1. 

Nyt käsiteltävällä ennakkoratkaisupyynnöllä Hoge Raad der Nederlanden (Alankomaiden ylin tuomioistuin) pyytää unionin tuomioistuinta lausumaan erinäisten vero-oikeudellisia sijoituslaitoksia koskevan Alankomaiden verojärjestelmän piirteiden yhteensopivuudesta SEUT 63 artiklassa tarkoitetun pääomien vapaan liikkuvuuden kanssa. ( 2 )

2. 

Nyt tarkasteltavat ennakkoratkaisukysymykset liittyvät Saksaan sijoittautuneen yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavan yrityksen (jäljempänä yhteissijoitusyritys) Köln-Aktienfonds Dekan (jäljempänä KA Deka) ja Alankomaiden veroviranomaisen väliseen riita-asiaan, joka sai alkunsa viimeksi mainitun hylättyä KA Dekan pyynnön saada vero-oikeudellisia sijoituslaitoksia koskevan lainsäädännön nojalla Alankomaihin sijoittautuneiden yhtiöiden vuosien 2002 ja 2008 välisenä aikana maksetuista osingoista kannettu osinkovero palautuksena

3. 

Sen jälkeen, kun ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin perui ensimmäisen ennakkoratkaisukysymyksen 21.6.2018 annetun tuomion Fidelity Funds ym. (C-480/16, EU:C:2018:480; jäljempänä tuomio Fidelity Funds) vuoksi, ennakkoratkaisupyyntö koskee nyt ainoastaan sitä, ovatko nyt tarkasteltavassa lainsäädännössä järjestelmän mukaisten etuuksien saamiselle asetetut osakkeenomistajia ja osinkojen edelleen jakamista koskevat, etuuksia hakeville yhteissijoitusyrityksille asetetut ehdot, johon osinkoveron palautus liittyy, yhteensopivia SEUT 63 artiklan kanssa.

4. 

Nyt esillä olevassa asiassa esiin nousevat kysymykset ovat merkittäviä ja hankalia yhtäältä jäsenvaltioiden verotusvallan, johon liittyy muun muassa vapaus säätää verojärjestelmän mukaisten etuuksien saamiselle asetettavista, tarpeellisina pidetyistä ehdoista, ja toisaalta EUT-sopimuksessa taattujen perusvapauksien ja erityisesti pääomien vapaan liikkuvuuden toteutumisen varmistamisen yhteensovittamisen kannalta.

5.

Alankomaiden oikeudessa vero-oikeudellisia sijoituslaitoksia koskevasta oikeus- ja verotusjärjestelmästä säädetään lähinnä vuonna 1969 annetun yhteisöverolain (Wet op de vennootschapsbelasting 1969, jäljempänä yhteisöverolaki) 28 §:ssä, jota on muutettu olennaisesti vuonna 2007, ja osinkoverolain (Wet op de dividendbelasting) 10 §:n 2 momentissa.

6.

Kyseisen sääntelyn tarkoituksena on antaa vero-oikeudellisen sijoituslaitoksen osakkeiden tai osuuksien haltijoille Alankomaiden verotuksessa asema, joka vastaa suoraan sijoittavien luonnollisten henkilöiden asemaa. Sääntelyllä pyritään vero-oikeudellisten sijoituslaitosten tekemistä sijoituksista saatavien ja yksityisten sijoittajien suorista sijoituksistaan saamien sijoitustulojen verorasituksen mahdollisimman suureen yhdenmukaisuuteen.

7.

Hoge Raad der Nederlandenin ennakkoratkaisupyyntöpäätöksestä käy ilmi, että tämän päämäärän saavuttamiseksi Alankomaiden pääasiassa merkityksellisenä ajankohtana voimassa olleessa lainsäädännössä vero-oikeudellisia sijoituslaitoksia koskevasta oikeudellisesta ja verotuksellisesta järjestelmästä säädettiin seuraavaa:

8.

Ensinnäkin yhteisöverolain, sellaisena kuin se oli vuosina 2002–2006, 28 §:n 2 momentin mukaan vero-oikeudellisina sijoituslaitoksina voitiin pitää sellaisia Alankomaihin sijoittautuneita osakeyhtiöitä, rajavastuuyhtiöitä ja sijoitusrahastoja, joiden toiminnan päämäärä ja tosiasiallinen toiminta liittyvät omaisuussijoituksiin ja jotka täyttävät samassa momentissa tarkoitetut ehdot. ( 3 )

9.

Toiseksi vero-oikeudellisiin sijoituslaitoksiin sovellettiin – ja sovelletaan yhä – nollan prosentin suuruista yhteisöveroa, mikä vastaa vapautusta mainitusta verosta.

10.

Kolmanneksi, mikäli vero-oikeudellinen sijoituslaitos olisi omistanut Alankomaihin sijoittautuneen yhtiön osakkeita ja saanut tältä yhtiöltä osinkoa, se olisi voinut pyytää palauttamaan alankomaalaisen osinkoveron, jonka osinkoja jakavat yhtiöt ovat pidättäneet siltä lähdeverona näistä osingoista. Mikäli vero-oikeudellinen sijoituslaitos sen sijaan olisi saanut osinkoja muihin valtioihin sijoittautuneilta yhtiöiltä ja mainituissa valtioissa verovelvollisilta, sillä olisi ollut oikeus veronhyvitykseen. Nämä ehdot ovat yhä voimassa.

11.

Neljänneksi vero-oikeudelliset sijoituslaitokset olivat – ja ovat yhä – velvollisia maksamaan osakkeen- tai osuudenomistajilleen osinkona kaikki saadut tulot (sekä osingot että muut sijoitustulot), jotka ovat jakokelpoisia, ja tämän pitää tapahtua kahdeksan kuukauden kuluessa asianomaisen tilikauden päättymisestä (jäljempänä edelleen jakamista koskeva ehto). ( 4 )

12.

Viidenneksi jakaessaan osinkoja osakkeen- tai osuudenomistajilleen vero-oikeudelliset sijoituslaitokset olivat – ja ovat yhä – velvollisia pidättämään Alankomaissa kannettavan osinkoveron. Tämä pidätys tulee sen osinkoveron tilalle, joka pidätetään vero-oikeudellisilta sijoituslaitoksilta ja palautetaan niille myöhemmin. Näin vero-oikeudellisen sijoituslaitoksen kautta sijoittaminen ei ole verotuksellisesti edullisempaa kuin suora sijoittaminen.

13.

Kuudenneksi sen varmistamiseksi, että vero-oikeudellisten sijoituslaitosten järjestelmää sovellettaisiin yksinomaan niihin sijoittajiin, joille se on tarkoitettu, asianomaisessa lainsäädännössä asetettiin tiettyjä osakkeen- tai osuudenomistajia koskevia ehtoja, jotka yhteisön oli täytettävä, jotta se voisi saada vero-oikeudellisen sijoituslaitoksen aseman (jäljempänä osakkeenomistajille asetetut ehdot). ( 5 )

14.

Vuosina 2002–2006 osakkeenomistajille asetetuista ehdoista säädettiin yhteisöverolain 28 §:n 2 momentin c, d, e, f ja g kohdassa. Lainsäädännössä erotettiin toisistaan ne yhteisöt, joiden osakkeet tai osuustodistukset noteerattiin virallisesti Amsterdamin pörssissä, ja ne, joiden osakkeita tai osuustodistuksia ei noteerattu siellä.

15.

Täsmällisemmin yhteisöt, joiden osakkeet tai osuustodistukset noteerattiin Amsterdamin pörssissä, suljettiin vero-oikeudellisten sijoituslaitosten järjestelmän ulkopuolelle, jos vähintään 45 prosenttia osakkeista tai osuuksista oli voittoverotuksen alaisen yhteisön omistuksessa (eikä vero-oikeudellisen sijoituslaitoksen, jonka osakkeet tai osuudet noteerattiin Amsterdamin pörssissä), tai sellaisen yhteisön omistuksessa, jonka sijoitustuloihin sovellettiin osakkeen- tai osuudenomistajilta perittävää voittoveroa. Tämän lisäksi yhteisö ei voinut saada vero-oikeudellisia sijoituslaitoksia koskevan järjestelmän mukaisia etuuksia, mikäli vähintään 25 prosenttia yhteisöstä oli yhden luonnollisen henkilön omistuksessa.

16.

Yhteisöt, joiden osakkeita tai osuustodistuksia ei noteerata Amsterdamin pörssissä, voivat saada vero-oikeudellisia sijoituslaitoksia koskevan järjestelmän mukaiset etuudet, mikäli vähintään 75 prosenttia niiden osakkeista tai osuuksista on luonnollisten henkilöiden tai eläkerahastojen ja hyväntekeväisyysjärjestöjen kaltaisten yhteisöjen, joilta ei peritty voittoveroa, tai muiden vero-oikeudellisten sijoituslaitosten omistuksessa. Vero-oikeudellisia sijoituslaitoksia koskevan järjestelmän mukaisia etuuksia ei ollut mahdollista saada, mikäli yksi tai useampi luonnollinen henkilö omisti huomattavan osan – toisin sanoen vähintään 5 prosenttia – yhteisön osakkeista tai osuuksista. Mikäli sijoitusrahastolla oli sijoitusrahastojen valvonnasta annetussa laissa (Wet toezicht beleggingsinstellingen) tarkoitettu toimilupa, huomattavan osuuden omistamisen kiellon asemesta sovellettiin sääntöä, jonka mukaan luonnollinen henkilö ei yksin saanut omistaa yli 25 prosentin osuutta.

17.

Vero-oikeudellisia sijoituslaitoksia koskevan järjestelmän mukaisten etuuksien saamiseksi yhteisöille, joiden osakkeet tai osuustodistukset noteerattiin virallisesti Amsterdamin pörssissä, asetettiin siten vähemmän rajoittavia ehtoja kuin niille, joiden osakkeita tai osuustodistuksia ei noteerattu siellä.

18.

Vuonna 2007 tehtyjen lainmuutosten jälkeen ero niiden yhteisöjen, joiden osakkeet tai osuustodistukset noteerattiin Amsterdamin pörssissä, ja muiden yhteisöjen välillä kumottiin. Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että nykyään ratkaisevaa on se, käydäänkö osakkeilla tai osuuksilla kauppaa arvopaperimarkkinoilla finanssivalvontalaissa (wet op het financieel toezicht) ( 6 ) tarkoitetulla tavalla tai onko rahastolla tai sen hoitajalla toimilupa taikka onko toimija saman lain nojalla vapautettu siitä. ( 7 )

19.

KA Deka on Saksan oikeuden mukaan perustettu Saksaan sijoittautunut sijoitusrahasto, joka harjoittaa rahastovarojen sijoittamista. KA Deka on direktiivissä 85/611 ( 8 ) ja direktiivissä 2009/65 ( 9 ) tarkoitettu yhteissijoitusyritys. KA Deka laskee liikkeeseen osuuksia, joiden kurssi noteerataan arvopaperipörssissä Saksassa. Näillä osakkeilla käydään kauppaa nk. global stream system ‑järjestelmässä. KA Deka oli tarkasteltavan ajanjakson aikana vapautettu Saksan voittoverotuksesta, koska sitä pidetään erillisvarallisuutena (Sondervermögen).

20.

KA Deka on sijoittanut Alankomaihin sijoittautuneisiin yhtiöihin, joilta se on saanut osinkoja tilikausina 2002/2003–2007/2008. Näistä osingoista pidätettiin alankomaalainen osinkovero lähdeverona, johon sovellettiin 15 prosentin verokantaa. ( 10 )

21.

Koska KA Dekalla ei ole Alankomaissa edellä 12 kohdassa mainittua velvollisuutta pidättää osinkoveroa jakamistaan voitoista, se ei pidättänyt sitä.

22.

KA Deka vaati Alankomaiden veroviranomaiselta edellä mainituilta tilikausilta lähdeverona maksetun alankomaalaisen osinkoveron palautusta kaikkiaan 690000 euroa.

23.

Alankomaiden veroviranomainen hylkäsi KA Dekan palautusvaatimukset, ja viimeksi mainittu nosti asiaa koskevan kanteen Rechtbank Zeeland-West-Brabantiin (Zeelandin ja Länsi-Brabantin alioikeus, Alankomaat). Tässä tuomioistuimessa KA Deka esitti olennaisin osin, että sen oikeus saada pyydetty palautus perustuu SEUT 63 artiklaan ja että sen tilannetta voidaan verrata Alankomaihin sijoittautuneeseen, vero-oikeudellisen sijoituslaitoksen aseman saaneeseen sijoitusrahastoon.

24.

Koska Rechtbank Zeeland-West-Brabant ei ollut varma siitä, mitä arviointiperusteita KA Dekan ja Alankomaihin sijoittautuneen, vero-oikeudellisen sijoituslaitoksen aseman saaneen sijoitusrahaston vertailussa olisi käytettävä ja koska parhaillaan on vireillä useita samaa aihetta koskevia oikeudenkäyntejä, se päätti esittää eräitä ennakkoratkaisukysymyksiä Hoge Raad der Nederlandenille, joka on ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin.

25.

Tässä yhteydessä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin huomauttaa, että osakkeenomistajille asetettujen ehtojen tarkoituksena on taata, että vero-oikeudellisten sijoituslaitosten järjestelmä varataan vain niille sijoittajille, joille se on tarkoitettu, ja että näitä ehtoja sovelletaan erotuksetta koti- ja ulkomaisiin yhteisöihin riippumatta siitä, missä jäsenvaltiossa ne on perustettu tai minne ne ovat sijoittautuneet. Myös Alankomaihin sijoittautuneen sijoitusrahaston on täytettävä osakkeenomistajia koskevat ehdot, jotta se voidaan hyväksyä vero-oikeudelliseksi sijoituslaitokseksi. KA Deka vetoaa siihen, että näiden ehtojen täyttymisen osoittaminen on mahdotonta, koska se ei arvopaperikaupassa käytettävän ”global stream system” ‑järjestelmän vuoksi tunne osakkeenomistajiaan, mutta tämä ei sen mukaan ole merkityksellistä. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä voidaan näet sen mukaan päätellä, että seuraukset siitä, ettei osakkeenomistajia koskevien ehtojen täyttämistä voida osoittaa todennäköiseksi, jäävät asianosaisen vastattaviksi.

26.

Edelleen jakamista koskevan ehdon osalta ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii lisäksi, voidaanko ulkomaiselta sijoitusrahastolta vero-oikeudellisen sijoituslaitoksen aseman saamiseksi edellyttää, että Alankomaihin sijoittautuneilta yhtiöiltä saadut osingot tosiasiallisesti jaetaan edelleen, vai onko riittävää se, että nämä osingot otetaan huomioon fiktion perusteella verossa, jonka rahaston sijoittautumisvaltio pidättää osakkeen- tai osuudenomistajilta.

27.

Koska Hoge Raad der Nederlanden perustellusti epäili, kuinka näihin kysymyksiin olisi vastattava, se esitti unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

28.

Ennakkoratkaisupyyntö saapui unionin tuomioistuimen kirjaamoon 27.3.2017. Kirjalliset huomautuksensa toimittivat KA Deka, Nederlandse Orde van Belastingadviseurs (Alankomaiden veroneuvonantajien liitto), Loyens et Loeff NV ‑yhtiö, Saksan ja Alankomaiden hallitukset sekä Euroopan komissio.

29.

Tuomion Fidelity Funds jälkeen unionin tuomioistuimen kirjaamo pyysi 22.6.2018 päivätyllä kirjeellä ennakkoratkaisua pyytänyttä tuomioistuinta ilmoittamaan unionin tuomioistuimelle, pitikö se ennakkoratkaisukysymyksen esittämistä edelleen tarpeellisena.

30.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ilmoitti 3.12.2018 päivätyllä kirjeellä unionin tuomioistuimelle peruuttavansa ensimmäisen ennakkoratkaisukysymyksen mutta pysyttävänsä toisen ja kolmannen ennakkoratkaisukysymyksen.

31.

Unionin tuomioistuimessa 22.5.2019 pidettyyn istuntoon osallistuivat KA Deka, Nederlandse Orde van Belastingadviseurs, Loyens et Loeff NV, Saksan ja Alankomaiden hallitukset sekä Euroopan komissio.

32.

Alustavasti on todettava, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen peruutettua ensimmäisen ennakkoratkaisukysymyksen tuomion Fidelity Funds vuoksi unionin tuomioistuimelle esitetään vain ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toinen ja kolmas kysymys.

33.

Tuomio Fidelity Funds koski tanskalaisten yhtiöiden yhteissijoitusyrityksille maksamien osinkojen verotuksesta annettua Tanskan verolainsäädäntöä, joka oli monin tavoin samankaltainen kuin pääasiassa tarkasteltava Alankomaiden lainsäädäntö ja jonka päämäärä on olennaisilta osiltaan sama. ( 11 )

34.

Mainitussa tuomiossa unionin tuomioistuin totesi, että SEUT 63 artiklaa on tulkittava siten, että se on esteenä sellaiselle jäsenvaltion säännöstölle, jonka mukaan tässä jäsenvaltiossa asuvan yhtiön ulkomaiselle yhteissijoitusyritykselle jakamista osingoista pidätetään lähdevero, kun taas tässä samassa jäsenvaltiossa asuvalle yhteissijoitusyritykselle jaetut osingot on vapautettu tällaisesta lähdeverosta edellyttäen, että yritys jakaa osakkailleen voittoa tietyn vähimmäismäärän tai määrittää teknisen vähimmäisvoitonjaon ja pidättää osakkailtaan veroa tästä tosiasiallisesta tai fiktiivisestä vähimmäisvoitonjaosta.

35.

Unionin tuomioistuin katsoi yhtäältä, että tällainen kansallinen lainsäädäntö muodostaa SEUT 63 artiklassa lähtökohtaisesti kielletyn pääomien vapaan liikkuvuuden esteen, ( 12 ) ja toisaalta, ettei sitä voida perustella koti- ja ulkomaisten yhteissijoitusyritysten objektiivisella erolla, yleiseen etuun liittyvillä pakottavilla syillä eikä erityisesti tarpeella taata verotusvallan tasapainoinen jako jäsenvaltioiden välillä tai verojärjestelmän johdonmukaisuuden säilyttämiseen liittyvillä syillä. ( 13 )

36.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ilmoitti 3.12.2018 päivätyllä kirjeellä unionin tuomioistuimelle, että vastaus ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen, joka koski sellaisen Alankomaiden säännösten kaltaisen lainsäädännön, jonka perusteella ulkomaiselle yhteissijoitusyritykselle ei myönnetä sen alankomaalaisilta yhteisöiltä saamista osingoista pidätetyn alankomaalaisen osinkoveron palautusta, vaikka tällainen palautus myönnetään Alankomaihin sijoittautuneelle yhteissijoitusyritykselle, yhteensopivuutta SEUT 63 artiklan kanssa, voitiin päätellä tuomiosta Fidelity Funds.

37.

Samassa kirjeessä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ilmoitti kuitenkin, ettei tässä tuomiossa anneta tyhjentävää vastausta toiseen ja kolmanteen ennakkoratkaisukysymykseen, jotka koskevat sitä, onko lähdeveron palautuksen epääminen ulkomaiselta yhteissijoitusyritykseltä niiden säännösten nojalla, joissa säädetään yhtäältä osakkeenomistajille asetuista, edellä 15 ja 16 kohdassa mainituista ehdoista, ja toisaalta edellä 11 kohdassa mainitusta edelleen jakamista koskevasta ehdosta, ristiriidassa SEUT 63 artiklan kanssa.

38.

Nyt esillä oleva asia koskee näin ollen vain näitä kahta ennakkoratkaisukysymystä. Jotta näihin kysymyksiin voitaisiin vastata, on kuitenkin mielestäni ensin tarkasteltava alustavasti pääomien vapaata liikkuvuutta koskevassa unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä vahvistettuja, erityisesti osinkoveroa koskevia periaatteita.

39.

Tarkasteltaessa ensinnäkin sitä, rajoittaako kansallinen säännös pääomien vapaata liikkuvuutta, on ennen kaikkea muistettava, että unionin tuomioistuin on todennut useasti, että jäsenvaltioiden on välitöntä verotusta koskevaa toimivaltaansa käyttäessään noudatettava unionin oikeutta ja erityisesti EUT-sopimuksessa taattuja perusvapauksia. ( 14 )

40.

Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että toimenpiteisiin, jotka SEUT 63 artiklan 1 kohdassa kielletään pääomanliikkeiden rajoituksina, sisältyvät toimenpiteet, joilla aiheutetaan se, että toisessa valtiossa asuvat henkilöt ovat vähemmän halukkaita tekemään sijoituksia jäsenvaltiossa, tai se, että kyseisessä jäsenvaltiossa asuvat henkilöt ovat vähemmän halukkaita tekemään niitä muissa valtioissa. ( 15 )

41.

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee myös, että objektiivisiin arviointiperusteisiin perustuva erilainen kohtelu saattaa tosiasiassa haitata rajat ylittäviä tilanteita ja johtaa EUT-sopimuksessa taattuja perusvapauksia koskevien määräysten kanssa ristiriidassa olevaan välilliseen syrjintään. ( 16 )

42.

Palvelujen vapaan liikkuvuuden osalta unionin tuomioistuin on vastaavasti todennut, että myös sellainen kansallinen lainsäädäntö, jota sovelletaan erotuksetta kaikkiin palveluihin palvelujen tarjoajan sijoittautumispaikasta riippumatta, saattaa kuitenkin rajoittaa palvelujen tarjoamisen vapautta, jos siinä varataan oikeus etuuteen ainoastaan sellaisille palvelujen käyttäjille, jotka täyttävät tietyt kotimaisille markkinoille ominaiset edellytykset, ja poistetaan siten mahdollisuus tähän oikeuteen sellaisten muiden palvelujen käyttäjiltä, jotka ovat olennaisilta osiltaan samanlaisia mutta eivät täytä mainitussa lainsäädännössä säädettyjä erityisedellytyksiä. Tällainen lainsäädäntö näet vaikuttaa palvelujen käyttäjien tilanteeseen sellaisenaan ja on omiaan saattamaan tietyt käyttäjät olemaan käyttämättä tiettyjä palvelujen tarjoajien palveluja, koska viimeksi mainittujen tarjoamat palvelut eivät täytä mainitussa lainsäädännössä säädettyjä edellytyksiä, mikä vaikuttaa siten markkinoille pääsyyn. ( 17 )

43.

Tätä oikeuskäytäntöä voidaan soveltaa myös pääomien vapaaseen liikkuvuuteen. ( 18 )

44.

Tästä seuraa, että sellainen kansallinen lainsäädäntö, jota sovelletaan erotuksetta sekä jäsenvaltioon sijoittautuneisiin että muihin yhtiöihin, saattaa kuitenkin rajoittaa pääomien vapaata liikkuvuutta, jos siinä varataan oikeus edulliseen verokohteluun ainoastaan sellaisille yhteisöille, jotka täyttävät tietyt tosiasiassa kotimaisille markkinoille ominaiset edellytykset, ja poistetaan siten mahdollisuus vastaavaan edulliseen verokohteluun sellaisilta yhteisöiltä, jotka ovat olennaisilta osiltaan samanlaisia mutta eivät täytä mainitussa lainsäädännössä säädettyjä erityisedellytyksiä.

45.

Tällainen lainsäädäntö voi näet olla omiaan aiheuttamaan sen, että ulkomaiset yhteisöt, jotka eivät täytä tällaisia lainsäädännössä säädettyjä – kotimaisille markkinoille ominaisia – erityisedellytyksiä, ovat vähemmän halukkaita tekemään sijoituksia jäsenvaltiossa, tai sen, että kyseiseen jäsenvaltioon sijoittautuneet henkilöt ovat vähemmän halukkaita sijoittamaan ulkomaisiin yhteisöihin.

46.

Toiseksi on todettava, että välitöntä verotusta koskevissa tilanteissa EUT-sopimuksen perusvapauksia koskevia määräyksiä sovellettaessa on otettava huomioon jäsenvaltioiden verotukseen liittyvään toimivaltaan perustuva verotusvalta.

47.

Tässä yhteydessä unionin tuomioistuin on täsmentänyt, että kunkin jäsenvaltion asiana on järjestää voitonjakoa koskeva verotusjärjestelmänsä unionin oikeutta noudattaen ja erityisesti määrittää tässä yhteydessä veron määräytymisperuste ja verokanta, joita sovelletaan osinkoa jakavaan yhtiöön ja/tai osinkoa saavaan osakkeenomistajaan siltä osin kuin nämä ovat verovelvollisia kyseisessä valtiossa, ( 19 ) kuitenkin sillä edellytyksellä, ettei järjestelmä johda EUT-sopimuksessa kiellettyyn syrjintään. ( 20 )

48.

Unionin tason yhtenäistämis- tai yhdenmukaistamistoimien puuttuessa jäsenvaltioilla on lisäksi edelleen toimivalta sopimuksin tai yksipuolisesti päättää verotusvaltansa jakoperusteista. ( 21 )

49.

Unionin tuomioistuin on todennut tällaisen verotusvallan johtavan yhtäältä siihen, etteivät jäsenvaltiot ole velvollisia mukauttamaan omia verotusjärjestelmiään muiden jäsenvaltioiden erilaisiin verotusjärjestelmiin, ( 22 ) ja toisaalta siihen, ettei jäsenvaltion voida edellyttää ottavan omaa verolainsäädäntöään soveltaessaan huomioon haitallisia vaikutuksia, jotka aiheutuvat erityispiirteistä toisen jäsenvaltion säännöstössä. Välitöntä verotusta koskevan unionin oikeuden nykytilassa EUT-sopimuksen perusvapauksia koskevia määräyksiä ei näet voida ymmärtää siten, että jäsenvaltio olisi pakotettu laatimaan verosääntönsä jonkin toisen jäsenvaltion verosäännöt huomioon ottaen varmistaakseen kaikissa tilanteissa verotuksen, joka poistaa kaikki kansallisista verolainsäädännöistä johtuvat eroavaisuudet. ( 23 )

50.

Tässä yhteydessä on kolmanneksi käsiteltävä istunnossa väittelyä herättänyttä kysymystä siitä, voidaanko EUT-sopimuksessa taattujen perusvapauksien rajoituksena pitää sellaisia objektiivisia ehtoja, joita sovelletaan erotuksetta koti- ja ulkomaisiin toimijoihin mutta jotka tosiasiassa johtavat välilliseen rajoitukseen, vain siinä tapauksessa, että ulkomaisen toimijan on mahdotonta täyttää näitä ehtoja, vai riittääkö sen sijaan se, että niiden täyttäminen on sille vaikeampaa.

51.

Tältä osin esitettiin kaksi vastakkaista näkemystä. Yhtäältä Saksan hallitus väitti, ettei kysymystä ole vielä ratkaistu oikeuskäytännössä eikä perusvapauksien rajoitusta verotukseen liittyvässä asiassa voida todeta siinä tapauksessa, että kansallisessa lainsäädännössä asetettujen ehtojen täyttäminen on ulkomaisille toimijoille vaikeampaa, vaan ainoastaan, mikäli se on mahdotonta. Päinvastainen ratkaisu vaarantaisi sen mukaan perussopimuksissa tunnustetun jäsenvaltioiden verotuksellisen autonomian. Toisaalta komissio esitti päinvastaisen näkökannan, jonka mukaan perusvapauksien rajoituksen toteaminen ei välttämättä edellytä, että ulkomaisen toimijan on ehdottoman mahdotonta täyttää asetettuja ehtoja. Tähän riittäisi se, että kansallisessa lainsäädännössä säädettyjen ehtojen täyttäminen on tällaisille toimijoille vaikeampaa.

52.

Asiaan liittyvän oikeuskäytännön tarkastelu osoittaa, että unionin tuomioistuin on useissa tapauksissa, myös verotukseen liittyvissä asioissa, todennut EUT-sopimuksessa taattuja perusvapauksia rajoitetun, vaikka ulkomaisten toimijoiden ei ollut ehdottoman mahdotonta täyttää sovellettavassa kansallisessa lainsäädännössä asetettuja ehtoja.

53.

Siten esimerkiksi 8.6.2017 antamassaan tuomiossa Van der Weegen ja Pot (C-580/15, EU:C:2017:429) unionin tuomioistuin totesi SEUT 56 artiklassa tarkoitetun palvelujen tarjoamisen vapautta rajoitetun siitä huolimatta, ettei ulkomaisten luottolaitosten ollut tosiasiallisesti tai oikeudellisesti mahdotonta täyttää Belgian lainsäädännössä verovapautusjärjestelmän mukaisten etujen saamiselle asetettuja ehtoja. ( 24 )

54.

Vastaavasti 9.10.2014 antamassaan tuomiossa van Caster (C-326/12, EU:C:2014:2269) unionin tuomioistuin totesi pääomien vapaata liikkuvuutta rajoitetun tilanteessa, jossa ulkomaisten rahastojen ei ollut mahdotonta noudattaa kansallisessa verolainsäädännössä säädettyjä velvoitteita. ( 25 )

55.

Tämä oikeuskäytäntö osoittaa lisäksi, ettei unionin tuomioistuin ole katsonut, että EUT-sopimuksen määräyksissä taattujen perusvapauksien rajoituksen osoittamiseksi riittäisi se, että ulkomaisten toimijoiden olisi vain vaikeampaa täyttää kansallisessa lainsäädännössä asetetut erotuksetta sovellettavat ehdot. Rajoituksen käsitteen ( 26 ) mukaisesti ehtojen täyttämisen on oltava niin vaikeaa, että se on omiaan saamaan toimijan luopumaan tällaisen vapauden harjoittamisesta.

56.

Saksan hallituksen jäsenvaltioiden verotuksellista autonomiaa koskevan viittauksen osalta yhdyn komission kantaan, johon mainittu hallitus viittaa ja jonka mukaan arvioitaessa veroa sisämarkkinoiden vapauden kannalta on sovellettava joustavaa lähestymistapaa, sillä minkä hyvänsä veron soveltaminen on lähtökohtaisesti omiaan estämään tai lannistamaan taloudellista toimintaa, ja niin ollen jo veron asettaminenkin on mahdollinen rajoitus. ( 27 )

57.

Kuitenkin vain niissä tapauksissa, joissa veroa ei sovelleta selvästi tai peitellysti syrjivällä tavalla ja sitä niin ollen sovelletaan samalla tavoin kaikkiin unionin kansalaisiin ja kaikkiin samanlaisessa tilanteessa oleviin toimijoihin, voidaan todeta, ettei se ole unionin oikeuden näkökulmasta lähtökohtaisesti merkityksellinen. Mikäli kansallisen lainsäädännön säännösten soveltaminen sen sijaan johtaa siihen, että ulkomaisia toimijoita kohdellaan epäedullisemmin kuin kotimaisia toimijoita, perusvapauksia koskevat EUT-sopimuksen määräykset rajoittavat jäsenvaltioiden verotuksellista autonomiaa. ( 28 )

58.

Tässä yhteydessä lisään, että jäsenvaltioiden verotuksellista autonomiaa rajoittava tarve noudattaa EUT-sopimuksessa taattuja perusvapauksia merkitsee sitä, että kun jäsenvaltiot käyttävät tätä itsemääräämisvaltaansa ja määrittelevät edullisen verotuksellisen järjestelmän mukaisten etuuksien saamiselle asetettavia ehtoja, ne eivät voi asettaa ehtoja, joiden täyttäminen on ulkomaisille toimijoille mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa.

59.

Tästä mielestäni seuraa, että mikäli kansallisessa lainsäädännössä edullisen verojärjestelmän mukaisten etuuksien saamiselle asetettua ehtoa sovellettaessa voidaan osoittaa, että ulkomaisen toimijan on mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa täyttää tällaista ehtoa, asianomainen jäsenvaltio ei voi kohdella sitä eri tavoin tällaisen ehdon täyttämättä jättämisen vuoksi, mikäli asianomaisen toimijan sijoittautumisvaltion lainsäädäntöön tukeutuen voidaan katsoa, että tällainen ehto on olennaisilta osin täytetty.

60.

Tällaisissa tapauksissa on ulkomaisen toimijan tehtävä osoittaa mainitun jäsenvaltion veroviranomaiselle se, että kansallisessa lainsäädännössä asetetun ehdon täsmällinen täyttäminen on sille mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa, samoin kuin sekin, että mainittu ehto on toimijan oman sijoittumis- tai asuinvaltionsa kansallisen oikeuden nojalla olennaisilta osin täytetty.

61.

Neljänneksi mahdollisten oikeuttamisperusteiden osalta on muistettava, että SEUT 65 artiklan 1 kohdan a alakohdassa ei kuitenkaan rajoiteta jäsenvaltioiden oikeutta soveltaa niitä verolainsäädäntönsä säännöksiä, joiden mukaan verovelvollisia kohdellaan eri tavoin heidän asuinpaikkansa tai heidän pääomansa sijoituspaikan perusteella.

62.

Unionin tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että tätä määräystä on pääomien vapaan liikkuvuuden perusperiaatetta koskevana poikkeuksena tulkittava suppeasti. Näin ollen kyseistä määräystä ei voida tulkita niin, että kaikki verolainsäädäntö, jossa verovelvollisia kohdellaan eri tavoin sen mukaan, missä he asuvat tai mihin valtioon he sijoittavat pääomansa, olisi automaattisesti sopusoinnussa EUT-sopimuksen kanssa. SEUT 65 artiklan 1 kohdan a alakohdassa määrättyä poikkeusta itseään nimittäin rajoittaa saman artiklan 3 kohta, jossa määrätään, että mainitussa 1 kohdassa tarkoitetut kansalliset säännökset ”eivät saa olla keino mielivaltaiseen syrjintään taikka [SEUT] 63 artiklassa tarkoitetun pääomien ja maksujen vapaan liikkuvuuden peiteltyä rajoittamista”. ( 29 )

63.

Näin ollen on erotettava SEUT 65 artiklan 1 kohdan a alakohdan nojalla sallittu erilainen kohtelu SEUT 65 artiklan 3 kohdassa kielletystä syrjinnästä. Oikeuskäytännöstä kuitenkin ilmenee, että jotta kansallisten verosäännösten voitaisiin katsoa soveltuvan yhteen pääomien vapaata liikkuvuutta koskevien EUT-sopimuksen määräysten kanssa, erilaisen kohtelun on koskettava tilanteita, jotka eivät ole objektiivisesti arvioituna toisiinsa rinnastettavissa, tai erilaisen kohtelun on oltava oikeutettua yleistä etua koskevista pakottavista syistä. ( 30 )

64.

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössään toteamia yleistä etua koskevia pakottavia syitä ovat muun muassa tarve säilyttää verotusvallan tasapainoinen jako jäsenvaltioiden välillä, ( 31 ) verojärjestelmän johdonmukaisuuden säilyttämiseen liittyvät syyt, ( 32 ) tarve taata verovalvonnan tehokkuus ( 33 ) sekä ammatilliset säännöt, joilla pyritään takaamaan palvelun vastaanottajan suojelu, rahoitusalan hyvän maineen säilyttäminen ja kuluttajansuoja. ( 34 )

65.

Toiseen ja kolmanteen ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämään ennakkoratkaisukysymykseen on vastattava näiden oikeuskäytännössä vahvistettujen periaatteiden nojalla.

66.

Toisella ennakkoratkaisukysymyksellä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy lähinnä, onko SEUT 63 artiklaa tulkittava siten, että se on esteenä sellaiselle pääasiassa esillä olevan kaltaiselle jäsenvaltion lainsäädännölle, jonka nojalla ulkomaiselta yhteissijoitusyritykseltä evätään tähän jäsenvaltioon sijoittautuneiden yhteisöjen maksamista osingoista pidätetyn osinkoveron palautus sen vuoksi, ettei se osoita täyttävänsä eräitä mainitun jäsenvaltion lainsäädännössä säädettyjä osakkeenomistajia koskevia ehtoja.

67.

Kuten ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämästä pääasiassa tarkasteltavan kansallisen lainsäädännön kuvauksesta voidaan päätellä, saadakseen Alankomaihin sijoittautuneiden yhtiöiden omistukseen perustuvista osingoista pidätetyn osinkoveron palautuksen yhteissijoitusyrityksen on vero-oikeudellisen sijoituslaitoksen aseman saadakseen osoitettava, että edellä 14–16 kohdassa mainitut pääasian kannalta merkityksellisenä ajankohtana voimassa olleessa lainsäädännössä tarkoitetut osakkeenomistajia koskevat ehdot täyttyvät.

68.

Edelleen ennakkoratkaisupyynnöstä käy ilmi, että näiden osakkeenomistajille asetettujen ehtojen tarkoitus oli taata se, että vero-oikeudellisia sijoituslaitoksia koskevaa järjestelmää sovelletaan yksinomaan niihin sijoittajiin, joille se on tarkoitettu. Näin ollen kyseessä on olennaisilta osin väärinkäytösten estämiseksi annettu sääntely.

69.

Näin muotoiltuna ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kysymys koskee sitä, onko osakkeenomistajille asetettujen ehtojen täyttymisen osoittamista koskeva ehto yhteensopiva SEUT 63 artiklan kanssa, ei sitä, onko säännös itsessään mainitun artiklan mukainen.

70.

Tässä yhteydessä on huomautettava unionin tuomioistuimen todenneen edellä 47–49 kohdassa mainitun jäsenvaltioiden verotuksellisen autonomian periaatteen itsessään edellyttävän, että jäsenvaltiot määrittävät kansallisen järjestelmänsä mukaisesti, mitä näyttöä edellytetään määrätyn veroedun saamiseksi. ( 35 )

71.

Tästä seuraa, että jäsenvaltion veroviranomaisilla on oikeus vaatia verovelvollista esittämään sellaiset selvitykset, jotka niiden mukaan ovat tarpeellisia sen arvioimiseksi, täyttyvätkö kyseisessä lainsäädännössä asetetut veroedun saamisen ehdot ja voidaanko mainittu etu näin ollen myöntää vai ei. ( 36 )

72.

Tästä huolimatta jäsenvaltioiden on verotuksellista itsemääräämisoikeuttaan käyttäessään noudatettava unionin oikeudesta johtuvia velvollisuuksia ja erityisesti pääomien vapaata liikkuvuutta koskevia EUT-sopimuksen määräyksiä, ( 37 ) mikä johtaa siihen, ettei mahdollisille ulkomaisille etuudensaajille voida asettaa sellaista suhteetonta hallinnollista taakkaa, jonka vuoksi niiden olisi tosiasiallisesti mahdotonta saada kyseisen verotuksellisen järjestelmän mukaisia etuuksia. ( 38 )

73.

Vastaavasti verovelvollisen selvitysvelvollisuutta olisi tarkasteltava kriittisesti esimerkiksi silloin, jos syy siihen, että sijoittaja ei kykene täyttämään velvollisuuttaan, johtuu siitä, että selvitystä vaaditaan sellaisen kotimaisen mallin mukaisesti, joka ei sovellu ulkomaisiin tilanteisiin, eikä se olisi pakottavan tarpeellista. ( 39 )

74.

Nyt esillä olevassa asiassa ennakkoratkaisupyynnöstä käy ilmi, että KA Deka ei kykene osoittamaan, että osakkeenomistajille nyt tarkasteltavassa asiassa merkityksellisessä lainsäädännössä asetetut ehdot täyttyvät, koska sen arvopaperikaupassa käyttämässä ”global stream system” ‑järjestelmässä osakkeenomistajia ei ole mahdollista tunnistaa.

75.

Siten näyttäisi siltä, että nyt tarkasteltavassa asiassa ongelma liittyy yksinomaan tosiseikkoihin. Vaikka tällaisen näytön esittäminen loppujen lopuksi epäonnistuisi, koska yhteissijoitusyritys ei mahdollisesti kykene tosiasiallisesti hankkimaan näitä tietoja, tämän on kuitenkin katsottava kuuluvan yhteissijoitusyrityksen vastuuseen. ( 40 )

76.

Näin ollen tapauksessa, jossa asianomainen toimija ei toimita tietoja, veroviranomainen voi mielestäni evätä pyydetyn veroedun. Vastaavasti unionin tuomioistuin on jo todennut, ettei tietojen toimittamatta jättäminen lähtökohtaisesti ole ongelma, joka asianomaisen jäsenvaltion pitäisi poistaa. ( 41 ) Toisin sanoen, kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, seuraukset siitä, ettei asianomaisessa verolainsäädännössä säädettyjen ehtojen täyttämistä voida osoittaa, jäävät asianosaisen vastattaviksi.

77.

On kuitenkin todettava, että asiasta on vielä esitettävä kolme asiaankuuluvaa huomautusta.

78.

Ensinnäkin unionin tuomioistuimessa on vedottu siihen, että osakkeenomistajille asetettujen ehtojen täyttymisen osoittavien tietojen toimittaminen veroviranomaiselle on henkilötietojen suojaamista koskevan lainsäädännön vuoksi oikeudellisesti mahdotonta.

79.

Tässä yhteydessä korostan ennen kaikkea, että yhteissijoitusyritysten osakkeen- tai osuudenomistajia koskevia tietoja (kuten yhteissijoitusyrityksen osakkeita tai osuuksia omistavien luonnollisten henkilöiden nimiä) sisältävän luettelon laatiminen ja sen välittäminen Alankomaiden veroviranomaiselle on tosiseikkojen tapahtuma-aikaan sovelletun yksilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta 24.10.1995 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 95/46/EY ( 42 ) 2 artiklan b alakohdassa tarkoitettua henkilötietojen käsittelyä.

80.

Lisäksi on todettava, että kyseisen direktiivin 7 artiklan e alakohdassa säädetään, että henkilötietojen käsittely on laillista, jos ”käsittely on tarpeen yleistä etua koskevan tehtävän suorittamiseksi tai sellaisen julkisen vallan käyttämiseksi, joka kuuluu rekisterinpitäjälle tai sivulliselle, jolle tiedot luovutetaan”.

81.

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan veronkantoa, jota varten veroviranomaiselle toimitetut yhteissijoitusyrityksen osakkeen- tai osuudenomistajia koskevat asiakirjat on laadittu, on pidettävä kyseisessä säännöksessä tarkoitettuna yleistä etua koskevana tehtävänä, ( 43 ) ja sen voidaan näin ollen katsoa kuuluvan siihen kattavaan ja ehdottomaan tapausten joukkoon, jossa henkilötietojen käsittelyn on katsottava olevan direktiivin 95/46 7 artiklan nojalla sallittua. ( 44 )

82.

Toiseksi on todettava, että unionin tuomioistuimessa vedottiin siihen, että Alankomaiden veroviranomainen vaatii osakkeenomistajille asetettujen ehtojen täyttymisen valvonnassa tarvitsemiaan tietoja käytännössä vain ulkomaisilta mutta ei kotimaisilta yhteissijoitusyrityksiltä. Tämän seikan tarkistaminen on ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävä, mutta on ilmeistä, että mikäli asia todella on näin, tällaisen ulkomaisia yhteissijoitusyrityksiä syrjivän säännöksen soveltamisen yhteensopivuus unionin oikeuden kanssa on ilmeisen kyseenalaista.

83.

Kolmanneksi on tarkastettava, rajoitetaanko tosiseikkojen tapahtuma-aikaan voimassa olleilla säännöksillä, joissa vero-oikeudellisen sijoituslaitoksen aseman saamiselle asetettiin osakkeenomistajia koskevia ehtoja, pääomien vapaata liikkuvuutta SEUT 63 artiklan vastaisesti edellä 40 kohdassa esitetyllä tavalla.

84.

Tässä yhteydessä on ennen kaikkea todettava, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kuvauksen mukaan vaikuttaa siltä, edellä 82 kohdassa esitetty varauma huomioon ottaen, näitä säännöksiä voidaan soveltaa erotuksetta niin koti- kuin ulkomaisiinkin yhteissijoitusyrityksiin, joiden molempien oli täytettävä mainitut ehdot voidakseen saada vero-oikeudellinen sijoituslaitoksen aseman.

85.

Tästä huolimatta on edellä 42–45 kohdassa mainittujen oikeuskäytännössä vahvistettujen periaatteiden nojalla tarkastettava, viitataanko osakkeenomistajille asetettuja ehtoja koskevissa säännöksissä, siitä huolimatta, että niitä sovelletaan erotuksetta, kotimaan markkinoille ominaisiin erityisiin aineellisiin edellytyksiin, mistä seuraisi, että ulkomaiset yhteissijoitusyritykset, jotka eivät täytä tällaisia ehtoja, luopuisivat tekemästä sijoituksia Alankomaihin ja Alankomaissa asuvat sijoittajat luopuisivat tekemästä sijoituksia ulkomaisiin yhteissijoitusyrityksiin.

86.

Korostan, että ennen vuonna 2007 tehtyjä lainmuutoksia voimassa olleissa säännöksissä tehdään ero niiden yhteisöjen, joiden osakkeet tai osuudet noteerattiin virallisesti Amsterdamin pörssissä, ja niiden, joiden osakkeita tai osuuksia ei siellä noteerattu, välillä. Ensiksi mainittuja koskivat edellä 15 kohdassa mainitut osakkeenomistajia koskevat ehdot, jotka eivät olleet yhtä ankaria kuin edellä 16 kohdassa mainitut ehdot, jotka toiseen ryhmään kuuluvien yhteisöjen oli täytettävä voidakseen saada vero-oikeudellisen sijoituslaitoksen aseman.

87.

Tällainen Amsterdamin pörssiin listautumiseen perustuva kohtelun erilaisuus on hämmentävää. Ei näet ole selvää, minkä vuoksi tällainen arviointiperuste olisi asiaankuuluva yhteissijoitusyrityksiin sovellettavia lievempiä vero-oikeudellisen sijoituslaitoksen asemaan pääsyn ehtoja asetettaessa. Tällaisen perusteen soveltaminen voisi johtaa siihen, että vero-oikeudellisen sijoituslaitoksen aseman saaminen olisi tosiasiassa mahdollista ensisijaisesti, ellei yksinomaan, kotimaisille yhteisöille, jotka ainoina täyttävät mainitut ehdot, ja että olennaisilta osin samankaltaisilta ulkomaisilta yhteisöiltä evättäisiin mahdollisuus edulliseen verokohteluun. Mikäli asia olisi näin, nyt tarkasteltavia säännöksiä olisi pidettävä edellä 44 ja 45 kohdassa tarkoitettuna rajoituksena.

88.

Lisäksi katson, ettei unionin tuomioistuimen asiakirja-aineiston sisältämä tieto riitä tätä koskevan johtopäätöksen tekemiseen. Näin ollen on ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävä ratkaista, rajoittavatko kyseessä olevat säännökset pääomien vapaata liikkuvuutta vai eivät. Erityisen merkityksellistä on selvittää muun muassa, oliko huomattava enemmistö Amsterdamin pörssiin listautuneista yhteissijoitusyrityksistä pääasiassa merkityksellisenä ajankohtana tosiasiassa asettautunut Alankomaihin, jolloin se, että vero-oikeudellisia sijoituslaitoksia koskevan järjestelmän piiriin pääsylle asetetut ehdot ovat näille yhteisöille edullisempia, johtaisi tosiasiassa siihen, että nämä ehdot olisivat ulkomaisia yhteissijoitusyrityksiä syrjiviä. Merkityksellistä saattaa olla myös selvittää, olivatko Amsterdamin pörssiin listautumiselle kyseisenä ajankohtana asetetut ehdot sellaisia, että muualle kuin Alankomaihin sijoittautuneiden yhteissijoitusyritysten oli tosiasiassa vaikeampaa täyttää tällaiset ehdot ja listautua Amsterdamin pörssiin.

89.

Viime kädessä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tarkastettava, onko osakkeenomistajille asetettujen ehtojen soveltaminen käytännössä piilevä keino kohdella perusteettomasti eri tavalla koti- ja ulkomaisia yhteisöjä.

90.

Tässä yhteydessä on myös korostettava yhtäältä, ettei Alankomaiden hallitus ole esittänyt mitään sellaista yleiseen etuun liittyvää pakottavaa syytä, jolla voitaisiin perustella se, että vero-oikeudellisen sijoituslaitoksen asemaan pyrkivään yhteissijoitusyritykseen sovelletaan lievempiä ehtoja, mikäli se on listautunut Amsterdamin pörssiin, ja toisaalta, että vuonna 2007 tehtyjen lainsäädäntömuutosten myötä Amsterdamin pörssiin listautumista koskeva arviointiperuste on kumottu ja korvattu ilmeisesti neutraalimmalla arviointiperusteella. ( 45 )

91.

Edellä esitetyn perusteella toiseen ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen ennakkoratkaisukysymykseen on mielestäni vastattava, että SEUT 63 artiklaa on tulkittava siten, ettei se ole esteenä sellaiselle pääasiassa esillä olevan kaltaiselle jäsenvaltion lainsäädännölle, jonka nojalla ulkomaiselta yhteissijoitusyritykseltä evätään tähän jäsenvaltioon sijoittautuneen yhteisön maksamista osingoista pidätetyn osinkoveron palautus sen vuoksi, ettei yritys osoita täyttävänsä tiettyjä tämän jäsenvaltion lainsäädännön mukaisia osakkeenomistajia koskevia ehtoja, mikäli ensinnäkin veroviranomainen edellyttää osakkeenomistajia koskevien ehtojen täyttämistä samalla tavalla koti- ja ulkomaisilta yhteissijoitusyrityksiltä ja toiseksi jäsenvaltion, nyt käsiteltävänä olevassa asiassa Amsterdamin, pörssiin listautumista koskevaan arviointiperusteeseen perustuva erilainen kohtelu ei tosiasiallisesti johda kyseiseen jäsenvaltioon sijoittautuneiden yhteisöjen edullisempaan kohteluun, minkä seikan arvioiminen on ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävä.

92.

Kolmannella ennakkoratkaisukysymyksellä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy, onko SEUT 63 artiklaa tulkittava siten, että se on esteenä sellaiselle pääasiassa esillä olevan kaltaiselle jäsenvaltion lainsäädännölle, jonka nojalla ulkomaiselta yhteissijoitusyritykseltä evätään tähän jäsenvaltioon sijoittautuneiden yhteisöjen maksamista osingoista pidätetyn osinkoveron palautus sen vuoksi, ettei kyseinen yhteissijoitusyritys ole täyttänyt ehtoa, joka koskee velvoitetta maksaa tähän jäsenvaltioon sijoittautuneiden yhteisöjen maksama sijoitusvoitto osakkeen- tai osuudenomistajille kahdeksan kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä. Näin on siinäkin tapauksessa, että ulkomaisen yhteissijoitusyrityksen sijoittautumisvaltion lainsäädännön mukaan tällainen sijoitusvoitto katsotaan jaetuksi tai otetaan huomioon tosiasiassa jaetun voiton tavoin verossa, jonka yhteissijoitusyrityksen sijoittautumisvaltio pidättää mainituilta osakkeen- tai osuudenomistajilta, vaikka kyseinen palautus myönnetään tämän ehdon täyttävälle kotimaiselle yhteissijoitusyritykselle, joka pidättää asianomaisen jäsenvaltion osinkoveron.

93.

Nyt tarkasteltava ennakkoratkaisukysymys nostaa esiin joukon hankalia kysymyksiä, jotka koskevat jäsenvaltioiden verotusvallan rajoja ja niihin liittyvää oikeutta määritellä kansallisten verojärjestelmien edellä 47–49 kohdassa mainitut ehdot suhteessa tarpeeseen varmistaa EUT-sopimuksessa taattujen perusoikeuksien, nyt tarkasteltavassa asiassa pääomien vapaan liikkuvuuden, toteutuminen.

94.

Sijoitusvoiton edelleen jakamista koskeva ehto, johon kolmannessa ennakkoratkaisukysymyksessä viitataan, liittyy vero-oikeudellisia sijoituslaitoksia koskevan järjestelmän päämäärään. Kuten edellä 6 kohdassa on todettu, tällä järjestelmällä pyritään antamaan vero-oikeudellisen sijoituslaitoksen kautta sijoittaville toimijoille asema, joka vastaa suoraan sijoittavien toimijoiden asemaa, ja välttämään siten kaksinkertainen verotus, joka toteutuisi siinä tapauksessa, että jaetuista osingoista pidätettäisiin vero sekä yhteissijoitusyrityksiltä että niiden osakkailta. Vero-oikeudellisia sijoituslaitoksia koskeva järjestelmä perustuu kahteen mekanismiin: yhtäältä vero-oikeudellisille sijoituslaitoksille myönnettyyn osinkoverovapautukseen, joka toteutetaan Alankomaihin sijoittautuneiden yhtiöiden maksamista osingoista pidätetyn veron palautuksena, ja toisaalta voiton edelleen jakamista koskevaan ehtoon.

95.

Kuten Alankomaiden hallitus huomautti kirjallisissa huomautuksissaan, edelleen jakamista koskeva ehto liittyy läheisesti edellä 12 kohdassa mainittuun vero-oikeudellisten sijoituslaitosten velvollisuuteen pidättää osakkeen- tai osuudenomistajiltaan alankomaalainen osinkovero lähdeverona osingonjaon yhteydessä. Näin osinkoveron kantaminen on siirretty vero-oikeudellisilta sijoituslaitosten tasolta näiden rahastojen osakkeen- tai osuudenomistajien tasolle.

96.

Edelleen jakamista koskevaa ehtoa sovelletaan erotuksetta sekä alankomaalaisiin että ulkomaisiin yhteissijoitusyrityksiin, ja se koskee voiton tosiasiallista edelleen jakamista.

97.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin suhtautuu epäillen Alankomaihin sijoittautuneiden yhtiöiden KA Dekalle maksamista osingoista pidätetyn lähdeveron palautuksen epäämiseen sillä perusteella, ettei se ollut täyttänyt tosiasiallista edelleen jakamista koskevaa ehtoa. Epäilykset liittyvät Saksan, KA Dekan sijoittautumisvaltion, lainsäädäntöön. Pääasian kannalta merkityksellisenä ajankohtana voimassa olleen Saksan verolainsäädännön mukaan yhteissijoitusyrityksen osuuksia omistavien luonnollisten henkilöiden katsottiin saavan osinkoja tietyn (teoreettisen) vähimmäissumman verran ja säädettiin, että mikäli tätä vähimmäissummaa ei tosiasiallisesti saavuteta, verotuksessa otetaan huomioon oletettu ylimääräinen summa. ( 46 )

98.

Asiaa käsiteltäessä on esitetty kaksi vastakkaista näkemystä siitä, onko – kun otetaan huomioon tällainen ulkomaisen yhteissijoitusyrityksen asuinvaltion lainsäädäntö – mainittu veronpalautuksen epääminen tosiasiallista edelleenjakamista koskevan ehdon täyttämättä jättämisen vuoksi SEUT 63 artiklan vastainen rajoitus.

99.

Yhtäältä KA Deka, jota Nederlandse Orde van Belastingadviseurs ja Loyens et Loeff tukevat, katsoo, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan ulkomaisella yhteissijoitusyrityksellä on oltava mahdollisuus yrittää täyttää sijoittautumisvaltiossaan Alankomaissa sovellettavia ehtoja vastaavat ehdot. ( 47 ) Saksan oikeuden mukaan jakamattomasta voitosta verotetaan osuudenomistajaa tosiasiassa jaetun voiton tavoin, mitä niiden mukaan olisi nyt tarkasteltavassa asiassa pidettävä Alankomaiden oikeudessa tarkoitettua edelleen jakamista koskevaa ehtoa vastaavana ehtona. Sen sijaan sen edellyttäminen, että asianomaisessa kansallisessa lainsäädännössä ja ulkomaisen yhteissijoitusyrityksen sijoittautumisvaltion lainsäädännössä asetetut ehdot olisivat täysin identtiset, jotta verojärjestelmän mukaiset etuudet olisi mahdollista saada, vaarantaisi pääomien vapaan liikkuvuuden, koska ulkomainen rahasto ei toiseen oikeusjärjestelmään kuuluvana voi käytännössä koskaan täyttää Alankomaiden lainsäädännössä asetettuja ehtoja.

100.

Komissio yhtyy tähän kantaan olennaisin osin ja katsoo, että kieltäytymistä ottamasta osinkoveron palautuksesta päätettäessä huomioon ulkomaisen yhteissijoitusyrityksen sijoittautumisvaltiossa säädettyjä asianomaisiin kansallisiin säännöksiin verrattavia, vaikkakaan ei aivan samanlaisia, osingonjakoa koskevia velvoitteita, on pidettävä SEUT 63 artiklan vastaisena.

101.

Toisaalta Saksan hallitus sen sijaan katsoo, ettei EUT-sopimuksen perusvapauksia koskevilla määräyksillä voida velvoittaa jäsenvaltiota, kuten nyt esillä olevassa asiassa Alankomaita, ottamaan huomioon toisen jäsenvaltion, kuten nyt esillä olevassa asiassa Saksan, verotusta koskevaa lainsäädäntöä. Väitteensä tueksi Saksan hallitus viittaa edellä 49 kohdassa mainittuun oikeuskäytäntöön, jonka mukaan jäsenvaltiolla ei ole velvollisuutta mukauttaa verojärjestelmäänsä muiden jäsenvaltioiden erilaisiin verotusjärjestelmiin eikä ottaa omaa verotusta koskevaa lainsäädäntöään soveltaessaan huomioon toisen jäsenvaltion lainsäädännön erityispiirteistä johtuvia mahdollisesti epäedullisia seurauksia.

102.

Alankomaiden hallitus puolestaan kannattaa kirjallisissa huomautuksissaan näkökantaa, joka vastaa olennaisilta osin Saksan hallituksen kantaa. Istunnossa mainittu hallitus näyttäisi kuitenkin lieventäneen kantaansa ja katsovan, että sellaiset toisen jäsenvaltion toimet voidaan ottaa huomioon, jotka johtavat Alankomaiden lainsäädännössä tarkoitettuihin verrattavissa oleviin lopputuloksiin esimerkiksi tapauksessa, jossa ulkomaisen yhteissijoitusyrityksen katsottaisiin sijoittautumisvaltiossaan sovellettavan oikeudellisen fiktion perusteella jakaneen osinkoina summan, joka vastaa sitä, mikä kotimaisen yhteissijoitusyrityksen olisi pitänyt jakaa vero-oikeudellisen sijoituslaitoksen aseman saadakseen.

103.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämä kolmas kysymys on tutkittava tätä taustaa vasten.

104.

Aluksi on selvitettävä, onko ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa vireillä olevan asian kaltaisessa tilanteessa se, että kansallinen veroviranomainen epää tuotosta tehdyn pidätyksen palautuksen ulkomaiselle yhteissijoitusyritykselle, joka ei ole täyttänyt kansallisessa lainsäädännössä tarkoitettua sijoitusvoiton tosiasiallista jakamista koskevaa ehtoa mutta jonka sijoittautumisvaltiossa tällainen sijoitusvoitto katsotaan jaetuksi tai otetaan huomioon osakkeen- tai osuudenomistajien verotuksessa kyseisessä valtiossa, SEUT 63 artiklassa tarkoitettu pääomien vapaan liikkuvuuden rajoitus.

105.

Muistutan, että jokainen toimenpide, joka vaikeuttaa pääoman siirtämistä tai tekee sen vähemmän houkuttelevaksi ja joka näin ollen voi saada sijoittajan luopumaan pääoman siirtämisestä, on pääomien vapaan liikkuvuuden rajoitus. ( 48 )

106.

Nyt tarkasteltavassa asiassa on huomattava, että vaikka tosiasiallista edelleen jakamista koskevaa ehtoa sovelletaan erotuksetta koti- ja ulkomaisiin yhteissijoitusyrityksiin, se on mielestäni omiaan rajoittamaan eräiden ulkomaisten yhteissijoitusyritysten toimintaa.

107.

Tällaisen velvollisuuden käytännön soveltamisesta seuraa nimittäin yhtäältä kotimaisen yhteissijoitusyrityksen, ( 49 ) joka on täyttänyt tosiasiallista edelleen jakamista koskevan ehdon, ja toisaalta ulkomaisen yhteissijoitusyrityksen, joka ei ole muodollisesti täyttänyt tällaista ehtoa, koska sen täyttäminen on sille mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa, ( 50 ) mutta jonka voitto katsotaan sijoittautumisvaltion oikeuden mukaan jaetuksi ja otetaan siten huomioon verotuksessa, erilaiseen verotukselliseen kohteluun. Näin ensiksi mainitulle yhteissijoitusyritykselle palautetaan Alankomaihin sijoittautuneiden yhtiöiden maksamista osingoista peritty lähdevero, kun taas viimeksi mainitulle tätä palautusta ei myönnetä.

108.

Tällainen erilainen kohtelu on omiaan saamaan ulkomaiset yhteissijoitusyritykset, joille tosiasiallista edelleen jakamista koskevan ehdon täyttäminen on mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa mutta joiden sijoitusvoitto katsotaan sijoittautumisvaltion oikeuden mukaan jaetuksi ja otetaan siten huomioon tämän valtion verotuksessa, luopumaan sijoitusten tekemisestä Alankomaihin sijoittautuneisiin yhtiöihin. Toisin kuin kotimaiset yhteissijoitusyritykset, tähän joukkoon kuuluvat yhteissijoitusyritykset eivät näet koskaan voi saada Alankomaihin sijoittautuneiden yhtiöiden maksamista osingoista pidätetyn lähdeveron palautusta. Tällöin erilainen kohtelu on myös omiaan saamaan Alankomaihin sijoittautuneet toimijat luopumaan sijoitusten tekemisestä näihin yhteisöihin, ( 51 ) koska tällaiset sijoitukset ovat vähemmän houkuttelevia kuin kotimaisten yhteissijoitusyritysten osakkeiden tai osuuksien hankkiminen.

109.

Tällaisissa tapauksissa on edellä 60 kohdassa todetun mukaisesti ulkomaisen yhteissijoitusyrityksen tehtävä osoittaa asianomaisen jäsenvaltion veroviranomaisille ensinnäkin se, että kansallisessa lainsäädännössä asetetun ehdon, tässä tapauksessa tosiasiallista edelleen jakamista koskevan ehdon, täsmällinen täyttäminen on mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa, ja toiseksi, että tällainen ehto on täytetty yhteissijoitusyrityksen sijoittautumisvaltion kansallisen oikeuden nojalla, tässä tapauksessa siten, että sijoitusvoitto katsotaan jaetuksi ja otetaan tässä valtiossa huomioon verotuksessa.

110.

Näiden huomautusten perusteella on mielestäni katsottava, että pääasiassa tarkasteltavana oleva kansallinen lainsäädäntö rajoittaa pääomien vapaata liikkuvuutta tavalla, joka SEUT 63 artiklassa on lähtökohtaisesti kielletty.

111.

Nyt tarkasteltavassa asiassa on kuitenkin olennaista tarkastella sitä, ovatko kaksi edellä 107 kohdassa mainittua tilannetta, toisin sanoen kotimaisen yhteissijoitusyrityksen, joka on täyttänyt tosiasiallista edelleen jakamista koskevan ehdon, ja ulkomaisen yhteissijoitusyrityksen, jolle tällaisen ehdon täyttäminen on mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa ja jonka sijoittautumisvaltiossa sijoitusvoitto katsotaan jaetuksi ja otetaan siellä huomioon verotuksessa, tilanteet objektiivisesti arvioituna toisiinsa rinnastettavissa. Jos tilanteet eivät ole rinnastettavissa, edellä 61–63 kohdassa mainittujen periaatteiden nojalla sitä, että veronpalautus evätään viimeksi mainittuun joukkoon kuuluvilta yhteissijoitusyrityksiltä, voitaisiin pitää oikeutettuna kahteen erilaiseen kategoriaan kuuluvien yhteissijoitusyritysten tilanteiden objektiivisen eroavuuden vuoksi. ( 52 )

112.

Tähän kysymykseen voitaisiin tietenkin vastata yksinkertaisesti toteamalla, että tilanteet ovat objektiivisesti arvioituna erilaiset: ne yhteissijoitusyritykset, jotka täyttävät Alankomaiden lainsäädännössä asetetun tosiasiallista edelleen jakamista koskevan ehdon, ovat unionin oikeudessa tunnustetun verotuksellisen autonomian vuoksi objektiivisesti arvioiden erilaisessa tilanteessa kuin ne yhteissijoitusyritykset, jotka eivät ole täyttäneet tätä ehtoa, millä voitaisiin perustella niiden erilainen verotuksellinen kohtelu.

113.

Katson kuitenkin, että kysymystä on edellä 58–60 kohdassa esitettyjen huomautusten vuoksi tarkasteltava syvemmin.

114.

Tässä yhteydessä vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan rajat ylittävän tilanteen rinnastettavuutta jäsenvaltion sisäiseen tilanteeseen on tutkittava siten, että huomioon otetaan kyseessä olevilla kansallisilla säännöksillä tavoiteltu päämäärä sekä niiden tarkoitus ja sisältö. ( 53 )

115.

Kahden nyt tarkasteltavan tilanteen edellä 111 kohdassa mainittua rinnastettavuutta on siten tarkasteltava ottaen huomioon vero-oikeudellisia sijoituslaitoksia koskevan järjestelmän tavoite, johon tosiasiallista edelleen jakamista koskeva ehto ( 54 ) liittyy.

116.

Järjestelmän perimmäinen tavoite on välttää niiden sijoittajien, joille järjestelmä on tarkoitettu, osalta Alankomaihin sijoittautuneiden yhtiöiden maksamien osinkojen kaksinkertainen verotus siirtämällä veron kantaminen yhteissijoitusyritysten tasolta osakkeen- ja osuudenomistajien tasolle.

117.

Tässä yhteydessä katson ensinnäkin, että yhteissijoitusyritysten alankomaalaisilta yhtiöiltä saamien osinkojen osalta kaksi tarkasteltavana olevaa tilannetta ovat kyseessä olevien kansallisen säännösten tarkoituksen kannalta objektiivisesti arvioiden toisiinsa rinnastettavissa.

118.

Tällaisia osinkoja saaviin sekä koti- että ulkomaisiin yhteissijoitusyrityksiin sovelletaan näet Alankomaiden lainsäädännön nojalla aluksi lähdeverona pidätettävää osinkoveroa (joka myöhemmin mahdollisesti palautetaan).

119.

Tätä koskevasta oikeuskäytännöstä ilmenee, että mikäli jäsenvaltio yksipuolisesti tai verosopimusten välityksellä säätää, että tuloverovelvollisia ovat maassa asuvien osakkeenomistajien lisäksi ulkomailla asuvat osakkeenomistajat osingoista, joita he saavat maassa asuvalta yhtiöltä, mainittujen ulkomailla asuvien osakkeenomistajien tilanne muistuttaa maassa asuvien osakkeenomistajien tilannetta. ( 55 )

120.

Pelkästään siitä, että kyseinen valtio käyttää verotusvaltaansa, aiheutuu nimittäin toisessa jäsenvaltiossa toimitettavasta verotuksesta riippumatta ketjuverotuksen tai taloudellisen kaksinkertaisen verotuksen vaara. Tällaisessa tapauksessa osinkoa jakavan yhtiön asuinvaltion on varmistettava, että ulkomailla asuvia osingonsaajayhtiöitä kohdellaan vastaavasti kuin maassa asuvia yhtiöitä suhteessa kyseisen valtion kansallisessa oikeudessa säädettyyn järjestelyyn ketjuverotuksen tai taloudellisen kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi tai vähentämiseksi, jotta ulkomailla asuviin osingonsaajayhtiöihin ei kohdistu pääomien vapaan liikkuvuuden rajoitusta, joka on SEUT 63 artiklan mukaan lähtökohtaisesti kielletty. ( 56 )

121.

Siitä, että Alankomaat on päättänyt käyttää verotuksellista toimivaltaansa kantamalla veron ulkomaisten yhteissijoitusyritysten tuloista, täsmällisemmin osinkotuloista, seuraa, että nämä ovat tilanteessa, joka Alankomaihin sijoittautuneiden yhtiöiden maksamien osinkojen kaksinkertaisen verotuksen vaaran osalta voidaan rinnastaa Alankomaihin sijoittautuneiden yhteissijoitusyritysten tilanteeseen. ( 57 )

122.

Toiseksi on kuitenkin tarkasteltava kahden nyt esillä olevan tilanteen rinnastettavuutta siltä osin kuin kyseessä on Alankomaihin sijoittautuneiden yhtiöiden maksamien osinkojen verotuksen siirtäminen yhteissijoitusyritysten tasolta osakkeen- tai osuudenomistajien tasolle.

123.

Tässäkin suhteessa tarkasteltavat tilanteet ovat kuitenkin mielestäni Alankomaihin sijoittautuneiden yhtiöiden jakamien osinkojen kaksinkertaisen verotuksen välttämistä koskevan tavoitteen kannalta objektiivisesti arvioituna toisiinsa rinnastettavissa.

124.

Kotimainen yhteissijoitusyritys, joka tosiasiallista edelleen jakamista koskevan ehdon nojalla jakaa kaikki – Alankomaihin sijoittautuneiden yhtiöiden maksamista osingoista peräisin olevat – voittonsa, on vastaavassa tilanteessa kuin ulkomainen yhteissijoitusyritys, joka ei ole voinut täyttää tällaista ehtoa, koska sen täyttäminen on sille mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa, mutta jonka – Alankomaihin sijoittautuneiden yritysten osingoista saama – voitto katsotaan tämän yrityksen sijoittautumisvaltiossa jaetuksi sen osakkeen- tai osuudenomistajille määräajassa, joka on kohtuullisen samankaltainen kuin kansallisessa lainsäädännössä säädetty määräaika, ja jolta pidätetään siellä tästä voitosta kannettava vero.

125.

Kummassakin tapauksessa yhteissijoitusyritysten Alankomaihin sijoittautuneiden yhtiöiden maksamista osingoista saatua voittoa verotetaan Alankomaiden verotusta koskevan päätöksen vuoksi yhteissijoitusyrityksen osakkeen- tai osuudenomistajien tasolla. Näin tarkastellen tilanteet vaikuttavat siten olevan objektiivisesti arvioituna toisiinsa rinnastettavissa.

126.

Veron pidättäminen ainoastaan ulkomaisen yhteissijoitusyrityksen Alankomaihin sijoittautuneilta yhtiöiltä saamista osingoista siten, että siltä evätään näistä osingoista pidätetyn lähdeveron palautus siinä tapauksessa, että – vaikka tämä yhteissijoitusyritys ei ole tosiasiallisesti jakanut näistä osingoista saatua voittoa, koska tosiasiallista edelleen jakamista koskevan ehdon täyttäminen on mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa – tällainen voitto katsotaan yrityksen sijoittautumisvaltiossa jaetuksi ja otetaan huomioon osakkeen- tai osuudenomistajan verotuksessa, vaikuttaa siten erilaiselta kohtelulta toisiinsa rinnastettavissa olevissa tilanteissa, mikä on ristiriidassa myös asianomaisessa lainsäädännössä asetetun kaksinkertaisen verotuksen välttämisen tavoitteen kanssa.

127.

Kahden tilanteen rinnastettavuutta koskevaa johtopäätöstä ei voida kyseenalaistaa sen vuoksi, ettei ulkomainen yhteissijoitusyritys ole velvollinen pidättämään voitoista, jotka se jakaa osakkeen- tai osuudenomistajilleen, Alankomaiden lähdeveroa, joka kannetaan Alankomaihin sijoittautuneiden yhtiöiden osingoista saadun sijoitusvoiton tosiasiallista edelleen jakamista koskevan ehdon vuoksi. Tämä ei näet ole objektiivisesti arvioituna sellainen erilainen tilanne, jolla yhteissijoitusyrityksen Alankomaihin sijoittautuneelta yhtiöltä saamista osingoista pidätetyn lähdeveron palautukseen liittyvä kahdessa eri tilanteessa olevan toimijan erilainen kohtelu voidaan perustella.

128.

Oikeuskäytännön mukaan on niin, että kun pääasioissa kyseessä olevan säännöstön tarkoitus on siirtää verotus sijoitusvälineen tasolta tämän välineen omistajan tasolle, lähtökohtaisesti on katsottava, että ratkaisevassa asemassa on se, mitkä ovat näiden omistajien tuloihin kohdistetun verotusvallan aineelliset edellytykset, eikä se, mitä verotustekniikkaa on käytetty. ( 58 )

129.

Se, että ulkomaisten yhteissijoitusyritysten Alankomaihin sijoittautuneiden yritysten jakamista osingoista maksettavan veron pidättäminen ulkomaisilta osuudenomistajilta ( 59 ) on mahdotonta, on vain looginen seuraus Alankomaiden päätöksestä soveltaa verotuksellista autonomiaansa ja siirtää verotus sijoitusvälinen tasolta osakkeenomistajien tasolle. ( 60 )

130.

Koska se, että tällaisen veron pidättäminen on mahdotonta, johtuu jäsenvaltion itsemääräämisoikeutensa nojalla tekemästä päätöksestä, sen syynä ei siten ole se, että tilanne olisi objektiivisesti arvioituna erilainen, eikä sillä näin ollen edellä 111 kohdassa mainittujen ehtojen mukaisesti voida perustella sijoitusvälineeltä osingoista lähdeverona pidätetyn veron palautukseen liittyvää ulko- ja kotimaisten yhteissijoitusyritysten erilaista verokohtelua sillä perusteella, ettei ulkomaisilla yhteissijoitusyrityksillä ole velvollisuutta pidättää veroa alankomaalaisten yritysten osingoista, jotka ne maksavat omille osakkeen- tai osuudenomistajilleen, ja että nämä osingot jäävät Alankomaiden verotuksen ulkopuolelle, mikäli ne maksetaan osakkeen- tai osuudenomistajille, jotka eivät asu Alankomaissa.

131.

Lopuksi totean, että unionin tuomioistuin on tuomion Fidelity Funds 84 kohdassa pohtinut nimenomaisesti, onko asianomaisen jäsenvaltion (nyt tarkasteltavassa asiassa Alankomaiden) veroviranomaisten mahdollista ottaa edellä 12 kohdassa mainitun kaltaisen osuudenomistajille jaetusta voitosta pidätetyn lähdeveron asemesta huomioon vero, jonka ulkomainen yhteissijoitusyritys suorittaa sijoittautumisvaltionsa veroviranomaisille oman verolainsäädäntönsä mukaan, ja myöntää tällaiselle yhteissijoitusyritykselle vapautus (joka vastaa nyt tarkasteltavassa asiassa tarkasteltavaa palautusta) osingoista lähdeverona pidätettävästä verosta.

132.

Edellä esitetyn nojalla katson, että kaksi edellä 107 ja 111 kohdassa esitettyä tilannetta ovat objektiivisesti arvioituna toisiinsa rinnastettavissa.

133.

Alankomaat ei ole perustellut nyt esillä olevaa lainsäädäntöä millään yleiseen etuun liittyvällä pakottavalla syyllä. Tämän osalta katson lisäksi, että unionin tuomioistuimen tuomiossa Fidelity Funds – joka, kuten edellä on todettu, koski pääasiassa tarkasteltavan kaltaista lainsäädäntöä – esittämiä huomautuksia, jotka koskivat rajoituksen oikeuttamista tarpeella taata verotusvallan tasapainoinen jako jäsenvaltioiden välillä ( 61 ) ja säilyttää verojärjestelmän johdonmukaisuus, ( 62 ) voidaan olennaisilta osin soveltaa nyt tarkasteltavana olevaan asiaan.

134.

Ensinnäkin verotusvallan tasapainoista jakoa jäsenvaltioiden välillä koskevasta oikeuskäytännöstä käy ilmi, että mikäli jäsenvaltio päättää olla pidättämättä veroa kotimaisilta yhteissijoitusyrityksiltä kotimaisten yritysten osingoista saadusta tuotosta – pääasiassa kyseessä olevassa tapauksessa siten, että Alankomaihin sijoittautuneiden yhtiöiden maksamista osingoista lähdeverona pidätetty vero palautetaan –, se ei voi perustella jäsenvaltioiden välisen verotusvallan tasapainoisella jaolla sitä, että vero pidätetään tällaisia tuottoja, ( 63 ) nyt tarkasteltavassa asiassa Alankomaihin sijoittautuneiden yhtiöiden osinkoja, saavilta ulkomaisilta yhteissijoitusyrityksiltä.

135.

Lisäksi sillä, että jäsenvaltio pidättää ulkomaisille yhteissijoitusyrityksille jaetuista osingoista lähdeveron eikä palauta sitä sen vuoksi, että näiden yritysten voitonjakoa on mahdotonta verottaa, ei pyritä estämään menettelytapoja, jotka ovat omiaan vaarantamaan tämän jäsenvaltion oikeuden käyttää verotusvaltaansa sen alueella toteutettujen toimien osalta, vaan sillä pyritään päinvastoin kompensoimaan sellaisen verotusvallan puuttumista, joka olisi seurausta verotusvallan tasapainoisesta jaosta jäsenvaltioiden välillä. ( 64 )

136.

Toiseksi verojärjestelmän johdonmukaisuuden säilyttämisen osalta tuomion Fidelity Funds edellä mainitusta 84 kohdasta ilmenee, että pääasiassa tarkasteltavan verojärjestelmän sisäinen johdonmukaisuus olisi mahdollista säilyttää vähemmän rajoittavin toimenpitein kuin epäämällä lähdeveron palautus.

137.

Näin olisi, mikäli muuhun jäsenvaltioon kuin Alankomaihin sijoittautuneet yhteissijoitusyritykset, joille tosiasiallista edelleen jakamista koskevan ehdon täyttäminen on mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa mutta joiden sijoittautumisvaltiossa sijoitusvoitto katsotaan jaetuksi ja otetaan huomioon osakkeen- tai osuudenomistajien verotuksessa, voisivat saada lähdeveron palautuksen sillä edellytyksellä, että Alankomaiden veroviranomainen tarkastaa yhteistyössä näiden yhteisöjen kanssa, että viimeksi mainitut pidättävät tai maksavat sijoittautumisvaltiossaan veron, joka vastaa alankomaalaista osinkoveroa, joka kotimaisten rahastojen on edellä 12 kohdassa mainitun velvollisuuden nojalla pidätettävä maksaessaan sijoitusvoittonsa osakkeen- tai osuudenomistajilleen. Se, että tällaisille ulkomaisille yhteissijoitusyrityksille tarjottaisiin mahdollisuus hyötyä näissä olosuhteissa tästä palautuksesta, olisi vähemmän rajoittava toimenpide kuin nykyinen järjestelmä.

138.

Tästä seuraa, ettei pääasiassa kyseessä olevan lainsäädännön soveltamisesta johtuvaa rajoitusta voida perustella tarpeella taata verotusvallan tasapainoinen jako jäsenvaltioiden välillä eikä verojärjestelmän johdonmukaisuuteen liittyvillä syillä.

139.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kolmanteen ennakkoratkaisukysymykseen vastataan seuraavasti: SEUT 63 artiklaa on tulkittava siten, että se on esteenä sellaiselle pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle jäsenvaltion lainsäädännölle, jonka nojalla ulkomaiselta yhteissijoitusyritykseltä evätään tähän toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneiden yhteisöjen maksamista osingoista kannetun osinkoveron palautus sen vuoksi, ettei tämä yhteissijoitusyritys ole täyttänyt tämän jäsenvaltion verolainsäädännössä säädettyä velvoitetta jakaa tähän jäsenvaltioon sijoittautuneiden yhteisöjen jakama voitto osakkeen- tai osuudenomistajilleen kahdeksan kuukauden kuluessa asianomaisen tilikauden päättymisestä, mikäli voidaan osoittaa, että tällaisen ulkomaisen yhteissijoitusyrityksen on mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa täyttää tällaista ehtoa, ja mikäli sen jäsenvaltion, johon ulkomainen yhteissijoitusyritys on sijoittautunut, lainsäädännön mukaan tällainen sijoitusvoitto katsotaan jaetuksi tai otetaan huomioon tosiasiassa jaetun voiton tavoin verossa, jonka yhteissijoitusyrityksen sijoittautumisvaltio kantaa mainituilta osakkeen- tai osuudenomistajilta, vaikka kyseinen palautus myönnetään tämän ehdon täyttävälle kotimaiselle yhteissijoitusyritykselle, joka pidättää asianomaisen jäsenvaltion osinkoveron.

140.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Hoge Raad der Nederlandenin toiseen ja kolmanteen ennakkoratkaisukysymykseen seuraavasti: