–

Peek & Cloppenburg KG, Hampuri, edustajinaan M. Petersenn ja A. von Mühlendahl, Rechtsanwälte,

–

Peek & Cloppenburg KG, Düsseldorf, edustajinaan P. Lange, A. Auler ja M. Wenz, Rechtsanwälte,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään G. Braun, É. Gippini Fournier ja T. Scharf,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee jäsenvaltioiden tavaramerkkilainsäädännön lähentämisestä 22.10.2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/95/EY (EUVL 2008, L 299, s. 25) 14 artiklan ja [Euroopan unionin] tavaramerkistä 26.2.2009 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 207/2009 (EUVL 2009, L 78, s. 1) 34 artiklan 2 kohdan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat Peek & Cloppenburg KG, Hampuri (jäljempänä P & C Hampuri), ja Peek & Cloppenburg KG, Düsseldorf (jäljempänä P & C Düsseldorf), ja joka koskee kansallisten tavaramerkkien, joiden haltija P & C Hampuri oli ja joista tämä oli aiemmin luopunut, toteamista jälkikäteen pätemättömiksi.

3

Direktiivin 2008/95 johdanto-osan viidennessä perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”Tämä direktiivi ei saisi estää jäsenvaltioita jatkamasta vakiinnutettujen tavaramerkkien suojaamista, mutta direktiivissä otetaan ne huomioon vain niiden suhteessa rekisteröityihin tavaramerkkeihin.”

4

Direktiivin 1 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Tätä direktiiviä sovelletaan kaikkiin tavaroita tai palveluja varten oleviin tavaramerkkeihin, jotka on rekisteröity jäsenvaltiossa varsinaisiksi tavaramerkeiksi taikka yhteisömerkeiksi taikka takuu- tai tarkastusmerkeiksi tai joiden rekisteröimiseksi tällaiseksi merkiksi on tehty hakemus jäsenvaltiossa taikka jotka on rekisteröity tai joiden rekisteröimiseksi on tehty hakemus Beneluxin teollis- ja tekijänoikeuksien virasto[ssa] tai joiden kansainvälinen rekisteröinti on voimassa jäsenvaltiossa.”

5

Direktiivin 12 artiklan, jonka otsikko on ”Menettämisperusteet”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tavaramerkki on julistettava menetetyksi, jollei sitä viiden vuoden yhtäjaksoisen määräajan kuluessa ole otettu jäsenvaltiossa tosiasialliseen käyttöön tavaroissa tai palveluissa, joita varten se on rekisteröity, eikä hyväksyttävää syytä merkin käyttämättä jättämiseen ole.

Tavaramerkin haltijan oikeutta tavaramerkkiin ei kuitenkaan saa vaatia menetettäväksi, jos tavaramerkkiä on ryhdytty tosiasiallisesti käyttämään tai alettu uudestaan käyttää viiden vuoden määräajan päättymisen jälkeen mutta ennen menettämistä koskevan vaatimuksen tekemistä.

Käyttöön ryhtymistä tai käytön uudelleen aloittamista menettämistä koskevan vaatimuksen tekemistä edeltäneen, aikaisintaan viiden vuoden yhtäjaksoisen käyttämättä jättämisen määräajan päättyessä alkaneen kolmen kuukauden määräajan kuluessa ei oteta huomioon, jos käyttöön ryhtymistä tai käytön uudelleen aloittamista koskeviin valmisteluihin on ryhdytty vasta haltijan saatua tiedon siitä, että menettämistä koskeva vaatimus voidaan tehdä.”

6

Saman direktiivin 14 artiklassa, jonka otsikko on ”Tavaramerkin mitättömyyden ja menettämisen vahvistaminen jälkikäteen”, säädetään seuraavaa:

”Jos aikaisemma[n] tavaramerki[n], josta on luovuttu tai jonka on annettu raueta, [aiemmuutta vaaditaan EU-tavaramerkille], aikaisemman tavaramerkin mitättömyys tai menettäminen voidaan vahvistaa jälkikäteen.”

7

Asetuksen N:o 207/2009 34 artiklassa, jonka otsikko on ”Kansallisen tavaramerkin aiemmuuden vaatiminen”, säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltiossa tai Benelux-alueella rekisteröidyn aikaisemman tavaramerkin – –, mukaan lukien aikaisempi kansainvälisesti, jäsenvaltiossa vaikuttavalla tavalla rekisteröity tavaramerkki, [haltija,] joka jättää hakemuksen samasta tavaramerkistä, joka on tarkoitus rekisteröidä [EU-tavaramerkkinä] samoja tavaroita tai palveluja varten, joita varten aikaisempi tavaramerkki on rekisteröity, tai joihin se sisältyy, voi vaatia aikaisemman tavaramerkin aiemmuutta [EU-tavaramerkille] sen jäsenvaltion osalta, jossa tai jota varten se on rekisteröity.

2.   Aiemmuuden ainoa vaikutus tämän asetuksen mukaan on, että jos [EU-tavaramerkin] haltija luopuu aiemmasta tavaramerkistä tai antaa sen lakata, hänellä olevat oikeudet pysyvät voimassa samoin, kuin jos aikaisempi tavaramerkki olisi edelleen rekisteröity.

– –”

8

Tämän asetuksen 35 artiklan, jonka otsikko on ”Aiemmuuden vaatiminen [EU-tavaramerkin] rekisteröinnin jälkeen”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”[EU-tavaramerkin] haltija, joka on saman aikaisemman jäsenvaltiossa, myös Benelux-alueella, rekisteröidyn tavaramerkin tai saman aikaisemman kansainvälisesti ja jäsenvaltiossa vaikuttavalla tavalla rekisteröidyn tavaramerkin haltija, voi vaatia aikaisemman tavaramerkin aiemmuutta samojen tavaroiden tai palvelujen osalta kuin ne, joita varten aikaisempi tavaramerkki on rekisteröity, tai joihin ne sisältyvät, sen jäsenvaltion osalta, jossa tai jota varten tavaramerkki on rekisteröity.”

9

Jäsenvaltioiden tavaramerkkilainsäädännön lähentämisestä 16.12.2015 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2015/2436 (EUVL 2015, L 336, s. 1), joka on uudelleenlaadittu toisinto direktiivistä 2008/95, tuli voimaan 12.1.2016 eli pääasian tosiseikkojen tapahtuma-ajan jälkeen. Sen 6 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Jos kansallisen tavaramerkin tai tavaramerkin, jonka kansainvälinen rekisteröinti on voimassa jäsenvaltiossa ja josta on luovuttu tai jonka on annettu raueta, perusteella vaaditaan aiemmuutta EU-tavaramerkille, sen tavaramerkin mitättömyys tai menettäminen, johon aiemmuusvaatimus perustuu, voidaan vahvistaa jälkikäteen, edellyttäen, että mitättömyys tai menettäminen olisi myös voitu julistaa ajankohtana, jona tavaramerkistä luovuttiin tai jona sen annettiin raueta. Tällöin aiemmuuden vaikutukset lakkaavat.”

10

Tavaramerkkien ja muiden tunnusmerkkien suojasta annetun lain (Gesetz über den Schutz von Marken und sonstigen Kennzeichen, 25.10.1994; BGBl. 1994 I, s. 3082; jäljempänä tavaramerkkilaki) 49 §:n, jonka otsikko on ”Tavaramerkin menettäminen”, 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Tavaramerkki poistetaan rekisteristä menettämisen perusteella, jos sitä ei ole rekisteröintinsä jälkeen käytetty 26 §:ssä tarkoitetulla tavalla viiden vuoden yhtäjaksoisena ajanjaksona. Tavaramerkin menettämiseen ei kuitenkaan voida vedota, jos tavaramerkin käyttö 26 §:ssä tarkoitetulla tavalla on aloitettu tai uudelleen aloitettu tämän ajanjakson päätyttyä ja ennen rekisteristä poistamisvaatimuksen esittämistä. Käytön aloittamista tai uudelleen aloittamista rekisteristä poistamisvaatimuksen tekemistä edeltäneen, viiden vuoden yhtäjaksoisen käyttämättä jättämisen määräajan päättyessä alkavan kolmen kuukauden määräajan kuluessa ei oteta huomioon, jos käytön aloittamista tai uudelleen aloittamista koskeviin valmisteluihin on ryhdytty vasta tavaramerkin haltijan saatua tiedon siitä, että rekisteristä poistamisvaatimus voidaan tehdä. Kun patenttivirastolle on tehty 53 §:n 1 momentissa tarkoitettu rekisteristä poistamista koskeva vaatimus, patenttivirastolle tehdyn vaatimuksen jättämisajankohta on ratkaiseva kolmannessa virkkeessä tarkoitetun kolmen kuukauden määräajan laskemisen kannalta, jos 55 §:n 1 momenttiin perustuva rekisteristä poistamista koskeva vaatimus on tehty kolmen kuukauden määräajassa 53 §:n 4 momentissa tarkoitetun tiedonannon tiedoksi antamisesta.”

11

Tavaramerkkilain 125c §:ssä, jonka otsikko on ”Tavaramerkin pätemättömyyden toteaminen jälkikäteen”, säädetään seuraavaa:

”1.   Jos haetulle tai rekisteröidylle [EU-tavaramerkille] vaaditaan asetuksen [N:o 207/2009] 34 tai 35 artiklan nojalla patenttiviraston rekisteriin rekisteröidyn tavaramerkin aiemmuutta ja jos patenttiviraston rekisteriin rekisteröity tavaramerkki on poistettu rekisteristä suoja-ajan pidentämättä jättämisen – –, tai luopumisen – – vuoksi, tämä tavaramerkki voidaan pyynnöstä vahvistaa jälkikäteen pätemättömäksi menettämisen tai mitättömyyden perusteella.

2.   Pätemättömäksi vahvistamiseen sovelletaan samoja edellytyksiä kuin rekisteristä poistamiseen menettämisen tai mitättömyyden perusteella. Menettämiseen perustuva pätemättömyys, josta säädetään 49 §:n 1 momentissa, voidaan kuitenkin vahvistaa vain, jos kyseisen säännöksen mukaiset edellytykset rekisteristä poistamiselle olivat olemassa myös jo ajankohtana, jona tavaramerkki poistettiin rekisteristä suoja-ajan pidentämättä jättämisen tai luopumisen vuoksi.

3.   Pätemättömyyden vahvistamismenettely perustuu säännöksiin, joita sovelletaan tavaramerkin poistamista rekisteristä koskevaan menettelyyn, eli tällöin tavaramerkin pätemättömyyden vahvistaminen korvaa sen rekisteristä poistamisen.”

12

P & C Düsseldorf on saksalaisten sana- ja kuviomerkkien ”PuC”, jotka on rekisteröity vaatteita varten numeroilla 648526 ja 648528 ja joiden aiemmuus on peräisin vuodelta 1953, haltija.

13

P & C Hampuri on sellaisen EU-sanamerkin PUC haltija, joka rekisteröitiin 6.4.2001 numerolla 242446 tavaroiden ja palvelujen kansainvälistä luokitusta tavaramerkkien rekisteröimistä varten 15.6.1957 tehdyn Nizzan sopimuksen, sellaisena kuin se on korjattuna ja muutettuna, luokkiin 18 ja 25 kuuluvia tavaroita varten, jotka ovat erityisesti muotivaatteita ja ‑asusteita. Tämän tavaramerkin aiemmuus Saksan alueella perustuu kahteen saksalaiseen sanamerkkiin PUC, joita haettiin ja jotka rekisteröitiin vuosina 1978 ja 1982 vaatteita varten numeroilla 966148 ja 1027854.

14

P & C Düsseldorf vaati 11.2.2005 saksalaisten sanamerkkien PUC poistamista rekisteristä menettämisen perusteella. Kun P & C Hampuri oli vapaaehtoisesti pyytänyt 7.7.2005 Deutsches Patent- und Markenamtia (Saksan patentti- ja tavaramerkkivirasto) poistamaan nämä tavaramerkit rekisteristä, riidan kaksi osapuolta ilmoitti sopineensa riidan ja mainitut tavaramerkit poistettiin rekisteristä 9.8. ja 31.8.2005.

15

P & C Düsseldorf nosti 12.3.2010 Landgericht Hamburgissa (Hampurin osavaltion alueellinen alioikeus) kanteen, jonka tarkoituksena oli, että P & C Hampuri ei voisi enää vedota saksalaisten sanamerkkiensä PUC aiemmuuteen, ja väitti ensisijaisesti, että sinä ajankohtana, kun kyseiset merkit poistettiin rekisteristä tämän yhtiön luopumisen perusteella, ne olisi voitu poistaa rekisteristä myös menettämisen perusteella. Toissijaisesti P & C Düsseldorf väitti, että nämä tavaramerkit olisi myös voitu poistaa rekisteristä tuona ajankohtana sen hallussa olevien aiempien oikeuksien perusteella.

16

Landgericht Hamburg hyväksyi kanteen, ja P & C Hampurin Oberlandesgericht Hamburgille (Hampurin osavaltion ylioikeus, Saksa) tekemä valitus hylättiin. Ratkaisussaan muutoksenhakutuomioistuin totesi, että P & C Düsseldorfin vaatimus oli perusteltu tavaramerkkilain 125c §:n 1 ja 2 momentin sekä 49 §:n 1 momentin nojalla, koska saksalaiset sanamerkit, jotka on poistettu rekisteristä ja joihin perustuvaa aiemmuutta oli vaadittu EU-tavaramerkille PUC, voitiin poistaa rekisteristä menettämisen perusteella sekä sinä ajankohtana, kun ne poistettiin rekisteristä luopumisen perusteella, että kyseisessä tuomioistuimessa pidetyn viimeisen istunnon ajankohtana.

17

P & C Hampuri teki tämän jälkeen kyseisestä ratkaisusta Revision-valituksen Bundesgerichtshofiin (Saksan liittovaltion ylin tuomioistuin).

18

Ensiksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että muutoksenhakutuomioistuin on tulkinnut virheettömästi tavaramerkkilain 125c §:n 2 momenttia todetessaan, että tavaramerkin menettämiseen perustuvan rekisteristä poistamisen edellytysten on täytyttävä paitsi kyseisestä tavaramerkistä luopumisen ajankohtana, myös tuomioistuimessa, jota on vaadittu vahvistamaan mainitun tavaramerkin pätemättömyys, pidetyn viimeisen istunnon ajankohtana. Se pohtii kuitenkin, onko tämä tulkinta direktiivin 2008/95 14 artiklan mukainen.

19

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, ettei 14 artiklassa täsmennetä edellytyksiä, joita voidaan asettaa aiemman kansallisen tavaramerkin, josta on luovuttu tai jonka on annettu raueta, mitättömyyden vahvistamiselle jälkikäteen, ja huomauttaa, että direktiivin 2015/2436 6 artiklasta johtuu, ettei sen nojalla voida vaatia, että menettämisen edellytykset täyttyvät myös sinä ajankohtana, kun menettämisen vahvistamista jälkikäteen koskevasta kanteesta annetaan ratkaisu. Se pohtii, määritelläänkö direktiivissä uudelleen tällaista vahvistamista koskevat vaatimukset vai selvennetäänkö siinä vain niitä vaatimuksia, joita jo sovelletaan direktiivin 2008/95 14 artiklan nojalla.

20

Toiseksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että jos oletetaan, että edellä 18 kohdassa esitetty tavaramerkkilain 125c §:n tulkinta on direktiivin 2008/95 14 artiklan mukainen, on kysyttävä, onko P & C Hampuri saksalaisista sanamerkeistään 7.7.2005 luovuttuaan voinut käyttää näitä tavaramerkkejä sillä tavalla, että niihin liittyvien oikeuksien säilyminen varmistetaan. Siltä osin kuin muutoksenhakutuomioistuin katsoi, että luopumisen jälkeen tapahtunutta käyttöä ei voida ottaa huomioon, koska tällä käytöllä ei ole ”korjaavaa vaikutusta”, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii tämän arvioinnin paikkansapitävyyttä asetuksen N:o 207/2009 34 artiklan 2 kohdan kannalta ja kysyy tältä osin, mikä vaikutus on sillä, että EU-tavaramerkille on vaadittu aiemman kansallisen tavaramerkin aiemmuutta.

21

Näissä olosuhteissa Bundesgerichtshof on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

22

Kahdella kysymyksellään, joita on tarkasteltava yhdessä, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee olennaisilta osin, onko direktiivin 2008/95 14 artiklaa, luettuna yhdessä asetuksen N:o 207/2009 34 artiklan 2 kohdan kanssa, tulkittava siten, että se on esteenä kansallisen lainsäädännön tulkinnalle, jonka mukaan aikaisemman kansallisen tavaramerkin, jonka perusteella vaaditaan aiemmuutta EU-tavaramerkille, mitättömyys tai menettäminen voidaan vahvistaa jälkikäteen vain, jos mitättömyyden tai menettämisen edellytykset täyttyvät paitsi kansallisesta tavaramerkistä luopumisen tai sen raukeamisen ajankohtana myös tuomioistuimen vahvistamisesta tekemän ratkaisun ajankohtana.

23

Tältä osin on muistettava, että asetuksen N:o 207/2009 34 artiklassa säädetään mahdollisuudesta, jonka mukaan aiemman kansallisen tavaramerkin haltija, joka jättää hakemuksen samasta tavaramerkistä, joka on tarkoitus rekisteröidä EU-tavaramerkiksi samoja tavaroita tai palveluja varten kuin ne, joita varten aiempi kansallinen tavaramerkki on rekisteröity, voi vaatia EU-tavaramerkin rekisteröintihakemuksessaan aiemman kansallisen tavaramerkin aiemmuutta sen jäsenvaltion osalta, jossa tai jota varten se on rekisteröity. Tämän asetuksen 35 artiklassa säädetään samankaltaisesta mahdollisuudesta vaatia aiemmuutta sen jälkeen, kun tavaramerkki on rekisteröity EU-tavaramerkiksi.

24

Aiemman kansallisen tavaramerkin aiemmuuden vaatimisen ainoa vaikutus on tämän asetuksen 34 artiklan 2 kohdan mukaan se, että jos merkin haltija luopuu siitä tai antaa sen raueta, sillä katsotaan olevan samat oikeudet, jotka sillä olisi ollut, jos aiempi kansallinen tavaramerkki olisi edelleen rekisteröity.

25

Tällaisen vaatimuksen vastustamiseksi direktiivin 2008/95 14 artiklassa säädetään mahdollisuudesta vahvistaa jälkikäteen aiemman kansallisen tavaramerkin, josta on luovuttu tai joka on rauennut, mitättömyys tai menettäminen.

26

Vaikka direktiivin 2008/95 14 artiklassa ei täsmennetä, mikä ajankohta on otettava huomioon tutkittaessa, täyttyvätkö mitättömyyden tai menettämisen edellytykset, tämän säännöksen sanamuodosta ja tarkoituksesta kuitenkin ilmenee, että kyseisen tutkinnan tarkoituksena on määrittää jälkikäteen, täyttyivätkö nämä edellytykset sinä ajankohtana, kun aikaisemmasta kansallisesta tavaramerkistä luovuttiin tai jona se raukesi. Tästä seuraa, että vaatimus, jonka mukaan aikaisemman kansallisen tavaramerkin mitättömyyden tai menettämisen edellytysten on täytyttävä myös sinä ajankohtana, jona vaatimuksesta vahvistaa mitättömyys tai menettäminen jälkikäteen lausutaan, ei ole mainitun säännöksen mukainen.

27

Lisäksi tällainen vaatimus perustuu – kuten ennakkoratkaisupyynnöstä ja pääasian asianosaisten huomautuksista ilmenee – päätelmään, jonka mukaan kansallisen tavaramerkin käytöllä siitä luopumisen jälkeen voi olla sellainen korjaava vaikutus, joka voi varmistaa siihen liittyvien oikeuksien säilymisen. Tällaiselle päätelmälle ei kuitenkaan löydy perusteita direktiivistä 2008/95 eikä asetuksesta N:o 207/2009.

28

Aluksi on nimittäin todettava, että mahdollisuutta käyttää kansallista tavaramerkkiä, josta on luovuttu, ei mainita lainkaan direktiivissä 2008/95. Lisäksi direktiivin johdanto-osan viidennestä perustelukappaleesta ja sen 1 artiklasta ilmenee, että tätä direktiiviä sovelletaan vain tavaramerkkeihin, jotka on rekisteröity tai joiden rekisteröintiä on haettu, minkä vuoksi rekisteristä poistettu tavaramerkki ei ole sen osalta enää olemassa.

29

Direktiivin 2008/95 12 artiklan 1 kohdan toisesta alakohdasta johtuu, että tavaramerkin käyttö otetaan huomioon vain menettämisvaatimuksen esittämisajankohtaan asti, mahdollisesti kolmella kuukaudella aikaistettuna tämän säännöksen kolmannessa kohdassa tarkoitetussa tilanteessa. Tämän säännöksen mukaista ei näin ollen ole ottaa huomioon tavaramerkin menettämisen vahvistamista jälkikäteen koskevassa menettelyssä sen ajankohdan jälkeistä käyttöä, jona haltija itse ilmoitti luopuvansa tavaramerkistä tai antavansa sen raueta.

30

Lopuksi asetuksen N:o 207/2009 34 artiklan 2 kohdasta ilmenee, että EU-tavaramerkille vaaditun aikaisemman kansallisen tavaramerkin aiemmuuden ainoa vaikutus on, että tämän aiemman kansallisen tavaramerkin haltija, joka on luopunut siitä tai antanut sen raueta, säilyttää siinä jäsenvaltiossa, jossa tai jota varten se oli rekisteröity, samat oikeudet, jotka sillä olisi ollut, jos kyseinen tavaramerkki olisi edelleen rekisteröity siellä. Tällä säännöksellä luodaan näin ollen fiktio, jonka tarkoituksena on antaa EU-tavaramerkin haltijalle kyseisessä jäsenvaltiossa sama suoja, jota aiempi rekisteristä poistettu kansallinen tavaramerkki sai, eikä mahdollistaa viimeksi mainitun tavaramerkin olemassaoloa sellaisenaan. Tästä seuraa muun muassa, että mahdollinen kyseisen merkin käyttö sen rekisteristä poistamisen jälkeen on katsottava tällaisessa tapauksessa EU-tavaramerkin eikä rekisteristä poistetun aiemman kansallisen tavaramerkin käytöksi.

31

Lisäksi edellä 26 kohdassa esitetty tulkinta direktiivin 2008/95 14 artiklasta vahvistetaan direktiivin 2015/2436, joka tuli voimaan pääasian tosiseikkojen tapahtumisen jälkeen, 6 artiklassa, jossa säädetään ainoana edellytyksenä aiemman kansallisen tavaramerkin mitättömyyden tai menettämisen vahvistamiselle jälkikäteen, että mitättömyys tai menettäminen olisi voitu todeta sillä hetkellä, jona tavaramerkistä luovuttiin tai se raukesi.

32

Edellä esitetyn perusteella ennakkoratkaisukysymyksiin on vastattava, että direktiivin 2008/95 14 artiklaa, luettuna yhdessä asetuksen N:o 207/2009 34 artiklan 2 kohdan kanssa, on tulkittava siten, että se on esteenä sellaiselle kansallisen lainsäädännön tulkinnalle, jonka mukaan aiemman kansallisen tavaramerkin, jonka aiemmuutta vaaditaan EU-tavaramerkille, mitättömyys tai menettäminen voidaan vahvistaa jälkikäteen vain, jos mitättömyyden tai menettämisen edellytykset täyttyvät paitsi aiemmasta kansallisesta tavaramerkistä luopumisen tai sen raukeamisen ajankohtana myös ajankohtana, jona tuomioistuin antaa ratkaisun vahvistamisesta.

33

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (toinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

Jäsenvaltioiden tavaramerkkilainsäädännön lähentämisestä 22.10.2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/95/EY 14 artiklaa, luettuna yhdessä [Euroopan unionin] tavaramerkistä 26.2.2009 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 207/2009 34 artiklan 2 kohdan kanssa, on tulkittava siten, että se on esteenä sellaiselle kansallisen lainsäädännön tulkinnalle, jonka mukaan aiemman kansallisen tavaramerkin, jonka aiemmuutta vaaditaan EU-tavaramerkille, mitättömyys tai menettäminen voidaan vahvistaa jälkikäteen vain, jos mitättömyyden tai menettämisen edellytykset täyttyvät paitsi aiemmasta kansallisesta tavaramerkistä luopumisen tai sen raukeamisen ajankohtana myös ajankohtana, jona tuomioistuin antaa ratkaisun vahvistamisesta.