1

Euroopan komissio vaatii valituksessaan unionin tuomioistuinta kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen 15.9.2016 antaman tuomion Italia v. komissio (T‑353/14 ja T‑17/15, EU:T:2016:495; jäljempänä valituksenalainen tuomio), jossa unionin yleinen tuomioistuin kumosi ilmoituksen avoimesta kilpailusta EPSO/AD/276/14 hallintovirkamiesten varallaololuettelon laatimiseksi (EUVL 2014, C 74 A, s. 4) ja ilmoituksen avoimesta kilpailusta EPSO/AD/294/14 tietosuoja-alan hallintovirkamiesten varallaololuettelon laatimiseksi Euroopan tietosuojavaltuutettua varten (EUVL 2014, C 391 A, s. 1) (jäljempänä yhdessä riidanalaiset kilpailuilmoitukset).

2

Euroopan talousyhteisössä käytettäviä kieliä koskevista järjestelyistä 15.4.1958 annetun neuvoston asetuksen N:o 1 (EYVL 1958, 17, s. 385) 1 artiklassa, sellaisena kuin se on muutettuna 13.5.2013 annetulla neuvoston asetuksella (EU) N:o 517/2013 (EUVL 2013, L 158, s. 1) (jäljempänä asetus N:o 1/58), 1 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Unionin toimielinten viralliset ja työkielet ovat bulgarian, englannin, espanjan, hollannin, iirin, italian, kreikan, kroaatin, latvian, liettuan, maltan, portugalin, puolan, ranskan, romanian, ruotsin, saksan, slovakin, sloveenin, suomen, tanskan, tšekin, unkarin ja viron kieli.”

3

Asetuksen 2 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltion tai jäsenvaltion lainkäyttövaltaan kuuluvan henkilön [unionin] toimielimille osoittamat asiakirjat laaditaan millä tahansa virallisella kielellä lähettäjän valinnan mukaan. Vastaus laaditaan samalla kielellä.”

4

Saman asetuksen 6 artiklan sanamuoto on seuraava:

”[Unionin] toimielimet voivat antaa työjärjestyksissään yksityiskohtaiset säännöt näiden kielten käyttämistä koskevien järjestelyjen soveltamisesta.”

5

Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt (jäljempänä henkilöstösäännöt) vahvistetaan Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen ja näiden yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevien palvelussuhteen ehtojen vahvistamisesta ja komission virkamiehiin väliaikaisesti sovellettavista erityistoimenpiteistä 29.2.1968 annetulla neuvoston asetuksella (ETY, Euratom, EHTY) N:o 259/68 (EYVL 1968, L 56, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna 22.10.2013 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU, Euratom) N:o 1023/2013 (EUVL 2013, L 287, s. 15).

6

Henkilöstösääntöjen I osastoon, jonka otsikko on ”Yleiset säännökset”, kuuluvat niiden 1–10 c artikla.

7

Henkilöstösääntöjen 1d artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Näitä henkilöstösääntöjä sovellettaessa kaikenlainen syrjintä ja esimerkiksi – – kieleen – – perustuva syrjintä on kiellettyä.

– –

6.   Kaikkien syrjimättömyysperiaatteeseen ja suhteellisuusperiaatteeseen kohdistuvien rajoitusten on oltava objektiivisesti ja tarkoituksenmukaisesti perusteltuja, ja niiden on vastattava henkilöstöpolitiikan yleisen edun mukaisia oikeutettuja tavoitteita. – –”

8

Henkilöstösääntöjen 2 artiklan sanamuoto on seuraava:

”1.   Kukin toimielin määrää henkilöt, jotka kyseisessä toimielimessä käyttävät näissä henkilöstösäännöissä nimittävälle viranomaiselle annettua toimivaltaa.

2.   Yksi tai useampi toimielin voi kuitenkin siirtää nimittävälle viranomaiselle annetun toimivallan osittain tai kokonaan jollekin toimielimistä taikka toimielinten yhteiselle elimelle, lukuun ottamatta virkamiesten nimityksiin, ylennyksiin ja siirtoihin liittyviä päätöksiä.”

9

Henkilöstösääntöjen III osaston otsikko on ”Virkaura”.

10

Tämän osaston 1 luvussa, jonka otsikko on ”Palvelukseen ottaminen”, ovat henkilöstösääntöjen 27–34 artikla, ja 27 artiklan ensimmäisessä kohdassa säädetään seuraavaa:

”Palvelukseen ottamisessa on pyrittävä varmistamaan, että toimielin saa palvelukseensa mahdollisimman päteviä, tehokkaita ja ehdottoman luotettavia virkamiehiä, jotka otetaan palvelukseen unionin jäsenvaltioiden kansalaisten keskuudesta maantieteellisesti mahdollisimman laajalta alueelta. Virkaa ei saa varata tietyn jäsenvaltion kansalaisille.”

11

Henkilöstösääntöjen 28 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Virkamieheksi voidaan nimittää ainoastaan henkilö,

– –

– –

12

Henkilöstösääntöjen 29 artiklan 1 kohdassa, jossa säädetään mahdollisuudesta täyttää toimielimessä avoinna oleva virka aloittamalla joko tutkintotodistuksiin tai kokeisiin tai molempiin perustuva kilpailumenettely, säädetään, että ”kilpailumenettely vahvistetaan liitteessä III”.

13

Henkilöstösääntöjen III osaston 3 luvussa, jonka otsikko on ”Arviointi, ikälisien kertyminen ja ylentäminen”, olevan 45 artiklan 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Ennen palvelukseen ottamisen jälkeistä ensimmäistä ylennystä virkamiehiä vaaditaan osoittamaan kykynsä työskennellä kolmannella kielellä, jonka on oltava yksi Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 55 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuista kielistä. – – ”

14

Henkilöstösääntöjen liitteen III otsikko on ”Kilpailumenettely”. Siinä olevassa 1 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Kilpailua koskevan ilmoituksen vahvistaa nimittävä viranomainen sekakomiteaa kuultuaan.

Kilpailuilmoituksessa on täsmennettävä:

– –”

15

Mainitussa liitteessä olevan 7 artiklan sanamuoto on seuraava:

”1.   Toimielimet antavat henkilöstösääntökomiteaa kuultuaan Euroopan henkilöstövalintatoimiston [(EPSO)] tehtäväksi ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin sen varmistamiseksi, että unionin virkamiehiä koskevissa valintamenettelyissä – – noudatetaan yhdenmukaisia normeja.

2.   [EPSOn] tehtävänä on

– –

3.   [EPSO] voi yksittäisen toimielimen pyynnöstä suorittaa muita virkamiesten valintaan liittyviä tehtäviä.

– –”

16

EPSO perustettiin Euroopan parlamentin, neuvoston, komission, tuomioistuimen, tilintarkastustuomioistuimen, talous- ja sosiaalikomitean, alueiden komitean ja Euroopan oikeusasiamiehen 25.7.2002 tekemällä päätöksellä 2002/620/EY (EYVL 2002, L 197, s. 53).

17

Tämän päätöksen 2 artiklan 1 kohdan ensimmäisen virkkeen mukaan EPSO käyttää muun muassa tämän päätöksen allekirjoittaneiden toimielinten nimittäville viranomaisille henkilöstösääntöjen liitteen III mukaan kuuluvia henkilöstövalintaa koskevia valtuuksia.

18

Päätöksen 2002/620 4 artiklan viimeisessä virkkeessä todetaan, että mahdolliset kanteet päätöksessä tarkoitetuilla aloilla nostetaan komissiota vastaan.

19

EPSO julkaisi 1.3.2014 Euroopan unionin virallisessa lehdessä (EUVL 2014, C 60 A, s. 1) asiakirjan, jonka otsikko on ”Avoimet kilpailut – Yleiset säännöt”. Tämä asiakirja sisältää muiden täsmennysten joukossa kilpailuihin osallistuvien hakijoiden kielitaitovaatimuksia koskevia sääntöjä. Sen ensimmäisellä sivulla todetaan, että ”yleiset säännöt ovat olennainen osa kilpailuilmoitusta, ja yhdessä kilpailuilmoituksen kanssa ne muodostavat sitovat puitteet kilpailumenettelylle”.

20

Avoimia kilpailuja koskevien yleisten sääntöjen 1.1 kohdassa, jossa määritellään nämä kilpailut, todetaan, että ”unionin toimielimet valitsevat tulevat virkamiehensä avoimilla kilpailuilla”. Näiden yleisten sääntöjen 1.3 kohdasta, jonka otsikko on ”Edellytykset kilpailuun osallistumiselle”, käy ilmi, että edellytetyn kielitaidon osalta hakijoille asetettu perusvaatimus on ”unionin yhden virallisen kielen perusteellinen taito sekä toisen virallisen kielen tyydyttävä taito. – – Ellei kilpailuilmoituksessa erikseen toisin mainita, toiseksi kieleksi on yleensä valittava joko englanti, ranska tai saksa”.

21

Avoimia kilpailuja koskevien yleisten sääntöjen 2 kohta koskee kilpailun vaiheita. Niiden 2.1.4 kohdassa, jonka otsikko on ”Hakemuslomakkeen täyttäminen”, täsmennetään muun muassa, että ”hakemus on täytettävä kokonaisuudessaan englannin, ranskan tai saksan kielellä, ellei kilpailuilmoituksessa toisin mainita. Tämä koskee myös osiota ’talent screener’ (kykyjen kartoitus)”.

22

Kyseisten yleisten sääntöjen 3 kohta koskee ”yleistä tietoa”. Niiden 3.1.1 kohdassa, jonka otsikko on ”EPSOn yhteydenotot hakijoihin”, todetaan muun muassa, että ”hakijan tulokset ja kutsut kokeisiin lähetetään hakijalle ainoastaan hakijan EPSO-tilin kautta englanniksi, ranskaksi tai saksaksi”.

23

Järjestäessään avoimia kilpailuja EPSO soveltaa EPSOn kilpailuissa käytettäviä kieliä koskevia yleisiä suuntaviivoja, jotka vahvistettiin hallintojohtajien kokouksessa 15.5.2013 (jäljempänä kieliä koskevat yleiset suuntaviivat), kuten avoimia kilpailuja koskevien yleisten sääntöjen 1.3 kohdasta käy ilmi. Näissä yleisissä suuntaviivoissa, jotka ovat yleisten sääntöjen liitteessä 2, todetaan seuraavaa:

”EPSOn kilpailuissa sovelletaan pääsääntöisesti seuraavia kielijärjestelyjä:

– –

– –

Toisen kielen valintamahdollisuuksien rajoittamiseen on useita perusteltuja syitä.

Ensinnäkin on toimintayksikön etujen mukaista, että palvelukseen otetut henkilöt ovat heti toimintakykyisiä ja pystyvät hoitamaan tehokkaasti tehtävänsä tietyllä alalla ja siinä virassa tai toimessa, johon heidät on kilpailun perusteella valittu.

Englanti, ranska ja saksa ovat toimielimissä yleisimmin käytetyt kielet. Näitä kieliä on perinteisesti käytetty toimielinten omissa kokouksissa. Kyseisiä kieliä käytetään myös useimmiten toimielinten sisäisessä ja ulkoisessa viestinnässä. Tämä käy ilmi toimielinten käännösyksiköiden kääntämien tekstien lähdekieliä koskevista tilastoista.

Koska toimielinten sisäinen ja ulkoinen viestintä edellyttää käytännössä tietynlaista kielitaitoa, yhdeksi henkilöstösääntöjen 27 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaiseksi valintaperusteeksi on otettava englannin, ranskan tai saksan kielen tyydyttävä taito. Taito on testattava todellista työtilannetta vastaavalla simulaatiolla. – –

Toiseksi kielten määrän rajoittaminen kilpailujen myöhemmissä vaiheissa on perusteltua näihin sisältyvien kokeiden luonteen vuoksi. – –

Lukuisat tieteelliset tutkimukset osoittavat, että arviointikeskusmenetelmällä (assessment centre) toteutettavat, todellisia työtilanteita simuloivat kokeet antavat parhaan kuvan suoriutumisesta tositilanteissa. – – Jotta voitaisiin varmistaa, että hakijoita arvioidaan oikeudenmukaisesti ja että hakijat voivat kommunikoida suoraan arvioijien ja muiden kokeisiin osallistuvien kanssa, arviointikeskusmenetelmän soveltaminen edellyttää erityisesti, että kokeet järjestetään jollakin yleisesti osatulla kielellä tai joissakin tapauksissa kilpailun pääkielellä. – –

– – Edellä mainitut, perinteisesti käytetyt kielet ovat nykyisinkin keskeisiä kieliä toimielimissä, joten [kilpailuissa käytettävän kielen] valintamahdollisuudet on rajattava englantiin, ranskaan ja saksaan. Arviointikeskusmenetelmällä toteutettavissa kokeissa ei arvioida hakijoiden kielitaitoa. Tyydyttävä englannin, ranskan tai saksan kielen taito riittää hyvin kokeiden suorittamiseen (tämä vastaa henkilöstösääntöjen 28 artiklassa asetettuja vähimmäisvaatimuksia). Tällaisen kielitaidon tason edellyttäminen ei ole kohtuuton vaatimus, kun otetaan huomioon edellä kuvaillut toimintayksiköiden todelliset kielitaitotarpeet.

– – Koska kaikkien hakijoiden on valittava toinen kieli (englanti, ranska tai saksa), joka on muu kuin heidän ensimmäinen kielensä (yleensä äidinkieli tai vastaava), heitä voidaan vertailla tasapuolisesti. – –

– – Toista kieltä koskevassa rajauksessa on – – otettu huomioon, mitä kieliä eurooppalaiset tällä hetkellä osaavat. Englanti, ranska ja saksa ovat paitsi useiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden kieliä, myös yleisimmin osattuja vieraita kieliä. Ne ovat yleisimmin opiskeltuja vieraita kieliä ja niiden oppimista pidetään hyödyllisimpänä. Näin ollen toimintayksiköiden todelliset tarpeet vastaavat kohtuullisella tavalla kielitaitoa, jota hakijoilta voidaan odottaa, etenkin kun kielitaitoa (ts. kielioppi-, oikeinkirjoitus- tai sanastovirheitä) ei varsinaisesti arvioida kompetensseja mittaavissa kokeissa. Tämän vuoksi toisen kielen valintamahdollisuuksien rajaaminen englantiin, ranskaan tai saksaan ei aiheuta kohtuutonta estettä niille, jotka haluavat osallistua kilpailuihin. Käytettävissä olevan tiedon perusteella rajaus vastaa itse asiassa pitkälti sitä, mihin ihmiset ovat tottuneet ja mitä he odottavat.

Asiaa koskevat tilastot osoittavat, että toisen kielen valintamahdollisuuksien rajaaminen tietyissä kilpailuvaiheissa ei ole kohtuutonta eikä johda syrjintään. Kun esimerkiksi vuonna 2005 kaikki EU-maat (EU-25) kattaneissa suurimmissa yleisissä hallintovirkamies- ja ‑avustajakilpailuissa hakijat saivat valita toisen kielen yhdentoista virallisen kielen joukosta, yleisimmät valinnat olivat englanti, ranska tai saksa. Vuoden 2010 uudistusten jälkeisiä kilpailuja koskevat tilastot puolestaan osoittavat, ettei järjestely ole suosinut niiden maiden kansalaisia, joissa englanti, ranska tai saksa ovat virallisia kieliä. Lisäksi vuonna 2010 järjestettyjä hallintovirkamieskilpailuja koskevista tilastoista käy ilmi, että huomattava määrä hakijoista valitsi edelleen jonkin näistä kolmesta kielestä toiseksi kielekseen.

Samasta syystä on kohtuullista edellyttää, että hakijat valitsevat jonkin näistä kielistä käytettäväksi yhteydenpidossa EPSOn kanssa ja täytettäessä hakemuksen ”talent screener” ‑osiota.

– –”

24

Unionin yleinen tuomioistuin esitti riidanalaisten kilpailuilmoitusten sisällön valituksenalaisen tuomion 12–24 kohdassa seuraavasti:

– –

25

Italian tasavalta nosti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 23.5.2014 ja 15.1.2015 jättämillään kahdella kannekirjelmällä kanteen, jossa se vaati kummankin riidanalaisen kilpailuilmoituksen kumoamista. Kanteet kirjattiin asianumeroilla T‑353/14 ja T‑17/15. Liettuan tasavalta tuki väliintulijana Italian tasavallan vaatimuksia viimeksi mainitussa asiassa.

26

Asiat T‑353/14 ja T‑17/15 yhdistettiin suullista käsittelyä ja tuomion antamista varten.

27

Italian tasavalta riitautti riidanalaisilla kilpailuilmoituksilla vahvistetun kieliä koskevan järjestelyn kaksi osaa eli sen, että yhtäältä kilpailun toisen kielen valinta ja toisaalta hakijoiden ja EPSOn välisessä viestinnässä käytettävän kielen valinta on rajattu englantiin, ranskaan tai saksaan.

28

Hylättyään komission esittämän oikeudenkäyntiväitteen unionin yleinen tuomioistuin tarkasteli ensimmäiseksi yhdessä kummankin kanteen kolmannen ja seitsemännen kanneperusteen, jotka koskivat riidanalaisen kieliä koskevan järjestelyn ensimmäistä osaa eli sen lainmukaisuutta, että kilpailun toisen kielen valinta rajattiin englantiin, ranskaan tai saksaan, ja jotka perustuivat SEU 6 artiklan 3 kohdan, SEUT 18 artiklan, SEUT 296 artiklan toisen kohdan, Euroopan unionin perusoikeuskirjan 22 artiklan, asetuksen N:o 1/58 1 ja 6 artiklan, henkilöstösääntöjen 1d artiklan 1 ja 6 kohdan, 27 artiklan toisen kohdan ja 28 artiklan f alakohdan sekä henkilöstösääntöjen liitteessä III olevan 1 artiklan 1 kohdan f alakohdan sekä 2 ja 3 kohdan rikkomiseen, suhteellisuusperiaatteen loukkaamiseen ja tosiseikkojen vääristämiseen. Unionin yleinen tuomioistuin hyväksyi nämä kanneperusteet ja kumosi riidanalaiset kilpailuilmoitukset siltä osin kuin niissä vahvistetaan tällaisia kieliä koskevia vaatimuksia.

29

Toiseksi unionin yleinen tuomioistuin tarkasteli kummankin kanteen kuudennen kanneperusteen, joka koski riidanalaisen kieliä koskevan järjestelyn toisen eli sen osan laillisuutta, jossa kilpailuihin osallistuvien hakijoiden ja EPSOn välisessä viestinnässä käytettävän kielen valinta rajataan näihin kolmeen kieleen ja joka perustui SEUT 18 artiklan, SEUT 24 artiklan neljännen kohdan, perusoikeuskirjan 22 artiklan, asetuksen N:o 1/58 2 artiklan ja henkilöstösääntöjen 1d artiklan 1 ja 6 kohdan rikkomiseen. Unionin yleinen tuomioistuin hyväksyi myös tämän kanneperusteen, katsoi, että muita kanneperusteita ei ollut tarpeen tutkia, ja kumosi riidanalaiset kilpailuilmoitukset siltä osin kuin niissä tehtiin tällainen rajaaminen.

30

Lopuksi unionin yleinen tuomioistuin täsmensi, että riidanalaisten kilpailuilmoitusten kumoamisesta huolimatta ei ollut aiheellista kyseenalaistaa niiden kilpailujen tuloksia, joita nämä ilmoitukset koskivat.

31

Komissio vaatii, että unionin tuomioistuin

32

Italian tasavalta vaatii, että unionin tuomioistuin:

33

Unionin tuomioistuimen presidentin 30.3.2017 antamalla määräyksellä Espanjan kuningaskunta hyväksyttiin väliintulijaksi tukemaan Italian tasavallan vaatimuksia.

34

Komissio esittää valituksensa tueksi neljä valitusperustetta.

35

Ensimmäinen valitusperuste koskee unionin yleisen tuomioistuimen oikeudellista virhettä sen käsiteltäväksi saatettujen kanteiden tutkittavaksi ottamisen arvioinnissa. Toinen valitusperuste koskee oikeudellista virhettä, jonka unionin yleisen tuomioistuimen väitetään tehneen kun se tulkitsi henkilöstösääntöjen 1d artiklaa ja komission perusteluvelvollisuuden laajuutta. Kolmas valitusperuste koskee yhtäältä oikeudellisia virheitä henkilöstösääntöjen 28 artiklan f alakohdan tulkinnassa ja toisaalta sitä, että unionin yleinen tuomioistuin ylitti sen tuomioistuinvalvonnan rajat, jota se saattoi kohdistaa kilpailujen toisen kielen valinnan rajaamiseen englannin, ranskan tai saksan kieleen. Neljäs valitusperuste koskee oikeudellisia virheitä, joita unionin yleinen tuomioistuin teki arvioidessaan kilpailuihin osallistuvien hakijoiden ja EPSOn välisessä viestinnässä käytettävän kielen valinnan rajaamista yhteen näistä kolmesta kielestä.

36

Ensimmäinen valitusperuste jakautuu neljään osaan.

37

Tämän valitusperusteen ensimmäisessä osassa komissio arvostelee unionin yleistä tuomioistuinta oikeudellisesta virheestä, jonka se teki jättäessään valituksenalaisen tuomion 47–52 kohdassa katsomatta, että avoimia kilpailuja koskevilla yleisillä säännöillä ja kieliä koskevilla yleisillä suuntaviivoilla oli sitovia oikeusvaikutuksia. Kyseisen valitusperusteen toisessa osassa komissio väittää, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen, kun se katsoi valituksenalaisen tuomion 53–57 kohdassa, ettei EPSOlla ollut valtuutta antaa yleisiä ja abstrakteja sitovia säännöksiä, joilla säännellään sen järjestämiin kilpailuihin sovellettavia kieliä koskevia järjestelyjä. Se myös perusteli tältä osin esittämänsä arvion tavalla, joka on komission mukaan ristiriitainen. Komissio väittää tämän saman valitusperusteen kolmannessa osassa, että kun unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 58 kohdassa, että avoimia kilpailuja koskevia yleisiä sääntöjä ja kieliä koskevia yleisiä suuntaviivoja oli pidettävä tiedonantoina, joissa ”ilmoitet[tiin]” kriteerejä, joiden mukaisesti kilpailun toisen kielen valinta rajattiin, se tulkitsi virheellisesti tuomion 27.11.2012, Italia v. komissio (C‑566/10 P, EU:C:2012:752) 91 kohdassa tehtyä viittausta tiedonantoihin, joissa tällaiset kriteerit ”vahvistettaisiin”.

38

Ensimmäisen valitusperusteensa neljännessä osassa komissio väittää, että unionin yleinen tuomioistuin tulkitsi valituksenalaisen tuomion 65–71 kohdassa virheellisesti riidanalaisten kilpailuilmoitusten oikeudellista luonnetta, muun muassa siltä osin kuin se katsoi, etteivät ne olleet avoimia kilpailuja koskevat yleiset säännöt vahvistavia toimia. Komissio väittää myös, että unionin yleisen tuomioistuimen tältä osin esittämät perustelut olivat puutteelliset.

39

Italian tasavalta kiistää nämä väitteet.

40

Koska komissio arvostelee unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se otti Italian tasavallan kanteet tutkittaviksi, tämä valitusperuste koskee valituksenalaisen tuomion 43–71 kohtaa ja siinä arvostellaan muun muassa sen 71 kohdassa olevaa toteamusta, jolla unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi komission esittämän oikeudenkäyntiväitteen.

41

Tältä osin on niin, että vaikka unionin yleinen tuomioistuin arvioi valituksenalaisen tuomion 43–58 kohdassa avoimia kilpailuja koskevien yleisten sääntöjen oikeudellista luonnetta ja ulottuvuutta, se hylkäsi komission esittämän oikeudenkäyntiväitteen valituksenalaisen tuomion 60–69 kohdassa esitetyn, riidanalaisten kilpailuilmoitusten oikeudellisen luonteen arvioinnin perusteella. Kuten valituksenalaisen tuomion 59 kohdasta käy ilmi, unionin yleinen tuomioistuin suoritti tämän arvion, ”jotta voidaan lausua [käsiteltävinä olleiden] kanteiden tutkittavaksi ottamisesta”, ja se totesi kyseisen tuomion 70 kohdassa tämän arvioinnin päätteeksi, että ”[nämä ilmoitukset] ovat toimia, joilla on kyseisten kilpailujen kielijärjestelyjä koskevia sitovia oikeusvaikutuksia, ja ne ovat näin ollen kannekelpoisia toimia”.

42

Koska päätelmillä, jotka unionin yleinen tuomioistuin teki riidanalaisten kilpailuilmoitusten oikeudellisen luonteen arvioinnin perusteella, oli näin ollen ratkaiseva merkitys valituksenalaisen tuomion 71 kohdassa tehtyä oikeudenkäyntiväitteen hylkäämistä varten, on aluksi tarkasteltava, kuten julkisasiamies ratkaisuehdotuksensa 45 kohdassa katsoi, ensimmäisen valitusperusteen neljättä osaa, joka koskee kyseessä olevien ilmoitusten oikeudellista luonnetta.

43

Komissio arvostelee ensimmäisen valitusperusteen neljännessä osassa unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se teki oikeudellisen virheen ja laiminlöi perusteluvelvollisuutta, kun se jätti valituksenalaisen tuomion 65–71 kohdassa arvioimatta sitä, olivatko riidanalaiset kilpailuilmoitukset avoimia kilpailuja koskeviin yleisiin sääntöihin nähden merkitykseltään puhtaasti vahvistavia. Sen mukaan unionin yleisen tuomioistuimen oli vertailtava näiden ilmoitusten sisältöä yleisten sääntöjen sisällön kanssa, ja sen oli joka tapauksessa otettava huomioon, että yleiset säännöt olivat olennainen osa kyseisiä kilpailuilmoituksia. Näiden toimien sisällön ja niiden keskinäisen suhteen arvioinnissa olisi tullut esiin, että yleiset säännöt muodostivat kilpailuihin sovellettavan sitovan säännöstön. Koska Italian tasavallan kumoamiskanteet koskivat vain riidanalaisia kilpailuilmoituksia, unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt jättää ne tutkimatta.

44

Oikeuskäytännössä katsotaan vakiintuneesti, että SEUT 263 artiklassa määrätyn kumoamiskanteen kohteena voivat olla muodostaan riippumatta kaikki ne toimielinten toteuttamat toimenpiteet, joilla on tarkoitus olla sitovia oikeusvaikutuksia (ks. mm. tuomio 13.10.2011, Deutsche Post ja Saksa v. komissio, C‑463/10 P ja C‑475/10 P, EU:C:2011:656, 36 kohta; tuomio 13.2.2014, Unkari v. komissio, C‑31/13 P, EU:C:2014:70, 54 kohta; tuomio 25.10.2017, Romania v. komissio, C‑599/15 P, EU:C:2017:801, 47 kohta ja tuomio 20.2.2018, Belgia v. komissio, C‑16/16 P, EU:C:2018:79, 31 kohta; ks. myös vastaavasti tuomio 11.11.1981, IBM v. komissio, 60/81, EU:C:1981:264, 9 kohta; määräys 4.10.1991, Bosman v. komissio, C‑117/91, EU:C:1991:382, 13 kohta ja tuomio 9.12.2004, komissio v. Greencore,C‑123/03 P, EU:C:2004:783, 44 kohta).

45

Vahvistavat toimet ja pelkät täytäntöönpanotoimet jäävät tässä artiklassa määrätyn tuomioistuinvalvonnan ulkopuolelle, koska niillä ei ole tällaisia oikeusvaikutuksia (ks. vastaavasti tuomio 12.9.2006, Reynolds Tobacco ym. v. komissio, C‑131/03 P, EU:C:2006:541, 55 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

46

Vastauksena komission väitteisiin, joiden mukaan riidanalaiset kilpailuilmoitukset olivat avoimiin kilpailuihin sovellettaviin yleisiin sääntöihin nähden vain vahvistavia toimenpiteitä tai pelkkiä täytäntöönpanotoimia, unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 65 ja 66 kohdassa, että ”kilpailuilmoituksen sanamuoto asettaa valintalautakunnalle sekä oikeudellisen kehyksen että arvioinnissa noudatettavat puitteet” ja että ”kilpailuilmoituksen keskeinen tehtävä on antaa asianomaisille henkilöille mahdollisimman täsmällistä tietoa niiden edellytysten luonteesta, joita avoimena olevassa toimessa toimiminen vaatii, jotta näillä henkilöillä on mahdollisuus arvioida, onko heidän aiheellista esittää hakemus”, koska ”kukin kilpailuilmoitus annetaan yhden tai useamman tietyn kilpailun menettelyä koskevien sääntöjen vahvistamiseksi, ja ilmoituksella siis annetaan kilpailujen sääntelykehys nimittävän viranomaisen vahvistaman tavoitteen perusteella”.

47

Unionin yleinen tuomioistuin katsoi tästä kyseisen tuomion 67 kohdassa, että ”riidanalaisten [kilpailuilmoitusten] kaltaista kilpailuilmoitusta, jossa otetaan huomioon kyseisten unionin toimielinten tai elinten tarpeet ja jolla vahvistetaan tiettyä kilpailua koskeva sääntelykehys mukaan lukien sen kieliä koskeva järjestely, ja jolla näin ollen on itsenäisiä oikeusvaikutuksia, ei voida lähtökohtaisesti pitää vahvistavana toimena tai pelkkänä aiempien toimien täytäntöönpanotoimina”.

48

Ensimmäisen valitusperusteen nyt esillä olevan osan arvioimiseksi on määriteltävä, annettiinko näillä ilmoituksilla, kuten unionin yleinen tuomioistuin katsoi, kyseessä olleita kilpailuja koskeva sitova sääntelykehys. Koska riidanalaiset kilpailuilmoitukset tuottivat itsessään sitovia oikeusvaikutuksia, niitä ei voida luokitella yleiset säännöt vahvistaviksi toimiksi tai pelkiksi täytäntöönpanotoimiksi, ja näin ollen unionin yleinen tuomioistuin saattoi perustellusti jättää suorittamatta niiden sisältöjen vertailun.

49

Henkilöstösääntöjen 29 artiklan 1 kohdan mukaan kilpailumenettely vahvistetaan niiden liitteessä III. Liitteessä III olevan 1 artiklan 1 kohdasta käy tältä osin ilmi, että nimittävä viranomainen vahvistaa kilpailuilmoituksen ja että siinä on täsmennettävä muun muassa kilpailun luonne ja kilpailumenettely, täytettäviin virkoihin liittyvien tehtävien ja velvollisuuksien luonne, näihin viimeksi mainittuihin vaadittavat tutkinnot ja todistukset tai työkokemus, hakemusten viimeinen jättöpäivä ja mahdolliset muut edellytykset, kuten täytettävien virkojen erityisluonteesta johtuvat mahdolliset kielitaitovaatimukset. Lisäksi liitteessä III on säännöksiä, jotka koskevat kilpailuilmoitusten julkaisemista, hakulomakkeita, valintalautakunnan kokoonpanoa ja työskentelyä sekä edellytyksiä, joiden täyttyessä unionin toimielimet voivat antaa EPSOlle valintamenettelyihin liittyviä tehtäviä.

50

Tästä seuraa, että kilpailun järjestämistä säännellään ilmoituksella, jonka keskeisistä tekijöistä on määrättävä henkilöstösääntöjen liitteen III säännösten mukaisesti. Kilpailuilmoituksessa vahvistetaan siis, kuten unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 66 kohdassa, tietyn kilpailun ”sääntelykehys” sen mukaan, mikä on nimittävän viranomaisen vahvistama tavoite, ja tällä kehyksellä säännellään ”kyseistä kilpailua koskevaa menettelyä kyseisen kilpailuilmoituksen julkaisemisesta siihen saakka, kunnes varallaololuettelo kyseisen kilpailun läpäisseistä henkilöistä on julkaistu”.

51

Koska riidanalaisissa kilpailuilmoituksissa vahvistetaan tällainen sääntelykehys, niillä on näin ollen tämän tuomion 44 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitettuja sitovia oikeusvaikutuksia.

52

Tätä kilpailuilmoitusten oikeudellisen luonteen arviointia tukee tässä tapauksessa EPSOn antamien avoimia kilpailuja koskevien yleisten sääntöjen sanamuoto ja itse riidanalaisten kilpailuilmoitusten sanamuoto.

53

Tältä osin yhtäältä avoimia kilpailuja koskevien yleisten sääntöjen ensimmäisellä sivulla olevista maininnoista seuraa, että nämä yleiset säännöt ”ovat olennainen osa kilpailuilmoitusta, ja yhdessä kilpailuilmoituksen kanssa ne muodostavat sitovat puitteet kilpailumenettelylle”. Siltä osin kuin on kyse hakijoilta näiden yleisten säännösten nojalla edellytetystä kielitaidoista, muun muassa niiden 1.3 ja 2.1.4 kohdassa täsmennetään, että ”ellei kilpailuilmoituksessa toisin mainita” sekä kilpailun toiseksi kieleksi että hakemusten kieleksi on valittava joko englanti, ranska tai saksa. Toisaalta riidanalaisten kilpailuilmoitusten johdanto-osassa, jossa viitataan näihin yleisiin sääntöihin, täsmennetään, että ”[yleiset säännöt] sisältävä asiakirja kuuluu olennaisena osana tähän kilpailuilmoitukseen. Siinä valotetaan tarkemmin kilpailumenettelyä koskevia määräyksiä sekä rekisteröitymiseen liittyviä seikkoja”.

54

Koska avoimia kilpailuja koskevat yleiset säännöt muodostavat niiden sanamuodon mukaan sitovat puitteet kilpailumenettelylle vain yhdessä ”kilpailuilmoituksen kanssa”, niillä ei yksin säännellä riidanalaisissa kilpailuilmoituksissa tarkoitettuja kilpailumenettelyitä. Näin ollen on niin, että vaikka kyseiset yleiset säännöt ovat ”olennainen osa kilpailuilmoitusta” ja ne saatetaan hyvinkin ottaa sellaisina huomioon kilpailuilmoituksen tarkastelun yhteydessä, niissä ei voida itsessään vahvistaa riidanalaisilla kilpailuilmoituksilla säänneltyjen kaltaisten kilpailujen oikeudellista kehystä.

55

Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 70 kohdassa perustellusti, että riidanalaiset kilpailuilmoitukset eivät olleet avoimia kilpailuja koskevat yleiset säännöt vahvistavia toimia tai niiden pelkkiä täytäntöönpanotoimia, vaan toimia, joilla on ”kyseisten kilpailujen kielijärjestelyjä koskevia sitovia oikeusvaikutuksia”.

56

Näissä olosuhteissa ja koska unionin yleinen tuomioistuin saattoi tehdä tämän päätelmän vain itse riidanalaisten kilpailuilmoitusten tarkastelun perusteella, sen ei voida katsoa loukanneen perusteluvelvollisuuttaan siltä osin kuin se ei vertaillut näiden ilmoitusten oikeudellisen luonteen arvioinnin yhteydessä niiden sisältöä avoimia kilpailuja koskevien yleisten sääntöjen sisällön kanssa.

57

Valituksenalaisen tuomion 68 ja 69 kohdassa olevista toteamuksista on katsottava lisäksi, että unionin yleinen tuomioistuin esitti ne ylimääräisinä perusteluina siltä varalta, että riidanalaiset kilpailuilmoitukset olisi luokiteltava avoimia kilpailuja koskevat yleiset säännöt vahvistaviksi toimenpiteiksi tai niiden pelkiksi täytäntöönpanotoimiksi. Kun otetaan huomioon tämän tuomion 55 kohdassa todettu, nämä toteamukset eivät kuitenkaan voi johtaa, vaikka ne olisivat virheellisiä, valituksenalaisen tuomion kumoamiseen. Niitä vastaan esitetyt perustelut ovat näin ollen tehottomia (ks. vastaavasti tuomio 24.10.2013, Kone ym. v. komissio, C‑510/11 P, ei julkaistu, EU:C:2013:696, 69 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

58

Ensimmäisen valitusperusteen neljäs osa on näin ollen hylättävä.

59

Ensimmäisen valitusperusteen ensimmäinen, toinen ja kolmas osa koskevat valituksenalaisen tuomion 45–59 kohtaa, joissa käsitellään avoimia kilpailuja koskevien yleisten sääntöjen oikeudellista luonnetta. Jo valituksenalaisen tuomion 59 kohdan sanamuodostakin kuitenkin seuraa, että unionin yleinen tuomioistuin esitti kyseisissä kohdissa olevat toteamukset vain alustavasti voidakseen myöhemmin lausua sen käsiteltäväksi saatettujen kanteiden tutkittavaksi ottamisesta.

60

Kuten julkisasiamies katsoi ratkaisuehdotuksensa 58 kohdassa, koska riidanalaisilla kilpailuilmoituksilla oli sitovia oikeusvaikutuksia ja koska ne näin ollen voitiin riitauttaa riippumatta siitä, mikä oikeusvaikutus avoimia kilpailuja koskevilla yleisillä säännöillä oli katsottava olevan, näiden viimeksi mainittujen oikeudellista luonnetta ei ollut välttämätöntä arvioida unionin yleiselle tuomioistuimelle toimitettujen kanteiden tutkittavaksi ottamisen arviointia varten.

61

Tästä seuraa, että ensimmäisen valitusperusteen ensimmäisessä, toisessa ja kolmannessa osassa esitetyt väitteet kohdistuvat valituksenalaisen tuomion ylimääräisiin perusteluihin eivätkä ne sellaisina voi johtaa valituksenalaisen tuomion kumoamiseen. Ne on siis hylättävä tehottomina (ks. vastaavasti tuomio 24.10.2013, Kone ym v. komissio, C‑510/11 P, ei julkaistu, EU:C:2013:696, 69 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

62

Ensimmäinen valitusperuste on näin ollen osittain jätettävä tutkimatta ja osittain hylättävä tehottomana.

63

Komissio väittää, että unionin yleinen tuomioistuin tulkitsi valituksenalaisen tuomion 91 kohdassa virheellisellä tavalla henkilöstösääntöjen 1d artiklaa ja 27.11.2012 annettua tuomiota Italia v. komissio (C‑566/10 P, EU:C:2012:752), kun se katsoi, että kyseisestä tuomiosta kävi ilmi, että ”kilpailuun osallistuvien hakijoiden toisen kielen valinnan rajaaminen vain joihinkin kieliin muiden virallisten kielten sijasta merkits[i] kieleen perustuvaa syrjintää”. Unionin yleinen tuomioistuin teki tältä osin myös oikeudellisen virheen katsoessaan valituksenalaisen tuomion 92 kohdassa, että henkilöstösääntöjen 1d artiklassa ”kiellet[tiin]” kieleen perustuva syrjintä, vaikka tällä säännöksellä voidaan oikeuttaa erilainen kohtelu muun muassa yksikön etuun liittyvistä syistä.

64

Italian tasavalta kiistää nämä väitteet.

65

Unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 91 kohdassa muun muassa henkilöstösääntöjen ja 27.11.2012 annetun tuomion Italia v. komissio (C‑566/10 P, EU:C:2012:752) perusteella, että ”kilpailuun osallistuvien hakijoiden toisen kielen valinnan rajaaminen vain joihinkin kieliin muiden virallisten kielten sijasta merkitsee kieleen perustuvaa syrjintää”. Unionin yleinen tuomioistuin totesi tästä, että ”tällaisella säännöksellä suositaan tiettyjä potentiaalisia hakijoita eli niitä, joilla on tyydyttävä kielitaito vähintään yhdessä mainituista kielistä, sillä he voivat osallistua kilpailuun ja heistä voi sitä kautta tulla unionin virkamiehiä tai toimihenkilöitä, kun taas niillä henkilöillä, joilla ei ole tällaista kielitaitoa, ei ole tätä mahdollisuutta”. Seuraavaksi unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 92 kohdassa, että komission väite, jonka mukaan käsiteltävässä asiassa ei ole kyse kansalaisuuteen perustuvasta syrjinnästä, oli hylättävä tehottomana, koska henkilöstösääntöjen 1d artiklassa kielletään paitsi kansalaisuuteen perustuva syrjintä, myös kieleen perustuva syrjintä.

66

Näiden seikkojen valossa on muistutettava yhtäältä, että – kuten unionin tuomioistuin totesi 27.11.2012 annetun tuomion Italia v. komissio (C‑566/10 P, EU:C:2012:752) 82 kohdassa – henkilöstösääntöjen 1d artiklan 1 kohdassa säädetään, että ”näitä henkilöstösääntöjä sovellettaessa kaikenlainen syrjintä ja esimerkiksi – – kieleen – – perustuva syrjintä on kiellettyä” ja toisaalta, että tämän artiklan 6 kohdassa säädetään mahdollisuudesta poiketa tietyin edellytyksin sen 1 kohdassa säädetystä kiellosta.

67

Toisin kuin komissio väittää, unionin yleinen tuomioistuin ei selvästikään aikonut sulkea valituksenalaisen tuomion 91 kohdassa pois mahdollisuutta oikeuttaa tietyin edellytyksin virallisten kielten käytön rajoituksia henkilöstösääntöjen 1d artiklan 6 kohdan perusteella. Ennen kuin unionin yleinen tuomioistuin nimittäin totesi kyseisessä 91 kohdassa, että ”kilpailuun osallistuvien hakijoiden toisen kielen valinnan rajaaminen vain joihinkin kieliin muiden virallisten kielten sijasta merkitsee kieleen perustuvaa syrjintää”, se muistutti tuomion 88 kohdassa, että ”henkilöstösääntöjen 1d artiklassa sallitaan rajoitukset” virallisten kielten käyttöön, muun muassa yksikön edun vuoksi.

68

Unionin yleinen tuomioistuin katsoi myös perustellusti valituksenalaisen tuomion 92 kohdassa, että henkilöstösääntöjen 1d artiklassa kielletään kaikenlainen syrjintä paitsi kansalaisuuden, myös kielen perusteella.

69

Toisen valitusperusteen ensimmäinen osa on näin ollen hylättävä.

70

Komissio väittää, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen katsoessaan, että riidanalaisten kilpailuilmoitusten perustelut olivat riittämättömät, koska se ei tarkastellut valituksenalaisen tuomion 98–104 kohdassa sitä, oliko avoimia kilpailuja koskevissa yleisissä säännöissä riittävät perustelut, joilla voitiin oikeuttaa kilpailun toisen kielen valinnan rajaaminen englannin, ranskan tai saksan kieliin. Unionin yleinen tuomioistuin myös loukkasi perusteluvelvollisuuttaan, kun se jätti tutkimatta, olivatko kyseiset yleiset säännöt 27.11.2012 annetun tuomion Italia v. komissio (C‑566/10 P, EU:C:2012:752) 91 kohdassa tarkoitettuja muita toimia, kuten tiedonantoja, joissa vahvistetaan kilpailuun osallistumiseen tarvittavan toisen kielen valintaa koskevan rajoituksen kriteerit.

71

Italian tasavalta kiistää nämä väitteet.

72

Unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 103 kohdassa, että kyseessä olevien kilpailujen sääntelykehys vahvistettiin riidanalaisilla kilpailuilmoituksilla eikä avoimia kilpailuja koskevilla yleisillä säännöillä ja niiden liitteenä olevilla kieliä koskevilla yleisillä suuntaviivoilla, vaikka kyseisissä kilpailuilmoituksissa näihin asiakirjoihin viitattiinkin. Se katsoi samassa kohdassa myös, että näillä kilpailuilmoituksilla oli vahvistettu näitä kilpailuja koskevat itsenäiset säännöt, niihin sovellettavan kieliä koskevan järjestelyn säännöt mukaan lukien. Kyseisen tuomion 104 kohdassa se myös päätti tarkastella syitä, joilla EPSO perusteli riidanalaisissa kilpailuilmoituksissa sitä, että kilpailun toisen kielen valinta rajattiin englannin, ranskan tai saksan kieliin.

73

Kuten tämän tuomion 51 kohdassa todetaan, riidanalaisilla kilpailuilmoituksilla oli sitovia oikeusvaikutuksia ja ne muodostivat täten kyseessä olevien kilpailujen sääntelykehyksen. On kuitenkin niin, että koska avoimia kilpailuja koskevat yleiset säännöt ”ovat olennainen osa” näitä ilmoituksia, unionin yleisen tuomioistuimen tehtävänä oli arvioida, olivatko EPSOn kyseessä olevien kielitaitovaatimusten oikeuttamiseksi esittämät perustelut perusteltuja paitsi itse riidanalaisissa kilpailuilmoituksissa, myös yleisissä säännöissä esitettyjen syiden kannalta.

74

Komission väite, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin rajoitti arviointinsa riidanalaisten kilpailuilmoitusten sisältöön, ei kuitenkaan ole perusteltu, koska tämä viimeksi mainittu käsitteli tarkastelussaan, kuten valituksenalaisen tuomion 115–117 kohdasta käy ilmi, tältä osin merkityksellisiä perusteluita, jotka sisältyvät avoimia kilpailuja koskeviin yleisiin sääntöihin ja kieliä koskeviin yleisiin suuntaviivoihin, jotka ovat ”olennainen osa” riidanalaisia kilpailuilmoituksia.

75

Siltä osin kuin lisäksi on kyse komission väitteestä, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin ”loukkasi perusteluvelvollisuutta, kun se jätti tutkimatta, olivatko avoimia kilpailuja koskevat yleiset säännöt [27.11.2012 annetun tuomion Italia v. komissio (C‑566/10 P, EU:C:2012:752)] 91 kohdassa tarkoitettuja tiedonantoja tai muita toimia”, on riittävää todeta, että unionin yleinen tuomioistuin muistutti muun muassa valituksenalaisen tuomion 58 ja 69 kohdassa, että ”yleisiä suuntaviivoja on tulkittava sitten, että ne ovat – – 27.11.2012 annetun tuomion Italia v. komissio (C‑566/10 P, EU:C:2012:752) 91 kohdassa tarkoitettuja tiedonantoja”. Tämä peruste on siis hylättävä.

76

Tästä seuraa, että toisen valitusperusteen toinen osa on hylättävä ja toinen valitusperuste on hylättävä kokonaisuudessaan perusteettomana.

77

Komissio väittää, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen tulkitessaan henkilöstösääntöjen 28 artiklan f alakohtaa, kun se katsoi valituksenalaisen tuomion 106 kohdassa, että kieleen perustuva erilainen kohtelu ei ollut omiaan edesauttamaan henkilöstösääntöjen 27 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitettujen mahdollisimman pätevien, tehokkaiden ja ehdottoman luotettavien virkamiesten palvelukseen ottamista, koska nämä ominaisuudet eivät sen mukaan selvästikään riipu hakijan kielitaidosta. Komissio katsoo, että kielitaito on osa edellä mainitussa säännöksessä edellytettyä pätevyyttä.

78

Italian tasavalta kiistää nämä väitteet.

79

Unionin yleinen tuomioistuin esitti valituksenalaisen tuomion 105 kohdassa komission väitteen, jonka mukaan silloin, kun unionin toimielimet määrittelevät yksiköidensä kielelliset tarpeet, syrjintäkiellon periaatetta loukataan vain, jos valinnat ovat mielivaltaisia tai ilmeisen soveltumattomia tavoitteina olevien ”välittömästi toimintakykyisten hakijoiden palvelukseen ottamisen” ja ”henkilöstösääntöjen 27 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitettujen mahdollisimman pätevien, tehokkaiden ja ehdottoman luotettavien virkamiesten palvelukseen ottamisen ” kannalta. Unionin yleinen tuomioistuin kuitenkin katsoi kyseisen tuomion 106 kohdassa, että toisin kuin jälkimmäinen tavoite, ainoastaan ensin mainittu tavoite voi mahdollisesti oikeuttaa kieleen perustuvan erilaisen kohtelun, koska henkilöstösääntöjen 27 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitettu pätevyys ei riippunut hakijan kielitaidosta.

80

Tältä osin on todettava yhtäältä, että henkilöstösääntöjen 27 artiklan ensimmäisessä kohdassa asetetaan tavoite, jonka mukaan palvelukseen ottamisessa on pyrittävä varmistamaan, että virkamiehet ovat ”mahdollisimman päteviä, tehokkaita ja ehdottoman luotettavia”. Toisaalta henkilöstösääntöjen 28 artiklassa luetellaan virkamiehiksi nimittämiselle asetetut edellytykset, joita ovat muun muassa se, että henkilö on jonkin jäsenvaltion kansalainen ja hänellä on täydet kansalaisoikeudet, että hän on täyttänyt mahdollista asevelvollisuutta koskevan lainsäädännön mukaiset velvollisuutensa, että hänellä on hyvä maine, että hän on läpäissyt kilpailun ja että hänellä on tarvittavat terveydelliset edellytykset ja vaadittu kielitaito.

81

Koska unionin tuomioistuin on jo todennut 27.11.2012 antamansa tuomion Italia v. komissio (C‑566/10 P, EU:C:2012:752) 94 kohdassa, että tavoite ottaa palvelukseen henkilöstösääntöjen 27 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitettuja ”mahdollisimman päteviä, tehokkaita ja ehdottoman luotettavia” virkamiehiä voidaan taata paremmin, ”kun hakija voi käyttää valintakokeissa omaa äidinkieltään tai toista kieltä, jonka hän katsoo hallitsevansa parhaiten”, se on myöntänyt, että kielitaito on lähtökohtaisesti riippumaton tässä artiklassa tarkoitetusta pätevyydestä.

82

Vaikka kilpailumenettelyssä voidaan tai jopa täytyy arvioida hakijan kielitaitoa, jotta toimielimet voivat varmistua siitä, että kyseisellä hakijalla on henkilöstösääntöjen 28 artiklan f alakohdassa edellytetty kielitaito, tämän arvioinnin tarkoitus on riippumaton sen arvioinnin tarkoituksesta, jolla pyritään määrittelemään, ovatko hakijat henkilöstösääntöjen 27 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitetulla tavalla ”mahdollisimman päteviä, tehokkaita ja ehdottoman luotettavia”. Tästä seuraa, että henkilöstösääntöjen 28 artiklan f alakohdassa vaadittua kielitaitoa ei voida rinnastaa sen 27 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitettuun ”pätevyyteen”.

83

Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin ei tehnyt oikeudellista virhettä, kun se katsoi valituksenalaisen tuomion 106 kohdassa, että se, että hakija on ”mahdollisimman pätevä, tehokas ja ehdottoman luotettava” ei ”riipu tämän kielitaidosta”. Tästä seuraa myös, että unionin yleinen tuomioistuin ei loukannut perusteluvelvollisuuttaan, kun se ei tarkastellut riidanalaisiin kilpailuilmoituksiin sisältyneen kilpailun toisen kielen valinnan rajaamista englannin, ranskan tai saksan kieleen siltä kannalta, että tavoitteena on ottaa palvelukseen henkilöstösääntöjen 27 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitettuja mahdollisimman päteviä, tehokkaita ja ehdottoman luotettavia virkamiehiä.

84

Tästä seuraa, että kolmannen valitusperusteen ensimmäinen osa on hylättävä.

85

Komissio väittää, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen valvoessaan valituksenalaisen tuomion 107–117 kohdassa riidanalaisten kilpailuilmoitusten laillisuutta siten, ettei se ottanut huomioon EPSOlle kuuluvaa laajaa harkintavaltaa määritellä hakijoilta edellytettyä kielitaitoa koskevat kriteerit. Vaikka unionin tuomioistuin komission mukaan edellytti 27.11.2012 annetun tuomion Italia v. komissio (C‑566/10 P, EU:C:2012:752) 90 kohdassa, että on vahvistettava ”selkeät, objektiiviset ja ennakoitavissa olevat” kriteerit, joilla voidaan perustella objektiivisesti kilpailun toisen kielen valinnan rajaaminen englannin, ranskan tai saksan kieleen, unionin yleinen tuomioistuin vaati komission mukaan virheellisesti EPSOa toimittamaan yksityiskohtaiset perustelut, joissa esitetään ”konkreettisia tietoja” tämän valinnan rajaamisen syistä. Joka tapauksessa kieliä koskevissa yleisissä suuntaviivoissa ja riidanalaisissa kilpailuilmoituksissa esitetyt yksityiskohtaiset perustelut sisältävät sen mukaan tällaisia kriteereitä.

86

Italian tasavalta kiistää nämä väitteet.

87

Unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 107–109 kohdassa, että siitä huolimatta, että unionin toimielimillä on laaja harkintavalta ”virkamiehen tai toimihenkilön viran tai toimen perustamisessa, perustettuun virkaan tai toimeen otettavan virkamiehen tai toimihenkilön valinnassa sekä toimielinten ja työntekijän välisen työsuhteen luonteen osalta”, kyseisten toimielinten on valvottava merkityksellisten säännösten ja määräysten, henkilöstösääntöjen 1d artikla mukaan lukien, noudattamista. Se täsmensi myös, että unionin tuomioistuinten tehtävänä on tarkistaa tarvittaessa, että kilpailuun osallistuville hakijoille mahdollisesti asetetut erityiset kielitaitovaatimukset ovat objektiivisesti perusteltuja ja oikeassa suhteessa yksikön tosiasiallisiin tarpeisiin nähden.

88

Tältä osin on muistutettava ensinnäkin, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin toimielimillä on oltava laaja harkintavalta yksiköidensä järjestämisessä ja erityisesti avoimien virkojen ja toimien osalta asetettujen pätevyysedellytysten määrittämisessä ja, näiden edellytysten perusteella ja yksikön edun mukaisesti, kilpailun järjestämistä koskevien edellytysten ja yksityiskohtaisten sääntöjen määrittämisessä (ks. vastaavasti tuomio 16.10.1975, Deboeck v. komissio, 90/74, EU:C:1975:128, 29 kohta; tuomio 9.2.1984, Fabius v. komissio, 39/83, EU:C:1984:52, 7 kohta ja tuomio 9.10.2008, Chetcuti v. komissio, C‑16/07 P, EU:C:2008:549, 76 kohta). Näin ollen toimielinten – ja myös EPSOn, kun se käyttää toimielinten sille antamia toimivaltuuksia – on voitava määritellä omien tarpeidensa mukaan, minkälaista pätevyyttä kilpailuihin osallistuvilta hakijoilta on edellytettävä, jotta ne voivat järjestää yksikkönsä hyödyllisesti ja järkevästi.

89

Kuten tämän tuomion 66 kohdassa muistutetaan, toimielinten on kuitenkin valvottava sitä, että henkilöstösääntöjen soveltamisessa noudatetaan niiden 1d artiklaa, jossa kielletään kaikenlainen kieleen perustuva syrjintä. Vaikka kyseisen artiklan 6 kohdassa tosin säädetään, että tätä kieltoa on mahdollista rajoittaa, rajoitusten edellytyksenä on, että ne ovat ”objektiivisesti ja tarkoituksenmukaisesti perusteltuja” ja että ne vastaavat ”henkilöstöpolitiikan yleisen edun mukaisia oikeutettuja tavoitteita”.

90

Näin ollen laajaan harkintavaltaan, joka unionin toimielimillä on yksiköidensä järjestämisessä ja joka kuuluu myös EPSOlle tämän tuomion 88 kohdassa tarkoitetuin edellytyksin, on ehdottomasti sovellettava henkilöstösääntöjen 1d artiklassa vahvistettua kehystä, joten kieleen perustuva erilainen kohtelu, joka seuraa kilpailun kieliä koskevan järjestelyn rajaamisesta rajalliseen määrään virallisia kieliä, voidaan hyväksyä vain, jos tällainen rajaaminen on objektiivisesti perusteltua ja oikeassa suhteessa yksikön todellisiin tarpeisiin nähden (ks. vastaavasti tuomio 27.11.2012, Italia v. komissio, C‑566/10 P, EU:C:2012:752, 88 kohta). Näissä olosuhteissa unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 107 kohdassa perustellusti, että EPSOn harkintavalta ei vapauta sitä velvollisuudesta noudattaa muun muassa henkilöstösääntöjen 1d artiklaa.

91

Siltä osin kuin toiseksi on kyse tuomioistuinvalvonnasta, joka unionin yleisen tuomioistuimen on kohdistettava kieleen perustuvaan erilaiseen kohteluun, kuten siihen, joka on seurausta kilpailun toisen kielen valinnan rajaamisesta rajalliseen määrään unionin virallisia kieliä, on muistutettava, että – kuten edellisessä kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä seuraa – tällainen rajaaminen voi periaatteessa olla yksikön edun nojalla oikeutettua edellyttäen, että yksikön etu on objektiivisesti perusteltu ja että edellytetty kielitaidon taso on oikeassa suhteessa yksikön todellisiin tarpeisiin nähden. Lisäksi tästä oikeuskäytännöstä käy ilmi, että kilpailun toisen kielen valintaa rajoittavien sääntöjen on perustuttava ”selkeille, objektiivisille ja ennakoitavissa oleville” kriteereille (ks. vastaavasti tuomio 27.11.2012, Italia v. komissio, C‑566/10 P, EU:C:2012:752, 88 ja 90 kohta).

92

Koska kilpailun toisen kielen valinnan rajaamisen laillisuus riippuu näin ollen henkilöstösääntöjen 1d artiklan mukaisesti siitä, onko rajaaminen oikeutettu ja oikeasuhteinen, ja koska unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan tämä ominaisuus on tuotava esiin selkeiden, objektiivisten ja ennakoitavissa olevien kriteerien avulla, unionin tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 108 ja 109 kohdassa perustellusti, että unionin tuomioistuimilla on toimivalta valvoa, että kilpailun toisen kielen valinnan rajaaminen on objektiivisesti perusteltu ja oikeassa suhteessa yksikön todellisiin tarpeisiin nähden.

93

Siltä osin kuin kyse on väitteestä, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin vaati muun muassa valituksenalaisen tuomion 113 kohdassa virheellisesti ”konkreettisia tietoja” täydentämään riidanalaisissa kilpailuilmoituksissa olevien kilpailun toisen kielen valinnan rajaamista koskevia perusteluita, on täsmennettävä, että kieleen perustuvan erilaisen kohtelun käyttöön ottaneen toimielimen tehtävänä on osoittaa, että tällä erilaisella kohtelulla voidaan vastata niiden tehtävien todellisiin tarpeisiin, joita palvelukseen otettavat henkilöt tulevat hoitamaan. Lisäksi kaikki erityiset kielitaitovaatimukset on suhteutettava tähän intressiin ja niiden on perustuttava selkeille, objektiivisille ja ennakoitavissa oleville kriteereille, joiden avulla hakijat voivat ymmärtää näiden vaatimusten syyt ja unionin tuomioistuimet valvoa niiden lainmukaisuutta (ks. tänään annettu tuomio Espanja v. parlamentti, C‑377/16, 69 kohta).

94

Näin ollen on niin, että jotta unionin yleinen tuomioistuin voi valvoa, ovatko kyseessä olevia kilpailuja sääntelevät säännöt yhteensopivat henkilöstösääntöjen 1d artiklan kanssa, sen tehtävänä oli konkreettisesti tarkastella kyseisiä sääntöjä ja kyseessä olevia erityisiä olosuhteita. Ainoastaan tällaisen tarkastelun avulla voidaan osoittaa, mitä kielitaitoa toimielimet voivat objektiivisesti edellyttää yksikön edun mukaisesti tiettyjen tehtävien tapauksessa ja näin ollen, onko kielten, joita voidaan käyttää näihin kilpailuihin osallistumista varten, valinnan rajaaminen objektiivisesti perusteltua ja oikeassa suhteessa yksikön todellisiin tarpeisiin nähden.

95

Näissä olosuhteissa unionin yleinen tuomioistuin tarkasteli valituksenalaisen tuomion 113 kohdassa perustellusti kysymystä siitä, oliko riidanalaisissa kilpailuilmoituksissa, avoimia kilpailuja koskevissa yleisissä säännöissä tai komission esittämissä todisteissa ”konkreettisia tietoja”, joiden avulla voitiin objektiivisesti osoittaa yksikön etu, jolla tässä asiassa voitiin oikeuttaa kilpailun toisen kielen valinnan rajaaminen.

96

Kolmanneksi ja siltä osin kuin komissio väittää, että kieliä koskevissa yleisissä suuntaviivoissa ja riidanalaisissa kilpailuilmoituksissa oleviin yksityiskohtaisiin perusteluihin sisältyi joka tapauksessa ”selvästikin” selkeitä, objektiivisia ja ennakoitavissa olevia kriteerejä, joiden vuoksi kilpailun toisen kielen valinnan rajaaminen englantiin, ranskaan ja saksaan on oikeutettua, on korostettava yhtäältä, että tämä väitteen tueksi ei esitetty näyttöä, joten se ei voi menestyä.

97

Toisaalta mikäli on katsottava, että komissio pyrkii tällaisella väitteellä asettamaan kyseenalaiseksi arvion, jonka unionin yleinen tuomioistuin teki valituksenalaisen tuomion 110–117 kohdassa avoimia kilpailuja koskevien yleisten sääntöjen sisällöstä, kieliä koskevat yleiset suuntaviivat mukaan lukien, riidanalaisista kilpailuilmoituksista ja komission sille toimittamista muistioista, on muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SEUT 256 artiklasta sekä Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan ensimmäisestä kohdasta ilmenee, että muutosta voidaan hakea vain oikeudellisten kysymysten osalta. Ainoastaan unionin yleinen tuomioistuin on näin ollen toimivaltainen määrittämään merkityksellisen tosiseikaston ja arvioimaan sitä. Sitä tapausta lukuun ottamatta, että tämä tosiseikasto on otettu huomioon vääristyneellä tavalla, tosiseikaston arviointi ei näin ollen ole oikeudellinen kysymys, joka sinänsä kuuluisi unionin tuomioistuimen muutoksenhaun yhteydessä harjoittaman valvonnan piiriin (tuomio 8.11.2016, BSH v. EUIPO, C‑43/15 P, EU:C:2016:837, 50 kohta). Komissio ei kuitenkaan ole vedonnut tosiseikaston vääristyneellä tavalla tapahtuneeseen huomioon ottamiseen.

98

Edellä esitetyn perusteella kolmannen valitusperusteen toinen osa on hylättävä perusteettomana.

99

Komissio väittää, että unionin yleinen tuomioistuin ylitti harjoittamansa tuomioistuinvalvonnan rajat ja korvasi hallinnon tekemän arvioinnin omalla arvioinnillaan valituksenalaisen tuomion 120–144 kohdassa ja erityisesti sen 129–131, 139, 140, 142 ja 146 kohdassa. Komission mukaan unionin yleisen tuomioistuimen piti vain vahvistaa, että EPSOn arvioinnit, jotka liittyivät kilpailun toisen kielen valinnan rajaamiseen englannin, ranskan tai saksan kieliin, olivat mielivaltaisia tai ilmeisen epäasianmukaisia, koska henkilöstöpolitiikan ja kilpailuun osallistuvien hakijoiden pätevyyttä koskevien kriteerien määritteleminen pitää sisällään monitahoisia arviointeja, joiden tuomioistuinvalvonnan on rajoituttava vain mahdollisten ilmeisten arviointivirheiden selvittämiseen.

100

Italian tasavalta kiistää nämä väitteet.

101

Valituksenalaisen tuomion 118–146 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin kumosi komission väitteet, jotka koskivat ensinnäkin sitä, että kolme kieltä, joihin kilpailun toisen kielen valinta riidanalaisissa kilpailuilmoituksissa rajattiin, olivat unionin toimielinten kokouksissa käytettävät pääkielet, toiseksi sitä, että lähes kaikki komission käännökset tehdään näistä kolmesta kielestä, kolmanneksi sitä, että komission virkamiehet ja toimihenkilöt puhuvat eniten näitä kieliä ja neljänneksi sitä, että nämä kielet ovat unionin jäsenvaltioissa laajimmin vieraina kielinä opiskellut ja puhutut kielet.

102

Koska komissio väittää, että unionin yleinen tuomioistuin korvasi perusteettomasti EPSOn arvioinnin omalla arvioinnillaan, on muistutettava, että – kuten tämän tuomion 89 ja 90 kohdassa katsotaan – kun EPSO määrittelee kilpailun kielitaitovaatimukset, sen harkintavaltaa rajoitetaan niiden toimielinten harkintavallan tavoin, joilta EPSO saa tehtävänsä, henkilöstösääntöjen 1d artiklassa asetetuilla vaatimuksilla, joiden mukaan kaiken kieleen perustuvan erilaisen kohtelun on oltava objektiivisesti perusteltua ja oikeassa suhteessa yksikön tosiasiallisiin tarpeisiin nähden.

103

Tämän tuomion 88 kohdassa kerratuista periaatteista tosin johtuu, että unionin yleinen tuomioistuin ei voi korvata omalla arvioinnillaan EPSOn arviointia siltä osin kuin kyse on henkilöstöpolitiikan ja sellaisten pätevyyttä koskevien kriteerien määrittelemisestä, joita kilpailuun osallistuville hakijoille on asetettava yksikön edun vuoksi. Kuten tämän tuomion 91–94 kohdassa todetaan, on kuitenkin niin, että unionin yleisen tuomioistuimen tehtävänä on valvoa EPSOn näissä asioissa tekemiä valintoja sekä oikeudellisten seikkojen että tosiseikkojen osalta varmistaakseen, että kaikki kieleen perustuva erilainen kohtelu kilpailuun osallistuvien hakijoiden välillä on henkilöstösääntöjen 1d artiklan mukaisesti objektiivisesti perusteltua ja oikeassa suhteessa yksikön tosiasiallisiin tarpeisiin ja että EPSOn valinnat perustuvat selkeille, objektiivisille ja ennakoitavissa oleville kriteereille.

104

Kuten unionin tuomioistuin on katsonut, myös monitahoisia arviointeja edellyttävissä tapauksissa unionin tuomioistuinten on paitsi tutkittava esitettyjen todisteiden aineellinen paikkansapitävyys, luotettavuus ja johdonmukaisuus myös tarkistettava, sisältävätkö nämä todisteet kaikki ne merkitykselliset seikat, jotka on otettava huomioon monitahoisen tilanteen arvioinnissa, ja voivatko kyseiset todisteet tukea päätelmiä, jotka niistä on tehty (ks. vastaavasti tuomio 15.2.2005, komissio v. Tetra Laval, C‑12/03 P, EU:C:2005:87, 39 kohta; tuomio 8.12.2011, Chalkor v. komissio, C‑386/10 P, EU:C:2011:815, 54 kohta ja tuomio 6.11.2012, Otis ym., C‑199/11, EU:C:2012:684, 59 kohta).

105

Jotta voidaan selvittää, korvasiko unionin yleinen tuomioistuin valituksenalaisessa tuomiossa EPSOn suorittaman arvioinnin omalla arvioinnillaan ja ylittikö se täten tuomioistuinvalvontansa rajat, on tarkasteltava ensimmäiseksi valituksenalaisen tuomion 120–126, 132–138 ja 141–144 kohtaa, jotka sisältävät unionin yleisen tuomioistuimen pääasialliset perusteet.

106

Valituksenalaisen tuomion 120–122 kohdassa esittämillään perusteilla unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi aluksi komission väitteen, jonka mukaan englanti, ranska ja saksa ovat unionin toimielinten kokouksissa käytettävät pääkielet, koska tämä väite oli ”epämääräinen ja yleinen”. Se katsoi tältä osin muun muassa, että Euroopan unionin tuomioistuimen tai Euroopan parlamentin kieliä koskeva järjestely ei tukenut tätä väitettä. Se lisäsi, että vaikka tämä toteamus pitäisi paikkansa, ilman lisäselvityksiä ei voida olettaa, että hiljattain palvelukseen otettu virkamies, joka ei hallitse yhtäkään kokouksissa käytettävää kieltä, ei kykene olemaan heti toimintakykyinen. Seuraavaksi unionin yleinen tuomioistuin katsoi kyseisen tuomion 123–126 kohdassa, että komission esittämillä tilastoilla kyseisen toimielimen käännöstoimen pääosastolla käännetyistä asiakirjoista ei ole merkitystä, ja totesi muun muassa, että niiden avulla ei voitu tukea toteamusta, jonka mukaan nämä kolme kieltä ovat kaikissa toimielimissä eniten käytetyt kielet. Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi valituksenalaisen tuomion 132–136 kohdassa myös ne vaatimukset, jotka komissio esitti laatimansa sellaisen taulukon perusteella, jossa mainitaan kielet, jotka komission virkamiehet ja toimihenkilöt ovat useimmin ilmoittaneet pääkielikseen. Se katsoi yhtäältä, että tämä taulukko koski vain komission työntekijöitä, ja toisaalta, että tämä tieto tämän toimielimen virkamiesten ja toimihenkilöiden pääkielestä ei joka tapauksessa mahdollistanut heidän puhumiensa kielten osuuksien vahvistamista, koska näillä viimeksi mainituilla on oltava vähintään yhden muun kielen tyydyttävä taito, kuten henkilöstösääntöjen 28 artiklan f alakohdassa edellytetään. Lopuksi unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi valituksenalaisen tuomion 141–144 kohdassa komission esittämät tilastot, joiden mukaan vieraat kielet, joita Euroopan unionissa laajimmin opiskellaan ja puhutaan, ovat englanti, ranska ja saksa, koska näiden tilastojen ei voida olettaa kuvastavan unionin virkamiesten kielitaitoa ja koska joka tapauksessa tämä seikka olisi voinut olla merkityksellinen vain, jos komissio olisi osoittanut, että kyseessä oleva rajaaminen vastasi yksikön etua, mikä ei ollut asian laita.

107

On todettava, että unionin yleinen tuomioistuin arvosteli näissä kohdissa sitä seikkaa, että komission väitteidensä tueksi esittämät tosiseikat eivät tue niihin perustuvia toteamuksia. Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin vain arvioi tämän toimielimen esittämien perusteluiden ja todisteiden merkityksellisyyttä ja johdonmukaisuutta. Sen ei siis voida katsoa korvanneen tässä asiayhteydessä EPSOn arviointia omalla arvioinnillaan.

108

Lisäksi on niin, että koska komissio arvostelee unionin yleistä tuomioistuinta lähinnä siitä, ettei se rajoittunut valvomaan sitä, oliko EPSOn arvioinneissa ilmeinen virhe, on lisättävä, että kun otetaan huomioon tämän tuomion 89, 90 ja 102 kohta, tällaista rajoittumista ei voida perustella millään siltä osin kuin on kyse niiden perusteluiden valvonnasta, joita EPSO esitti kilpailun toisen kielen valinnan rajaamiselle.

109

Siltä osin kuin toiseksi on kyse komission väitteistä, joilla se pyrkii saamaan todettua, että unionin yleinen tuomioistuin ylitti tuomioistuinvalvontansa rajat valituksenalaisen tuomion 127–131, 139 ja 140 kohdassa kun se katsoi, että kilpailun toisen kielen valinnan rajaamista englannin, ranskan tai saksan kieliin ei missään tapauksessa voida perustella sillä, että komission esittämistä tiedoista käy ilmi muun muassa huomattava ero englannin kielen ja ranskan ja erityisesti saksan kielten käytön välillä, on katsottava, että nämä väitteet koskevat valituksenalaisen tuomion kohtia, joissa käsitellään ylimääräisiä perusteluita.

110

Näin ollen on niin, että vaikka unionin yleinen tuomioistuin olisi ylittänyt tuomioistuinvalvontansa rajat kyseisissä kohdissa suoritetun arvioinnin yhteydessä, tällainen seikka ei joka tapauksessa voisi johtaa tämän tuomion 57 ja 61 kohdassa kerratun oikeuskäytännön mukaisesti valituksenalaisen tuomion kumoamiseen. Tämän tuomion 109 kohdassa tarkoitetut väitteet ovat siis tehottomia.

111

Näin ollen kolmannen valitusperusteen kolmas osa on osittain hylättävä perusteettomana ja osittain hylättävä tehottomana.

112

Edellä esitetyn perusteella kolmas valitusperuste on osittain hylättävä perusteettomana ja osittain hylättävä tehottomana.

113

Komissio väittää, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen todetessaan valituksenalaisen tuomion 183–185 kohdassa 27.11.2012 annetun tuomion Italia v. komissio (C‑566/10 P, EU:C:2012:752) 68 ja 69 kohdasta tekemänsä laajentavan tulkinnan perusteella, että asetusta N:o 1/58 sovellettiin täysimääräisesti kilpailuihin osallistuvien hakijoiden ja EPSOn väliseen yhteydenpitoon. Komission mukaan tämän viimeksi mainitun tuomion kyseiset kohdat liittyvät vain velvollisuuteen julkaista kilpailuilmoitukset kaikilla unionin virallisilla kielillä. Komissio katsoo, että vaikka unionin tuomioistuin totesi, että kilpailuun osallistuvat hakijat eivät ole täysin asetuksen N:o 1/58 soveltamisalan ulkopuolella, se katsoi kuitenkin, että heihin sovelletaan henkilöstösääntöjä. Näin ollen unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt myöntää, että henkilöstösääntöjen 1d artiklan nojalla kilpailun yhteydenpidossa käytettäviä kieliä voitiin tarvittaessa rajata.

114

Italian tasavalta kiistää nämä väitteet.

115

Muistutettuaan valituksenalaisen tuomion 183 kohdassa aiemmin todenneensa, että asetusta N:o 1/58 ei voida soveltaa yhtäältä unionin toimielinten ja toisaalta niiden virkamiesten ja toimihenkilöiden, joihin virkamiehiksi ja toimihenkilöiksi hakijat on rinnastettava, välisiin suhteisiin, unionin yleinen tuomioistuin jatkoi päättelyään seuraavasti:

116

Koska unionin yleisen tuomioistuimen mukaan asetuksella N:o 1/58 säädellään hakijoiden ja EPSOn välistä yhteydenpitoa, se katsoi valituksenalaisen tuomion 188 kohdassa, että riidanalaisilla kilpailuilmoituksilla rikottiin kyseistä asetusta siltä osin kuin niissä asetettiin hakijoille velvollisuus kommunikoida EPSOn kanssa valitsemallaan kielellä, jonka oli oltava joko englanti, ranska tai saksa.

117

Koska tämän valitusperusteen mukaan unionin yleinen tuomioistuin tulkitsi 27.11.2012 annettua tuomiota Italia v. komissio (C‑566/10 P, EU:C:2012:752) virheellisellä tavalla, on muistutettava, että unionin tuomioistuimen kyseisessä tuomiossa esittämä päättely jakautui kahteen osaan. Yhtäältä kyseisen tuomion 62–78 kohdassa arvioitiin Italian tasavallan valitusperusteet, jotka koskivat sitä, että kyseessä olleita kilpailuilmoituksia ei ollut julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä kaikilla unionin virallisilla kielillä. Toisaalta unionin tuomioistuin lausui kyseisen tuomion 79–98 kohdassa valitusperusteista, jotka koskivat sitä, että näissä kilpailuilmoituksissa edellytettiin, että kilpailun toiseksi kieleksi, hakijoiden ja EPSOn välisen yhteydenpidon kieleksi ja kilpailun kokeissa käytettäväksi kieleksi oli valittava joko englanti, ranska tai saksa.

118

Unionin tuomioistuin tosin katsoi 27.11.2012 antamansa tuomion Italia v. komissio (C‑566/10 P, EU:C:2012:752) 68 ja 69 kohdassa, että koska riidanalaisissa kilpailuilmoituksissa tarkoitettujen toimielinten työjärjestyksissä ei ollut erityisiä virkamiehiin ja toimihenkilöihin sovellettavia asetuksentasoisia säännöksiä, minkään säädöksen perusteella ei voitu päätellä, että toimielinten ja niiden virkamiesten ja toimihenkilöiden väliset suhteet olisi suljettu täysin asetuksen N:o 1/58 soveltamisalan ulkopuolelle. Unionin tuomioistuin päätteli tästä, että tätä toteamusta oli sovellettava sitäkin suuremmalla syyllä toimielinten ja ulkoisiin kilpailuun osallistuvien hakijoiden välisiin suhteisiin.

119

On kuitenkin korostettava, että kuten kyseisen tuomion 62–78 kohdasta käy ilmi, unionin tuomioistuin ei esittänyt tätä täsmennystä asetuksen N:o 1/58 soveltamisalasta toimielinten ja kilpailuun osallistuvien hakijoiden välisissä suhteissa EPSOn ja hakijoiden välisestä yhteydenpidosta, vaan kilpailuilmoitusten julkaisukielistä. Unionin tuomioistuin katsoi täten kyseisen tuomion 71 kohdassa, että asiassa riidanalaisina olleet kilpailuilmoitukset olisi pitänyt julkaista kokonaisuudessaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä kaikilla unionin virallisilla kielillä henkilöstösääntöjen liitteessä III olevan 1 artiklan 2 kohdan mukaisesti, luettuna yhdessä asetuksen N:o 1/58 5 artiklan kanssa.

120

Sitä vastoin esittämiensä perustelujen osassa, jossa unionin tuomioistuin arvioi, onko kilpailun toisen kielen valinnan rajaaminen englannin, ranskan tai saksan kieliin ja muun muassa edellytys, jonka mukaan nämä kolme kieltä olivat ainoat kyseessä olevissa kilpailuilmoituksissa hyväksytyt yhteydenpidon kielet, lainmukaisia, unionin tuomioistuin katsoi 27.11.2012 annetun tuomion Italia v. komissio (C‑566/10 P, EU:C:2012:752) 88 kohdassa, että unionin henkilöstövalintamenettelyissä voidaan hyväksyä erilainen kohtelu kilpailujen kieliä koskevien järjestelyjen osalta henkilöstösääntöjen 1d artiklan 6 kohdan mukaisesti, jos se on objektiivisesti ja tarkoituksenmukaisesti perusteltu henkilöstöpolitiikan yleisen edun mukaisella oikeutetulla tavoitteella. Tästä kohdasta johtuu näin ollen, että unionin henkilöstövalintamenettelyissä toimielimille ei voida asettaa velvollisuuksia, joilla ylitetään henkilöstösääntöjen 1d artiklassa asetetut vaatimukset.

121

Näin ollen ja kuten julkisasiamies ratkaisuehdotuksensa 124 kohdassa katsoi, koska unionin tuomioistuin on lausunut kilpailuihin osallistuvien hakijoiden ja EPSOn välistä yhteydenpitoa varten edellytettyjä kieliä koskevasta kysymyksestä vain 27.11.2012 annetun tuomion Italia v. komissio (C‑566/10 P, EU:C:2012:752) 79–98 kohdassa, unionin yleinen tuomioistuin ei voinut pätevästi katsoa kyseisen tuomion 68 ja 69 kohdan perusteella valituksenalaisen tuomion 184 ja 185 kohdassa, että unionin tuomioistuin oli katsonut, että kielet, joita tässä yhteydenpidossa voitiin käyttää, määräytyivät asetuksen N:o 1/58 2 artiklan mukaisesti.

122

Näin ollen se päättely on virheellinen, jonka unionin yleinen tuomioistuin esitti valituksenalaisen tuomion 184–188 kohdassa todetakseen analogisesti – kuten unionin tuomioistuin oli jo todennut kilpailuilmoitusten julkaisemisen asiayhteydessä – että asetuksella N:o 1/58 säänneltiin EPSOn ja kilpailuihin osallistuvien hakijoiden välistä yhteydenpitoa varten edellytettyjen virallisten kielten rajoittamisia.

123

On kuitenkin katsottava, että valituksenalaisen tuomion 204–211 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin lähinnä lisäsi, että joka tapauksessa syillä, jotka esitettiin yhteydenpidossa käytettävien kielten valinnan oikeuttamiseksi, ei voitu oikeuttaa henkilöstösääntöjen 1d artiklan 1 ja 6 kohdassa tarkoitetulla tavalla yhteydenpidossa EPSOn kanssa käytettävien kielten valinnan rajaamista.

124

Tältä osin on niin, että vaikkei ole poissuljettua, että yksikön edulla voitaisiin perustella kilpailun toisen kielen valinnan rajaamista rajalliseen määrään virallisia kieliä, joita unionissa osataan laajimmin (ks. analogisesti tuomio 9.9.2003, Kik v. SMHV, C‑361/01 P, EU:C:2003:434, 94 kohta), myös luonteeltaan avoimissa kilpailuissa, kuten kilpailussa, josta oli kyse ”Avointa kilpailua koskevassa ilmoituksessa – EPSO/AD/276/14 – Hallintovirkamiehet (AD 5)” tällaisen rajaamisen on kuitenkin, kun otetaan huomioon tämän tuomion 92 ja 93 kohdassa muistutetut vaatimukset, ehdottomasti perustuttava seikkoihin, jotka sekä kilpailuun osallistuvat hakijat että unionin tuomioistuimet voivat objektiivisesti tarkistaa ja joilla voidaan oikeuttaa kielitaitovaatimus, jonka on oltava oikeassa suhteessa yksikön tosiasiallisiin tarpeisiin nähden.

125

Koska kilpailuilmoituksissa ei esitetä tällaisia seikkoja, joiden avulla voitaisiin todeta, minkä vuoksi hakijoiden ja EPSOn välisessä yhteydenpidossa käytettävän kielen valinnan rajaaminen johonkin niistä kolmesta kielestä, jotka oli valittu kilpailun toiseksi kieleksi, on perusteltua, nämä kilpailuilmoitukset tehtiin henkilöstösääntöjen 1d artiklan 1 ja 6 kohdan vastaisesti. Täten unionin yleisen tuomioistuimen oli joka tapauksessa hyväksyttävä Italian tasavallan kanne siltä osin kuin siinä oli kyse tästä rajaamisesta.

126

Näin ollen tämän tuomion 122 kohdassa kuvailtu oikeudellinen virhe valituksenalaisessa tuomiossa ei voi johtaa siihen, että kyseinen tuomio kumotaan.

127

Neljäs valitusperuste on siis hylättävä, ja kaiken edellä esitetyn valossa valitus on hylättävä.

128

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan mukaan, jota saman työjärjestyksen 184 artiklan 1 kohdan nojalla sovelletaan valituksen käsittelyyn, asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.

129

Koska Italian tasavalta on vaatinut, että komissio velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, ja koska komissio on hävinnyt asian, se on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

130

Työjärjestyksen 140 artiklan, jota sovelletaan työjärjestyksen 184 artiklan 1 kohdan nojalla myös valituksen käsittelyyn, 1 kohdassa määrätään, että jäsenvaltiot ja toimielimet, jotka ovat asiassa väliintulijoina, vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan. Tämän määräyksen mukaisesti on päätettävä, että Espanjan kuningaskunta vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (suuri jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: