27.7.2015   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 245/30

Kanne 14.4.2015 – Icap ym. v. komissio

(Asia T-180/15)

(2015/C 245/37)

Oikeudenkäyntikieli: englanti

Asianosaiset

Kantajat: Icap plc (Lontoo, Yhdistynyt kuningaskunta), Icap Management Services Ltd (Lontoo) ja Icap New Zealand Ltd (Wellington, Uusi-Seelanti) (edustajat: asianajajat C. Riis-Madsen ja S. Frank)

Vastaaja: Euroopan komissio

Vaatimukset

Kantajat vaativat unionin yleistä tuomioistuinta

—

kumoamaan kokonaan tai osittain komission 4.2.2015 antaman päätöksen asiassa AT.39861 – Yen Interest Rate Derivatives – C(2015) 432 final

—

toissijaisesti kumoamaan määrätyn sakon tai alentamaan sen määrää

—

velvoittamaan joka tapauksessa vastaaja korvaamaan kantajien oikeudenkäyntikulut ja muut kulut asiassa

—

toteuttamaan muut asianmukaisiksi katsomansa toimenpiteet.

Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut

Kanteensa tueksi kantajat vetoavat kuuteen kanneperusteeseen.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, jonka mukaan komissio teki tosiseikkoja koskevia ja oikeudellisia virheitä, kun se katsoi, että pankit harjoittivat toimintaa, jonka ”tarkoituksena” oli kilpailun rajoittaminen ja/tai vääristäminen.

2)

Toinen kanneperuste, jonka mukaan vastaaja teki tosiseikkoja koskevia ja oikeudellisia virheitä, kun se katsoi, että se, että kantajat väitetysti helpottivat pankkien toimintaa, merkitsi SEUT 101 artiklassa tarkoitettua kilpailuoikeuden loukkaamista.

—

Kantajien mukaan SEUT 101 artikla ei kata sellaisen avunantajan toimintaa, joka ei ota osaa kilpailua rajoittavaan/vääristävään sopimukseen. Komission soveltama kriteeri oli niiden mukaan joka tapauksessa virheellinen ja se kattaa liian laajan toiminnan kirjon, joka ei liity tarpeeksi läheisesti kilpailusääntöjen rikkomisen muodostavaan toimintaan. Kantajien toiminta ei kuulu vastaajan hyväksymän helpottamiskriteerin soveltamisalaan. Kantajat esittävät erityisesti, että sen toteaminen, että kantajat helpottivat tietojenvaihtoa pankkien välillä, ei perustu tosiseikkoihin, ja että vastaaja ei esitä ensimmäistäkään esimerkkiä siitä, että kantajat helpottivat tällaista tietojenvaihtoa. Kantajien mukaan tämä pätee myös kohdennettujen kauppojen (alignment trades) tutkimiseen. Yen LIBPR -tietojen hyväksikäytöstä kantajat väittävät, että komissio on myöntänyt, että vain yksi kahdesta pankista tiesi ICAP:n osallisuudesta. ICAP:llä sinänsä ei kantajien mukaan ollut avustavaa roolia, kun on kyse pankkien toiminnasta. Ne toteavat lisäksi kyseisistä rikkomisista, että rikkomistoiminta alkoi paljon ennen ICAP:n väitetyn avustamisen aloittamista.

3)

Kolmas kanneperuste, jonka mukaan komissio teki tosiseikkoja koskevia ja oikeudellisia virheitä, kun se vahvisti kantajien väitetyn rikkomisiin osallistumisen keston.

—

Kantajat väittävät, että pankit olivat jenin korkojohdannaisten kauppakumppaneita, minkä vuoksi ne tunsivat toistensa kaupankäyntiasemat ja intressit. Komission esittämät todisteet sen argumentin tueksi, että ICAP tiesi kahdenvälisestä kilpailuoikeuden rikkomisesta, ovat näin ollen kantajien mukaan merkityksettömiä, epämääräisiä ja harhaanjohtavia. Kantajat väittävät edelleen, että komission näkökannassa oletetaan, että kantajat olivat tietoisia ja että ne toimivat pankkien kahdenvälisen kilpailusääntöjen rikkomisen päättymiseen saakka, esittämättä minkäänlaisia todisteita siitä, että kantajat olivat jatkuvasti tietoisia pankkien rikkomisista.

4)

Neljäs kanneperuste, jonka mukaan komissio loukkasi syyttömyysolettaman periaatetta ja hyvän hallintotavan periaatetta.

—

Kantajien mukaan komissio toteutti sekamuotoisen sovintomenettelyn, jossa joulukuussa 2013 hyväksytyssä sovintopäätöksessä mainittiin ICAP kuvailemalla laajasti sen avustavaa roolia. Kyseisestä hetkestä lähtien komissio ei voinut enää väittää, ettei se ollut puolueellinen ICAP:n tapausta käsitellessään.

5)

Viides kanneperuste, jonka mukaan komissio rikkoi sakkoja koskevia suuntaviivoja sekä loukkasi yhdenvertaisen kohtelun periaatetta, suhteellisuusperiaatetta ja oikeusvarmuuden periaatetta.

—

Kantajat väittävät, että komissio loukkasi oikeusvarmuuden periaatetta määräämällä sakkoja, jotka ylittävät pelkät nimelliset sakot. Tämä merkitsee niiden mukaan myös poikkeamista sen päätöskäytännöstä. Kantajat väittävät edelleen, että komissio rikkoi sakkoja koskevia suuntaviivojaan kieltäytymällä käyttämästä kantajien myynnin arvoa sakon perustana, jättämällä täsmentämättä riittävästi sakon laskentatapaansa ja jättämällä perustelematta nämä poikkeamat aikaisemmasta päätöskäytännöstään. Kantajien mukaan komissio loukkasi niin ikään yhdenvertaisen kohtelun periaatetta, koska se kohteli kantajia eri tavalla kuin muita välittäjiä, joita syytettiin avunannosta samankaltaisissa olosuhteissa ja saman rikkomisen yhteydessä, ja kohteli kantajia kuin pankkeja, jotka syyllistyivät rikkomiseen, vaikka niitä moititaan yksinomaan avunannosta. Kantajat väittävät, että määrätyt sakot ovat tämän vuoksi täysin suhteettomia ja että komissio on näin ollen loukannut suhteellisuusperiaatetta.

6)

Kuudes kanneperuste, jonka mukaan komissio loukkasi ne bis in idem -periaatetta.