Asia C-33/17

Čepelnik d.o.o.

vastaan

Michael Vavti

(Ennakkoratkaisupyyntö – Bezirksgericht Bleiburgin/Okrajno Sodišče Pliberk)

Ennakkoratkaisupyyntö – SEUT 56 artikla – Palvelujen tarjoamisen vapaus – Rajoitukset – Palvelut sisämarkkinoilla – Direktiivi 2006/123/EY – Työoikeus – Työntekijöiden lähettäminen rakennustöiden suorittamista varten – Työntekijöiden ilmoittaminen – Palkkakuittien säilyttäminen ja kääntäminen – Maksujen suorittamisen lopettaminen – Palvelun vastaanottaja maksaa vakuuden – Palvelun suorittajalle mahdollisesti määrättävän sakon takaaminen

Tiivistelmä – Unionin tuomioistuimen tuomio (suuri jaosto) 13.11.2018

  1. Sijoittautumisvapaus – Palvelujen tarjoamisen vapaus – Palvelut sisämarkkinoilla – Direktiivi 2006/123 – Soveltamisala – Työoikeuden käsite – Ulottuvuus – Toimenpiteet työoikeuden aineellisten sääntöjen noudattamisen takaamiseksi – Säännöt näiden aineellisten sääntöjen rikkomisesta määrättävien seuraamusten vaikuttavuuden takaamiseksi – Tällaiset säännöt kuuluvat työoikeuden alaan – Toimenpiteet eivät kuulu direktiivin soveltamisalaan

    (SEUT 56 artikla; Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2006/123 1 artiklan 6 kohta)

  2. Palvelujen tarjoamisen vapaus – Rajoitukset – Työntekijöiden lähettäminen – Lainsäädäntö, jonka mukaan jäsenvaltioon sijoittautunut rakennuttaja voidaan velvoittaa lopettamaan maksut johonkin toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneelle sopimuskumppanilleen – Vakuus sellaisen mahdollisen sakon maksamisen takaamiseksi, joka saatetaan määrätä tälle sopimuskumppanille, mikäli todetaan, että ensin mainitun jäsenvaltion työoikeutta on rikottu – Lainsäädäntöä ei voida hyväksyä – Oikeuttamisperuste – Työntekijöiden suojelu, työ- ja sosiaalioikeudellisten petosten, torjunta ja väärinkäytösten ehkäiseminen – Oikeuttamisperustetta ei ole – Suhteellisuusperiaatteen loukkaaminen

    (SEUT 56 artikla)

  1.  Ks. tuomion teksti.

    (ks. 31–36 kohta)

  2.  SEUT 56 artiklaa on tulkittava siten, että se on esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle jäsenvaltion lainsäädännölle, jonka mukaan toimivaltaiset viranomaiset voivat määrätä tähän jäsenvaltioon sijoittautuneen rakennuttajan lopettamaan maksut johonkin toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneelle sopimuskumppanilleen ja maksamaan vakuuden, joka vastaa suuruudeltaan vielä maksamatta olevaa urakkahintaa, sellaisen mahdollisen sakon maksamisen takaamiseksi, joka saatetaan määrätä tälle sopimuskumppanille, mikäli todetaan, että ensin mainitun jäsenvaltion työoikeutta on rikottu.

    Tämän osalta on todettava, että työntekijöiden sosiaalinen suojelu sekä petosten, erityisesti työ- ja sosiaalioikeudellisten petosten, torjunta ja väärinkäytösten ehkäiseminen ovat tavoitteita, jotka kuuluvat sellaisten yleisen edun mukaisten pakottavien syiden joukkoon, jotka voivat oikeuttaa palvelujen tarjoamisen vapauden rajoittamisen (ks. vastaavasti tuomio 19.12.2012, komissio v. Belgia, C-577/10, EU:C:2012:814, 45 kohta ja tuomio 3.12.2014, De Clercq ym., C-315/13, EU:C:2014:2408, 65 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

    Tällaisen lainsäädännön oikeasuhteisuudesta on todettava, kun sitä arvioidaan näiden tavoitteiden kannalta, että siinä on säädetty toimivaltaisten viranomaisten mahdollisuudesta määrätä rakennuttaja lopettamaan maksujen suorittaminen palvelun tarjoajalle ja maksamaan vakuus, joka vastaa rakennusurakasta vielä maksamatta olevaa määrää, mikäli on ”perusteltua syytä epäillä” työoikeutta koskevan kansallisen lainsäädännön vastaista ”hallinnollista rikkomusta”. Tämän lainsäädännön avulla voidaan siis toteuttaa tämänkaltaisia toimenpiteitä jo ennen kuin toimivaltainen viranomainen on todennut hallinnollisen rikkomuksen, jossa voi olla kyse petoksesta, erityisesti työ- ja sosiaalioikeudellisesta petoksesta, väärinkäytöksestä tai työntekijöiden suojelua loukkaavasta menettelytavasta.

    Tässä lainsäädännössä ei myöskään säädetä, että tällaisen perustellun epäilyn kohteena oleva palvelun tarjoaja saisi ennen mainittujen toimenpiteiden toteuttamista tuoda esiin näkemyksensä teoista, joista sitä syytetään.

    Lopuksi on vielä tuotava esiin se, että palvelun vastaanottajan maksettavaksi mahdollisesti määrättävän vakuuden suuruus vastaa pääasiassa kyseessä olevan kansallisen lainsäädännön mukaan toimenpiteen toteuttamishetkellä rakennusurakasta vielä maksamatta olevaa määrää. Toimivaltaiset viranomaiset voivat siis vahvistaa vakuuden määrän ottamatta huomioon mahdollisia rakennusvirheitä tai muita palvelun tarjoajan laiminlyöntejä urakkasopimuksen toteuttamisessa, minkä vuoksi se voi tapauksen mukaan huomattavallakin tavalla ylittää määrän, joka asianomaisen rakennuttajan olisi normaalisti pitänyt maksaa töiden päätyttyä.

    (ks. 44, 46–48 ja 50 kohta sekä tuomiolauselma)