinen tuomioistuin on siis myös ottanut yhteistoimintakirjeen huomioon vääristyneellä tavalla ja tehnyt oikeudellisen virheen katsoessaan valituksenalaisen määräyksen 39 kohdassa, että kanteen kohteena oli sopimusoikeudellinen vahingonkorvausvaatimus.

37.

Komissio väittää, että ainoastaan unionin yleisellä tuomioistuimella on toimivalta todeta tosiseikat, jollei niitä ole otettu huomioon vääristyneellä tavalla, minkä on oltava selvää ja ilmettävä ilman, että on tarpeen turvautua uusiin todisteisiin. Näin ei ole tässä asiassa. Valittaja on lisäksi vain vedonnut samoihin väitteisiin, jotka oli jo esitetty unionin yleisessä tuomioistuimessa ja jotka kyseinen tuomioistuin oli jo tutkinut; ne on näin ollen jätettävä tutkimatta. Komission oikeusasiamiehelle esittämät lausunnot eivät tee sopimusta tehottomaksi ja niitä on tulkittava siten, että komissio on kieltänyt, että yhteistoimintakirje olisi ollut työsopimus. Komissio ei sitä vastoin ole sulkenut pois sitä mahdollisuutta, että kyse voi olla liittymissopimuksesta. VG ei selitä, miltä osin osapuolten aikomus voisi olla muunlainen kuin mitä yhteistoimintakirjeen selvissä ja yksiselitteisissä määräyksissä on määrätty. Väitteet osapuolten aikomuksen käsitteestä ovat uusia, ja ne on tällä perusteella jätettävä tutkimatta, vaikka joka tapauksessa onkin ollut selvää, että osapuolten aikomuksena on ollut sopia tietyistä oikeuksista ja velvoitteista. Myös väitteet Ranskan laissa tarkoitetusta sopimuksen käsitteestä ovat uusia. Ranskan lain tulkinta on joka tapauksessa tosiseikkoja koskeva kysymys, joka kuuluu ainoastaan unionin yleisen tuomioistuimen harjoittaman valvonnan piiriin. Pakkotäytäntöönpanoa koskeva väite on esitetty ensimmäistä kertaa valitusvaiheessa, ja se on siis jätettävä tutkimatta. Pakkotäytäntöönpano ei komission mukaan ole muutenkaan välttämätön edellytys sopimukseksi luonnehdinnalle.

38.

Komissio huomauttaa lopuksi, että VG pyrkii luottamuksellisten asiakirjojen toimittamista koskevalla vaatimuksellaan vahvistamaan aiheutuneen vahingon ja sopimussuhteen päättämisen eikä X:n kantelun käsittelyn välillä. Komissio muistuttaa, että tämä vaatimus on ollut kahden unionin yleisessä tuomioistuimessa nostetun kanteen kohteena. ( 53 ) Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan määräystä koskeva vaatimus ei puolestaan kuulu unionin tuomioistuimen toimivaltaan. ( 54 )

39.

VG muistuttaa vastauksessaan, että toinen valitusperuste perustuu paitsi asiakirja-aineiston huomioon ottamiseen vääristyneellä tavalla myös yhteistoimintakirjeen oikeudellisessa luonnehdinnassa tehtyyn virheeseen ja perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiin. VG:n mukaan komissio ei ole yksilöinyt riittävällä tavalla niitä valituksessa esitettyjä väitteitä, joiden se väittää olevan vain unionin yleisessä tuomioistuimessa esitettyjen väitteiden toistoa. Osapuolten aikomusta koskevan väitteen osalta VG kiistää, että se olisi uusi, sillä se on osa 18.4.2013 annetussa tuomiossa komissio v. Systran ja Systran Luxembourg ( 55 ) tarkoitettua osapuolten välisten oikeussuhteiden tarkastelua. Kyseinen tarkastelu edellyttää välttämättä, että osapuolten aikomus otetaan huomioon. Yhteistoimintakirjeen määräykset eivät ole niin selviä ja yksiselitteisiä kuin komissio väittää, varsinkin kun komissio itsekin on kiistänyt sen sopimusoikeudellisen luonteen lausunnoissaan oikeusasiamiehelle. Vetoamisesta Ranskan lakiin VG myöntää, ettei hän ole viitannut siihen unionin yleisessä tuomioistuimessa, mutta väittää, että hän on vedonnut siihen toisen valitusperusteensa yhteydessä vain esimerkkinä osoittaakseen, että valituksenalaisessa määräyksessä on päättelyvirhe, ja koska komissio oli itse väittänyt unionin yleisessä tuomioistuimessa, että asiassa oli sovellettava Ranskan lakia, jonka nojalla unionin yleisen tuomioistuimen olisi komission mukaan pitänyt tutkia yhteistoimintakirjeen sopimusoikeudellinen luonne.

40.

Komissio väittää vastausvaiheessa, että vaikka VG on esittänyt väitteitä, jotka liittyvät osapuolten aikomukseen, tämä johtuu siitä, että ei ole täysin ilmeistä, että yhteistoimintakirje ei ole luonteeltaan sopimus. VG ei ole selventänyt, miksi MS allekirjoitti yhteistoimintakirjeen, jos kyse oli vain ja ainoastaan yleisohjeista. Ranskan lain soveltamista koskevasta väitteestä komissio katsoo, että se on jätettävä tutkimatta asian käsittelyn tässä vaiheessa. Joka tapauksessa on niin, että tuomiossa komissio v. Systran ja Systran Luxembourg ( 56 ) tarkoitetun sopimusoikeudellisen asiayhteyden olemassaolo voidaan osoittaa soveltamatta Ranskan lakia. VG on myös pysynyt hiljaa tietyistä sellaisista seikoista, jotka ovat omiaan osoittamaan yhteistoimintakirjeen sopimusoikeudellisen luonteen ja joita ovat erityisesti sen tarkka otsikko ja päättämistä koskeva kirjeen lopussa oleva muotoilu. Komissio huomauttaa, että unionin yleinen tuomioistuin on ratkaissut oikeudellista virhettä tekemättä ainoastaan kysymyksen omasta toimivallastaan. Lisäksi komissio väittää, että VG on sekoittanut keskenään valitusperusteen, joka perustuu yhteistoimintakirjeen oikeudelliseen luonnehdintaan, ja valitusperusteen, joka koskee asiakirja-aineiston huomioon ottamista vääristyneellä tavalla. VG vetoaa asiakirja-aineiston huomioon ottamiseen vääristyneellä tavalla, mutta unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan näytön vääristyneellä tavalla huomioon ottamisen on ilmettävä toimitetusta aineistosta selvästi ilman, että tosiseikastoa ja selvitysaineistoa on tarpeen ryhtyä arvioimaan uudelleen. VG:n olisi siten pitänyt osoittaa tarkasti ne tosiseikat tai ne asiakirjat, jotka unionin yleinen tuomioistuin on ottanut sen mukaan huomioon vääristyneellä tavalla, mutta VG on sen sijaan vain toistanut väitteet, jotka hän oli jo esittänyt unionin yleisessä tuomioistuimessa, osoittamatta minkäänlaista asiallista epätarkkuutta, johon unionin yleinen tuomioistuin olisi syyllistynyt. Komissio väittää, että valittaja yrittää kiertää sen kumoamiskanteen tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumista, jota hän ei nostanut ajoissa Team Europesta syrjäyttämistä koskevasta päätöksestä. Koska VG pyrkii tähän, unionin tuomioistuimen tulisi noudattaa samaa lähestymistapaa kuin tuomiossa Guigard v. komissio. ( 57 )

41.

VG:n toinen valitusperuste voidaan jakaa kolmeen osaan, joista yksi koskee oikeudellista virhettä yhteistoimintakirjeen oikeudellisessa luonnehdinnassa, toinen perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä ja kolmas ”asiakirja-aineiston” huomioon ottamista vääristyneellä tavalla.

42.

Jatkona sille, mitä olen todennut ensimmäisen valitusperusteen yhteydessä, aloitan tämän toisen valitusperusteen tarkastelun sen toisesta osasta, joka koskee unionin yleisen tuomioistuimen perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä sen luonnehtiessa yhteistoimintakirjeen sopimukseksi. Tämä valitusperusteen toinen osa olisi hyväksyttävä samoin perustein, jotka jo esitin tämän ratkaisuehdotuksen 34 kohdassa.

43.

VG:n komission oikeudenkäyntiväitettä koskevista huomautuksista nimittäin ilmenee, että unionin yleinen tuomioistuin ei ole tutkinut väitteitä, joilla on kiistetty yhteistoimintakirjeen sopimusoikeudellinen luonne – esimerkiksi komission oikeusasiamiehelle esittämä lausunto ja se, ettei komissio ole ottanut kantaa yhteistoimintakirjeen luonteeseen oikeusapuhakemuksen käsittelyn aikana unionin yleisessä tuomioistuimessa, ( 58 ) – tai kyseiset väitteet on hylätty antamatta todellista selitystä. ( 59 ) VG on lisäksi nojautunut tuomion komissio v. Systran ja Systran Luxembourg ( 60 ) 80 kohtaan, jossa todetaan, että ”vetoaminen sopimussuhteeseen – – tai sopimussuhteeseen perustuviin velvoitteisiin, jotka eivät liity riidanalaiseen toimintaan, ei riitä muuttamaan oikeusriidan luonnetta sopimusoikeudelliseksi”, ja päätellyt tämän perusteella, että pelkästään se, että on olemassa sopimus, ei ole esteenä sellaisen kanteen nostamiselle, jossa vedotaan sopimussuhteen ulkopuoliseen unionin vastuuseen. Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin vaikuttaa perustelleen riittämättömästi sitä, että se on luokitellut yhteistoimintakirjeen sopimukseksi.

44.

Edellä esitetyn perusteella tarkastelen toisen valitusperusteen muita osia vain toissijaisesti.

45.

Toisen valitusperusteen ensimmäisessä osassa VG väittää, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen, kun se on luonnehtinut kirjeen sopimukseksi. Unionin yleisen tuomioistuimen olisi tullut ottaa huomioon asianosaisten aikomus, kuten eurooppalaisten sopimusoikeusperiaatteiden 102 kohdassa määrätään. VG väittää, että unionin yleinen tuomioistuin ei ole määritellyt sopimukseen sovellettavaa lakia, jonka valossa sopimusluonnetta on tarkasteltava. Olettaen, että kyse olisi Ranskan laista, kuten komissio väittää, unionin yleisen tuomioistuimen olisi erityisesti tullut kiinnittää huomiota osapuolten aikomukseen ja siihen, olisiko yhteistoimintakirjeestä väitetysti aiheutuvat velvoitteet voitu panna täytäntöön pakolla.

46.

Osapuolten aikomusta koskevasta väitteestä on kylläkin todettava, että – kuten VG korostaa – valituksenalaisessa määräyksessä ei tosiasiallisesti mainita aikomusta, mutta myöskään valittaja ei ole käsitellyt tätä kysymys komission oikeudenkäyntiväitteestä unionin yleisessä tuomioistuimessa esittämissään huomautuksissa. Valittaja ei ole myöskään vedonnut eurooppalaisiin sopimusoikeusperiaatteisiin. Samoin on pakkotäytäntöönpanoa koskevan kysymyksen osalta. Nämä väitteet on siten jätettävä tutkimatta, koska ne ovat uusia. ( 61 ) Vastaavasti keskustelut unionin yleisessä tuomioistuimessa eivät ole koskeneet, kuten VG:kin myöntää, sopimukseen sovellettavan lain määrittelemistä eikä Ranskan lakia. Joka tapauksessa on niin, että unionin yleinen tuomioistuin ei ole soveltanut jotain tiettyä lakia luonnehtiessaan yhteistoimintakirjeen sopimukseksi. Näin ollen unionin yleisen tuomioistuimen suorittamaa arviointia ei voida moittia siitä, että se perustuisi Ranskan lain vääränlaiseen tulkintaan tai soveltamiseen.

47.

Toisen valitusperusteen viimeisestä osasta on muistutettava, että SEUT 256 artiklan 1 kohdan ja Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan unionin tuomioistuimelta voidaan hakea muutosta vain oikeuskysymysten osalta. Näin ollen ainoastaan unionin yleinen tuomioistuin on toimivaltainen määrittämään ratkaisun perustaksi asetettavan tosiseikaston, lukuun ottamatta sellaisia tapauksia, joissa määritetyn tosiseikaston paikkansapitämättömyys käy ilmi unionin yleiselle tuomioistuimelle toimitetusta aineistosta, ja arvioimaan näyttöä. Tosiseikaston määrittäminen ja näytön arviointi eivät siis ole sellainen oikeuskysymys, joka sinänsä kuuluu unionin tuomioistuimen harjoittaman valvonnan piiriin, jollei niitä ole otettu huomioon vääristyneellä tavalla. ( 62 ) Tällaisen vääristyneellä tavalla huomioon ottamisen on ilmettävä toimitetusta aineistosta selvästi ilman, että tosiseikastoa ja selvitysaineistoa on tarpeen ryhtyä arvioimaan uudelleen. ( 63 )

48.

Vääristyneellä tavalla huomioon ottaminen on siis käsite, joka liittyy läheisesti tosiseikkojen arviointiin. VG väittää kuitenkin, että yhteistoimintakirje on otettu huomioon vääristyneellä tavalla, koska unionin yleinen tuomioistuin on ”luonnehtinut” sen oikeudellisesti sopimukseksi. Tämä väite ei siis koske edellä mieleen palautetussa unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä perinteisesti tarkoitettua tosiseikkojen huomioon ottamista vääristyneellä tavalla, vaan virhettä yhteistoimintakirjeen luonnehdinnassa. Kun väite ymmärretään näin, sitä ei voida pitää erillisenä toisen valitusperusteen toisen osan yhteydessä jo tarkastellusta väitteestä eikä sitä näin ollen ole tarvetta tarkastella enemmälti.

49.

Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 61 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan on niin, että jos unionin tuomioistuin julistaa unionin yleisen tuomioistuimen päätöksen mitättömäksi, se voi joko itse ratkaista asian lopullisesti, jos asia on ratkaisukelpoinen, tai palauttaa asian unionin yleisen tuomioistuimen ratkaistavaksi. Koska mielestäni määräys on julistettava mitättömäksi, unionin tuomioistuin voi ratkaista kysymyksen siitä, onko unionin tuomioistuimilla toimivalta ratkaista VG:n esittämä vaatimus.

50.

Kaikkien oikeudenkäyntiasiakirjoista ilmenevien merkityksellisten seikkojen perusteella on niin, että unionin tuomioistuimen on asianmukaisesti otettava huomioon, että VG vetoaa unionin vastuuseen siitä, miten komissio toimi käsitellessään X:n VG:stä tekemää kantelua. VG vetoaa perusoikeuskirjan 41 artiklan rikkomiseen, hyvän hallinnon yleisten periaatteiden loukkaamiseen, puolustautumisoikeuksien noudattamatta jättämiseen, hyvää hallintotapaa koskevien ohjeiden 16 artiklan rikkomiseen, huolellisuusvelvoitteen laiminlyömiseen, syyttömyysolettaman loukkaamiseen, perusteluvelvollisuuden noudattamatta jättämiseen ja suhteellisuusperiaatteen loukkaamiseen. Väitetysti aiheutunut vahinko on luonteeltaan henkistä kärsimystä, sillä komission toiminta on väitetysti loukannut VG:n kunniaa, ihmisarvoa ja mainetta.

51.

Näiden useiden seikkojen perusteella vastuu, johon on vedottu, vaikuttaa siten ensi silmäyksellä sopimussuhteen ulkopuoliselta vastuulta. Vielä on kuitenkin selvitettävä, onko asiakirja, jonka molemmat asianosaiset ovat allekirjoittaneet, omiaan muuttamaan tätä toteamusta.

52.

Yhteistoiminta- ja liittymiskirjeessä ei nimenomaisesti todeta, että se on luonteeltaan sopimus. Kirjeen johdanto-osassa todetaan, että se on vain yhteenveto Team Europeen ”liittymisestä” johtuvista oikeuksista ja velvoitteista. Mistään sen kohdasta ei synny mielikuvaa, että sillä on erityinen oikeusvoima tai ainakin sopimuksen oikeusvoimaan verrattavissa oleva oikeusvoima. Missään kohdassa ei etenkään mainita mahdollista seuraamusta siitä, että yhteistoimintakirjettä ei noudateta. Missään yhteistoimintakirjeen kohdassa ei määritellä sovellettavaa lakia tai tuomioistuimia, jotka ovat toimivaltaisia tutkimaan mahdollisen oikeusriidan. Yhteistoimintakirjeen 5 kohdan toisessa alakohdassa määrätään, että asianosaiset voivat milloin tahansa kirjallisesti irtautua yhteistoimintakirjeessä vahvistetuista oikeuksista ja velvollisuuksista. Ennen kanteen jättämistä komissio ei itsekään ollut vakuuttunut yhteistoimintakirjeen sopimusoikeudellisesta luonteesta.

53.

Edellä todetusta ei voida päätellä, että VG:n vaatimus liittyy tuomiossa komissio v. Systran ja Systran Luxembourg ( 64 ) tarkoitettuun todelliseen sopimusoikeudelliseen asiayhteyteen, tarvitsematta tutkia sopimuksen käsitettä laajemmin tämän asian tosiseikkojen yhteydessä. Huomautan lisäksi, että yhteistoimintakirjeen katsominen luonteeltaan sopimusoikeudelliseksi pelkästään sen 5 kohdassa määrätyn perusteella merkitsisi väitetyn sopimuksen sisällön nimenomaista ja konkreettista tarkastelua, jonka unionin tuomioistuin on sulkenut pois edellä mainitun tuomion 76 ja 77 kohdassa, koska tällainen tarkastelu kuuluu oikeusriidan sisällön tutkimisen eikä oikeusriidan luonteen itsensä määrittelyn piiriin.

54.

Edellä todetusta seuraa joka tapauksessa selvästi, ettei asiakirja-aineiston tarkastelusta ilmene, että yhteistoimintakirjeen tulkitseminen sopimuksena olisi tarpeen sen ratkaisemiseksi, ovatko VG:n väitteet oikeutettuja.

55.

Toisin kuin komissio väittää, kyseessä olevat tosiseikat eivät ole verrattavissa tosiseikkoihin, joista oli kyse 20.5.2009 annettuun tuomioon Guigard v. komissio ( 65 ) johtaneessa asiassa. Mainitussa tuomiossa oli kyse komission kanssa tehdyn työsopimuksen uusimatta jättämisen riitauttamisesta. Kantaja vetosi siis sopimussuhteen ulkopuoliseen unionin vastuuseen siitä, että hänen työsopimustaan oli kieltäydytty uusimasta tällä tavalla. Vaikka unionin yleinen tuomioistuin oli katsonut, että niiden oikeussääntöjen vuoksi, joita oli väitetty rikotun, ( 66 ) ja koska kanteessa vaadittiin uuden sopimuksen tekemistä, kanteen voitiin katsoa koskevan sopimussuhteen ulkopuolista unionin vastuuta ja se oli tällä perusteella voitu nostaa unionin tuomioistuimissa, unionin tuomioistuin ei kuitenkaan noudattanut tätä lähestymistapaa vaan katsoi, että kannetta ei voitu erottaa työsopimuksen osapuolten välisistä sopimussuhteista varsinkaan, koska edellytykset, joiden täyttyessä sopimus voitiin uusia, oli määritelty itse sopimuksessa. ( 67 ) Asian sopimusoikeudellinen asiayhteys oli täysin selvä ja asianosaiset eivät olleet kiistäneet olleensa sopimussuhteessa. Kyse on perustavanlaatuisesta erosta suhteessa tässä valituksessa kyseessä olevaan tilanteeseen, joten edellä esitetystä ei voida johtaa mitään automaattista ohjetta tämän asian ratkaisemiseksi.

56.

Edellä esitetystä asian tarkastelusta seuraa näin ollen, että VG:n esittämä vahingonkorvausvaatimus ei perustu objektiivisesti ja yleisesti sopimusperusteisiin velvoitteisiin. Kanteen kohteena on siten luonteeltaan sopimussuhteen ulkopuolista vastuuta koskeva vahingonkorvausvaatimus. Kanteen tutkiminen kuuluu todellakin unionin yleisen tuomioistuimen toimivaltaan, sellaisena kuin se on määritelty SEUT 268 artiklassa.

57.

Vaikka valitus on hyväksyttävä ja unionin yleisessä tuomioistuimessa nostetun kanteen on todettava täyttävän tutkittavaksi ottamisen edellytykset, oikeusriita ei kuitenkaan ole ratkaisukelpoinen. Asia on näin ollen palautettava unionin yleisen tuomioistuimen ratkaistavaksi Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 61 artiklan nojalla.

58.

Koska asia on mielestäni palautettava unionin yleisen tuomioistuimen ratkaistavaksi, oikeudenkäyntikuluista on päätettävä myöhemmin.

59.

Kaiken edellä todetun perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin ratkaisee asian seuraavasti: