–

Messer France SAS, edustajinaan S. Espasa-Mattei, C. Smits ja B. Boutemy, avocats,

–

Ranskan hallitus, asiamiehinään D. Colas, E. de Moustier, A. Alidière ja S. Ghiandoni,

–

Belgian hallitus, asiamiehinään M. Jacobs ja P. Cottin, avustajinaan J. Bourtembourg, V. Feyens ja L. Ernoux-Neufcoeur, avocats,

–

Espanjan hallitus, asiamiehenään V. Ester Casas,

–

Italian hallitus, asiamiehenään G. Palmieri, avustajanaan P. Gentili, avvocato dello Stato,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään C. Perrin, D. Recchia ja F. Tomat,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee valmisteveron alaisia tuotteita koskevasta yleisestä järjestelmästä sekä näiden tuotteiden hallussapidosta, liikkumisesta ja valvonnasta 25.2.1992 annetun neuvoston direktiivin 92/12/ETY (EYVL 1992, L 76, s. 1) 3 artiklan 2 kohdan ja energiatuotteiden ja sähkön verotusta koskevan yhteisön kehyksen uudistamisesta 27.10.2003 annetun neuvoston direktiivin 2003/96/EY (EUVL 2003, L 283, s. 51) 3 ja 18 artiklan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa vastakkain ovat yhtäältä Messer France SAS, aiemmin Praxair, ja toisaalta Premier ministre, Commission de régulation de l’énergie, ministre de l’Économie et des Finances sekä ministre de l’Environnement, de l’Énergie et de la Mer (Ranska) ja jossa kyseinen yhtiö vaatii vuosilta 2005–2009 maksetun julkisesta sähköpalvelusta kannettavan maksun (contribution au service public de l’électricité, jäljempänä CSPE-maksu) palauttamista.

3

Direktiivin 92/12 johdanto-osan kolmannessa perustelukappaleessa todettiin seuraavaa:

”Valmisteveron alaisten tuotteiden käsite on määriteltävä; yhteisön säännökset voivat koskea ainoastaan tavaroita, joita kohdellaan valmisteveron alaisina kaikissa jäsenvaltioissa; näistä tuotteista voidaan erityistarkoituksiin kantaa myös muita välillisiä veroja; muiden välillisten verojen voimassapitäminen tai käyttöönotto ei saa aiheuttaa rajojen ylitykseen liittyviä muodollisuuksia”.

4

Mainitun direktiivin 3 artiklassa säädettiin seuraavaa:

”1.   Tätä direktiiviä sovelletaan yhteisön tasolla seuraaviin asiaa koskevissa direktiiveissä määriteltyihin tuotteisiin:

2.   Edellä 1 kohdassa mainituista tuotteista voidaan erityistarkoituksiin kantaa myös muita välillisiä veroja, jos näiden verojen kannossa noudatetaan valmisteverojen ja arvonlisäverojen veron perusteen määräämistä, laskentaa, verovaateen täytäntöönpanokelpoisuutta [oikeammin: verosaatavan syntymistä] ja valvontaa koskevia verotussääntöjä.

– –”

5

Direktiivin 6 artiklassa säädettiin seuraavaa:

”1.   Valmisteverovaade tulee täytäntöönpanokelpoiseksi [oikeammin: valmisteverosaatava syntyy], kun tuote luovutetaan kulutukseen tai kun todetaan hävikkejä, joista on kannettava valmisteveroa 14 artiklan 3 kohdan mukaisesti.

– –”

6

Direktiivi 92/12 kumottiin 1.4.2010 alkaen ja korvattiin valmisteveroja koskevasta yleisestä järjestelmästä ja direktiivin 92/12 kumoamisesta 16.12.2008 annetulla neuvoston direktiivillä 2008/118/EY (EUVL 2009, L 9, s. 12).

7

Direktiivin 2003/96 1 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on kannettava energiatuotteista ja sähköstä veroa tämän direktiivin mukaisesti.”

8

Direktiivin 3 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Direktiivissä [92/12] olevien viittausten ’kivennäisöljyihin’ ja ’valmisteveroon’, sikäli kuin sitä sovelletaan kivennäisöljyihin, katsotaan koskevan kaikkia tämän direktiivin 2 artiklassa tarkoitettuja energiatuotteita, sähköä ja 4 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja kansallisia välillisiä veroja.”

9

Direktiivin 4 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Verotasot, joita jäsenvaltioiden on sovellettava 2 artiklassa tarkoitettuihin energiatuotteisiin ja sähköön, eivät saa olla tässä direktiivissä säädettyjä vähimmäisverotasoja alempia.

2.   Tässä direktiivissä ’verotasolla’ tarkoitetaan kaikkia kannettuja välillisiä veroja (arvonlisäveroa lukuun ottamatta), jotka lasketaan suoraan tai välillisesti energiatuotteiden tai sähkön määrästä kulutukseen luovutuksen ajankohtana.”

10

Saman direktiivin 18 artiklan 10 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Ranskan tasavalta voi soveltaa 1 päivään tammikuuta 2009 saakka täydellisiä tai osittaisia vapautuksia tai alennuksia valtion, hallinnollisten alueiden, kuntien ja muiden julkisoikeudellisten yhteisöjen viranomaisen ominaisuudessa harjoittamaan toimintaan tai suorittamiin liiketoimiin käyttämien energiatuotteiden ja sähkön verotason osalta.

Ranskan tasavallalle voidaan myöntää siirtymäkausi 1 päivään tammikuuta 2009, jotta se voi muuttaa nykyisen sähkön verotusjärjestelmänsä tämän direktiivin säännösten mukaiseksi. Tänä aikana on otettava huomioon nykyisen sähkön [paikallisen] verotusjärjestelmän yleinen keskimääräinen taso arvioitaessa tässä direktiivissä säädettyjen valmisteverojen vähimmäismäärien noudattamista.”

11

Direktiivin 2003/96 28 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on annettava ja julkaistava tämän direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2003. Niiden on ilmoitettava tästä komissiolle viipymättä.

2.   Niiden on sovellettava näitä säännöksiä 1 päivästä tammikuuta 2004 lukuun ottamatta 16 artiklassa ja 18 artiklan 1 kohdassa olevia säännöksiä, joita jäsenvaltiot voivat soveltaa 1 päivästä tammikuuta 2003.”

12

Julkisen sähköpalvelun nykyaikaistamisesta ja kehittämisestä 10.2.2000 annetun lain nro 2000-108 (loi no 2000-108 relative à la modernisation et au développement du service public de l’électricité; JORF 11.2.2000, s. 2143) 1 §:ssä säädettiin seuraavaa:

”Julkisella sähköpalvelulla pyritään takaamaan sähkön toimittaminen koko maan alueella yleisen edun mukaisesti.

Sillä myötävaikutetaan energiapolitiikan puitteissa toimitusten riippumattomuuteen ja turvallisuuteen, ilman laatuun ja kasvihuoneilmiön torjuntaan, kansallisten voimavarojen optimaaliseen hoitoon sekä kehittämiseen, energiankysynnän hallintaan, taloudellisen toiminnan kilpailukykyyn ja tulevien teknologisten valintojen, kuten energian järkevän käytön, hallintaan.

Sillä tuetaan sosiaalista yhtenäisyyttä varmistamalla, että kaikilla on oikeus sähköön, ja syrjäytymisen torjuntaa, alueen tasapainoista kehitystä ympäristöä kunnioittaen, tutkimusta ja teknologista edistystä sekä puolustusta ja yleistä turvallisuutta.

– –”

13

Kaasu- ja sähkömarkkinoista sekä julkisesta energiapalvelusta 3.1.2003 annetun lain nro 2003-8 (loi no 2003-8 relative aux marchés du gaz et de l’électricité et au service public de l’énergie; JORF 4.1.2003, s. 265), jolla lakia nro 2000–108 muutettiin, 37 §:ssä säädettiin seuraavaa:

”I. -   Lain nro 2000–108 5 §:n I momentissa – – säädetään seuraavaa:

14

Euroopan komission osoitettua 18.3.2010 Ranskan tasavallalle virallisen huomautuksen, jotta tämä muuttaisi sähkön verotusjärjestelmänsä direktiivin 2003/96 mukaiseksi, kyseinen jäsenvaltio antoi 7.12.2010 sähkömarkkinoiden uudelleenjärjestelyä koskevan lain nro 2010–1488 (loi no 2010–1488, du 7 décembre, portant nouvelle organisation du marché de l’électricité; JORF 8.12.2010, s. 21467) eli niin kutsutun NOME-lain. Viimeksi mainitulla pyrittiin panemaan täytäntöön kyseisen direktiivin säännökset kansallisessa oikeudessa. CSPE-maksu korvattiin näin sähkön loppukulutuksesta kannettavalla kunnallisverolla ja sähkön loppukulutuksesta kannettavalla departementtikohtaisella verolla. Nämä molemmat lait tulivat voimaan 1.1.2011.

15

Praxair, jonka oikeudet ovat siirtyneet Messer Francelle, esitti vuosina 2005–2009 maksamaansa CSPE-maksua koskevan palauttamisvaatimuksen.

16

Mainittu yhtiö katsoi muun muassa, että kyseinen välillinen vero on direktiivin 92/12 3 artiklan 2 kohdan vastainen, koska sillä ei pyritä mainitussa säännöksessä tarkoitettuun erityistarkoitukseen.

17

Koska toimivaltainen ministeriö hylkäsi 5.1.2011 hiljaisesti mainitun vaatimuksen, kyseinen yhtiö laittoi tribunal administratif de Paris’ssa (Pariisin hallintotuomioistuin, Ranska) vireille kanteen, jossa vaadittiin, että suoritettu CSPE-maksu palautettaisiin viivästyskorkoineen. Tribunal administratif de Paris hylkäsi kanteen 6.7.2012 tekemällään ratkaisulla. Cour administrative d’appel de Paris (ylempi hallintotuomioistuin, Pariisi, Ranska) hylkäsi 23.2.2016 Praxairin tästä ratkaisusta tekemän valituksen.

18

Praxair haki 25.4.2016 muutosta Conseil d’État’ssa (ylin hallintotuomioistuin, Ranska). Se esitti useita CSPE-maksun unionin oikeuden, erityisesti direktiivin 92/12, mukaisuutta koskevia valitusperusteita.

19

Tässä tilanteessa Conseil d’État päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

20

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy neljännessä kysymyksessään, joka on tutkittava ensin, pääasiallisesti, onko direktiivin 2003/96 18 artiklan 10 kohdan toista alakohtaa tulkittava siten, että kyseisessä direktiivissä säädettyjen verotuksen vähimmäistasojen noudattaminen muodosti 1.1.2009 saakka unionin oikeudessa säädetyistä sähkön verotussäännöistä ainoan, joka velvoitti Ranskan tasavaltaa.

21

On muistutettava, että direktiivin 92/12 soveltamisala laajennettiin direktiivin 2003/96 3 artiklalla koskemaan sähköä. Direktiivin 2003/96 28 artiklan 1 ja 2 kohdan perusteella kyseisen direktiivin täytäntöönpanolle varattu määräaika päättyi 31.12.2003, ja kyseistä direktiiviä sovellettiin 1.1.2004 alkaen.

22

Direktiivin 2003/96 18 artiklan 10 kohdan toisessa alakohdassa säädettiin kuitenkin 1.1.2009 asti kestävästä siirtymäajasta, jotta Ranskan tasavalta voisi muuttaa sähkön verotusjärjestelmänsä kyseisen direktiivin mukaiseksi. Kyseisessä säännöksessä säädettiin, että kyseisen jäsenvaltion oli tänä aikana otettava huomioon ”nykyisen sähkön [paikallisen] verotusjärjestelmän yleinen keskimääräinen taso” arvioitaessa kyseisessä direktiivissä säädettyjen valmisteverojen vähimmäismäärien noudattamista. Näin ollen Ranskan tasavallan piti 1.1.2009 olla saattanut sähkön verotusjärjestelmänsä direktiivin 2003/96 säännösten mukaiseksi.

23

Edellä lausuttu huomioon ottaen neljänteen kysymykseen on vastattava niin, että direktiivin 2003/96 18 artiklan 10 kohdan toista alakohtaa on tulkittava siten, että kyseisessä direktiivissä säädettyjen verotuksen vähimmäistasojen noudattaminen muodosti 1.1.2009 saakka unionin oikeudessa säädetyistä sähkön verotussäännöistä ainoan, joka velvoitti Ranskan tasavaltaa.

24

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy aluksi ensimmäisessä kysymyksessään pääasiallisesti, onko direktiivin 92/12 3 artiklan 2 kohtaa tulkittava siten, että muun välillisen veron säilyttäminen edellyttää yhdenmukaistetun valmisteveron käyttöön ottamista, ja edelleen, voidaanko pääasiassa kyseessä olevan kaltaista veroa pitää tällaisena valmisteverona vai onko sen yhteensoveltuvuutta direktiivin 92/12 ja direktiivin 2003/96 kanssa tarvittaessa arvioitava niiden kriteerien perusteella, jotka direktiivin 92/12 3 artiklan 2 kohdassa asetetaan erityistarkoituksiin kannettavien muiden välillisten verojen olemassaololle.

25

Ensimmäisen kysymyksen ensimmäisestä osasta on muistutettava, että direktiivin 92/12 3 artiklan 2 kohdassa säädetään, että sähköstä voidaan erityistarkoituksiin kantaa muita välillisiä veroja, jos näiden verojen kannossa noudatetaan valmisteveroja ja arvonlisäveroa koskevia verotussääntöjä.

26

Direktiivistä 92/12 ei kuitenkaan ilmene mitään sellaisia seikkoja, joiden nojalla olisi mahdollista päätellä, että Euroopan unionin käyttöön ottamassa sähkönkulutuksen verotusjärjestelmässä edellytyksenä jäsenvaltioiden mahdollisuudelle ottaa käyttöön muita välillisiä veroja olisi yhdenmukaistetun valmisteveron täytäntöönpano.

27

Euroopan unionin neuvoston direktiiviin 92/12 lisäämällä 3 artiklan 2 kohdalla pyritään lisäksi ottamaan huomioon jäsenvaltioiden verotusperinteiden moninaisuus kyseisellä alalla ja erityisesti se, että välilliseen verotukseen turvaudutaan usein muun kuin budjettipolitiikan täytäntöönpanemiseksi (ks. vastaavasti tuomio 24.2.2000, komissio v. Ranska, C-434/97, EU:C:2000:98, 18 kohta).

28

Direktiivin 92/12 3 artiklan 2 kohtaa ei siis voida tulkita siten, että siinä asetettaisiin edellytyksiä sellaisten sähköstä kannettavien muiden välillisten verojen pätevyydelle, joita jäsenvaltiot mahdollisesti pysyttävät voimassa tai ottavat käyttöön.

29

Ensimmäisen kysymyksen toisesta osasta on muistutettava, että unionin tuomioistuin on 25.10.2012 antamassaan tuomiossa komissio v. Ranska (C-164/11, ei julkaistu, EU:C:2012:665) todennut, ettei Ranskan tasavalta ollut komission sille osoittamassa perustellussa lausunnossa asettaman määräajan päättymiseen eli 22.5.2010 mennessä noudattanut direktiivin 2003/96 täytäntöönpanovelvollisuuksiaan.

30

Ranskan tasavalta oli lisäksi myöntänyt, ettei se kyseisenä ajankohtana ollut toteuttanut direktiivin 2003/96 säännösten täytäntöönpanon edellyttämiä toimenpiteitä ja että kyseinen direktiivi oli pantu myöhemmin täytäntöön lailla nro 2010–1488 (ks. vastaavasti tuomio 25.10.2012, komissio v. Ranska, C-164/11, ei julkaistu, EU:C:2012:665, 22 kohta).

31

Lain nro 2003-8 37 §, jolla CSPE-maksu otettiin käyttöön, oli jo tullut voimaan kyseisen tuomion taustalla olleen, jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen vireillepanoajankohtana. Koska unionin tuomioistuin totesi ja Ranskan tasavalta myönsi, ettei kyseinen jäsenvaltio ollut mainittuun ajankohtaan mennessä muuttanut sähkön verotusjärjestelmäänsä ottaakseen käyttöön sähkön yhdenmukaistetun valmisteveron, CSPE-maksua ei voida pitää tällaisena valmisteverona.

32

CSPE-maksun yhteensoveltuvuutta direktiivin 92/12 ja direktiivin 2003/96 kanssa on siis arvioitava niiden kriteerien perusteella, jotka direktiivin 92/12 3 artiklan 2 kohdassa asetetaan erityistarkoituksiin kannettavien muiden välillisten verojen olemassaololle.

33

Edellä lausuttu huomioon ottaen ensimmäiseen kysymykseen on vastattava, että direktiivin 92/12 3 artiklan 2 kohtaa on tulkittava siten, ettei sähköä koskevan muun välillisen veron käyttöönoton edellytyksenä ole yhdenmukaistetun valmisteveron täytäntöönpano ja että koska pääasiassa kyseessä olevan kaltainen vero ei ole tällainen valmistevero, sen yhteensoveltuvuutta direktiivin 92/12 ja direktiivin 2003/96 kanssa on arvioitava niiden edellytysten perusteella, jotka direktiivin 92/12 3 artiklan 2 kohdassa asetetaan erityistarkoituksiin kannettavien muiden välillisten verojen olemassaololle.

34

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy toisessa kysymyksessään pääasiallisesti, onko direktiivin 92/12 3 artiklan 2 kohtaa tulkittava siten, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaista veroa voidaan pitää ”muuna välillisenä verona”.

35

Tästä on muistutettava, että jäsenvaltiot voivat direktiivin 92/12 3 artiklan 2 kohdan perusteella ottaa käyttöön tai pitää voimassa muita välillisiä veroja kuin tässä direktiivissä säädetyn valmisteveron, jos yhtäältä kyseisillä veroilla pyritään erityistarkoitukseen ja jos toisaalta niiden kannossa noudatetaan valmisteverojen tai arvonlisäveron veron perusteen määräämistä, laskentaa, verosaatavan syntymistä ja valvontaa koskevia verotussääntöjä (ks. vastaavasti tuomio 27.2.2014, Transportes Jordi Besora, C-82/12, EU:C:2014:108, 21 kohta).

36

Nämä kaksi edellytystä, joiden tarkoituksena on välttää se, että muilla välillisillä veroilla rajoitettaisiin aiheettomasti kauppaa, ovat, kuten mainitun säännöksen sanamuodostakin ilmenee, luonteeltaan kumulatiivisia (tuomio 27.2.2014, Transportes Jordi Besora, C-82/12, EU:C:2014:108, 22 kohta).

37

Ensin mainitun edellytyksen osalta unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä käy ilmi, että direktiivin 92/12 3 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu erityistarkoitus on muu kuin pelkästään julkistaloudellinen tarkoitus (tuomio 24.2.2000, komissio v. Ranska, C-434/97, EU:C:2000:98, 19 kohta; tuomio 9.3.2000, EKW ja Wein & Co, C-437/97, EU:C:2000:110, 31 kohta ja tuomio 27.2.2014, Transportes Jordi Besora, C-82/12, EU:C:2014:108, 23 kohta).

38

Jotta nimittäin voitaisiin katsoa, että verolla on mainitussa säännöksessä tarkoitettu erityistarkoitus, sillä itsellään on pyrittävä varmistamaan sen erityistarkoituksen, johon vedotaan, toteutuminen. Näin on erityisesti silloin, kun verosta saatavat tulot on käytettävä mainitun veron kohteena olevaan sähkönkulutukseen erityisesti liittyvien ympäristökustannusten vähentämiseen ja alueellisen sekä sosiaalisen koheesion edistämiseen siten, että tulojen käytön ja mainitun veron tarkoituksen välillä on suora yhteys (ks. vastaavasti tuomio 27.2.2014, Transportes Jordi Besora, C-82/12, EU:C:2014:108, 30 kohta ja tuomio 5.3.2015, Statoil Fuel & Retail, C-553/13, EU:C:2015:149, 41 kohta).

39

Koska verosta saatavien tulojen ennakolta määrätty kohdentaminen on pelkästään jäsenvaltion talousarvion sisäisen organisoinnin tapa, se ei kuitenkaan voi sellaisenaan olla tässä suhteessa riittävä edellytys, koska kaikki jäsenvaltiot voivat tavoitellusta päämäärästä riippumatta päättää määrätä verosta saatavien tulojen kohdentamisesta tiettyjen menojen rahoittamiseen (ks. vastaavasti tuomio 27.2.2014, Transportes Jordi Besora, C-82/12, EU:C:2014:108, 29 kohta).

40

Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee tässä suhteessa, että ensinnäkin CSPE-maksulla pyrittiin ympäristöön liittyvien tarkoitusten rahoittamiseen maksamalla lisäkustannukset, jotka johtuivat siitä, että toimittajilla oli velvollisuus ostaa uusiutuvista energialähteistä ja sähkön ja lämmön yhteistuotannosta saatua sähköä. Toiseksi CSPE-maksun tavoitteena oli rahoittaa alueelliseen ja sosiaaliseen koheesioon liittyviä tarkoituksia korvaamalla sellaisilla alueilla aiheutuneet tuotannon lisäkustannukset, joita ei ollut liitetty manner-Ranskan verkkoon, ja ne tulojen menetykset ja hallinnosta aiheutuneet lisäkustannukset, joita sähkön toimittajille aiheutui yhtäältä ”välttämättömäksi perushyödykkeeksi” katsotun sähkön erityishinnoittelusta ja toisaalta niiden osallistumisesta yhteiskunnallisesti heikossa asemassa olevien henkilöiden hyväksi käyttöönotettuun järjestelyyn. Kolmanneksi CSPE-maksulla oli tarkoitus rahoittaa médiateur national de l’énergielle ja Caisse des dépôts et consignationsille (jäljempänä Caisse des dépôts) CSPE-maksun hallinnoinnista aiheutuneen hallintotoiminnan kustannukset.

41

Unionin tuomioistuimen käytettävissä olevista tiedoista ilmenee myös, että CSPE-maksun määrä vahvistettiin etukäteen sellaisten arvioiden perusteella, joita kyseiset toimijat olivat esittäneet kyseisellä maksulla tavoiteltujen tarkoitusten täytäntöönpanokustannuksista. Toimijat toimittivat nämä ennakkoarviot Commission de régulation de l’énergielle, joka vahvisti näiden perusteella niiden julkisen palvelun kustannusten määrän, jotka mainitulla maksulla piti kattaa, ja lähetti ehdotuksensa viimeistään verovuotta edeltävän vuoden lokakuun 15. päivänä hallitukselle. Energia-asioita käsittelevän ministerin tehtäviin kuului tämän jälkeen joka vuosi ennen 31. päivää joulukuuta vahvistaa kuhunkin kulutettuun kilowattituntiin sovellettavan maksun määrä siten, että kyseisestä maksusta saatavat tulot kattoivat korvattavat kustannukset kokonaisuudessaan. CSPE-maksuna kannettuja varoja ei myöskään sisällytetty valtion talousarvioon, vaan ne maksettiin Caisse des dépôts’ssa avatulle erityiselle tilille, ja niitä käytettiin yksinomaan sähköalan toimijoille asetetuista, lain nro 2000–108, sellaisena kuin se on muutettuna lailla nro 2003-8, 5 §:ssä mainituista julkisen palvelun tehtävistä aiheutuneiden kustannusten korvaamiseen.

42

Ensinnäkin on todettava, että Médiateur national de l’énergielle ja Caisse des dépôts’lle CSPE-maksun hallinnoinnista aiheutuvan hallintotoiminnan kustannuksista, ettei niillä ollut budjetointitarkoituksen lisäksi minkäänlaista muuta erityistarkoitusta ja etteivät ne erityisesti liittyneet sähkön kulutukseen vaan kansallisella lainsäädännöllä käyttöön otetun järjestelmän yleiseen toimintaan. Tällaisia yleisiä menoja voidaan rahoittaa kaikentyyppisten verojen tuotolla.

43

Toiseksi on todettava CSPE-maksun alueelliseen ja sosiaaliseen koheesioon liittyvistä tarkoituksista, joina olivat hintojen maantieteellisen tasaamisen toteuttaminen ja sähkön hintojen alentaminen yhteiskunnallisesti heikossa asemassa olevien kotitalouksien osalta, että kyse on tarkoituksista, jotka rahoitetaan tavallisesti valtion talousarviosta, eikä niiden perusteella ole mahdollista katsoa, että kyseisellä verolla pyrittäisiin erityistarkoitukseen.

44

Näin ollen on niin, että vaikka asianomaisessa kansallisessa lainsäädännössä säädettiin mekanismista, jolla CSPE-maksusta saadut tulot kohdennettiin ennakolta määrätyn mukaan – kuten tämän tuomion 41 kohdassa on muistutettu – muun muassa kyseisten hallintotehtävien ja kyseisten alueelliseen ja sosiaaliseen koheesioon liittyvien tarkoitusten rahoittamiseen, on kuitenkin niin, ettei näillä tuloilla pyritä minkäänlaiseen direktiivin 92/12 3 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuun erityistarkoitukseen.

45

Kolmanneksi on todettava CSPE-maksulla tavoitellusta ympäristöön liittyvästä tarkoituksesta julkisasiamiehen ratkaisuehdotuksensa 71 kohdassa esittämin tavoin, että CSPE-maksulla kannustettiin uusiutuviin energialähteisiin ja sähkön ja lämmön yhteistuotantoon perustuvaan sähkön tuotantoon osallistumalla kyseisen tuotannon rahoitukseen, joten maksulla edistettiin jo sellaisenaan erityistarkoituksen, johon vedotaan, toteutumista. Kyseisellä maksulla tavoitellun, ympäristöön liittyvän tarkoituksen ja sähkönkulutuksen haitallisten ympäristövaikutusten lieventämisen välillä on siis hyvinkin riittävän suora yhteys.

46

Tästä seuraa, että CSPE-maksulla pyrittiin sen ympäristöön liittyvän tarkoituksen osalta todellakin erityistarkoitukseen.

47

Tämän tuomion 35 kohdassa mainitun toisen edellytyksen osalta on tarkistettava, noudatettiinko CSPE-maksun kannossa valmisteverojen ja arvonlisäveron veron perusteen määräämistä, laskentaa, verosaatavan syntymistä ja valvontaa koskevia verotussääntöjä direktiivin 92/12 3 artiklan 2 kohdan mukaisesti.

48

Tässä suhteessa on syytä huomauttaa, ettei kyseisessä säännöksessä edellytetä, että jäsenvaltiot noudattaisivat kaikkia valmisteveroja tai arvonlisäveroa koskevia sääntöjä veron perusteen määräämisen, laskennan, verosaatavan syntymisen ja valvonnan osalta. Riittää nimittäin, että välilliset verot, joilla on erityistarkoituksia, ovat näiltä osin jommankumman unionin lainsäädännössä säädetyn verotustekniikan systematiikan mukaisia (tuomio 24.2.2000, komissio v. Ranska, C-434/97, EU:C:2000:98, 27 kohta).

49

Kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 82 kohdassa todennut, CSPE-maksu ei ollut rakenteeltaan samanlainen kuin arvonlisävero, koska yhtäältä se ei ollut suhteellinen osuus niiden tuotteiden hinnasta, joista sitä kannettiin, vaan se laskettiin kulutetun sähkön määrän perusteella, ja koska toisaalta CSPE-maksun kantaminen tapahtui siinä vaiheessa, kun sähkö luovutettiin kulutukseen, eikä, kuten arvonlisävero, jokaisessa tuotanto- ja jakeluportaassa. Näin ollen on tutkittava CSPE-maksua koskevien verotussääntöjen ja valmisteveroja koskevien verotussääntöjen välillä olevat samankaltaisuudet.

50

Unionin tuomioistuimelle jätetystä asiakirja-aineistosta ilmenee veron perusteen määräämisen ja laskennan osalta ensinnäkin, että CSPE-maksun määrä laskettiin valmisteverojen määrän tavoin suhteessa kulutettuihin kilowatteihin.

51

Toiseksi CSPE-maksua koskeva verosaatava syntyi – kuten direktiivin 92/12 6 artiklan 1 kohdassa säädetään valmisteverojen osalta –, kun sähkö luovutettiin kulutukseen.

52

Kolmanneksi on veron valvonnan osalta todettava, että Ranskan asianomaisen lainsäädännön perusteella sähköntoimittajat kantoivat CSPE-maksun, joka tilitettiin tämän jälkeen Caisse des dépôts’lle ja jaettiin sieltä eri toimittajille. Kyseisen maksun kantamisen valvonta kuului kuitenkin julkiselle vallalle Commission de régulation de l’énergien välityksellä, ja kantoon liittyvät riita-asiat kuuluivat välillisten verojen alaa koskevien riita-asioiden tavoin hallintotuomioistuinten toimivaltaan.

53

Unionin tuomioistuimen käytettävissä olevat tiedot huomioon ottaen on näin ollen selvää, että CSPE-maksun kannossa noudatettiin valmisteveroja koskevia verotussääntöjä ja että se täytti näin direktiivin 92/12 3 artiklan 2 kohdassa asetetun toisen edellytyksen, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on kuitenkin tarkistettava.

54

Edellä lausuttu huomioon ottaen toiseen kysymykseen on vastattava niin, että direktiivin 92/12 3 artiklan 2 kohtaa on tulkittava siten, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaista veroa voidaan pitää ”muuna välillisenä verona” sen ympäristöön liittyvän tarkoituksen, joka on vihreän energian ostovelvoitteesta aiheutuneiden lisäkustannusten rahoittaminen, perusteella mutta ei kyseisellä verolla olevien, alueelliseen ja sosiaaliseen koheesioon, kuten tariffien maantieteellisen tasaamisen ja sähkön hintojen alentamisen toteuttamiseen yhteiskunnallisesti heikossa asemassa olevien kotitalouksien osalta, liittyvien tarkoitusten ja erityisesti sen médiateur national de l’énergien ja Caisse des dépôts’n kaltaisten viranomaisten tai julkisten laitosten hallintotoiminnan kustannusten rahoittamiseen liittyvien puhtaasti hallinnollisten tarkoitusten perusteella, sillä varauksella, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tarkistettava, onko valmisteveroja koskevia verotussääntöjä noudatettu.

55

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy kolmannessa kysymyksessään pääasiallisesti, onko siinä tapauksessa, että ainoastaan tietyt niistä tarkoituksista, joihin pyritään, voitaisiin luokitella erityisiksi direktiivin 92/12 3 artiklan 2 kohdan säännöksissä tarkoitetussa merkityksessä, unionin oikeutta tulkittava siten, että verovelvolliset voivat kuitenkin vaatia riidanalaisen maksun palauttamista kokonaisuudessaan, vai voivatko ne vaatia ainoastaan osittaista palauttamista sen mukaan, mikä on erityistarkoitusta vastaamattomien kustannusten osuus CSPE-maksulla rahoitettavien kustannusten kokonaismäärästä.

56

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan oikeus saada takaisin sellaiset verot, jotka jäsenvaltio on kantanut unionin oikeuden vastaisesti, seuraa niistä oikeuksista, joita yksityisille on annettu unionin oikeussäännöillä, sellaisena kuin unionin tuomioistuin on näitä oikeussääntöjä tulkinnut, ja täydentää näitä oikeuksia. Jäsenvaltiolla on siten lähtökohtaisesti velvollisuus palauttaa unionin oikeuden vastaisesti kannetut verot (tuomio 19.7.2012, Littlewoods Retail ym., C-591/10, EU:C:2012:478, 24 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

57

Unionin tuomioistuin on samoin katsonut, että ainoa poikkeus unionin oikeuden vastaisesti kannettujen verojen palauttamista koskevaan oikeuteen liittyy tilanteeseen, jossa verovelvollinen on välittömästi vyöryttänyt perusteettoman veron ostajan maksettavaksi (tuomio 15.9.2011, Accor, C-310/09, EU:C:2011:581, 74 kohta).

58

Toiseen kysymykseen annettu vastaus huomioon ottaen ja edellyttäen, ettei pääasian kantaja sähkön loppukäyttäjänä ole välittömästi vyöryttänyt CSPE-maksuna perusteettomasti maksettuja määriä omien asiakkaidensa maksettavaksi, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tarkistettava, kantaja voi vaatia näiden määrien palauttamista CSPE-maksusta saatujen niiden tulojen osuuden mukaisessa suhteessa, jotka on kohdennettu alueelliseen ja sosiaaliseen koheesioon liittyvien tarkoitusten ja puhtaasti hallinnollisten tarkoitusten, erityisesti médiateur national de l’énergien ja Caisse des dépôts’n CSPE-maksun hallinnoinnissa harjoittaman hallintotoiminnan, rahoittamiseen.

59

Lisäksi on todettava, että neljänteen kysymykseen annettu vastaus huomioon ottaen pääasian kantaja voi vaatia näiden määrien palauttamista vasta 1.1.2009 alkaen, jolloin direktiivin 2003/96 vaikutukset alkoivat velvoittaa Ranskan tasavaltaa.

60

Edellä lausuttu huomioon ottaen kolmanteen kysymykseen on vastattava niin, että unionin oikeutta on tulkittava siten, että asianomaiset verovelvolliset voivat vaatia pääasiassa kyseessä olevan kaltaisen veron osittaista palauttamista kyseisestä verosta saatujen tulojen sen osan mukaisessa suhteessa, joka on kohdennettu muihin kuin erityistarkoituksiin, edellyttäen, etteivät kyseiset verovelvolliset ole vyöryttäneet mainittua veroa omille asiakkailleen, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tarkistettava.

61

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (ensimmäinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: