1.

Tässä jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevassa menettelyssä komissio väittää, että Maltan lainsäädäntö, jossa sallitaan seitsemän luonnonvaraisen peippolajin ( 2 ) pyydystäminen, on direktiivin 2009/147/EY (jäljempänä lintudirektiivi) ( 3 ) vastainen ja että kyseiset kansalliset säännökset eivät kuulu direktiivin 9 artiklan 1 kohdan poikkeuksen, jossa sallitaan joissain tapauksissa tiettyjen lajien pyydystäminen, soveltamisalaan. Kuten unionin tuomioistuin on pyytänyt, tutkin tässä ratkaisuehdotuksessa pelkästään sitä, miten on tulkittava edellytystä ”jollei muuta tyydyttävää ratkaisua ole” ja 9 artiklan 1 kohdan c alakohtaan sisältyvää ilmaisua ”asiallinen hyötykäyttö”, jonka yhteydessä esille nousevaa oikeuskysymystä ei ole aiemmin käsitelty oikeuskäytännössä.

2.

Johdanto-osan 3–5, 7 ja 12 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

– –

– –

3.

Lintudirektiivin 1 artiklassa säädetään, että direktiivi ”koskee kaikkien luonnonvaraisina elävien lintulajien suojelua jäsenvaltioiden Eurooppaan kuuluvalla alueella, jossa perustamissopimusta sovelletaan,” ja että ”sen tavoitteena on näiden lajien suojelu, hoitaminen ja sääntely, ja se antaa säännökset niiden hyödyntämisestä”.

4.

Sen 2 artiklan mukaan ”jäsenvaltioiden on toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet 1 artiklassa tarkoitettujen lintulajien kantojen ylläpitämiseksi sellaisella tasolla, joka vastaa erityisesti ekologisia, tieteellisiä ja sivistyksellisiä vaatimuksia ottaen huomioon taloudelliset ja virkistykseen liittyvät vaatimukset, taikka näiden kantojen mukauttamiseksi tähän tasoon”.

5.

Direktiivin 5 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on toteutettava, kuitenkaan rajoittamatta 7 ja 9 artiklan soveltamista, kaikkien 1 artiklassa tarkoitettujen lintulajien yleisen suojelujärjestelmän luomiseksi tarvittavat toimenpiteet, joilla kielletään erityisesti

– –

6.

Direktiivin 8 artiklassa kielletään, siltä osin kuin on kyse tässä direktiivissä tarkoitetusta lintujen metsästyksestä, pyydystämisestä ja tappamisesta, ”kaikkien sellaisten erityisesti liitteessä IV olevassa a kohdassa lueteltujen välineiden, laitteiden ja menetelmien käyttö, joilla laajamittaisesti tai valikoimattomasti pyydystetään tai tapetaan lintuja tai joilla saatetaan paikallisesti hävittää jokin laji”.

7.

Yhden kielletyistä välineistä, laitteista ja menetelmistä muodostavat liitteessä IV olevan a kohdan neljännen luetelmakohdan mukaan ”verkot, loukut, myrkky- ja nukutussyötit”.

8.

Direktiivin 9 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltiot voivat, jollei muuta tyydyttävää ratkaisua ole, poiketa 5–8 artiklasta seuraavin perustein:

9.

Saman artiklan 2 kohdan mukaan 1 kohdassa tarkoitetuissa poikkeuksissa on mainittava:

10.

Direktiivin 9 artiklan 3 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on annettava komissiolle vuosittain kertomus 1 ja 2 kohdan soveltamisesta.

11.

Saman artiklan 4 kohdassa säädetään, että käytettävissään olevan tiedon ja erityisesti sille 9 kohdan mukaisesti toimitetun tiedon perusteella komissio ”varmistaa – – jatkuvasti, että [9 artiklan 1 kohdassa] tarkoitettujen poikkeusten seuraukset eivät ole ristiriidassa tämän direktiivin kanssa”. Sen mukaan komissio tekee tähän liittyen ”aiheelliset aloitteet”.

12.

Luonnonvaraisten lintujen suojelusta vuonna 2014 annettu oikeudellinen ilmoitus 253 ( 4 )on yleisesti sovelleltava toimi, jossa vahvistetaan kehys poikkeukselle, joka mahdollistaa peippojen pyydystämisen elävänä tiettynä ajanjaksona syksyllä.

13.

Asetuksen 2 §:n 2 momentin määritelmän mukaan ”elävänä pyydystämiseen käytettävällä paikalla” tarkoitetaan ”elävänä pyydystämiseen käytettävän paikan sisällä olevaa jalanjälkialuetta, jolla on enintään kaksi paria vaakasuuntaisia verkkoja yhtä elävänä pyydystämiseen käytettävää paikkaa kohti siten, että yhden verkon pinta-ala on enintään 38 neliömetriä, kyseinen elävänä pyydystämiseen käytettävä paikka voidaan rekisteröidä yhdelle tai useammalle luvanhaltijalle, ja kumpikin verkkopari on merkittävä selkeästi hyväksyttyyn kohdesuunnitelmaan”.

14.

Asetuksen 3 §:n 1 momentissa säädetään, että ”peippoja voidaan pyydystää ainoastaan perinteisillä verkoilla, joista käytetään nimitystä ’clap-net’, yksinomaisena tarkoituksena niiden pitäminen vankeudessa, muun muassa messuilla ja näyttelyissä käyttöä ja lisääntymistä varten, tai käyttö elävinä houkutuslintuina näiden säännösten mukaisesti”. Kyseisessä 3 momentissa asetetaan lisäksi tiettyjä vaatimuksia asianomaisille verkoille ja velvoite ”rengastaa” pyydystetyt linnut käyttämällä kertakäyttöisiä renkaita.

15.

Asetuksen 4 §:ssä säädetään seuraavaa:

”– – peippojen elävänä pyydystämiseen varattu syyskausi käsittää enintään seitsemänkymmentäkolme (73) päivää saman vuoden, jonka osalta ministeri voi päättää mahdollisesta peippojen elävänä pyydystämiseen varatun syyskauden avaamisesta julkaisemalla ilmoituksen virallisessa lehdessä, loka- ja joulukuun välisenä aikana:

edellyttäen, että avatessaan peippojen elävänä pyydystämiseen varatun syyskauden ministeri päättää, ettei [lintudirektiivin] 9 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua tyydyttävää ratkaisua ole, ja ottaa huomioon kyseisten lajien populaation säilymisen tyydyttävällä tasolla samoin kuin liitteessä II vahvistetut enimmäisraja-arvot;

edellyttäen lisäksi, että määrittäessään peippojen elävänä pyydystämiseen varatun syyskauden keston ministeri vahvistaa kullekin peippolajille kausikohtaisen kokonaissaalisrajan ja kullekin luvalle yksilöllisen kausikohtaisen saalisrajan ja myös päättää, vahvistetaanko kullekin luvalle kyseisellä peippojen elävänä pyydystämiseen varatulla syyskaudella sallittava yksilöllinen päiväkohtainen saalisraja.”

16.

Asetuksen 5 §:ssä asetetaan vaatimus, jonka mukaan voidakseen pyydystää seitsemää lajia henkilöllä on oltava toimivaltaisen viranomaisen (Wild Birds Regulation Unit (luonnonvaraisten lintujen sääntelystä vastaava yksikkö)) antama ”peippojen elävänä pyydystämiseen syksyllä oikeuttava lupa”. Luvan saaminen edellyttää asianomaisten pyydystyspaikkojen hyväksymistä.

17.

Asetuksen 8 § koskee valvontaa peippojen pyydystyskaudella. Siinä säädetään poliisin paikan päällä tehtävistä tarkastuksista ja määrätään tätä tehtävää hoitamaan vähintään seitsemän poliisia jokaista 1 000:ta myönnettyä lupaa kohti.

18.

Liitteessä I on luettelo, jossa luetellaan vuoden 2014 oikeudellisen ilmoituksen 253 käsittämät seitsemän peippolajia. ( 5 )

19.

Liitteessä II säädetään seuraavaa:

”Määrittäessään niiden peippojen kokonaismäärän, jotka voidaan pyydystää elävinä tähän tarkoitukseen varatun syyskauden aikana, ministeri vahvistaa kokonaissaalisrajan, joka on alle 1 prosentti kunkin lajin viitepopulaation kokonaisvuosikuolleisuudesta Euroopan unionin alueella takaisinsaatuja renkaita koskevien uusimpien käytettävissä olevien tieteellisten tietojen perusteella.

Tämä edellyttää, ettei peippojen elävänä pyydystämistä koskevaan poikkeukseen sovellettava enimmäissaalisraja ylitä missään tapauksessa seuraavia lukuja – –.”

20.

Tätä välittömästi seuraavassa taulukossa, jonka otsikko on ”Lajien kansallinen saalisraja”, esitetään seuraavat luvut: hemppo 12000; tikli 800; viherpeippo 4500; vihervarpunen 2350; nokkavarpunen 500; peippo 5000 ja keltahemppo 2350.

21.

Liitteessä II olevassa viimeisessä kohdassa selitetään, että ”ministeri tarkistaa ja ajantasaistaa näitä enimmäismääriä virallisessa lehdessä julkaistavalla ilmoituksella ottaen huomioon kyseisten seitsemän lajin suojeluaseman ja lajien populaation säilymisen tyydyttävällä tasolla”.

22.

Oikeudelliset ilmoitukset 250 (2014), ( 6 ) 330 (2015) ( 7 ) ja 322 (2016) ( 8 ) ovat toimia, jotka Maltan kestävästä kehityksestä, ympäristöstä ja ilmastonmuutoskysymyksistä vastaava ministeri on antanut vuonna 2014 annetun oikeudellisen ilmoituksen 253 täytäntöön panemiseksi, ja ensimmäinen niistä annettiin samana päivänä kuin toimi, joka sillä pannaan täytäntöön. Vuonna 2014 annetun oikeudellisen ilmoituksen 250 3 §:ssä vahvistetaan vuonna 2014 elävänä pyydystämiseen varatun syyskauden alkamis- ja päättymispäiväksi 20.10.2014 ja 31.12.2014 (73 päivää).

23.

Kyseisen ilmoituksen 5 §:n 1 momentissa vahvistettiin vuonna 2014 peippojen elävänä pyydystämiseen varatun syyskauden kausikohtainen kokonaissaalisraja (toisin sanoen ”niiden lintujen yhteismäärä, jotka voidaan pyytää yhteisesti kaikkien myönnettyjen lupien perusteella”) kunkin lajin osalta täsmälleen samansuuruiseksi kuin vuonna 2014 annetussa oikeudellisessa ilmoituksessa 253 vahvistettu (suurin sallittu) kansallinen kokonaissaalisraja.

24.

Vuonna 2014 annetun oikeudellisen ilmoituksen 250 5 §:n 2 momentissa todetaan, että vuoden 2014 elävänä pyydystämiseen varattua syyskautta koskevassa luvassa ”määritetään elävänä pyydystämistä koskevan kauden saalisrajaksi kymmenen (10) peippoa kutakin syksyn elävänä pyytämiskauden lupaa kohti tai tämän alittava lukumäärä, joka on pyydystetty ennen kauden päättymistä”.

25.

Vuonna 2015 annetulla oikeudellisella ilmoituksella 330 ja vuonna 2016 annetulla oikeudellisella ilmoituksella 322 pannaan täytäntöön ilmoitus 253, ja niillä avattiin elävänä pyytämiseen varattu syyskausi vuosina 2015 ja 2016. Niiden rakenne, kansallinen kokonaissaalisraja ja muut niissä käyttöön otetut järjestelyt olivat olennaisin osin samat kuin vuonna 2014 annetussa oikeudellisessa ilmoituksessa 250.

26.

Ennen kuin Malta liittyi Euroopan unioniin vuonna 2004, peippojen pyydystäminen niiden pitämiseksi vankeudessa oli ollut pitkään perinteistä toimintaa kyseisessä jäsenvaltiossa. Liittymisneuvottelujen aikana Maltalle myönnettiin neuvottelujen jälkeen lintudirektiivistä määräaikainen poikkeus peippojen pyydystämiseen 31.12.2008 saakka. Vuodesta 2009 alkaen peippojen pyydystäminen kiellettiin Maltalla. Unionin tuomioistuimella ei ole käytettävissään tietoja siitä, loppuiko peippojen pyydystämiskäytäntö tämän jälkeen. On kiistatonta, että Malta aloitti vankeudessa kasvattamista koskevan ohjelman, joka oli suppea, ja että Malta lopetti tämän ohjelman liittymisasiakirjassa määrätyn siirtymäkauden lopussa. ( 9 )

27.

Ennen maaliskuussa 2013 pidettyjä vaaleja silloinen oppositiopuolue (Partit Laburista, jäljempänä PL) ja Federation for Hunting and Conservation – Malta (jäljempänä FKNK) antoivat yhteisen julkilausuman, jossa luvattiin, että jos PL pääsee valtaan, ne tekisivät yhteistyötä muun muassa, jotta sovellettaisiin ”kunnollista poikkeusta” Maltalla perinteisesti harjoitetun peippojen pyydystämisen osalta. PL voitti vuoden 2013 vaalit. Elokuussa 2013 FKNK toimitti Maltan Ornis-komitealle ehdotuksen peippojen pyydystämisen sallimiseksi lintudirektiivin 9 artiklan 1 kohdan c alakohdan nojalla. Malta aloitti myöhemmin keskustelut asiasta komission kanssa.

28.

Vuoden 2014 ensimmäisellä puoliskolla komissio järjesti useita kahdenvälisiä tapaamisia Maltan kanssa. Huhtikuussa 2014 Malta toimitti komissiolle teknisen muistion, jossa esitettiin pääpiirteittäin sen aikoman poikkeuksen perusteet.

29.

Komissio lähetti 16.6.2014 EU Pilot -menettelyssä Maltalle tietopyynnön, jossa se esitti kantansa tiivistetysti. Komission näkemyksen mukaan aiottu poikkeus ei täyttänyt lintudirektiivin 9 artiklan edellytyksiä. Malta antoi tästä huolimatta 15.7.2014 oikeudelliset ilmoitukset 250 ja 253, joissa sallittiin peippojen pyydystäminen. Malta vastasi 25.8.2014 EU Pilot -menettelyssä esitettyyn tietopyyntöön ja väitti, että poikkeus oli perusteltu 9 artiklan 1 kohdan c alakohdan nojalla.

30.

Komissio lähetti 17.10.2014 Maltalle virallisen huomautuksen. Malta vastasi siihen 14.11.2014 toistaen aiemman kantansa.

31.

Malta lähetti 15.5.2015 komissiolle raportin vuoden 2014 elävänä pyydystämiseen varatun syyskauden tuloksista. Nämä tiedot vahvistivat komission näkemystä siitä, että Maltan poikkeusjärjestelmä oli lintudirektiivin vastainen, koska se ei täyttänyt 9 artiklassa säädetyn poikkeuksen edellytyksiä. Malta rikkoi näin ollen 5 ja 8 artiklaan sisältyviä kieltoja. Komissio antoi perustellun lausunnon 28.5.2015. Malta vastasi siihen 28.7.2015 ja toisti vastauksessaan viralliseen huomautukseen esitetyn kannan.

32.

Komissio nosti 30.10.2015 nyt käsiteltävän kanteen, jossa se vaatii unionin tuomioistuinta

33.

Komissio ja Malta esittivät suulliset lausumansa 15.2.2017 pidetyssä istunnossa.

34.

Komissio esittää kanteensa tueksi viisi perustetta, joista kaksi on merkityksellisiä tämän ratkaisuehdotuksen kannalta. Ensinnäkään Malta ei ole osoittanut direktiivin 9 artiklan 1 kohdan johdantovirkkeessä vaaditulla tavalla, että muuta tyydyttävää ratkaisua ei ole. Toiseksi Malta ei ole osoittanut, että sallittu toiminta on direktiivin 9 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitettua ”asiallista hyötykäyttöä”.

35.

Malta väittää, että sen poikkeus perustuu lintudirektiivin 9 artiklan 1 kohdan c alakohtaan ja että se on täysin kyseisen säännöksen mukainen.

36.

Vaikka tässä ratkaisuehdotuksessa ei käsitelläkään kaikkia viittä kanneperustetta, on mielestäni kuitenkin tärkeää todeta heti aluksi tiettyjä tosiseikkoja, joita ei ole kiistetty ja jotka koskevat seitsemän peippolajin pyydystämiseen Maltan myöntämää lupaa.

37.

Ensinnäkin kunkin peippolajin kausikohtainen kokonaissaalisraja vahvistetaan etukäteen elävänä pyydystämiseen varatulle syyskaudelle ja on vahvistettu täsmälleen samansuuruiseksi jokaisen lajin osalta vuosina 2014, 2015 ja 2016. Vaikuttaa luontaisesti epätodennäköiseltä, ettei Maltalla muuttomatkallaan pysähtyvien seitsemän peippolajin yksilöiden määrässä ole ollut lainkaan vaihtelua vuodesta toiseen. ( 11 ) Toiseksi kausikohtainen kokonaissaalisraja on Maltan lainsäädännön mukaan 27500 peippoa. ( 12 ) Koska lupia on saatavilla yli 4000 ja jokainen lupa oikeuttaa pyytämään enintään 10 peippoa, tästä seuraa, että – ellei pyydystämistä lopeteta kokonaan, kun kausikohtainen kokonaissaalisraja saavutetaan, ja valvonta ole tehokasta – kaudessa pyydystettävien yksilöiden kokonaismäärä on lähempänä 40 000:ta kuin 27 500:aa peippoa.

38.

Kolmanneksi jokainen luvanhaltija saa rekisteröidä yhden ”elävänä pyydystämiseen käytettävän paikan”, jossa saa olla ”enintään kaksi paria vaakasuuntaisia verkkoja yhtä elävänä pyydystämiseen käytettävää paikkaa kohti siten, että yhden verkon pinta-ala on enintään 38 neliömetriä”. ( 13 ) Verkkojen käsittämä kokonaisala vaikuttaa siten olevan 152 neliömetriä. ( 14 ) Elävänä pyydystämiseen varattu syyskausi kestää 73 päivää. ( 15 ) Koska suurin sallittu saalisraja on kymmenen peippoa lupaa kohti, tämä tarkoittaa, että verkkoja saa käyttää 152 neliömetrin alueella keskimäärin vain yhden peipon pyydystämiseen viikossa, kun syyskausi kestää 73 päivää.

39.

Vaikka Maltan lainsäädännön mukaan lintujen pyydystämisen yksinomaisena tavoitteena on niiden pitäminen vankeudessa, Maltan tapaukseen liittyy olennaisesti se, ettei luonnonvaraisten peippojen pyydystäminen ole tarpeen vankeudessa kasvatettavien yksilöiden riittävän geneettisen monimuotoisuuden säilyttämiseksi. Tieteellisistä syistä on ilmeisesti parempi tuoda muualta vankeudessa kasvatettavia yksilöitä tähän tarkoitukseen. ( 16 ) Malta on siten nimenomaisesti kiistänyt käyttävänsä 9 artiklan 1 kohdan poikkeusta sen liittymisasiakirjassa määrättyyn, rajattuun tarkoitukseen. ( 17 )

40.

Maltan lainsäädännössä sallitaan siten selkeästi luonnonvaraisten lintujen pyydystäminen verkoilla ja niiden myöhempi hallussa pitäminen. Kukin näistä tekijöistä kielletään lintudirektiivin 5 artiklan a ja e alakohdassa sekä 8 artiklan 1 kohdassa, luettuna yhdessä liitteessä IV olevan a kohdan kanssa. Se, rikkooko Malta todellakin näitä säännöksiä, riippuu siitä, täyttääkö sen lainsäädäntö 9 artiklan 1 kohdan c alakohdan poikkeukselle asetetut tiukat edellytykset.

41.

Nämä edellytykset ovat seuraavat: i) toiminnalle, jolle haetaan poikkeusta, ei pitäisi olla muuta tyydyttävää vaihtoehtoa, ii) poikkeuksen olisi sallittava pyydystäminen, hallussa pitäminen tai muuten asiallinen hyötykäyttö, iii) tämän olisi tapahduttava tiukasti valvotuissa oloissa ja iv) valikoivasti ja v) sen olisi koskettava ainoastaan lintujen pieniä määriä.

42.

Totean aluksi, että edellä pääpiirteittäin esittämäni tosiseikat osoittavat mielestäni selvästi, ettei Maltan lainsäädäntö voi kuulua lintudirektiivin 9 artiklan 1 kohdan c alakohdassa sallitun poikkeuksen piiriin.

43.

Kuten julkisasiamies Ruiz-Jarabo Colomer on todennut, lintudirektiivin perustana on huolestuminen siitä, että monien sellaisten luonnonvaraisten lintulajien kannat, joiden luontaisena elinympäristönä on jäsenvaltioiden Eurooppaan kuuluva alue, ovat pienentyneet. ( 18 ) Tämä tilanne ”uhkaa vakavasti luonnollisen ympäristön säilymistä, erityisesti sen vuoksi, että se uhkaa biologista tasapainoa,” ( 19 ) ja ”jäsenvaltioiden [Euroopan unioniin] kuuluvaa aluetta luontaisena elinympäristönään pitävien luonnonvaraisten lintulajien suojelu on välttämätöntä elinolojen parantamista ja kestävää kehitystä koskevien yhteisön päämäärien osalta”. ( 20 )

44.

Lissabonin sopimuksen tultua voimaan 1.12.2009 SEU 3 artiklan 3 kohdassa esitetystä periaatteesta ”korkeatasoinen ympäristönsuojelu ja ympäristön laadun parantaminen” on tullut unionin oikeuden ohjenuora. Sama periaate vahvistetaan myös perusoikeuskirjan, ( 21 ) joka – samoin Lissabonin sopimuksen voimaantulon seurauksena – on osa unionin primaarilainsäädäntöä ja jota on pidettävä yhtenä johdetun oikeuden tulkintavälineenä, 37 artiklassa. ( 22 )

45.

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan, jos jäsenvaltio vetoaa unionin oikeudessa säädettyyn poikkeukseen, sen kanne kuuluu perusoikeuskirjan 51 artiklassa tarkoitettuun unionin oikeuden soveltamisalaan, joten kanteen perusoikeuksien mukaisuutta on tutkittava unionin oikeuden yleisten periaatteiden sekä perusoikeuskirjassa vahvistettujen perusoikeuksien ja periaatteiden avulla. ( 23 )

46.

Lintudirektiivin tarkoituksena on suojella lintuja – ei säännellä niiden metsästystä tai pyydystämistä. Tämä yksinkertainen totuus on pidettävä mielessä, kun pyritään saattamaan tasapainoon ympäristönsuojelu – direktiivin ensisijainen tavoite – ja direktiivin 2 artiklassa yksilöidyt muut edut (etenkin taloudelliset ja virkistykseen liittyvät).

47.

Lintudirektiivin 9 artiklan 1 kohdassa ei anneta jäsenvaltioille avointa valtakirjaa siitä poikkeamiseen. Jäsenvaltiot voivat tehdä näin ainoastaan silloin, kun tämä on tarpeen ja kun direktiivin muita tavoitteita ei vaaranneta. ( 24 ) Lintudirektiivin 9 artiklan 1 kohtaa ei etenkään voida tulkita siten, että siitä tulee sääntö (eikä poikkeus). Tällöin tehtäisiin direktiivin 1 ja 2 artiklassa asetetut lähtökohtaiset velvollisuudet laajalti tyhjäksi. ( 25 )

48.

Tästä seuraa, että kahden keskeisen ilmauksen, ”jollei muuta tyydyttävää ratkaisua ole” ja ”pyydystämisen, hallussapitämisen tai muuten asiallisen hyötykäytön”, tulkintaa olisi lähestyttävä tavalla, joka edistää parhaiten direktiivin suojelutavoitetta. ( 26 )

49.

Lintudirektiivin 9 artiklan 1 kohdan a, b ja c alakohtaan sisältyvien yksittäisten poikkeusluokkien ei ole käsittääkseni tarkoitus muodostaa perustaa laajalle, yleiselle käytännölle, jossa poiketaan suojeluperiaatteesta. Niiden tarkoituksena on pikemminkin antaa jäsenvaltioille mahdollisuus käsitellä täsmällisiä vaatimuksia ja erityistilanteita, ( 27 ) joissa on yleisen edun mukaista, että normaalisääntö (luonnonvaraisten lintujen suojelu) tekee tilaa jollekin toiselle pakottavalle vaatimukselle. Direktiivin johdanto-osan 12 perustelukappaleen sanamuoto vahvistaa tämän tulkinnan.

50.

Poikkeuksena lintudirektiivissä esitettyihin yleisiin suojeluperiaatteisiin 9 artiklaa on tulkittava suppeasti, ( 28 ) ja siihen vetoavan jäsenvaltion on osoitettava, että sen soveltamisedellytykset täyttyvät. ( 29 ) Maltan on näin ollen esitettävä tarvittava näyttö perustellakseen tähän poikkeukseen vetoaminen. ( 30 )

51.

Tässä yhteydessä on tärkeää myös palauttaa mieleen, että jäsenvaltioiden on taattava, että kaikki suojeltuihin lajeihin kohdistuvat puuttumiset sallitaan vain täsmällisesti ja asianmukaisesti perustelluilla päätöksillä, joissa viitataan direktiivin 9 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädettyihin perusteluihin, edellytyksiin ja vaatimuksiin. ( 31 ) Ilman tällaisia yksityiskohtaisia tietoja, jotka koskevat kaikkia poikkeuksen merkityksellisiä perusteita, komissio ei voisi valvoa ja varmistaa, että jäsenvaltio noudattaa kyseistä direktiiviä, ”jatkuvasti”, kuten 9 artiklan 4 kohdassa edellytetään.

52.

Kuten lintudirektiivin 9 artiklasta (jossa asetetaan yksityiskohtaiset ja hyvin tiukat edellytykset poikkeukselle) itsestään ja lisäksi yleisestä suhteellisuusperiaatteesta ilmenee, poikkeuksen, jota jäsenvaltio aikoo käyttää, on oltava oikeassa suhteessa sen oikeuttavaan tarpeeseen. ( 32 ) Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan lintudirektiivin 9 artiklassa säädetty mahdollisuus poiketametsästysrajoituksista (ja myös direktiivin 5, 6 ja 8 artiklassa mainituista muista rajoituksista ja kielloista) edellyttää niiden 9 artiklan 2 kohdassa mainittujen yksityiskohtaisten muotovaatimusten täyttämistä, joiden tarkoituksena on rajoittaa poikkeuksen käyttäminen vain niihin tapauksiin, joissa se on ehdottoman välttämätöntä, ja helpottaa komission tehtävänä olevaa valvontaa. ( 33 )

53.

Tätä taustaa vasten siirryn seuraavaksi tarkastelemaan komission ensimmäistä ja kolmatta kanneperustetta.

54.

Komissio väittää, ettei Malta ole osoittanut, ettei ole lintudirektiivin 9 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua muuta tyydyttävää ratkaisua kuin luonnonvaraisten peippojen pyydystäminen sen ongelman ja erityistilanteen käsittelemiseksi, joka Maltan lainsäädännöllä on tarkoitus ratkaista, nimittäin peippojen hankkimiseen niiden pitämiseksi vankeudessa. Malta ei etenkään ole osoittanut, ettei vankeudessa kasvattaminen ole tyydyttävä vaihtoehtoinen ratkaisu.

55.

Malta sitä vastoin väittää, ettei muuta tyydyttävää ratkaisua ollut.

56.

Tässä jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevassa menettelyssä komission ja Maltan välillä on perustava erimielisyys peippojen pyydystämistä koskevan Maltan poikkeuksen varsinaisesta tarkoituksesta. Komission mukaan poikkeuksella sallitaan peippojen pyydystäminen yksinomaan niiden pitämiseksi vankeudessa erilaisiin virkistystarkoituksiin, kun taas Malta väittää, että myös lintujen pyytäminen on itsetarkoitus.

57.

Unionin tuomioistuin välttää tietoisesti kansallisen lainsäädännön tulkitsemista ennakkoratkaisupyynnön yhteydessä. ( 34 ) Juuri jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan menettelyn luonne kuitenkin edellyttää, että unionin tuomioistuin arvioi, onko jäsenvaltio jättänyt noudattamatta unionin oikeuden mukaisia velvoitteitaan antamalla tai pitämällä voimassa tiettyjä kansallisia säännöksiä.

58.

Maltan lainsäädännön luonnollisesta tulkinnasta ilmenee, että poikkeuksella on komission esittämä tarkoitus.

59.

Ensinnäkin, kuten vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, arvioitaessa sitä, onko jäsenvaltio jättänyt noudattamatta jäsenyysvelvoitteitaan, on otettava huomioon jäsenvaltion tilanne sellaisena kuin se oli perustellussa lausunnossa asetetun määräajan päättyessä. ( 35 ) Merkityksellisen kansallisen oikeudellisen kehyksen muodostavat siten kyseisenä ajankohtana voimassa olevat lait ja asetukset.

60.

Toiseksi jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevassa menettelyssä unionin tuomioistuimen olisi perustettava arviointinsa ennen kaikkea kansallisen lainsäädännön käsitteiden sanamuodon mukaiseen tulkintaan. ( 36 )Huomautan tässä yhteydessä käsiteltävässä asiassa olevan kiistatonta, että vuoden 2014 oikeudellisen ilmoituksen 253, joka muodostaa poikkeuksen perustan, hyväksymisen tarkoituksena oli sallia peippojen pyydystäminen ”yksinomaisena tarkoituksena niiden pitäminen vankeudessa, muun muassa messuilla ja näyttelyissä käyttöä ja lisääntymistä varten, tai käyttö elävinä houkutuslintuina näiden säännösten mukaisesti”.

61.

Sama kuvaus löytyy Maltan luonnonvaraisten lintujen sääntelystä vastaavan yksikön vuonna 2014 laatimasta teknisestä muistiosta. Tämä kuvaus myös vastaa sanatarkasti liittymisasiakirjan liitteessä XI olevan 10 kohdan (”Ympäristö”) D alakohdan (”Luonnonsuojelu”) johdantolausetta. Lisäksi on silmiinpistävää, että FKNK (toinen peippojen pyydystämisen uudelleen käyttöönoton puolestapuhujista) ( 37 ) vahvisti ansapyynnistä heinäkuussa 2012 julkaisemassaan muistiossa, että peippojen pyydystämiskäytännön ”yksinomaisena tarkoituksena on lintujen pitäminen elossa laulamista, houkutuslintuna käyttöä ja vankeudessa kasvatusta varten”. Näissä ajankohtaisissa asiakirjoissa ei siten ole pienintäkään viitettä siitä, että Maltan lainsäädäntö olisi otettu käyttöön tarkoituksena sallia ansapyynti itsetarkoituksena.

62.

Kolmanneksi nykyisen oikeuskäytännön mukaisesti unionin tuomioistuin voi ainoastaan poikkeustapauksissa mennä kansallisten säännösten sanamuotoa pitemmälle. Näin on etenkin silloin, jos kansallisten tuomioistuinten oikeuskäytäntö tarkoittaa sitä, että kansallisen lainsäädännön käsitteitä on tulkittava tietyllä tavalla. ( 38 ) Näin ei kuitenkaan ole käsiteltävässä asiassa.

63.

Selitykset, jotka Malta esittää nyt sille, miten kansallista lainsäädäntöä olisi tulkittava, eivät vaikuta vastaavan lainsäädännön asiaa koskevien säännösten tosiasiallista sanamuotoa. Ne vaikuttavat sitä vastoin olevan contra legem.

64.

Tutkiessani ensimmäistä kanneperustetta otan näin ollen lähtökohdaksi sen, että Maltan lainsäädäntöä on tarkasteltava sellaisena kuin se on – toisin sanoen, että sen tarkoituksena on sallia peippojen pyydystäminen elävänä ”yksinomaisena tarkoituksena niiden pitäminen vankeudessa, muun muassa messuilla ja näyttelyissä käyttöä ja lisääntymistä varten, tai käyttö elävinä houkutuslintuina”. Kattavuuden vuoksi tarkastelen sen jälkeen lyhyesti ensimmäistä kanneperustetta Maltan edustamasta näkökulmasta.

65.

Lintudirektiivin 9 artiklan 1 kohdan c alakohdan johdantolauseesta seuraa, että poikkeaminen on sen nojalla sallittua vain, ”jollei muuta tyydyttävää ratkaisua ole” siihen yksilöityyn toimintaan, jota kyseisellä poikkeuksella on tarkoitus käsitellä. ( 39 ) Tämä 9 artiklan 1 kohdan johdantoon sisältyvä ilmaus toimii portinvartijana, jolla rajoitetaan a, b ja c alakohdassa lueteltujen erityisten poikkeusperusteiden soveltamista.

66.

Tyydyttävän ratkaisun käsite on unionin oikeuden käsite, jota on tulkittava itsenäisesti. Yhdyn tältä osin julkisasiamies Fennellyn näkemykseen, jonka mukaan ”sanan ’tyydyttävä’ voidaan tulkita merkitsevän ratkaisua, jolla tietty kansallisten viranomaisten kohtaama ongelma ratkaistaan ja jossa samanaikaisesti noudatetaan niin pitkälle kuin mahdollista direktiivissä asetettuja kieltoja; poikkeus voidaan hyväksyä ainoastaan, jos ei olisi mitään muuta ratkaisua, johon ei sisältyisi näiden kieltojen noudattamatta jättämistä”. ( 40 )

67.

Jäsenvaltion on aidosti selvitettävä ja arvioitava, eikö muuta tyydyttävää ratkaisua ole kyseisen toiminnan käsittelemiseksi. Tältä osin olen samaa mieltä komission kanssa siitä, että jäsenvaltion on ensin osoitettava sellaisen erityistarkoituksen olemassaolo, jonka perusteella se vetoaa poikkeukseen. Kiinnitän tässä yhteydessä huomiota hyödylliseen metodologiaan, jonka komissio on kehittänyt metsästystä koskevien poikkeusten osalta (ei-sitovassa) lintudirektiivin mukaisesti harjoitettavaa metsästystä koskevassa ohjeasiakirjassaan ( 41 ) – metodologiaan, johon Malta nimenomaisesti viittasi vastineessaan ja josta se on samaa mieltä.

68.

Jäsenvaltio ei nähdäkseni voi määritellä ongelmaa, jonka se pyrkii ratkaisemaan, keinotekoisesti sulkeakseen pois muut mahdolliset tyydyttävät ratkaisut. Sen on pikemminkin osoitettava tällaisten vaihtoehtoisten ratkaisujen puuttuminen sellaisten objektiivisten tietojen avulla, joita komissio ja myöhemmin unionin tuomioistuin voivat valvoa. ( 42 ) Jäsenvaltio voi vedota johonkin 9 artiklan 1 kohdan poikkeusluokkaan vain, jos kaikki tapauksen olosuhteet huomioon ottaen ja lintudirektiivin tavoitteita kunnioittaen ei todellakaan ole vaihtoehtoista ratkaisua jäsenvaltion yksilöimän oikeutetun tavoitteen saavuttamiseksi.

69.

Ilmaisun ”tyydyttävä” käyttö merkitsee sitä, ettei lintudirektiivin 9 artiklan 1 kohdassa edellytetä, että ratkaisu on täydellinen tai että se vastaa välttämättä täsmälleen aikaisempaa, perinteistä ratkaisua tilanteeseen, jota sillä pyritään käsittelemään. Uuteen ratkaisuun voi liittyä jonkinasteista hankaluutta tai se voi edellyttää käytäntöjen muuttamista niiltä, joita se koskee.

70.

Kannattamani lähestymistapa vahvistetaan oikeuskäytännössä.

71.

Siten asiassa LRBPO ja AVES ( 43 ) Belgian Conseil d’État esitti kaksi ennakkoratkaisukysymystä, jotka liittyvät suoraan tähän menettelyyn. Se tiedusteli, sallitaanko lintudirektiivin 5, 9 ja 18 artiklassa se, että jäsenvaltio ottaa huomioon sen, että lintujen pyydystämistä vapaa-ajan tarkoituksiin koskeva kielto pakottaisi lukuisat harrastajat muuttamaan välineitään ja luopumaan tietyistä tavoista, jos tämä valtio myöntää sen, että lintujen kasvattaminen on mahdollista mutta ei vielä toteutettavissa suuressa mittakaavassa tämän vuoksi.

72.

Yhteisöjen tuomioistuimen mainitussa asiassa käytettävissä olleista asiakirjoista kävi ilmi, että kyseessä olevien lajien kasvattaminen ja lisääntyminen vankeudessa ei ole ainoastaan tieteellisesti ja teknisesti toteutettavissa oleva vaihtoehto, vaan tietyt kasvattajat ovat toteuttaneet sitä menestyksellisesti. Näissä olosuhteissa yhteisöjen tuomioistuin katsoi, että ”ainoastaan silloin, jos olisi osoitettu, että kasvattaminen ja lisääntyminen ei onnistuisi ilman lintuyksilöiden ottamista luonnosta, [voitaisiin] katsoa, ettei vankeudessa kasvattaminen ja lisääntyminen ole ’muu tyydyttävä ratkaisu’. Siten se seikka, että kyseisten lajien kasvattaminen ja lisääntyminen vankeudessa ei vielä ole toteutettavissa suuressa mittakaavassa johtuen harrastajien välineistä ja piintyneistä tavoista – joita on sitä paitsi suosittu sisäisellä lainsäädännöllä, jossa direktiivin yleisestä järjestelmästä on poikettu – ei sinällään ole omiaan saattamaan kyseenalaiseksi sen ratkaisun tyydyttävyyttä, joka on vaihtoehtoinen luonnosta ottamiselle.” ( 44 )

73.

Unionin tuomioistuimelle esitetyistä tosiseikoista käy ilmi, että tuomiota LRBPO ja AVES voidaan soveltaa tässä jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevassa menettelyssä. Pidän kiistattomana, että se, mitä yhteisöjen tuomioistuin totesi mainitussa tuomiossa lintujen hankkimisesta harrastajien häkkeihin, pätee yhtä lailla seitsemän peippolajin pitämiseen ”vankeudessa [ts. laululintuina], muun muassa messuilla ja näyttelyissä käyttöä ja lisääntymistä varten, tai käyttöän elävinä houkutuslintuina”, kuten vuoden 2014 oikeudellisessa ilmoituksessa 253 esitetään. Vankeudessa kasvattamista koskeva ohjelma on vaihtoehtoinen ratkaisu (toisin sanoen vaihtoehtoinen tapa hankkia peippoja vankeudessa pitämistä varten). Malta ei näin ollen voi vedota 9 artiklan 1 kohdan poikkeukseen.

74.

Tarkastelen seuraavaksi lyhyesti tiettyjä Maltan vastineessaan esittämiä väitteitä.

75.

Tätä päätelmää ei voi muuttaa Maltan väite, jonka mukaan se ei koskaan hyväksynyt sitä, että liittymisasiakirjan liitteessä XI kuvattu vankeudessa kasvattamista koskeva ohjelma olisi tyydyttävä ratkaisu. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tietyn määräyksen tulkintaa ei voida perustaa yksittäisiin kannanottoihin eikä jäsenvaltioiden yhteiseen neuvottelukantaan silloin, kun niiden sisältö ei millään tavalla ilmene kyseisen määräyksen sanamuodosta, eikä niiden sisällöllä siten ole oikeusvaikutuksia. ( 45 ) Tällainen tilanne on juuri kyseessä pääasiassa.

76.

Malta väittää myös, ettei vankeudessa kasvattaminen ole tyydyttävä vaihtoehto ottaen huomioon, että biomaantieteellisten tekijöiden yhdistelmä sulkee tehokkaasti pois luonnosta pyydettyjen peippojen käytön vankeudessa kasvattamista koskevassa ohjelmassa vankeudessa kasvatettavien yksilöiden riittävän geneettisen monimuotoisuuden säilyttämiseksi, ja myöntää näin, ettei Maltan vankeudessa kasvattamista koskevaa ohjelmaa varten siten enää tarvittaisi edes vähäistä peippojen pyydystämistä luonnosta. Maltan omasta väitteestä seuraa näin ollen, että vankeudessa kasvatettavien yksilöiden riittävä geneettinen monimuotoisuus voidaan säilyttää keinoilla, jotka eivät edellytä poikkeusta lintudirektiiviin.

77.

Edellä esitettyä päätelmää ei voi muuttaa myöskään se, että Malta vetoaa aiemman tuomion komissio v. Malta 56 kohtaan. ( 46 )

78.

Kattavuuden vuoksi siirryn nyt tarkastelemaan lyhyesti ensimmäistä kanneperustetta Maltan esittämästä näkökulmasta, nimittäin siitä, että poikkeuksen tarkoituksena on tosiasiallisesti myös ”pyydystäminen itsetarkoituksena” ja että ”vankeudessa kasvattamista koskeva ohjelma – – ei tarjonnut tyydyttävää ratkaisua toiminnan välttämättömään elävänä pyydystämistä koskevaan osatekijään”. Malta väittää, että viimeksi mainittu on syvään juurtunut, perinteinen elämäntapa peippojen pyydystäjille, joille ei riitä vankeudessa kasvatettujen peippojen hankkiminen.

79.

Ensinnäkin on tärkeää todeta, ettei Malta ole esittänyt tarvetta poikkeuksen rajaamiselle lintudirektiivissä säädetystä tiukasta suojelujärjestelmästä sen varmistamiseksi, että jokainen peippo, jota pidetään vankeudessa, on sellainen, jonka perinteinen metsästäjä on pyydystänyt luonnosta käyttämällä perinteisiä verkkoja. Kun otetaan huomioon peippojen verrattain suuri määrä, vaihtoehtoinen ratkaisu olisi ensi näkemältä se, että suurin osa peippojen, joita on tarkoitus pitää vankeudessa, kysynnästä täytetään vankeudessa kasvattamista koskevasta ohjelmasta ja pyydystäminen (jolla tyydytetään peippojen elävänä pyydystämiseen liittyvien perinteiden muodostama tarve) rajataan koskemaan huomattavasti pienempiä lintumääriä. Toiseksi vakiintuneesta oikeuskäytännössä ilmenee jo, ettei 9 artiklan 1 kohdan poikkeusta voida käyttää luvallisen metsästyksen laajentamiseen tarpeettomasti. ( 47 )

80.

Kolmanneksi, siltä osin kuin lainsäädännön tarkoituksena väitetään olevan pyytäminen itsetarkoituksena, vaihtoehtoinen ratkaisu olisi (paljon suppeampi) pyyntiohjelma, tieteellinen rengastaminen ja lintujen elävänä vapauttaminen. Malta itsekin myöntää, että tämä ratkaisu sisältää lainsäädännön kahtalaisen tavoitteen pyydystämiseen liittyvän osatekijän, mutta torjuu sen, koska ”pyydystäminen, rengastaminen ja vapauttaminen” ei samanaikaisesti sisällä pitämiseen liittyvää osatekijää. ( 48 ) Kuten olen edellä selittänyt, on kuitenkin täysin kiistatonta, että pitämiseen liittyvä osatekijä voidaan ratkaista tyydyttävästi vankeudessa kasvattamista koskevalla ohjelmalla. ( 49 )

81.

Neljänneksi unionin tuomioistuimen käytettävissä ei ole aineistoa, joka viittaisi siihen, ettei ”pyydystäminen, rengastaminen ja vapauttaminen” ole tyydyttävä vaihtoehtoinen ratkaisu. Objektiivisesti tarkasteltuna vaikuttaa mahdolliselta ajatella, että paljon pienemmän lintumäärän ”pyydystäminen, rengastaminen ja vapauttaminen” pelkästään tieteellisiin tarkoituksiin antaisi pyytäjille mahdollisuuden saada edelleen mielihyvää lintujen pyydystämistaitojensa käyttämisestä, samalla kun näin vähennettäisiin merkittävästi kielteisiä vaikutuksia lintujen suojeluun. Se, ettei pyytäjillä olisi enää taloudellista kannustinta, joka nykyisin syntyy etenkin pyydystettyjen lajien myymisestä, on merkityksetöntä. Malta selitti kirjallisissa huomautuksissaan, että jokainen nykyisin pyydystettävä lintu on rengastettava. Tätä taustaa vasten voitaisiin ajatella, että tieteellisiin tarkoituksiin tehtävässä rengastamisessa tarvittavia taitoja voitaisiin näin ollen opettaa peippojen pyytäjille. Korostan kuitenkin, ettei tällaiseen järjestelyyn käsittääkseni voisi sisältyä perinteisten verkkojen käyttöä. ( 50 )

82.

Toinen vaihtoehtoinen ratkaisu voisi kenties olla lintudirektiivin liitteessä II mainittujen lintulajien, toisin sanoen lintujen, joita voidaan metsästää 7 artiklassa säädetyin edellytyksin, rajattu elävänä pyydystäminen (muita menetelmiä käyttäen). Tältä osin tyydyn vain toteamaan, että vaihtoehtoisen ratkaisun olemassaoloa on arvioitava objektiivisten perusteiden mukaisesti, ( 51 ) ettei unionin tuomioistuimelle ole esitetty näyttöä siitä, ettei sallittu pyydystäminen tiukasti valvotuissa oloissa ole vaihtoehtoinen ratkaisu, ( 52 ) ja että mielestäni tuomio komissio v. Suomi ei tue Maltan näkemystä siitä, että elävänä pyydystämisen täytyy koskea peippoja. ( 53 )

83.

En myöskään löydä perusteita sille väitteelle, että ainoastaan ratkaisu, johon nykyinen elävänä pyydystämistä harrastava yhteisö ei suhtaudu kielteisesti, voi muodostaa lintudirektiivin 9 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun vaihtoehtoisen ratkaisun. Päinvastoin: vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee selvästi, etteivät ”piintyneet tavat” sinänsä oikeuta vetoamaan 9 artiklan 1 kohdan poikkeukseen. ( 54 )

84.

Katson näin ollen, ettei Malta ole osoittanut, ettei muuta ratkaisua ole, ja että komission ensimmäinen kanneperuste on hyväksyttävä.

85.

Komissio väittää, ettei Maltan poikkeus kuulu lintudirektiivin 9 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitetun asiallisen hyötykäytön käsitteen piiriin.

86.

Oxford Dictionary -sanakirjassa ( 55 ) asiallinen (”judicious”) määritellään seuraavasti: ”having, showing or done with good judgement or sense, careful and sensible”. Langenscheidt-sanakirjassa ( 56 ) esitetään hyvin samankaltainen määritelmä ilmaisulle ”vernünftig”, jota käytetään lintudirektiivin saksankielisessä versiossa. Monissa kieliversioissa asiallisen hyötykäytön käsitteen käyttö-sanalla on väärinkäyttöön viittaava sivumerkitys. ( 57 ) Komissio kuitenkin huomauttaa lintudirektiivin mukaisesti harjoitettavaa metsästystä koskevassa ohjeasiakirjassaan mielestäni perustellusti, että ”kaikkien sanan ’use’ hyödyntämiseen viittaavien merkitysten vastapainoksi on kuitenkin tarvittu vastuuseen, rajoittamiseen ja harkintakykyyn viittaava merkitys, joka on annettu sanassa ’judicious’”. ( 58 )

87.

Seuraavaksi on selvää, että kun 9 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdassa yksilöidään ne erityiset (ja mielestäni ilmeiset) tilanteet, joissa luonnonvaraisten lintujen surmaamista tai pyydystämistä koskevista muutoin tiukoista kielloista on asianmukaista poiketa, 9 artiklan 1 kohdan c alakohta on muotoiltu väljemmin, ja se sallii ”pyydystämisen, hallussa pitämisen tai muuten asiallisen hyötykäytön”. Voi tuntua houkuttelevalta laajentaa tämän ilmaisun merkitystä ja pitää sitä kätevänä ”sääntelyn kiertämisen mahdollistavana lausekkeena”. Totean selvästi, ettei ole mitään hyvää syytä, miksi c alakohtaa olisi tulkittava eri tavalla kuin a tai b alakohtaa, ja että tällaista houkutusta on siten vastustettava. Unionin lainsäätäjän aikomuksena ei ole voinut olla se, että kaikki nykyiset käytännöt voidaan sisällyttää kätevän otsakkeen ”pyydystäminen, hallussa pitäminen tai muuten asiallinen hyötykäyttö” alle, koska tämä heikentäisi koko lintudirektiivin tarkoitusta.

88.

Toisinaan ”tällainen [poikkeusjärjestelmä] on luonteeltaan ja laajuudeltaan ristiriidassa direktiivin suojelutavoitteiden kanssa”. ( 59 ) Tästä seuraa, ettei kaikkea, minkä jäsenvaltio haluaa sallia, voida välttämättä sisällyttää otsakkeen ”pyydystäminen, hallussa pitäminen tai muuten asiallinen hyötykäyttö” alle ja siten 9 artiklan 1 kohdan c alakohdan poikkeukseen.

89.

Olen edellä jo viitannut joihinkin 9 artiklan 1 kohdan poikkeuksen tulkinnasta annetun unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön näkökohtiin. Sitä on tarkoituksenmukaista jatkaa nyt.

90.

Ensinnäkin yhteisöjen tuomioistuin totesi jo vuonna 1987, että ”lintujen pyydystäminen ja myyminen – – tarkoituksena pitää niitä hallussa, jotta niitä voidaan käyttää elävinä houkutuslintuina tai vapaa-ajan tarkoituksiin messuilla ja markkinoilla, voi olla 9 artiklan 1 kohdan c alakohdassa sallittua asiallista hyötykäyttöä” ( 60 ) (selittämättä kuitenkaan miksi näin oli). Myöhemmissä tuomioissa unionin tuomioistuin on samaan tapaan asiaa tarkemmin analysoimatta hyväksynyt joko epäsuorasti ( 61 ) tai nimenomaisesti, että 9 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitettua asiallista hyötykäyttöä voivat olla myös ”luonnonvaraisten lintujen metsästys, jota harjoitetaan virkistystarkoituksessa direktiivin 7 artiklan 4 kohdassa mainittuina ajanjaksoina,” ( 62 ) tai pyydystäminen vapaa-ajan tarkoituksiin, kuten sitä varten, että harrastajat voivat hankkia lintuja häkkeihinsä, sekä pyydystäminen tarkoituksena ehkäistä verisukulaisuudesta
johtuvia haittoja lintujen kasvattamisessa vapaa-ajan tarkoituksiin. ( 63 )

91.

Toiseksi vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan jäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten on määriteltävä pyydystettävien luonnonvaraisten yksilöiden enimmäismäärät sellaiselle tasolle,
joka osoittautuu ”objektiivisesti katsottuna välttämättömäksi” asetetun tavoitteen saavuttamiseksi, kuitenkin sillä edellytyksellä, että direktiivin 9 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitettua ”pienien määrien” enimmäistasoa ei ylitetä. ( 64 )

92.

Kolmanneksi kahdessa liitteessä II mainittuja lintuja koskevassa asiassa unionin tuomioistuin katsoi, että direktiivin 9 artiklan mukaiset poikkeukset voidaan toteuttaa vain, jos on olemassa takeet siitä, että kyseisten lajien populaatio säilyy tyydyttävällä tasolla. Jos tätä edellytystä ei täytetä, lintujen pyyntiä ei voida missään tapauksessa pitää asiallisena eikä näin ollen hyväksyttävänä hyödyntämisenä direktiivin 11 perustelukappaleessa tarkoitetulla tavalla. ( 65 ) Tämä oikeuskäytäntö on erityisen merkityksellinen käsiteltävässä asiassa, joka koskee lintuja, joita ei mainita liitteessä II.

93.

Neljänneksi, yhteisöjen tuomioistuin totesi myös selvästi jo vuonna 1987, että jos”ei ole takeita siitä, että tiettyjen lintulajien pyydystäminen rajoitetaan ehdottoman välttämättömään,– – tai että pyydystämisessä käytettävät välineet, laitteet ja menetelmät eivät ole laajamittaisia, valikoimattomia tai sellaisia, että ne voivat aiheuttaa lajien paikallisen häviämisen”, 9 artiklan ”olennaiset osatekijät” eivät täyty. ( 66 )

94.

Korostan vielä lopuksi, että kaikki tarkastelemani asiat liittyivät Lissabonin sopimuksen, jossa korostetaan ”korkeatasoista” ympäristönsuojelua – periaate, joka toistetaan nykyisin primaarioikeuteen sisältyvän perusoikeuskirjan 37 artiklassa – voimaantuloa edeltäneeseen aikaan. Käsiteltävä asia on kuitenkin ratkaistava tämän (uuden) taustan valossa.

95.

Kyseisen oikeuskäytännön soveltamisesta Maltan lainsäädäntöön päättelen, että kyseinen lainsäädäntö on ilmeisen yhteensopimaton asiallista hyötykäyttöä koskevan edellytyksen kanssa.

96.

Väittäessään, että 27500 peippoa käsittävä kausikohtainen kokonaissaalisraja on asiallista hyötykäyttöä, Malta sekoittaa kaksi tavoitetta. Siltä osin kuin, kuten lainsäädännössä nimenomaisesti todetaan, peippojen pyydystämisen ”yksinomaisena” tarkoituksena on ”niiden pitäminen vankeudessa [ts. laululintuina], muun muassa messuilla ja näyttelyissä käyttöä ja lisääntymistä varten, ja/tai käyttö elävinä houkutuslintuina”, tämä käyttö voidaan ratkaista – kuten olen selittänyt ensimmäisen kanneperusteen tutkimisen yhteydessä – vankeudessa kasvattamista koskevalla ohjelmalla, joka muodostaa muun tyydyttävän ratkaisun.

97.

On kiistatonta, että nykyisin jo vankeudessa elävien peippojen kokonaismääräksi arvioidaan 20 000–40 000. Kun otetaan huomioon vankeudessa pidettävien lintujen luontainen kuolleisuus, on hankittava jatkuvasti tietty määrä lintuja populaation säilyttämiseksi joko pyydystämällä tai riittävän laajalla vankeudessa kasvattamista koskevalla ohjelmalla. Ei tarvitse olla kovinkaan tarkkanäköinen havaitakseen, että ajan kuluessa vankeudessa pidettävien lintujen halutun määrän säilyttämisen muodostaman ongelman ratkaisemisesta tulisi entistä tarpeellisempaa.

98.

Yksikään näistä seikoista ei kuitenkaan sellaisenaan voi oikeuttaa peippojen pyydystämisen sallimisen jatkamista, kun laaja vankeudessa kasvattamista koskeva ohjelma säilyttäisi tyydyttävästi perinteen, joka Maltan lainsäädännöllä näennäisesti pyritään turvaamaan, nimittäin peippojen pitäminen erilaisiin virkistystarkoituksiin. Tästä ilmeisestä tosiseikasta huolimatta Malta piti liittymisasiakirjan mukaisesti käyttöön otettua vankeudessa kasvattamista koskevaa ohjelmaa epäonnistuneena ja lopetti sen vuodesta 2009 alkaen.

99.

Vaikuttaa myös erittäin epäuskottavalta, että tähän ”kantaan” on välttämätöntä lisätä vuosittain 27500 peippoa niiden lintujen korvaamiseksi, jotka ovat menehtyneet vuoden aikana, ja jotta voidaan vastata virkistystarkoituksiin käytettäviin, vankeudessa pidettäviin peippoihin kohdistuvaan uuteen kysyntään. Tämä toteamus pätee siitä riippumatta, hankitaanko uudet peipot vankeudessa kasvattamista koskevalla ohjelmalla vai pyydystämällä. En esitä tässä yhteydessä mitään oletuksia siitä, mikä on niiden pyydystettyjen peippojen kohtalo, joita ei tosiasiallisesti tarvita niiden pyydystämisen sallivassa lainsäädännössä yksilöityihin nimenomaisiin tarkoituksiin.

100.

Siltä osin kuin tarkoituksena on pyydystäminen ja hallussa pitäminen, huomautan, ettei unionin tuomioistuimen käytettävissä olevasta aineistosta käy ilmi mitään selitystä sille, miksi on asiallista hyötykäyttöä – siinä mielessä, että se on objektiivisesti katsottuna välttämätöntä – sallia kausikohtaisen kokonaissaalisrajan mukaisen määrän (27500 peippoa) pyydystäminen, koska lainsäädännössä yksilöidään myös pyydystettyjen peippojen yksinomaisena myöhempänä käyttönä sellainen käyttö, jonka osalta on hyvin kyseenalaista, että näin suuri määrä peippoja tosiasiallisesti tarvitaan vuosittain, ja johon on lisäksi olemassa muu tyydyttävä ratkaisu. Lintudirektiivin 9 artiklan 1 kohdan mukaiseen poikkeukseen vetoavana jäsenvaltiona Maltan on perusteltava tähän säännökseen vetoaminen. Sen on tehtävä näin sitä taustaa vasten, että perusperiaatteena on nykyisin korkeatasoinen ympäristönsuojelu. Se ei ole nähdäkseni pystynyt täyttämään tätä todistustaakkaa.

101.

On vielä yksi seikka, joka on syytä mainita.

102.

Jos tavoitteena on linnun pyydystäminen elävänä, on todennäköistä, että siinä on käytettävä jonkinlaista verkkoa. On totta, että 9 artiklassa sallitaan poikkeaminen direktiivin 8 artiklan 1 kohdasta ja siten liitteessä IV olevaan a kohtaan sisältyvästä verkkojen käyttöä koskevasta ehdottomasta kiellosta. ( 67 ) Maltan lainsäädännössä sallittavaan pyyntimenetelmään liittyy kuitenkin perinteisten verkkojen (clap-nets) käyttö. Olen kuvaillut näitä verkkoja edellä tässä ratkaisuehdotuksessa. ( 68 ) Tällaiset verkot muodostavat mielestäni ensi näkemältä pyyntimenetelmän, joka on sekä laajamittainen että valikoimaton. Siltä osin kuin peipot lentävät yleensä parvina, on todennäköistä, että verkkoon jää samanaikaisesti huomattava määrä peippoja. ( 69 ) Vaikka ”ylimääräiset” peipot vapautettaisiinkin heti, kuten Malta väittää, tämän perusteella ei voida mielestäni katsoa, ettei käytetty pyyntimenetelmä ole enää laajamittainen tai valikoimaton. On myös todennäköistä, että ainakin osalle linnuista kokemus aiheuttaa stressiä eivätkä ne välttämättä jää eloon. ( 70 ) Tässä tilanteessa epäilen vahvasti Maltan pystyvän osoittamaan, että seitsemän peippolajin populaatiot voidaan säilyttää tyydyttävällä tasolla, kuten oikeuskäytännössä edellytetään. Voi jopa olla niin, että on olemassa jonkinlainen vaara – en yritä tässä arvioida tällaisen vaaran mahdollista laajuutta – siitä, että se, että 4000 luvanhaltijaa käyttää tällaisia verkkoja 73 päivää käsittävän metsästyskauden aikana, ”saattaa paikallisesti hävittää jonkin lajin”.

103.

Maltan unionin tuomioistuimelle esittämässä aineistossa ei käsitellä lainkaan näitä kysymyksiä: siinä painotetaan sen sijaan sitä, että näiden verkkojen käyttö on ”perinne”. Tämä ei kuitenkaan ole asian ydin. Jos perinteisten verkkojen käytöllä on tällaisia vaikutuksia – ja on Maltan asia osoittaa, että näin ei ole – 9 artiklan olennaiset osatekijät eivät täyty (ks. tuomio komissio v. Italia ( 71 )). Lisään vielä, että pelkästään kielellisestä näkökulmasta tarkasteltuna olisi myös vaikea nähdä, miten sellaisen pyyntimenetelmän, joka oli sekä laajamittainen että valikoimaton, käyttö voisi kuulua asiallisen hyötykäytön käsitteen piiriin.

104.

Haluan korostaa lopuksi kahta seikkaa, jotka nousevat esille tarkastellessani yleisesti tässä asiassa esitettyjä kanneperusteita ja jotka ovat merkityksellisiä tiettyjen muiden 9 artiklan 1 kohdan c alakohdan näkökohtien kannalta, minkä jälkeen esitän loppuhuomautuksen.

105.

Ensinnäkin epäilen vahvasti sen metodologian uskottavuutta, jota Malta on käyttänyt vahvistaessaan viitepopulaation ”pieniä määriä” koskevan edellytyksen laskemista varten. Huomautan, että systemaattiseen valvontajärjestelmään tukeutumisen sijasta Malta on perustanut laskelmansa yhteen ainoaan, vuonna 2007 tehtyyn tutkimukseen, ( 72 ) joka koskee takaisinsaatujen renkaiden hyvin pientä otosta (112). Tämän seurauksena Maltalla näiden seitsemän lajin linnuilta takaisinsaatujen renkaiden hyvin pientä määrää käytettiin, viiteryhmänä kausikohtaiselle kokonaissaalisrajalle, ( 73 ) laskettaessa kunkin lajin koko lisääntyvää populaatiota kyseisissä jäsenvaltioissa (joka käsitti joissain tapauksissa miljoonia lintuja), ilman mitään lisätodisteita siitä, missä määrin nämä populaatiot tosiasiassa muuttavat Maltan kautta. On vaikea pitää tätä vakuuttavana tieteellisenä lähestymistapana sen vaikutuksen arvioimiseen, joka elävänä pyydystämisen sallimisella Maltalla voi olla, tai ei mahdollisesti ole, joko näihin populaatioihin kokonaisuudessaan tai Maltan kautta muuttavien lintujen alapopulaatioon, tai sovittaa tätä lähestymistapaa yhteen ennalta varautumisen periaatteen kanssa. ( 74 )

106.

Muistutan toiseksi, että 9 artiklan 1 kohdan c alakohdan nojalla jäsenvaltiot voivat sallia ”tiukasti valvotuissa oloissa – – tiettyjen lintujen pienien määrien” pyydystämisen, hallussa pitämisen tai muuten asiallisen hyötykäytön. Sen arvioiminen, täyttyvätkö nämä olennaiset lisäedellytykset – jotka liittyvät poikkeuksen oikeasuhteisuuteen –, ei kuulu tämän ratkaisuehdotuksen alaan. Riittää, kun totean epäileväni vahvasti sitä, täyttävätkö riitautetut säännökset (etenkin kun otetaan huomioon edellä 38 kohdassa korostamani erityispiirteet) nämä lisäedellytykset ja ovatko ne oikeasuhteisia. Olen joka tapauksessa jo todennut, että komission ensimmäinen ja kolmas kanneperuste on hyväksyttävä. Jos unionin tuomioistuin yhtyy tähän arvioon, ei ole tarpeen analysoida yksityiskohtaisesti tosiseikkojen perusteella riitautettujen säännösten oikeasuhteisuutta.

107.

Tässä menettelyssä on käsitelty seikkaperäisesti peippojen pyydystämisen perinteisiä näkökohtia ja perinteisten käyttötarkoitusten kunnioittamisen tarpeellisuutta. Lopuksi voi olla hyödyllistä esittää hypoteettinen esimerkki siitä, miten kulttuurinen monimuotoisuus ja unionin oikeuden vaatimukset voivat olla rinnakkain vastakkainasettelun sijaan.

108.

Oletetaan, että ehdokasvaltiossa on syvään juurtunut paikallinen perinne, jossa jokaisen nuoren tytön on osallistuttava 18. syntymäpäiväänsä edeltävänä sunnuntaina messuun ja käytettävä kaulakorua, jossa on tietyn linnun sulkia. Yhteen kaulakoruun tarvitaan kuuden linnun sulkia. Ennen unioniin liittymistä tätä käytäntöä ei kielletty lainsäädännössä. Liittymisen jälkeen kyseisiä lintuja suojellaan lähtökohtaisesti lintudirektiivin nojalla. Voiko uusi jäsenvaltio poiketa siitä 9 artiklan 1 kohdan nojalla siten, että se luokittelee perinteisen käytäntönsä asialliseksi hyötykäytöksi, jotta vallitseva käytäntö voi jatkua määräämättömän ajan?

109.

Ensinnäkin on selvää, että yleisellä tasolla muu tyydyttävä vaihtoehto on olemassa. Perinteinen sulkakaulakoru voidaan siirtää tytöltä toiselle sen sijaan, että jokaiselle 18-vuotiaalle valmistetaan uusi koru. Toiseksi on todennäköistä, että jos kaulakorut siirretään tällä tavalla eteenpäin, ne kuluvat käytössä ja on tarpeen korvata aika ajoin. Olisi mahdollista käyttää 9 artiklan 1 kohdan c alakohdan poikkeusta pienen lintumäärän pyydystämiseen toisinaan kaulakorujen korvaamiseksi.

110.

Pitäessäni komission ensimmäistä ja kolmatta kanneperustetta perusteltuina en ehdota ratkaisua, joka tallaa jalkoihinsa joko perinteen tai Euroopan unionin kulttuurisen monimuotoisuuden. Siltä osin kuin maltalaiset haluavat pitää laulavia peippoja vankeudessa, tämä toive voidaan täyttää vankeudessa kasvattamista koskevalla vaihtoehtoisella ratkaisulla. Siltä osin kuin maltalaiset lintujen pyytäjät haluavat käyttää ja kokeilla taitojaan metsästäjinä, heille voidaan antaa lupa pyydystää pieniä määriä yksittäisiä lintuja menetelmillä, joihin ei kuulu perinteisten verkkojen (clap-nets) käyttöä, kunnioittaen tiukasti parhaita lintutieteellisiä käytäntöjä, ja näin pyydystetyt linnut voidaan rengastaa ja sitten vapauttaa varovasti takaisin luontoon. Edellyttäen että perinteet kehittyvät, ylitsepääsemätöntä ristiriitaa ei ole. Olen kuitenkin täysin vakuuttunut siitä, että Maltan nykyisillä säännöksillä ei täytetä sen unionin oikeuden mukaisia velvollisuuksia.

111.

Kaikkien edellä esitettyjen seikkojen perusteella katson, että komission ensimmäinen ja kolmas kanneperuste on hyväksyttävä. Tästä seuraa, että toisen, neljännen ja viidennen kanneperusteen lopputuloksesta riippumatta katson, että unionin tuomioistuimen on