1

Valituksellaan mobile.de GmbH, aiemmin mobile.international GmbH, vaatii kumottavaksi unionin yleisen tuomioistuimen 12.5.2016 antaman tuomion mobile.international v. EUIPO – Rezon (mobile.de) (T‑322/14 ja T‑325/14, ei julkaistu, EU:T:2016:297; jäljempänä valituksenalainen tuomio), jolla hylättiin sen molemmat kumoamiskanteet Euroopan unionin teollisoikeuksien viraston (EUIPO) ensimmäisen valituslautakunnan 9.1.2014 antamasta päätöksestä (asia R 922/2013-1) ja 13.2.2014 antamasta päätöksestä (asia R 951/2013-1) (jäljempänä riidanalaiset päätökset), jotka koskivat kahta mobile.internationalin ja Rezon OOD:n välistä mitättömyysmenettelyä.

2

Euroopan unionin tavaramerkistä 26.2.2009 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 207/2009 (EUVL 2009, L 78, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna 16.12.2015 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) 2015/2424 (EUVL 2015, L 341, s. 21; jäljempänä asetus N:o 207/2009), 8 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Aikaisemman tavaramerkin haltijan vastustuksesta tavaramerkkiä ei rekisteröidä:

– –

2.   Edellä 1 kohdassa ’aikaisemmalla tavaramerkillä’ tarkoitetaan:

– –”

3

Asetuksen N:o 207/2009 15 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jos [EU-tavaramerkin] haltija ei viiden vuoden kuluessa rekisteröinnistä ole ottanut unionissa tavaramerkkiä tosiasialliseen käyttöön tavaroissa tai palveluissa, joita varten se on rekisteröity, tai jos tällainen käyttö on ollut viisi vuotta yhtäjaksoisesti keskeytyneenä eikä käyttämättä jättämiseen ole pätevää syytä, [EU-tavaramerkkiin] sovelletaan tässä asetuksessa säädettyjä seuraamuksia.

Ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettua käyttöä on myös seuraava:

– –”

4

Tämän asetuksen 53 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”[EU-tavaramerkki] julistetaan mitättömäksi [EUIPO:lle] tehdyllä vaatimuksella – –:

– –”

5

Kyseisen asetuksen 54 artikla koskee käytön sallimisesta johtuvaa vanhentumista.

6

Saman asetuksen 57 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Tutkiessaan menettämis- tai mitättömyysvaatimusta [EUIPO] pyytää, niin usein kun on tarpeen, osapuolia esittämään asettamassaan määräajassa sen itsensä niille osoittamia ilmoituksia tai muiden osapuolien tiedonantoja koskevia huomautuksia.

2.   Mitättömyysmenettelyssä osapuolena olevan, aikaisemman [EU-tavaramerkin] haltijan on [EU-tavaramerkin] haltijan pyynnöstä toimitettava todisteet siitä, että mitättömyysvaatimuksen tekopäivää edeltäneiden viiden vuoden aikana aikaisempaa [EU-tavaramerkkiä] on tosiasiallisesti käytetty unionissa niiden tavaroiden tai palvelujen osalta, joita varten se on rekisteröity ja joihin aikaisemman [EU-tavaramerkin] haltijan vaatimus perustuu, tai että käyttämättä jättämiselle on pätevät perusteet, jos tähän päivään mennessä aikaisempi [EU-tavaramerkki] on ollut rekisteröitynä vähintään viisi vuotta. – – Jos näitä todisteita ei esitetä, mitättömyysvaatimus hylätään. Jos aikaisempaa [EU-tavaramerkkiä] on käytetty ainoastaan joidenkin sellaisten tavaroiden tai palvelujen osalta, joita varten se on rekisteröity, sitä pidetään mitättömyysvaatimuksen tutkimisessa rekisteröitynä ainoastaan näiden tavaroiden tai palvelujen osalta.

3.   Edellä olevaa 2 kohtaa sovelletaan 8 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitettuihin aikaisempiin kansallisiin tavaramerkkeihin siten, että käyttö jäsenvaltiossa, jossa aikaisempi kansallinen tavaramerkki on suojattu, vastaa käyttöä unionissa.

– –

5.   Jos menettämis- tai mitättömyysvaatimuksen tutkiminen johtaa siihen, että tavaramerkkiä ei olisi pitänyt rekisteröidä kaikkien tai joidenkin sellaisten tavaroiden tai palveluiden osalta, joita varten se on rekisteröity, [EU-tavaramerkin] haltijan oikeudet julistetaan menetetyiksi tai tavaramerkki julistetaan mitättömäksi kyseisten tavaroiden tai palvelujen osalta. Päinvastaisessa tapauksessa menettämis- tai mitättömyysvaatimus hylätään.

– –”

7

Asetuksen N:o 207/2009 63 artiklan 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tutkiessaan valitusta valituslautakunta kehottaa, niin usein kun on tarpeen, osapuolia esittämään asettamassaan määräajassa sen itsensä niille osoittamia ilmoituksia tai muiden osapuolien tiedonantoja koskevia huomautuksia.”

8

Asetuksen 64 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Tutkittuaan valituksen hyväksyttävyyden valituslautakunta tekee päätöksen valituksesta. Lautakunta voi joko käyttää kiistetyn päätöksen tehneen osaston toimivaltaa tai palauttaa asian tälle osastolle edelleen päätettäväksi.

2.   Jos valituslautakunta palauttaa asian edelleen päätettäväksi valituksenalaisen päätöksen tehneelle osastolle, tätä osastoa sitovat valituslautakunnan päätöksen perusteet ja asiaratkaisu, jos tosiseikat ovat samat.

– –”

9

Kyseisen asetuksen 76 artiklan 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”[EUIPO] voi olla ottamatta huomioon tosiseikkoja tai todisteita, joihin osapuolet eivät ole vedonneet tai joita ne eivät ole esittäneet ajoissa.”

10

Yhteisön tavaramerkistä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 40/94 täytäntöönpanosta 13.12.1995 annetun komission asetuksen (EY) N:o 2868/95 (EYVL 1995, L 303, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna 29.6.2005 annetulla komission asetuksella (EY) N:o 1041/2005 (EUVL 2005, L 172, s. 4; jäljempänä täytäntöönpanoasetus), 22 säännön 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jos väitteentekijän on todistettava tavaramerkin käyttö tai se, että on olemassa perustellut syyt käyttämättä jättämiseen, [EUIPO] pyytää väitteentekijää toimittamaan vaaditut todisteet [EUIPO:n] asettaman määräajan kuluessa. Jos väitteentekijä ei toimita todisteita määräajan kuluessa, [EUIPO] hylkää väitteen.”

11

Täytäntöönpanoasetuksen 22 säännön 3 ja 4 kohta koskevat tavaramerkin käytön todistamiseksi tarvittavia tietoja ja todisteita.

12

Tämän asetuksen 40 säännön 6 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jos hakijan on asetuksen [N:o 207/2009 57] artiklan 2 tai 3 kohdan mukaisesti esitettävä todisteet käytöstä tai siitä, että käyttämättä jättämiselle on olemassa aiheelliset perusteet, [EUIPO] pyytää asettamansa määräajan kuluessa hakijaa esittämään todisteita tavaramerkin tosiasiallisesta käytöstä. Jos todisteita ei toimiteta asetetun määräajan kuluessa, mitättömyyshakemus hylätään. Edellä olevan 22 säännön 2 – – kohtaa sovelletaan soveltuvin osin.”

13

Täytäntöönpanoasetuksen 50 säännön 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jollei toisin säädetä, valitusmenettelyssä sovelletaan soveltuvin osin säännöksiä, jotka koskevat menettelyä valituksenalaisen päätöksen tehneellä osastolla.

– –

Kun valitus kohdistuu väiteosaston tekemään päätökseen, valituslautakunta rajaa valituksen tutkimisen niihin tosiseikkoihin ja todisteisiin, jotka on esitetty väiteosaston asetuksen [N:o 207/2009] ja näiden sääntöjen mukaisesti asettamassa määräajassa, ellei valituslautakunta katso, että olisi otettava huomioon uusia tai täydentäviä tosiseikkoja ja todisteita asetuksen [N:o 207/2009 76] artiklan 2 kohdan mukaisesti.”

14

Valittaja jätti 17.11.2008 EUIPO:lle kaksi EU-tavaramerkkihakemusta, joista ensimmäinen koski sanamerkkiä mobile.de (jäljempänä sanamerkki) ja toinen seuraavana esitettävää kuviomerkkiä (jäljempänä kuviomerkki):

15

Tavarat ja palvelut, joita varten näiden tavaramerkkien rekisteröintiä haettiin, kuuluvat tavaroiden ja palvelujen kansainvälistä luokitusta tavaramerkkien rekisteröimistä varten koskevan 15.6.1957 tehdyn Nizzan sopimuksen, sellaisena kuin se on tarkistettuna ja muutettuna (jäljempänä Nizzan sopimus), mukaisen luokituksen luokkiin 9, 16, 35, 38 ja 42.

16

Kuviomerkki rekisteröitiin 26.1. ja sanamerkki 29.9.2010.

17

Rezon esitti 18.1.2011 EUIPO:ssa kaksi mitättömyysvaatimusta, jotka koskivat sanamerkkiä ja kuviomerkkiä, asetuksen N:o 207/2009 53 artiklan 1 kohdan nojalla, luettuna yhdessä saman asetuksen 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan kanssa. Näiden hakemusten tueksi Rezon vetosi 20.4.2005 rekisteröityyn bulgarialaiseen kuviomerkkiin (jäljempänä kyseessä oleva aikaisempi kansallinen tavaramerkki), joka esitetään seuraavana:

18

Kyseessä oleva aikaisempi kansallinen tavaramerkki on rekisteröity Nizzan sopimuksen mukaisiin luokkiin 35, 39 ja 42 kuuluvia palveluja varten, jotka vastaavat seuraavaa kuvausta:

19

Mitättömyysvaatimukset koskivat kuitenkin vain palveluja, jotka kuuluvat Nizzan sopimuksen mukaisiin luokkiin 35 ja 42.

20

EUIPO:n mitättömyysosastossa (jäljempänä mitättömyysosasto) valittaja vaati, että Rezonin on toimitettava todisteita aikaisemman kansallisen tavaramerkin käytöstä näihin luokkiin kuuluvien palvelujen suhteen asetuksen N:o 207/2009 57 artiklan 2 ja 3 kohdan mukaisesti.

21

Mitättömyysosasto hylkäsi 28.3.2013 tekemillään kahdella päätöksellä mitättömyysvaatimukset sillä perusteella, että Rezon ei ollut toimittanut näitä todisteita.

22

Käsitellessään Rezonin näistä päätöksistä tekemiä valituksia valituslautakunta otti huomioon asetuksen N:o 207/2009 76 artiklan 2 kohdan nojalla ensimmäisen kerran tämän valituksen yhteydessä toimitettuja lisätodisteita ja katsoi kummankin riidanalaisen päätöksen 61 kohdassa, että Rezon oli näyttänyt toteen kyseessä olevan aikaisemman kansallisen tavaramerkin tosiasiallisen käytön Nizzan sopimuksen luokkaan 35 kuuluvien ajoneuvojen mainontapalvelujen osalta. Näiden päätösten 62 kohdassa se kumosi tämän vuoksi mitättömyysosaston päätökset. Koska asianosaiset eivät olleet esittäneet väitteitä asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan soveltamisesta ja koska mitättömyysosasto ei ollut tutkinut sekaannusvaaraa, valituslautakunta palautti näiden päätösten 62 kohdassa asiat takaisin mitättömyysosaston käsiteltäväksi tämän asetuksen 64 artiklan mukaisesti mitättömyysvaatimusten asiasisällön tutkimista varten.

23

Valittaja nosti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 6.5. (asia T‑325/14) ja 7.5.2014 (asia T‑322/14) toimittamillaan kannekirjelmillä kaksi kannetta, joissa vaadittiin riidanalaisten päätösten kumoamista.

24

Unionin yleinen tuomioistuin määräsi 4.3.2016 asiat T‑322/14 ja T‑325/14 yhdistettäväksi tuomion antamista varten, minkä jälkeen se hylkäsi nämä kanteet kokonaisuudessaan valituksenalaisella tuomiolla.

25

Valittaja vaatii valituksessaan, että unionin tuomioistuin

26

EUIPO ja Rezon vaativat, että unionin tuomioistuin hylkää valituksen ja velvoittaa valittajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

27

Sen jälkeen, kun julkisasiamies esitti ratkaisuehdotuksensa, valittaja vaati unionin tuomioistuimen kirjaamoon 26.1.2018 toimittamallaan kirjelmällä, että suullinen käsittely määrätään aloitettavaksi uudelleen. Tämän vaatimuksen tueksi valittaja väittää, että Euroopan unionin tavaramerkistä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 207/2009 täydentämisestä ja komission asetusten (EY) N:o 2868/95 ja (EY) N:o 216/96 kumoamisesta 18.5.2017 annetun komission delegoidun asetuksen (EU) 2017/1430 (EUVL 2017, L 205, s. 1), joka on tullut sovellettavaksi tietyin poikkeuksin 1.10.2017 lähtien, 10 artiklan 7 kohdasta ja 19 artiklan 2 kohdasta ilmenee, että EUIPO voi ottaa asetuksen (EY) N:o 207/2009 76 artiklan 2 kohdan nojalla huomioon aikaisemman tavaramerkin tosiasiallista käyttöä koskevia lisätodisteita, joita mitättömyysvaatimuksen esittäjä toimittaa sille määräajan päättymisen jälkeen, ainoastaan ”pätevistä syistä”. Valittajan mukaan toinen valitusperuste on tämän vuoksi perusteltu. Kun julkisasiamies esittää ratkaisuehdotuksensa 40 kohdassa kannan, jonka mukaan kuudes valitusperuste ei ole perusteltu sen harkintavallan vuoksi, joka EUIPO:lla on päättäessään lisätodisteiden huomioon ottamisesta, hän ei valittajan mukaan tutki sitä, onko tätä harkintavaltaa käytetty oikeudellista virhettä tekemättä.

28

On muistutettava, että Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännössä ja unionin tuomioistuimen työjärjestyksessä ei määrätä asianosaisten mahdollisuudesta esittää huomautuksia vastaukseksi julkisasiamiehen ratkaisuehdotukseen (tuomio 4.9.2014, Vnuk, C‑162/13, EU:C:2014:2146, 30 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

29

SEUT 252 artiklan toisen kohdan mukaan julkisasiamiehen tehtävänä on täysin puolueettomana ja riippumattomana esittää julkisessa istunnossa perustellut ratkaisuehdotukset asioissa, jotka Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön mukaan vaativat hänen myötävaikutustaan. Julkisasiamiehen ratkaisuehdotus tai perustelut, joiden päätteeksi tämä päätyy tiettyyn ratkaisuun, eivät sido unionin tuomioistuinta (tuomio 17.9.2015, Mory ym. v. komissio, C‑33/14 P, EU:C:2015:609, 25 kohta).

30

Tämän vuoksi se, että asianosainen ei yhdy julkisasiamiehen ratkaisuehdotuksessa todettuun – riippumatta ratkaisuehdotuksessa tutkituista kysymyksistä – ei sellaisenaan voi olla peruste suullisen käsittelyn aloittamiseksi uudelleen (tuomio 17.9.2015, Mory ym. v. komissio, C‑33/14 P, EU:C:2015:609, 26 kohta).

31

On kuitenkin niin, että unionin tuomioistuin voi työjärjestyksensä 83 artiklan perusteella julkisasiamiestä kuultuaan milloin tahansa määrätä asian käsittelyn suullisen vaiheen aloitettavaksi uudelleen erityisesti, jos unionin tuomioistuin katsoo, ettei sillä ole riittävästi tietoa asiasta tai että asia olisi ratkaistava sellaisella perusteella, josta asianosaisilla tai Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 23 artiklassa tarkoitetuilla osapuolilla ei ole ollut tilaisuutta lausua (tuomio 29.4.2015, Nordzucker, C‑148/14, EU:C:2015:287, 24 kohta).

32

Näin ei ole nyt käsiteltävässä asiassa. Samoin kuin EUIPO ja Rezon, valittaja on voinut menettelyn kirjallisen vaiheen aikana esittää vaatimustensa tueksi kaikki tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja koskevat perustelunsa, myös ne, jotka koskevat mahdollisuutta toimittaa mitättömyysmenettelyssä aikaisemman tavaramerkin tosiasiallista käyttöä koskevia lisätodisteita asetuksen (EY) N:o 207/2009 76 artiklan 2 kohdan nojalla. Unionin tuomioistuin toteaa julkisasiamiestä kuultuaan, että sillä on kaikki asian ratkaisemisen kannalta tarvittavat tiedot ja että asianosaisilla on ollut tilaisuus lausua niistä.

33

Kaiken edellä esitetyn perusteella unionin tuomioistuin katsoo, ettei suullista käsittelyä ole määrättävä aloitettavaksi uudelleen.

34

Rezon väittää, ettei valituksessa ilmoiteta selvästi, millä perusteella valituksenalaisen tuomion tutkiminen uudelleen olisi välttämätöntä. Valittaja ei myöskään osoita oikeudellista intressiä tämän valituksen tekemiselle eikä oikeussuojan tarvetta. Kyseiseen valitukseen liitetty asianajovaltakirja ei sisällä mitään edustamisoikeutta unionin tuomioistuimessa koskevaa tahdonilmausta. Tämä valtakirja liittyy aiempiin oikeudenkäyntimenettelyihin, eikä sen sanamuoto ole riittävän täsmällinen tällaisen oikeuden perustaksi.

35

Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SEUT 256 artiklan 1 kohdan toisesta alakohdasta, Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan ensimmäisestä kohdasta ja unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 168 artiklan 1 kohdan d alakohdasta seuraa, että valituksessa on ilmoitettava täsmällisesti sekä se, miltä kaikilta osin tuomion kumoamista vaaditaan, että ne oikeudelliset perustelut, joihin erityisesti halutaan vedota tämän vaatimuksen tueksi. Mainitun työjärjestyksen 169 artiklan 2 kohdassa määrätään, että oikeudellisissa perusteluissa ja perusteissa, joihin vedotaan, on yksilöitävä täsmällisesti, mitkä unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisun perustelujen kohdat riitautetaan (tuomio 20.9.2016, Mallis ym. v. EKP, C‑105/15 P–C‑109/15 P, EU:C:2016:702, 33 ja 34 kohta).

36

Käsiteltävänä olevassa asiassa nämä vaatimukset selvästi täyttyvät. Tarkasteltavana olevassa valituksessa ilmoitetaan riittävän selvästi se, miltä osin valituksenalaisen tuomion kumoamista vaaditaan, sekä ne perusteet ja perustelut, joihin vedotaan kyseisen tuomion kumoamiseksi.

37

Lisäksi on huomautettava, että Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 56 artiklan toisen kohdan mukaan muutosta voivat hakea kaikki asianosaiset, joiden vaatimukset on kokonaan tai osittain hylätty, mutta muut väliintulijana olleet kuin jäsenvaltiot ja unionin toimielimet voivat hakea muutosta ainoastaan silloin, kun unionin yleisen tuomioistuimen päätös koskee heitä suoraan.

38

Koska mobile.de oli käsiteltävässä asiassa ensimmäisessä oikeusasteessa kantajana eikä väliintulijana ja koska se on hävinnyt asian, sen asiavaltuus ja oikeussuojan tarve muutoksenhaun yhteydessä ovat riidattomia, eikä sen tarvitse tältä osin osoittaa, että valituksenalainen tuomio koskee sitä suoraan (ks. vastaavasti tuomio 5.4.2017, EUIPO v. Szajner, C‑598/14 P, EU:C:2017:265, 24 kohta).

39

Lopuksi on todettava, että valittajaa tässä muutoksenhakumenettelyssä edustava asianajaja esitti unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisesti yrityksen antaman valtakirjan, joka osoittaa hänen olevan oikeutettu esiintymään yrityksen puolesta kaikissa tavaramerkkioikeutta koskevissa riita-asioissa.

40

Tästä seuraa, ettei tätä valitusta voida jättää tutkimatta kokonaisuudessaan.

41

Ensimmäisessä valitusperusteessaan valittaja väittää, että unionin yleinen tuomioistuin sovelsi virheellisesti asetuksen N:o 207/2009 57 artiklan 2 ja 3 kohtaa sekä täytäntöönpanoasetuksen 22 säännön 2 kohtaa ja 40 säännön 6 kohtaa, kun se totesi, että valituslautakunta saattoi pätevästi ottaa huomioon kyseessä olevan aikaisemman kansallisen tavaramerkin tosiasiallisen käytön todisteet, jotka oli esitetty ensimmäistä kertaa valituslautakunnassa. Valittajan mukaan unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 27 ja 28 kohdassa virheellisesti, että koska tiettyjä seikkoja, joilla tämä käyttö pyritään osoittamaan, oli esitetty EUIPO:n asettamassa määräajassa, mitättömyysmenettelyn on lähtökohtaisesti jatkuttava.

42

Nämä perustelut ovat valittajan mukaan näiden eri säännösten sanamuodon ja systematiikan vastaisia. Asetuksen N:o 207/2009 57 artiklan 2 kohdassa käytetty ”todisteiden” käsite edellyttää, että mitättömyysvaatimuksen esittäjä todistaa tehokkaasti kyseessä olevan aikaisemman kansallisen tavaramerkin tosiasiallisen käytön. Jos näitä todisteita ei esitetä, mitättömyysvaatimus hylätään. Samalla tavoin täytäntöönpanoasetuksen 22 säännön 2 kohdassa ja 40 säännön 6 kohdassa täsmennetään, että väite ja mitättömyysvaatimus on hylättävä, kun ”todisteita käytöstä” ei ole esitetty määräajassa. Asetuksen N:o 207/2009 57 artiklan 1 kohdan, joka on yleinen menettelysääntö, sijasta sovelletaan tämän asetuksen 57 artiklan 2 kohdan erityissäännöksiä sekä kyseisiä sääntöjä.

43

Toisessa valitusperusteessaan, jonka mukaan asetuksen N:o 207/2009 76 artiklan 2 kohtaa on rikottu, valittaja arvostelee unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että tämä on soveltanut kyseistä säännöstä. Valittajan mukaan sitä on nimittäin sovellettava, ”ellei muualla toisin säädetä”. Täytäntöönpanoasetuksen 22 säännön 2 kohdassa ja 40 säännön 6 kohdassa valittajan mukaan kuitenkin ”säädetään toisin”. Lisäksi valittaja katsoo, että vaikka tämän asetuksen 50 säännön 1 kohdan kolmas alakohta sisältää erityissäännöksen, jolla valituslautakunnalle annetaan mahdollisuus ottaa huomioon uusia tosiseikkoja väitemenettelyssä, tällaista erityissäännöstä ei ole mitättömyysmenettelyn osalta. Lisäksi näiden sääntöjen tavoitteen mukaista on valittajan mukaan se, että valituslautakunnilla on tällainen valta ainoastaan väitemenettelyssä, sillä toisin kuin väitteentekijä, jonka on noudatettava erittäin lyhyttä määräaikaa, aikaisemman tavaramerkin haltija voi itse määrittää mitättömyysmenettelyn aloittamisajankohdan ja, jos väitettä ei esitetä, tavaramerkin haltija voi oikeutetusti luottaa tavaramerkin olemassaoloon.

44

Toiseksi valittajan mukaan unionin yleinen tuomioistuin tukeutui valituksenalaisen tuomion 40–44 kohdassa yksinomaan siihen, että liian myöhään toimitetuilla todisteilla oli todellista merkitystä, tutkimatta sitä, missä vaiheessa menettelyä ne toimitettiin, tai sitä, eikö asiayhteys estänyt niiden huomioon ottamista. Valittajan mukaan tässä asiassa mitättömyysvaatimuksen esittäjällä oli kyseessä olevat todisteet hallussaan heti menettelyn alussa ja sillä oli useita tilaisuuksia ottaa kantaa näiden todisteiden näyttöarvoa koskevaan valittajan arvosteluun.

45

Kolmanneksi valittaja väittää, että toisin kuin unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 42 kohdassa, valituslautakunnassa esitetyillä laskuilla ei vahvistettu tai selvennetty mitättömyysosastossa toimitettuja laskuluetteloita. Tältä osin valittaja katsoo, että unionin yleinen tuomioistuin otti kyseisen tuomion 43 kohdassa tosiseikat ja todisteet huomioon vääristyneellä tavalla. Unionin yleinen tuomioistuin tukeutui ristiriitaisiin perusteluihin, kun se katsoi yhtäältä, että näillä luetteloilla oli jo huomattava näyttöarvo mitättömyysosastossa, ja toisaalta, että ainoastaan näiden laskujen perusteella oli mahdollista ymmärtää, että kyseiset luettelot olivat laskuluetteloita. Valittajan mukaan unionin yleinen tuomioistuin otti tosiseikat huomioon vääristyneellä tavalla todetessaan, että valittaja oli myöntänyt kyenneensä ymmärtämään bulgariankielisen viittauksen ”mainonta mobile.bg-sivustolla”, kun tämä ei ollut kyennyt yksilöimään näiden luetteloiden perusteella yhtäkään viittausta mainontapalveluiden tarjoamiseen.

46

EUIPO, jota Rezon tukee, katsoo, että nämä kaksi valitusperustetta ovat perusteettomia.

47

Asetuksen N:o 207/2009 76 artiklan 2 kohdan mukaan EUIPO voi olla ottamatta huomioon tosiseikkoja tai todisteita, joihin osapuolet eivät ole vedonneet tai joita ne eivät ole esittäneet ajoissa.

48

Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön, jonka unionin yleinen tuomioistuin mainitsee valituksenalaisen tuomion 25 kohdassa, mukaan tästä sanamuodosta seuraa, että pääsäännön mukaan – ja ellei erikseen ole toisin säädetty – asian osapuolet voivat esittää tosiseikkoja ja todisteita niiden määräaikojen päättymisen jälkeen, jotka niiden esittämiselle on asetettu asetuksen N:o 207/2009 säännöksillä, eikä EUIPO:ta ole millään tavoin kielletty ottamasta huomioon tosiseikkoja tai todisteita, joihin on vedottu tai jotka on esitetty tällä tavalla liian myöhään (tuomio 13.3.2007, SMHV v. Kaul, C‑29/05 P, EU:C:2007:162, 42 kohta ja tuomio 4.5.2017, Comercializadora Eloro v. EUIPO, C‑71/16 P, ei julkaistu, EU:C:2017:345, 55 kohta).

49

Kyseisessä säännöksessä todetaan, että EUIPO ”voi” tällaisessa tapauksessa päättää olla ottamatta huomioon tällaisia tosiseikkoja ja todisteita, ja annetaan näin EUIPO:lle laaja harkintavalta päättää perustellen tältä osin päätöksensä, onko ne otettava huomioon vai ei (tuomio 13.3.2007, SMHV v. Kaul, C‑29/05 P, EU:C:2007:162, 43, 63 ja 68 kohta ja tuomio 4.5.2017, Comercializadora Eloro v. EUIPO, C‑71/16 P, ei julkaistu, EU:C:2017:345, 56 kohta).

50

Koska valittajan ensimmäinen ja toinen valitusperuste koskevat valituslautakunnan harkintavaltaa, sen määrittämiseksi, säädetäänkö jossain toisin kuin asetuksen N:o 207/2009 76 artiklan 2 kohdassa, minkä vuoksi EUIPO:lla ei olisi tällaista harkintavaltaa, on tarkasteltava valitusmenettelyä säänteleviä sääntöjä.

51

Täytäntöönpanoasetuksen 50 säännön 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetään, että jollei toisin säädetä, valitusmenettelyssä sovelletaan soveltuvin osin säännöksiä, jotka koskevat menettelyä valituksenalaisen päätöksen tehneellä osastolla.

52

Kun kyse on asetuksen N:o 207/2009 57 artiklan 2 tai 3 kohdassa tarkoitetusta aikaisemman tavaramerkin tosiasiallista käyttöä koskevien todisteiden toimittamisesta tämän asetuksen 53 artiklan 1 kohdan a alakohdan perusteella vireille saatetussa mitättömyysmenettelyssä – kuten nyt käsiteltävässä asiassa –, täytäntöönpanoasetuksen 40 säännön 6 kohdassa säädetään, että EUIPO:n on pyydettävä asettamansa määräajan kuluessa aikaisemman tavaramerkin haltijaa esittämään todisteet tavaramerkin tosiasiallisesta käytöstä.

53

Vaikka kyseisen säännön sanamuodosta ilmenee, että kun mitään todisteita kyseisen tavaramerkin tosiasiallisesta käytöstä ei ole esitetty EUIPO:n asettamassa määräajassa, EUIPO:n on hylättävä mitättömyysvaatimus viran puolesta, näin ei sen sijaan ole – kuten unionin yleinen tuomioistuin totesi perustellusti valituksenalaisen tuomion 27 kohdassa – silloin, kun kyseisessä määräajassa on esitetty tiettyjä seikkoja, joilla pyritään osoittamaan tämä käyttö (ks. analogisesti tuomio 26.9.2013, Centrotherm Systemtechnik v. SMHV ja centrotherm Clean Solutions, C‑610/11 P, EU:C:2013:593, 86 kohta ja tuomio 4.5.2017, Comercializadora Eloro v. EUIPO, C‑71/16 P, ei julkaistu, EU:C:2017:345, 58 kohta).

54

On nimittäin niin, että ellei tällaisessa tapauksessa ilmene, että kyseiset seikat ovat vailla merkitystä kyseessä olevan aikaisemman tavaramerkin tosiasiallisen käytön toteamiseksi, menettelyä jatketaan. Niinpä EUIPO:n on pyydettävä, kuten asetuksen N:o 207/2009 57 artiklan 1 kohdassa säädetään, niin usein kuin on tarpeen, osapuolia esittämään asettamassaan määräajassa sen itsensä niille osoittamia ilmoituksia tai muiden osapuolien tiedonantoja koskevia huomautuksia. Mikäli tällaisessa yhteydessä mitättömyysvaatimus hylätään sillä perusteella, ettei kyseessä olevaa aikaisempaa tavaramerkkiä ole tosiasiallisesti käytetty, tämä ei tapahdu täytäntöönpanoasetuksen 40 säännön 6 kohdan, joka on pääasiallisesti menettelyä koskeva säännös, nojalla vaan yksinomaan asetuksen N:o 207/2009 57 artiklan 2 tai 3 kohdassa olevien aineellisoikeudellisten sääntöjen nojalla (ks. analogisesti tuomio 26.9.2013, Centrotherm Systemtechnik v. SMHV ja centrotherm Clean Solutions, C‑610/11 P, EU:C:2013:593, 87 kohta).

55

Kuten unionin yleinen tuomioistuin totesi perustellusti valituksenalaisen tuomion 29 kohdassa, tästä seuraa, että sellaisia todisteita kyseisen aikaisemman tavaramerkin käytöstä, joilla täydennetään todisteita, jotka esitettiin EUIPO:n täytäntöönpanoasetuksen 40 säännön 6 kohdan nojalla asettamassa määräajassa, on mahdollista esittää vielä kyseisen määräajan päättymisen jälkeen eikä EUIPO:ta millään muotoa kielletä ottamasta huomioon tällä tavalla myöhään esitettyjä lisätodisteita käyttäen asetuksen N:o 207/2009 76 artiklan 2 kohdassa annettua harkintavaltaa (ks. analogisesti tuomio 26.9.2013, Centrotherm Systemtechnik v. SMHV ja centrotherm Clean Solutions, C‑610/11 P, EU:C:2013:593, 88 kohta ja määräys 16.6.2016, L’Oréal v. EUIPO, C‑611/15 P, ei julkaistu, EU:C:2016:463, 25 kohta).

56

Tästä seuraa, että – toisin kuin valittaja väittää – täytäntöönpanoasetuksen 40 säännön 6 kohdassa ei säädetä asetuksen N:o 207/2009 76 artiklan 2 kohdasta poikkeavasta säännöksestä siten, että valituslautakunta ei tämän seurauksena saisi ottaa huomioon mitättömyysvaatimuksen esittäjän valituslautakunnassa tekemänsä valituksen tueksi toimittamia lisätodisteita kyseisen aikaisemman tavaramerkin tosiasiallisesta käytöstä (ks. analogisesti tuomio 26.9.2013, Centrotherm Systemtechnik v. SMHV ja centrotherm Clean Solutions, C‑610/11 P, EU:C:2013:593, 88 kohta).

57

Valituslautakuntamenettelyn osalta unionin tuomioistuin on jo todennut, että asetuksen N:o 207/2009 63 artiklan 2 kohdasta, luettuna yhdessä tämän asetuksen 76 artiklan 2 kohdan kanssa, seuraa, että vireille saatetun valituksen asiakysymyksen tutkimiseksi valituslautakunta kehottaa osapuolia, niin usein kuin se on tarpeen, esittämään huomautuksensa niille osoittamistaan ilmoituksista, minkä lisäksi se voi päättää asian selvittämistoimista, kuten tosiseikkojen ja todisteiden esittämisestä. Nämä säännökset puolestaan osoittavat, että asia-aineistoa on mahdollista kartuttaa EUIPO:ssa käytävän menettelyn eri vaiheissa (ks. vastaavasti tuomio 13.3.2007, SMHV v. Kaul, C‑29/05 P, EU:C:2007:162, 58 kohta).

58

Valittaja ei voi myöskään väittää, että täytäntöönpanoasetuksen 50 säännön 1 kohdan kolmannessa alakohdassa poikettaisiin asetuksen N:o 207/2009 76 artiklan 2 kohdasta.

59

On muistutettava, että kyseisen 50 säännön 1 kohdan kolmannen alakohdan mukaan on niin, että kun valitus kohdistuu väiteosaston tekemään päätökseen, valituslautakunta rajaa valituksen tutkimisen niihin tosiseikkoihin ja todisteisiin, jotka on esitetty väiteosaston asettamassa määräajassa, ellei valituslautakunta katso, että olisi otettava huomioon uusia tai täydentäviä tosiseikkoja ja todisteita asetuksen N:o 207/2009 76 artiklan 2 kohdan mukaisesti.

60

Täytäntöönpanoasetuksessa siis säädetään nimenomaisesti, että valituslautakunnalla on väiteosaston päätöksestä tehtyä valitusta käsitellessään täytäntöönpanoasetuksen 50 säännön 1 kohdan kolmannesta alakohdasta ja asetuksen N:o 207/2009 76 artiklan 2 kohdasta johtuva harkintavalta sen päättämiseksi, onko uudet tai täydentävät tosiseikat ja todisteet, joita ei ole esitetty väiteosaston asettamassa määräajassa, otettava huomioon vai ei (tuomio 3.10.2013, Rintisch v. SMHV, C‑122/12 P, EU:C:2013:628, 33 kohta).

61

Vastakkaispäätelmänä ei sen sijaan voida todeta, että mitättömyysosaston päätöksestä tehtyä valitusta tarkasteltaessa valituslautakunnalla ei olisi tällaista harkintavaltaa. Kuten unionin tuomioistuin on jo todennut, täytäntöönpanoasetuksen 50 säännön 1 kohdan kolmannessa alakohdassa ainoastaan ilmaistaan – kun kyse on väiteosaston päätöksestä tehdyn valituksen tarkastelusta – periaate, joka ilmenee asetuksen N:o 207/2009 76 artiklan 2 kohdasta, joka on kyseisen 50 säännön oikeudellinen perusta ja joka sisältää säännön, jolla on horisontaalinen rooli mainitun asetuksen järjestelmässä ja jota sovelletaan riippumatta kyseisen menettelyn luonteesta (ks. vastaavasti tuomio 21.7.2016, EUIPO v. Grau Ferrer, C‑597/14 P, EU:C:2016:579, 25 ja 27 kohta).

62

Unionin yleinen tuomioistuin ei näin ollen tehnyt oikeudellista virhettä, kun se totesi valituksenalaisen tuomion 24–29 kohdassa, että valituslautakunta voi mitättömyysosaston päätöksestä tehtyä valitusta tutkiessaan ottaa huomioon sellaisia kyseisen aikaisemman tavaramerkin tosiasiallista käyttöä koskevia lisätodisteita, joita ei ole toimitettu mitättömyysosaston asettamassa määräajassa.

63

Siltä osin kuin valittaja arvostelee unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se arvioi puutteellisesti tällaisten todisteiden huomioon ottamisen oikeuttavia perusteita, on lisäksi huomautettava sen, että EUIPO ottaa huomioon myöhässä esitettyjä tosiseikkoja ja todisteita käsitellessään asiaa mitättömyysmenettelyn yhteydessä, olevan perusteltua erityisesti silloin, kun se katsoo, että yhtäältä myöhässä esitetyt seikat voivat ensi arviolta mahdollisesti olla todella relevantteja sen käsiteltävänä olevan mitättömyysvaatimuksen ratkaisun kannalta ja että toisaalta menettelyvaihe, jossa tällainen myöhässä esittäminen tapahtuu, ja tähän liittyvät olosuhteet eivät ole esteenä niiden huomioon ottamiselle (ks. analogisesti tuomio 13.3.2007, SMHV v. Kaul, C‑29/05 P, EU:C:2007:162, 44 kohta ja tuomio 4.5.2017, Comercializadora Eloro v. EUIPO, C‑71/16 P, ei julkaistu, EU:C:2017:345, 59 kohta).

64

Nyt käsiteltävässä asiassa on riittävää todeta, että valituksenalaisen tuomion 39–44 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin tutki paitsi sitä, oliko myöhässä toimitetuilla todisteilla todellista merkitystä, myös sitä, eivätkö menettelyvaihe, jossa tällainen myöhässä esittäminen tapahtui, ja tähän liittyvät olosuhteet olleet esteenä niiden huomioon ottamiselle.

65

Siltä osin kuin valittaja arvostelee unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se arvioi virheellisesti tiettyjen todisteiden näyttöarvoa ja otti niiden sisällön huomioon vääristyneellä tavalla, on huomautettava, että SEUT 256 artiklasta sekä Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan ensimmäisestä kohdasta seuraa, että valitus voi koskea ainoastaan oikeuskysymyksiä. Näin ollen ainoastaan unionin yleinen tuomioistuin on toimivaltainen määrittämään ratkaisun perustaksi asetettavan tosiseikaston ja arvioimaan sitä sekä arvioimaan selvitysaineistoa. Lukuun ottamatta sitä tapausta, että nämä tosiseikat ja selvitysaineisto on otettu huomioon vääristyneellä tavalla, tosiseikaston ja selvitysaineiston arviointi ei siis ole sellainen oikeuskysymys, että se sinänsä kuuluisi unionin tuomioistuimen muutoksenhaun yhteydessä harjoittaman valvonnan piiriin (tuomio 17.3.2016, Naazneen Investments v. SMHV, C‑252/15 P, ei julkaistu, EU:C:2016:178, 59 kohta).

66

Kun otetaan huomioon väitteen, joka koskee tosiseikkojen ja selvitysaineiston huomioon ottamista vääristyneellä tavalla, poikkeuksellisuus, sekä edellä tarkoitetuissa määräyksissä että unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 168 artiklan 1 kohdan d alakohdassa edellytetään erityisesti, että valittaja ilmoittaa täsmällisesti ne seikat, jotka se katsoo unionin yleisen tuomioistuimen ottaneen huomioon vääristyneellä tavalla, ja näyttää toteen ne arviointivirheet, joiden takia unionin yleinen tuomioistuin on valittajan mukaan päätynyt näiden seikkojen ottamiseen huomioon vääristyneellä tavalla. Tällaisen vääristyneellä tavalla huomioon ottamisen on ilmettävä toimitetusta aineistosta selvästi ilman, että tosiseikastoa ja selvitysaineistoa on tarpeen ryhtyä arvioimaan uudelleen (tuomio 22.9.2016, Pensa Pharma v. EUIPO, C‑442/15 P, ei julkaistu, EU:C:2016:720, 21 ja 60 kohta).

67

Nyt käsiteltävässä asiassa on kuitenkin todettava, että valittaja tosin väittää arvostelevansa unionin yleistä tuomioistuinta todisteiden huomioon ottamisesta vääristyneellä tavalla mutta se pyrkii tosiasiassa siihen, että unionin tuomioistuin arvioisi todisteita uudelleen siltä osin kuin kyse on siitä, pyrittiinkö ensimmäisen kerran valituslautakunnassa esitetyillä laskuilla vahvistamaan ja selventämään mitättömyysosastolle toimitettujen todisteiden sisältöä, kuten unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 42 kohdassa. Valittaja ei sen sijaan pyri yksilöimällä täsmällisesti todisteita, jotka on väitteen mukaan otettu huomioon vääristyneellä tavalla, osoittamaan, että unionin yleinen tuomioistuin olisi tältä osin esittänyt toteamuksia, jotka ovat selvästi asiakirja-aineiston sisällön vastaisia, tai että se olisi tulkinnut niillä olevan sisältöä, jota niillä selvästikään ei ole.

68

Tämän vuoksi valittajan perustelut on tältä osin jätettävä tutkimatta.

69

Kaiken edellä esitetyn valossa ensimmäinen ja toinen valitusperuste on osittain jätettävä tutkimatta ja muilta osin hylättävä perusteettomana.

70

Kolmannessa valitusperusteessaan valittaja arvostelee unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se rikkoi asetuksen N:o 207/2009 15 artiklan 1 kohdan a alakohtaa, koska se ei ottanut huomioon kyseessä olevien merkkien lausuntatapojen ja merkityssisältöjen eroja.

71

Valittajan mukaan unionin yleinen tuomioistuin ei valituksenalaisen tuomion 51–61 kohdassa analysoinut kyseessä olevien tavaramerkkien lausuntatapoja. Lausuntatapojen kannalta kyseessä olevan aikaisemman kansallisen tavaramerkin erottamiskykyä muutti selvästi sanaosan ”.bg” lisääminen.

72

Unionin yleinen tuomioistuin teki valittajan mukaan oikeudellisen virheen katsoessaan, ettei erottamiskyky muuttunut kuvio- ja sanaosien lisäämisen vuoksi. Tältä osin unionin yleinen tuomioistuin tukeutui valituksenalaisen tuomion 56 kohdassa yksinomaan kyseessä olevien tavaramerkkien eri osiin eikä niiden aiheuttamaan kokonaisvaikutelmaan. Yhtäältä siksi, että sanalla ”mobile” on heikko erottamiskyky, kokonaisvaikutelmassa kuvio-osan puuttuminen tekee valittajan mukaan käyttömuodoissa ”mobile.bg” ja ”mobile bg” sellaisen eron, joka rajoittaa erottamiskykyä. Toisaalta unionin yleinen tuomioistuin ei myöskään kyseessä olevan aikaisemman kansallisen tavaramerkin kokonaisvaikutelmaa arvioidessaan ottanut huomioon sanaosan ”.bg” lisäämistä, vaikka se rajoittaa tämän kokonaisuutena tarkasteltavan merkin erottamiskykyä.

73

Lopuksi unionin yleinen tuomioistuin ei valittajan mukaan tutkinut merkin ”mobilen.bg” merkityssisältöä. Toisin kuin ”mobile”, ”mobilen” on bulgariankielinen yleiskielen sana, joka merkitsee ”liikkuvaa, liikuntakykyistä”. Erilainen merkityssisältö aiheuttaa valittajan mukaan väistämättä erottamiskyvyn rajoittumisen.

74

EUIPO väittää valitusperusteen olevan perusteeton.

75

Aluksi on todettava, että kun valittaja arvostelee unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se ei tutkinut kyseessä olevan aikaisemman kansallisen tavaramerkin, sellaisena kuin se on rekisteröity, ja niiden eri sana- ja kuviomerkkien, joihin vedottiin tämän tavaramerkin tosiasiallisen käytön osoittamiseksi, lausuntatapojen ja merkityssisältöjen samankaltaisuutta, se tulkitsee valituksenalaista tuomiota virheellisesti.

76

Valituksenalaisen tuomion 56–58 kohdasta, joihin viitataan osittain kyseisen tuomion 59 ja 60 kohdassa, ilmenee nimittäin selvästi, että unionin yleinen tuomioistuin tutkiessaan sitä, ovatko kyseessä olevan aikaisemman kansallisen tavaramerkin ja näiden merkkien väliset erot vaikuttaneet kyseisen tavaramerkin erottamiskykyyn, arvioi paitsi niiden lausuntatapojen samankaltaisuutta korostaen erityisesti sitä, että molemmissa on sana ”mobile” ja että tiettyjen termien, kuten ”.bg”, ”bg” tai ”n”, lisääminen kyseisiin merkkeihin heijastelee hyvin vähäisiä eroja, myös niiden merkityssisältöjen samankaltaisuutta korostaen kunkin niistä välittämää viestiä ja sitä, miten kohdeyleisö ne mieltää.

77

Valittaja tukeutuu valituksenalaisen tuomion virheelliseen tulkintaan myös, kun se arvostelee unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se ei ottanut huomioon näiden eri merkkien aikaansaamaa kokonaisvaikutelmaa. Unionin yleinen tuomioistuin on nimenomaisesti toteuttanut tällaisen tutkinnan valituksenalaisen tuomion 58 ja 59 kohdassa. Toisin kuin valittaja esittää, unionin yleinen tuomioistuin korosti viimeksi mainitussa kohdassa nimenomaisesti, että esitetyt sanamerkit ovat, kun otetaan huomioon kuvio-osan puuttuminen ja tiettyjen osien lisääminen, kokonaisuutena arvioituna vastaavia kuin kyseessä oleva aikaisempi kansallinen tavaramerkki.

78

Muutoin on todettava, että valittaja pyrkii tämän valitusperusteen yhteydessä esittämillään perusteluilla riitauttamaan unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 56–60 kohdassa toteuttaman tosiseikkojen tutkinnan, jotta unionin tuomioistuin arvioisi tosiseikkoja uudelleen, mikä tämän tuomion 65 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaan ei kuulu sen toimivaltaan valituksen yhteydessä.

79

Näin ollen kolmas valitusperuste on hylättävä, koska sen tutkittavaksi ottamisen edellytykset osittain puuttuvat ja koska se on osittain perusteeton.

80

Neljännessä valitusperusteessaan valittaja arvostelee unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se on soveltanut virheellisesti asetuksen N:o 207/2009 57 artiklan 2 kohtaa, luettuna yhdessä täytäntöönpanoasetuksen 22 säännön 3 ja 4 kohdan kanssa, kun se valituksenalaisen tuomion 66–69 kohdassa katsoi, että valituslautakunnan arvioinnit, jotka koskevat kyseessä olevan aikaisemman kansallisen tavaramerkin käytön paikkaa, aikaa, laajuutta ja luonnetta, eivät ole virheellisiä. Valittajan mukaan unionin yleinen tuomioistuin teki virheen, kun se otti huomioon päiväämättömiä todisteita, jotka eivät koske merkityksellistä ajanjaksoa.

81

EUIPO katsoo, että tämä valitusperuste on täysin perusteeton.

82

On todettava, että tällä valitusperusteella valittaja ei edes arvostele unionin yleistä tuomioistuinta näytön huomioon ottamisesta vääristyneellä tavalla vaan pyrkii kyseenalaistamaan tämän valituksenalaisen tuomion 66–69 kohdassa esittämän arvion Rezonin kyseessä olevan aikaisemman kansallisen tavaramerkin tosiasiallisen käytön osoittamiseksi toimittaman näytön merkityksellisyydestä. Valittaja pyrkii siten siihen, että tämä näyttö arvioitaisiin uudelleen, mikä tämän tuomion 65 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti ei kuulu unionin tuomioistuimen toimivaltaan valituksen yhteydessä.

83

Neljäs valitusperuste on näin ollen jätettävä tutkimatta.

84

Viidennessä valitusperusteessaan valittaja väittää, että unionin yleinen tuomioistuin sovelsi virheellisesti asetuksen N:o 207/2009 54 artiklan 2 kohtaa, 56 artiklan 1 kohdan a alakohtaa ja 64 artiklan 1 kohtaa, kun se totesi valituksenalaisen tuomion 75–77 kohdassa, ettei valituslautakunnan tarvinnut lausua kyseessä olevan aikaisemman kansallisen tavaramerkin haltijan mahdollisesta vilpillisestä mielestä.

85

Tämä kysymys koski nimittäin valittajan mukaan mitättömyysvaatimuksen tutkittavaksi ottamista, ja se oli näin ollen aina tarkastettava, koska mitättömyysvaatimuksen esittäjällä on oltava oikeussuojan tarve. Oikeussuojan tarvetta ei ole, kun mitättömyysvaatimuksen esittäjä on saanut aikaisempaa kansallista tavaramerkkiä koskevan oikeutensa vilpillisesti ja kun se myös vetoaa siihen vilpillisessä mielessä. Unionin yleisen tuomioistuimen olisi valittajan mukaan siis pitänyt käyttää riidanalaisia päätöksiä tekevän tahon toimivaltaa. Valittajan mukaan unionin yleinen tuomioistuin ei myöskään tutkinut vanhentumiseen perustuvaa väitettä ja rikkoi siten asetuksen N:o 207/2009 54 artiklan 1 kohtaa.

86

EUIPO väittää valitusperusteen olevan perusteeton.

87

On muistutettava, että asetuksen N:o 207/2009 57 artiklan 2 ja 3 kohdan mukaan on niin, että kun aikaisemman kansallisen tavaramerkin haltija, joka on saattanut vireille unionin tavaramerkin mitättömyysmenettelyn, ei ole EU-tavaramerkin haltijan pyynnöstä toimittanut todisteita siitä, että mitättömyysvaatimuksen tekopäivää edeltäneiden viiden vuoden aikana aikaisempaa kansallista tavaramerkkiä on tosiasiallisesti käytetty unionissa niiden tavaroiden tai palvelujen osalta, joita varten se on rekisteröity ja joihin aikaisemman tavaramerkin haltijan vaatimus perustuu, mitättömyysvaatimus on hylättävä.

88

Koska se, että aikaisempaa kansallista tavaramerkkiä ei ole käytetty tosiasiallisesti, kun siihen vetoaa mitättömyysvaatimuksen yhteydessä riitautetun EU-tavaramerkin haltija, on tämän säännöksen sanamuodonkin mukaan perustelu, jolla pelkästään voidaan perustella tämän vaatimuksen hylkäämistä, unionin yleinen tuomioistuin on oikeudellista virhettä tekemättä todennut valituksenalaisen tuomion 76 kohdassa, että tämän käytön todistamista koskeva kysymys oli ratkaistava ennen kuin lausutaan varsinaisesta mitättömyysvaatimuksesta ja näin ollen se oli tässä mielessä ”ennakkokysymys”.

89

Koska valituslautakunta tässä tilanteessa oli katsonut käsiteltävässä asiassa, että kyseessä olevan aikaisemman kansallisen tavaramerkin haltija oli toimittanut todisteet tosiasiallisesta käytöstä tiettyjen mitättömyysvaatimusten perusteena olevien palvelujen osalta, ja kumonnut mitättömyysosaston päätökset pelkästään tällä perusteella, unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 77 kohdassa perustellusti, että valituslautakunta saattoi asetuksen N:o 207/2009 64 artiklan 1 kohdan mukaisesti palauttaa mitättömyysvaatimukset kyseisen osaston tutkittaviksi, jotta tämä lausuisi muun muassa valittajan väitteistä, jotka koskevat näiden vaatimusten tutkimatta jättämistä tämän asetuksen 54 artiklan nojalla mitättömyysvaatimuksen esittäjän väitetyn vilpillisen mielen vuoksi.

90

Kyseisen 64 artiklan 1 kohdan sanamuodosta ilmenee nimittäin, ettei valituslautakunnalla valituksesta lausuessaan ole mitään velvollisuutta käyttää riidanalaisen päätöksen tehneen tahon toimivaltaa, sillä valituslautakunnalla on tältä osin laaja harkintavalta.

91

Valittaja ei voi arvostella unionin yleistä tuomioistuinta siitä, ettei se ole tutkinut sen väitteitä siitä, että mitättömyysvaatimukset on jätettävä tutkimatta vanhentumisen vuoksi, koska kanteesta ensimmäisessä oikeusasteessa ilmenee, että tämä väite liittyy läheisesti hakijan vilpillistä mieltä koskevaan väitteeseen.

92

Näin ollen on katsottava, että valituksenalaisen tuomion 76 ja 77 kohdassa esitetyillä perusteilla unionin yleinen tuomioistuin on implisiittisesti mutta väistämättä hylännyt valittajan väitteet, jotka lopulta koskevat vaatimuksen esittäjän vilpillistä mieltä.

93

Viides valitusperuste on näin ollen hylättävä perusteettomana.

94

Kuudennessa valitusperusteessaan valittaja arvostelee unionin yleistä tuomioistuinta siitä, ettei se asetuksen N:o 207/2009 64 artiklan 1 kohdan vastaisesti ottanut valituksenalaisen tuomion 79–87 kohdassa huomioon sitä, että valituslautakunta kumosi virheellisesti mitättömyysosaston päätökset kokonaisuudessaan.

95

Koska valituslautakunta katsoi, että todisteet kyseessä olevan aikaisemman kansallisen tavaramerkin tosiasiallisesta käytöstä oli toimitettu yksinomaan ajoneuvojen mainontapalvelujen osalta, sen olisi valittajan mukaan pitänyt kumota kyseiset päätökset ainoastaan siltä osin kuin ne koskevat näitä palveluja. Kun kyse on muista palveluista, joiden osalta todisteita tosiasiallisesta käytöstä ei ole toimitettu, valituslautakunnan olisi pitänyt asetuksen N:o 207/2009 57 artiklan 2 kohdan ja täytäntöönpanoasetuksen 22 säännön 2 kohdan ja 40 säännön 6 kohdan mukaisesti lausua asiasta lopullisesti ja hylätä mitättömyysvaatimukset osittain päätösosassa, joka voi saada lainvoiman.

96

Valittajan mukaan väite, jonka mukaan tavaramerkkiä ei ole käytetty tosiasiallisesti, ei ole – toisin kuin unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 82 kohdassa – ennakkokysymys, vaan se on tutkittava samoin kuin tutkittavaksi ottamisen edellytykset tai sekaannusvaaran olemassaolo. Valituslautakunnan olisi siis pitänyt kumota mitättömyysosaston päätökset ja palauttaa asia sille täsmentäen, että sekaannusvaaraa voidaan tutkia enää ainoastaan ajoneuvojen mainospalvelujen osalta.

97

Kun unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 85 kohdassa, että asian uudelleen tutkimisen yhteydessä valituslautakunnan arvio sitoo mitättömyysosastoa, se ei valittajan mukaan ottanut huomioon sitä, että asetuksen N:o 207/2009 64 artiklan 2 kohdan mukaan mitättömyysosastoa sitovat valituslautakunnan päätöksen perusteet vain, ”jos tosiseikat ovat samat”. Jos asian palauttamisen jälkeen mitättömyysvaatimuksen esittäjä esittää uusia todisteita kyseessä olevan aikaisemman kansallisen tavaramerkin tosiasiallisesta käytöstä ja jos mitättömyysosasto katsoo, että nämä todisteet voidaan ottaa huomioon asetuksen N:o 207/2009 76 artiklan 2 kohdan nojalla, tosiseikat eivät valittajan mukaan ole enää samat. Näin ollen myöhemmin esitetyt käyttöä koskevat todisteet voidaan ottaa huomioon muiden palvelujen kuin ajoneuvojen mainospalvelujen osalta.

98

EUIPO katsoo valitusperusteen olevan perusteeton.

99

Tämän tuomion 87 ja 88 kohdassa esitetyillä perusteilla on aluksi hylättävä kuudes valitusperuste siltä osin kuin valittaja arvostelee unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se totesi valituksenalaisen tuomion 82 kohdassa, että asetuksen N:o 207/2009 57 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu näyttö aikaisemman kansallisen tavaramerkin tosiasiallisesta käytöstä muodostaa ennakkokysymyksen, joka on ratkaistava ennen kuin mitättömyysvaatimuksista lausutaan.

100

Lisäksi siltä osin kuin valittaja arvostelee unionin yleistä tuomioistuinta siitä, ettei se ottanut huomioon sitä, että valituslautakunta kumosi virheellisesti mitättömyysosaston päätökset kokonaisuudessaan, on muistutettava – kuten unionin yleinen tuomioistuin korosti valituksenalaisen tuomion 83 kohdassa – että päätöksen päätösosaa on tarkasteltava sen perustelujen valossa (ks. vastaavasti määräys 10.7.2001, Irish Sugar v. komissio, C‑497/99 P, EU:C:2001:393, 15 kohta ja tuomio 22.10.2013, komissio v. Saksa, C‑95/12, EU:C:2013:676, 40 kohta).

101

Asetuksen N:o 207/2009 64 artiklan 2 kohdassa säädetään nimenomaisesti, että jos valituslautakunta palauttaa asian edelleen päätettäväksi valituksenalaisen päätöksen tehneelle osastolle, tätä osastoa sitovat valituslautakunnan päätöksen perusteet ja asiaratkaisu, jos tosiseikat ovat samat.

102

Nyt käsiteltävässä asiassa on kiistatonta, että valituslautakunta kumosi – kuten kunkin riidanalaisen päätöksen 61 kohdasta ilmenee – mitättömyysosaston päätökset sillä perusteella, että – toisin kuin niissä todettiin – kyseessä olevan aikaisemman kansallisen tavaramerkin haltija oli toimittanut todisteet tämän tavaramerkin tosiasiallisesta käytöstä Nizzan sopimuksen luokkaan 35 kuuluvien ajoneuvojen mainontapalvelujen osalta.

103

Koska tämä perustelu sitoo, kuten unionin yleinen tuomioistuin korosti perustellusti valituksenalaisen tuomion 86 kohdassa, asetuksen N:o 207/2009 64 artiklan 2 kohdan nojalla mitättömyysosastoa silloin, kun valituslautakunta on palauttanut asian sen käsiteltäväksi, tässä tilanteessa sen, että valituslautakunta kumoaa riidanalaisten päätösten 62 kohdan mukaisesti mitättömyysosaston päätökset, on väistämättä ymmärrettävä tarkoittavan yksinomaan näitä päätöksiä siltä osin kuin niillä on hylätty mitättömyysvaatimukset sillä perusteella, ettei todisteita kyseessä olevan aikaisemman kansallisen tavaramerkin tosiasiallisesta käytöstä ole esitetty kyseisten ajoneuvojen mainontapalvelujen osalta.

104

Koska valituslautakunta sen sijaan katsoi, ettei aikaisemman kansallisen tavaramerkin haltija ollut toimittanut todisteita tämän tavaramerkin tosiasiallisesta käytöstä muiden mitättömyysvaatimusten kohteina olevien palveluiden eli muiden Nizzan sopimuksen luokkaan 35 kuuluvien palvelujen kuin ajoneuvojen mainontapalvelujen osalta ja Nizzan sopimuksen luokkaan 42 kuuluvien palvelujen osalta, mitättömyysosaston päätöksissä on katsottava, kun otetaan huomioon se, ettei tätä seikkaa riitautettu unionin yleisessä tuomioistuimessa, lopullisesti hylätyn mitättömyysvaatimukset näiden palvelujen osalta (ks. analogisesti tuomio 14.11.2017, British Airways v. komissio, C‑122/16 P, EU:C:2017:861, 82–85 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

105

Tästä seuraa, ettei unionin yleinen tuomioistuin ole tehnyt oikeudellista virhettä, kun se totesi valituksenalaisen tuomion 86 kohdassa, että mitättömyysosasto voi asetuksen N:o 207/2009 64 artiklan 2 kohdan nojalla toteutettavan asian palauttamisen yhteydessä ottaa huomioon yksinomaan Nizzan sopimuksen luokkaan 35 kuuluvat ajoneuvojen mainontapalvelut, kun se arvioi mitättömyysvaatimuksia aineellisesti tämän asetuksen 8 artiklan 1 kohdan b alakohdassa säädetyn suhteellisen hylkäysperusteen valossa.

106

Kuten valittaja perustellusti huomauttaa, asetuksen N:o 207/2009 64 artiklan 2 kohdan mukaan mitättömyysosastoa sitovat valituslautakunnan päätöksen perusteet vain, ”jos tosiseikat ovat samat”.

107

Kuten julkisasiamies huomautti lähinnä ratkaisuehdotuksensa 44 ja 46 kohdassa, mitättömyysosasto ei voi vaarantamatta omien päätöstensä lopullisuutta ja oikeusvarmuutta tutkia asetuksen N:o 207/2009 76 artiklan 2 kohdan nojalla uusia todisteita kyseessä olevan aikaisemman kansallisen tavaramerkin tosiasiallisesta käytöstä niiden palveluiden suhteen, joista valituslautakunnan näkemyksen mukaan – ilman että mitättömyysvaatimuksen esittäjä olisi riitauttanut sitä unionin yleisessä tuomioistuimessa nostamansa kanteen yhteydessä – ei ollut esitetty näitä todisteita.

108

Kuudes valitusperuste on siis hylättävä perusteettomana, ja näin ollen valitus on hylättävä kokonaisuudessaan.

109

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 184 artiklan 2 kohdan mukaan on niin, että jos valitus on perusteeton, unionin tuomioistuin tekee ratkaisun oikeudenkäyntikuluista. Saman työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan, jota sovelletaan sen 184 artiklan 1 kohdan nojalla valituksen käsittelyyn, mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.

110

Koska EUIPO ja Rezon ovat vaatineet oikeudenkäyntikulujensa korvaamista ja koska valittaja on hävinnyt asian, valittaja on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (ensimmäinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: