1.

Oberlandesgericht Münchenin (alueellinen toisen asteen tuomioistuin, München, Saksa) esittämä ennakkoratkaisupyyntö koskee tiiviimmän yhteistyön toteuttamisesta avio- ja asumuseroon sovellettavan lain alalla 20.12.2010 annetun neuvoston asetuksen (EU) N:o 1259/2010 ( 2 ) tulkintaa, ja tämä on säädös, jonka säännöksiä unionin tuomioistuin ei ole koskaan aiemmin tarkastellut aineellisesti.

2.

Käsiteltävä ennakkoratkaisupyyntö on jatkoa Oberlandesgericht Münchenin samassa pääasiassa, joka koskee oikeudenkäyntimenettelyä uskonnollisen elimen päätöksellä Syyriassa vahvistetun avioeron tunnustamiseksi Saksassa, esittämälle aiemmalle ennakkoratkaisupyynnölle. Tästä ensimmäisestä ennakkoratkaisupyynnöstä annettiin 12.5.2016 määräys Sahyouni (C‑281/15), ( 3 ) jossa unionin tuomioistuin totesi, ettei se selvästikään ollut toimivaltainen lausumaan kysymyksistä. ( 4 )

3.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kääntyy nyt uudelleen unionin tuomioistuimen puoleen esittääkseen sille useita asetukseen N:o 1259/2010 liittyviä ennakkoratkaisukysymyksiä. Ennen niiden tutkimista on osoitettava, että unionin tuomioistuin todellakin on toimivaltainen vastaamaan näihin kysymyksiin – vaikka pääasiassa kyseessä olevan kaltainen kolmannessa maassa julistetun avioeron tunnustaminen ei kuulukaan kyseisen asetuksen soveltamisalaan –, sillä ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että tätä unionin oikeuden toimea sovelletaan asiaa koskevien Saksan oikeussääntöjen nojalla tällaisiin tilanteisiin.

4.

Ensimmäisessä ennakkoratkaisukysymyksessä unionin tuomioistuinta pyydetään määrittämään, voidaanko asetusta N:o 1259/2010 soveltaa ”yksityisiin” avioeroihin, joita ei ole vahvistettu tuomioistuimen tai viranomaisen konstitutiivisella päätöksellä vaan jotka perustuvat aviopuolisoiden yksipuoliseen tai yksimieliseen tahdonilmaisuun, johon ulkomainen viranomainen on myötävaikuttanut ainoastaan toteavasti.

5.

Muut, toissijaisesti esitetyt ennakkoratkaisukysymykset koskevat asetuksen 10 artiklaa, jonka mukaan sen lain sijasta, jota lähtökohtaisesti pitäisi soveltaa, voidaan soveltaa tuomioistuinvaltion lakia, jos ensiksi mainitulla lailla syrjitään toista aviopuolisoa hänen sukupuolensa vuoksi. Unionin tuomioistuimelta ensinnäkin tiedustellaan, onko tällaisen syrjivän vaikutuksen olemassaoloa arvioitava abstraktisti vai konkreettisesti. Jos katsotaan, että arvioinnissa on otettava huomioon käsiteltävän asian olosuhteet, unionin tuomioistuinta pyydetään määrittämään, oikeuttaako se, että syrjitty aviopuoliso on suostunut avioeroon, sittenkin soveltamaan syrjivää ulkomaista lakia.

6.

Asetusta N:o 1259/2010 sovelletaan ainoastaan jäsenvaltioissa, jotka osallistuvat tähän säädökseen perustuvaan tiiviimpään yhteistyöhön avio- ja asumuseroon sovellettavan lain alalla. ( 5 )

7.

Sen johdanto-osan yhdeksännessä perustelukappaleessa todetaan, että asetuksella N:o 1259/2010 ”olisi luotava osallistuvissa jäsenvaltioissa selkeä ja kattava oikeudellinen kehys avio- ja asumuseroon sovellettavan lain alalla, tarjottava kansalaisille oikeusvarmuuden, ennakoitavuuden ja joustavuuden kannalta asianmukaisia ratkaisuja ja estettävä sellaisen tilanteen syntyminen, jossa toinen puolisoista hakee avioeroa ennen toista varmistaakseen, että menettelyyn sovelletaan tiettyä lakia, jonka hän katsoo suojaavan paremmin omia etujaan”.

8.

Asetuksen johdanto-osan kymmenennen perustelukappaleen mukaan ”tämän asetuksen aineellisen soveltamisalan ja säännösten olisi oltava johdonmukaisia [tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta avioliittoa ja vanhempainvastuuta koskevissa asioissa ja asetuksen (EY) N:o 1347/2000 kumoamisesta 27.11.2003 annetun neuvoston ( 6 )] asetuksen (EY) N:o 2201/2003 kanssa”. Tähän lisätään, että asetusta N:o 1259/2010 ”ei kuitenkaan olisi sovellettava avioliiton pätemättömäksi julistamiseen” ja että ”tämän asetuksen lainvalintaa koskevien sääntöjen perusteella määriteltävää lakia olisi sovellettava avioeron ja asumuseron perusteisiin”.

9.

Asetuksen johdanto-osan 24 perustelukappaleessa todetaan, että ”tietyissä tilanteissa olisi kuitenkin sovellettava tuomioistuinvaltion lakia, esimerkiksi jos sovellettavassa laissa ei säädetä avioerosta tai jos toiselle puolisoista ei tuossa laissa anneta hänen sukupuolensa vuoksi yhtäläistä mahdollisuutta saada avio- tai asumusero. Tämä ei kuitenkaan saa rajoittaa oikeusjärjestyksen perusteita koskevan lausekkeen soveltamista”.

10.

Asetuksen N:o 1259/2010 1 artiklan 1 kohdassa säädetään, että sitä sovelletaan ”määrättäessä avio- ja asumuseroon sovellettavaa lakia”.

11.

Sen 4 artiklassa, jonka otsikko on ”Universaali soveltaminen”, säädetään, että ”tämän asetuksen mukaisesti määräytyvää lakia sovelletaan riippumatta siitä, onko se jonkin osallistuvan jäsenvaltion laki”.

12.

Asetuksen 8 artiklassa määritellään sovellettava laki, jos osapuolet eivät ole tehneet asetuksen 5 artiklan mukaista lainvalintaa. Tässä tilanteessa sovelletaan tietyin edellytyksin seuraavia portaittaisia liittymäperusteita: puolisoiden yhteinen asuinpaikka sillä hetkellä, kun asia pannaan vireille tuomioistuimessa, tai jos tämä ei ole mahdollista, puolisoiden viimeinen yhteinen asuinpaikka, tai jos tämä ei ole mahdollista, puolisoiden yhteinen kansalaisuus, tai jos tämä ei ole mahdollista, asiaa käsittelevän tuomioistuimen kotipaikka.

13.

Asetuksen N:o 1259/2010 10 artiklasta, jonka otsikko on ”Tuomioistuinvaltion lain soveltaminen”, ilmenee, että ”jos 5 tai 8 artiklan nojalla sovellettavassa laissa ei ole säädetty avioerosta tai toiselle puolisoista ei siinä ole annettu hänen sukupuolensa vuoksi yhtäläistä mahdollisuutta saada avio- tai asumusero, sovelletaan tuomioistuinvaltion lakia”.

14.

Saman asetuksen 12 artiklassa, jonka otsikko on ”Oikeusjärjestyksen perusteet”, säädetään, että ”tämän asetuksen nojalla määräytyvän lain säännöstä voidaan olla soveltamatta ainoastaan, jos soveltaminen on selvästi vastoin tuomioistuinvaltion oikeusjärjestyksen perusteita”.

15.

Perhe- ja hakemuslainkäyttöasioissa noudatettavasta menettelystä annetun lain (Gesetz über das Verfahren in Familiensachen und in den Angelegenheiten der freiwilligen Gerichtsbarkeit, ( 7 ) jäljempänä FamFG) 107 §:ssä, jonka otsikko on ”Avioliittoa koskevissa asioissa annettujen ulkomaisten ratkaisujen tunnustaminen”, säädetään seuraavaa:

”1)   Ulkomailla annetut ratkaisut, joilla avioliitto puretaan – – siten, että aviovarallisuussuhde joko pysyy ennallaan tai purkautuu – –, tunnustetaan vain, jos osavaltion oikeusviranomaiset ovat todenneet, että tunnustamisen edellytykset täyttyvät.

– –

6)   Jos osavaltion oikeusviranomaiset toteavat, että tunnustamisen edellytykset täyttyvät, se puolisoista, joka ei ole tehnyt hakemusta, voi saattaa asian Oberlandesgerichtin käsiteltäväksi. – –

7)   Toimivaltainen on sen Oberlandesgerichtin siviiliasioita käsittelevä jaosto, jonka alueella osavaltion oikeusviranomaisen kotipaikka on. – –”

16.

FamFG:n 109 §:n, jonka otsikko on ”Tunnustamisen esteet”, 1 momentin 4 kohdassa säädetään, että ”ulkomaista ratkaisua ei voida tunnustaa, – – jos [tämä] tunnustaminen johtaa tulokseen, joka on selvästi ristiriidassa Saksan oikeuden olennaisten periaatteiden kanssa, erityisesti jos sen tunnustaminen on ristiriidassa perusoikeuksien kanssa”. Saman pykälän 5 momentin mukaan ulkomaisen ratkaisun laillisuutta ei tutkita.

17.

Saksan siviililain täytäntöönpanosta annetun lain (Einführungsgesetz zum Bürgerlichen Gesetzbuch, jäljempänä EGBGB) 17 §:n 1 momentissa, sellaisena kuin se oli voimassa 28.1.2013 asti, säädetään seuraavaa: ”Avioeroon sovelletaan avioliiton yleisiin oikeusvaikutuksiin sovellettavaa oikeutta, sellaisena kuin se oli voimassa avioerohakemuksen jättöpäivänä. Jollei avioliittoa ole tämän oikeuden nojalla mahdollista purkaa, avioeroon sovelletaan Saksan oikeutta, jos avioeroa hakeva puoliso on hakemuksen jättöpäivänä tai avioliiton solmimispäivänä ollut Saksan kansalainen.”

18.

Edellä mainittua lainvalintasääntöä tarkistettiin 23.1.2013 annetulla lailla ( 8 ) tehtyjen muutosten perusteella siten, että EGBGB:n nykyisessä 17 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa: ”avioeron varallisuusoikeudelliset vaikutukset, joista ei säädetä muissa tämän osaston säännöksissä, kuuluvat asetuksen (EU) N:o 1259/2010 mukaisesti avioeroon sovellettavan oikeuden soveltamisalaan”.

19.

Kuten unionin tuomioistuimen 12.5.2016 antamasta määräyksestä Sahyouni (C‑281/15) ( 9 ) ilmenee, Raja Mamisch ja Soha Sahyouni avioituivat 27.5.1999 Homsin (Syyria) islamilaisen tuomioistuimen tuomiopiirissä. Molemmat ovat syntymästään lähtien olleet Syyrian kansalaisia. Mamisch sai Saksan kansalaisuuden kansalaistamisen kautta ja Sahyouni avioiduttuaan. Aviopuolisot asuivat vuoteen 2003 asti Saksassa ja muuttivat sen jälkeen Syyriaan, minkä jälkeen he ovat asuneet vuoroin Saksassa, Kuwaitissa ja Libanonissa. Tällä hetkellä he asuvat jälleen Saksassa eri osoitteissa.

20.

Mamisch ilmoitti 19.5.2013 haluavansa erota puolisostaan, ja hänen edustajansa oli lausunut erokaavan Latakian (Syyria) uskonnollisessa sharia-tuomioistuimessa. Tämä tuomioistuin julisti 20.5.2013 puolisoiden avioeron.

21.

Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että Sahyouni antoi 12.9.2013 sellaisten suoritusten, joihin hän oli uskonnollisten säännösten mukaan oikeutettu ja joiden yhteismäärä oli 20000 Yhdysvaltain dollaria (USD) (noin 15000 euroa ( 10 )), vastaanottamisesta omakätisesti allekirjoittamansa ilmoituksen, jonka sanamuoto oli seuraava: ”– – olen saanut kaikki minulle avioliittosopimuksen perusteella ja yksipuolisesta toiveesta tapahtuneen avioeron johdosta kuuluvat suoritukset ja vapautan täten aviopuolisoni kaikista hänelle avioliittosopimuksen ja Latakian sharia-tuomioistuimen 20.5.2013 tekemän avioeropäätöksen nro 1276 perusteella kuuluvista velvoitteista minua kohtaan – –”.

22.

Mamisch haki 30.10.2013 päivätyllä kirjeellä Syyriassa julistetun avioeron tunnustamista Saksan liittotasavallassa. Oberlandesgericht Münchenin presidentti hyväksyi hakemuksen 5.11.2013 tekemällään päätöksellä ja totesi, että lakisääteiset edellytykset avioeron tunnustamiselle täyttyivät.

23.

Sahyouni vaati 18.2.2014 tekemässään hakemuksessa, että päätös kumotaan ja että todetaan, etteivät edellytykset avioeron tunnustamiselle ole täyttyneet.

24.

Oberlandesgericht Münchenin presidentti hylkäsi Sahyounin oikaisuvaatimuksen 8.4.2014 tekemällään päätöksellä. Perusteluissaan hän totesi, että se, voidaanko avioero tunnustaa, määräytyy hänen mukaansa asetuksen N:o 1259/2010 perusteella, ja asetusta voidaan soveltaa myös yksityisiin avioeroihin. Koska sovellettavaa lakia ei ole pätevästi valittu ja koska puolisoilla ei ollut yhteistä vakinaista asuinpaikkaa avioeroa edeltävänä vuonna, sovellettava laki määräytyy asetuksen N:o 1259/2010 8 artiklan c alakohdan perusteella. Kun molemmilla puolisoilla on kaksoiskansalaisuus, ratkaiseva on Saksan oikeudessa ( 11 ) tarkoitettu tosiasiallinen kansalaisuus, joka avioeropäivänä on ollut Syyrian kansalaisuus. Lopuksi hän huomautti, etteivät asetuksen N:o 1259/2010 12 artiklassa tarkoitetut oikeusjärjestyksen perusteet ole esteenä Syyriassa julistetun avioeron tunnustamiselle, koska vaimo on hyväksynyt kyseessä olevan avioeromuodon jälkikäteen ilmoittamalla suostuvansa vastaanottamaan korvauksia. Näissä olosuhteissa asetuksen 10 artikla ei ole mahdollisesta syrjinnästä huolimatta esteenä avioeron tunnustamiselle.

25.

Sahyouni nosti päätöksestä kanteen Oberlandesgericht Münchenissä. Tämä lykkäsi asian käsittelyä 2.6.2015 ja esitti unionin tuomioistuimelle erilaisia ennakkoratkaisukysymyksiä asetuksen N:o 1259/2010 tulkinnasta.

26.

Unionin tuomioistuin totesi 12.5.2016 antamassaan määräyksessä Sahyouni (C‑281/15), ( 12 ) että siltä puuttuu selvästi toimivalta vastata näihin kysymyksiin muun muassa siksi, ettei asetusta N:o 1259/2010 sovelleta kolmannessa maassa jo myönnetyn avioeron tunnustamiseen jäsenvaltiossa ja ettei ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ollut esittänyt mitään seikkaa, jonka perusteella voitaisiin todeta, että mainitun asetuksen säännöksiä sovelletaan kansallisen oikeuden nojalla tällaisiin tilanteisiin suoraan ja ehdottomasti. Se kuitenkin korosti, että ennakkoratkaisua pyytäneellä tuomioistuimella on edelleen mahdollisuus esittää uusi ennakkoratkaisupyyntö, kun se pystyy toimittamaan unionin tuomioistuimelle kaikki tämän asian ratkaisemiseksi tarvittavat seikat.

27.

Tässä tilanteessa Oberlandesgericht München päätti 29.6.2016 tekemällään päätöksellä, joka saapui unionin tuomioistuimeen 6.7.2016, lykätä toistamiseen asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

28.

Käsiteltävässä asiassa kirjallisia huomautuksia ovat esittäneet Saksan, Belgian, Ranskan, Unkarin ja Portugalin hallitukset sekä Euroopan komissio. Mamisch, Saksan ja Unkarin hallitukset sekä komissio esittivät suulliset lausumansa 31.5.2017 pidetyssä istunnossa.

29.

Tästä esitettyjen vastakkaisten näkemysten vuoksi on ennen unionin tuomioistuimelle esitettyjen ennakkoratkaisukysymysten tarkastelua syytä selvittää, onko se toimivaltainen vastaamaan niihin tässä ennakkoratkaisumenettelyssä, toisin kuin todettiin kansallisen tuomioistuimen samassa pääasiassa aiemmin esittämän ennakkoratkaisupyynnön tapauksessa.

30.

Aluksi on todettava, että unionin tuomioistuimella on mielestäni riittävästi tietoa, jotta se voi ratkaista sille käsiteltävässä asiassa esitetyt ennakkoratkaisukysymykset, sillä vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin tuomioistuimen toimivalta voi perustua siihen, että unionin oikeuden säännöksiä, joiden tulkintaa on pyydetty, sovelletaan kansallisen oikeuden nojalla pääasiaan.

31.

Aluksi on muistutettava vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenevän, että olettamana on, että kansallisen tuomioistuimen niiden oikeudellisten seikkojen ja tosiseikkojen perusteella, joiden määrittämisestä se vastaa, esittämillä ennakkoratkaisukysymyksillä on merkitystä asian ratkaisun kannalta, ja tämä olettama voidaan kumota vain poikkeustapauksissa. ( 13 ) Kansallisen tuomioistuimen esittämä ennakkoratkaisupyyntö voidaan jättää tutkimatta muun muassa sillä perusteella, että on ilmeisen selvää, että unionin oikeutta ei kyseisen asian olosuhteissa voida soveltaa suoraan eikä välillisesti. ( 14 )

32.

Kuten unionin tuomioistuin 12.5.2016 antamassaan määräyksessä Sahyouni (C‑281/15) ( 15 ) totesi, pääasia ei kuulu unionin oikeuden soveltamisalaan, koska asetuksia N:o 1259/2010 ja N:o 2201/2003 tai mitään muutakaan unionin oikeudellista tointa ei sovelleta riita-asiaan, jonka kohteena on sellaisen avioeron tunnustamista koskeva hakemus, jonka uskonnollinen elin on myöntänyt kolmannessa valtiossa.

33.

Asetuksesta N:o 1259/2010, ( 16 ) jonka säännöksiä mainitussa asiassa esitetty ennakkoratkaisupyyntö nimenomaisesti koski, unionin tuomioistuin totesi, että siinä määritetään vain avioero- ja asumuseroasioissa tehtävään yhteistyöhön osallistuvissa jäsenvaltioissa ( 17 ) sovellettavat lainvalintasäännöt, mutta siinä ei säännellä jo myönnetyn avioeron tunnustamista jäsenvaltiossa. ( 18 )

34.

Tuomiossa Dzodzi ( 19 ) määriteltyjen ja myöhemmässä oikeuskäytännössä ( 20 ) täsmennettyjen periaatteiden mukaan unionin tuomioistuin on toimivaltainen ratkaisemaan sille esitetyt kysymykset vain, jos ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin osoittaa oikeudellisesti riittävällä tavalla, että asetusta N:o 1259/2010 sovelletaan siinä jäsenvaltiossa, jossa se sijaitsee, sovellettavien oikeussääntöjen nojalla kyseisen tuomioistuimen käsiteltävänä olevan asian olosuhteisiin, vaikka tämä asia ei kuuluisikaan suoraan kyseisen asetuksen soveltamisalaan.

35.

Tästä on muistutettava, ( 21 ) että unionin tuomioistuin voi katsoa olevansa toimivaltainen vastaamaan sille esitettyihin ennakkoratkaisukysymyksiin, vaikka unionin oikeuden säännöksiä, joiden tulkintaa pyydetään, ei sovellettaisi pääasian tosiseikkoihin, jos kyseisiä säännöksiä sovelletaan kansallisen lainsäädännön nojalla suoraan ja ehdottomasti. Kun kansallisessa lainsäädännössä noudatetaan muiden kuin unionin asianomaisen toimen soveltamisalaan kuuluvien tilanteiden ratkaisemiseksi mainitussa toimessa tehtyjä ratkaisuja, on olemassa unionin selvä intressi siihen, että kyseisen toimen säännöksiä tulkitaan yhtenäisesti. Unionin tuomioistuimen on tällöin tarkistettava, onko ennakkoratkaisupyynnössä esitetty asiasta riittävän täsmällisiä tietoja, jotta voidaan todeta tämä viittaaminen unionin oikeuteen. ( 22 )

36.

Lisäksi tästä oikeuskäytännöstä ilmenee, että vaikka direktiivin täytäntöön panemiseksi annetuissa kansallisissa säännöksissä ei ole sanatarkasti toistettu unionin oikeuden säännöksiä, joita ennakkoratkaisukysymykset koskevat, unionin tuomioistuin voi olla toimivaltainen ratkaisemaan ne, jos ennakkoratkaisupyynnössä todetaan, että tulkinta, jonka unionin tuomioistuin näistä säännöksistä antaa, sitoo kansallista tuomioistuinta sen ratkaistaessa pääasian. ( 23 ) Ratkaisevaa on, että ennakkoratkaisua pyytävä tuomioistuin katsoo, että kansalliseen oikeuteen sisältyviä käsitteitä on todellakin tulkittava samalla tavalla kuin unionin oikeuden vastaavia käsitteitä ja että unionin tuomioistuimen kyseisistä käsitteistä tekemät tulkinnat sitovat sitä tältä osin. ( 24 )

37.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on ilmoitettava unionin tuomioistuimelle unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 94 artiklassa edellytetyllä tavalla, miltä osin sen käsiteltävänä olevalla oikeusriidalla on sellainen liittymä ennakkoratkaisupyynnössä tarkoitettuihin unionin oikeuden sääntöihin, joka tekee pyydetyn tulkinnan välttämättömäksi oikeusriidan ratkaisemiselle. ( 25 ) Ennakkoratkaisumenettelyssä on nimittäin ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen eikä unionin tuomioistuimen asiana ratkaista pääasiassa sovellettavien kansallisten oikeussäännösten sisältö ja tavoitteet ja se, miten ne on pantava täytäntöön, ja unionin tuomioistuinta sitoo kyseisen kansallisen tuomioistuimen esittämä näkemys. ( 26 )

38.

Erityisesti silloin, kun unionin oikeutta sovelletaan kansallisten säännösten nojalla, yksinomaan kansallisen tuomioistuimen asiana on arvioida tämän unionin oikeuteen tehdyn viittauksen täsmällinen ulottuvuus. Jos kansallinen tuomioistuin katsoo, että unionin oikeuden säännösten sisältö on tämän suoran ja ehdottoman viittauksen perusteella sovellettavissa sen käsiteltäväksi saatetun asian taustalla olevaan tilanteeseen, joka jää kyseisten säännösten soveltamisalan ulkopuolelle, se voi SEUT 267 artiklassa määrätyillä edellytyksillä saattaa ennakkoratkaisukysymyksen unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi. ( 27 ) Unionin tuomioistuin kuitenkin yleensä varmistaa, että unionin oikeussääntöjä, sellaisina kuin se itse niitä tulkitsee, sovelletaan kansallisen oikeuden nojalla niin, ettei kansallisella tuomioistuimella ole mahdollisuutta poiketa niistä ( 28 ) ja ettei tällä oikeussääntöjen soveltamisalan laajentamisella loukata unionin lainsäätäjän nimenomaista tahtoa. ( 29 )

39.

Varmistuakseen, että jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset todella ovat päättäneet kohdella tilanteita, jotka eivät kuulu unionin toimen soveltamisalaan, ja tähän soveltamisalaan kuuluvia tilanteita samalla tavoin, unionin tuomioistuin ottaa huomioon paitsi kansallisten oikeussääntöjen sisällön myös muut täydentävät seikat, kuten merkityksellisen lainsäädännön johdanto-osan ja perustelut. ( 30 ) Tässä yhteydessä unionin tuomioistuin ottaa ennakkoratkaisupyynnön ( 31 ) lisäksi huomioon kaikki sille esitetyt huomautukset ja erityisesti sen jäsenvaltion hallituksen, jonka oikeusjärjestyksestä on kyse, esittämän näkemyksen, vaikka lopullisen arvion kansallisen oikeuden sisällöstä tekee ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin. ( 32 )

40.

Tämän oikeuskäytännön valossa on seuraavaksi arvioitava, onko unionin tuomioistuimella käytettävissään riittävästi tietoja, jotta se voi todeta olevansa käsiteltävässä asiassa toimivaltainen, toisin kuin se totesi samassa pääasiassa esitetyn aiemman ennakkoratkaisupyynnön tapauksessa. ( 33 )

41.

Belgian ja Unkarin hallitukset väittävät, ettei unionin tuomioistuin ole toimivaltainen, koska ennakkoratkaisupyynnöstä ei ilmene, että Saksan oikeusjärjestyksessä viitattaisiin suoraan ja ehdottomasti asetukseen N:o 1259/2010 silloin, kun kyse on ulkomailla vahvistetun yksityisen avioeron tunnustamisen hakemisesta Saksassa. Istunnossa komissio täsmensi alun perin esittämäänsä samansuuntaista näkemystä Saksan hallituksen oikeudenkäynnissä esittämien selitysten perusteella.

42.

Sekä Mamisch että Saksan, Ranskan ja Portugalin hallitukset katsovat, että kyseistä asetusta sovelletaan Saksan oikeuden nojalla pääasian kaltaiseen asiaan ja että unionin tuomioistuin on siten edellä mainitun oikeuskäytännön mukaisesti toimivaltainen vastaamaan kansallisen tuomioistuimen esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin. Tämä on myös oma näkemykseni.

43.

On totta, ettei ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin täsmennä, mikä Saksan oikeuden säännöksistä sen mukaan edellyttää väistämättä asetuksen N:o 1259/2010 soveltamista silloin, kun kyse on ulkomailla myönnetyn avioeron ”tunnustamisesta”, joka käytännössä tarkoittaa avioeron pätevyyden tarkistamista sen lain perusteella, jota avioeroon on katsottava sovellettavan, jotta sillä voisi olla oikeusvaikutuksia Saksassa. ( 34 ) On silti kiistatonta, että ainoastaan ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on toimivaltainen tulkitsemaan kansallista oikeutta. ( 35 ) Se toteaa nimenomaisesti, että kyseisessä asetuksessa annettuja lainvalintasääntöjä sovelletaan edellä mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla ( 36 ) Saksan oikeuden nojalla sen käsiteltäväksi saatettuun asiaan. Tätä näkemystä tukevat selvästi myös tiedot, joita Saksan hallitus on käsiteltävässä asiassa antanut kansallisesta lainsäädäntökehyksestä.

44.

Ennakkoratkaisupyyntönsä perusteluissa, joissa tarkastellaan ulkomailla julistettujen avioerojen tunnustamista Saksassa, kansallinen tuomioistuin erottaa toisistaan valtion tuomioistuimen tai viranomaisen konstitutiivisesti julistamat avioerot ja ”yksityiset avioerot”, jotka perustuvat aviopuolisoiden yksipuoliseen tai yksimieliseen tahdonilmaisuun, vaikka ne mahdollisesti toteutettaisiinkin ulkomaisen viranomaisen myötävaikutuksella, joka kuitenkin on ainoastaan toteavaa (esimerkiksi avioeron rekisteröinti). ( 37 )

45.

Se toteaa, että Saksan vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan FamFG:n 107 §:ään sisältyviä menettelysääntöjä ( 38 ) sovelletaan kummankin tyyppisiin avioeroihin. Aineellisten sääntöjen osalta on sitä vastoin yleisesti – vaikkakaan ei täysin yksimielisesti – hyväksyttyä, ettei saksalaisten tuomioistuinten pidä käsitellä yksityisiä avioeroja, joiden tunnustamista niiltä haetaan, FamFG:n 109 §:ssä säädettyjen vaatimusten perusteella, ( 39 ) kuten ne tekevät viranomaisen julistamien avioerojen tapauksessa, vaan asetuksessa N:o 1259/2010 vahvistettujen sääntöjen mukaisesti. ( 40 )

46.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan tämä on oikea näkemys, koska ei voida ajatella, että kolmansien maiden kansalaisten avioerojen käsittelyssä sovellettaisiin Saksassa eri säännöksiä kuin ulkomailla jo julistettujen avioerojen tunnustamisessa. Vaikka lisäksi asetuksen N:o 1259/2010 soveltaminen yksityisiin avioeroihin olisikin poissuljettua, Saksan lainsäätäjä on tahtomattaan luonut Saksan oikeuteen lainaukon kumoamalla vuonna 2013 entisen, muun muassa ulkomailla julistettujen yksityisten avioerojen tunnustamiseen ( 41 ) sovelletun lainvalintasäännön, joka sisältyi EGBGB:n 17 §:n 1 momenttiin, ( 42 ) koska se piti sitä turhana juuri kyseisen asetuksen olemassaolon vuoksi.

47.

Tästä Saksan hallitus toteaa, ettei valtion tuomioistuimen tai viranomaisen konstitutiiviseen päätökseen perustuvan avioeron tunnustaminen Saksassa edellytä tämän päätöksen laillisuuden tutkimista ( 43 ) vaan ainoastaan menettelyllistä tarkastusta, ( 44 ) jossa varmistetaan, että FamFG:n 109 §:ssä vahvistettuja vaatimuksia on noudatettu. ( 45 ) Sitä vastoin yksityinen avioero voidaan Saksassa tunnustaa ( 46 ) vasta, kun on tutkittu sen pätevyys ( 47 ) ottamalla huomioon asiaankuuluvien lainvalintasääntöjen, siis vastedes asetuksen N:o 1259/2010 sääntöjen, mukaisesti määritetyn valtion aineelliset oikeussäännöt. ( 48 )

48.

Saksan hallitus täsmentää, että Saksan lainsäätäjä on tosiasiallisesti kumonnut EGBGB:n entisessä 17 §:n 1 momentissa vahvistetun lainvalintasäännön, koska se katsoi, että asetuksen N:o 1259/2010 tultua voimaan avioliiton purkamiseen sovellettava laki on määritettävä yksinomaan mainitun asetuksen säännösten perusteella sen 4 artiklassa säädetyn universaalin oikeusvaikutuksen vuoksi. Kuten Saksan hallituksen mainitsemista parlamentin lainvalmistelutöistä lisäksi selvästi ilmenee, ( 49 ) kansallinen lainsäätäjä on lähtenyt siitä, että asetusta N:o 1259/2010 sovelletaan myös yksityisiin avioeroihin. Näistä ennakko-oletuksista seuraa, ettei Saksan oikeudessa enää ole itsenäistä lainvalintasääntöä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiseen avioeroon sovellettavan lain määrittämiseksi.

49.

Sen Saksan lainvalintasäännön tarkoituksellisesta poistamisesta, jonka perusteella ulkomailla julistettujen yksityisten avioerojen pätevyyden arvioinnissa sovellettava laki voitiin määrittää, ( 50 ) on siis seurannut suoraan yhtäältä se, että tämän tyyppisissä menettelyissä on Saksan oikeuden nojalla välttämättä sovellettava asetusta N:o 1259/2010 kansallisen lainsäätäjän tahdosta ja kansallisissa tuomioistuimissa ilmeisesti yleistyneen käytännön mukaisesti, ( 51 ) ja toisaalta se, että unionin tuomioistuimen tämän asetuksen säännöksistä antama sitova tulkinta on ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen arvion mukaan tosiasiallisesti välttämätön, jotta se voi ratkaista pääasian.

50.

Huomattakoon myös, ettei Saksan lainsäätäjän kyseisen asetuksen aineellisesta soveltamisalasta esittämä oletus ole yksiselitteisesti ristiriidassa unionin lainsäätäjän nimenomaisen tahdon kanssa, kuten eräissä muissa tapauksissa. ( 52 ) Vaikka tämä oletus ei mielestäni todellisuudessa olekaan perusteltu, ( 53 ) kyseisellä virheellä ei ole merkitystä unionin tuomioistuimen toimivallan arvioinnissa, johon riittää, että kansalliseen oikeuteen sisältyy edellä mainitut edellytykset täyttävä viittaus unionin oikeuteen.

51.

Kaikki nämä seikat huomioon ottaen ei ole lainkaan ilmeistä, ( 54 ) että unionin oikeuden säännöksiä, joiden tulkintaa on pyydetty, ei voida soveltaa – tässä tapauksessa välillisesti – ( 55 ) ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen käsiteltäväksi saatettuun asiaan. Koska edellä mainitussa oikeuskäytännössä ( 56 ) vahvistetut edellytykset nähdäkseni täyttyvät, on mielestäni perusteltua katsoa unionin tuomioistuimen olevan toimivaltainen tässä ennakkoratkaisumenettelyssä.

52.

Ensimmäisellä ennakkoratkaisukysymyksellään kansallinen tuomioistuin lähinnä pyytää unionin tuomioistuinta määrittämään, kuuluvatko asetuksen N:o 1259/2010 aineelliseen soveltamisalaan avioerot, joista ei ole tehty minkäänlaista viranomaisen – tuomioistuimen tai muun valtiota edustavan elimen – konstitutiivista päätöstä.

53.

Totean aluksi, että ennakkoratkaisukysymyksen merkityksellisyyttä on syytä pohtia, koska edellä esittämistäni syistä ( 57 ) asetuksen N:o 1259/2010 säännöksiä sovelletaan pääasiaan ainoastaan siksi, että Saksan oikeudessa, jossa säädetään sovellettavan lain määrittämisestä ulkomailla julistettujen yksityisten avioerojen tunnustamista koskevissa tuomioistuinmenettelyissä, on suora viittaus tähän asetukseen. Näin ollen voitaisiin katsoa, ettei käsiteltävän asian ratkaisemiseksi ole tarpeen pyytää unionin tuomioistuinta määrittelemään kantaansa asetuksen soveltamisalaan, kun kerran Saksan oikeudessa säädetään, että tällaisiin menettelyihin on joka tapauksessa sovellettava kyseistä asetusta.

54.

Mielestäni on kuitenkin olemassa selvä intressi siihen, että unionin tuomioistuin vastaa esitettyyn ennakkoratkaisukysymykseen voidakseen edellä mainitun oikeuskäytännön mukaisesti ( 58 ) varmistaa, että asetuksessa N:o 1259/2010 tarkoitettua avioeron käsitettä tulkitaan ja näin ollen myös sovelletaan yhdenmukaisesti kaikkien osallistuvien jäsenvaltioiden oikeusjärjestyksissä. Mikäli unionin tuomioistuin nyt käsiteltävässä tapauksessa vastaa siihen kieltävästi, kuten aion suositella, Saksan viranomaiset joutuisivat tarpeellisessa määrin mukauttamaan konkreettisesti kansallisia oikeussääntöjä, kuten Saksan hallitus istunnossa totesi.

55.

Kysymys siitä, kuuluvatko yksityiset avioerot mahdollisesti kyseisen asetuksen soveltamisalaan, liittyy käsiteltävässä asiassa islamilaiseen, tässä tapauksessa Syyrian oikeusjärjestykseen, jossa sallitaan aviosuhteen purkaminen aviomiehen tahdonilmauksella, minkä jälkeen avioero yksinkertaisesti rekisteröidään tai hyväksytään uskonnollisen elimen päätöksellä, jolla on ainoastaan toteava vaikutus. Tämä ongelmakenttä ulottuu kuitenkin yleisesti kaikkiin avioerotyyppeihin, joissa viranomainen ei vaikuta konstitutiivisesti, perustuivatpa ne sitten yksipuoliseen tai yksimieliseen tahdonilmaisuun.

56.

Mamisch ja Saksan ja Ranskan hallitukset toteavat huomautuksissaan, että yksityisiin avioeroihin on sovellettava asetuksen N:o 1259/2010 säännöksiä ainakin pääasiassa kyseessä olevan kaltaisissa olosuhteissa. ( 59 ) Belgian, Unkarin ja Portugalin hallitukset ja komissio väittävät päinvastaista, ja olen samalla kannalla niiden kanssa seuraavista syistä.

57.

Ensinnäkin voidaan todeta, ettei asetuksen N:o 1259/2010 säännösten ja etenkään sen soveltamisalaa koskevan 1 artiklan sanamuodosta saada mitään ennakkoratkaisukysymyksen ratkaisemisen kannalta hyödyllisiä viitteitä, koska asetuksessa ei millään tavalla määritellä avioeron käsitettä.

58.

Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin oikeuden yhtenäinen soveltaminen edellyttää, että kun unionin toimi ei sisällä viittausta jäsenvaltioiden oikeuteen tietyn käsitteen määrittämiseksi, kuten käsiteltävässä tapauksessa, sitä on tulkittava itsenäisesti siten, että unionin tuomioistuin ottaa huomioon kyseisen säännöstön yleisen rakenteen, tavoitteet ja syntyhistorian. ( 60 )

59.

Asetuksen N:o 1259/2010 yleisestä rakenteesta Mamisch ja Saksan hallitus toteavat, ettei asetuksen säännösten systematiikasta kokonaisuutena tarkasteltuna ilmene, että yksityiset avioerot jäisivät sen soveltamisalan ulkopuolelle. En yhdy tähän näkemykseen.

60.

Tämäntyyppistä avioeroa ei tosin suljeta nimenomaisesti asetuksen soveltamisalan ulkopuolelle, toisin kuin avioliiton pätemättömäksi julistamista, joka on toinen aviosuhteen purkamismuoto. ( 61 ) Useissa asetuksen N:o 1259/2010 säännöksissä annetaan kuitenkin keskeinen merkitys asian käsittelylle ”tuomioistuimessa”, sellaisena kuin se on joustavasti määritelty 3 artiklan 2 kohdassa, ( 62 ) ja sellaisen ”menettelyn” olemassaololle, jonka päätteeksi aviosuhde purkautuu tai raukeaa. ( 63 ) Mielestäni tämä osoittaa, että unionin lainsäätäjän tarkoituksena oli sisällyttää asetuksessa tarkoitettuun avioerojen käsitteeseen ainoastaan avioerot, joista on annettu toimivaltaisen valtion viranomaisen päätös. ( 64 )

61.

Täsmennettäköön, ettei tässä ole ratkaisevaa, että lainsäätäjä on sisällyttänyt asetukseen N:o 1259/2010 10 artiklassa vahvistetut säännökset, joiden mukaan tuomioistuin, jonka käsiteltäväksi asia on saatettu, voi jättää soveltamatta syrjivää ulkomaista lakia, jos siinä säädetään, että puolisoiden mahdollisuus saada avioero määräytyy sen mukaan, kumpaa sukupuolta he ovat. ( 65 ) Ei nimittäin voida sulkea pois, että tällaista lakia voidaan soveltaa julkisissa mutta ei käsiteltävässä asiassa kyseessä olevissa yksityisissä avioeroissa.

62.

Asetuksen N:o 1259/2010 tavoitteista Saksan ja Ranskan hallitukset toteavat, että mainitun asetuksen soveltamisalaa on tulkittava laajasti, koska tällä säädöksellä on sen universaalin luonteen vuoksi tarkoitus säännellä kaikkia sovellettavan aineellisen oikeuden mukaan ajateltavissa olevia avioerotilanteita. On totta, että tämän asetuksen 4 artiklan mukaan sen nojalla voivat tulla sovellettaviksi minkä tahansa oikeusjärjestyksen lait – eivätkä pelkästään osallistuvien jäsenvaltioiden lait – ( 66 ) ja että tiettyjen unionin ulkopuolisten valtioiden oikeusjärjestyksissä tunnetaan yksityinen avioero eri muodoissa. En kuitenkaan pidä näitä näkökohtia ratkaisevina siltä osin kuin on kyse asetuksen N:o 1259/2010 soveltamisalaan kuuluvien avioerotyyppien kirjosta, kun otetaan huomioon paitsi edellä esittämäni perustelut myös asetuksen syntyhistoriaan liittyvät täydentävät seikat.

63.

Belgian, Unkarin ja Portugalin hallitusten ja komission tapaan katson, että asetuksen N:o 1259/2010 tulkinnassa on otettava huomioon asetuksen N:o 2201/2003 sisältö, koska näiden kahden säädöksen syntyhistoriat liittyvät läheisesti toisiinsa, ( 67 ) vaikka toinen niistä koskeekin tuomioistuinten välisiä toimivaltaristiriitoja ja toinen lainvalintaa. Asetuksen N:o 1259/2010 johdanto-osan kymmenennen perustelukappaleen ensimmäisen virkkeen mukaan ”[sen] aineellisen soveltamisalan ja säännösten olisi oltava johdonmukaisia asetuksen [N:o 2201/2003] kanssa”, ja ensiksi mainitun muissa säännöksissä viitataan nimenomaisesti sen ja jälkimmäisen suhteeseen. ( 68 )

64.

Kaikki käsiteltävässä asiassa kirjallisia huomautuksia jättäneet asianosaiset ja muut osapuolet toteavat, etteivät asetuksessa N:o 2201/2003 käytettyyn avioeron käsitteeseen sisälly yksityiset avioerot, kun muistetaan, että sillä säännellään yksinomaan jäsenvaltioiden tuomioistuinten ( 69 ) toimivaltaa ja niiden muun muassa avioeroasioissa antamien tuomioiden tunnustamista ja täytäntöönpanoa. ( 70 ) Asetuksessa N:o 1259/2010 olevaa samaa käsitettä olisi mielestäni tulkittava samalla tavalla, jotta varmistettaisiin unionin lainsäätäjän tahdon mukaisesti sen yhdenmukaisuus tämän rinnakkaissäädöksen kanssa, joten muiden kuin valtiollisten elinten päätökset eivät voi kuulua näiden kahden asetuksen soveltamisalaan.

65.

Asetuksen N:o 1259/2010 antamiseen johtaneiden lainvalmistelutöiden tarkastelusta ei suoraan saada lopullista valaistusta nyt käsiteltävään asiaan, sillä en löytänyt niistä ainuttakaan mainintaa, jossa olisi nimenomaisesti viitattu kysymykseen yksityisistä avioeroista. Mielestäni yksityisten avioerojen mainitsematta jättäminen kuitenkin juuri paljastaa, että unionin lainsäätäjä on, kuten Unkarin hallitus ja komissio huomauttavat, kyseisen asetuksen antaessaan ajatellut yksinomaan tilanteita, joissa avioeron myöntää valtion tuomioistuin tai viranomainen. Käsiteltävässä asiassa on nimittäin riidatonta, että – kuten Saksan liittopäivät mainitsee – ( 71 ) tuona ajankohtana tiiviimpään yhteistyöhön avio- ja asumuseroon sovellettavan lain alalla osallistuneiden jäsenvaltioiden ( 72 ) oikeusjärjestyksissä ainoastaan julkiset elimet saattoivat tehdä tällä alalla oikeudellisesti sitovia päätöksiä. ( 73 )

66.

Koska yksityisten avioerojen mahdollisesta sisällyttämisestä asetuksen N:o 1259/2010 soveltamisalaan ei nähtävästi ole keskusteltu sen hyväksymistä edeltäneissä neuvotteluissa, ja edellä esittämieni muiden näkökohtien ( 74 ) vuoksi katson, ettei unionin tuomioistuin voi antaa sellaista ratkaisua, että tämäntyyppiset avioerot sisällytettäisiin mainitun asetuksen soveltamisalaan. Päätös niiden sisällyttämisestä kuuluu yksin unionin lainsäätäjälle, jos se katsoo tämän aiheelliseksi käytyään asiasta viralliset neuvottelut ja tehtyään perusteellisen selvityksen siitä, mitä konkreettisia vaikutuksia tällä toimenpiteellä voi olla osallistuvien jäsenvaltioiden erilaisiin oikeusjärjestyksiin, ( 75 ) ja otettuaan huomioon kaikkien mahdollisten yksityisten avioeromuotojen erityispiirteet.

67.

Näin ollen katson, että asetusta N:o 1259/2010 on tulkittava siten, että yksityiset avioerot eli avioerot, joihin tuomioistuin tai viranomainen ei ole vaikuttanut konstitutiivisesti, eivät kuulu sen soveltamisalaan.

68.

Seuraavat kaksi ennakkoratkaisukysymystä esitetään ja ne on siten myös tutkittava ainoastaan toissijaisesti. Sekä toisessa ennakkoratkaisukysymyksessä, joka jakautuu kahteen osaan, että kolmannessa ennakkoratkaisukysymyksessä, joka nimenomaisesti koskee toisen ennakkoratkaisukysymyksen toista osaa, pyydetään tulkitsemaan asetuksen N:o 1259/2010 10 artiklaa, jossa sallitaan poikkeuksellisesti tuomioistuinvaltion lain soveltaminen silloin, kun ulkomaisessa laissa, jota tämän asetuksen muiden säännöstä nojalla pitäisi lähtökohtaisesti soveltaa, ei joko sallita lainkaan avioeroa ( 76 ) tai säädetään, että mahdollisuus saada avio- tai asumusero riippuu, kuten nyt käsiteltävässä asiassa, puolison sukupuolesta. ( 77 )

69.

Molemmat kysymykset koskevat 10 artiklan yksityiskohtaista soveltamista tarkasteltuna yhtäältä siitä näkökulmasta, miten ulkomaisesta laista aiheutuvaa syrjintää on tutkittava – abstraktisti vai konkreettisesti –, ja toisaalta siitä näkökulmasta, mikä merkitys syrjityn puolison suostumukselle on annettava tällaisessa epäyhdenvertaisessa avioerossa.

70.

Toinen ennakkoratkaisukysymys esitetään ainoastaan siinä tapauksessa, että unionin tuomioistuin vastaa ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen myöntävästi ja siten katsoo, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaiset yksityiset avioerot kuuluvat asetuksen N:o 1259/2010 aineelliseen soveltamisalaan. Koska aion ehdottaa, että ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen vastataan kieltävästi, katson, ettei tähän kysymykseen ole tarpeen vastata. ( 78 ) Ollakseni perusteellinen esitän kuitenkin seuraavaksi joitakin huomautuksia tästä aiheesta.

71.

Toisella ennakkoratkaisukysymyksellään kansallinen tuomioistuin haluaa lähinnä selvittää, onko asetuksen N:o 1259/2010 10 artiklaa tulkittava siten, että siinä tarkoitettua tuomioistuinvaltion lakia on sovellettava silloin, kun ulkomaisella lailla, jota asetuksen 5 tai 8 artiklan ( 79 ) nojalla olisi sovellettava, syrjitään abstraktisti – eli mainitun lain sisällön vuoksi – toista aviopuolisoa, riippumatta siitä, onko laki konkreettisesti – eli käsiteltävän asian olosuhteissa – syrjivä. ( 80 )

72.

Saksan hallitus ehdottaa 10 artiklan tulkitsemista siten, että ulkomailla julistetun yksityisen avioeron pätevyyttä tutkittaessa olisi sovellettava asiaa käsittelevän tuomioistuimen oikeutta vain, jos sovellettavalla lailla syrjitään kyseisessä yksittäistapauksessa konkreettisesti toista puolisoista. Mamisch yhtyy tähän näkemykseen.

73.

Ranskan, Unkarin ja Portugalin hallitusten sekä komission mukaan 10 artiklan soveltamiseksi riittää, että ulkomaisen lain syrjivyys tutkitaan abstraktisti, kiinnittämättä huomiota asianomaisten henkilöiden tilanteen erityispiirteisiin, mikä kaikista jäljempänä esittämistäni syistä on myös oma näkemykseni.

74.

Ensinnäkin katson, että tällainen tulkinta on sekä asetuksen N:o 1259/2010 10 artiklan että sen johdanto-osan 24 perustelukappaleen sanamuodon mukainen.

75.

Asetuksen 10 artiklassa ei tosin anneta nimenomaisia ohjeita siitä, miten on arvioitava, syrjitäänkö ulkomaisella lailla, jota asiassa olisi lähtökohtaisesti sovellettava, toista puolisoa hänen sukupuolensa vuoksi. Kyseisestä artiklasta ei kuitenkaan mistään kohden ilmene, että tuomioistuinvaltion laki voisi syrjäyttää epäyhdenvertaisista avioeromahdollisuuksista säätävän lain vain silloin, kun tällä lailla on syrjiviä vaikutuksia sen käsiteltävänä olevassa yksittäistapauksessa, kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin esittää. Kuten Ranskan hallitus korostaa, tämän artiklan sanamuodosta päinvastoin ilmenee olevan riittävää, että sovellettava ulkomainen laki on sisällöltään syrjivä, jotta osallistuvan jäsenvaltion tuomioistuin voi sivuuttaa sen.

76.

Nähdäkseni ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen, Mamischin ja Saksan hallituksen puoltama näkemys ei saa tukea myöskään asetuksen N:o 1259/2010 johdanto-osan 24 perustelukappaleen sisällöstä. Sen saksankielisen version sanamuoto saattaa olla harhaanjohtava, koska siinä ilmauksella ”Tietyissä tilanteissa” alkava virke jatkuu suoraan sivulauseella, joka tarkoittaa ”joissa sovellettavassa laissa – – ei anneta – – yhtäläistä mahdollisuutta saada avio- tai asumusero”. ( 81 ) Lainaukseen kursivoimani sidesana ”joissa” voi antaa ymmärtää, että lain konkreettiset vaikutukset on tutkittava nimenomaan kyseisen puolison erityisen tilanteen kannalta. ( 82 )

77.

Muissa kieliversioissa käytetyt sanamuodot eivät kuitenkaan johda tällaiseen epäselvään tilanteeseen. ( 83 ) Niiden ja asetuksen N:o 1259/2010 ( 84 ) lainvalmistelutöiden perusteella vaikuttaa siltä, että kyseisen virkkeen aloittavan ilmauksen käytöllä ainoastaan viitataan, kuten komissio väittää, 10 artiklassa tarkoitettuihin tilanteisiin sen määrittämiseksi, mitkä tapaukset sen soveltamisalaan kuuluvat, ja ettei sen voida tulkita ilmaisevan lainsäätäjän tahtoa rajoittaa tämän säännöksen soveltaminen ainoastaan avioeroihin, joissa syrjintää on konkreettisesti tapahtunut.

78.

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan jossakin kieliversiossa käytettyä unionin oikeuden säännöksen sanamuotoa ei voida käyttää tämän säännöksen ainoana tulkintaperusteena, eikä sille voida antaa tältä osin etusijaa muihin kieliversioihin nähden. Unionin toimen yhtenäisen soveltamisen ja näin ollen yhtenäisen tulkinnan vaatimus nimittäin edellyttää, että toimea ei tarkastella irrallaan ainoastaan yhden kieliversion perusteella. Jos unionin oikeuden tekstin kieliversiot eroavat toisistaan, kyseessä olevan säännöksen ulottuvuutta on arvioitava sen säännöstön systematiikan ja tavoitteen mukaan, jonka osa säännös on. ( 85 )

79.

Toiseksi asetuksen N:o 1259/2010 yleinen systematiikka mielestäni tukee unionin tuomioistuimelle ehdottamaani tulkintaa. Mainitun asetuksen 10 artiklaa on tulkittava etenkin 12 artiklan, jonka mukaan asetuksen nojalla määräytyvän lain säännöstä voidaan olla soveltamatta, jos sen soveltaminen on selvästi vastoin tuomioistuinvaltion oikeusjärjestyksen perusteita, perusteella sekä 12 artiklan sisältöön liittyvän johdanto-osan 25 perustelukappaleen perusteella. ( 86 )

80.

Tästä Mamisch ja Saksan hallitus väittävät, että asetuksen N:o 1259/2010 10 artiklaa on, koska se on poikkeus lähtökohtaisesti sovellettavan lain määräytymissääntöihin ja edellä mainitun oikeusjärjestyksen perusteita koskevan yleisen poikkeuksen erityinen ilmaus, tulkittava suppeasti, mistä seuraa, että se, onko kyseessä syrjintä, olisi tutkittava tapauskohtaisesti ainakin siinä yhteydessä, kun tutkitaan ulkomailla jo julistetun avioeron pätevyys. ( 87 )

81.

Katson Unkarin ja Portugalin hallitusten ja komission tapaan, ettei asetuksen N:o 1259/2010 10 artiklan soveltamisalaa ole asianmukaista tulkita suppeasti niin, että sitä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen käyttämää ilmaisua lainatakseni ”rajoitettaisiin teleologisesti”, mistä seuraisi, että ulkomaisen lain edellytettäisiin olevan syrjivä sekä sisällöltään että konkreettisilta vaikutuksiltaan.

82.

Näiden säännösten sanamuodon ja tarkoituksen vertailu osoittaa, ettei 10 artiklaa voida pitää pelkkänä asetuksen 12 artiklassa säädetyn oikeusjärjestyksen perusteita koskevan varauman muunnoksena, ( 88 ) vaikka nämä kaksi säännöstä toki täydentävätkin toisiaan. ( 89 ) Asetuksen 10 artikla on nimittäin muotoiltu laajemmaksi, sillä sen nojalla voidaan jättää soveltamatta ulkomaista lakia kokonaisuudessaan eikä ainoastaan jotakin sen erillistä ”säännöstä”, jonka soveltamisen katsotaan olevan vastoin tuomioistuinvaltion oikeusjärjestyksen perusteita, kuten 12 artiklassa säädetään. Toisin kuin 12 artiklaan, jossa annetaan kansallisille tuomioistuimille vapaus arvioida harkintansa mukaan, onko kyseessä oikeusjärjestyksen perusteiden vastaisuus, 10 artiklaan ei sisälly mitään harkintavaltaa, ( 90 ) vaan sitä sovelletaan yleensä lähes automaattisesti, kunhan asiaa käsittelevä tuomioistuin on todennut, että siinä säädetyt edellytykset tosiasiallisesti täyttyvät. ( 91 )

83.

Asetuksen N:o 1259/2010 johdanto-osa tukee tätä analyysia, sillä 25 perustelukappaleessa täsmennetään, että asiaa käsittelevä tuomioistuin voi turvautua 12 artiklassa säädettyyn poikkeukseen ollakseen ”soveltamatta vieraan lain säännöstä, jos sen soveltaminen olisi jossain tapauksessa selvästi vastoin tuomioistuinvaltion oikeusjärjestyksen perusteita”, ( 92 ) millä siis viitataan lain konkreettisiin vaikutuksiin kyseisessä yksittäistapauksessa, kun taas 10 artiklaa koskevaan johdanto-osan 24 perustelukappaleeseen ei sisälly samanlaista mainintaa. ( 93 )

84.

Kolmanneksi ja ennen muuta tässä esittämäni kanta vastaa mielestäni täysin sen säännöksen, jonka tulkintaa pyydetään, erityistä tarkoitusta. Vaikuttaa siltä, että oikeus, jota asetuksen N:o 1259/2010 10 artiklalla pyritään suojaamaan, eli miesten ja naisten yhtäläinen mahdollisuus avioeroon on niin perustavanlaatuinen, ettei sitä voida rajoittaa edes lailla, jota avioliiton purkamiseen olisi lähtökohtaisesti sovellettava, riippumatta siitä, onko se määräytynyt asianomaisten henkilöiden tekemän lainvalinnan vai asetuksen muiden säännösten nojalla. ( 94 ) Oikeus syrjimättömään kohteluun ja erityisesti sukupuolisesti syrjimättömään kohteluun on, kuten Portugalin hallitus korostaa, perusoikeus, joka vahvistetaan sekä perussopimuksissa että perusoikeuskirjan 21 artiklassa. ( 95 )

85.

Asetuksen N:o 1259/2010 johdanto-osan 30 perustelukappaleen ( 96 ) ja kyseisen säädöksen hyväksymiseen johtaneiden lainvalmistelutöiden ( 97 ) perusteella voin yhtyä Unkarin hallituksen ja komission näkemykseen, jonka mukaan unionin lainsäätäjä on pitänyt 10 artiklassa tarkoitettua puolison sukupuoleen perustuvaa syrjintää niin vakavana, että laki, jota muutoin olisi pitänyt soveltaa, on tällaisen syrjinnän vuoksi ehdottomasti hylättävä ilman mitään tapauskohtaisen poikkeuksen mahdollisuutta. ( 98 ) Tätä päämäärää ei saavutettaisi, jos syrjivien ulkomaisten lakien annettaisiin tuottaa oikeusvaikutuksia osallistuvan jäsenvaltion alueella sillä perusteella, ettei abstraktisti syrjitylle puolisolle ole konkreettisesti aiheutunut vahinkoa.

86.

Neljänneksi tässä tapauksessa sillä säännöstöllä, johon asetuksen N:o 1259/2010 10 artikla sisältyy, tavoiteltujen päämäärien toteutuminen vaarantuisi. Kyseisen asetuksen johdanto-osan 9, 21, 22 ja 29 perustelukappaleesta nimittäin ilmenee, että mainitun asetuksen tavoitteena on yhdenmukaistaa avio- ja asumuseroasioissa noudatettavat lainvalintasäännöt oikeusvarmuuden, ennakoitavuuden ja joustavuuden lisäämiseksi ja samalla ehkäistä oikeuspaikkakeinottelua kansainvälisissä avioliiton purkamista koskevissa menettelyissä ja siten helpottaa henkilöiden vapaata liikkuvuutta unionissa. ( 99 ) Edellä mainittuja yleisiä tavoitteita ei kuitenkaan saavutettaisi, jos 10 artiklassa säädetyn poikkeuksen soveltamisen katsottaisiin riippuvan toimivaltaisen kansallisen tuomioistuimen yksittäistapauksessa tekemästä konkreettisesta arvioinnista, koska sovellettavaksi tuleva laki määritettäisiin tapauskohtaisen tarkastelun perusteella eikä systemaattisella ja siten varmalla ja ennakoitavalla tavalla.

87.

Tässä ehdottamani tulkinta on lisäksi perusteltu myös toiminnallisista syistä. Tästä on muistutettava, että asetuksen N:o 1259/2010 tarkoituksena on osoittaa avioeroon sovellettava laki tilanteissa, joissa on jokin ulkomainen liityntä, kun osallistuvan jäsenvaltion tuomioistuimen käsiteltäväksi saatetaan avioeroa koskeva hakemus ( 100 ) eikä jo myönnetyn avioeron tunnustamista koskeva hakemus, kuten Saksan oikeuden soveltamisesta nyt käsiteltävässä tapauksessa seuraa. Kuten Ranskan hallitus huomauttaa, tämän säädöksen tavanomaisessa soveltamistilanteessa avioeroa ei lähtökohtaisesti ole vielä julistettu tai vahvistettu, minkä vuoksi tässä edeltävässä vaiheessa on useimmiten vaikea tai jopa mahdoton määrittää, onko asetuksen 5 tai 8 artiklan nojalla määräytyvän lain soveltamisella konkreettisesti syrjivä vaikutus, koska toiselle puolisoista ei siinä ole annettu hänen sukupuolensa vuoksi yhtäläistä mahdollisuutta saada avioero.

88.

Tätä ongelmaa on nähdäkseni mahdoton ratkaista ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen ja Saksan hallituksen esittämällä tavalla, jonka mukaan voitaisiin noudattaa erityistä lähestymistapaa ”ainakin” silloin, kun tuomioistuinta pyydetään, kuten pääasiassa, tutkimaan ulkomailla jo julistetun avioeron pätevyys ja kun se voi siten tarkastella takautuvasti kyseistä konkreettista tilannetta. Kun otetaan huomioon se, että tätä unionin oikeussääntöä on tulkittava objektiivisesti, yleisesti ja yhtenäisesti, ( 101 ) ei olisi hyväksyttävää vaihdella asetuksen N:o 1259/2010 10 artiklan tulkintaa sen mukaan, koskeeko käsiteltävä asia avioerohakemusta, joka on tämän asetuksen tavanomainen soveltamistapaus, jossa riittää abstraktin syrjinnän olemassaolo, vai avioeron tunnustamista, joka on Saksan oikeudesta johtuva soveltamistapaus ja edellyttäisi sen toteamista, että konkreettista syrjintää on tapahtunut.

89.

Näin ollen toiseen ennakkoratkaisukysymykseen on mielestäni vastattava, että asetuksen N:o 1259/2010 10 artiklaa on tulkittava siten, että tuomioistuinvaltion lakia on sovellettava myös silloin, kun ulkomainen laki, jota tämän asetuksen 5 tai 8 artiklan nojalla olisi sovellettava, johtaa sisältönsä vuoksi abstraktiin syrjintään, eikä ainoastaan silloin, kun viimeksi mainittu laki on tietyn yksittäistapauksen olosuhteissa konkreettisesti syrjivä.

90.

Kolmas ennakkoratkaisukysymys esitetään ainoastaan siinä tapauksessa, että unionin tuomioistuin vastaa toiseen ennakkoratkaisukysymykseen, että siinä esitetty jälkimmäinen soveltamistapa on hyväksyttävä eli että tuomioistuinvaltion lain poikkeuksellinen soveltaminen asetuksen N:o 1259/2010 10 artiklan nojalla edellyttää, että lähtökohtaisesti sovellettavaksi tulevan ulkomaisen lain soveltamisella syrjittäisiin toista puolisoa kyseisessä yksittäistapauksessa. Koska aion ehdottaa, että toiseen ennakkoratkaisukysymykseen vastattaisiin kieltävästi, katson, ettei unionin tuomioistuimen ole tarpeen vastata kolmanteen ennakkoratkaisukysymykseen. Esitän siitä kuitenkin toissijaisesti joitakin huomautuksia.

91.

Viimeisessä ennakkoratkaisukysymyksessään kansallinen tuomioistuin pyytää unionin tuomioistuinta määrittämään, onko se, että syrjitty puoliso on suostunut avioeroon esimerkiksi myöntymällä vastaanottamaan korvauksia, käsiteltävässä tapauksessa peruste jättää soveltamatta asetuksen N:o 1259/2010 10 artiklassa vahvistettua sääntöä. Kansallinen tuomioistuin toteaa, että koska oletetusti syrjityn puolison on asianmukaisesti todettu antaneen suostumuksensa, ( 102 ) se on taipuvainen jättämään soveltamatta mainittua sääntöä, jolloin sovellettava laki olisi edelleen tämän asetuksen 5 tai 8 artiklan nojalla määräytyvä laki. Se lisää tämänsuuntaiseen saksalaiseen oikeuskäytäntöön viitaten, että jos sovelletaan Syyrian lakia, sitä olisi tässä konkreettisessa yksittäistapauksessa arvioitava Saksan oikeusjärjestyksen perusteiden valossa.

92.

Saksan hallitus yhtyy tähän näkemykseen, sillä se katsoo olevan tapauskohtaisesti mahdollista, ettei 10 artiklassa tarkoitettua syrjintää välttämättä ole tapahtunut, jos asetuksen N:o 1259/2010 muiden säännösten nojalla määräytyvällä lailla abstraktisti syrjitty puoliso on ilmoittanut suostuvansa avioeroon, kunhan tämä suostumus on annettu vapaaehtoisesti ja kiistatta todettavissa olevalla tavalla, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tarkistettava käsiteltävän asian olosuhteet huomioon ottaen. ( 103 ) Mamisch esitti istunnossa samansuuntaisen lausuman. ( 104 )

93.

Ranskan, Unkarin ja Portugalin hallitukset sekä komissio väittävät päinvastaista, ja omaksun itsekin tämän näkemyksen seuraavaksi esittämistäni syistä.

94.

Ensinnäkin on komission tapaan korostettava, ettei asetuksen N:o 1259/2010 10 artiklan sanamuotoon sisälly minkäänlaista varaumaa, jonka perusteella osallistuvien jäsenvaltioiden tuomioistuimet voisivat jättää soveltamatta siinä säädettyä poikkeusta silloin, kun lähtökohtaisesti sovellettavaksi tulevan ulkomaisen lain, joka oletettavasti on sisällöltään syrjivä, soveltaminen ei käytännössä aiheuta syrjitylle puolisolle minkäänlaista vahinkoa.

95.

Lisäksi asetuksen N:o 1259/2010 10 artiklan sanamuodosta ja johdanto-osan 24 perustelukappaleesta ilmenee, että syrjintäperuste, joka oikeuttaa tuomioistuinvaltion lain poikkeuksellisen soveltamisen, on se, ettei puolisoille ole annettu ”yhtäläistä mahdollisuutta saada avio- tai asumusero”. ( 105 ) Ranskan hallitus huomauttaa perustellusti, ettei puolison suostumista avioeromenettelyn seurauksiin pidä sekoittaa hänen suostumiseensa itse avioeroon. ( 106 ) Nähdäkseni ainoastaan viimeksi mainittu tapaus vastaa edellä mainituissa säännöksissä käytettyä ilmausta. Tätä päätelmää tukee mielestäni se, että kyseisellä asetuksella on tarkoitus säännellä ainoastaan avioliiton purkamista sinänsä, koska oikeuskysymykset, jotka eivät tule esille avioeromenettelyn alussa vaan ennemminkin sen aikana tai vasta sen päätyttyä, kuten avioeron varallisuusoikeudelliset vaikutukset tai elatusvelvoitteet, on nimenomaisesti suljettu asetuksen soveltamisalan ulkopuolelle. ( 107 )

96.

Vaikuttaa siis siltä, että kolmas ennakkoratkaisukysymys perustuu virheelliseen olettamaan siltä osin kuin siinä viitataan ”syrjityn aviopuolison suostumukseen – jonka hän voi antaa myös hyväksymällä vastaanottavansa korvauksia – avioeroon”. ( 108 ) Tässä kysymyksenasettelussa nimittäin se, että puolison on todettu hyväksyneen yhden avioeron vaikutuksista, ( 109 ) rinnastetaan mielestäni virheellisesti hänen oletettuun suostumiseensa itse avioeroon, ( 110 ) vaikka nämä kaksi seikkaa tapahtuvat aivan eri vaiheissa avioeromenettelyä. ( 111 )

97.

Mielestäni se, että Sahyouni on pääasiassa vastustanut päätöstä, jolla Syyriassa julistettu avioero tunnustettiin Saksassa, ( 112 ) osoittaa, ettei hän siitä huolimatta, että hän kirjallisesti ilmoitti suostuvansa vastaanottamaan miehensä maksamat rahalliset korvaukset, ole halunnut suostua itse avioeroon.

98.

Lähtökohtaisesti on yksinomaan asiaa käsittelevän tuomioistuimen tehtävä lausua niiden tosiseikkojen arvioinnista, jotka koskevat asianosaisen mahdollisesti antaman suostumuksen olemassaoloa ja ulottuvuutta. Katson kuitenkin tarpeelliseksi selventää ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle, mitkä seikat sen on otettava huomioon joutuessaan mahdollisesti soveltamaan asetuksen N:o 1259/2010 10 artiklaa. ( 113 )

99.

Vaikka tämä tuomioistuin pitäisikin syrjityn aviopuolison suostumusta avioeroon toteen näytettynä, tämä toteamus ei missään tapauksessa voisi johtaa siihen, että mainittuun artiklaan sisältyvää oikeussääntöä jätettäisiin soveltamatta.

100.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen viimeisessä ennakkoratkaisukysymyksessään esittämä lähestymistapa ei nimittäin toiseksi ole asetuksessa N:o 1259/2010 ja erityisesti sen 10 artiklassa tarkoitettujen tavoitteiden mukainen.

101.

Tästä kysymyksestä komissio totesi kirjallisissa ja suullisissa lausumissaan, että 10 artiklassa olevan säännön tehtävänä on suojata syrjittyä aviopuolisoa, sillä hän on heikommassa asemassa oleva osapuoli, ja että tämä tehtävä vaarantuisi, jos mainitun säännön soveltaminen olisi vapaaehtoista. Tässä olisi nimittäin vaarana, että tämä osapuoli suostuisi luopumaan tuomioistuinvaltion lain soveltamisesta kenties jopa tietämättä, että se olisi hänen kannaltaan edullisempi. ( 114 )

102.

Asetuksen N:o 1259/2010 hyväksymiseen johtaneista lainvalmistelutöistä ilmenee, että tässä säädöksessä vahvistettua osapuolten tahdonautonomian periaatetta on rajattu ottamalla käyttöön erityiset takeet sekä ”Euroopan unionin yhteisten arvojen” ( 115 ) noudattamisen varmistamiseksi että suojan antamiseksi heikommassa asemassa olevalle aviopuolisolle. ( 116 ) Sen 10 artiklassa säädetty poikkeusjärjestely menettäisi kuitenkin tehokkaan vaikutuksen eikä edellä mainittuja tavoitteita saavutettaisi, jos syrjitty puoliso voisi luopua sen antamasta suojasta suostumalla epäyhdenvertaisen avioeron kohteeksi, johtuipa tämä ratkaisu sitten toisen puolison painostuksesta, syrjityn omasta halusta päästä pois konfliktitilanteesta tai vain siitä, ettei hän ole tietoinen omista oikeuksistaan.

103.

Kolmanneksi sen järjestelmän tarkastelu, johon asetuksen N:o 1259/2010 10 artikla sisältyy, vahvistaa sekä sanamuodon mukaisen että teleologisen tulkinnan, jota aion siitä ehdottaa. Kyseisessä artiklassa nimittäin taataan siihen sisältyvien vaatimusten ensisijaisuus sekä aviopuolisoiden asetuksen 5 artiklan nojalla valitsemaan lakiin että – jos he eivät ole tällaista valintaa tehneet – asetuksen 8 artiklan nojalla sovellettavaan lakiin nähden. Kuten komissio huomauttaa, 10 artiklaa sovelletaan heti, kun sen soveltamisedellytykset täyttyvät, ja se suosii tuomioistuinvaltion lakia jopa silloin, kun osapuolet ovat nimenomaisesti valinneet syrjivän lain. Tästä seuraa, että kyseisessä artiklassa vahvistettu sääntö, joka perustuu perustavanlaatuisina pidettyjen arvojen kunnioittamiseen, on säädetty pakottavaksi ja siten suljettu unionin lainsäätäjän tahdosta sen alan ulkopuolelle, jolla asianomaiset henkilöt voivat vapaasti määrätä oikeuksistaan. ( 117 )

104.

Näin ollen katson, että jos ilmenee, että toinen puolisoista, jota – asetuksen N:o 1259/2010 5 tai 8 artiklan nojalla sovellettavan lain vaikutuksesta – syrjitään hänen sukupuolensa vuoksi, on suostunut avioeroon, tämän suostumuksen ei pitäisi johtaa siihen, että tuomioistuinvaltion lakia jätetään soveltamatta 10 artiklan nojalla, jos kyseisessä artiklassa säädetyt edellytykset täyttyvät. Kolmanteen ennakkoratkaisukysymykseen on siis mielestäni vastattava kieltävästi siinä tapauksessa, että unionin tuomioistuin ratkaisee tämän toissijaisen kysymyksen.

105.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Oberlandesgericht Münchenin esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti: