1.

Useat Itävaltaa koskevat menettelyt ovat osoittaneet, että kyseisessä jäsenvaltiossa oli ainakin aiemmin suuria vaikeuksia YVA-direktiivin ( 2 ) soveltamisessa. ( 3 ) On pelättävissä, että monet hankkeet, joiden ympäristövaikutuksia olisi mainitun direktiivin mukaisesti pitänyt arvioida, toteutettiin tällaista arviointia tekemättä.

2.

Tämä ennakkoratkaisupyyntömenettely koskee lainsäädäntöä, jonka kohteena ovat tällaisen YVA-direktiivin rikkomisen seuraukset. Sen mukaan hankkeelle on myönnetty Itävallan täytäntöönpanosäännösten mukaisesti lupa, jos luvan, joka myönnettiin direktiivin säännösten vastaisesti, myöntämisestä on kulunut kolme vuotta. Tämä määräaika rajoittaa samalla toimivaltaisten viranomaisten toimivaltaa kumota Itävallan säännösten vastaisesti myönnetty lupa.

3.

Näin ollen on selvitettävä, missä määrin tällainen lainmukaista lupaa koskeva olettama on yhteensopiva unionin oikeuden kanssa. Unionin tuomioistuimen ratkaisulla voi olla merkittäviä käytännön vaikutuksia niin Itävallassa kuin muissakin jäsenvaltioissa.

4.

Ennakkoratkaisupyynnössä on kyse ympäristövaikutusten arviointivelvollisuutta koskevasta poikkeuksesta, josta säädettiin aluksi YVA-direktiivin 1 artiklan 5 kohdassa ( 4 ) ja myöhemmin 1 artiklan 4 kohdassa: ( 5 )

”Tätä direktiiviä ei sovelleta hankkeisiin, joista on yksityiskohtaisesti säädetty erityisellä kansallisen lainsäädännön alaan kuuluvalla säädöksellä, kun tämän direktiivin tavoitteet, mukaan lukien tietojen antaminen, on otettu huomioon säätämismenettelyssä.”

5.

Tämä säännös sisältyy hieman muutettuna nykyisin YVA-direktiivin 2 artiklan 5 kohtaan.

6.

Lisäksi on viitattava YVA-direktiivin 2 artiklan 1 kohdassa säädettyyn perustavaan velvollisuuteen, jota ei muutettu mainituilla direktiivin versioilla:

”Jäsenvaltioiden on toteutettava kaikki tarpeelliset toimenpiteet sen varmistamiseksi, että ennen luvan myöntämistä hankkeet, joilla etenkin laatunsa, kokonsa tai sijaintinsa vuoksi todennäköisesti on merkittäviä ympäristövaikutuksia, alistetaan lupamenettelyyn ja että niiden vaikutukset arvioidaan. – –”

7.

Käsiteltävässä asiassa merkityksellisiä ovat ympäristövaikutusten arvioinnista annetun Itävallan lain (Umweltverträglichkeitsprüfungsgesetz, jäljempänä vuoden 2000 UVP-G) kaksi säännöstä, sellaisina kuin ne sisältyivät pääasiassa sovellettavaan lain versioon vuodelta 2009. Vuoden 2000 UVP-G:n 3 §:n 6 momenttiin sisältyy vanhentumisaika sellaisten lupien kumoamiselle, jotka on myönnetty ilman tarvittavaa ympäristövaikutusten arviointia. Siinä säädetään seuraavaa:

”Hankkeille, joille on tehtävä 1, 2 tai 4 momentin mukainen arviointi, ei saa myöntää lupaa ennen ympäristövaikutusten arvioinnin tai tapauskohtaisen arvioinnin loppuun saattamista, eikä hallinnollisten määräysten mukaan tehdyillä ilmoituksilla ole oikeudellista vaikutusta ennen ympäristövaikutusten arvioinnin loppuun saattamista. Viranomaiset, jotka ovat 39 §:n 3 momentin mukaan asiassa toimivaltaisia, voivat kumota kolmen vuoden määräaikana luvat, jotka on myönnetty tämän säännöksen vastaisesti.”

8.

Vuoden 2000 UVP-G:n 46 §:n 20 momentin 4 kohtaan sisältyy seuraava vanhempia hankkeita koskeva lupaolettama, jossa viitataan 3 §:n 6 momenttiin:

”Hankkeilla, joiden lupaan ei enää sovelleta 3 §:n 6 momentin mukaista kumoamisuhkaa liittovaltion lain BGBl. I nro 87/2009 voimaantulon ajankohtana, katsotaan olevan tämän liittovaltion lain mukainen lupa.”

9.

Asiakirja-aineiston mukaan A.S.A. Abfall Service AG:llä (jäljempänä ASA Abfall) on Wiener Neustadtin kaupungissa vaarallisen jätteen fysikaalis-kemiallinen käsittelylaitos, jätteen siirtoasema ja korvaavan polttoaineen käsittelylaitos; tässä asiassa on kyse vain viimeksi mainitusta.

10.

Ennakkoratkaisupyynnön mukaan jälkimmäisessä laitoksessa lähinnä murskataan muovijätettä useissa menettelyvaiheissa, kunnes saadaan teollisesti hyödynnettävä korvaava polttoaine, jota käytetään etupäässä sementtiteollisuudessa. Laitoksessa käsitellään siten vaarattomia jätteitä fysikaalisilla menetelmillä.

11.

Laitoksella on yksittäisiä aineellisoikeudellisia lupia, tarkemmin sanottuna Wiener Neustadtin kaupungin pormestarin myöntämät elinkeinolainsäädännön mukaiset toimintaluvat vuosilta 1986 ja 1993; tuolloin käsittelylupa myönnettiin 9990 tonnille vuodessa. Ala-Itävallan osavaltion Landeshauptmann myönsi 10.12.2002 jätehuoltolainsäädännön mukaisen luvan laitoksen toiminnan laajentamiseksi korkeintaan 34000 tonniin vuodessa. Päätöksessä ei vahvistettu käsiteltävää enimmäistonnimäärää päivää kohden. Laitoksella ei ole vuoden 2000 UVP-G:n, jolla säännellään Itävallassa ympäristövaikutusten arviointia, mukaista lupaa.

12.

Kansallisessa menettelyssä esitettyjen toteamusten mukaan kapasiteettia oli tarkoitus lisätä laajentamalla käytössä ollutta linjastoa ja ottamalla käyttöön uusi käsittelylinjasto. Laitoksen tuotantomäärä on nykyisin noin 17 000–21 000 tonnia vuodessa, eikä hyväksyttyä kapasiteettia hyödynnetä kokonaan. Tämä johtuu siitä, ettei kyseisellä päätöksellä hyväksyttyä toista käsittelylinjastoa ole vielä otettu käyttöön.

13.

Mainittuun 10.12.2002 tehtyyn, lainvoimaiseen päätökseen ei enää sovellettu 19.8.2009, jolloin vuonna 2009 tarkistettu UVP-G tuli voimaan, vuoden 2000 UVP-G:n 3 §:n 6 momentin mukaista kumoamisuhkaa. Kyseisen säännöksen mukaan ympäristövaikutusten arviointivelvollisuuden piiriin kuuluvien hankkeiden luvat, jotka oli myönnetty vuoden 2000 UVP-G:n mukaisen luvan sijasta erityissäännösten perusteella, voitiin kumota kolmen vuoden määräajan jälkeen.

14.

Ala-Itävallan ympäristöasiamies (Umweltanwalt) pyysi 30.4.2014 päivätyllä kirjeellään Ala-Itävallan osavaltion hallitusta toteamaan, täyttävätkö ASA Abfallin laitokset, toiminnot ja toimenpiteet Wiener Neustadtissa yksin tai yhdessä vuoden 2000 UVP-G:n mukaisen tunnusmerkistön ja sovelletaanko niihin näin ollen ympäristövaikutusten arviointivelvollisuutta.

15.

Ala-Itävallan osavaltion hallitus totesi 27.6.2014 tekemässään päätöksessä, että korvaavan polttoaineen käsittelylaitos ei kuulu ympäristövaikutusten arviointivelvollisuuden piiriin. Se perusteli tätä muun muassa vuoden 2000 UVP-G:n 46 §:n 20 momentin 4 kohdalla, jonka mukaan vanhoja laitoksia pidetään vuoden 2000 UVP-G:n 3 §:n 6 momentissa säädetyn kolmen vuoden määräajan umpeuduttua luvan saaneina laitoksina.

16.

Wiener Neustadtin kaupunki haki muutosta päätökseen. Wiener Neustadtin kaupungin ensimmäisen oikeusasteen hylkäävästä ratkaisusta tekemä valitus on nyt vireillä Verwaltungsgerichtshofissa (hallintotuomioistuin). Se esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Ovatko unionin oikeus ja erityisesti uudelleen laadittu YVA-direktiivi, etenkin sen 1 artiklan 4 kohta, tai YVA-direktiivin aiempi versio, etenkin sen 1 artiklan 5 kohta, esteenä sellaiselle kansalliselle säännökselle, jonka mukaan hankkeilla, joista on tehtävä ympäristövaikutusten arviointi mutta joilla ei ole kansallisen ympäristövaikutusten arviointia koskevan lain mukaista lupaa vaan ainoastaan yksittäisten asiaa koskevien lakien (kuten jätehuoltolain (Abfallwirtschaftsgesetz)) mukaiset luvat, joita ei enää voitu kumota 19.8.2009 (kun vuonna 2009 tarkistettu UVP-G tuli voimaan) kansallisessa oikeudessa (vuoden 2000 UVP-G:n 3 §:n 6 momentissa) säädetyn kolmen vuoden määräajan umpeutumisen vuoksi, katsotaan olevan vuoden 2000 UVP-G:n mukainen lupa, vai onko tällainen säännös unionin oikeudessa vahvistettujen oikeusvarmuuden ja luottamuksensuojan periaatteiden mukainen?”

17.

Wiener Neustadtin kaupunki, ASA Abfall ja Euroopan komissio ovat esittäneet kirjallisia huomautuksia.

18.

Ennakkoratkaisupyyntö koskee kysymystä siitä, missä määrin on yhteensopivaa YVA-direktiivin kanssa korjata vaadittavan ympäristövaikutusten arvioinnin puuttuminen lakisääteisellä olettamalla, jonka mukaan hanke on hyväksytty YVA-direktiivin täytäntöönpanosäännösten mukaisesti.

19.

Ennakkoratkaisupyynnössä ei sitä vastoin ole kyse siitä, olisiko riidanalaisen jätteenkäsittelylaitoksen ympäristövaikutuksia tarvinnut arvioida ( 6 ) vai täyttyivätkö kaikki tällaista arviointia koskevat vaatimukset jo toisessa menettelyssä. ( 7 )

20.

Ennakkoratkaisupyyntöön vastaamiseksi on ensinnäkin yksilöitävä YVA-direktiivin sovellettava versio (jäljempänä A osa), minkä jälkeen on käsiteltävä perustavaa velvollisuutta arvioida hankkeen ympäristövaikutuksia (jäljempänä B osa) ja ennakkoratkaisukysymyksessä nimenomaisesti mainittua säännöstä, joka koskee hankkeiden hyväksymistä lainsäädännöllä, eli aiemmin YVA-direktiivin 1 artiklan 4 tai 5 kohtaa ja nykyisin sen 2 artiklan 5 kohtaa (jäljempänä C osa), sekä lopuksi tehokkuusperiaatetta, joka ohjaa unionin oikeuteen perustuvien velvoitteiden käytännön toimeenpanoa (jäljempänä D osa).

21.

Muutosta asiassa haettiin vuonna 2014, eikä lopullista ratkaisua asiassa annettane ennen vuotta 2017. Ympäristövaikutusten arviointivelvollisuutta on kuitenkin arvioitava niiden säännösten perusteella, joita sovellettiin asianomaiseen lupaan. Tältä osin kyseeseen tulee ainoastaan laitoksen kapasiteetin lisäämiseen 10.12.2002 myönnetty lupa, koska muut luvat myönnettiin ennen kuin Itävalta liittyi Euroopan unioniin.

22.

10.12.2002 sovellettiin direktiiviä 85/337, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 97/11. Viimeksi mainitun direktiivin 3 artiklan 2 kohdan mukaan siinä säädettyjä muutoksia sovellettiin 14.3.1999 alkaen jätettyihin lupahakemuksiin.

23.

Koska ASA Abfall jätti 10.12.2002 myönnettyä lupaa koskevan hakemuksen 17.6.2002, ( 8 ) käsiteltävässä asiassa on näin ollen sovellettava direktiiviä 85/337, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 97/11.

24.

Ennakkoratkaisukysymykseen vastaamisen lähtökohdaksi on otettava YVA-direktiivin 2 artiklan 1 kohta. Sen mukaan jäsenvaltioiden on toteutettava kaikki tarpeelliset toimenpiteet sen varmistamiseksi, että ennen luvan myöntämistä hankkeiden, joilla etenkin laatunsa, kokonsa tai sijaintinsa vuoksi todennäköisesti on merkittäviä ympäristövaikutuksia, vaikutukset arvioidaan.

25.

Unionin tuomioistuin on näin ollen jo katsonut, että jäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten on toimivaltansa rajoissa ryhdyttävä kaikkiin tarvittaviin yleis- tai erityistoimenpiteisiin sen varmistamiseksi, että tutkitaan, voiko hankkeilla olla merkittäviä ympäristövaikutuksia, ja jos näin on, että hankkeiden ympäristövaikutukset arvioidaan. Tällaisia erityistoimenpiteitä ovat muun muassa jäsenvaltioiden menettelyllistä autonomiaa koskevan periaatteen asettamissa rajoissa jo myönnetyn luvan peruuttaminen tai lykkääminen kyseessä olevan hankkeen ympäristövaikutusten arvioimiseksi YVA-direktiivissä säädetyllä tavalla. ( 9 )

26.

Itävallan lainsäädäntöön sisältyvä lupaolettama voisi johtaa siihen, että YVA-direktiivin vastaisesti hyväksyttyjä hankkeita ei arvioida. Näin ollen on tutkittava, voidaanko lakisääteistä olettamaa perustella poikkeuksilla arviointivelvoitteeseen.

27.

Kuten jo ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee ja Wiener Neustadtin kaupunki ja komissio painottavat, lakisääteistä olettamaa luvan myöntämisestä määrittelemättömälle lukumäärälle hankkeita, joiden ympäristövaikutuksia on arvioitava, ei voida perustella yksittäisiä hankkeita, jotka hyväksytään lainsäädännöllä, koskevalla poikkeuksella, josta säädettiin tuolloin YVA-direktiivin 1 artiklan 5 kohdassa (myöhemmin 1 artiklan 4 kohdassa ja nykyisin 2 artiklan 5 kohdassa).

28.

Kyseisen poikkeuksen soveltaminen edellyttää unionin tuomioistuimen mukaan ensinnäkin, että hankkeesta on pitänyt säätää yksityiskohtaisesti erityisellä säädöksellä, ja toiseksi, että säätämismenettelyssä on pitänyt päästä direktiivin tavoitteisiin tietojen antamisen tavoite mukaan lukien. ( 10 ) Jälkimmäinen edellytys sisältyi tosin jo direktiivin aiemmin sovellettujen versioiden 1 artiklan 4 tai 5 kohtaan, mutta se ilmaistiin vieläkin selvemmin asiaa koskevan säännöksen uusimmassa versiossa eli nykyisin sovellettavan YVA-direktiivin 2 artiklan 5 kohdassa.

29.

Itävallassa lainsäädäntöön sisältyvä hankkeiden lupaolettama sitä vastoin annettiin siten, etteivät asianomaiset yksittäiset hankkeet tai niiden ympäristövaikutukset olleet ylipäätään tiedossa, niiden arvioimisesta puhumattakaan. Kyse ei siten ole erityisestä säädöksestä, jolla on myönnetty lupa tietyille hankkeille, eikä YVA-direktiivin tavoitteisiin päästy säätämismenettelyssä.

30.

Tätä ei kuitenkaan voida ymmärtää siten, että hankkeita, jotka hyväksytään lainsäädännöllä, koskeva poikkeus olisi esteenä lakisääteiselle lupaolettamalle. Kyseisessä säännöksessä ei pikemminkään vain säädetä lakisääteisestä olettamasta luvan myöntämisestä hankkeille, joiden ympäristövaikutuksia olisi pitänyt arvioida.

31.

Täydellisyyden vuoksi on huomautettava, että sama pätee muihin YVA-direktiivissä säädettyihin poikkeuksiin: ne eivät ole merkityksellisiä, mutta niissä ei myöskään säädetä lakisääteisestä lupaolettamasta.

32.

On syytä muistuttaa, että jo ( 11 ) mainittua velvollisuutta peruuttaa tai lykätä olemassa olevia lupia, jotka on myönnetty tekemättä ympäristövaikutusten arviointia, rajoittaa jäsenvaltioiden menettelyllistä autonomiaa koskeva periaate. ( 12 )

33.

Kyseisen periaatteen mukaan sovellettavat menettelysäännöt annetaan kunkin jäsenvaltion sisäisessä oikeusjärjestyksessä, ainakin sikäli kuin niistä ei säädetä unionin oikeudessa. Nämä säännöt eivät kuitenkaan saa olla epäedullisempia kuin ne, jotka koskevat samankaltaisia luonteeltaan jäsenvaltion sisäisiä oikeussuojakeinoja (vastaavuusperiaate), eivätkä ne saa olla sellaisia, että unionin oikeusjärjestyksessä vahvistettujen oikeuksien käyttäminen on käytännössä mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa (tehokkuusperiaate). ( 13 )

34.

Vastaavuusperiaatteen loukkausta ei ole havaittavissa käsiteltävässä asiassa.

35.

Tehokkuusperiaatteesta puolestaan on todettava, että unionin oikeuden vastaista ei tosin ole se, että kansalliset sovellettavat säännökset sallivat tietyissä tapauksissa unionin oikeuden vastaisten menettelyjen tai toimenpiteiden legalisoinnin. Tällaisen on kuitenkin oltava mahdollista vain, jos se ei tarjoa asianomaisille tilaisuutta kiertää unionin sääntöjä tai vapauta niitä niiden soveltamisesta ja jos se pysyy poikkeuksellisena. ( 14 )

36.

Tarvitsematta tutkia lähemmin, mitkä ”tietyt tapaukset” voisivat oikeuttaa legalisoinnin tai onko uhkana unionin sääntöjen kiertäminen, voidaan todeta, että Itävallan lainsäädäntöön sisältyvä lupaolettama ei missään tapauksessa ole poikkeuksellinen.

37.

Olettama koskee tosin lähtökohtaisesti rajattua joukkoa hankkeita, nimittäin sellaisia, joille myönnettiin lupa yli kolme vuotta ennen olettamaa koskevan lainsäädännön voimaantuloa. On kuitenkin epäselvää, mitkä hankkeet tosiasiallisesti hyötyvät tästä lainsäädännöstä, koska lupa myönnettiin niille ilman tarvittavaa ympäristövaikutusten arviointia. Tämän selvittämiseksi olisi tutkittava kaikki hankkeet, joille myönnettiin kyseisenä ajanjaksona lupa Itävallassa ja jotka voisivat kuulua YVA-direktiivin soveltamisalaan mutta joiden ympäristövaikutuksia ei arvioitu.

38.

Tiettyjen suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista annetun direktiivin, ( 15 ) jolla on monia yhtäläisyyksiä YVA-direktiivin kanssa, yhteydessä unionin tuomioistuin on lisäksi äskettäin korostanut, että ensiksi mainitun direktiivin vastaisesti hyväksyttyjen suunnitelmien ja ohjelmien tilapäinenkin voimassa pysyttäminen edellyttää aina tapauskohtaista arviointia ja että sille asetetaan myös muita tiukkoja edellytyksiä. ( 16 ) Itävallan oikeuteen sisältyvän lakisääteisen lupaolettaman sääntelyrakenteen vuoksi tapauskohtaista arviointia ei kuitenkaan voida tehdä.

39.

Tästä ei kuitenkaan seuraa, että ympäristövaikutusten arviointia tekemättä myönnetyt luvat, jotka olisivat edellyttäneet arviointia, olisi poikkeuksetta peruutettava tai niitä olisi lykättävä arvioinnin mahdollistamiseksi. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan oikeusvarmuutta edistävien kohtuullisten preklusiivisten määräaikojen asettaminen oikeussuojakeinojen käyttämiselle, millä suojellaan samalla yksityisiä ja viranomaista, on pikemminkin unionin oikeuden mukaista. Tällaiset määräajat eivät nimittäin ole lähtökohtaisesti sellaisia, että niillä tehtäisiin unionin oikeusjärjestyksessä annettujen oikeuksien käyttäminen käytännössä mahdottomaksi tai suhteettoman vaikeaksi; ( 17 ) ne ovat siis tehokkuusperiaatteen mukaisia.

40.

Kolmen vuoden määräaika sellaisen luvan kumoamiselle, joka myönnettiin tekemättä vaadittua ympäristövaikutusten arviointia, vaikuttaa tältä osin asianmukaiselta ja jopa pitkältä, jos asianomainen – kuten käsiteltävässä asiassa Wiener Neustadtin kaupunki – oli tai sen täytyi olla tietoinen luvasta. ( 18 )

41.

Oikeusvarmuuden vuoksi YVA-direktiivi ja tehokkuusperiaate eivät siten ole esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan toimivaltaiset viranomaiset eivät voi kumota hankkeen lupaa, joka myönnettiin kyseisen direktiivin vastaisesti, jos luvan myöntämisestä on kulunut kolme vuotta.

42.

Asianmukainen vanhentumisaika luvan riitauttamiselle ei kuitenkaan tarkoita, että voitaisiin olettaa, että kyseinen lupa on myönnetty YVA-direktiivin vaatimusten mukaisesti. Tämä käy ilmi jo siitä, että unionin tuomioistuin erottaa ainoastaan poikkeuksellisesti sallittavan luvan legalisoinnin ja asianmukaiset vanhentumisajat, jotka eivät ole luonteeltaan poikkeuksellisia. Tällä erottamisella on myös käytännön seurauksia, sillä vanhentumisajasta huolimatta kyseistä hanketta voivat koskea muut YVA-direktiivin mukaiset velvollisuudet.

43.

Unionin tuomioistuin on todennut tällaisten velvollisuuksien olevan olemassa jo siinä tapauksessa, jos osoittautuu, että YVA-direktiivin voimaantulon jälkeen siinä tarkoitettuina hankkeina pidettäviä töitä tai fyysistä kajoamista on toteutettu hankkeessa ilman, että niiden ympäristövaikutuksia on arvioitu lupamenettelyn aikaisemmassa vaiheessa. Toimivaltaisten tahojen tehtävänä on ottaa tämä huomioon myöhemmän luvan myöntämisvaiheessa ja varmistaa kyseisen direktiivin tehokas vaikutus huolehtimalla, että tällainen arviointi tehdään ainakin menettelyn tässä vaiheessa. ( 19 )

44.

Riidanalaisen laitoksen tapauksessa ei esimerkiksi vaikuta poissuljetulta, että toisen käsittelylinjaston, jolle oli jo myönnetty jätehuoltolainsäädännön mukainen lupa, rakentaminen edellytti lisäksi rakennuslupaa. Tällaisessa lupamenettelyssä ympäristövaikutusten arviointi olisi tehtävä jälkikäteen, jos sitä edellytettiin alun perinkin.

45.

Oikeusvarmuus sen enempää kuin luottamus luvan olemassaoloonkaan eivät ole esteenä velvollisuudelle tehdä jälkikäteen aiemmin tekemättä jäänyt ympäristövaikutusten arviointi.

46.

Arviointiin sinänsä ei näet liity aineellisia ja oikeudellisia seurauksia, jotka koskisivat ympäristövaikutusten punnintaa verrattuna muihin seikkoihin, eikä siinä myöskään kielletä toteuttamasta hankkeita, joilla voi olla haitallisia ympäristövaikutuksia. ( 20 ) Toivottavaa on, että merkittävien ympäristöhaittojen tunnistaminen johtaa toimenpiteisiin niiden välttämiseksi tai hankkeesta luopumiseen. Jos näin ei kuitenkaan tapahdu, ympäristövaikutusten arvioinnin tehtävänä on edelleen kerätä, dokumentoida ja levittää tietoa ympäristövaikutuksista. ( 21 )

47.

Hankkeen toteuttajalle aiheutuvat haitat koostuvat lähinnä arviointiin liittyvistä kuluista, jotka sen olisi toki täytynyt hyväksyä myös siinä tapauksessa, että arviointi olisi tehty vaadittuna ajankohtana. Mahdollinen luottamus näiltä haitoilta välttymiseen ei missään tapauksessa paina vaakakupissa enemmän kuin yleisön, jota hanke koskee, intressi saada kattavaa tietoa sen ympäristövaikutuksista ja ottaa kantaa hankkeeseen.

48.

Pääasiassa vaadittu toteamus siitä, että hankkeelle on tehtävä ympäristövaikutusten arviointi, olisi omiaan edistämään laiminlyödyn ympäristövaikutusten arvioinnin tekemistä jälkikäteen. Tällaisen toteamuksen perusteella ei nimittäin ole enää tarpeen kiistellä myöhemmässä lupamenettelyssä siitä, olisivatko aiemmin toteutetut työt edellyttäneet arviointia, joka olisi sitten tehtävä jälkikäteen.

49.

Sitä vastoin on pelättävissä, että lakisääteinen olettama YVA-direktiivin mukaisesta luvasta ymmärretään siten, että kyseinen lupa ei ole vain lopullinen vaan täyttää myös kaikki direktiivin vaatimukset.

50.

Näin ollen lakisääteinen olettama siitä, että hankkeelle on myönnetty lupa YVA-direktiivin mukaisesti, jos luvan, joka myönnettiin direktiivin vastaisesti, myöntämisestä on kulunut kolme vuotta, on direktiivin ja tehokkuusperiaatteen vastainen.

51.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin ratkaisee asian seuraavasti: