10.6.2014   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 175/23

1)

Riittääkö tavaramerkin tunnettuus yhdessä jäsenvaltiossa perustelemaan yhteisön tavaramerkin tunnettuuden jäsenvaltioiden tavaramerkkilainsäädännön lähentämisestä annetun direktiivin 2008/95/EY (1) (jäljempänä direktiivi 2008/95) 4 artiklan 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla myös siinä tapauksessa, että kansallisen tavaramerkin rekisteröintiä koskeva hakemus, jota vastaan on tehty tällaiseen tunnettuuteen perustuva väite, on tehty jossain muussa valtiossa kuin kyseessä olevassa jäsenvaltiossa?

2)

Voidaanko yhteisön tavaramerkin tunnettuutta tutkittaessa sovellettavina alueellisina kriteereinä käyttää Euroopan unionin tuomioistuimen vahvistamia, yhteisön tavaramerkin tosiasialliseen käyttöön liittyviä periaatteita?

3)

Jos aikaisemman yhteisön tavaramerkin haltija perustelee yhteisön tavaramerkin tunnettuuden muissa jäsenvaltioissa kuin siinä, jossa kansallista rekisteröintiä koskeva hakemus on tehty, ja kyseiset jäsenvaltiot kattavat olennaisen osan Euroopan unionin alueesta, voidaanko edellä esitetystä riippumatta vaatia, että riittävä näyttö on esitettävä myös asianomaisesta jäsenvaltiosta?

4)

Mikäli edelliseen kysymykseen vastataan kieltävästi ja kun otetaan huomioon sisämarkkinoiden erityispiirteet, voiko olla niin, ettei jäsenvaltion kuluttajista muodostuva kohdeyleisö tunne olennaisessa osassa Euroopan unionia intensiivisesti käytettyä tavaramerkkiä, minkä vuoksi toinen direktiivin [2008/95] 4 artiklan 3 kohdassa säädetyistä edellytyksistä sille, että tavaramerkin rekisteröintiä koskeva hakemus voidaan hylätä perustellusti, ei täytykään, koska tällöin ei aiheudu vaaraa haitasta aikaisemman tavaramerkin maineelle tai erottamiskyvylle tai sen maineen tai erottamiskyvyn epäoikeutetusta hyväksikäytöstä? Jos vastaus on myöntävä, mitkä seikat yhteisön tavaramerkin haltijan on osoitettava, jotta mainittu edellytys täyttyy?