1. 

Käsiteltävänä oleva hof van beroep te Brusselin (Brysselin ylioikeus, Belgia) ennakkoratkaisupyyntö on esitetty Puolan viranomaisten kahden vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoa varten 17.7.2014 antaman Dawid Piotrowskia, Belgiassa asuvaa Puolan kansalaista, koskevan eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanon yhteydessä Belgiassa.

2. 

Tarkemmin sanoen unionin tuomioistuinta pyydetään tässä asiassa ensimmäistä kertaa tulkitsemaan eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä ja jäsenvaltioiden välisistä luovuttamismenettelyistä 13.6.2002 tehdyn neuvoston puitepäätöksen 2002/584/YOS, ( 2 ) sellaisena kuin se on muutettuna 26.2.2009 tehdyllä neuvoston puitepäätöksellä 2009/299/YOS (jäljempänä puitepäätös 2002/584), ( 3 ) 3 artiklan 3 alakohtaa. Tässä säännöksessä säädetään eurooppalaisen pidätysmääräyksen ehdottomasta kieltäytymisperusteesta, jos henkilöä, jota tämä määräys koskee, ei voida ikänsä takia pitää rikosoikeudellisesti vastuullisena pidätysmääräyksen perusteena olevista teoista täytäntöönpanojäsenvaltion lainsäädännön mukaan.

3. 

Selitän tässä ratkaisuehdotuksessa, minkä vuoksi puitepäätöksen 2002/584 3 artiklan 3 alakohtaa on tulkittava siten, että tässä säännöksessä säädettyä eurooppalaisen pidätysmääräyksen ehdotonta kieltäytymisperustetta ei sovelleta pelkästään sillä perusteella, että rikoksentekijä, jota tämä määräys koskee, on alaikäinen.

4. 

Tämän jälkeen osoitan syyt, joiden vuoksi katson, että kyseisen puitepäätöksen 3 artiklan 3 alakohtaa, luettuna Euroopan unionin perusoikeuskirjan ( 4 ) 24 artiklan 2 kohdan valossa, on tulkittava siten, että täytäntöönpanojäsenvaltio voi kieltäytyä luovuttamasta alaikäistä, jos viimeksi mainitulle hänen ikänsä rikoksen tekohetkellä huomioon ottaen ei voida määrätä mitään rangaistusta kyseisen jäsenvaltion lainsäädännön nojalla. Täytäntöönpanojäsenvaltion on sitä vastoin luovutettava alaikäinen aina, kun hänen ikänsä rikoksen tekohetkellä huomioon ottaen rangaistus, joka pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa voi rikoksesta seurata, vastaa luonteeltaan ja suuruusluokaltaan rangaistusta, joka olisi voitu myös määrätä täytäntöönpanojäsenvaltiossa.

5. 

Siinä tapauksessa, että täytäntöönpanojäsenvaltio kieltäytyy luovuttamasta alaikäistä, sen on täytettävä tähän alaikäiseen nähden huolenpitovelvoitteet sen velvollisuutena olevan kasvatuksellisen avun yhteydessä.

6.

Puitepäätöksen 2002/584 johdanto-osan viidennestä kahdeksanteen ja kymmenes perustelukappale on laadittu seuraavasti:

– –

7.

Tämän puitepäätöksen 1 artiklan, jonka otsikko on ”Eurooppalaisen pidätysmääräyksen määritelmä ja velvollisuus panna se täytäntöön”, sanamuoto on seuraava:

”1.   Eurooppalaisella pidätysmääräyksellä tarkoitetaan oikeudellista päätöstä, jonka jäsenvaltio on antanut etsityn henkilön kiinni ottamiseksi ja luovuttamiseksi toisen jäsenvaltion toimesta syytetoimenpiteitä tai vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen tai turvaamistoimenpiteen täytäntöönpanemista varten.

2.   Jäsenvaltiot panevat eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöön vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen perusteella ja tämän puitepäätöksen määräysten mukaisesti.

3.   Tämä puitepäätös ei vaikuta velvoitteeseen kunnioittaa [SEU] 6 artiklassa taattuja perusoikeuksia ja keskeisiä oikeusperiaatteita.”

8.

Mainitun puitepäätöksen 3 artiklassa esitetään eurooppalaisen pidätysmääräyksen ehdottomat kieltäytymisperusteet. Siinä säädetään seuraavaa:

”Täytäntöönpanojäsenvaltion oikeusviranomainen, jäljempänä ’täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen’, kieltäytyy panemasta eurooppalaista pidätysmääräystä täytäntöön seuraavissa tapauksissa:

– –

9.

Puitepäätöksen 2002/584 15 artikla on sanamuodoltaan seuraava:

”1.   Täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen tekee päätöksen henkilön luovuttamisesta tässä puitepäätöksessä määritetyissä määräajoissa ja siinä määritetyin edellytyksin.

