UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (ensimmäinen jaosto)

30 päivänä tammikuuta 2019 ( *1 )

”Ennakkoratkaisupyyntö — Jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentäminen — Direktiivin 2014/40/EU pätevyys — Tupakkatuotteiden valmistaminen, esittämistapa ja myynti — Ainesosia koskeva sääntely — Maustettujen tupakkatuotteiden kielto”

Asiassa C-220/17,

jossa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka Verwaltungsgericht Berlin (Berliinin hallintotuomioistuin, Saksa) on esittänyt 21.4.2017 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 27.4.2017, saadakseen ennakkoratkaisun asiassa

Planta Tabak-Manufaktur Dr. Manfred Obermann GmbH & Co. KG

vastaan

Land Berlin,

UNIONIN TUOMIOISTUIN (ensimmäinen jaosto),

toimien kokoonpanossa: varapresidentti R. Silva de Lapuerta, joka hoitaa ensimmäisen jaoston puheenjohtajan tehtäviä, sekä tuomarit A. Arabadjiev, E. Regan, C. G. Fernlund ja S. Rodin (esittelevä tuomari),

julkisasiamies: H. Saugmandsgaard Øe,

kirjaaja: hallintovirkamies R. Şereş,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 21.3.2018 pidetyssä istunnossa esitetyn,

ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet

Planta Tabak-Manufaktur Dr. Manfred Obermann GmbH & Co. KG, edustajinaan T. Masing ja C. Eckart, Rechtsanwälte,

Espanjan hallitus, asiamiehenään S. Jiménez García,

Ranskan hallitus, asiamiehinään R. Coesme ja D. Colas,

Unkarin hallitus, asiamiehinään G. Koós ja Z. Fehér,

Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus, asiamiehinään S. Brandon, I. Rogers ja Z. Lavery,

Norjan hallitus, asiamiehinään P. Wennerås, M. Schei ja M. Reinertsen Norum,

Euroopan parlamentti, asiamiehinään L. Visaggio, U. Rösslein ja J. Rodrigues,

Euroopan unionin neuvosto, asiamiehinään P. Plaza García, E. Karlsson ja R. Wiemann,

Euroopan komissio, asiamiehinään M. Kellerbauer ja J. Tomkin,

kuultuaan julkisasiamiehen 4.7.2018 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,

on antanut seuraavan

tuomion

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee tupakkatuotteiden ja vastaavien tuotteiden valmistamista, esittämistapaa ja myyntiä koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämisestä sekä direktiivin 2001/37/EY kumoamisesta 3.4.2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/40/EU (EUVL 2014, L 127, s. 1) 7 artiklan 1, 7 ja 14 kohdan ja 8–11 artiklan, erityisesti 9 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan, 4 kohdan a alakohdan toisen virkkeen ja 6 kohdan, 10 artiklan 1 kohdan b, e, ja f alakohdan, 11 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan ensimmäisen virkkeen ja 13 artiklan 1 kohdan c alakohdan pätevyyttä sekä 7 artiklan 14 kohdan ja 13 artiklan 1 kohdan c alakohdan ja 3 kohdan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat Planta Tabak-Manufaktur Dr. Manfred Obermann GmbH & Co. KG (jäljempänä Planta Tabak) ja Land Berlin (Berliinin osavaltio, Saksa) ja joka koskee tiettyjen tupakkatuotteiden markkinoille saattamiskieltoa ja tupakkatuotteiden pakkausmerkintöjen ja pakkausten alaa koskevia sääntöjä.

Asiaa koskevat oikeussäännöt

3

Direktiivin 2014/40 yhdeksännessä perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”On tarpeen lisätä useita määritelmiä, jotta varmistetaan tämän direktiivin yhdenmukainen soveltaminen jäsenvaltioissa. Kun sovelletaan tällä direktiivillä säädettyjä eri velvollisuuksia eri tuoteluokkiin ja asianomainen tuote kuuluu useampaan kuin yhteen luokkaan (esimerkiksi piipputupakka tai kääretupakka), olisi sovellettava niitä velvollisuuksia, jotka ovat tiukempia.”

4

Kyseisen direktiivin johdanto-osan 16 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”Sääntelyn erilaistuminen on sitäkin todennäköisempää, kun otetaan huomioon tupakkatuotteet, joissa tunnusomaisena makuna on muu kuin tupakan maku, mikä saattaisi helpottaa tupakan käytön aloittamista tai vaikuttaa kulutustottumuksiin. Olisi vältettävä toimenpiteitä, joilla otetaan käyttöön perusteettomia kohtelueroja erityyppisten maustettujen savukkeiden välillä. Sellaiset tuotteet, joissa on tunnusomaisia makuja ja joiden myyntimäärät ovat suhteellisen suuria, olisi kuitenkin poistettava asteittain pitkän ajanjakson kuluessa, jotta kuluttajilla olisi riittävästi aikaa siirtyä käyttämään muita tuotteita.”

5

Mainitun direktiivin 1 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Tämän direktiivin tarkoituksena on lähentää jäsenvaltioiden lakeja, asetuksia ja hallinnollisia määräyksiä, – –

– –

jotta helpotetaan tupakkatuotteiden ja vastaavien tuotteiden sisämarkkinoiden moitteetonta toimintaa pitäen lähtökohtana varsinkin nuorten terveyden suojelun korkeaa tasoa, ja täytetään [Maailman terveysjärjestön (WHO) tupakoinnin torjuntaa koskevan puitesopimuksen tekemisestä 2.6.2004 annetulla neuvoston päätöksellä 2004/513/EY (EUVL 2004, L 213, s. 8) hyväksytyn tupakoinnin torjuntaa koskevan WHO:n] puitesopimuksen – – mukaiset unionin velvoitteet.”

6

Saman direktiivin 2 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Tässä direktiivissä tarkoitetaan:

– –

14)

’uudella tupakkatuoteryhmällä’ tupakkatuotetta, joka

a)

ei ole mikään seuraavista: savuke, kääretupakka, piipputupakka, vesipiipputupakka, sikari, pikkusikari, purutupakka, nenänuuska tai suussa käytettäväksi tarkoitettu tupakka – –

– –”

7

Direktiivin 2014/40 7 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on kiellettävä sellaisten tupakkatuotteiden markkinoille saattaminen, joissa on jokin tunnusomainen maku.

– –

7.   Jäsenvaltioiden on kiellettävä sellaisten tupakkatuotteiden saattaminen markkinoille, jotka sisältävät makuaineita jossain komponentissa, kuten suodattimissa, papereissa, pakkauksissa, patruunoissa tai muissa teknisissä ominaisuuksissa, jotka mahdollistavat kyseisten tupakkatuotteiden tuoksun tai maun tai niiden savun voimakkuuden muuttamisen. Suodattimet, paperit ja patruunat eivät saa sisältää tupakkaa tai nikotiinia.

– –

12.   Muut tupakkatuotteet kuin savukkeet ja kääretupakka vapautetaan 1 ja 7 kohdassa säädetyistä kielloista. – –

– –

14.   Sellaisten tupakkatuotteiden osalta, joissa on tunnusomainen maku ja joiden myyntimäärä unionin laajuisesti on vähintään kolme prosenttia myynnistä tietyssä tuoteluokassa, tämän artiklan säännöksiä sovelletaan 20 päivästä toukokuuta 2020.

– –”

8

Kyseisen direktiivin 8–11 artikla, jotka kuuluvat II lukuun, jonka otsikko on ”Pakkausmerkinnät ja pakkaukset”, sisältävät yleiset määräykset, poltettavaksi tarkoitettuja tupakkatuotteita koskevat yleisvaroitukset ja tiedotusviestin, poltettavaksi tarkoitettuja tupakkatuotteita koskevat yhdistetyt terveysvaroitukset sekä muiden poltettavaksi tarkoitettujen tupakkatuotteiden kuin savukkeiden, kääretupakan ja vesipiipputupakan pakkausmerkintöjä koskevat säännökset.

9

Saman direktiivin 9 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Kussakin poltettavaksi tarkoitettujen tupakkatuotteiden vähittäismyyntipakkauksessa ja mahdollisessa myyntipäällyksessä on oltava jompikumpi seuraavista yleisvaroituksista:

’Tupakointi tappaa – lopeta nyt’

tai

’Tupakointi tappaa’.

Jäsenvaltioiden on säädettävä, kumpaa ensimmäisessä kohdassa tarkoitettua yleisvaroitusta on käytettävä.

– –

4.   Edellä 1 ja 2 kohdassa tarkoitetut yleisvaroitus ja tiedotusviesti on

a)

painettava mustalla lihavoidulla Helvetica-kirjasimella valkoiselle taustalle. Jäsenvaltiot voivat kielivaatimusten täyttämiseksi määrittää kirjasimen pistekoon edellyttäen, että kansallisessa lainsäädännössä täsmennetty kirjasinkoko on sellainen, että se peittää mahdollisimman suuren osan vaaditulle tekstille varatusta alueesta; – –

– –

6.   Komissio määrittelee täytäntöönpanosäädöksillä yleisvaroituksen ja tiedotusviestin täsmällisen paikan pussimaisissa pakkauksissa markkinoidun kääretupakan osalta, ottaen huomioon pakkausten eri muodot.”

10

Direktiivin 2014/40 10 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Kussakin poltettavaksi tarkoitetun tupakkatuotteen vähittäismyyntipakkauksessa ja mahdollisessa myyntipäällyksessä on oltava yhdistetyt terveysvaroitukset. Yhdistettyjen terveysvaroitusten on oltava seuraavanlaisia:

– –

b)

niihin on sisällyttävä tupakoinnin lopettamista koskevia tietoja, kuten puhelinnumero, sähköpostiosoite tai internetosoite, josta kuluttajat saavat tietoa ohjelmista, joita on tarjolla niiden tueksi, jotka haluavat lopettaa tupakoinnin;

– –

e)

ne on sijoitettava vähittäismyyntipakkauksen ja mahdollisen myyntipäällyksen ylälaitaan samansuuntaisesti kuin muut pakkauksen tuolla pinnalla olevat tiedot. Siirtymäajan poikkeuksia kyseistä terveysvaroitusten sijoittamista koskevaan velvollisuuteen voidaan soveltaa niissä jäsenvaltioissa, joissa veromerkit tai verotustarkoituksessa käytettävät kansalliset tunnistemerkit pysyvät pakollisina, seuraavasti:

i)

Jos veromerkki tai verotustarkoituksessa käytettävä kansallinen tunnistemerkki on kiinnitetty kartongista tehdyn vähittäismyyntipakkauksen ylälaitaan, yhdistetty terveysvaroitus, jonka on näyttävä takapinnalla, voidaan sijoittaa suoraan veromerkin tai verotustarkoituksessa käytettävän kansallisen tunnistemerkin alle.

ii)

Jos vähittäispakkaus on pehmeää materiaalia, jäsenvaltiot voivat sallia suorakaiteen muotoisen, korkeudeltaan enintään 13 millimetrin suuruisen veromerkille tai verotustarkoituksessa käytettävälle kansalliselle tunnistemerkille varatun alueen pakkauksen ylälaidan ja yhdistettyjen terveysvaroitusten yläreunan välissä.

Edellä i ja ii alakohdassa tarkoitettuja poikkeuksia sovelletaan kolmen vuoden ajan 20 päivästä toukokuuta 2016. Tuotemerkkejä tai logoja ei saa sijoittaa terveysvaroitusten ylle;

– –

f)

ne on esitettävä komission 4 kohdan nojalla täsmentämien muodon, ulkoasun, suunnittelun ja mittasuhteiden mukaisesti;

– –”

11

Kyseisen direktiivin 11 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan ensimmäisessä virkkeessä säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltiot voivat vapauttaa muut poltettavaksi tarkoitetut tupakkatuotteet kuin savukkeet, kääretupakan ja vesipiipputupakan velvoitteesta, joka koskee 9 artiklan 2 kohdan mukaisen tiedotusviestin ja 10 artiklan mukaisten yhdistettyjen terveysvaroitusten esittämistä.”

12

Mainitun direktiivin 13 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Vähittäismyyntipakkauksen, mahdollisen myyntipäällyksen ja itse tupakkatuotteen pakkausmerkinnöissä ei saa olla mitään tekijää tai ominaisuutta, joka

– –

c)

viittaa makuun, tuoksuun, joihinkin aromi- tai makuaineisiin tai muihin lisäaineisiin tai niiden puutteeseen;

– –

3.   Edellä olevien 1 ja 2 kohdan nojalla kiellettyjä tekijöitä ja piirteitä voivat olla muun muassa tekstit, symbolit, nimet, tavaramerkit taikka kuvalliset tai muut merkit.”

13

Saman direktiivin 29 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on saatettava tämän direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset voimaan viimeistään 20 päivänä toukokuuta 2016. Niiden on viipymättä toimitettava nämä säännökset kirjallisina komissiolle.

Jäsenvaltioiden on sovellettava näitä toimenpiteitä 20 päivästä toukokuuta 2016, tämän rajoittamatta 7 artiklan 14 kohdan, 10 artiklan 1 kohdan e alakohdan, 15 artiklan 13 kohdan ja 16 artiklan 3 kohdan soveltamista.”

14

Direktiivin 2014/40 30 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltiot voivat sallia seuraavien tuotteiden, jotka eivät ole tämän direktiivin mukaisia, saattamisen markkinoille 20 päivään toukokuuta 2017 asti:

a)

[tupakkatuotteiden valmistamista, esittämistapaa ja myyntiä koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämisestä 5.6.2001 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston] direktiivin 2001/37/EY [(EYVL 2001, L 194, s. 26)] mukaisesti valmistetut tai vapaaseen liikkeeseen luovutetut ja merkityt tupakkatuotteet ennen 20 päivää toukokuuta 2016;

– –”

Pääasia ja ennakkoratkaisukysymykset

15

Planta Tabak valmistaa ja myy tupakkatuotteita, erityisesti maustettua kääretupakkaa.

16

Saksan lainsäätäjä antoi direktiivin 2014/40 täytäntöönpanemiseksi 4.4.2016 lain tupakkatuotteista ja vastaavista tuotteista (Gesetz über Tabakerzeugnisse und verwandte Erzeugnisse; BGBl. 2016 I, s. 569; jäljempänä TabakerzG).

17

Planta Tabak vaatii Verwaltungsgericht Berlinissä 25.4.2016 nostamallaan kanteella sen toteamista, ettei TabakerzG:n tiettyjä maku- ja aromiaineita koskevia kieltoja, sokkikuvia ja maku- ja aromiaineiden mainonnan kieltoa koskevia säännöksiä sovelleta sen tuotteisiin. Planta Tabak väittää myös, että direktiivin 2014/40 7 artiklan 1 ja 7 kohta, 8–11 artikla ja 13 artiklan 1 kohdan c alakohta ovat ristiriidassa unionin primaarioikeuden kanssa, erityisesti oikeusvarmuuden periaatteen, yhdenvertaisen kohtelun periaatteen ja suhteellisuusperiaatteen kanssa.

18

Ennakkoratkaisua pyytäneellä tuomioistuimella on ensinnäkin epäilyksiä direktiivin 2014/40 tupakkatuotteisiin sisältyvien maku- ja aromiaineiden kieltoa, näiden tuotteiden pakkauksia ja pakkausmerkintöjä sekä maku- ja aromiaineiden mainonnan kieltoa koskevien säännösten pätevyydestä ja tulkinnasta.

19

Se tiedustelee ensinnäkin direktiivin 2014/40 7 artiklan 1, 7 ja 14 kohdan tulkinnasta sekä tämän säännöksen yhteensoveltuvuudesta oikeusvarmuuden periaatteen kanssa, kun otetaan huomioon sellaisten tupakkatuotteiden, joissa on tunnusomainen maku ja joiden myyntimäärä Euroopan unionin laajuisesti on alle 3 prosenttia myynnistä tietyssä tuoteluokassa, 20.5.2016 lukien voimassa ollut markkinoille saattamista koskeva kielto, joka on päinvastaisessa tapauksessa voimassa 20.5.2020 lukien. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin selittää, että kyseessä olevien tupakkatuotteiden valmistajat eivät voi saada tietoja Euroopan unionin laajuisista myyntimääristä huolimatta siitä, että komissio on ottanut tupakkatuotteita koskevien tietojen toimittamista ja saataville asettamista koskevan mallin vahvistamisesta 25.11.2015 antamassaan täytäntöönpanopäätöksessä (EU) 2015/2186 (EUVL 2015, L 312, s. 5) käyttöön ilmoitus- ja tiedotusjärjestelmän, jonka tarkoituksena on keskipitkällä aikavälillä näiden tietojen kerääminen ja saataville asettaminen. Komission internetsivustot taikka Saksan liittotasavallan toimivaltaisten viranomaisten internetsivustot eivät sisällä tämänkaltaisia tietoja taikka viitteitä niiden saamiseksi. Direktiivin 2014/40 7 artiklan 14 kohdassa olevan poikkeuksen soveltamiseksi noudatettava menettely ei siis ole selkeästi määritelty.

20

Direktiivin 2014/40 7 artiklan 14 kohdassa olevaa tuoteluokan käsitettä ei myöskään määritellä direktiivissä 2014/40 eikä sitä voida varmuudella määritellä tulkinnan avulla. Erityisesti ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee, onko tuoteluokat jaettava yksinomaan tupakkatuotteen tyypin perusteella tai sen sisältämän aromi- ja makuainetyypin perusteella vai onko nämä kaksi kriteeriä yhdistettävä keskenään (mentolilla maustetut savukkeet, mentolilla maustettu hienoksi leikattu tupakka jne.).

21

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa lisäksi, että tupakkatuotteiden markkinoille saattamista koskevien kieltojen soveltamispäivän osalta kyseisen direktiivin 7 artikla on ristiriidassa yhdenvertaisen kohtelun periaatteen kanssa siltä osin kuin siinä tehdään ero maustettujen tupakkatuotteiden välillä niiden myyntimäärien perusteella, vaikka nämä tuotteet ovat toisiinsa verrattavassa tilanteessa kuluttajien terveyden suojelua koskevaan tavoitteeseen nähden ja mainitulla direktiivillä tavoiteltuun kaupan esteiden poistamisen tavoitteeseen nähden.

22

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy lisäksi, onko maku- ja aromiaineiden kieltäminen direktiivissä 2014/40 vahvistettujen määräaikojen mukaisesti suhteellisuusperiaatteen ja SEUT 34 artiklan mukaista, kun otetaan huomioon sellaisiin markkinarakotuotteisiin, joiden markkinaosuus unionin laajuisesti on alle 3 prosenttia ja joiden markkinoille saattaminen siten on kielletty 20.5.2016 lähtien, erikoistuneisiin pieniin ja keskisuuriin yrityksiin kohdistuvat kielteiset taloudelliset ja sosiaaliset seuraukset.

23

Toiseksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tuo myös esiin sen, että kyseisen direktiivin täytäntöönpanolle ja kansallisten säännösten soveltamisen aloittamiselle direktiivin 2014/40 29 artiklan 1 kohdassa säädetty 20.5.2016 päättynyt määräaika on varsin lyhyt, kun otetaan huomioon yleisvaroituksen ja tiedotusviestin täsmällisestä paikasta pussimaisissa pakkauksissa markkinoidun kääretupakan osalta 24.9.2015 annetun komission täytäntöönpanopäätöksen (EU) 2015/1735 (EUVL 2015, L 252, s. 49) ja poltettavaksi tarkoitettuja tupakkatuotteita koskevien yhdistettyjen terveysvaroitusten teknisistä eritelmistä ulkoasun, suunnittelun ja muodon osalta 9.10.2015 annetun komission täytäntöönpanopäätöksen (EU) 2015/1842 (EUVL 2015, L 267, s. 5) antamispäivämäärät.

24

Tältä osin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii aluksi, onko kansallinen lainsäätäjä unionin oikeuden perusteella yleisesti toimivaltainen antamaan omia siirtymäsäännöksiään. Jos tähän kysymykseen vastataan kielteisesti, se tiedustelee tämän jälkeen myös, onko SEU 4 artiklan 3 kohdassa määrätty vilpittömän yhteistyön periaate, luettuna yhdessä unionin oikeuden yhtenäisen ja tehokkaan soveltamisen periaatteen kanssa, esteenä sille, että jäsenvaltioita vaaditaan panemaan direktiivi 2014/40 täytäntöön paljon ennen kyseisen direktiivin 29 artiklan 1 kohdassa vahvistetun määräajan päättymistä.

25

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa lisäksi, että direktiivin 2014/40 täytäntöönpanolle ja kansallisten säännösten soveltamiselle asetetun määräajan ajallinen yhteensattuminen on vaikeasti yhteen sovitettavissa suhteellisuusperiaatteen kanssa. Tältä osin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin arvioi, että ilman täytäntöönpanopäätöksillä 2015/1735 ja 2015/1842 esitettyjä täsmennyksiä, jotka koskevat muun muassa yleisvaroituksen ja tiedotusviestin täsmällistä sijoittamista pussimaisissa pakkauksissa markkinoituun kääretupakkaan, valmistajat eivät olisi voineet suunnitella ja tilata pakkaus- ja tulostusmateriaaleja eivätkä tarvittaessa varautua vastaavien täyttö- ja pakkauslaitteiden asentamiseen. Näiden päätösten ja direktiivin 2014/40 29 artiklan 1 kohdassa säädetyn päivämäärän eli 20.5.2016 välillä on kuitenkin noin seitsemän kuukauden ajanjakso.

26

Kolmanneksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee suhteellisuusperiaatteen valossa, sallitaanko direktiivin 2014/40 13 artiklan 1 kohdan c alakohdan perusteella vähittäismyyntipakkauksessa tai myyntipäällysteessä neutraalissa muodossa oleva muu kuin mainostamiseen käytetty pelkkä maininta maku- tai aromiaineesta taikka ainesosasta, joka antaa tuoksun tai maun ja joka laillisesti sisältyy tupakkatuotteisiin.

27

Lopuksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin haluaa selvennystä siihen, merkitseekö direktiivin 2014/40 13 artiklan 1 kohdan c alakohta, jossa kielletään tiettyjen tavaramerkkien käyttäminen, Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 17 artiklan 1 kohdan toisessa virkkeessä tarkoitettua suhteetonta pakkolunastusta. Tässä säännöksessä tarkoitetuilta tavaramerkkien haltijoilta suljetaan pois näiden tavaramerkkien järkevä tai merkityksellinen käyttäminen, ja tämä pois sulkeminen loukkaa näitä taloudellisesti samalla tavoin kuin muodollinen pakkolunastus. Tästä säännöksestä johtuvien merkintämääräyksien seurauksena on, että tavaramerkkien haltijoilta evätään pysyvästi jäsenvaltioiden tavaramerkkilainsäädännön lähentämisestä 16.12.2015 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2015/2436 (EUVL 2015, L 336, s. 1) 10 artiklassa tarkoitetut tietyt olennaiset käyttämismahdollisuudet.

28

Tämän vuoksi Verwaltungsgericht Berlin on lykännyt asian käsittelyä ja esittänyt unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

”1)

a)

Ovatko direktiivin [2014/40] 7 artiklan 1 ja 7 kohta, luettuina yhdessä 7 artiklan 14 kohdan kanssa, pätemättömiä oikeusvarmuuden periaatteen loukkaamisen vuoksi, koska niissä velvoitetaan jäsenvaltiot kieltämään tiettyjen tupakkatuotteiden markkinoille saattaminen, esittämättä selvästi ja yksiselitteisesti, mitkä näistä tupakkatuotteista on täsmälleen ottaen kiellettävä jo 20.5.2016 ja mitkä vasta 20.5.2020?

b)

Ovatko direktiivin [2014/40] 7 artiklan 1 ja 7 kohta, luettuina yhdessä 7 artiklan 14 kohdan kanssa, pätemättömiä yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamisen vuoksi, koska kiellot, jotka jäsenvaltioiden on asetettava, eroavat myyntimäärien mukaan, vaikka sille ei ole oikeuttamisperustetta?

c)

Ovatko direktiivin [2014/40] 7 artiklan 1 ja 7 kohta pätemättömiä suhteellisuusperiaatteen loukkaamisen ja/tai SEUT 34 artiklan rikkomisen vuoksi, koska niissä velvoitetaan jäsenvaltiot kieltämään jo 20.5.2016 alkavin vaikutuksin sellaisten tupakkatuotteiden markkinoille saattaminen, joissa on jokin tunnusomainen maku ja joiden myyntimäärä unionin laajuisesti on enintään 3 prosenttia myynnistä tietyssä tuoteluokassa?

d)

Jos [ensimmäisen kysymyksen a–c kohtaan] vastataan kieltävästi: Miten on tulkittava [direktiivin 2014/40] 7 artiklan 14 kohdassa olevaa tuoteluokan käsitettä? Onko tuoteluokkiin jakamisen tapahduttava tunnusomaisten makujen, (maustetun) tupakkatuotteen lajin vai molempien perusteiden yhdistelmän mukaan?

e)

Jos [ensimmäisen kysymyksen a–c kohtaan] vastataan kieltävästi: miten on todettava, onko tietyn tupakkatuotteen kohdalla saavutettu direktiivin [2014/40] 7 artiklan 14 kohdassa tarkoitettu 3 prosentin raja, niin kauan kuin sitä koskevia virallisia ja julkisesti saatavilla olevia numerotietoja ja tilastoja ei ole?

2)

a)

Saavatko jäsenvaltiot säätää kansallisessa oikeudessaan täydentävistä siirtymäsäännöksistä direktiivin [2014/40] 8–11 artiklan täytäntöön pannessaan?

b)

Mikäli [toisen] ennakkoratkaisukysymyksen a kohtaan vastataan kieltävästi:

Ovatko direktiivin [2014/40] 9 artiklan 6 kohta ja 10 artiklan 1 kohdan f alakohta pätemättömiä suhteellisuusperiaatteen loukkaamisen ja/tai SEUT 34 artiklan rikkomisen vuoksi, koska niissä siirretään tiettyjen merkintä- ja pakkausmääräysten vahvistaminen komission tehtäväksi asettamatta sille määräaikaa ja säätämättä täydentävistä siirtymätoimenpiteistä tai ‑kausista, joilla varmistetaan, että asianomaisille yrityksille jää riittävästi aikaa sopeutua direktiivin vaatimuksiin?

Ovatko direktiivin [2014/40] 9 artiklan 1 kohdan toinen alakohta (varoitusteksti) ja 4 kohdan a alakohdan toinen virke (tekstin koko), 10 artiklan 1 kohdan b alakohta (tupakoinnin lopettamista koskevat tiedot) ja e alakohta (varoitusten sijoitus) sekä 11 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan ensimmäinen virke (merkinnät) pätemättömiä suhteellisuusperiaatteen loukkaamisen ja/tai SEUT 34 artiklan rikkomisen vuoksi, koska niissä annetaan jäsenvaltioille erilaisia valinta- ja muotoamisoikeuksia asettamatta määräaikaa ja säätämättä täydentävistä siirtymätoimenpiteistä tai ‑kausista, joilla varmistetaan, että asianomaisille yrityksille jää riittävästi aikaa sopeutua direktiivin vaatimuksiin?

3)

a)

Onko direktiivin [2014/40] 13 artiklan 1 kohdan c alakohtaa, luettuna yhdessä 3 kohdan kanssa, tulkittava siten, että siinä velvoitetaan jäsenvaltiot kieltämään makua, tuoksua, maku- ja aromiaineita tai muita lisäaineita koskevat tiedot myös silloin, kun on kyse muista kuin mainostamiseen käytettävistä tiedoista ja kyseessä olevien ainesosien käyttö on edelleen sallittua?

b)

Onko direktiivin [2014/40] 13 artiklan 1 kohdan c alakohta pätemätön, koska sillä rikotaan [perusoikeuskirjan] 17 artiklaa?”

Ennakkoratkaisukysymysten tarkastelu

Ensimmäisen kysymyksen a–c kohta

29

Ensimmäisen kysymyksen a–c kohdalla ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, ovatko direktiivin 2014/40 7 artiklan 1 ja 7 kohta sekä saman direktiivin 7 artiklan 14 kohta päteviä oikeusvarmuuden periaatteen, yhdenvertaisen kohtelun periaatteen ja suhteellisuusperiaatteen sekä SEUT 34 artiklan valossa.

Direktiivin 2014/40 7 artiklan 1, 7 ja 14 kohdan pätevyys oikeusvarmuuden periaatteen valossa

30

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee, loukataanko direktiivin 2014/40 7 artiklan 1, 7 ja 14 kohdassa, joissa velvoitetaan jäsenvaltiot kieltämään tiettyjen tupakkatuotteiden markkinoille saattaminen täsmentämättä selkeästi ja tarkkaan, mitkä näistä tuotteista on kiellettävä 20.5.2016 lähtien ja mitkä tuotteet saadaan kieltää vasta 20.5.2020 lähtien, oikeusvarmuuden periaatetta.

31

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan oikeusvarmuuden periaate edellyttää, että unionin lainsäädännön perusteella ne, joita asia koskee, voivat saada selville tarkasti, minkä laajuisia näille asetetut velvoitteet ovat, ja että he voivat yksiselitteisesti saada tiedon oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan ja ryhtyä niiden johdosta asianmukaisiin toimenpiteisiin (tuomio 25.7.2018, Teglgaard ja Fløjstrupgård, C-239/17, EU:C:2018:597, 52 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

32

On kuitenkin myös muistutettava, ettei ole tarpeen, että lainsäätämisjärjestyksessä hyväksytyssä toimessa itsessään esitetään teknisluonteiset tarkennukset ja että unionin lainsäätäjä voi turvautua yleiseen oikeudelliseen kehykseen, jota on tämän jälkeen tarvittaessa täsmennettävä (ks. vastaavasti tuomio 4.5.2016, Pillbox 38, C-477/14, EU:C:2016:324, 78 ja 139 kohta).

33

Se, että yhtäältä direktiivin 2014/40 7 artiklan 1, 7 ja 14 kohdassa ei täsmennetä tuotteita, joissa on tunnusomainen maku ja joiden myyntimäärä unionin laajuisesti on vähintään 3 prosenttia myynnistä tietyssä tuoteluokassa, eikä toisaalta säädetä konkreettisesta menetelmästä sen määrittämiseksi, mitä tuotteita tämän direktiivin 7 artiklan 14 kohdassa tarkoitetaan, ei merkitse kuitenkaan sitä, että direktiivin 7 artiklan 1, 7 ja 14 kohdalla loukattaisiin oikeusvarmuuden periaatetta. Koska unionin tasolla ei ole annettu tältä osin säännöstöä, jäsenvaltioiden tai tarvittaessa valmistajien itsensä on valittava luotettava menetelmä, jolla voidaan varmistaa tästä säännöksestä johtuvan vaatimuksen noudattaminen (ks. vastaavasti tuomio 4.5.2016, Pillbox 38, C-477/14, EU:C:2016:324, 101 kohta).

34

Näin ollen on katsottava, että direktiivin 2014/40 7 artiklan 1, 7 ja 14 kohdassa ei loukata oikeusvarmuuden periaatetta.

Direktiivin 2014/40 7 artiklan 1, 7 ja 14 kohdan pätevyys yhdenvertaisen kohtelun periaatteen, suhteellisuusperiaatteen ja SEUT 34 artiklan valossa

35

Ensinnäkin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee, loukataanko direktiivin 2014/40 7 artiklan 14 kohdassa yhdenvertaisen kohtelun periaatetta, koska siinä erotellaan tupakkatuotteet niiden myyntimäärien perusteella.

36

Tästä on muistutettava, että yhdenvertaisen kohtelun periaate unionin oikeuden yleisenä oikeusperiaatteena edellyttää, että toisiinsa rinnastettavia tilanteita ei kohdella eri tavalla ja että erilaisia tilanteita ei kohdella samalla tavalla, ellei tällaista kohtelua voida objektiivisesti perustella (tuomio 4.5.2016, Pillbox 38, C-477/14, EU:C:2016:324, 35 kohta).

37

Erilaisten tilanteiden rinnastettavuutta on arvioitava kaikkien näille tilanteille ominaisten seikkojen kannalta. Nämä seikat on muun muassa määritettävä ja niitä on arvioitava unionin sen toimen kohteen ja päämäärän valossa, jolla kyseinen erottelu otetaan käyttöön. On myös otettava huomioon sen alan periaatteet ja tavoitteet, johon kyseinen toimi kuuluu (tuomio 12.5.2011, Luxemburg v. parlamentti ja neuvosto, C-176/09, EU:C:2011:290, 32 kohta).

38

Siten direktiivillä 2014/40 pyritään sen 1 artiklan mukaan kahteen tavoitteeseen eli helpottamaan tupakkatuotteiden ja vastaavien tuotteiden sisämarkkinoiden moitteetonta toimintaa pitäen lähtökohtana varsinkin nuorten terveyden suojelun korkeaa tasoa (tuomio 4.5.2016, Puola v. parlamentti ja neuvosto, C-358/14, EU:C:2016:323, 80 kohta).

39

Jotta saavutetaan tavoite helpottaa tupakkatuotteiden ja vastaavien tuotteiden sisämarkkinoiden moitteetonta toimintaa, direktiivin 2014/40 16 perustelukappaleen mukaan on vältettävä toimenpiteitä, joilla otetaan käyttöön perusteettomia kohtelueroja erityyppisten maustettujen savukkeiden välillä.

40

Unionin tuomioistuin on lisäksi todennut 4.5.2016 antamassaan tuomiossa Philip Morris Brands ym. (C-547/14, EU:C:2016:325, 114 kohta), että tupakkatuotteilla, joissa on jokin tunnusomainen maku, on yhtäältä toisiaan vastaavat objektiiviset ominaisuudet ja toisaalta samankaltaiset vaikutukset tupakan käytön aloittamiseen ja tupakoinnin ylläpitämiseen.

41

Näin ollen tupakkatuotteet, joissa on jokin tunnusomainen maku ja joiden myyntimäärä unionin laajuisesti on alle 3 prosenttia myynnistä tietyssä tuoteluokassa, eivät eroa tupakkatuotteista, joissa on jokin tunnusomainen maku ja joiden myyntimäärä unionin laajuisesti on vähintään 3 prosenttia myynnistä tietyssä tuoteluokassa, tupakkatuotteiden ja vastaavien tuotteiden sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan tavoitteen osalta eivätkä ihmisten terveyden suojelun korkean tason saavuttamista koskevan tavoitteen osalta.

42

Tästä seuraa, että direktiivin 2014/40 7 artiklan 1 ja 7 kohdassa säädettyjen tunnusomaisten makujen kieltojen kohteena olevat maustetut tuotteet ovat toisiinsa rinnastettavissa tilanteissa yhdenvertaisen kohtelun periaatteen soveltamiseksi.

43

Kuten tämän tuomion 36 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenee, toisiinsa rinnastettavien tilanteiden erilainen kohtelu on kuitenkin perusteltua, kun se perustuu objektiiviseen ja järkevään perusteeseen eli kun se vastaa asianomaisessa lainsäädännössä hyväksyttävästi tavoiteltua päämäärää ja kun tämä erilainen kohtelu on oikeassa suhteessa asianomaisella kohtelulla tavoiteltuun päämäärään nähden (tuomio 16.12.2008, Arcelor Atlantique et Lorraine ym., C-127/07, EU:C:2008:728, 47 kohta).

44

Unionin tuomioistuin on tunnustanut, että unionin lainsäätäjällä on laaja harkintavalta sen käyttäessä sille myönnettyä toimivaltaa, kun sen toimintaan liittyy poliittisten, taloudellisten ja sosiaalisten valintojen tekeminen ja kun sen on suoritettava monitahoisia arviointeja (tuomio 16.12.2008, Arcelor Atlantique et Lorraine ym., C-127/07, EU:C:2008:728, 57 kohta). Unionin lainsäätäjä voisi siis laajaa harkintavaltaansa käyttäessään toteuttaa yhdenmukaistamisen ainoastaan vaiheittain ja edellyttää ainoastaan jäsenvaltioiden toteuttamien yksipuolisten toimenpiteiden asteittaista poistamista (ks. vastaavasti tuomio 4.5.2016, Philip Morris Brands ym., C-547/14, EU:C:2016:325, 63 ja 134 kohta).

45

Direktiivin 2014/40 16 perustelukappaleesta ilmenee kuitenkin mainitun direktiivin 7 artiklan 14 kohdan tavoitteiden osalta, että sellaiset tuotteet, joissa on tunnusomaisia makuja ja joiden myyntimäärät ovat suhteellisen suuria, olisi kuitenkin poistettava asteittain pitkän ajanjakson kuluessa, jotta kuluttajilla olisi riittävästi aikaa siirtyä käyttämään muita tuotteita.

46

Kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 48 kohdassa, sellaisten tupakkatuotteiden, joissa on tunnusomainen maku, myyntimäärää tietyssä tuoteluokassa koskeva kriteeri ei kohdistu tupakkatuotteisiin, jotka sisältävät tiettyä makuainetta, ja tämä kriteeri on neutraali valmistajien osalta. Unionin tuomioistuimen käytettävissä olevasta asiakirja-aineistosta ei nimittäin ilmene, että tupakkatuotteita, joissa on tietty tunnusomainen maku ja joiden myyntimäärä unionin laajuisesti on alle 3 prosenttia myynnistä tietyssä tuoteluokassa, valmistavat pääasiallisesti pienet ja keskisuuret yritykset. Näin ollen mainittua kriteeriä on pidettävä objektiivisesti perusteltuna.

47

On myös katsottava, että on asianmukaista antaa kuluttajille tarvittava aika siirtyä muihin tuotteisiin, millä mahdollistetaan direktiivin 2014/40 7 artiklassa säädetyn kiellon taloudellisten seurausten ja ihmisten terveyden suojelun korkean tason varmistamisen yhteensovittaminen.

48

Pääasiassa kyseessä olevan kaltainen tuotteiden myyntimääriin perustuva kriteeri heijastaa – kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 50 kohdassa – kulutustottumuksia ja kyseessä olevien tuotteiden tuotannon taloudellista merkitystä.

49

Näin ollen on todettava, että direktiivin 2014/40 7 artiklan 1, 7 ja 14 kohdassa ei loukata yhdenvertaisen kohtelun periaatetta.

50

Tämän jälkeen ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee, ovatko direktiivin 2014/40 7 artiklan 1 ja 7 kohta suhteellisuusperiaatteen mukaisia, koska niissä kielletään sellaisten tupakkatuotteiden markkinoille saattaminen, joissa on jokin tunnusomainen maku ja joiden markkinaosuus unionin laajuisesti on alle 3 prosenttia tietyssä tuoteluokassa.

51

Suhteellisuusperiaate edellyttää vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan, että kyseessä olevan säännöstön legitiimit tavoitteet ovat toteutettavissa unionin toimielinten toimilla ja että toimilla ei ylitetä niitä rajoja, jotka johtuvat siitä, mikä on tarpeellista kyseisten tavoitteiden toteuttamiseksi, eli silloin, kun on mahdollista valita usean tarkoituksenmukaisen toimenpiteen välillä, on valittava vähiten rajoittava, eivätkä toimenpiteistä aiheutuvat haitat saa olla liian suuria tavoiteltuihin päämääriin nähden (tuomio 4.5.2016, Puola v. parlamentti ja neuvosto, C-358/14, EU:C:2016:323, 78 kohta).

52

Tämän tuomion edellisessä kohdassa mainittujen edellytysten tuomioistuinvalvonnasta on todettava – kuten tämän tuomion 44 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenee –, että unionin lainsäätäjällä on laaja harkintavalta nyt kyseessä olevan kaltaisella alalla, jolla siltä edellytetään poliittisten, taloudellisten ja sosiaalisten valintojen tekemistä ja jolla sen on suoritettava monitahoisia arviointeja.

53

Sellaisten tupakkatuotteiden markkinoille saattamista koskevan kiellon, joissa on jokin tunnusomainen maku, tavoitteesta on todettava, että tämä kielto myös soveltuu varsinkin nuorten terveyden suojelun korkean tason varmistamiseen. Ei nimittäin ole kiistetty, etteivätkö tietyt maku- ja aromiaineet olisi nuorten mielestä erityisen houkuttelevia ja etteikö niillä helpotettaisi tupakan käytön aloittamista (tuomio 4.5.2016, Puola v. parlamentti ja neuvosto, C-358/14, EU:C:2016:323, 81 ja 82 kohta).

54

Unionin tuomioistuin on todennut 4.5.2016 antamassaan tuomiossa Puola v. parlamentti ja neuvosto (C-358/14, EU:C:2016:323, 102 kohta) ja 4.5.2016 antamassaan tuomiossa Philip Morris Brands ym. (C-547/14, EU:C:2016:325, 190 kohta), että unionin lainsäätäjä on direktiivin 2014/40 7 artiklan 14 kohdassa punninnut yhtäältä mainitussa 7 artiklassa asetetun kiellon taloudellisia seurauksia ja toisaalta vaatimusta varmistaa ihmisten terveyden suojelun korkea taso sellaisen tuotteen osalta, joka on ominaisuuksiltaan haitallinen.

55

On siis todettava, että sellaisten tupakkatuotteiden markkinoille saattamista koskevalla kiellolla, joissa on jokin tunnusomainen maku, ei selvästikään ylitetä sitä, mikä on tarpeen tavoitellun päämäärän saavuttamiseksi.

56

Näin ollen on todettava, että direktiivin 2014/40 7 artiklan 1, 7 ja 14 kohdassa ei loukata suhteellisuusperiaatetta.

57

Lisäksi ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen niistä epäilyistä, jotka koskevat direktiivin 2014/40 7 artiklan 1, 7 ja 14 kohdan yhteensopivuutta SEUT 34 artiklan kanssa, on todettava, että vaikka kyseisen direktiivin 7 artiklan 1, 7 ja 14 kohta muodostavat SEUT 34 artiklassa tarkoitetun rajoituksen, tällainen rajoitus osoittautuu – kuten tämän tuomion 54 kohdassa on todettu – perustelluksi, koska sillä tasapainotetaan keskenään direktiivin 2014/40 7 artiklassa säädetyn kiellon taloudelliset seuraukset ja ihmisten terveyden suojelun korkean tason varmistaminen eikä se ole suhteellisuusperiaatteen vastainen. Näin ollen direktiivin 2014/40 7 artiklan 1, 7 ja 14 kohta eivät myöskään ole ristiriidassa SEUT 34 artiklan kanssa.

58

Kaikkien edellä esitettyjen toteamusten perusteella ensimmäisen kysymyksen a–c kohtaan on vastattava, että tämän kysymyksen tutkimisessa ei ole tullut esiin mitään seikkaa, joka voisi vaikuttaa direktiivin 2014/40 7 artiklan 1, 7 ja 14 kohdan pätevyyteen.

Ensimmäisen kysymyksen d ja e kohta

59

Ensimmäisen kysymyksen d ja e kohdalla ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyytää unionin tuomioistuinta lähinnä tulkitsemaan direktiivin 2014/40 7 artiklan 14 kohdassa olevaa tuoteluokan käsitettä ja selventämään noudatettavaa menettelyä sen toteamiseksi, saavutetaanko tupakkatuotteen osalta kyseisessä artiklassa säädetty 3 prosentin raja myynnistä.

60

On muistutettava, että unionin oikeuden säännöksen tai määräyksen tulkitsemisessa on otettava huomioon paitsi sen sanamuoto myös asiayhteys ja sillä säännöstöllä tavoitellut päämäärät, jonka osa säännös tai määräys on (tuomio 26.9.2018, Baumgartner, C-513/17, EU:C:2018:772, 23 kohta).

61

Aluksi on huomattava, ettei direktiivin 2014/40 7 artiklan 14 kohdassa olevaa tuoteluokan käsitettä ole määritelty kyseisen direktiivin 2 artiklassa, jonka otsikko on ”Määritelmät”.

62

Mainitun direktiivin 7 artiklan 14 kohdan asiayhteydestä on tämän jälkeen todettava, että direktiivin 2014/40 7 artiklan 12 kohdan mukaan savukkeet ja kääretupakka ovat kyseisen direktiivin 7 artiklan 1 ja 7 kohdassa säädettyjen kieltojen kohteena olevat ainoat tuotteet.

63

Lisäksi direktiivin 2014/40 2 artiklan 14 alakohdassa, jossa määritellään uuden tupakkatuotteen käsite, savukkeet ja kääretupakka esitetään erillisinä tupakkatuoteluokkina.

64

Kääretupakka mainitaan kyseisen direktiivin yhdeksännessä perustelukappaleessa esimerkkinä tuoteluokasta.

65

Näin ollen savukkeet muodostavat kääretupakan tavoin direktiivin 2014/40 7 artiklan 14 kohdassa tarkoitetun tuoteluokan.

66

Kyseisen direktiivin 7 artiklan 14 kohdan tavoitteiden osalta mainitun direktiivin 16 perustelukappaleesta ilmenee, että sellaiset tuotteet, joissa on tunnusomaisia makuja ja joiden myyntimäärät ovat suhteellisen suuria, olisi poistettava asteittain pitkän ajanjakson kuluessa, jotta kuluttajilla olisi riittävästi aikaa siirtyä käyttämään muita tuotteita.

67

Koska yhtäältä tulkinta, jonka mukaan savukkeet muodostavat kääretupakan tavoin direktiivin 2014/40 7 artiklan 14 kohdassa tarkoitetun tuoteluokan, ei ole ristiriidassa näiden tavoitteiden kanssa ja koska toisaalta voidaan olettaa, että samassa unionin toimessa käytetyillä samoilla käsitteillä on sama merkitys, tässä säännöksessä tarkoitettua tuoteluokan käsitettä ei ole syytä tulkita eri tavoin kuin sitä, jota tarkoitetaan kyseisen direktiivin muissa säännöksissä.

68

Siitä menetelmästä, jolla voidaan todeta, saavuttaako tietty tupakkatuote unionin laajuisesti direktiivin 2014/40 7 artiklan 14 kohdassa säädetyn 3 prosentin rajan, jotta voidaan soveltaa kyseisessä säännöksessä säädettyä poikkeusta, tämän tuomion 33 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenee, että unionin säännöstön puuttuessa jäsenvaltioiden on vahvistettava luotettava menetelmä, jolla voidaan varmistaa tästä säännöksestä johtuvan vaatimuksen noudattaminen.

69

Unionin tuomioistuimelle esitetystä asiakirja-aineistosta ilmenee, että Saksan liittotasavalta on tämän oikeuskäytännön mukaisesti pannut direktiivin 2014/40 7 artiklan 14 kohdan täytäntöön vahvistamalla tupakkatuotteista ja vastaavista tuotteista 27.4.2016 annetun asetuksen (Verordnung über Tabakerzeugnisse und verwandte Erzeugnisse; BGBl. 2016 I, s. 980) 34 §:n 3 momentissa ne maku- ja aromiaineet, joita tupakkatuotteiden on sisällettävä, jotta näiden tuotteiden markkinoille saattamista koskevaa kieltoa sovellettaisiin vasta 20.5.2020 lähtien.

70

Näiden toteamusten perusteella ensimmäisen kysymyksen d ja e kohtaan on vastattava, että direktiivin 2014/40 7 artiklan 14 kohtaa on tulkittava siten, että yhtäältä tässä säännöksessä tarkoitettu tuoteluokan käsite kattaa savukkeet ja kääretupakan ja että toisaalta menettely sen määrittämiseksi, saavuttaako tietty tupakkatuote kyseisessä säännöksessä säädetyn 3 prosentin rajan, on vahvistettava kyseessä olevan jäsenvaltion kansallisen oikeuden mukaisesti.

Toinen kysymys

Toisen kysymyksen a kohta

71

Toisen kysymyksensä a kohdalla ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, onko direktiivin 2014/40 8–11 artiklaa tulkittava siten, että niissä sallitaan jäsenvaltioiden säätää kyseisen direktiivin 29 artiklan 1 kohdassa ja 30 artiklan a alakohdassa säädettyjä täytäntöönpanon määräaikoja täydentävistä täytäntöönpanon määräajoista.

72

On huomattava, että direktiivin 2014/40 29 artiklan 1 kohdassa säädetään, että jäsenvaltioiden on saatettava kyseisen direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset voimaan viimeistään 20.5.2016 ja että niiden on sovellettava näitä toimenpiteitä 20.5.2016 lähtien, tämän rajoittamatta muun muassa mainitun direktiivin 7 artiklan 14 kohdan soveltamista.

73

Saman direktiivin 30 artiklan, jonka otsikko on ”Siirtymäsäännös”, a alakohdassa säädetään kuitenkin, että jäsenvaltiot voivat sallia ennen 20.5.2016 direktiivin 2001/37 mukaisesti valmistettujen tai vapaaseen liikkeeseen luovutettujen ja merkittyjen tupakkatuotteiden saattamisen markkinoille 20.5.2017 asti.

74

Sitä vastoin direktiivin 2014/40 8–11 artiklassa ei säädetä täytäntöönpanon määräajoista, joilla korvataan kyseisen direktiivin 29 ja 30 artiklassa säädetyt määräajat.

75

Tällä perusteella toisen kysymyksen a kohtaan on vastattava, että direktiivin 2014/40 8–11 artiklaa on tulkittava siten, ettei niissä sallita jäsenvaltioiden säätää kyseisen direktiivin 29 ja 30 artiklassa säädettyjä täytäntöönpanon määräaikoja täydentävistä täytäntöönpanon määräajoista.

Toisen kysymyksen b kohta

76

Toisen kysymyksen b kohdalla ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee, ovatko direktiivin 2014/40 9 artiklan 1 kohdan toinen alakohta, 4 kohdan a alakohdan toinen virke ja 6 kohta, 10 artiklan 1 kohdan b, e ja f alakohta sekä 11 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan ensimmäinen virke ristiriidassa suhteellisuusperiaatteen sekä SEUT 34 artiklan kanssa, jos toisen kysymyksen a kohtaan vastataan kieltävästi.

77

Tältä osin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin muistuttaa, että direktiivin 2014/40 9 artiklan 6 kohdassa ja 10 artiklan 1 kohdan f alakohdassa annetaan komission tehtäväksi tupakkatuotteiden pakkausmerkintöjä ja pakkauksia koskevien tiettyjen sääntöjen vahvistaminen antamatta sille tätä koskevaa määräaikaa ja säätämättä tarkempia säännöksiä tai siirtymäaikoja, joilla taattaisiin, että kyseessä olevilla yrityksillä olisi riittävästi aikaa mukautua kyseisen direktiivin määräyksiin.

78

Suhteellisuusperiaatteesta on todettava, että koska yleiset oikeusperiaatteet – joihin tämä periaate kuulu – ovat osa unionin oikeusjärjestystä, unionin toimielinten tulee noudattaa niitä, ja tämä koskee myös jäsenvaltioita, kun ne käyttävät unionin direktiiveissä niille annettua toimivaltaa (tuomio 2.6.2016, ROZ-ŚWIT, C-418/14, EU:C:2016:400, 20 kohta).

79

Direktiivin 2014/40 32 artiklan mukaan direktiivi on tullut voimaan 19.5.2014, kun taas jäsenvaltioilla on ollut velvollisuus soveltaa tämän direktiivin noudattamisen edellyttämiä lakeja, asetuksia ja hallinnollisia määräyksiä viimeistään 20.5.2016, sanotun kuitenkaan rajoittamatta erityisesti 7 artiklan 14 kohdan soveltamista.

80

Jäsenvaltioilla oleva kahden vuoden aika mainittujen säännösten mukauttamiseksi direktiivin 2014/40 täytäntöön panemista varten ja sen takaamiseksi, että kyseisille talouden toimijoille jää riittävästi aikaa tämän direktiivin säännösten noudattamiseksi, on suhteellisuusperiaatteen valossa riittävä.

81

Direktiivin 2014/40 30 artiklassa valtuutetaan jäsenvaltiot sallimaan 20.5.2017 asti ennen 20.5.2016 direktiivin 2001/37 mukaisesti valmistettujen tai vapaaseen liikkeeseen luovutettujen ja merkittyjen tupakkatuotteiden markkinoille saattaminen.

82

Lisäksi siitä, ovatko direktiivin 2014/40 9 artiklan 1 kohdan toinen alakohta, 4 kohdan a alakohdan toinen virke ja 6 kohta, 10 artiklan 1 kohdan b, e ja f alakohta sekä 11 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan ensimmäinen virke yhdenmukaisia SEUT 34 artiklan kanssa, on todettava, että tavaroiden vapaan liikkuvuuden periaate ei estä sellaisia tuontia, vientiä tai kauttakuljetusta koskevia kieltoja tai rajoituksia, jotka ovat perusteltuja muun muassa ihmisten terveyden ja elämän suojelemiseksi (ks. vastaavasti tuomio 14.12.2004, Swedish Match, C-210/03, EU:C:2004:802, 60 kohta).

83

Tästä seuraa, että direktiivin 2014/40 9 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan, 4 kohdan a alakohdan toisen virkkeen ja 6 kohdan, 10 artiklan 1 kohdan b, e ja f alakohdan sekä 11 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan ensimmäisen virkkeen on katsottava olevan yhdenmukainen suhteellisuusperiaatteen ja SEUT 34 artiklan kanssa.

84

Näin ollen toisen kysymyksen b kohtaan on vastattava, että tämän kysymyksen tutkimisessa ei ole tullut esiin mitään seikkaa, joka voisi vaikuttaa direktiivin 2014/40 9 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan, 4 kohdan a alakohdan toisen virkkeen ja 6 kohdan, 10 artiklan 1 kohdan b, e ja f alakohdan sekä 11 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan ensimmäisen virkkeen pätevyyteen.

Kolmas kysymys

Kolmannen kysymyksen a kohta

85

Kolmannella kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee, onko direktiivin 2014/40 13 artiklan 1 kohdan c alakohtaa ja 3 kohtaa tulkittava siten, että siinä velvoitetaan jäsenvaltiot kieltämään makua, tuoksua, maku- ja aromiaineita tai muita lisäaineita koskevat tiedot myös silloin, kun on kyse muista kuin mainostamiseen käytettävistä tiedoista ja kyseessä olevien ainesosien käyttö on edelleen sallittua.

86

Direktiivin 2014/40 13 artiklan 1 kohdan c alakohdan ja 3 kohdan mukaan vähittäismyyntipakkauksen, mahdollisen myyntipäällyksen ja itse tupakkatuotteen pakkausmerkinnöissä ei saa olla mitään tekijää tai ominaisuutta, joka viittaa makuun, tuoksuun, joihinkin aromi- tai makuaineisiin tai muihin lisäaineisiin tai niiden puutteeseen. On huomattava, että näitä tekijöitä ja piirteitä voivat edustaa muun muassa tekstit, symbolit, nimet, tavaramerkit taikka kuvalliset tai muut merkit.

87

Koska direktiivin 2014/40 13 artiklan 1 kohdan c alakohdan sanamuodon mukaan tupakkatuotteissa ei saa olla ”mitään tekijää tai ominaisuutta”, joka ”viittaa””joihinkin aromi- tai makuaineisiin”, ja koska tämän direktiivin 13 artiklan 3 kohdan sanamuodon mukaan näitä tekijöitä ja piirteitä voivat olla muun muassa tekstit, symbolit, nimet, tavaramerkit tai kuvalliset merkit, jotka ovat muita kuin mainostamiseen käytettäviä, on katsottava, ettei unionin lainsäätäjän tarkoituksena ole ollut tehdä eroa mainostamiseen käytettävien tietojen ja muiden kuin mainostamiseen käytettävien tietojen välillä. Tätä tulkintaa tukee se, että – toisin kuin mainitun direktiivin 13 artiklassa säädetään – unionin lainsäätäjä on nimenomaisesti säätänyt saman direktiivin 20 artiklan 4 kohdan b alakohdassa, että sähkösavukkeiden ja täyttösäiliöiden vähittäismyyntipakkauksissa ja mahdollisissa myyntipäällysteissä ei ole direktiivin 2014/40 13 artiklassa tarkoitettuja tekijöitä tai ominaisuuksia, lukuun ottamatta tämän direktiivin 13 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitettuja tekijöitä tai ominaisuuksia, jotka viittaavat maku- ja aromiaineisiin tai niiden puuttumiseen.

88

Kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 78 kohdassa, tupakkatuotteet, joissa on tunnusomainen maku, voidaan aina erottaa muista tupakkatuotteista, kunhan ne eivät sisällä jotakin mainitun direktiivin 13 artiklan 1 kohdan a–e alakohdassa luetelluista tekijöistä.

89

Koska unionin tuomioistuin on lisäksi todennut 4.5.2016 antamassaan tuomiossa Philip Morris Brands ym. (C-547/14, EU:C:2016:325, 141 kohta), että kieltoa, joka koskee tekijää tai ominaisuutta, joka viittaa joihinkin aromi- tai makuaineisiin, sovelletaan siitä riippumatta, pitääkö kyseessä oleva tieto aineellisesti paikkansa, on katsottava, että tämä kielto koskee myös muita kuin mainostamiseen käytettäviä tietoja, joissa mainitaan ainesosat, joiden käyttö on direktiivin 2014/40 nojalla sallittua.

90

Tästä seuraa, että direktiivin 2014/40 13 artiklan 1 kohdan c alakohtaa ja 3 kohtaa on tulkittava siten, että siinä velvoitetaan jäsenvaltiot kieltämään sellaisten tietojen käyttäminen, jotka viittaavat makuun, tuoksuun, joihinkin aromi- tai makuaineisiin tai muihin lisäaineisiin, vaikka kyseessä olisivatkin muut kuin mainostamiseen käytettävät tiedot ja vaikka kyseisten ainesosien käyttäminen olisi edelleen sallittua.

Kolmannen kysymyksen b kohta

91

Kolmannen kysymyksensä b kohdassa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee, onko tämä säännös direktiivin 2014/40 13 artiklan 1 kohdan c alakohdassa säädettyjen tavaramerkkien käyttämisen huomattavien rajoitusten vuoksi ristiriidassa perusoikeuskirjan 17 artiklan kanssa.

92

On todettava, että perusoikeuskirjan 17 artiklassa vahvistettu omaisuudensuoja koskee tämän artiklan 2 kohdan mukaan myös immateriaalioikeuksia.

93

Kieltämällä sen, että vähittäismyyntipakkauksen, mahdollisen myyntipäällyksen ja itse tupakkatuotteen pakkausmerkinnöissä mainitaan tavaramerkkejä, jotka viittaavat joihinkin aromi- tai makuaineisiin, direktiivin 2014/40 13 artiklan 1 kohdan c alakohdassa, luettuna yhdessä tämän direktiivin 13 artiklan 3 kohdan kanssa, rajoitetaan näiden merkkien käyttämistä.

94

Omaisuudensuoja ei kuitenkaan ole ehdoton oikeus, vaan sitä on arvioitava sen tehtävän perusteella, joka sillä on yhteiskunnassa (ks. vastaavasti tuomio 15.1.2013, Križan ym., C-416/10, EU:C:2013:8, 113 kohta).

95

Tämä ilmenee muun muassa tavasta, jolla perusoikeuskirjan 52 artiklan 1 kohdan mukaan suhteellisuusperiaatetta on sovellettava (tuomio 22.1.2013, Sky Österreich, C-283/11, EU:C:2013:28, 47 kohta).

96

Viimeksi mainitun määräyksen mukaan perusoikeuskirjassa tunnustettujen oikeuksien ja vapauksien käyttämistä voidaan rajoittaa ainoastaan lailla ja niiden keskeistä sisältöä kunnioittaen, ja rajoitusten on suhteellisuusperiaatteen mukaisesti oltava välttämättömiä ja vastattava tosiasiallisesti unionin tunnustamia yleiseen etuun liittyviä tavoitteita tai tarvetta suojella muiden henkilöiden oikeuksia ja vapauksia (tuomio 4.5.2016, Pillbox 38, C-477/14, EU:C:2016:324, 160 kohta).

97

Nyt käsiteltävässä asiassa on todettava, että tavaramerkkien käyttämisen rajoittamisesta on säädetty direktiivillä 2014/40 ja että se koskee vain valmistajien tavaramerkkien käyttämistä vähittäismyyntipakkauksen, mahdollisen myyntipäällyksen ja itse tupakkatuotteen pakkausmerkinnöissä loukkaamatta niiden tavaramerkkioikeuden keskeistä sisältöä, jotta voitaisiin varmistaa terveyden suojelun korkea taso poistettaessa merkintöjä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön eroista aiheutuvia esteitä (ks. vastaavasti tuomio 10.12.2002, British American Tobacco (Investments) ja Imperial Tobacco, C-491/01, EU:C:2002:741, 150 kohta).

98

Direktiivissä 2014/40 annetaan sen 13 artiklan 1 kohdan c alakohdassa ja 3 kohdassa tarkoitettujen tavaramerkkien haltijoille vapaus käyttää niitä kaikin muin tavoin – kuten muun muassa tukkumyynnissä – kuin mainituissa säännöksissä tarkoitetuin tavoin. Näin ollen tämän tuomion 93 kohdassa mainittu tavaramerkin käytön rajoitus ei merkitse omaisuuden riistoa.

99

Koska lisäksi direktiivin 2014/40 16 perustelukappaleen mukaan tupakkatuotteet, joissa on tunnusomainen maku, helpottavat tupakan käytön aloittamista ja vaikuttavat kulutustottumuksiin, kielto varustaa vähittäismyyntipakkauksen, mahdollisen myyntipäällyksen ja itse tupakkatuotteen pakkausmerkinnät tavaramerkeillä, jotka viittaavat aromi- tai makuaineisiin, on omiaan vähentämään niiden houkuttavuutta ja vastaa unionin tunnustamia yleisen edun tavoitteita takaamalla kansanterveyden suojelun korkean tason.

100

Tästä seuraa, että kolmannen kysymyksen tutkimisessa ei ole tullut esiin mitään seikkaa, joka voisi vaikuttaa direktiivin 2014/40 13 artiklan 1 kohdan c alakohdan ja 3 kohdan pätevyyteen.

Oikeudenkäyntikulut

101

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

 

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (ensimmäinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

 

1)

Ensimmäisen ennakkoratkaisukysymyksen tutkimisessa ei ole tullut esiin mitään seikkaa, joka voisi vaikuttaa tupakkatuotteiden ja vastaavien tuotteiden valmistamista, esittämistapaa ja myyntiä koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämisestä sekä direktiivin 2001/37/EY kumoamisesta 3.4.2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/40/EU 7 artiklan 1, 7 ja 14 kohdan pätevyyteen.

 

2)

Direktiivin 2014/40 7 artiklan 14 kohtaa on tulkittava siten, että yhtäältä tässä säännöksessä tarkoitettu tuoteluokan käsite kattaa savukkeet ja kääretupakan ja että toisaalta menettely sen määrittämiseksi, saavuttaako tietty tupakkatuote kyseisessä säännöksessä säädetyn 3 prosentin rajan, on vahvistettava kyseessä olevan jäsenvaltion kansallisen oikeuden mukaisesti.

 

3)

Direktiivin 2014/40 8–11 artiklaa on tulkittava siten, ettei niissä sallita jäsenvaltioiden säätää kyseisen direktiivin 29 ja 30 artiklassa säädettyjä täytäntöönpanon määräaikoja täydentävistä täytäntöönpanon määräajoista.

 

4)

Toisen ennakkoratkaisukysymyksen tutkimisessa ei ole tullut esiin mitään seikkaa, joka voisi vaikuttaa direktiivin 2014/40 9 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan, 4 kohdan a alakohdan toisen virkkeen ja 6 kohdan, 10 artiklan 1 kohdan b, e ja f alakohdan sekä 11 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan ensimmäisen virkkeen pätevyyteen.

 

5)

Direktiivin 2014/40 13 artiklan 1 kohdan c alakohtaa ja 3 kohtaa on tulkittava siten, että siinä velvoitetaan jäsenvaltiot kieltämään sellaisten tietojen käyttäminen, jotka viittaavat makuun, tuoksuun, joihinkin aromi- tai makuaineisiin tai muihin lisäaineisiin, vaikka kyseessä olisivatkin muut kuin mainostamiseen käytettävät tiedot ja vaikka kyseisten ainesosien käyttäminen olisi edelleen sallittua.

 

6)

Kolmannen ennakkoratkaisukysymyksen tutkimisessa ei ole tullut esiin mitään seikkaa, joka voisi vaikuttaa direktiivin 2014/40 13 artiklan 1 kohdan c alakohdan ja 3 kohdan pätevyyteen.

 

Allekirjoitukset


( *1 ) Oikeudenkäyntikieli: saksa.