1. 

ta kuin markkinatalousmaasta peräisin olevassa tuonnissa, voivatko ne jättää tiettyjä tarkasteltavana olevan tuotteen tyyppejä koskevat vientitapahtumat normaaliarvon ja vientihinnan vertailun ulkopuolelle? Mikä on oikaisujen tekemistä koskevan vaatimuksen ulottuvuus normaaliarvon ja vientihinnan tasapuolista vertailua koskevan velvoitteen täyttämisessä silloin, kun normaaliarvo on määritetty vertailumaan menetelmän perusteella?

2. 

Nämä ovat ne keskeiset kysymykset, jotka nousevat esille nyt käsiteltävissä yhdistetyissä asioissa, jotka koskevat kahden kiinalaisen yrityksen, Changshu City Standard Parts Factoryn ja Ningbo Jinding Fastener Co. Ltd:n, yhdessä tekemiä valituksia. Nämä kaksi yritystä vaativat valituksissaan unionin tuomioistuinta kumoamaan 29.4.2015 annetun tuomion Changshu City Standard Parts Factory ja Ningbo Jinding Fastener v. neuvosto ( 2 ) (jäljempänä valituksenalainen tuomio), jolla unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi valittajien kanteet, joissa vaadittiin 4.10.2012 annetun neuvoston täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 924/2012 ( 3 ) (jäljempänä riidanalainen asetus) kumoamista.

3. 

Nyt käsiteltävissä asioissa unionin tuomioistuimelta odotetaan merkittävää selvennystä siihen, mikä on Euroopan komissiolle ja Euroopan unionin neuvostolle (jäljempänä yhdessä toimielimet) kuuluvien velvollisuuksien ulottuvuus niiden määrittäessä polkumyyntimarginaalin olemassaoloa erityisesti tapauksissa, jotka koskevat muuta kuin markkinatalousmaista peräisin olevaa tuontia.

4.

Tullitariffeja ja kauppaa koskevan vuoden 1994 yleissopimuksen VI artiklan soveltamisesta tehdyn sopimuksen (jäljempänä polkumyyntisopimus) ( 4 ) 2 artiklan otsikko on ”Polkumyynnin määrittely”, ja siinä määrätään seuraavaa:

”2.4.   Vientihinnan ja normaaliarvon välillä on tehtävä oikeudenmukainen vertailu. Tämä vertailu on tehtävä kaupan samassa portaassa, yleensä vapaasti tehtaalla, ja mahdollisimman samanaikaisten myyntien suhteen. Kussakin tapauksessa on asianmukaisesti otettava huomioon, kunkin tapauksen asianhaarat tutkien, hintojen vertailukelpoisuuteen vaikuttavat eroavuudet, mukaan lukien eroavuudet myyntiolosuhteissa ja ‑ehdoissa, verotuksessa, kaupan portaissa, määrissä, fyysisissä ominaispiirteissä ja kaikki muut eroavuudet, joiden on myös osoitettu vaikuttavan hintojen vertailukelpoisuuteen. – – Viranomaisten on ilmoitettava kyseisille osapuolille, mitkä tiedot ovat tarpeen oikeudenmukaisen vertailun varmistamiseksi, eivätkä ne saa asettaa kohtuutonta näyttövelvollisuutta näille osapuolille.

– –

2.4.2   Ellei tämän artiklan oikeudenmukaista vertailua koskevasta 4 kohdasta muuta johdu, polkumyyntimarginaalien olemassaolo tutkimusvaiheen aikana on tavallisesti todettava normaaliarvon painotetun keskiarvon ja kaikkien vertailukelpoisten vientitapahtumien hintojen painotetun keskiarvon välisellä vertailulla tai normaaliarvon ja vientihintojen välisellä vertailulla kunkin liiketapahtuman osalta. – –”

5.

Asetuksen (EY) N:o 1225/2009 ( 5 ) (jäljempänä perusasetus) 2 artiklassa, jonka otsikko on ”Polkumyynnin määrittely”, säädetään seuraavaa:

”– –

C. Vertailu

D. Polkumyyntimarginaali

6.

Käsiteltävien asioiden taustat on selvitetty yksityiskohtaisesti valituksenalaisen tuomion 1–16 kohdassa. Tässä muutoksenhakumenettelyssä on riittävää muistuttaa, että neuvosto määräsi asetuksella N:o 91/2009 ( 6 ) polkumyyntitullin Kiinan kansantasavallasta peräisin olevien tiettyjen rauta- ja teräskiinnittimien tuonnissa.

7.

WTO:n riitojenratkaisuelin hyväksyi 28.7.2011 valituselimen raportin ja paneelin raportin, sellaisena kuin se on muutettuna valituselimen raportilla, joka koskee asiaa ”European Communities – Definitive Anti-Dumping Measures on Certain Iron or Steel Fasteners from China” (Euroopan yhteisöt – tiettyjen Kiinasta peräisin olevien rauta- ja teräskiinnittimien tuonnissa sovellettavat lopulliset polkumyynnin vastaiset toimenpiteet). ( 7 ) Raporteissa todettiin unionin rikkoneen tiettyjä WTO:n oikeuden sääntöjä.

8.

Komissio käynnisti mainitulla asetuksella määrättyjen polkumyynnin vastaisten toimenpiteiden uudelleentarkastelun voidakseen määrittää, miten asetusta N:o 91/2009 olisi muutettava, jotta se olisi WTO:n riitojenratkaisuelimen suositusten mukainen. ( 8 )

9.

Tämän asetuksen (EY) N:o 1515/2001 ( 9 ) perusteella suoritetun uudelleentarkastelun johdosta neuvosto antoi 4.10.2012 riidanalaisen asetuksen.

10.

Riidanalaisessa asetuksessa neuvosto ensinnäkin totesi, etteivät WTO:n riitojenratkaisuelimen raportit olleet vaikuttaneet tarkasteltavana olevaa tuotetta ja samankaltaista tuotetta koskeviin asetuksessa N:o 91/2009 esitettyihin päätelmiin. ( 10 )

11.

Tämän jälkeen neuvosto muistutti, että perusasetuksen 2 artiklan 7 kohdan a alakohdan mukaan normaaliarvo valittajien kaltaisille vientiä harjoittaville tuottajille, joille ei ole myönnetty markkinatalouskohtelua, on määritettävä vertailumaan kotimarkkinahintojen tai vastaavan laskennallisen normaaliarvon perusteella. Käsiteltävissä asioissa Intiaa oli pidetty soveltuvana kolmantena maana, joka on markkinatalousmaa. Tämän perusteella määritetty normaaliarvo perustui yhteistyössä toimineen intialaisen tuottajan myymän tarkasteltavana olevan tuotteen hintoihin kotimaan markkinoilla. ( 11 )

12.

Neuvosto hylkäsi muun muassa valittajien perusasetuksen 2 artiklan 10 kohdan nojalla esittämät oikaisuvaatimukset, jotka koskivat tuotantokustannusten eroja sekä tehokkuuden ja tuottavuuden eroja. ( 12 ) Tästä neuvosto totesi, etteivät osapuolet olleet esittäneet minkäänlaisia todisteita, joista olisi käynyt ilmi, että väitetyt kustannusten erot olisivat ilmenneet hintaeroina. Neuvosto muistutti, että Kiinan kaltaisia muita kuin markkinatalousmaita koskevissa tutkimuksissa käytetään vertailumaana kolmatta maata, joka on markkinatalousmaa, jotta vältettäisiin sellaisten hintojen ja kustannusten huomioon ottaminen, jotka eivät ole tavanomaista seurausta markkinavoimista. Yhdellekään vientiä harjoittavista kiinalaisista tuottajista ei ollut myönnetty markkinatalouskohtelua alkuperäisessä tutkimuksessa, eikä niiden kustannusrakenteen voitu katsoa heijastavan markkina-arvoja, joita voitaisiin käyttää oikaisujen perustana etenkään raaka-aineiden saannin osalta. Lisäksi intialaisen tuottajan havaittiin kilpailevan useiden muiden tuottajien kanssa Intian kotimarkkinoilla, joten sen hinnat heijastivat täysimääräisesti tilannetta kotimarkkinoilla. Näin ollen neuvosto hylkäsi oikaisuvaatimukset.

13.

Toimielimet päättivät määrittää polkumyyntimarginaalit perusasetuksen 2 artiklan 11 kohdan mukaisesti painotetun keskimääräisen normaaliarvon ja painotetun keskimääräisen unionin vientihinnan vertailun perusteella (jäljempänä ensimmäinen symmetrinen menetelmä). ( 13 )

14.

Vertailuvaiheessa kuitenkin ilmeni, ettei intialainen tuottaja tuottanut ja myynyt kaikkia tarkasteltavana olevan tuotteen tyyppejä, joita vientiä harjoittavat kiinalaiset tuottajat veivät. ( 14 )

15.

Näin ollen vientihinnan ja normaaliarvon välinen vertailu tehtiin painotetun keskiarvon pohjalta vain niiden vientiä harjoittavien kiinalaisten tuottajien viemien tarkasteltavana olevan tuotteen tyyppien osalta, joita vastaavia tyyppejä intialainen tuottaja tuotti ja myi. Jos jollekin tuotetyypille ei ollut vertailukelpoista kotimaan myyntiä intialaisen tuottajan puolella, vientitapahtuma jätettiin polkumyyntimarginaalilaskelman ulkopuolelle. ( 15 ) Tällä tavoin määritettyä polkumyynnin määrää sovellettiin kuitenkin yleisesti kaikkiin tarkasteltavana olevan tuotteen tyyppeihin. ( 16 )

16.

Toimielimet pitivät tätä luotettavimpana menetelmänä kyseisen vientiä harjoittavan tuottajan polkumyynnin tason määrittämiseksi, sillä ”jos olisi yritetty löytää kaikkia muita vientityyppejä läheisesti muistuttavat intialaisen tuottajan tuotetyypit, tulokseksi olisi saatu epätarkkoja tuloksia”. ( 17 ) Ne myös katsoivat polkumyynnin määrän laskennassa käytettyjen vientitapahtumien edustavan kaikkia vientiä harjoittavien kiinalaisten tuottajien viemiä tarkasteltavana olevan tuotteen tyyppejä. ( 18 )

17.

Tämän perusteella riidanalaisella asetuksella alennettiin Changshu City Standard Parts Factorylle asetuksella N:o 91/2009 määrätty polkumyyntitulli 38,3 prosenttiin ja pysytettiin voimassa Ningbo Jinding Fastenerille määrätty 64,3 prosentin polkumyyntitulli. ( 19 )

18.

WTO:n riitojenratkaisuelin hyväksyi 12.2.2016 valituselimen raportin ja paneelin raportin, sellaisena kuin se on muutettuna valituselimen raportilla, joka koskee asiaa ”European Communities – Definitive Anti-Dumping Measures on Certain Iron or Steel Fasteners from China – Recourse to Article 21.5 of the DSU by China” (Euroopan yhteisöt – tiettyjen Kiinasta peräisin olevien rauta- ja teräskiinnittimien tuonnissa sovellettavat lopulliset polkumyynnin vastaiset toimenpiteet – Kiina vetoaa riitojen ratkaisusta annettuja sääntöjä ja menettelyjä koskevan sopimuksen 21 artiklan 5 kohtaan). ( 20 ) Näissä raporteissa todettiin, että unioni oli riidanalaisella asetuksella edelleen jatkanut tiettyjen WTO:n oikeuden sääntöjen rikkomista. Raporteissa näiden sääntöjen vastaisina pidettiin muun muassa niitä riidanalaisen asetuksen kohtia, jotka liittyivät tiettyjen osapuolten tekemiin oikaisuvaatimuksiin, sekä sellaisiin vientiä harjoittavien kiinalaisten tuottajien viemiin tarkasteltavana olevan tuotteen tyyppeihin, joita vastaavia tyyppejä intialainen tuottaja ei tuottanut ja myynyt, liittyvien vientitapahtumien jättämistä polkumyyntimarginaalilaskelman ulkopuolelle.

19.

Komissio antoi 26.2.2016 täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2016/278. ( 21 ) Tässä asetuksen 2015/476 ( 22 ) mukaisesti annetussa asetuksessa komissio päätti edellisessä kohdassa mainittujen WTO:n riitojenratkaisuelimen raporttien perusteella, että asetuksella N:o 91/2009 määrätyt ja riidanalaisella asetuksella muutetut polkumyyntitullit kumotaan.

20.

Valittajat nostivat unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 24.12.2012 toimittamillaan kannekirjelmillä kanteet riidanalaisen asetuksen kumoamiseksi. Unionin yleisessä tuomioistuimessa nostamiensa kanteiden tueksi valittajat vetosivat kahteen kanneperusteeseen.

21.

Ensimmäisessä kanneperusteessa vedottiin perusasetuksen 2 artiklan 7 kohdan a alakohdan, 2 artiklan 8, 9 ja 11 kohdan ja 9 artiklan 5 kohdan rikkomiseen, syrjintäkiellon periaatteen loukkaamiseen ja polkumyyntisopimuksen 2 artiklan 4 kohdan 2 alakohdan rikkomiseen. Tässä kanneperusteessa valittajat moittivat toimielimiä siitä, että nämä olivat jättäneet sellaisiin vientiä harjoittavien kiinalaisten tuottajien viemiin tarkasteltavana olevan tuotteen tyyppeihin, joita vastaavia tyyppejä intialainen tuottaja ei tuottanut ja myynyt, liittyvät vientitapahtumat polkumyyntimarginaalilaskelman ulkopuolelle.

22.

Toisessa kanneperusteessa vedottiin perusasetuksen 2 artiklan 10 kohdan, polkumyyntisopimuksen 2 artiklan 4 kohdan sekä SEUT 296 artiklan rikkomiseen. Se koski valittajien esittämien oikaisuvaatimusten hylkäämistä.

23.

Valituksenalaisessa tuomiossa unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi molemmat valittajien esittämät kanneperusteet ja siten kanteet kokonaisuudessaan.

24.

Valittajat vaativat, että unionin tuomioistuin

25.

Neuvosto vaatii, että valitukset hylätään ja valittajat velvoitetaan korvaamaan unionin yleisessä tuomioistuimessa ja unionin tuomioistuimessa käydyistä menettelyistä aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

26.

Komissio vaatii, että unionin tuomioistuin jättää valitukset tutkimatta ja toissijaisesti hylkää valitukset perusteettomina sekä velvoittaa valittajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

27.

Asiat C‑376/15 P ja C‑377/15 P yhdistettiin unionin tuomioistuimen presidentin 22.9.2015 antamalla määräyksellä kirjallista ja suullista käsittelyä sekä tuomion antamista varten.

28.

Valitustensa tueksi valittajat esittävät kaksi valitusperustetta. Ennen niiden tarkastelua on kuitenkin aiheellista tutkia kaksi alustavaa kysymystä, jotka koskevat mahdollista vireilläolovaikutusta ja sitä, onko nyt käsiteltävissä asioissa mahdollista vedota polkumyyntisopimukseen ja WTO:n riitojenratkaisuelimen päätöksiin ja suosituksiin.

29.

Komissio on esittänyt vireilläoloväitteen. Se väittää, että nyt käsiteltävissä yhdistetyissä asioissa esitetyt valitukset ovat identtiset. Valituksissa on kyse samoista asianosaisista, ja niissä riitautetut toimet, valituksenalainen tuomio sekä asianosaisten valituksissaan esittämät perusteet ja perustelut ovat samat.

30.

Tästä on muistutettava, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan aiemman kanteen nostamisen jälkeen samojen asianosaisten välillä nostettu samoihin kanneperusteisiin perustuva kanne, jolla vaaditaan saman oikeudellisen toimen kumoamista, on vireilläolovaikutuksen johdosta jätettävä tutkimatta. ( 23 )

31.

Nyt käsiteltävissä asioissa on todettava, että valittajien yhdessä tekemät valitukset koskevat aivan samoja asianosaisia. Myös valitusten kohteet ovat samat, sillä molemmissa vaaditaan valituksenalaisen tuomion kumoamista. Itse valituksetkin ovat identtiset, ja niissä vedotaan täsmälleen samoihin perusteisiin. Koska asiassa C‑377/15 P valitus on tehty aiempaa valitusta myöhemmin, se on näin ollen jätettävä tutkimatta vireilläolovaikutuksen vuoksi.

32.

Asianosaiset vetoavat perusteluissaan tiettyihin polkumyyntisopimuksen määräyksiin sekä useisiin WTO:n riitojenratkaisuelimen päätöksiin ja suosituksiin. Riidanalaisen asetuksen laillisuutta arvioidessaan unionin yleinen tuomioistuin tukeutui valituksenalaisessa tuomiossa yhtäältä polkumyyntisopimuksen 2 artiklan 4 kohtaan ja sen 2 alakohtaan ja toisaalta erääseen WTO:n valituselimen raporttiin, jonka perusteella se totesi, ettei sillä ole merkitystä. ( 24 ) Kuten edellä tämän ratkaisuehdotuksen 18 kohdasta lisäksi ilmenee, WTO:n riitojenratkaisuelin hyväksyi valituksenalaisen tuomion julistamisen jälkeen helmikuussa 2016 kaksi raporttia, joiden päätelmät liittyvät suoraan riidanalaiseen asetukseen. Asianosaiset keskustelivat näistä raporteista unionin tuomioistuimessa pidetyssä suullisessa käsittelyssä.

33.

Näin ollen on aluksi selvitettävä, voidaanko nyt käsiteltävissä asioissa vedota polkumyyntisopimukseen ja WTO:n riitojenratkaisuelimen päätöksiin ja suosituksiin, joihin osapuolet ovat laajasti viitanneet, ja jos voidaan, niin missä määrin.

34.

Ensinnäkin polkumyyntisopimuksesta on muistutettava, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan WTO-sopimukset eivät luonteensa ja rakenteensa vuoksi lähtökohtaisesti kuulu niihin normeihin, joihin nähden unionin toimielinten toimien lainmukaisuutta voidaan valvoa. Unionin tuomioistuin on kuitenkin hyväksynyt kahdessa tilanteessa poikkeuksellisesti sen, että unionin tuomioistuimet valvovat tarpeen vaatiessa unionin toimien ja niiden soveltamistoimien lainmukaisuutta WTO-sopimusten kannalta. ( 25 ) Ensinnäkin kyse on tilanteesta, jossa unionin tarkoituksena on ollut panna täytäntöön erityinen velvoite, johon se on sitoutunut kyseisillä sopimuksilla (ns. Nakajima-poikkeus ( 26 )), ja toiseksi tilanteesta, jossa kyseessä olevassa unionin toimessa nimenomaisesti viitataan näiden sopimusten tiettyihin määräyksiin (ns. Fediol-poikkeus ( 27 )).

35.

Tältä osin unionin tuomioistuin on täsmentänyt, että WTO:n polkumyynnin vastainen järjestelmä saattaa tietyissä tapauksissa olla poikkeus yleisestä periaatteesta, jonka mukaan unionin tuomioistuimet eivät voi valvoa unionin toimielinten toimien lainmukaisuutta siltä kannalta, ovatko ne WTO-sopimusten määräysten mukaisia. Jotta tällainen poikkeus voitaisiin hyväksyä yksittäistapauksessa, on osoitettava oikeudellisesti riittävällä tavalla, että lainsäätäjä on ilmaissut tahdon panna unionin oikeudessa täytäntöön erityinen velvoite, johon se on sitoutunut WTO-sopimuksissa. Tämän osoittamiseksi riitautetusta unionin oikeuden säännöksestä on voitava päätellä, että sillä pannaan unionin oikeudessa täytäntöön WTO-sopimuksiin perustuva erityinen velvoite. ( 28 )

36.

Nyt tarkasteltavassa tapauksessa unionin tuomioistuin on jo todennut, että perusasetuksen 2 artiklan 11 kohdalla unionilla on ollut tarkoitus panna täytäntöön polkumyyntisopimuksen 2 artiklan 4 kohdan 2 alakohdassa määrätyt erityiset velvoitteet. ( 29 ) Unionin yleinen tuomioistuin totesi siis aivan perustellusti valituksenalaisen tuomion 34 kohdassa, että unionin tuomioistuimen tehtävänä on valvoa riidanalaisen asetuksen laillisuutta viimeksi mainitun määräyksen kannalta.

37.

Se, että perusasetuksen 2 artiklan 10 kohdan ensimmäisessä virkkeessä käytetään – ainakin viitattaessa ensimmäisessä virkkeessä säädettyyn velvollisuuteen tehdä vientihinnan ja normaaliarvon välillä ”tasapuolinen vertailu” – täsmälleen samanlaista sanamuotoa kuin polkumyyntisopimuksen 2 artiklan 4 kohdassa, osoittaa selvästi, että unionin lainsäätäjä on tällä perusasetuksen säännöksellä tarkoittanut panna täytäntöön polkumyyntisopimuksessa määrätyt erityiset velvoitteet. ( 30 ) Tämä tarkoittaa, että unionin tuomioistuimen on valvottava kyseisten unionin toimien laillisuutta myös tämän säännön kannalta ja annettava tasapuolisen vertailun käsitteelle sama merkitys kuin sillä on WTO:n oikeudessa. ( 31 )

38.

WTO:n riitojenratkaisuelimen päätöksistä ja suosituksista unionin tuomioistuin on toiseksi todennut, ettei taloudelliselle toimijalle voida antaa mahdollisuutta vedota unionin tuomioistuimessa siihen, että jokin unionin toimi on ristiriidassa WTO:n riitojenratkaisuelimen päätöksen kanssa. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että WTO-sopimusten sisältämien aineellisten sääntöjen tavoin myöskään WTO:n riitojenratkaisuelimen suositukseen tai päätökseen, joissa kyseisiä sääntöjä todetaan rikotun, ei voida vedota unionin tuomioistuimissa sen toteamiseksi, että unionin säännöstö on ristiriidassa kyseisen suosituksen tai päätöksen kanssa, ainakaan silloin, kun kyse ei ole tilanteista, joissa näiden päätösten ja suositusten johdosta unionin tarkoituksena on ollut hyväksyä erityinen velvoite. ( 32 )

39.

Unionin tekemien kansainvälisten sopimusten ensisijaisuudesta unionin johdettuun oikeuteen nähden johtuu silti, että viimeksi mainittua on mahdollisuuksien mukaan tulkittava mainittujen sopimusten mukaisesti. Unionin tuomioistuin on siten jo viitannut paneelin tai WTO:n valituselimen raportteihin tukeakseen tietyistä WTO-sopimusten määräyksistä tekemiään tulkintoja. ( 33 )

40.

Siltä osin kuin on kyse edellä tämän ratkaisuehdotuksen 7 kohdassa mainituista raporteista, jotka WTO:n riitojenratkaisuelin hyväksyi 28.7.2011 asiassa ”European Communities – Definitive Anti-Dumping Measures on Certain Iron or Steel Fasteners from China”, nyt käsiteltävissä asioissa riidanalaisen asetuksen sanamuodosta ilmenee, että toimielimet antoivat tämän asetuksen ( 34 )”ottaakseen huomioon asetusta [N:o 91/2009] koskevat raporttien päätelmät” ja pyrkiäkseen ”korjaamaan ne asetuksen [N:o 91/2009] kohdat, joita WTO:n riitojenratkaisuelin piti hyväksymissään raporteissa ristiriitaisina”. ( 35 )

41.

Kun otetaan huomioon nämä nimenomaiset viittaukset mainittuihin raportteihin sekä ilmeinen tahto ottaa raportteihin sisältyvät päätelmät huomioon riidanalaisessa asetuksessa, on näin ollen katsottava, että tässä erityistapauksessa antamalla edellä mainittu asetus toimielinten tarkoituksena on ollut panna kyseisiin raportteihin sisältyvät päätelmät täytäntöön unionin oikeusjärjestyksessä. Tästä seuraa, että unionin tuomioistuinten on tarvittaessa arvioitava riidanalaisen asetuksen laillisuutta näiden raporttien kannalta.

42.

WTO:n riitojenratkaisuelimen riitojen ratkaisusta annettuja sääntöjä ja menettelyjä koskevan sopimuksen 21 artiklan 5 kohdan perusteella 12.2.2016 hyväksymistä raporteista, jotka mainittiin edellä tämän ratkaisuehdotuksen 18 kohdassa, on sitä vastoin ensinnäkin huomautettava, että ne on hyväksytty sekä riidanalaisen asetuksen että valituksenalaisen tuomion antamisen jälkeen. ( 36 ) Lisäksi – kuten jo edellä tämän ratkaisuehdotuksen 19 kohdassa huomautin – komissio antoi asetuksen 2015/476 perusteella täytäntöönpanoasetuksen 2016/278, jossa se katsoi, että mainittuihin raportteihin sisältyvien päätelmien vuoksi riidanalaisella asetuksella käyttöön otetut polkumyyntitullit oli aiheellista kumota. ( 37 ) Täytäntöönpanoasetuksen 2016/278 2 artiklasta ilmenee, että näiden toimenpiteiden kumoaminen tuli voimaan tämän asetuksen voimaantulopäivästä eikä ennen kyseistä ajankohtaa kannettuja tulleja palautettu toimenpiteiden kumoamisen perusteella. Tästä seuraa, ettei unioni suinkaan aikonut panna täytäntöön WTO:ssa hyväksymäänsä erityistä velvoitetta, kun se näissä olosuhteissa sulki pois riidanalaisen asetuksen nojalla maksettujen tullien palauttamisen. ( 38 ) Nyt tarkasteltavassa tapauksessa edellä esitetyistä näkökohdista seuraa, ettei riidanalaisen asetuksen sen paremmin kuin valituksenalaisen tuomionkaan laillisuutta voida arvioida WTO:n riitojenratkaisuelimen raporttien kannalta.

43.

Muista WTO:n riitojenratkaisuelimen raporteista, joihin asianosaiset ovat vedonneet, on todettava, ettei toimielinten tarkoituksena ollut hyväksyä näiden raporttien johdosta mitään riidanalaiseen asetukseen liittyvää erityistä velvoitetta. Edellä tämän ratkaisuehdotuksen 39 kohdassa mainitun oikeuskäytännön perusteella näitä raportteja voidaan siis pitää enintään tekijöinä, jotka unionin tuomioistuin voi ottaa huomioon tulkitessaan kyseessä olevia polkumyyntisopimuksen määräyksiä.

44.

Ensimmäinen valitusperuste koskee valituksenalainen tuomion 29–90 kohdassa esitettyä päättelyä. Se perustuu perusasetuksen 2 artiklan 10 ja 11 kohdan ja polkumyyntisopimuksen 2 artiklan 4 kohdan ja sen 2 alakohdan rikkomiseen. Tässä valitusperusteessa valittajat moittivat unionin yleistä tuomioistuinta lähinnä siitä, ettei se todennut, että toimielimet tekivät virheen, kun ne jättivät polkumyyntimarginaaleja määrittäessään tietyt vientitapahtumat – eli niitä tarkasteltavana olevan tuotteen tyyppejä, joita vastaavia tyyppejä intialainen tuottaja ei myynyt, koskevat vientitapahtumat – normaaliarvon ja vientihinnan vertailun ulkopuolelle.

45.

Valituksenalaisessa tuomiossa unionin yleinen tuomioistuin totesi, että perusasetuksen 2 artiklan 11 kohdassa, luettuna yhdessä polkumyyntisopimuksen 2 artiklan 4 kohdan 2 alakohdan kanssa, edellytetään, että toimielimet käyttävät polkumyyntimarginaalien määrittämiseksi tehtävässä vertailussa yksinomaan normaaliarvon kanssa vertailukelpoisia liiketapahtumia. Mainituissa oikeussäännöissä tasapuolista vertailua koskeviin säännöksiin tehdyn viittauksen perusteella toimielinten on ”mahdollisuuksien mukaan” saatettava liiketapahtumat vertailukelpoisiksi tekemällä oikaisuja. Lisäksi kyseisissä säännöksissä ei edellytetä, että vertailun on oltava ”mahdollisimman tasapuolinen”, vaan niissä ainoastaan edellytetään sen olevan ”tasapuolinen”. ( 39 )

46.

Unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että nyt käsiteltävissä asioissa kaikki tarkasteltavana olevan tuotteen tyypit vastasivat ”samankaltaista” tuotetta, ja niitä voitiin siten pitää vertailukelpoisina. Samaa ei kuitenkaan voitu automaattisesti todeta tiettyjen tuotetyyppien hinnoista eli niiden vientiä harjoittavien kiinalaisten tuottajien viemien tuotteiden hinnoista, joita vastaavia tuotteita intialainen tuottaja ei valmistanut. Koska näiltä tuotetyypeiltä puuttuivat Intian myyntihinnat, niitä ei siitä huolimatta, että ne olivat samankaltaisia, voitu sisällyttää polkumyyntimarginaalien laskemiseksi tehtävään vertailuun. ( 40 )

47.

Tämän jälkeen unionin yleinen tuomioistuin tutki perusasetuksessa säädetyt eri menetelmät, joiden avulla toimielimet olisivat kenties voineet määrittää normaaliarvon niille tarkasteltavana olevan tuotteen tyypeille, joita vastaavia tuotteita intialainen tuottaja ei valmistanut. Unionin yleisen tuomioistuimen mukaan näillä menetelmillä ei, vaikka niitä olikin pidettävä toteutuskelpoisina, olisi kuitenkaan pystytty takaamaan toimielinten tekemään verrattuna tasapuolisempaa vertailua. ( 41 ) Unionin yleinen tuomioistuin myös hylkäsi valittajien väitteet, jotka koskivat kaikkien vietyjen tuotetyyppien osalta laskettujen polkumyyntimarginaalien edustavuutta. ( 42 ) Tämän analyysin perusteella unionin yleinen tuomioistuin totesi, ettei neuvosto tehnyt ilmeistä arviointivirhettä, kun se jätti polkumyyntimarginaalilaskelman ulkopuolelle niitä tarkasteltavana olevan tuotteen tyyppejä koskevat vientitapahtumat, joita vastaavista tuotetyypeistä ei ollut saatavilla vertailumaan tuottajan myyntihintoja.

48.

Valittajat ensinnäkin väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin on tulkinnut virheellisesti perusasetuksen 2 artiklan 11 kohtaa ja polkumyyntisopimuksen 2 artiklan 4 kohdan 2 alakohtaa. Niiden mukaan näiden kahden oikeussäännön on tulkittava edellyttävän, että polkumyyntimarginaalin laskemiseksi tehtävään vertailuun sisällytetään kaikki tarkasteltavana olevan tuotteen, sellaisena kuin se on määritelty tutkimuksen aloittamisvaiheessa, vientiin suuntautuva myynti. Kyseisen marginaalin on nimittäin koskettava tutkimuksen kohteena olevaa tuotetta kokonaisuudessaan. Se, ettei maa ole markkinatalousmaa, ei oikeuta poikkeamaan polkumyyntimarginaalin määrittämistä koskevista säännöistä.

49.

Toiseksi unionin yleinen tuomioistuin on sekoittanut polkumyyntimarginaalin laskemista koskevat velvoitteet tasapuolista vertailua koskeviin velvoitteisiin. Ensinnäkin se on tutkimalla, ovatko kaikkien vientitapahtumien vertailussa käytettävät eri menetelmät toimielinten käyttämää menetelmää ”tasapuolisempia”, supistanut polkumyyntimarginaalin laskemista koskevat velvoitteet pelkiksi tasapuolista vertailua koskeviksi velvoitteiksi. Toiseksi sitä, onko polkumyyntimarginaalilaskelma perusasetuksen 2 artiklan 11 kohdan mukainen, ei pitäisi arvioida ”vertailukelpoisten hintojen” ( 43 ) vaan ”vertailukelpoisten vientitapahtumien” perusteella. Valittajat pitävät kyseenalaisena myös unionin yleisen tuomioistuimen käyttämää ilmaisua ”mahdollisuuksien mukaan”. ( 44 )

50.

Kolmanneksi unionin yleisen tuomioistuimen esittämä arviointi on joka tapauksessa virheellinen. Valittajien mukaan tarkoituksena ei ole määrittää, onko tietty lähestymistapa tasapuolisempi kuin jokin toinen, vaan määrittää, onko käytetty lähestymistapa perusasetuksen 2 artiklan 11 kohdan ja polkumyyntisopimuksen 2 artiklan 4 kohdan 2 alakohdan mukainen. On toimielinten eikä asianomaisten osapuolten tehtävä huolehtia siitä, että näitä oikeussääntöjä noudatetaan. Edustavuuden käsitteellä ei ole tässä merkitystä, koska sitä ei mainita perusasetuksessa sen paremmin kuin polkumyyntisopimuksessaan. Valittajat väittävät joka tapauksessa näyttäneensä toteen, etteivät unionin toimielinten käyttämät vientitapahtumat ole niitä koskevilta osin edustavia.

51.

Toimielimet kiistävät valittajien väitteet. Komissio väittää, että ensimmäinen valitusperuste on jätettävä tutkimatta, koska valittajat riitauttavat tosiseikkojen arvioinnin eivätkä yksilöi oikeudellista virhettä, ja valitusperuste on myös tehoton. Komission mukaan valittajien perusasetuksen 2 artiklan 11 kohdasta ja polkumyyntisopimuksen 2 artiklan 4 kohdan 2 alakohdasta esittämä tulkinta vääristää polkumyyntisopimuksen 2 artiklan 4 kohdan hengen ja sisällön, ja jälkimmäisen perustana on tasapuolisen vertailun periaate, joka saa etusijan muihin periaatteisiin nähden. Neuvosto katsoo perusasetuksen ja polkumyyntisopimuksen sanamuodosta ilmenevän selvästi, että tasapuolisen vertailun vaatimus on ensisijainen suhteessa velvoitteeseen laskea polkumyyntimarginaali kaikkien vientitapahtumien perusteella. Toimielinten mukaan WTO:n riitojenratkaisuelimen valituselimen oikeuskäytäntö ja raportit, joihin valittajat vetoavat, eivät ole tässä merkityksellisiä, koska ne koskevat polkumyyntimarginaalien nollaamista, joka on eri kysymys kuin se, josta nyt käsiteltävissä asioissa on kyse. WTO:n riitojenratkaisuelimen valituselimen polkumyyntisopimuksen 2 artiklan 4 kohdan 2 alakohdasta esittämä tulkinta sitä vastoin osoittaa, että ilmauksella ”vertailukelpoinen” on ”tasapuolisen vertailun” turvaamisessa erittäin tärkeä merkitys. Lisäksi oikeuskäytännöstä ilmenee, että edustavuuden käsitettä on pidettävä merkityksellisenä.

52.

Ensimmäinen valitusperuste koskee toimielimille perusasetuksen 2 artiklan 11 kohdassa tarkoitettua polkumyyntimarginaalia määritettäessä kuuluvien velvoitteiden ulottuvuutta.

53.

Valittajien esittämät väitteet koskevat valituksenalaisessa tuomiossa tästä säännöksestä esitettyä – ja edellä tämän ratkaisuehdotuksen 45 ja 46 kohdassa selostettua ‐ tulkintaa, jonka perusteella unionin yleinen tuomioistuin on nyt tarkasteltavassa tapauksessa jättänyt tiettyjä tarkasteltavana olevan tuotteen tyyppejä koskevat vientitapahtumat polkumyyntimarginaalilaskelmien ulkopuolelle.

54.

Aluksi on huomautettava, että – toisin kuin komissio väittää – ensimmäistä valitusperustetta ei voida jättää kokonaisuudessaan tutkimatta eikä se myöskään ole tehoton.

55.

Valittajien perusteluista esittämästäni yhteenvedosta ( 45 ) ilmenee mielestäni selvästi, että valittajat moittivat unionin yleistä tuomioistuinta oikeudellisista virheistä, jotka johtuvat perusasetukseen ja polkumyyntisopimukseen sisältyvien polkumyyntimarginaalin laskentaa ja tasapuolista vertailua koskevien oikeussääntöjen väitetysti virheellisestä tulkinnasta. Nämä ovat oikeuskysymyksiä, jotka voidaan ottaa tutkittavaksi muutoksenhakumenettelyssä.

56.

Ensimmäinen valitusperuste ei ole myöskään tehoton, kuten komissio väittää. Jos nimittäin unionin tuomioistuin ottaisi tämän valitusperusteen tutkittavaksi ja toteaisi, että unionin yleisen tuomioistuimen riidanalaisista perusasetuksen säännöksistä ja polkumyyntisopimuksen määräyksistä omaksuma tulkinta on virheellinen, valituksenalaisessa tuomiossa olisi tehty oikeudellinen virhe, jonka vuoksi se olisi kumottava.

57.

Valittajien esittämien eri väitteiden aineellisesta arvioinnista on aluksi muistutettava, että – kuten unionin yleinen tuomioistuin perustellusti huomautti – vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että yhteisen kauppapolitiikan ja aivan erityisesti kaupallisten suojatoimenpiteiden alalla toimielimillä on laaja harkintavalta, koska ne taloudelliset, poliittiset ja oikeudelliset tilanteet, joita toimielinten on arvioitava, ovat monitahoisia. ( 46 )

58.

Oikeuskäytännöstä ilmenee täsmällisemmin, että perusasetuksen 2 artiklan 11 kohdan soveltaminen ja erityisesti valinta polkumyyntimarginaalin eri laskentamenetelmien välillä edellyttää monimutkaisten taloudellisten tilanteiden arviointia. ( 47 )

59.

Vaikka toimielimillä on harkintavaltaa perusasetuksen 2 artiklan 11 kohdan täytäntöönpanossa, tätä harkintavaltaa on kuitenkin käytettävä perusasetuksessa vahvistetun sääntelyjärjestelmän mukaisesti. Tästä sääntelyjärjestelmästä seuraa kaksi erityisvaatimusta, jotka ovat mielestäni merkityksellisiä nyt käsiteltävien asioiden olosuhteissa.

60.

Ensinnäkin on huomautettava, että polkumyyntiin sovellettava sääntelyjärjestelmä koskee jonkin tietyn tuotteen polkumyyntiä. Jo perusasetuksen 1 artiklan 2 kohtaan sisältyvässä polkumyynnin määritelmässäkin viitataan ”tuotteen polkumyyntiin”. ( 48 )

61.

Ei siis ole sattumaa, että yksi ensimmäisistä toimenpiteistä, joihin toimielinten on ryhdyttävä polkumyyntitutkimusta aloittaessaan, on tutkimuksen kohteena olevan tuotteen määrittely. Määrittelyn tarkoituksena on auttaa sellaisten tuotteiden luettelon laatimisessa, joiden tuontiin polkumyyntitutkimus voidaan kohdistaa ja joille mahdollisesti määrätään tämän seurauksena polkumyyntitulli. ( 49 ) Saman määrittelyn perusteella yksilöidään perusasetuksen 1 artiklan 4 kohdassa tarkoitettu ”samankaltainen tuote”.

62.

Sen jälkeen, kun toimielimet ovat määritelleet tarkasteltavana olevan tuotteen, niiden on kohdeltava tuotetta johdonmukaisesti koko tutkimuksen ajan sille annetun määritelmän mukaisesti. ( 50 )

63.

Tämä tarkoittaa erityisesti sitä, että polkumyyntimarginaalin olemassaoloa määrittäessään toimielinten on määritettävä se tarkasteltavana olevalle tuotteelle, sellaisena kuin se on määritelty tutkimuksen yhteydessä, ja nimenomaan tälle tuotteelle kokonaisuudessaan. ( 51 ) Toimielimet eivät siis voi ensin määritellä tutkimuksen kohteena olevaa tuotetta tietyllä tavalla ja sen jälkeen laskea polkumyyntimarginaaleja menetelmällä, joka ei ole täysin johdonmukainen tämän määritelmän kanssa.

64.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että toimielinten olisi kiellettyä jakaa tarkasteltavana olevaa tuotetta eri tyyppeihin tai malleihin ja tehdä useita eri vertailuja, jos ne pitävät tätä tarkoituksenmukaisena polkumyyntimarginaalien määrittämiseksi. Vaatimus tuotteen johdonmukaisesta kohtelusta koko tutkimuksen ajan kuitenkin edellyttää, että kaikkien näiden vertailujen tulokset otetaan myöhemmissä vaiheissa huomioon ja että polkumyyntimarginaalit lasketaan tarkasteltavana olevalle tuotteelle kokonaisuudessaan. ( 52 )

65.

Toiseksi perusasetuksen 2 artiklan 11 kohdan sanamuodosta ilmenee, että polkumyyntimarginaaleja määritettäessä vaatimuksena on, että nämä marginaalit heijastavat harjoitetun polkumyynnin tosiasiallista laajuutta. ( 53 )

66.

Käyttäessään niille perusasetuksen 2 artiklan 11 kohdan soveltamisessa annettua harkintavaltaa toimielimet ovat velvollisia soveltamaan polkumyyntimarginaalien laskentamenetelmiä siten, että taataan se, että nämä näin määritetyt marginaalit kuvastavat harjoitetun polkumyynnin tosiasiallista laajuutta. ( 54 )

67.

Unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisessa tuomiossa perusasetuksen 2 artiklan 11 kohdasta esittämä tulkinta, jonka mukaan toimielimet voivat jättää tiettyihin tutkimuksessa määritetyn tarkasteltavana olevan tuotteen tyyppeihin liittyvät vientitapahtumat polkumyyntimarginaalilaskelman ulkopuolelle ja kuitenkin soveltaa laskemiaan polkumyyntimarginaaleja kaikkiin tarkasteltavana olevan tuotteen tyyppeihin, on mielestäni tämän ratkaisuehdotuksen 62 ja 63 sekä 65 ja 66 kohdassa mainittujen kahden vaatimuksen vastainen.

68.

Jos ensinnäkin tiettyjä tarkasteltavana olevan tuotteen tyyppejä ei oteta huomioon polkumyyntimarginaalilaskelmassa, nämä marginaalit on laskettu ainoastaan osasta tarkasteltavana olevaa tuotetta eikä kyseisestä tutkimuksessa määritetystä tuotteesta kokonaisuudessaan.

69.

Jos toimielimet eivät toiseksi sisällytä tiettyjä tarkasteltavana olevan tuotteen tyyppejä koskevia vientitapahtumia polkumyyntimarginaalilaskelmaan, ne eivät voi ottaa huomioon eivätkä määrittää sitä, mikä vaikutus näillä tapahtumilla on yleisten polkumyyntimarginaalien laskemiseen. Tästä seuraa, etteivät marginaalit tällä tavalla laskettuina välttämättä heijasta harjoitetun polkumyynnin tosiasiallista laajuutta.

70.

Näkemys, jonka mukaan toimielimet eivät voi jättää tiettyihin tarkasteltavana olevan tuotteen tyyppeihin liittyviä vientitapahtumia polkumyyntimarginaalilaskelman ulkopuolelle, saa vahvistuksen myös perusasetuksen 2 artiklan 11 kohdan sanamuodosta, unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ja polkumyyntisopimuksen 2 artiklan 4 kohdan 2 alakohdasta WTO:ssa esitetystä tulkinnasta.

71.

Perusasetuksen 2 artiklan 11 kohdan sanamuodosta ensinnäkin ilmenee nimenomaisesti, että ensimmäisen symmetrisen menetelmän mukaan polkumyyntimarginaalin olemassaolo määritetään normaaliarvon painotetun keskiarvon ja kaiken unioniin suuntautuvan viennin hintojen painotetun keskiarvon välisellä vertailulla. Tällainen sanamuoto ei anna juurikaan liikkumavaraa jättää tiettyjä tarkasteltavana olevan tuotteen tyyppejä koskevia vientitapahtumia polkumyyntimarginaalilaskelman ulkopuolelle.

72.

Toiseksi unionin tuomioistuin totesi tuomiossa Ikea Wholesale, ( 55 ) että neuvosto teki virheen, kun se ”ei tätä menetelmää käyttäessään laskenut yleistä polkumyyntimarginaalia tukeutuen vertailuihin, jotka olisivat heijastelleet täysimääräisesti kaikkia vertailukelpoisia vientihintoja”. ( 56 )

73.

Kolmanneksi WTO:n riitojenratkaisuelimen valituselin on polkumyyntisopimuksen 2 artiklan 4 kohdan 2 alakohtaa tulkitessaan nimenomaisesti vahvistanut, että tarkasteltavana olevaan tuotteeseen liittyvien polkumyyntimarginaalien olemassaolo on määritettävä ”vertaamalla normaaliarvon painotettua keskiarvoa kaikkien vientitapahtumien – toisin sanoen kaikkia tutkimuksen kohteena olevan tuotteen malleja tai tyyppejä koskevien vientitapahtumien – hintojen painotettuun keskiarvoon. ( 57 )

74.

Näistä eri viittauksista, jotka koskevat sekä perusasetuksen 2 artiklan 11 kohtaa että unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä ja WTO:n riitojenratkaisuelimen valituselimen ns. nollaamismenetelmän lainmukaisuutta koskeneissa tapauksissa tekemiä päätöksiä, ( 58 ) on tarpeen esittää kaksi täsmennystä.

75.

Ensimmäinen täsmennys koskee unionin yleisen tuomioistuimen perusasetuksen 2 artiklan 11 kohdasta omaksumaa tulkintaa. Unionin yleinen tuomioistuin on nimittäin tulkinnut tätä säännöstä polkumyyntisopimuksen 2 artiklan 4 kohdan 2 alakohdan valossa ja perusasetuksen 2 artiklan 10 kohdassa ja polkumyyntisopimuksen 2 artiklan 4 kohdassa asetetun ”tasapuolisen vertailun” vaatimuksen kannalta.

76.

Unionin yleisen tuomioistuimen mukaan kaikista näistä oikeussäännöistä ilmenee, ettei toimielinten ole välttämättä verrattava normaaliarvoa kaikkien tarkasteltavana olevaa tuotetta koskevien vientitapahtumien hintaan vaan yksinomaan kaikkiin ”sen kanssa vertailukelpoisten tapahtumien” hintaan. ( 59 ) Nyt käsiteltävissä asioissa niitä tuotetyyppejä koskevat vientitapahtumat, joita vastaavia tyyppejä intialainen tuottaja ei myynyt ja joille ei siten ollut saatavilla vertailukelpoista (myynti)hintaa, eivät unionin yleisen tuomioistuimen mukaan olleet vertailukelpoisia tapahtumia. Koska käytettävissä ei ollut menetelmää, jonka avulla olisi pystytty takaamaan toimielinten tekemään verrattuna tasapuolisempi vertailu, nämä tapahtumat oli perusteltua jättää polkumyyntimarginaalilaskelman ulkopuolelle.

77.

Tästä on kuitenkin ensinnäkin huomautettava, että polkumyyntisopimuksen 2 artiklan 4 kohdan 2 alakohtaa – jonka valossa unionin yleinen tuomioistuin on perusasetuksen 2 artiklan 11 kohtaa tulkinnut – sovellettaessa ”vertailukelpoisina vientitapahtumina” on pidettävä kaikkiin tarkasteltavana olevan tuotteen tyyppeihin liittyviä tapahtumia kokonaisuudessaan, kuten edellä tämän ratkaisuehdotuksen 73 kohdasta ilmenee. ( 60 ) Jos nimittäin kaikki tutkimuksessa määritetyn tarkasteltavana olevan tuotteen tyypit vastaavat samankaltaista tuotetta, edellä tämän ratkaisuehdotuksen 62 kohdassa mainittu tarkasteltavana olevan tuotteen (ja samankaltaisen tuotteen) johdonmukaisen kohtelun vaatimus edellyttää, että kaikkia näitä tuotetyyppejä pidetään vertailukelpoisina ja että siten myös kaikki niitä koskevat vientitapahtumat ovat vertailukelpoisia huolimatta siitä, ettei tietyistä näistä tapahtumista ole saatavilla hintatietoja.

78.

Jos toimielimillä ei ole saatavillaan tiettyjen tarkasteltavana olevan tuotteen tyyppien hintatietoja (joko viejämaasta tai tapauksen mukaan vertailumaasta), niillä on valittavanaan kaksi vaihtoehtoa: joko ne määrittelevät tarkasteltavana olevan tuotteen suppeammin jättämällä tutkimuksen ulkopuolelle ne tuotetyypit, joista ei ole saatavilla vertailukelpoista hintaa, ( 61 ) tai ne muodostavat näitä tyyppejä vastaaville tuotetyypeille laskennallisen normaaliarvon, jonka avulla ne voivat tehdä polkumyyntimarginaalien määrittämiseksi vaadittavan vertailun myös näitä tarkasteltavana olevan tuotteen tyyppejä koskevien vientitapahtumien osalta.

79.

Toiseksi on totta, että perusasetuksen 2 artiklan 11 kohdassa saman asetuksen 2 artiklan 10 kohtaan tehdyn viittauksen ( 62 ) perusteella tasapuolisen vertailun tekemistä koskeva velvollisuus pätee myös polkumyyntimarginaalien olemassaolon määrittämiseen. Tämä ei kuitenkaan missään tapauksessa tarkoita, että kyseistä velvollisuutta voitaisiin tulkita siten, että sillä rajoitettaisiin tarkasteltavana olevan tuotteen määritelmän ulottuvuutta tai velvollisuutta tarkastella polkumyyntimarginaaleja määritettäessä kaikkea tämän tuotteen unioniin suuntautuvaa vientiä. ( 63 ) Mainitusta 2 artiklan 10 kohdasta ei myöskään millään tavalla voida johtaa sellaista ”tasapuolisimman vertailun” käsitettä, johon unionin yleinen tuomioistuin perustaa suuren osan päättelystään. ( 64 )

80.

Toinen täsmennys koskee sitä, että unionin yleinen tuomioistuin kiisti nimenomaisesti nollaamismenetelmää koskevien tapausten olevan merkityksellisiä nyt käsiteltävissä asioissa. ( 65 )

81.

Tarkemmin sanottuna unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi asian Ikea Wholesale – jossa toimielimet olivat soveltaneet tätä menetelmää – merkityksellisyyden toteamalla, että ”käsiteltävissä asioissa ei voida katsoa, ettei polkumyyntimarginaalilaskelma perustunut riittävän merkittävään otokseen tarkasteltavana olevan tuotteen tyyppejä ja ettei se siten heijastanut kaikkia vertailukelpoisia vientihintoja”. ( 66 ) Tämän jälkeen unionin yleinen tuomioistuin totesi, että – toisin kuin tapauksissa, joissa käytetään nollaamismenetelmää eli jätetään polkumyyntimarginaalien määrittämiseksi tehtävässä vertailussa huomiotta kaikki ne tuotetyypit, joille on saatu negatiivinen polkumyyntimarginaali – nyt tarkasteltavassa tapauksessa ei voitu katsoa, että toimielinten noudattama lähestymistapa olisi paisuttanut polkumyyntimarginaalilaskelman tulosta. ( 67 )

82.

Mielestäni nyt käsiteltävissä asioissa ei voida ehdottomasti kiistää tämän oikeuskäytännön ja nollaamismenetelmää koskevien WTO:n riitojenratkaisuelimen päätösten merkitystä, kuten unionin yleinen tuomioistuin teki valituksenalaisessa tuomiossa. Sekä nollaamismenetelmää koskevat tapaukset että nyt käsiteltävät asiat ovat nimittäin hyvin samankaltaisia, koska ne liittyvät tietyn tutkimuksessa määritettyä tarkasteltavana olevaa tuotetta koskevien vientitapahtumien osuuden huomiotta jättämiseen polkumyyntimarginaalin määrittämisessä. Nollaamismenetelmää koskeneissa tapauksissa oli kyse vientitapahtumista, joiden osalta vientihintojen ja normaaliarvon vertailussa oli saatu negatiivinen polkumyyntimarginaali. Nyt käsiteltävissä asioissa on kyse sellaisia tuotetyyppejä koskevista vientitapahtumista, joiden myyntihinnoista toimielimillä ei ole tietoa. Nämä kaksi tilannetta eroavat toisistaan juuri siinä, että ensiksi mainituissa tapauksissa vientitapahtumien vaikutus polkumyyntimarginaalien määrittämiseen oli vääristynyt, kun taas nyt käsiteltävissä asioissa kyseessä olevien vientitapahtumien vaikutus marginaalin määrittämiseen on yksinkertaisesti jätetty ottamatta huomioon, koska nämä tapahtumat on suljettu laskelman ulkopuolelle.

83.

En kuitenkaan näe, mistä syystä tällaisen eron pitäisi johtaa siihen, että kyseisissä päätöksissä vahvistetut polkumyyntimarginaalien määrittämistä koskevat periaatteet – ja erityisesti vaatimus, jonka mukaan niiden määrittämisessä on otettava huomioon kaikki tarkasteltavana olevan tuotteen vienti – olisi jätettävä huomiotta ja ettei kyseisiä periaatteita siten sovellettaisi nyt käsiteltävissä asioissa.

84.

Polkumyyntimarginaalien, sellaisina kuin ne on määritetty kaikille tarkasteltavana olevan tuotteen tyypeille, edustavuudesta esitetystä väitteestä ( 68 ) on huomautettava, että vaikka nämä marginaalit edustivatkin viittä eniten myytyä tuotetyyppiä, kuten unionin yleinen tuomioistuin valituksenalainen tuomion 81 kohdassa totesi, tämä ei muuta sitä, että jättäessään tietyt vientitapahtumat polkumyyntimarginaalilaskelman ulkopuolelle toimielimet eivät ole ottaneet huomioon tarkasteltavana olevaa tuotetta kokonaisuudessaan eivätkä laskeneet kyseisiä marginaaleja kaiken kyseisen tuotteen unioniin suuntautuvan viennin hintojen perusteella perusasetuksen 2 artiklan 11 kohdan mukaisesti. ( 69 )

85.

Nyt käsiteltävissä asioissa ei myöskään ole kiistetty, että toisen valittajan myynnistä 38 prosenttia ja toisen myynnistä 43 prosenttia on jätetty ottamatta huomioon polkumyyntimarginaalien laskennassa, joten valittajille määritettyjen marginaalien edustavuutta voidaan pitää vähintäänkin kyseenalaisena, ja lisäksi on aihetta epäillä, onko edellä tämän ratkaisuehdotuksen 65 ja 66 kohdassa mainittua vaatimusta, jonka mukaan polkumyyntimarginaalin on heijastettava harjoitetun polkumyynnin tosiasiallista laajuutta, noudatettu ainakaan valittajien tapauksessa. ( 70 )

86.

Unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 89 kohdassa esittämästä huomautuksesta, jonka mukaan vertailumaan menetelmän käyttämisestä voi aiheutua lisävaikeuksia, on lopuksi huomautettava, ettei mikään perusasetuksen 2 artiklan 7 kohdan a alakohdassa tai sen tavoitteissa ( 71 ) oikeuta tulkitsemaan tätä säännöstä siten, että sillä rajoitettaisiin perusasetuksen 2 artiklan 11 kohdassa säädettyä velvollisuutta ottaa polkumyyntimarginaalin määrittämisessä huomioon kaikki tarkasteltavana olevan tuotteen, sellaisena kuin se on määritelty tutkimuksen aikana, unioniin suuntautuva vienti.

87.

Kaikkien näiden seikkojen perusteella ja edellä esittämistäni syistä katson, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen, kun se totesi, ettei neuvosto tehnyt ilmeistä arviointivirhettä jättämällä tiettyjä tarkasteltavana olevan tuotteen tyyppejä koskevat vientitapahtumat polkumyyntimarginaalilaskelman ulkopuolelle ja ettei riidanalaisella asetuksella rikottu perusasetuksen 2 artiklan 11 kohtaa ja polkumyyntisopimuksen 2 artiklan 4 kohdan 2 alakohtaa. Näin ollen ehdotan, että unionin tuomioistuin hyväksyy ensimmäisen valitusperusteen.

88.

Toisella valitusperusteella, joka jakautuu neljään osaan, kyseenalaistetaan unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 96–126 kohdassa esittämä päättely. Se koskee perusasetuksen 2 artiklan 10 kohdan ja polkumyyntisopimuksen 2 artiklan 4 kohdan rikkomista, hyvän hallinnon periaatteen loukkaamista ja SEUT 296 artiklan rikkomista.

89.

Valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen, kun se ei todennut, että toimielimet rikkoivat perusasetuksen 2 artiklan 10 kohtaa ja polkumyyntisopimuksen 2 artiklan 4 kohtaa hylätessään valittajien oikaisuvaatimukset, jotka koskivat yhtäältä niiden ja intialaisen tuottajan tuotantokustannusten eroja ( 72 ) ja toisaalta kulutuksen tehokkuuden ja tuottavuuden eroja. ( 73 )

90.

Siltä osin kuin on kyse väitettyjen tuotantokustannusten erojen perusteella tehdyistä oikaisuvaatimuksista, valittajat väittivät unionin yleisessä tuomioistuimessa osoittaneensa intialaista tuottajaa koskevista tiedoista esittämällään analyysilla, että tämä oli järjestelmällisesti määritellyt hintansa niin, että ne varmasti kattoivat sen kustannukset kokonaisuudessaan, ja että tämän seurauksena kaikki kustannuserot ilmenivät hintaeroina. Valituksenalaisessa tuomiossa unionin yleinen tuomioistuin kuitenkin hylkäsi tämän väitteen sillä perusteella, että Intia oli luokiteltu markkinatalousmaaksi – mitä valittajat eivät ole kiistäneet – ja että toimielimet saattoivat pätevästi katsoa, ettei intialainen tuottaja voinut määrittää vapaasti hintojaan vaan sen oli pakostikin pidettävä ne Intian markkinahintoja vastaavalla tasolla, koska se kilpaili useiden muiden tuottajien kanssa Intian kotimarkkinoilla. ( 74 ) Unionin yleinen tuomioistuin myös katsoi, etteivät valittajat nyt käsiteltävissä asioissa olleet kyenneet näyttämään toteen, että väitetyt erot olisivat vaikuttaneet hintojen vertailukelpoisuuteen. ( 75 )

91.

Kulutuksen tehokkuudessa ja tuottavuudessa esiintyvien erojen perusteella tehtyjen oikaisuvaatimusten hylkäämisestä unionin yleinen tuomioistuin totesi, etteivät valittajat olleet osoittaneet, miten nämä erot vaikuttivat normaaliarvon ja vientihinnan vertailukelpoisuuteen. Lisäksi unionin yleinen tuomioistuin totesi, että vertailumaan menetelmää käyttäessään toimielinten on otettava huomioon kaikki tähän maahan liittyvät tiedot eikä yksinomaan hintoja ja kustannuksia ja ettei perusasetuksen 2 artiklan 10 kohdalla voida poistaa saman asetuksen 2 artiklan 7 kohdan a alakohdan vaikutusta. ( 76 ) Unionin yleinen tuomioistuin myös katsoi, etteivät valittajat olleet osoittaneet virheelliseksi neuvoston päätelmää, jonka mukaan Kiinassa käytössä olevien tuotantoprosessien oli todettu olevan verrattavissa intialaisten tuottajien tuotantoprosessiin ja väitetyt erot oli havaittu erittäin pieniksi. Lisäksi unionin yleinen tuomioistuin totesi, että koska valittajille ei ollut myönnetty markkinatalouskohtelua, niitä koskevia tietoja ei voitu ottaa huomioon normaaliarvon määrittämisessä. ( 77 )

92.

Toisen valitusperusteensa ensimmäisessä osassa valittajat väittävät, ettei ole selvää, millä perusteella toimielimet olisivat valittajien esittämän näytön huomioon ottaen voineet pätevästi lähteä siitä oletuksesta, etteivät intialaisen tuottajan turvautuminen raaka-aineen maahantuontiin ja sen käyttämä ylimääräinen tuotantoprosessi voineet ilmetä korkeampina kustannuksina, pelkästään sillä perusteella, että se kilpaili useiden muiden tuottajien kanssa. Valittajat väittävät lisäksi toimittaneensa unionin yleiselle tuomioistuimelle lausuntoja, joissa vahvistettiin kustannusten suora vaikutus hintoihin myös unionin markkinoilla, joilla niin ikään on kilpailua.

93.

Toisen valitusperusteen toisessa osassa valittajat väittävät, ettei perusasetuksen 2 artiklan 7 kohdan a alakohdasta ilmene, että tasapuolisen vertailun vaatimuksen tai polkumyyntimarginaalin määrittämisen pitäisi perustua kaikkiin vertailumaata koskeviin tietoihin. Perusasetuksen 2 artiklan 10 kohdan säännöksiin ei ole olemassa mitään poikkeuksia maista, jotka eivät ole markkinatalousmaita. Olisi virheellistä todeta, että vertailumaan menetelmä menettäisi tehokkaan vaikutuksensa, jos oikaisuja annettaisiin tehdä. Tehokkuudessa ja tuottavuudessa esiintyviin eroihin liittyvien oikaisujen huomioon ottaminen ei ole ristiriidassa vertailumaan menetelmälle asetetun tavoitteen kanssa, sillä raaka-aineen ja sähkön vähäisempi kulutus ja työvoiman tehokkuus eivät liity mitenkään näiden tekijöiden hintoihin ja kustannuksiin eivätkä markkinavoimiin.

94.

Toimielimet kiistävät valittajien väitteet.

95.

Toisen valitusperusteen ensimmäisessä ja toisessa osassa tuodaan esille kysymys perusasetuksen 2 artiklan 7 kohdan a alakohdan, joka koskee normaaliarvon määrittämistä muussa kuin markkinatalousmaista peräisin olevassa tuonnissa, suhteesta saman asetuksen 2 artiklan 10 kohtaan, jossa säädetään velvollisuudesta varmistaa normaaliarvon ja vientihinnan välillä tasapuolinen vertailu tekemällä tarvittaessa oikaisuja.

96.

Tältä osin on muistettava, että perusasetuksen 2 artiklan 10 kohdassa säädetään, että elleivät normaaliarvo ja vientihinta ole verrattavissa, kussakin tapauksessa on otettava huomioon, oikaisujen muodossa, hintoihin ja siten niiden vertailukelpoisuuteen vaikuttavat väitetyt ja osoitetut eroavuudet.

97.

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan silloin, kun asianosainen vaatii perusasetuksen 2 artiklan 10 kohdan perusteella oikaisuja, joiden tarkoituksena on tehdä normaaliarvo ja vientihinta vertailukelpoisiksi polkumyyntimarginaalin määrittämistä varten, kyseisen asianosaisen on esitettävä näyttö siitä, että sen vaatimus on oikeutettu. Kun tuottaja vaatii normaaliarvon oikaisemista, lähtökohtaisesti alaspäin, tämän toimijan on siis ilmoitettava ja osoitettava, että tällaisen oikaisun tekemisen edellytykset täyttyvät. ( 78 )

98.

Lisäksi on muistutettava, että perusasetuksen 2 artiklan 7 kohdan a alakohdan mukaan muussa kuin markkinatalousmaista peräisin olevassa tuonnissa normaaliarvo määritetään saman artiklan 1–6 kohdassa vahvistetuista säännöistä poiketen kolmannessa maassa, joka on markkinatalousmaa, käytettävän hinnan tai laskennallisen arvon perusteella.

99.

Unionin tuomioistuin on maininnut, että tällä säännöksellä pyritään siihen, ettei sellaisissa maissa, jotka eivät ole markkinatalousmaita, voimassa olevia hintoja ja kustannuksia oteta huomioon, koska nämä muuttujat eivät näissä maissa perustu markkinavoimien normaaliin vaikutukseen. ( 79 )

100.

Näiden kahden säännöksen välisistä suhteista on huomautettava, ettei mikään perusasetuksessa viittaa siihen, että perusasetuksen 2 artiklan 7 kohdan a alakohdassa säädettäisiin yleisestä poikkeuksesta saman asetuksen 2 artiklan 10 kohdassa säädettyyn oikaisujen tekemistä koskevaan vaatimukseen. Siinä tapauksessa, että normaaliarvon oikaisemista koskevat vaatimukset esitetään viimeksi mainitun säännöksen nojalla tutkimuksessa, jossa normaaliarvo määritetään muista kuin markkinatalousmaista peräisin olevassa tuonnissa sovellettavien oikeussääntöjen mukaisesti, perusasetuksen 2 artiklan 10 kohtaa on mielestäni välttämättä tulkittava saman asetuksen 2 artiklan 7 kohdan a alakohdan valossa ja sen muodostamassa asiayhteydessä.

101.

Nyt tarkasteltavan kaltaisessa tapauksessa, jossa toimielimet määrittävät normaaliarvon perusasetuksen 2 artiklan 10 kohdan mukaisesti vertailumaan menetelmää soveltamalla, niiden on yleensä otettava väitetyt ja osoitetut eroavuudet huomioon oikaisujen muodossa ja osoitettava, että ne vaikuttavat hintoihin ja siten niiden vertailukelpoisuuteen.

102.

Velvollisuus tulkita perusasetuksen 2 artiklan 10 kohtaa saman asetuksen 2 artiklan 7 kohdan a alakohdan valossa merkitsee kuitenkin sitä, ettei toimielimiä voida tällaisessa tapauksessa – jottei viimeksi mainittu säännös menettäisi tehokasta vaikutustaan – vaatia tekemään oikaisuja sellaisiin tekijöihin, jotka eivät suoraan tai välillisestikään ole tavanomaista seurausta markkinavoimista.

103.

Näistä näkökohdista seuraa, että toimija, jolle ei ole myönnetty markkinatalouskohtelua, ei mielestäni voi vedota kustannusrakenteeseensa tai tuotantotoimintaansa liittyvistä tekijöistä johtuviin eroihin vaatiakseen normaaliarvon oikaisuja. ( 80 ) On nimittäin jokseenkin varmaa, että jos yritys ei toimi markkinatalouden olosuhteissa, sekä sen kustannusrakenteeseen että sen tuotantotoimintaan vaikuttavat suoraan tai välillisesti sellaiset muuttujat, jotka eivät ole tavanomaista seurausta markkinavoimista.

104.

Nyt käsiteltävissä asioissa ensinnäkin tuotantokustannusten väitettyihin eroihin perustuvista oikaisupyynnöistä on todettava, että valittajien esittämissä väitteissä pyritään pääasiallisesti kyseenalaistamaan päätelmät, joita unionin yleinen tuomioistuin teki valittajien hallinnollisen menettelyn aikana toimittamista eri tiedoista, nimittäin intialaista tuottajaa koskevista tiedoista laaditusta analyysista sekä unionin markkinoita koskevista eri lausunnoista. Näillä väitteillä lähinnä kyseenalaistetaan unionin yleisen tuomioistuimen todisteista esittämä arviointi, joka ei ole sellainen oikeuskysymys, että se sinänsä kuuluisi unionin tuomioistuimen harjoittaman valvonnan piiriin, lukuun ottamatta sitä tapausta, että tuomioistuimelle esitetty selvitys on otettu huomioon vääristyneellä tavalla. ( 81 )

105.

Vedotessaan unionin yleiselle tuomioistuimelle toimittamiinsa todisteisiin valittajat eivät varsinaisesti kiistäneet perimmäistä syytä, jonka perusteella unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi niiden väitteen, eli sitä, että intialainen tuottaja toimi kilpailluilla markkinoilla, joilla kilpailu rajoitti sen vapautta hinnoitella tuotteitaan, ( 82 ) ja ettei siten ollut vahvistettu, että se olisi pystynyt automaattisesti vyöryttämään korkeammat tuotantokustannuksensa hintoihin.

106.

Tämän ratkaisuehdotuksen 102 ja 103 kohdassa esitettyjen näkökohtien perusteella on joka tapauksessa todettava, ettei nyt tarkasteltavan kaltaisessa tapauksessa voida hyväksyä valittajien kaltaisten yritysten esittämiä oikaisuvaatimuksia, jotka koskevat niiden tuotantokustannuksissa ja vertailumaan tuottajan tuotantokustannuksissa väitetysti esiintyviä eroja. Tässä yhteydessä on huomautettava, etteivät valittajat ole kiistäneet riidanalaisen asetuksen johdanto-osan 103 perustelukappaleessa esitettyä päätelmää, jonka mukaan valittajien ”kustannusrakenteen ei voida katsoa heijastavan markkina-arvoja, joita voitaisiin käyttää oikaisujen perustana”, koska niille ei ollut myönnetty markkinatalouskohtelua.

107.

Toiseksi kulutuksen tehokkuudessa ja tuottavuudessa esiintyneiden erojen oikaisemista koskevista vaatimuksista on todettava, että vaikka tuottavuus ja kulutuksen tehokkuus eivät olekaan varsinaisia kustannuksia, niiden voidaan kohtuullisesti olettaa perustuvan useisiin sellaisiin tuotantotoiminnan osatekijöihin, joihin vaikuttavat ainakin epäsuorasti muuttujat, jotka eivät ole tavanomaista seurausta markkinavoimista.

108.

Tästä seuraa, että tilanteessa, jossa normaaliarvo määritetään vertailumaan menetelmän perusteella, yritys, jolle ei ole myönnetty markkinatalouskohtelua, ei voi vedota tuottavuudessa ja tehokkuudessa esiintyviin eroihin vaatiakseen normaaliarvon oikaisemista.

109.

Tästä seuraa, ettei unionin yleinen tuomioistuin tehnyt virhettä hylätessään valittajien väitteet, jotka koskivat toimielinten kieltäytymistä ottamasta nyt käsiteltävissä asioissa huomioon kyseisiä oikaisuja, ja että toisen valitusperusteen ensimmäinen ja toinen osa on siten hylättävä.

110.

Toisen valitusperusteensa kolmannessa osassa valittajat moittivat unionin yleistä tuomioistuinta perusasetuksen 2 artiklan 10 kohdan ja polkumyyntisopimuksen 2 artiklan 4 kohdan rikkomisesta sekä hyvän hallinnon periaatteen loukkaamisesta.

111.

Valittajat arvostelevat valituksenalaisen tuomion 112 kohtaa, jossa unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi niiden väitteen siitä, että toimielimet olivat laiminlyöneet velvollisuutensa ilmoittaa, mitkä tiedot ovat tarpeen oikaisuvaatimuksen tekemiseksi, ja velvollisuutensa olla asettamatta valittajille kohtuutonta näyttövelvollisuutta.

112.

Valittajien mukaan se unionin yleisen tuomioistuimen mainitsema seikka, että valittajat ovat kyenneet ymmärtämään oikaisuvaatimustensa hylkäämisen syyt, ei vaikuta mitenkään siihen kysymykseen, onko valittajille asetettu kohtuuton näyttövelvollisuus. Lisäksi toimielimet ovat yhtäältä käsitelleet kaikkia vertailumaan tuottajaan liittyviä tietoja luottamuksellisina ja toisaalta vaatineet valittajia näyttämään toteen, että intialainen tuottaja oli ottanut väitetyt erot huomioon hinnoissaan. Tällaista näyttövelvollisuutta on kuitenkin mahdoton täyttää, jollei intialaista tuottajaa koskeviin tietoihin saada tutustua.

113.

Tässä toisen valitusperusteen osassa tuodaan esille kysymys kahden tietyissä olosuhteissa toisilleen ristiriitaisen vaatimuksen yhteensovittamisesta. Ensimmäisen vaatimuksen mukaan sellaisten yritysten antamia tietoja, jotka suostuvat tekemään toimielinten kanssa yhteistyötä polkumyyntitutkimuksissa, on käsiteltävä luottamuksellisina. Tämä vaatimus on erityisen merkityksellinen sovellettaessa vertailumaan menetelmää, jonka tapauksessa toimielimet tukeutuvat yleensä polkumyyntitutkimuksessa yhteistyötä tekevien vertailumaan yritysten toimittamiin tietoihin. Vaatimuksen noudattamatta jättäminen vaarantaisi vakavasti mahdollisuuden suorittaa tällaisia tutkimuksia. Tämä vaatimus on kuitenkin ristiriidassa toisen vaatimuksen kanssa, jonka mukaan perusasetuksen 2 artiklan 10 kohdan mukaisia oikaisuvaatimuksia tekevien osapuolten on voitava saada tiedot, joita ne tarvitsevat kyetäkseen perustelemaan vaatimuksensa. ( 83 )

114.

Tästä on aluksi huomautettava, että polkumyyntisopimuksen 2 artiklan 4 kohdassa täsmennetään, että ”viranomaisten on ilmoitettava kyseisille osapuolille, mitkä tiedot ovat tarpeen oikeudenmukaisen [ts. tasapuolisen] vertailun varmistamiseksi, eivätkä ne saa asettaa kohtuutonta näyttövelvollisuutta näille osapuolille”.

115.

WTO:n riitojenratkaisuelimen valituselin täsmensi 28.7.2011 hyväksytyssä, edellä tämän ratkaisuehdotuksen 7, 40 ja 41 kohdassa mainitussa raportissaan, joka koskee asiaa ”European Communities – Definitive Anti-Dumping Measures on Certain Iron or Steel Fasteners from China”, että polkumyyntisopimuksen 2 artiklan 4 kohdassa velvoitetaan tutkimuksesta vastaavat viranomaiset ilmoittamaan osapuolille, mitä tietoja oikaisuvaatimusten on sisällettävä, jotta osapuolet pystyisivät esittämään tällaisia vaatimuksia. ( 84 )

116.

Tässä yhteydessä on todettava, ettei polkumyyntisopimuksen 2 artiklan 4 kohdassa nimenomaisesti määrättyjä vaatimuksia toisteta sanasta sanaan perusasetuksen 2 artiklan 10 kohdassa. Katson kuitenkin, että ne perustuvat tästä säännöksestä polkumyyntisopimuksen 2 artiklan 4 kohdan valossa tehtyyn tulkintaan ja että ne joka tapauksessa kuuluvat Euroopan unionin perusoikeuskirjan 41 artiklassa vahvistettuun hyvän hallinnon periaatteeseen. ( 85 )

117.

Toisin kuin tavanomaisessa polkumyyntitutkimuksessa, tutkimuksessa, jossa normaaliarvo määritetään vertailumaan tuottajan hintojen perusteella, tätä arvoa koskevat tiedot saadaan kolmannelta osapuolelta, ja ne koskevat muuta kuin tutkimuksen kohteena olevien vientiä harjoittavien tuottajien maata. Jollei vientiä harjoittavien tuottajien anneta tutustua näihin tietoihin, niiden on vaikea saada kokoon tietoja, joita ne tarvitsisivat voidakseen määrittää, minkälaisia oikaisuja toimielimiltä on mahdollista vaatia sellaisten mahdollisten erojen huomioon ottamiseksi, jotka vaikuttavat vietyjen tuotteiden ja vertailumaan tuottajan kotimarkkinoilla myytyjen tuotteiden hintojen vertailukelpoisuuteen.

118.

Tällaisessa tapauksessa toimielimillä on siis velvollisuus toimittaa tutkimuksen kohteena oleville vientiä harjoittaville tuottajille niin paljon tietoja, että nämä pystyvät esittämään oikaisuvaatimuksia.

119.

Tässä yhteydessä on ensinnäkin huomautettava, että sen arvioiminen, mitä erityisiä tietoja vientiä harjoittaville tuottajille on konkreettisesti annettava, riippuu tapauskohtaisesti tehtävästä analyysista, jossa on otettava huomioon kunkin tutkimuksen erityisolosuhteet. Toiseksi toimielinten on toimitettava nämä tiedot noudattaen vaatimusta, jonka mukaan niiden yritysten tietoja, jotka ovat suostuneet tekemään yhteistyötä tutkimuksessa, ja tapauksen mukaan erityisesti vertailumaan tuottajien tietoja on käsiteltävä luottamuksellisina.

120.

Nyt käsiteltävissä asioissa vaikuttaa siltä, että kaikkia tietoja, jotka koskivat normaaliarvon määrittämistä intialaista tuottajaa koskevien tietojen perusteella, on käsitelty tutkimuksen kohteena oleviin vientiä harjoittaviin tuottajiin nähden luottamuksellisina. ( 86 ) Tällaisessa tilanteessa sen ”osoittaminen, että väitetyt erot ovat vaikuttaneet hintojen vertailukelpoisuuteen”, ( 87 ) on tosiasiallisesti hyvin vaikeaa tai jopa mahdotonta, kuten valittajat väittävät.

121.

Näin ollen katson, että toisen valitusperusteen kolmas osa on hyväksyttävä.

122.

Huomautan kuitenkin jo tässä vaiheessa, että vaikka unionin tuomioistuin edellä esitettyjen seikkojen perusteella toteaisi, että unionin yleinen tuomioistuin sovelsi virheellisesti perusasetuksen 2 artiklan 10 kohtaa, kun se ei nyt käsiteltävissä asioissa todennut, että toimielimet olivat laiminlyöneet velvollisuutensa ilmoittaa tarvittavat tiedot ja velvollisuutensa olla asettamatta tutkimuksen kohteena oleville vientiä harjoittaville tuottajille kohtuutonta näyttövelvollisuutta, tällä toteamuksella ei voi olla vaikutusta valittajien esittämien oikaisuvaatimusten hylkäämiseen riidanalaisessa asetuksessa. Kuten nimittäin toisen valitusperusteen ensimmäistä ja toista osaa koskevan tarkastelun yhteydessä esittämistäni näkökohdista ilmenee, valittajien kaltaiset yritykset, joille ei ole myönnetty markkinatalouskohtelua, eivät voi vaatia vaaditun kaltaisia oikaisuja, koska ne liittyvät kyseisten yritysten kustannusrakenteeseen ja tuotantotoimintaan. ( 88 )

123.

Toisen valitusperusteen neljännessä osassa valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin teki valituksenalaisen tuomion 120–124 kohdassa virheen, kun se totesi, että toimielimet olivat riidanalaisessa asetuksessa noudattaneet niille kuuluvaa perusteluvelvollisuutta. Perustelujen täsmällisyydestä esittämässään arvioinnissa unionin yleinen tuomioistuin jätti ottamatta huomioon riidanalaisen asetuksen taustalla olevan asiayhteyden, nimittäin vertailumaan menetelmän käyttämisen ja sen, ettei intialaista tuottajaa koskeviin tietoihin annettu tutustua. Unionin yleinen tuomioistuin ei myöskään ottanut riittävällä tavalla huomioon valittajien ja toimielinten välillä hallinnollisen menettelyn aikana käytyä tietojenvaihtoa, jonka kuluessa valittajat olivat pyytäneet toimielimiltä tarkempia selityksiä. Tässä yhteydessä toimielinten olisi pitänyt täsmentää riittävän yksityiskohtaisesti ne syyt, joiden vuoksi valittajien esittämien väitteiden ja todisteiden ei katsottu riittävän niille asetetun näyttövelvollisuuden täyttämiseen.

124.

Tästä on muistutettava, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan SEUT 296 artiklassa tarkoitettujen perustelujen on oltava kyseessä olevan toimen luonteen mukaisia ja niistä on selkeästi ja yksiselitteisesti ilmettävä toimen tehneen toimielimen päättely siten, että niille, joita toimi koskee, selviävät sen syyt ja että toimivaltainen tuomioistuin voi tutkia toimen laillisuuden. Tätä vaatimusta on arvioitava asiaan liittyvien olosuhteiden perusteella, joita ovat muun muassa toimen sisältö, esitettyjen perustelujen luonne ja se tarve, joka niillä, joille toimi on osoitettu tai joita se koskee suoraan ja erikseen, voi olla saada selvennystä tilanteeseen. Perusteluissa ei tarvitse esittää kaikkia asiaan liittyviä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja koskevia yksityiskohtia, koska tutkittaessa sitä, täyttävätkö toimen perustelut SEUT 296 artiklan vaatimukset, on otettava huomioon toimen sanamuodon lisäksi myös asiayhteys ja kaikki asiaa koskevat oikeussäännöt. ( 89 )

125.

Valittajien nyt käsiteltävissä asioissa esittämällä väitteellä, jossa unionin yleistä tuomioistuinta moititaan siitä, ettei se ottanut riittävällä tavalla huomioon hallinnollisen menettelyn aikana käytyä tietojenvaihtoa, pyritään kyseenalaistamaan unionin yleisen tuomioistuimen selvitysaineistosta esittämä arviointi, mikä ei – kuten edellä tämän ratkaisuehdotuksen 104 kohdassa totesin – ole sallittua muutoksenhakumenettelyssä. ( 90 )

126.

Siitä väitteestä, jonka mukaan vertailumaan menetelmän käyttäminen olisi jätetty ottamatta huomioon, on huomautettava, että valituksenalaisen tuomion 99 kohdassa riidanalaisen asetuksen johdanto-osan 41 ja 103 perustelukappaleesta esitetty analyysi osoittaa yksiselitteisesti, että neuvosto on hyvinkin ottanut tämän seikan huomioon perustellessaan, mistä syistä se katsoi aiheelliseksi hylätä valittajien esittämät oikaisuvaatimukset. Näin ollen unionin yleistä tuomioistuinta ei voida moittia siitä, ettei se todennut riidanalaisen asetuksen perusteluja puutteellisiksi tällaisesta syystä. Siitä väitteestä, jonka mukaan intialaista tuottajaa koskevia tietoja ei annettu tutustuttavaksi, on todettava, ettei tämä seikka vaikuta mitenkään toimielinten perusteluvelvoitteeseen ja ettei mahdollisella erityisellä perusteluvelvollisuudella muutenkaan voida korjata sitä, ettei oikaisujen vaatimiseksi tarvittavia tietoja ole annettu tutustuttavaksi.

127.

Mielestäni tästä seuraa, että myös toisen valitusperusteen neljäs osa on hylättävä.

128.

Edellä tämän ratkaisuehdotuksen 87 ja 121 kohdassa esitettyjen seikkojen perusteella valittajien asiassa C‑376/15 P tekemä valitus on mielestäni hyväksyttävä ja valituksenalainen tuomio on kumottava.

129.

Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 61 artiklan ensimmäisessä kohdassa todetaan, että kun unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisu kumotaan, unionin tuomioistuin voi itse ratkaista asian lopullisesti, jos asia on ratkaisukelpoinen. Nyt käsiteltävissä asioissa tilanne on mielestäni tällainen.

130.

Edellä tämän ratkaisuehdotuksen 52–87 kohdasta nimittäin ilmenee, että jättäessään riidanalaisessa asetuksessa polkumyyntimarginaalilaskelman ulkopuolelle ne valittajien tuottamat ja viemät tuotetyypit, joista ei ollut saatavilla vertailumaan tuottajan myyntihintoja, neuvosto on rikkonut perusasetuksen 2 artiklan 11 kohtaa ja polkumyyntisopimuksen 2 artiklan 4 kohdan 2 alakohtaa.

131.

Tällä perusteella katson, että riidanalainen asetus on kumottava valittajia koskevilta osin.

132.

Jos unionin tuomioistuin hyväksyy esittämäni arvioinnit, neuvosto on asian C‑376/15 P hävinnyt asianosainen. Koska valittajat ovat vaatineet neuvoston velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan ja 184 artiklan 1, 2 ja 4 kohdan nojalla, ehdotan unionin tuomioistuimelle, että se velvoittaa neuvoston korvaamaan valittajille ensimmäisessä oikeusasteessa ja asiassa C‑376/ 15 P tehdyn valituksen käsittelystä aiheutuneet oikeudenkäyntikulut ja määrää, että komissio vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.

133.

Koska asiassa C‑377/15 P tehty valitus on jätettävä tutkimatta, valittajat on velvoitettava korvaamaan tästä asiasta aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

134.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin ratkaisee asiat seuraavasti: