Asia C‑67/14

Jobcenter Berlin Neukölln

vastaan

Nazifa Alimanovic ym.

(Bundessozialgerichtin esittämä ennakkoratkaisupyyntö)

”Ennakkoratkaisupyyntö — Henkilöiden vapaa liikkuvuus — Unionin kansalaisuus — Yhdenvertainen kohtelu — Direktiivi 2004/38/EY — 24 artiklan 2 kohta — Sosiaaliavustukset — Asetus (EY) N:o 883/2004 — 4 ja 70 artikla — Erityiset maksuihin perustumattomat rahaetuudet — Työtä hakevat jäsenvaltion kansalaiset, jotka oleskelevat toisen jäsenvaltion alueella — Oikeutta etuuksiin ei ole — Työntekijäaseman säilyminen”

Tiivistelmä - Unionin tuomioistuimen tuomio (suuri jaosto) 15.9.2015

1. Sosiaaliturva – Siirtotyöläiset – Direktiivi 2004/38 – Sosiaaliavustukset – Käsite – Asetuksen N:o 883/2004 70 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut erityiset maksuihin perustumattomat rahaetuudet kuuluvat käsitteen alaan

   (Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen N:o 883/2004 70 artiklan 2 kohta; Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/38 24 artiklan 2 kohta)

2. Unionin kansalaisuus – Oikeus liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella – Direktiivi 2004/38 – Yhdenvertaisen kohtelun periaate – Vastaanottavan jäsenvaltion velvollisuus myöntää oikeus sosiaalietuuksiin muiden jäsenvaltioiden kansalaisille, jotka eivät ole taloudellisesti aktiivisia – Edellytykset – Direktiivissä asetettujen edellytysten mukaisesti tapahtuva oleskelu vastaanottavassa jäsenvaltiossa

   (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/38 10 perustelukappale ja 24 artiklan 1 kohta)

3. Unionin kansalaisuus – Oikeus liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella – Direktiivi 2004/38 – Yhdenvertaisen kohtelun periaate – Kansallinen lainsäädäntö, jonka mukaan oikeutta tiettyihin erityisiin maksuihin perustumattomiin rahaetuuksiin ei ole työnhakijan asemassa olevilla muiden jäsenvaltioiden kansalaisilla – Etuudet, jotka on taattu samassa tilanteessa oleville vastaanottavan jäsenvaltion kansalaisille – Lainsäädäntö voidaan hyväksyä

   (Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen N:o 883/2004 4 artikla ja 70 artiklan 2 kohta; Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/38 14 artiklan 1 kohta ja 4 kohdan b alakohta sekä 24 artikla)

1.  Ks. tuomion teksti.

   (ks. 43 ja 44 kohta)

2.  Ks. tuomion teksti.

   (ks. 49 ja 50 kohta)

3.  Euroopan unionin kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä oikeudesta liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella annetun direktiivin 2004/38 24 artiklaa ja sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta annetun asetuksen N:o 883/2004, sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella N:o 1244/2010, 4 artiklaa on tulkittava siten, etteivät ne ole esteenä jäsenvaltion lainsäädännölle, jonka mukaan oikeutta tiettyihin asetuksen N:o 883/2004 70 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuihin erityisiin maksuihin perustumattomiin rahaetuuksiin, jotka on lisäksi katsottava direktiivin 2004/38 24 artiklan 2 kohdassa tarkoitetuiksi sosiaaliavustuksiksi, ei ole sellaisilla muiden jäsenvaltioiden kansalaisilla, jotka ovat direktiivin 14 artiklan 4 kohdan b alakohdassa tarkoitetun kaltaisessa tilanteessa, vaikka tällaiset etuudet taataan samassa tilanteessa oleville vastaanottavan jäsenvaltion kansalaisille.

   Direktiivin 2004/38 24 artiklan 2 kohdassa olevasta viittauksesta sen 14 artiklan 4 kohdan b alakohtaan käy näet nimenomaisesti ilmi, että vastaanottava jäsenvaltio voi evätä sosiaaliavustukset unionin kansalaiselta, jonka oleskeluoikeus perustuu ainoastaan viimeksi mainittuun säännökseen.

   Vaikka direktiivi 2004/38 edellyttää, että jäsenvaltiot ottavat huomioon asianomaisen henkilön henkilökohtaisen tilanteen tehdessään päätöstä henkilön karkottamisesta tai siitä, että henkilöstä aiheutuu oleskelunsa aikana kohtuuton rasitus sosiaalihuoltojärjestelmälle, tällaista henkilökohtaisen tilanteen arviointia ei tarvitse suorittaa, kun kyseessä on unionin kansalainen, joka on tullut vastaanottavan jäsenvaltion alueelle hakeakseen sieltä työtä, koska direktiivissä 2004/38 on ottamalla käyttöön asteittainen työntekijän aseman säilyttämisjärjestelmä, jolla pyritään turvaamaan oleskeluoikeus ja oikeus sosiaalietuuksiin, itsessään otettu huomioon erilaisia kunkin tiettyä sosiaalietuutta hakeneen henkilökohtaiseen tilanteeseen liittyviä tekijöitä, kuten työskentelyn kesto.

   Siitä yksittäisiä henkilöitä koskevien tapausten arvioinnista, jonka avulla pyritään arvioimaan kokonaisvaltaisesti rasitus, joka tietyn etuuden myöntämisestä todellisuudessa aiheutuisi kansalliselle sosiaalihuoltojärjestelmälle kokonaisuutena tarkastellen, huomautettakoon, että yhdelle hakijalle myönnettyä tukea voidaan tuskin katsoa direktiivin 2004/38 14 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla ”kohtuuttomaksi rasitukseksi”, joka saattaisi kohdistua asianomaiseen jäsenvaltioon, ei niinkään hetkellä, kun sille on tehty yksittäinen hakemus, vaan tietenkin vasta sitten, kun kaikki sen käsiteltäväksi saatetut yksittäiset hakemukset on laskettu yhteen.

   (ks. 58–60, 62 ja 63 kohta sekä tuomiolauselma)