UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (seitsemäs jaosto)

25 päivänä heinäkuuta 2018 ( *1 )

Ennakkoratkaisupyyntö – Sosiaalipolitiikka – Työntekijöiden suoja työnantajan maksukyvyttömyystilanteessa – Direktiivi 2008/94/EY – 3 ja 4 artikla – Palkkaturvajärjestelmien turvaamat työntekijöiden palkkasaatavat – Palkkaturvajärjestelmien vastuun rajoittaminen – Sellaisten palkkasaatavien jättäminen suojan ulkopuolelle, jotka ovat syntyneet yli kolme kuukautta ennen kuin maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamista koskeva tuomioistuimen päätös merkittiin kaupparekisteriin

Asiassa C-338/17,

jossa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka Varhoven administrativen sad (ylin hallintotuomioistuin, Bulgaria) on esittänyt 31.5.2017 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 7.6.2017, saadakseen ennakkoratkaisun asiassa

Virginie Marie Gabrielle Guigo

vastaan

Fond ”Garantirani vzemania na rabotnitsite i sluzhitelite”,

UNIONIN TUOMIOISTUIN (seitsemäs jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja A. Rosas sekä tuomarit C. Toader ja E. Jarašiūnas (esittelevä tuomari),

julkisasiamies: Y. Bot,

kirjaaja: A. Calot Escobar,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä esitetyn,

ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet

–	Virginie Marie Gabrielle Guigo, edustajanaan H. Hristev, advokat,

–	Bulgarian hallitus, asiamiehinään L. Zaharieva ja E. Petranova,

–	Euroopan komissio, asiamiehinään M. Kellerbauer, Y. Marinova ja P. Mihaylova,

päätettyään julkisasiamiestä kuultuaan ratkaista asian ilman ratkaisuehdotusta,

on antanut seuraavan

tuomion

Ennakkoratkaisupyyntö koskee SEUT 151 ja SEUT 153 artiklan, Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 20 artiklan, työntekijöiden suojasta työnantajan maksukyvyttömyystilanteessa 22.10.2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/94/EY (EUVL 2008, L 283, s. 36) 3, 4, 11 ja 12 artiklan sekä menettelyllisen itsemääräämisoikeuden periaatteen ja vastaavuus-, tehokkuus- ja suhteellisuusperiaatteiden tulkintaa.

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa vastakkain ovat Virginie Marie Gabrielle Guigo ja Fond ”Garantirani vzemania na rabotnitsite i sluzhitelite” (työntekijöiden palkkaturvasta vastaava laitos, Bulgaria), joka on Natsionalen osiguritelen institutin (kansallinen sosiaaliturvalaitos, Bulgaria) alainen elin (jäljempänä palkkaturvalaitos), ja jossa on kyse maksamattomia palkkasaatavia koskevan turvan epäämisestä.

Asiaa koskevat oikeussäännöt

Unionin oikeus

Direktiivillä 2008/94 kodifioitiin työntekijöiden suojaa työnantajan maksukyvyttömyystilanteessa koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 20.10.1980 annettu neuvoston direktiivi 80/987/ETY (EYVL 1980, L 283, s. 23), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna 23.9.2002 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2002/74/EY (EYVL 2002, L 270, s. 10), ja kumottiin se.

4	Direktiivin 2008/94 1 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa: ”Tätä direktiiviä sovelletaan työntekijöiden työsopimuksista tai työsuhteista johtuviin saataviin työnantajalta, joka on 2 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla maksukyvytön.”

Direktiivin 3 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet, jotta palkkaturvajärjestelmät turvaavat, jollei 4 artiklasta muuta johdu, työsopimuksista tai työsuhteista, myös työsuhteen päättymisen yhteydessä maksettavasta erorahasta, jos tästä on säädetty kansallisessa lainsäädännössä, johtuvien maksamatta olevien työntekijöiden saatavien suorituksen.

Palkkaturvajärjestelmä turvaa maksamattomat palkkasaatavat tiettyä jäsenvaltioiden määrittämää päivää edeltävältä ja/tai tapauksen mukaan sen jälkeiseltä ajalta.”

Direktiivin 4 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1. Jäsenvaltiot voivat rajoittaa palkkaturvajärjestelmien 3 artiklassa tarkoitettua vastuuta.

2. Käyttäessään 1 kohdassa tarkoitettua mahdollisuutta jäsenvaltion on vahvistettava sen ajan kesto, jolta palkkaturvajärjestelmän on vastattava maksamatta olevista saatavista. Tämä aika ei kuitenkaan saa olla lyhyempi kuin 3 artiklan toisessa kohdassa tarkoitettua päivää edeltävä ja/tai sen jälkeinen ajanjakso, joka kattaa työsuhteen kolme viimeistä kuukautta.

Jäsenvaltiot voivat sisällyttää tämän kolmen kuukauden vähimmäisajan viiteajanjaksoon, jonka pituus on vähintään kuusi kuukautta.

Jäsenvaltiot, jotka säätävät vähintään 18 kuukauden viiteajanjakson, voivat rajoittaa kahdeksaan viikkoon ajan, jolta palkkaturvajärjestelmä vastaa maksamatta olevista saatavista. Tässä tapauksessa vähimmäisajanjakson laskemisessa otetaan huomioon työntekijöille edullisimmat ajanjaksot.

3. Jäsenvaltiot voivat asettaa enimmäismääriä palkkaturvajärjestelmän suoritettavaksi tuleville maksuille. Nämä enimmäismäärät eivät saa alittaa tasoa, joka on yhteensopiva tämän direktiivin sosiaalisen tavoitteen kanssa.

Käyttäessään tätä mahdollisuutta jäsenvaltion on ilmoitettava komissiolle menetelmä, jota noudattaen se asettaa enimmäismäärän.”

Saman direktiivin 12 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Tällä direktiivillä ei rajoiteta jäsenvaltioiden oikeutta:

a)	toteuttaa väärinkäytösten estämiseksi tarvittavia toimenpiteitä;

evätä 3 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitettua turvaa tai poistaa 7 artiklassa tarkoitettu vastuu taikka vähentää niitä, jos ilmenee, että velvoitteen täyttäminen ei ole perusteltua, koska työntekijällä ja työnantajalla on sellaisia erityisiä siteitä toisiinsa ja sellaisia yhteisiä etuja, jotka johtuvat heidän välisestään salaisesta sopimuksesta;

evätä 3 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitettua maksuvelvollisuutta tai poistaa 7 artiklassa tarkoitettu vastuu taikka heikentää niitä tapauksissa, joissa työntekijä yksin tai lähisukulaistensa kanssa on omistanut olennaisen osan työnantajan yrityksestä tai yritystoiminnasta ja vaikuttanut huomattavasti sen toimintaan.”

Bulgarian oikeus

Työntekijöiden saatavien suojaamisesta työnantajan maksukyvyttömyystilanteessa annetun lain (Zakon za garantiranite vzemania na rabotnitsite i sluzhitelite pri nesastoyatelnost na rabotodatelia, jäljempänä työntekijöiden saatavien suojaamisesta annettu laki) 4 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Työntekijät, jotka ovat tai olivat työsuhteessa 2 §:ssä tarkoitettuun työnantajaan, voivat vaatia tässä laissa tarkoitettuja turvattuja palkkasaatavia kyseisen työsuhteen kestosta ja työajoista riippumatta, kunhan työsuhde

1.	ei ollut päättynyt päivänä, jona 6 §:ssä tarkoitettu päätös merkittiin kaupparekisteriin

2.	päättyi niiden kolmen viimeisen kuukauden aikana, jotka edelsivät 6 §:ssä tarkoitetun päätöksen merkitsemistä kaupparekisteriin.”

Mainitun lain 6 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Työntekijä saa oikeuden 4 §:n 1 momentissa tarkoitettuihin turvattuihin palkkasaataviin päivänä, jona kaupparekisteriin merkitään tuomioistuimen päätös, jolla

1.	aloitetaan maksukyvyttömyysmenettely

2.	aloitetaan maksukyvyttömyysmenettely ja julistetaan samanaikaisesti velallinen maksukyvyttömäksi

3.	aloitetaan maksukyvyttömyysmenettely, todetaan yrityksen toiminnan päättyminen, julistetaan velallinen maksukyvyttömäksi ja keskeytetään maksukyvyttömyysmenettely sillä perusteella, että varat ovat riittämättömiä menoista vastaamiseksi.”

Mainitun lain 25 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Tässä laissa tarkoitetut turvatut palkkasaatavat myönnetään tätä tarkoitusta varten laaditun mallin mukaan täytetyn ilmoituslomakkeen perusteella; työntekijä lähettää mainitun lomakkeen työnantajan toimipaikkaa lähinnä sijaitsevalle kansallisen sosiaaliturvalaitoksen paikallistoimistolle kahden kuukauden kuluessa päivästä, jona 6 §:ssä tarkoitettu päätös merkittiin rekisteriin, tai päivästä, jona bulgarialainen työnantaja ilmoitti työntekijöille maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamisesta toisen jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti.”

Työlain (Kodeks na truda) 358 §:ssä säädetään seuraavaa:

”1) Työriitoja koskevat kanteet on nostettava seuraavissa määräajoissa:

– –

3.	kolmen vuoden kuluessa kaikkien muiden työriitojen osalta.

2) Edellisessä momentissa tarkoitetut määräajat alkavat kulua

– –

2.	muiden kanteiden osalta päivästä, jona kanteen kohteena olevasta oikeudesta on tullut kannekelpoinen, tai päivästä, jona sen täytäntöönpano on tullut mahdolliseksi. Rahavelkojen osalta kannekelpoisuuden oletetaan alkavan päivänä, jona saatava olisi pitänyt maksaa suunnitellusti.

– –”

Pääasia ja ennakkoratkaisukysymykset

12	Virginie Marie Gabrielle Guigo työskenteli 29.6.2007–14.5.2012 Evrosilex OOD ‑nimisessä yhtiössä, joka on sijoittautunut Varnaan (Bulgaria).

Rayonen sad Varna (Varnan piirituomioistuin, Bulgaria) velvoitti 26.6.2013 antamallaan ratkaisulla Evrosilexin suorittamaan Guigolle tietyt saatavat, jotka vastasivat nettokorvausta maalis-, huhti- ja toukokuussa 2012 pidetyistä palkallisista lomista, toukokuun 2012 palkkaa ja työsopimuksen päättymisestä ilman irtisanomista maksettavaa korvausta, laillisine korkoineen.

14	Okrazhen sad Varna (Varnan maakunnallinen tuomioistuin, Bulgaria) aloitti 18.12.2013 antamallaan päätöksellä Evrosilexia koskevan maksukyvyttömyysmenettelyn, jossa tämä julistettiin maksukyvyttömäksi. Tämä päätös merkittiin samana päivänä kaupparekisteriin.

Guigo vaati 3.8.2016 palkkaturvalaitokselta saatavia, jotka vastasivat Evrosilexin maksamatta jättämiä palkkoja. Vaatimus perustui työntekijöiden saatavien suojaamisesta annettuun lakiin, Rayonen sad Varnan (Varnan alueellinen tuomioistuin) 26.6.2013 antamaan päätökseen ja tuon päätöksen perusteella annettuun täytäntöönpanomääräykseen. Koska palkkaturvalaitos ei vastannut säädetyssä määräajassa, Guigo nosti tästä implisiittisestä hylkäävästä päätöksestä kanteen Administrativen sad Varnassa (Varnan hallintotuomioistuin, Bulgaria).

16	Palkkaturvalaitos hylkäsi nimenomaisesti lopulta 13.9.2016 tekemällään päätöksellä Guigon vaatimuksen työntekijöiden saatavien suojaamisesta annetun lain 4 §:n 1 momentin 2 kohdan ja 25 §:n perusteella. Guigo nosti tästä päätöksestä kanteen Administrativen sad Varnassa.

Mainittu tuomioistuin hylkäsi 7.12.2016 antamallaan päätöksellä Guigon kaksi kannetta ja totesi yhtäältä, että työntekijöiden saatavien suojaamisesta annetun lain 4 §:n 1 momentissa vahvistetut, työsopimuksen päättymistä koskevat edellytykset eivät täyttyneet ja toisaalta, että – kuten 18.4.2013 annetusta tuomiosta Mustafa (C-247/12, EU:C:2013:256) kävi ilmi – jäsenvaltiot voivat unionin oikeuden nojalla säätää pääasiassa kyseessä olevan kaltaisesta kolmen kuukauden määräajasta rajoittamatta perusteettomasti direktiivin 2008/94 soveltamisalaa.

18	Guigo teki tuosta päätöksestä kassaatiovalituksen Varhoven administrativen sadiin (ylin hallintotuomioistuin, Bulgaria), joka on ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että pääasiassa herää kysymys, poistetaanko työntekijöiden saatavien suojaamisesta annetun lain 4 §:n 1 momentilla pääasiassa kyseessä olevan kaltaisissa olosuhteissa SEUT 151 ja SEUT 153 artiklan sekä direktiivin 2008/94 3 ja 4 artiklan täysi vaikutus, koska voitaisiin katsoa, että mainitulla kansallisella säännöksellä estetään se, että työntekijä, joka on turvattujen palkkasaatavien haltija, voi saada vähimmäissuojaa.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee täsmällisemmin, sallitaanko unionin oikeudessa se, että jäsenvaltio antaa työntekijöiden saatavien suojaamisesta annetun lain 4 §:n 1 momentin kaltaisen säännöksen, jossa jätetään vähimmäissuojan ulkopuolelle silloin, kun työnantaja on julistettu maksukyvyttömäksi, sellaiset palkkasaatavat, jotka ovat syntyneet työsuhteesta, joka on päättynyt yli kolme kuukautta ennen maksukyvyttömäksi julistamista, kun tämä tapahtuu automaattisesti ja ehdottomasti. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin huomauttaa, että direktiivissä 2008/94 ei säädetä mahdollisuudesta rajoittaa niiden henkilöiden ryhmää, joilla on työntekijöiden asema ja joilla on maksamattomia palkkasaatavia maksukyvyttömäksi julistetulta työnantajalta, lukuun ottamatta erityistä henkilöryhmää, jotka on suljettu suojan ulkopuolelle tämän direktiivin 12 artiklassa säädetyn olettaman nojalla.

Lisäksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii, taataanko työntekijöiden saatavien suojaamisesta annetun lain 25 §:ssä säädetyllä kahden kuukauden määräajalla, jonka kuluessa turvattujen palkkasaatavien maksupyyntö on esitettävä ja joka alkaa kulua päivästä, jona maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamista koskeva tuomioistuimen päätös merkittiin kaupparekisteriin, työntekijöiden suojan riittävä taso, tai rajoitetaanko tällä määräajalla kohtuuttomasti näille työntekijöille direktiivin 2008/94 nojalla kuuluvien oikeuksien käyttämistä. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa tässä yhteydessä, että työlaissa säädetään kolmen vuoden määräajasta, jonka kuluessa palkkasaatavien maksamista koskeva kanne on nostettava ja joka alkaa kulua päivästä, jona työnantajan olisi pitänyt suorittaa velka, ja että vaikka näillä kahdella lailla säännellään luonteeltaan erilaisia tilanteita, niillä on kuitenkin yhteinen päämäärä eli työntekijöiden palkkasaatavien suojaaminen.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii lisäksi, onko työntekijöiden saatavien suojaamisesta annetun lain 25 § yhteensopiva direktiivin 2008/94 3 ja 4 artiklan sekä suhteellisuus- ja tehokkuusperiaatteiden kanssa, siksi, että tätä säännöstä sovelletaan automaattisesti ja ilman mitään mahdollisuutta arvioida tapauskohtaisesti kuhunkin asiaan liittyviä erityispiirteitä.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa lopuksi, että sillä on epäselvyyttä siitä, onko perusoikeuskirjan 20 artiklan kanssa yhteensopivaa se, että työntekijöitä, joilla on oikeus maksamattomien palkkasaataviensa suojaan, kohdellaan eri tavalla sen mukaan, sovelletaanko työlain 358 §:n 1 momentin 3 kohtaa vai työntekijöiden saatavien suojaamisesta annetun lain 4 §:n 1 momenttia ja onko työnantaja maksukykyinen vai ei.

Tässä tilanteessa Varhoven administrativen sad on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

”1)

Onko SEUT 151 ja SEUT 153 artiklaa sekä direktiivin [2008/94] 3, 4, 11 ja 12 artiklaa tulkittava siten, että niissä sallitaan [työntekijöiden saatavien suojaamisesta annetun lain] 4 §:n 1 momentin kaltainen kansallinen säännös, jonka mukaan maksamattomien palkkasaatavien suojan ulkopuolelle jäävät henkilöt, joiden työsuhde päättyi ennen kolmen kuukauden pituista ajanjaksoa, joka edelsi työnantajan maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamista koskevan päätöksen merkitsemistä kaupparekisteriin?

Jos vastaus ensimmäiseen kysymykseen on myöntävä, onko jäsenvaltioiden menettelyllistä itsemääräämisoikeutta koskevaa periaatetta tulkittava vastaavuus-, tehokkuus- ja suhteellisuusperiaatteet huomioon ottaen SEUT 151 ja SEUT 153 artiklassa ja direktiivissä [2008/94] vahvistetun sosiaalisen tavoitteen yhteydessä siten, että sen perusteella sallitaan [työntekijöiden saatavien suojaamisesta annetun lain] 25 §:n kaltainen kansallinen toimenpide, jonka mukaan kahden kuukauden määräajan kuluttua siitä, kun maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamista koskeva tuomioistuimen päätös merkittiin rekisteriin, oikeudet turvattuja palkkasaatavia koskevien vaatimusten esittämiseen ja turvattujen palkkasaatavien maksuun sammuvat, kun jäsenvaltion kansalliseen oikeuteen sisältyy työlain 358 §:n 1 momentin 3 kohdan kaltainen säännös, jonka mukaan määräaika maksamattomia palkkasaatavia koskevien vaatimusten esittämiselle on kolme vuotta alkaen siitä ajankohdasta, jona saatava olisi pitänyt maksaa, ja tämän määräajan päätyttyä suoritettuja maksuja ei pidetä perusteettomina?

Onko [perusoikeuskirjan] 20 artiklaa tulkittava siten, että sen mukaan on sallittua kohdella eri tavalla yhtäältä työntekijöitä, joilla on maksamattomia palkkasaatavia ja joiden työsuhteet päättyivät ennen sitä kolmen kuukauden ajanjaksoa, joka edelsi työnantajan maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamista koskevan päätöksen merkitsemistä rekisteriin, ja työntekijöitä, joiden työsuhteet päättyivät kyseisen kolmen kuukauden määräajan aikana, sekä toisaalta sellaisia työntekijöitä, joilla on työsuhteensa päätyttyä työlain 358 §:n 1 momentin 3 kohdan nojalla oikeus työsuhteensa päättyessä maksamatta olevien palkkasaataviensa suojaan kolmen vuoden ajan alkaen siitä ajankohdasta, jona saatava olisi pitänyt maksaa?

Onko direktiivin [2008/94] 4 artiklaa, luettuna yhdessä kyseisen direktiivin 3 artiklan ja suhteellisuusperiaatteen kanssa, tulkittava siten, että siinä sallitaan [työntekijöiden saatavien suojaamisesta annetun lain] 25 §:n kaltainen säännös, jonka mukaan oikeudet vaatimusten esittämiseen ja turvattuihin saataviin sammuvat automaattisesti ja ilman mahdollisuutta kuhunkin asiaan liittyvien erityispiirteiden tapauskohtaiseen arviointiin, kun kahden kuukauden määräaika, joka alkaa maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamista koskevan päätöksen merkitsemisestä rekisteriin, päättyy?

Ennakkoratkaisukysymysten tarkastelu

Ensimmäinen kysymys

Aluksi on todettava, että koska direktiivi 2008/94 perustuu EY 137 artiklan, josta on tullut SEUT 153 artikla, 2 kohtaan ja se annettiin tarkoituksena toteuttaa SEUT 151 artiklassa vahvistetut päämäärät, ensimmäiseen kysymykseen vastaamiseksi on tulkittava ainoastaan mainitun direktiivin säännöksiä.

Näin ollen on katsottava, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä kysymyksellään pääasiallisesti, onko direktiiviä 2008/94 tulkittava siten, että se on esteenä työntekijöiden saatavien suojaamisesta annetun lain 4 §:n 1 momentin kaltaiselle kansalliselle lainsäädännölle, jossa ei turvata sellaisten työntekijöiden palkkasaatavia, joiden työsopimus on päättynyt yli kolme kuukautta ennen kuin heidän työnantajansa maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamista koskeva tuomioistuimen päätös merkittiin kaupparekisteriin.

27	Direktiivin 2008/94 1 artiklan 1 kohdan sanamuodon mukaan direktiiviä sovelletaan työntekijöiden työsopimuksista tai työsuhteista johtuviin saataviin työnantajalta, joka on maksukyvytön.

Oikeuskäytännössä katsotaan vakiintuneesti, että tämän direktiivin sosiaaliseen päämäärään sisältyy se, että työntekijöille on työnantajan maksukyvyttömyystilanteessa varmistettava Euroopan unionissa tietty vähimmäissuoja heidän työsopimuksista tai työsuhteista johtuvien, määrätyltä ajanjaksolta maksamatta olevien palkkasaataviensa maksun varmistamiseksi (tuomio 28.11.2013, Gomes Viana Novo ym., C-309/12, EU:C:2013:774, 20 kohta ja tuomio 2.3.2017, Eschenbrenner, C-496/15, EU:C:2017:152, 52 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

29	Tätä tarkoitusta silmällä pitäen mainitun direktiivin 3 artiklassa velvoitetaan jäsenvaltiot toteuttamaan tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että kansalliset palkkaturvajärjestelmät turvaavat työntekijöiden maksamattomat palkkasaatavat.

Kuten unionin tuomioistuin on jo todennut, direktiivissä 2008/94 annetaan kuitenkin jäsenvaltioille mahdollisuus rajoittaa maksamisvelvollisuutta vahvistamalla viiteajanjakso tai palkkaturvakausi ja/tai asettamalla enimmäismäärä suoritettaville maksuille (ks. analogisesti direktiivin 80/987 kanssa tuomio 28.11.2013, Gomes Viana Novo ym., C-309/12, EU:C:2013:774, 22 kohta ja määräys 10.4.2014, Macedo Maia ym., C-511/12, ei julkaistu, EU:C:2014:268, 21 kohta).

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan jäsenvaltioiden mahdollisuutta rajoittaa niiden palkkaturvavastuuta koskevat direktiivin 2008/94 säännökset osoittavat, että direktiivillä käyttöön otetussa järjestelmässä otetaan huomioon näiden jäsenvaltioiden taloudellinen kapasiteetti ja pyritään säilyttämään niiden palkkaturvajärjestelmien taloudellinen tasapaino (ks. analogisesti tuomio 28.11.2013, Gomes Viana Novo ym., C-309/12, EU:C:2013:774, 29 kohta ja määräys 10.4.2014, Macedo Maia ym., C-511/12, ei julkaistu, EU:C:2014:268, 21 kohta).

32	Direktiivin 2008/94 3 artiklan toisessa kohdassa säädetään siten yhtäältä, että palkkaturvajärjestelmä turvaa maksamattomat palkkasaatavat tiettyä jäsenvaltioiden määrittämää päivää edeltävältä ja/tai tapauksen mukaan sen jälkeiseltä ajalta.

Toisaalta direktiivin 2008/94 4 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat rajoittaa saman direktiivin 3 artiklassa tarkoitettua palkkaturvajärjestelmien vastuuta. Mainitun direktiivin 4 artiklan 2 kohdassa säädetään, että käyttäessään kyseistä mahdollisuutta jäsenvaltion on vahvistettava sen ajan kesto, jolta palkkaturvajärjestelmän on vastattava maksamatta olevista saatavista. Tämä aika ei kuitenkaan saa olla lyhyempi kuin saman direktiivin 3 artiklan toisessa kohdassa tarkoitettua päivää edeltävä ja/tai sen jälkeinen ajanjakso, joka kattaa työsuhteen kolme viimeistä kuukautta. Näissä säännöksissä annetaan myös jäsenvaltioille mahdollisuus sijoittaa mainittu kolmen kuukauden vähimmäisjakso viiteajanjaksoon, jonka on oltava vähintään kuuden kuukauden pituinen, sekä mahdollisuus säätää kahdeksaan viikkoon rajoittuvasta vähimmäisturvasta edellyttäen, että tämä kahdeksan viikon jakso sijoittuu pidemmän, vähintään 18 kuukauden pituisen viiteajanjakson sisälle (ks. analogisesti tuomio 28.11.2013, Gomes Viana Novo ym., C-309/12, EU:C:2013:774, 26 kohta).

On todettava, että direktiivin 2008/94 4 artiklassa säädettyjen kaltaisia tapauksia, joissa palkkaturvajärjestelmien maksuvelvollisuutta voidaan rajoittaa, on tulkittava suppeasti (ks. analogisesti tuomio 17.11.2011, van Ardennen, C-435/10, EU:C:2011:751, 34 kohta ja tuomio 28.11.2013, Gomes Viana Novo ym., C-309/12, EU:C:2013:774, 31 kohta). Tällainen suppea tulkinta ei kuitenkaan voi tehdä tehottomaksi jäsenvaltioille nimenomaisesti varattua mahdollisuutta rajoittaa mainittua maksuvelvollisuutta (ks. vastaavasti tuomio 28.11.2013, Gomes Viana Novo ym., C-309/12, EU:C:2013:774, 32 kohta).

Nyt käsiteltävässä asiassa työntekijöiden saatavien suojaamisesta annetun lain 6 §:ssä vahvistettiin direktiivin 2008/94 3 artiklan toisen kohdan mukaisesti viitepäiväksi päivä, jona maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamista koskeva tuomioistuimen päätös merkittiin kaupparekisteriin. Unionin tuomioistuimen käytettävissä olevasta asiakirja-aineistosta ei myöskään käy ilmi, että Bulgarian tasavalta olisi käyttänyt mainitun direktiivin 4 artiklan 2 kohdan toisessa ja kolmannessa alakohdassa säädettyä mahdollisuutta vahvistaa tässä säännöksessä tarkoitettu viiteajanjakso.

Mainitun direktiivin 4 artiklan 1 kohdan ja 4 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan jäsenvaltiot voivat rajoittaa palkkaturvajärjestelmien vastuuta turvasta tapauksessa, jossa työsuhde on päättynyt ennen tätä viitepäivää, myöntämällä turvaa ainoastaan niille työntekijöille, joiden työsuhde on päättynyt niiden kolmen viimeisen kuukauden aikana, jotka edelsivät mainittua päivää, kuten säädetään työntekijöiden saatavien suojaamisesta annetun lain 4 §:n 1 momentissa. Sellaisten työntekijöiden, joiden työsuhde on päättynyt tätä ajanjaksoa aikaisemmin, jättämisellä suojan ulkopuolelle ei näet loukata direktiivin 2008/94 4 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädettyä vähimmäissuojaa, koska näillä työntekijöillä ei ole maksukyvyttömältä työnantajalta heidän työsopimuksistaan tai työsuhteista johtuvia maksamattomia palkkasaatavia, jotka ovat syntyneet niiden kolmen viimeisen kuukauden aikana, jotka edelsivät mainittua viitepäivää.

Edellä esitetyn perusteella ensimmäiseen kysymykseen on vastattava, että direktiiviä 2008/94 on tulkittava siten, että se ei ole esteenä työntekijöiden saatavien suojaamisesta annetun lain 4 §:n 1 momentin kaltaiselle kansalliselle lainsäädännölle, jossa ei turvata sellaisten työntekijöiden palkkasaatavia, joiden työsuhde on päättynyt yli kolme kuukautta ennen kuin heidän työnantajansa maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamista koskeva tuomioistuimen päätös merkittiin kaupparekisteriin.

Toinen, kolmas ja neljäs kysymys

38	Kun otetaan huomioon ensimmäiseen kysymykseen annettu vastaus, ei ole tarpeen vastata toiseen, kolmanteen ja neljänteen kysymykseen.

Oikeudenkäyntikulut

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (seitsemäs jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

Työntekijöiden suojasta työnantajan maksukyvyttömyystilanteessa 22.10.2008 annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviä 2008/94/EY on tulkittava siten, että se ei ole esteenä työntekijöiden saatavien suojaamisesta työnantajan maksukyvyttömyystilanteessa annetun lain (Zakon za garantiranite vzemania na rabotnitsite i sluzhitelite pri nesastoyatelnost na rabotodatelia) 4 §:n 1 momentin kaltaiselle kansalliselle lainsäädännölle, jossa ei turvata sellaisten työntekijöiden palkkasaatavia, joiden työsuhde on päättynyt yli kolme kuukautta ennen kuin heidän työnantajansa maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamista koskeva tuomioistuimen päätös merkittiin kaupparekisteriin.

Allekirjoitukset

( *1 ) Oikeudenkäyntikieli: bulgaria.