2.   Jos täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen katsoo, että pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion toimittamat tiedot eivät riitä, jotta se voisi tehdä päätöksen luovuttamisesta, se pyytää toimittamaan kiireellisesti erityisesti 3–5 ja 8 artiklan osalta tarvittavat lisätiedot ja voi asettaa tietojen saamiselle määräajan ottaen huomioon tarpeen noudattaa 17 artiklassa vahvistettua määräaikaa.

3.   Pidätysmääräyksen antanut oikeusviranomainen voi milloin tahansa toimittaa kaikki käyttökelpoiset lisätiedot täytäntöönpanosta vastaavalle oikeusviranomaiselle.”

10.

Puitepäätöksen 2002/584 3 artiklan 3 alakohta on saatettu osaksi Belgian lainsäädäntöä eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä 19.12.2003 annetun lain (wet betreffende het Europees aanhoudingsbevel, jäljempänä eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä annettu laki) ( 5 ) 4 §:n 3 kohdalla. Tässä säännöksessä säädetään, että eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta kieltäydytään, jos henkilöä, jota tämä pidätysmääräys koskee, ei voida ikänsä takia vielä pitää Belgian oikeuden mukaan rikosoikeudellisesti vastuullisena pidätysmääräyksen perusteena olevista teoista.

11.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin täsmentää tätä varten, että rikosoikeudellisen vastuun alkamisikä on Belgian oikeuden mukaan kahdeksantoista vuotta. Alaikäistä henkilöä, joka on täyttänyt kuusitoista vuotta, voidaan kuitenkin pitää rikosoikeudellisesti vastuullisena, jos hän on tehnyt liikennerikoksia tai jos familie- en jeugdrechtbank (perhe- ja nuorisotuomioistuin, Belgia) luopuu häntä koskevan asian käsittelystä.

12.

Familie- en jeugdrechtbank käsittelee nuorisosuojelusta, rikokseksi luokitellun teon tehneistä alaikäisistä huolehtimisesta ja teosta aiheutuneen vahingon korvaamisesta 8.4.1965 annetun lain (wet betreffende de jeugdbescherming, het ten laste nemen van minderjarigen die een als misdrijf omschreven feit hebben gepleegd en het herstel van de door dit feit veroorzaakte schade), ( 6 ) sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasiassa (jäljempänä nuorisosuojelusta annettu laki), 36 §:n 4 kohdan nojalla syyttäjäviranomaisen vaatimukset, jotka kohdistuvat henkilöihin, joita syytetään alle kahdeksantoistavuotiaana tehdystä rikokseksi luokitellusta teosta.

13.

Tämän lain 57 bis §:n 1 momentissa säädetään, että jos henkilö, joka on haastettu familie- en jeugdrechtbankiin rikokseksi luokitellun teon takia, oli teon tapahtuma-aikaan täyttänyt vähintään kuusitoista vuotta eikä familie- en jeugdrechtbank pidä huoltoa, suojelua tai kasvatusta koskevaa toimenpidettä riittävänä, tämä tuomioistuin luopuu asian käsittelystä ja siirtää asian perustellulla päätöksellä syyttäjäviranomaiselle syytteeseenpanoa varten familie- en jeugdrechtbankissa toimivaan erityisjaostoon tai rikostuomioistuimeen tehdyn rikoksen mukaan.

14.

Tässä säännöksessä säädetään, että familie- en jeugdrechtbank voi kuitenkin luopua asian käsittelystä ainoastaan, jos jokin seuraavista edellytyksistä täyttyy: asianomainen on ollut jo aiemmin yhden tai useamman nuorisosuojelusta annetun lain 37 §:n 2, 2 bis tai 2 ter momentissa tarkoitetun toimenpiteen tai 37 bis–37 quinquies §:ssä tarkoitetun kaltaisen hyvittämistä koskevan tarjouksen kohteena tai kyseessä on rikoslain 373, 375, 393–397, 400, 401, 417 ter, 417 quater ja 471–475 §:ssä tarkoitettu teko tai rikoslain 393–397 §:ssä tarkoitetun teon yritys.

15.

Nuorisosuojelusta annetun lain 57 bis §:n 1 momentissa säädetään myös, että familie- en jeugdrechtbankin perusteluissa otetaan huomioon asianomaisen henkilön persoonallisuus ja hänen ympäristönsä sekä asianomaisen henkilön kypsyys. Tätä pykälää voidaan soveltaa myös siinä tilanteessa, että asianomainen henkilö on tuomion antamispäivänä kahdeksantoistavuotias. Siinä tapauksessa hänet rinnastetaan alaikäiseen.

16.

Tämän lain 57 bis §:n 2 momentin mukaan familie- en jeugdrechtbank voi luopua asian käsittelystä tätä pykälää soveltamalla vasta sen jälkeen, kun se on teettänyt sosiaaliset ja lääketieteellis-psykologiset tutkimukset. Viimeksi mainitun tarkoituksena on tilanteen arviointi asianomaisen henkilön persoonallisuuden ja hänen ympäristönsä sekä kypsyytensä kannalta. Tässä tarkoituksessa otetaan huomioon niiden tekojen luonne, toistuvuus ja vakavuus, joista asianomaista henkilöä syytetään, siltä osin kuin ne vaikuttavat hänen persoonallisuutensa arviointiin.

17.

Tietyillä edellytyksillä familie- en jeugdrechtbank voi kuitenkin luopua asian käsittelystä teettämättä sosiaalista tutkimusta ja/tai vaikka sillä ei ole lääketieteellis-psykologisen tutkimuksen perusteella annettua lausuntoa.

18.

Sąd Okręgowy w Białymstoku (Białystokin alueellinen tuomioistuin, Puola) antoi 17.7.2014 Dawid Piotrowskia, joka on Puolan kansalainen, koskevan eurooppalaisen pidätysmääräyksen kahden lopullisen tuomion perusteella.

19.

Tämä tuomioistuin on siten tuominnut Piotrowskin 15.9.2011 annetulla tuomiolla kuuden kuukauden vankeusrangaistukseen varkauksista, tarkemmin sanoen polkupyörävarkaudesta, ja 10.9.2012 annetulla tuomiolla kahden vuoden ja kuuden kuukauden mittaiseen vankeusrangaistukseen vakavaa hyökkäystä koskevien väärien tietojen antamisesta. Molemmat määrätyt rangaistukset ovat edelleen kokonaan suorittamatta.

20.

Onderzoekrechter van de Nederlandstalige rechtbank van eerste aanleg Brussel (Brysselin hollanninkielisen ensimmäisen asteen tuomioistuimen tutkintatuomari, Belgia) teki 6.6.2016 Piotrowskia koskevan vangitsemispäätöksen eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanemiseksi ja viimeksi mainitun luovuttamiseksi Puolan viranomaisille 10.9.2012 annetun tuomion perusteella. Samassa päätöksessä tutkintatuomari totesi sitä vastoin, että eurooppalaista pidätysmääräystä ei voitu panna täytäntöön 15.9.2011 annetun tuomion osalta, koska Piotrowski oli alaikäinen tekojen tapahtuma-aikaan.

21.

Procureur des Konings (syyttäjäviranomainen, Belgia) teki 7.6.2016 valituksen kyseisestä päätöksestä siltä osin kuin se koski 15.9.2011 annettua tuomiota koskevan eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta kieltäytymistä. Se selittää, että yli 16-vuotias alaikäinen voi olla Belgian viranomaisten antaman eurooppalaisen pidätysmääräyksen kohteena, jos familie- en jeugdrechtbank on luopunut asian käsittelystä nuorisosuojelusta annetun lain mukaisesti. Tässä tapauksessa viimeksi mainittu arvioi konkreettisesti alaikäisen tilannetta sen määrittämiseksi, voidaanko tätä pitää rikosoikeudellisesti vastuullisena ja voidaanko häntä vastaan nostaa syyte.

22.

Se katsoo sitä vastoin, että jos on kyse toisen jäsenvaltion viranomaisten antaman eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta, ei ole tarpeen suorittaa tätä konkreettista arviointia ja että ainoastaan ikäkriteeri on otettava huomioon, eli on määritettävä, oliko tekijä täyttänyt kuusitoista vuotta tekojen tapahtuma-aikaan. Procureur des Koningsin mukaan tästä iästä alkaen rikosoikeudellinen vastuu on nimittäin mahdollinen eikä luovuttamista koskevan lainsäädännön yhteydessä merkitystä ole sillä, minkä lisäedellytysten on täytyttävä, jotta syyte voidaan nostaa Belgian oikeuden mukaan. Tältä osin procureur des Konings täsmentää, että belgialaisella tuomioistuimella ei ole tuomiovaltaa päätöksen antamiseen syytteestä eikä se voi myöskään asettaa luovutusta pyytävälle viranomaiselle ehtoja, joita kyseisen viranomaisen kansallisessa oikeudessa ei tunneta.

23.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin hof van beroep te Brussel on itse asiassa havainnut kaksi keskenään ristiriidassa olevaa tuomioistuinratkaisukäytäntöä sen osalta, voidaanko kuusitoistavuotias alaikäinen luovuttaa vai ei eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanon yhteydessä.

24.

Hof van Cassatien (ylimmän oikeusasteen tuomioistuin, Belgia) toisen jaoston ranskankielinen osasto totesi nimittäin 6.2.2013 annetulla tuomiolla ( 7 ) pääasiallisesti, että siltä osin kuin asian käsittelystä luopumista koskevaa menettelyä ei sovelleta henkilöön, johon kohdistuu rikosoikeudellinen menettely toisessa valtiossa, tätä menettelyä ei voitu soveltaa alaikäistä koskevan eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanon yhteydessä. Näin ollen kyseistä alaikäistä ei voida luovuttaa.

25.

Hof van Cassatie katsoi kuitenkin täysistunnossa 11.6.2013 antamassaan tuomiossa ( 8 ) pääasiallisesti, että vastavuoroisen tunnustamisen periaate, johon eurooppalainen pidätysmääräys perustuu, tarkoittaa, että täytäntöönpanojäsenvaltion tuomioistuin ei voi antaa päätöstä syytteestä. Tämä sulkee näin ollen pois sen, että belgialainen tuomioistuin arvioi mitenkään etukäteen huoltoa, suojelua tai kasvatusta koskevan toimenpiteen tarkoituksenmukaisuutta, kun on kyse siitä, tekeekö familie- en jeugdrechtbank päätöksen alaikäistä koskevan asian käsittelystä luopumisesta. Tämän seurauksena henkilön, joka oli teon tapahtuma-aikaan vähintään kuusitoistavuotias, luovuttaminen – tässä tapauksessa kyse oli taposta – ei riipu asian käsittelystä luopumista koskevasta päätöksestä ja kyseistä henkilöä voidaan siis pitää eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä annetun lain 4 §:n 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla rikosoikeudellisesti vastuullisena.

26.

Havaittuaan tämän oikeuskäytäntöä koskevan epävarmuuden ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin päätti kääntyä unionin tuomioistuimen puoleen.

27.

Koska hof van beroep te Brussel oli epävarma puitepäätöksen 2002/584 tulkinnasta, se päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

28.

Heti alkuun on todettava, että mielestäni ei ole mitään epäilystä siitä, ettei puitepäätöksen 2002/584 3 artiklan 3 alakohdassa säädettyä eurooppalaisen pidätysmääräyksen ehdotonta kieltäytymisperustetta sovelleta pelkästään sillä perusteella, että rikoksentekijä, jota tämä määräys koskee, on alaikäinen.

29.

Tämän puitepäätöksen tekemiseen johtaneista valmistelutöistä nimittäin ilmenee, että unionin lainsäätäjä on nimenomaan ottanut huomioon alaikäisten henkilöiden tilanteet lisäämällä lainsäädäntömenettelyn aikana tarkistuksen, jonka mukaan jäsenvaltio voi olla luovuttamatta alaikäistä, jota eurooppalainen pidätysmääräys koskee, jos häntä ei voida ikänsä takia pitää rikosoikeudellisesti vastuullisena täytäntöönpanojäsenvaltion lainsäädännön mukaan. Tarkemmin sanoen Euroopan parlamentti, joka teki tämän tarkistuksen, perusteli sitä toteamalla, että ”jos etsittyä henkilöä pidetään alaikäisenä täytäntöönpanojäsenvaltiossa, tällä jäsenvaltiolla on oltava mahdollisuus kieltäytyä täytäntöönpanemasta pidätysmääräystä”. ( 9 )

30.

Tästä kieltäytymisperusteesta, joka oli alun perin harkinnanvarainen, on tullut yksi ehdottomista kieltäytymisperusteista, joka on esitetty nykyisin mainitun puitepäätöksen 3 artiklan 3 alakohdassa.

31.

Totean lisäksi, että rikosoikeudellisen vastuun alkamisikää ei pidä sekoittaa rikosoikeudelliseen täysi-ikäisyyteen; nämä ovat kaksi erillistä käsitettä. Alaikäisiä voidaan pitää rikosoikeudellisesti vastuullisina tekemistään rikoksista. Rikosoikeudellinen täysi-ikäisyys on puolestaan käsite, jolla määritellään ikä, josta lähtien henkilöä koskee rikosoikeudellista vastuuta koskeva yleinen lainsäädäntö.

32.

On siis ilmeistä, että täsmentäessään tässä säännöksessä, että täytäntöönpanojäsenvaltion oikeusviranomainen kieltäytyy luovuttamasta määräyksen antaneen jäsenvaltion viranomaisille henkilöä, jota ”ei voida ikänsä takia pitää rikosoikeudellisesti vastuullisena” tekemistään teoista, unionin lainsäätäjä ei tarkoittanut henkilöitä, jotka eivät ole vielä rikosoikeudellisesti täysi-ikäisiä, vaan alaikäisiä, joita ei voida pitää rikosoikeudellisesti vastuullisina täytäntöönpanojäsenvaltion lainsäädännön mukaan.

33.

Näin ollen puitepäätöksen 2002/584 3 artiklan 3 alakohtaa on mielestäni tulkittava siten, että tässä säännöksessä tarkoitettua eurooppalaisen pidätysmääräyksen ehdotonta kieltäytymisperustetta ei sovelleta pelkästään sillä perusteella, että rikoksentekijä, jota tämä määräys koskee, on alaikäinen.

34.

Nyt on ratkaistava – mitä myös ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pääasiallisesti pohtii –, salliiko tässä säännöksessä tarkoitettu käsite ”rikosoikeudellisesti vastuullinen” täytäntöönpanojäsenvaltion suorittaa alaikäisen pidätysmääräyksen antaneelle jäsenvaltiolle luovuttamista varten tutkimuksen kyseisen alaikäisen tilanteesta sen määrittämiseksi, täyttyvätkö kaikki sen kansallisessa lainsäädännössä vaaditut edellytykset, jotta tätä voitaisiin pitää rikosoikeudellisesti vastuullisena.

35.

Esitetyt ennakkoratkaisukysymykset koskevat alaikäisiin sovellettavaa rikosoikeutta. Niihin voidaan siis vastata vain ottamalla huomioon erityispiirteet, jotka liittyvät kyseiseen oikeuteen, jossa otetaan yhtäältä käyttöön rikosoikeudellista vastuuta koskevat perinteiset mekanismit mutta jossa toisaalta otetaan käyttöön sääntöjä, joilla sen toimintaa ja lähestymistapaa muutetaan perustavanlaatuisesti.

36.

Aivan aluksi rikosoikeudellisen vastuujärjestelmän perinteisistä säännöistä on muistutettava, että jotta tekijä voitaisiin todeta rikosoikeudellisesti vastuulliseksi tosiasiallisesta teosta, joka on säädetty rikosoikeudellisesti rangaistavaksi sen tekopaikan laissa, tekijän on

37.

Näitä ominaisuuksia (tietoisuus, arvostelukyky ja tahto) arvioidaan konkreettisesti tapauskohtaisesti ja tämä on oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin sääntöjä noudatettaessa tutkinnasta vastaavien sekä tuomiovaltaa käyttävien oikeusviranomaisten tehtävänä. Tässä on kyse pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion viranomaisista.

38.

Kun kyse on sitten alaikäisiä koskevassa oikeudessa käyttöön otetuista olennaisista erityispiirteistä, on osoitettava, mistä ne pohjimmiltaan koostuvat.

39.

Rikosoikeudellisen vastuun käsitettä koskeviin yleisiin sääntöihin nähden on helppo havaita, että niiden soveltaminen on sitä vaikeampaa mitä nuorempi alaikäinen on. Joillakin jäsenvaltioilla on tämän ongelman ratkaisemiseksi konkreettinen lähestymistapa, kuten olen esittänyt tämän ratkaisuehdotuksen 36 ja 37 kohdassa, toiset ovat ottaneet käyttöön järjestelmän, jossa suljetaan pois kaikki rikosoikeudellinen vastuu laissa vahvistetun ikärajan alapuolella.

40.

Sovellettavan rangaistuksen osalta tulee sitten näkyviin täysi-ikäisiin rikoksentekijöihin sovellettavaan oikeuteen nähden olennainen ero, joka perustuu itse asiassa eron tekemiseen vastuun ja rangaistavuuden välillä. Siten alaikäisen rikoksentekijän voidaan todeta olevan vastuussa mutta laissa kielletään hänen ikänsä takia se, että hänelle voitaisiin määrätä rangaistus.

41.

Tässä ratkaisussa, joka voi näyttäytyä erikoisena ja jopa erityisen monimutkaisena, konkretisoituu itse asiassa yksi perustavanlaatuisista periaatteista, jotka ovat alaikäisiä koskevan oikeuden taustalla, eli kasvatuksen etusijaa koskeva periaate.

42.

Tämän periaatteen esiintulo on seurausta tämän rikosoikeuden haaran historiallisesta kehityksestä, joka on nopeutunut heti toisen maailmansodan jälkeen erityisesti ”sosiaaliseksi suojeluksi” kutsuttujen teorioiden vaikutuksesta, joissa painotettiin ennaltaehkäisyä, kasvatusta ja yhteiskuntaan sopeuttamista.

43.

Alaikäisiä koskevan rikosoikeuden erityisyyttä korostetaan nykyään lukuisissa kansainvälisissä asiakirjoissa, joiden syntyyn jäsenvaltiot ovat vaikuttaneet tai joihin ne ovat liittyneet. Niiden joukosta voidaan mainita lapsen oikeuksia koskeva yleissopimus ( 10 ) sekä Yhdistyneiden Kansakuntien vähimmäissäännökset nuoriso-oikeudesta (Beijingin säännöt). ( 11 )

44.

Unioni on jo nyt ottanut huomioon tämän erityispiirteen ja valvoo, että se sisällytetään kaikkiin unionin politiikkoihin. Komissio selittää siten lapsen oikeuksia koskevassa EU:n toimintasuunnitelmassa, ( 12 ) että ”lapsiystävällisempi oikeudenkäyttö on yksi [tämän toimintasuunnitelman] keskeisiä kohtia”, ja täsmentää, että ”alaikäisten vangitsemiseen pitäisi turvautua vasta viimeisenä ja mahdollisimman lyhytaikaisena keinona”. ( 13 ) Rikoksesta epäiltyjä tai syytettyjä lapsia koskevista menettelytakeista rikosoikeudellisissa menettelyissä 11.5.2016 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä (EU) 2016/800 ( 14 ) tähdennetään erityisesti tämän alaikäisiä koskevan rikosoikeuden erityisyyden huomioon ottamista unionin oikeudessa.

45.

Euroopan neuvosto on korostanut tätä samaa tarvetta raportissa ”Une justice pénale des mineurs adaptée aux enfants: de la rhétorique à la réalité” (lapsen tarpeisiin mukautettu alaikäisiä koskeva rikoslainkäyttö: korulauseista todellisuuteen). ( 15 ) Tässä raportissa Euroopan neuvosto ilmaisee asian vielä täsmällisemmin ja kehottaa jäsenvaltioita erityisesti vahvistamaan rikosoikeudellisen vastuun vähimmäisiän vähintään neljääntoista vuoteen määrittämällä joukon nuorimpiin rikoksentekijöihin mukautettuja ratkaisuja perinteisten rikosoikeudellisten toimien korvaamiseksi ja valvomaan, että alaikäisten vangittuna pitäminen olisi vasta viimesijainen toimenpide ja kestoltaan mahdollisimman lyhyt, erityisesti kehittämällä tutkintavankeuden ja oikeudenkäynnin jälkeisen vankeuden korvaamiseksi vaihtoehtoisia toimenpiteitä ja rangaistuksia, joihin ei sisälly vapauden menetystä, kuten varoitukset tai nuhteet, kasvatustoimenpiteet, sakot, valvontamääräykset, koulutusohjelmat jne. Kaikissa näissä suosituksissa toistetaan pääasiallisesti lapsen oikeuksia koskevaan yleissopimukseen ( 16 ) ja Beijingin sääntöihin ( 17 ) sisältyvät säännöt.

46.

Edellä esitetystä ilmenee, että alaikäisiä koskevan rikosoikeuden alalla rangaistus on luonteeltaan vain toissijainen ja kasvatuksella on oltava etusija. Tämän vuoksi puhutaankin ”kasvatuksen etusijasta”.

47.

Tämä erityispiirre on niin voimakas, että se liittyy mielestäni perusoikeuksien käsitteeseen. Vahvistus siihen löytyy perusoikeuskirjan 24 artiklan 2 kohdasta, jossa määrätään, että ”kaikissa lasta koskevissa viranomaisten tai yksityisten laitosten toimissa on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu”.

48.

Nimenomaan tämä lapsen etu oikeuttaa ja edellyttää, että rikosoikeuden tarjoaman vastauksen perinteistä kaavaa muutetaan sen mukaan, mitä lapsen edun huomioon ottaminen hänen ikänsä ja tavoitellun päämäärän takia edellyttävät, eli että toimitaan siten, että tuomioistuimen repressiivinen toimenpide mahdollistaa hänen sopeuttamisensa yhteiskuntaan ja hänen kasvatuksensa varmistamisen mahdollisimman suuressa määrin.

49.

Kun kyseessä on ihminen, jonka persoonallisuus on hänen ikänsä takia vasta muovautumassa, tämä lapsen edun, joka liittyy koko yhteiskunnan etuun, huomioon ottaminen oikeuttaa sen, että toteutetaan erityisiä toimenpiteitä sekä tutkintamenettelyihin että tuomioon nähden ja että sovellettavien vastausten valikoimaa monipuolistetaan siinä määrin, että kasvatustoimenpide voidaan määrätä rikosoikeudellisena seuraamuksena silloin, kun se laissa sallitaan.

50.

Laissa voidaan nimittäin kieltää se ja katsoa, että tietyn ikärajan alapuolella itse rikosoikeudellisen seuraamuksen käsite on epätarkoituksenmukainen ja että nuoreen alaikäiseen nähden toteutettu toimenpide on hyväksyttävä vain puhtaasti kasvatuksellisessa yhteydessä eikä niin, että siinä sekoitetaan yhtä aikaa rangaistus ja kasvatus, mikä mahdollisesti vääristäisi sen merkityksen ja vaarantaisi alaikäisen osallistumisen tähän toimenpiteeseen ja näin ollen toimenpiteen tehokkuuden.

51.

Kun otetaan huomioon periaatteet, jotka olen edellä palauttanut mieleen, on mielestäni myönnettävä, että järjestelmässä, jossa ei vahvistettaisi mitään eroa täysi-ikäiseen rikoksentekijään sovellettavien rangaistusten ja alaikäiseen rikoksentekijään sovellettavien rangaistusten välillä, loukattaisiin itse asiassa kyseessä olevan alaikäisen perusoikeuksia, koska rangaistuksen yksilökohtainen määrääminen – joka on kasvatuksen etusijaa koskevan periaatteen toiminnan välttämätön edellytys – tehtäisiin silloin mahdottomaksi siltä osin kuin itse laki lamauttaisi tuomioistuimen harkintavallan.

52.

Itse asiassa oikeusvertailu osoittaa, että ainakin unionin jäsenvaltioiden oikeudessa viimeksi mainitut ovat saattaneet voimaan järjestelmän, jonka perusteella tuomioistuimen on mahdollista varmistaa kyseinen yksilökohtainen määrääminen kahdella täydentävällä lähestymistavalla. Näitä ovat ensinnäkin niiden rangaistusten monipuolistaminen, joita tuomioistuin voi määrätä, ja toiseksi perinteisiä vankeus- tai sakkorangaistuksia muistuttavien rangaistusten määräämisen mahdollistaminen vasta tietyistä ikäryhmistä alkaen.

53.

Siten tietyn ikärajan alapuolella ei voida määrätä mitään rangaistusta. Sen yläpuolella välittömästi ylemmässä ikäryhmässä tehtyjen rikosten osalta määrättävä rangaistus voi koostua ainoastaan kasvatustoimenpiteestä. Seuraavan ikäryhmän osalta rangaistuksia, joita rikoksesta voi yleensä seurata mutta joita pidetään toissijaisina kasvatuksen etusijaa koskeva periaate huomioon ottaen, alennetaan joka tapauksessa ehdottomasti ja periaatetta niiden soveltamisesta nimenomaiseen tapaukseen perustellaan erityisesti. Asteittain perättäisiä ikäryhmiä vastaavasti alaikäinen rikoksentekijä lähestyy vähitellen rikosoikeudellisen täysi-ikäisen asemaa.

54.

Tämän lähestymistavan yhteydessä olemme siis alueella, jolla viittauksesta ikään tulee yhtenäinen kaikkien jäsenvaltioiden osalta. Yhtäältä siinä jätetään jokaiselle jäsenvaltiolle vapaus valita tapa, jonka mukaan se määrittää alaikäisten rikosoikeudellisen vastuun, mutta velvoitetaan tunnustamaan muiden jäsenvaltioiden hyväksymä tapa, ja toisaalta viittauksella rangaistukseen, joka rikoksesta voi seurata tai joka on määrätty, siinä mahdollistetaan objektiivisen vastaavuuskriteerin vahvistaminen, joka ratkaisee luovuttamisen hyväksymisen tai siitä kieltäytymisen.

55.

Tästä seuraa, että puitepäätöksen 2002/584 3 artiklan 3 alakohtaa on tulkittava nimenomaan tällä tavalla. Siinä tehty viittaus ikään koskee ikää, jossa rangaistus voidaan määrätä alaikäiselle rikoksentekijälle. Ei nimittäin voida hyväksyä, että tietyt jäsenvaltiot sillä perusteella, että niiden kansallisessa oikeudessa hyväksytään alaikäisten rikosoikeudellisen vastuun tapauskohtainen arviointimenetelmä tutkimalla konkreettisesti, täyttyvätkö tämän ratkaisuehdotuksen 36 ja 37 kohdassa esiin tuodut kolme kriteeriä samanaikaisesti, voisivat tehdä tällaisen arvioinnin täytäntöönpanojäsenvaltion ominaisuudessa. Tämä merkitsisi itse asiassa vaativan luovutusjärjestelmän palauttamista, ja siinä edellytetään, että täytäntöönpanojäsenvaltio hankkii haltuunsa syytettä tai tuomiota koskevan koko asiakirja-aineiston ja varmistaa, että se vastaa kaikilta osiltaan sen omaa kansallista menettelyä.

56.

Tällainen tilanne olisi yhteensoveltumaton vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen kanssa. Tämä velvoittaa täytäntöönpanojäsenvaltion hyväksymään pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion analyysin, joka koskee syytetoimien osalta mahdollista tai pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa annetussa tuomiossa toteen näytettyä syyllisyyttä. Kyseinen puitepäätös perustuu vastavuoroisen tunnustamisen periaatteeseen. ( 18 ) Sitä ei siis voida tulkita tavalla, joka johtaisi siitä luopumiseen.

57.

Sitä vastoin kysymys siitä, voidaanko alaikäiselle tämän iän takia määrätä rangaistus, on edelleen keskeinen. Tämä perustavaa laatua oleva kysymys esitetään mainitun puitesopimuksen 3 artiklan 3 alakohdassa, jossa tehdään siitä luovuttamisen automaattinen kieltäytymisperuste siinä tapauksessa, että vastaus kysymykseen on kieltävä. Tällä säännöksellä varmistetaan se, että kaikki jäsenvaltiot noudattavat ehdottomasti yhtä alaikäisiä koskevan oikeuden peruskäsityksistä. Näin siinä otetaan huomioon perusoikeudet, jotka johtuvat erityisesti perusoikeuskirjan 24 artiklan 2 kohdasta.

58.

Täydellisyyden vuoksi on lisättävä, että alaikäisiä koskevan oikeuden, joka on perustavanlaatuisesti suuntautunut kohti kasvatuksen ensisijaisuutta, luonne aikaansaa sen, että päätös luovuttamisesta kieltäytymisestä puitepäätöksen 2002/584 3 artiklan 3 alakohdan perusteella ei voi johtaa pelkästään alaikäisen vapauttamiseen ”luontoon”. Tästä seuraa päinvastoin alaikäisen edun huomioonottamista koskevan logiikan mukaan velvollisuus pitää tästä huolta muulla tavalla eli antamalla kasvatuksellista apua. Viimeksi mainittu on tapa pitää huolta alaikäisestä ja suojella häntä hänen etunsa vuoksi aina, kun hänen terveytensä, turvallisuutensa ja moraalinsa ovat vaarassa.

59.

Jos kysymys luovuttamisesta tulee tässä esiin, se johtuu siitä, että kyseessä on pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa tehty rikos, eikä rikosoikeudellisen vastuun puuttuminen, riippumatta tämän ilmaisun määritelmästä, voi saada sitä häviämään. Näin ollen ei voida katsoa, että sellaisen kielletyn teon suorittamista, joka on kiistatta vakava, koska eurooppalaisen pidätysmääräyksen antamista koskevat kriteerit täyttyivät, pidettäisiin normaalina. Täytäntöönpanojäsenvaltiolla on siis tässä huolenpitovelvollisuus edelleen lapsen perusoikeuksien nojalla. Muistutettakoon lisäksi, että kyse on luovuttamisesta kieltäytymisestä, koska alaikäinen on liian nuori kärsimään rangaistuksen – vaikka se muodostuisi kasvatusta koskevasta toimenpiteestä – täytäntöönpanojäsenvaltiossa. Tämän jäsenvaltion huolenpitovelvollisuus on näin ollen sitäkin merkittävämpi.

60.

Tämä tulkinta, joka on keskittynyt alaikäisiä koskevan oikeuden eri näkökohtien täydentävyyteen, noudattaa mielestäni alaikäisiä koskevan oikeuden erityissääntöjen perustaa, jossa ilmaistaan ensinnäkin tärkeää solidaarisuutta sukupolvien ja kansojen välillä. Olen täysin sitä mieltä, että sääntöjä, jotka mahdollistavat vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvan alueen rakentamisen, ei voida tulkita tämän ihanteen vastaisella tavalla vaan päinvastoin sitä suosien.

61.

Käsiteltävässä tapauksessa luovuttamispyyntöä sovelletaan alaikäiseen, jonka osalta Belgian oikeudessa rangaistuksen määrääminen ei ole poissuljettua. Tämä kuitenkin edellyttäisi, että täytäntöönpanojäsenvaltion viranomaiset suorittavat alaikäisen persoonallisuutta, hänen taustaansa ja arvostelukykyään tai sen puuttumista rikoksen tekohetkellä koskevan tutkimuksen. Nämä kysymykset ja erityisesti kysymys siitä, mikä seuraamus voidaan määrätä alaikäiselle hänen persoonallisuutensa ja ikänsä takia, nousee esiin myös pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa. Vastauksen antaminen mainittuihin kysymyksiin kuuluu siis arviointiin, joka on ainoastaan tämän jäsenvaltion tuomioistuimen tehtävänä. Tämän ratkaisun torjuminen merkitsisi toisesta näkökulmasta keskinäisen luottamuksen periaatteen hylkäämistä.

62.

Näin ollen kaiken edellä esitetyn perusteella olen sitä mieltä, että puitepäätöksen 2002/584 3 artiklan 3 alakohtaa, luettuna perusoikeuskirjan 24 artiklan 2 kohdan valossa, on tulkittava siten, että täytäntöönpanojäsenvaltio voi kieltäytyä luovuttamasta alaikäistä, jos viimeksi mainitulle ei voida määrätä hänen ikänsä rikoksen tekohetkellä huomioon ottaen mitään rangaistusta tämän jäsenvaltion oikeuden nojalla. Täytäntöönpanojäsenvaltion on sitä vastoin luovutettava alaikäinen aina, kun hänen ikänsä rikoksen tekohetkellä huomioon ottaen rangaistus, joka rikoksesta voi seurata pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa, vastaa luonteeltaan ja suuruusluokaltaan rangaistusta, joka olisi myös voitu määrätä täytäntöönpanojäsenvaltiossa.

63.

Siinä tapauksessa, että täytäntöönpanojäsenvaltio kieltäytyy luovuttamasta alaikäistä, sen on täytettävä kyseiseen alaikäiseen nähden huolenpitovelvoitteet sen velvollisuutena olevan kasvatuksellisen avun yhteydessä.

64.

Kaiken edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa hof van beroep te Brusselin esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti: