1.

Cour d’appel de Bruxellesin (Belgia) kiireellisessä ennakkoratkaisumenettelyssä esittämä tulkintapyyntö koskee tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta avioliittoa ja vanhempainvastuuta koskevissa asioissa ja asetuksen (EY) N:o 2201/2003 kumoamisesta 27.11.2003 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 2201/2003 ( 3 ) (jäljempänä Bryssel II a -asetus) 11 artiklan 7 ja 8 kohtaa.

2.

Tämä pyyntö liittyy oikeusriitaan, jossa ovat vastakkain Belgiassa asuva Yhdistyneen kuningaskunnan kansalainen ja Puolassa asuva Puolan kansalainen ja jossa on kyse vanhempainvastuusta näiden henkilöiden lapsesta, jolla silloin, kun asia saatettiin alun perin belgialaisen tuomioistuimen käsiteltäväksi, oli asuinpaikka Belgiassa ennen kuin lapsen äiti vei hänet luvattomasti Puolaan. Eri belgialaiset tuomioistuimet, jotka ovat antaneet asiassa ratkaisuja, ovat todenneet olevansa kansainvälisesti toimivaltaisia ratkaisemaan tämän oikeusriidan, eivätkä puolalaiset tuomioistuimet, joiden käsiteltäväksi äiti on saattanut asian myöhemmin, ole kyseenalaistaneet tätä toteamusta.

3.

Näin vireille saatettujen vanhempainvastuuta koskevien menettelyjen rinnalla isä esitti kansainvälisestä lapsikaappauksesta 25.10.1980 Haagissa tehdyn yksityisoikeuden alaa koskevan yleissopimuksen ( 4 ) (jäljempänä vuoden 1980 Haagin yleissopimus) mukaisen pyynnön lapsen palauttamisesta. Puolalainen tuomioistuin hylkäsi tämän pyynnön, mikä mainitun yleissopimuksen 13 artiklan nojalla yhdessä Bryssel II a -asetuksen 11 artiklan kanssa tarkasteltuna on poikkeustapauksessa mahdollista.

4.

Tämän jälkeen isä saattoi asian sellaisen belgialaisen tuomioistuimen käsiteltäväksi, jolla kansallisen prosessilainsäädännön nojalla on erityinen toimivalta käsitellä lapsen huoltajuuskysymystä tällaisen palauttamatta jättämisestä annetun tuomion jälkeen. Asian saattaminen mainitun tuomioistuimen käsiteltäväksi johti näiden säännösten perusteella siihen, että kaikissa muissa belgialaisissa tuomioistuimissa vireille pannut kyseiseen lapseen kohdistuvaa vanhempainvastuuta koskevat menettelyt – nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa vireillä ollut menettely – keskeytyivät.

5.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee unionin tuomioistuimelta, kielletäänkö Bryssel II a -asetuksen 11 artiklan 7 ja 8 kohdassa se, että jäsenvaltio ( 5 ) antaa tällaisia kansallisen toimivallan jakoa koskevia sääntöjä, jotka johtavat yhtäältä siihen, että erityistuomioistuimen toimivalta asetetaan etusijalle silloin, kun kyse on toisessa jäsenvaltiossa annetusta tuomiosta, jossa on kieltäydytty lapsen palauttamisesta, ja toisaalta siihen, että kaikki menettelyt, jotka olivat jo vireillä muussa kansallisessa pääasian ratkaisemiseen lähtökohtaisesti toimivaltaisessa tuomioistuimessa, keskeytyvät väliaikaisesti.

6.

Kaikki Euroopan unionin jäsenvaltiot ovat vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen, joka tuli voimaan 1.12.1983, sopimuspuolia.

7.

Yleissopimuksen 1 artiklan mukaan yleissopimuksen tarkoituksena on ”turvata johonkin sopimusvaltioon luvattomasti viedyn tai sieltä luvattomasti palauttamatta jääneen lapsen pikainen palauttaminen” ja se, että ”sopimusvaltion oikeusjärjestykseen perustuvia huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevia oikeuksia kunnioitetaan toisissa sopimusvaltioissa”. Sen 3 artiklassa määritellään edellytykset, joiden täyttyessä lapsen poisviemistä tai palauttamatta jättämistä pidetään kyseisen yleissopimuksen nojalla luvattomana.

8.

Yleissopimuksen III lukuun, jonka otsikko on ”Lapsen palauttaminen”, sisältyvän 12 artiklan 1 kappaleessa määrätään seuraavaa: ”Jos lapsi on 3 artiklassa tarkoitetulla tavalla luvattomasti viety pois tai jätetty palauttamatta ja lapsen palauttamista koskeva menettely on pantu vireille sen sopimusvaltion oikeus- tai hallintoviranomaisessa, missä lapsi on, vuoden kuluessa luvattomasta poisviemisestä tai palauttamatta jättämisestä lukien, asianomaisen viranomaisen on määrättävä lapsi välittömästi palautettavaksi.”

9.

Yleissopimuksen 13 artiklan 1 kappaleen b kohdassa määrätään seuraavaa: ”Edellä olevan artiklan määräysten estämättä pyynnön vastaanottaneen valtion oikeus- tai hallintoviranomainen ei ole velvollinen määräämään lasta palautettavaksi, jos henkilö, laitos tai muu elin, joka vastustaa palauttamista, näyttää toteen, että – – on olemassa vakava vaara, että palauttaminen saattaisi lapsen ruumiillisille tai henkisille vaurioille alttiiksi taikka että lapsi muutoin joutuisi kestämättömään tilanteeseen.”

10.

Bryssel II a -asetuksen johdanto-osan 12, 17, 18 ja 33 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

– –

– –

11.

Tämän asetuksen 1 artiklan 1 kohdan b alakohdasta ja 2 kohdan a alakohdasta käy ilmi, että asetusta sovelletaan ”riippumatta siitä millaisessa tuomioistuimessa asiaa käsitellään, siviilioikeudellisissa asioissa, jotka liittyvät
– – vanhempainvastuun myöntämiseen, käyttämiseen – –”, ja näihin asioihin kuuluvat erityisesti ”oikeus lapsen huoltoon ja tapaamisoikeus”. Bryssel II a ‑asetuksen 2 artiklan 7 ja 9–11 alakohdassa määritellään, mitä tätä asetusta sovellettaessa tarkoitetaan käsitteillä ”vanhempainvastuu”, ”oikeus lapsen huoltoon”, ”tapaamisoikeus” ja ”lapsen luvaton pois vieminen tai palauttamatta jättäminen”.

12.

Saman asetuksen ”Oikeudellista toimivaltaa” koskevan II luvun 2 jaksoon sisältyy 8–15 artikla, jotka koskevat ”Vanhempainvastuuta”. Asetuksen 8 artiklassa säädetään ”yleistä toimivaltaa” koskevasta säännöstä sen jäsenvaltion tuomioistuinten hyväksi, jossa lapsen asuinpaikka oli asian vireillepanoajankohtana. Asetuksen 10 artiklassa, jossa on kyseessä ”Toimivalta lapsikaappaustapauksissa”, säädetään, että toimivalta säilyy sen jäsenvaltion tuomioistuimilla, jossa lapsen asuinpaikka oli välittömästi ennen luvatonta pois viemistä tai palauttamatta jättämistä, siihen saakka, kun lapsi on saanut asuinpaikan toisesta jäsenvaltiosta, tässä artiklassa säädettyjen tiukkojen edellytysten mukaisesti.

13.

Asetuksen 11 artiklassa, jonka otsikko on ”Lapsen palauttaminen”, säädetään seuraavaa:

”1.   Jos henkilö, laitos tai muu elin, jolla on oikeus lapsen huoltoon, hakee jäsenvaltion toimivaltaisilta viranomaisilta [vuoden] 1980 Haagin yleissopimuksen – – nojalla tuomiota saadakseen palautetuksi lapsen, joka on luvattomasti viety muuhun jäsenvaltioon – tai jätetty palauttamatta muusta jäsenvaltiosta – kuin jossa lapsen asuinpaikka oli välittömästi ennen luvatonta pois viemistä tai palauttamatta jättämistä, sovelletaan 2–8 kohtaa.

– –

3.   Tuomioistuimen, jolle lapsen palauttamispyyntö tehdään 1 kohdan mukaisesti, on toimittava pyynnön käsittelyssä pikaisesti, noudattaen nopeimpia käytettävissä olevia kansallisen lainsäädännön menettelyjä.

– –

4.   Tuomioistuin ei voi kieltäytyä lapsen palauttamisesta vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen 13 artiklan b kohdan perusteella, jos on todettu, että on toteutettu riittävät järjestelyt lapsen suojelemiseksi hänen palauttamisensa jälkeen.

– –

6.   Jos tuomioistuin on antanut tuomion palauttamatta jättämisestä vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen 13 artiklan perusteella, tuomioistuimen on kansallisen lainsäädäntönsä mukaisesti joko suoraan tai keskusviranomaisensa kautta toimitettava sen jäsenvaltion toimivaltaiselle tuomioistuimelle tai keskusviranomaiselle, jossa lapsen asuinpaikka oli välittömästi ennen luvatonta pois viemistä tai palauttamatta jättämistä, jäljennös palauttamatta jättämistä koskevasta tuomiosta ja asiaankuuluvista asiakirjoista – –.

7.   Jos jokin osapuoli ei ole jo saattanut asiaa oikeuden käsiteltäväksi siinä jäsenvaltiossa, jossa lapsen asuinpaikka oli välittömästi ennen luvatonta pois viemistä tai palauttamatta jättämistä, sen tuomioistuimen tai keskusviranomaisen, joka saa 6 kohdassa tarkoitetun tiedon, on ilmoitettava siitä osapuolille ja pyydettävä heitä esittämään huomautuksia tuomioistuimelle kansallisen lainsäädännön mukaisesti kolmen kuukauden kuluessa ilmoituspäivästä, jotta tuomioistuin voi käsitellä lapsen huoltajuuskysymystä.

Jos tuomioistuin ei saa huomautuksia määräajassa, se päättää asian käsittelyn, sanotun kuitenkaan rajoittamatta tässä asetuksessa olevia toimivaltasääntöjä.

8.   Huolimatta lapsen palauttamatta jättämistä koskevan tuomion antamisesta vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen 13 artiklan perusteella, tämän asetuksen nojalla toimivaltaisen tuomioistuimen myöhemmin antama lapsen palauttamista edellyttävä tuomio on täytäntöönpanokelpoinen III luvun 4 jakson mukaisesti lapsen palauttamisen turvaamiseksi.”

14.

Belgian lainkäyttökoodeksin (code judiciaire; jäljempänä code judiciaire) 1322 decies §:ssä, joka otettiin käyttöön 10.5.2007 annetulla lailla ( 6 ) ja jota muutettiin 30.7.2013 annetulla lailla ( 7 ), säädetään seuraavaa:

”§ 1. Ulkomailla lapsen palauttamatta jättämisestä annettu ratkaisu sekä sen liitteenä olevat asiakirjat, jotka on toimitettu Belgian keskusviranomaiselle [Bryssel II a -asetuksen] 11 artiklan 6 kohdan mukaisesti, lähetetään kirjattuna kirjeenä sen tribunal de première instancen kirjaajalle, joka sijaitsee sen cour d’appelin kotipaikassa, jonka tuomiopiirissä lapsen asuinpaikka oli välittömästi ennen hänen luvatonta pois viemistään tai palauttamatta jättämistään.

§ 2. Asiakirjojen saavuttua ja viimeistään tätä seuraavien kolmen arkipäivän kuluttua kirjaaja ilmoittaa tuomioistuimen kirjeellä asianosaisille ja syyttäjäviranomaiselle [Bryssel II a -asetuksen] 11 artiklan 7 kohdassa tarkoitetut tiedot. Tuomioistuimen kirjeessä on seuraavat maininnat: – – asianosaisille osoitettu kehotus toimittaa kirjelmänsä kirjaamoon kolmen kuukauden kuluessa asiakirjojen tiedoksiannosta. Kirjelmien toimittaminen panee asian vireille tribunal de la famille de première instancessa.

– –

§ 4. Asian vireillepano tribunal de la famillessa johtaa muissa tuomioistuimissa vireille pantujen vanhempainvastuuta tai siihen liittyviä riita-asioita koskevien menettelyjen lykkäämiseen.

– –

§ 6. Lapsen huoltajuuskysymyksestä [Bryssel II a -asetuksen] 11 artiklan 8 kohdan mukaisesti annettu ratkaisu voi asianosaisen vaatimuksesta koskea myös tapaamisoikeutta siinä tapauksessa, että ratkaisussa määrättäisiin lapsen palauttamisesta Belgiaan.

– –”

15.

Lisäksi saman code judiciairen 633 septies §:ssä, sellaisena kuin se on muutettuna edellä mainitulla 30.7.2013 annetulla lailla, säädetään seuraavaa: ”Sen cour d’appelin, jonka tuomiopiirissä lapsen asuinpaikka oli ennen hänen luvatonta pois viemistään tai palauttamatta jättämistään, kotipaikassa sijaitsevalla tribunal de la famillella on yksin toimivalta tutkia 1322 decies §:ssä tarkoitetut hakemukset.”

16.

Pääasiassa kyseessä oleva lapsi on syntynyt Puolassa 21.12.2011; lapsen isä on Yhdistyneen kuningaskunnan kansalainen, joka on asunut Belgiassa vuodesta 1986 alkaen, ja äiti on Puolan kansalainen, joka asuu tällä hetkellä Puolassa. Vanhemmat eivät ole keskenään naimisissa.

17.

Äiti muutti lapsensa kanssa asumaan Brysseliin heinäkuussa tai elokuussa vuonna 2012 lapsen ollessa noin seitsemän kuukauden ikäinen. Koko heidän Belgiassa oleskelunsa ajan lapsi asui äitinsä kanssa mutta tapasi isäänsä säännöllisesti.

18.

Elokuussa ja syyskuussa vuonna 2013 vanhemmat osallistuivat paikalliseen sovittelumenettelyyn päästäkseen sopuun siitä, millä tavoin lapsen asuminen kummankin vanhemman luona pitäisi järjestää, mutta menettelyssä ei päästy sovintoon.

19.

Äiti palasi lapsen kanssa isän suostumusta etukäteen hankkimatta Puolaan 16.10.2013 aikomuksenaan ilmeisesti pysyä siellä.

20.

Isä haki tribunal de la jeunesse de Bruxellesilta ( 8 )18.10.2013 ratkaisua muun muassa vanhempainvastuun käyttämistä ja lapsen asumista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä.

21.

Lisäksi isä toimitti tribunal de première instance de Bruxellesin väliaikaisista määräyksistä päättävälle tuomarille 23.10.2013 hakemuksen, jossa vaadittiin, että lapsen toissijainen asuinpaikka vahvistetaan väliaikaisesti ja asian kiireellisyyden perusteella joka toinen viikonloppu hänen luokseen. Ymmärrettyään tämän jälkeen, että äiti oli lähtenyt lapsen kanssa Belgiasta pysyvästi, isä muutti vaatimuksiaan.

22.

Rinnan vireille pantujen vanhempainvastuuta ( 9 ) koskevien eri menettelyjen kanssa isä teki 20.11.2013 Belgian keskusviranomaiselle hakemuksen, jossa vaadittiin lapsen välitöntä palauttamista Belgiaan vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen perusteella.

23.

Tribunal de première instance de Bruxellesin väliaikaisista määräyksistä päättävä tuomari hylkäsi 19.12.2013 antamallaan määräyksellä äidin väitteen kansainvälisen toimivallan puuttumisesta, ja hyväksymällä edellä mainitut isän vaatimukset se muun muassa totesi vanhempainvastuun kuuluvan väliaikaisesti vain isälle ja määräsi lapsen pääasiallisen asuinpaikan isän luokse.

24.

Płońskin (Puola) alioikeus totesi 13.2.2014 antamassaan ratkaisussa, että äiti oli vienyt lapsen pois luvattomasti ja että ennen pois viemistä lapsella oli asuinpaikka Belgiassa, mutta se kuitenkin hylkäsi isän esittämän lapsen palauttamista koskevan vaatimuksen soveltaen edellä mainitun yleissopimuksen 13 artiklan 1 kappaleen b kohdan mukaista poikkeusta.

25.

Tribunal de la jeunesse de Bruxelles totesi 26.3.2014 antamassaan ratkaisussa olevansa kansainvälisesti toimivaltainen ratkaisemaan vanhempainvastuuta koskevan pääasian, ja se hylkäsi äidin esittämät Bryssel II a ‑asetuksen 15 artiklaan perustuvat päinvastaiset argumentit. ( 10 ) Se päätti väliaikaismääräyksellä pääasian osalta, että vanhemmat käyttävät vanhempainvastuuta yhdessä, että lapsen pääasiallinen asuinpaikka vahvistetaan äidin luokse, että lapsen toissijainen asuinpaikka on isän luona joka toinen viikonloppu ja että isän on matkustettava Puolaan omalla kustannuksellaan.

26.

Belgian keskusviranomainen, joka oli saanut Puolan keskusviranomaiselta jäljennöksen 13.2.2014 annetusta palauttamatta jättämistä koskevasta ratkaisusta ja siihen liittyvistä asiakirjoista, toimitti asiakirja-aineiston 10.4.2014 tribunal de première instance francophone de Bruxellesin kirjaamoon. Asianosaisia kehotettiin toimittamaan kirjelmänsä, jotta kyseinen tuomioistuin voisi tutkia lapsen huoltajuuskysymyksen Bryssel II a -asetuksen 11 artiklan 7 kohdan ja code judiciairen 1322 decies §:n mukaisesti. Isä toimitti kirjelmänsä 9.7.2014, mikä pani mainitun 1322 decies §:n 2 momentin nojalla asian vireille kyseisessä tuomioistuimessa sekä johti saman pykälän 4 momentin nojalla kaikkien muissa Belgian tuomioistuimissa vireille pantujen samaa lasta koskevaa vanhempainvastuuta koskevien menettelyjen lykkääntymiseen.

27.

Koska isä oli valittanut tribunal de la jeunessen 26.3.2014 antamasta ratkaisusta, cour d’appel de Bruxelles vahvisti äidin poissa ollessa antamassaan välituomiossa 30.7.2014, että belgialainen tuomioistuin oli kansainvälisesti toimivaltainen ratkaisemaan vanhempainvastuuta koskevat kysymykset. Todettuaan kuitenkin, että tribunal de première instance de Bruxellesin presidentin käsiteltäväksi oli tällä välin saatettu Bryssel II a -asetuksen 11 artiklan 6 ja 7 kohtaan perustuva hakemus, cour d’appel päätti antaa ratkaisunsa pääasiasta myöhemmin. Se pyysi Belgian keskusviranomaista toimittamaan sille kaikki asiakirjat, jotka oli toimitettu tribunal de première instance de Bruxellesille code judiciairen 1322 decies §:n mukaisesti. Mainitun 11 artiklan 6–8 kohdassa tarkoitetun menettelyn päättymistä odotettaessa se määräsi väliaikaisesti, että äidin oli ilmoitettava isälle oman ja lapsensa uuden asuinpaikan osoite, ja se antoi isälle oikeuden tavata lastaan Puolassa. Ennakkoratkaisupyynnöstä käy ilmi, että äiti ei ole noudattanut tätä väliaikaismääräystä.

28.

Koska edellä mainittu 30.7.2013 annettu laki tuli voimaan 1.9.2014, asia, joka seurasi Puolassa annettua palauttamatta jättämistä koskevaa ratkaisua ja joka oli saatettu tribunal de première instance de Bruxellesin presidentin käsiteltäväksi, siirrettiin uuden tribunal de la famille de Bruxellesin käsiteltäväksi. ( 11 ) Tämä tuomioistuin siirsi isän pyynnöstä kyseisen asian 8.10.2014 antamallaan lopullisella ratkaisulla cour d’appel de Bruxellesiin sillä perusteella, että ”[isä] oli saattanut asian belgialaisten tuomioistuinten käsiteltäväksi Bryssel II a -asetuksen 11 artiklan 7 kohdassa tarkoitetulla tavalla ennen kuin lapsi oli viety pois luvattomasti ja että pääasiakäsittely oli vireillä cour d’appel de Bruxellesissa”.

29.

Cour d’appel de Bruxelles on kuitenkin todennut, että code judiciairen 1322 decies §:n sanamuodon perusteella se ei voi katsoa, että asia olisi tullut siinä pätevästi vireille tämän asian siirtämisestä annetun ratkaisun perusteella. ( 12 ) Tämä tuomioistuin pohtii, ovatko nämä kansalliset säännökset sopusoinnussa Bryssel II a -asetuksen säännösten kanssa ja onko se näin ollen itse toimivaltainen ratkaisemaan pääasian, joten se on 7.11.2014 tekemällään päätöksellä, joka saapui unionin tuomioistuimeen 10.11.2014, päättänyt lykätä asian käsittelyä ( 13 ) ja esittää seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Voidaanko [Bryssel II a -asetuksen] 11 artiklan 7 ja 8 kohtaa tulkita niin, että ne ovat esteenä sille, että jäsenvaltio

30.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyytää ensisijaisesti, että asia käsiteltäisiin unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 107 artiklan mukaisessa kiireellisessä ennakkoratkaisumenettelyssä ja toissijaisesti mainitun työjärjestyksen 105 artiklan mukaisessa nopeutetussa menettelyssä. Toimivaltainen jaosto päätti 18.11.2014 käsitellä asian kiireellisessä ennakkoratkaisumenettelyssä.

31.

Kirjallisia huomautuksia unionin tuomioistuimelle ovat esittäneet Belgian hallitus sekä Euroopan komissio, jotka olivat edustettuina 11.12.2014 pidetyssä istunnossa.

32.

Aluksi on nähdäkseni hyödyllistä selvittää tämän ennakkoratkaisupyynnön asiayhteys, jotta riidattomat seikat ja ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle ongelmia aiheuttavat seikat voidaan erottaa toisistaan.

33.

Unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi aiemmin saatettuihin asioihin verrattuna nyt käsiteltävässä asiassa on erityistä se, että kyse ei ole toimivaltaristiriidasta eri jäsenvaltioissa toimivien tuomioistuinten välillä vaan toimivaltaristiriidasta samassa jäsenvaltiossa toimivien tuomioistuinten välillä. ( 14 ) Asiakirja-aineistosta ilmenee nimittäin, että puolalaiset tuomioistuimet eivät ole kiistäneet belgialaisten tuomioistuinten arviota siitä, että belgialaiset tuomioistuimet ovat vanhempainvastuuta koskevassa asiassa kansainvälisesti toimivaltaisia ( 15 ) Bryssel II a -asetuksen 8 ja 10 artiklan nojalla sen vuoksi, että lapsella oli asuinpaikka Belgiassa silloin, kun asia saatettiin niiden käsiteltäväksi, ja ennen luvattomana pidettyä pois viemistä.

34.

Viimeksi mainitun seikan osalta totean, että on myös katsottu, että nyt käsiteltävässä asiassa on rikottu asetuksen 2 artiklan 9 ja 11 alakohdassa ( 16 ) tarkoitettua isälle suoraan lain nojalla kuuluvaa oikeutta lapsen huoltoon, koska äidin viedessä lapsen Puolaan lapsen huollosta ei ollut annettu mitään tuomioistuimen ratkaisua. ( 17 )

35.

Lisään, että tästä luvattomasta pois viemisestä huolimatta belgialaiset tuomioistuimet, jotka ovat tähän asti antaneet ratkaisuja pääasiasta, eivät täysin vastusta sitä, että lapsen pääasiallinen asuinpaikka vahvistetaan äidin luokse. ( 18 ) Huomautan kuitenkin, että isän mukaan kyseisten ratkaisujen antamisen jälkeen on ilmaantunut uusia tosiseikkoja eli se, että äiti nykyisin vastustaa isän ja lapsen välistä suoraa yhteydenpitoa. Puolalainen tuomioistuin on sitä vastoin kieltäytynyt vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen nojalla, sellaisena kuin tämä yleissopimus on täydennettynä Bryssel II a -asetuksen säännöksillä, hyväksymästä isän vaatimusta lapsen palauttamisesta Belgiaan. ( 19 )

36.

Nyt käsiteltävä mainitun asetuksen 11 artiklan 7 ja 8 kohtaa koskeva tulkintapyyntö liittyy kiinteästi juuri tähän palauttamatta jättämistä koskevaan ratkaisuun. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin esittää unionin tuomioistuimelle tältä osin kaksiosaisen kysymyksen, joka koskee pääasiallisesti sitä, että kansallisella oikeussäännöllä määritetään jäsenvaltiossa, jossa lapsella oli asuinpaikka ennen hänen luvatonta pois viemistään, toimivien eri tuomioistuinten joukosta se tuomioistuin, jonka on katsottava olevan toimivaltainen lausumaan kyseisestä ratkaisusta johtuvista seurauksista.

37.

Kysymyksen ensimmäinen osa koskee sitä, annetaanko mainituissa säännöksissä jäsenvaltiolle lupa asettaa tällöin etusijalle erityistuomioistuinten toimivalta myös silloin, kun menettely, jossa on kyse luvattomasti pois vietyä lasta koskevasta vanhempainvastuusta, on jo vireillä kyseisen valtion muussa tuomioistuimessa. Jos tähän kysymykseen vastataan myöntävästi, kysymyksen toinen osa koskee tällaisen erityistuomioistuimen toimivallan laajuutta, jotta voidaan ratkaista erityisesti, voidaanko jäsenvaltion lainsäädännössä säätää, että asian saattaminen tämän tuomioistuimen käsiteltäväksi johtaa kaikkien muiden tässä valtiossa vireille pantujen kyseistä asiaa koskevien menettelyjen lykkääntymiseen.

38.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on taipuvainen tulkitsemaan ennakkoratkaisupyynnössä mainittuja säännöksiä siten, että edellä mainitut lainsäädännölliset ratkaisut eivät olisi mahdollisia, kun taas sekä Belgian hallitus että komissio ovat asiasta päinvastaista mieltä. Niiden näkemys on mielestäni oikea, kun Bryssel II a -asetuksen edellä mainittuja säännöksiä tulkitaan teleologisesti.

39.

Jotta nyt käsiteltävässä asiassa esiin nousevat kysymykset voidaan ymmärtää paremmin, on aivan aluksi syytä yksilöidä sen erityisjärjestelmän avaintekijät, josta Bryssel II a -asetuksessa säädetään ja jonka tarkoituksena on edistää sitä, että kaapattu lapsi saadaan palautettua välittömästi maahan, jossa hänellä oli asuinpaikka ennen hänen luvatonta pois viemistään. Näiden perusteella hyväksytyillä yksityiskohtaisilla säännöillä pyritään vahvistamaan vuoden 1980 Haagin yleissopimuksella käyttöön otettujen määräysten tehokkuutta jäsenvaltioiden välillä, vaikka myös itse yleissopimusta sovelletaan edelleen unionissa. ( 20 )

40.

Mainitun 11 artiklan 1 kohdassa säädetään, että jos lapsi on viety luvattomasti muuhun jäsenvaltioon tai jätetty palauttamatta muusta jäsenvaltiosta, lapsen huoltoa koskevan oikeuden haltijalla on mahdollisuus vaatia lapsen palauttamista kyseisen jäsenvaltion toimivaltaisilta viranomaisilta vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen nojalla. Bryssel II a -asetuksen johdanto-osan 17 perustelukappaleessa todetaan, että sen jäsenvaltion tuomioistuinten, johon lapsi on viety, ”olisi tietyissä asianmukaisesti perustelluissa tapauksissa voitava vastustaa hänen palauttamistaan”. Asia on näin erityisesti, kun ”on olemassa vakava vaara, että palauttaminen saattaisi lapsen ruumiillisille tai henkisille vaurioille alttiiksi”, kuten mainitun yleissopimuksen 13 artiklan b kohdassa määrätään. Kyseisen 11 artiklan 3–5 kohdasta ilmenee kuitenkin, että lapsen välitön palauttaminen on pääsääntö ja että siitä kieltäytymisen on oltava poikkeus. Toisin kuin yleissopimuksen mukaisessa järjestelmässä Bryssel II a -asetuksella käyttöön otetussa järjestelmässä se, että kyseiset tuomioistuimet vastustavat palauttamista, ei näin ollen merkitse systemaattisesti sitä, että palauttamista koskevan riita-asian käsittely päättyy.

41.

Jos Bryssel II a -asetuksessa asetetuista rajoituksista huolimatta annetaan palauttamispyynnön hylkäävä ratkaisu, asetuksen johdanto-osan 17 perustelukappaleessa esitetään lisäksi rajoitus, jonka mukaan ”tällainen tuomio olisi kuitenkin voitava korvata myöhemmin sen jäsenvaltion tuomioistuimen tuomiolla, jossa lapsen asuinpaikka oli ennen luvatonta poisviemistä tai palauttamatta jättämistä”. Lapsen palauttamatta jättämistä koskeva ratkaisu on tavallaan pelkkä väliaikainen turvaamistoimi, ( 21 ) joka perustuu siihen, että lapsi joutuisi vaaraan, jos hänet palautettaisiin maahan, josta hänet on viety pois luvattomasti. Viimeksi mainitun jäsenvaltion tuomioistuimilla on tämän asetuksen 8 artiklan nojalla kuitenkin lähtökohtainen toimivalta ratkaista pääasia, joka koskee vanhempainvastuuta lapsesta, ja tämän vuoksi on säädetty, että tällaisessa tapauksessa näillä tuomioistuimilla on ”ratkaisuvalta tässä asiassa” ( 22 ) erityisesti lapsen huollon osalta, toisin kuin vuoden 1980 Haagin yleissopimuksessa määrätään.

42.

Lisään, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on korostanut unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenevän, että sen jäsenvaltion, jossa lapsella oli asuinpaikka, tuomioistuinten on suojeltava kyseessä olevien asianosaisten perusoikeuksia Bryssel II a -asetusta sovellettaessa. ( 23 ) Tämä merkitsee erityisesti sitä, että niiden on varjeltava lapsen etua – joka ei välttämättä ole sama kuin hänen vanhempiensa etu – Roomassa 4.11.1950 allekirjoitetun ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen 8 artiklan mukaisesti; täsmennän, että valtioille tässä artiklassa asetettuja velvoitteita tulkitaan kansainvälisten lapsikaappausten alalla vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen vaatimusten valossa. ( 24 )

43.

Jotta lapsen tilannetta voitaisiin tarkastella uudelleen kaikki asian kannalta merkitykselliset seikat huomioon ottaen, sen jäsenvaltion, jossa lapsi on, tuomioistuin, joka on antanut yleissopimuksen 13 artiklaan perustuvan palauttamatta jättämistä koskevan ratkaisun, velvoitetaan Bryssel II a -asetuksen 11 artiklan 6 kohdassa yhtäältä ilmoittamaan ratkaisusta ”sen jäsenvaltion toimivaltaiselle tuomioistuimelle tai keskusviranomaiselle, jossa lapsen asuinpaikka oli” ( 25 ) ja toisaalta toimittamaan sille välittömästi jäljennöksen tästä ratkaisusta ja asiaankuuluvista asiakirjoista ”kansallisen lainsäädäntönsä mukaisesti”.

44.

Kun otetaan huomioon kyseisen 6 kohdan sanamuoto, jossa tarkoituksena ei ole ja jonka perusteella ei voida yksilöidä sitä, mikä viimeksi mainitun valtion alueella toimivista tuomioistuimista on se, jonka on saatava tässä säännöksessä tarkoitetut tiedot, katson, ettei ole epäilystäkään siitä, että kullakin jäsenvaltiolla on oikeus nimetä vastaanottava kansallinen tuomioistuin kansallisen toimivaltasäännön perusteella.

45.

Mainitun 11 artiklan 7 kohdassa säädetään lisäksi, että sen tuomioistuimen tai keskusviranomaisen, joka saa tiedon tästä palauttamatta jättämistä koskevasta ratkaisusta, on ilmoitettava siitä tämän jälkeen osapuolille ja pyydettävä heitä esittämään huomautuksia tälle tuomioistuimelle ”kansallisen lainsäädännön mukaisesti”, ”jotta tuomioistuin voi käsitellä lapsen huoltajuuskysymystä”. ( 26 ) Tämän artiklan 8 kohdasta ilmenee yhdessä asetuksen johdanto-osan 17 perustelukappaleen kanssa tarkasteltuna, että huolimatta alkuperäisen palauttamatta jättämistä koskevan ratkaisun antamisesta kaikki myöhemmät lapsen palauttamista edellyttävät ratkaisut, jotka on tässä yhteydessä antanut sen jäsenvaltion, jossa lapsella oli asuinpaikka, toimivaltainen tuomioistuin, ( 27 ) ovat sellaisenaan täytäntöönpanokelpoisia; tämä merkitsee sitä, että siinä jäsenvaltiossa, jossa kaapattu lapsi on, ei ole tarpeen toteuttaa toimenpiteitä kyseisen ratkaisun tunnustamiseksi ja täytäntöön panemiseksi. ( 28 )

46.

Tämä 7 kohta alkaa kuitenkin varaumalla, jonka mukaan 7 kohdassa säädetty ilmoittamis- ja päätöksentekomenettely on tarpeen ”jos jokin osapuoli ei ole jo saattanut asiaa oikeuden käsiteltäväksi siinä jäsenvaltiossa, jossa lapsen asuinpaikka oli välittömästi ennen luvatonta pois viemistä tai palauttamatta jättämistä”. ( 29 ) Analoginen muttei identtinen sanamuoto sisältyy Bryssel II a ‑asetuksen johdanto-osan 18 perustelukappaleeseen, jossa täsmennetään seuraavaa: ”Viimeksi mainitun tuomioistuimen, jos asia ei ole vielä sen käsiteltävänä, tai keskusviranomaisen olisi ilmoitettava asiasta osapuolille.” ( 30 ) Mielestäni tämä varauma, joka koskee tapauksia, joissa mainitussa jäsenvaltiossa on vireillä rinnakkaisia menettelyjä, on keskeinen seikka unionin tuomioistuimelle esitetyssä ennakkoratkaisupyynnössä.

47.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin korostaa, että Bryssel II a ‑asetuksen 11 artiklan 7 kohtaan sisältyvän edellä mainitun varauman sanamuodosta riippumatta Belgian lainsäädännön, jossa tarkoituksena on ollut panna muiden oikeudellisten välineiden ohella täytäntöön tämä asetus kansallisessa oikeudessa ( 31 ), mukaan 11 artiklan 6–8 kohdassa säädetty erityismenettely kuuluu kansallisten erityistuomioistuinten ( 32 ) yksinomaiseen toimivaltaan, ja asian vireille saattaminen niissä johtaa kaikkien muissa belgialaisissa tuomioistuimissa jo vireille pantujen vanhempainvastuuta lapsesta koskevien menettelyjen lykkäämiseen. ( 33 )

48.

Esiin nousee siten kysymys siitä, voidaanko pääasiassa vireillä olevan kaltainen menettely, joka on pantu vireille ensin tribunal de la jeunessessa ja sen jälkeen cour d’appel de Bruxellesissä, rinnastaa menettelyyn, joka on jo vireillä jäsenvaltiossa, jossa lapsella oli asuinpaikka, ja johon tässä varauman sanamuodossa viitataan; esiin nousee näin ollen myös kysymys siitä, ovatko sisäistä toimivaltaa koskevat Belgian lainsäädännön säännökset sopusoinnussa kyseisen varauman kanssa.

49.

Kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin esittää, aivan aluksi on todettava, että 7 kohdan varauman sanamuoto voi antaa ymmärtää, että unionin lainsäätäjä on halunnut säilyttää kyseisen jäsenvaltion sen tuomioistuimen toimivallan, jonka käsiteltäväksi luvattomasti pois vietyä lasta koskeva oikeusriita on jo saatettu, silloinkin, kun palauttamatta jättämistä koskeva ratkaisu on annettu jäsenvaltiossa, jossa lapsi on, mikä on sopusoinnussa toimivallan jatkuvuutta koskevan periaatteen kanssa (forum perpetuum). ( 34 )

50.

Tällainen analyysi vaikuttaa mahdolliselta myös Bryssel II a -asetuksen esitöiden kannalta. Niistä ilmenee yhtäältä, että komission tarkoituksena oli alun perin säännös, jonka mukaan palauttamatta jättämistä koskeva ratkaisu käynnistää systemaattisesti uuden huoltoa koskevan menettelyn jäsenvaltiossa, jossa lapsella oli asuinpaikka ennen hänen luvatonta pois viemistään, ( 35 ) mutta esitöistä ilmenee toisaalta, että asetuksen lopulliseen sanamuotoon ei sisälly tällaista näkemystä, koska Euroopan unionin neuvosto on lisännyt siihen kyseisen varauman. ( 36 )

51.

Lisäksi osassa oikeuskirjallisuutta katsotaan, että silloin, kun asia on jo saatettu toimivaltaisen tuomioistuimen käsiteltäväksi jäsenvaltiossa, jossa lapsella oli asuinpaikka, keskusviranomaisen on toimitettava tiedot palauttamatta jättämistä koskevasta ratkaisusta suoraan tälle tuomioistuimelle ja erityinen toimittamismenettely on tarpeen ainoastaan päinvastaisessa tapauksessa, jotta sen jälkeen, kun kyseiset tiedot on ilmoitettu henkilöille, joita asia koskee, voidaan käynnistää uusi menettely. ( 37 ) Tällainen näkemys voisi saada tukea myös ”Guide pratique pour l’application du nouveau règlement Bruxelles II” -nimisestä oppaasta, jonka komission yksiköt yhteistyössä siviili- ja kauppaoikeuden alan Euroopan oikeudellisen verkoston kanssa ovat laatineet jäsenvaltioiden tuomioistuinten käyttöön, vaikka se, mitä oppaassa tältä osin todetaan, ei ole aivan yksiselitteistä. ( 38 )

52.

Näistä epävarmuutta herättävistä seikoista huolimatta minusta vaikuttaa siltä, että muiden, erityisesti muttei pelkästään teleologisten näkökohtien on unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön ( 39 ) mukaan johdettava Bryssel II a -asetuksen 11 artiklan 7 ja 8 kohdan sellaiseen tulkintaan, joka on monivivahteisempi kuin tulkinta, jota ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on ehdottanut.

53.

Käsiteltävänä olevan ongelman ensimmäisenä näkökohtana on kysymys siitä, miltä osin ennakkoratkaisukysymyksessä tarkoitetuilla Bryssel II a ‑asetuksen säännöksillä voidaan säännellä sisäisen toimivallan jakoa jäsenvaltion, jossa sieltä luvattomasti pois viedyllä lapsella oli asuinpaikka, tuomioistuinten välillä silloin, kun tuomioistuimen ratkaisu palauttamatta jättämisestä on annettu jäsenvaltiossa, jossa lapsi on.

54.

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee tältä osin, että vaikkei Bryssel II a -asetuksen tarkoituksena ole yhdenmukaistaa eri jäsenvaltioiden aineellisen oikeuden ja prosessioikeuden sääntöjä, näiden kansallisten sääntöjen soveltaminen ei saa heikentää asetuksen tehokasta vaikutusta. ( 40 )

55.

Siltä osin kuin kyse on asetukseen ja muun muassa sen 11 artiklaan sisältyvistä vanhempainvastuuta koskevista toimivaltasäännöksistä, asetuksen johdanto-osan 12 perustelukappaleesta ilmenee, että nämä säännökset on muotoiltu lapsen edun perusteella. Unionin tuomioistuin on näiden säännösten tulkintaa koskevassa oikeuskäytännössään korostanut toistuvasti tarvetta ottaa huomioon ”ennen kaikkea” tämä tavoite mainittuja säännöksiä tulkittaessa. ( 41 )

56.

Bryssel II a -asetuksen johdanto-osan 33 perustelukappaleesta ilmenee lisäksi, että asetuksessa tunnustetaan perusoikeudet ja noudatetaan Euroopan unionin perusoikeuskirjan [jäljempänä perusoikeuskirja] periaatteita ja että siinä pyritään varmistamaan varsinkin perusoikeuskirjan 24 artiklassa tunnustettujen lapsen perusoikeuksien kunnioittaminen. Mainitun artiklan 2 ja 3 kohdasta ilmenee yhtäältä, että kaikissa lasta koskevissa varsinkin viranomaisten toimissa on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu, ja toisaalta, että jokaisella lapsella on oikeus ylläpitää henkilökohtaisia suhteita ja suoria yhteyksiä kumpaankin vanhempaansa säännöllisesti. ( 42 )

57.

Erityisesti on todettava, että lapsen luvatonta poisviemistä ja palauttamatta jättämistä koskevien mainitun asetuksen säännösten tavoitteena on saada vanhemmat luopumaan tällaisista teoista siten, että mahdollisella luvattomalla teolla ei katsota olevan myönteisiä vaikutuksia toimivallan jakoon, ja edistää lapsen pikaista palauttamista jäsenvaltioon, jossa lapsi asui ennen hänen pois viemistään. ( 43 ) Tätä nopeustavoitetta korostavat muun muassa lyhyet prosessuaaliset määräajat, jotka mainitaan nimenomaisesti Bryssel II a -asetuksen 11 artiklassa. ( 44 )

58.

Mielestäni jäsenvaltiot voivat kyseisen 11 artiklan 6–8 kohdan sanamuodon perusteella antaa erityistuomioistuimelle toimivallan tutkia kysymystä lapsen palauttamisesta ja/tai huollosta 7 ja 8 kohdassa säädetyn erityismenettelyn yhteydessä, jos toinen asianosainen sitä pyytää, ja asia on näin myös silloin, kun jonkin muun tuomioistuimen käsiteltäväksi on jo toisaalta saatettu pääasia, joka koskee vanhempainvastuuta lapsesta.

59.

Näihin säännöksiin sisältyy nimittäin yhtäältä nimenomaiset viittaukset jäsenvaltioiden lainsäädäntöön ( 45 ) ja toisaalta sanamuoto, joka on samanaikaisesti sekä yleisluonteinen että kohdennettu ( 46 ) – ei kuitenkaan tarkka ( 47 ) – ja jolla jäsenvaltioille annetaan oikeus tehdä valintoja, kun ne määrittävät alueillaan toimivat tuomioistuimet, joilla on palauttamatta jättämistä koskevan ratkaisun antamisen jälkeen erityinen toimivalta ratkaista kysymys lapsen huollosta.

60.

Katson, että kun mainittujen säännösten erityinen tavoite otetaan huomioon, Bryssel II a -asetuksen 11 artikla on pikemminkin teknisluonteinen normi kuin normi, jolla pyrittäisiin määrittämään toimivaltainen tuomioistuin, ( 48 ) vaikka se sisältyy tämän asetuksen II lukuun, jonka otsikko on ”Oikeudellinen toimivalta”. Artiklan 7 kohdan pääasiallisena tarkoituksena on mielestäni määrittää yksityiskohtaiset säännöt palauttamatta jättämistä koskevaa ratkaisua koskevien tietojen ilmoittamisesta, jotta asianosaiset voivat kaikista asiaan liittyvistä seikoista tietoisina ottaa kantaa siinä tuomioistuimessa, joka on toimivaltainen jäsenvaltion, jossa lapsella oli asuinpaikka, lainsäädännön mukaan; tällöin tavoitteena on välttää vaara siitä, että tällaisen ratkaisun, jonka sisältöä on voitava tarkastella uudelleen, antamisen jälkeen muodostuu lainkäytöllinen tyhjiö. ( 49 )

61.

Tätä analyysiä ei voida mielestäni kyseenalaistaa 7 kohdan alun varaumalla. Vastaavasti on syytä korostaa tähän säännökseen sisältyvään varaumaan verrattuna asetuksen johdanto-osan 18 perustelukappaleessa mainitun varauman erityisyyttä. Tässä perustelukappaleessa nimittäin täsmennetään, että ”mainitun tuomioistuimen, jos asia ei ole vielä sen käsiteltävänä, tai keskusviranomaisen olisi ilmoitettava asiasta osapuolille”. ( 50 ) Voidaan huomauttaa, että – toisin kuin mainitun 11 artiklan 7 kohdan yleisemmässä sanamuodossa – tämän 18 perustelukappaleen mukaan tapausta, jossa asia on jo aiemmin saatettu tuomioistuimen käsiteltäväksi, ei osoiteta erotuksetta jäsenvaltion, jossa lapsella oli asuinpaikka, mille tahansa tuomioistuimelle vaan tietylle tuomioistuimelle eli sille, joka on mainitussa jäsenvaltiossa toimivaltainen vastaanottamaan palauttamatta jättämistä koskevaa ratkaisua koskevan asiakirja-aineiston.

62.

Lisään, että tällainen sisäistä asiallisen toimivallan jakoa ja erityistuomioistuimia koskeva säännös ei sinällään heikennä näiden asetuksen säännösten tehokasta vaikutusta tai niiden taustalla olevia periaatteita tai tavoitteita eikä säännös välttämättä ole edellä mainitun nopeustavoitteen vastainen, vaikka säännös onkin omiaan aiheuttamaan tältä osin haitallisia vaikutuksia sen mukaan, miten sitä käytetään, kuten myöhemmin esitän. ( 51 )

63.

Tässä yhteydessä on syytä korostaa, että ennakkoratkaisupyynnön kohteena olevat Belgian oikeussäännöt pohjautuvat tavoitteille, jotka ovat sopusoinnussa Bryssel II a -asetuksen tavoitteiden kanssa. Kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin mainitsee, Belgian lainsäätäjän tarkoituksena on ollut tuomioistuinten tehtävien eriyttäminen ja toimivallan keskittäminen, joita perustellaan kansainvälisiä lapsikaappauksia koskevien oikeusprosessien teknisyydellä, halulla parantaa belgialaisten tuomioistuinten toimien tehokkuutta ja nopeutta tällä alalla ja pyrkimyksellä vahvistaa eri jäsenvaltioiden tuomioistuinten välistä suoraa yhteistyötä. ( 52 ) Tarkennan, että ensimmäinen toimenpide tässä tarkoituksessa toteutettiin Belgian lainsäädännössä vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen täytäntöönpanon yhteydessä jo vuonna 1998 ja toimenpidettä vahvistettiin vuonna 2007, jolloin Bryssel II a -asetus pantiin täytäntöön, ( 53 ) siten, että alalla toimivaltaisten tuomioistuinten määrä vähennettiin 27:stä kuuteen samalla, kun muutoksenhakumahdollisuus säilytettiin. ( 54 )

64.

Kuten edellä mainitun 10.5.2007 annetun lain esitöistä ( 55 ) nimenomaisesti ilmenee, Belgian lainsäätäjä teki valinnan ”mukautua” aiemmin muissa jäsenvaltioissa, erityisesti Ranskassa ( 56 ) ja Saksassa, ( 57 ) hyväksyttyyn samantyyppiseen lainsäädäntöön. Haagin kansainvälisen yksityisoikeuden konferenssin alaisuudessa tehdyssä vertailevan oikeustieteen alan tutkimuksessa vahvistetaan, että useissa muissakin jäsenvaltioissa on omaksuttu tämä lähestymistapa. ( 58 )

65.

Kuten Belgian hallitus ja komissio korostavat, tällainen menettelytapa on sopusoinnussa niiden suositusten kanssa, joilla pyritään keskittämään kansainvälisiä lapsikaappauksia koskevat asiat määrältään rajallisille tuomioistuimille ja jotka sisältyvät unionissa laadittuihin ( 59 ) ja Haagin kansainvälisen yksityisoikeuden konferenssin ( 60 ) laatimiin oppaisiin. Mielestäni on tärkeää, että ne tuomioistuinten tehtävien eriyttämisen järjestelmät, joiden on tässä yhteydessä katsottu olevan ”parhaita käytänteitä”, säilytetään, koska vuoden 1980 Haagin yleissopimusta sovelletaan sellaisenaan jäsenvaltioiden välillä, vaikka sitä on täydennetty Bryssel II a -asetuksella. ( 61 )

66.

Näin ollen katson, että Bryssel II a -asetuksen säännökset eivät sinällään ole esteenä sille, että jäsenvaltio asettaa etusijalle sen, että erityistuomioistuimille annetaan toimivalta ratkaista pääasia niissä tilanteissa, jossa kyse on lapsen luvattomasta pois viemisestä tai palauttamatta jättämisestä. Tällainen tehtävien eriyttäminen ei selvästikään aiheuta ongelmia, jos yksi ainoa lapsen huoltoa koskeva menettely on asianosaisten vaatimuksesta saatettu vireille.

67.

Sitä vastoin on vielä tutkittava, ovatko jäsenvaltioiden lainsäädännöllä säädetyt järjestelmät, joilla pyritään ratkaisemaan se, miten rinnakkain vireillä oleviin menettelyihin suhtaudutaan, sopusoinnussa näiden säännösten kanssa. Tämä kysymys nousee esille erityisesti sen Belgian lainsäädännön säännöksen yhteydessä, jonka mukaan kaikki jossakin toisessa, muussa kuin erityistuomioistuimessa jo vireille pannut vanhempainvastuuta lapsesta koskevat menettelyt lykkääntyvät, ja kun otetaan erityisesti huomioon se konkreettinen vaikutus, joka tällaisella säännöksellä voi olla niiden menettelyjen kulkuun, joiden on pääsääntöisesti johdettava lapsen välittömään palauttamiseen jäsenvaltioon, jossa hänellä on asuinpaikka. ( 62 )

68.

Code judiciairen 1322 decies §:n 4 momentin mukaan asian vireillepano siinä erityistuomioistuimessa, joka on toimivaltainen antamaan ratkaisun luvattomasti pois viedyn lapsen palauttamatta jättämistä koskevan ratkaisun jälkeen, eli lapsen entisen asuinpaikan tribunal de la famillessa, johtaa heti kaikkien muissa kansallisissa tuomioistuimissa jo vireille pantujen vanhempainvastuuta tai siihen liittyviä riita-asioita koskevien menettelyjen lykkäämiseen.

69.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee unionin tuomioistuimelta, ovatko mainitut säännökset esteenä sille, että jäsenvaltion lainsäädäntöön sisältyy tällaisia menettelysäännöksiä, kun huomioon otetaan ne nopeutta ja tehokkuutta ( 63 ) koskevat erityisvaatimukset, jotka koskevat Bryssel II a -asetuksen 11 artiklan 6–8 kohdan säännöksiä luvattomasti pois viedyn lapsen palauttamisen edistämiseksi.

70.

Vaikka jäsenvaltioille kuuluu tietty prosessiautonomia, ( 64 ) niiden on kuitenkin toimittava ehdottomasti ”noudattaen [Bryssel II a -asetuksen] periaatteita ja tavoitteita”, kuten komissio muistuttaa vastauksessa, jota se ehdottaa annettavaksi esitettyyn kysymykseen.

71.

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan Bryssel II a -asetuksen 11 artiklalla käyttöön otetulla järjestelmällä ja erityisesti artiklan 6 kohdassa säädetyllä tietojen toimittamisella pyritään paitsi varmistamaan, että lapsi palautetaan välittömästi jäsenvaltioon, jossa hänellä oli asuinpaikka välittömästi ennen hänen luvatonta pois viemistään tai palauttamatta jättämistään, myös antamaan kyseisessä valtiossa toimivaltaiselle tuomioistuimelle mahdollisuus arvioida niitä perusteluja ja todisteita, joiden perusteella palauttamatta jättämistä koskeva ratkaisu on annettu, ja tämä arviointi kuuluu viime kädessä kyseiselle tuomioistuimelle. ( 65 )

72.

Cour d’appel de Bruxelles vetoaa erityisesti pääasiaan liittyvien tietojen perusteella erilaisiin käytännöllisiin ja oikeudellisiin syihin ja väittää, että nopeuden ja tehokkuuden takaamiseksi olisi sopivaa, että lapsen huoltajuuskysymystä koskevaa asiaa ei ratkaise code judiciairen 633 septies §:ssä ja 1322 decies §:ssä tarkoitettu erityistuomioistuin, vaan se tuomioistuin, jonka käsiteltäväksi pääasia on jo saatettu ja jossa vanhempainvastuuta koskeva menettely on pantu vireille. ( 66 )

73.

On totta, että tuomioistuimella, jonka käsiteltäväksi pääasia on saatettu aiemmin, voi olla paremmat konkreettiset tiedot asianomaisen lapsen tilanteesta, jos se on jo tutkinut asiaa, kuullut asianosaisia ja koonnut tutkinnan tuloksista oikeudenkäyntiaineiston, ( 67 ) toisin kuin erityistuomioistuin, jonka käsiteltäväksi asia saatetaan myöhemmin. On lisäksi mahdollista, että muussa kuin erityistuomioistuimessa vireillä olevassa asiassa oikeudenkäynnin kesto on yhtä lyhyt kuin erityistuomioistuimen käsiteltäväksi saatetussa asiassa, jos kansallisessa lainsäädännössä – kuten Belgian lainsäädännössä ( 68 ) – säädetään, että kaikkia vanhempainvastuuta koskevia menettelyjä on pidettävä kiireellisinä ja että ne on käsiteltävä väliaikaisten määräysten antamista koskevissa menettelyissä; kyseinen oikeudenkäynti voi olla käytännössä jopa nopeampi, jos asian käsittely on siellä jo pitkällä.

74.

Tällaisessa asiayhteydessä lapsen edun mukaista on, että tuomioistuin, jonka käsiteltäväksi asia on saatettu aiemmin, voisi jatkaa jo aloitettua asian käsittelyä ja lausua sekä lapsen pääasiallisesta asuinpaikasta että tästä välittömästi seuraavista vaikutuksista ja erityisesti sen vanhemman tapaamisoikeudesta, jonka luona lapsi ei asu.

75.

Unionin tuomioistuimelle esittämissään huomautuksissa Belgian hallitus sitä paitsi myöntää tämän. Se korostaa, että code judiciairen 1322 decies §:n 4 momentissa säädetään ainoastaan muussa kuin erityistuomioistuimessa, jonka käsiteltäväksi vanhempainvastuuta koskeva asia on jo saatettu, vireillä olevan menettelyn lykkäämisestä eikä siitä, että asian käsittelystä tässä tuomioistuimessa olisi luovuttava, kuten panen merkille, että on säädetty muiden jäsenvaltioiden lainsäädännössä. ( 69 )

76.

Belgian hallitus väittää mielestäni perustellusti, että Bryssel II a -asetuksen 11 artiklan 7 kohta ei ole esteenä sille, että jäsenvaltion lainsäädännössä annetaan erityistuomioistuimelle toimivalta lausua palauttamiskysymyksestä nopeasti ilman, että sen täytyisi välttämättä tutkia samanaikaisesti kysymystä lapsen huollosta, vaikka unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan nämä kysymykset liittyvät yleensä läheisesti toisiinsa. ( 70 )

77.

Se täsmentää, että Belgian lainsäädännön mukaan menettelyä, joka koskee oikeutta lapsen huoltoon koskevaa pääasiaa, joka on ollut vireillä siinä tuomioistuimessa, jonka käsiteltäväksi asia on joko ensimmäisessä oikeusasteessa tai muutoksenhakuasteessa saatettu aiemmin, ja joka on ollut lykättynä, on jatkettava palauttamista koskevan ratkaisun antamisen jälkeen.

78.

Belgian hallitus lisää, että erityistuomioistuin, joka sai tiedon palauttamatta jättämistä koskevasta ratkaisusta, oli nyt käsiteltävässä asiassa jo lausunut pääasiasta ratkaisussa, johon on haettu muutosta, ja siis katsonut Belgian oikeuden mukaisen muutoksenhaun devolutiivisen vaikutuksen vuoksi ( 71 ) olleensa velvollinen siirtämään asian cour d‘appelin käsiteltäväksi, ( 72 ) koska yksi asianosaisista oli esittänyt tässä asiassa toivomuksen siitä, että kyseinen ensimmäisenä oikeusasteena toimiva tuomioistuin lausuisi oikeusriidasta kokonaisuudessaan eikä vain palauttamiskysymyksestä.

79.

Panen merkille, että nyt käsiteltävässä asiassa mainittu erityistuomioistuin antoi päätöksen asian siirtämisestä kolme kuukautta sen jälkeen, kun asia oli saatettu sen käsiteltäväksi, ja että cour d’appel de Bruxellesissä vireillä ollut menettely oli lykättynä koko tämän ajan.

80.

On syytä huolehtia siitä, että jäsenvaltioiden pannessa Bryssel II a -asetusta täytäntöön ei synny riskiä siitä, että asetukselta viedään sen tehokas vaikutus erityisesti siten, että sen jäsenvaltion lainsäädännössä, jossa lapsella oli asuinpaikka ennen hänen luvatonta pois viemistään, asetetaan erityistuomioistuimessa vireille pantava uusi menettely edellytykseksi lapsen välittömän palauttamisen tavoitteen toteuttamiselle siitä riippumatta, missä vaiheessa siinä tuomioistuimessa jo vireille pantu menettely on, joka on toimivaltainen ratkaisemaan vanhempainvastuuta koskevan pääasian. ( 73 )

81.

Kuten unionin tuomioistuin on jo korostanut, ”tämä riski on erityisen tärkeää ottaa huomioon siitä syystä, että pienten lasten [kuten lapsen, jonka tilanne on nyt kyseessä olevan pääasian kohteena,] kannalta biologista aikaa ei voida mitata yleisten perusteiden mukaan, kun otetaan huomioon näiden lasten älyllinen ja psykologinen rakenne ja sen nopea kehittyminen”. ( 74 ) Erityinen nopeus on siis toivottavaa, jotta mahdollisuus lapsen palauttamiseen ja yhteyden luominen uudelleen siihen vanhempaan, josta lapsi on erossa, voidaan varmistaa hyvissä olosuhteissa. ( 75 )

82.

Lisäksi on ilmiselvästi lapsen edun mukaista, että tuomioistuin, jolla on toimivalta tehdä huoltoa koskeva päätös, on se, jolla on yhtäältä ”kaikki tiedot ja kaikki tässä suhteessa merkitykselliset seikat”, jotka koskevat erityisesti ”lapsen suhteita molempiin vanhempiinsa ja viimeksi mainittujen henkilökohtaisia ominaisuuksia sekä kykyä toimia vanhempana”, ja toisaalta ”tarvittava aika niiden objektiiviseen ja rauhassa tapahtuvaan arviointiin”. ( 76 )

83.

Tällainen näkemys on sopusoinnussa Bryssel II a -asetuksen tarkoituksen kanssa, ja sitä tukevat asetuksen johdanto-osan 33 perustelukappaleesta ilmenevät vaatimukset perusoikeuskirjan 24 artiklassa tunnustettujen lapsen oikeuksien kunnioittamisesta. Näin ollen katson, että Bryssel II a -asetuksen 11 artiklan 7 ja 8 kohtaa on tulkittava siten, että näissä säännöksissä ei kielletä nyt käsiteltävässä ennakkoratkaisupyynnössä tarkoitetun kaltaisten kansallisten prosessioikeudellisten säännösten antamista, kuitenkin sillä ehdolla, ettei näillä säännöksillä ole kielteisiä vaikutuksia mainitun asetuksen periaatteisiin ja tavoitteisiin ja erityisesti niihin, joissa on kyse asianomaisen lapsen perusoikeuksista ja joiden mukaan menettelyjen kohtuullinen kesto ja asiallinen tehokkuus ovat perustavanlaatuisia vaatimuksia.

84.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa cour d’appel de Bruxellesin esittämään ennakkoratkaisukysymykseen seuraavasti:

Tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta avioliittoa ja vanhempainvastuuta koskevissa asioissa ja asetuksen (EY) N:o 1347/2000 kumoamisesta 27.11.2003 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 2201/2003 11 artiklan 7 ja 8 kohtaa on tulkittava siten, että – sillä ehdolla, että mainitun asetuksen periaatteita ja tavoitteita todella noudatetaan – kyseiset kohdat eivät lähtökohtaisesti ole esteenä sille, että jäsenvaltio antaa kansallisia sääntöjä, joista seuraa