1.

Käsiteltävä ennakkoratkaisupyyntö, nykyisessä muodossaan, koskee kansainvälisen suojelun myöntämistä tai poistamista koskevista yhteisistä menettelyistä 26.6.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2013/32/EU ( 2 ) 14 artiklan 1 kohdan ja sitä edeltäneen säännöksen, nimittäin pakolaisaseman myöntämistä tai poistamista koskevissa menettelyissä jäsenvaltioissa sovellettavista vähimmäisvaatimuksista 1.12.2005 annetun neuvoston direktiivin 2005/85/EY ( 3 ) 12 artiklan 1 kohdan, tulkintaa. Direktiivin 2013/32 14 artiklan 1 kohdassa säädetään, että ennen kuin määrittävä viranomainen tekee hakemusta koskevan päätöksen, kansainvälistä suojelua tai pakolaisasemaa hakevalle on annettava tilaisuus henkilökohtaiseen puhutteluun.

2.

Ennakkoratkaisupyyntö on esitetty Bundesverwaltungsgerichtissä (liittovaltion ylin hallintotuomioistuin, Saksa) vireillä olevassa menettelyssä, jossa vastakkain ovat Milkiyas Addis ja Saksan liittotasavalta ja jossa on kyse muun muassa Bundesamt für Migration und Flüchtlingen (liittovaltion maahanmuutto- ja pakolaisvirasto, Saksa; jäljempänä liittovaltion virasto) helmikuussa 2013 tekemästä päätöksestä, jolla Addisin pakolaisasemaa koskeva hakemus hylättiin.

3.

Liittovaltion virasto katsoi, että Addisin hakemusta pakolaisaseman myöntämiseksi Saksassa ei voitu ottaa tutkittavaksi sillä perusteella, että hänelle oli jo myönnetty pakolaisasema Italiassa. Asiassa on kuitenkin riidatonta, että päätöstä tehtäessä loukattiin sekä kansalliseen että unionin oikeuteen perustuvaa Addisin oikeutta määrittävän viranomaisen – käsiteltävässä asiassa liittovaltion viraston – suorittamaan henkilökohtaiseen puhutteluun hänen hakemuksensa tutkittavaksi ottamisesta. Kuten jäljempänä nähdään, tässä pyynnössä esille tuleva perustava kysymys koskee tämän menettelydirektiivin nimenomaisen, pakottavan säännöksen noudattamatta jättämisen seurauksia.

4.

Tässä yhteydessä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee unionin tuomioistuimelta, ovatko menettelydirektiivissä henkilökohtaisen puhuttelun suorittamista koskevaan vaatimukseen säädetyt poikkeukset tyhjentäviä, ja etenkin, olisiko tällaisen puhuttelun suorittamatta jättämisen johdettava sen päätöksen kumoamiseen, jolla Addisin pakolaisasemaa koskeva hakemus jätettiin tutkimatta. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lisäksi, voidaanko se, ettei liittovaltion virasto suorittanut henkilökohtaista puhuttelua, korjata, ja jos voidaan, millä edellytyksillä, sen tuomioistuinmenettelyn yhteydessä, jossa Addis riitauttaa pakolaisasemaa koskevan hakemuksensa tutkimatta jättämisestä tehdyn päätöksen laillisuuden.

5.

Bundesverwaltungsgericht on myös kysynyt, onko liittovaltion viraston tutkimatta jättämisestä tekemä päätös kumottava, jos pakolaisasemaa hakevalla on ollut myöhemmässä menettelyssä mahdollisuus tuoda esiin kaikki perusteet tai väitteet, joiden vuoksi hakemusta ei saisi jättää tutkimatta, ja asiassa ei voida kyseiset perusteet tai väitteet huomioon ottaenkaan tehdä toisenlaista päätöstä.

6.

Ennen sovellettavien oikeussääntöjen ja käsiteltävän asian tosiseikkojen esittämistä viittaan lyhyesti tämän asian unionin tuomioistuimessa käsittelyn jossain määrin monimutkaisiin vaiheisiin. Tämä monimutkaisuus johtuu siitä, että Bundesverwaltungsgerichtin käsiteltävässä asiassa esittämät ennakkoratkaisukysymykset olivat jossain määrin – joskaan eivät täysin – päällekkäisiä niiden kysymysten kanssa, jotka esitettiin 19.3.2019 annettuun tuomioon Ibrahim ym. ( 4 ) johtaneissa asioissa.

7.

Käsiteltävässä asiassa, C-517/17, esitetty ennakkoratkaisupyyntö, johon sisältyi alun perin kolme kysymystä, toimitettiin unionin tuomioistuimen kirjaamoon 28.8.2017. Unionin tuomioistuimen presidentti yhdisti 29.9.2017 tekemällään päätöksellä asiat C-517/17 (käsiteltävä asia), C-540/17 ja C-541/17. Yhdistettyjen asioiden C-517/17, C-540/17 ja C-541/17 käsittelyä päätettiin 4.4.2018 lykätä, kunnes yhdistetyissä asioissa C-297/17, C-318/17, C-319/17 ja C-438/17 on annettu ratkaisu.

8.

Unionin tuomioistuimen 19.3.2019 antama tuomio Ibrahim ym. ( 5 ) annettiin tiedoksi ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle 26.3.2019. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin peruutti 26.4.2019 osittain yhdistetyissä asioissa C-517/17, C-540/17 ja C-541/17 esittämänsä kysymykset.

9.

Asiassa C-517/17 ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin peruutti ensimmäiset kaksi kysymystä, jotka se oli alun perin esittänyt unionin tuomioistuimelle. Nämä kysymykset koskivat sitä, missä määrin on niin, että jäsenvaltio ei voi jättää kansainvälistä suojelua koskevaa hakemusta tutkimatta sillä perusteella, että hakijalle on jo myönnetty pakolaisasema toisessa jäsenvaltiossa, jos kyseisen toisen jäsenvaltion elinolot eivät ole vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelemiseksi kansainvälistä suojelua saaviksi henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden, jotka voivat saada toissijaista suojelua, yhdenmukaiselle asemalle sekä myönnetyn suojelun sisällölle 13.12.2001 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/95/EU ( 6 ) 20 artiklan ja sitä seuraavien artiklojen säännösten mukaisia, mutta ne eivät kuitenkaan ole Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 4 artiklan vastaisia.

10.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoi, että ensimmäisiin kahteen alkuperäiseen kysymykseen oli vastattu 19.3.2019 annetussa tuomiossa Ibrahim ym. ( 7 )

11.

Unionin tuomioistuimen kirjaamoon 2.5.2019 toimittamassaan kirjeessä Bundesverwaltungsgericht kuitenkin katsoi, ettei kyseisessä tuomiossa ollut käsitelty sen asiassa C-517/17 esittämää kolmatta kysymystä.

12.

Unionin tuomioistuimen presidentin 16.5.2019 tekemällä päätöksellä asia C-517/17 erotettiin yhdistetyistä asioista C-540/17 ja C-541/17 ja kaikkien näiden asioiden käsittelyä jatkettiin. Yhdistetyt asiat C-540/17 ja C-541/17 ratkaistiin 13.11.2019 annetulla määräyksellä Hamed ja Omar. ( 8 )

13.

Käsiteltävässä asiassa C-517/17 unionin tuomioistuimen 1.10.2019 tekemän päätöksen mukaisesti ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle esitettiin selvennyspyyntö 4.10.2019. Vastaus pyyntöön saatiin 6.11.2019. ( 9 )

14.

Ennen asian C-517/17 käsittelyn lykkäämistä kirjallisia huomautuksia Bundesverwaltungsgerichtin esittämästä kolmannesta kysymyksestä esittivät Saksan, Ranskan, Unkarin ja Alankomaiden hallitukset sekä Euroopan komissio. Saksan, Unkarin ja Alankomaiden hallitukset sekä komissio katsovat, että direktiivin 2013/32 14 artiklan 1 kohta ei ole esteenä sellaisen kansallisen säännöksen soveltamiselle, jonka mukaan hakijan henkilökohtaisen puhuttelun suorittamatta jättäminen määrittävän viranomaisen tehdessä direktiivin 2013/32/EU 33 artiklan 2 kohdan a alakohdan nojalla päätöksen turvapaikkahakemuksen tutkimatta jättämisestä ei johda kyseisen päätöksen kumoamiseen puhuttelun suorittamatta jättämisen vuoksi, jos hakijalla on tuomioistuinmenettelyssä mahdollisuus tuoda esiin kaikki ne seikat, joiden vuoksi hakemusta ei saisi jättää tutkimatta, ja asiassa ei voida kyseiset seikat huomioon ottaenkaan tehdä muuta päätöstä.

15.

Ranskan hallitus sitä vastoin katsoo lähinnä, että direktiivin 2013/32 14 artikla, luettuna oikeutta tulla kuulluksi, joka on erottamaton osa puolustautumisoikeuksia, koskevan yleisen periaatteen valossa, on esteenä kansalliselle säännökselle, jonka mukaan oikeuden tulla kuulluksi loukkaaminen ensimmäisessä asteessa määrittävän viranomaisen menettelyssä ennen tutkimatta jättämistä koskevan päätöksen tekemistä kyseisen direktiivin 33 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti ei johda kyseisen päätöksen kumoamiseen silloin, kun hakijalla on mahdollisuus esittää huomautuksensa tuomioistuinmenettelyn kuluessa.

16.

Unionin tuomioistuimessa pidettiin 15.1.2020 istunto, johon osallistuivat Addis, liittovaltion virasto, Saksan hallitus ja komissio.

17.

Direktiivin 2013/32 johdanto-osan 18 ja 22 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

– –

18.

Direktiivin 2013/32 1 artiklassa säädetään, että direktiivin tarkoituksena on perustaa yhteiset menettelyt direktiivin 2011/95 (jäljempänä määrittelydirektiivi) mukaista kansainvälisen suojelun myöntämistä tai poistamista varten.

19.

Direktiivin 2013/32 2 artiklan b alakohdan mukaan ”kansainvälistä suojelua koskevalla hakemuksella” tarkoitetaan kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön esittämää pyyntöä saada suojelua jostakin jäsenvaltiosta, kun hakijan voidaan katsoa hakevan pakolaisasemaa tai toissijaista suojeluasemaa ja kun hakija ei nimenomaisesti pyydä määrittelydirektiivin soveltamisalan ulkopuolelle jäävää muunlaista suojelua, jota voidaan pyytää erikseen.

20.

Direktiivin 2013/32 14 artiklassa, jonka otsikko on ”Henkilökohtainen puhuttelu”, säädetään seuraavaa:

”1.   Ennen kuin määrittävä viranomainen tekee hakemusta koskevan päätöksen, hakijalle on annettava tilaisuus hänen kansainvälistä suojelua koskevaa hakemustaan koskevaan henkilökohtaiseen puhutteluun, jonka suorittavalla henkilöllä on kansallisen lainsäädännön mukaan toimivalta suorittaa tällaisia puhutteluja. Kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen sisältöä koskevien henkilökohtaisten puhuttelujen on aina oltava määrittävän viranomaisen henkilöstön suorittamia. – –

Kun suuri määrä kolmansien maiden kansalaisia tai kansalaisuudettomia henkilöitä tekee samanaikaisesti kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen, minkä vuoksi määrittävä viranomainen ei käytännössä pysty suorittamaan kunkin hakemuksen sisältöä koskevia puhutteluja riittävän nopeasti, jäsenvaltiot voivat säätää, että toisen viranomaisen henkilöstö osallistuu tilapäisesti kyseisten puhuttelujen suorittamiseen. Tällöin kyseisen toisen viranomaisen henkilöstölle on annettava etukäteen asianmukainen koulutus, johon sisältyvät [Euroopan turvapaikka-asioiden tukiviraston perustamisesta 19.5.2010 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston] asetuksen (EU) N:o 439/2010 [(EUVL 2010, L 132, s. 11)] 6 artiklan 4 kohdan a–e alakohdassa luetellut aiheet. Henkilöillä, jotka suorittavat hakijoiden henkilökohtaisia puhutteluja tämän direktiivin nojalla, on myös oltava yleistiedot ongelmista, jotka saattavat vaikuttaa kielteisesti hakijan kykyyn tulla kuulluksi, kuten merkit siitä, että hakijaa on saatettu aiemmin kiduttaa.

– –

2.   Hakemuksen sisältöä koskevasta henkilökohtaisesta puhuttelusta voidaan luopua, jos

Jos henkilökohtaista puhuttelua ei b alakohdan nojalla suoriteta hakijan tai mahdollisen hänestä riippuvaisen henkilön kanssa, hakijalle tai hakijasta riippuvaiselle henkilölle on pyrittävä mahdollisuuksien mukaan antamaan mahdollisuus toimittaa lisätietoja.

3.   Määrittävä viranomainen voi tehdä kansainvälistä suojelua koskevaa hakemusta koskevan päätöksen, vaikka henkilökohtaisesta puhuttelusta olisi tämän artiklan nojalla luovuttu.

4.   Henkilökohtaisesta puhuttelusta luopuminen 2 kohdan b alakohdan nojalla ei saa vaikuttaa kielteisesti määrittävän viranomaisen päätökseen.

– –”

21.

Direktiivin 2013/32 15 artiklassa, jonka otsikko on ”Henkilökohtaista puhuttelua koskevat vaatimukset”, säädetään seuraavaa:

”– –

2.   Henkilökohtainen puhuttelu on suoritettava olosuhteissa, joissa voidaan taata asianmukainen luottamuksellisuus.

3.   Jäsenvaltioiden on varmistettava asianmukaisin toimenpitein, että henkilökohtaiset puhuttelut suoritetaan olosuhteissa, joissa hakijat voivat esittää hakemuksensa perusteet kattavasti. Tätä varten jäsenvaltioiden on:

– –

– –”

22.

Direktiivin 2013/32 25 artiklassa, jonka otsikko on ”Ilman huoltajaa oleville alaikäisille myönnettävät takeet”, säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on kaikkien tässä direktiivissä säädettyjen menettelyjen osalta sekä rajoittamatta 14–17 artiklan säännösten soveltamista:

– –

– –

3.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että:

– –”

23.

Direktiivin 2013/32 33 artiklassa, jonka otsikko on ”Hakemukset, joilta puuttuvat tutkittavaksi ottamisen edellytykset”, säädetään seuraavaa:

”1.   Niiden tapausten lisäksi, joissa hakemusta ei [kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön johonkin jäsenvaltioon jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisperusteiden ja ‑menettelyjen vahvistamisesta 26.6.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston] asetuksen (EU) No 604/2013 [(EUVL 2013, L 180, s. 31)] mukaisesti tutkita, jäsenvaltiot eivät ole velvollisia tutkimaan, voidaanko hakijaa pitää henkilönä, joka voi saada kansainvälistä suojelua [määrittelydirektiivin] mukaisesti, kun hakemukselta katsotaan puuttuvan tutkittavaksi ottamisen edellytykset tämän artiklan mukaisesti.

2.   Jäsenvaltiot voivat katsoa kansainvälistä suojelua koskevalta hakemukselta puuttuvan tutkittavaksi ottamisen edellytykset ainoastaan, jos:

– –”

24.

Direktiivin 2013/32 34 artiklassa, jonka otsikko on ”Tutkittavaksi ottamista koskevaan puhutteluun sovellettavat erityissäännöt”, säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on annettava hakijoiden esittää näkemyksensä 33 artiklassa tarkoitettujen perusteiden soveltamisesta heidän henkilökohtaiseen tilanteeseensa ennen kuin määrittävä viranomainen tekee päätöksen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tutkittavaksi ottamisesta. Tätä varten jäsenvaltioiden on suoritettava henkilökohtainen puhuttelu hakemuksen ottamisesta tutkittavaksi. Jäsenvaltiot saavat poiketa tästä ainoastaan 42 artiklan mukaisesti silloin, kun kyse on myöhemmästä hakemuksesta.

Tämä kohta ei rajoita tämän direktiivin 4 artiklan 2 kohdan a alakohdan ja asetuksen (EU) No 604/2013 5 artiklan soveltamista.

– –”

25.

Direktiivin 2013/32 51 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on saatettava 1–30 artiklan, 31 artiklan 1, 2 ja 6–9 kohdan, 32–46, 49 ja 50 artiklan sekä liitteen I noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset voimaan viimeistään 20 päivänä heinäkuuta 2015. Niiden on viipymättä toimitettava nämä säännökset kirjallisina komissiolle.”

26.

Direktiivin 2013/32 52 artiklan ensimmäisessä kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on sovellettava 51 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja lakeja, asetuksia ja hallinnollisia määräyksiä 20 päivän heinäkuuta 2015 jälkeen tai aiemmin jätettyihin kansainvälistä suojelua koskeviin hakemuksiin ja mainitun päivän jälkeen tai aiemmin aloitettuihin kansainvälisen suojelun poistamista koskeviin menettelyihin. Ennen 20 päivää heinäkuuta 2015 jätettyihin hakemuksiin ja ennen mainittua päivää aloitettuihin pakolaisaseman poistamista koskeviin menettelyihin on sovellettava direktiivin 2005/85/EY nojalla annettuja lakeja, asetuksia ja hallinnollisia määräyksiä.”

27.

Direktiivin 2013/32 53 artiklan ensimmäisessä kohdassa säädetään, että kumotaan direktiivi 2005/85/EY tämän direktiivin sitomien jäsenvaltioiden osalta 21 päivästä heinäkuuta 2015, sanotun kuitenkaan vaikuttamatta jäsenvaltioiden velvollisuuteen noudattaa liitteessä II olevassa B osassa olevia määräaikoja, joiden kuluessa niiden on saatettava siinä mainittu direktiivi osaksi kansallista lainsäädäntöä.

28.

Direktiivin 2013/32 54 artiklassa säädetään, että direktiivi tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä, eli 29.6.2013.

29.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan pääasian tosiseikkoihin sovelletaan turvapaikkalain (Asylgesetz, jäljempänä AsylG), sellaisena kuin se on julkaistu 2.9.2008 ( 10 ) ja muutettuna rikoslain muuttamisesta 4.11.2016 annetulla 50. lailla – seksuaalisen itsemääräämisoikeuden suojan parantaminen (Fünfzigste Gesetz zur Änderung des Strafgesetzbuches – Verbesserung des Schutzes der sexuellen Selbstbestimmung), ( 11 ) säännöksiä.

30.

AsylG:n 24 §:ssä säädetään seuraavaa:

”(1)   Liittovaltion virasto selvittää asian tosiseikat ja hankkii tarvittavat todisteet. – – Sen on puhuteltava ulkomaalaista henkilökohtaisesti. Henkilökohtaisesta puhuttelusta voidaan luopua, jos liittovaltion virasto aikoo tunnustaa ulkomaalaisen oikeuden turvapaikkaan tai jos ulkomaalainen väittää saapuneensa liittovaltion alueelle turvallisesta kolmannesta maasta. – –

– –”

31.

AsylG:n 29 §:ssä, sellaisena kuin se on muutettuna 6.8.2016 lukien 31.7.2016 annetun kotouttamislain (Integrationsgesetz) ( 12 ) 6 §:llä, säädetään seuraavaa:

”(1)   Turvapaikkahakemusta ei oteta tutkittavaksi, jos

– –

– –”

32.

AsylG:n 36 §:ssä, jonka otsikko on ”Menettely, kun kyseessä on tutkimatta jättäminen 29 §:n 1 momentin 2 ja 4 kohdan nojalla taikka ilmeinen perusteettomuus”, säädetään seuraavaa:

”(1)   Tapauksissa, joissa turvapaikkahakemusta ei oteta tutkittavaksi 29 §:n 1 momentin 2 ja 4 kohdan nojalla tai se on ilmeisen perusteeton, ulkomaalaiselle annetaan viikko aikaa poistua maasta.

(2)   Liittovaltion virasto toimittaa asianomaisille henkilöille päätöksen tiedoksiannon yhteydessä jäljennöksen heidän turvapaikka-asiakirjoistaan. Hallinnollinen asiakirja-aineisto ja todiste tiedoksiannosta on toimitettava viipymättä toimivaltaiselle hallintotuomioistuimelle.

(3)   Hallintotuomioistuimista annetun lain 80 §:n 5 momentin mukaiset maasta poistamista koskevan varoituksen osalta tehdyt hakemukset on jätettävä viikon kuluessa tiedoksiantamisesta; hakemukseen on liitettävä liittovaltion viraston päätös. Ulkomaalaiselle on ilmoitettava asiasta. Hallintotuomioistuimista annetun lain 58 §:ää on sovellettava vastaavasti. Päätös on tehtävä kirjallisessa menettelyssä; tuomioistuimen suullinen käsittely, jossa käsitellään samanaikaisesti kannetta, on kielletty. Päätös on tehtävä viikon kuluessa edellä 1 momentissa säädetyn määräajan päättymisestä. Hallintotuomioistuimen jaosto voi jatkaa edellä viidennessä virkkeessä säädettyä määräaikaa kerrallaan viikolla. Määräajan jatkaminen toisen kerran ja sen jälkeen on sallittua vain painavista syistä, etenkin jos tuomioistuin ei pysty tekemään päätöstä aiemmin epätavallisen suuren työmäärän vuoksi. Maasta poistaminen ei ole mahdollista ennen tuomioistuimen päätöksen antamista, jos hakemus on jätetty ajoissa. Päätös on tehty, kun allekirjoitettu päätös on saatavilla jaoston kirjaamossa. Hakemukset väliaikaisen oikeussuojan myöntämiseksi sellaisia liittovaltion viraston päätöksiä vastaan, joissa vahvistetaan määräajat maahantulo- tai oleskelukiellolle ulkomaalaisten oleskeluoikeudesta annetun lain (Aufenthaltsgesetz) 11 §:n 2 momentin mukaisesti, ja oleskeluoikeudesta annetun lain 11 §:n 7 momentin mukaista määräystä ja määräaikoja vastaan on myös jätettävä viikon kuluessa tiedoksiantamisesta. Tämä ei vaikuta maasta poistamista koskevan varoituksen täytäntöönpanokelpoisuuteen.

(4)   Maasta poistamista voidaan lykätä vain, jos riitautetun hallintotoimen lainmukaisuudesta on vakavia epäilyjä. Tosiseikkoja ja todisteita, joita asianomaiset henkilöt eivät ole esittäneet, ei oteta huomioon, paitsi jos ne ovat tuomioistuimen tiedossa tai ilmeisiä. Tuomioistuin voi jättää huomiotta seikat, joita ei 25 §:n 3 momentin mukaisesti otettu huomioon hallinnollisessa menettelyssä, ja 25 §:n 2 momentissa tarkoitetut tosiseikat ja todisteet, joita ulkomaalainen ei esittänyt hallinnollisessa menettelyssä, jos päätöksen tekeminen muutoin viivästyisi.”

33.

AsylG:n 77 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Tässä laissa tarkoitetuissa riita-asioissa tuomioistuin ottaa huomioon hakijan tosiasiallisen ja oikeudellisen tilanteen sillä hetkellä, kun viimeisin suullinen käsittely pidettiin; jos päätöstä ei ole edeltänyt suullinen käsittely, ratkaisevana pidetään hakijan tilannetta sillä hetkellä, kun päätös tehdään. – –”

34.

25.5.1976 annetun hallintomenettelylain (Verwaltungsverfahrensgesetz, jäljempänä VwVfG), sellaisena kuin se on annettu tiedoksi 23.1.2003, ( 13 ) 46 §:ssä, sellaisena kuin se on muutettuna hallintomenettelyä koskevien oikeussäännösten muuttamisesta 11.12.2008 annetun neljännen lain (Viertes Gesetz zur Änderung verwaltungsverfahrensrechtlicher Vorschriften) ( 14 ) 1 §:llä, säädetään seuraavaa:

”Sellaisen hallintotoimen kumoamista, joka ei ole – – mitätön, ei voida vaatia ainoastaan sillä perusteella, että se on tehty menettelysäännöksiä, muotosäännöksiä tai alueellista toimivaltaa koskevia säännöksiä rikkoen, jos on ilmeistä, että rikkomisella ei ole ollut vaikutusta päätöksen asiasisältöön.”

35.

Hallintotuomioistuimista annetun lain (Verwaltungsgerichtsordnung, jäljempänä VwGo), sellaisena kuin se on annettu tiedoksi 19.3.1991, ( 15 ) 80 §:ssä, sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna 22.12.2010 annetun lain 9 §:llä, ( 16 ) säädetään seuraavaa:

”(1)   Oikaisuvaatimuksella ja kumoamiskanteella on lykkäävä vaikutus. Tämä pätee myös oikeutta luoviin ja toteaviin hallintotoimiin samoin kuin hallintotoimiin, joilla on kaksi vaikutusta (80a §).

– –

(5)   Asiaa käsittelevä tuomioistuin voi hakemuksesta määrätä kattavasta tai osittaisesta lykkäävästä vaikutuksesta 2 momentin 1–3 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa ja voi palauttaa sen kattavasti tai osittain 2 momentin 4 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa. Hakemus voidaan tehdä jo ennen kumoamiskanteen nostamista. Jos hallintotoimi on jo pantu täytäntöön päätöksen tekohetkellä, tuomioistuin voi määrätä täytäntöönpanon kumottavaksi. Lykkäävän vaikutuksen palauttamisen edellytykseksi voidaan asettaa vakuuden antaminen tai muita velvoitteita. Sitä voidaan myös rajoittaa ajallisesti.

– –”

36.

VwGo:n 86 §:ssä säädetään seuraavaa:

”(1)   Tuomioistuin tutkii tosiseikat viran puolesta; osapuolet osallistuvat menettelyyn. Osapuolten väitteet ja selvittämistoimia koskevat hakemukset eivät sido sitä.

– –”

37.

Addis on Eritrean kansalainen. ( 17 ) Vuonna 2009 hän kuitenkin teki Italian viranomaisille turvapaikkahakemuksen, jossa hän ilmoitti toisen henkilöllisyyden ja syntymäajan, ja hänet rekisteröitiin Etiopian kansalaisena. Turvapaikkahakemus hyväksyttiin: hänelle annettiin henkilötodistus ja lupa oleskella Italiassa helmikuuhun 2015 asti. Valittaja oleskeli Italiassa vuoden 2011 syyskuuhun asti, jolloin hän matkusti Saksaan ja haki siellä pakolaisasemaa.

38.

Vaikka hän oli aiemmin kiistänyt saapuneensa aiemmin toiseen Euroopan valtioon, sormenjälkianalyysin seurauksena alkuperäisen, Italiassa tehdyn hakemuksen yksityiskohdat tulivat ilmi. Näiden tietojen perusteella liittovaltion virasto hylkäsi 18.2.2013 Addisin turvapaikkahakemuksen sillä perusteella, että hän oli tullut Saksan liittotasavaltaan turvallisesta kolmannesta maasta, ja määräsi hänet poistettavaksi maasta Italiaan.

39.

Ennen päätöksen tekemistä Addisia ei kuitenkaan puhuteltu henkilökohtaisesti muun muassa sovellettavan kansallisen turvapaikkalainsäädännön vastaisesti. Tältä osin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin totesi, ettei Addisia kuultu ”syistä hänen vainoamiselleen, hänen oleskelustaan Italiassa eikä hänen siellä tunnustetusta pakolaisasemastaan”.

40.

Verwaltungsgericht Minden (hallintotuomioistuin, Minden, Saksa) hylkäsi Addisin kyseisestä päätöksestä nostaman kanteen 15.4.2013. Addis valitti mainitusta tuomiosta Oberverwaltungsgericht Münsteriin (osavaltion ylempi hallintotuomioistuin, Münster, Saksa). Oberverwaltungsgericht Münster kumosi maasta poistamisesta tehdyn määräyksen 19.5.2016 sillä perusteella, että oli epäselvää, ottaisiko Italia Addisin vastaan. Kyseinen tuomioistuin kuitenkin katsoi, että muutoksenhaku päätökseen, jossa hylättiin Addisin pakolaisasemaa koskeva hakemus, on hylättävä.

41.

Addis valitti Oberverwaltungsgericht Münsterin tuomiosta Bundesverwaltungsgerichtiin. Viimeksi mainitussa tuomioistuimessa hän väitti erityisesti, ettei liittovaltion virastolla ollut oikeutta luopua henkilökohtaisesta puhuttelusta ennen päätöksen tekemistä 18.2.2013.

42.

Saksan liittotasavalta väitti Bundesverwaltungsgerichtissä, että Addisin pakolaisasemaa koskeva hakemus oli joka tapauksessa jätettävä tutkimatta AsylG:n 29 §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla, koska hänelle oli jo myönnetty pakolaisasema Italiassa. Sen mukaan henkilökohtaisen puhuttelun suorittamatta jättämisen ei pitäisi estää määrittävää viranomaista tekemästä päätöstä turvapaikkahakemuksesta.

43.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin – toisin sanoen Bundesverwaltungsgericht – katsoo, että on yksilöitävä seuraukset, joita velvollisuuden suorittaa henkilökohtainen puhuttelu laiminlyönnillä on sen päätöksen pätevyydelle, jossa pakolaisasemaa koskeva hakemus jätettiin tutkimatta. Tältä osin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että on tarpeen selventää tätä asiaa, etenkin jos hakijalla on mahdollisuus esittää muutoksenhakumenettelyssä kaikki oikeudelliset seikat ja tosiseikat, joilla riidanalainen päätös riitautetaan, ja tästä huolimatta nämä seikat eivät johtaisi kyseisen päätöksen kumoamiseen.

44.

Kun otetaan huomioon, ettei liittovaltion virasto noudattanut velvollisuutta suorittaa henkilökohtainen puhuttelu direktiivin 2005/85 12 artiklan 1 kohdan ja direktiivin 2013/32 14 artiklan 1 kohdan ja 34 artiklan mukaisesti, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyytää unionin tuomioistuinta lähinnä tulkitsemaan direktiivin 2005/85 12 artiklan 2 ja 3 kohdassa ja direktiivin 2013/32 14 artiklan 2 kohdassa säädettyjen poikkeusten soveltamisalaa ja toteamaan, ovatko nämä poikkeukset tyhjentäviä vai, kun otetaan huomioon jäsenvaltioiden menettelyllinen itsemääräämisoikeus, sallitaanko unionin oikeudessa muita, kansallisessa lainsäädännössä nimenomaisesti säädettyjä poikkeuksia.

45.

Tältä osin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin huomauttaa, että kansallisessa oikeudessa VwVfG:n 46 §:ssä henkilökohtaisen puhuttelun suorittamatta jättämistä pidetään vähäisenä sääntöjenvastaisuutena, kun on ilmeistä, ettei tällainen laiminlyönti vaikuttanut tehdyn päätöksen sisältöön. Se myös toteaa, että AsylG:n 29 §:n 1 momentin 2 kohdan perusteella tehty päätös hakemuksen tutkimatta jättämisestä on päätös, jonka osalta ei voida käyttää harkintavaltaa. Tällaisissa tapauksissa henkilökohtaisen puhuttelun suorittamatta jättämisellä ei ole vaikutusta, koska liittovaltion virasto ja hallintotuomioistuimet ovat kyseisen säännöksen nojalla velvollisia tutkimaan kaikki kyseisen säännöksen soveltamisen tosiseikkoja koskevat edellytykset. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kuitenkin viittasi Bundesverfassungsgerichtin (liittovaltion perustuslakituomioistuin, Saksa) yhden jaoston oikeuskäytäntöön, ( 18 ) jonka mukaan VwVfG:n 46 §:n soveltamisalaa voi rajoittaa se, että direktiivin 2013/32 14 artiklan 2 kohdassa ja 34 artiklan 1 kohdassa säädetään poikkeuksista henkilökohtaista puhuttelua koskevaan oikeuteen ja että ne muodostavat siten erityisen menettelysäännön, jossa asiasta säädetään tyhjentävästi.

46.

Addisin tilanteesta ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin totesi, että liittovaltion virasto ja vuorostaan hallintotuomioistuimet ovat velvollisia tutkimaan, ovatko henkilön, jolle on myönnetty pakolaisasema Italiassa, elinolot muun muassa perusoikeuskirjan 4 artiklan mukaisia.

47.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin nimittäin esitti yksityiskohtaisesti tavan, jolla alemmat tuomioistuimet olivat hylänneet Addisin vaatimuksen liittovaltion viraston 18.2.2013 tekemän päätöksen kumoamisesta sen jälkeen, kun ne olivat tutkineet asiaa omasta aloitteestaan, ja sekä Addisin että liittovaltion viraston ( 19 ) elinoloista Italiassa esittämät lausumat.

48.

Tässä tilanteessa Bundesverwaltungsgericht lykkäsi asian käsittelyä ja esitti unionin tuomioistuimelle kolme ennakkoratkaisukysymystä.

49.

Kolmas kysymys, joka on ainoa, jota Bundesverwaltungsgericht ei ole peruuttanut 19.3.2019 annetun tuomion Ibrahim ym. ( 20 ) seurauksena, on muotoiltu seuraavasti:

”Onko direktiivin 2013/32/EU 14 artiklan 1 kohdan ensimmäinen virke tai edeltävän direktiivin 2005/85/EY 12 artiklan 1 kohdan ensimmäinen virke esteenä sellaisen kansallisen säännöksen soveltamiselle, jonka mukaan hakijan henkilökohtaisen puhuttelun suorittamatta jättäminen määrittävän viranomaisen tehdessä direktiivin 2013/32/EU 33 artiklan 2 kohdan a alakohdan tai edeltävän direktiivin 2005/85/EY 25 artiklan 2 kohdan a alakohdan toimivaltaa käyttäen päätöksen turvapaikkahakemuksen tutkimatta jättämisestä ei johda kyseisen päätöksen kumoamiseen puhuttelun suorittamatta jättämisen vuoksi, jos hakijalla on muutoksenhakumenettelyssä mahdollisuus tuoda esiin kaikki ne seikat, joiden vuoksi hakemusta ei saisi jättää tutkimatta, ja asiassa ei voida kyseiset seikat huomioon ottaenkaan tehdä muuta päätöstä?”

50.

Seuraavaksi käsittelen tätä kysymystä.

51.

On syytä muistuttaa, että Addis haki pakolaisasemaa Saksassa syyskuussa 2011 ja että kyseinen hakemus hylättiin liittovaltion viraston helmikuussa 2013 tekemällä päätöksellä. Tämän päätöksen lainmukaisuus riitautetaan nyt ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa.

52.

Bundesverwaltungsgericht viittasi ennakkoratkaisupyynnössään sekä direktiiviin 2005/85 että direktiiviin 2013/32.

53.

Kansallisen lainsäädännön asiaa koskevien säännösten ajallisesta soveltamisesta käsiteltävässä asiassa Bundesverwaltungsgericht totesi, että sen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan sen on tietyissä olosuhteissa otettava huomioon valituksenalaisen tuomion jälkeen tapahtunut lainsäädännön kehitys. Nyt kyseessä olevan turvapaikkamenettelyn yhteydessä Bundesverwaltungsgericht vahvisti, että AsylG:n 77 §:n 1 momentin ensimmäisen virkkeen mukaisesti sen on otettava huomioon tosiasiallinen ja oikeudellinen tilanne sillä hetkellä, kun viimeisin suullinen käsittely pidettiin toukokuussa 2016.

54.

Tältä osin Bundesverwaltungsgericht totesi, että AsylG:n 29 §:ää – jonka otsikko on ”Hakemukset, joilta puuttuvat tutkittavaksi ottamisen edellytykset” –, sellaisena kuin se on muutettuna 6.8.2016 lukien kotouttamislain (Integrationsgesetz) 6 §:llä, sovelletaan siinä vireillä olevassa asiassa. ( 21 ) Lisäksi vaikuttaa siltä, että käsiteltävän asian tosiseikkoihin sovelletaan AsylG:n, sellaisena kuin se on julkaistu 2.9.2008 ja sellaisena kuin se on muutettuna 4.11.2016, säännöksiä. ( 22 )

55.

Direktiivin 2013/32 51 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on saatettava 1–30 artiklan, 31 artiklan 1, 2 ja 6–9 kohdan, 32–46, 49 ja 50 artiklan sekä liitteen I noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset voimaan viimeistään 20.7.2015. Direktiivin 2013/32 52 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäisen virkkeen mukaan jäsenvaltioiden on kuitenkin sovellettava 51 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja lakeja, asetuksia ja hallinnollisia määräyksiä ”20 päivän heinäkuuta 2015 jälkeen tai aiemmin” jätettyihin kansainvälistä suojelua koskeviin hakemuksiin. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on niin, että kun unionin lainsäätäjä lisäsi mainitun 52 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäiseen virkkeeseen sanat ”tai aiemmin”, sen tarkoituksena oli antaa jäsenvaltioille mahdollisuus soveltaa direktiivin täytäntöönpanemiseksi antamiaan kansallisia oikeussääntöjä välittömin vaikutuksin sellaisiin kansainvälistä suojelua koskeviin hakemuksiin, jotka oli tehty ennen 20.7.2015. ( 23 )

56.

Koska Addis haki pakolaisasemaa Saksassa syyskuussa 2011, hänen kansainvälistä suojelua koskeva hakemuksensa jätettiin ennen direktiivin 2013/32 voimaantuloa 19.7.2013 ja kauan ennen ajankohtaa, johon mennessä kyseinen direktiivi oli saatettava osaksi kansallista oikeusjärjestystä, nimittäin 20.7.2015.

57.

Jollei ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen selvityksistä muuta johdu, vaikuttaa kuitenkin siltä, että AsylG:n 77 §:n 1 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan pääsiassa sovelletaan kansallisen lainsäädännön säännöksiä, joilla pannaan täytäntöön tai voidaan panna täytäntöön ( 24 ) direktiivin 2013/32 säännökset. ( 25 )

58.

Tältä osin on syytä muistuttaa, että 19.3.2019 antamansa tuomion Ibrahim ym. ( 26 ) 74 kohdassa unionin tuomioistuin totesi muun muassa, että direktiivin 2013/32 52 artiklan ensimmäistä kohtaa, joka sisältää direktiivin täytäntöönpanevien lakien soveltamista koskevat siirtymäsäännökset, on tulkittava siten, että sen mukaan jäsenvaltio voi säätää, että kansallista säännöstä, jolla saatetaan kyseinen direktiivi osaksi kansallista oikeusjärjestystä, sovelletaan välittömästi niihin turvapaikkahakemuksiin, joista ei vielä ole tehty lainvoimaista päätöstä ja jotka on tehty ennen 20.7.2015 ja ennen tämän kansallisen säännöksen voimaantuloa. ( 27 ) Vaikka unionin tuomioistuinta ei pyydetty selventämään, mitä viittauksella ”lainvoimaiseen päätökseen” tässä yhteydessä tarkasti ottaen tarkoitettiin, tulkitsen tämän ilmauksen viittaukseksi asianomaisten hallintoviranomaisten (käsiteltävässä asiassa liittovaltion viraston) kansainvälistä suojelua koskevasta hakemuksesta tekemään lopulliseen päätökseen erotuksena mahdollisesta myöhemmästä tuomioistuinmenettelystä, jossa päätös myöntää tai olla myöntämättä suojelua riitautettiin.

59.

Käsiteltävän asian osalta voidaan huomauttaa, että liittovaltion virasto teki lopullisen päätöksen Addisin turvapaikkahakemuksesta jo helmikuussa 2013. Tämä tapahtui useita kuukausia ennen direktiivin 2013/32 julkaisemista virallisessa lehdessä kesäkuussa 2013 ja ennen sen voimaantuloa seuraavassa kuussa. ( 28 ) Tässä tilanteessa katson, että direktiivin 2013/32 ennakoitu soveltaminen sen 52 artiklan mahdollistamalla tavalla (ja kuten unionin tuomioistuin on sitä tulkinnut 19.3.2019 antamassaan tuomiossa Ibrahim ym., C-297/17, C-318/17, C‑319/17 ja C-438/17, EU:C:2019:219), ( 29 ) ei yksinkertaisesti päde käsiteltävään asiaan. Vaikka 19.3.2019 annettu tuomio Ibrahim ym. mahdollisti direktiivin 2013/32 ennakoidun soveltamisen päätöksiin, joita koskevat asiat olivat vielä vireillä ennen täytäntöönpanolle asetettua takarajaa eli 20.7.2015, ( 30 ) jos tämä hyväksyttiin asiaa koskevassa kansallisessa lainsäädännössä, tätä periaatetta ei sovelleta, jos lopullinen hallintopäätös tehtiin ennen kyseisen direktiivin julkaisemista. Katson näin ollen, että käsiteltävässä asiassa sovelletaan ajallisesti menettelydirektiivin aiempaa versiota, nimittäin direktiiviä 2005/85.

60.

Huomautan kuitenkin, että istunnossa kaikki menettelyn osapuolet, Addis mukaan luettuna, esittivät eriävän näkemyksen kyseisten direktiivien ajallisesta soveltamisesta ja että niiden mukaan käsiteltävää asiaa säännellään itse asiassa myöhemmässä direktiivissä eli direktiivissä 2013/32. Vaikka pidänkin mitä kunnioittavimmin kiinni siitä näkemyksestäni, että direktiiviä 2013/32 ei sovelleta käsiteltävässä asiassa, osapuolten yksimielisyys ja ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen omaksuma lähestymistapa huomioon ottaen ehdotan, että jäljempänä tässä ratkaisuehdotuksessa lähdetään siitä, että käsiteltävää asiaa säännellään direktiivillä 2013/32. Oletan näin ollen, että direktiivin 2013/32 1–30 artiklaa, 31 artiklan 1, 2 ja 6–9 kohtaa, 32–46 artiklaa, 49 ja 50 artiklaa sekä liitettä I sovelletaan pääasian yhteydessä.

61.

Oikeus henkilökohtaiseen puhutteluun on paitsi silloin, jos määrittävä viranomainen aikoo tehdä päätöksen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen sisällöstä, myös silloin, kun se aikoo tehdä – kuten Addisin tapauksessa – direktiivin 2013/32 33 artiklan mukaisen päätöksen tällaisen hakemuksen tutkittavaksi ottamisesta. Tältä osin sekä direktiivin 2013/32 14 että 34 artiklassa ( 31 ) edellytetään nimenomaisesti, että määrittävä viranomainen ( 32 ) suorittaa kansainvälistä suojelua hakevan henkilökohtaisen puhuttelun ennen kuin se tekee hakemusta koskevan päätöksen tai päätöksen hakemuksen tutkittavaksi ottamisesta.

62.

Direktiivin 2013/32 2 artiklan f alakohtaan sisältyvän ”määrittävän viranomaisen” määritelmästä ilmenee, että jäsenvaltion saman direktiivin 4 artiklan 1 kohdan mukaisesti nimeämän lainkäyttöelimiin verrattavan tai hallinnollisen elimen on suoritettava tällainen puhuttelu. ( 33 ) Direktiivissä 2013/32 itsessään ei säädetä tuomioistuimen suorittamasta henkilökohtaisesta puhuttelusta. Voidaan huomauttaa, että 25.7.2018 antamansa tuomion Alheto ( 34 ) 103 kohdassa unionin tuomioistuin erotti toisistaan selvästi direktiivin 2013/32 2 artiklan f alakohdassa määritellyn ”määrittävän viranomaisen” ja 46 artiklassa tarkoitetun ”tuomioistuimen”. Määrittävässä viranomaisessa toimitettavasta menettelystä säädetään siten kyseisen direktiivin III luvussa, jonka otsikko on ”Ensimmäiseen päätökseen liittyvät menettelyt”, kun taas tuomioistuimessa toimitettaviin menettelyihin sovelletaan direktiivin V luvussa, jonka otsikko on ”Muutoksenhakumenettelyt”, joista säädetään tässä 46 artiklassa, muotoiltuja sääntöjä.

63.

Käsiteltävässä asiassa on riidatonta, että Addisin direktiivin 2013/32 mukaista oikeutta määrittävän viranomaisen suorittamaan henkilökohtaiseen puhutteluun loukattiin. ( 35 )

64.

Ennakkoratkaisupyynnön perusteella vaikuttaa kuitenkin siltä, että vaikka liittovaltion virasto ei kuullut Addisia henkilökohtaisesti muun muassa oloista, joihin hän joutuisi Italiassa, jos hänet palautettaisiin sinne, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo kuitenkin, että tämä puute korjattiin tai hyvitettiin täysin kansallisella tuomioistuinmenettelyllä, joka toteutettiin direktiivin 2013/32 V luvun säännösten mukaisesti.

65.

Siten ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan tässä menettelyssä, jossa vaaditaan tutkittavaksi ottamisesta tehdyn päätöksen kumoamista, Addis selvitti kanteessaan yksityiskohtaisesti vaikeuksia, joita hänelle aiheutuisi Italiassa. Verwaltungsgericht Minden katsoi, ettei Addisista annettua maasta poistamista koskevaa määräystä voitu panna täytäntöön. Sille VwGO:n 86 §:n 1 momentissa annetun toimivallan perusteella se päätti omasta aloitteestaan pyytää lisätietoja oikeuksista, joita pakolaisaseman saaneella henkilöllä on Italiassa oleskelun, liikkuvuuden, työskentelyn ja terveydenhuollon osalta. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan se hylkäsi Addisin kanteen tosiseikkoja ja todisteita koskevan oman arviointinsa perusteella. Tutkittuaan Addisin esittämät väitteet ja yleiset olosuhteet kyseinen tuomioistuin katsoi, että nuorena naimattomana henkilönä hän voisi vähitellen saada jalansijaa Italiassa ja että hänen oli myös mahdollista tukeutua, ainakin aluksi, hyväntekeväisyysjärjestöjen apuun. Se huomautti, että monet pakolaiset – etenkin nuoret miehet – löytävät usein kausityötä maataloudesta.

66.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan hallintotuomioistuin myös tutki omasta aloitteestaan, voitaisiinko Addisia siinä tapauksessa, että hänet poistetaan maasta Italian rajalle, kohdella Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklan vastaisesti. Saatuaan asianomaista alkuperämaata koskevia tietoja, joita Saksan ulkoasiainministeriö ja Sveitsin pakolaisapu sekä Associazione per gli Studi Giuridici sull’Immigrazionen (maahanmuuttoa koskeviin oikeudellisiin kysymyksiin erikoistunut yhdistys) kaltaiset kansalaisjärjestöt olivat toimittaneet sille, hallintotuomioistuin katsoi, että vaikka pakolaisten mahdollisuudet saada sekä julkista että yksityistä apua olivat rajallisemmat kuin italialaisten vastaavat mahdollisuudet, nämä vähäisemmät mahdollisuudet eivät olleet sellaisella tasolla, joka merkitsisi Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklan rikkomista esimerkiksi siksi, että Addis jäisi kokonaan vaille apua.

67.

Tämän ennakkoratkaisupyynnön yhteydessä unionin tuomioistuimen on tutkittava, ovatko direktiivin 2013/32 14 ja 34 artiklassa säädetyt poikkeukset oikeuteen henkilökohtaiseen puhutteluun luonteeltaan tyhjentäviä ja, jos ovat, mitä seurauksia on sillä, että määrittävä viranomainen on loukannut Addisin menettelyllisiä oikeuksia. Unionin tuomioistuimelta etenkin tiedustellaan, olisiko henkilökohtaisen puhuttelun suorittamatta jättämisen johdettava sen päätöksen kumoamiseen, jolla Addisin pakolaisasemaa koskeva hakemus jätettiin tutkimatta, vai voidaanko määrittävän viranomaisen laiminlyönti korjata, ja jos voidaan, millä edellytyksillä, direktiivin 2013/32 V luvun mukaisessa tuomioistuinmenettelyssä.

68.

Direktiivin 2013/32 14 artiklan 2 kohdassa esitetään tapaukset, joissa jäsenvaltion määrittävä viranomainen voi jättää henkilökohtaisen puhuttelun suorittamatta. Lisäksi saman artiklan 3 kohdassa säädetään, että ”määrittävä viranomainen voi tehdä kansainvälistä suojelua koskevaa hakemusta koskevan päätöksen, vaikka henkilökohtaisesta puhuttelusta olisi tämän artiklan nojalla luovuttu”. ( 36 ) Direktiivin 2013/32 14 artiklan 3 kohdan sanamuodosta ja ilmaisusta ”henkilökohtaisesta puhuttelusta olisi tämän artiklan nojalla luovuttu” ilmenee, että määrittävä viranomainen ei voi tehdä päätöstä kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen sisällöstä, ellei se ole suorittanut henkilökohtaista puhuttelua, paitsi jos voidaan soveltaa myös jompaakumpaa 14 artiklassa säädetyistä erityisistä poikkeuksista. Käsiteltävän asian ei ole väitetty kuuluvan jompaankumpaan näistä poikkeuksista.

69.

Kyseisen säännöksen sanamuodon perusteella on selvää, että direktiivin 2013/32 14 artiklan 2 kohtaan sisältyvät poikkeukset ovat luonteeltaan tyhjentäviä. Tästä seuraa, etteivät jäsenvaltiot voi säätää lisäpoikkeuksista kansallisessa lainsäädännössään.

70.

Kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tutkittavaksi ottamisesta tehtävän päätöksen osalta direktiivin 2013/32 34 artiklan 1 kohdassa säädetään, että jäsenvaltion määrittävän viranomaisen ( 37 ) on suoritettava henkilökohtainen puhuttelu kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tutkittavaksi ottamisen edellytyksistä ennen kuin se tekee päätöksen hakemuksen tutkittavaksi ottamisesta. Siinä myös säädetään, että jäsenvaltiot saavat poiketa tästä ainoastaan 42 artiklan mukaisesti silloin, kun kyse on myöhemmästä hakemuksesta. Direktiivin 2013/32 34 artiklan 1 kohdan sanamuodosta itsestään ilmenee siten, että myöhempää hakemusta koskeva poikkeus on luonteeltaan tyhjentävä.

71.

Jäsenvaltioilla ei nähdäkseni ole toimivaltaa ottaa käyttöön muita poikkeuksia henkilökohtaista puhuttelua koskevaan oikeuteen kuin ne, joista unionin lainsäätäjä on nimenomaisesti säätänyt direktiivin 2013/32 14 ja 34 artiklassa.

72.

Direktiivin 2013/32 14 artiklan 3 kohdan nimenomaisesta sanamuodosta siten ilmenee, että määrittävä viranomainen ei voi tehdä päätöstä kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen sisällöstä suorittamatta henkilökohtaista puhuttelua, paitsi jos voidaan soveltaa jotakin kyseisen direktiivin 14 artiklan 2 kohdassa luetelluista poikkeuksista. Sama pätee mielestäni direktiivin 2013/32 33 artiklan mukaiseen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tutkittavaksi ottamista koskevaan päätökseen suorittamatta saman direktiivin 34 artiklan mukaista henkilökohtaista puhuttelua.

73.

Kuten olen jo todennut, unionin tuomioistuimen asiakirja-aineiston perusteella vaikuttaa siltä, ettei mitään henkilökohtaista puhuttelua koskevaan oikeuteen direktiivissä 2013/32 säädetyistä poikkeuksista voida soveltaa Addisin tapauksessa. Kohtuuden nimissä voidaan lisätä, ettei yksikään menettelyn osapuolista ole väittänyt muuta.

74.

Tämä kysymys on nyt käsiteltävän riita-asian keskiössä. On korostettava, että direktiivin 2013/32 johdanto-osan 11 ja 12 perustelukappaleen sekä 1 artiklan mukaan kansainvälisen suojelun myöntäminen perustuu yhden ainoan menettelyn käsitteeseen ja yhteisiin vähimmäissääntöihin. ( 38 ) Vaikka direktiivissä 2013/32 itsessään ei säädetäkään seurauksista, joita voi olla sillä, että määrittävä viranomainen jättää suorittamatta kansainvälistä suojelua hakevan henkilökohtaisen puhuttelun lainsäädännössä edellytetyllä tavalla, direktiivillä käyttöön otettuun sääntelyjärjestelmään kuuluu kuitenkin erottamattomasti se, että henkilökohtaista puhuttelua koskeva nimenomainen vaatimus on olennainen ja erittäin tärkeä osa koko turvapaikkamenettelyä. ( 39 )

75.

Tässä tilanteessa unionin tuomioistuimelta tiedustellaan lähinnä, voiko siinä tapauksessa, että määrittävä viranomainen on jättänyt suorittamatta henkilökohtaisen puhuttelun, tuomioistuin, joka myöhemmin suorittaa direktiivin 2013/32 46 artiklan 3 kohdan mukaisesti sekä tosiseikkojen että oikeudellisten seikkojen ex nunc ‑tutkimisen kaikilta osin, lähtökohtaisesti korjata tämän laiminlyönnin suorittamalla itse tämän henkilökohtaisen puhuttelun ja sitten vahvistamalla määrittävän viranomaisen tekemän päätöksen. Vaihtoehtoisesti: onko tuomioistuimen tästä huolimatta kumottava määrittävän viranomaisen päätös ja palautettava asia kyseiselle viranomaiselle, jotta tämä voi suorittaa henkilökohtaisen puhuttelun ja tehdä – mahdollisesti uuden – päätöksen?

76.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämä kysymys on uusi, ja tietyistä samankaltaisuuksista huolimatta sitä ei ole ratkaistu aiemmin 26.7.2017 annetussa tuomiossa Sacko, ( 40 )25.7.2018 annetussa tuomiossa Alheto ( 41 ) tai 29.7.2019 annetussa tuomiossa Torubarov, ( 42 ) joissa eittämättä sivutaan tähän liittyviä seikkoja. Mainitut asiat toimivat kuitenkin ohjenuorana tarkasteltaessa direktiivin 2013/32 III luvun ”Ensimmäiseen päätökseen liittyvät menettelyt” ja V luvun ”Muutoksenhakumenettelyt” mukaisten menettelyjen välistä suhdetta. Tarkastelen näin ollen lyhyesti tätä oikeuskäytäntöä käsiteltävän asian yhteydessä.

77.

Unionin tuomioistuin toisti 26.7.2017 antamansa tuomion Sacko ( 43 ) 33–35 kohdassa direktiivin 2013/32 III luvussa säädettyjä ensimmäisen asteen päätökseen liittyviä menettelyjä koskevan vakiintuneen oikeuskäytäntönsä. Se muistutti, että velvollisuus kunnioittaa sellaisten henkilöiden puolustautumisoikeuksia, joiden etuihin heille osoitetut päätökset vaikuttavat tuntuvasti, koskee lähtökohtaisesti jäsenvaltioiden hallintoviranomaisia, kun nämä toteuttavat unionin oikeuden soveltamisalaan kuuluvia toimenpiteitä. Unionin tuomioistuin on tarkemmin ottaen todennut, että oikeus tulla kuulluksi kaikissa menettelyissä, joka on olennainen osa puolustautumisoikeuksien kunnioittamista koskevaa unionin oikeuden yleistä periaatetta, takaa jokaiselle henkilölle mahdollisuuden tehokkaasti ja tosiasiallisesti esittää näkemyksensä hallinnollisessa menettelyssä ennen kuin asiassa tehdään päätös, joka saattaa vaikuttaa epäedullisesti hänen etuihinsa. Säännön, jonka mukaan henkilöllä, jolle on osoitettu hänelle vastainen päätös, on pitänyt ennen kyseisen päätöksen tekemistä olla mahdollisuus esittää huomautuksensa, tarkoituksena on muun muassa, että kyseinen henkilö voi korjata virheen tai esittää sellaisia seikkoja, jotka koskevat hänen henkilökohtaista tilannettaan ja jotka tukevat sitä, että päätös tehdään, että sitä ei tehdä tai että sillä on tietty sisältö.

78.

Unionin tuomioistuin totesi 26.7.2017 antamansa tuomion Sacko ( 44 ) 49 kohdassa, että direktiiviä 2013/32 ja etenkin sen 12, 14, 31 ja 46 artiklaa, luettuina yhdessä perusoikeuskirjan 47 artiklan kanssa, on tulkittava siten, ettei se ole esteenä sille, että kansallinen tuomioistuin, jonka käsiteltävänä on selvästi perusteettoman kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen hylkäämispäätöstä koskeva oikeussuojakeino, hylkää sen hakijaa kuulematta, jos tosiasialliset olosuhteet eivät herätä minkäänlaista epäilyä kyseisen päätöksen perusteltavuudesta. Tähän päätelmään sovellettiin kuitenkin seuraavia edellytyksiä: yhtäältä, että hakijalle on kyseisen direktiivin 14 artiklan mukaisesti ensimmäisen asteen päätökseen liittyvässä menettelyssä annettu mahdollisuus hänen kansainvälistä suojelua koskevaan hakemukseensa liittyvään henkilökohtaiseen puhutteluun ja että kyseisestä puhuttelusta, silloin kun tällainen on toimitettu, laadittu pöytäkirja tai sanatarkka selostus on kyseisen direktiivin 17 artiklan 2 kohdan mukaisesti saatavilla hakijan asiakirjakansion yhteydessä, ja toisaalta, että oikeussuojakeinoa käsittelevä tuomioistuin voi määrätä tällaisen kuulemisen toimitettavaksi, jos se pitää sitä tarpeellisena sekä tosiseikkojen että oikeudellisten seikkojen tutkimiseksi ex nunc kaikilta osin siten kuin kyseisen direktiivin 46 artiklan 3 kohdassa säädetään.

79.

Siten 26.7.2017 annettuun tuomioon Sacko johtaneessa asiassa määrittävä viranomainen oli itse asiassa suorittanut henkilökohtaisen puhuttelun ( 45 ) ja kyse oli siitä, saattoiko kansallinen tuomioistuin, joka käsittelee selvästi perusteettoman kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen hylkäämispäätöksestä tehtyä valitusta, perustaa ratkaisunsa puhuttelusta laadittuun sanatarkkaan selostukseen, ja jos voi, niin missä määrin.

80.

Katson, että 26.7.2017 annettu tuomio Sacko korostaa selvästi määrittävän viranomaisen suorittaman henkilökohtaisen puhuttelun tärkeyttä direktiivin 2013/32 yhteydessä. Unionin tuomioistuin lisäksi painotti, että kyseinen velvollisuus ”koskee yksinomaan kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten tutkinnasta vastaavaa viranomaista, jolla on toimivalta tehdä niistä ensimmäisen asteen päätös, eikä sitä siis sovelleta muutoksenhakumenettelyihin”. ( 46 )

81.

Tässä yhteydessä merkityksellisiä ovat myös 26.7.2017 annetun tuomion Sacko ( 47 ) taustalla olevat tosiseikat. Mainitussa asiassa alueellinen lautakunta oli puhutellut hakijaa ensimmäisen päätöksen yhteydessä kansainvälisen suojelun myöntämisestä. Lautakunta katsoi, että hakemus perustui puhtaasti taloudellisiin syihin ja ettei hakija ollut tämän perusteella oikeutettu turvapaikkaan. Tämä toteamus riitautettiin sen jälkeen italialaisissa tuomioistuimissa, jotka sitten esittivät unionin tuomioistuimelle ennakkoratkaisukysymyksen siitä, olivatko ne velvollisia kuulemaan hakijaa henkilökohtaisesti osana ”sekä tosiseikkojen että oikeudellisten seikkojen ex nunc ‑tutkimista kaikilta osin”, joka kansallisten tuomioistuinten on tehtävä direktiivin 2013/32 46 artiklan 2 kohdan nojalla. ( 48 )

82.

Kuten juuri edellä totesin, unionin tuomioistuin vastasi tähän kysymykseen kieltävästi (tietyin edellytyksin), ja julkisasiamies Campos Sánchez-Bordona totesi tältä osin seuraavaa:

”Koska direktiivissä 2013/32 puhuttelu velvoitetaan järjestämään kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelyn hallinnollisessa vaiheessa, sen uusiminen oikeudenkäyntivaiheessa on nähdäkseni pakollista vain, jos (ensimmäinen) puhuttelu ei ole kanteen tutkittavakseen saaneen tuomioistuimen mielestä lopulta riittävän havainnollinen ja jos tämä on epävarma asiassa annettavasta ratkaisusta.” ( 49 )

83.

Kyse on kuitenkin todellisuudessa siitä, että 26.7.2017 annetussa tuomiossa Sacko ( 50 ) ei tarkasteltu suoraan käsiteltävässä asiassa esille tulevaa tilannetta, nimittäin sitä, että turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastuussa oleva määrittävä viranomainen ei suorittanut puhuttelua ensimmäisen asteen päätöksen tekemisen yhteydessä.

84.

Unionin tuomioistuin totesi 25.7.2018 antamassaan tuomiossa Alheto, ( 51 ) että perusoikeuskirjan 47 artiklan mukaisesti direktiivin 2013/32 46 artiklan 3 kohdassa säädetty vaatimus tutkinnan suorittamisesta kaikilta osin ja ex nunc ( 52 ) merkitsee sitä, että tuomioistuin, jonka käsiteltäväksi muutoksenhaku on saatettu, kuulee hakijaa, ellei se katso voivansa suorittaa tutkintaa pelkästään hakemusaineistosta, mukaan lukien määrittävän viranomaisen toimittamasta henkilökohtaisesta puhuttelusta laadittu pöytäkirja tai transkriptio, ilmenevien tietojen perusteella. ( 53 ) Mikäli muutoksenhaun kohteena olevan päätöksen tekemisen jälkeen on ilmennyt uusia seikkoja, tuomioistuimen on perusoikeuskirjan 47 artiklan mukaisesti tarjottava hakijalle mahdollisuus ilmaista kantansa, mikäli nämä seikat ovat omiaan vaikuttamaan hänen tilanteeseensa kielteisesti. ( 54 )

85.

Silloin, kun määrittävä viranomainen ei ole tutkinut kyseistä tutkimattajättämisperustetta eikä näin ollen toimittanut direktiivin 2013/32 34 artiklassa tarkoitettua henkilökohtaista puhuttelua, tuomioistuimen on, jos se katsoo, että määrittävän viranomaisen olisi pitänyt tutkia kyseinen peruste tai että peruste pitäisi kyseisellä hetkellä tutkia uusien seikkojen ilmenemisen vuoksi, toimitettava kuuleminen. ( 55 ) Kuten unionin tuomioistuin tuomiossa Alheto huomautti, ”jos tuomioistuin, jonka käsiteltäväksi muutoksenhaku on saatettu, haluaa tutkia tutkimattajättämisperusteen, jota määrittävä viranomainen ei ole tutkinut, sen on kuultava hakijaa, jotta tämä voi osaamallaan kielellä henkilökohtaisesti tuoda esiin näkemyksensä siitä, voidaanko kyseistä perustetta soveltaa juuri hänen tilanteeseensa”. ( 56 )

86.

Asian, jossa annettiin 25.7.2018 tuomio Alheto, ( 57 ) tosiseikoista siten ilmenee, että määrittävä viranomainen ei kyseisessä asiassa tehnyt päätöstä tutkimatta jättämisestä. Se ei siten ollut velvollinen suorittamaan henkilökohtaista puhuttelua direktiivin 2013/32 34 artiklan mukaisesti. Koska tutkimatta jättämistä koskeva kysymys tuli ensimmäisen kerran esille tuomioistuimessa direktiivin 2013/32 46 artiklan 3 kohdan mukaisessa sekä tosiseikkojen että oikeudellisten seikkojen tutkimisessa kaikilta osin ja ex nunc, unionin tuomioistuimen mukaan kyseisen tuomioistuimen oli itse suoritettava hakijan henkilökohtainen puhuttelu perusoikeuskirjan 47 artiklassa taattujen oikeuksien suojelemiseksi. ( 58 ) Tästä seuraa, että jos tuomioistuin tarkastelee muutoksenhakumenettelyssä ja omasta aloitteestaan tutkittavaksi ottamiseen liittyvää kysymystä, jota määrittävä viranomainen ei aiemmin tutkinut, tämän tuomioistuimen täytyy itse suorittaa henkilökohtainen puhuttelu.

87.

Lisäksi 25.7.2018 antamassaan tuomiossa Alheto unionin tuomioistuin totesi, että direktiivin 2013/32 46 artiklan 3 kohta koskee yksinomaan muutoksenhaun ”tutkimista” eikä muutoksenhaun kohteena olevan päätöksen mahdollisen kumoamisen seurauksia. ( 59 ) Unionin tuomioistuin katsoi lähinnä, että tuomioistuimella, jolta on ensimmäisenä oikeusasteena haettu muutosta ja joka kumoaa päätöksen, ei ole velvollisuutta lausua itse kansainvälistä suojelua koskevasta hakemuksesta, ( 60 ) koska unionin lainsäätäjän tarkoituksena ei ollut ottaa käyttöön yhteistä sääntöä, jonka mukaan sen 2 artiklan f alakohdassa tarkoitetun hallintoelimen tai lainkäyttöelimeen verrattavan elimen pitäisi menettää toimivaltansa sen jälkeen, kun kansainvälistä suojelua koskevasta hakemuksesta tehty ensimmäinen päätös on kumottu. Jäsenvaltioilla on siis edelleen mahdollisuus säätää, että hakemusaineisto on tällaisen kumoamisen jälkeen palautettava kyseiselle elimelle uuden päätöksen tekemistä varten. Kyseisen elimen on kuitenkin tehtävä uusi päätös pikaisesti, ja päätöksen on oltava siinä tuomiossa tehdyn arvioinnin mukainen, jolla ensimmäinen päätös kumottiin. ( 61 )

88.

Tämä oikeuskäytäntö osoittaa siten, että tuomioistuimen, jolta on ensimmäisenä oikeusasteena haettu muutosta, on tietyissä tilanteissa suoritettava henkilökohtainen puhuttelu, jos se ottaa omasta aloitteestaan esille asioita, joita määrittävä viranomainen ei ole aiemmin tutkinut. Lisäksi tuomioistuin, jolta on ensimmäisenä oikeusasteena haettu muutosta ja joka kumoaa päätöksen, jossa kansainvälistä suojelua koskeva hakemus on jätetty tutkimatta, sillä perusteella, että määrittävä viranomainen on loukannut hakijan oikeutta henkilökohtaiseen puhutteluun, voi palauttaa asiakirja-aineiston direktiivin 2013/32 2 artiklan f alakohdassa tarkoitetulle hallintoelimelle tai lainkäyttöelimeen verrattavalle elimelle – tässä tapauksessa liittovaltion virastolle – uuden päätöksen tekemistä varten.

89.

Voidaan kuitenkin huomauttaa, että 25.7.2018 annettuun tuomioon Alheto ( 62 ) johtanut asia eroaa käsiteltävästä asiasta ainakin kahden tärkeän näkökohdan osalta. Ensinnäkin käsiteltävässä asiassa määrittävä viranomainen käsitteli tutkittavaksi ottamista koskevaa kysymystä ensimmäisen päätöksen yhteydessä mutta ei suorittanut henkilökohtaista puhuttelua. Toiseksi Bundesverwaltungsgericht on vahvistanut, että vaikka katsottaisiin, että muutoksenhakua käsittelevän tuomioistuimen olisi suoritettava puhuttelu, direktiivin 2013/32 15 artiklassa säädetyn kaltaista henkilökohtaista puhuttelua ei voida taata.

90.

Tässä oikeuskäytännössä ei ole tähän mennessä käsitelty sitä, onko tuomioistuin, jota vaaditaan kumoamaan päätös, jossa kansainvälistä suojelua koskeva hakemus on jätetty tutkimatta, sillä perusteella, että määrittävä viranomainen on loukannut hakijan oikeutta henkilökohtaiseen puhutteluun, velvollinen kumoamaan kyseisen päätöksen ja palauttamaan asiakirja-aineiston mainitulle viranomaiselle uuden päätöksen tekemistä varten. Vaihtoehtoisesti herää kysymys, voiko tuomioistuin itse suorittaa henkilökohtaisen puhuttelun ja kuultuaan hakijan kaikki väitteet hakemuksen tutkimatta jättämisestä vahvistaa määrittävän viranomaisen päätöksen.

91.

Katson, että oikeutta tulla kuulluksi koskevasta unionin tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ( 63 ) seuraa analogisesti, että jos, kuten pääasiassa, henkilökohtaista puhuttelua koskevan oikeuden loukkaamisen seurauksista ei säädetä direktiivissä 2013/32 eikä missään muussakaan unionin oikeussäännössä, nämä seuraukset on yleensä määritettävä kansallisessa lainsäädännössä. Tämä kuitenkin edellyttää, että tätä varten annetut säännöt vastaavat niitä, joita sovelletaan yksityisiin kansallisessa oikeudessa säännellyissä rinnastettavissa tilanteissa (vastaavuusperiaate), eikä niillä tehdä käytännössä mahdottomaksi tai suhteettoman vaikeaksi unionin oikeusjärjestyksessä annettujen oikeuksien käyttöä (tehokkuusperiaate). ( 64 )

92.

Tässä yhteydessä on myös syytä muistaa, että direktiivillä 2013/32 pyritään varmistamaan, että kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset ratkaistaan ”mahdollisimman nopeasti, tämän kuitenkaan rajoittamatta asianmukaisen ja perusteellisen tutkinnan suorittamista”. ( 65 )

93.

Lisäksi on palautettava mieleen, että 9.2.2017 antamassaan tuomiossa M ( 66 ) unionin tuomioistuin totesi, että henkilökohtaisen puhuttelun tarkoituksena on varmistaa, että määrittävä viranomainen kykenee objektiivisesti kaikista seikoista tietoisena ratkaisemaan, olisiko kansainvälistä suojelua koskeva hakemus hyväksyttävä vai ei. Jos hakija on erityisen haavoittuvainen, henkilökohtainen puhuttelu on sitäkin välttämättömämpi.

94.

Unionin tuomioistuin totesi 10.9.2013 antamansa tuomion G. ja R. ( 67 ) 38 kohdassa ja sitä seuraavissa kohdissa, että unionin oikeuden mukaan puolustautumisoikeuksien, erityisesti kuulluksi tulemista koskevan oikeuden, loukkaamisesta seuraa kyseessä olevan hallintomenettelyn päätteeksi tehdyn päätöksen kumoaminen ainoastaan, jos menettely olisi voinut johtaa toisenlaiseen tulokseen ilman kyseistä sääntöjenvastaisuutta. Tästä seuraa, että mikä tahansa sääntöjenvastaisuus, joka koskee puolustautumisoikeuksien käyttöä hallintomenettelyssä, ei johda riitautetun päätöksen kumoamiseen.

95.

Unionin tuomioistuimen asiakirja-aineistosta ilmenee, että asian kannalta merkitykselliset sovellettavat kansalliset säännökset ovat muun muassa VwVfG:n 46 § ja AsylG:n 29 §:n 1 momentin 2 kohta. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan VwVfG:n 46 §:ssä henkilökohtaisen puhuttelun suorittamatta jättämistä pidetään vähäisenä sääntöjenvastaisuutena, kun on ilmeistä, ettei tällainen laiminlyönti vaikuttanut tehdyn päätöksen sisältöön. Lisäksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että AsylG:n 29 §:n 1 momentin 2 kohdan perusteella tehty päätös hakemuksen tutkimatta jättämisestä on päätös, jonka osalta ei voida käyttää harkintavaltaa. Tällaisissa tapauksissa henkilökohtaisen puhuttelun suorittamatta jättämisellä ei ole vaikutusta, koska liittovaltion virasto ja hallintotuomioistuimet ovat kyseisen säännöksen nojalla velvollisia tutkimaan kaikki kyseisen säännöksen soveltamisen tosiseikkoja koskevat edellytykset.

96.

Koska unionin tuomioistuimen asiakirjakirja-aineistossa ei ole todisteita siitä, ettei kansallisessa tuomioistuinmenettelyssä kunnioiteta vastaavuusperiaatetta, kyseistä menettelyä on tutkittava tehokkuusperiaatteen valossa.

97.

Keskeinen kysymys, joka nyt on esitettävä, on se, kykeneekö kansallinen tuomioistuin, jolta on haettu muutosta, toistamaan henkilökohtaisen puhuttelun siten, että varmistetaan kaikki asian kannalta merkitykselliset, direktiivissä 2013/32 määritetyt pakolliset vaatimukset ja takeet.

98.

Tältä osin on tarpeen tarkastella ensinnäkin, taataanko tuomioistuimen suorittama henkilökohtainen puhuttelu kansallisen lainsäädännön mukaan todellakin kaikissa tapauksissa, joissa määrittävä viranomainen ei ole suorittanut tällaista puhuttelua, ja toiseksi siinä tapauksessa, että henkilökohtainen puhuttelu taataan, täyttääkö se asian kannalta merkitykselliset, direktiivissä 2013/32 säädetyt pakolliset vaatimukset sille, miten tällainen puhuttelu on suoritettava.

99.

Direktiivin 2013/32 46 artiklan 1 kohdassa taataan kansainvälistä suojelua hakeville oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin tuomioistuimessa muutoksen hakemiseksi heidän hakemuksistaan tehtyihin päätöksiin. Tältä osin direktiivin 2013/32 46 artiklan 1 kohdan a alakohdan ii alakohdassa ja 3 kohdassa säädetään, että jäsenvaltioiden on varmistettava, että hakijalla on oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin tuomioistuimessa, kun on tehty päätös hänen hakemuksensa tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisesta. ( 68 ) Tuomioistuimen on suoritettava sekä tosiseikkojen että oikeudellisten seikkojen ex nunc ‑tutkiminen kaikilta osin.

100.

On kuitenkin syytä huomauttaa, että yksi seurauksista henkilölle, jonka hakemus hylätään sillä perusteella, että siltä puuttuvat tutkittavaksi ottamisen edellytykset direktiivin 2013/32 33 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti, ( 69 ) on se, että toisin kuin yksinkertaisen hakemuksen hylkäämisen tapauksessa kyseinen henkilö ei välttämättä saa jäädä sen jäsenvaltion alueelle, jossa hakemus tehtiin, odottamaan asiansa ratkaisua. Tämä käy selvästi ilmi direktiivin 2013/32 46 artiklan 5 ja 6 kohdasta. ( 70 )

101.

Unionin tuomioistuin kuitenkin totesi 5.7.2018 antamansa määräyksen C ym. ( 71 ) 53 kohdassa, että direktiivin 2013/32 46 artiklan 6 kohdan viimeiseen virkkeeseen sisältyvien vaatimusten mukaisesti asianomaisella henkilöllä on oltava oikeus hakea muutosta tuomioistuimissa, jotka päättävät, voiko hän jäädä kyseisen jäsenvaltion alueelle siihen saakka, kunnes ratkaistaan hänen muutoksenhakunsa pääasiassa. Direktiivin 2013/32 46 artiklan 8 kohdassa säädetään, että jäsenvaltion on sallittava hakijan jäädä alueelleen odottamaan tulosta tuomioistuinmenettelystä, jossa ratkaistaan, saako hakija jäädä jäsenvaltion alueelle.

102.

Tältä osin vaikuttaa siltä, jollei ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen selvityksistä muuta johdu, että valituksella, joka on tehty liittovaltion viraston päätöksestä, jossa AsylG:n 29 §:n mukaisesti on jätetty tutkimatta kolmannen maan kansalaisen tekemä kansainvälistä suojelua koskeva hakemus, ei ole lykkäävää vaikutusta. ( 72 ) Lisäksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin totesi unionin tuomioistuimen esittämään kysymykseen ( 73 ) antamassaan, unionin tuomioistuimeen kirjaamoon 6.11.2019 toimitetussa vastauksessa, että jos liittovaltion viraston maasta poistamista koskevan määräyksen osalta ei tehdä välitoimihakemusta VwGO:n 80 §:n 5 momentin mukaisesti, maasta poistamista koskeva määräys voidaan panna täytäntöön ennen kuin siitä tulee lainvoimainen. ( 74 ) Sama pätee, jos VwGO:n 80 §:n 5 momentin mukainen hakemus tehdään määräajassa mutta jää tuloksettomaksi. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin totesi lisäksi, että AsylG:n 36 §:n 3 momentin 4 kohdan mukaan on niin, että jos turvapaikkahakemusta ei voida ottaa tutkittavaksi AsylG:n 29 §:n mukaisesti sillä perusteella, että hakijalle oli myönnetty kansainvälistä suojelua toisessa jäsenvaltiossa, menettely toteutetaan tavallisesti kirjallisesti, eikä ainakaan yleisesti pidetä suullista käsittelyä eikä hakijalla ole tehokasta mahdollisuutta tulla kuulluksi henkilökohtaisesti henkilökohtaisen puhuttelun tapaan.

103.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen vastauksen perusteella vaikuttaa näin ollen siltä, että siinä tapauksessa, että määrittävä viranomainen – käsiteltävässä asiassa liittovaltion virasto – jättää suorittamatta direktiivin 2013/32 33 artiklan mukaisen henkilökohtaisen puhuttelun ja jättää hakemuksen tutkimatta, tuomioistuimessa, jolta on haettu muutosta, ei taata henkilökohtaista puhuttelua. Tästä on seurattava, että pelkästään tämän perusteella loukataan tehokkuusperiaatetta, koska hakijan oikeuksia ei ole taattu sen hallinto- kuin tuomioistuinmenettelynkään missään vaiheessa. Toisenlainen päätelmä merkitsisi tosiasiallisesti sitä, että direktiivissä 2013/32 selkeästi säädetty hakijan oikeus henkilökohtaiseen puhutteluun ikään kuin kumottaisiin tuomioistuimessa ja että vähät välitettäisiin takeesta, jota unionin lainsäätäjä on pitänyt perustavanlaatuisena.

104.

Siinä tapauksessa, että tuomioistuin, jolta on haettu muutosta, suorittaa henkilökohtaisen puhuttelun, jos määrittävä viranomainen oli aiemmin jättänyt suorittamatta tällaisen puhuttelun, kun hakemus on jätettävä tutkimatta, on tutkittava, onko tällaisen puhuttelun suorittamistapa tehokkuusperiaatteen mukainen.

105.

Ennen tähän kysymykseen vastaamista voi olla hyödyllistä ensin tarkastella direktiivissä 2013/32 säädettyjä sääntöjä, jotka koskevat hallintoelimen tai lainkäyttöelimeen verrattavan elimen suorittamaa henkilökohtaista puhuttelua.

106.

On syytä huomata, ettei unionin lainsäätäjä pelkästään täsmentänyt direktiivin 2013/32 14 ja 34 artiklassa, että määrittävän viranomaisen on suoritettava kansainvälistä suojelua hakevan henkilökohtainen puhuttelu, ja sitten jättänyt siihen liittyviä edellytyksiä kokonaan jäsenvaltioiden päätäntävaltaan. Päinvastoin: unionin lainsäätäjä vahvisti täsmälliset, yksityiskohtaiset ja pakottavat säännöt näiden puhuttelujen suorittamiselle. Tästä osoituksena on se, että direktiivin 2013/32 15 artiklassa käytetään toistuvasti sellaisia ilmaisuja kuin ”henkilökohtaisessa puhuttelussa ei saa – –” ja ”jäsenvaltioiden on varmistettava – –”. ( 75 )

107.

Siten direktiivin 2013/32 15 artiklassa etenkin vahvistetaan useita vaatimuksia tai takeita henkilökohtaisen puhuttelun suorittamiselle. Korostan etenkin direktiivin 2013/32 15 artiklan 2 kohdan mukaista vaatimusta, jonka mukaan henkilökohtainen puhuttelu on suoritettava olosuhteissa, joissa voidaan taata asianmukainen luottamuksellisuus. ( 76 ) Direktiivin 2013/32 15 artiklan 4 kohdassa kuitenkin säädetään, että jäsenvaltiot voivat antaa sääntöjä, jotka koskevat kolmansien osapuolten läsnäoloa henkilökohtaisessa puhuttelussa.

108.

Direktiivin 2013/32 15 artiklan 3 kohdan a alakohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että puhuttelun suorittaja on pätevä ottamaan huomioon hakemukseen liittyvät henkilökohtaiset ja yleiset olosuhteet, muun muassa hakijan kulttuuritaustan, sukupuolen, seksuaalisen suuntautumisen, sukupuoli-identiteetin tai haavoittuvan aseman. ( 77 )

109.

Tätä taustaa varten voidaan suoraan sanoen epäillä sitä, onko niissä tapauksissa, joissa direktiivin 2013/32 14 ja 34 artiklaa on rikottu, tuomioistuin kaikissa tapauksissa toimivaltainen astumaan määrittävän viranomaisiin saappaisiin ja suorittamaan henkilökohtaisen puhuttelun direktiivin 2013/32 15 artiklan mukaisesti. ( 78 ) Unionin lainsäätäjähän tarkoitti selvästi, että erityisen koulutuksen saaneet hallinnon työntekijät suorittavat seikkaperäisen henkilökohtaisen puhuttelun ensimmäisen asteen päätöksen tekemisen yhteydessä luottamuksellisessa ympäristössä erotuksena siitä, että tuomarit (joilla ei ehkä ole tätä koulutusta) esittävät kysymyksiä oikeudenkäynnille ominaiseen tapaan yleisölle avoimessa istunnossa. Perusoikeuskirjan 47 artiklassa vahvistettu tehokkuusperiaate edellyttää, ettei näitä pakollisia vaatimuksia sivuuteta kevyesti, koska unionin lainsäätäjä selvästi tarkoitti tämän nimenomaisen sääntelyn olevan edellytys mahdollisen myöhemmän kielteisen turvapaikkapäätöksen pätevyydelle.

110.

Tältä osin direktiivin 2013/32 4 artiklan 3 ja 4 kohdassa säädetään, että jäsenvaltioiden on varmistettava, että määrittävän viranomaisen henkilöstö on asianmukaisesti koulutettu. ( 79 ) Direktiivin 2013/32 4 artiklan 3 ja 4 kohdan lukeminen yhdessä asetuksen N:o 439/2010 6 artiklan 4 kohdan c alakohdan ( 80 ) kanssa vahvistaa, että määrittävän viranomaisen henkilöstön on saatava koulutusta puhuttelutekniikoista.

111.

Unionin tuomioistuin on toistuvasti todennut, että kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tutkinta toimivaltaisessa kansallisessa hallintoviranomaisessa tai lainkäyttöelimeen verrattavassa elimessä, jolla on tähän erityisesti tarkoitetut voimavarat ja alaan erikoistunut henkilöstö, on olennainen vaihe direktiivillä 2013/32 käyttöön otetuissa yhteisissä menettelyissä. ( 81 )

112.

Vaikka tuomioistuimen on suoritettava direktiivin 2013/32 46 artiklan 3 kohdan mukaisesti sekä tosiseikkojen että oikeudellisten seikkojen ex nunc ‑tutkiminen kaikilta osin ja se voi mielestäni korjata tiettyjä määrittävän viranomaisen puutteita tämän toteuttamassa menettelyssä, ( 82 ) voidaan kyseenalaistaa, ovatko tuomarit, joiden on ehkä myöhemmin suoritettava direktiivin 2013/32 mukainen henkilökohtainen puhuttelu – tosiasiallisesti määrittävän viranomaisen sijasta –, saaneet koulutusta kuulemistekniikoista tai niitä koskevat taidot, jotka vastaavat määrittävän viranomaisen saamia koulutusta ja taitoja. ( 83 ) Tämä on kuitenkin viime kädessä tosiseikkoja koskeva kysymys, joka kansallisen tuomioistuimen on ratkaistava.

113.

Direktiivin 2013/32 15 artiklan 3 kohdan b alakohdassa säädetään, että jäsenvaltioiden on aina kun mahdollista huolehdittava siitä, että hakijan puhuttelun suorittaa samaa sukupuolta oleva henkilö, jos hakija niin pyytää, paitsi jos määrittävällä viranomaisella on syytä uskoa, että tällainen pyyntö perustuu syihin, jotka eivät liity hakijan vaikeuksiin esittää hakemuksensa perusteet kattavasti. On kuitenkin syytä epäillä, voidaanko direktiivin 2013/32 15 artiklan 3 kohdan b alakohdan edellytykset täyttää tietyissä jäsenvaltioissa, koska niissä voi olla käytössä hyvin tiukkoja sääntöjä asioiden jakamisesta tuomareille eikä jäävääminen sukupuolen perusteella ole välttämättä mahdollista.

114.

Voidaan näet todeta, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin itsekin ilmaisi huolensa siitä, voidaanko kaikki direktiivin 2013/32 15 artiklassa henkilökohtaisen puhuttelun suorittamisen osalta säädetyt vaatimukset ja takeet täyttää tuomioistuinmenettelyssä Saksassa.

115.

Jos kaikki direktiivin 2013/32 15 artiklassa ( 84 ) henkilökohtaisen puhuttelun osalta säädetyt asiaa koskevat vaatimukset ja takeet eivät täyty direktiivin 2013/32 V luvun mukaisissa muutoksenhakumenettelyissä, tehokkuusperiaatetta ei nähdäkseni noudateta. Tätä ei tutkita abstraktisti vaan pikemminkin räätälöimällä se kyseessä olevaan nimenomaiseen tapaukseen, koska tietyt direktiivin 2013/32 15 artiklassa säädetyt vaatimukset ja takeet eivät yksinkertaisesti ole välttämättä merkityksellisiä tietyssä tapauksessa. On kuitenkin syytä muistaa, että hakijan asiassa on suoritettava asianmukainen ja perusteellinen tutkinta ja että sellaisen laiminlyöntiä on yleisesti ottaen pidettävä ainakin kohtalokkaana minkä tahansa kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen osalta tehtävän minkä tahansa kielteisen päätöksen pätevyydelle. ( 85 )

116.

Pääasian oikeudenkäynnissä käsiteltävän tapauksen osalta on ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen asia arvioida, noudatettiinko Verwaltungsgericht Mindenin suorittamassa Addisin henkilökohtaisessa puhuttelussa direktiivin 2013/32 15 artiklan asiaa koskevia säännöksiä. Huomautan tältä osin, että määrittävän viranomaisen mukaan hänen hakemustaan ei voitu ottaa tutkittavaksi. Suoritettavan henkilökohtaisen puhuttelun laajuus voi siten olla suppeampi, eivätkä tietyt direktiivin 2013/32 15 artiklassa säädetyt vaatimukset ja takeet ole välttämättä olleet merkityksellisiä sen kannalta.

117.

Addisin hakemus perustuu kuitenkin olennaisin osin hänen väitteeseensä, jonka mukaan hän joutuisi Italiassa tosiasiallisesti puutteenalaiseksi ja kurjiin elinoloihin, joissa hän olisi unionin tuomioistuimen 19.3.2019 antaman tuomion Ibrahim ym. ( 86 ) sanamuotoa lainatakseni ”äärimmäisessä aineellisessa puutteessa, jossa hän ei kykene täyttämään edes kaikkein perustavanlaatuisimpia tarpeitaan” siten, että hänen perusoikeuskirjan 4 artiklan mukaisia oikeuksiaan loukattaisiin, jos hänet poistettaisiin maasta Italiaan. Vaikka maakohtaiset raportit ja kansalaisjärjestöjen selvitykset ovat kiistatta huomattavan hyödyllisiä tätä kysymystä arvioitaessa, ne eivät voi korvata henkilökohtaista puhuttelua, jossa hakijalle annetaan mahdollisuus kuvailla omia henkilökohtaisia kokemuksiaan ja olosuhteitaan. ( 87 ) Näin unionin lainsäätäjä on joka tapauksessa säätänyt.

118.

Kokemushan on osoittanut, että asia on näin: miten usein olemmekaan todenneet, että henkilökohtainen keskustelu tai vuoropuhelu toisen henkilön kanssa on saanut meidät muuttamaan mieltämme? Tämä on myös asia, josta varmasti kaikista ammateista juuri meidän tuomareina ja asianajajina on oltava tietoisia: miten usein olemmekaan todenneet, englantilaisen tuomarin Megarryn kuolemattomia sanoja lainatakseni, että ”lain polku peittyy esimerkkeihin vireillä olevista ja ratkaistuista asioista, jotka eivät jossain mielessä olleetkaan sitä; kysymyksistä, joihin on mahdoton vastata ja joihin loppujen lopuksi vastattiin täysin; selittämättömästä menettelystä, jolle löytyi täydellinen selitys; vakiintuneista käsityksistä, joita ei voida muuttaa ja jotka keskustelemalla muuttuivat” ( 88 )?

119.

On totta, kuten unionin tuomioistuin vahvisti 10.9.2013 antamassaan tuomiossa G. ja R., ( 89 ) että puolustautumisoikeuksien minkä tahansa loukkaamisen ei pitäisi johtaa riitautetun hallintopäätöksen kumoamiseen ja että kumoaminen edellyttää yleensä sen osoittamista, että ilman tätä loukkausta hallintomenettelyn lopputulos olisi voinut olla toisenlainen. Jos, kuten nyt tarkasteltavassa tapauksessa, loukkaus kuitenkin kohdistuu unionin lainsäädännössä yksilöityjen keskeisten menettelyllisten takeiden ytimeen, silloin – ellei kyse ole erityisistä ja epätavallisista olosuhteista – on lähes aina vaikea sanoa, että hallintopäätökset eivät olisi olleet tai eivät olisi voineet olla toisenlaisia. Tämä on kuitenkin asia, jota ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on viime kädessä arvioitava ja josta sen on varmistuttava ottaen huomioon käsiteltävän asian olosuhteet.

120.

Ehdotan näin ollen, että unionin tuomioistuin katsoo, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen olisi arvioitava, onko kansallisten menettelysääntöjen mukaisesti kansallisella tuomioistuimella, jolta on haettu muutosta direktiivin 2013/32 46 artiklan mukaisesti, mahdollisuus suorittaa täysimääräisesti henkilökohtainen puhuttelu kyseisen direktiivin 14 tai 34 artiklan mukaisesti siten, että varmistetaan kaikki unionin lainsäätäjän kyseisen direktiivin 15 artiklassa määrittämät asiaa koskevat pakolliset vaatimukset ja takeet. Jos tällaista henkilökohtaista puhuttelua ei voida suorittaa asianmukaisesti, kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen hylkäämisestä tehty päätös on kumottava tällä perusteella, ja asia on palautettava määrittävälle viranomaiselle uuden päätöksen tekemistä varten.

121.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin katsoo, että Bundesverwaltungsgerichtin olisi arvioitava, onko kansallisten menettelysääntöjen mukaisesti kansallisella tuomioistuimella, jolta on haettu muutosta kansainvälisen suojelun myöntämistä tai poistamista koskevista yhteisistä menettelyistä 26.6.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2013/32/EU 46 artiklan mukaisesti, mahdollisuus suorittaa täysimääräisesti henkilökohtainen puhuttelu kyseisen direktiivin 14 tai 34 artiklan mukaisesti siten, että varmistetaan kaikki unionin lainsäätäjän kyseisen direktiivin 15 artiklassa määrittämät asiaa koskevat pakolliset vaatimukset ja takeet. Jos tällaista henkilökohtaista puhuttelua ei voida suorittaa asianmukaisesti, kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen hylkäämisestä tehty päätös on kumottava tällä perusteella, ja asia on palautettava määrittävälle viranomaiselle uuden päätöksen tekemistä varten.