1.

Käsiteltävänä olevassa asiassa komissio vaatii, että unionin tuomioistuimen ”on todettava, että Belgian kuningaskunta ei ole noudattanut toimenpiteistä nopeiden sähköisten viestintäverkkojen käyttöönoton kustannusten vähentämiseksi 15.5.2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/61/EU 13 artiklan mukaisia velvoitteitaan, koska se ei ole antanut viimeistään 1.1.2016 kyseisen direktiivin noudattamisen edellyttämiä lakeja, asetuksia ja hallinnollisia määräyksiä[ ( 2 )] tai koska se joka tapauksessa ei ole ilmoittanut näistä toimenpiteistä komissiolle”. ( 3 )

2.

Lisäksi komissio vaatii unionin tuomioistuimelta, että ”Belgian kuningaskunta on SEUT 260 artiklan 3 kohdan nojalla velvoitettava maksamaan uhkasakkoa 54639,36 euroa päivässä tässä asiassa annettavan tuomion julistamispäivästä alkaen direktiivin [2014/61] täytäntöönpanotoimenpiteistä ilmoittamista koskevan velvollisuuden noudattamatta jättämisen perusteella”. ( 4 )

3.

Tässä jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevassa kanteessa on siis kaksi osiota, joista ensimmäinen koskee direktiivin täytäntöönpanon (osittaisesta) laiminlyömisestä johtuvaa perinteistä jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä ja toinen SEUT 260 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua taloudellista seuraamusta. ( 5 ) Menettelyn ensimmäinen osio ei ole oikeudellisesti ongelmallinen, eivätkä menettelyn asianosaiset ole sitä myöskään riitauttaneet. ( 6 ) Sen sijaan toiseen osioon liittyvää oikeudellista ongelmaa käsitellään yhtäältä komission ja toisaalta Belgian kuningaskunnan ja väliintulijoina olevien jäsenvaltioiden lausumissa. ( 7 )

4.

SEUT 260 artiklan 3 kohta otettiin käyttöön Lissabonin sopimuksella. Siinä määrätään mekanismista, jonka avulla unionin tuomioistuin voi määrätä jäsenvaltiolle taloudellisen seuraamuksen jo ensimmäisessä tuomiossa, joka koskee lainsäätämisjärjestystä noudattaen annetun direktiivin täytäntöönpanotoimenpiteistä ilmoittamista koskevan velvollisuuden noudattamatta jättämistä.

5.

Tähän mennessä unionin tuomioistuin ei ole vielä koskaan ottanut kantaa SEUT 260 artiklan 3 kohdan tulkintaan. Unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi on tosin jo saatettu lukuisia tapauksia, joissa komissio on vaatinut SEUT 260 artiklan 3 kohdan soveltamista. Tähän mennessä nämä tapaukset on kuitenkin ratkaistu ennen kuin asianomaisen jäsenvaltion ja komission välisessä asiassa on annettu tuomio, minkä vuoksi komissio on kaikissa tapauksissa päättänyt luopua kanteesta, toisinaan aivan viime hetkellä. ( 8 )

6.

Nyt käsiteltävänä olevassa asiassa unionin tuomioistuimella olisi näin ollen tilaisuus tulkita kyseistä määräystä. ( 9 )

7.

SEUT 260 artiklan 3 kohdan tulkinta tuo esiin unionin oikeusjärjestystä koskevia perustavanlaatuisia kysymyksiä. Käsiteltävässä asiassa tärkeimpänä tavoitteenani – ellei suorastaan suurimpana huolenaiheenani – on osoittaa unionin tuomioistuimelle, että kyseisen määräyksen tulkitsemiseksi ei riitä se itsestään selvä toteamus, että direktiivien nopea, täydellinen ja virheetön saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä on olennaista unionin lainsäädännön yhdenmukaisen soveltamisen kannalta.

8.

Direktiivin 2014/61 13 artiklassa, jonka otsikko on ”Saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä”, säädetään seuraavaa: ( 10 )

”Jäsenvaltioiden on hyväksyttävä ja julkaistava tämän direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset viimeistään 1 päivänä tammikuuta 2016. Niiden on ilmoitettava komissiolle kyseisistä toimenpiteistään.

Niiden on sovellettava näitä säännöksiä 1 päivästä heinäkuuta 2016.

Näissä jäsenvaltioiden antamissa säännöksissä on viitattava tähän direktiiviin tai niihin on liitettävä tällainen viittaus, kun ne virallisesti julkaistaan. Jäsenvaltioiden on säädettävä siitä, miten viittaukset tehdään.”

9.

Direktiivin 2014/61 13 artiklan mukaan jäsenvaltioiden oli hyväksyttävä ja julkaistava tämän direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset viimeistään 1.1.2016 ja ilmoitettava tästä komissiolle.

10.

Koska komissiolle ei ollut ilmoitettu tähän päivämäärään mennessä kansallisista toimenpiteistä kyseisen direktiivin saattamiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöä, komissio lähetti Belgian kuningaskunnalle 23.3.2016 virallisen huomautuksen.

11.

Belgian kuningaskunnan vastauksesta kävi ilmi, että direktiivin täytäntöönpanotoimet olivat valmisteilla 11.7.2016, joten komissio lähetti 30.9.2016 kyseiselle jäsenvaltiolle perustellun lausunnon ja kehotti sitä toteuttamaan lausunnon noudattamisen edellyttämät toimenpiteet kahden kuukauden määräajassa lausunnon vastaanottamisesta.

12.

Saatuaan lisäaikaa vastaukselle Belgian kuningaskunta vastasi perusteltuun lausuntoon 21.2. ja 28.3.2017 päivätyillä kirjeillä ja ilmoitti komissiolle, että direktiivin 2014/61 saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä oli käynnissä. Näihin kirjeisiin oli liitetty täytäntöönpanotoimenpiteitä koskevia ehdotuksia ja Brysselin pääkaupunkialueen (Belgia) tietyömaita koskevan 3.7.2008 annetun määräyksen konsolidoitu toisinto.

13.

Koska komissio katsoi, ettei direktiiviä 2014/61 ollut saatettu kokonaisuudessaan osaksi kansallista lainsäädäntöä eikä kansallisista toimenpiteistä kyseisen direktiivin saattamiseksi kaikilta osin osaksi kansallista lainsäädäntöä ollut ilmoitettu ja että Belgian kuningaskunta oli näin ollen jättänyt täyttämättä kyseisen direktiivin 13 artiklan mukaiset velvoitteensa, se päätti 13.7.2017 tämän kanteen nostamisesta.

14.

Komission 15.9.2017 nostamassa kanteessa Belgian kuningaskuntaa moititaan siitä, ettei se ole toteuttanut kaikkia direktiivin 2014/61 noudattamiseksi tarvittavia toimenpiteitä, ja toisaalta siitä, ettei se ainakaan ole ilmoittanut toimenpiteistä komissiolle.

15.

Vastineessaan Belgian kuningaskunta ilmoitti, että direktiivin 2014/61 säännösten saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä oli edistynyt, ja totesi, että suurin osa säännöksistä on saatettu osaksi Belgian lainsäädäntöä liittovaltion, alueiden ja yhteisöjen toimivaltajaon mukaisesti ja että täytäntöönpanoa odottavia säännöksiä varten tarvittavat toimenpiteet on joko jo toteutettu tai niitä ollaan parhaillaan toteuttamassa.

16.

Komissio totesi vastauskirjelmässään, että vaikka Belgian kuningaskunta on edistynyt merkittävästi direktiivin 2014/61 täytäntöönpanossa kanteen nostamisen jälkeen, lisätoimenpiteet ovat edelleen tarpeen direktiivin saattamiseksi kaikilta osin osaksi kansallista lainsäädäntöä. Belgian viranomaiset olivat myös itse myöntäneet lisätoimenpiteiden tarpeellisuuden. Tämän vuoksi komissio piti vaatimuksensa voimassa, vaikka alensikin päiväkohtaista uhkasakkoa, jonka se haluaa määrättävän Belgian kuningaskunnan maksettavaksi.

17.

Saksan liittotasavalta, Viron tasavalta, Irlanti, Espanjan kuningaskunta, Ranskan tasavalta, Italian tasavalta, Liettuan tasavalta, Unkari ja Itävallan tasavalta hyväksyttiin 5.2.2018 väliintulijoiksi tukemaan Belgian kuningaskunnan vaatimuksia. Romania hyväksyttiin 21.11.2018 väliintulijaksi tukemaan Belgian kuningaskunnan vaatimuksia.

18.

Istunnossa, joka pidettiin 22.1.2019, suullisia huomautuksia esittivät Belgian hallitus ja komissio sekä Saksan, Viron, Espanjan, Ranskan, Italian, Unkarin, Itävallan ja Romanian hallitukset.

19.

Käsittelen ensin jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä, josta Belgian kuningaskuntaa moititaan SEUT 258 artiklan nojalla (A), ja tarkastelen sen jälkeen hankalampaa kysymystä, joka koskee SEUT 260 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuja taloudellisia seuraamuksia (B).

20.

Komissio moittii Belgian kuningaskuntaa siitä, ettei se ole saattanut direktiivin 2014/61 säännöksiä osaksi kansallista lainsäädäntöään viimeistään 1.1.2016 eli siihen päivään mennessä, josta kyseisen direktiivin 13 artiklan 1 kohdassa säädetään kyseisen direktiivin noudattamisen edellyttämien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten hyväksymiseksi ja julkaisemiseksi, ja siitä, että se ei ole ilmoittanut kansallisia täytäntöönpanosäännöksiä.

21.

Belgian kuningaskunta ei kiistä tätä.

22.

Tässä tilanteessa on siis kyse ”riidattomista kanneperusteista”: Belgian kuningaskunta ei ole saattanut direktiiviä 2014/61 osaksi kansallista lainsäädäntöä asetetussa määräajassa, eikä se myöskään ole ilmoittanut komissiolle täytäntöönpanotoimenpiteitä, kuten kyseisen direktiivin 13 artiklan 1 kohdassa edellytetään.

23.

Arvioitaessa sitä, onko jäsenvaltio jättänyt noudattamatta jäsenyysvelvoitteitaan, unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on otettava huomioon jäsenvaltion tilanne sellaisena kuin se on perustellussa lausunnossa asetetun määräajan päättyessä. ( 11 )

24.

Ehdotan siis, että unionin tuomioistuin vahvistaa, että Belgian kuningaskunta ei ole noudattanut direktiivin 2014/61 13 artiklan mukaisia velvoitteitaan, koska se ei ole antanut asetetussa määräajassa kaikkia kyseisen direktiivin noudattamisen edellyttämiä lakeja, asetuksia ja hallinnollisia määräyksiä tai ainakaan ilmoittanut näitä säännöksiä komissiolle.

25.

Käsiteltävässä asiassa keskeinen kysymys koskee epäilemättä SEUT 260 artiklan 3 kohdan tulkintaa eli sitä, miten tätä määräystä sovelletaan tässä tapauksessa.

26.

SEUT 288 artiklan kolmannen kohdan mukaan ”direktiivi velvoittaa saavutettavaan tulokseen nähden jokaista jäsenvaltiota, jolle se on osoitettu, mutta jättää kansallisten viranomaisten valittavaksi muodon ja keinot”. Tämä unionin oikeusjärjestelmälle ominainen väline on väline kansallisten säännösten yhdenmukaistamiseksi.

27.

Direktiivi on erinomainen esimerkki siitä, miten kansalliset oikeusjärjestelmät ovat yhteydessä unionin oikeusjärjestyksen kanssa. Direktiivin asianmukainen saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä on näin ollen ensisijaisen tärkeää, jotta voidaan varmistaa direktiivin tehokas vaikutus ja sen yhdenmukainen soveltaminen koko unionissa.

28.

Direktiivejä koskeva kaksivaiheinen lainsäädäntömenettely edellyttää huomattavaa valvontaa. Direktiivit on pantava täytäntöön jäsenvaltioissa, mikä voi aiheuttaa eroavuuksien lisäksi myös virheitä. ( 12 ) Tähän mennessä saadut kokemukset ovatkin osoittaneet, että toinen vaihe voi olla hankala ja että saattaminen osaksi jäsenvaltioiden kansallista lainsäädäntöä onnistuu usein paremmin komission järjestelmällisen seurannan avulla. Tämän vuoksi komissio seuraa jatkuvasti ja arvioi tilastollisesti direktiivien täytäntöönpanokäytäntöjä.

29.

Direktiivien saattamisessa osaksi kansallista lainsäädäntöä on perinteisen näkemyksen mukaan syyllistytty pääasiassa kolmenlaisiin rikkomuksiin. Ensimmäinen koskee täytäntöönpanotoimien ilmoittamatta jättämistä (jäsenvaltio ei ole ilmoittanut direktiivin täytäntöönpanotoimenpiteitä komissiolle sille asetetussa määräajassa), toinen unionin oikeuden vastaisuutta (jäsenvaltion toteuttamat täytäntöönpanotoimenpiteet eivät ole unionin direktiivien vaatimusten mukaisia) ja kolmas virheellistä soveltamista (direktiivi on pantu muodollisesti oikein täytäntöön kansallisessa lainsäädännössä, mutta kansalliset viranomaiset eivät sovella sitä oikein tai lainkaan).

30.

On korostettava, että komissio itse soveltaa tätä luokittelua. ( 13 )

31.

Jotta komissio voisi suoriutua asianmukaisesti tehtävästään perussopimusten valvojana ja tarkistaa, onko jäsenvaltio saattanut direktiivin säännökset asianmukaisesti osaksi kansallista lainsäädäntöään, jäsenvaltioiden on siis ilmoitettava sille näistä toimenpiteistä. ( 14 )

32.

Usein käy niin, että jäsenvaltiot eivät täytä direktiivien täytäntöönpanoa koskevia vaatimuksia, ja direktiivien virheellinen täytäntöönpano on yleisimpiä ja vakavimpia unionin lainsäädännön virheellisen soveltamisen tapauksia jäsenvaltioissa. ( 15 )

33.

Direktiiveihin sisältyy nykyään velvoite, että kansallisessa täytäntöönpanosäädöksessä on oltava viittaus direktiiviin. Tämä itsenäinen viittaamista koskeva velvoite aiheuttaa sen, että täytäntöönpanotoimenpiteet on toteutettava, vaikka kansallinen lainsäädäntö täyttäisi jo valmiiksi asiasisällön osalta direktiivin vaatimukset. Direktiivien täytäntöönpanon seurannan helpottamiseksi niissä on jo ennen Lissabonin sopimuksen voimaantuloakin edellytetty, että jäsenvaltion on ilmoitettava toteutetut täytäntöönpanotoimenpiteet. ( 16 ) Helpottaakseen täytäntöönpanon valvontaa komissio vaatii jäsenvaltioita myös toimittamaan säännöllisesti vastaavuustaulukon, josta käy ilmi, miten kukin direktiivin säännös on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä. ( 17 )

34.

SEUT 260 artiklan 3 kohdan mukainen menettely lisättiin Lissabonin sopimuksella välineisiin, joita komissio käyttää tässä valvonnassa.

35.

SEUT 260 artiklan 3 kohdan logiikan ymmärtämiseksi on mielestäni hyödyllistä ottaa askel taaksepäin ja tarkastella kyseistä määräystä sen historiallisessa ja systemaattisessa asiayhteydessä.

36.

Sen vuoksi haluankin käsitellä lyhyesti tämän määräyksen kiistanalaista tavoitetta.

37.

Siitä on esitetty kahdenlaisia näkemyksiä. Yhtäältä on esitetty, että määräyksellä käyttöön otetun mekanismin tarkoituksena on määrätä seuraamuksia suoraan täytäntöönpanotoimien ilmoittamatta jättämisestä. Tätä näkemystä puoltavat varsinkin komissio, ( 18 ) osa oikeusoppineista ( 19 ) ja epäsuorasti myös julkisasiamiehet Wathelet ( 20 ) ja Tanchev. ( 21 ) Tämän lähestymistavan mukaan täytäntöönpanotoimien ilmoittamatta jättäminen direktiivissä säädetyssä määräajassa voi jo sellaisenaan johtaa taloudellisiin seuraamuksiin. Maksuvelvoite voi tulla voimaan heti eli tuomion antamispäivästä alkaen tai unionin tuomioistuimen tuomiossa määrättynä myöhempänä ajankohtana.

38.

Toisaalta on esitetty täysin vastakkainen näkemys, jonka mukaan SEUT 260 artiklan 3 kohdassa määrätyn mekanismin tarkoituksena on määrätä seuraamuksia siitä, ettei jäsenvaltio ole noudattanut täytäntöönpanotoimista ilmoittamista koskevan velvollisuuden laiminlyönnistä annettua unionin tuomioistuimen tuomiota. ( 22 ) Tämän lähestymistavan mukaan unionin tuomioistuimen tuomiossa, jossa rikkominen ( 23 ) todetaan, määrätty taloudellinen seuraamus tulee voimaan vasta myöhempänä ajankohtana, koska taloudellisen seuraamuksen perustana on nimenomaan kyseisen tuomion noudattamatta jättäminen. Sen mukaan SEUT 260 artiklan 3 kohdan ratio legis olisi siis se, että jäsenvaltiolle voidaan määrätä seuraamuksia välittömästi eli rikkomusta koskevan tuomion julistamispäivänä, jos rikkominen on ilmeistä, mikä tarkoittaa, että sen toteamiseen ei liity mitään ongelmia. Ainoastaan tällaisessa tilanteessa on perusteltua nopeuttaa SEUT 260 artiklan 2 kohdassa määrättyä menettelyä, jolloin asiaa ei tarvitse saattaa uudelleen unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi.

39.

Ensimmäinen lähestymistapa saattaa ensi näkemältä vaikuttaa houkuttelevammalta. Ainakin se on intuitiivinen lähestymistapa niille henkilöille, jotka ovat tutustuneet tilastoihin direktiivien täytäntöönpanosta jäsenvaltioissa – ja siinä yhteydessä ehkä turhautuneetkin. Seuraavassa esitettyjen syiden vuoksi olen kuitenkin vakuuttunut, että toinen lähestymistapa on oikea.

40.

SEUT 260 artiklan 3 kohdan sanamuodosta on saatavissa ensimmäisiä viitteitä.

41.

Muistutan, että kyseisen määräyksen toisen alakohdan mukaan ”jos tuomioistuin toteaa, ettei velvollisuutta ole täytetty, se voi määrätä asianomaisen jäsenvaltion suorittamaan kiinteämääräisen hyvityksen tai uhkasakon komission ilmoittaman määrän rajoissa. Suoritus on maksettava tuomioistuimen tuomiossa määrättynä ajankohtana”. Sanamuodosta voi mielestäni päätellä, että maksuvelvoite tulee väistämättä voimaan myöhempänä ajankohtana kuin tuomion antamispäivänä. Toisaalta ei voida sulkea pois sitäkään SEUT 260 artiklan 3 kohdan sanamuodon tulkintaa, että maksuvelvoite voi tulla voimaan samanaikaisesti tuomion julistamisen kanssa. Vaikka katson, että toinen tulkinta on epätodennäköisempi kuin ensimmäinen, on selvää, että SEUT 260 artiklan 3 kohdan sanamuoto ei ole yksiselitteinen ja ettei voida sanoa, että vastaus kysymykseen on epäilyksettä johdettavissa kyseisen määräyksen sanamuodosta.

42.

Systematiikka huomioon ottaen kyseisen määräyksen sijoittaminen artiklaan, jossa käsitellään unionin tuomioistuimen tuomioiden täytäntöönpanoa ja täytäntöönpanon laiminlyöntiä, eli SEUT 260 artiklaan eikä jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevaan säännönmukaiseen menettelyyn eli SEUT 258 artiklaan ei voi olla sattuma.

43.

Jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskeva kannemenettely on perinteinen ”keskitetty” oikeuskeino, jolla varmistetaan unionin oikeuden täytäntöönpano jäsenvaltioissa. ( 24 ) SEUT 258 artiklan nojalla komissio voi saattaa asian unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi sen jälkeen, kun oikeudenkäyntiä edeltävä menettely on päättynyt tuloksettomana, ( 25 ) kun taas SEUT 259 artiklassa – jota sovelletaan vain harvoin – määrätään vastaavasta menettelystä ( 26 ) kanteen nostamiseksi (toista) jäsenvaltiota vastaan. ( 27 )

44.

SEUT 260 artiklassa määrätään SEUT 258 ja SEUT 259 artiklan nojalla annettujen tuomioiden vaikutuksista ja täytäntöönpanosta. ( 28 )

45.

SEUT 260 artiklan 1 kohdassa määrätään, että jos tuomioistuin toteaa, että jäsenvaltio on jättänyt täyttämättä velvollisuutensa, kyseisen jäsenvaltion on toteutettava unionin tuomioistuimen tuomion täytäntöön panemiseksi tarvittavat toimenpiteet.

46.

Lisäksi SEUT 258 artiklan, SEUT 259 artiklan ja SEUT 260 artiklan 1 kohdan määräykset ovat samat kuin vuoden 1957 Rooman sopimukseen sisältyvät määräykset. ( 29 )

47.

Maastrichtin sopimuksella käyttöön otettu SEUT 260 artiklan 2 kohta koskee taloudellisten seuraamusten määräämistä siinä tapauksessa, että asianomainen jäsenvaltio ei ole toteuttanut toimenpiteitä noudattaakseen jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisestä annettua tuomiota. ( 30 ) Tämä niin sanottu jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämiseen perustuvaa jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskeva menettely on siis toinen vaihe siinä mielessä, että se tulee kysymykseen vasta sen jälkeen, kun ensimmäinen tuomio noudattamatta jättämisestä on annettu.

48.

Lissabonin sopimuksella käyttöön otetun SEUT 260 artiklan 3 kohdassa, josta unionin tuomioistuin ei vielä tähän päivään mennessä ole antanut tuomiota, ( 31 ) määrätään, että kun komissio saattaa asian Euroopan unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi SEUT 258 artiklan nojalla katsoessaan, että asianomainen jäsenvaltio on jättänyt täyttämättä velvollisuutensa ilmoittaa toimenpiteistä, joilla lainsäätämisjärjestystä noudattaen annettu direktiivi saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä, komissio voi, jos se katsoo tämän aiheelliseksi, ilmoittaa samalla sen olosuhteisiin nähden soveltuvaksi katsomansa kiinteämääräisen hyvityksen tai uhkasakon määrän, joka tämän jäsenvaltion olisi sen käsityksen mukaan suoritettava. Jos tuomioistuin toteaa, ettei velvollisuutta ole täytetty, se voi määrätä asianomaisen jäsenvaltion suorittamaan kiinteämääräisen hyvityksen tai uhkasakon komission ilmoittaman määrän rajoissa. Suoritus on maksettava unionin tuomioistuimen tuomiossa määrättynä ajankohtana.

49.

Se, että SEUT 260 artiklaan olisi sisällytetty määräys, joka ei koske tuomion täytäntöönpanoa vaan velvoitetta, jonka laiminlyönnistä voidaan nostaa kanne SEUT 258 artiklan nojalla, olisi vastoin kaikkea systemaattista logiikkaa. SEUT 260 artiklan 3 kohta voi näin ollen koskea ainoastaan unionin tuomioistuimen antaman tuomion noudattamatta jättämistä.

50.

SEUT 260 artiklan 3 kohdan syntyhistoria tukee ehdottamaani lähestymistapaa. ( 32 ) Itse asiassa SEUT 260 artiklan 3 kohdassa annetun määräyksen muotoilu on peräisin Eurooppa-valmistelukunnan ( 33 ) yhteydessä perustetulta pohdintaryhmältä. Pohdintaryhmän loppuraporttiin sisältyy ehdotuksia, ( 34 ) joiden mukaan komissiolle olisi annettava ”mahdollisuus saattaa asia yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi ja oikeus samanaikaisesti (yhden ja saman menettelyn yhteydessä) nostaa kanne [SEUT 258] artiklan perusteella velvollisuuden täyttämättä jättämisestä sekä pyytää seuraamuksen määräämisestä. Jos yhteisöjen tuomioistuin määrää komission pyynnöstä seuraamuksen suoraan samassa tuomiossa, kyseinen seuraamus pannaan täytäntöön tietyn määräajan kuluttua tuomion antamisen jälkeen, ( 35 ) jos vastaajana oleva jäsenvaltio ei toimi tuomiossa edellytetyllä tavalla. – – Tällainen järjestely keventäisi ja nopeuttaisi menettelyä etenkin niihin tapauksiin liittyvien seuraamusten osalta, joissa jäsenvaltiot ’eivät ilmoita’ toimenpiteistään säädösten saattamiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöä. ( 36 )”. ( 37 ) Eurooppa-valmistelukunnan puheenjohtajisto on ottanut nämä ehdotukset lähes sanasta sanaan samanlaisina ( 38 ) laatiessaan luonnosta uudeksi määräykseksi: ( 39 )”– – (Uusi) kolmas kohta perustuu komission pohdintaryhmälle esittämään ehdotukseen. Siinä annetaan komissiolle mahdollisuus saattaa asia unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi ja oikeus samanaikaisesti (yhden ja saman menettelyn yhteydessä) nostaa kanne [SEUT 258] artiklan perusteella sekä pyytää seuraamuksen määräämistä. Jos unionin tuomioistuin määrää komission pyynnöstä seuraamuksen suoraan samassa tuomiossa, kyseinen seuraamus pannaan täytäntöön tietyn määräajan kuluttua tuomion antamisen jälkeen, jos vastaajana oleva jäsenvaltio ei toimi tuomiossa edellytetyllä tavalla. – – Tällainen järjestely keventäisi ja nopeuttaisi menettelyä huomattavasti niihin tapauksiin liittyvien seuraamusten osalta, joissa jäsenvaltiot ’eivät ilmoita’ toimenpiteistään säädösten saattamiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöä. – –”

51.

Mielestäni nämä sitaatit osoittavat selvästi, että SEUT 260 artiklan 3 kohdan laatijat ovat pyrkineet kehittämään menettelyn, jota sovelletaan tapaukseen, jossa tuomiota ei ole noudatettu.

52.

Annan tältä osin EUT-sopimuksen laatijoiden aikomuksille enemmän painoarvoa kuin SEUT 260 artiklan 3 kohdan täytäntöönpanoa koskevassa komission tiedonannossa esitetylle tulkinnalle, koska ensin mainitussa ei mielestäni ole mitään epäselvyyksiä. Minun on todellakin vaikea asettaa tässä etusijalle soft law ‑toimi, jonka tämän oikeudenkäynnin asianosainen on hyväksynyt, niiden valmisteluasiakirjojen sijaan, joita Eurooppa-valmistelukunnassa – jollaista ei ole ennen ollut, se pitää muistaa – on laadittu Euroopan tulevaisuuden suunnittelemiseksi. ( 40 )

53.

Haluan esittää SEUT 260 artiklan 3 kohdan tavoitetta koskevan yksityiskohtaisemman huomautuksen. Tietojeni mukaan taloudellisia seuraamuksia ei ole rikkomismenettelyn yhteydessä koskaan tulkittu luonteeltaan rankaiseviksi, kun kyse on ollut unionin aineellisen oikeuden noudattamatta jättämisestä johtuvasta seuraamuksesta.

54.

Tältä osin SEUT 260 artiklan 2 kohdan mukaisessa menettelyssä käsitelty rikkominen ”ei koske enää pelkästään unionin tuomioistuimen [SEUT 258] artiklan mukaisessa menettelyssä toteamaa jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä (jäljempänä tuomion perustana oleva jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen), vaan sitä käsitellään yhdistettynä rikkomisena, joka käsittää ensimmäisen jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisen, jossa rikottiin [SEUT 260 artiklan 1 kohdassa] määrättyä erityistä velvoitetta noudattaa [unionin] tuomioistuimen tuomiota”. ( 41 )

55.

Laajemmin tarkasteltuna tämän kaksinkertaisen rikkomisen logiikan taustalla on se, että unioni on oikeusunioni, ( 42 ) jossa tuomioiden huomioon ottaminen ja täytäntöönpano on ensisijaisen tärkeä asia.

56.

Jos hyväksyttäisiin se, että direktiivin säännösten täytäntöönpanon laiminlyönti ja täytäntöönpanoa koskevien ilmoitusten laiminlyönti ovat jo sellaisenaan perusteita taloudellisten seuraamusten määräämiselle, se olisi vastoin tätä kaksinkertaista rikkomista koskevaa logiikkaa. Tässä olisi tiettyä epäjohdonmukaisuutta, koska täytäntöönpanotoimenpiteiden ilmoittamista koskevan velvollisuuden rikkominen on usein luonteeltaan lievempi rikkomus kuin monet muut unionin oikeuden rikkomiset.

57.

SEUT 260 artiklan 3 kohdassa määrätään siis mahdollisuudesta määrätä taloudellisia seuraamuksia nopeutetun menettelyn mukaisesti tilanteissa, joissa on selvää, että jäsenvaltio on jättänyt täyttämättä velvoitteensa. Tämän määräyksen tarkoituksena on ennen kaikkea estää se, että unionin tuomioistuin saa käsiteltäväkseen turhia kanteita, ennen kuin seuraamuksia voidaan määrätä. Menettelyn tavoitteena on välttää toinen menettelykierros silloin, kun kyseessä on selvä täytäntöönpanotoimien ilmoittamisen laiminlyönti, jotta menettelyissä voidaan säästää ja kohdentaa resurssit parhaalla mahdollisella tavalla. SEUT 260 artiklan 3 kohdan avulla tämä tavoite saavutetaan, koska sen ansiosta unionin tuomioistuin voi määrätä seuraamuksia jo menettelyn ensimmäisessä vaiheessa ja vahvistaa, että kyseiset seuraamukset tulevat voimaan automaattisesti myöhempänä ajankohtana, jos SEUT 258 artiklan nojalla annettua tuomiota ei panna täytäntöön. ( 43 )

58.

SEUT 260 artiklan 3 kohdan tarkoitus on vahvistettu, joten aion nyt tarkastella tässä määräyksessä asetettuja edellytyksiä.

59.

Sen vuoksi olisi selvitettävä, mitä ilmaisu ”velvollisuus ilmoittaa toimenpiteistä, joilla direktiivi saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä” tarkoittaa. Mitä tämä ensi näkemältä yksiselitteinen ilmaisu tarkalleen ottaen tarkoittaa?

60.

Tästä on kolme eri näkökantaa.

61.

Ensimmäisen näkökannan mukaan, jota on kannattanut erityisesti Belgian hallitus väliintulijoina olevien, Belgian kuningaskuntaa tukevien hallitusten tukemana, tämä ilmaisu on tarkoitettu yksinomaan sellaista tilannetta varten, jossa jäsenvaltio ei ole tehnyt mitään direktiivin saattamiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöä vaan jossa se on siis laiminlyönyt direktiivin täytäntöönpanotoimien toteuttamisen määräajassa ja niitä koskevan ilmoituksen tekemisen komissiolle.

62.

Komissio taas puoltaa toista näkökantaa, jonka mukaan SEUT 260 artiklan 3 kohtaa on sovellettava sekä silloin, kun jäsenvaltio ei ole toteuttanut mitään toimenpiteitä direktiivin saattamiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöä, että silloin, kun kyseisten toimenpiteiden toteuttaminen ja niiden ilmoittaminen on tapahtunut vain osittain.

63.

Julkisasiamiehet Wathelet ( 44 ) ja Tanchev ( 45 ) ovat esittäneet kolmannen näkökannan, jonka mukaan SEUT 260 artiklan 3 kohtaa on sovellettava kolmessa eri tilanteessa eli silloin, kun jäsenvaltio ei ole ilmoittanut lainkaan täytäntöönpanotoimenpiteitä, silloin, kun jäsenvaltio on ilmoittanut toimenpiteitä, joilla direktiivi pannaan täytäntöön pelkästään puutteellisesti, ja silloin, kun jäsenvaltio on ilmoittanut toimenpiteitä, joilla direktiivi pannaan täytäntöön virheellisesti.

64.

Myös oikeuskirjallisuudessa esitetyt mielipiteet eriävät tässä asiassa. ( 46 )

65.

On todettava, ettei mikään näistä näkemyksistä tunnu vakuuttavalta.

66.

Ensinnäkin toisen ja kolmannen näkemyksen suhteen minulla on vakavia epäilyksiä. Näissä näkemyksissä SEUT 260 artiklan 3 kohtaa tulkitaan laajentavasti, eikä niissä mielestäni oteta riittävästi huomioon kyseisen määräyksen sanamuotoa, systematiikkaa, syntyhistoriaa ja tarkoitusta.

67.

Nämä lähestymistavat eivät mielestäni ole kovinkaan käyttökelpoisia, koska ne edellyttävät yksityiskohtaisia tutkimuksia siitä, onko kyseinen jäsenvaltio saattanut direktiivin osaksi kansallista lainsäädäntöään, mikä ei ole menettelyn tehokkuutta ja nopeutta koskevien tavoitteiden mukaista.

68.

Ymmärrän SEUT 260 artiklan 3 kohdan siten, että siinä ei aseteta direktiivin täytäntöönpanon laiminlyöntiä koskevaa aineellista vaatimusta vaan että se sisältää täytäntöönpanotoimenpiteiden ilmoittamisen laiminlyöntiä koskevan menettelyllisen ( 47 ) vaatimuksen.

69.

Uhkasakon tai kiinteämääräisen hyvityksen määräämisen perusteena on ilmoittamisvelvollisen jäsenvaltion rikkomus. Velvoite, johon SEUT 260 artiklan 3 kohdassa viitataan, ei tarkoita täytäntöönpanovelvoitetta vaan ilmoittamisvelvoitetta. ( 48 ) Ilmoittamis- ja täytäntöönpanovelvoitteet kieltämättä kytkeytyvät toisiinsa siten, että ilmoittamisvelvoite toteuttaa täytäntöönpanovelvoitetta. ( 49 ) Tämä ei kuitenkaan vaikuta siihen, että SEUT 260 artiklan 3 kohdassa viitataan selvästi täytäntöönpanotoimien ilmoittamiseen eikä täytäntöönpanotoimiin sinänsä.

70.

SEUT 260 artiklan 3 kohdan ensimmäisen alakohdan sanamuoto on siis ymmärrettävä niin, että kyseisessä määräyksessä asetetaan selkeä raja sille, mihin asti komission toimivalta pyytää taloudellisen seuraamuksen langettamista ulottuu.

71.

Tilanteet, joissa jäsenvaltio ei ilmoita komissiolle määräajassa mitään täytäntöönpanotoimenpiteitä, koska se ei ole toteuttanut kyseisiä toimenpiteitä, vastaavat SEUT 260 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja tilanteita. Molemmissa tapauksissa ( 50 ) oikeudellinen tilanne on periaatteessa selvä. Asiassa ei ole oikeudellista epävarmuutta, joten unionin tuomioistuimen (ensimmäistä) selventävää tuomiota ei tarvita. Direktiivien osittaista, epätäydellistä tai virheellistä täytäntöönpanoa koskevaa kysymystä sen sijaan ei ole lainkaan helppo ratkaista. ( 51 )

72.

Tässä yhteydessä olen samaa mieltä siitä, että ”rajanvedolle direktiivin täytäntöönpanon täysimääräisyyden tai puutteellisuuden ja asianmukaisuuden tai virheellisyyden välillä ei ole aihetta”. ( 52 )

73.

Rajan vetäminen täysimääräisen ja puutteellisen täytäntöönpanon välille monimutkaistaa asioita ja on lisäksi harhaanjohtavaa. ( 53 ) Tämä johtuu siitä, että myös puutteellinen täytäntöönpano on jo lähtökohtaisesti virheellistä täytäntöönpanoa. ( 54 ) Lisäksi virheellinen täytäntöönpano liittyy usein siihen, ettei ole toteutettu kansallisia toimenpiteitä, joita tarvitaan direktiivin tiettyjen osien täytäntöönpanemiseksi tai huomioon ottamiseksi. Useimmissa tapauksissa, joissa direktiivi on saatettu virheellisesti osaksi kansallista lainsäädäntöä, kansallisesta lainsäädännöstä voidaan todeta puuttuvan joko merkittäviä tai vähemmän merkittäviä osia direktiivin säännöksistä.

74.

Niiden, jotka kannattavat ajatusta, jonka mukaan SEUT 260 artiklan 3 kohta koskee paitsi ilmoittamisen täydellistä laiminlyöntiä myös puutteellista ilmoittamista ja jopa direktiivin virheellistä täytäntöönpanoa, keskeinen argumentti liittyy tehokkuusperiaatteeseen: SEUT 260 artiklan 3 kohtaa on tulkittava mahdollisimman laajasti, jotta se olisi todella tehokas keino sen varmistamiseksi, että direktiivit pannaan määräajassa täytäntöön jäsenvaltioissa.

75.

Tämä argumentti voi ylipäänsä olla vakuuttava vain, jos se perustuu olettamaan, että SEUT 260 artiklan 3 kohdan tarkoituksena ei ole rangaista tuomioistuimen tuomion noudattamatta jättämisestä vaan täytäntöönpanotoimien ilmoittamatta jättämisestä. Tämän vuoksi tehokkuuteen vetoaminen ei käsittääkseni voi menestyä.

76.

Komissio katsoo myös, että ”jos jäsenvaltio on toimittanut kaikki tarvittavat selvitykset siitä, miten se on mielestään saattanut koko direktiivin osaksi kansallista lainsäädäntöään, komissio voi katsoa, ettei jäsenvaltio ole laiminlyönyt ilmoitusvelvollisuuttaan, jolloin [SEUT] 260 artiklan 3 kohtaa ei sovelleta”. ( 55 )

77.

En halua mitenkään kyseenalaistaa komission harkintavaltaa jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan menettelyn yhteydessä, mutta minusta näyttää siltä, että komissio jättää asian jäsenvaltioiden subjektiivisten näkemysten varaan. SEUT 258 artiklassa tarkoitettu menettely ( 56 ) ja SEUT 260 artiklassa tarkoitettu menettely ( 57 ) perustuvat kuitenkin siihen, että jäsenvaltion todetaan objektiivisesti jättäneen noudattamatta velvoitteitaan.

78.

Näin ollen en ymmärrä, miten tämä komission toteamus, jonka sisältämä subjektiivinen kriteeri on itse asiassa omiaan tuomaan moraaliseikat mukaan SEUT 260 artiklassa tarkoitettuun menettelyyn, voisi menestyä. ( 58 ) Sitä paitsi komission logiikkaa noudatettaessa olisi analysoitava perusteellisesti aineellista kysymystä siitä, onko direktiivi saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä vai ei.

79.

Jäljellä on vielä näkemys, jonka mukaan SEUT 260 artiklan 3 kohdassa tarkoitetaan vain tilanteita, joissa jäsenvaltio ei ryhdy mihinkään toimenpiteisiin.

80.

Tämä näkemys ei ole vakuuttava, jos kyse ei voisi olla siitä, että jäsenvaltio ilmoittaa komissiolle täytäntöönpanotoimenpiteinä toimenpiteitä, jotka eivät liity mitenkään täytäntöönpantavaan direktiiviin. ( 59 ) Tällainen ”näennäinen ilmoittaminen” on tosiasiassa ilmoittamatta jättämistä. Jos jo ensi näkemältä ja ilman asiasisällön tutkimista näyttää siltä, etteivät toimenpiteet liity mitenkään direktiiviin, ei voi olla mielekästä puhua SEUT 260 artiklan 3 kohdassa tarkoitetuista toimenpiteistä, joilla direktiivi saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä. ( 60 ) Silloin, kun käy heti ilmi, että ilmoitetut toimenpiteet eivät ole lainkaan direktiivin täytäntöönpanoa, kyse on ilmoittamisen laiminlyömisestä.

81.

Tilanne, jossa on päivänselvää, että komissiolle ilmoitetut täytäntöönpanotoimia koskevat tiedot eivät liity mitenkään direktiivin säännöksiin, voidaan siis luokitella SEUT 260 artiklan 3 kohdassa tarkoitetuksi ilmoitusvelvollisuuden täyttämättä jättämiseksi. ( 61 )

82.

Nyt on pohdittava sitä, täyttyvätkö SEUT 260 artiklan 3 kohdassa määrätyt edellytykset käsiteltävänä olevassa asiassa eli sovelletaanko tätä määräystä käsiteltävässä asiassa aineellisesti.

83.

Mielestäni ei.

84.

Komissio vaatii unionin tuomioistuinta määräämään, että ”Belgian kuningaskunta on SEUT 260 artiklan 3 kohdan nojalla velvoitettava maksamaan uhkasakkoa 54639,36 euroa päivässä tässä asiassa annettavan tuomion julistamispäivästä alkaen direktiivin [2014/61] täytäntöönpanotoimenpiteistä ilmoittamista koskevan velvollisuuden noudattamatta jättämisen perusteella”. ( 62 )

85.

Tätä summaa on vähennetty asteittain unionin tuomioistuimessa vireillä olevan oikeudenkäynnin aikana, koska Belgian kuningaskunta on saattanut direktiiviä asteittain osaksi kansallista lainsäädäntöään.

86.

Taloudellisen seuraamuksen määräämisen kannalta ratkaiseva ajankohta on päivä, jona tuomioistuin tutkii tosiseikat. Tämä on unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaista SEUT 260 artiklan 2 kohdan yhteydessä, ( 63 ) ja sama oikeuskäytäntö on nähdäkseni täysin sovellettavissa SEUT 260 artiklan 3 kohtaan. ( 64 )

87.

Komissio ilmoitti istunnossa unionin tuomioistuimelle katsovansa, että täytäntöönpanon puutteita on ainoastaan Brysselin pääkaupunkialueella ja että ne koskevat vain tiettyjä säännöksiä, nimittäin direktiivin 2014/61 2 artiklan 7, ( 65 ) 8, ( 66 ) 9, ( 67 ) ja 11 ( 68 ) alakohdassa, 4 artiklan 5 kohdassa ( 69 ) ja 8 artiklassa ( 70 ) mainittuja määritelmiä. Nämä seikat huomioon ottaen komissio päätti vakavuutta osoittavan kertoimen alentamisesta ”yhteen” ja pyytää unionin tuomioistuinta määräämään Belgian kuningaskunnalle 6071,04 euron päiväkohtaisen uhkasakon.

88.

Belgian kuningaskunta ei kiistä väitettyjä puutteita direktiivin täytäntöönpanossa.

89.

Lisäksi Belgian kuningaskunta on ilmoittanut komissiolle jo toteutetut täytäntöönpanotoimenpiteet. Komissio on kuitenkin edelleen sitä mieltä, että kyseinen hallitus ei ole noudattanut velvoitettaan ilmoittaa direktiivin 2014/61 täytäntöönpanotoimenpiteitä komissiolle.

90.

Edellä mainittujen kriteerien perusteella ja siksi, että kyseinen jäsenvaltio on ilmoittanut täytäntöönpanotoimenpiteistä komissiolle asteittain, Belgian kuningaskunnan ei voida katsoa laiminlyöneen ilmoittamisvelvollisuuttaan.

91.

Näin ollen komission vaatimus, joka liittyy SEUT 260 artiklan 3 kohtaan, ei voi menestyä.

92.

Komissio vaatii tuomioistuinta määräämään Belgian kuningaskunnalle 6071,04 euron päiväkohtaisen uhkasakon.

93.

Vaikka en näe tarvetta ottaa kantaa päiväkohtaisen uhkasakon täsmälliseen määrään nyt käsiteltävässä asiassa, koska olen sitä mieltä, että SEUT 260 artiklan 3 kohtaa ei voida tässä soveltaa, haluaisin vielä esittää kaksi lyhyttä yleistä huomautusta taloudellisista seuraamuksista siinä tapauksessa, että unionin tuomioistuin tekisi päätelmän, jonka mukaan SEUT 260 artiklan 3 kohtaa on sovellettava tässä tapauksessa.

94.

Taloudellisten seuraamusten tavoitteena on saattaa jäsenvaltion toimet unionin oikeuden mukaisiksi ja estää uudet rikkomukset. ( 71 ) Näiden seuraamusten tavoite ei ole moraalinen vaan pragmaattinen.

95.

On heti alkuun todettava, että SEUT 260 artiklan 2 kohdan yhteydessä vahvistettuja periaatteita on sovellettava yleensä ( 72 ) myös SEUT 260 artiklan 3 kohtaan. ( 73 ) Tässä kohdin haluan esittää seuraavat kaksi huomautusta.

96.

Ensinnäkin SEUT 260 artiklan 3 kohdan, kuten myös SEUT 260 artiklan 2 kohdan, tavoitteena on määrätä seuraamuksia unionin tuomioistuimen tuomion noudattamatta jättämisestä, minkä vuoksi komissio voi käyttää rahamääräisten seuraamusten laskennassa kummankin kohdan osalta samaa laskentamenetelmää. ( 74 ) Komission esitykset eivät kuitenkaan sido unionin tuomioistuinta seuraamusten määräämisen ( 75 ) eivätkä myöskään seuraamusten laskentamenetelmän ( 76 ) osalta.

97.

Toiseksi on pohdittava sitä, voidaanko SEUT 260 artiklan 2 kohtaan liittyvää unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä, joka koskee sitä, voiko tuomioistuin määrätä taloudellisen seuraamuksen, jota komissio ei ole esittänyt, soveltaa SEUT 260 artiklan 3 kohtaan. ( 77 )

98.

Mielestäni ei.

99.

SEUT 260 artiklan 3 kohdassa on nimittäin tärkeä tarkennus, jota ei ole SEUT 260 artiklan 2 kohdassa: tuomioistuin voi määrätä taloudellisen seuraamuksen ”komission ilmoittaman määrän rajoissa”. ( 78 ) Vaikka SEUT 260 artiklan 3 kohdassa mainitaan ainoastaan rahamääräisen seuraamuksen määrä muttei sitä, kumpi seuraamuksista on määrättävä, ( 79 ) tämä sanamuoto vaikuttaa taloudellisen seuraamuksen valintaan. Valaisen asiaa seuraavalla esimerkillä: Komissio vaatii 6071,04 euron päiväkohtaisen uhkasakon määräämistä. Jos unionin tuomioistuin päättää lisätä päiväkohtaiseen uhkasakkoon kiinteämääräisen hyvityksen, miten se voi pysytellä ”komission ilmoittaman määrän rajoissa”? Alentamalla uhkasakon määrää? Kun otetaan huomioon, että kyse on päiväkohtaisesta uhkasakosta, jonka jäsenvaltion maksettavaksi tuleva lopullinen määrä riippuu siitä, kuinka kauan rikkomus on kestänyt (tai kuinka kauan sitä on jatkettu) unionin tuomioistuimen tuomiossa määrätyn ajankohdan jälkeen, voidaan kysyä, mitkä ovat kyseisen määrän rajat. Tähän on mahdoton vastata.

100.

Näin ollen ymmärrän ilmaisun ”komission ilmoittaman määrän rajoissa” niin, että SEUT 260 artiklan 3 kohdassa unionin tuomioistuimelle annetaan toimivalta määrätä taloudellisia seuraamuksia ja samalla kielletään yleisesti määräämästä ankarampaa seuraamusta. ( 80 )

101.

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 138 artiklan 3 kohdassa määrätään, että jos yksi tai useampi asianosaisen vaatimuksista ratkaistaan toisen asianosaisen hyväksi, asianosaiset vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan. Koska yksi vaatimuksista on ratkaistu komission ja yksi Belgian kuningaskunnan hyväksi, on määrättävä, että ne vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan.

102.

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 140 artiklan 1 kohdan mukaisesti Saksan, Viron, Irlannin, Espanjan, Ranskan, Italian, Liettuan, Unkarin, Itävallan ja Romanian hallitukset vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan.

103.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin ratkaisee asian seuraavasti: