Asia C‑74/15

Dumitru Tarcău

ja

Ileana Tarcău

vastaan

Banca Comercială Intesa Sanpaolo România SA ym.

(Curtea de Apel Oradean esittämä ennakkoratkaisupyyntö)

”Ennakkoratkaisupyyntö — Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 99 artikla — Kuluttajansuoja — Direktiivi 93/13/ETY — 1 artiklan 1 kohta ja 2 artiklan b alakohta — Kuluttajasopimusten kohtuuttomat ehdot — Sellaisten luonnollisten henkilöiden, jotka eivät sopimusta tehdessään harjoita ammatti‑ tai liiketoimintaa ja joilla ei ole toiminnallista yhteyttä siihen kaupalliseen yhtiöön, jonka hyväksi he antavat vakuudet, luottolaitoksen kanssa tekemät takaus- ja kiinteistökiinnityssopimukset”

Tiivistelmä – Unionin tuomioistuimen määräys (kuudes jaosto) 19.11.2015

1. Kuluttajansuoja — Kuluttajasopimusten kohtuuttomat ehdot — Direktiivi 93/13 — Soveltamisala — Luonnollisten henkilöiden, jotka eivät harjoita ammatti‑ tai liiketoimintaa ja joilla ei ole toiminnallista yhteyttä siihen yhtiöön, jonka hyväksi he antavat vakuudet, luottolaitoksen kanssa tekemät takaus- ja kiinteistökiinnityssopimukset kuuluvat direktiivin soveltamisalaan

   (Neuvoston direktiivin 93/13 johdanto-osan kymmenes perustelukappale ja 1 artiklan 1 kohta ja 2 artiklan b ja c alakohta)

2. Kuluttajansuoja — Kuluttajasopimusten kohtuuttomat ehdot — Direktiivi 93/13 — Kuluttajan käsite — Luonnollinen henkilö, joka tekee takaus- tai vakuussopimuksen luottolaitoksen kanssa taatakseen velvoitteet, joihin kaupallinen yhtiö on sitoutunut mainittuun luottolaitokseen nähden — Kuuluminen soveltamisalaan

   (Neuvoston direktiivin 93/13 johdanto-osan kymmenes perustelukappale ja 2 artiklan b alakohta)

1.  Kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista annetun direktiivin 93/13 1 artiklan 1 kohtaa ja 2 artiklan b alakohtaa on tulkittava siten, että kyseistä direktiiviä voidaan soveltaa luonnollisen henkilön ja luottolaitoksen väliseen kiinteistökiinnitys- tai takaussopimukseen, joka on tehty sellaisten velvoitteiden takaamiseksi, joihin kaupallinen yhtiö on sitoutunut luottolaitokseen nähden luottosopimuksen puitteissa, kun kyseinen luonnollinen henkilö on toiminut ammatti- ja liiketoimintaansa kuulumattomassa tarkoituksessa eikä hänellä ole toiminnallista yhteyttä mainittuun yhtiöön.

   Kuten direktiivin 93/13 johdanto-osan kymmenennessä perustelukappaleessa todetaan, kohtuuttomia ehtoja koskevia yhdenmukaisia sääntöjä on sovellettava kaikkiin sopimuksiin, jotka on tehty elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan, sellaisina kuin ne on määritelty mainitun direktiivin 2 artiklan b ja c alakohdassa, välillä. Sopimuksen kohde on siten merkityksetön kyseisen direktiivin soveltamisalan määrittämiseksi, sanotun kuitenkaan rajoittamatta mainitussa kymmenennessä perustelukappaleessa lueteltuja poikkeuksia. Direktiivissä 93/13 määritellään ne sopimukset, joihin sitä sovelletaan, näin ollen sopimuskumppanien aseman perusteella sen mukaan, harjoittavatko ne sopimusta tehdessään ammatti- tai liiketoimintaa vai eivät.

   (ks. 21–23 ja 30 kohta sekä tuomiolauselma)

2.  Kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista annetun direktiivin 93/13 2 artiklan b alakohdassa tarkoitettu kuluttajan käsite on objektiivinen ja sitä on arvioitava toiminnallisen arviointiperusteen perusteella, eli on arvioitava, perustuuko kyseessä oleva sopimussuhde muuhun kuin ammatti- ja liiketoimintaan. Kansallisen tuomioistuimen, jonka käsiteltävänä on sellaista sopimusta koskeva oikeusriita, joka voi kuulua kyseisen direktiivin soveltamisalaan, on tarkistettava kaikkien asiaan liittyvien seikkojen ja todisteiden perusteella, voidaanko kyseessä olevaa sopimuspuolta luonnehtia mainitussa direktiivissä tarkoitetuksi kuluttajaksi.

   Siitä, voidaanko luonnollista henkilöä, joka sitoutuu antamaan vakuuden kaupallisen yhtiön velvoitteista pankkilaitokseen nähden luottosopimuksen puitteissa, pitää kuluttajana, on todettava, että tällainen takaus- tai vakuussopimus on, vaikka sitä voidaan kohteensa puolesta kuvailla pääsopimukseen, jolla on otettu velka, jota koskeva vakuus sillä on annettu, nähden liitännäiseksi sopimukseksi, sopimuspuolten näkökannalta erillinen sopimus, koska se on tehty muiden henkilöiden kuin pääsopimuksen sopimuspuolten välillä. Vakuus- tai takaussopimuksen sopimuspuolten osalta on siis arvioitava, missä ominaisuudessa he ovat toimineet. Kansallisen tuomioistuimen on siten tutkittava, onko mainittu luonnollinen henkilö toiminut ammatti- ja liiketoimintansa puitteissa tai kyseiseen kaupalliseen yhtiöön, jonka hyväksi hän antaa vakuuden, liittyvien toiminnallisten yhteyksiensä perusteella, joihin kuuluvat esimerkiksi yrityksen johtaminen tai merkittävä osuus sen yhtiöpääomasta, vai onko hän toiminut yksityisistä syistä.

   (ks. 26–29 kohta)