1.

Conseil du contentieux des étrangersin (ulkomaalaisasioita käsittelevä hallintotuomioistuin, Belgia) asioissa C‑77/17 ja C‑78/17 esittämät ennakkoratkaisupyynnöt koskevat direktiivin 2011/95/EU ( 2 ) 14 artiklan 4 ja 5 kohdan tulkintaa ja sen pätevyyttä Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 18 artiklan ja SEUT 78 artiklan 1 kohdan perusteella.

2.

Asiassa C‑391/16 Nejvyšší správní soud (ylimmän oikeusasteen hallintotuomioistuin, Tšekki) tiedustelee unionin tuomioistuimelta direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 ja 6 kohdan pätevyydestä näiden samojen määräysten sekä SEU 6 artiklan 3 kohdan perusteella.

3.

Nämä pyynnöt on esitetty asioissa, jotka koskevat niiden päätösten pätevyyttä, joilla turvapaikka-asioita käsittelevät toimivaltaiset kansalliset viranomaiset ovat jättänet myöntämättä pakolaisaseman ja toissijaisen suojeluaseman X:lle (asia C‑77/17) Belgian lainsäädännön perusteella, jolla direktiivin 2011/95 14 artiklan 5 kohta on saatettu osaksi kansallista oikeutta, ja peruuttaneet X:lle (asia C‑78/17) ja M:lle (asia C‑391/16) aikaisemmin myönnetyn pakolaisaseman (Belgian ja Tšekin) kansallisen lainsäädännön säännösten nojalla, jolla tämän artiklan 4 kohta on saatettu osaksi kansallista oikeutta.

4.

Direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 ja 5 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat pääasiallisesti peruuttaa pakolaiselle myönnetyn aseman ja olla myöntämättä asemaa pakolaiselle, kun kyseinen pakolainen on vaaraksi jäsenvaltion turvallisuudelle tai on yhteiskunnalle vaarallinen kyseisessä jäsenvaltiossa. Tämän artiklan 6 kohdassa täsmennetään vähimmäisoikeudet, jotka tälle pakolaiselle on kuitenkin myönnettävä niin kauan kuin hän on mainitussa jäsenvaltiossa.

5.

Kansalliset tuomioistuimet tiedustelevat ennakkoratkaisukysymyksillään pääasiallisesti, ovatko nämä säännökset ristiriidassa pakolaisten oikeusasemaa koskevan Geneven yleissopimuksen (jäljempänä Geneven yleissopimus) ( 3 ) kanssa ja näin ollen pätemättömiä perusoikeuskirjan 18 artiklan ja SEUT 78 artiklan 1 kohdan nojalla, joiden mukaisesti yhteisessä turvapaikkapolitiikassa on noudatettava tätä yleissopimusta.

6.

Geneven yleissopimuksen 1 artiklan A kohdan 2 alakohdan mukaan ”pakolaisella” tarkoitetaan jokaista henkilöä, ”jolla on perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi rodun, uskonnon, kansallisuuden, tiettyyn yhteiskuntaluokkaan kuulumisen tai poliittisen mielipiteen johdosta, [joka] oleskelee kotimaansa ulkopuolella ja on kykenemätön tai sellaisen pelon johdosta haluton turvautumaan sanotun maan suojaan; tai joka olematta minkään maan kansalainen oleskelee entisen pysyvän asuinmaansa ulkopuolella ja – – on kykenemätön tai sanotun pelon vuoksi haluton palaamaan sinne”. ( 4 )

7.

Tämän yleissopimuksen 1 artiklan C kohdassa määrätään seuraavaa:

”Tämän yleissopimuksen soveltaminen jokaiseen osastossa A määritellyt ehdot täyttävään henkilöön nähden lakkaa:

8.

Tämän yleissopimuksen 1 artiklan F kohdassa määrätään seuraavaa:

”Tämän yleissopimuksen määräyksiä ei ole sovellettava henkilöön, johon nähden on perusteltua aihetta epäillä, että:

9.

Tämän saman yleissopimuksen 33 artiklassa todetaan seuraavaa:

”1)   Sopimusvaltio ei tavalla tai toisella saa karkottaa tai palauttaa pakolaista sellaisten alueiden rajoille, jossa hänen henkeään tai vapauttaan uhataan rodun, uskonnon, kansalaisuuden ja tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen tai poliittisen mielipiteen vuoksi.

2)   Ensimmäisessä kohdassa [olevaan] määräykseen ei kuitenkaan voi vedota pakolainen, johon nähden on perusteltua aihetta olettaa, että hän on vaaraksi oleskelumaansa turvallisuudelle tai joka on lainvoiman saaneella tuomiolla tuomittu erityisen törkeästä rikoksesta ja on yhteiskunnalle vaarallinen sanotussa maassa.”

10.

Geneven yleissopimuksen 42 artiklan 1 kohdan mukaan ”allekirjoittaessaan, ratifioidessaan tai liittyessään tähän yleissopimukseen voi valtio tehdä varaumia tämän yleissopimuksen muiden artiklain osalta paitsi artiklain 1, 3, 4, 16 kohta 1 sekä 33–46”.

11.

Direktiivin 2011/95 2 artiklassa todetaan seuraavaa:

”Tässä direktiivissä tarkoitetaan:

– –

– –”

12.

Tämän direktiivin 11 artiklan, jonka otsikkona on ”Lakkaaminen”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Kolmannen maan kansalainen tai kansalaisuudeton henkilö lakkaa olemasta pakolainen, jos hän:

13.

Tämän direktiivin 12 artiklan, jonka otsikkona on ”Poissulkeminen”, 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Pakolaisasema jätetään myöntämättä kolmannen maan kansalaiselle tai kansalaisuudettomalle henkilölle, jos on vakavaa aihetta epäillä, että hän on:

14.

Saman direktiivin 13 artiklan mukaan ”jäsenvaltioiden on myönnettävä pakolaisasema sellaiselle kolmannen maan kansalaiselle tai kansalaisuudettomalle henkilölle, joka II ja III luvun mukaisesti täyttää pakolaisaseman myöntämisen edellytykset”.

15.

Direktiivin 2011/95 14 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Kun kyseessä ovat direktiivin 2004/83/EY ( 5 ) voimaantulon jälkeen tehdyt kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset, jäsenvaltioiden on peruutettava, lakkautettava tai jätettävä uusimatta valtion elimen, hallinnollisen elimen, tuomioistuimen tai lainkäyttöelimen myöntämä kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön pakolaisasema, jos hän on 11 artiklan mukaisesti lakannut olemasta pakolainen.

– –

3.   Jäsenvaltioiden on peruutettava, lakkautettava tai jätettävä uusimatta kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön pakolaisasema, jos asianomainen jäsenvaltio saa pakolaisaseman myöntämisen jälkeen selville, että

4.   Jäsenvaltiot voivat peruuttaa, lakkauttaa tai jättää uusimatta valtion elimen, hallinnollisen elimen, tuomioistuimen tai lainkäyttöelimen pakolaiselle myöntämän aseman, kun

5.   Jäsenvaltiot voivat 4 kohdassa kuvatuissa tilanteissa päättää olla myöntämättä asemaa pakolaiselle, jos tällaista päätöstä ei ole vielä tehty.

6.   Henkilöillä, joihin sovelletaan 4 ja 5 kohtaa, on Geneven yleissopimuksen 3, 4, 16, 22, 31, 32 ja 33 artiklassa määrätyt tai niitä vastaavat oikeudet silloin, kun he ovat jäsenvaltiossa.”

16.

Tämän direktiivin 20 artiklan 1 kohdassa, joka on luvussa VII, jonka otsikkona on ”Kansainvälisen suojelun sisältö”, säädetään, että ”tällä luvulla ei rajoiteta Geneven yleissopimuksessa vahvistettujen oikeuksien soveltamista”.

17.

Tämän direktiivin 21 artiklassa todetaan seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on noudatettava palauttamiskiellon periaatetta kansainvälisten velvoitteidensa mukaisesti.

2.   Jos 1 kohdassa mainitut kansainväliset velvoitteet eivät sitä kiellä, jäsenvaltiot voivat palauttaa pakolaisen riippumatta siitä, onko tämä saanut virallisesti pakolaisaseman, jos:

3.   Jäsenvaltiot voivat kumota, peruuttaa tai jättää uusimatta 2 kohdassa tarkoitetun pakolaisen oleskeluluvan tai jättää oleskeluluvan myöntämättä hänelle.”

18.

Ulkomaalaisten pääsystä Belgian alueelle sekä heidän oleskelustaan, sijoittautumisestaan ja maastapoistamisestaan 15.12.1980 annetun lain (loi du 15 décembre 1980 sur l’accès au territoire, le séjour, l’établissement et l’éloignement des étrangers, jäljempänä Belgian ulkomaalaislaki), ( 6 ) sellaisena kuin se oli pääasian tosiseikkojen hetkellä asioissa C‑77/17 ja C‑78/17, 48/3 §:n 1 momentissa säädetään, että ”pakolaisasema myönnetään ulkomaalaiselle, joka täyttää [Geneven yleissopimuksen] 1 artiklan edellytykset”.

19.

Tämän lain 48/4 §:n 1 momentissa esitetään edellytykset, joiden mukaisesti toissijainen suojeluasema myönnetään.

20.

Tämän lain 52/4 §:n 2 momentin mukaan ”commissaire général aux réfugiés et aux apatrides [pakolaisia ja kansalaisuudettomia henkilöitä koskevista asioista vastaava pääjohtaja, jäljempänä pääjohtaja] voi evätä pakolaisaseman, jos ulkomaalainen on yhteiskunnalle vaarallinen, koska hänet on lainvoiman saaneella tuomiolla tuomittu erityisen törkeästi rikoksesta, tai jos on perusteltua syytä olettaa, että hän on vaaraksi kansalliselle turvallisuudelle. Tässä tapauksessa [pääjohtaja] antaa lausunnon maastapoistamisen yhteensopivuudesta 48/3 ja 48/4 §:n kanssa”.

21.

Saman lain 55/3/1 §:ssä säädetään seuraavaa:

”1.   [Pääjohtaja] voi peruuttaa pakolaisaseman, jos ulkomaalainen, joka on tuomittu lainvoiman saaneella tuomiolla erityisen törkeästä rikoksesta, on vaaraksi yhteiskunnalle tai on perusteltua syytä katsoa hänen olevan vaaraksi kansalliselle turvallisuudelle.

– –

3.   Jos [pääjohtaja] peruuttaa pakolaisaseman 1 momentin nojalla – –, hän antaa päätöksensä yhteydessä lausunnon maastapoistamisen yhteensopivuudesta 48/3 ja 48/4 §:n kanssa.”

22.

Belgian ulkomaalaislain 55/3/1 §:n 1 momentissa tarkoitetut edellytykset merkitsevät vastaavasti tämän lain 55/4 §:n 2 momentin mukaisesti, että toissijaista suojeluasemaa ei voida myöntää.

23.

Turvapaikasta annetun lain nro 325/1999 (Zákon č. 325/1999 Sb., o azylu, jäljempänä Tšekin turvapaikkalaki), sellaisena kuin se oli asian C‑391/16 tosiseikkojen tapahtumisen hetkellä, 2 §:n 6 momentin mukaisesti tässä laissa tarkoitetaan turvapaikan saaneella henkilöllä (azylant) ”ulkomaalaista, jolle on myönnetty turvapaikka tämän lain nojalla, turvapaikan myöntämistä koskevan päätöksen voimassaoloaikana”.

24.

Tämän lain 12 §:n b momentin mukaan ulkomaalaiselle voidaan myöntää turvapaikka, jos on osoitettu, että hänellä on perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi jonkin Geneven yleissopimuksen 1 artiklan A kohdan 2 alakohdassa tarkoitetun perusteen vuoksi.

25.

Tämän lain 17 §:n 1 momentin i kohdan mukaan turvapaikka on peruutettava, ”jos on perusteltua syytä olettaa, että turvapaikan saanut henkilö on vaaraksi valtion turvallisuudelle”. Tämän saman lain 17 §:n 1 momentin j alakohdan mukaan turvapaikka peruutetaan, ”jos turvapaikan saanut henkilö on kyseisen valtion turvallisuudelle vaarallinen, koska hänet on lainvoiman saaneella tuomiolla tuomittu erityisen törkeästä rikoksesta”. Näistä samoista syistä ei ole Tšekin turvapaikkalain 15a §:n mukaisesti mahdollista myöntää toissijaista suojelua.

26.

Nejvyšší správní soud on todennut, että turvapaikan saaneella henkilöllä (azylant) on laadullisesti paremmat edut kuin ”pelkällä” pakolaisella, joka täyttää Geneven yleissopimuksen 1 artiklan A kohdan edellytykset. Pakolainen, jonka asema peruutetaan, ei enää ole turvapaikan saanut henkilö (azylant) eikä hän siten saa enää näitä etuja.

27.

X on lausumansa mukaan Norsunluunrannikon kansalainen ja etniseltä alkuperältään bete. Hän saapui heinäkuussa 2003 Belgiaan 12 vuoden ikäisenä. X seurasi silloin isäänsä, joka kuului tuolloin entisen presidentin Laurent Gbagbon lähipiiriin ja toimi diplomaattina Norsunluurannikon Brysselin suurlähetystössä.

28.

Tribunal de première instance de Bruxelles (Brysselin alioikeus, Belgia) tuomitsi X:n vuonna 2010 tahallisista pahoinpitelyistä, teräaseen hallussapidosta ilman perusteltua syytä sekä kielletyn aseen hallussapidosta 30 kuukauden vankeusrangaistukseen. Cour d’appel de Bruxelles (Brysselin ylioikeus, Belgia) tuomitsi hänet vuonna 2011 yli 14-vuotiaan mutta alle 16-vuotiaan alaikäisen raiskaamisesta neljän vuoden vankeusrangaistukseen.

29.

X teki vuonna 2013 ensimmäisen turvapaikkahakemuksen, jonka hän myöhemmin peruutti. Hän teki vuonna 2015 toisen turvapaikkahakemuksen, jossa hän vetosi siihen, että hän pelkäsi joutuvansa vainotuksi, koska hänen isänsä ja perheenjäsenensä olivat läheisissä suhteissa Norsunluurannikon entiseen hallintoon ja entiseen presidenttiin Laurent Gbagboon.

30.

Pääjohtaja epäsi 19.8.2016 tekemällään päätöksellä X:ltä pakolaisaseman Belgian ulkomaalaislain 52/4 §:n 2 momentin nojalla. Pääjohtaja totesi, että kun otetaan huomioon X:n tekemien rikosten erityinen törkeys ja niiden toistuminen, hänen oli katsottava olevan vaaraksi yhteiskunnalle tässä säännöksessä tarkoitetulla tavalla. Pääjohtaja epäsi X:ltä samoin perusteluin toissijaisen suojelun tämän lain 55/4 §:n 2 momentin perusteella. Pääjohtaja antoi lisäksi tämän lain 52/4 §:n perusteella lausunnon, jonka mukaan on niin, että koska X pelkäsi joutuvansa vainotuksi, häntä ei voitu palauttaa Norsunluurannikolle siitä syystä, että tällainen toimenpide olisi saman lain 48/3 ja 48/4 §:n vastainen.

31.

X nosti kanteen tästä päätöksestä ennakkoratkaisupyynnön esittäneessä tuomioistuimessa. Tämä tuomioistuin katsoi, että Belgian ulkomaalaislain 52/4 §:n 2 momentilla direktiivin 2011/95 14 artiklan 5 kohta saatettiin osaksi Belgian lainsäädäntöä. Se tiedustelee näiden säännösten pätevyydestä ottaen huomioon perusoikeuskirjan 18 artiklan ja SEUT 78 artiklan 1 kohdan määräykset.

32.

Tämä tuomioistuin korostaa pääasiallisesti, että direktiivin 2011/95 14 artiklan 5 kohdan mukaisesti pakolaisasema voidaan jättää myöntämättä jäsenvaltion turvallisuuden tai yhteiskunnan vaarantumisen perusteella. Tämä peruste ei kuitenkaan sisälly Geneven yleissopimuksen 1 artiklan F kohdassa tyhjentävästi lueteltuihin poissulkemislausekkeisiin eikä tämän yleissopimuksen muihin määräyksiin. Tämän direktiivin 14 artiklan 5 kohdassa asetetaan epäämisperusteeksi tämän yleissopimuksen 32 ja 33 artiklassa mainitut tilanteet, vaikka näissä artikloissa ei säädetä pakolaisaseman määrittämisestä vaan pakolaisten karkottamisesta. Esiin tulee näin ollen kysymys siitä, otetaanko direktiivin 2011/95 14 artiklan 5 kohdassa Geneven yleissopimuksen vastaisesti käyttöön uusi pakolaisaseman poissulkemislauseke, joka ei perustu tähän yleissopimukseen.

33.

Kansallinen tuomioistuin huomauttaa, että Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutettu (jäljempänä päävaltuutettu) on antanut erityisen kriittisen lausunnon (direktiiviä 2011/95 edeltäneen) direktiivin 2004/83 ( 7 ) 14 artiklan 4–6 kohdasta. Tämän lausunnon merkityksellisessä kohdassa todetaan seuraavaa: ( 8 )

”Direktiivin [2004/83] 14 artiklan 4 kohdasta aiheutuu se vaara, että tehdään huomattavia muutoksia [Geneven yleissopimuksen] poissulkemislausekkeisiin lisäämällä [tämän yleissopimuksen] 33 artiklan 2 kohdan määräys (poikkeukset palauttamiskiellon periaatteesta) pakolaisaseman poissulkemisen perusteeksi. [Tämä yleissopimuksen] nojalla poissulkemislausekkeilla ja palauttamiskiellon periaatteesta tehtävällä poikkeuksella on eri tavoitteet. Yleissopimuksen 1 artiklan F kohdassa luetellaan tyhjentävästi poissulkemisperusteet, jotka perustuvat hakijan käyttäytymiseen, ja niille on kaksi perustetta. Ensinnäkin tietyt teot ovat niin törkeitä, että niiden tekijät eivät tästä syystä ansaitse kansainvälistä suojelua. Toiseksi turvapaikkajärjestely ei saa estää syytteen nostamista suurrikollisia vastaan. Sitä vastoin 33 artiklan 2 kohta koskee pakolaisten kohtelua, ja siinä määritellään olosuhteet, joissa heidät voidaan kuitenkin palauttaa. Sillä pyritään suojelemaan vastaanottavan maan tai kyseisen maan paikallisyhteisön turvallisuutta. Määräys perustuu sen kysymyksen arviointiin, onko kyseinen pakolainen vaaraksi oleskelumaansa turvallisuudelle tai onko hänet tuomittu lainvoiman saaneella tuomiolla erityisen törkeästä rikoksesta, jolloin hän on yhteiskunnalle vaarallinen. Kuitenkaan 33 artiklan 2 kohtaa ei ole tarkoitettu perusteeksi, jonka vuoksi pakolaisen asema lakkaisi – –. Se, että 33 artiklan 2 kohdan nojalla sallitut poikkeukset palauttamiskiellon periaatteesta rinnastettaisiin 1 artiklan F kohdan poissulkemislausekkeisiin, olisi siis ristiriidassa [Geneven] yleissopimuksen kanssa. Tämä saattaisi lisäksi johtaa näiden kahden [tämän yleissopimuksen] määräyksen virheelliseen tulkintaan.

Ilmaisun ’pakolaiselle myönnetty asema’ on siten ymmärrettävä viittaavan pikemminkin valtion myöntämään turvapaikkaan (asema) kuin [Geneven yleissopimuksen] 1 artiklan [A kohdan 2 alakohdassa] tarkoitettuun pakolaisen asemaan – –. Valtioiden on näin ollen myönnettävä [tämän yleissopimuksen] mukaiset oikeudet, jotka eivät edellytä laillista oleskelua ja joista ei voida poiketa, kun pakolainen on kyseisen valtion lainkäyttövaltaan kuuluvalla alueella.”

34.

Tässä tilanteessa Conseil du contentieux des étrangers on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

35.

X on lausumansa mukaan Kongon demokraattisen tasavallan kansalainen ja syntynyt 1986–1990 välisenä aikana. Hänet siepattiin äidiltään vuonna 1997, vietiin Kokoloon (Kongo) sotilasleirille ja sitten koulutukseen Gomaan (Kongo), jossa häntä huumattiin ja pahoinpideltiin ja josta hänet lähetettiin osallistumaan sotilasoperaatioihin. X pääsi vuonna 2000 isänsä luo Belgiaan, jossa hän teki vuonna 2006 turvapaikkahakemuksen. Pääjohtaja tunnusti hänen pakolaisasemansa 21.2.2007 tekemällään päätöksellä.

36.

Cour d’assises de Bruxelles (Brysselin rikostuomioistuin, Belgia) tuomitsi X:n vuonna 2010 ryöstöstä ja tämän ryöstön yhteydessä tehdystä tahallisesta henkirikoksesta 25 vuoden vankeusrangaistukseen. X oli lisäksi syyllistynyt useisiin ryöstöihin ja väkivallantekoihin Belgiassa ennen pakolaisasemansa tunnustamista.

37.

Pääjohtaja peruutti hänen pakolaisasemansa 4.5.2016 tekemällään päätöksellä Belgian ulkomaalaislain 55/3/1 §:n perusteella. Pääjohtaja katsoi, että ottaen huomioon Cour d’assises de Bruxellesissa todettujen rikosten erityisen törkeä luonne ja X:n rikollinen käyttäytyminen, hän oli vaaraksi yhteiskunnalle tässä säännöksessä, jolla direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 kohta oli saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä, tarkoitetulla tavalla. Pääjohtaja antoi lisäksi lausunnon, jonka mukaan X voitiin poistaa maasta tämän lain 48/3 ja 48/4 §:n mukaisesti, koska pelko vainotuksi joutumisesta Kongon armeijasta karkaamisen vuoksi, mihin hän oli vedonnut vuonna 2007, ei ollut enää ajankohtainen.

38.

X nosti kanteen tästä päätöksestä ennakkoratkaisupyynnön esittäneessä tuomioistuimessa. Tämä tuomioistuin tiedustelee samoilla perusteilla kuin asiassa C‑77/17 direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 kohdan pätevyydestä ottaen huomioon perusoikeuskirjan 18 artiklan ja SEUT 78 artiklan 1 kohdan määräykset.

39.

Tässä tilanteessa Conseil du contentieux des étrangers on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

40.

M on todennut syntyneensä Groznyissa Tšetšeniassa ja taistelleensa Tšetšenian entisen presidentin puolella ensimmäisessä Tšetšenian sodassa. Tämän sodan jälkeen hän lähti armeijasta eikä enää taistellut toisessa Tšetšenian sodassa. M on kertonut pelkäävänsä venäläisiä ja Ramzan Kadyrovin kannattajia, jotka olivat yrittäneet tappaa hänet ja lähettäneet hänet ”suodatusleirille”, jossa häntä oli vahingoitettu ja lyöty. Monet hänen perheenjäsenistään oli surmattu.

41.

Ministerstvo vnitra (Tšekin sisäministeriö) piti näitä pelkoja perusteltuina ja myönsi M:lle turvapaikan 21.4.2006 tekemällään päätöksellä.

42.

Městský soud v Brněn (Brnon alioikeus, Tšekki) vuonna 2004 antamalla tuomiolla M tuomittiin ryöstöstä kolmen vuoden vankeusrangaistukseen. Päästyään ehdonalaiseen vapauteen M syyllistyi ryöstöön ja kiristämiseen ja hänet katsottiin erityisen vaaralliseksi rikoksenuusijaksi. Tämä tuomioistuin tuomitsi hänet vuonna 2007 tällä perusteella yhdeksän vuoden vankeusrangaistuksen, joka oli pantava täytäntöön korkean turvaluokituksen vankilassa.

43.

Sisäministeriö totesi 29.4.2014 tehdyllä päätöksellä näiden seikkojen perusteella, että M oli tuomittu lainvoimaiselle tuomiolla erityisen törkeästä rikoksesta ja oli vaaraksi valtion ja sen kansalaisten turvallisuudelle. Tällä perusteella tämä viranomainen peruutti M:n turvapaikan Tšekin turvapaikkalain 17 §:n 1 momentin j kohdan mukaisesti ja katsoi, ettei hänelle ollut mahdollista myöntää toissijaista suojelua tämän lain 15a §:ssä mainituista syistä.

44.

M nosti tästä päätöksestä kanteen Městský soud v Prazessa (Prahan alioikeus, Tšekki). M vetosi kanteessaan erityisesti siihen, että Tšekin turvapaikkalain 17 §:n 1 momentin i ja j kohta – joilla direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 kohta saatettiin osaksi kansallista oikeutta – oli Tšekin kansainvälisten velvoitteiden vastainen. Tämä johtui siitä, että tällä säännöksellä otettiin käyttöön kansainvälisen suojelun peruuttamisperusteita, jotka eivät sisältyneet Geneven yleissopimuksen 1 artiklan C kohdassa tarkoitettuun näiden perusteiden tyhjentävään luetteloon. Tämän yleissopimuksen 42 artiklan 1 kohdassa ei kuitenkaan sallita varaumia tämän määräyksen osalta.

45.

Koska tämä kanne hylättiin, M teki kassaatiovalituksen ennakkoratkaisupyynnön esittäneeseen tuomioistuimeen.

46.

Tässä tilanteessa tämä tuomioistuin pohtii erityisesti, ovatko direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 ja 6 kohta Geneven yleissopimuksen mukaisia, kun otetaan huomioon, että tämän yleissopimuksen noudattamatta jättäminen merkitsee näiden säännösten pätemättömyyttä perusoikeuskirjan 18 artiklan, SEUT 78 artiklan 1 kohdan ja SEU 6 artiklan 3 kohdassa vahvistettujen unionin oikeuden yleisten periaatteiden nojalla.

47.

Nejvyšší správní soud viittaa erityisesti asiakirjaan, jossa päävaltuutettu on lausunut Euroopan komission ehdotuksesta, jonka perusteella direktiivi 2011/95 annettiin. ( 9 ) Päävaltuutettu on toistanut siinä erityisesti huolenaiheensa, jotka hän on esittänyt direktiivin 2004/83 14 artiklan 4–6 kohdan yhteensopivuudesta Geneven yleissopimuksen 1 artiklan F kohdan kanssa. ( 10 ) Kansallinen tuomioistuin korostaa, että Euroopan pakolais- ja ihmisoikeusjärjestöjen neuvottelukunta (ECRE), ( 11 ) International Association of Refugee Law Judges ‑järjestö ( 12 ) ja Tšekin oikeusasiamies yhtyvät näihin huolenaiheisiin.

48.

Tämä tuomioistuin huomauttaa kuitenkin, että direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 ja 6 kohdan pätevyydestä on esitetty myös päinvastaisia näkemyksiä. Nämä näkemykset perustuvat siihen, että tällä direktiivillä pyritään varmistamaan suojeluvaatimusten korkeampi taso kansainvälisen suojelun myöntämisperusteiden ja sen sisällön osalta Geneven yleissopimuksen täysimääräisen ja kokonaisvaltaisen soveltamisen varmistamiseksi sekä perusoikeuskirjassa ja Roomassa 4.11.1950 allekirjoitetussa ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyssä yleissopimuksessa (jäljempänä Euroopan ihmisoikeussopimus) vahvistettujen perusoikeuksien kunnioittamiseksi. Direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 ja 6 kohdassa annettaisiin sen soveltamisalaan kuuluville henkilöille parempaa suojaa kuin Geneven yleissopimuksen perusteella. Nämä henkilöt voitaisiin tämän yleissopimuksen 33 artiklan 2 kohdan soveltamisen perusteella palauttaa maahan, jossa he voisivat joutua vainotuiksi. Poistuttuaan turvapaikkamaasta he eivät enää voisi saada tämän yleissopimuksen mukaisia etuja. Direktiivin 14 artiklan 4 kohdan mukaisesti, luettuna yhdessä tämän artiklan 6 kohdan kanssa, asianomaisia henkilöitä ei sitä vastoin voitaisi palauttaa eikä heiltä voitaisi evätä vähimmäisoikeuksia, kuten Geneven yleissopimuksen mukaisesti.

49.

Tässä tilanteessa Nejvyšší správní soud on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Ovatko [direktiivin 2011/95] 14 artiklan 4 ja 6 kohta pätemättömiä sillä perusteella, että niillä rikotaan [perusoikeuskirjan] 18 artiklaa, [SEUT] 78 artiklan 1 kohtaa ja [SEU] 6 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuja unionin oikeuden yleisiä periaatteita?”

50.

Unionin tuomioistuimen presidentin 17.3.2017 antamalla määräyksellä asiat C‑77/17 ja C‑78/17 yhdistettiin kirjallista ja suullista käsittelyä sekä tuomion antamista varten.

51.

Näissä asioissa pääasian kantajat, Belgian, Tšekin, Saksan, Ranskan, Unkarin ja Yhdistyneen kuningaskunnan hallitukset, Euroopan parlamentti, Euroopan unionin neuvosto ja komissio ovat esittäneet kirjallisia huomautuksia unionin tuomioistuimelle.

52.

Asiassa C‑391/16 Tšekin, Belgian, Ranskan, Alankomaiden ja Yhdistyneen kuningaskunnan hallitukset sekä parlamentti, neuvosto ja komissio ovat esittäneet unionin tuomioistuimelle kirjalliset huomautuksensa.

53.

Asiat C‑77/17, C‑78/17 ja C‑391/16 yhdistettiin unionin tuomioistuimen presidentin 17.1.2018 antamalla määräyksellä suullista käsittelyä ja tuomion antamista varten.

54.

X (asiassa C‑77/17), X (asiassa C‑78/17), M, Belgian, Tšekin ja Yhdistyneen kuningaskunnan hallitukset sekä parlamentti, neuvosto ja komissio osallistuivat 6.3.2018 pidettyyn istuntoon.

55.

Pakolaisasema voidaan direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 ja 5 kohdan mukaisesti peruuttaa ja jättää myöntämättä, ”kun on perusteltua syytä olettaa, että hän on vaaraksi sen jäsenvaltion turvallisuudelle, jossa hän on; [tai] hän on yhteiskunnalle vaarallinen kyseisessä jäsenvaltiossa, koska hänet on lainvoiman saaneella tuomiolla tuomittu erityisen törkeästä rikoksesta”.

56.

Nämä olosuhteet vastaavat niitä olosuhteita, joissa sovelletaan direktiivin 2011/95 21 artiklan 2 kohdan, ( 13 ) jonka sanamuoto vastaa pääasiallisesti Geneven yleissopimuksen 33 artiklan 2 kohdan sanamuotoa, ( 14 ) mukaista poikkeusta palauttamiskiellon periaatteesta. Näiden säännösten nojalla jäsenvaltiot voivat tällaisissa tilanteissa poiketa periaatteesta, jonka mukaan pakolaista ei voida poistaa maasta alueelle, jossa hänen elämänsä tai vapautensa olisi vaarassa hänen rotunsa, uskontonsa, kansallisuutensa tai tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen tai poliittisten mielipiteidensä vuoksi.

57.

Kuten tämän direktiivin 21 artiklan 2 kohdassa täsmennetään, jäsenvaltiot voivat kuitenkin käyttää tätä mahdollisuutta ainoastaan, ”jos [niiden] kansainväliset velvoitteet eivät sitä kiellä”. Ihmisoikeuksien suojan alalla Geneven yleissopimuksen hyväksymisen jälkeen tapahtunut kehitys merkitsee kuitenkin, että jäsenvaltioiden unionin oikeuden ja kansainvälisen oikeuden mukaiset velvollisuudet neutralisoivat nyt laajalti palauttamiskiellon periaatetta koskevan poikkeuksen.

58.

Perusoikeuskirjan 19 artiklan 2 kohdan mukaan ”ketään ei saa palauttaa, karkottaa tai luovuttaa sellaiseen maahan, jossa häntä vakavasti uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus tai muu epäinhimillinen tai halventava rangaistus tai kohtelu”. Tästä määräyksestä – samoin kuin perusoikeuskirjan 4 artiklasta, jossa kielletään kidutus ja vastaavat rangaistukset ja kohtelu ( 15 ) – ei ole mahdollista poiketa.

59.

Kuten perusoikeuskirjan selityksistä ( 16 ) ilmenee, sen 19 artiklan 2 kohta nimittäin lisättiin siihen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön, joka koskee Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklassa – jota perusoikeuskirjan 4 artikla vastaa ( 17 ) – vahvistetun kidutuksen sekä epäinhimillisen tai halventavan rangaistuksen ja kohtelun kiellon ehdotonta luonnetta, huomioonottamiseksi. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklassa kielletään poikkeuksetta se, että sopimusvaltiot palauttavat, karkottavat tai luovuttavat ulkomaalaisen, kun on uskottavia perusteita uskoa, että hän altistuisi määrävaltiossa todelliselle vaaralle joutua tässä määräyksessä kielletyn kohtelun kohteeksi. ( 18 )

60.

Tämä sama kielto seuraa niin ikään jäsenvaltioiden kansainvälisistä velvoitteista, jotka perustuvat kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevaan kansainväliseen yleissopimukseen ( 19 ) ja kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen vastaiseen yleissopimukseen, ( 20 ) jotka on hyväksytty Yhdistyneiden kansakuntien puitteissa.

61.

Edellä esitetystä seuraa, että kun pakolaisen palauttaminen johtaisi siihen, että häntä uhkaisi vakavasti kuolemanrangaistus tai perusoikeuskirjan 4 artiklan, Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklan taikka muiden edellisessä kohdassa mainittujen kansainvälisten velvoitteiden mukainen kielletty kohtelu, Geneven yleissopimuksen 33 artiklan 2 kohdan ja direktiivin 2011/95 21 artiklan 2 kohdan mukainen palauttamiskiellon periaatteesta poikkeaminen on jäsenvaltioissa ainoastaan teoreettinen mahdollisuus, jonka täytäntöönpano on siten kielletty perusoikeuksien suojaamiseksi. ( 21 )

62.

Kuten Tšekin, Saksan, Alankomaiden ja Yhdistyneen kuningaskunnan hallitukset sekä parlamentti, neuvosto ja komissio ovat esittäneet, direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 ja 5 kohdan tarkoituksena on nimittäin säännellä sellaisten pakolaisten tilannetta, joita siitä huolimatta, että he kuuluisivat jonkin palauttamiskiellon periaatetta koskevan poikkeuksen soveltamisalaan, ei palauteta sillä perusteella, että heidän palauttamisensa rikkoisi erityisesti jäsenvaltioiden perusoikeuskirjan, Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja muiden kansainvälisen oikeuden asiakirjojen mukaisia velvoitteita. Jäsenvaltioiden on nimittäin käyttäessään näiden säännösten ja määräysten mukaisia mahdollisuuksia taattava näille pakolaisille saman artiklan 6 kohdan mukaisesti tietyissä Geneven yleissopimuksen määräyksissä vahvistetut oikeudet.

63.

Perusoikeuskirjan 18 artiklassa määrätään, että ”oikeus turvapaikkaan taataan – – Geneven yleissopimuksen – – mukaisesti”. SEUT 78 artiklan 1 kohdan mukaan turvapaikka-asioita koskevan yhteisen politiikan ”on oltava – – Geneven yleissopimuksen – – mukaista”.

64.

Nämä primaarioikeuden määräykset, jotka perussopimusten laatijoiden tahdon mukaisesti velvoittavat unionin toimielimiä ja jäsenvaltioita silloin, kun ne soveltavat unionin oikeutta, noudattamaan täysimääräisesti Geneven yleissopimusta, ilmentävät tämän yleissopimuksen erityistä asemaa unionin oikeudessa. Vaikka tämä yleissopimus ei sido unionia – toisin kuin sen jäsenvaltioita – suhteessa kolmansiin valtioihin, jotka ovat sen osapuolina, ( 22 ) unionin toimielinten on noudatettava sitä unionin oikeuden perusteella. ( 23 )

65.

Myös direktiivin 2011/95 4, 23 ja 24 perustelukappaleessa todetaan, että Geneven yleissopimus on pakolaisten suojelua koskevan kansainvälisen oikeudellisen järjestelmän ”kulmakivi” ja että tämän direktiivin säännökset on annettu ohjeeksi jäsenvaltioiden toimivaltaisille kansallisille elimille tämän yleissopimuksen soveltamista varten, jotta ne voivat nojautua yhteisiin käsitteisiin ja perusteisiin. Tämän direktiivin kolmannessa perustelukappaleessa lisätään, että Tampereen Eurooppa-neuvoston päätelmien mukaisesti unionin lainsäätäjä päätti pyrkiä siihen, että yhteinen eurooppalainen turvapaikkajärjestelmä, jota tämä direktiivi osaltaan määrittää, perustuu Geneven yleissopimuksen täysimääräiseen ja kokonaisvaltaiseen soveltamiseen. Direktiivin 2011/95 useissa säännöksissä viitataan lisäksi tämän yleissopimuksen määräyksiin ( 24 ) tai ne vastaavat sisällöltään sen määräyksiä. ( 25 )

66.

Tässä tilanteessa unionin tuomioistuin on katsonut useaan otteeseen, että direktiivin 2011/95 säännöksiä on tulkittava koko direktiivin rakenteen ja tarkoituksen valossa ottaen samalla huomioon Geneven yleissopimuksen ja muiden SEUT 78 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen merkityksellisten sopimusten määräykset. Tässä tulkinnassa on vastaavasti otettava huomioon, kuten tämän direktiivin 16 perustelukappaleesta ilmenee, perusoikeuskirjassa tunnustetut perusoikeudet. ( 26 )

67.

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin tointa on lisäksi tulkittava niin pitkälle kuin mahdollista tavalla, joka ei aseta sen pätevyyttä kyseenalaiseksi, ja kaiken primaarioikeuden mukaisesti. ( 27 ) Tämän tulkintaperiaatteen mukaisesti, sovellettuna yhdessä edellisessä kohdassa esitetyn kanssa, direktiivin 2011/95 säännöksiä on niin pitkälle kuin mahdollista luettava niin, että ne ovat Geneven yleissopimuksen mukaisia ja näin ollen perusoikeuskirjan 18 artiklan ja SEUT 78 artiklan 1 kohdan mukaisia. Ainoastaan silloin, jos tällainen yhdenmukainen tulkinta olisi mahdoton, unionin tuomioistuin voisi todeta, että tämän direktiivin säännös olisi pätemätön näiden primaarioikeuden määräysten perusteella.

68.

Kun unionin tuomioistuinta pyydetään tulkitsemaan johdetun oikeuden säännöstä tai tarkastelemaan sen pätevyyttä perusoikeuskirjan 18 artiklan ja SEUT 78 artiklan 1 kohdan perusteella, sen on, kuten parlamentti on korostanut istunnossa, tarkastettava, vastaako tässä johdetun oikeuden säännöksessä pakolaisille annetun suojan taso vähintään heille Geneven yleissopimuksessa taattua suojaa.

69.

Tässä yhteydessä unionin tuomioistuimen on väistämättä määritettävä SEUT 267 artiklan mukaista tehtäväänsä suorittaessaan aluksi niiden vaatimusten sisältö, joita tämän yleissopimuksen noudattaminen edellyttää. Tällaisessa määrittelyssä saattaa olla tarpeen turvautua arviointeihin, jotka menevät Geneven yleissopimuksen määräysten pelkän sanamuodon tarkastelua pidemmälle ja merkitsevät siten sen tulkitsemista välillisesti. Tämä päätelmä ei aseta miltään osin kyseenalaiseksi sitä, ettei unionin tuomioistuimella ole toimivaltaa tulkita suoraan tätä yleissopimusta. ( 28 )

70.

Tästä syystä unionin tuomioistuin on joutunut tulkitsemaan tuomiossa Bolbol ( 29 ) ja tuomiossa Abed El Karem El Kott ym. ( 30 ) Geneven yleissopimuksen 1 artiklan D kohtaa, johon direktiivin 2011/95 12 artiklan 1 kohdan a alakohdassa nimenomaisesti viitataan, voidakseen tulkita tätä johdetun oikeuden säännöstä SEUT 267 artiklan mukaisesti. Tämän viittauksen vuoksi unionin tuomioistuin ei voisi nimittäin suorittaa tätä tehtävää määrittämättä aluksi tämän yleissopimuksen 1 artiklan D kohdasta seuraavia velvollisuuksia.

71.

Tämän saman logiikan mukaisesti mielestäni aina, kun unionin tuomioistuimen toimivallan käyttö ennakkoratkaisun antamiseksi johdetun oikeuden säännöksen tulkinnasta tai pätevyydestä edellyttää Geneven yleissopimuksen mukaisten vaatimusten täsmentämistä, unionin tuomioistuin voi tarvittaessa tulkita tätä yleissopimusta tällaisen täsmennyksen tekemiseksi. ( 31 )

72.

Tässä yhteydessä kansallisten tuomioistuinten esittämien kysymysten tarkastelu edellyttää, siinä määrin kuin se on tarpeellista, Geneven yleissopimuksen tällaista tulkitsemista. ( 32 ) Tämä tulkinta on tehtävä Wienin valtiosopimusoikeutta koskevan yleissopimuksen ( 33 ) 31 artiklan periaatteiden mukaisesti vilpittömässä mielessä ja antamalla Geneven yleissopimuksessa käytetyille sanonnoille niiden tavallinen merkitys niille kuuluvassa yhteydessä sekä tämän yleissopimuksen tarkoituksen ja päämäärän valossa. Päävaltuutetun lausunnoilla on tässä yhteydessä erityinen asema. Vaikka nämä lausunnot eivät sido sopimusvaltioita, niissä esitetyillä tulkinnoilla on erityinen ”suostutteleva vaikutus”. ( 34 )

73.

Katson tältä osin jäljempänä esitettävistä syistä, että direktiivin 2011/95 14 artiklan 4–6 kohtaa voidaan tulkita tavalla, jonka nojalla voidaan katsoa, että nämä säännökset ovat perusoikeuskirjan 18 artiklan ja SEUT 78 artiklan 1 kohdan mukaisia.

74.

Conseil du contentieux des étrangers ja Nejvyšší správní soud tiedustelevat asioissa C‑77/17 ja C‑78/17 esitetyillä ensimmäisellä ja toisella kysymyksellä sekä asiassa C‑391/16 esitetyllä kysymyksellä pääasiallisesti, rikotaanko direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 ja 5 kohdalla perusoikeuskirjan 18 artiklaa ja SEUT 78 artiklan 1 kohtaa ( 35 ) sillä perusteella, että niillä otetaan käyttöön uusia lakkauttamis- ja poissulkemisperusteita, joita ei ole Geneven yleissopimuksen 1 artiklan C ja F kohdassa, joiden sisältö todetaan tämän direktiivin 11 ja 12 artiklassa. Kuten ennakkoratkaisupyyntöpäätöksistä ilmenee, näiden tuomioistuinten tältä osin esittämät epäilykset perustuvat pääasiallisesti päävaltuutetun esittämiin huolenaiheisiin, jotka koskevat näiden säännösten yhteensopivuutta Geneven yleissopimuksen kanssa. ( 36 )

75.

Ehdotan, että näihin kysymyksiin vastataan kieltävästi siltä osin kuin siitä, että jäsenvaltio soveltaa direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 ja 5 kohtaa, ei seuraa sitä, että asianomaista henkilöä ei enää määriteltäisi pakolaiseksi – toisin kuin lakkaamis- tai poissulkemislausekkeen soveltamisesta. Tämän eron merkitys johtuu siitä, että pakolaiseksi määrittelyn säilyttäminen merkitsee sitä, että tällä henkilöllä on oikeus päävaltuutetun antaman suojan ( 37 ) ja, jos hän poistuu tästä jäsenvaltiosta, kaikkien muiden Geneven yleissopimuksen sopimusvaltioiden antaman suojan ohella myös vastaavasti, niin kauan kuin hän pysyy kyseisessä jäsenvaltiossa, kaikkiin niihin etuihin, jotka tämä yleissopimus takaa kaikille pakolaisille riippumatta heidän oleskelunsa laillisuudesta (palaan tähän jäljempänä). ( 38 )

76.

Siltä osin kuin kyseessä on direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 kohta, tämä päätelmä perustuu jo sen sanamuotoon. Kuten Saksan hallitus on esittänyt, ilmaisun ”pakolaiselle myön[netty] asem[a]” (kursivointi tässä) käyttö merkitsee nimittäin, että tämän säännöksen soveltaminen ei vaikuta siihen, että asianomainen määritellään pakolaiseksi. Vaikka tämän artiklan 5 kohdan ranskankielisessä versiossa käytetään ilmaisua ”statut de réfugié” [pakolaisasema], useimmissa muista kieliversioissa käytetään muotoilua, joka vastaa ilmaisua ”ne pas octroyer de statut à un réfugié” [päättää olla myöntämättä asemaa pakolaiselle]. ( 39 )

77.

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin oikeuden tekstin erikielisten versioiden poiketessa toisistaan kyseessä olevaa säännöstä on tulkittava sen säännöstön systematiikan ja tavoitteen mukaan, jonka osa säännös on. ( 40 ) Käsiteltävässä asiassa direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 ja 5 kohdan systemaattisen ja teleologisen tulkinnan nojalla mielestäni näiden säännösten soveltaminen ei merkitse pakolaiseksi määrittelyn lakkaamista tai poissulkemista.

78.

Tämän direktiivin systematiikan mukaan ensinnäkin yhtäältä pakolaiseksi määrittelyn edellytykset ja toisaalta pakolaisaseman myöntäminen tai peruuttaminen liittyvät kahteen erilliseen käsitteeseen.

79.

Kuten direktiivin 2011/95 21 perustelukappaleessa korostetaan, pakolaiseksi määritteleminen perustuu yksin siihen, täyttääkö henkilö pakolaiseksi määrittelylle asetetut edellytykset riippumatta siitä, tunnustaako jäsenvaltio sen. Tämän direktiivin III luku, jonka otsikkona on ”Määritteleminen pakolaiseksi”, koskee näitä edellytyksiä. Ne vastaavat Geneven yleissopimuksen 1 artiklassa asetettuja edellytyksiä.

80.

Tässä III luvussa ovat direktiivin 2011/95 11 ja 12 artikla, jotka koskevat lakkaamista ja poissulkemista ja jotka vastaavat sisällöltään Geneven yleissopimuksen 1 artiklan C ja F kohtaa. Näissä säännöksissä säädetään tapauksista, joissa kolmannen maan kansalainen tai kansalaisuudeton henkilö lakkaa olemasta pakolainen ja näin ollen suljetaan pois kansainvälisen suojelun alalta tämän direktiivin ja tämän yleissopimuksen mukaisesti. ( 41 )

81.

Nämä tapaukset eivät koske pääasioissa kyseessä olevan kaltaisia tilanteita, joissa pakolainen on vaaraksi turvapaikkamaan yhteiskunnalle siitä syystä, että hän on tehnyt erityisen törkeän muun kuin poliittisen rikoksen tässä maassa. ( 42 ) Poissulkemislausekkeita ei nimittäin otettu käyttöön turvapaikkamaan turvallisuuden tai yhteiskunnan suojaamiseksi pakolaisen mahdolliselta aiheuttamalta todelliselta vaaralta vaan pakolaisten kansainvälisen suojelujärjestelmän yhtenäisyyden säilyttämiseksi ja sen välttämiseksi, että tämän aseman myöntäminen mahdollistaisi tiettyjen törkeiden rikosten tekijöille rikosoikeudellisen vastuun välttämisen. ( 43 )

82.

Nämä tilanteet kuuluvat sitä vastoin palauttamiskiellon periaatetta koskevan poikkeuksen ja direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 ja 5 kohdan soveltamisalaan. Tämä säännös on erillisessä luvussa eli direktiivin IV luvussa, jonka otsikkona on ”Pakolaisasema”.

83.

Pakolaiseksi määrittelyn ja pakolaiselle myönnetyn aseman välinen ero korostuu vielä enemmän direktiivin 2011/95 14 artiklan 1 ja 3 kohdassa. Näissä säännöksissä säädetään velvollisuudesta peruuttaa henkilölle, joka ei ole tai ei enää ole pakolainen, myönnetty pakolaisasema, erityisesti, jos on kysymys tämän direktiivin 11 artiklassa tarkoitetuista lakkaamisperusteista tai jos tämä asema olisi pitänyt jättää hänelle myöntämättä kyseisen direktiivin 12 artiklan mukaisesti. Pakolaiseksi määrittelyn lakkaamista tai poissulkemista ja siitä seuraavaa pakolaisaseman peruuttamista ei näin ollen voida mahduttaa yhden ja ainoan käsitteen puitteisiin.

84.

Direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 ja 5 kohdan tavoitteiden saavuttaminen edellyttää toiseksi myös sitä, että niin kauan kuin henkilö täyttää edellytykset, joiden mukaan hänet voidaan määritellä pakolaiseksi, hänet katsotaan edelleen pakolaiseksi ilman, että hänelle myönnetyn aseman peruuttaminen tai tämän aseman myöntämättä jättäminen vaikuttaisi tähän määrittelyyn.

85.

Pakolaiseksi määrittelyn lakkaamis- ja poissulkemislausekkeet luetellaan tyhjentävästi Geneven yleissopimuksen 1 artiklan C–F kohdassa ( 44 ) – näiden määräysten osalta sopimusvaltiot eivät saa tehdä varaumia tämän yleissopimuksen 42 artiklan 1 kohdan nojalla. Uusien lakkaamis- ja poissulkemislausekkeiden käyttöön ottaminen direktiivissä 2011/95 vaarantaisi näin ollen tämän direktiivin tarkoituksen, joka on tämän yleissopimuksen täysimääräisen soveltamisen varmistaminen.

86.

Tältä osin on erittäin tärkeää, että direktiivin 2011/95 17 artiklan mukaan kolmannen maan kansalaista tai kansalaisuudetonta henkilöä ”ei katsota” henkilöksi, joka voi saada toissijaista suojelua, samoilla perusteilla, jotka esitetään tämän direktiivin 14 artiklan 4 ja 5 kohdassa. Koska toissijainen suojelu ei kuulu Geneven yleissopimuksen soveltamisalaan, unionin lainsäätäjällä oli vapaus määritellä tämän suojelun piiriin kuuluvat henkilöt autonomisten kriteerien perusteella. Se valitsi kuitenkin pakolaisten osalta toisen lähestymistavan varmistaakseen sen, että kyseinen direktiivi on tämän yleissopimuksen mukainen. ( 45 )

87.

Jos edellä esitettyjen päätelmien mukaan direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 ja 5 kohta eivät ole rinnastettavissa pakolaiseksi määrittelyn lakkaamis- ja poissulkemislausekkeisiin, niistä eivät täysin ilmene näiden säännösten ulottuvuus ja todelliset vaikutukset. Tämä ongelma on pääasiallisesti asioissa C‑77/17 ja C‑78/17 esitettyjen kolmannen, neljännen ja viidennen kysymyksen aiheena.

88.

Conseil du contentieux des étrangers tiedustelee kolmansilla, neljänsillä ja viidensillä kysymyksillään, onko – siinä tapauksessa, että unionin tuomioistuin vastaisi asioissa C‑77/17 ja C‑78/17 esitettyihin ensimmäisiin kysymyksiin edellä ehdottamallani tavalla – direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 ja 5 kohtaa tulkittava siten, että niissä otetaan käyttöön pakolaisaseman peruuttamista ja myöntämättä jättämistä koskevia perusteita, jotka eivät perustu Geneven yleissopimukseen ja jotka ovat näin ollen pätemättömiä (kolmannet ja neljännet kysymykset), vai onko näitä säännöksiä tulkittava toisella tavalla, jonka mukaisesti voidaan varmistaa niiden unionin primaarioikeuden mukaisuus (viidennet kysymykset). Näiden kysymysten tarkastelu on tarpeen myös Nejvyšší správní soudin esittämään kysymykseen vastaamiseksi.

89.

Näihin kysymyksiin vastaamiseksi on mielestäni tarpeen tarkastella lähemmin direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 ja 5 kohdassa tarkoitettujen käsitteiden ”pakolaiselle myön[netty] asem[a]” ja ”asem[a] pakolaiselle” merkitystä. ( 46 ) Jos ”asema”, joka voidaan peruuttaa tai jättää myöntämättä näiden säännösten perusteella, ei vastaa pakolaiseksi määrittelyä, mikä on sen todellinen merkitys?

90.

Direktiivin 2011/95 2 artiklan e alakohdan, joka ei vastaa mitään Geneven yleissopimuksen määräyksistä, mukaan ”pakolaisasemalla” tarkoitetaan ”– – tunnustamista pakolaiseksi jäsenvaltiossa”. Luettuina tämän direktiivin 21 perustelukappaleen valossa nämä käsitteet vaikuttaisivat viittaavan toteavaan toimeen, jolla jäsenvaltio tunnustaa turvapaikanhakijan pakolaiseksi, ottaen huomioon, että tämä toimi tapahtuu sellaisen menettelyn tuloksena, jossa pyritään tarkastamaan, täyttääkö tämä hakija pakolaiseksi määrittelylle asetetut edellytykset. ( 47 )

91.

Tämä toimi merkitsee lähtökohtaisesti kaikkien oikeuksien myöntämistä, jotka mainitaan direktiivin 2011/95 VII luvussa (siinä tarkoitetuin rajoituksin ( 48 )). Kuten komissio korosti istunnossa, pakolaiseksi määrittely ja näiden oikeuksien myöntäminen kuuluvat nimittäin välttämättä yhteen tämän direktiivin 14 artiklan 4 ja 5 kohdan soveltamisalan ulkopuolella. Jäsenvaltioiden on tämän direktiivin 20 artiklan 2 kohdan mukaisesti myönnettävä tunnustetuille pakolaisille kaikki nämä oikeudet, kun taas henkilöllä, jota ei ole (vielä) määritelty pakolaiseksi, ei ole näitä oikeuksia. ( 49 ) Vastaavasti yhden direktiivin 2011/95 11 ja 12 artiklassa tarkoitetuista lakkaamis- tai poissulkemislausekkeista soveltaminen henkilöön, joka on aikaisemmin tunnustettu pakolaiseksi, johtaa tämän direktiivin 14 artiklan 1 ja 3 kohdan mukaisesti tämän tunnustamisen raukeamiseen tai pätemättömyyteen ja siitä seuraavien oikeuksien menettämiseen.

92.

Tämä pakolaiseksi tunnustamisen ja näiden oikeuksien myöntämisen välillä oleva erottamaton yhteys voi olla selityksenä sille, miksi tämän direktiivin 2 artiklan e alakohdan mukaisessa ”pakolaisasema[n]” käsitteessä viitataan ainoastaan pakolaiseksi tunnustamiseen mainitsematta siihen liittyvien oikeuksien myöntämistä.

93.

Direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 ja 5 kohdassa erotetaan sitä vastoin toisistaan pakolaiseksi määrittely ja näiden oikeuksien myöntäminen. Vaikka henkilö katsotaan edelleen pakolaiseksi, henkilöillä, joihin näitä säännöksiä sovelletaan, ei ole tai ei enää ole tämän direktiivin VII luvussa tarkoitettuja oikeuksia.

94.

Direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 ja 5 kohdassa tarkoitettuja käsitteitä ”pakolaiselle myön[netty] asem[a]” ja ”asem[a] pakolaiselle” on tulkittava näiden toteamusten valossa. Mielestäni näillä käsitteillä on tässä yhteydessä rajoitetumpi merkitys kuin tämän direktiivin 2 artiklan e alakohdassa. ( 50 ) Ne määrittävät ainoastaan tämän direktiivin VII luvussa tarkoitettujen oikeuksien myöntämistä ( 51 ) ilman, että ne heikentäisivät asianomaisten henkilöiden pakolaisiksi tunnustamista.

95.

Tämä tulkinta on mielestäni ainoa, jonka mukaisesti tämän direktiivin sisäinen johdonmukaisuus ja sen säännösten tehokas vaikutus voidaan säilyttää.

96.

Tulkinta, jonka mukaan käsite ”pakolaisen asema” kattaisi myös pakolaiseksi määrittämisen, vaikuttaa ensinnäkin mielestäni direktiivin 2011/95 14 artiklan 5 kohdan sanamuodon ja rakenteen vastaiselta. Huomautan tältä osin, että tätä säännöstä sovelletaan pakolaisiin, joille ei ole vielä myönnetty mitään asemaa. Sillä tarkoitetaan kuitenkin tämän direktiivin 2 artiklan d alakohdassa tarkoitetun kaltaisia ”pakolais[ia]” eikä tämän direktiivin 2 artiklan i alakohdassa tarkoitettuja ”hakijoi[ta]”. Direktiivin 2011/95 14 artiklan 5 kohtaa sovelletaan myös henkilöihin, joiden asema pakolaisena on tutkittu ja näin ollen tunnustettu turvapaikkajäsenvaltiossa.

97.

Tästä seuraa, ettei tätä säännöstä voida, kuten Belgian ja Ranskan hallitukset ovat korostaneet, tulkita siten, että jäsenvaltio voisi direktiivissä 2013/32 tarkoitettuja menettelyllisiä takeita noudattaen kieltäytyä tutkimasta sille esitettyä turvapaikkahakemusta ja tarvittaessa tunnustamasta hakijaa pakolaiseksi. Lisään tältä osin, että kyseisen direktiivin 11 artiklan 1 kohdassa säädetään, että kaikki turvapaikkapäätökset tehdään kirjallisesti ja toimitetaan asianomaiselle. Kuten komissio esitti istunnossa, henkilön, jonka asema on peruutettu, on voitava osoittaa yksilöllinen tilanteensa hallinnollisen tarkastuksen yhteydessä, mikä merkitsee asiakirjan antamista, joka todistaa hänen olevan pakolainen. ( 52 )

98.

Direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 kohtaa sovelletaan toiseksi määritelmänsä mukaisesti sellaisiin pakolaisiin, joiden asema pakolaisina on jo tunnustettu. Tämän säännöksen soveltamisesta ei seuraa, kuten olen edellä todennut, että henkilö lakkaisi olemasta pakolainen. Tässä tilanteessa tulkinta, jonka mukaan tämän säännöksen mukaisella ”pakolaiselle myönne[tyllä] asem[alla]” tarkoitettaisiin sekä henkilön määrittelyä pakolaiseksi että siihen liittyvien oikeuksien myöntämistä, olisi täysin epälooginen. En nimittäin oikein ymmärrä asian C‑77/17 pääasian kantajan tavoin, miten tämän ominaisuuden tunnustaminen voitaisiin peruuttaa asettamatta kyseenalaiseksi sen kohdetta eli asianomaisen henkilön pakolaiseksi määrittelyä. ( 53 )

99.

Päävaltuutettu on täsmentänyt tämän mukaisesti, että perusteisiin, joiden nojalla pakolaisaseman tunnustamista koskeva päätös voidaan katsoa pätemättömäksi Geneven yleissopimuksen mukaisesti, eivät kuulu perusteet, jotka merkitsisivät sitä, että menetetään tämän yleissopimuksen 33 artiklan 2 kohdan mukaisesti suoja palauttamiskieltoa vastaan – nämä perusteet vastaavat direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 ja 5 kohdassa tarkoitettuja pakolaisaseman peruuttamisen ja myöntämättä jättämisen perusteita. ( 54 )

100.

Korostan kolmanneksi, että pakolaiset, joihin jäsenvaltio soveltaa tämän direktiivin 14 artiklan 4 ja 5 kohtaa, säilyttävät pakolaiseksi määrittelynsä johdosta Geneven yleissopimuksen mukaiset oikeudet, joihin tämän artiklan 6 kohdassa viitataan. Se, että jäsenvaltio tunnustaa näiden oikeuksien saamisen ja sallii niiden käyttämisen, edellyttää pakolaiseksi määrittelyä, jota ilman asianomainen ei saisi näitä oikeuksia. Pakolaiseksi määrittelystä ei toisin sanottuna aina seuraa kaikkien direktiivin 2011/95 VII luvussa tarkoitettujen oikeuksien myöntämistä, mutta pakolaiseksi määrittelyyn liittyvien oikeuksien myöntäminen edellyttää aina tämän ominaisuuden tunnustamista.

101.

Ehdottamani tulkinnan nojalla voidaan myös vastata päävaltuutetun esittämiin huolenaiheisiin ja samalla noudattaa tulkintaa, jota päävaltuutettu on itse ehdottanut useita kertoja. Päävaltuutetun mukaan sen välttämiseksi, etteivät jäsenvaltiot tulkitsisi direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 ja 5 kohdassa tarkoitettuja mahdollisuuksia ottamalla käyttöön uusia Geneven yleissopimuksen vastaisia lakkaamis- ja poissulkemislausekkeita, ”ilmaisun ’pakolaiselle myönnetty asema’ on näin ollen ymmärrettävä viittaavan valtion myöntämään turvapaikkaan (’asema’) pikemminkin kuin pakolaisen asemaan [jolla tässä yhteydessä tarkoitetaan määrittelemistä] pakolaiseksi [tämän yleissopimuksen 1 artiklan A kohdassa] tarkoitetulla tavalla – –”. ( 55 )

102.

Katson näin ollen, että direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 ja 5 kohdan käsitteillä ”pakolaiselle myön[netty] asem[a]” ja ”asem[a] pakolaiselle” tarkoitetaan ainoastaan tämän direktiivin VII luvussa säädettyjen oikeuksien saamista ( 56 ) tämän kuitenkaan rajoittamatta oikeuksia, jotka Geneven yleissopimuksen nojalla on myönnettävä kyseisille pakolaisille. ( 57 )

103.

Käsittelen nyt näiden säännösten pätevyyttä koskevaa kysymystä, kun niitä tulkitaan ja luetaan yhdessä tämän artiklan 6 kohdan kanssa – jota on ensin tulkittava tähän kysymykseen vastaamiseksi –, perusoikeuskirjan 18 artiklan ja SEUT 78 artiklan 1 kohdan perusteella.

104.

Kuten Belgian hallitus ja parlamentti ovat esittäneet, direktiiviä 2011/95 on pidettävä itsenäisenä välineenä, joka on osa unionin oikeusjärjestystä ja jolla ei ole tarkoitus saattaa Geneven yleissopimusta muodollisesti osaksi unionin oikeusjärjestystä. Tässä yhteydessä tämän direktiivin VII luvussa, jossa täsmennetään, että tämän luvun säännöksillä ei rajoiteta tämän yleissopimuksen mukaisten oikeuksien soveltamista, ( 58 ) esitetään oikeudet, joista kaikkia ei taata tässä yleissopimuksessa, kun taas toiset niistä vastaavat tämän saman yleissopimuksen mukaisia oikeuksia.

105.

Kuten Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus toteaa, eräiden direktiivin 2011/95 VII luvun säännösten mukaisesti jäsenvaltiot voivat näin ollen yhtäältä myöntää pakolaisille oikeuksia, jotka eivät vastaa Geneven yleissopimuksen oikeuksia, kuten oikeus oleskelulupaan, pätevyyden tunnustamiseen, terveydenhuoltoon ja kotouttamispalveluihin. ( 59 )

106.

Mielestäni siitä ei ole epäilystä, että siltä osin kuin direktiivin 2011/95 VII luvun säännöksissä taataan Geneven yleissopimukseen nähden erillisiä ja itsenäisiä oikeuksia, unionin lainsäätäjä saattoi vastaavasti – rikkomatta yhdenmukaisuutta tämän yleissopimuksen kanssa koskevaa vaatimusta – määritellä muissa itsenäisissä säännöksissä ne olosuhteet, joissa pakolainen voi menettää nämä oikeudet.

107.

Tämän direktiivin VII luvussa on toisaalta myös oikeuksia, joista määrätään vastaavasti Geneven yleissopimuksessa. Kyseessä on erityisesti oikeus saada matkustusasiakirjat, ( 60 ) oikeus liikkumisvapauteen, ( 61 ) työhön pääsyyn, ( 62 ) majoituksen saantiin ( 63 ) ja sosiaalihuoltoon. ( 64 )

108.

Mielestäni direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 ja 5 kohdalla ei rikota myöskään perusoikeuskirjan 18 artiklaa ja SEUT 78 artiklan 1 kohtaa siltä osin kuin näiden säännösten perusteella pakolainen voi menettää edellisessä kohdassa mainitut oikeudet silloin, kun hän on vaaraksi jäsenvaltion turvallisuudelle tai yhteiskunnalle, vaikka Geneven yleissopimuksessa ei nimenomaisesti määrätä tällaisesta mahdollisuudesta.

109.

Korostan tältä osin, että nämä oikeudet on Geneven yleissopimuksen mukaisesti taattava ainoastaan pakolaisille, jotka oleskelevat laillisesti sopimusvaltion alueella, toisin kuin muut tässä yleissopimuksessa tarkoitetut oikeudet, jotka on myönnettävä kaikille pakolaisille, jotka ovat tällä alueella. ( 65 ) Tässä yleissopimuksessa ei määritellä laillisen oleskelun käsitettä. Päävaltuutettu on lausunnossaan katsonut, että tämän käsitteen mukaisella laillisuuden kriteerillä viitataan yleisesti sopimusvaltioiden kansallisen lainsäädännön maahanpääsyn ja oleskelun edellytyksiä koskevien sääntöjen noudattamiseen, koska Geneven yleissopimuksessa ei määrätä näistä edellytyksistä. ( 66 )

110.

Tässä tapauksessa siitä, että jäsenvaltio soveltaa direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 tai 5 kohtaa, seuraa erityisesti se, että asianomainen pakolainen menettää oleskeluluvan, johon hänellä on tavallisesti oikeus tämän direktiivin 24 artiklan 1 kohdan nojalla. Tämä jäsenvaltio voi mielestäni Geneven yleissopimukseen perustuvia velvollisuuksiaan rikkomatta katsoa, ettei tämä pakolainen oleskele tai enää oleskele laillisesti sen alueella tässä yleissopimuksessa tarkoitetulla tavalla, ja siten ottaa häneltä pois tässä yleissopimuksessa tarkoitetut oikeudet, joiden saaminen riippuu oleskelun laillisuudesta. ( 67 )

111.

Kuten unionin tuomioistuimelle huomautuksia esittäneet hallitukset ja toimielimet ovat katsoneet, tämä lähestymistapa on Geneven yleissopimuksen rakenteen ja tavoitteiden mukainen. Tämän yleissopimuksen 32 ja 33 artiklassa sallitaan tietyin edellytyksin sellaisen pakolaisen karkotus ja palauttaminen, joka on vaaraksi turvapaikkamaan turvallisuudelle tai yhteiskunnalle. Jos Geneven yleissopimuksen laatijat ovat siten halunneet ottaa huomioon sopimusvaltioiden järjestyksen ja yleisen turvallisuuden säilyttämisen intressit sallimalla näin ankarat toimenpiteet, tätä yleissopimusta ei voitaisi tulkita siten, että siinä kiellettäisiin sopimusvaltioita katsomasta, ettei tällainen pakolainen oleskele tai enää oleskele laillisesti niiden alueella eikä hänelle näin ollen anneta tai enää anneta oikeuksia, jotka tämän yleissopimuksen mukaan annetaan ainoastaan pakolaisille, jotka oleskelevat alueella laillisesti.

112.

Jäsenvaltioiden, jotka ovat käyttäneet direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 tai 5 kohdassa tarkoitettuja mahdollisuuksia, on kuitenkin taattava kyseisille pakolaisille oikeudet, jotka Geneven yleissopimuksen mukaan on annettava kaikille pakolaisille riippumatta heidän oleskelunsa laillisuudesta. Nämä oikeudet koskevat syrjimiskieltoa (3 artikla), uskonnonvapautta (4 artikla), irtaimen ja kiinteän omaisuuden suojaa (13 artikla), oikeutta saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimissa (16 artikla), säännöstelyä (20 artikla), pääsyä valtion koulutusjärjestelmään (22 artikla), hallintoviranomaisten antamaa apua (25 artikla), henkilöllisyystodistusten antamista (27 artikla), verotuksen syrjimättömyyttä (29 artikla), sitä, että rankaisutoimenpiteisiin ei ryhdytä laittoman maahan saapumisen tai oleskelun johdosta (31 artikla), sekä suojaa maastakarkotusta (32 artikla) ja palauttamista (33 artikla) vastaan. ( 68 )

113.

Tässä yhteydessä päävaltuutettu on huomauttanut, että kun jäsenvaltiot käyttävät näitä mahdollisuuksia, ne ”ovat kuitenkin velvollisia myöntämään [Geneven yleissopimuksen] mukaiset oikeudet, jotka eivät edellytä laillista oleskelua ja joiden osalta ei voida tehdä poikkeuksia, kun pakolainen on kyseisen valtion lainkäyttövallan alueella”. ( 69 ) Päävaltuutettu on myös äskettäin pääasiallisesti toistanut tämän kannan lausunnossaan, joka koskee asetusluonnosta, jolla on tarkoitus korvata direktiivi 2011/95. ( 70 )

114.

Direktiivin 2011/95 14 artiklan 6 kohtaa on tulkittava näiden toteamusten valossa. Tässä säännöksessä todetaan, että pakolaisilla, joiden pakolaisasema on peruutettu tai jätetty myöntämättä tämän artiklan 4 tai 5 kohdan perusteella, on silloin, kun he ovat jäsenvaltiossa, ”Geneven yleissopimuksen 3, 4, 16, 22, 31, 32 ja 33 artiklassa määrätyt tai niitä vastaavat oikeudet”.

115.

Kaikkien kolmen pääasian kantajat ovat kyseenalaistaneet tämän direktiivin 14 artiklan 6 kohdan pätevyyden sillä perusteella, että tässä säännöksessä lueteltujen oikeuksien joukossa ei mainita Geneven yleissopimuksen 13, 20, 25, 27 ja 29 artiklassa tarkoitettuja oikeuksia.

116.

On tutkittava tämän ratkaisuehdotuksen 66 ja 67 kohdassa muistutettujen periaatteiden mukaisesti, voidaanko direktiivin 2011/95 14 artiklan 6 kohtaa tulkita Geneven yleissopimuksen mukaisesti siten, että kyseisen säännöksen pätevyys voidaan säilyttää primaarioikeuden valossa ja että sen tavoitteen, joka liittyy tämän yleissopimuksen täysimääräiseen soveltamiseen, saavuttaminen voidaan varmistaa.

117.

Nämä periaatteet merkitsevät sitä, että tätä säännöstä on tulkittava siten, ettei sillä loukata jäsenvaltioiden Geneven yleissopimuksen mukaista velvollisuutta taata kaikkien niiden oikeuksien antaminen, jotka tämän yleissopimuksen mukaan on annettava kaikille pakolaisille, jotka ovat jäsenvaltion alueella, riippumatta heidän oleskelunsa laillisuudesta.

118.

Mielestäni ilmaisu ”tai niitä vastaavat oikeudet”, jota käytetään direktiivin 2011/95 14 artiklan 6 kohdassa, on erittäin tärkeä tällaisen yhdenmukaisen tulkinnan kannalta.

119.

Tämän ilmaisun ulottuvuutta ja merkitystä ei määritellä tässä direktiivissä eikä sen tai direktiivin 2004/83 valmisteluasiakirjoissa. Nämä valmisteluasiakirjat eivät valaise myöskään niitä syitä, joiden vuoksi lainsäätäjä päätti olla mainitsematta kaikkia Geneven yleissopimuksen mukaisia merkityksellisiä oikeuksia direktiivin 2011/95 14 artiklan 6 kohdan luettelossa.

120.

Tässä tilanteessa katson, että kun tämän säännöksen sanamuotoa tarkastellaan säännösten, johon tämä säännös kuuluu, sisällön ja tavoitteiden valossa, kuten oikeuskäytännössä edellytetään, ( 71 ) sitä on tulkittava siten, että ilmaisulla ”tai niitä vastaavat oikeudet” tarkoitetaan Geneven yleissopimuksen mukaisia oikeuksia, jotka jäsenvaltioiden on taattava pakolaisille, joihin sovelletaan direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 tai 5 kohtaa, niiden oikeuksien lisäksi, jotka luetellaan nimenomaisesti tämän artiklan 6 kohdassa, eikä vaihtoehtona näille oikeuksille.

121.

Direktiivin 2011/95 14 artiklan 6 kohdan sanamuodon osalta muistutan, kuten unionin tuomioistuin on jo todennut muissa yhteyksissä, että konjunktiolla ”tai” voi kielitieteellisestä näkökulmasta katsottuna olla joko vaihtoehtoinen tai kumulatiivinen merkitys. Sitä on siis tulkittava siinä asiayhteydessä, jossa sitä on käytetty, ja kyseisen toimen tavoitteiden valossa. ( 72 )

122.

Tässä tapauksessa direktiivin 2011/95 asiayhteys ja tavoite edellyttävät mielestäni kumulatiivisen merkityksen antamista tälle konjunktiolle. Olen jo nimittäin todennut, että unionin lainsäätäjä pyrki tämän direktiivin antaessaan varmistamaan Geneven yleissopimuksen täysimääräisen soveltamisen jäsenvaltioissa. Unionin lainsäätäjän pyrkimyksenä ei varmasti ollut evätä direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 ja 5 kohdassa tarkoitetuilta pakolaisilta niitä oikeuksia, jotka jäsenvaltioiden on myönnettävä heille tämän yleissopimuksen nojalla. Tämä tavoite vahvistetaan parlamentin, neuvoston ja komission unionin tuomioistuimelle esittämissä huomautuksissa. ( 73 )

123.

Se, että direktiivin 2011/95 14 artiklan 6 kohdan konjunktiolle ”tai” annettaisiin kuitenkin vaihtoehtoinen merkitys, olisi ristiriidassa tämän tavoitteen kanssa siltä osin kuin se merkitsisi sitä, että jäsenvaltiot voisivat parhaaksi katsomallaan tavalla antaa kyseisille pakolaisille joko Geneven yleissopimuksen 3, 4, 16, 22, 31, 32 ja 33 artiklassa tarkoitetut oikeudet tai muut ulottuvuudeltaan samankaltaiset oikeudet. Tämä lopputulos olisi ilmiselvästi ristiriidassa tämän yleissopimuksen kanssa, koska kyseisessä yleissopimuksessa edellytetään siinä mainittujen oikeuksien antamista eikä niitä ”vastaavien” oikeuksien antamista voida pitää riittävänä.

124.

Ottaen huomioon direktiivin 2011/95 tavoite, joka on Geneven yleissopimuksen täysimääräinen soveltaminen, ilmaisulla ”tai niitä vastaavat oikeudet” viitataan mielestäni pikemminkin tämän direktiivin 14 artiklan 6 kohdassa nimenomaisesti mainittujen oikeuksien lisäksi annettaviin oikeuksiin, jotka tämän yleissopimuksen mukaisesti on myönnettävä kaikille pakolaisille, jotka ovat sopimusvaltion alueella.

125.

Tätä tulkintaa vahvistaa se, ettei mikään unionin tuomioistuimelle huomautuksia esittäneistä hallituksista – Yhdistyneen kuningaskunnan hallitusta lukuun ottamatta – ole esittänyt, että näiltä henkilöiltä on evättävä joitakin näistä oikeuksista. Belgian ja Tšekin hallitukset ovat sitä vastoin esittäneet istunnossa, että direktiivin 2011/95 14 artiklan 6 kohdan pääasiallisena tarkoituksena olisi muistuttaa esimerkinomaisesti jäsenvaltioita niiden kansainvälisistä velvoitteista.

126.

Korostan tältä osin erityisesti, että Geneven yleissopimuksen 27 artiklan mukainen oikeus henkilöllisyystodistuksen saamiseen on edellytyksenä tämän yleissopimuksen mukaisten oikeuksien käyttämiselle, jotka direktiivin 2011/95 14 artiklan 6 kohdassa luetellaan nimenomaisesti. ( 74 ) Tällainen oikeuksien käyttäminen vaarantuisi, jollei asianomainen pakolainen saisi henkilöllisyystodistusta, jota voitaisiin tarvittaessa käyttää myös sen osoittamiseen, että hänet on määritelty pakolaiseksi. ( 75 )

127.

Sitä, ettei direktiivin 2011/95 14 artiklan 6 kohdan luetteloa ole täydennetty Geneven yleissopimuksen 13, 20, 25, 27 ja 29 artiklaa koskevalla maininnalla, voidaan mielestäni selittää myös sillä, kuten Belgian ja Alankomaiden hallitukset ja parlamentti sekä neuvosto ovat esittäneet, että näiden artiklojen osalta voidaan tehdä varaumia tämän yleissopimuksen 42 artiklan 1 kohdan perusteella. Tämän määräyksen mukaisesti jäsenvaltiot voivat nimittäin tehdä allekirjoittaessaan tai ratifioidessaan tämän yleissopimuksen tai liittyessään siihen varaumia tämän yleissopimuksen ”muiden artiklain osalta paitsi artiklain 1, 3, 4, 16 kohta 1 sekä 33–46”.

128.

Unionin lainsäätäjä olisi näin ollen muistuttanut jäsenvaltioita niistä Geneven yleissopimuksen mukaisista merkityksellisistä velvollisuuksista, joiden osalta ei voida tehdä varaumia – eli 3, 4, 16 ja 33 artiklasta ( 76 ) –, kuitenkin velvoittaen ne myöntämään asianomaisille pakolaisille tämän yleissopimuksen 22 ja 31 artiklassa tarkoitetut oikeudet ottaen huomioon unionin oikeusjärjestyksessä näille oikeuksille annettu erityinen merkitys. ( 77 ) Tämän yleissopimuksen 13, 20, 25, 27 ja 29 artiklaa ei sitä vastoin olisi nimenomaisesti mainittu, siltä osin kuin jäsenvaltiot voivat tehdä niiden osalta varaumia, ( 78 ) ottaen huomioon, että direktiivi 2011/95 ei vaikuta jäsenvaltioiden velvollisuuteen taata näissä artikloissa taatut oikeudet silloin, kun ne eivät ole tehneet tällaisia varaumia.

129.

Tämä selitys on ymmärrettävä ottaen huomioon tämän direktiivin 14 artiklan 6 kohdassa tarkoitetun suojan vähimmäistason luonne. Koska tämän artiklan 4 ja 5 kohdassa otetaan käyttöön pelkkiä mahdollisuuksia, jäsenvaltiot voivat joka tapauksessa myöntää pakolaisille, joiden osalta ne ovat käyttäneet näitä mahdollisuuksia, oikeuksia, jotka ylittävät tämän artiklan 6 kohdan mukaisen tason. Direktiivin 2011/95 3 artiklan, luettuna yhdessä sen 12 perustelukappaleen kanssa, mukaisesti jäsenvaltiot voivat ottaa käyttöön edullisempia sääntöjä erityisesti kansainvälisen suojan sisällön osalta, edellyttäen, että ne ovat tämän direktiivin mukaisia.

130.

Ottaen huomioon nämä toteamukset katson, että direktiivin 2011/95 14 artiklan 6 kohtaa on tulkittava siten, että jäsenvaltion, joka käyttää tämän artiklan 4 tai 5 kohdassa tarkoitettuja mahdollisuuksia, on myönnettävä asianomaiselle pakolaiselle Geneven yleissopimuksen 3, 4, 16, 22, 31, 32 ja 33 artiklassa tarkoitettujen oikeuksien lisäksi muut oikeudet, jotka tässä yleissopimuksessa taataan kaikille pakolaisille, jotka ovat sopimusvaltion alueella, eli tämän yleissopimuksen 13, 20, 25, 27 ja 29 artiklassa tarkoitetut oikeudet, ellei tämä valtio ole tehnyt tältä osin saman yleissopimuksen 42 artiklan 1 kohdan mukaisia varaumia.

131.

Katson näin ollen, että direktiivin 2011/95 14 artiklan 4–6 kohta yhdessä luettuina, sellaisina kuin ne ovat tulkittuina tässä ratkaisuehdotuksessa ehdotetulla tavalla, eivät ole ristiriidassa perusoikeuskirjan 18 artiklan ja SEUT 78 artiklan 1 kohdan kanssa.

132.

Kattavuuden vuoksi täsmennän, että edellä esitetty päätelmä koskee ainoastaan direktiivin 2011/95 14 artiklan 4–6 kohdan pätevyyttä perusoikeuskirjan 18 artiklan ja SEUT 78 artiklan 1 kohdan valossa siltä osin kuin tässä artiklassa annetaan jäsenvaltioille mahdollisuus evätä eräiltä pakolaisilta tämän direktiivin VII luvussa tarkoitetut oikeudet. Unionin tuomioistuinta on nimittäin pyydetty lausumaan ainoastaan abstraktisti tämän mahdollisuuden pätevyydestä näiden määräysten perusteella käsiteltävien ennakkoratkaisupyyntöjen yhteydessä, joita unionin tuomioistuimelle esitetyt huomautukset näin ollen koskivat.

133.

Tämä päätelmä ei rajoita tapauskohtaista arviointia, joka koskee sitä, onko jäsenvaltio käyttänyt direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 ja 5 kohdassa tarkoitettuja mahdollisuuksia eräiden perusoikeuskirjassa taattujen perusoikeuksien mukaisesti.

134.

Mieleeni tulee tältä osin kolme esimerkkiä. Siinä tapauksessa, että jäsenvaltio epää näiden mahdollisuuksien nojalla pakolaiselta tietyn terveydenhoidon, tällainen epääminen saattaa ensinnäkin loukata perusoikeuskirjan 35 artiklaa (joka koskee oikeutta terveyden suojeluun) tai, siltä osin kuin se vaarantaa tämän pakolaisen hengen tai altistaisi hänet epäinhimilliselle tai halventavalle kohtelulle, jopa perusoikeuskirjan 2 artiklan 1 kohtaa (joka koskee oikeutta elämään) tai 4 artiklaa. ( 79 ) Siinä tapauksessa, että jäsenvaltio päättää poistaa kyseisen pakolaisen turvalliseen kolmanteen maahan, joka haluaa ottaa hänet vastaan, ( 80 ) tämän jäsenvaltion on toiseksi tarkastettava, onko tällainen toimenpide perusoikeuskirjan 7 artiklassa vahvistetun yksityis- ja perhe-elämän kunnioittamista koskevan oikeuden mukainen. ( 81 ) Siitä huolimatta, että perusoikeuskirjan 15 artiklaa, joka koskee ammatillista vapautta ja oikeutta tehdä työtä, sovelletaan ainoastaan kolmannen maan kansalaisiin, ”joilla on lupa tehdä työtä jäsenvaltioiden alueella”, ei voida kolmanneksi sulkea pois sitä, että se, että pakolaiselta evätään pääsy työmarkkinoille sen jälkeen, kun hänet on vapautettu vankilasta, vaikka häntä ei voida poistaa maasta kolmanteen maahan ja hän joutuu näin ollen jäämään toistaiseksi turvapaikkajäsenvaltioon, voi loukata tilanteesta riippuen perusoikeuskirjan 7 artiklaa. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artikla, jota perusoikeuskirjan 7 artikla vastaa, käsittää nimittäin sosiaalisen identiteetin ja kaikkien ihmisten yksityiselämään kuuluvat henkilökohtaiset suhteet, perhesuhteet sekä taloudelliset suhteet. ( 82 )

135.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Conseil du contentieux des étrangersin asioissa C‑77/17 ja C‑78/17 ja Nejvyšší správní soudin asiassa C‑391/16 esittämiin kysymyksiin seuraavasti: