1.

Käsiteltävässä asiassa unionin tuomioistuinta pyydetään tulkitsemaan asetuksen (EU) N:o 604/2013 ( 2 ) 18, 23, 24, 27 ja 29 artiklan säännöksiä sen määrittämiseksi, onko kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittäminen luonteeltaan lopullinen, mikä on siirtopäätöksiin kohdistuvan tuomioistuinvalvonnan ulottuvuus ja mitä yksityiskohtaisia sääntöjä, menettelyjä ja määräaikoja on sovellettava silloin, kun kansainvälisen suojelun hakija, joka on jo siirretty hakemuksen käsittelystä vastuussa olevaan jäsenvaltioon, palaa laittomasti pyynnön alun perin esittäneeseen jäsenvaltioon, jossa on vireillä siirtopäätöksestä tehty muutoksenhaku.

2.

Dublin III ‑asetuksessa ei säädetä mitään siitä usein toistuvasta tilanteesta, jossa kansainvälisen suojelun hakija, joka on siirretty turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastuussa olevaan jäsenvaltioon, palaa pyynnön alun perin esittäneeseen jäsenvaltioon. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kysymykset koskevat siis seikkoja, joista Euroopan unionin lainsäätäjä ei ole nimenomaisesti säätänyt.

3.

Vaikka kansallisen tuomioistuimen esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin annettavat vastaukset eivät suoraan ilmene Dublin III ‑asetuksen sanamuodosta, ne voidaan kuitenkin päätellä tämän säädöksen systematiikasta ja asiaa koskevasta unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä, joskin tämä edellyttää unionin lainsäätäjän SEUT 78 artiklan perusteella käyttöön otetulle yhteiselle eurooppalaiselle turvapaikkajärjestelmälle (jäljempänä yhteinen turvapaikkajärjestelmä) asettamien eri tavoitteiden ( 3 ) yhteensovittamista.

4.

Yhteisen turvapaikkajärjestelmän taustalla oleva logiikka voi viedä siihen, että unionissa käyttöön otettu järjestelmä todetaan lopulta soveltumattomaksi kentän tarpeisiin. Tällainen järjestelmä voi ensinnäkin aiheuttaa jäsenvaltioiden välille epäsuhdan kansainvälisen suojelun hakijoiden vastaanottamisessa. Toiseksi se voi pakottaa kyseiset henkilöt oleskelemaan yhdessä ja samassa jäsenvaltiossa eli siinä, jonka katsotaan olevan vastuussa heidän kansainvälistä suojelua koskevien hakemustensa käsittelystä.

5.

Nykyisin voimassa olevassa järjestelmässä ei kuitenkaan voida sallia sitä, että jäsenvaltiot vapautuisivat niille nimenomaisesti asetetusta velvollisuudesta käsitellä hakemukset tehokkaasti ja muun muassa jättäisivät huolehtimatta vastuullaan olevien hakijoiden valvonnasta ja pysymisestä alueellaan, eikä vastaavasti myöskään sitä, että kansainvälisen suojelun hakijat voisivat itse valita hakemuksensa käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion liikkumalla edelleen muihin jäsenvaltioihin ja tekemällä samanaikaisesti useita turvapaikkahakemuksia eri jäsenvaltioissa.

6.

Tarkasteluni päätteeksi ehdotan, että unionin tuomioistuin toteaa, ettei kansainvälisen suojelun hakijan siirto määritä lopullisesti turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastuussa olevaa jäsenvaltiota.

7.

Esitän myös, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa turvapaikanhakijaa koskevaan siirtopäätökseen kohdistuvan tuomioistuinvalvonnan on voitava ulottua myös siirtotoimenpiteen täytäntöönpanon jälkeisiin olosuhteisiin.

8.

Lopuksi selvitän, mistä syistä on mielestäni katsottava, että pyynnön alun perin esittäneen jäsenvaltion on silloin, kun hakija on palannut laittomasti sen alueelle, aloitettava uusi siirtomenettely, jossa esitetään uusi takaisinottopyyntö ja noudatetaan uusia määräaikoja, joiden laskenta määräytyy Dublin III ‑asetuksen säännösten mukaisesti.

9.

Tämän asetuksen johdanto-osan 4, 5, 19 ja 21 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

– –

– –

10.

Mainitun asetuksen 2 artiklassa esitetään seuraavat määritelmät:

”– –

11.

Dublin III ‑asetuksen 3 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on käsiteltävä jokaisen kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön minkä tahansa jäsenvaltion alueella tai rajalla tai kauttakulkualueella tekemä kansainvälistä suojelua koskeva hakemus. Turvapaikkahakemuksen käsittelee yksi ainoa jäsenvaltio, ja tämä jäsenvaltio on se, joka III luvussa esitettyjen perusteiden mukaisesti on vastuussa hakemuksen käsittelystä.

2.   Jollei hakemuksen käsittelystä vastuussa olevaa jäsenvaltiota voida määrittää tässä asetuksessa lueteltujen perusteiden mukaisesti, käsittelystä vastaa ensimmäinen jäsenvaltio, jossa kansainvälistä suojelua koskeva hakemus on jätetty.

Jos hakija on mahdotonta siirtää jäsenvaltioon, joka on alun perin nimetty hakemuksen käsittelystä vastuussa olevaksi jäsenvaltioksi, koska on perusteltuja syitä katsoa, että kyseisessä jäsenvaltiossa on turvapaikkamenettelyssä ja hakijoiden vastaanotto-olosuhteissa systeemisiä puutteita, jotka saattavat johtaa [perusoikeuskirjan] 4 artiklassa tarkoitettuun epäinhimilliseen tai halventavaan kohteluun, määrittämisestä vastaavan jäsenvaltion on jatkettava III luvussa vahvistettujen perusteiden tarkastelua sen määrittämiseksi, voidaanko jokin toinen jäsenvaltio nimetä hakemuksen käsittelystä vastuussa olevaksi jäsenvaltioksi.

Jos tämän kohdan mukaisesti ei voi tehdä siirtoa mihinkään III luvussa vahvistettujen perusteiden mukaisesti nimettyyn jäsenvaltioon tai ensimmäiseen jäsenvaltioon, jossa hakemus on jätetty, määrittämisestä vastaavasta jäsenvaltiosta tulee hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio.

3.   Jokainen jäsenvaltio säilyttää oikeutensa lähettää hakija turvalliseen kolmanteen maahan direktiivissä 2013/32 – – säädettyjen sääntöjen ja takeiden mukaisesti.”

12.

Asetuksen 7 artiklassa säädetään seuraavaa:

”– –

2.   Tässä luvussa esitettyjen perusteiden mukaisesti hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio määritetään sen tilanteen mukaan, joka oli vallalla hakijan jättäessä ensimmäisen kerran kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksensa jossakin jäsenvaltiossa.

3.   Jäsenvaltioiden on 8, 10 ja 16 artiklassa tarkoitettujen perusteiden soveltamiseksi otettava huomioon saatavilla olevat todisteet hakijan perheenjäsenten, sukulaisten tai muiden omaisten oleskelusta jonkin jäsenvaltion alueella edellyttäen, että tällaiset todisteet toimitetaan ennen kuin toinen jäsenvaltio hyväksyy pyynnön ottaa asianomainen henkilö vastaan 22 artiklan mukaisesti tai ottaa hänet takaisin 25 artiklan mukaisesti ja että hakijan aiemmista kansainvälistä suojelua koskevista hakemuksista ei ole vielä tehty itse asian osalta päätöstä ensimmäisessä käsittelyssä.”

13.

Mainitun asetuksen 18 artiklassa, jonka otsikko on ”Hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion velvollisuudet”, säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltio, joka on tämän asetuksen perusteella vastuussa hakemuksen käsittelystä, on velvollinen:

– –

2.   Jäsenvaltion, joka on vastuussa hakemuksen käsittelystä, on 1 kohdan a ja b alakohdan soveltamisalaan kuuluvissa tapauksissa käsiteltävä hakijan jättämä kansainvälistä suojelua koskeva hakemus tai saatettava päätökseen sen käsittely.

Jos hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio oli 1 kohdan c alakohdan soveltamisalaan kuuluvissa tapauksissa lopettanut hakemuksen käsittelyn siksi, että hakija oli peruuttanut sen ennen ensimmäisessä käsittelyssä itse asian osalta tehtävää päätöstä, kyseisen jäsenvaltion on varmistettava, että hakijalla on oikeus pyytää, että hänen hakemuksensa käsittely saatetaan päätökseen tai että hän voi jättää uuden kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen, jota ei kohdella direktiivissä 2013/32 – – tarkoitettuna myöhempänä hakemuksena. Tällöin jäsenvaltioiden on varmistettava, että hakemuksen käsittely saatetaan päätökseen.

Jos hakemus on 1 kohdan d alakohdan soveltamisalaan kuuluvissa tapauksissa hylätty ainoastaan ensimmäisessä käsittelyssä, hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion on varmistettava, että asianomaisella henkilöllä on tai on ollut mahdollisuus tehokkaaseen oikeussuojakeinoon direktiivin 2013/32 – – 46 artiklan mukaisesti.”

14.

Dublin III ‑asetuksen 19 artiklan 3 kohdan toisessa alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Toimeenpannun maastapoistamisen jälkeen jätettyä hakemusta pidetään uutena hakemuksena, jonka osalta aloitetaan uusi menettely sen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämiseksi.”

15.

Asetuksen 20 artiklassa, jonka otsikko on ”Menettelyn aloittaminen”, säädetään seuraavaa:

”1.   Menettely hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämiseksi alkaa heti, kun kansainvälistä suojelua koskeva hakemus on ensimmäisen kerran jätetty johonkin jäsenvaltioon.

– –

4.   Jos jäsenvaltion alueella oleskeleva hakija jättää kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen toisen jäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille, on sen jäsenvaltion, jonka alueella hakija oleskelee, määritettävä, mikä jäsenvaltio on vastuussa hakemuksen käsittelystä. Hakemuksen vastaanottavan jäsenvaltion on viipymättä ilmoitettava asiasta jäsenvaltiolle, jossa hakija oleskelee, ja viimeksi mainittua jäsenvaltiota on sen jälkeen tätä asetusta sovellettaessa pidettävä jäsenvaltiona, jossa kansainvälistä suojelua koskeva hakemus on jätetty.

– –

5.   Jotta hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämistä koskeva menettely voidaan saattaa päätökseen, on jäsenvaltion, jossa kansainvälistä suojelua koskeva hakemus on ensin jätetty, otettava 23, 24, 25 ja 29 artiklassa säädetyin edellytyksin takaisin hakija, joka oleskelee toisessa jäsenvaltiossa ilman oleskelulupaa tai joka on siellä tehnyt uuden kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen sen jälkeen, kun hän on ensin peruuttanut toisessa jäsenvaltiossa tekemänsä ensimmäisen hakemuksen sen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämistä koskevan menettelyn kuluessa.

– –”

16.

Mainitun asetuksen 22 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Pyynnön saanut jäsenvaltio suorittaa tarvittavat tarkistukset, ja sen on tehtävä päätös hakijan vastaanottoa koskevan pyynnön johdosta kahden kuukauden kuluessa pyynnön vastaanottamisesta.

2.   Menettelyssä, jossa hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio määritetään, käytetään todisteita ja aihetodisteita.”

17.

Tämän säädöksen 23 artiklassa, jonka otsikko on ”Takaisinottopyynnön esittäminen, kun pyynnön esittävässä jäsenvaltiossa on jätetty uusi hakemus”, säädetään seuraavaa:

”1.   Jos jäsenvaltio, jossa 18 artiklan 1 kohdan b, c tai d alakohdassa tarkoitettu henkilö on jättänyt uuden kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen, katsoo, että toinen jäsenvaltio on vastuussa 20 artiklan 5 kohdan ja 18 artiklan 1 kohdan b, c tai d alakohdan mukaisesti, se voi pyytää tuota toista jäsenvaltiota ottamaan kyseisen henkilön takaisin.

2.   Takaisinottopyyntö on tehtävä mahdollisimman nopeasti ja joka tapauksessa kahden kuukauden kuluessa asetuksen (EU) N:o 603/2013[ ( 7 )] 9 artiklan 5 kohdassa tarkoitetun Eurodac‑osuman saamisesta.

– –

3.   Jos takaisinottopyyntöä ei tehdä 2 kohdassa säädetyssä määräajassa, kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä on vastuussa jäsenvaltio, jossa uusi hakemus on jätetty.

– –”

18.

Dublin III ‑asetuksen 24 artiklassa, jonka otsikko on ”Takaisinottopyynnön esittäminen, kun pyynnön esittävässä jäsenvaltiossa ei ole jätetty uutta hakemusta”, säädetään seuraavaa:

”1.   Jos jäsenvaltio, jonka alueella 18 artiklan 1 kohdan b, c tai d alakohdassa tarkoitettu henkilö oleskelee ilman oleskelulupaa ja jossa ei ole jätetty kansainvälistä suojelua koskevaa uutta hakemusta, katsoo, että toinen jäsenvaltio on vastuussa hakemuksen käsittelystä 20 artiklan 5 kohdan ja 18 artiklan 1 kohdan b, c tai d alakohdan mukaisesti, se voi pyytää kyseistä toista jäsenvaltiota ottamaan kyseisen henkilön takaisin.

2.   Poiketen siitä, mitä jäsenvaltioissa sovellettavista yhteisistä vaatimuksista ja menettelyistä laittomasti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten palauttamiseksi 16 päivänä joulukuuta 2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/115/EY[ ( 8 )] 6 artiklan 2 kohdassa säädetään, jos jäsenvaltio, jonka alueella henkilö oleskelee ilman oleskelulupaa, päättää tehdä Eurodac‑järjestelmässä haun asetuksen – – N:o 603/2013 17 artiklan mukaisesti, pyyntö ottaa takaisin tämän asetuksen 18 artiklan 1 kohdan b tai c alakohdassa tarkoitettu henkilö tai sen 18 artiklan 1 kohdan d alakohdassa tarkoitettu henkilö, jonka kansainvälistä suojelua koskevasta hakemuksesta ei ole tehty lopullista hylkäävää päätöstä, on tehtävä mahdollisimman nopeasti ja joka tapauksessa kahden kuukauden kuluessa Eurodac‑osuman saamisesta asetuksen – – N:o 603/2013 17 artiklan 5 kohdan mukaisesti.

Jos takaisinottopyyntö perustuu muihin todisteisiin kuin Eurodac‑järjestelmästä saatuihin tietoihin, se on lähetettävä takaisinottopyynnön saavalle jäsenvaltiolle kolmen kuukauden kuluessa päivästä, jona pyynnön esittävä jäsenvaltio on tullut tietoiseksi siitä, että jokin toinen jäsenvaltio saattaa olla vastuussa asianomaisesta henkilöstä.

3.   Jos takaisinottopyyntöä ei tehdä 2 kohdassa säädetyssä määräajassa, jäsenvaltion, jonka alueella asianomainen henkilö oleskelee ilman oleskelulupaa, on annettava tälle henkilölle mahdollisuus jättää uusi hakemus.

4.   Jos tämän asetuksen 18 artiklan 1 kohdan d alakohdassa tarkoitettu henkilö, jonka kansainvälistä suojelua koskevasta hakemuksesta on tehty lopullinen hylkäävä päätös yhdessä jäsenvaltiossa, oleskelee toisen jäsenvaltion alueella ilman oleskelulupaa, viimeksi mainittu jäsenvaltio voi joko pyytää ensin mainittua jäsenvaltiota ottamaan takaisin asianomainen henkilö tai toteuttaa direktiivin 2008/115 – – mukaisen palautusmenettelyn.

Kun jälkimmäinen jäsenvaltio päättää pyytää ensin mainittua jäsenvaltiota ottamaan takaisin asianomaisen henkilön, direktiivissä 2008/115 – – vahvistettuja sääntöjä ei sovelleta.

– –”

19.

Tämän asetuksen 25 artiklassa, jonka otsikko on ”Takaisinottopyyntöön vastaaminen”, säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltion, jolta takaisinottoa on pyydetty, on suoritettava tarvittavat tarkistukset ja tehtävä päätös asianomaisen henkilön takaisinottoa koskevasta pyynnöstä mahdollisimman nopeasti ja joka tapauksessa viimeistään kuukauden kuluttua pyynnön vastaanottamisesta. Jos pyyntö perustuu Eurodac‑järjestelmästä saatuihin tietoihin, tämä määräaika rajoitetaan kahteen viikkoon.

2.   Jollei vastausta anneta 1 kohdassa mainitussa kuukauden tai kahden viikon määräajassa, pyyntö katsotaan hyväksytyksi, ja tämä tuo mukanaan velvoitteen ottaa asianomainen henkilö takaisin, mihin kuuluu velvoite huolehtia asianmukaisista järjestelyistä saavuttaessa maahan.”

20.

Mainitun asetuksen 27 artiklassa, jonka otsikko on ”Oikeussuojakeinot”, säädetään seuraavaa:

”1.   Hakijalla tai muulla 18 artiklan 1 kohdan c tai d alakohdassa tarkoitetulla henkilöllä on oltava oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin niin, että hänellä on mahdollisuus hakea muutosta siirtopäätökseen tai sen uudelleen käsittelyä tuomioistuimessa sekä tosiseikkojen että oikeudellisten seikkojen osalta.

– –

3.   Siirtopäätöksiin kohdistuvien muutoksenhaun ja uudelleen käsittelyä koskevien hakemusten osalta jäsenvaltioiden on kansallisessa laissaan säädettävä, että

4.   Jäsenvaltiot voivat säätää, että toimivaltaiset viranomaiset voivat viran puolesta lykätä siirtopäätöksen täytäntöönpanoa kunnes muutoksenhaun tai uudelleen käsittelyn tulos on selvillä.

– –”

21.

Dublin III ‑asetuksen 28 artiklan 3 kohdan kolmannessa alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Kun henkilö on otettu säilöön tämän artiklan nojalla, hänet on siirrettävä pyynnön esittäneestä jäsenvaltiosta hakemuksen käsittelystä vastuussa olevaan jäsenvaltioon niin nopeasti kuin se on käytännössä mahdollista ja viimeistään kuuden viikon kuluttua siitä, kun toinen jäsenvaltio on joko hiljaisesti tai nimenomaisesti hyväksynyt asianomaista henkilöä koskevan vastaanotto- tai takaisinottopyynnön tai kun muutoksenhaulla tai uudelleen käsittelyllä ei ole enää lykkäävää vaikutusta 27 artiklan 3 kohdan mukaisesti.”

22.

Tämän asetuksen 29 artiklassa, jonka otsikko on ”Yksityiskohtaiset säännöt ja määräajat”, säädetään seuraavaa:

”1.   Hakijan tai muun 18 artiklan 1 kohdan c tai d alakohdassa tarkoitetun henkilön siirto pyynnön esittäneestä jäsenvaltiosta hakemuksen käsittelystä vastuussa olevaan jäsenvaltioon tapahtuu pyynnön esittäneen jäsenvaltion kansallisen lain mukaisesti ja sen jälkeen kun asianomaiset jäsenvaltiot ovat päässeet asiasta yhteisymmärrykseen ja heti kun se on käytännössä mahdollista, kuitenkin viimeistään kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun toinen jäsenvaltio on suostunut pyyntöön ottaa asianomainen henkilö vastaan tai takaisin tai muutoksenhaun tai uudelleen käsittelyn johdosta annetun lopullisen päätöksen tekemisestä, jos sillä on lykkäävä vaikutus 27 artiklan 3 kohdan mukaisesti.

– –

2.   Jos siirtoa ei toteuteta kuuden kuukauden määräajan kuluessa, hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio vapautuu velvoitteestaan ottaa asianomainen henkilö vastaan tai takaisin, ja vastuu siirtyy pyynnön esittäneelle jäsenvaltiolle. Määräaikaa voidaan jatkaa enintään yhteen vuoteen, jos siirtoa ei voida suorittaa asianomaisen henkilön vangitsemisen vuoksi, tai enintään kahdeksaantoista kuukauteen, jos asianomainen henkilö on paennut viranomaisia.

3.   Jos henkilön siirtämisessä on tapahtunut virhe tai siirtopäätös on kumottu muutoksenhaun tai uudelleen käsittelyn perusteella siirron toteuttamisen jälkeen, siirron toteuttaneen jäsenvaltion on viipymättä otettava asianomainen henkilö takaisin.

– –”

23.

Tämän direktiivin johdanto-osan 13, 18, 25 ja 36 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

– –

– –

– –

24.

Mainitun direktiivin 9 artiklan, jonka otsikko on ”Oikeus jäädä jäsenvaltioon hakemuksen tutkinnan ajaksi”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Hakijoiden on annettava jäädä jäsenvaltioon yksinomaan menettelyä varten, kunnes määrittävä viranomainen on tehnyt päätöksensä III luvussa säädettyjen ensimmäiseen päätökseen liittyvien menettelyjen mukaisesti. Tämä oikeus jäädä alueelle ei oikeuta oleskelulupaan.”

25.

Direktiivin 2013/32 31 artiklan, jonka otsikko on ”Tutkintamenettely”, 3 kohdassa säädetään seuraavaa:

”3.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että tutkintamenettely saadaan päätökseen kuuden kuukauden kuluessa hakemuksen jättämisestä.

Kun hakemukseen sovelletaan [Dublin III ‑asetuksessa] säädettyä menettelyä, kuuden kuukauden määräaika alkaa sillä hetkellä, kun sen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio määritetään kyseisen asetuksen mukaisesti, hakija on kyseisen jäsenvaltion alueella ja toimivaltainen viranomainen on ottanut hänet vastuulleen.

Jäsenvaltiot voivat jatkaa tässä kohdassa säädettyä kuuden kuukauden määräaikaa enintään yhdeksällä kuukaudella, jos

– –

– –”

26.

Direktiivin 33 artiklassa, jonka otsikko on ”Hakemukset, joilta puuttuvat tutkittavaksi ottamisen edellytykset”, säädetään seuraavaa:

”1.   Niiden tapausten lisäksi, joissa hakemusta ei [Dublin III ‑asetuksen] mukaisesti tutkita, jäsenvaltiot eivät ole velvollisia tutkimaan, voidaanko hakijaa pitää henkilönä, joka voi saada kansainvälistä suojelua direktiivin 2011/95 – – mukaisesti, kun hakemukselta katsotaan puuttuvan tutkittavaksi ottamisen edellytykset tämän artiklan mukaisesti.

2.   Jäsenvaltiot voivat katsoa kansainvälistä suojelua koskevalta hakemukselta puuttuvan tutkittavaksi ottamisen edellytykset ainoastaan, jos:

– –

27.

Direktiivin 40 artiklassa, jonka otsikko on ”Myöhempi hakemus”, säädetään seuraavaa:

”1.   Jos jäsenvaltiossa kansainvälistä suojelua hakenut henkilö antaa lisäselvityksiä tai tekee myöhemmän hakemuksen samassa jäsenvaltiossa, tämän jäsenvaltion on tutkittava nämä lisäselvitykset tai myöhemmän hakemuksen aineisto edellisen hakemuksen tutkinnan tai hakemuksen perusteella annettua päätöstä koskevan uudelleentarkastelun tai muutoksenhaun yhteydessä edellyttäen, että toimivaltaiset viranomaiset voivat tällöin ottaa huomioon kaikki lisäselvityksiin tai myöhempään hakemukseen liittyvät tosiseikat ja harkita niitä.

2.   Jotta voidaan tehdä päätös 33 artiklan 2 kohdan d alakohdassa tarkoitetun kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen ottamisesta tutkittavaksi, kansainvälistä suojelua koskeva myöhempi hakemus tutkitaan ensin alustavasti sen toteamiseksi, onko ilmennyt tai onko hakija esittänyt uusia seikkoja tai perusteita, jotka liittyvät sen selvittämiseen, voidaanko hakijaa pitää direktiivin 2011/95 – – nojalla kansainvälistä suojelua saavana henkilönä.

– –

5.   Jos myöhemmän hakemuksen tutkintaa ei jatketa tämän artiklan nojalla, kyseiseltä hakemukselta on katsottava puuttuvan tutkittavaksi ottamisen edellytykset 33 artiklan 2 kohdan d alakohdan mukaisesti.

– –”

28.

Direktiivin 2013/32 46 artiklassa, jonka otsikko on ”Oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin”, säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että hakijoilla on oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin tuomioistuimessa muutoksen hakemiseksi:

– –

3.   Edellä olevan 1 kohdan noudattamiseksi jäsenvaltioiden on varmistettava, että tehokkaat oikeussuojakeinot sisältävät sekä tosiseikkojen että oikeudellisten seikkojen ex nunc ‑tutkimisen kaikilta osin, mukaan lukien tarvittaessa kansainvälisen suojelun tarpeen tutkiminen direktiivin 2011/95 – – mukaisesti, ainakin muutoksenhakumenettelyissä ensimmäisessä oikeusasteessa.

– –

5.   Jäsenvaltion on sallittava hakijoiden jäädä alueelleen siihen asti, kun määräaika, jonka kuluessa näiden on käytettävä oikeuttaan tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin, on päättynyt, ja silloin, kun tällaista oikeutta on käytetty määräajassa, odottamaan muutoksenhaun tulosta, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 6 kohdan soveltamista.

6.   Kun kyseessä on

– –

– –

tuomioistuimella on oltava valtuudet ratkaista joko hakijan pyynnöstä tai omasta aloitteestaan, saako hakija jäädä jäsenvaltion alueelle, jos päätöksen seurauksena hakijan oikeus jäädä jäsenvaltioon lakkaa ja kun kansallisessa lainsäädännössä ei ole tällaisissa tapauksissa säädetty oikeudesta jäädä jäsenvaltion alueelle odottamaan muutoksenhaun tulosta.

– –”

29.

Tämän asetuksen, jolla muutetaan asetusta (EY) N:o 1560/2003, ( 11 ) 1 artiklan 4 kohdassa lisätään 9 artiklaan uusi kohta seuraavasti:

”1 a.   Jos siirto viivästyy siirron toteuttavan jäsenvaltion pyynnöstä, siirron toteuttavan ja vastuussa olevan jäsenvaltion on jatkettava yhteydenpitoa, jotta uusi siirto voidaan järjestää mahdollisimman pian 8 artiklan mukaisesti ja viimeistään kahden viikon kuluttua siitä kun viranomaiset saavat tiedon viivästyksen tai lykkäyksen aiheuttaneiden olosuhteiden lakkaamisesta. Tällaisessa tapauksessa on ennen siirtoa toimitettava liitteen VI mukainen päivitetty vakiolomake tietojen toimittamiseksi ennen siirtoa.”

30.

Täytäntöönpanoasetuksen N:o 118/2014 1 artiklan 5 kohdassa korvataan asetuksen N:o 1560/2003 9 artiklan 2 kohta seuraavasti:

”2.   Jos jäsenvaltio ei pysty toteuttamaan siirtoa [Dublin III ‑asetuksen] 29 artiklan 2 kohdassa tarkoitetuista syistä tavanomaisessa kuuden kuukauden määräajassa siitä, kun asianomaista henkilöä koskeva vastaanotto- tai takaisinottopyyntö on hyväksytty, tai muutoksenhaun tai uudelleen käsittelyn johdosta annetun lopullisen päätöksen tekemisestä, jos sillä on lykkäävä vaikutus, sen on ilmoitettava tästä vastuussa olevalle jäsenvaltiolle ennen määräajan päättymistä. Muussa tapauksessa vastuu kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä ja muut [Dublin III ‑asetuksesta] johtuvat velvoitteet säilyvät pyynnön esittäneellä jäsenvaltiolla mainitun asetuksen 29 artiklan 2 kohdan mukaisesti.”

31.

Saksan turvapaikkalain (Asylgesetz) 27a §:ssä, sellaisena kuin se oli muutettuna voimassa 2.9.2008, ( 12 ) säädetään seuraavaa:

”Turvapaikkahakemus on jätettävä tutkittavaksi ottamatta, jos toinen valtio on Euroopan yhteisön oikeussäännösten tai kansainvälisen oikeuden alaan kuuluvan sopimuksen mukaan vastuussa turvapaikkamenettelyn toteuttamisesta.”

32.

Tämän lain 34a §:ssä säädetään seuraavaa:

”(1)   Jos ulkomaalainen on poistettava maasta turvalliseen kolmanteen valtioon (26a §) tai turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastuussa olevaan jäsenvaltioon (27a §), liittovaltion virasto määrää hänet poistettavaksi tähän valtioon välittömästi sen jälkeen, kun on todettu, että maastapoistamiseen voidaan ryhtyä. – –

(2)   Maastapoistamismääräykseen on haettava hallintolainkäyttölain [Verwaltungsgerichtsordnung ( 13 )] 80 §:n 5 momentin nojalla muutosta viikon kuluessa määräyksen tiedoksi antamisesta. Jos muutosta on haettu määräajassa, maastapoistamiseen ei voida ryhtyä, ennen kuin tuomioistuin on antanut ratkaisunsa. – –”

33.

Mainitun lain 77 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Tässä laissa tarkoitetuissa riita-asioissa tuomioistuin ottaa huomioon hakijan tosiasiallisen ja oikeudellisen tilanteen sillä hetkellä, kun viimeisin suullinen käsittely pidettiin; jos päätöstä ei ole edeltänyt suullinen käsittely, ratkaisevana pidetään hakijan tilannetta sillä hetkellä, kun päätös tehdään. – –”

34.

Saksan liittotasavallan ja Italian tasavallan hallitusten välillä 29.3.1991 tehdyn laittomasti oleskelevien henkilöiden takaisinottoa koskevan sopimuksen, sellaisena kuin se on 9.7.1993 julkaistussa versiossa, 2 artiklan 1 ja 2 kappaleessa määrätään seuraavaa:

”1)   Sopimuspuoli, jonka ulkorajan yli henkilö on saapunut, ottaa hänet toisen sopimuspuolen pyynnöstä ja ilman muita muodollisuuksia takaisin alueelleen, jos kyseinen henkilö ei ole täyttänyt tai ei enää täytä pyynnön esittäneen sopimuspuolen alueella sovellettavia maahantuloa tai maassa oleskelua koskevia edellytyksiä.

2)   Tässä artiklassa ulkorajalla tarkoitetaan ensimmäiseksi ylitettyä rajaa, joka ei ole [tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta yhteisillä rajoilla Benelux-talousliiton valtioiden, Saksan liittotasavallan ja Ranskan tasavallan hallitusten välillä] 14.6.1985 Schengenissä (Luxemburg) allekirjoitetun sopimuksen[, joka tuli voimaan 26.3.1995 ( 14 )] osapuolena olevien valtioiden sisäraja.”

35.

Aziz Hasan, joka otettiin kiinni Frankfurt am Mainissa (Saksa), jätti 29.10.2014 turvapaikkahakemuksen Saksaan. Eurodac‑järjestelmään tehdyssä haussa ilmeni, että hän oli jo hakenut Italiassa kansainvälistä suojelua 4.9.2014.

36.

Saksan viranomaiset pyysivät 11.11.2014 Italian viranomaisilta Dublin III ‑asetuksen säännösten perusteella Hasanin takaisinottoa. Italian viranomaiset eivät vastanneet pyyntöön.

37.

Saksan viranomaiset jättivät 30.1.2015 tekemällään päätöksellä Hasanin turvapaikkahakemuksen tutkimatta sillä perusteella, että Italia oli hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio, ja määräsivät hänet siirrettäväksi Italiaan.

38.

Hasan nosti tästä päätöksestä kanteen Verwaltungsgericht Trierissä (Trierin hallintotuomioistuin, Saksa) ja haki samalla määräystä siitä, että kanteella on lykkäävä vaikutus. Verwaltungsgericht Trier hylkäsi hakemuksen 12.3.2015 tekemällään päätöksellä ja kanteen 30.6.2015 antamallaan tuomiolla.

39.

Saksan viranomaiset siirsivät Hasanin Italiaan 3.8.2015. Hän kuitenkin palasi laittomasti takaisin Saksaan elokuussa 2015.

40.

Hasan valitti Verwaltungsgericht Trierin tuomiosta Oberverwaltungsgericht Rheinland-Pfalziin (Rheinland-Pfalzin osavaltion ylin hallintotuomioistuin, Saksa), joka hyväksyi valituksen 3.11.2015 antamallaan tuomiolla. Se muun muassa totesi, että Hasanin siirtäminen Italiaan oli tapahtunut Dublin III ‑asetuksen 29 artiklan 1 kohdassa säädetyn kuuden kuukauden määräajan päättymisen jälkeen ja että vastuu turvapaikkahakemuksen käsittelystä oli sen vuoksi siirtynyt Saksalle.

41.

Saksan liittotasavalta valitti tuomiosta (Revision-valitus) ennakkoratkaisua pyytäneeseen tuomioistuimeen. Bundesverwaltungsgericht (liittovaltion ylin hallintotuomioistuin, Saksa) katsoo, että toisen asteen tuomioistuimen analyysi on virheellinen, sillä kun Dublin III ‑asetuksen 29 artiklan 1 kohdassa säädetty määräaika lasketaan oikein, Hasanin siirto Italiaan on tapahtunut määräajan kuluessa.

42.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan ei kuitenkaan voida lopullisesti arvioida, onko Italia Hasanin turvapaikkahakemuksen käsittelystä alun perin vastuussa oleva jäsenvaltio, koska sitä, että tämä vastuu on kyseisen asetuksen 3 artiklan 2 kohdan mukaisesti siirtynyt Italialta Saksalle, ei voida sulkea pois, sillä Italiassa saattaa olla turvapaikkamenettelyssä ja kansainvälisen suojelun hakijoiden vastaanotto-olosuhteissa systeemisiä puutteita.

43.

Tästä huolimatta Bundesverwaltungsgericht pohtii, onko vastuu turvapaikkahakemuksen käsittelystä voinut jo sen seurauksena, että Hasan palasi laittomasti takaisin Saksan liittotasavallan alueelle, olla siirtynyt Saksalle ajankohtana, jona toisen asteen tuomioistuin antoi ratkaisunsa. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin myös pohtii, voitiinko kyseisenä päivänä vielä aloittaa takaisinottomenettely.

44.

Kyetäkseen ratkaisemaan nämä kysymykset kansallinen tuomioistuin haluaa selvittää, mitkä ovat Hasanin ensimmäisen siirron vaikutukset, mikä on ajankohta, joka merkityksellisten tosiseikkojen arvioinnissa on otettava huomioon Hasanin kannetta tutkittaessa, ja onko Hasan mahdollista siirtää uudelleen Italiaan.

45.

Tässä tilanteessa Bundesverwaltungsgericht on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

46.

Näillä hyvin yksityiskohtaisilla viidellä kysymyksellä, joihin liittyy useita alakysymyksiä, unionin tuomioistuinta pyydetään selvittämään lähinnä kolme eri ongelmaa, joita peilataan useisiin eri tilanteisiin.

47.

Kysymykset koskevat ensinnäkin sitä, määrittääkö siirtopäätös lopullisesti hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion, toiseksi siirtopäätökseen kohdistuvan tuomioistuinvalvonnan laajuutta ja kolmanneksi sitä, mitä yksityiskohtaisia sääntöjä, menettelyjä ja määräaikoja on sovellettava silloin, kun kansainvälisen suojelun hakija, joka on jo siirretty hakemuksen käsittelystä vastuussa olevaan jäsenvaltioon, palaa laittomasti pyynnön alun perin esittäneeseen jäsenvaltioon, jossa alkuperäisestä siirtopäätöksestä tehty muutoksenhaku on yhä vireillä. ( 15 )

48.

Jotta kansalliselle tuomioistuimelle voitaisiin parhaalla mahdollisella tavalla selventää pääasiassa esitettyjä kysymyksiä, jotka on muotoiltu erityisen yksityiskohtaisesti ennakkoratkaisupyynnössä, ne on ryhmiteltävä uudelleen niin, että vastataan ainoastaan näihin kolmeen pääkysymykseen, jolloin kansallinen tuomioistuin kykenee ratkaisemaan kaikki pääasiassa esille nousseet ongelmat.

49.

Kansallinen tuomioistuin pyytää unionin tuomioistuinta lähinnä selvittämään, määrittääkö siirtopäätös lopullisesti hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion. ( 16 )

50.

Puolan tasavalta katsoo huomautuksissaan, että siirtopäätös määrittää lopullisesti turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion, johon hakija voidaan siirtää hakemuksensa käsittelyä varten, vedoten muun muassa jäsenvaltioiden välisen vilpittömän yhteistyön periaatteeseen, tarpeeseen käsitellä kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset nopeasti sekä objektiivisten perusteiden käyttämiseen vastuussa olevan jäsenvaltioiden määrittämisessä. En yhdy tähän tulkintaan.

51.

Muissa huomautuksissa, joita unionin tuomioistuimelle ovat esittäneet Saksan liittotasavalta, Sveitsin valaliitto ja Euroopan komissio, sitä vastoin katsotaan yksimielisesti, ettei siirtopäätös voi lopullisesti määrittää turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastuussa olevaa jäsenvaltiota. Puollan tätä tulkintaa, ja säädöksistä ja oikeuskäytännöstä löytyy useita viitteitä, jotka vahvistavat sen.

52.

Ensinnäkin Dublin III ‑asetuksen 27 artiklan 1 kohdassa säädetään, että kansainvälisen suojelun hakijoilla on oltava tehokkaat oikeussuojakeinot niin, että heillä on mahdollisuus hakea muutosta heistä tehtyihin siirtopäätöksiin. Oikeutta siirron riitauttamiseen on voitava käyttää kohtuullisessa määräajassa, ja siinä on mahdollista vedota perusteisiin, joilla kyseenalaistetaan vastuussa olevan jäsenvaltion määrittäminen.

53.

Tässä yhteydessä on huomautettava, että siirtopäätös ja vastuussa olevan jäsenvaltion määrittäminen ovat saman kolikon kaksi puolta. ( 17 ) Siirtohan voi tulla kysymykseen vain, jos hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämistä koskevassa menettelyssä vastuussa olevaksi on määritetty jokin muu jäsenvaltio kuin se, jonka alueella hakija oleskelee. ( 18 )

54.

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että siirtopäätöksen riitauttamiseksi voidaan vedota perusteisiin, joilla kyseenalaistetaan se, onko menettelyssä sovellettu Dublin III ‑asetuksen III luvussa säädettyjä objektiivisia perusteita, joiden perusteella turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio on määritettävä. ( 19 )

55.

Sen, että siirtopäätös voidaan riitauttaa tuomioistuimessa vetoamalla muun muassa perusteisiin, joilla kyseenalaistetaan turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittäminen, kääntöpuolena on se, että vastuussa olevaa jäsenvaltiota voidaan pitää lopullisesti määritettynä vain, jos siirtopäätökseen ei ole enää mahdollista hakea muutosta, toisin kuin tässä tapauksessa, koska Hasanin siirrosta tehty muutoksenhaku on yhä vireillä ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa.

56.

Dublin III ‑asetuksen 29 artiklan 2 kohdassa säädetään, että jos siirtoa ei toteuteta kuuden kuukauden määräajan kuluessa, hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio vapautuu velvoitteestaan ja vastuu siirtyy pyynnön esittäneelle jäsenvaltiolle. Siirtopäätös voidaan siis kyseenalaistaa myös vetoamalla kansallisten viranomaisten toimettomuuteen, jolloin vastuussa olevan jäsenvaltion määrittäminen menettää käytännössä merkityksensä, koska on säädetty, että vastuu siirtyy toimimatta jättäneelle jäsenvaltiolle.

57.

Tämän artiklan 3 kohdasta ilmenee, että vastuussa olevan jäsenvaltion määrittäminen voi myös menettää merkityksensä. Jos nimittäin henkilön siirtämisessä on tapahtunut virhe tai siirtopäätös on kumottu siirron toteuttamisen jälkeen, siirron toteuttaneen jäsenvaltion on otettava asianomainen henkilö takaisin, ja vastuu suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä siirtyy tällöin sille.

58.

Lisäksi kyseisen asetuksen 19 artiklassa säädetään, että jäsenvaltion vastuu voi lakata eri syistä, kuten silloin, kun henkilö on saanut oleskeluluvan, on poistunut jäsenvaltion alueelta (vapaaehtoisesti tai maastapoistamismääräyksen nojalla) tai on peruuttanut turvapaikkahakemuksensa.

59.

Näillä lainsäädännöstä ja oikeuskäytännöstä ilmenevillä perusteilla voidaan sulkea pois se, että siirtopäätös, olipa se pantu täytäntöön tai ei, voisi lopullisesti määrittää vastuussa olevan jäsenvaltion, vaikka tämä päätös voidaan saattaa kyseenalaiseksi useilla eri tavoilla, kuten nostamalla kanne tai ajan kulumisen takia tai henkilön siirrosta käytännössä vastaavien viranomaisten toimettomuuden johdosta. Siirtopäätöksen kyseenalaistaminen vaikuttaa väistämättä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämiseen.

60.

Näin ollen ei voida katsoa, että siirtopäätöksen tekeminen määrittäisi vastuussa olevan jäsenvaltion lopullisesti varsinkaan, jos päätökseen on, kuten nyt käsiteltävässä asiassa, haettu muutosta, eikä siitä ole vielä annettu lopullista ratkaisua.

61.

Vastuussa oleva jäsenvaltio ei voi siirtohetkellä olla lopullisesti määräytynyt, koska – kuten jäljempänä esitän – siirtopäätöksen laillisuutta tutkittaessa on otettava huomioon myös tämän päätöksen jälkeiset seikat, jos ne liittyvät päätöksen perusteena olevaan alkuperäiseen vastuuseen.

62.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa kysymykseen siten, että turvapaikanhakijaa koskeva siirtopäätös ei määrää lopullisesti turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastuussa olevaa jäsenvaltiota.

63.

Seuraavaksi on selvitettävä kansallisten tuomioistuinten siirtopäätösten osalta harjoittaman tuomioistuinvalvonnan ulottuvuus. Kansallinen tuomioistuin pyytää unionin tuomioistuinta lähinnä täsmentämään, onko siirtopäätökseen kohdistuvan tuomioistuinvalvonnan perustuttava siirtohetkellä vallinneisiin tosiasiallisiin olosuhteisiin vai onko siinä otettava huomioon hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisen kannalta yleisesti merkityksellisten olosuhteiden myöhemmät muutokset, kuten takaisinotolle tai uudelle siirrolle asetettujen määräaikojen päättyminen.

64.

Kuten ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen esittämässäni vastauksessa totesin, siirtopäätöstä on pidettävä hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämismenettelyn toisena vaiheena. Tätä päätöstä tehtäessä otetaan huomioon Dublin III ‑asetuksen III luvussa vahvistetuilla objektiivisilla perusteilla tehty vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämispäätös, ja molemmat päätökset, joita ei voida tarkastella toisistaan erillään, voidaan kyseenalaistaa eri syistä ja eri keinoin.

65.

Aluksi on muistutettava, että hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämistä ja siten myös siirtoa koskevat päätökset voivat vaikuttaa haitallisesti kansainvälisen suojelun hakijoiden intresseihin, ( 20 ) minkä vuoksi heille on annettava todelliset oikeussuojaa koskevat takeet tällaisten päätösten varalle.

66.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämään kysymykseen vastatakseni viittaan Dublin III ‑asetuksen johdanto-osan 19 perustelukappaleeseen ja 27 artiklaan, joiden perusteella voidaan todeta, että turvapaikanhakijoiden oikeus hakea muutosta tehtäisiin väistämättä tehottomaksi, jos siirtoa myöhemmät seikat olisi jätettävä siirtopäätöksen laillisuutta koskevan tuomioistuinvalvonnan ulkopuolelle etenkin pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa, jossa siirto on pantu täytäntöön mutta on edelleen muutoksenhaun kohteena, kun kyseinen henkilö on palannut hänet siirtäneen jäsenvaltion alueelle.

67.

Tämän asetuksen johdanto-osan 19 perustelukappaleesta nimittäin ilmenee, että kansainvälisen suojelun hakijan oikeuksien tehokkaan suojan varmistamiseksi olisi perusoikeuskirjan 47 artiklan mukaisesti otettava käyttöön oikeudelliset takeet ja tehokkaat oikeussuojakeinot, jotka koskevat siirtopäätöksiä. Tämän perustelukappaleen mukaan tehokkaiden oikeussuojakeinojen olisi katettava sekä Dublin III ‑asetuksen soveltamisen tarkastelu että oikeudellisiin seikkoihin ja tosiseikkoihin perustuvan tilanteen tarkastelu siinä jäsenvaltiossa, johon hakija siirretään. On totta, ettei asetuksessa täsmennetä näin käyttöön otettujen oikeussuojakeinojen ulottuvuutta, mutta se voidaan päätellä näiden säännösten teleologisella tulkinnalla. Samankaltaista päättelyä on voitava soveltaa myös takaisinotolle tai uudelle siirrolle asetettujen määräaikojen päättymiseen.

68.

Vaikka mainitun asetuksen 7 artiklassa säädetään, että hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio määritetään III luvussa esitettyjen perusteiden mukaisesti sen tosiasiallisen tilanteen mukaan, joka oli vallalla hakijan jättäessä ensimmäisen kerran kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksensa, käytännössä tällä säännöksellä ei voida sulkea pois sitä, että kansainvälisen suojeluaseman tunnustamista ja myöntämistä varten siirtopäätöksen laillisuutta tutkittaessa otetaan huomioon hakijan tilanne sellaisena kuin se oli tätä ratkaisevaa ajankohtaa myöhemmin. Haettua suojelua myönnettäessä ratkaisevana pidetään tilannetta, jossa kolmannen maan kansalainen tai kansalaisuudeton henkilö oli ennen saapumistaan unionin alueelle. Hakemuksen käsittelystä vastuussa olevaa jäsenvaltiota ja siten myös siirtotarvetta määritettäessä tilanne on kuitenkin toinen.

69.

Siirtopäätöksen laillisuuden tutkiminen on nimittäin aivan eriluonteinen menettely kuin kansainvälisen suojelun myöntäminen. Ensiksi mainitussa tapauksessa tutkinnassa olisi voitava ottaa huomioon myös ensimmäisen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen jättämisen ja unionin alueelle saapumisen jälkeiset tosiseikat, jotta kyseiselle henkilölle voitaisiin taata tehokas oikeussuoja.

70.

Tältä osin Dublin III ‑asetuksen johdanto-osan 21 perustelukappaleesta ja 3 artiklan 2 kohdan toisesta alakohdasta ilmenee, että turvapaikanhakijoille pyynnön saaneessa jäsenvaltiossa varatut vastaanotto-olosuhteet on otettava huomioon arvioitaessa siirtotarvetta, ja ne voivat tapauksen mukaan estää asettamasta jäsenvaltiota vastuuseen hakemuksen käsittelystä ja siten estää siirron, jos siellä on turvapaikkamenettelyssä ja hakijoiden vastaanotto-olosuhteissa systeemisiä puutteita. Nämä olosuhteet on välttämättä arvioitava käytännöllisesti ja sellaisina kuin ne ovat sillä hetkellä, kun tuomioistuin käsittelee siirtopäätöksestä tehtyä muutoksenhakua.

71.

Tällaista arviointia ei voida rajata kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen jättämishetkeen, vaan siinä on otettava huomioon vastuussa olevassa jäsenvaltiossa, johon hakija aiotaan siirtää, vallitsevien tosiasiallisten olosuhteiden muutokset. Kun, kuten nyt käsiteltävässä tapauksessa, siirto on jo pantu täytäntöön, pyynnön saaneessa jäsenvaltiossa vallitsevia tosiasiallisia olosuhteita ei voida jättää päätöksen laillisuutta koskevan tuomioistuinvalvonnan ulkopuolelle. Samaa lähestymistapaa on sovellettava kaikkiin muutoksiin, joita on voinut tapahtua hakemuksen jättämispäivän ja sen päivän välillä, jona tuomioistuin antaa ratkaisunsa siirtopäätöksen riitauttamisesta, kuten erityisesti takaisinotolle tai uudelle siirrolle asetettujen määräaikojen päättymiseen.

72.

Tästä kysymyksestä unionin tuomioistuin on sitä paitsi todennut, että Dublin III ‑asetuksella pyritään muun muassa, kuten sen johdanto-osan yhdeksännestä perustelukappaleesta ilmenee, tekemään tarvittavat parannukset paitsi Dublin-järjestelmän tehokkuuteen myös hakijoille tämän järjestelmän mukaisesti myönnettävään suojeluun, joka varmistetaan erityisesti heille annettavalla tosiasiallisella, tuomioistuinten tarjoamalla oikeussuojalla. ( 21 )

73.

Lisäksi se on katsonut, että sen varmistamiseksi, että siirtopäätös on tehty soveltaen oikein Dublin III ‑asetuksessa säädettyjä perusteita, joilla määritellään hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio, tuomioistuimen, jossa on haettu muutosta siirtopäätökseen, on voitava tutkia turvapaikanhakijan esittämät väitteet mahdollisimman kattavasti. ( 22 ) Unionin tuomioistuimen mukaan Dublin III ‑asetuksen 22 artiklasta ilmenee, että tällaiseen pyyntöön annettavan vastauksen on perustuttava sellaisten todisteiden ja aihetodisteiden tutkimiseen, jotka mahdollistavat asetuksen III luvussa vahvistettujen perusteiden soveltamisen. ( 23 ) Unionin tuomioistuin on myös katsonut, että unionin lainsäätäjä ei ole Dublin III ‑asetuksen antaessaan rajoittunut ottamaan käyttöön organisaatioon liittyviä sääntöjä, jotka koskisivat ainoastaan jäsenvaltioiden välisiä suhteita hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämiseksi, vaan on päättänyt ottaa turvapaikanhakijat mukaan tähän menettelyyn velvoittamalla jäsenvaltiot antamaan heille tietoja vastuun perusteista ja tarjoamaan heille mahdollisuuden toimittaa tietoja, joiden nojalla näitä perusteita voidaan soveltaa asianmukaisesti, sekä varmistamalla heille tehokkaan oikeussuojakeinon menettelyn päätteeksi mahdollisesti tehtävää siirtopäätöstä vastaan. ( 24 )

74.

Tämä oikeus tehtäisiin väistämättä tyhjäksi, jos tuomioistuinvalvonnan olisi koskettava ainoastaan siirron täytäntöönpanohetkellä vallinnutta tosiasiallista tilannetta eikä siinä saisi ottaa huomioon kyseisessä tilanteessa päätöksen tekemisen jälkeen tapahtuneita muutoksia. Perusteita, joihin siirtopäätöstä riitautettaessa saa vedota, ei voida rajoittaa koskemaan päätöksentekohetkellä vallinneita olosuhteita. Siirtopäätöstä ja sen seurauksia koskevan tuomioistuinvalvonnan yhteydessä on voitava tarkastella myös tätä hetkeä myöhempiä seikkoja. Pyynnön saaneessa jäsenvaltiossa vallitsevat vastaanotto-olosuhteet tai takaisinotolle tai uudelle siirrolle asetettujen määräaikojen päättyminen ovat siten senkaltaisia seikkoja, jotka siirron laillisuutta arvioitaessa on otettava huomioon etenkin, kun nämä vastaanotto-olosuhteet voivat vaihdella nopeasti jäsenvaltiosta toiseen ja sen mukaan, millainen maahantulopaine jäsenvaltioon kohdistuu sillä hetkellä, kun tuomioistuin antaa ratkaisunsa.

75.

Lisäksi direktiivin 2013/32 johdanto-osan 25 perustelukappaleessa todetaan, että jotta suojelua tarvitsevat henkilöt voidaan tunnustaa asianmukaisesti henkilöiksi, jotka voivat saada toissijaista suojelua, jokaisella hakijalla ”olisi oltava tosiasiallinen pääsy menettelyihin sekä mahdollisuus toimia yhteistyössä toimivaltaisten viranomaisten kanssa ja olla näihin yhteydessä asianmukaisella tavalla, niin että hän voi esittää tapaukseensa liittyvät tosiseikat, sekä riittävät menettelyä koskevat takeet asiansa hoitamiseksi menettelyn kaikissa vaiheissa”. ( 25 ) Kuten jo totesin, kansainvälisen suojelun myöntäminen on hyvin eriluonteinen toimenpide kuin hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittäminen ja siten siirtopäätöksen tekeminen, ja viimeksi mainittuun sisältyy lopulta väistämättä myös siirtomenettelyn jälkeinen vaihe, sillä mainitussa direktiivissä määritellään kansainvälisen suojelun myöntämiselle asetetut perusteet ja hakemus tutkitaan, kuten Dublin III ‑asetuksesta ilmenee, ainoastaan yhdessä unionin jäsenvaltiossa, johon hakija tarpeen ja mahdollisuuksien mukaan siirretään.

76.

Vaikka direktiivin 46 artiklan 1 kohdassa ei nimenomaisesti mainitakaan siirtopäätöksiä, sen 3 kohdassa annetaan viitteitä kansainvälisen suojelun hakijoita koskeviin päätöksiin kohdistettavan tuomioistuinvalvonnan laajuudesta. Siinä nimittäin säädetään, että tähän valvontaan on sisällyttävä sekä tosiseikkojen että oikeudellisten seikkojen ex nunc ‑tutkiminen kaikilta osin, ainakin muutoksenhakumenettelyissä ensimmäisessä oikeusasteessa. Samaa logiikkaa on sitäkin suuremmalla syyllä sovellettava siirtopäätöksiin, kun otetaan huomioon niiden vaikutukset kyseisten henkilöiden tilanteeseen.

77.

Tämä tulkinta saa tukea direktiivin 2013/32 40 artiklan 1 kohdasta, jossa säädetään, että jäsenvaltion on tutkittava kyseisen henkilön antamat lisäselvitykset tai myöhemmän hakemuksen aineisto edellisen hakemuksen tutkinnan tai hakemuksen perusteella annettua päätöstä koskevan uudelleentarkastelun tai muutoksenhaun yhteydessä edellyttäen, että toimivaltaiset viranomaiset voivat tällöin ottaa huomioon kaikki lisäselvityksiin tai myöhempään hakemukseen liittyvät tosiseikat ja harkita niitä.

78.

Lisäksi on huomattava, että käsiteltävässä asiassa sovellettavan turvapaikkalain 77 §:ssä säädetään, että tuomioistuin ottaa huomioon hakijan tosiasiallisen ja oikeudellisen tilanteen sillä hetkellä, kun viimeisin suullinen käsittely pidettiin tai kun päätös tehdään. Saksan lainsäädännön mukaan riitautetun päätöksen jälkeisiä seikkoja, joihin kansainvälisen suojelun hakija vetoaa, ei siten voida sulkea siirtopäätöstä koskevan tuomioistuinvalvonnan ulkopuolelle, vaikka unionin tuomioistuin katsoisikin, että tämä kysymys kuuluu jäsenvaltioiden prosessiautonomian piiriin – tosin tähän tulkintaan en mitenkään voi yhtyä, koska Dublin III ‑asetuksen 27 artiklan säännökset ovat luonteeltaan sitovia.

79.

Edellä esitetyn perusteella katson, että siirtopäätökseen kohdistuvan tuomioistuinvalvonnan on voitava koskea muun muassa riitautetun päätöksen jälkeisiä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja ja että siihen on sisällytettävä mahdolliset olosuhteiden muutokset, joilla on merkitystä kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisessä.

80.

Lopuksi on vastattava kysymykseen siitä, mitä yksityiskohtaisia sääntöjä, menettelyjä ja määräaikoja on sovellettava pääasiassa kyseessä olevan kaltaiseen tilanteeseen, jossa kansainvälisen suojelun hakija on jättänyt ensimmäisen turvapaikkahakemuksensa yhteen jäsenvaltioon (tässä tapauksessa Italiaan) ja sen jälkeen poistunut tästä jäsenvaltiosta hakeakseen uudelleen turvapaikkaa toisessa jäsenvaltiossa (tässä tapauksessa Saksassa), minkä jälkeen tämä toinen jäsenvaltio (Saksa) on siirtänyt hänet Dublin III ‑asetuksen mukaisen siirtomenettelyn päätteeksi ensimmäiseen jäsenvaltioon (Italia), josta hakija on palannut laittomasti toiseen jäsenvaltioon (Saksa) esittämättä siellä uutta kansainvälistä suojelua koskevaa hakemusta, kun hänen siirtopäätöksestään tehty muutoksenhaku on yhä vireillä tämän jäsenvaltion tuomioistuimessa.

81.

Esitän jäljempänä syyt, joiden vuoksi ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa yksityiskohtaisia sääntöjä, menettelyjä ja määräaikoja koskevaan kysymykseen siten, että jäsenvaltioiden on sovellettava Dublin III ‑asetuksen säännöksiä ilman, että ensimmäinen turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämismenettely voi johtaa useisiin siirtoihin, mikä voisi vaarantaa asetuksessa sitoviksi säädettyjen sääntöjen soveltamisen.

82.

Ei nimittäin voida sallia, että jäsenvaltiot voisivat pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa jättää soveltamatta kansainvälisen suojelun hakijoihin sovellettavia sääntöjä tai poiketa kyseisessä asetuksessa vahvistetuista menettelyjä ja määräaikojen laskentaa koskevista säännöistä.

83.

Näin ollen unionin tuomioistuimen asia on määrittää, milloin näissä säännöksissä säädetyt määräajat alkavat kulua. Ehdotan, että niiden alkamisajankohdaksi määritetään päivä, jona pyynnön alun perin esittänyt jäsenvaltio tulee tietoiseksi siitä, että sen alueella oleskelee henkilö, jonka turvapaikkahakemusta käsitellään toisessa jäsenvaltiossa, joka on suostunut ottamaan tämän henkilön takaisin.

84.

Jotta kansalliselle tuomioistuimelle voitaisiin selventää asiaa parhaalla mahdollisella tavalla, on ensin tarkasteltava tässä yhteydessä noudatettavia yksityiskohtaisia sääntöjä ja menettelyjä ja sen jälkeen paneuduttava yksityiskohtaisesti määräaikojen laskentaan.

85.

Kysymys käsiteltävässä tapauksessa sovellettavista yksityiskohtaisista säännöistä ja menettelyistä on erotettava kahdesta edellisestä kysymyksestä, jotka koskivat vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämistä ensimmäisen kerran sekä ensimmäistä siirtoa. ( 26 ) Nyt on kyseessä turvapaikanhakijan tilanne hänen palattuaan pyynnön alun perin esittäneen jäsenvaltion alueelle sen jälkeen, kun hänet on ensimmäisen kerran siirretty sieltä, ja siirron laillisuus on edelleen riidanalainen riippumatta tästä seikasta, kuten komissio huomautuksissaan toteaa. Tapauksen jakaminen kahteen erilliseen vaiheeseen ( 27 ) helpottaa ratkaistavien ongelmien hahmottamista.

86.

Pääasiassa kyseessä olevassa tapauksessa voidaan helposti todeta, että Dublin III ‑asetuksen säännöksiä on ensimmäisessä vaiheessa sovellettu perustellusti ensimmäisen siirtopäätöksen tekemiseksi, ja siitä tehty muutoksenhaku on yhä vireillä. Unionin tuomioistuinta pyydetään tässä ainoastaan täsmentämään, mitä menettelyä on noudatettava silloin, kun henkilö on palannut laittomasti toisen jäsenvaltion alueelle sen jälkeen, kun hänet on ensin onnistuneesti siirretty ( 28 ) hakemuksen käsittelystä vastuussa olevaan jäsenvaltioon.

87.

Tätä tarkoitetaan niin kutsutulla kansainvälisen suojelun hakijan ”edelleen liikkumisella”. Tällainen liikkuminen toisiin jäsenvaltioihin on melko yleistä, ja sitä on pyrittävä rajoittamaan. ( 29 ) Tästä suhteellisen tavallisesta tilanteesta ei kuitenkaan säädetä nimenomaisesti yhteistä turvapaikkajärjestelmää koskevissa säännöksissä. Pääasiassa kyseessä olevan henkilön osalta ei lähtökohtaisesti vaiheessa, jossa kansallisen tuomioistuimen on annettava ratkaisunsa, ole kyse Dublin III ‑asetuksen säännösten tavanomaisesta soveltamistilanteesta, koska hän on palannut takaisin pyynnön alun perin esittäneen jäsenvaltion alueelle. ( 30 )

88.

Mainitun asetuksen säännöksistä kuitenkin ilmenee, että sitä sovelletaan pääasiaan, mikä sulkee pois muiden yhteistä turvapaikkajärjestelmää koskevien säädösten soveltamisen. ( 31 ) Se, että Hasan on palannut laittomasti Saksaan, joka on pyynnön alun perin esittänyt jäsenvaltio, ei vaikuta mitenkään siihen, mitä oikeussääntöjä häneen on sovellettava henkilönä, joka on hakenut kansainvälistä suojelua yhdessä unionin jäsenvaltiossa ( 32 ) ja oleskelee laittomasti toisessa jäsenvaltiossa. Jos Hasan olisi ylittänyt laittomasti jonkin toisen jäsenvaltion rajan, esille nousisivat aivan samat kysymykset, ja häneen olisi sovellettu aivan samoja säännöksiä.

89.

Näissä olosuhteissa on huomautettava, että Dublin III ‑asetuksen 23 ja 24 artikla, joita pääasiaan sovelletaan, koskevat kahta eri tilannetta, jotka on syytä erottaa toisistaan. Kun 23 artikla koskee henkilöitä, jotka jättävät uuden hakemuksen jäsenvaltiossa, johon he ovat saapuneet, 24 artiklaa on sovellettava henkilöihin, jotka eivät ole jättäneet uutta hakemusta jäsenvaltiossa, jossa he oleskelevat laittomasti. ( 33 )

90.

Käsiteltävässä asiassa on riidatonta, ettei Hasan jättänyt uutta turvapaikkahakemusta palattuaan laittomasti Saksaan. Näin ollen – ja päinvastoin kuin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo – sen määrittämiseksi, miten Hasanin oleskelu Saksan liittotasavallan alueella vaikuttaa, on sovellettava ainoastaan tämän asetuksen 24 artiklan säännöksiä, mikä sulkee pois 23 artiklan samoin kuin kaikkien muidenkin säädösten soveltamisen. ( 34 )

91.

Dublin III ‑asetuksen 24 artiklan säännösten lopullisena tavoitteena on nimittäin varmistaa, että turvapaikanhakijan jättämä kansainvälistä suojelua koskeva hakemus käsitellään ainoastaan yhdessä jäsenvaltiossa, ( 35 ) vaikka hakija oleskeleekin laittomasti toisessa jäsenvaltiossa.

92.

Näin ollen ehdotan, että unionin tuomioistuin toteaa, että siinä jäsenvaltiossa, jonka alueella hakija oleskelee laittomasti, on aloitettava uusi 24 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukainen siirtomenettely. Kyseisen säännöksen mukaan tämän jäsenvaltion on esitettävä kolmen kuukauden kuluessa takaisinottopyyntö jäsenvaltiolle, jonka se katsoo olevan vastuussa hakemuksen käsittelystä. Saman artiklan 3 kohdassa mainitaan, että jos tämä määräaika päättyy ennen kuin pyynnön saavalle jäsenvaltiolle on tehty takaisinottopyyntö, pyynnön esittävän jäsenvaltion on annettava tälle henkilölle mahdollisuus jättää uusi kansainvälistä suojelua koskeva hakemus. Tämä ei tarkoita sitä, että uusi siirto voitaisiin panna täytäntöön vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisestä tehdyn vanhan päätöksen perusteella, kuten komission huomautuksissa aivan oikein todetaan.

93.

Näin ollen ehdotan, että unionin tuomioistuin toteaa, että pääasiassa kyseessä olevaan tapaukseen on sovellettava uudestaan ja yksinomaisesti Dublin III ‑asetuksen 24 artiklan säännöksiä, mikä edellyttää Saksalta sitä, että se esittää Italian viranomaisille uuden takaisinottopyynnön ja noudattaa tässä artiklassa säädettyjä määräaikoja.

94.

Määräaikojen laskentaa koskevasta kysymyksestä on ensin aiheellista esittää alustava täsmennys. Ensimmäisestä siirtopäätöksestä nostetun kanteen lykkäävää vaikutusta ei ole tässä tarpeen käsitellä enempää, koska ennakkoratkaisukysymyksen tarkastelussa keskitytään Hasanin ensimmäisestä siirtopäätöksestä tekemän ja edelleen vireillä olevan kanteen jälkeiseen vaiheeseen. Jos kuitenkin tuleva siirtopäätös riitautettaisiin, muutoksenhaun lykkäävää vaikutusta koskevia säännöksiä olisi sovellettava ja siirron täytäntöönpanolle asetettua määräaikaa vastaavasti pidennettävä.

95.

Heti alkuun on myös todettava, että antaessaan kansainvälisen suojelun hakijoiden siirtoja koskevat säännökset unionin lainsäätäjä aikoi taata, että turvapaikanhakijoiden oikeuksia rajoitetaan vain siinä määrin kuin on ehdottomasti tarpeen, ja samalla huolehtia, että kyseisten jäsenvaltioiden viranomaisille annetaan käytännön edellytykset siirron asianmukaiselle täytäntöönpanolle. ( 36 ) Määräajat pitäisi laskea siten, että jäsenvaltiolla on käytännössä riittävästi aikaa järjestää kansainvälisen suojelun hakijan siirto vastuussa olevaan jäsenvaltioon. ( 37 ) Lainsäätäjän mukaan määräaika alkaa tällöin ajankohdasta, jolloin siirron tulevasta toteutuksesta on sovittu ja se on varmistettu ja vahvistettavina ovat enää siirron toteuttamisen menettelytavat käytännössä.

96.

Tässä yhteydessä unionin lainsäätäjä katsoi, että siirron järjestämiseen käytännössä kohtuudella tarvittava määräaika on enintään kuusi viikkoa. Määräaika on laskettava siten, että jäsenvaltioilla on tosiasiallisesti käytettävissään kuuden viikon määräaika siirron toteuttamisen käytännön menettelytapojen vahvistamiseen siitä ajankohdasta lukien, kun siirto on mahdollista. ( 38 )

97.

Dublin III ‑asetuksen 24 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaan määräaika siirtomenettelyn täytäntöönpanon aloittamiselle silloin, kun henkilö ei ole esittänyt uutta hakemusta, on kolme kuukautta siitä päivästä, jona pyynnön esittävä jäsenvaltio on tullut tietoiseksi siitä, että vastuussa on toinen jäsenvaltio. Pääasiassa kyseessä olevaan tilanteeseen sovellettuna tämä säännös tarkoittaa, että kyseinen määräaika alkaa kulua siitä, kun pyynnön esittänyt jäsenvaltio on tullut tietoiseksi siitä, että kyseinen henkilö on palannut sen alueelle.

98.

Tässä vaiheessa uusi kuuden viikon määräaika siirron toteuttamista varten alkaa mielestäni kulua siitä, kun takaisinottopyynnön vastaanottanut jäsenvaltio on suostunut pyyntöön, ( 39 ) tai tapauksen mukaan siitä, kun siirtopäätöstä koskevalla muutoksenhaulla tai sen uudelleen käsittelyllä ei ole enää lykkäävää vaikutusta, kuten tämän asetuksen 28 artiklan 3 kohdan kolmannesta alakohdasta ilmenee. Ei nimittäin ole poissuljettua, että hakija hakee muutosta uuteen siirtopäätökseen. Lisäksi lainsäätäjä täsmentää mainitun asetuksen 28 artiklassa, että siirto on toteutettava ”niin nopeasti kuin se on käytännössä mahdollista”, ( 40 ) mikä merkitsee, että ennalta on tehty päätös, että hakijan siirto pyynnön esittäneestä jäsenvaltiosta hakemuksen käsittelystä vastuussa olevaan jäsenvaltioon tapahtuu, ja ettei tähän päätökseen voida hakea muutosta. Siirrolle ei siis saa olla enää odotettavissa mitään estettä, jotta objektiivinen määräaika voisi alkaa kulua.

99.

Tämä määräaikojen laskentatapa ei estä soveltamasta moitteettomasti direktiivin 2013/32 31 artiklan 3 kohtaa, jonka mukaan kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tutkintamenettely on saatava päätökseen kuuden kuukauden määräajassa, joka alkaa sillä hetkellä, kun hakija on käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion alueella ja toimivaltainen viranomainen on ottanut hänet vastuulleen, ja näin on jo siitäkin syystä, että tämän säännöksen c alakohdassa mainitaan, että hakemuksen käsittelyn viivästyminen voi johtua muun muassa siitä, ettei hakija ole täyttänyt velvollisuuttaan ilmoittautua hakemuksensa käsittelyyn toimivaltaisille viranomaisille. Hakemusten normaalin käsittelyajan ylittäminen voidaan siis poikkeuksellisesti oikeuttaa sillä, että hakija on poistunut turvapaikkahakemuksensa käsittelystä vastuussa olevasta jäsenvaltiosta.

100.

Lisäksi on mainittava, että pyynnön saanut jäsenvaltio on velvollinen ottamaan henkilön takaisin Dublin III ‑asetuksen 18 artiklan 1 kohdan b alakohdan, 18 artiklan 2 kohdan ja 20 artiklan 5 kohdan säännösten mukaisesti, jos tämän jäsenvaltion on määräaikojen päättymisen ja uuden takaisinottopyynnön vuoksi katsottava olevan vastuussa kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä.

101.

Tässä ehdotetusta poikkeava tulkinta olisi mielestäni ristiriidassa kyseisen asetuksen sitoville ja suoraan sovellettaville säännöksille annettavan ulottuvuuden samoin kuin unionin asetuksilla olevan sitovan vaikutuksen kanssa. Tässä yhteydessä on korostettava, etteivät jäsenvaltiot voi jättää soveltamatta mainitun asetuksen merkityksellisiä säännöksiä sillä verukkeella, että kansainvälisen suojelun hakija on perusteettomasti poistunut hakemuksensa käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion alueelta sen jälkeen, kun hänet on siirretty sinne menettelyssä, jonka laillisuuden tutkinta on edelleen vireillä. Dublin III ‑asetuksen säännösten soveltaminen on nimittäin jäsenvaltioille pakollista silloinkin, kun kolmannen maan kansalainen syyllistyy oikeuden väärinkäyttöön esittämällä useita kansainvälistä suojelua koskevia hakemuksia. Tällaisella tulkinnalla pystytään parhaiten sovittamaan yhteen unionin lainsäätäjän kyseisellä asetuksella tavoittelemat päämäärät.

102.

Näiden päämäärien vastaista olisi myös se, että turvapaikanhakijoille suotaisiin mahdollisuus vaikuttaa hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämiseen antamalla heidän edelleen liikkumiselleen tai oleskelumaan valinnalleen jonkinlainen oikeusvaikutus. ( 41 ) Koska vastuussa olevan jäsenvaltion määrittäminen on lähtökohtaisesti objektiivinen menettely, siinä ei voida ottaa huomioon kyseisten henkilöiden mieltymyksiä tai toiveita, ( 42 ) mutta se ei myöskään saa johtaa siihen, ettei heidän oikeuksiaan turvata riittävästi.

103.

Suojeluhakemusten käsittelyn nopeutta koskeva tavoite, joka saavutetaan määrittämällä vastuussa oleva jäsenvaltio nopeasti, on lisäksi suhteutettava siihen, että vaikka uusien siirtojen mahdollisuus on omiaan hidastamaan hakemusten käsittelyä, sillä on hakijoihin varoittava vaikutus, joka vähentää edelleen liikkumista. ( 43 )

104.

Tässä on pidettävä etusijalla jäsenvaltioiden velvollisuutta osoittaa suojeluhakemusten käsittelyssä keskinäistä solidaarisuutta, sillä sovellettavissa säännöksissä ei ole suljettu pois mahdollisuutta ottaa turvapaikanhakija säilöön siksi aikaa kuin se on ehdottoman välttämätöntä, jotta hänen hakemuksensa voidaan käsitellä siinä jäsenvaltiossa, joka on siitä vastuussa.

105.

Edellä esitetyn perusteella on todettava, että jäsenvaltion, jonka alueella hakija on, on esitettävä takaisinottopyyntö turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastuussa olevalle jäsenvaltiolle kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun se on tullut tietoiseksi siitä, että kyseinen henkilö on sen alueella. Sen jälkeen, kun kyseisen jäsenvaltion viranomaiset ovat hiljaisesti tai nimenomaisesti suostuneet tähän pyyntöön, siirto on toteutettava kuuden viikon kuluessa taikka tarvittaessa kuuden viikon kuluessa siitä, kun siirtopäätöksestä tehty muutoksenhaku on hylätty tai kun muutoksenhaulla ei enää ole lykkäävää vaikutusta.

106.

Kun otetaan huomioon näihin kolmeen kysymykseen, joihin kansallisen tuomioistuimen esittämä ennakkoratkaisupyyntö olennaisin osin perustuu, ehdottamani vastaukset, muista Bundesverwaltungsgerichtin ennakkoratkaisupyynnössä esitetyistä hypoteeseista ei ole tarpeen lausua.

107.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Bundesverwaltungsgerichtin esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti: