1.

Ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen ( 2 ) 27 artiklassa määrätään seuraavaa:

”1.   Jokaisella on oikeus vapaasti osallistua yhteiskunnan sivistyselämään, nauttia taiteista sekä päästä osalliseksi tieteen edistyksen mukanaan tuomista eduista.

2.   Jokaisella on oikeus niiden henkisten ja aineellisten etujen suojaamiseen, jotka johtuvat hänen luomastaan tieteellisestä, kirjallisesta tai taiteellisesta tuotannosta.”

2.

Kyseisestä artiklasta käy ilmi mahdollisesti jopa suurin tekijänoikeuteen liittyvä ongelma: miten sovitetaan yhteen tekijöiden, tuottajien ja esittäjien välttämätön henkisen omaisuuden suojaaminen ja vapaata osallistumista sivistyselämään koskeva yleismaailmallinen oikeus. Lainsäätäjä pyrkii turvaamaan nimenomaan tämän tasapainon asettamalla tekijänoikeudelle tiettyjä rajoituksia tai poikkeuksia. Näihin kuuluu niin sanottua yksityistä kopiointia koskeva poikkeus tai rajoitus, josta nyt käsiteltävässä asiassa on kyse. ( 3 )

3.

Vaikka kyseisen poikkeuksen välttämättömyys ja hyväksyttävyys eivät herätä enää epäilyksiä tekijänoikeuden yhteydessä, monissa valtioissa, joista monet ovat Euroopan unionin jäsenvaltioita, käydään parhaillaan kiivasta keskustelua kyseisen poikkeuksen vuoksi oikeudenhaltijoille aiheutuvan vahingon korvaamisesta tai hyvittämisestä sekä tällaisen hyvityksen rahoitustavoista.

4.

Unionin tuomioistuin on antanut viime vuosina useita tuomioita yksityistä kopiointia koskevasta poikkeuksesta, joka on tuttu myös tekijänoikeutta ja lähioikeuksia koskevan unionin oikeuden säännöksistä. Käsiteltävä asia asettuu tähän jatkumoon, ja se merkitsee myös mahdollista käännekohtaa asiaan liittyvän oikeuskäytännön kehityskulussa. Ratkaisu, jonka unionin tuomioistuin antaa, tulee nimittäin määrittämään kansallisten lainsäätäjien harkintavallan ja välillisesti myös unionin lainsäätäjän harkintavallan, jota se voi käyttää muokatessaan unionin lainsäädäntöä yksityistä kopiointia koskevan poikkeuksen perusteella maksettavien hyvitysten rahoitustavan suhteen siten, että löydettäisiin vaihtoehtoinen rahoitustapa ainakin Manner-Euroopan oikeusjärjestelmissä nykyisin vallalla olevalle rahoitustavalle, elektronisista laitteista perittäville maksuille.

5.

Unionin oikeudessa tekijänoikeudesta ja lähioikeuksista (joita kutsun jäljempänä lyhyyden vuoksi tekijänoikeudeksi) on säädetty lähinnä tekijänoikeuden ja lähioikeuksien tiettyjen piirteiden yhdenmukaistamisesta tietoyhteiskunnassa 22.5.2001 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2001/29/EY. ( 4 ) Kyseisen direktiivin 2 artiklassa, 5 artiklan 2 kohdan b alakohdassa ja 5 artiklan 5 kohdassa säädetään seuraavaa:

”2 artikla

Kappaleen valmistamista koskeva oikeus

Jäsenvaltioiden on säädettävä, että yksinoikeus sallia tai kieltää suoraan tai välillisesti, tilapäisesti tai pysyvästi, millä keinolla ja missä muodossa tahansa kokonaan tai osittain tapahtuva kappaleen valmistaminen on:

– –

5 artikla

Poikkeukset ja rajoitukset

   – –

2.   Jäsenvaltiot voivat säätää poikkeuksista tai rajoituksista 2 artiklassa säädettyyn kappaleen valmistamista koskevaan oikeuteen seuraavissa tapauksissa:

– –

– –

5.   Tämän artiklan 1, 2, 3 ja 4 kohdan mukaisia poikkeuksia ja rajoituksia sovelletaan vain tietyissä erityistapauksissa, jotka eivät ole ristiriidassa teoksen tai muun aineiston tavanomaisen hyödyntämisen kanssa eivätkä kohtuuttomasti haittaa oikeudenhaltijan oikeutettuja etuja.”

6.

Espanjan oikeudessa yksityistä kopiointia koskevasta poikkeuksesta (Espanjan oikeuden mukaan ”rajoituksesta”) on säädetty henkisestä omaisuudesta annetun lain (Ley de Propiedad Intelectual) koonnoksessa, joka hyväksyttiin henkisestä omaisuudesta annetun lain kodifioidun tekstin hyväksymisestä ja asiaan liittyvien voimassa olevien säännösten vahvistamisesta, selventämisestä ja yhdenmukaistamisesta 12.4.1996 annetulla kuninkaan asetuksella 1/1996 (Real Decreto Legislativo 1/1996 por el que se aprueba el texto refundido de la Ley de Propiedad Intelectual, regularizando, aclarando y armonizando las disposiciones legales vigentes sobre la materia).

7.

Tekijänoikeuksien haltijoille kyseisen poikkeuksen johdosta aiheutuvien vahinkojen hyvittämisestä on säädetty henkisestä omaisuudesta annetun lain 25 §:ssä. Kyseinen hyvitys rahoitettiin alun perin maksuilla, joita perittiin tietyistä tekijänoikeudella suojattujen teosten kopiointiin käytettävistä välineistä ja laitteista. Kyseinen maksu poistettiin kiireellisistä talousarvioon, verotukseen ja varainhoitoon liittyvistä toimenpiteistä julkisen talouden alijäämän korjaamiseksi 30.12.2011 annetun kuninkaan asetuksen 20/2011 (Real Decreto-ley 20/2011 de medidas urgentes en materia presupuestaria, tributaria y financiera para la corrección del déficit público) kymmenennellä lisäsäännöksellä, ja se korvattiin suoraan valtion talousarviosta maksettavalla hyvityksellä, jonka laskentatavasta ja maksamisesta oikeudenhaltijoille oli annettava täytäntöönpanoasetus. ( 5 )

8.

Tämä täytäntöönpanosäännösten antaminen toteutettiin valtion yleisen talousarvion kautta yksityisen kopioinnin perusteella maksettavan sopivan hyvityksen maksamismenettelystä 7.12.2012 annetulla kuninkaan asetuksella 1657/2012 (Real Decreto 1657/2012 por el que se regula el procedimiento de pago de la compensación equitativa por copia privada con cargo a los Presupuestos Generales del Estado, jäljempänä asetus 1657/2012). Asetuksen 3 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Oikeudenhaltijoille 12.4.1996 annetulla kuninkaan asetuksella 1/1996 hyväksytyn henkisestä omaisuudesta annetun lain kodifioidun tekstin 31 §:ssä tarkoitettu, yksityistä kopiointia koskevan poikkeuksen käyttöönotosta aiheutuvista vahingoista maksettava sopiva hyvitys vahvistetaan kullekin varainhoitovuodelle määritettyjen talousarvion enimmäismäärien rajoissa opetus-, kulttuuri- ja urheiluministerin päätöksellä 4 §:ssä säädettyä menettelyä noudattaen.

Hyvityksen suuruus määritetään arvioimalla se tosiasiallinen vahinko, joka aiheutuu immateriaalioikeuksien haltijoille luonnollisten henkilöiden mille tahansa välineelle tai alustalle suorittamasta, kyseisten henkilöiden laillisesti saatavilleen saamien jo julkistettujen teosten pohjalta tapahtuvasta kappaleen valmistamisesta henkisestä omaisuudesta annetun lain kodifioidun tekstin 31 §:ssä tarkoitetulla tavalla.

– –”

9.

Entidad de Gestión de Derechos de los Productores Audiovisuales (EGEDA), Derechos de Autor de Medios Audiovisuales (DAMA) ja Visual Entidad de Gestión de Artistas Plásticos (VEGAP) ovat espanjalaisia tekijänoikeusjärjestöjä. Ne nostivat 7.2.2013 Tribunal Supremossa (ylin yleinen tuomioistuin) asetusta 1657/2012 koskevan kanteen. Muille tekijänoikeusjärjestöille ( 6 ) annettiin sittemmin lupa osallistua menettelyyn.

10.

Pääasian vastaajana olevaa Espanjan valtiota tukee Asociación Multisectorial de Empresas de la Electrónica, las Tecnologías de la Información y la Comunicación, de las Telecomunicaciones y de los contenidos Digitales (Ametic), joka on tietoteknologian alalla toimivien yritysten etujärjestö.

11.

Pääasian kantajat väittävät, että asetus 1657/2012 on kahdelta kannalta ristiriidassa direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan b alakohdan kanssa, sellaisena kuin kyseistä säännöstä on tulkittu unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä. Ensinnäkin kantajat väittävät, että kyseisen säännöksen mukaan yksityistä kopiointia koskevan poikkeuksen perusteella oikeudenhaltijoille maksettavan hyvityksen rahoitus pitäisi periä ainakin viime kädessä niiltä henkilöiltä, jotka aiheuttavat vahinkoa kyseisen, oikeudenhaltijoiden yksinomaiseen kappaleenvalmistusoikeuteen tehdyn poikkeuksen nojalla, mutta kuninkaan asetuksen 20/2011 kymmenennessä lisäsäännöksessä ja asetuksessa 1657/2012 säädetään, että maksu rahoitetaan valtion talousarviosta, eli maksajina ovat kaikki verovelvolliset. Toiseksi ne esittävät toissijaisesti, ettei Espanjan oikeudessa taata kyseisen hyvityksen sopivuutta, sillä asetuksen 1657/2012 3 §:ssä säädetään, että hyvityksen rahoittamiseen vuosittain osoitettavien varojen enimmäismäärä vahvistetaan etukäteen, vaikka yksityisestä kopioinnista oikeudenhaltijoille tosiasiallisesti aiheutuvat vahingot voidaan määrittää vasta jälkikäteen.

12.

Asiaa käsittelevä tuomioistuin päätti näin ollen lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

13.

Ennakkoratkaisupyyntö saapui unionin tuomioistuimen kirjaamoon 14.10.2014. Kirjallisia huomautuksia ovat esittäneet pääasian kantajat, pääasian muut osapuolet, ( 7 ) Espanjan, Kreikan, Suomen ja Norjan hallitukset ( 8 ) sekä Euroopan komissio. Edellä mainitut osallistuivat Norjan hallitusta lukuun ottamatta ja Ranskan hallituksen lisäksi istuntoon, joka pidettiin 1.10.2015.

14.

Ensimmäisellä kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii selvittämään lähinnä, onko direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan b alakohtaa tulkittava niin, että siinä mainittu sopiva hyvitys voidaan maksaa valtion yleisestä talousarviosta, ilman että se voitaisiin siirtää tekijänoikeudella suojattujen teosten yksityisiä kopioita tehneiden käyttäjien maksettavaksi. Kysymyksen yhteydessä on arvioitava paitsi direktiivin 2001/29 säännöksiä, myös yksityisen kopioinnin perusteella maksettavaan hyvitykseen ja hyvityksen rahoitusjärjestelmään liittyvää unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä. Toinen ennakkoratkaisukysymys tulee käsiteltäväksi ainoastaan siinä tapauksessa, että ensimmäiseen kysymykseen vastataan myöntävästi. Aloitan kysymyksen tarkastelun palauttamalla lyhyesti mieleen, mihin yksityistä kopiointia koskeva poikkeus sijoittuu tekijänoikeusjärjestelmässä.

15.

Yksityistä kopiointia koskeva poikkeus, jota kutsutaan erilaisilla nimityksillä, on käytännössä yhtä vanha kuin tekijänoikeuksien suojaaminen lailla Manner-Euroopassa. ( 9 ) Sitä perustellaan tavallisesti kahdella tavalla, joista toinen perustelu on arvoperusteinen ja toinen käytännönläheinen. Yhtäältä – kun huomioon otetaan sivistyselämään osallistumista koskeva yleinen etu – mahdollisuus kopioida teos omaan yksityiseen käyttöön on osa vapaata sivistyselämään osallistumista koskevaa oikeutta, jota tekijä ei voi riitauttaa käyttäjän oikeuksia heikentämättä. ( 10 ) Toisaalta olisi käytännössä mahdotonta valvoa sitä, että käyttäjä käyttää teostaan yksityisesti, ja vaikka tällainen valvonta onnistuisi nykytekniikalla, valvonnalla puututtaisiin perusoikeutena suojattuun yksityiselämään tavalla, jota olisi mahdotonta hyväksyä. Tämä jälkimmäinen näkökohta herättää lisäksi epäilyksen yksityistä kopiointia koskevan poikkeuksen luonteesta: onko kyseessä todella tekijän yksinoikeuteen tehty poikkeus vai tämän oikeuden luontainen rajoitus, jos tekijänoikeuden katsotaan koskevan tosiasiassa ainoastaan teosten julkista käyttöä? ( 11 )

16.

On myös yleisesti hyväksyttyä, että teoksen käyttö yksityistä kopiointia koskevan oikeuden yhteydessä on maksutonta. ( 12 ) Yksityistä kopiointia koskevaan poikkeukseen ei liitetty aluksi minkäänlaista oikeudenhaltijoille maksettavaa palkkiota tai hyvitystä. Sen ei nimittäin katsottu aiheuttavan mitään haittaa heidän aineellisille oikeuksilleen. Tilanne muuttui, kun suuren yleisön saataville ilmaantui teknisiä laitteita, joilla suojatuista teoksista voitiin tehdä automaattisesti valtava määrä kopioita. Nämä tekniset laitteet – valokuvauslaitteet (kopiokoneet), analogiset laitteet ja sittemmin digitaaliset laitteet – ovat vaikuttaneet oikeudenhaltijoiden teosten taloudelliseen hyödyntämiseen. Tällaisen kehityksen seurauksena useat maat ovat ottaneet oikeusjärjestelmäänsä yksityistä kopiointia koskevaan poikkeukseen perustuvan hyvitysjärjestelmän. ( 13 ) Suurin osa näistä järjestelmistä on perustunut maksuun, jota on peritty tallennusvälineistä ja elektronisista laitteista.

17.

Tässä oikeudellisessa asiayhteydessä direktiivillä 2001/29 on pyritty yhdenmukaistamaan jäsenvaltioiden lainsäädäntöjä ottamalla käyttöön muun muassa yksityistä kopiointia koskeva valinnainen poikkeus, ( 14 ) johon on liitetty edellytys oikeudenhaltijoille maksettavan sopivan hyvityksen varmistamisesta.

18.

Kun ensimmäistä ennakkoratkaisukysymystä tarkastellaan pääasian kantajien ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen menettelyssä esittämien väitteiden ja unionin tuomioistuimessa esitettyjen huomautusten kannalta, nousee esille yksityistä kopiointia koskevaan poikkeukseen perustuvan hyvityksen rahoittamiseen liittyvä merkittävä ongelma unionin oikeudessa. On selvitettävä, voidaanko hyvitys rahoittaa myös muulla tavalla kuin perimällä maksu – ainakin mahdollisesti ja viime kädessä – yksityiseen kopiointiin käytettävien laitteiden käyttäjiltä, kun sitä tarkastellaan hyvin lakonisen direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan b alakohdan valossa sekä ottamalla huomioon tällaisen hyvityksen perimmäinen logiikka, jonka unionin tuomioistuin on määrittänyt oikeuskäytännössään. ( 15 )

19.

Kantajat ja niitä tukevat muut osapuolet sekä Kreikan ja Ranskan hallitukset esittävät, että kysymykseen on vastattava kieltävästi. Ne tukeutuvat pääosin unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöön, ja niiden mukaan tästä oikeuskäytännöstä seuraa, että yksityisen kopioinnin suorittavan käyttäjän on viime kädessä maksuvelvollisena rahoitettava kyseisen poikkeuksen perusteella maksettava sopiva hyvitys. Niiden mukaan tällainen periaate ei sovi yhteen minkäänlaisen valtion talousarviosta rahoitettavan hyvitysjärjestelmän kanssa.

20.

Minun on todettava heti alkuun, etten yhdy tähän arvioon kolmesta syystä, jotka liittyvät ensinnäkin direktiivin 2001/29 säännösten sanamuotoon, toiseksi asiaa koskevan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön tarkasteluun ja kolmanneksi käytännön seikkoihin, jotka koskevat maksuihin perustuvan järjestelmän toimintaa nykytekniikkaan liittyvässä asiayhteydessä.

21.

Kuten edellä mainitsin, direktiivi 2001/29 ei ilmestynyt oikeudelliseen tyhjiöön. Tekijänoikeuslainsäädännöllä on päinvastoin pitkät ja monisyiset perinteet jäsenvaltioissa. Direktiivillä 2001/29 pyrittiin alan yhdenmukaistamiseen. On kuitenkin todettava, että yhdenmukaistaminen rajoittuu vain muutamiin yleisluonteisiin säännöksiin. Teknisten säännösten ohella direktiiviin 2001/29 sisältyy nimittäin kolme aineellista säännöstä, joissa jäsenvaltiot velvoitetaan myöntämään tekijöille kolmen tyyppisiä oikeuksia, joita ovat kappaleen valmistamista koskeva oikeus (2 artikla), oikeus välittää yleisölle teoksia ja saattaa muu aineisto yleisön saataviin (3 artikla) ja levitysoikeus (4 artikla). Näihin oikeuksiin tehdään parikymmentä poikkeusta ja rajoitusta (5 artikla), jotka ovat tietoverkossa tapahtuvaa väliaikaista tai satunnaista kappaleen valmistamista koskevaa oikeutta (5 artiklan 1 kohta) lukuun ottamatta valinnaisia.

22.

Yksityinen kopiointi kuuluu nimenomaan näihin valinnaisiin poikkeuksiin ja rajoituksiin. Sen käyttöönotto jäsenvaltioissa edellyttää oikeudenhaltijoille maksettavan sopivan hyvityksen käyttöönottoa. Direktiivissä 2001/29 ei säädetä kyseisen hyvityksen muodosta, laskentatavasta eikä rahoituksesta. ( 16 ) Jos jäsenvaltio näin ollen päättää ottaa käyttöön (tai käytännössä pikemminkin säilyttää) kansallisessa oikeudessaan yksityistä kopiointia koskevan poikkeuksen, sen on säädettävä oikeudenhaltijoille tästä mahdollisesti aiheutuvan vahingon hyvittämisestä. Direktiivissä 2001/29 ei määritetä myöskään hyvittämisen kannalta maksuvelvollista henkilöä, vaan siinä nimetään ainoastaan hyvityksen saajat. Direktiivin 5 artiklan 2 kohdan b alakohdassa edellytetään nimittäin ainoastaan, että ”oikeudenhaltijat saavat sopivan hyvityksen”. ( 17 )

23.

On totta, että lainsäätäjä on maininnut direktiivin 2001/29 johdanto-osan 35 perustelukappaleessa, että tiettyjen poikkeusten perusteella maksettavien hyvitysten suuruus olisi laskettava oikeudenhaltijoille aiheutunut vahinko huomioon ottaen. Yksityistä kopiointia koskevan poikkeuksen kohdalla tällainen vahinko muodostuu kuitenkin tulonmenetyksestä, kun yksityinen kopio mahdollisesti vähentää myytyjen teoskappaleiden lukumäärää. ( 18 ) Kyseessä ei ole myöskään jokaisen oikeudenhaltijan kohdalla varmuudella todettava vahinko. Se arvioidaan kokonaisuutena, kaikkien oikeudenhaltijoiden mahdollisesti saamatta jäävien tulojen määrän perusteella. Kuten komissio korostaa aiheellisesti huomautuksissaan, yksityisen kopioinnin ja tietyille oikeudenhaltijoille aiheutuneen vahingon hyvittämisen välillä ei siis ole, eikä voikaan olla, suoraa yhteyttä.

24.

Direktiivissä 2001/29 säädetty hyvitys ei ole myöskään palkkio, sillä teoksen käyttö yksityisen kopioinnin yhteydessä on lähtökohtaisesti maksutonta. Lainsäätäjä on käyttänyt nähdäkseni tarkoituksella termiä ”hyvitys” eikä palkkio tai korvaus, jota on käytetty direktiivissä 2006/115/EY. ( 19 )

25.

On myös totta, että direktiivin 2001/29 johdanto-osan 31 perustelukappaleen mukaan eri oikeudenhaltijaryhmien välisten sekä oikeudenhaltijaryhmien ja suojatun aineiston käyttäjien välisten oikeuksien ja etujen oikeudenmukainen tasapaino on turvattava. Kyseisessä perustelukappaleessa selitetään ensinnäkin ne syyt, joiden vuoksi unionin lainsäätäjä päätti yhdenmukaistaa jossain määrin tekijänoikeutta koskevia poikkeuksia ja rajoituksia, joista voidaan säätää jäsenvaltioiden lainsäädännössä. Kun direktiivi 2001/29 saatetaan sisäisen oikeuden osaksi, kansallisen lainsäätäjän on asetettava asiaan liittyvät erilaiset edut tasapainoon. Lainsäätäjät voivat siis vapaasti päättää hyvityksen suuruudesta, joka vaihtelee paljon jäsenvaltiosta toiseen, sekä rahoitustavasta ja tavasta jakaa hyvitys eri oikeudenhaltijoiden välillä. Direktiivin 2001/29 johdanto-osan 31 perustelukappaletta ei voida sitä vastoin pitää direktiivin lisäsäännöksenä, joka olisi erillisenä oikeudellisesti velvoittava.

26.

Direktiiviin 2001/29 ei siis sisälly oikeudellisesti velvoittavaa säännöstä, jonka mukaan edellä mainittu oikeudenmukainen tasapaino sisältäisi välttämättä sellaisen sopivan hyvityksen rahoittamisen, joka maksetaan käyttäjän yksityistä kopiointia koskevan poikkeuksen nojalla mahdollisesti tai tosiasiallisesti tekemän yksityisen kopion perusteella. Nähdäkseni olisi myös epäloogista katsoa, että kyseisessä direktiivissä, jossa ei aseteta velvollisuutta ottaa käyttöön yksityistä kopiointia koskeva poikkeus tai olla ottamatta käyttöön tällaista poikkeusta, säädettäisiin kyseisen poikkeuksen perusteella maksettavan hyvityksen rahoituksesta. Koska direktiivissä 2001/29 jätetään jäsenvaltioille valta päättää poikkeuksen käyttöön ottamisesta eli tehdä päätös, joka on yleisempi ja laajakantoisempi, sitä suuremmalla syyllä siinä on jätettävä niille valta säätää vapaasti yksityiskohtaisemmasta ja teknisemmästä kysymyksestä, joka liittyy hyvityksen rahoitustapaan. Direktiivissä 2001/29 edellytetään ainoastaan, että jäsenvaltion, jossa sovelletaan yksityistä kopiointia koskevaa poikkeusta, on säädettävä oikeudenhaltijoille maksettavasta hyvityksestä, ja tämä tehdään kyseisen direktiivin johdanto-osan 31 perustelukappaleessa mainitun oikeudenmukaisen tasapainon nimissä.

27.

Kreikan ja Ranskan hallitukset yhtyvät tässä menettelyssä kantajien ja niitä pääasiassa tukevien muiden osapuolten näkemykseen, jonka mukaan yksityistä kopiointia koskevan poikkeuksen perusteella maksettavaan sopivaan hyvitykseen liittyvän unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan valtion talousarviosta rahoitettu hyvitysjärjestelmä ei ole direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukainen, sillä niiden mukaan kyseisessä säännöksessä, luettuna yhdessä direktiivin johdanto-osan perustelukappaleiden kanssa ja sellaisena kuin unionin tuomioistuin on sitä tulkinnut, edellytetään, että hyvityksen rahoittajana on ainoastaan käyttäjä, joka tekee tai voi tehdä kopion.

28.

Ne perustavat kantansa lähinnä tuomion Padawan niihin osiin, joissa unionin tuomioistuin toteaa direktiivin 2001/29 johdanto-osan 31 perustelukappaleen perusteella – todettuaan ensin saman direktiivin johdanto-osan 35 ja 38 perustelukappaleen perusteella, että sopivan hyvityksen tarkoituksena on korvata oikeudenhaltijoille yksityisestä kopioinnista aiheutunut mahdollinen haitta tai vahinko – että asiaan liittyvien eri etujen välinen oikeudenmukainen tasapaino edellyttää, että mahdollisesti yksityisiä kopioita tekevä käyttäjä, käytännössä kuka tahansa tällaisten kopioiden tekemiseen mahdollisesti käytettävien välineiden ostaja, rahoittaa hyvityksen. ( 20 ) Tämä näkemys vahvistettiin sittemmin tuomiossa Stichting de Thuiskopie, ( 21 ) ja unionin tuomioistuin on muistuttanut siitä myöhemmissä tuomioissa.

29.

Vaikuttaa kuitenkin siltä, ettei tällaisessa oikeuskäytännön tarkastelussa oteta huomioon unionin tuomioistuimen tuomion taustalla olevaa asiayhteyttä eikä sen päättelyn rakennetta kokonaisuutena. Jos oikeuskysymys halutaan ratkaista unionin tuomioistuimen aiempaan oikeuskäytäntöön tukeutumalla, ei kyseisestä oikeuskäytännöstä ole kuitenkaan tarkoitus etsiä irrallisia kohtia erilaisten väitteiden perustelemiseksi, ( 22 ) vaan on määritettävä selkeä ja johdonmukainen oikeuskäytännössä noudatettu linja ja otettava samalla huomioon tämän linjan kehityskulku sekä selvitettävä, voidaanko kyseistä linjaa hyödyntää uusien riita-asioiden ratkaisemisessa.

30.

Tässä yhteydessä on pidettävä mielessä, kuten Ametic sekä Espanjan, Suomen ja Norjan hallitukset ja komissio aiheellisesti korostavat, että yksityistä kopiointia koskevan poikkeuksen perusteella maksettavaan hyvitykseen liittyvissä asioissa unionin tuomioistuimen tähän mennessä antamat tuomiot ovat liittyneet järjestelmään, jossa hyvitys on rahoitettu tällaiseen kopiointiin mahdollisesti käytettävistä laitteista perittävillä maksuilla, ja niiden tarkoituksena on ollut ratkaista tällaisen järjestelmän toimintaan liittyviä ongelmia.

31.

Näin ollen tuomiossa Padawan, jossa unionin tuomioistuin esitti tällaisen näkemyksen ensimmäisen kerran, selvitettiin, voidaanko maksua periä yksinomaan ammattikäyttöön tarkoitetusta laitteesta, jota ei voida käyttää yksityiseen kopiointiin. ( 23 ) Ongelman ratkaisemiseksi ennakkoratkaisua asiassa Padawan pyytänyt tuomioistuin esitti joukon kysymyksiä, joita tarkastellessaan tuomioistuin päätyi erittelemään elektronisista laitteista perittävään maksuun perustuvan hyvityksen rahoitusjärjestelmän taustalla olevaa logiikkaa. Unionin tuomioistuin nimittäin paitsi nimesi mahdollisen käyttäjän maksuvelvolliseksi hyvitykseen rinnastettavan maksun suhteen, myös jatkoi päättelyään pidemmälle ja myönsi, että käytännössä maksua/hyvitystä eivät maksa käyttäjät suoraan vaan elektronisten laitteiden valmistajat tai myyjät, jotka siirtävät sitten kyseisen kulun ostaja-käyttäjien maksettavaksi. ( 24 )

32.

Tämä on mielestäni ratkaiseva seikka, jonka perusteella voidaan vastata kysymykseen siitä, onko käyttäjä maksaa -periaatetta sovellettava yleisesti kaikkiin sopivan hyvityksen rahoitusjärjestelmiin vai ainoastaan maksuihin perustuvaan järjestelmään.

33.

Ensi näkemältä se, että unionin tuomioistuin hyväksyi järjestelmän, jossa maksu peritään laitteet käyttäjien käyttöön saattavilta henkilöiltä eli valmistajilta, tuojilta tai kauppiailta, voi vaikuttaa myönnytykseltä, joka tehdään käytännön syistä järjestelmän oikeudellisen puhtauden kustannuksella. Tämä näkemys on kuitenkin mielestäni virheellinen.

34.

Kuten mainitsin ohimennen tämän ratkaisuehdotuksen 15 ja 16 kohdassa, yksityistä kopiointia koskeva poikkeus on ollut olemassa tekijänoikeuden alalla paljon aiemmin kuin ajatus tämän poikkeuksen perusteella maksettavasta hyvityksestä, ja teoksen käyttö tässä yhteydessä on lähtökohtaisesti maksutonta. Vasta kun yksityishenkilöt pystyivät uuden tekniikan avulla tekemään valtavan määrän kopioita tekijänoikeudella suojatuista teoksista hyvin pienin kustannuksin (lähinnä monistaminen sekä äänentallennus ja myöhemmin kuvantallennus magneettinauhalle), ilmeni yksityisen kopioinnin valtavasta laajuudesta oikeudenhaltijoille aiheutuvan vahingon ongelma.

35.

Ongelmaa ei voitu ratkaista perimällä maksu suoraan käyttäjiltä etukäteen, sillä teosten yksityistä käyttöä on mahdotonta valvoa tehokkaasti ja yksityisyys on suojattu perusoikeutena. Lisäksi tällainen maksu tekisi yksityistä kopiointia koskevasta poikkeuksesta merkityksettömän. Jos oikeudenhaltija voisi nimittäin vaatia käyttäjältä mitä tahansa maksua, ei kyseessä olisi enää oikeudenhaltijan yksinoikeuteen tehty poikkeus vaan oikeudenhaltijan kyseisen yksinoikeuden tavanomainen hyödyntäminen.

36.

Näin ollen useissa maissa otettiin käyttöön järjestelmä, jossa maksu perittiin suojattujen teosten kopiointiin käytettävistä välineistä ja laitteista. Kyse ei ole pelkästään siitä, että yksityistä kopiointia koskevan poikkeuksen hyödyntämisestä käyttäjiltä perittävän maksun keruujärjestelmää haluttiin yksinkertaistaa käytännön syistä, vaan kyse on kokonaan omasta järjestelmästään, joka on perustettu korjaamaan ne haitalliset seuraukset, joita tämäntyyppisen kopioinnin valtavasta lisääntymisestä aiheutuu oikeudenhaltijoiden eduille.

37.

Unionin tuomioistuin on katsonut, että tällainen järjestelmä on lähtökohtaisesti direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukainen, kunhan maksun taloudellinen rasitus voidaan vyöryttää laitteen ostajalle. Unionin tuomioistuin on tähän toteamukseen päätyessään katsonut lähtökohtaisesti, että yksityisiä kopioita tekemään pystyvää käyttäjää eli luonnollista henkilöä, joka on hankkinut tällaisten kopioiden tekemiseen käytettävän laitteen, on pidettävä hyvityksen suhteen maksuvelvollisena, mutta tämä on kuitenkin vain kyseisistä laitteista perittäviä maksuja koskevan järjestelmän teoreettinen tausta.

38.

Tällaista tulkintaa tukee unionin tuomioistuimen kehittämän ja käyttämän käyttäjä maksaa -säännön sisältö. Säännön mukaan käyttäjää on pidettävä ”pääsääntöisesti” hyvityksen suhteen maksuvelvollisena. ( 25 ) Varauksena esitetty pääsääntöisyyden käsite osoittaa nähdäkseni selvästi, että kyseessä on teoreettinen periaate, joka pannaan aina käytännössä täytäntöön elektronisista laitteista perittäviä maksuja koskevan järjestelmän yhteydessä.

39.

Tämän teoreettisen taustan perusteella unionin tuomioistuin pystyi vahvistamaan tietyt maksuihin perustuvan järjestelmän toimintaan liittyvät säännöt. Unionin tuomioistuin sulki näin ollen pois tuomiossa Padawan mahdollisuuden periä tällaista maksua laitteista, joita ei voida käyttää yksityiseen kopiointiin. Tuomiossa Stichting de Thuiskopie unionin tuomioistuin johti tästä säännön, jonka mukaan maksu on maksettava laitteen loppukäyttäjän asuinjäsenvaltiossa. Tuomiossa Copydan Båndkopi unionin tuomioistuin salli maksun perimisen kolmannelle kuuluvalla laitteella suoritetun kopioinnin perusteella. ( 26 )

40.

Sen sijaan on niin, että koska periaatetta, jonka mukaan käyttäjä on hyvityksen suhteen maksuvelvollinen, ei voida soveltaa kirjaimellisesti tämän ratkaisuehdotuksen 35 kohdassa mainituista syistä, sitä ei voida pitää varsinaisesti oikeudellisesti velvoittavana. Se voi toimia ainoastaan sellaisessa järjestelmässä, jossa yksityistä kopiointia koskevan poikkeuksen perusteella maksettava hyvitys rahoitetaan perimällä maksu tällaiseen kopiointiin mahdollisesti käytettävistä laitteista direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan b alakohdan nojalla, sellaisena kuin unionin tuomioistuin on sitä tulkinnut. Lisäksi tarkasteltaessa asiaan liittyvää unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä havaitaan, ettei kyseinen periaate vaikuta edelleenkään erilliseltä oikeudelliselta päätelmältä vaan osalta päättelyketjua, joka johti maksuihin perustuvan järjestelmän vahvistamiseen. Oikeuskäytännön tarkastelu, jossa kyseiselle periaatteelle pyritään antamaan laajempi ulottuvuus niin, että hyvityksen muut rahoitusjärjestelmät suljetaan pois, olisi vastoin unionin tuomioistuimen päättelyn logiikkaa ja ylittäisi sille esitetyt ennakkoratkaisukysymykset.

41.

Yksityistä kopiointia koskevaan poikkeukseen liittyvästä unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä on mielestäni näin ollen mahdotonta päätellä perustellusti, että unionin oikeudessa, tarkemmin sanottuna direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan b alakohdan perusteella, olisi olemassa yleinen periaate, jonka mukaan kyseistä poikkeusta hyödyntävien käyttäjien on välttämättä rahoitettava kyseisen poikkeuksen perusteella maksettava hyvitys, jolloin käytännössä ainoa mahdollinen kyseisen hyvityksen rahoitusjärjestelmä olisi elektronisista laitteista perittävä maksu. Olen lisäksi sitä mieltä, että tällaisen maksun vahvistaminen ainoaksi rahoitusjärjestelmäksi ei ole edes toivottavaa tekniikan nykykehitykseen liittyvistä käytännön syistä.

42.

Kun maksuihin perustuva järjestelmä otettiin käyttöön, lähtökohtana oli, että tallennusvälineitä ja elektronisia laitteita ostavat käyttäjät todella käyttäisivät näitä välineitä ja laitteita tehdäkseen kopioita teosten yksityisen käytön yhteydessä. Analogisen tekniikan aikakaudella tämä oletus oli lähellä todellisuutta. ( 27 ) Näin lähinnä ne, jotka hyödynsivät yksityistä kopiointia koskevaa poikkeusta, vastasivat todellisuudessa kyseisen poikkeuksen perusteella maksettavan hyvityksen rahoittamiseen tarkoitetusta maksusta.

43.

Digitaalitekniikka mullisti tämän maiseman täysin. Ensinnäkin digitaalitekniikassa tallennusmuoto muuttui. Kaikki aineisto – teksti, ääni ja kuvat – tulivat yhteen ja samaan digitaaliseen muotoon, ja niitä voitiin tallentaa samoilla laitteilla ja samoille välineille. Tietokonetta ja CD-ROM-levyä voidaan siis käyttää sekä yksityisten asiakirjojen, perhevalokuvien tai omien tietokantojen että digitaalisessa muodossa olevan kirjan, musiikkitallenteen tai elokuvateoksen tallentamiseen. Toiseksi elektronisten laitteiden koon pienentyminen ja hintojen lasku yhdistettynä internetin kehittymiseen on lisännyt valtavasti tekijänoikeuksien ulkopuolelle jäävää yksityistä sisällöntuotantoa ja tällaisen sisällön hyvin laajaa levittämistä.

44.

Aikakaudella, jolloin kaikki elektroniset laitteet ovat todellisuudessa tietokoneita, joihin sisältyy samalla kertaa tekstisisällön ja audiovisuaalisen sisällön luomis- ja tallennustoimintoja sekä lukuisia muita toimintoja, on erittäin kyseenalaista olettaa, että tällaisen laitteen ostaja käyttäisi laitetta todennäköisesti tekijänoikeudella suojattujen teosten kopiointiin. Maksuihin perustuvaa järjestelmää voidaan toki perustella sellaisella oikeudellisella fiktiolla, että elektronisen laitteen ostaja käyttää todennäköisesti kaikkia laitteen toimintoja – myös niitä, joilla kopioidaan tekijänoikeudella mahdollisesti suojattua sisältöä. Myös unionin tuomioistuin on myöntänyt tämän. ( 28 ) Jokainen, joka on käyttänyt nykyaikaista elektronista laitetta, tietää kuitenkin, ettei tällainen oletus vastaa todellisuutta vaan on nimenomaan fiktio.

45.

Hankkiessaan laitteen, josta peritään yksityistä kopiointia koskeva maksu, käyttäjä voi nimittäin yhtä hyvin tehdä valtavan määrän tällaisia kopioita kuin olla tekemättä yhtä ainoaa kopiota ja käyttää sen sijaan laitettaan joko tuottaakseen, tallentaakseen ja levittääkseen tekijänoikeuden ulkopuolelle jäävää sisältöä tai muuhun tarkoitukseen, johon ei liity lainkaan henkistä luomistyötä. On siis mahdotonta ennakoida, miten yksittäinen käyttäjä käyttää tiettyä laitetta todellisuudessa. Korkeintaan voidaan arvioida, miten todennäköisesti osaa tietyntyyppisistä laitteista käytetään yksityiseen kopiointiin, jolloin maksu voidaan jakaa tämän arvion perusteella kaikkien kyseiseen ryhmän kuuluvien laitteiden kesken. Maksuihin perustuva hyvitysjärjestelmä onkin pikemmin keskinäisen vastuun järjestelmä, jossa kaikki kyseisenlaisten laitteiden ostajat maksavat suhteellisen pienen maksun, jolla rahoitetaan ainoastaan joidenkin ostajien aiheuttamasta vahingosta maksettavat hyvitykset. ( 29 ) Vastaava keskinäisyys voidaan todeta myös oikeudenhaltijoiden puolella. Kaikista maksuista saadut tulot nimittäin keskitetään yhteisvalvontajärjestöjen tasolla ja jaetaan sitten kaikkien oikeudenhaltijoiden kesken kyseisten järjestöjen määrittämää jakoperustetta noudattaen (tai joissakin valtioissa lain mukaisesti). Järjestelmä on siis hyvin kaukana yksityisoikeuden alan perinteisestä järjestelmästä, jossa korvauksen maksaa vahingon aiheuttaja.

46.

Maksuihin perustuvalla järjestelmällä ei varmisteta myöskään täydellistä johdonmukaisuutta sisämarkkinoilla. Ensinnäkään – koska yksityistä kopiointia koskeva poikkeus on ainoastaan valinnainen – poikkeuksesta ei ole säädetty kaikkien jäsenvaltioiden oikeusjärjestelmissä eikä kaikilla jäsenvaltioilla ole käytössä hyvitysjärjestelmää. ( 30 ) Toiseksi maksuja ei kerätä yhdenmukaisella tavalla edes niissä jäsenvaltioissa, joissa niistä on säädetty. Maksun määrä voi yhdessä jäsenvaltiossa olla viisikymmenkertainen toisen jäsenvaltion maksuun verrattuna samanlaisen laitetyypin kohdalla. ( 31 ) Sama pätee maksun määräytymisperusteeseen, sillä sitä peritään erityyppisistä laitteista eri jäsenvaltioissa.

47.

Tekniikan kehittyminen yhä nopeammin ja nopeammin asettaa yksityistä kopiointia koskevan poikkeuksen perusteella perittäviin maksuihin perustuvalle järjestelmälle uusia haasteita. ( 32 ) Suojattujen teosten kopiointiin mahdollisesti käytettävistä laitteista perittävä maksu, jolla on tarkoitus rahoittaa oikeudenhaltijoille näistä kopioista aiheutuvasta vahingosta maksettava hyvitys, on erityinen ratkaisu, joka vastaa tiettyä tekniikan kehityksen vaihetta. ( 33 ) Nykypäivänä tekniikan kehityksen jatkuessa maksuihin perustuvan järjestelmän hyväksyttävyys ja tehokkuus on kyseenalaistettu monissa jäsenvaltioissa, ja korvaavia ratkaisuja pohditaan. ( 34 ) Mielestäni ei ole suotavaa rajoittaa, jopa estää, tällaista pohdintaa, jonka lähtökohtana on käyttäjä maksaa -periaate, joka on joka tapauksessa, kuten edellä osoitin, pelkkä oikeudellinen fiktio tekniikan kehityksen nykytasolla.

48.

Muihin mahdollisiin ratkaisuihin kuuluu yksityistä kopiointia koskevan poikkeuksen perusteella maksettavan hyvityksen rahoittaminen suoraan valtion talousarviosta. Komission huomautuksissaan antamien tietojen mukaan tällainen rahoitusmuoto on käytössä Espanjan lisäksi Virossa, Suomessa ja Norjassa.

49.

Kun arvioidaan tällaisen järjestelmän yhteensopivuutta direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan b alakohdan kanssa, sellaisena kuin unionin tuomioistuin on kyseistä säännöstä tulkinnut, ei voida katsoa, että järjestelmällä muunnettaisiin maksuihin perustuvaa järjestelmää, jossa maksuista vastaavat ainoastaan ne henkilöt, jotka voivat tehdä yksityisiä kopioita, niin, että maksu pelkästään korvattaisiin kaikkien veronmaksajien – myös oikeushenkilöiden, jotka eivät voi hyödyntää yksityistä kopiointia koskevaa poikkeusta, sekä henkilöiden, jotka eivät ole milloinkaan ostaneet mitään maksun kannalta merkityksellistä laitetta – suorittamalla maksulla.

50.

On totta, että talousarviovarat saadaan valtaosin kaikkien veronmaksajien maksamista välittömistä ja välillisistä veroista. Valtio kantaa näitä veroja sellaisen oikeuden nojalla, joka on ollut aina yksi julkisen vallan tärkeimmistä etuoikeuksista. Valtio päättää sitten näin kerättyjen varojen käyttämisestä saman itsemääräämisoikeuteen perustuvan oikeuden nojalla. Pitää siis paikkansa, että kaikki verovelvolliset osallistuvat kaikkien valtion menojen rahoittamiseen. Verovelvollisen maksamalla verolla ei ole kuitenkaan suoraa yhteyttä mihinkään tiettyyn talousarvion menoon, sillä talousarvion kautta toimiminen katkaisee tällaisen yhteyden. Yhtäällä on ainoastaan veronkanto, ja toisaalla ovat ainoastaan talousarviomenot. Eri budjettituloja ei kohdisteta tiettyihin menoihin, eikä verovelvollinen vastaavasti voi vastustaa sitä, että ”hänen” varojaan käytetään tietyn menon rahoittamiseen.

51.

Etenkään nyt käsiteltävässä asiassa ei siis ole yhteyttä yhtäältä verovelvollisten – myöskään niiden verovelvollisten, jotka eivät oikeushenkilöiden tavoin voi hyödyntää yksityistä kopiointia koskevaa poikkeusta – maksamien verojen ja toisaalta kyseisen poikkeuksen perusteella maksettavan hyvityksen valtion yleisestä talousarviosta tapahtuvan rahoittamisen välillä. Näin olisi vain, jos tiettyä veroa tai muuta erityistä maksua perittäisiin kyseistä rahoittamista varten, mutta pääasiassa kyseessä oleva Espanjan järjestelmä ei ole tällainen.

52.

Hyvityksen rahoittaminen valtion yleisestä talousarviosta ei siis nähdäkseni ole vastoin unionin tuomioistuimen tuomiossa Padawan ( 35 ) esittämiä periaatteita, sillä siinä ei ole kyse maksun soveltamisalan laajentamisesta kaikkiin verovelvollisiin, vaan täysin toisenlaiseen logiikkaan perustuvasta rahoitusjärjestelmästä. Järjestelmä ei voi mielestäni myöskään olla mitenkään vastoin direktiivin 2001/29 sanamuotoa. Kyseisessä direktiivissä ei nimittäin säädetä yksityistä kopiointia koskevan poikkeuksen perusteella maksettavan hyvityksen rahoitustavasta edellyttäen, että kyseinen hyvitys on sopiva. Tätä viimeksi mainittua seikkaa käsitellään toisen ennakkoratkaisukysymyksen tarkastelun yhteydessä.

53.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen vastataan, että direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan b alakohtaa on tulkittava niin, ettei se ole esteenä siinä mainitun sopivan hyvityksen rahoittamiselle valtion yleisestä talousarviosta.

54.

Toisessa ennakkoratkaisukysymyksessään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, onko direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan b alakohtaa tulkittava niin, että se on esteenä sille, että siinä mainittu hyvityksen määrä vahvistetaan kullekin varainhoitovuodelle etukäteen määritettyjen talousarvion enimmäismäärien rajoissa siten, ettei määrää vahvistettaessa oteta huomioon oikeudenhaltijoille aiheutuvan vahingon arvioitua määrää. Kysymykseen liittyvä Espanjan sisäinen oikeudellinen asiayhteys ja tosiseikkatausta on seuraavanlainen.

55.

Ensinnäkin oikeudelliseen asiayhteyteen kuuluvissa kuninkaan asetuksessa 20/2011 ( 36 ) ja asetuksessa 1657/2012 ( 37 ) säädetään, että yksityistä kopiointia koskevan poikkeuksen perusteella maksettava hyvitys lasketaan arvioimalla oikeudenhaltijoille aiheutunut vahinko. Samassa asetuksessa 1657/2012 ( 38 ) säädetään kuitenkin, että hyvityksen suuruus vahvistetaan ministerin päätöksellä ”kullekin varainhoitovuodelle määritettyjen talousarvion enimmäismäärien rajoissa”. On syytä muistaa, että pääasian kumoamiskanne koskee nimenomaan asetusta 1657/2012. Olen siis toista mieltä kuin komissio, joka epäilee toisen ennakkoratkaisukysymyksen merkitystä pääasian ratkaisemisen kannalta. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on nimittäin tutkittava asetuksen 1657/2012 pätevyys sekä sisäisen oikeuden kannalta, mihin tässä ei nyt puututa, että unionin oikeuden kannalta.

56.

Toiseksi tosiseikkataustan osalta on todettava, että kantajien mukaan valtion talousarviosta rahoitettavan hyvityksen käyttöönoton jälkeisinä vuosina hyvityksiä varten varatut määrät ovat olleet hieman yli 8,6 miljoonaa euroa varainhoitovuonna 2013 ja 5 miljoonaa euroa varainhoitovuonna 2014, kun taas oikeudenhaltijoille aiheutuneiksi vahingoiksi arvioitiin kyseisinä vuosina 18,7 miljoonaa euroa ja 15,2 miljoonaa euroa.

57.

Näin ollen on arvioitava, onko jäsenvaltiolla, joka päättää ottaa käyttöön yksityistä kopiointia koskevan poikkeuksen ja rahoittaa kyseisen poikkeuksen perusteella maksettavan hyvityksen valtion talousarviosta, oikeus rajoittaa direktiivin 2001/29 nojalla hyvityksen määrää siten, ettei se kata kyseisen poikkeuksen johdosta oikeudenhaltijoille aiheutuvaa arvioitua vahinkoa kokonaisuudessaan eikä edes suurimmaksi osaksi.

58.

Kysymykseen vastaamiseksi on tarkasteltava yksityistä kopiointia koskevaan poikkeukseen liittyvää unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä. ( 39 ) Kuten esitin ensimmäistä ennakkoratkaisukysymystä tarkastellessani, yksityistä kopiointia koskevan poikkeuksen perusteella maksettavan hyvityksen rahoitustapaan liittyvä oikeuskäytäntö on merkityksellistä tosiaan vain silloin, kun kyseessä on maksuihin perustuva järjestelmä. Sitä vastoin lopputulokseen eli lainsäätäjän tarkoittamaan hyvityksen vaikutukseen liittyvät oikeuskäytännön periaatteet ovat erillisiä hyvityksen rahoitustavasta, ja niitä voidaan siis soveltaa muulla tavalla rahoitettuun hyvitykseen.

59.

Kyseisen oikeuskäytännön perusteella on ensinnäkin niin, että direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitettu sopivan hyvityksen käsite on itsenäinen unionin oikeuden käsite. ( 40 ) Käsitteen muodostavia kahta termiä on siis tulkittava yhdenmukaisella tavalla kaikissa jäsenvaltioissa. Erityisesti tulkitessaan termiä ”sopiva” jäsenvaltiolla ei ole oikeutta pitää sopivana hyvitystä, joka ei täytä tiettyjä periaatteita, jotka on vahvistettu muun muassa edellä mainitun direktiivin 2001/29 säännöksen tulkintaan liittyvässä unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä.

60.

Toiseksi on todettu, että yksityistä kopiointia koskevaan poikkeukseen tulee liittyä järjestelmä, jossa korvataan kyseisestä poikkeuksesta oikeudenhaltijoille aiheutunut vahinko. ( 41 ) Sopivan hyvityksen on siis katsottava olevan korvaus oikeudenhaltijalle aiheutuneesta vahingosta, ja se on laskettava kyseisen vahingon perusteella. ( 42 )

61.

Kolmanneksi velvollisuus korvata yksityistä kopiointia koskevasta poikkeuksesta aiheutunut vahinko on lopputulosta koskeva velvollisuus, joka velvoittaa poikkeuksen käyttöön ottanutta jäsenvaltiota. ( 43 )

62.

Tällainen jäsenvaltio ei siis täytä direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan b alakohdasta johtuvaa velvollisuuttaan, ellei se säädä järjestelmästä, jolla hyvitetään tosiasiallisesti yksityisestä kopioinnista oikeudenhaltijoille aiheutunut vahinko kyseisen vahingon suuruuden mukaan, kun vahingon suuruus arvioidaan kyseisessä jäsenvaltiossa voimassa olevien säännösten mukaisesti. Kyseinen hyvitys on siis välttämättä laskettava arvioidun vahingon perusteella, eikä sille voida asettaa etukäteen minkäänlaista, arvioitua vahinkoa pienempää enimmäismäärää.

63.

Yksityiseen kopiointiin käytettävistä laitteista perittäviin maksuihin perustuvassa järjestelmässä voidaan katsoa, että oikeudenhaltijoille aiheutuu vahinkoa ainakin osittain myytyjen laitteiden määrän mukaan. Maksuina kerätyn määrän vaihtelu ei siis vaaranna direktiivissä 2001/29 tarkoitetun hyvityksen sopivuutta, vaan vaihtelu vastaa vahingon suuruuden vaihtelua.

64.

Kun hyvitys rahoitetaan suoraan valtion talousarviosta, tällaista automaattista vaihtelua ei esiinny. Oikeudenhaltijoille maksettavan hyvityksen määrän täytyy siis pääsääntöisesti vastata yksityistä kopiointia koskevasta poikkeuksesta oikeudenhaltijoille aiheutuvan vahingon arvioitua määrää.

65.

En ole tässä yhteydessä vakuuttunut Espanjan hallituksen esittämistä väitteistä, joiden mukaan yksityisen kopioinnin perusteella maksettavia hyvityksiä varten varattujen varojen määrän rajaaminen oikeudenhaltijoille aiheutuvan vahingon arvioitua määrää pienemmäksi olisi talousarviosuunnitteluun olennaisesti kuuluva piirre.

66.

Ensinnäkin modernissa valtiossa valtaosa talousarviomenoista johtuu lain mukaisista velvoitteista, eikä kyseisten menojen tarkkaa määrää voida ennakoida talousarviolakia annettaessa. Lain mukaan näiden maksujen suorittamatta jättäminen ei ole kuitenkaan mahdollista, joten talousarviojärjestelmään sisältyy keinoja kyseisten velvollisuuksien hoitamiseksi.

67.

Vaikka toiseksi on kiistatonta, että talousarviomenot on ennakoitava etukäteen, ennakoinnin on tapahduttava täsmällisten ja luotettavien tietojen pohjalta. Tässä voidaan käyttää etenkin edeltävän varainhoitovuoden vastaavan menon määrää. ( 44 )

68.

Espanjan hallitus esitti myös terveen budjettipolitiikan periaatteeseen perustuvan perustelun, josta on riittävää muistuttaa, että samaisen periaatteen mukaan kaiken uuden lainsäädännön taloudellisista ja talousarviovaikutuksista on tehtävä tutkimus. Jos tällainen tutkimus olisi tehty ennen yksityisen kopioinnin perusteella maksettavan hyvityksen rahoitusjärjestelmän muuttamista, Espanjan viranomaiset olisivat saaneet selville sopivan hyvityksen takaamiseksi tarvittavat määrät.

69.

Direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitettu sopiva hyvitys, sellaisena kuin unionin tuomioistuin kyseistä säännöstä tulkitsee, on siis nähdäkseni täysin mahdollista taata, kun kyseinen hyvitys rahoitetaan valtion yleisestä talousarviosta. Hyvitykselle ei kuitenkaan saa vahvistaa etukäteen tiukkaa enimmäismäärää, jonka tasossa ei oteta riittävällä tavalla huomioon oikeudenhaltijoille aiheutuvan vahingon määrää, joka on arvioitava asiassa sovellettavien jäsenvaltion sisäisen oikeuden säännösten mukaisesti.

70.

Toiseen ennakkoratkaisukysymykseen on siis vastattava, että direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan b alakohtaa on tulkittava niin, että se on esteenä sille, että siinä mainittu hyvityksen määrä vahvistetaan kullekin varainhoitovuodelle etukäteen määritettyjen talousarvion enimmäismäärien rajoissa siten, ettei määrää vahvistettaessa oteta huomioon oikeudenhaltijoille aiheutuvan vahingon arvioitua määrää.

71.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Tribunal Supremon (ylin yleinen tuomioistuin, Espanja) esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti: