1

Slovenian oikeuden mukaan perustettu yhtiö Kandit d.o.o. teki 7.10.2011 Agencija Republike Slovenije za kmetijske trge in razvoj podeželjalle (Slovenian maatalousmarkkinoista ja maaseudun kehittämisestä vastaava virasto, jäljempänä virasto) hakemuksen tuontitodistuksen antamiseksi 3000 tonnille sokeria.

2

Virasto lähetti 10.10.2011 Euroopan komissiolle tiedonannon käyttäen ”Agricultural Market Information Quota” ‑nimistä ohjelmistosovellusta (jäljempänä AMIS-Quota) eräiden yhteisön tariffikiintiöiden avaamisesta ja hallinnoinnista sokerialalla 25.9.2009 annetun komission asetuksen (EY) N:o 891/2009 (EUVL L 254, s. 82) 9 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaisesti. Kyseisessä tiedonannossa virasto ilmoitti komissiolle, että Kandit-niminen yhtiö oli tehnyt hakemuksen tuontitodistuksen antamiseksi tariffikiintiön nro 09.4328 puitteissa Kroatiasta peräisin olevalle 3000 tonnille sokeria.

3

Virasto myönsi 24.10.2011 Kanditille Kroatiasta peräisin olevaa sokeria ja tariffikiintiötä nro 09.4328 koskevan tuontitodistuksen.

4

Asetuksen N:o 891/2009 9 artiklan 2 kohdan i alakohdan mukaisesti ja AMIS-Quota-sovellusta käyttäen virasto ilmoitti 2.11.2011 komissiolle, että se oli myöntänyt kyseisen todistuksen Kanditille.

5

Kandit yritti 7.11.2011 tuoda ensimmäisen kerran sokeria Sloveniaan sille myönnetyn todistuksen perusteella. Tällöin Slovenian tulliviranomaiset huomasivat, että kyseessä oleva sokeri oli peräisin Serbiasta ja että Kanditin esittämässä tuontitodistuksessa, joka koski Kroatiaa ja tariffikiintiötä nro 09.4328, mainittiin näin ollen väärä lähtömaa, alkuperämaa ja väärä tariffikiintiönumero. Kun virasto ilmoitti Slovenian tulliviranomaisille, että kyseessä oli hallinnollinen virhe, tulliviranomaiset sallivat 71 sokeritonnin tuonnin.

6

Samana päivänä eli ennen asetuksen nro 891/2009 9 artiklan 2 kohdan i alakohdassa säädetyn sellaisen määräajan päättymistä, jossa komissiolle on ilmoitettava myönnetyt todistukset, virasto korjasi AMIS-Quota-sovelluksessa komissiolle tekemäänsä tosiasiallisesti myönnettyä tuontitodistusta koskevaa tiedonantoa tarkentaakseen, että kyseinen todistus oli myönnetty Serbiasta peräisin olevan sokerin maahantuontia varten tariffikiintiön nro 09.4326 puitteissa.

7

Samana päivänä päivätyllä sähköpostilla virasto ilmoitti komissiolle, että se oli tehnyt kyseisen korjauksen. Virasto ilmoitti komissiolle myös, että komission oli korjattava edellä 2 kohdassa mainittua 10.10.2011 tehtyä tiedonantoa, mutta asetuksen N:o 891/2009 9 artiklan 1 kohdassa säädetty tuontitodistuksia koskevien hakemusten tiedonantoaika oli päättynyt.

8

Komission yksiköt ilmoittivat 7.11.2011 virastolle, ettei 10.10.2011 päivättyä tiedonantoa tehtäessä tehtyä virhettä voinut enää taannehtivasti korjata.

9

Slovenian viranomaisten ja komission yksiköiden välinen kirjeenvaihto jatkui vuosina 2012 ja 2014.

10

Komission budjettipääosaston ”Omat varat, varainhoidon arviointi ja ohjelmasuunnittelu” -osaston johtaja (jäljempänä johtaja) muistutti tapahtuneesta hallinnollisesta virheestä 2.6.2014 päivätyllä kirjeellä (jäljempänä riidanalainen kirje). Hän korosti, että todistusten nojalla tuotuihin määriin, jotka eivät olleet perusteltuja, ei voitu soveltaa alennettuja tullikiintiöitä, vaan niistä oli maksettava normaalit tullit.

11

Riidanalaisessa kirjeessä johtaja selitti myös, että Slovenian viranomaiset olivat myöntäneet pätemättömän tuontitodistuksen kiintiölle nro 09.4326 (Serbia), josta ei ollut tehty vastaavaa tiedonantoa. Tässä yhteydessä hän muistutti, että tuontitodistusjärjestelmän alaisten maataloustuotteiden tuontitariffikiintiöiden hallinnointia koskevista yhteisistä säännöistä 31.8.2006 annetun komission asetuksen (EY) N:o 1301/2006 (EUVL L 238, s. 13) 7 artiklan 1 kohdassa säädetään selvästi, ettei yhtäkään tuontitodistusta voida myöntää määrille, joita ei ole ilmoitettu komissiolle. Hän totesi myös, ettei komissio voinut korjata tehtyä virhettä, koska yhtäältä toimijoiden tekemiä virheitä ei voitu ottaa huomioon mahdollisten korjausten varalta ja toisaalta kyseessä oleva virhe oli ilmoitettu tiedonantojen vahvistamismenettelyn päättymisen jälkeen.

12

Johtaja päätteli tästä, että sokeria voitiin tuoda 3000 tonniin saakka kiintiön ulkopuolella, jos tuontitodistus oli käytetty kokonaisuudessaan. Hän lisäsi, että mahdollisesti aiheutunut perinteisten omien varojen enimmäismenetys oli 1257000 euroa siltä osin kuin sokerin tuontitullien erityismääräksi oli asetettu 419 euroa nettotonnilta. Johtaja pyysi Slovenian viranomaisia asettamaan unionin talousarvion käyttöön perinteisten omien varojen menetystä vastaavan määrän, josta Slovenian viranomaiset olivat taloudellisessa vastuussa ja joka oli voinut aiheutua tehdystä virheestä. Yhteisöjen omista varoista tehdyn päätöksen 2007/436/EY, Euratom soveltamisesta 22.5.2000 annetun muutetun neuvoston asetuksen (EY, Euratom) N:o 1150/2000 (EYVL L 130, s. 1) 11 artiklassa säädettyjen viivästyskorkojen määrän rajoittamiseksi hän kehotti Slovenian viranomaisia toimimaan mahdollisimman nopeasti. Hän tarkensi, että kaikki kirjanpitotiedot oli myös ilmoitettava komission yksiköille, jotta ne voivat laskea viivästyskorot. Tätä varten riidanalaiseen kirjeeseen oli liitetty täydennettävä taulukko.

13

Slovenian tasavalta nosti käsiteltävänä olevan kanteen unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 4.8.2014 toimittamallaan kannekirjelmällä.

14

Kannekirjelmässä Slovenian tasavalta vaati 2.5.1991 tehdyn unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 51 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan nojalla, että asia käsitellään vähintään viiden tuomarin jaostossa.

15

Komissio esitti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 13.11.2014 toimittamallaan erillisellä asiakirjalla 2.5.1991 tehdyn työjärjestyksen 114 artiklan 1 kohdan mukaisen oikeudenkäyntiväitteen.

16

Slovenian tasavalta esitti 6.2.2015 huomautuksensa oikeudenkäyntiväitteestä.

17

Portugalin tasavalta ja Espanjan kuningaskunta toimittivat unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 28.11.2014 ja 13.3.2015 väliintulohakemukset, joissa ne pyysivät saada 2.5.1991 tehdyn työjärjestyksen 115 artiklan mukaisesti osallistua oikeudenkäyntiin tukeakseen Slovenian tasavallan kumoamisvaatimuksia.

18

Ottaen huomioon edellä 14 kohdassa mainitun vaatimuksen ja 2.5.1991 tehdyn työjärjestyksen 51 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan sanamuodon, unionin yleinen tuomioistuin siirsi asian 17.6.2015 laajennetun kolmannen jaoston käsiteltäväksi.

19

Slovenian tasavalta vaatii kanteessaan, että unionin yleinen tuomioistuin

20

Komissio vaatii oikeudenkäyntiväitteessään, että unionin yleinen tuomioistuin

21

Slovenian tasavalta vaatii oikeudenkäyntiväitteestä tekemissään huomautuksissa, että unionin yleinen tuomioistuin

22

Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 130 artiklan 1 kohdan mukaan on niin, että jos vastaaja pyytää, unionin yleinen tuomioistuin voi ratkaista pääasian käsittelyä aloittamatta, onko kanne jätettävä tutkimatta toimivallan puuttumisen vuoksi tai muusta syystä. Nyt käsiteltävässä asiassa unionin yleinen tuomioistuin katsoo, että sillä on asiakirjojen perusteella riittävästi tietoa asiasta, ja päättää ratkaista asian käsittelyä jatkamatta.

23

Komissio väittää, että kanne on jätettävä tutkimatta, koska riidanalaisen kirjeen sisällöstä eikä sen laatimisen asiayhteydestä tai sen vaikutuksista ilmene, että kyseinen kirje sisältäisi sitovan päätöksen tai että sillä olisi sitovia oikeusvaikutuksia. Komissio väittää myös, että riidanalainen kirje on luonteeltaan valmisteleva tai että se vahvistaa edeltävän kirjeen.

24

Slovenian tasavalta kiistää komission perustelut. Ensiksi Slovenian tasavalta väittää, että riidanalaisen kirjeen laati komissio, joka on unionin toimielin. Toiseksi se korostaa, että sen oli pantava täytäntöön kyseiseen kirjeeseen sisältyvät vaatimukset. Kolmanneksi Slovenian tasavalta väittää, että riidanalaisella kirjeellä on sitovia oikeusvaikutuksia. Komissio oli nimittäin kyseisessä kirjeessä ilman oikeudellista perustaa suorittanut lopullisia arviointeja, joiden perusteella se määräsi Slovenian tasavallan asettamaan unionin talousarvion käyttöön nyt käsiteltävässä tapauksessa aiheutuneen omien varojen menetystä vastaavan määrän. Lisäksi riidanalaisella kirjeellä on oikeusvaikutuksia suhteessa kolmansiin. Neljänneksi Slovenian tasavalta väittää, että komissio ylitti toimivaltansa, koska se teki päätöksen, joka ei perustu unionin oikeuteen. Viidenneksi se kiistää riidanalaisen kirjeen mahdollisen valmistelevan tai vahvistavan luonteen.

25

Jäsenvaltioiden tai toimielinten nostamia kumoamiskanteita koskevasta vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että SEUT 263 artiklassa tarkoitettuina kannekelpoisina toimina pidetään muodostaan riippumatta kaikkia toimielinten toteuttamia toimenpiteitä, joilla pyritään saamaan aikaan sitovia oikeusvaikutuksia (ks. tuomio 13.10.2011, Deutsche Post ja Saksa v. komissio, C‑463/10 P ja C‑475/10 P, Kok., EU:C:2011:656, 36 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

26

Oikeuskäytännön mukaan paitsi valmistelevat toimet myös kaikki toimet, joilla ei ole sitovia oikeusvaikutuksia, kuten vahvistavat toimet ja pelkät täytäntöönpanotoimet, pelkät suositukset ja lausunnot sekä pääsääntöisesti sisäiset ohjeet, jäävät SEUT 263 artiklassa määrätyn tuomioistuinvalvonnan ulkopuolelle (ks. vastaavasti määräys 14.5.2012, Sepracor Pharmaceuticals (Irlanti) v. komissio, C‑477/11 P, EU:C:2012:292, 52 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

27

Edelleen oikeuskäytännöstä ilmenee, että sen määrittelemiseksi, onko kumottavaksi vaadittu toimenpide kannekelpoinen, tarkastelun kohteeksi on otettava toimenpiteen asiasisältö, koska toimenpiteen oikeudellisella muodolla ei lähtökohtaisesti ole merkitystä tässä suhteessa (ks. määräys 26.1.2011, FIBE v. parlamentti, T‑550/10, EU:T:2011:19, 17 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

28

Nyt käsiteltävässä tapauksessa on todettava ensiksi, että Euroopan yhteisöjen omien varojen järjestelmästä 7.6.2007 tehdyn neuvoston päätöksen 2007/436/EY, Euratom (EUVL L 163, 17) 2 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan unionin yleiseen talousarvioon otettavia omia varoja ovat tulot, jotka kertyvät maksuista, palkkioista, lisä- tai tasausmaksuista, lisäsummista tai ‑osista, yhteisestä tullitariffista ja muista tulleista kertyvistä maksuista, jotka unionin toimielimet ovat vahvistaneet tai vahvistavat muiden kuin jäsenvaltioiden kanssa käytävälle kaupalle, sekä päättyneen Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustamissopimuksen soveltamisalaan kuuluvien tuotteiden tullimaksuista ja muista maksuista, joista määrätään sokerialan yhteisessä markkinajärjestelyssä.

29

Kuten päätöksen 2007/436 8 artiklan 1 kohdasta ilmenee, jäsenvaltiot perivät kyseisen päätöksen 2 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetut unionin omat varat ja niillä on velvollisuus asettaa nämä omat varat komission käyttöön (ks. analogisesti tuomio 15.11.2005, komissio v. Tanska, C‑392/02, Kok., EU:C:2005:683, 55 kohta ja tuomio 8.7.2010, komissio v. Italia, C‑334/08, Kok., EU:C:2010:414, 40 kohta).

30

Lisäksi unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan jäsenvaltioilla on velvollisuus todeta unionin omat varat. Asetuksen N:o 1150/2000 2 artiklan 1 kohtaa on nimittäin tulkittava siten, että jäsenvaltiot eivät voi jättää toteamatta saatavia, vaikka ne kiistäisivät ne, koska muutoin hyväksyttäisiin se, että jäsenvaltio voi menettelyllään järkyttää – vaikka vain tilapäisesti – unionin taloudellista tasapainoa (tuomio 17.3.2011, komissio v. Portugali, C‑23/10, EU:C:2011:160, 58 kohta; ks. myös analogisesti edellä 29 kohdassa mainittu tuomio komissio v. Tanska, EU:C:2005:683, 60 kohta).

31

Lisäksi asetuksen N:o 1150/2000 9 artiklan 1 kohdassa säädetään pääasiallisesti, että kunkin jäsenvaltion on hyvitettävä omat varat tilille, joka on avattu komission nimissä kyseisen jäsenvaltion valtionvarainhallinnossa tai sen nimeämässä laitoksessa.

32

Lisäksi asetuksen N:o 1150/2000 17 artiklan 1 ja 2 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on toteutettava kaikki tarpeelliset toimenpiteet sen varmistamiseksi, että kyseisen asetuksen 2 artiklan mukaisesti todettuja maksuja vastaavat määrät asetetaan komission käytettäviksi. Jäsenvaltiot saavat vapautuksen tästä ainoastaan, jollei perintää ole voitu toteuttaa ylivoimaisen esteen vuoksi tai kun osoittautuu, että jäsenvaltioista riippumattomista syistä on täysin mahdotonta toteuttaa perintää (ks. edellä 29 kohdassa mainittu tuomio komissio v. Italia, EU:C:2010:414, 35 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

33

Lopuksi on todettava, että jäsenvaltio, joka jättää toteamatta unionin oikeuden omiin varoihin eikä aseta vastaavaa summaa komission käytettäväksi, vaikkei mikään asetuksen N:o 1150/2000 17 artiklan 2 kohdassa säädetyistä edellytyksistä täyty, ei noudata unionin oikeuden mukaisia velvoitteitaan (ks. tuomio 3.4.2014, komissio v. Yhdistynyt kuningaskunta, C‑60/13, EU:C:2014:219, 50 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

34

Näin ollen päätöksen 2007/436 ja asetuksen N:o 1150/2000 säännöksistä ilmenee suoraan, että jäsenvaltioiden on itse arvioitava, onko kyseessä perinteisten omien varojen menetys ja onko olemassa velvollisuus maksaa tällaisia varoja. Jäsenvaltioiden tehtävänä on todeta unionin perinteiset omat varat ja asettaa kyseiset varat käytettäviksi kyseisissä toimissa säädettyjen edellytysten täyttyessä ilman, että komission päätös on tarpeen. Kyseisissä toimissa säädetty omien varojen käyttöön asettamista koskevan velvollisuuden täytäntöönpano on siis jäsenvaltioiden vastuulla.

35

Jäsenvaltioiden viranomaisten velvollisuutta asettaa perinteiset omat varat käytettäviksi tukee yhtäältä asetuksen N:o 1150/2000 toinen perustelukappale, jossa todetaan, että päätöksen 2007/436 2 artiklassa tarkoitettujen omien varojen on oltava unionin käytössä mahdollisimman hyvien edellytysten vallitessa, ja toisaalta vaatimus asettaa unionin omat varat käyttöön nopeasti ja tehokkaasti (ks. vastaavasti määräys 4.10.2007, Suomi v. komissio, C‑457/06 P, EU:C:2007:582, 39 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

36

Toiseksi on huomattava, että päätöksessä 2007/436 ja asetuksessa N:o 1150/2000 ei säädetä erityisestä menettelystä, jonka päätteeksi komissio joutuisi tekemään päätöksen jäsenvaltioille kuuluvasta velvollisuudesta asettaa perinteiset omat varat unionin talousarvion käyttöön.

37

Erityisesti asetuksen N:o 1150/2000 10 ja 20 perustelukappaleesta sekä 18 ja 19 artiklasta nimittäin ilmenee, että komissiolla on toimivalta seurata ja valvoa jäsenvaltioiden toimintaa tehden tarvittaessa tarkastuksia paikalla.

38

Sitä vastoin missään päätöksen 2007/436 tai asetuksen N:o 1150/2000 säännöksessä ei anneta komissiolle toimivaltaa ratkaista päätöksellä kyseisissä toimissa säädetystä perinteisten omien varojen käyttöön asettamista koskevasta velvollisuudesta.

39

Lisäksi vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että SEUT 258–260 artiklan mukaisessa järjestelmässä jäsenvaltioiden oikeudet ja velvollisuudet voidaan nimittäin määrittää ja niiden toiminnasta antaa ratkaisu ainoastaan unionin tuomioistuimen tuomiossa (tuomio 29.9.1998, komissio v. Saksa, C-191/95, Kok., EU:C:1998:441, 45 kohta ja tuomio 15.1.2014, komissio v. Portugali, C‑292/11 P, Kok., EU:C:2014:3, 49 kohta).

40

Näin ollen valvoessaan sitä, että jäsenvaltiot panevat täytäntöön päätöksestä 2007/436 ja asetuksesta N:o 1150/2000 johtuvan perinteisten omien varojen käyttöön asettamista koskevan velvoitteen, komissio ei voi loukata unionin tuomioistuimen yksinomaista toimivaltaa ratkaista, onko jokin toiminta kyseisen asetuksen mukainen.

41

Tämän seurauksena silloin, kun komission ja jäsenvaltion välillä on erimielisyyttä siitä, onko jokin toiminta päätöksessä 2007/436 ja asetuksessa N:o 1150/2000 säädetyn perinteisten omien varojen käyttöön asettamista koskevan velvollisuuden mukainen, komissio ei voi päätöstä tekemällä itse ratkaista lopullisesti tällaista erimielisyyttä.

42

Koska ei ole olemassa säännöstä, jolla komissio valtuutettaisiin toteuttamaan toimi, jolla jäsenvaltio velvoitetaan asettamaan omia varoja käytettäviksi, riidanalaisella kirjeellä voidaan katsoa olevan ainoastaan informaatioarvoa ja se voidaan katsoa pelkäksi Slovenian tasavallalle osoitetuksi kehotukseksi.

43

Komission riidanalaisessa kirjeessä esittämällä mielipiteellä ei nimittäin voi olla sitovia oikeusvaikutuksia, koska omien varojen käyttöön asettamista koskevien unionin säännösten soveltaminen on ennen kaikkea ja ensisijaisesti jäsenvaltioiden vastuulla ja kun missään päätöksen 2007/436 ja asetuksen N:o 1150/2000 tätä alaa koskevassa säännöksessä ei anneta komissiolle toimivaltaa tehdä päätöksiä niiden tulkinnasta, jolloin komissiolla on ainoastaan sillä aina oleva mahdollisuus ilmaista mielipiteensä, joka ei missään tilanteessa sido kansallisia viranomaisia (ks. vastaavasti määräys 17.5.1989, Italia v. komissio, 151/88, Kok., EU:C:1989:201, 22 kohta ja määräys 13.6.1991, Sunzest v. komissio, C‑50/90, Kok., EU:C:1991:253, 13 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

44

Toisin sanoen perinteisten omien varojen käyttöön asettaminen kuuluu jäsenvaltioille, ja komissio voi ainoastaan ilmaista mielipiteensä, joka ei sido jäsenvaltioita, koska tämän mielipiteen ilmaisu kuuluu komission ja unionin säännöstön soveltamisesta vastaavien jäsenvaltioiden viranomaisten yhteistyöhön (ks. vastaavasti tuomio 15.9.1998, Oleifici Italiani ja Fratelli Rubino v. komissio, T‑54/96, Kok., EU:T:1998:204, 51 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

45

Tässä yhteydessä on lisättävä, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin toimielimen kannanoton velvoittamattomuutta ei voida kyseenalaistaa sillä perusteella, että hallitus, jolle toimi on osoitettu, on sen hyväksynyt (ks. määräys 5.9.2006, Comunidad autónoma de Madrid ja Mintra v. komissio, T‑148/05, EU:T:2006:234, 43 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

46

Kolmanneksi on todettava, että koska SEUT 258 artiklassa määrätyn jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan menettelyn oikeudenkäyntimenettelyä edeltävän vaiheen ainoana tarkoituksena on antaa jäsenvaltiolle mahdollisuus noudattaa vapaaehtoisesti perussopimuksen vaatimuksia tai tarvittaessa antaa sille tilaisuus perustella kantansa, mikään komission tässä yhteydessä toteuttamista toimista ei ole sitova (ks. määräys 19.9.2005, Aseprofar ja Edifa v. komissio, T‑247/04, Kok., EU:T:2005:327, 47 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

47

Perustellun lausunnon antamisen osalta unionin tuomioistuin on lisäksi erityisesti todennut, että kyseessä on alustava menettely, jolla ei ole lausunnon saajaa sitovia oikeusvaikutuksia (edellä 39 kohdassa mainittu tuomio komissio v. Saksa, EU:C:1998:441, 44 kohta).

48

Sitä suuremmalla syyllä riidanalainen kirje, jossa komissio kehottaa epävirallisesti Slovenian tasavaltaa asettamaan perinteisiä omia varoja unionin talousarvion käyttöön, ei näin ollen voi olla kannekelpoinen toimi.

49

Kun otetaan huomioon edellä esitetty, on todettava, että riidanalainen kirje on pelkkä kirjallinen, informatiivinen mielipiteenilmaisu, jota on täydennetty Slovenian tasavallalle osoitetulla kehotuksella asettaa käyttöön perinteisiä omia varoja. Kirje ei siis voi olla päätös, joka voisi olla kumoamiskanteen kohteena, koska sillä ei voi olla eikä sillä myöskään pyritä aikaansaamaan oikeusvaikutuksia.

50

Muut Slovenian tasavallan esittämät väitteet eivät horjuta edellä 49 kohdassa tehtyä päätelmää.

51

Ensiksi on todettava, että siltä osin kuin on kyse perinteisten omien varojen määrästä, kyseisten varojen käyttöön asettamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä sekä viivästyskorkojen mahdollisesta maksamisesta, on korostettava, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan velvollisuus todeta unionin omat varat, velvollisuus kirjata ne komission tilille määräajassa ja velvollisuus maksaa viivästyskorkoja liittyvät erottamattomasti toisiinsa. Lisäksi viivästyskorot on maksettava siitä riippumatta, mikä on syynä viivästykseen siirrettäessä varoja komission tileille. Tästä seuraa, ettei tilannetta, jossa jäsenvaltio on todennut omat varat muttei kuitenkaan ole suorittanut niitä komissiolle, ole erotettava tilanteesta, jossa jäsenvaltio on virheellisesti jättänyt kyseiset varat toteamatta, vaikka tältä osin ei olekaan säädetty ehdottomasta määräajasta (tuomio 16.5.1991, komissio v. Alankomaat, C‑96/89, Kok., EU:C:1991:213, 38 kohta ja edellä 29 kohdassa mainittu tuomio komissio v. Tanska, EU:C:2005:683, 67 kohta).

52

Näin ollen riidanalaisen kirjeen, siltä osin kuin siinä tarkastellaan kyseessä olevien perinteisten omien varojen määrää sekä viivästyskorkojen mahdollista maksua, kannekelpoisuutta ei voida arvioida itsenäisesti suhteessa kyseisen kirjeen kannekelpoisuuteen siltä osin kuin siinä mainitaan velvollisuus asettaa omia varoja unionin talousarvion käyttöön (ks. vastaavasti tuomio 20.3.1986, komissio v. Saksa, 303/84, Kok., EU:C:1986:140, 11 kohta).

53

Koska unionin tuomioistuin ei ole antanut tuomiota, jossa todetaan, ettei Slovenian tasavalta ole noudattanut jäsenyysvelvoitteitaan riitautetun asetuksessa N:o 1150/2000 säädetyn perinteisten omien varojen käyttöön asettamista koskevan velvoitteen osalta, komissiolla ei ole toimivaltaa vahvistaa lopullisesti kyseessä olevien perinteisten omien varojen määrää eikä ratkaista lopullisesti kysymystä viivästyskoroista.

54

Sitä suuremmalla syyllä riidanalaisella kirjeellä – jolla ei ole sitovia oikeusvaikutuksia, kun siinä kehotetaan Slovenian tasavaltaa asettamaan perinteisiä omia varoja unionin talousarvion käyttöön – ei näin ollen ole oikeusvaikutuksia silloin, kun siinä käsitellään sellaisten omien varojen menetyksen määrää, joka on voinut aiheutua, ja asetuksen N:o 1150/2000 11 artiklassa säädettyä velvollisuutta maksaa viivästyskorkoja.

55

Toiseksi on hylättävä Slovenian tasavallan väitteet, joiden mukaan komissio oli tulkinnut virheellisesti kyseessä olevan säännöstön merkityksellisiä säännöksiä tai joiden mukaan riidanalaisella kirjeellä ei ole oikeudellista perustaa.

56

Nimittäin siltä osin kuin riidanalainen kirje ei voi olla SEUT 263 artiklaan perustuvan kumoamiskanteen kohteena, Slovenian tasavallan väitteet, joiden mukaan komission kyseisestä kirjeestä ilmenevät arvioinnit ovat virheellisiä tai niillä ei ole oikeudellista perustaa, on hylättävä tehottomina.

57

Kolmanneksi ja samoista syistä kuin edellä on esitetty, on myös hylättävä tehottomina Slovenian tasavallan perustelut, joiden mukaan riidanalaisella kirjeellä on sitovia oikeusvaikutuksia suhteessa kolmansiin ja erityisesti suhteessa Kanditiin, koska komissio oli tehnyt ennenaikaisen päätöksen mahdollisesta palauttamismenettelystä tai tullien peruuttamisesta kyseisen yhtiön hyväksi.

58

Joka tapauksessa on todettava, että velvollisuus asettaa käyttöön omia varoja koskee unionin ja sen jäsenvaltioiden välisiä suhteita. Sitä vastoin tullivelan kantaminen koskee jäsenvaltion ja velallisten välistä suhdetta.

59

Kuten unionin tuomioistuin on todennut edellä 29 kohdassa mainitun tuomion komissio v. Tanska (EU:C:2005:683) 63 kohdassa, yhteisöjen tuomioistuin on jo 7.9.1999 antamassaan tuomiossa De Haan (C-61/98, Kok. 1999, EU:C:1999:393) myöntänyt, että niiden sääntöjen välillä, joista toiset koskevat velvollisuutta todeta unionin oikeus omiin varoihin ja toiset jäsenvaltioiden mahdollisuutta kantaa tullit, on olemassa ero.

60

Näin ollen Kanditin mahdollisuus saada maksamansa tullit peruutettua tai palautettua ei voi riippua siitä, että Slovenian tasavalta voidaan mahdollisesti katsoa velvolliseksi asettamaan omia varoja unionin talousarvion käyttöön.

61

Kun otetaan huomioon kaikki edellä esitetty, riidanalainen kirje ei ole sellainen toimi, joka voi olla kumoamiskanteen kohteena. Kanne on siis jätettävä tutkimatta ilman, että muita komission esittämiä väitteitä on tarpeen tutkia, ja lausunnon antaminen Portugalin tasavallan ja Espanjan kuningaskunnan väliintulohakemuksista raukeaa.

62

Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.

63

Koska nyt käsiteltävässä asiassa Slovakian tasavalta on hävinnyt asian, se on velvoitettava vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan ja lisäksi se velvoitetaan korvaamaan komission oikeudenkäyntikulut viimeksi mainitun vaatimusten mukaisesti.

64

Lisäksi työjärjestyksen 144 artiklan 10 kohdan mukaisesti Slovenian tasavalta, komissio, Portugalin tasavalta ja Espanjan kuningaskunta vastaavat kukin väliintulohakemuksiin liittyvistä omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (laajennettu kolmas jaosto)

on määrännyt seuraavaa:

Annettiin Luxemburgissa 14 päivänä syyskuuta 2015.