Asia C‑428/14
DHL Express (Italy) Srl ja DHL Global Forwarding (Italy) SpA
vastaan
Autorità Garante della Concorrenza e del Mercato
(Consiglio di Staton esittämä ennakkoratkaisupyyntö)
”Ennakkoratkaisupyyntö — Kilpailupolitiikka — SEUT 101 artikla — Asetus (EY) N:o 1/2003 — Tavaroiden kansainvälisen huolinnan ala — Kansalliset kilpailuviranomaiset — Euroopan kilpailuviranomaisten verkoston käytettävissä olevien keinojen oikeudellinen luonne — Kyseisen verkoston leniency‑malliohjelma — Komissiolle esitetty sakkovapautushakemus — Kansallisille kilpailuviranomaisille jätetty lyhennetty sakkovapautushakemus — Näiden kahden hakemuksen välinen suhde”
Tiivistelmä – Unionin tuomioistuimen tuomio (toinen jaosto) 20.1.2016
Kilpailu — Unionin säännöt — Komission antamat tiedonannot yhteistyöstä sekä sakoista vapauttamisesta ja sakkojen lieventämisestä — Euroopan kilpailuviranomaisten verkostossa laadittu leniency‑malliohjelma
(SEUT 101 ja SEUT 102 artikla; neuvoston asetus N:o 1/2003; komission tiedonannot 2004/C 101/03 ja 2006/C 298/11)
Kilpailu — Unionin säännöt — Komission antamat tiedonannot yhteistyöstä sekä sakoista vapauttamisesta ja sakkojen lieventämisestä — Unionin leniency‑ohjelman sekä jäsenvaltioiden leniency‑ohjelmien itsenäisyys — Asianomaisten yritysten velvollisuus esittää erilliset sakkovapautushakemukset yhtäältä komissiolle ja toisaalta toimivaltaisille kansallisille viranomaisille
(SEUT 101 artikla; neuvoston asetus N:o 1/2003)
Kilpailu — Unionin säännöt — Komission antamat tiedonannot yhteistyöstä sekä sakoista vapauttamisesta ja sakkojen lieventämisestä — Euroopan kilpailuviranomaisten verkostossa laadittu leniency‑malliohjelma
(SEUT 101 artikla; neuvoston asetus N:o 1/2003; komission tiedonannot 2004/C 101/03 ja 2006/C 298/11)
Kilpailu — Unionin säännöt — Komission antamat tiedonannot yhteistyöstä sekä sakoista vapauttamisesta ja sakkojen lieventämisestä — Euroopan kilpailuviranomaisten verkostossa laadittu leniency‑malliohjelma
(SEUT 101 artikla; neuvoston asetus N:o 1/2003; komission tiedonannot 2004/C 101/03 ja 2006/C 298/11)
Euroopan unionin oikeuden määräyksiä ja säännöksiä ja etenkin SEUT 101 artiklaa ja asetusta N:o 1/2003 on tulkittava siten, etteivät Euroopan kilpailuviranomaisten verkostossa hyväksytyt keinot ja erityisesti tämän verkoston leniency‑malliohjelma ole kansallisia kilpailuviranomaisia sitovia.
(ks. 33, 35, 36, 42 ja 44 kohta sekä tuomiolauselman 1 kohta)
Kansalliset kilpailuviranomaiset voivat vapaasti hyväksyä leniency‑ohjelmia, ja kaikki nämä ohjelmat ovat itsenäisiä paitsi muihin kansallisiin ohjelmiin nähden myös unionin leniency‑ohjelmaan nähden. Ohjelmien yhtäaikainen olemassaolo ja niiden itsenäisyys – jotka näin määrittävät unionin leniency‑ohjelman ja jäsenvaltioiden leniency‑ohjelmien välisiä suhteita – ilmentävät komission ja kansallisten kilpailuviranomaisten rinnakkaisen toimivallan järjestelmää, joka on otettu käyttöön asetuksella N:o 1/2003.
Tästä seuraa, että tilanteessa, jossa kartellin kilpailua rajoittavat vaikutukset voivat ilmetä useissa jäsenvaltioissa ja siten edellyttää eri kansallisten kilpailuviranomaisten sekä komission puuttumista asiaan, yrityksen, joka haluaa mukaan leniency‑järjestelyyn asianomaiseen kartelliin osallistumisensa perusteella, edun mukaista on esittää sakkovapautushakemuksia paitsi komissiolle myös SEUT 101 artiklan soveltamiseen mahdollisesti toimivaltaisille kansallisille viranomaisille.
Näiden hakemusten itsenäisyys seuraa välittömästi siitä, ettei unionin tasolla ole olemassa yhtä ainoaa järjestelmää, jonka mukaisesti yritykset voisivat omatoimisesti ilmoittaa SEUT 101 artiklan vastaisista kartelleista, joihin ne osallistuvat. Sillä, että eri hakemusten kohteena on sama kilpailuoikeuden rikkominen, ei ole myöskään merkitystä tämän itsenäisyyden kannalta.
(ks. 57–60 kohta)
Unionin oikeuden määräyksiä ja säännöksiä ja etenkin SEUT 101 artiklaa ja asetusta N:o 1/2003 on tulkittava siten, että sakkovapautushakemuksen, jonka yritys on esittänyt tai aikoo esittää Euroopan komissiolle, ja kansalliselle kilpailuviranomaiselle saman kartellin osalta esitetyn lyhennetyn hakemuksen välillä ei ole olemassa mitään oikeudellista yhteyttä, jonka vuoksi kyseisen viranomaisen olisi tarkasteltava lyhennettyä hakemusta mainitun sakkovapautushakemuksen valossa. Sillä, onko lyhennetty hakemus tarkasti komissiolle esitetyn hakemuksen sisällön mukainen, ei ole tässä yhteydessä merkitystä.
Tällaisella oikeudellisella yhteydellä asetettaisiin nimittäin kyseenalaiseksi eri hakemusten itsenäisyys ja siten itse lyhennettyjen hakemusten järjestelmän tarkoitus. Tämä järjestelmä perustuu periaatteeseen, jonka mukaan unionin tasolla ei ole olemassa yhtä ainoaa leniency‑hakemusta tai ensisijaista hakemusta, joka esitettäisiin samanaikaisesti liitännäisten hakemusten kanssa, vaan sen sijaan on olemassa komissiolle esitettäviä sakkovapautushakemuksia ja kansallisille kilpailuviranomaisille esitettäviä lyhennettyjä hakemuksia, joiden tarkastelu kuuluu yksinomaan ne vastaanottavalle viranomaiselle.
Lisäksi on niin, että kun kansalliselle kilpailuviranomaiselle esitetyn lyhennetyn hakemuksen aineellinen soveltamisala on komissiolle esitetyn sakkovapautushakemuksen soveltamisalaa suppeampi, kyseinen kansallinen viranomainen ei ole velvollinen ottamaan yhteyttä komissioon tai itse yritykseen selvittääkseen, onko kyseinen yritys todennut konkreettisia esimerkkejä lainvastaisista menettelytavoista alalla, jonka kyseisen sakkovapautushakemuksen väitetään kattavan mutta jota mainittu lyhennetty hakemus ei kata. Tällainen velvollisuus saattaisi heikentää leniency-hakemuksia tekevien yritysten yhteistyövelvollisuutta, joka on yksi kaikkien leniency-ohjelmien peruspilareista. Tässä tilanteessa yrityksen, joka hakee kansallisilta kilpailuviranomaisilta leniency‑järjestelyä, on varmistettava, että kaikki sen jättämät hakemukset ovat soveltamisalaltaan täsmällisiä.
(ks. 61, 63, 64 ja 67 kohta sekä tuomiolauselman 2 kohta)
Unionin oikeuden määräyksiä ja säännöksiä ja etenkin SEUT 101 artiklaa ja asetusta N:o 1/2003 on tulkittava siten, etteivät ne ole esteenä sille, että kansallinen kilpailuviranomainen hyväksyy sellaisen yrityksen lyhennetyn sakkovapautushakemuksen, joka ei ole esittänyt komissiolle täydellistä sakkovapautusta koskevaa hakemusta vaan sakkojen alentamista koskevan hakemuksen.
Tältä osin sen, ettei Euroopan kilpailuviranomaisten verkoston (ECN) leniency‑malliohjelmassa nimenomaisesti määrätä yritysten, jotka ovat esittäneet komissiolle sakkolievennyshakemuksen, mahdollisuudesta jättää tietyssä tapauksessa lyhennetty sakkovapautushakemus kansallisille kilpailuviranomaisille, ei voida tulkita olevan esteenä sille, että nämä viranomaiset hyväksyvät kaikissa tapauksissa tällaisen lyhennetyn hakemuksen. Jäsenvaltioita ei nimittäin voida sen johdosta, ettei ECN:n malliohjelma ole kansallisia kilpailuviranomaisia sitova, yhtäältä velvoittaa sisällyttämään niiden leniency‑järjestelmiin ECN:n leniency‑malliohjelman säännöksiä, eikä niitä voida toisaalta myöskään kieltää antamasta kansallisen tason sääntöjä, joita tässä malliohjelmassa ei ole tai jotka poikkeavat siitä, siltä osin kuin tätä toimivaltaa käytetään unionin oikeutta ja etenkin SEUT 101 artiklaa ja asetusta N:o 1/2003 noudattaen. SEUT 101 artiklan tehokas soveltaminen ei tältä osin ole esteenä kansalliselle leniency‑järjestelmälle, jossa voidaan hyväksyä yrityksen, joka ei ole esittänyt komissiolle täydellistä sakkovapautusta koskevaa hakemusta, tekemä lyhennetty sakkovapautushakemus.
Tässä tilanteessa ei voida sulkea pois sitä, että yritys, joka ei ensimmäisenä esittänyt komissiolle sakkovapautushakemusta ja joka täten voi ainoastaan saada alennuksen sakoista, voisi lyhennetyn sakkovapautushakemuksen esittämällä olla ensimmäinen asianomaisesta kartellista kansalliselle kilpailuviranomaiselle ilmoittava yritys. Tällöin on niin, että mikäli komissio ei jatka tutkintaansa niiden samojen tosiseikkojen osalta, joista ilmoitettiin kansalliselle viranomaiselle, asianomaiselle yritykselle voitaisiin kansallisen leniency‑järjestelmän nojalla myöntää täydellinen vapautus sakoista.
(ks. 76, 77, 80, 83 ja 84 kohta sekä tuomiolauselman 3 kohta)