1.

Käsiteltävä Conseil d’État’n (ylin hallintotuomioistuin, Ranska) esittämä ennakkoratkaisupyyntö koskee jäsenvaltioiden liikevaihtoverolainsäädännön yhdenmukaistamisesta – yhteinen arvonlisäverojärjestelmä: yhdenmukainen määräytymisperuste – 17.5.1977 annetun kuudennen neuvoston direktiivin 77/388/ETY, ( 2 ) sellaisena kuin se on muutettuna 10.4.1995 annetulla neuvoston direktiivillä 95/7/EY ( 3 ) (jäljempänä kuudes direktiivi), 5 artiklan 5 kohdan ja 6 artiklan 1 kohdan sekä yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä 28.11.2006 annetun neuvoston direktiivin 2006/112/EY ( 4 ) (jäljempänä arvonlisäverodirektiivi), jolla on korvattu 1.1.2007 lukien kuudes direktiivi, 14 artiklan 3 kohdan ja 24 artiklan 1 kohdan tulkintaa.

2.

Tämä pyyntö on esitetty oikeusriidan yhteydessä, jossa ovat vastapuolina Solar Electric Martinique SARL ja ministre des Finances et des Comptes publics (valtiovarainministeri, Ranska) ja joka koskee tälle yhtiölle 1.1.2005 ja 31.12.2007 väliseltä ajalta osoitettuja arvonlisäveron maksuunpanomääräyksiä.

3.

Aineellisen sisällön osalta käsiteltävä asia koskee lähinnä kysymystä siitä, onko aurinkosähköpaneelien ja aurinkovoimalla toimivien vedenlämmittimien toimittamista ja asentamista rakennuksen katolle tai sähkön tai kuuman veden toimittamiseksi rakennukseen pidettävä yhtenä ainoana monitahoisena liiketoimena vai useina toisistaan erotettavissa olevina liiketoimina arvonlisäverotusta varten. Tämän kysymyksen lähtökohtana on arvonlisäverojärjestelmä, joka on erilainen yhtäältä kyseessä olevien laitteiden luovutuksen ja toisaalta niiden asennuksen osalta. Aurinkosähköpaneelien ja aurinkovoimalla toimivien vedenlämmittimien toimittamista Ranskan merentakaisissa departementeissa koskee erityinen verovapautusjärjestely, kun taas näiden laitteiden asennus voisi kuulua Ranskan oikeuden mukaan kuudennen direktiivin 5 artiklan 5 kohdassa tarkoitetun ja arvonlisäverodirektiivin 14 artiklan 3 kohdassa toistetun rakennustöiden käsitteen piiriin, joita pidetään palvelujen suorituksina ja joista kannetaan 8,5 prosentin arvonlisävero.

4.

Tämän problematiikan ratkaiseminen edellyttää kuitenkin, että ensin ratkaistaan kysymys unionin tuomioistuimen toimivallasta vastata ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämään kysymykseen. Pääasian tapahtumat sijoittuvat nimittäin Martiniquelle, eli yhteen Ranskan tasavallan merentakaisista departementeista, jotka kuudennen direktiivin 3 artiklan 3 kohdan ja arvonlisäverodirektiivin 6 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaan on nimenomaisesti jätetty kyseisten direktiivien soveltamisalan ulkopuolelle.

5.

Katson kuitenkin tuonnempana selitettävistä syistä, että unionin tuomioistuimen olisi todettava, ettei sillä ole toimivaltaa vastata Conseil d’État’n esittämään kysymykseen.

6.

Kuudennen direktiivin 2 artiklan 1 kohdan mukaan arvonlisäveroa on kannettava verovelvollisen tässä ominaisuudessaan jäsenvaltion alueella suorittamasta vastikkeellisesta tavaroiden luovutuksesta ja palvelujen suorituksesta.

7.

Kuudennen direktiivin 3 artiklan, jonka otsikko on ”Alueellinen soveltamisala”, 3 kohdassa säädetään, että Ranskan tasavallan merentakaiset departementit eivät kuulu tämän jäsenvaltion alueeseen ja jäävät siis tämän direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle.

8.

Kuudennen direktiivin 5 artiklan 1 kohdassa määritellään tavaroiden luovutuksella tarkoitettavan aineellisen omaisuuden omistajalle kuuluvan määräämisvallan siirtoa.

9.

Kuudennen direktiivin 5 artiklan 5 kohdassa säädetään, että jäsenvaltiot voivat pitää tiettyjen rakennuskohteiden (ranskaksi ”travaux immobiliers” eli rakennustyöt) luovutusta saman artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna luovutuksena.

10.

Kuudennen direktiivin 6 artiklan 1 kohdan sanamuodon mukaan palvelujen suorituksella tarkoitetaan liiketointa, joka ei ole 5 artiklassa tarkoitettua tavaran luovutusta.

11.

Arvonlisäverodirektiivin 1 artiklan 2 kohdan toisessa alakohdassa säädetään, että jokaisesta liiketoimesta on suoritettava tavaran tai palvelun hinnan perusteella tähän tavaraan tai palveluun sovellettavan verokannan mukaan laskettu arvonlisävero, josta on vähennetty hinnan muodostavia eri kustannuksia välittömästi rasittavan arvonlisäveron määrä.

12.

Arvonlisäverodirektiiviä ei sen 6 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaan sovelleta Ranskan merentakaisiin departementteihin.

13.

Arvonlisäverodirektiivin 14 artiklan 3 kohta on muotoiltu samalla tavalla kuin kuudennen direktiivin 5 artiklan 5 kohta. Arvonlisäverodirektiivin 24 artiklan 1 kohdan mukaan ”palvelujen suorituksella” tarkoitetaan liiketointa, joka ei ole tavaroiden luovutus.

14.

Yleisen verolain (code général des impôts, jäljempänä CGI) 256 §:n IV momentin 1 kohdan mukaan, siinä muodossa kuin sitä sovelletaan pääasiassa kyseessä oleviin veroihin, ”rakennustöitä – – pidetään palvelujen suorituksina”, joista kannetaan arvonlisävero.

15.

Saman lain 266 §:n 1 momentin f alakohdan mukaan veron perusteena on rakennustöiden osalta sopimusten, muistioiden tai laskujen mukainen summa.

16.

CGI:n 268 bis §:ssä säädetään, että jos henkilö suorittaa samanaikaisesti liiketoimia, jotka kuuluvat useaan tämän luvun pykälissä säädettyyn ryhmään, hänen liikevaihtonsa määritetään soveltamalla näissä pykälissä vahvistettuja sääntöjä kuhunkin liiketoimien ryhmään.

17.

CGI:n 295 §:ssä säädetään seuraavaa:

– –

18.

CGI:n liitteessä IV olevan 50 duodecies §:n I kohdassa mainitaan niiden tuotteiden joukossa, joiden tuonti Guadeloupen, Martiniquen ja Réunionin departementteihin voidaan vapauttaa arvonlisäverosta, ”aurinkosähköä tuottavat puolijohdelaitteet, mukaan lukien aurinkosähkökennot, myös asennettuina moduuleiksi tai koottuina paneeleiksi”.

19.

Solar Electric Martinique harjoittaa muun muassa aurinkoenergiaan liittyvien laitteiden myyntiä ja asennusta Martiniquen departementissa. Tämä yhtiö ilmoitti 1.1.2005 ja 31.12.2007 välisenä aikana 8,5 prosentin arvonlisäveron kantamista varten aurinkosähköpaneelien ja aurinkovoimalla toimivien vedenlämmittimien asennustöistä asuinrakennusten katolle vain asennustöiden kulut. Se katsoi nimittäin, että näiden laitteiden luovutusta koski CGI:n 295 §:ssä ja tämän lain liitteessä IV olevassa 50 duodecies §:n I kohdassa säädetty vapautus.

20.

Verohallinto katsoi tarkastuksen perusteella, että aurinkosähköpaneelien ja aurinkovoimalla toimivien vedenlämmittimien asennustyöt olivat rakennustöitä ja että niihin piti näin ollen sisällyttää näiden laitteiden toimituskulut. Verohallinto oikaisi näin ollen CGI:n 266 §:n perusteella näistä liiketoimista kannettavan veron laskentapohjan.

21.

Solar Electric Martinique nosti 21.9.2010 tribunal administratif de Fort-de-Francessa (Fort-de-Francen hallintotuomioistuin, Ranska) kanteen, jossa vaadittiin kumoamaan verohallinnon sille osoittamat arvonlisäveron maksuunpanomääräykset.

22.

Koska tämä kanne sekä sitä seurannut valitus molemmat hylättiin, Solar Electric Martinique teki kassaatiovalituksen Conseil d’État’lle. Kyseinen yhtiö väittää muun muassa, että alemman oikeusasteen tuomioistuimet ovat tehneet oikeudellisen virheen katsoessaan, että yhtiön suorittamat aurinkosähköpaneelien ja aurinkovoimalla toimivien vedenlämmittimien asennustyöt muodostivat yhden ainoan liiketoimen, joka oli rakennustyön luonteinen, vaikka nämä laitteet voidaan asentaa aiheuttamatta vakavia vahinkoja kyseessä olevalla rakennukselle ja vaikka niitä ei normaalisti asenneta talojen rakentamisen yhteydessä.

23.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin esittää, että CGI:n 295 §:ssä ja tämän lain liitteessä IV olevassa 50 duodecies §:n I kohdassa mainittujen laitteiden myynti- ja asennustoimien yhteydessä kannetaan arvonlisävero vain asennustöistä aiheutuvista kuluista, ei sen sijaan näiden laitteiden hankintakuluista, elleivät nämä asennustyöt ole rakennustöitä, missä tapauksessa näistä liiketoimista kannetaan arvonlisävero koko ostajalta laskutetun hinnan arvosta.

24.

Kyseinen tuomioistuin täsmentää, että vaikka CGI:n 295 §:ää sovelletaan vain merentakaisissa departementeissa eli kuudennen direktiivin alueellisen soveltamisalan ulkopuolella, rakennustöihin liittyviä tämän lain 256 §:n säännöksiä sovelletaan myös Manner-Ranskassa ja niillä saatetaan osaksi Ranskan kansallista oikeutta kuudennen direktiivin 5 artiklan 5 kohta ja 6 artiklan 1 kohta, joiden säännökset on toistettu arvonlisäverodirektiivin 14 artiklan 3 kohdassa ja 24 artiklan 1 kohdassa.

25.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan on pyrittävä näiden direktiivien säännösten yhdenmukaiseen soveltamiseen Euroopan unionissa. Vaikka siis sen ratkaistavana oleva asia koskee liiketoimia, jotka on toteutettu näiden direktiivien alueellisen soveltamisalan ulkopuolella, tulee esiin kysymys siitä, onko aurinkosähköpaneelien ja aurinkovoimalla toimivien vedenlämmittimien myynti ja asennus rakennuksiin tai sähkön tai kuuman veden toimittamiseksi näihin rakennuksiin yksi liiketoimi, joka on luonteeltaan näissä direktiiveissä tarkoitettu rakennustyö.

26.

Tässä tilanteessa Conseil d’État on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Onko aurinkosähköpaneelien ja aurinkovoimalla toimivien vedenlämmittimien myynti ja asennus rakennuksiin tai sähkön tai kuuman veden toimittamiseksi näihin rakennuksiin yksi liiketoimi, joka on luonteeltaan [kuudennen direktiivin] 5 artiklan 5 kohdassa ja 6 artiklan 1 kohdassa, joista on tullut arvonlisäverodirektiivin 14 artiklan 3 kohta ja 24 artiklan 1 kohta, tarkoitettu rakennustyö?”

27.

Ranskan hallitus ja Euroopan komissio ovat esittäneet tästä kysymyksestä kirjallisia huomautuksia. Näiden osapuolten sekä Solar Electric Martiniquen suulliset lausumat kuultiin 9.2.2017 pidetyssä istunnossa.

28.

Kuten jäljempänä esitän, katson ensisijaisesti, että unionin tuomioistuimella ei ole toimivaltaa vastata sille esitettyyn kysymykseen. Tarkastelen aineellisesti ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämää kysymystä siis vain toissijaisesti sen tilanteen varalta, että unionin tuomioistuin ei hyväksyisi tätä ehdotusta.

29.

Kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin myöntää ja kuten olen tuonut esiin johdantosanoissani, käsiteltävän asian tapahtumat sijoittuvat ainoastaan Martiniquelle, eli yhteen Ranskan tasavallan merentakaisista departementeista, jotka on nimenomaisesti jätetty kuudennen direktiivin ja arvonlisäverodirektiivin alueellisen soveltamisalan ulkopuolelle. Pääasia jää siis unionin oikeuden merkityksellisten säännösten soveltamisalan ulkopuolelle.

30.

On totta, että unionin tuomioistuin on säännönmukaisesti katsonut, että sillä on toimivalta ratkaista unionin oikeussääntöjä koskevat ennakkoratkaisupyynnöt sellaisissa tapauksissa, joissa pääasian tosiseikat jäävät unionin oikeuden soveltamisalan ulkopuolelle mutta joissa unionin oikeussääntöjä sovelletaan kansallisen oikeuden nojalla tässä oikeudessa unionin oikeussääntöjen sisältöön tehdyn viittauksen vuoksi. ( 5 )

31.

Tässä yhteydessä unionin tuomioistuin on viimeaikaisessa oikeuskäytännössään täsmentänyt, että tilanteissa, jotka jäävät unionin oikeuden soveltamisalan ulkopuolelle, voi olla perusteltua, että se tulkitsee unionin oikeussääntöjä, kun unionin oikeussääntöjä sovelletaan kansallisen oikeuden nojalla tällaisiin tilanteisiin suoraan ja ehdottomasti, jotta voidaan taata, että mainittuja tilanteita sekä tilanteita, joihin sovelletaan unionin oikeutta, kohdellaan samalla tavoin. ( 6 )

32.

Unionin tuomioistuin joutuu näin ollen ratkaistakseen, onko se toimivaltainen vastaamaan sille esitettyyn kysymykseen, selvittämään, onko olemassa riittävän täsmällisiä tietoja, joiden avulla se voi todeta, että kansallisessa oikeudessa on tehty tällainen suora ja ehdoton viittaus unionin oikeuteen. ( 7 )

33.

Unionin tuomioistuimen nykyinen oikeuskäytäntö osoittautuu tosin varsin vaihtelevaksi niiden riittävän täsmällisten tietojen alkuperän suhteen, jotka sille on esitettävä. Unionin tuomioistuin nimittäin osoittautuu milloin taipumattomaksi, kun se vaatii pelkästään ennakkoratkaisua pyytäneeltä tuomioistuimelta tällaisia tietoja, joiden puuttuessa se toteaa, ettei ole aihetta vastata sille esitettyyn kysymykseen, ( 8 ) milloin sovittelevammaksi, kun se todetakseen itsensä toimivaltaiseksi huolimatta ennakkoratkaisupyynnössä olevista puutteista hyväksyy asianomaisten osapuolten ja erityisesti unionin tuomioistuimessa käytyyn menettelyyn osallistuvien hallitusten antamat selitykset, jotka voidaan antaa vasta unionin tuomioistuimessa pidetyssä istunnossa. ( 9 )

34.

Unionin tuomioistuin vaatii kuitenkin, että sen hallussa on riittävän täsmälliset tiedot, jotka osoittavat, että kansallisen oikeuden säännöksissä viitataan suoraan ja ehdottomasti unionin oikeuden säännöksiin tai periaatteisiin, joiden tulkintaa pyydetään, ( 10 ) erityisesti sellaisissa tilanteissa, jotka unionin lainsäätäjä on nimenomaan jättänyt unionin oikeuden soveltamisalan ulkopuolelle. ( 11 )

35.

Siitä toteamuksesta huolimatta, että pääasiassa kyseessä olevat liiketoimet jäävät kuudennen direktiivin ja arvonlisäverodirektiivin soveltamisalan ulkopuolelle ja että CGI:n 295 §:ää sovelletaan vain merentakaisissa departementeissa, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo käsiteltävässä asiassa, että kyseisten direktiivien merkitykselliset säännökset saatetaan osaksi kansallista oikeutta ”rakennustöihin” liittyvällä CGI:n 256 §:llä ja että koska tätä pykälää sovelletaan myös Manner-Ranskassa, on siis pyrittävä näiden direktiivien säännösten yhtenäiseen soveltamiseen Euroopan unionissa.

36.

Nämä selitykset eivät ole vakuuttavia.

37.

Korostan aivan aluksi, että ennakkoratkaisupyyntö on esitetty siksi, että merentakaisten departementtien osalta, joihin kuudetta direktiiviä ja arvonlisäverodirektiiviä ei sovelleta, on olemassa erityissäännöksiä, eli CGI:n 295 § sekä tämän lain liitteessä IV olevan 50 duodecies §:n I kohta, joissa säädetään aurinkosähköpaneelien ja aurinkovoimalla toimivien vedenlämmittimien luovutuksen vapauttamisesta arvonlisäverosta.

38.

Nimenomaan tämän vapautuksen yhteydessä ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle on tärkeää tietää, onko näitä kahta liiketointa, jotka aurinkosähköpaneelien sekä aurinkovoimalla toimivien vedenlämmittimien toimittaminen yhtäältä ja asennus toisaalta muodostavat, pidettävä erillisinä ja itsenäisinä, missä tapauksessa arvonlisävero olisi suoritettava ainoastaan asennustyöstä ja toimittaminen olisi vapautettu verosta. Jos näitä molempia liiketoimia on sitä vastoin pidettävä yhtenä ainoana liiketoimena, joka ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan voitaisiin luokitella sellaiseksi ainoastaan, jos kyseessä olevien laitteiden asennustyö luokitellaan ”rakennustyöksi”, veroa kannettaisiin myös mainittujen laitteiden luovutuksesta.

39.

On kuitenkin selvää, ettei CGI:n 295 §:ssä tehdä mitään suoraa ja ehdotonta viittausta kuudennen direktiivin ja arvonlisäverodirektiivin säännöksiin. Tässä pykälässä myönnetään nimittäin erityinen vapautusjärjestely merentakaisissa departementeissa, jotka jäävät kyseisten direktiivien soveltamisalan ulkopuolelle, toteutetuille tavaroiden luovutuksille, eikä tällaisesta järjestelystä säädetä näissä direktiiveissä.

40.

Tämän jälkeen ”rakennustöiden” käsitteeseen liittyvän problematiikan osalta on tärkeää muistuttaa, että kuudennen direktiivin 5 artiklan 5 kohdassa, josta on tullut arvonlisäverodirektiivin 14 artiklan 3 kohta, annetaan jäsenvaltioille mahdollisuus pitää tiettyjen rakennustöiden suoritusta tavaroiden luovutuksena.

41.

Kuten komissio on huomautuksissaan muistuttanut, CGI:n 256 §:n IV momentin 1 kohdasta kuitenkin seuraa, että rakennustöitä ei pidetä tavaroiden luovutuksina vaan palvelujen suorituksina, mikä tarkoittaa, että Ranskan tasavalta ei ole käyttänyt hyödykseen mahdollisuutta, jonka kuudennen direktiivin 5 artiklan 5 kohta ja sen jälkeen arvonlisäverodirektiivin 14 artiklan 3 kohta sille antoi, kuten Ranskan hallitus on vahvistanut vastauksena unionin tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin. Näissä olosuhteissa ei voida tietenkään katsoa, että CGI:n 256 §:n IV momentin 1 kohdassa viitataan suoraan ja ehdottomasti kyseisten direktiivien edellä mainittuihin säännöksiin.

42.

Koska Ranska ei ole käyttänyt kuudennen direktiivin 5 artiklan 5 kohdassa ja arvonlisäverodirektiivin 14 artiklan 3 kohdassa annettua mahdollisuutta, CGI:n 256 §:n IV momentin 1 kohdassa tarkoitetut rakennustyöt kuuluvat tosin a contrario ja implisiittisesti kuudennen direktiivin 6 artiklan 1 kohdan ja arvonlisäverodirektiivin 24 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan, sillä näissä molemmissa täsmennetään viittaamatta ”rakennustöiden” käsitteeseen, että ”palvelujen suorituksella” tarkoitetaan liiketointa, joka ei ole tavaroiden luovutus. ( 12 )

43.

Tällainen a contrario ja implisiittinen päättely ei kuitenkaan vastaa millään tavalla suoraa ja ehdotonta viittausta CGI:n 256 §:n IV momentin 1 kohdassa kyseisten direktiivien mainittuihin säännöksiin. CGI:n 256 §:n IV momentin 1 kohta on mielestäni päinvastoin osoitus siitä, että Ranska on kieltäytynyt käyttämästä kuudennen direktiivin 5 artiklan 5 kohdassa ja arvonlisäverodirektiivin 14 artiklan 3 kohdassa myönnettyä mahdollisuutta sekä mainittujen direktiivien alueellisen soveltamisalan puitteissa että tämän soveltamisalan ulkopuolella.

44.

Kuten komissio on perustellusti huomauttanut, jos Ranska olisi käyttänyt kuudennen direktiivin 5 artiklan 5 kohdassa (ja arvonlisäverodirektiivin 14 artiklan 3 kohdassa) säädettyä mahdollisuutta ja luokitellut rakennustyöt tavaroiden luovutuksiksi, ennakkoratkaisukysymys ei olisi noussut esiin asian käsittelyssä, koska CGI:n 295 §:n perusteella merentakaisiin departementteihin sovellettavan erityisjärjestelyn nojalla aurinkosähköpaneelien ja aurinkovoimalla toimivien vedenlämmittimien asennus, jonka ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin luokittelee rakennustyöksi, olisi sellaisenaan vapautettu arvonlisäverosta mainituissa departementeissa kyseisten laitteiden luovutuksen ja maahantuonnin tapaan.

45.

Loppujen lopuksi ennakkoratkaisukysymyksen esittämiseen ovat yhdessä johtaneet yhtäältä Ranskan kieltäytyminen käyttämästä kuudennen direktiivin 5 artiklan 5 kohdassa (ja arvonlisäverodirektiivin 14 artiklan 3 kohdassa) säädettyä mahdollisuutta ja toisaalta Ranskan merentakaisten departementtien hyväksi säädetyn sellaisen vapautuksen soveltaminen, josta voidaan säätää Ranskan oikeudessa vain sillä perusteella, että itse kyseiset departementit on jätetty nimenomaisesti mainittujen direktiivien soveltamisalan ulkopuolelle. ( 13 )

46.

Tästä seuraa, ettei unionin tuomioistuimella selvästikään ole käytettävissään tietoja, joiden avulla se voisi todeta, että Ranskan oikeudessa viitataan suoraan ja ehdottomasti kuudennen direktiivin ja arvonlisäverodirektiivin säännöksiin, joita ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyytää tulkitsemaan.

47.

Tätä päätelmää ei kumoa ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen argumentti, jonka mukaan olisi olemassa intressi antaa yhtenäinen tulkinta kuudennen direktiivin 5 artiklan 5 kohdassa ja arvonlisäverodirektiivin 14 artiklan 3 kohdassa tarkoitetulle rakennustöiden käsitteelle.

48.

Vaikka oletettaisiin, että tämän ilmaisun tulkinta olisi pääasian ratkaisemisen kannalta todella olennainen, ( 14 ) on nimittäin niin, että kun unionin lainsäätäjä toteaa yksiselitteisesti, että sen antamaa oikeussääntöä ei sovelleta tiettyihin tilanteisiin, se luopuu ainakin siihen saakka, kunnes päätetään mahdollisten uusien unionin säännösten antamisesta, pyrkimyksestään oikeussääntöjen yhdenmukaiseen tulkintaan ja soveltamiseen tällaisissa soveltamisalan ulkopuolelle jätetyissä tilanteissa, kuten unionin tuomioistuin on täsmentänyt 18.10.2012 annetussa tuomiossa Nolan (C‑583/10, EU:C:2012:638, 55 kohta).

49.

Se, mikä oli asianmukaista 18.10.2012 annettuun tuomioon Nolan (C‑583/10, EU:C:2012:638, 55 kohta) johtaneessa asiassa, joka koski nimenomaista jättämistä direktiivin aineellisen soveltamisalan ulkopuolelle, on mielestäni aivan yhtä asianmukaista silloin, kun tilanteessa on kysymys nimenomaisesta jättämisestä kuudennen direktiivin ja arvonlisäverodirektiivin alueellisen soveltamisalan ulkopuolelle.

50.

Vaikka tämä oikeuskäytäntö voikin näyttää suhteellisen tiukalta sen yhteistyön henkeen nähden, joka vallitsee SEUT 267 artiklassa määrätyssä menettelyssä, se perustuu pääasiallisesti lainsäätäjän ja unionin tuomioistuinten välisen toimivallan jaon noudattamiseen. Niinpä se seikka, että arvonlisäveroa sovelletaan Ranskan merentakaisissa departementeissa, ei tarkoita millään tavalla sitä, että unionin tuomioistuimella olisi toimivalta pelkästään kansallisen tuomioistuimen tahdosta – olipa se miten vilpitön tahansa – tulkita kuudenteen direktiiviin ja arvonlisäverodirektiiviin sisältyviä unionin oikeuden käsitteitä tilanteessa, jossa unionin lainsäätäjä on nimenomaan jättänyt kyseiset departementit näiden direktiivien soveltamisalan ulkopuolelle ja jossa lisäksi unionin tuomioistuin ei voi minkään seikan perusteella varmistua, että Ranskan oikeudessa viitataan suoraan ja ehdottomasti näiden direktiivien säännöksiin, joiden tulkintaa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyytää. Jos unionin tuomioistuimen olisi vastattava kaikkiin ennakkoratkaisukysymyksiin, jotka koskevat arvonlisäveroa, pelkästään siitä syystä, että tätä veroa sovelletaan Ranskan merentakaisissa departementeissa, se toimisi vastoin unionin lainsäätäjän nimenomaista päätöstä jättää nämä departementit kuudennella direktiivillä ja arvonlisäverodirektiivillä käyttöön otetun yhteisen arvonlisäverojärjestelmän soveltamisalan ulkopuolelle.

51.

Se seikka, että ennakkoratkaisupyynnön on esittänyt ylimmän oikeusasteen tuomioistuin, ei myöskään muuta tätä analyysiä. Unionin tuomioistuin on nimittäin jo kieltäytynyt vastaamasta sellaisten tuomioistuinten esittämiin kysymyksiin, joiden ratkaisuihin ei ollut kansallisen oikeuden mukaan mahdollista hakea tuomioistuimessa muutosta, sen oikeuskäytännön mukaisesti, joka aloitettiin 21.12.2011 annetulla tuomiolla Cicala (C‑482/10, EU:C:2011:868) ja 18.10.2012 annetulla tuomiolla Nolan (C‑583/10, EU:C:2012:638). ( 15 )

52.

Tässä tilanteessa ehdotan, että unionin tuomioistuin toteaa, ettei sillä ole toimivaltaa vastata ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämään ennakkoratkaisukysymykseen.

53.

Näin ollen, kuten olen jo täsmentänyt, tarkastelen esitettyä kysymystä vain toissijaisesti.

54.

Kuten olen jo tuonut esiin, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii lähinnä sitä, ovatko aurinkosähköpaneelien ja aurinkovoimalla toimivien vedenlämmittimien toimittaminen yhtäältä ja näiden laitteiden asennus rakennuksen katolle tai sähkön tai kuuman veden toimittamiseksi tähän rakennukseen toisaalta yksi monitahoinen liiketoimi, joka koostuu useista osatekijöistä, vai onko niitä pidettävä täysin toisistaan erotettavissa olevina.

55.

Asiakirjoista ilmenee, että Conseil d’État’n oikeuskäytännön mukaisesti ( 16 ) liiketoimia voitaisiin pitää luonteeltaan yhtenä ainoana liiketoimena ainoastaan, jos kyseessä olevien laitteiden asennus luokitellaan rakennustyöksi, toisin sanoen, jos se myötävaikuttaa suoraan rakennuksen rakentamiseen.

56.

Siitä, onko kyseessä yksi ainoa liiketoimi vai kaksi erillistä liiketoimea, on tärkeää muistuttaa, että arvonlisäverotuksen alalla sovellettavassa unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä on katsottu sekä kuudennen direktiivin että arvonlisäverodirektiivin osalta, että jokaista liiketoimea on tavallisesti pidettävä erillisenä ja itsenäisenä. ( 17 )

57.

Tästä periaatteellisesta säännöstä on kaksi poikkeusta.

58.

Ensinnäkin kyse on yhdestä ainoasta liiketoimesta, kun verovelvollisen tarjoamat kaksi osatekijää tai toimintoa tai sitä useammat osatekijät tai toiminnot liittyvät niin läheisesti yhteen, että ne muodostavat objektiivisesti tarkasteltuna yhden jakamattoman taloudellisen suorituksen, jonka paloittelu osiin olisi keinotekoista. ( 18 )

59.

Toiseksi yhden ainoan liiketoimen on myös todettava olevan kyseessä, kun yksi suoritus muodostaa pääasiallisen suorituksen ja yhden tai useamman muun suorituksen on katsottava olevan liitännäinen suoritus tai liitännäisiä suorituksia, joita kohdellaan verotuksessa siten samoin kuin pääasiallista suoritusta. Suoritusta on pidettävä pääasialliselle suoritukselle liitännäisenä etenkin silloin, kun se ei ole asiakaskunnan kannalta tavoite sinällään vaan keino nauttia toimijan tarjoamasta pääasiallisesta palvelusta parhaissa olosuhteissa. ( 19 )

60.

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä seuraa myös, että sen määrittämiseksi, ovatko suoritetut palvelut yksi suoritus arvonlisäveroa varten, on tärkeää selvittää kyseisen liiketoimen luonteenomaiset osatekijät, ( 20 ) kun otetaan huomioon, että SEUT 267 artiklan mukaisen yhteistyön puitteissa kansallisten tuomioistuinten tehtävä on päättää, tekeekö verovelvollinen yksittäistapauksessa yhden ainoan suorituksen vai useita suorituksia, ja arvioida tämän osalta lopullisesti tosiseikkoja. Unionin tuomioistuimen tulee esittää näille tuomioistuimille kaikki unionin oikeuden tulkintaan liittyvät seikat, jotka saattavat olla hyödyllisiä niiden ratkaistessa käsiteltävänään olevaa asiaa. ( 21 )

61.

Käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toimittamien tietojen vähäisyydestä huolimatta on selvää, että Solar Electric Martiniquen asiakkaidensa kanssa tekemät sopimukset koskevat sekä tavaroiden luovutusta että näiden tavaroiden asennusta niiden käyttämiseksi sähköntuotantoon tai kuuman veden toimittamiseen joko rakennukseen, johon kyseiset laitteet on asennettu, tai jälleenmyyntiin. ( 22 )

62.

Tämä toteamus johtaa Ranskan hallituksen 29.3.2007 annetun tuomion Aktiebolaget NN (C‑111/05, EU:C:2007:195) mukaisesti luokittelemaan molemmat liiketoimet yhdeksi monivaiheiseksi suoritukseksi. Ranskan hallituksen mukaan – aivan kuten tuomioon Aktiebolaget NN johtaneessa asiassa – toimitettujen laitteiden asennus näytti nimittäin tarpeelliselta Solar Electric Martiniquen tekemien sopimusten tavoitteen toteuttamiseksi, koska pelkkä aurinkosähköpaneelien ja aurinkovoimalla toimivien vedenlämmittimien toimitus ei mahdollistanut niiden käyttöä.

63.

Ranskan hallituksen suorittama tulkinta 29.3.2007 annetusta tuomiosta Aktiebolaget NN (C‑111/05, EU:C:2007:195) on mielestäni jossain määrin yksipuolinen.

64.

Muistutan, että kyseisessä asiassa yhteisöjen tuomioistuimelta tiedusteltiin muun muassa siitä kysymyksestä, oliko merenalaisen valokaapelin toimittamisen ja asentamisen katsottava muodostavan arvonlisäveroon nähden yhden yhtenäisen liiketoimen – tätä näkemystä tukivat kansallinen tuomioistuin ja kaikki huomautuksia esittäneet osapuolet. Yhteisöjen tuomioistuin hyväksyi tämän tuomioistuimen ja näiden osapuolten puoltaman näkemyksen täsmentäen tuomionsa 24 ja 25 kohdassa, että kyseessä olevan sopimuksen tarkoituksena oli asentamisen päättymisen ja käyttöönottoa koskevien kokeiden suorittamisen jälkeen luovuttaa asennettu ja toimintakuntoinen kaapeli, minkä perusteella oli mahdollista päätellä, että kaikki osatekijät, joista pääasiassa kyseessä oleva liiketoimi koostui, näyttivät tarpeellisilta sen toteuttamiseksi ja liittyivät läheisesti yhteen. Tämä tuomion 33 kohdassa toistettu ja mielestäni ratkaiseva täsmennys, joka koskee kaapelin omistusoikeuden siirtymisajankohtaa, toisin sanoen sen mukaan, toteutuuko tämä siirto ennen kyseisen kaapelin asentamista ja käyttöönottoa koskevia kokeita vai sen jälkeen, heijastaa epäilemättä julkisasiamies Léger’n ratkaisuehdotusta Aktiebolaget NN (C‑111/05, EU:C:2006:575). Julkisasiamies Léger nimittäin korosti ratkaisuehdotuksensa 45 kohdassa, että kun otetaan huomioon se, että kaapeliin kohdistuvan määräämisvallan siirto tapahtuu vasta asentamisen ja toimintakokeiden jälkeen, ei olisi mainitun liiketoimen taloudellisen todellisuuden mukaista katsoa, että rakennuttaja saisi ensin merenalaisen valokaapelin ja sen jälkeen sen asentamiseen liittyvien palvelujen suoritukset.

65.

Päinvastoin kuin Ranskan hallitus väittää, 29.3.2007 annetusta tuomiosta Aktiebolaget NN (C‑111/05, EU:C:2007:195) ei siis voida päätellä, että tavaran luovutus ja sen myöhempi asennus saman verovelvollisen toimesta muodostavat arvonlisäveroon nähden yhden monitahoisen liiketoimen pelkästään siitä syystä, että asennus on tarpeellinen kyseisen tavaran toiminnan varmistamiseksi. Vaikka asennustyö on aina tarpeellinen, yhteisöjen tuomioistuin on päätynyt siihen, että kyseessä on yksi monitahoinen liiketoimi, pelkästään sen vuoksi, että kaapelin luovutus, toisin sanoen kyseisen omaisuuden omistusoikeuden siirto, tapahtui vasta asennustyön jälkeen.

66.

Tästä seuraa, että ennen kuin aurinkosähköpaneelien ja aurinkovoimalla toimivien vedenlämmittimien toimittaminen ja asennus voidaan luokitella yhden monitahoisen liiketoimen osatekijöiksi arvonlisäveroa varten, ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen olisi mielestäni ennen kaikkea selvitettävä, mistä ajankohdasta lukien omistusoikeuden siirto Solar Electric Martinique ‑yhtiön asiakkaille toteutuu, eli ennen näiden laitteiden asennusta ja käyttöönottoa vai sen jälkeen.

67.

Jos aurinkosähköpaneelien ja aurinkovoimalla toimivien vedenlämmittimien omistusoikeuden siirto toteutuu niiden asentamisen ja käyttöönoton jälkeen, katson, että tuomion Aktiebolaget NN (C‑111/05, EU:C:2007:195) taustalla olevan tilanteen tapaan voitaisiin todeta, että kyseessä on yksi monitahoinen liiketoimi.

68.

Päinvastaisessa tapauksessa liiketoimia olisi mielestäni pidettävä toisistaan riippumattomina ja jokaiseen liiketoimeen olisi siis sovellettava sille ominaisia sääntöjä siten, että aurinkosähköpaneelien ja aurinkovoimalla toimivien vedenlämmittimien toimittaminen on vapautettu arvonlisäverosta, kun taas arvonlisävero olisi kannettava kyseisten laitteiden asennuksesta.

69.

Siltä osin kuin ennakkoratkaisupyynnöstä ei ilmene, että tällainen tarkastelu olisi suoritettu, ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on arvioitava, kumpi näistä kahdesta tilanteesta on merkityksellinen pääasiassa.

70.

Tämän ratkaisuehdotuksen 67 kohdassa tarkoitettua oletusta, jonka mukaan molempia liiketoimia voitaisiin pitää yhden monitahoisen liiketoimen osatekijöinä ja jota ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin näyttää esittämänsä kysymyksen sanamuodon perusteella suosivan, ei saata kyseenalaiseksi se seikka, että toisissa olosuhteissa eri verovelvolliset voivat toteuttaa nämä liiketoimet.

71.

Yhtäältä ja yleisesti se, että yhtenä kokonaisuutena pidettävän monitahoisen suorituksen osatekijöitä on mahdollista suorittaa erikseen toisissa olosuhteissa, kuuluu nimittäin olennaisesti yhden ainoan monitahoisen liiketoimen käsitteeseen. ( 23 )

72.

Toisaalta on niin, että jos asiakas päättää kääntyä kahden eri verovelvollisen puoleen pääasiassa kyseessä olevien laitteiden toimittamisen ja asentamisen osalta, näiden laitteiden omistusoikeus on siirtynyt asiakkaalle jo ensimmäisen liiketoimen jälkeen, ja asentaminen toteutetaan siis laitteille, jotka eivät kuulu ne toimittaneelle verovelvolliselle vaan viimeksi mainitun asiakkaalle.

73.

Molempien liiketoimien luokittelu yhden monitahoisen liiketoimen osatekijöiksi ei kuitenkaan tarkoita – päinvastoin kuin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin näyttää edellyttävän –, että tämä liiketoimi on luonteeltaan ”palvelujen suoritus”, tässä tapauksessa ”rakennustöiden” suoritus, pikemmin kuin kuudennessa direktiivissä ja arvonlisäverodirektiivissä tarkoitettu ”tavaroiden luovutus”.

74.

Sen ratkaisemiseksi, onko yhden yhtenäisen monivaiheisen liiketoimen suoritusta pidettävä ”tavaroiden luovutuksena” vai ”palveluiden suorituksena”, on nimittäin yksilöitävä kaikkein merkittävimmät liiketoimen osatekijät. ( 24 )

75.

Oikeuskäytännön mukaan hallitseva osatekijä on määritettävä keskivertokuluttajan näkökulman perusteella siten, että kokonaisarvioinnissa otetaan huomioon palvelujen suoritusten osien laadullinen eikä pelkästään määrällinen merkitys suhteessa tavaroiden luovuttamisen osien merkitykseen. ( 25 ) Kysymys on siis monitahoisesta arvioinnista, jonka on lähtökohtaisesti perustuttava tapauskohtaiseen arviointiin. ( 26 )

76.

SEUT 267 artiklan mukaisen unionin tuomioistuimen ja kansallisten tuomioistuinten välisen toimivallan jaon yhteydessä tällaisen arvioinnin suorittaminen kuuluu tietenkin ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle.

77.

Tästä huolimatta katson, että tuomiosta Aktiebolaget NN (C‑111/05, EU:C:2007:195) voidaan saada joitakin hyödyllisiä neuvoja.

78.

Yhteisöjen tuomioistuin totesi kyseisen tuomion 40 kohdassa kansallisen tuomioistuimen sille toimittamien tietojen tarkastelun päätteeksi, että monivaiheista liiketointa, joka koski sekä valokaapelin toimittamista että tämän kaapelin asentamista, oli pidettävä kuudennen direktiivin 5 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna ”tavaroiden luovutuksena”, koska kaapeli siirrettiin asiakkaalle, koska sen hinta edusti selvästi suurinta osaa mainitun liiketoimen kokonaiskustannuksista ja koska toimittajan palvelut rajoittuivat kaapelin asentamiseen ilman, että kaapelin luonnetta muutettiin tai että se sovitettiin asiakkaan erityisiin tarpeisiin.

79.

On kiinnostavaa todeta, että yhteisöjen tuomioistuin luonnehti tämän monitahoisen liiketoimen ”tavaroiden luovutukseksi” ei ainoastaan siitä huolimatta, että kaapelin asentaminen vaati monimutkaisten teknisten menettelytapojen toteuttamista ja edellytti erityisen laitteiston käyttöä ja erityistä ammattitaitoa, ( 27 ) vaan myös siitä huolimatta, että kaapeli irtaimena omaisuutena oli asennettava maaperään upottamalla, mikä saattoi ensi arviolta viitata siihen, että liiketoimi voi pikemminkin kuulua ”rakennustöiden” käsitteen piiriin ja olla siis lähtökohtaisesti luokiteltavissa kuudennen direktiivin 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi ”palvelujen suoritukseksi”. ( 28 )

80.

Yhteisöjen tuomioistuin katsoi nimittäin, että siltä osin kuin liiketoimi ei kuudennen direktiivin mukaan lakkaa irtaimen omaisuuden asentamisen vuoksi olemasta ”tavaroiden luovutus”, se seikka, että asentamisen ominaispiirteenä on kyseisen irtaimen omaisuuden upottaminen maaperään, ei voinut johtaa siihen, että liiketoimi luokiteltaisiin välttämättä kuudennen direktiivin 5 artiklan 5 kohdassa tarkoitetuksi rakennustöiden suoritukseksi ( 29 ) ja näin ollen lähtökohtaisesti palvelujen suoritukseksi.

81.

Viimeksi mainitun seikan osalta yhteisöjen tuomioistuimen päättelyä tukee mielestäni julkisasiamies Léger’n ratkaisuehdotuksensa Aktiebolaget NN (C‑111/05, EU:C:2006:575) 52 kohdassa esittämä huomautus, jonka mukaan kuudennen direktiivin 5 artiklan 5 kohdassa ei toisteta toisen neuvoston direktiivin 67/228/ETY 5 artiklan 2 kohdan e alakohdassa ( 30 ) ollutta mainintaa, jonka mukaan irtaimen esineen liittäminen kiinteään esineeseen rinnastetaan rakennustyöhön.

82.

Käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei ole toimittanut juuri mitään tietoa kyseessä olevista laitteista eikä niiden asennustavoista, vaikka – kuten komissio on perustellusti korostanut – aurinkosähköpaneelien osalta on kyse hyvin moninaisista tilanteista, mitä tulee niiden malliin, kokoon ja painoon sekä niiden asennustapoihin, joita ovat sisällyttäminen rakennuksen kattoon, pelkkä asentaminen kiskoon tai kehikkoon (pinta-asennukseksi kutsuttu menetelmä) ja jopa asentaminen pelkästään maaperään. Lisäksi näillä laitteilla tuotettu sähkö voidaan milloin myydä sähkön siirtoverkosta vastaavalle toimijalle, milloin toimittaa rakennukseen, johon laitteet on asennettu, tai jopa osoittaa molempiin tarkoituksiin. Sitä paitsi, kuten komissio on myös huomauttanut, kysymyksessä on kehittyvä ala, jolla teknologian kehitys on nopeaa.

83.

Vastauksena unionin tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin Solar Electric Martinique täsmensi, että pääasiassa kyseessä olevien aurinkosähköpaneelien paino on 9–19 kg kulloisenkin mallin mukaan ja ne ovat kooltaan pieniä. Ne asennetaan pinta-asennuksena katolle, toisin sanoen sisällyttämättä niitä siihen ja siis muuttamatta tai purkamatta katon muodostavia osia. Tämä asennusmenetelmä ei vaadi erityistä teknisyyttä tai ammattitaitoa eikä ole kallis. Paneelit voidaan siten asentaa ja tarvittaessa purkaa helposti ja nopeasti.

84.

Kun otetaan huomioon seikat, joihin yhteisöjen tuomioistuin nojautui 29.3.2007 annetussa tuomiossa Aktiebolaget NN (C‑111/05, EU:C:2007:195, 40 kohta) todetessaan, että valokaapelien toimittaminen muodosti hallitsevan liiketoimen, minkä seurauksena tässä asiassa kyseessä oleva monitahoinen liiketoimi oli luokiteltava tavaroiden luovutukseksi, minusta näyttää siltä, että Solar Electric Martiniquen esiin tuomien ominaispiirteiden olisi johdettava samaan päätelmään, jollei ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen suorittamasta selvityksestä muuta johdu. Aurinkosähköpaneelien asentaminen pinta-asennuksena ei nimittäin näytä millään tavalla muodostavan selvästi suurinta osaa yhden monitahoisen liiketoimen kokonaiskustannuksista, koska toimittajan palvelut näyttävät rajoittuvan näiden paneelien asentamiseen niiden luonnetta muuttamatta ja mukauttamatta niitä asiakkaan erityisiin tarpeisiin. Lisäksi aurinkosähköpaneelien asennus on nopeaa ja teknisesti helppoa päinvastoin kuin valokaapelin asennus, josta oli kysymys 29.3.2007 annettuun tuomioon Aktiebolaget NN (C‑111/05, EU:C:2007:195) johtaneessa asiassa, mikä mielestäni oikeuttaa sitäkin suuremmalla syyllä katsomaan, että näiden tavaroiden toimittaminen muodostaa yhden monitahoisen liiketoimen hallitsevan osatekijän.

85.

Ei vaikuta siltä, että erilainen arviointi olisi tarpeen aurinkovoimalla toimivien vedenlämmittimien toimittamisen ja asentamisen suhteen.

86.

Jos ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin vahvistaisi tämän ratkaisuehdotuksen 67 kohdassa esitetyn oletuksen ja jos se toteaisi myös, että Solar Electric Martiniquen toteuttamilla liiketoimilla on edellä 84 kohdassa kuvatut ominaispiirteet, tavaroiden luovutusta koskevaa verosäännöstä olisi silloin sovellettava yhteen monitahoiseen liiketoimeen kokonaisuudessaan. Näin ollen tämä liiketoimi olisi vapautettava arvonlisäverosta merentakaisiin departementteihin CGI:n 295 artiklan nojalla sovellettavan erityisen verojärjestelyn mukaisesti.

87.

Lisäksi totean, että päinvastoin kuin Ranskan hallitus on väittänyt unionin tuomioistuimessa, Solar Electric Martiniquen toimittamien ja asentamien laitteiden kaltaisilla laitteilla tuotetun sähkön ja kuuman veden käyttötarkoituksella ei ole mielestäni välitöntä merkitystä luokiteltaessa yksi monitahoinen liiketoimi tavaroiden luovutukseksi tai palvelujen suoritukseksi arvonlisäverotuksessa. Nimittäin, kuten unionin tuomioistuimessa käydyt keskustelut ovat havainnollistaneet, tällaisen kriteerin huomioon ottaminen erityisesti aurinkosähköpaneelien osalta johtaisi huomattavaan oikeudelliseen epävarmuuteen sekä taloudellisten toimijoiden että niiden asiakkaiden suhteen erityisesti silloin, kun tuotetulla sähköllä on eri käyttötarkoituksia tai käyttötarkoitusta muutetaan sopimuksen voimassaolon aikana. Mielestäni pikemminkin asennuksen laadullinen merkitys suhteessa laitteiden toimittamiseen – erityisesti ensiksi mainitun hinta suhteessa toiseksi mainittuun, mikä sisältää käytetyn asennustavan, sekä näiden laitteiden mukauttaminen asiakkaiden erityisiin tarpeisiin – voisi muuttaa hallitsevaa osatekijää koskevan kriteerin analyysiä yhden monitahoisen liiketoimen kokonaisarvioinnissa. ( 31 )

88.

Näiden näkökohtien perusteella on ilmeistä, ettei ole tarpeen tulkita kuudennen direktiivin 5 artiklan 5 kohdassa ja arvonlisäverodirektiivin 14 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua ilmaisua ”rakennustyöt”.

89.

Tämän toteamuksen perusteella ensisijainen ehdotukseni, jonka mukaan Conseil d’État’n esittämään ennakkoratkaisukysymykseen ei ole aihetta vastata, on vieläkin perustellumpi.

90.

Jos unionin tuomioistuin kuitenkin katsoisi, että kuudennen direktiivin 5 artiklan 5 kohdassa ja arvonlisäverodirektiivin 14 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua ilmaisua ”rakennustyöt” on tulkittava, olisi mielestäni tärkeää aivan aluksi palauttaa mieleen, että koska tätä ilmaisua ei määritellä mainituissa artikloissa, sen merkityssisältö ja ulottuvuus on määritettävä ottamalla huomioon se yleinen asiayhteys, jossa sitä käytetään, ja sen tavanomainen merkitys yleiskielessä. ( 32 )

91.

Yleiskielessä tämä ilmaisu kattaa kaikki työt, jotka koskevat kiinteää omaisuutta, kuten rakennuksen rakennus-, purku-, muutos-, kunnostus- ja saneeraustyöt.

92.

Sen kysymyksen yhteydessä, onko irtaimen esineen asentaminen kiinteistöön sisällytettävä rakennustöiden käsitteeseen, on mielestäni otettava huomioon se seikka, että neuvosto ei ole kuudetta direktiiviä eikä myöhemmin arvonlisäverodirektiiviä antaessaan hyväksynyt komission alkuperäistä 29.6.1973 esitettyä ehdotusta, ( 33 ) jonka mukaan irtaimen esineen liittämistä kiinteään esineeseen ja varsinkin kaikkia asennustöitä on pidettävä rakennustöinä.

93.

Tosin arvonlisäverodirektiivin perusteella täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 282/2011 muuttamisesta palvelujen suorituspaikan osalta 7.10.2013 annetussa neuvoston asetuksessa (EU) N:o 1042/2013 ( 34 ) säädetään 13 b artiklan lisäämisestä ensiksi mainitun asetuksen tekstiin niin, että siinä säädettäisiin, että arvonlisäverodirektiiviä sovellettaessa ”kiinteänä omaisuutena” pidetään ”rakennukseen tai rakennelmaan asennettua ja siihen kiinteästi kuuluvaa osaa, jota ilman rakennus tai rakennelma on puutteellinen, kuten ovet, ikkunat, katot, portaikot ja hissit”.

94.

Vaikka oletettaisiin tämän määritelmän tarkoittavan sitä, että arvonlisäverodirektiivin 14 artiklan 3 kohdassa tarkoitettu ilmaisu ”rakennustyöt” käsittää vastedes sellaisen osan asennuksen, josta on kysymys yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annetun direktiivin 2006/112/EY täytäntöönpanotoimenpiteistä 15.3.2011 annetun asetuksen N:o 282/2011, ( 35 ) sellaisena kuin se on muutettuna, 13 b artiklassa, on kuitenkin tärkeää korostaa, että viimeksi mainittu tuli asetuksen N:o 1042/2013 3 artiklan mukaisesti voimaan vasta 1.1.2017. Näin ollen sen lisäksi, että tätä säädöstä ei sovelleta merentakaisiin departementteihin, sitä ei joka tapauksessa voida soveltaa pääasian tosiseikkojen tapahtuma-aikaan.

95.

Päättelen tästä, ettei mikään kuudennen direktiivin 5 artiklan 5 kohtaan ja arvonlisäverodirektiivin 14 artiklan 3 kohtaan perustuva seikka viittaa pääasian tosiseikkojen tapahtuma-aikaan siihen, että irtaimen esineen, kuten pääasiassa kyseessä olevan kaltaisen aurinkosähköpaneelin tai aurinkovoimalla toimivan vedenlämmittimen, asentaminen rakennukseen olisi rakennustyö.

96.

Tässä ratkaisuehdotuksessa ensisijaisesti esitettyjen seikkojen perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin toteaa, ettei sillä ole toimivaltaa vastata Conseil d’État’n esittämään ennakkoratkaisukysymykseen.