7.8.2017   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 256/16

1)

Sopivatko rikosasioita koskevasta eurooppalaisesta tutkintamääräyksestä annetun direktiivin 2014/41/EU (1) 14 artiklan kanssa yhteen kansallinen oikeus ja kansallinen oikeuskäytäntö, joiden mukaan etsinnän suorittamista asunnossa ja liiketiloissa sekä tiettyjen esineiden takavarikointia tai todistajan kuulemisen sallimista koskevan eurooppalaisen tutkintamääräyksen antamisen aineellisia perusteita ei voida riitauttaa välittömästi tuomioistuinratkaisuun kohdistuvalla oikeussuojakeinolla eikä erillisellä vahingonkorvauskanteella?

2)

Annetaanko direktiivin 14 artiklan 2 kohdassa asianomaiselle osapuolelle välittömästi oikeus valittaa eurooppalaista tutkintamääräystä koskevasta tuomioistuinratkaisusta, vaikka kansallisessa oikeudessa ei säädetä tällaisesta prosessioikeudellisesta mahdollisuudesta?

3)

Onko henkilö, jota vastaan syyte nostettiin, direktiivin 14 artiklan 4 kohdassa tarkoitettu asianomainen osapuoli, kun otetaan huomioon direktiivin 14 artiklan 2 kohta luettuna yhdessä 6 artiklan 1 kohdan a alakohdan ja 1 artiklan 4 kohdan kanssa, jos todisteidenhankkimistoimenpide kohdistuu kolmanteen osapuoleen?

4)

Onko henkilö, joka asuu tiloissa ja käyttää tiloja, joissa etsintä ja takavarikointi on määrä tehdä, tai henkilö, jota on määrä kuulla todistajana, direktiivin 14 artiklan 4 kohdassa – luettuna yhdessä 2 kohdan kanssa – tarkoitettu asianomainen osapuoli?