|
23.11.2015 |
FI |
Euroopan unionin virallinen lehti |
C 389/21 |
Valitus, jonka Westfälische Drahtindustrie GmbH ym. on tehnyt 30.9.2015 unionin yleisen tuomioistuimen (kuudes jaosto) asiassa T-393/10, Westfälische Drahtindustrie ym. v. komissio, 15.7.2015 antamasta tuomiosta
(Asia C-523/15 P)
(2015/C 389/23)
Oikeudenkäyntikieli: saksa
Asianosaiset
Valittajat: Westfälische Drahtindustrie GmbH, Westfälische Drahtindustrie Verwaltungsgesellschaft mbH & Co. KG ja Pampus Industriebeteiligungen GmbH & Co. KG (edustaja: Rechtsanwalt C. Stadler)
Muu osapuoli: Euroopan komissio
Vaatimukset
Valittajat vaativat, että unionin tuomioistuin
|
1. |
kumoaa valituksenalaisen tuomion siltä osin kuin se koskee valittajia |
|
2. |
toissijaisesti kumoaa valituksenalaisen tuomion kokonaisuudessaan ja kumoaa SEUT 101 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä (asia COMP/38.344 – Jänneteräs) 30.6.2010 annetun komission päätöksen K(2010) 4387 lopullinen, sellaisena kuin se on muutettuna 30.9.2010 annetulla komission päätöksellä K(2010) 6676 lopullinen ja 4.4.2011 annetulla komission päätöksellä K(2011) 2269 lopullinen, 2 artiklan 8 kohdan ja kilpailun pääosaston pääjohtajan 14.2.2011 päivätyn kirjeen siltä osin kuin ne koskevat valittajia toissijaisesti alentaa valittajille edellä mainitun komission päätöksen 2 artiklan 8 kohdassa määrätyn sakon määrää |
|
3. |
toissijaisesti 1 ja 2 kohdassa esitettyihin vaatimuksiin nähden palauttaa asian unionin yleiseen tuomioistuimeen |
|
4. |
velvoittaa vastapuolen korvaamaan oikeudenkäyntikulut kokonaisuudessaan. |
Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut
Valitus koskee unionin yleisen tuomioistuimen kuudennen jaoston 15.7.2015 antamaa tuomiota.
Valituksensa tueksi Westfälische Drahtindustrie GmbH, Westfälische Drahtindustrie Verwaltungsgesellschaft mbH & Co. KG ja Pampus Industriebeteiligungen GmbH & Co. KG esittävät seuraavat valitusperusteet:
Ensinnäkin unionin yleinen tuomioistuin on jättänyt noudattamatta SEUT 261 artiklaa ja asetuksen N:o 1/2003 (1) 31 artiklaa, toimivallan jakoa ja toimielinten välistä tasapainoa koskevaa järjestelmää ja tehokkaan oikeussuojan takaamista koskevaa vaatimusta, koska se on ymmärtänyt sille annetun täyden harkintavallan rajat väärin eikä ole tutkinut komission riidanalaista päätöstä aineellisesti vaan on tehnyt oman itsenäisen sakon määräämistä koskevan päätöksen. Se on siten korvannut hallinnon arvioinnin omalla arvioinnillaan ja vienyt valittajilta mahdollisuuden vastustaa aineellisesti paikkansapitämättömiä tosiseikkoja koskevia toteamuksia, sillä unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisuihin voidaan hakea muutosta vain oikeuskysymysten osalta.
Toiseksi valituksenalaisella tuomiolla on rikottu SEUT 261 artiklaa ja asetuksen N:o 1/2003 31 artiklaa siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin on ymmärtänyt tosiseikkojen ja oikeudellisten seikkojen arviointia koskevan merkityksellisen ajankohdan väärin ja on käyttäessään – kuten edellä on esitetty, lisäksi virheellisesti – täyttä harkintavaltaa ottanut huomioon tuomionsa antamishetkellä vallinneen oikeudellisen ja tosiasiallisen tilanteen tai vuosina 2011–2013 ja siten komission riidanalaisen päätöksen antamisen jälkeen tapahtuneet tosiseikat. Ratkaisut, jotka on unionin yleisen tuomioistuimen mukaan ymmärrettävä ”vastaavasti”, eivät tue unionin yleisen tuomioistuimen näkemystä, vaan unionin tuomioistuinten oikeuskäytännöstä käy pikemminkin ilmi, että lisätiedot voidaan ottaa huomioon yhtäältä vain kyseisten yritysten hyväksi ja toisaalta vain siinä tapauksessa, että nämä tiedot olivat saatavilla jo komission päätöksen tekemishetkellä.
Kolmanneksi unionin yleinen tuomioistuin on loukannut valittajien perusoikeuksia jättämällä noudattamatta suhteellisuusperiaatetta ja yhdenvertaista kohtelua koskevaa vaatimusta. Kun se ei ole ottanut huomioon sakkojen määrän laskennasta annettujen suuntaviivojen 35 kohdassa vahvistettua periaatetta, jonka mukaan yritysten, jotka on määrätty maksamaan sakko erissä, on voitava maksaa sakko yleensä 3–5 vuoden aikana, se on määrännyt valittajille kohtuuttoman sakon, jonka ne voivat maksaa erissä korkeintaan äärimmäisen pitkän ajanjakson aikana. Lisäksi se on arvioidessaan yhdenvertaista kohtelua koskevaa vaatimusta sakkojen määrän laskennasta annettujen suuntaviivojen 35 kohdassa vahvistettujen periaatteiden soveltamisen kannalta ja merkityksellisen ajankohdan määrittämisen osalta ymmärtänyt tilanteiden rinnastettavuuden väärin.
Lopuksi unionin yleinen tuomioistuin on loukannut valituksenalaisella tuomiolla myös valittajien prosessuaalista perusoikeutta, joka koskee tehokkaan oikeussuojan takaamista, siltä osin kuin se on täyttä harkintavaltaansa käyttäessään tukeutunut komission tekemiin sakkoa koskeviin laskelmiin ja osapuolten esittämiin tosiseikkoihin. Tämä ei voi riittää täysimääräiseksi ja ilman rajoituksia suoritettavaksi valvonnaksi, joka neutraalin elimen on suoritettava sakon määräämistä koskevia komission päätöksiä koskevan tehokkaan oikeussuojan puitteissa.
(1) Perustamissopimuksen 81 ja 82 artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta 16.12.2002 annettu neuvoston asetus (EY) N:o 1/2003 (EYVL L 1, s. 1).