1.

Käsiteltävä ennakkoratkaisupyyntö, jonka Sofiyski gradski sad (Sofian kaupungin tuomioistuin, Bulgaria) on jättänyt unionin tuomioistuimen kirjaamoon 4.10.2016, koskee SEUT 35 artiklan ja perustamissopimuksen 87 ( 2 ) ja 88 ( 3 ) artiklan soveltamisesta vähämerkityksiseen tukeen 15.12.2006 annetun komission asetuksen (EY) N:o 1998/2006 ( 4 ) 1 artiklan 1 kohdan d alakohdan tulkintaa sekä viimeksi mainitun säännöksen pätevyyttä SEUT 35 artiklan kannalta.

2.

Pyyntö on esitetty riita-asiassa, jossa asianosaisina ovat ”ZPT” AD (jäljempänä kantaja) ja Narodno sabranie na Republika Bulgaria (Bulgarian tasavallan kansalliskokous), Varhoven administrativen sad (ylin hallintotuomioistuin, Bulgaria) ja Natsionalna agentsia za prihodite (kansallinen keskusverohallinto, Bulgaria) (jäljempänä yhteisesti vastaajat) ja joka koskee kantajalle verovuodelta 2008 tehtyä verotarkastuspäätöstä.

3.

Kanteellaan kantaja vaati ennakkoratkaisua pyytänyttä tuomioistuinta velvoittamaan vastaajat maksamaan kantajalle yhteisvastuullisesti korvausta aineellisista vahingoista, joita nämä olivat aiheuttaneet sille rikkomalla unionin oikeutta ja erityisesti asetuksen N:o 1998/2006 säännöksiä.

4.

Unionin tuomioistuimen pyynnöstä tässä ratkaisuehdotuksessa keskitytään ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kysymykseen, ( 5 ) joka koskee asetuksen N:o 1998/2006 1 artiklan 1 kohdan d alakohdan pätevyyttä SEUT 35 artiklan kannalta.

5.

SEUT 34 artiklassa määrätään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden väliset tuonnin määrälliset rajoitukset ja kaikki vaikutukseltaan vastaavat toimenpiteet ovat kiellettyjä.”

6.

SEUT 35 artiklassa määrätään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden väliset viennin määrälliset rajoitukset ja kaikki vaikutukseltaan vastaavat toimenpiteet ovat kiellettyjä.”

7.

SEUT 36 artiklassa määrätään seuraavaa:

”Mitä 34 ja 35 artiklassa määrätään, ei estä sellaisia tuontia, vientiä tai kauttakuljetusta koskevia kieltoja tai rajoituksia, jotka ovat perusteltuja julkisen moraalin, yleisen järjestyksen tai turvallisuuden kannalta, ihmisten, eläinten tai kasvien terveyden ja elämän suojelemiseksi, taiteellisten, historiallisten tai arkeologisten kansallisaarteiden suojelemiseksi taikka teollisen ja kaupallisen omaisuuden suojelemiseksi. Nämä kiellot tai rajoitukset eivät kuitenkaan saa olla keino mielivaltaiseen syrjintään tai jäsenvaltioiden välisen kaupan peiteltyyn rajoittamiseen.”

8.

[SEUT 107 ja SEUT 108 artiklan] soveltamisesta tiettyihin valtion monialaisen tuen muotoihin 7.5.1998 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 994/98 ( 6 ) 2 artiklan, jonka otsikkona on ”Vähämerkityksinen tuki”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Komissio voi tämän asetuksen 8 artiklassa säädetyn menettelyn mukaisesti annetulla asetuksella säätää, että tietty tuki ei, ottaen huomioon yhteismarkkinoiden kehitys ja toiminta, täytä kaikkia [SEUT 107 artiklan 1 kohdan] vaatimuksia eikä siihen näin ollen sovelleta [SEUT 108 artiklan 3 kohdassa] määrättyä ilmoitusmenettelyä edellyttäen, että samalle yritykselle tiettynä aikana myönnetty tuki ei ylitä tiettyä vahvistettua määrää.”

9.

Asetuksen N:o 1998/2006 johdanto-osan ensimmäinen perustelukappale kuuluu seuraavasti:

”Komissiolle annetaan asetuksessa (EY) N:o 994/98 valtuudet vahvistaa asetuksella kynnys, jonka alle jäävien tukitoimenpiteiden ei katsota täyttävän kaikkia [SEUT 107 artiklan 1 kohdan] mukaisia perusteita ja joihin ei tällöin sovelleta [SEUT 108 artiklan 3 kohdassa] määrättyä ilmoitusmenettelyä.”

10.

Asetuksen N:o 1998/2006 johdanto-osan kuudes perustelukappale kuuluu seuraavasti:

”Tätä asetusta ei pitäisi soveltaa vähämerkityksiseen vientitukeen tai vähämerkityksiseen tukeen, jolla suositaan kotimaisia tuotteita tuontituotteiden kustannuksella. Erityisesti sitä ei pitäisi soveltaa tukeen, jolla rahoitetaan jakeluverkon perustamista ja toimintaa muissa maissa. Vientitukea ei yleensä ole tuki messujen osallistumiskustannuksiin tai sellaisista selvityksistä tai konsulttipalveluista aiheutuviin kustannuksiin, joita tarvitaan uuden tai olemassa olevan tuotteen tuomiseksi uusille markkinoille.”

11.

Asetuksen N:o 1998/2006 johdanto-osan kahdeksas perustelukappale kuuluu seuraavasti:

”Komission kokemuksen perusteella voidaan todeta, että tuki, joka ei ylitä 200000 euron enimmäismäärää kolmen vuoden jakson aikana, ei vaikuta jäsenvaltioiden väliseen kauppaan eikä vääristä tai uhkaa vääristää kilpailua, joten se ei kuulu [SEUT 107 artiklan 1 kohdan] soveltamisalaan. – –”

12.

Asetuksen N:o 1998/2006 1 artiklassa, jonka otsikkona on ”Soveltamisala”, säädetään seuraavaa:

”Tätä asetusta sovelletaan yrityksille myönnettävään tukeen kaikilla aloilla, lukuun ottamatta seuraavia:

– –

– –”

13.

Asetuksen N:o 1998/2006 2 artiklassa, jonka otsikkona on ”Vähämerkityksinen tuki”, säädetään seuraavaa:

”1.   Tukitoimenpiteiden ei katsota täyttävän kaikkia [SEUT 107 artiklan 1 kohdan] perusteita eikä niihin näin ollen sovelleta [SEUT 108 artiklan 3 kohdan] mukaista ilmoitusvelvollisuutta, jos ne täyttävät tämän artiklan 2–5 kohdassa vahvistetut edellytykset.

2.   Yhdelle yritykselle myönnettävän vähämerkityksisen tuen kokonaismäärä ei saa olla yli 200000 euroa minkään kolmen verovuoden jakson aikana. – – Tätä enimmäismäärää sovelletaan riippumatta vähämerkityksisen tuen muodosta ja tarkoituksesta – –.”

14.

Asetuksen N:o 69/2001 johdanto-osan neljännessä perustelukappaleessa todettiin, että ”Maailman kauppajärjestön (WTO) tukia ja tasoitustulleja koskevan sopimuksen perusteella tällä asetuksella ei myönnetä poikkeusta vientituelle tai tuelle, jolla suositaan kotimaisia tuotteita tuontituotteiden kustannuksella”.

15.

WTO:n perustamissopimuksen liitteenä olevan tukia ja tasoitustulleja koskevan sopimuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdassa kielletään ”joko oikeudellisesti tai tosiasiallisesti vientituloksesta joko pelkästään tai yhdessä muiden edellytysten kanssa riippuvat tuet – –”.

16.

WTO:n perustamissopimuksen liitteenä olevan tukia ja tasoitustulleja koskevan sopimuksen liite I sisältää esimerkkiluettelon vientitukitoimista.

17.

Yhteisöverolain ( 7 ) (jäljempänä verolaki) 1.1.2007 voimaan tulleessa versiossa säädetään seuraavaa:

”182 § – –

(2)   – – Vähämerkityksisen tuen muodossa annettava verohelpotus ei koske seuraavia:

– –

184 § – – Verovelvollinen vapautetaan kokonaisuudessaan yhteisöverosta, joka peritään tuotantotoiminnasta, alihankinta mukaan lukien, saadusta veronalaisesta tulosta, jos kaikki seuraavat edellytykset täyttyvät:

188 § – –

(1)   – – Verohelpotus katsotaan vähämerkityksiseksi tueksi, kun verovelvolliselle kuluvana verovuonna sekä kahtena edeltävänä verovuonna myönnettyjen vähämerkityksisten tukien kokonaismäärä niiden muodosta ja lähteestä riippumatta vastaa enintään 200 000:ta euroa [Bulgarian leveinä (BGN)] – –.

(2)   Edellä 184 §:ssä tarkoitettua verovapautusta vastaavat investoinnit on tehtävä aineelliseen tai aineettomaan käyttöomaisuuteen kirjanpitoa koskevan lainsäädännön mukaisesti neljän vuoden kuluessa sen vuoden alusta, jota verovapautus koskee. – –”

18.

Kantaja, joka on Bulgariaan rekisteröity yhtiö, valmistaa pääasiassa putkia, profiiliputkia ja niiden tarvikkeita teräksestä. Yhtiö harjoittaa tuotantopaikoissaan kolmea toisistaan erotettua ja teknologisesti itsenäistä tuotantotoimintaa, jotka ovat pyöreiden ja profiiliputkien, kylmämuovattujen ja taivutettujen profiilien ja teräksisten suojalaitteiden valmistaminen kaduille (suojalevyt), yksittäisten osien kuumasinkitys sekä yksittäisten osien elektrolyyttinen sinkittäminen tai sähkösinkitys.

19.

Kantaja pyysi vuotta 2008 koskeneessa veroilmoituksessaan verolain 184 §:n mukaisesti vapautusta 140677,51 BGN:n yhteisöverosta (noin 72000 euroa).

20.

Tämä verovapautus evättiin 5.3.2010 tehdyllä verotarkastuspäätöksellä sillä perusteella, että kantaja ei täyttänyt verolain 182 §:n 2 momentin 7 kohdassa säädettyä edellytystä, koska se oli vuoteen 2012 ulottuvan ajanjakson aikana tehnyt investointeja tuotantopaikkoihin, joissa valmistettiin vientituotteita.

21.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan ”veroviranomainen katsoi, että [verolain] 182 §:n 2 momentin 7 kohta oli ehdoton eikä [kantaja] voinut mitenkään olla oikeutettu osittaiseen vapautukseen yhteisöverosta. Verohelpotus on tarkoitettu tuotantotoimintaa varten, alihankinta mukaan lukien, ja sitä rajoittava edellytys liittyy tuotteiden myöhempään myyntiin ja kilpailun suojelemiseen unionissa. Koska [kantaja] oli valmistanut vuonna 2008 tuotteita, joita myytiin Bulgariassa, unionin jäsenvaltioissa ja kolmansissa maissa, se kuului [verolain] 182 §:n 2 momentin 7 kohdassa säädetyn rajoittavan edellytyksen piiriin eikä se siten voinut saada verovapautusta vuodelle 2008. Veroviranomainen totesi vuoden 2008 yhteisöverovelaksi 140677,51 BGN [noin 72000 euroa] ja korkovelaksi 21454,22 BGN [noin 11000 euroa]”.

22.

Kantaja nosti 21.5.2010 Administrativen sad – grad Burgasissa (Burgasin hallintotuomioistuin, Bulgaria) kanteen hallintoviranomaisen päätöksestä.

23.

Administrativen sad – grad Burgas kumosi verotarkastuspäätöksen 12.1.2011 antamallaan tuomiolla, koska sen mielestä verovapautuksen epääminen ei ollut perusteltua, sillä osien galvanointi, johon kantaja oli ilmoittanut haluavansa tehdä vaadittavat investoinnit, oli itsenäinen toiminta, johon ei liittynyt mitään vientiä, ja neljän vuoden ajanjakso, jonka aikana verovapautusta vastaavat investoinnit oli mahdollista tehdä, ei ollut kulunut umpeen.

24.

Varhoven administrativen sad antoi 27.12.2011 muutoksenhakumenettelyssä lainvoimaiseksi tulleen tuomion, jolla se kumosi Administrativen sad – grad Burgasin tuomion ja hylkäsi kantajan verotarkastuspäätöksestä nostaman kanteen. Todettuaan, että kantaja oli tehnyt investointeja kuumasinkityksen tuotantolaitokseen, jonka tuotteita oli viety ulkomaille, Varhoven administrativen sad katsoi, että verolain 182 §:n 2 momentin 7 kohdassa asetettu edellytys, jonka mukaan investointien kohteena oleva omaisuus ei saa liittyä kolmansiin maihin tai unionin jäsenvaltioihin suuntautuvaan vientiin, ei täyttynyt, joten verovapautus oli katsottava valtiontueksi, joka vääristää kilpailua unionin yhteismarkkinoilla.

25.

Kantaja on vaatinut Sofiyski gradski sadia tuomitsemaan vastaajat yhteisvastuullisesti unionin oikeuden ja erityisesti asetuksen N:o 1998/2006 väitetystä rikkomisesta. Kantaja väittää olevansa oikeutettu korvaukseen, joka vastaa siltä evättyä verovapautusta lisättynä koroilla.

26.

Sofiyski gradski sad on näin ollen päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

27.

Kantaja, jokainen vastaajista, Bulgarian, Kreikan ja Italian hallitukset sekä komissio ovat esittäneet kirjallisia huomautuksia.

28.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämän kolmannen kysymyksen kolmannen virkkeen epäselvyyden vuoksi unionin tuomioistuin on toteuttanut kaksi toimenpidettä.

29.

Ensinnäkin se on esittänyt ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle seuraavan kysymyksen:

”Voisiko ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tarkentaa, mihin säännökseen se viittaa kolmannen kysymyksen kolmannessa virkkeessä, kun se kysyy unionin tuomioistuimelta ’tämän säännöksen’ suhteesta SEUT 35 artiklaan?

Kysyykö tuomioistuin, onko SEUT 35 artiklaa tulkittava siten, että se on esteenä [verolain] 182 §:n 2 momentin 7 kohdassa säädetyn kaltaiselle kansalliselle säännökselle, vai tiedusteleeko se unionin tuomioistuimelta, onko asetuksen N:o 1998/2006 1 artiklan 1 kohdan d alakohta pätevä SEUT 35 artiklan kannalta?”

30.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin vastasi 7.7.2017 seuraavasti:

”Kysymyksellä tiedustellaan, onko jäsenvaltioilla mahdollisuus vahvistaa kansallisessa lainsäädännössä sääntöjä, jotka sisältävät lisärajoituksia sellaisten tuotteiden viejille, jotka valmistetaan verohelpotukseen perustuvalla investoinnilla saadun omaisuuden avulla. Ensimmäisessä vaihtoehdossa, jossa vientituotteiden valmistus ei liity suoraan vietyihin määriin asetuksessa N:o 1998/2006 tarkoitetulla tavalla, kysymys kuuluu, voidaanko kansallisessa lainsäädännössä asettaa rajoituksia, jotka koskevat [verolain] 182 §:n 2 momentin 7 kohdassa tarkoitettujen kaltaisia tilanteita.

Sen sijaan, jos kysymykseen vastataan myöntävästi, eli jos vientituotteiden valmistaminen verohelpotukseen perustuvalla investoinnilla saadun omaisuuden avulla liittyy suoraan vietyihin määriin asetuksessa N:o 1998/2006 tarkoitetulla tavalla, kysymys kuuluu, mikä on asetuksen [N:o 1998/2006] 1 artiklan 1 kohdan d alakohdassa säädetyn rajoituksen suhde jäsenvaltioiden välisen viennin määrällisiä rajoituksia ja kaikkia vaikutukseltaan vastaavia toimenpiteitä koskevaan kieltoon.”

31.

Toiseksi unionin tuomioistuin pyysi 13.9.2017 työjärjestyksensä 61 artiklan 1 kohdan nojalla Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 23 artiklassa tarkoitettuja osapuolia ja asianosaisia antamaan 18.10.2017 pidetyssä istunnossa vastauksen seuraavaan kysymykseen:

”Onko – – asetuksen N:o 1998/2006 1 artiklan 1 kohdan d alakohta SEUT 35 artiklan vastainen?”

32.

Kantaja, Varhoven administrativen sad, Bulgarian hallitus ja komissio esittivät suullisia huomautuksia 18.10.2017 pidetyssä istunnossa.

33.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämän kolmannen kysymyksen kolmanteen virkkeeseen sisältyvästä kysymyksestä, joka koskee asetuksen N:o 1998/2006 1 artiklan 1 kohdan d alakohdan yhdenmukaisuutta SEUT 35 artiklan kanssa, ( 8 ) on syytä muistuttaa, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SEUT 34 ja SEUT 35 artiklassa määrätty määrällisiä rajoituksia ja kaikkia niitä vaikutukseltaan vastaavia toimenpiteitä koskeva kielto koskee paitsi kansallisia myös unionin toimielinten toimenpiteitä. ( 9 )

34.

Unionin tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä seuraa, että tavaroiden vapaaseen liikkuvuuteen ja tukiin liittyvillä määräyksillä on sama tavoite, joka on tavanomaisilla kilpailun edellytyksillä tapahtuvan jäsenvaltioiden välisen tavaroiden vapaan liikkuvuuden varmistaminen, ( 10 ) eikä SEUT 107 ja SEUT 108 artiklaa ja asetusta N:o 1998/2006 missään tapauksessa saada käyttää tavaroiden vapaata liikkuvuutta koskevien EUT-sopimuksen määräysten tyhjäksi tekemiseen. ( 11 )

35.

Näin ollen katson, ettei EUT-sopimuksessa luoda hierarkiaa näiden määräysten, joilla säännellään määrällisiä rajoituksia koskevia kieltoja ( 12 ) ja valtioiden myöntämiä tukia, ( 13 ) välille. Edellä esitetystä seuraa, että valtion tai unionin toimielimen antaman säännöstön on noudatettava sekä EUT-sopimuksen määrällisiä rajoituksia kieltäviä sääntöjä että valtioiden myöntämiä tukia koskevia sääntöjä. ( 14 )

36.

Asetuksen N:o 1998/2006 1 artiklan 1 kohdan d alakohdassa ei selvästikään aseteta suoraan määrällisiä vientirajoituksia. On siis tutkittava, asetetaanko kyseisessä säännöksessä tällaisia rajoituksia vaikutukseltaan vastaavia toimenpiteitä.

37.

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä SEUT 35 artiklaa varten vahvistetut edellytykset vastaavat niitä, jotka on määrätty SEUT 34 artiklassa. Näin ollen SEUT 34 ( 15 ) ja SEUT 35 artiklassa tarkoitettuja määrällisiä rajoituksia vaikutukseltaan vastaavia toimenpiteitä ovat kaikki kauppaa koskevat kansalliset ja unionin toimielinten antamat säännöstöt, jotka voivat tosiasiallisesti tai mahdollisesti rajoittaa unionin sisäistä kauppaa suoraan tai välillisesti.

38.

Unionin tuomioistuin totesi 21.6.2016 antamassaan tuomiossa New Valmar (C‑15/15, EU:C:2016:464, 36, 40 ja 43 kohta), että kaikkiin asianomaisessa jäsenvaltiossa toimiviin elinkeinonharjoittajiin sovellettava kansallinen toimenpide, jolla on tosiasiassa suurempi vaikutus tavaroiden vientiin mainitun jäsenvaltion markkinoilta kuin tavaroiden kaupan pitämiseen saman jäsenvaltion sisäisillä markkinoilla, kuuluu SEUT 35 artiklassa määrätyn kiellon soveltamisalaan.

39.

On syytä tuoda esiin, että unionin tuomioistuin ei 21.6.2016 antamassaan tuomiossa New Valmar (C‑15/15, EU:C:2016:464) maininnut 8.11.1979 antamaansa tuomiota Groenveld (15/79, EU:C:1979:253) (jäljempänä Groenveld-oikeuskäytäntö), jossa se oli todennut, että SEUT 35 artikla ”koskee kaikkia toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on rajoittaa erityisesti vientiä ja kohdella eri tavalla jäsenvaltion sisäistä kauppaa ja ulkomaankauppaa ja siten taata erityisiä etuja kyseisen valtion kotimaiselle tuotannolle tai sen sisäisille markkinoille muiden jäsenvaltioiden kaupan tai tuotannon vahingoksi, sekä toimenpiteitä, joilla on tällainen vaikutus”. ( 16 )

40.

Mielestäni ( 17 ) unionin tuomioistuin hylkäsi 21.6.2016 antamassaan tuomiossa New Valmar (C‑15/15, EU:C:2016:464) Groenveld-oikeuskäytännössä asetetut rajoittavammat tai tiukemmat edellytykset, jotka perustuivat erityisesti erilaiseen kohteluun tai viennin syrjintään jäsenvaltion sisäisen kaupan eduksi, ja korvasi ne ”joustavammilla” edellytyksillä, ( 18 ) jotka perustuivat jäsenvaltioiden välisen kaupan rajoittamiseen tai estämiseen. ( 19 )

41.

Tässä yhteydessä on syytä muistuttaa, että unionin tuomioistuimen mukaan EUT-sopimuksessa määrätyn perusvapauden kaikenlainen vähäinenkin rajoittaminen on kyseisessä sopimuksessa kielletty. ( 20 ) Tästä seuraa, että toisin kuin valtiontukeen asetuksen N:o 1998/2006 ( 21 ) nojalla sovellettavien sääntöjen kohdalla, valtion tai unionin toimielimen antamaa säännöstöä varten ei ole olemassa kynnystä, jonka alle jäävien tukitoimenpiteiden ei katsottaisi täyttävän SEUT 34 ja SEUT 35 artiklan mukaisia perusteita. Sen sijaan valtion tai unionin toimielimen antaman säännöstön ei voida katsoa haittaavan jäsenvaltioiden välistä kilpailua, jos sen aiheuttamat rajoittavat vaikutukset ovat liian satunnaisia tai liian välillisiä. ( 22 )

42.

On syytä tuoda esiin, että asetuksen N:o 1998/2006 1 artiklan 1 kohdan d alakohdassa viitataan kolmansiin maihin tai jäsenvaltioihin suuntautuvaan vientiin. Sen sijaan SEUT 35 artiklaa, jossa kielletään viennin määrälliset rajoitukset ja niitä vaikutuksiltaan vastaavat toimenpiteet, sovelletaan vain tavaroiden liikkumiseen jäsenvaltioiden välillä. ( 23 ) Kolmansien maiden kanssa käytävä kauppa ei siis periaatteessa kuulu SEUT 35 artiklan alueelliseen soveltamisalaan. Siksi tarkastelenkin tässä ratkaisuehdotuksessa vain kyseisen asetuksen 1 artiklan 1 kohdan d alakohdan sisäistä ulottuvuutta eli jäsenvaltioiden välisen kaupan näkökulmaa.

43.

Asetuksen N:o 1998/2006 2 artiklan, kun sitä luetaan yhdessä kyseisen asetuksen johdanto-osan kahdeksannen perustelukappaleen kanssa, nojalla tuen, joka ei ylitä 200000 euron enimmäismäärää kolmen vuoden jakson aikana, ei katsota vaikuttavan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan eikä vääristävän tai uhkaavan vääristää kilpailua, joten tällaiset toimenpiteet eivät kuulu valtiontuen käsitteen alaan. ( 24 ) Ne on siis vapautettu SEUT 108 artiklan 3 kohdassa määrätystä ilmoitusvelvollisuudesta. ( 25 )

44.

Kuten 7.3.2002 annetussa tuomiossa Italia v. komissio (C‑310/99, EU:C:2002:143, 94 kohta) on todettu, ”de minimis ‑sääntöä käytetään hallinnon yksinkertaistamiseksi niin jäsenvaltioissa kuin komission yksiköissäkin, koska komission on voitava keskittää voimavaransa todella merkittäviin tapauksiin yhteisön tasolla”. ( 26 )

45.

Asetuksen N:o 1998/2006 1 artiklan 1 kohdan d alakohdan mukaan tuki, joka liittyy välittömästi vientimääriin, jakeluverkon perustamiseen ja toimintaan tai muihin vientitoimintaan liittyviin juokseviin kustannuksiin, jää kuitenkin kyseisen asetuksen ja siten vähämerkityksistä tukea varten myönnetyn vapautuksen ulkopuolelle. ( 27 )

46.

Edellä esitetystä seuraa, että vaikka kyseiset tuet jäisivät asetuksen N:o 1998/2006 2 artiklassa säädetyn ylärajan alapuolelle, ei voida sanoa, että ne eivät täyttäisi kaikkia SEUT 107 artiklan 1 kohdassa asetettuja edellytyksiä, joten niihin ei sovelleta kyseisessä asetuksessa vähämerkityksistä tukea varten myönnettyä poikkeusta ja ne on ilmoitettava komissiolle SEUT 108 artiklan 3 kohdassa määrätyn menettelyn mukaisesti.

47.

Edellä esitetyn perusteella katson, että asetuksen N:o 1998/2006 1 artiklan 1 kohdan d alakohta vaikuttaa enemmän tavaroiden lähtöön vientijäsenvaltion markkinoilta kuin niiden myyntiin tämän jäsenvaltion kotimarkkinoilla. ( 28 ) Jos asetuksen N:o 1998/2006 1 artiklan 1 kohdan d alakohta tosiaan koskee ainoastaan tiettyjä vientiin liittyviä valtiontukia, säännöksen vaikutuksia ei mielestäni voida pitää satunnaisina tai välillisinä, sillä se estää vähämerkityksisiä tukia koskevan vapautuksen soveltamisen kyseisiin tukiin. Säännöksellä siis asetetaan taloudelliset toiminnat eriarvoiseen asemaan sen mukaan, onko ne suunnattu vientiin vai ei. ( 29 )

48.

SEUT 34 ja SEUT 35 artikla eivät kuitenkaan estä sellaista syrjintää tai rajoittamista, joka katsotaan oikeutetuksi jonkin SEUT 36 artiklassa luetellun yleistä etua koskevan syyn tai pakottavan vaatimuksen takia. ( 30 )

49.

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kansallinen tai unionin toimielimen antama säännöstö, jolla rajoitetaan taattujen perusvapauksien käyttöä, voidaan hyväksyä vain, jos toimenpiteellä on yleisen edun mukainen tavoite, ( 31 ) sillä voidaan taata tämän tavoitteen saavuttaminen eikä sillä ylitetä sitä, mikä on tarpeen tavoitteen saavuttamiseksi. ( 32 )

50.

Asetuksen N:o 1998/2006 1 artiklan 1 kohdan d alakohta on mielestäni oikeudellisesti syrjivä, sillä se koskee nimenomaisesti tietynlaista vientiä. Viennin syrjivä kohtelu on siis voitava oikeuttaa jollakin SEUT 36 artiklassa luetelluista yleistä etua koskevista syistä, ( 33 ) eli sen on oltava perusteltua julkisen moraalin, yleisen järjestyksen tai turvallisuuden kannalta, ihmisten, eläinten tai kasvien terveyden ja elämän suojelemiseksi, taiteellisten, historiallisten tai arkeologisten kansallisaarteiden suojelemiseksi taikka teollisen ja kaupallisen omaisuuden suojelemiseksi.

51.

Komission mukaan ”vientitukien sulkeminen asetuksen [N:o 1998/2006] soveltamisalan ulkopuolelle perustuu yhtäältä unionin velvoitteisiin [WTO:ta] kohtaan ja toisaalta siihen, että vientituet, jotka helpottavat markkinoille pääsyä kaupallisiin tarkoituksiin, vaikuttavat selvästi jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. ( 34 ) Tämän seurauksena asetuksen logiikka (jonka mukaan voidaan katsoa, että valtiontuen olemassaolon edellytykset eivät täyttyneet) ei ole sovellettavissa”. ( 35 )

52.

Komission mainitsema ensimmäinen asetuksen N:o 1998/2006 1 artiklan 1 kohdan d alakohdan tavoite, eli se, että tuet kolmansiin maihin suuntautuvalle viennille on jätettävä vähämerkityksistä tukea koskevan vapautuksen ulkopuolelle unionin WTO:ta kohtaan tekemien sitoumusten takia, ei mielestäni ole merkityksellinen käsiteltävässä asiassa, koska SEUT 35 artiklaa ei sovelleta alueellisesti tällaiseen vientiin. ( 36 ) Näin ollen tällaista kyseisen asetuksen 1 artiklan 1 kohdan d alakohdassa säädettyä kolmansiin maihin suuntautuvan viennin poissulkemista ei voida moittia SEUT 35 artiklan nojalla.

53.

Toisesta komission mainitsemasta asetuksen N:o 1998/2006 1 artiklan 1 kohdan d alakohdan tavoitteesta ( 37 ) totean, että vaikka se voisi olla perusteltu tavoite, se ei ole mikään SEUT 36 artiklassa luetelluista yleistä etua koskevista syistä. Näin ollen sillä ei voida oikeuttaa SEUT 35 artiklassa kiellettyä syrjintää. En myöskään näe käsiteltävässä asiassa mitään tällaista syytä, jolla erilainen kohtelu voitaisiin oikeuttaa.

54.

Edellä esitetyn perusteella katson, että asetuksen N:o 1998/2006 1 artiklan 1 kohdan d alakohtaa, joka vaikuttaa enemmän tavaroiden lähtöön vientijäsenvaltion markkinoilta kuin niiden myyntiin kyseisen jäsenvaltion kotimarkkinoilla, ei voida oikeuttaa millään SEUT 36 artiklassa luetelluista yleistä etua koskevista syistä.

55.

Näin ollen ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kolmannen kysymyksen kolmanteen virkkeeseen on vastattava, että asetuksen N:o 1998/2006 1 artiklan 1 kohdan d alakohta ei ole pätevä siltä osin kuin se johtaa siihen, että täysin kotimaista taloudellista toimintaa kohdellaan vähämerkityksistä tukea koskevassa järjestelmässä eri tavalla kuin jäsenvaltioihin suuntautuvaan vientiin tarkoitettua taloudellista toimintaa.

56.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Sofiyski gradski sadin esittämän kolmannen ennakkoratkaisukysymyksen kolmanteen virkkeeseen seuraavasti:

Perustamissopimuksen 87 ja 88 artiklan soveltamisesta vähämerkityksiseen tukeen 15.12.2006 annetun komission asetuksen (EY) N:o 1998/2006 1 artiklan 1 kohdan d alakohta ei ole pätevä siltä osin kuin se johtaa siihen, että täysin kotimaista taloudellista toimintaa kohdellaan vähämerkityksistä tukea koskevassa järjestelmässä eri tavalla kuin jäsenvaltioihin suuntautuvaan vientiin tarkoitettua taloudellista toimintaa.