Yhdistetyt asiat T-377/16, T-645/16 ja T-809/16

Hypo Vorarlberg Bank AG, aiemmin Vorarlberger Landes- und Hypothekenbank AG

vastaan

Yhteinen kriisinratkaisuneuvosto

Unionin yleisen tuomioistuimen tuomio (laajennettu kahdeksas jaosto) 28.11.2019

Talous- ja rahaliitto – Pankkiunioni – Yhteinen kriisinratkaisumekanismi (SRM) luottolaitoksia ja tiettyjä sijoituspalveluyrityksiä varten – Yhteinen kriisinratkaisurahasto (SRF) – Yhteisen kriisinratkaisuneuvoston (SRB) päätös vuodelta 2016 suoritettavista ennakollisista vakausmaksuista – Kumoamiskanne – Päätös koskee kantajaa suoraan ja erikseen – Tutkittavaksi ottaminen – Olennaiset menettelymääräykset – Päätöksen todistusvoimaiseksi saattaminen – Päätöksen hyväksymismenettely – Perusteluvelvollisuus – Tuomion vaikutusten rajoittaminen ajallisesti

Kumoamiskanne – Kannekelpoiset toimet – Käsite – Toimet, joilla on sitovia oikeusvaikutuksia – Valmistelevat toimet – Soveltamisalan ulkopuolelle jääminen – Yhteisen kriisinratkaisuneuvoston (SRB) päätös, jolla vahvistetaan yhteiseen kriisinratkaisurahastoon (SRF) suoritettavat ennakolliset vakausmaksut – Lopullisuus – Soveltamisalaan kuuluminen

(SEUT 263 artiklan neljäs kohta; asetuksen N:o 806/2014 67 artiklan 4 kohta ja 70 artiklan 2 kohta)

(ks. 61, 69, 70 ja 205 kohta)
Kumoamiskanne – Luonnolliset henkilöt tai oikeushenkilöt – Suoraan ja erikseen luonnollisia henkilöitä tai oikeushenkilöitä koskevat toimet – Perusteet – Yhteisen kriisinratkaisuneuvoston (SRB) päätös, jolla vahvistetaan yhteiseen kriisinratkaisurahastoon (SRF) suoritettavat ennakolliset vakausmaksut – Luottolaitoksen, jolle yhteisen kriisinratkaisuneuvoston päätöstä ei ole osoitettu, nostama kanne – Päätös koskee kantajaa suoraan ja erikseen – Tutkittavaksi ottaminen

(SEUT 263 artiklan neljäs kohta; asetuksen N:o 806/2014 67 artiklan 4 kohta ja 70 artiklan 2 kohta)

(ks. 62–66, 71–79, 175 ja 205 kohta)
Kumoamiskanne – Määräajat – Alkamisajankohta – Toimi, jota ei ole julkaistu eikä annettu kantajalle tiedoksi – Täsmällinen tieto toimen sisällöstä ja perusteluista – Velvollisuus pyytää toimen teksti kokonaisuudessaan kohtuullisessa ajassa siitä, kun toimen olemassaolosta saadaan tieto – Kohtuullisen ajan noudattaminen – Arviointiperusteet

(SEUT 263 artiklan kuudes kohta)

(ks. 80–83 ja 89–91 kohta)
Kumoamiskanne – Kanneperusteet – Olennaisten menettelymääräysten rikkominen – Riidanalaista päätöstä ei ole saatettu todistusvoimaiseksi – Ei tarvetta vedota vahinkoon tai muihin virheisiin kuin todistusvoimaiseksi saattamatta jättämiseen – Peruste, joka tuomioistuimen on otettava huomioon viran puolesta

(SEUT 263 artikla)

(ks. 111–116, 118 ja 134 kohta)
Kumoamiskanne – Kanneperusteet – Olennaisten menettelymääräysten rikkominen – Riidanalaisen päätöksen tekeminen menetellen vastoin sääntöjä, joilla pyritään varmistamaan sähköiseen kirjalliseen menettelyyn ja yksimieliseen päätöksentekomenettelyyn liittyvien olennaisten menettelymääräysten noudattaminen – Peruste, joka tuomioistuimen on otettava huomioon viran puolesta

(SEUT 263 artikla)

(ks. 152–158 kohta)
Toimielinten säädökset, päätökset ja muut toimet – Perustelut – Perusteluvelvollisuus – Ulottuvuus – Yhteisen kriisinratkaisuneuvoston (SRB) päätös, jolla vahvistetaan yhteiseen kriisinratkaisurahastoon (SRF) suoritettavat ennakolliset vakausmaksut

(SEUT 296 artikla; asetuksen N:o 806/2014 67 artiklan 4 kohta ja 70 artiklan 2 kohta)

(ks. 172–174, 176, 177, 182, 197, 199, 206, 209, 210 kohta)
Kumoamiskanne – Kumoamistuomio – Vaikutukset – Unionin tuomioistuimen asettama rajoitus – Yhteisen kriisinratkaisuneuvoston (SRB) päätös, jolla vahvistetaan kriisinratkaisurahastoon (SRF) suoritettavat ennakolliset vakausmaksut – Kumoaminen, jolla kyseenalaistetaan kumotun toimen perusteella suoritettu rahamäärien periminen – Kyseisten intressien oikeusvarmuuden loukkaamisen riskiä ei ole

(SEUT 264 artiklan toinen kohta)

(ks. 220–222 kohta)

Tiivistelmä

Unionin yleinen tuomioistuin hyväksyi laajennetussa kokoonpanossa 28.11.2019 antamallaan tuomiolla Hypo Vorarlberg Bank v. SRB (T-377/16, T-645/16 ja T-809/16) luottolaitoksen asiassa T-377/16 nostaman kanteen, jossa vaadittiin kumoamaan kaksi yhteisen kriisinratkaisuneuvoston (SRB, jäljempänä kriisinratkaisuneuvosto) tekemää päätöstä, joista ensimmäisessä määritettiin yhteiseen kriisinratkaisurahastoon (SRF, jäljempänä kriisinratkaisurahasto) vuodelta 2016 suoritettavien ennakollisten vakausmaksujen määrät ja toisessa mukautettiin näitä vakausmaksuja. Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi sitä vastoin asioissa T-645/16 ja T-809/16 nostetut kanteet, sillä ne oli jätettävä tutkimatta vireilläolovaikutuksen vuoksi.

Käsiteltävä asia liittyy pankkiunionin toiseen pilariin, joka koskee asetuksella N:o 806/2014 ( 1 ) perustettua yhteistä kriisinratkaisumekanismia. Tarkemmin sanottuna asia koskee kyseisellä asetuksella perustettua kriisinratkaisurahastoa. ( 2 ) Kriisinratkaisurahastoa rahoitetaan rahoituslaitoksilta kansallisella tasolla kannettavilla maksuilla, erityisesti ennakollisilla vakausmaksuilla. ( 3 )

Kantaja Hypo Vorarlberg Bank AG on yhteiseen valvontamekanismiin osallistuvaan jäsenvaltioon sijoittautunut luottolaitos. Kriisinratkaisuneuvosto päätti 15.4.2016 tekemällään päätöksellä kunkin laitoksen, mukaan lukien kantajan, ennakollisen vakausmaksun määrän vuodelta 2016. Itävallan kansallinen kriisinratkaisuviranomainen määräsi 26.4.2016 päivätyllä perintäilmoituksella kantajan maksamaan määrätyn summan. Kriisinratkaisuneuvosto pienensi kantajan vakausmaksua 20.5.2016 tekemällään päätöksellä, jonka liitteessä ilmoitettiin uudet määrät. Itävallan kansallinen kriisinratkaisuviranomainen ilmoitti kantajalle 23.5.2016 päivätyllä toisella perintäilmoituksella, että kantajan vakausmaksu oli laskettu virheellisesti ja että kantaja oli maksanut liian suuren maksun. Ilmoituksessa täsmennettiin lisäksi, että kyseinen määrä palautettaisiin vasta vuonna 2017. Kantaja nosti kanteen, jolla se vaati kriisinratkaisuneuvoston kahden päätöksen kumoamista sitä koskevilta osin.

Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi aluksi kriisinratkaisuneuvoston esittämän oikeudenkäyntiväitteen, jonka mukaan kantajalla ei ollut asiavaltuutta, sekä oikeudenkäyntiväitteen, joka koski kumoamiskanteen vanhentumista. Unionin yleinen tuomioistuin hyväksyi sitä vastoin kriisinratkaisuneuvoston esittämän vireilläolovaikutusta koskevan väitteen.

Tarkastellessaan kantajan asiavaltuutta koskevaa kysymystä unionin yleinen tuomioistuin totesi, että vaikka vain kansalliset kriisinratkaisuviranomaiset ovat riidanalaisten päätösten SEUT 263 artiklan neljännessä kohdassa tarkoitettuja adressaatteja, kyseiset päätökset koskevat yhtä lailla laitoksia, myös kantajaa, erikseen ja suoraan, koska yhtäältä päätöksissä mainitaan kukin laitos nimeltä ja vahvistetaan niiden yksilölliset maksut tai toisen riidanalaisen päätöksen tapauksessa mukautetaan näitä maksuja ja koska toisaalta kansallisilla riidanratkaisuviranomaisilla ei ole minkäänlaista harkintavaltaa yksilöllisten maksujen määrien osalta eikä niillä ole mitään mahdollisuutta muuttaa kyseisiä määriä, jotka niiden on kerättävä asianomaisilta laitoksilta.

Unionin yleinen tuomioistuin totesi sen määräajan noudattamisesta, jonka kuluessa on nostettava kanne päätöksistä, joita ei ole julkaistu eikä annettu tiedoksi kantajalle, että kantaja oli esittänyt kohtuullisessa ajassa sen jälkeen, kun se oli saanut tiedon riidanalaisten päätösten olemassaolosta, useita pyyntöjä saadakseen toimien tekstit kokonaisuudessaan. Tämän perusteella määräytyi ajankohta, josta SEUT 263 artiklan kuudennessa kohdassa tarkoitettu kanteen nostamisen määräaika alkoi kulua ja joka on siis se ajankohta, jona kantaja saa täsmällisen tiedon kyseisen toimen sisällöstä ja perusteluista. Lisäksi SEUT 263 artiklan kuudennessa kohdassa määrätty kanteen nostamisen määräaika on eri kuin kohtuullinen aika, jonka kuluessa toimen tekstiä on pyydettävä.

Muistutettuaan ensin, että aiempaa kannetta myöhemmin samojen asianosaisten välillä nostettu samoihin perusteisiin perustuva kanne, jolla vaaditaan saman toimen kumoamista, on jätettävä tutkimatta, unionin yleinen tuomioistuin totesi vireilläolovaikutuksesta, että se edellytys, että asianosaiset ovat samat, koskee pääasian asianosaisia, ei väliintulijoita, ja että se edellytys, että toimi on sama, täyttyy, kun myöhemmän asian kohde sisältyy aiemman asian kohteeseen.

Näiden seikkojen perusteella unionin yleinen tuomioistuin totesi, että asiassa T-377/16 nostettu kanne oli otettava tutkittavaksi ja että asioissa T-645/16 ja T-809/16 nostetut kanteet oli jätettävä tutkimatta vireilläolovaikutuksen vuoksi.

Unionin yleinen tuomioistuin totesi asiakysymyksen osalta tutkiessaan oikeusjärjestyksen perusteita koskevaa kanneperustetta, jonka mukaan toimia annettaessa oli rikottu olennaisia menettelymääräyksiä, ettei todistusvoimaiseksi saattamista koskeva vaatimus täyttynyt, koska kriisinratkaisuneuvosto ei ollut esittänyt näyttöä riidanalaisten päätösten sähköisestä allekirjoittamisesta. Se kumosi näin ollen mainitut päätökset.

Unionin yleinen tuomioistuin muistutti tässä yhteydessä unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä, jonka mukaan on niin, että koska toimen intellektuaalinen ja muodollinen puoli muodostavat jakamattoman kokonaisuuden, toimen kirjalliseen muotoon saattaminen on välttämätöntä sen hyväksyneen viranomaisen tahdon ilmaisemiseksi. Toimen todistusvoimaiseksi saattamisella pyritään takaamaan oikeusvarmuus vahvistamalla toimen antajan hyväksymä teksti. Unionin tuomioistuin on myös katsonut, että jo toimen todistusvoimaiseksi saattamatta jättäminen merkitsee olennaisen menettelymääräyksen rikkomista ilman, että olisi tarpeen osoittaa lisäksi, että toimea rasittaa jokin muu virhe tai että todistusvoimaiseksi saattamatta jättämisestä on aiheutunut vahinkoa siihen vetoavalle, ja että todistusvoimaiseksi saattamista koskevan muotomääräyksen noudattaminen ja näin ollen toimen luotettavuus on tarkistettava ennen minkään muun seikan, kuten toimen antajan toimivallan, kollegisen päätöksenteon periaatteen noudattamisen tai toimen perusteluvelvollisuuden noudattamisen varmistamista. Jos unionin tuomioistuimet toteavat niille esitettyä toimea tarkastellessaan, että sitä ei ole saatettu sääntöjenmukaisesti todistusvoimaiseksi, niiden on viran puolesta otettava huomioon peruste, jonka mukaan olennaista menettelymääräystä on rikottu, ja tämän johdosta kumottava toimi, jota rasittaa tällainen virhe. Tältä osin sillä, että todistusvoimaiseksi saattamisen puuttumisesta ei ole aiheutunut mitään vahinkoa kenellekään riidan asianosaisista, ei ole merkitystä.

Unionin yleinen tuomioistuin totesi lisäksi, että ensimmäisen riidanalaisen päätöksen tekomenettelyssä ei selvästikään noudatettu menettelyllisiä takeita, jotka koskevat sitä, miten riidanratkaisuneuvoston johdon istunnon jäsenten on hyväksyttävä kyseinen päätös ja miten tämä hyväksyntä hankitaan. Unionin yleinen tuomioistuin huomautti yksimielisyyteen perustuvan päätöksentekomenettelyn osalta, ettei päätöstä voida tehdä ilman, että olisi näytetty toteen ainakin se, että kaikki toimivaltaisen elimen jäsenet ovat voineet tutustua etukäteen päätösluonnokseen. Tämä menettely edellyttää sellaisen määräajan ilmoittamista, jonka kuluessa kyseiset jäsenet voivat ottaa luonnokseen kantaa. Unionin yleinen tuomioistuin totesi, että näitä menettelysääntöjä, joilla pyritään varmistamaan, että kaikkia yksimielisyyteen perustuvaan menettelyyn liittyviä olennaisia menettelymääräyksiä noudatetaan, oli rikottu käsiteltävässä asiassa. Se huomautti, että kyseisillä rikkomisilla on ollut välitön vaikutus oikeusvarmuuteen, koska näin tehdyn päätöksen osalta ei ole näytetty toteen sitä, että se on toimivaltaisen elimen hyväksymä, eikä edes sitä, että elimen kaikki jäsenet ovat saaneet siitä tiedon etukäteen. Unionin yleisen tuomioistuimen mukaan tällaisten hyväksymisen ilmaisemisen kannalta välttämättömien menettelysääntöjen noudattamatta jättäminen merkitsee olennaisten menettelymääräysten rikkomista, jonka unionin tuomioistuimet voivat tutkia viran puolesta.

Unionin yleinen tuomioistuin totesi vielä, että riidanalaiset päätökset on kumottava useiden perusteluvelvollisuuden laiminlyöntien vuoksi. Unionin yleinen tuomioistuin täsmensi tältä osin, että päätösten tekijän, kriisinratkaisuneuvoston, on perusteltava ne. Tätä perusteluvelvollisuutta ei voida delegoida kansallisille kriisinratkaisuviranomaisille eivätkä nämä voi korjata sen laiminlyöntiä, sillä silloin jätettäisiin huomiotta kriisinratkaisuneuvoston asema mainittujen päätösten tekijänä ja sille tällä perusteella kuuluva vastuu ja aiheutettaisiin – kun otetaan huomioon kansallisten kriisinratkaisuviranomaisten erilaisuus – laitosten eriarvoisen kohtelun riski siltä osin kuin on kyse kriisinratkaisuneuvoston päätösten perusteluista.

( 1 ) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 806/2014, annettu 15.7.2014, yhdenmukaisten sääntöjen ja yhdenmukaisen menettelyn vahvistamisesta luottolaitosten ja tiettyjen sijoituspalveluyritysten kriisinratkaisua varten yhteisen kriisinratkaisumekanismin ja yhteisen kriisinratkaisurahaston puitteissa sekä asetuksen (EU) N:o 1093/2010 muuttamisesta (EUVL 2014, L 225, s. 1).

( 2 ) Asetuksen N:o 806/2014 67 artiklan 1 kohta.

( 3 ) Asetuksen N:o 806/2014 67 artiklan 4 kohta.