–

Portugalin valtio, asiamiehenään M. E. Duarte Rodrigues,

–

Portugalin hallitus, asiamiehinään L. Inez Fernandes, M. Figueiredo ja S. Jaulino,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään P. Costa de Oliveira ja K.-P. Wojcik,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta ja vakuuttamisvelvollisuuden voimaansaattamista koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 30.12.1983 annetun toisen neuvoston direktiivin 84/5/ETY (EYVL 1984, L 8, s. 17), sellaisena kuin se on muutettuna 11.5.2005 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2005/14/EY (EUVL 2005, L 149, s. 14) (jäljempänä toinen direktiivi), ja moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 14.5.1990 annetun kolmannen neuvoston direktiivin 90/232/ETY (EYVL 1990, L 129, s. 33; jäljempänä kolmas direktiivi) tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat José Joaquim Neto de Sousa ja Portugalin valtio ja jossa on kyse väitetystä unionin oikeuden rikkomisesta, johon Supremo Tribunal de Justiçan (ylin tuomioistuin, Potugali) on väitetty syyllistyneen.

3

Moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavasta vakuutuksesta ja vakuuttamisvelvollisuuden voimaansaattamisesta 16.9.2009 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2009/103/EY (EUVL 2009, L 263, s. 11) on kumottu moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta ja vakuuttamisvelvollisuuden voimaansaattamista koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 24.4.1972 annettu neuvoston direktiivi 72/166/ETY (EYVL 1972, L 103, s. 1; jäljempänä ensimmäinen direktiivi) sekä toinen ja kolmas direktiivi. Kun otetaan huomioon pääasiaan liittyvien tosiseikkojen tapahtumahetki, kumotut direktiivit on kuitenkin otettava huomioon.

4

Ensimmäisen direktiivin 3 artiklan 1 kohdassa säädettiin seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on toteutettava – – tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että sellaisten ajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta on otettu liikennevakuutus, joilla on pysyvä kotipaikka sen alueella. Vakuutetun vastuun laajuus sekä vakuutusturvan ehdot määräytyvät näiden toimenpiteiden mukaisesti.”

5

Toisen direktiivin 1 artiklan 1 kohdassa säädettiin seuraavaa:

”[Ensimmäisen direktiivin] 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun liikennevakuutuksen on aina katettava sekä omaisuusvahingot että henkilövahingot.”

6

Kyseisen direktiivin 3 artiklan sanamuoto oli seuraava:

”Vakuutetun henkilön, kuljettajan tai muun sellaisen vahingonkorvauslainsäädännön mukaan onnettomuudesta vastuussa olevan henkilön, jonka vastuun varalle on otettu 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu vakuutus, perheenjäseniltä ei saa sukulaisuussuhteen perusteella evätä heidän henkilövahinkojensa korvaamista tästä vakuutuksesta.”

7

Kolmannen direktiivin 1 artiklassa säädettiin seuraavaa:

”– – [Ensimmäisen direktiivin] 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta vakuutuksesta on korvattava ajoneuvon käytöstä kaikille matkustajille paitsi kuljettajalle aiheutuneet henkilövahingot – –.

– –”

8

Pakollista liikennevakuutusta koskevan 31.12.1985 annetun asetuksen nro 522/85 (Decreto-Lei no 522/85 – Seguro Obrigatório de Responsabilidade Civil Automóvel), sellaisena kuin se on muutettuna 19.5.1994 annetulla asetuksella nro 130/94 (Decreto-Lei no 130/94) (jäljempänä asetus nro 522/85), 7 §:n 1 momentissa säädetään, että moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavan pakollisen vakuutuksen (jäljempänä pakollinen vakuutus) ulkopuolelle jäävät vakuutetun ajoneuvon kuljettajalle aiheutuneet henkilövahingot.

9

Asetuksen nro 522/85 7 §:n 3 momentista seuraa, että jos liikennevahingosta aiheutuu muun muassa ajoneuvon kuljettajan ja vakuutuksenottajan puolison kuolema, vakuutusturvan ulkopuolelle jäävät myös liikennevahingosta vastuussa olevalle henkilölle aiheutuneet kaikki muut vahingot kuin omaisuusvahingot.

10

Siviilikoodeksin 483 §:n mukaan sen, joka vastoin lakia loukkaa tahallisesti tai piittaamattomuudellaan toisen oikeutta, on korvattava vahinkoa kärsineelle kyseisestä oikeuksien loukkaamisesta aiheutuneet vahingot.

11

Kyseisen koodeksin 495 §:n 3 momentissa säädetään, että kuoleman tai ruumiinvamman osalta oikeus korvauksiin on myös niillä, jotka voivat vedota vahingonkärsijän elatusvelvollisuuteen, sekä niillä, joita kohtaan vahingonkärsijällä oli sellainen elatusvelvollisuus, jonka täyttämiseen häntä ei olisi voitu oikeudellisesti velvoittaa.

12

Ajoneuvon, jota kuljetti Neto de Sousa ja joka oli Zurich-vakuutusyhtiön vakuuttama, ja toisen ajoneuvon kesken tapahtui Paredesissa (Portugali) liikennevahinko 3.12.2005. Neto de Sousan, joka oli menettänyt ajoneuvonsa hallinnan, todettiin olevan vastuussa kyseisestä onnettomuudesta. Kyseisessä ajoneuvossa oli matkustajana Ana Cristina da Rocha Carvalho, Neto de Sousan puoliso, joka kuoli kyseisen liikennevahingon seurauksena.

13

Neto de Sousa nosti Zurichia vastaan kanteen Tribunal Judicial de Paredesissa (Paredesin alueellinen tuomioistuin, Portugali) vaatien, että kyseinen vakuutusyhtiö on velvoitettava korvaamaan hänelle 335700 euroa korkoineen korvauksena 3.12.2005 tapahtuneen liikennevahingon seurauksena aiheutuneista omaisuus- ja henkilövahingoista. Hän väitti tältä osin muun muassa, ettei asetuksen nro 522/85 7 §:n 3 momentissa suljeta pois liikennevahingosta vastuussa olevalle henkilölle maksettavia korvauksia.

14

Tribunal Judicial de Paredes hylkäsi Neto de Sousan vaatimuksen omaisuusvahinkojen korvaamisesta sillä perusteella, ettei se pystynyt määrittämään, millaiset Neto de Sousan tulot, menot ja kulut olivat, eikä sitä, miten edesmennyt osallistui tai olisi jatkossa osallistunut puolisoiden tuloihin. Kyseinen tuomioistuin hylkäsi myös vaatimuksen muiden kuin omaisuusvahinkojen korvaamisesta sillä perusteella, että kyseiset korvaukset on suljettu pois asetuksen nro 522/85 7 §:n 3 momentin nojalla.

15

Neto de Sousa valitti kyseisestä tuomiosta Tribunal da Relação do Portoon (Porton muutoksenhakutuomioistuin, Portugali) ainoastaan omaisuusvahinkojen korvaamisen osalta. Kyseinen tuomioistuin hylkäsi valituksen todeten pääasiallisesti, ettei Neto de Sousalla ollut oikeutta korvauksiin, koska hän oli vastuussa oleva kuljettaja liikennevahingossa, jossa hänen puolisonsa, joka oli matkustajana hänen kuljettamassaan ajoneuvossa, menetti henkensä.

16

Neto de Sousa valitti Supremo Tribunal de Justiçaan (ylin tuomioistuin, Portugali) toistaen väitteensä, jonka mukaan asetuksessa nro 522/85 ei suljeta pois omaisuusvahinkoja, jotka ovat aiheutuneet vastuussa olevalle kuljettajalle liikennevahingosta, jossa hänen puolisonsa on kuollut, ja väittäen, että evätessään häneltä oikeuden korvauksiin hänen liikennevahingon seurauksena kulkuneuvon matkustajana olleen puolisonsa kuoleman johdosta aiheutuneista omaisuusvahingoista Tribunal da Relação do Porto rikkoi kyseisen asetuksen 7 §:n 3 momenttia. Neto de Sousa vaati myös kyseistä tuomioistuinta esittämään SEUT 267 artiklan mukaisesti unionin tuomioistuimelle ennakkoratkaisukysymyksen, joka koskee sitä, ovatko toisen ja kolmannen direktiivin säännökset esteenä tällaisen vahingon korvaamiselle.

17

Supremo Tribunal de Justiça hylkäsi valituksen. Se totesi pääasiallisesti, että Neto de Sousan oikeutta korvaukseen säänneltiin sekä siviilikoodeksin 495 §:n 3 momentissa että kyseisen koodeksin 483 §:ssä, että kyseinen oikeus synnytti oikeusaseman korvauksia vaativalle eikä vainajalle, ja että Neto de Sousa on tuottamuksellisella menettelyllään loukannut omia oikeuksiaan. Kyseinen tuomioistuin totesi, että sibi imputat -periaatteen mukaisesti siviilikoodeksin 495 §:n 3 momentissa säädetty oikeus ei kuulu sille, joka on yksin vastuussa liikennevahingosta, jossa hänen puolisonsa, joka oli matkustajana hänen kuljettamassaan ajoneuvossa, on kuollut, ja näin ollen Neto de Sousalle ei ole maksettava korvauksia.

18

Supremo Tribunal de Justiça totesi ennakkoratkaisupyynnön esittämisestä pääasiallisesti, että toisessa ja kolmannessa direktiivissä määritetään pakollinen vakuutusjärjestelmä jättämällä siviilioikeudellinen vastuu kansallisessa oikeudessa säädettäväksi ja että vaikka matkustajien osalta kyseisellä järjestelmällä puututaan jossain määrin kansalliseen oikeuteen, asetuksen nro 522/85 säännökset eivät voi johtaa sellaisen kansallisen siviilioikeudellista vastuuta koskevan järjestelmän soveltamatta jättämiseen kuin siviilikoodeksin 495 §:n 3 momentissa on säädetty.

19

Neto de Sousa nosti Tribunal da Comarca do Porto Estessä (Penafiel) (Porto Esten alueen (Penafiel) ensimmäisen asteen tuomioistuin, Portugali) vahvistuskanteen Portugalin valtiota vastaan katsoen, että vastaaja on velvoitettava maksamaan hänelle 245700 euron suuruinen summa korkoineen korvauksena hänelle aiheutuneesta vahingosta, joka on seurausta Supremo Tribunal de Justiçan tekemästä oikeudellisesta virheestä sen hylätessä hänen valituksensa.

20

Koska Tribunal da Comarca do Porto Este (Penafiel), hylkäsi Neto de Sousan kanteen, tämä teki valituksen Tribunal da Relação do Portoon väittäen muun muassa, että Supremo Tribunal de Justiça tulkitsi väärin toisen direktiivin 3 artiklaa ja kolmannen direktiivin 1 artiklaa, joilla taataan muille moottoriajoneuvon matkustajille kuin kuljettajalle aiheutuneiden henkilövahinkojen korvaaminen, ja jätti täyttämättä SEUT 267 artiklasta johtuvan velvollisuutensa. Neto de Sousa vaati myös Tribunal da Relação do Portoa esittämään unionin tuomioistuimelle SEUT 267 artiklan mukaisesti tämän tuomion 16 kohdassa tarkoitetun kysymyksen.

21

Ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin toteaa, ettei Supremo Tribunal de Justiça lausunut siitä kysymyksestä, onko kuolleelle matkustajalle maksettava korvauksia, vaan siitä, onko Neto de Sousalle maksettava korvauksia, kun otetaan huomioon se tosiseikka, että hän on vastuussa liikennevahingosta. Ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin toteaa, että määritettäessä sitä, olisiko Supremo Tribunal de Justiça saanut jättää esittämättä ennakkoratkaisukysymyksen unionin tuomioistuimelle, on ensin varmistettava, olivatko unionin oikeuden säännökset ja määräykset, joihin sen käsiteltävänä olevassa asiassa vedottiin, selkeitä ja yksiselitteisiä.

22

Tässä tilanteessa Tribunal da Relação do Porto on päättänyt lykätä asian ratkaisua ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Ovatko [toisen ja kolmannen direktiivin] säännökset esteenä sellaiselle kansalliselle lainsäädännölle, jossa säädetään liikennevahingosta vastuussa olevan kuljettajan omaisuusvahinkojen korvaamisesta, kun kuljettajan ajoneuvossa matkustajana ollut puoliso kuolee, asetuksen [nro 522/85] 7 §:n 3 momentin mukaisesti?”

23

Aluksi on muistutettava, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kansallisten tuomioistuinten ja unionin tuomioistuimen välille SEUT 267 artiklalla luodussa yhteistyömenettelyssä unionin tuomioistuimen tehtävänä on antaa kansalliselle tuomioistuimelle hyödyllinen vastaus, jonka perusteella kansallinen tuomioistuin voi ratkaista siinä vireillä olevan asian. Unionin tuomioistuimen on tämän vuoksi tarvittaessa muotoiltava sille esitetyt kysymykset uudelleen. Unionin tuomioistuin saattaa myös joutua ottamaan huomioon sellaisia unionin oikeuden normeja, joihin kansallinen tuomioistuin ei ole ennakkoratkaisukysymyksessään viitannut (tuomio 1.2.2017, Município de Palmela, C‑144/16, EU:C:2017:76, 20 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

24

Käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisupyynnöstä käy ilmi, että tuomiossa, jossa sen väitetään rikkoneen toisen ja kolmannen direktiivin säännöksiä, Supremo Tribunal de Justiça totesi, että sovellettava Portugalin oikeus, erityisesti siviilikoodeksin 483 § ja 495 §:n 3 momentti ovat esteenä sille, että Neto de Sousa saisi korvauksia, joita hän vaatii.

25

Näissä olosuhteissa esitetty kysymys on ymmärrettävä siten, että sillä pyritään selvittämään, onko unionin säännöstöä pakollisen vakuutuksen osalta tulkittava siten, että se on esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jossa suljetaan pois moottoriajoneuvon kuljettajan, joka on tuottamuksellisesti vastuussa liikennevahingosta, jonka seurauksena hänen ajoneuvossa matkustajana ollut puolisonsa on kuollut, oikeus korvaukseen omaisuusvahingosta, joka on aiheutunut kyseisen kuoleman johdosta.

26

Tässä yhteydessä on huomattava aluksi, että ensimmäisen ja toisen direktiivin johdanto-osista ilmenee, että direktiiveillä pyritään ensinnäkin sekä ajoneuvojen, joiden pysyvä kotipaikka on Euroopan unionin alueella, että niiden kyydissä olevien henkilöiden vapaan liikkuvuuden varmistamiseen ja toiseksi sen takaamiseen, että näillä ajoneuvoilla aiheutetuista vahingoista kärsineet saavat samanlaisen kohtelun riippumatta siitä, missä unionin alueella onnettomuus on tapahtunut (tuomio 9.6.2011, Ambrósio Lavrador ja Olival Ferreira Bonifácio, C‑409/09, EU:C:2011:371, 23 kohta ja tuomio 23.10.2012, Marques Almeida, C‑300/10, EU:C:2012:656, 26 kohta).

27

Ensimmäisessä direktiivissä, sellaisena kuin se on täydennettynä toisella ja kolmannella direktiivillä, asetetaan näin ollen jäsenvaltioille velvollisuus varmistaa, että sellaisten moottoriajoneuvojen, joilla on pysyvä kotipaikka jäsenvaltion alueella, käyttöön liittyvän vastuun varalta on otettu liikennevakuutus, ja tarkennetaan erityisesti, minkälaatuiset vahingot ja ketkä kolmannet vahingonkärsijät vakuutuksen on katettava (tuomio 23.10.2012, Marques Almeida, C‑300/10, EU:C:2012:656, 27 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

28

On kuitenkin muistettava, että moottoriajoneuvoja käyttämällä kolmansille aiheutettuihin vahinkoihin liittyvää vastuuta koskeva vakuuttamisvelvollisuus on eri asia kuin se, kuinka laajalti heille korvataan tällainen vahinko vakuutetun vahingonkorvausvastuun perusteella. Ensin mainittu määritellään ja taataan unionin oikeudessa, kun taas toisesta säädetään pääasiallisesti kansallisessa oikeudessa (tuomio 17.3.2011, Carvalho Ferreira Santos, C‑484/09, EU:C:2011:158, 31 kohta ja tuomio 23.10.2012, Marques Almeida, C‑300/10, EU:C:2012:656, 28 kohta).

29

Tältä osin unionin tuomioistuin on jo katsonut, että ensimmäisen, toisen ja kolmannen direktiivin tarkoituksesta sekä niiden sanamuodosta seuraa, ettei niillä pyritä yhdenmukaistamaan jäsenvaltioiden vahingonkorvausvastuusäännöstöä ja että nykyisin voimassa olevan unionin oikeuden mukaan jäsenvaltiot voivat vapaasti päättää, millaista vahingonkorvausvastuusäännöstöä sovelletaan sellaisiin vahinkotapahtumiin, jotka ovat aiheutuneet ajoneuvojen käyttämisestä (tuomio 23.10.2012, Marques Almeida, C‑300/10, EU:C:2012:656, 29 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

30

Jäsenvaltioiden on näin ollen taattava se, että kansallisen oikeuden mukainen moottoriajoneuvojen käytöstä johtuva vahingonkorvausvastuu katetaan edellä mainittujen kolmen direktiivin säännösten mukaisella vakuutuksella (tuomio 23.10.2012, Marques Almeida, C‑300/10, EU:C:2012:656, 30 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

31

Niiden on käyttäessään tätä toimivaltaansa lisäksi noudatettava unionin oikeutta, eivätkä kansallisen vahingonkorvausoikeuden säännökset, jotka sääntelevät ajoneuvon käyttämisestä aiheutuvien vahinkojen korvaamista, saa poistaa ensimmäisen, toisen ja kolmannen direktiivin tehokasta vaikutusta (ks. vastaavasti tuomio 23.10.2012, Marques Almeida, C‑300/10, EU:C:2012:656, 31 kohta).

32

Unionin tuomioistuin on jo todennut, että kyseisiltä direktiiveiltä riistetään tehokas vaikutus, jos kansallisessa säännöstössä yleisin ja abstraktein kriteerein joko evätään uhrilta oikeus saada korvausta pakollisesta liikennevakuutuksesta tai rajoitetaan tätä oikeutta suhteettomasti yksinomaan sillä perusteella, että uhri on myötävaikuttanut vahingon syntymiseen (tuomio 9.6.2011, Ambrósio Lavrador ja Olival Ferreira Bonifácio, C‑409/09, EU:C:2011:371, 29 kohta ja tuomio 23.10.2012, Marques Almeida, C‑300/10, EU:C:2012:656, 32 kohta).

33

Käsiteltävässä asiassa on kuitenkin todettava, ettei Neto de Sousan oikeus korvaukseen riipu moottoriajoneuvon käyttöön liittyvän vahingonkorvausvastuun laajuuden rajoittamisesta vakuutussäännöksillä vaan sovellettavasta kansallisesta vahingonkorvausjärjestelmästä.

34

Käsiteltävässä asiassa kyseessä olevalla kansallisella lainsäädännöllä, sellaisena kuin Supremo Tribunal de Justiça on sitä on tulkinnut, liikenneonnettomuudesta vastuussa olevalta moottoriajoneuvon kuljettajalta suljetaan pois oikeus saada korvausta kyseisen onnettomuuden johdosta itselleen aiheutuneesta vahingosta.

35

Kyseisellä lainsäädännöllä ei voida rajoittaa vakuutetun liikennevakuutuksen kattavuutta kolmansille aiheutettuihin vahinkoihin liittyvän vastuun osalta (ks. analogisesti tuomio 23.10.2012, Marques Almeida, C‑300/10, EU:C:2012:656, 35 kohta).

36

Näissä olosuhteissa on todettava, ettei pääasiassa kyseessä oleva kansallinen lainsäädäntö vaikuta unionin oikeudessa säädettyyn takeeseen siitä, että kansallisen oikeuden mukaan sovellettava moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvä vahingonkorvausvastuu katetaan ensimmäisen, toisen ja kolmannen direktiivin säännösten mukaisella vakuutuksella (ks. analogisesti tuomio 23.10.2012, Marques Almeida, C‑300/10, EU:C:2012:656, 38 kohta).

37

Tätä toteamusta ei voida kyseenalaistaa sillä, että Neto de Sousalle aiheutuneet omaisuusvahingot ovat seurausta hänen vaimonsa, joka oli matkustajana hänen kuljettamassaan liikennevahingon aiheuttaneessa ajoneuvossa, kuolemasta. Ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen toimittamat tiedot viittaavat siihen, ettei käsiteltävä asia koske onnettomuuteen liittyvän ajoneuvon matkustajana olleen vahinkoa kärsineen uhrin oikeutta korvauksiin vaan kyseisestä onnettomuudesta vastuussa olevan vahinkoa kärsineen kuljettajan oikeutta korvauksiin.

38

Edellä esitetyn perusteella esitettyyn kysymykseen on vastattava, että ensimmäistä, toista ja kolmatta direktiiviä on tulkittava siten, etteivät ne ole esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jossa suljetaan pois moottoriajoneuvon kuljettajan, joka on vastuussa omasta syystään liikennevahingosta, jonka seurauksena hänen kyseisessä ajoneuvossa matkustajana ollut puolisonsa on kuollut, oikeus korvaukseen omaisuusvahingosta, joka on aiheutunut kyseisen kuoleman johdosta.

39

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kuudes jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

Moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta ja vakuuttamisvelvollisuuden voimaansaattamista koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 24.4.1972 annettua neuvoston direktiiviä 72/166/ETY, moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 30.12.1983 annettua toista neuvoston direktiiviä 84/5/ETY, sellaisena kuin se on muutettuna 11.5.2005 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2005/14/EY, ja moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 14.5.1990 annettua kolmatta neuvoston direktiiviä 90/232/ETY on tulkittava siten, etteivät ne ole esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jossa suljetaan pois moottoriajoneuvon kuljettajan, joka on vastuussa omasta syystään liikennevahingosta, jonka seurauksena hänen kyseisessä ajoneuvossa matkustajana ollut puolisonsa on kuollut, oikeus korvaukseen omaisuusvahingosta, joka on aiheutunut kyseisen kuoleman johdosta.