1

Euroopan komissio vaatii valituksessaan, joka saapui unionin tuomioistuimen kirjaamoon 13.2.2014, että unionin tuomioistuin kumoaa unionin yleisen tuomioistuimen tuomion ANKO v. komissio (T-117/12, EU:T:2013:643; jäljempänä valituksenalainen tuomio).

2

Komissio on vaatinut unionin tuomioistuinta lykkäämään valituksenalaisen tuomion täytäntöönpanoa unionin tuomioistuimen kirjaamoon 17.2.2014 toimittamallaan hakemuksella siihen asti, kunnes valituksen johdosta on annettu tuomio. Komissio on myös vaatinut unionin tuomioistuimen kirjaamoon 18.2.2014 toimittamallaan kirjelmällä, että tämä hakemus hyväksytään jo ennen kuin vastapuoli on esittänyt huomautuksensa tilapäisesti siihen saakka, kunnes välitoimimenettelyn päättävä määräys annetaan.

3

Unionin tuomioistuimen varapresidentti on päättänyt unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 160 artiklan 7 kohdan perusteella 21.2.2014 antamallaan määräyksellä lykätä valituksenalaisen tuomion täytäntöönpanoa jo ennen kuin vastapuoli on esittänyt huomautuksensa siihen asti, kunnes välitoimimenettelyn päättävä määräys annetaan. Tämä jälkimmäinen, ANKO AE Antiprosopeion, Emporiou kai Viomichanias (jäljempänä ANKO) esitti kirjalliset huomautuksensa välitoimihakemuksen osalta 4.3.2014.

4

ANKO on Kreikan oikeuden mukaan perustettu yhtiö, joka toimii metallitavaroiden ja elektronisten sekä televiestintään tarkoitettujen tuotteiden, laitteiden ja laitteistojen kaupan pitämisen sekä valmistuksen alalla ja joka on vuodesta 2006 alkaen osallistunut useiden Euroopan yhteisön tai Euroopan unionin tukemien hankkeiden toteuttamiseen.

5

Valituksenalaisen tuomion 2 kohdasta ilmenee, että säännöistä, jotka koskevat yritysten, tutkimuskeskusten ja korkeakoulujen osallistumista seitsemännen puiteohjelman toimiin sekä tutkimustulosten levittämistä (2007–2013), 18.12.2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1906/2006 (EUVL L 391, s. 1) mukaisesti Euroopan yhteisön seitsemännestä tutkimuksen, teknologian kehittämisen ja demonstroinnin puiteohjelmasta (2007–2013) 18.12.2006 tehdyn Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen N:o 1982/2006/EY (EUVL L 412, s. 1) ja erityisesti erityisohjelman ”Yhteistyö” puitteissa komissio on toimiessaan yhteisön lukuun tehnyt 19.12.2007 ja 21.1.2008 Siemens SA:n ja FIMI Srl:n – jotka toimivat kahden eri ryhmittymän, joihin ANKO osallistui, koordinoijina – kanssa tukisopimuksen nro 215754 Open architecture for Accessible Services Integration and Standardisation ‑nimisen hankkeen (jäljempänä Oasis-hanke) ja tukisopimuksen nro 215952 kattava monitahoinen järjestelmä motorisen suorituskyvyn tehokkaaksi arvioimiseksi ja seuraamiseksi Parkinsonin taudin ja muiden neurodegeneratiivisten tautien yhteydessä ‑nimisen hankkeen (jäljempänä Perform-hanke) rahoittamisesta.

6

Valituksenalaisen tuomion 3 kohdasta ilmenee, että Oasis-hankkeen rahoittamista koskevan tukisopimuksen nro 215754 ja Perform-hankkeen rahoittamista koskevan tukisopimuksen nro 215952 (jäljempänä yhdessä tukisopimukset) yhteiset yleiset sopimusehdot ovat näiden sopimusten liitteessä II (jäljempänä liite II). Unionin yleinen tuomioistuin on todennut valituksenalaisen tuomion 46 kohdassa myös, että liitteessä II olevan II.5 kohdan 3 alakohdan d alakohdan mukaan tämän liitteen II.4 kohdassa tarkoitettujen raporttien vastaanoton jälkeen komissio voi koska tahansa keskeyttää maksut kokonaan tai osittain kyseiselle tuensaajalle

7

Koska oli päteviä syitä epäillä tukisopimusten ja erityisesti liitteessä II olevan II.5 kohdan 3 alakohdan d alakohdan mahdollista rikkomista ANKO:n sääntöjenvastaisen toiminnan vuoksi, komissio on kahdella 9.8.2011 päivätyllä kirjeellään keskeyttänyt näiden samojen sopimusten mukaiset maksut tälle yhtiölle ennalta ehkäisevänä toimenpiteenä.

8

ANKO on vaatinut unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon toimittamallaan SEUT 272 artiklan ja kyseisten tukisopimusten mukaisten välityslausekkeiden perusteella nostamallaan kanteella unionin yleistä tuomioistuinta

9

Unionin yleinen tuomioistuin on hyväksynyt valituksenalaisen tuomion 79 kohdassa ANKO:n ensimmäisen vaatimuksensa tueksi esittämän kanneperusteen, jonka mukaan komissio on keskeyttänyt Oasis- ja Perform-hankkeita koskevat maksut ilman oikeudellista perustaa ja näitä hankkeita koskevien tukisopimusten vastaisesti. Se on hyväksynyt myös toisen vaatimuksen kyseisen tuomion 93 kohdassa, jonka mukaan ”komissio velvoitetaan suorittamaan summat, joiden maksaminen oli keskeytetty Perform-hankkeen osalta, eikä tämä suoritus vaikuta [ANKO:n] ilmoittamien kulujen tukikelpoisuuteen”. Sitä vastoin se on hylännyt kolmannen vaatimuksen valituksenalaisen tuomion 98 kohdassa.

10

Valituksenalaisen tuomion tuomiolauselman 1 ja 2 kohdassa määrätään seuraavaa:

11

Komissio vaatii, että unionin tuomioistuin

12

ANKO vaatii, että unionin tuomioistuin

13

On muistettava, että Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 60 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan unionin yleisen tuomioistuimen antamasta tuomiosta tehdyllä valituksella ei periaatteessa ole lykkäävää vaikutusta. Unionin tuomioistuin voi kuitenkin SEUT 278 artiklan nojalla määrätä valituksenalaisen tuomion täytäntöönpanon lykättäväksi, jos se katsoo, että olosuhteet sitä edellyttävät (yhteisöjen tuomioistuimen presidentin määräys Front national ja Martinez v. parlamentti, C‑486/01 P‑R ja C‑488/01 P‑R, EU:C:2002:116, 71 kohta).

14

Työjärjestyksen 160 artiklan 3 kohdassa määrätään, että välitoimihakemuksissa on ilmoitettava ”oikeudenkäynnin kohde ja seikat, joiden vuoksi asia on kiireellinen, sekä ne tosiseikat ja oikeudelliset perusteet, joiden vuoksi vaadittujen välitoimien myöntäminen on ilmeisesti perusteltua”. Välitoimista päättävä tuomari voi siten lykätä täytäntöönpanoa ja määrätä muista välitoimista, jos on selvitetty, että niistä määrääminen ilmeisesti on tosiasiallisesti ja oikeudellisesti perusteltua (fumus boni juris) ja että ne ovat kiireellisiä siinä mielessä, että niitä hakevan asianosaisen etuja koskevan vakavan ja korjaamattoman vahingon välttämiseksi on tarpeen, että näistä toimista määrätään ja että niiden vaikutukset alkavat ennen kuin pääasiassa annetaan ratkaisu. Nämä edellytykset ovat kumulatiivisia, joten välitoimihakemus on hylättävä, jos jokin niistä ei täyty. Välitoimista päättävän tuomarin on myös tarvittaessa vertailtava esillä olevia intressejä (yhteisöjen tuomioistuimen presidentin määräys Technische Glaswerke Ilmenau v. komissio, C‑404/04 P‑R, EU:C:2005:267, 10 ja 11 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

15

Fumus boni jurisia koskevan edellytyksen olemassaolon osalta on muistettava, että tämä edellytys täyttyy, kun kyseessä on välitoimimenettelyvaiheessa merkittävä oikeudellinen erimielisyys, joka ei ole ratkaistavissa suoralta kädeltä, joten valitukselta ei ensi näkemältä puutu vakavasti otettavaa perustaa (ks. tältä osin yhteisöjen tuomioistuimen presidentin määräys Publishers Association v. komissio, C‑56/89 R, EU:C:1989:238, 31 kohta ja yhteisöjen tuomioistuimen presidentin määräys komissio v. Artegodan ym., C‑39/03 P-R, EU:C:2003:269, 40 kohta). Koska välitoimimenettelyn tavoitteena on taata tulevan lopullisen ratkaisun täysi tehokkuus, jotta vältettäisiin aukko unionin tuomioistuimen takaamassa oikeussuojassa, välitoimista päättävän tuomarin on arvioitava pääasiassa esitettyjen perusteiden paikkansapitävyyttä vain ”ensi näkemältä” sen toteamiseksi, onko kanteen menestyminen riittävän todennäköistä (unionin tuomioistuimen varapresidentin määräys, komissio v. Saksa, C‑426/13 P(R), EU:C:2013:848, 41 kohta).

16

Nyt käsiteltävässä asiassa komissio on esittänyt yhden ainoan valitusperusteen, joka muodostuu viidestä osasta, jotka koskevat pääasiallisesti tukisopimusten sopimusehtojen ja erityisesti liitteessä II olevan II.5 kohdan 3 alakohdan d alakohdan rikkomista. Tämän valitusperusteen ensimmäinen osa koskee erityisesti sitä, että unionin yleinen tuomioistuin tulkitsi ja sovelsi virheellisesti tätä sopimusehtoa arvioidessaan tukisopimusten mukaisten maksujen keskeytyksen perusteena olevien sääntöjenvastaisuuksien ”vakavaa ja jatkuvaa” luonnetta, toinen osa koskee näiden sääntöjenvastaisuuksien toistumisen vaaran virheellistä arviointia, kolmas osa koskee unionin yleisen tuomioistuimen virheellisesti tekemiä vähennyksiä ANKO:n tiettyjen yksittäisten oikaisujen ja summien palautusten perusteella, neljäs koskee unionin yleisen tuomioistuimen liitteen II virheellistä tulkintaa siltä osin kuin kyseessä on tuensaajan mahdollisuus käyttää kustannusten laskentatapaa, joka perustuu keskimääräisiin kustannuksiin, ja tämän mahdollisuuden soveltamista pikemminkin fiktiivisiin kuin todellisiin kustannuksiin sekä tältä osin todisteiden ottamista huomioon vääristyneellä tavalla ja lopuksi viides sitä, että unionin yleinen tuomioistuin sekoitti maksujen keskeytyksen edellytykset ja ilmoitettujen kustannusten tukikelpoisuusedellytykset toisiinsa.

17

Tältä osin on huomattava, että tämän ainoan valitusperusteen eri osat koskevat monimutkaisia kysymyksiä, joiden ratkaisu ei ole suoralta kädeltä selvä. Se, että unionin yleinen tuomioistuin tutki oikeusriitaa, jota komission valitus koskee, nimittäin edellytti, että unionin yleinen tuomioistuin arvioi eri oikeuskysymyksiä koskevia seikkoja ja tosiseikkojen oikeudellista luonnehtimista, arviointia sekä määrittämistä, ja kaikki nämä kysymykset liittyvät läheisesti toisiinsa. Näin ollen tämän valituksen yhteydessä esitettyjen valitusperusteiden tutkittavaksi ottamisen edellytysten ja perusteltavuuden arviointi edellyttää perusteellista tarkastelua, joten tätä valitusta on pidettävä nyt käsiteltävässä välitoimimenettelyssä sellaisena, että siltä ei täysin puutu mahdollisuus menestyä asiallisesti.

18

Erityisesti on huomattava, että valitusperusteensa neljännessä osassa komissio väittää, että todetessaan tiettyjen ANKO:n ilmoittamien henkilöstökulujen pätevyyden sopimusehtojen ja varsinkin liitteessä II olevan II.14 kohdan 1 alakohdan toisen alakohdan mukaisesti, jossa sallitaan palveluntarjoajan keskimääräisten henkilöstökulujen käyttö tietyillä edellytyksillä, unionin yleinen tuomioistuin on jättänyt ottamatta huomioon valituksenalaisen tuomion 71–75 kohdassa näiden sopimusehtojen ulottuvuuden, sillä vaikka niissä sallitaan keskimääräisiin kustannuksiin perustuvan laskentatavan käyttö, näin on ainoastaan silloin, kun tämän keskiarvon laskenta perustuu todellisiin eikä fiktiivisiin henkilöstökustannuksiin. ”Keskiarvon” käyttäminen kyseisiä ehtoja sovellettaessa ei voi tehdä tällaisista fiktiivisistä kuluista päteviä, koska tämä keskiarvo on todettava todellisten kustannusten perusteella. Joka tapauksessa ANKO tosiasiallisesti esitti unionin yleisessä tuomioistuimessa todisteita, jotka eivät perustuneet ”keskimääräisiin” kustannuksiin, vaan erityisiin ja yksilöityihin kustannuksiin. Näin ollen valituksenalaisessa tuomiossa on yhtäältä oikeudellinen virhe kyseisten sopimusehtojen tulkinnan osalta ja toisaalta unionin yleinen tuomioistuin on ottanut ANKO:n esittämät todisteet huomioon vääristyneellä tavalla.

19

ANKO kiistää sen, että komission valitusperusteensa neljännen osan osalta kehittämät väitteet osoittaisivat fumus boni jurisin olemassaolon. Sen mielestä nämä perustelut ovat ilmeisen perusteettomia siltä osin kuin kyseessä on väitetty todisteiden ottaminen huomioon vääristyneellä tavalla ja muilta osin ne on jätettävä tutkimatta siltä osin kuin komissio pyrkii tosiasiallisesti asettamaan kyseenalaiseksi unionin yleisen tuomioistuimen tekemän tosiseikkojen arvioinnin.

20

On todettava, että komission valitusperusteen neljännen osan tarkastelu tuo esiin komission ja unionin yleisen tuomioistuimen välillä olevan merkittävän erimielisyyden, joka koskee ANKO:n kyseisten kustannusten osalta käyttämää laskentatapaa ja näin ollen niiden luonnehdintaa suhteessa tukisopimusten määräyksiin ja joka voi edellyttää sopimusehtojen, joiden perusteella unionin yleinen tuomioistuin on pitänyt pätevänä ANKO:n käyttämää laskentatapaa, ja ANKO:n tässä yhteydessä unionin yleisessä tuomioistuimessa esittämien todisteiden, jotka tämän jälkimmäisen väitetään ottaneen vääristyneellä tavalla huomioon, yksityiskohtaista arviointia. Kun otetaan huomioon edellä mainitun erimielisyyden tekninen luonne, on todettava, että valitusperusteen tämä osa nostaa välitoimimenettelyvaiheessa tosiasiallisesti esiin tärkeitä oikeudellisia kysymyksiä, joiden ratkaisu ei ole suoralta kädeltä selvä erityisesti siltä osin kuin kyseessä on todisteiden vääristyneellä tavalla väitetyksi tapahtunut huomioon ottaminen, joten valitukselta ei puutu ensi näkemältä vakavasti otettavaa perustaa edellä tämän määräyksen 15 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti.

21

Jos lisäksi oletetaan, että tämän valitusperusteen neljäs osa katsotaan perustelluksi pääasiassa annettavassa tuomiossa, kyseinen osa olisi omiaan asettamaan kyseenalaiseksi unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 78 ja 79 kohdassa esittämän päätelmän, jonka mukaan liitteessä II olevan II.5 kohdan 3 alakohdan d alakohdan soveltamisedellytykset eivät täyttyneet ja näin ollen komissio oli rikkonut tukisopimuksia keskeyttäessään maksut tällä perusteella, sekä valituksenalaisen tuomion 88 ja 93 kohdassa mainittujen 78 ja 79 kohdan perusteella esittämän päätelmän, jonka mukaan määrät, joiden maksamisen komissio oli keskeyttänyt, oli maksettava ANKO:lle viivästyskorkoineen. Fumus boni jurisin täyttyminen valitusperusteen neljännen osan osalta on näin ollen merkityksellistä käsiteltävässä asiassa, jotta täytäntöönpano voitaisiin keskeyttää komission vaatimuksen mukaisesti.

22

Edellä esitetyn perusteella on todettava, että fumus boni jurisia koskevan edellytyksen on katsottava täyttyvän käsiteltävässä asiassa.

23

Kiireellisyysedellytyksen osalta välitoimia hakeneen asianosaisen on näytettävä toteen, että se ei voi odottaa pääasiassa annettavaa ratkaisua kärsimättä vakavaa ja korjaamatonta vahinkoa (ks. tältä osin yhteisöjen tuomioistuimen presidentin määräys Matra v. komissio, C‑225/91 R, EU:C:1991:460, 19 kohta ja SCK ja FNK v. komissio, C‑268/96 P(R), EU:C:1996:381, 30 kohta). Tällaisen vakavan ja korjaamattoman vahingon olemassaolon toteamiseksi ei ole tarpeen vaatia, että vahingon aiheutuminen näytetään toteen ehdottoman varmasti, vaan riittää, että vahinkoa on odotettavissa riittävällä todennäköisyydellä (unionin tuomioistuimen varapresidentin määräys EMA v. InterMune UK ym., C‑390/13 P(R), EU:C:2013:795, 38 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

24

Komissio nojautuu tältä osin varallisuusvahinkoon, joka sille aiheutuisi valituksenalaisen tuomion täytäntöönpanosta. Osoittaakseen vahingon korjaamattomuuden se nojautuu siihen, että tuomio on täytäntöönpanokelpoinen SEUT 280 artiklan nojalla, ja siihen, että kyseisessä tuomiossa se velvoitetaan suorittamaan ANKO:lle ”summat, joiden maksaminen on keskeytetty [liitteessä II olevan] II.5 kohdan 3 alakohdan d alakohdan perusteella” viivästyskorkoineen. Se väittää, että vaarana on, että tämä tuomio voidaan panna pakkotoimenpitein täytäntöön koska tahansa sitä vastaan. Komissio väittää lisäksi, että erityisesti ANKO:n itsensä sille toimittamien tietojen perusteella tämä yhtiö on ”konkurssin partaalla” ja maksukyvyttömyysmenettelyjen kohteena Kreikassa, mistä ilmenee, että sillä ei ole riittävästi varoja velkojien tyydyttämiseksi.

25

ANKO kiistää nämä väitteet. Komission väitteet, jotka koskevat sen taloudellista tilannetta, ovat ”täysin perusteettomia” ja perustuvat mitättömiin, epätäsmällisiin ja tehottomiin todisteisiin. ANKO esittää muita todisteita sen väitteensä tueksi, jonka mukaan se on täysin maksukykyinen ja jatkaa liiketoimintaansa normaalisti. Lisäksi Euroopan unionin erioikeuksista ja vapauksista tehdyn pöytäkirjan, joka on EU-, EUT- ja Euratom-sopimusten liitteenä, 1 artikla estää pakkotäytäntöönpanon komissiota vastaan ilman unionin tuomioistuimen lupaa unionin omaisuutta ja varoja koskevalle ulosmittaukselle.

26

Tältä osin unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että kun kyseinen vahinko on varallisuusvahinko, haetut välitoimet ovat lähtökohtaisesti perusteltuja, jos on ilmeistä, että hakija olisi ilman näitä toimia tilanteessa, joka vaarantaisi sen taloudellisen elinkelpoisuuden ennen ratkaisun tekemistä pääasiassa, tai että sen markkinaosuudet muuttuisivat merkittävällä tavalla (ks. vastaavasti yhteisöjen tuomioistuimen presidentin määräys Camar v. komissio ja neuvosto, C‑43/98 P(R), EU:C:1998:166, 36 kohta ja unionin tuomioistuimen varapresidentin määräys EDF v. komissio, C‑551/12 P(R), EU:C:2013:157, 54 kohta). Varallisuusvahinko, johon komissio on nyt käsiteltävässä asiassa vedonnut, ei kuitenkaan vastaa kumpaakaan näistä kahdesta tapauksesta.

27

On todettava, että vaikka varallisuusvahinko, jonka komissio kärsisi valituksenalaisen tuomion täytäntöönpanon johdosta, on erilainen kuin edellisessä kohdassa mainituissa määräyksissä kuvailtu vahinko, se olisi kuitenkin yhtä korjaamaton, kun otetaan huomioon käsiteltävässä asiassa kyseessä olevat erityiset olosuhteet, olettaen, että ANKO on todellakin taloudelliselta tilanteeltaan lähes konkurssissa. Tällaisessa tapauksessa valituksenalaisen tuomion tuomiolauselmassa tarkoitettujen summien maksaminen ANKO:lle nimittäin johtaisi mahdollisesti niiden peruuttamattomaan menettämiseen unionin talousarvion kannalta.

28

Huolimatta ANKO:n tältä osin esittämistä vastakkaisista väitteistä komission esittämät todisteet, jotka koskevat tämän yhtiön taloudellista asemaa, tukevat komission väitettä. Komissio huomauttaa tältä osin, eikä ANKO ole esittänyt vastakkaisia väitteitä, että ANKO:n hakemuksesta on aloitettu sovittelumenettely yhtiön velkojien kanssa ja että tässä menettelyssä Protodikeio Athinon (Ateenan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin) on katsonut, että ANKO:n taloudellinen tilanne oli niin vaikeutunut, että sen varat eivät riittäneet kattamaan konkurssiin asettamisen kustannuksia.

29

Komissio viittaa nimittäin Kreikan konkurssilainsäädäntöön ja erityisesti lain nro 3588/2007 6 §:n 2 momenttiin – eikä ANKO ole tältä osin esittänyt vastakkaisia väitteitä –, jonka mukaan konkurssiasioita käsittelevä tuomari hylkää esitetyn vaatimuksen, jos osoitetaan, riippumatta siitä, täyttyvätkö konkurssiin asettamisen edellytykset, että velallisen varat eivät riitä kattamaan menettelyn kustannuksia. Jos hakemus hylätään tästä syystä, konkurssiasioita käsittelevä tuomari määrää velallisen nimen tai tapauksen mukaan toiminimen merkittäväksi yleiseen kaupparekisteriin ja konkurssirekistereihin, jotta velallisen taloudellinen tilanne tulee virallisesti yleiseen tietoon, ja tämä rekisteröinti poistetaan kolmen vuoden kuluttua. Protodikeio Athinonin kirjaamon 20.1.2014 antamassa todistuksessa, joka on täytäntöönpanon lykkäämistä koskevan hakemuksen liitteenä, vahvistetaan, että vaikka ANKO:n hakemaa menettelyä ei jatkettu eikä ANKO:ta asetettu konkurssiin, tätä yhtiötä koskeva maininta on kuitenkin merkitty yleiseen kaupparekisteriin ja konkurssirekistereihin lain nro 3588/2007 6 §:n 2 momentin ja 8 §:n 3 momentin mukaisesti.

30

Tästä 20.1.2017 asti voimassa olevasta todistuksesta ilmenee näin ollen yksiselitteisesti – luettuna yhdessä lain nro 3588/2007 6 §:n 2 momentin kanssa – yhtäältä, että ANKO on taloudelliselta tilanteeltaan selvästi lähes konkurssissa ja että konkurssiasioita käsittelevä tuomari on katsonut, etteivät sen varat riittäneet mahdollisen menettelyn kustannuksiin, ja toisaalta, että tämän vuoksi kyseisen yhtiön väite, jonka mukaan Protodikeio Athinonin kirjaamon antamassa todistuksessa vahvistetaan ainoastaan, ettei sitä ole asetettu konkurssiin, ei voi menestyä. Toisaalta tästä todistuksesta ilmenee myös, että ANKO:ta koskeva merkintä kyseisissä rekistereissä on edelleen voimassa.

31

ANKO:n esittämät todisteet, jotka osoittavat, että se ei ole jättänyt maksamatta sosiaaliturvamaksuja eikä veroja ja että se on jatkanut eräiden kaupallisten sopimusten tekemistä, eivät myöskään riitä horjuttamaan tätä päätelmää, joka perustuu komission esittämään Protodikeio Athinonin kirjaamon todistukseen.

32

ANKO:n sen väitteen osalta, jonka mukaan ei ole vaaraa välittömästä pakkotäytäntöönpanosta, kun otetaan huomioon Euroopan unionin erioikeuksista ja vapauksista tehdyn pöytäkirjan 1 artiklan sanamuoto, valituksenalaisen tuomion olemassaolo riittää kuitenkin osoittamaan, ettei komissio voi odottaa pääasian ratkaisua ilman, että sille aiheutuu korjaamatonta vahinkoa, ja että vahingon, johon vedotaan, aiheutuminen on odotettavissa riittävällä todennäköisyydellä edellä tämän määräyksen 23 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla. Samoin kuin se, että jäsenvaltio toteuttaa oikeudellisesti sitovia toimenpiteitä, riittää osoittamaan, että vaara vahingosta, joka voi aiheutua valtiontuen takaisin perimisestä, on odotettavissa riittävällä todennäköisyydellä täyttääkseen kiireellisyysvaatimuksen (ks. tältä osin unionin tuomioistuimen varapresidentin määräys, Ranska v. komissio, C‑574/13 P(R), EU:C:2014:36, 22–26 kohta), valituksenalaisen tuomion täytäntöönpanokelpoisuus johtaa samaan lopputulokseen nyt käsiteltävässä asiassa.

33

Komission mainitseman vakavan vahingon vaaran osalta välitoimihakemuksesta, luettuna kokonaisuutena, ja erityisesti sen 5 ja 6 kohdasta, ilmenee, että kyseinen vahinko johtuu tämän toimielimen osalta siitä, että sen täytyy maksaa ANKO:lle valituksenalaisen tuomion tuomiolauselman 1 kohdan mukaisesti ”summat, joiden maksaminen oli keskeytetty [liitteessä II olevan] II.5 kohdan 3 alakohdan d alakohdan perusteella”, viivästyskorkoineen. Vaikka tuomiolauselman 1 kohdassa ei täsmennetä määrää, joka komission on maksettava ANKO:lle, unionin yleinen tuomioistuin on pääasiallisesti hyväksynyt tämän yhtiön esittämän toisen vaatimuksen, joka koski 637117,17 euron summan maksamista viivästyskorkoineen, kuten komissio esittää välitoimihakemuksessaan.

34

On katsottava, että se, että komissio – ja näin ollen unionin julkinen talous – kärsisi tämänlaajuisen rahallisen menetyksen, jonka määrää ei voida pitää objektiivisesti merkityksettömänä, on pidettävä vakavana vahinkona tämän välitoimimenettelyn kannalta.

35

On näin ollen todettava, että myös kiireellisyysedellytys täyttyy.

36

Lopuksi käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan intressivertailun osalta ANKO väittää, että komissio on aiheuttanut sille korjaamatonta vahinkoa jättäessään maksamatta sille arvokkaita likvidejä varoja ajanjaksona, joka oli erittäin tärkeä sen elinkelpoisuuden kannalta, vaikka se oli pannut täytäntöön menestyksekkäästi sopimuksia tämän toimielimen lukuun usean vuoden ajan. Se väittää myös, että rahasumma, joka sille on maksettava, on merkityksetön verrattuna komission kyseiseen talousarvioon, mutta yrityksen kannalta merkitykseltään huomattavasti suurempi. Kyseinen 637117,17 euron summa vastaa ainoastaan 0,007:ää prosenttia pelkästään seitsemännen tutkimuksen, teknologian kehittämisen ja demonstroinnin puiteohjelman puitteissa toteutettuja teknologian kehittämishankkeita koskevasta komission talousarviosta, jonka suuruus oli 9,05 miljardia euroa vuosina 2007–2013. Sitä vastoin tämä summa vastasi 0,953:a prosenttia ANKO:n vuosien 2007–2012 liikevaihdosta, joka oli 66835051,14 euroa.

37

Tältä osin se, ettei ANKO saanut mahdollisuutta valituksenalaisen tuomion välittömään täytäntöönpanoon ja siten kyseisten summien viivytyksettömään saamiseen, ei kuitenkaan voi lopullisesti viedä siltä – tai tilanteen mukaan sen velkojilta – sen oikeuksia siinä tapauksessa, että valitus lopulta hylättäisiin. Lisäksi valituksenalaisen tuomion tuomiolauselman mukaan pääomalle on maksettava viivästyskorkoa, joten näiden korkojen on katsottava korvaavan tilanteen mukaan vahingon, joka aiheutuu kyseisen tuomion täytäntöönpanon myöhästymisestä.

38

Kuten tämän määräyksen 27 kohdassa todetaan, valituksenalaisen tuomion välitön täytäntöönpano, jopa ennen valitusasiassa annettavan tuomion antamista, olisi sitä vastoin omiaan aiheuttamaan korjaamatonta vahinkoa unionin taloudellisille eduille, joita komissio puolustaa. Haettu täytäntöönpanon lykkääminen on siten tarpeen tämän jälkimmäisen tuomion tehokkaan vaikutuksen takaamiseksi, jos sillä kumotaan valituksenalainen tuomio.

39

ANKO:n esittämät perustelut, jotka perustuvat sen omien voimavarojen ja komission seitsemännen tutkimuksen, teknologian kehittämisen ja demonstroinnin puiteohjelman puitteissa edustamien voimavarojen vertailuun, eivät horjuta tätä päätelmää. Koska ei ole vaaraa siitä, että ANKO menettäisi pysyvästi nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä olevat määrät, mitä se ei ole kiistänyt, kun taas komissiolle puolestaan aiheutuisi tämän yhtiön taloudellisen tilanteen huomioon ottaen huomattava vaara siitä, ettei se voisi saada näitä samoja määriä perittyä takaisin siinä tapauksessa, että unionin tuomioistuin kumoaisi valituksenalaisen tuomion, ANKO:n esittämät perustelut eivät ole luonteeltaan sellaisia, että ne saisivat intressivertailun kallistumaan sen eduksi.

40

Lopuksi on niin, että siltä osin kuin ANKO väittää, että sille aiheutuisi korjaamatonta vahinkoa, jos valituksenalaista tuomiota ei panna välittömästi täytäntöön, koska se ei saisi arvokkaita likvidejä varoja elinkelpoisuutensa kannalta erittäin tärkeänä ajanjaksona, tämän määräyksen 23–35 kohdassa tehdystä kiireellisyysedellytyksen tarkastelusta ilmenee, että ANKO on lähes konkurssitilassa, joten tätä väitettä on pidettävä jossain määrin uskottavana. Tästä ei kuitenkaan voida päätellä, että ANKO:n intressin valituksenalaisen tuomion välittömään täytäntöönpanoon, jonka perusteella sille maksettaisiin summa, joka vastaa sen omien väitteiden mukaan vain 1:tä prosenttia sen kyseisenä ajanjaksona toteutuneesta liikevaihdosta, olisi mentävä komission puolustaman unionin talouden suojelua koskevan intressin edelle. Nimenomaan ANKO:n vaikean taloudellisen tilanteen, sellaisena kuin se tässä määräyksessä on todettu, vuoksi unionin intressiä siihen, ettei julkisia varoja makseta yhtiölle, jonka osalta on olemassa huomattava vaara siitä, ettei se pysty maksamaan niitä takaisin viivästyskorkoineen siinä tapauksessa, että se velvoitettaisiin tähän valituksen johdosta annettavassa tuomiossa tai mahdollisessa myöhemmin annettavassa unionin yleisen tuomioistuimen tuomiossa, on pidettävä ANKO:n intressiä painavampana.

41

Näissä olosuhteissa hyvän oikeudenkäytön edistämiseksi valituksenalaisen tuomion täytäntöönpanoa on lykättävä siihen asti, kunnes asiassa on valituksen johdosta annettu tuomio.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuimen varapresidentti on määrännyt seuraavaa: