6.2.2017   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 38/19

—

unionin yleisen tuomioistuimen asiassa T-382/15, Greenpeace Energy eG, 26.9.2016 antama määräys on kumottava siltä osin kuin se koskee valittajaa

—

asia on palautettava unionin yleisen tuomioistuimen ratkaistavaksi

—

vastapuoli on velvoitettava korvaamaan kaikki oikeudenkäyntikulut, mukaan lukien asianajo- ja matkakulut.

1.

Unionin yleinen tuomioistuin näyttää katsovan, että SEUT 263 artiklan neljännen kohdan kolmas osa edellyttää, että sääntelytoimien, jotka ovat mainitun määräyksen nojalla riitautettavissa, on oltava yleisesti sovellettavia. Tällaista oikeudellista näkemystä on kuitenkin pidettävä oikeudellisesti virheellisenä, kun otetaan huomioon kyseisen määräyksen sanamuoto ja syntyhistoria sekä muun muassa unionin lainsäätäjän tarkoitus.

2.

Unionin yleisen tuomioistuimen lähtökohtana näyttää olevan, että edellytys siitä, että toimi koskee henkilöä suoraan, kun kyse on sääntelytoimista, jotka eivät edellytä täytäntöönpanotoimenpiteitä, sisältää kaksi erillistä kriteeriä, jotka on tutkittava erikseen. Tällainen lähtökohta on kuitenkin hylättävä nyt kyseessä olevassa tapauksessa, koska yhtäältä mitkään kyseisessä määräyksessä tarkoitetut sen enempää Yhdistyneen kuningaskunnan kuin Euroopan komissionkaan täytäntöönpanotoimenpiteet eivät ole tarpeen, ja koska toisaalta valtiontuen myöntämisellä on heti vaikutuksia markkinoihin eli valittajaan kohdistuu välittömiä kilpailuvaikutuksia.

3.

Unionin yleinen tuomioistuin moittii valittajaa siitä, ettei tämä ole osoittanut riittävästi, että toimi koskee sitä suoraan ja erikseen. Näin tehdessään se kuitenkin tulkitsee esitettyjä tietoja väärin tai ei ainakaan arvioi niitä riittävästi.

4.

Unionin yleinen tuomioistuin näyttää katsovan, että SEUT 263 artiklan neljännen kohdan toisessa osassa tarkoitettu mahdollisuus siitä, että toimi koskee henkilöä erikseen, on tuomioon Plaumann perustuvan oikeuskäytännön mukaisesti hylättävä jo silloin, kun kyseessä voi olla muita yrityksiä, joihin kohdistuu valtiontuen myöntämisestä kilpailuvaikutuksia samalla tavalla kuin valittajaan. Kun otetaan huomioon erityisesti tuomioon Codorniu (C-309/89) perustuva oikeuskäytäntö, kyseinen tulkinta vaikuttaa kuitenkin oikeudellisesti virheelliseltä ja lisäksi suppealta. Lisäksi valittaja viittaa kannekirjelmässä tosiseikoista esittämiinsä näkökohtiin, joissa tehdään selväksi, milloin on kyseessä riittävä mahdollisuus siitä, että toimi koskee henkilöä erikseen, mutta unionin yleinen tuomioistuin ei selvästikään ole tarkastellut niitä tai ei ole tarkastellut niitä riittävästi.

5.

Unionin yleisen tuomioistuimen lähtökohtana näyttää olevan, että valtiontuen hyväksymistä koskevaa komission päätöstä vastaan voidaan antaa tehokasta oikeussuojaa kansallisissa tuomioistuimissa. Tämä tarkoittaisi sitä, että kun unionin lainsäätäjä on velvoittanut jäsenvaltiot säätämään tarvittavista muutoksenhakukeinoista (SEU 19 artiklan 1 kohdan toinen alakohta), se on halunnut jättää unionin toimielinten, kuten Euroopan komission, yksittäistapauksia koskevien toimien valvonnan jäsenvaltioiden tuomioistuimille. Tällaista näkemystä ei kuitenkaan voida seurata, otettiinpa huomioon sekä unionin toimia ja olemassa olevia muutoksenhakukeinoja koskeva unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö että varsinkin kansallisten tuomioistuinten ja Euroopan komission välinen toimivallanjako valtiontukisääntöjen alalla, joten näkemystä on pidettävä oikeudellisesti virheellisenä.