4.9.2017   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 293/22

Kanne 10.7.2017 – Euroopan komissio v. Ranskan tasavalta

(Asia C-416/17)

(2017/C 293/27)

Oikeudenkäyntikieli: ranska

Asianosaiset

Kantaja: Euroopan komissio (edustajat: asiamiehet J.-F. Brakeland ja W. Roels)

Vastaaja: Ranskan tasavalta

Vaatimukset

Kantaja vaatii, että unionin tuomioistuin

—

toteaa, ettei Ranskan tasavalta ole noudattanut vastaavuus- ja tehokkuusperiaatteisiin ja SEUT 49 artiklaan, SEUT 63 artiklaan ja SEUT 267 artiklan 3 kohtaan perustuvia velvoitteitaan pitämällä voimassa säännökset, joiden tavoitteena on osinkojen taloudellisen kaksinkertaisen verotuksen poistaminen, ja joiden mukaan emoyhtiö saa vähentää pidätyksestä, joka sen on tehtävä jakaessaan edelleen osakkeenomistajilleen tytäryhtiöidensä maksamia osinkoja, näiden osinkojen jakamiseen liittyvän veronhyvityksen, jos osingot ovat peräisin Ranskaan sijoittautuneesta tytäryhtiöstä, mutta jonka mukaan tätä mahdollisuutta ei ole, jos osingot ovat peräisin toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneesta tytäryhtiöstä, koska tällainen lainsäädäntö ei jälkimmäisessä tapauksessa oikeuta veronhyvitykseen, joka liittyy kyseisen tytäryhtiön jakamiin osinkoihin, koska tältä osin Conseil d'État’n oikeuskäytännön mukaan on tehty päätös pidätetyn veron palauttamisesta unionin oikeuden vastaisesti unionin tuomioistuimen tuomiossa C-310/09 Accor  (1) tarkoitetulla tavalla, seuraavien kolmen rajoituksen perusteella:

—

oikeutta perusteettomasti perittyjen verojen palauttamiselle on rajoitettu kieltäytymällä ottamasta huomioon muualle kuin Ranskaan sijoittautuneilta tytäryhtiöiltä perittävää veroa

—

oikeutta perusteettomasti perittyjen palauttamiselle on rajoitettu todisteita koskevien suhteettomien vaatimusten osalta

—

oikeutta lainvastaisesti perittyjen verojen palauttamiselle on rajoitettu veronhyvityksen osalta Ranskassa edelleen jaetulla määrällä, joka on peritty kolmannelta, muualle kuin Ranskaan sijoittautuneelta tytäryhtiöltä, ja ennen kuin Conseil d'État, hallinnollisia asioita käsittelevänä tuomioistuimena ja ylimpänä oikeusasteena, on ottanut käyttöön kyseiset rajoitukset ilman, että se on tiedustellut unionin tuomioistuimelta kyseisten rajoitusten yhteensopivuudesta unionin oikeuden kanssa.

—

velvoittaa Ranskan tasavallan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut

Euroopan komissio syyttää Ranskaa, Conseil d'État’n vakiintuneen oikeuskäytännön perusteella, kieltäytymisestä panna täysimääräisesti täytäntöön unionin tuomioistuimen tuomiota asiassa C-310/09 Ministre du Budget, des Comptes publics et de la Fonction publique v. Accor SA1, muun muassa asettamalla unionin oikeuden vastaisia rajoituksia perusteettomasti kannetun veron, eli irtaimen omaisuuden tuotosta tehdyn pidätyksen, palauttamiselle.

Tuomiossaan Accor, joka on annettu ennakkoratkaisukysymyksen johdosta, unionin tuomioistuin on todennut, että Ranskan verotussäännöstö, jonka tavoitteena osinkojen taloudellisen kaksinkertaisen verotuksen poistaminen, on syrjivä toiseen unionin jäsenvaltioon sijoittautuneen tytäryhtiön osinkojen verotuksen osalta. Verot, jotka unionin tuomioistuin on katsonut unionin oikeuden vastaisiksi, on näin ollen palautettava.

Komissio katsoo, ettei Ranska ole noudattanut unionin tuomioistuimen tuomiota erityisesti kolmen kohdan osalta:

—

Ranska ei ole ottanut huomioon ei-ranskalaisilta tytäryhtiöiltä jo perittyä veroa

—

Ranska pitää voimassa, rajoittaakseen kyseisten yhtiöiden oikeutta palautukseen, todisteita koskevia vaatimuksia, jotka eivät ole yhteensopivia unionin tuomioistuimen kriteerien kanssa

—

Ranska rajoittaa ehdottomalla tavalla kolmatta koskevaa veronhyvitysjärjestelmää ei-ranskalaisen tytäryhtiön osalta, joka jakaa osinkoja edelleen.

Kyseiset rikkomukset johtuvat lisäksi siitä, että Conseil d'État on rikkonut velvollisuuttaan esittää ennakkoratkaisupyyntö unionin tuomioistuimelle SEUT 267 artiklan nojalla.

(1)  Unionin tuomioistuimen 15.9.2011 antama tuomio (ensimmäinen jaosto) asiassa C-310/09, Ministre du Budget, des Comptes publics et de la Fonction publique v. Accor SA, EU:C:2011:581.