Asia C‑131/14

Malvino Cervati

ja

Società Malvi Sas di Cervati Malvino

vastaan

Agenzia delle Dogane

ja

Agenzia delle Dogane – Ufficio delle Dogane di Livorno

(Corte suprema di cassazionen esittämä ennakkoratkaisupyyntö)

”Ennakkoratkaisupyyntö — Maatalous — Yhteinen markkinajärjestely — Asetus (EY) N:o 565/2002 — 3 artiklan 3 kohta — Tariffikiintiö — Argentiinasta peräisin oleva valkosipuli — Tuontitodistukset — Tuontitodistuksista johtuvia oikeuksia ei voida siirtää — Kiertäminen — Oikeuden väärinkäyttö — Edellytykset — Asetus (EY, Euratom) N:o 2988/95 — 4 artiklan 3 kohta”

Tiivistelmä – Unionin tuomioistuimen tuomio (toinen jaosto) 14.4.2016

1. Ennakkoratkaisukysymykset – Unionin tuomioistuimen toimivalta – Asiaan vaikuttavien unionin oikeutta koskevien näkökohtien määrittäminen – Kysymysten uudelleenmuotoilu

   (SEUT 267 artikla)

2. Unionin oikeus – Unionin säännökseen perustuvan oikeuden väärinkäyttö – Väärinkäytösluonteisen menettelytavan muodostavat liiketoimet – Huomioon otettavat seikat – Tarkistamisen kuuluminen kansalliselle tuomioistuimelle

3. Maatalous – Yhteinen markkinajärjestely – Tuonti-, vienti- ja ennakkovahvistustodistukset – Tuontijärjestelmä – Tariffikiintiö – Se, että uusi toimija tuo unionin ulkopuolelta henkilöltä, jolla ei ole tuontitodistuksia, ostetun tavaran etuustariffilla – Myynti vapaaseen liikkeeseen luovuttamisen jälkeen kyseiseen henkilöön sidoksissa olevalle perinteiselle toimijalle ja tämän jälkeen toiselle perinteiselle toimijalle, joilla kummallakaan ei ole tarvittavia todistuksia – Hyväksyttävyys – Rajat – Oikeuden väärinkäyttö – Tarkistamisen kuuluminen kansalliselle tuomioistuimelle

   (Neuvoston asetuksen N:o 2988/95 4 artiklan 3 kohta; komission asetuksen N:o 565/2002 3 artiklan 3 kohta ja 5 artiklan 3 kohta)

1.  Ks. tuomion teksti.

   (ks. 26 kohta)

2.  Ks. tuomion teksti.

   (ks. 32–35, 46 ja 47 kohta)

3.  Kolmansista maista tuotavan valkosipulin tariffikiintiöiden hallinnointitavan vahvistamisesta ja alkuperätodistusmenettelyn perustamisesta annetun asetuksen N:o 565/2002 3 artiklan 3 kohtaa ja Euroopan yhteisöjen taloudellisten etujen suojaamisesta annetun asetuksen N:o 2988/95 4 artiklan 3 kohtaa on tulkittava siten, että ne eivät lähtökohtaisesti ole esteenä mekanismille, jossa sen jälkeen, kun toimija, joka on ensiksi mainitussa asetuksessa tarkoitettu perinteinen tuoja ja joka on käyttänyt loppuun etuustariffilla tuontiin oikeuttavat todistuksensa, on tehnyt tilauksen toiselta toimijalta, joka on niin ikään perinteinen tuoja, jolla ei ole tällaisia todistuksia,

   —	tavaran on ensiksi myynyt Euroopan unionin ulkopuolella yhtiö, joka on edellä mainitun toisen toimijan sidosyhtiö, kolmannelle toimijalle, joka on kyseisessä asetuksessa tarkoitettu uusi tuoja ja tällaisten todistusten haltija

   —	kolmas toimija luovuttaa tämän jälkeen tavaran vapaaseen liikkeeseen Euroopan unionissa hyötyen etuustariffista, minkä jälkeen kyseinen kolmas toimija myy tavaran edelleen edellä mainitulle toiselle toimijalle, ja

   —	edellä mainittu toinen toimija luovuttaa tavaran lopulta ensimmäiselle toimijalle, joka siis hankkii ensimmäisessä asetuksessa vahvistetussa tariffikiintiössä tuodun tavaran, vaikka sillä ei ole tähän vaadittavaa todistusta.

   Jotta tällainen toimijoiden välinen tavaroiden myynti- ja edelleenmyyntimekanismi ei johda siihen, että toimija vaikuttaa markkinoihin sopimattomasti, eikä varsinkaan siihen, että perinteiset tuojat kiertävät asetuksen N:o 565/2002 5 artiklan 3 kohtaa, eikä sen tavoitteen rikkomiseen, jonka mukaan todistushakemusten on koskettava todellista kaupallista toimintaa, on kuitenkin tarpeen, että tämän mekanismin kukin vaihe toteutetaan markkinahintaa vastaavalla hinnalla ja että etuustariffilla tuonti tapahtuu laillisesti hankittujen todistusten avulla todistusten haltijan toimesta. Erityisesti on todettava, että kansallisen tuomioistuimen tehtävänä on tarkistaa, saako kukin osallisena oleva toimija kyseessä olevan tavaran tuonnista, myynnistä tai edelleenmyynnistä sellaisen asianmukaisen korvauksen, joka mahdollistaa sen, että kukin toimija voi säilyttää aseman, joka sille oli annettu kiintiön hallinnoinnin yhteydessä.

   Sen ratkaisemiseksi, onko tällainen mekanismi otettu käyttöön keskeisenä päämääränä luoda keinotekoisesti edellytykset etuustariffin saamiseksi, yksi sellaisista seikoista, joilla tällaisen mekanismin keinotekoisuus voitaisiin osoittaa, on se, että tuoja, joka on todistusten haltija, ei ole kantanut minkäänlaista kaupallista riskiä, tai se, että tuojan voittomarginaali on vähäpätöinen, tai se, että hinta, jolla tuoja myy tavaran unionissa olevalle ensimmäiselle ostajalle, joka sitten myy sitä unionissa olevalle toiselle ostajalle, alittaa markkinahinnan.

   (ks. 43, 51 ja 53 kohta sekä tuomiolauselma)