1

Bruno Julien-Malvy ja liitteessä mainitut muut kantajat vaativat virkamiestuomioistuimen kirjaamoon 4.10.2013 saapuneessa kanteessaan virkamiestuomioistuinta kumoamaan Euroopan ulkosuhdehallinnon (EUH) 19.12.2012 tekemän päätöksen siltä osin kuin siinä kumotaan 1.1.2014 alkaen korvaus elinolosuhteista, jota maksetaan henkilöstölle, jonka asemapaikka on Argentiinassa, Hong Kongissa, Chilessä, Japanissa, Malesiassa, Singaporessa ja Taiwanissa, ja näin ollen määrättävä maksamaan heille summat, joihin he katsovat olevansa oikeutettuja elinolosuhteista maksettavana korvauksena.

2

EUH:n organisaatiosta ja toiminnasta 26.7.2010 annetun neuvoston päätöksen 2010/427/EU (EUVL L 201, s. 30) 1 artiklan mukaan EUH ”on toiminnallisesti itsenäinen, [Euroopan unionin] neuvoston pääsihteeristöstä ja [Euroopan] komissiosta erillinen Euroopan unionin elin, jolla on tehtäviensä suorittamiseksi ja tavoitteidensa saavuttamiseksi tarvittava oikeuskelpoisuus”. Päätöksen 6 artiklan nojalla EUH:n henkilöstöön sovelletaan Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavia henkilöstösääntöjä, sellaisina kuin niitä sovelletaan tähän asiaan (jäljempänä henkilöstösäännöt) eli sellaisina kuin ne olivat ennen Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen ja unionin muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen muuttamisesta 22.10.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU, Euratom) N:o 1023/2013 (EUVL L 287, s. 15) voimaantuloa, sekä unionin muuhun henkilöstöön sovellettavia palvelussuhteen ehtoja.

3

Henkilöstösääntöjen 1 b artiklassa säädetään muun muassa, että ”jollei näissä henkilöstösäännöissä toisin säädetä, – – [EUH:ta] – – pidetään näitä henkilöstösääntöjä sovellettaessa unionin toimielim[enä]”.

4

Henkilöstösääntöjen 110 artiklan ensimmäisessä kohdassa säädetään, että ”kukin toimielin antaa yleiset säännökset näiden henkilöstösääntöjen täytäntöönpanemiseksi kuultuaan henkilöstökomiteaansa ja henkilöstösääntökomiteaa”. Tämän artiklan kolmannen kohdan mukaan ensimmäisessä kohdassa tarkoitetut yleiset täytäntöönpanosäännökset (jäljempänä yleiset täytäntöönpanosäännökset) ”on saatettava henkilöstön tietoon”.

5

Kolmannessa maassa työskenteleviin virkamiehiin sovellettavat erityiset poikkeusmääräykset sisältävässä liitteessä X olevan Yleiset määräykset -nimisen 1 luvun 1 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Tässä liitteessä määrätään kolmannessa maassa työskenteleviin Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavista erityisistä poikkeusmääräyksistä.

Ainoastaan Euroopan unionin kansalainen voidaan ottaa palvelukseen kolmannessa maassa työskentelemistä varten, eikä nimittävä viranomainen voi käyttää henkilöstösääntöjen 28 artiklan a [ala]kohdassa säädettyä poikkeussäännöstä.

Yleiset täytäntöönpanomääräykset annetaan henkilöstösääntöjen 110 artiklan mukaisesti.”

6

Henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 10 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Korvaus elinolosuhteista vahvistetaan virkamiehen työpaikan sijainnin mukaan prosentteina viitesummasta. – –

Mitään tämän luonteista korvausta ei makseta silloin, kun virkamies työskentelee asemamaassa, jonka elinolosuhteita voidaan pitää unionin tavanomaisia elinolosuhteita vastaavina.

Muita asemapaikkoja varten korvaus elinolosuhteista vahvistetaan jäljempänä esitetyllä tavalla.

Seuraavat osatekijät otetaan huomioon vahvistettaessa elinolosuhteista maksettavaa korvausta:

näihin kolmeen tekijään sovelletaan korjauskerrointa 1:

näihin osatekijöihin sovelletaan korjauskerrointa 0,5.

Jokainen osatekijä saa seuraavan arvon:

– –

Nimittävä viranomainen arvioi vuosittain ja muuttaa tarvittaessa kutakin asemapaikkaa varten vahvistettua korvausta elinolosuhteista saatuaan henkilöstökomitean lausunnon.

– –”

7

Elinolosuhteista maksettavasta korvauksesta ja lisäkorvauksesta, joita tarkoitetaan henkilöstösääntöjen liitteessä X olevassa 10 artiklassa, sellaisena kuin tämä on muutettuna asetuksella N:o 1023/2013, 17.12.2013 annetun unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan päätöksen (jäljempänä sisäiset toimintaohjeet) 1 artiklassa määrätään seuraavaa:

”[Nimittävä viranomainen] arvioi henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 10 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja osatekijöitä, ja se voi tukeutua muun muassa tietoihin, joita se on saanut luotettavista kansainvälisistä julkisista tai yksityisistä lähteistä, jäsenvaltioilta, unionin edustustoilta sekä unionin toimielinten ja elinten yksiköiltä.” ( *2 )

8

Sisäisten toimintaohjeiden 2 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Saatuaan EUH:n henkilöstökomitean ja komission henkilöstökomitean lausunnon [nimittävä viranomainen] vahvistaa elinolosuhteista maksettavan korvauksen prosenttimäärät eri asemapaikkojen osalta. – –

Mitään tämän luonteista korvausta ei makseta silloin, kun asemapaikka on maassa, jonka elinolosuhteita voidaan pitää unionin tavanomaisia elinolosuhteita vastaavina – – .

[Nimittävä viranomainen] määrittää vastaavuuden tukeutumalla vertailuihin, jotka koskevat kyseisten kolmansien maiden kehitystasoa ja niiden suhteellista sijalukua [Yhdistyneiden kansakuntien] (korvaus elinolosuhteista), [Yhdistyneiden kansakuntien kehitysohjelman] (inhimillisen kehityksen indeksi), [Kansainvälisen valuuttarahaston] ([bruttokansatuote] asukasta kohti), [Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön] ([paremman elämän indeksi]) luokituksissa, ja tarvittaessa muihin luotettavista kansainvälisistä julkisista tai yksityisistä lähteistä peräisin oleviin tietoihin.”

9

Nimittävänä viranomaisena toimiva EUH:n hallintopääjohtaja (jäljempänä nimittävä viranomainen) teki henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 10 artiklan nojalla 19.12.2012 päätöksen kolmansissa maissa työskenteleville työntekijöille elinolosuhteista maksettavan korvauksen määrän tarkistamisesta. Päätöksessä muun muassa saatetaan ajan tasalle luettelo kolmansista maista, joiden elinolosuhteita pidetään Euroopan unionin tavanomaisia elinolosuhteita vastaavina (jäljempänä luettelo), ja tämän johdosta poistetaan elinolosuhteista maksettava korvaus työntekijöiltä, jotka kantajien tavoin työskentelevät erityisesti Argentiinassa, Hong Kongissa, Chilessä, Japanissa, Malesiassa, Singaporessa ja Taiwanissa, ja säädetään, että korvauksen poistaminen tulee voimaan 1.1.2014.

10

Kantajat tekivät 12., 15., 17. ja 18.3.2013 valituksia (jäljempänä valitukset) edellä mainitusta päätöksestä, siltä osin kuin siinä poistetaan elinolosuhteista maksettava korvaus asemamaassaan työskenteleviltä työntekijöiltä.

11

Nimittävä viranomainen hylkäsi valitukset 26.6. ja 2.7.2013 tekemillään päätöksillä.

12

Kantajat vaativat, että virkamiestuomioistuin

13

EUH vaatii, että virkamiestuomioistuin

14

On muistutettava, että virkamiehillä ja toimihenkilöillä on oikeus nostaa kanne heille vastaisesta nimittävän viranomaisen yleisesti sovellettavasta toimesta, jos yhtäältä tämä toimi ei oikeusvaikutuksia tuottaakseen edellytä soveltamistoimenpiteitä tai jos sen täytäntöönpanosta vastaaville viranomaisille ei ole jätetty lainkaan harkintavaltaa sen soveltamisessa ja jos toisaalta se vaikuttaa välittömästi virkamiesten etuihin muuttaen heidän oikeusasemaansa selvästi (ks. vastaavasti tilanteesta, jossa nimittävä viranomainen ei ollut varmistunut henkilöstökomiteavaalien sääntöjenmukaisuudesta, tuomio De Dapper ym. v. parlamentti, 54/75, EU:C:1976:127; henkilöstökomitean vaalijärjestelmää koskevasta päätöksestä tuomio Diezler ym. v. TSK, 146/85 ja 431/85, EU:C:1987:457, 6 ja 7 kohta; nimittävän viranomaisen päätöksestä, jolla muutettiin kilpailun johdosta ylempään ura-alueeseen siirtyville virkamiehille maksettavan tasoituskorvauksen laskentamenetelmää, tuomio Brown v. yhteisöjen tuomioistuin, 125/87, EU:C:1988:136, 16 kohta).

15

Tässä tapauksessa riidanalainen päätös, jonka nimittävä viranomainen teki henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 10 artiklan nojalla, johtaa siihen, että Argentiinassa, Hong Kongissa, Chilessä, Japanissa, Malesiassa, Singaporessa ja Taiwanissa sijaitsevissa unionin edustustoissa ja toimistoissa työskenteleviltä työntekijöiltä poistetaan korvaus elinolosuhteista 1.1.2014 alkaen. Riidanalainen päätös on näin ollen riittävän täsmällinen ja ehdoton siten, ettei se edellytä erityisiä soveltamistoimenpiteitä tuottaakseen oikeusvaikutuksia kyseisissä kolmansissa maissa työskenteleville työntekijöille.

16

Riidanalaisen päätöksen täytäntöönpano kylläkin edellyttää yksittäistapausta koskevien hallinnollisten toimenpiteiden toteuttamista, jotta elinolosuhteista maksettavan korvauksen, jota oli tuohon saakka maksettu edellä mainituissa kolmansissa maissa työskenteleville työntekijöille, muun muassa kantajille, myöntäminen lakkaa. Se, että menettelyn kuluessa toteutetaan tällaisia toimenpiteitä, minkä yhteydessä hallintoviranomaisilla ei ole harkintavaltaa, ei kuitenkaan estä sitä, että päätös vaikuttaa kantajien oikeusasemaan välittömästi, ja näiden oli väistämättä varauduttava menettämään oikeus elinolosuhteista maksettavaan korvaukseen 1.1.2014 alkaen.

17

Edellä esitetystä seuraa, että kanne voidaan ottaa tutkittavaksi.

18

Kantajat esittävät kuusi kanneperustetta, joista ensimmäinen koskee henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 1 artiklan kolmannen kohdan rikkomista sekä oikeusvarmuuden periaatteen ja avoimuusperiaatteen loukkaamista, toinen perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä, kolmas henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 10 artiklan 1 kohdan rikkomista, ilmeistä arviointivirhettä ja suhteellisuusperiaatteen loukkaamista, neljäs harkintavallan ja menettelyn väärinkäyttöä, viides oikeudellista virhettä ja tosiseikkoja koskevaa virhettä sekä kuudes ja viimeinen luottamuksensuojan periaatteen loukkaamista.

19

Kantajat väittävät pääasiallisesti, että henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 1 artiklan kolmannen kohdan, jonka mukaan ”yleiset täytäntöönpanomääräykset annetaan henkilöstösääntöjen 110 artiklan mukaisesti”, perusteella EUH oli velvollinen antamaan kyseisessä liitteessä olevaa 10 artiklaa koskevia yleisiä täytäntöönpanomääräyksiä, jotta riidanalaisella päätöksellä olisi ”selvä ja riittävän ennakoitava” oikeudellinen perusta. Koska tällaisia yleisiä täytäntöönpanomääräyksiä ei ollut annettu, riidanalaisella päätöksellä loukataan oikeusvarmuuden periaatetta ja avoimuusperiaatetta.

20

EUH vaatii, että kanneperuste on hylättävä. Se väittää, että henkilöstösääntöjen liitteessä X olevassa 1 artiklassa asetettu velvollisuus antaa yleisiä täytäntöönpanomääräyksiä ei tämän sisältöisten nimenomaisten säännösten puuttuessa voi koskea kaikkia kyseisen liitteen säännöksiä, muun muassa erityisesti 10 artiklaa. EUH toteaa lisäksi, että 10 artikla on joka tapauksessa riittävän selvä ja täsmällinen, mikä estää, että sen soveltamisessa voisi olla mitään mielivaltaisuuden vaaraa.

21

Oikeuskäytännöstä ilmenee tältä osin, että henkilöstösääntöjen 110 artiklassa tarkoitetuilla yleisillä täytäntöönpanosäännöksillä tarkoitetaan ensinnäkin henkilöstösääntöjen tietyissä erityissäännöksissä nimenomaisesti säädettyjä soveltamistoimenpiteitä ja että ilman nimenomaista säännöstä velvollisuus toteuttaa henkilöstösääntöjen 110 artiklan muodolliset edellytykset täyttäviä täytäntöönpanotoimenpiteitä voidaan hyväksyä vain poikkeuksellisesti eli kun henkilöstösääntöjen säännökset ovat niin epäselviä ja epätäsmällisiä, ettei niitä voida soveltaa ilman mielivaltaa (tuomio Behmer v. parlamentti, F‑47/07, EU:F:2009:103, 47 kohta).

22

Tässä tapauksessa on todettava, että vaikka henkilöstösääntöjen liitteessä X olevassa 10 artiklassa, joka edellä todetuin tavoin on riidanalaisen päätöksen oikeudellinen perusta, ei ole mitään nimenomaista säännöstä yleisten täytäntöönpanosäännösten antamisesta henkilöstösääntöjen 110 artiklan mukaisesti, sitä vastoin henkilöstösääntöjen liitteessä X olevaan ”yleis[iä] määräyks[iä]” koskevaan 1 lukuun sisältyvän 1 artiklan kolmannessa kohdassa asetetaan tällainen velvollisuus nimenomaisesti. Tämän velvollisuuden täyttämistä ei voida rajata vain henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 1 artiklan täytäntöönpanoon. Viimeksi mainitun artiklan ensimmäisessä kohdassa nimittäin pelkästään tuodaan esiin henkilöstösääntöjen liitteen X tavoite, joka on ”määrätä[– –] kolmannessa maassa työskenteleviin Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavista erityisistä poikkeusmääräyksistä”. Henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 1 artiklan toinen kohta, jonka mukaan ”ainoastaan Euroopan unionin kansalainen voidaan ottaa palvelukseen kolmannessa maassa työskentelemistä varten, eikä nimittävä viranomainen voi käyttää henkilöstösääntöjen 28 artiklan a [ala]kohdassa säädettyä poikkeussäännöstä”, puolestaan on pakottava ja ehdoton säännös, jonka täytäntöönpano ei edellytä erityisiä soveltamistoimenpiteitä.

23

Henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 1 artiklan kolmannen kohdan säännökset ovat näin ollen yleisesti sovellettavia, ja yleiset täytäntöönpanomääräykset, joiden antamisesta siinä säädetään, koskevat henkilöstösääntöjen liitettä X kokonaisuudessaan, myös säännöksiä elinolosuhteista maksettavan korvauksen myöntämisestä.

24

Henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 1 artiklan kolmannen kohdan yleistä sovellettavuutta ei kyseenalaista se, että tässä liitteessä olevassa 3 artiklassa, joka samaten sisältyy liitteessä olevaan ”yleis[iä] määräyks[iä]” koskevaan 1 lukuun, säädetään, että virkamiehiin, jotka on ensin osoitettu työskentelemään kolmannessa maassa ja jotka on väliaikaisesti siirretty EUH:n toimipaikkaan tai muuhun unionin asemapaikkaan, sovelletaan edelleen henkilöstösääntöjen liitteessä X olevia eräitä määräyksiä nimittävän viranomaisen päättämien ”yleisten täytäntöönpanomääräysten perusteella”. On nimittäin huomattava, että kyseisestä säännöksestä, joka sisältyy henkilöstösääntöjen liitteessä X olevaan 3 artiklaan, on nimenomaisesti säädetty ”poiketen siitä, mitä [samassa liitteessä olevan] 1 artiklan ensimmäisessä kohdassa määrätään”.

25

Yleisiä täytäntöönpanomääräyksiä, joihin henkilöstösääntöjen liitteessä X olevassa 3 artiklassa viitataan ja jotka koskevat unionissa väliaikaisesti siirrettyjä virkamiehiä, ei näin ollen voida soveltaa ”kolmannessa maassa työskenteleviin – – virkamiehiin sovellettavi[in] erityisi[in] poikkeusmääräyksi[in]”, joita tarkoitetaan henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 1 artiklan ensimmäisessä kohdassa, eivätkä ne siten voi viitata yleisiin täytäntöönpanomääräyksiin, joista säädetään saman 1 artiklan kolmannessa kohdassa. Näin ollen on todettava, että kun unionin lainsäätäjä on henkilöstösääntöjen liitteessä X olevassa 3 artiklassa säätänyt velvollisuudesta antaa yleisiä täytäntöönpanomääräyksiä tässä artiklassa määritellyissä tapauksissa, se ei ole voinut tarkoittaa, että henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 1 artiklan kolmanteen kohtaan perustuva velvollisuus antaa yleisiä täytäntöönpanomääräyksiä rajataan koskemaan vain 3 artiklaa.

26

EUH huomauttaa lisäksi, että siltä osin kuin on kysymys toimielimen oikeudesta periä takaisin koeaikaiselle virkamiehelle maksettuja määriä, kun tätä ei nimitetä virkaan, henkilöstösääntöjen liitteessä X olevassa 22 artiklassa säädetään velvollisuudesta antaa ”nimittävän viranomaisen vahvistami[a]” määräyksiä kyseisen oikeuden täytäntöön panemiseksi mutta ei täsmennetä näiden määräysten luonnetta eli ei vaadita yleisten täytäntöönpanomääräysten antamista, kuten EUH edelleen toteaa. Vaikka unionin lainsäätäjä ei olisi tarkoittanut asettaa nimittävälle viranomaiselle velvollisuutta antaa yleisiä täytäntöönpanomääräyksiä, joilla pannaan täytäntöön henkilöstösääntöjen liitteessä X oleva 22 artikla, joka ei koske elinolosuhteista maksettavaa korvausta vaan mahdollisuutta periä tiettyjä määriä takaisin, kun koeaikaista virkamiestä ei nimitetä virkaan, tämä seikka ei kuitenkaan voi ilman tämän sisältöistä nimenomaista säännöstä vapauttaa nimittävää viranomaista antamasta yleisiä täytäntöönpanomääräyksiä henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 10 artiklan täytäntöön panemiseksi. On lisäksi todettava, ettei henkilöstösääntöjen liitteessä X olevassa 22 artiklassa oleva viittaus”nimittävän viranomaisen vahvistami[in] määräy[ksiin]” ole millään tavalla esteenä sille, että nämä määräykset voivat olla muodoltaan henkilöstösääntöjen 110 artiklassa tarkoitettuja yleisiä täytäntöönpanosäännöksiä.

27

Myöskään sen – samaten EUH:n esiin tuoman – seikan perusteella, että eräät henkilöstösääntöjen liitteessä X olevat säännökset ovat niin selviä ja täsmällisiä, etteivät ne edellytä yleisiä täytäntöönpanomääräyksiä, ei voida päätellä, ettei henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 1 artiklan kolmannessa kohdassa asetettua yleistä sääntöä sovelleta henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 10 artiklan säännöksiin. Nyt käsiteltävä asia tuo nimenomaan esiin tulkinnalliset vaikeudet, jotka koskevat henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 10 artiklan 1 kohdan toista alakohtaa, jonka mukaan virkamiehillä ei ole oikeutta elinolosuhteista maksettavaan korvaukseen silloin, kun virkamies työskentelee ”asemamaassa, jonka elinolosuhteita voidaan pitää unionin tavanomaisia elinolosuhteita vastaavina”.

28

Lopuksi on todettava, että se, että henkilöstösääntöjen liitteessä X olevassa 10 artiklassa, sellaisena kuin se on muutettuna 1.1.2014 voimaan tulleella asetuksella N:o 1023/2013, täsmennetään, että ”nimittävä viranomainen päättää tämän artiklan soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä”, mutta ei viitata henkilöstösääntöjen 110 artiklassa mainittuihin yleisiin täytäntöönpanosäännöksiin, ei voi jälkikäteen osoittaa, että unionin lainsäätäjä oletetusti tahtoi kyseisen artiklan alkuperäisen, tähän asiaan sovellettavan version säätämisajankohtana eli lokakuussa 1987, ettei kyseisen artiklan täytäntöön panemiseksi ole pakko antaa yleisiä täytäntöönpanosäännöksiä. Henkilöstösääntöjen liitteessä X oleva 1 artikla, sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella N:o 1023/2013, vastaa lisäksi täysin tähän asiaan sovellettavaa versiota, ja siinä edelleen säädetään velvollisuudesta antaa yleisiä täytäntöönpanomääräyksiä. Henkilöstösääntöjen liitteessä X olevassa uudessa 10 artiklassa oleva viittaus ”tämän artiklan soveltamista koskev[iin] yksityiskohtais[iin] sään[töihin]” ei myöskään ole millään tavalla esteenä sille, että nämä säännöt voivat olla henkilöstösääntöjen 110 artiklassa tarkoitettuja yleisiä täytäntöönpanosäännöksiä.

29

Edellä esitetyn perusteella EUH oli velvollinen antamaan henkilöstösääntöjen liitteessä X olevaa 10 artiklaa koskevia yleisiä täytäntöönpanomääräyksiä kyseisessä liitteessä olevan 1 artiklan kolmannen kohdan mukaisesti.

30

Asiakirja-aineistosta ei kuitenkaan ilmene, että EUH, joka toimi henkilöstöönsä nähden henkilöstösäännöissä tarkoitettuna toimielimenä, olisi antanut henkilöstösääntöjen 110 artiklan säännösten mukaisesti yleisiä täytäntöönpanosäännöksiä henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 10 artiklan täytäntöön panemiseksi. Sisäiset toimintaohjeet on annettu riidanalaisen päätöksen tekemisen jälkeen, eikä EUH siis voi vedota niihin tehokkaasti. Sisäiset toimintaohjeet on lisäksi annettu kuulematta ensin henkilöstökomiteaa. Niitä ei siten voida pitää henkilöstösääntöjen 110 artiklassa tarkoitettuina yleisinä täytäntöönpanosäännöksinä, koska niitä ei ole annettu tässä artiklassa säädetyn menettelyn mukaisesti. Sama koskee sitä paitsi komission 10.10.1987 antamia sisäisiä toimintaohjeita, jotka koskevat henkilöstösääntöjen liitteessä X olevassa 10 artiklassa tarkoitettuja elinolosuhteista maksettavaa korvausta ja lisäkorvausta ja joita EUH on istunnossa ilmoittanut soveltaneensa analogisesti henkilöstöönsä.

31

On kuitenkin todettava, että yleisten täytäntöönpanosäännösten antaminen edellytti, että oli muodostettu henkilöstökomitea. Henkilöstösääntöjen 99 artiklan mukaan EUH:lla oli 31.12.2011 asti aikaa perustaa työntekijöidensä henkilöstökomitea. Vaikka henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 1 artiklan kolmannen kohdan täytäntöönpanossa tapahtunut viivästys on valitettava, tässä tilanteessa on myönnettävä, että kun riidanalaisen päätös tehtiin, EUH:lla oli tämän säännöksen soveltamisen osalta vielä kulumassa mukauttamisaika (ks. vastaavasti velvollisuudesta antaa yleisiä täytäntöönpanosäännöksiä henkilöstösääntöjen 43 ja 45 artiklan täytäntöön panemiseksi tuomio Bernusset v. komissio, 94/63 ja 96/63, EU:C:1964:41 ja tuomio De Pascale v. komissio, 97/63, EU:C:1964:61). Näin ollen ei voida katsoa, että EUH:n laiminlyönti yksinään tekisi riidanalaisesta päätöksestä mitättömän, kun otetaan huomioon muun muassa yksikön tarpeet ja erityisesti se, että nimittävä viranomainen on henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 10 artiklan 1 kohdan seitsemännen alakohdan mukaan velvollinen arvioimaan vuosittain kutakin asemapaikkaa varten vahvistetun korvauksen elinolosuhteista.

32

On lisäksi huomautettava, ettei henkilöstösääntöjen liitettä X koskevien yleisten täytäntöönpanosäännösten puuttuminen vie oikeudellista perustaa riidanalaiselta päätökseltä, joka on tehty kyseisessä liitteessä olevan 10 artiklan 1 kohdan säännösten nojalla, erityisesti tämän kohdan toisen alakohdan nojalla, jonka mukaan ”mitään [elinolosuhteista maksettavaa] korvausta ei makseta silloin, kun virkamies työskentelee asemamaassa, jonka elinolosuhteita voidaan pitää unionin tavanomaisia elinolosuhteita vastaavina”.

33

On joka tapauksessa todettava, että kantajat voivat vedota henkilöstösääntöjen liitettä X koskevien yleisten täytäntöönpanosäännösten puuttumiseen tehokkaasti ainoastaan tilanteessa, jossa väitetty sääntöjenvastaisuus voisi vaikuttaa heihin henkilökohtaisesti (ks. vastaavasti julkisasiamies Warnerin ratkaisuehdotus Deboeck v. komissio, 90/74, EU:C:1975:109). Tässä yhteydessä on korostettava, että yleisten täytäntöönpanosäännösten pääasiallisena tarkoituksena on vahvistaa perusteet, jotka ohjaavat hallintoa sen käyttäessä harkintavaltaansa tai joilla täsmennetään sellaisten henkilöstösääntöjen säännösten ulottuvuutta, jotka ovat niin epäselviä ja epätäsmällisiä, ettei niitä voitaisi soveltaa ilman mielivaltaa (ks. vastaavasti tuomio Ianniello v. komissio, T‑308/04, EU:T:2007:347, 38 kohta ja tuomio Behmer v. parlamentti, EU:F:2009:103, 47 kohta). Koska säännöksen epätäsmällisyys ei vielä itsessään johda säännöksen mielivaltaiseen soveltamiseen, kantajilla on intressi tällaisen perusteen esittämiseen ainoastaan, jos se, että EUH on laiminlyönyt yleisten täytäntöönpanosäännösten antamisen, on ollut heille henkilökohtaisesti epäedullista siten, että se on tämän asian olosuhteissa saanut nimittävän viranomaisen soveltamaan henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 10 artiklan säännöksiä heidän tilanteeseensa puolueellisesti ja mielivaltaisesti.

34

Kantajat eivät kuitenkaan esitä mitään näyttöä, joka olisi omiaan näyttämään toteen, että yleisten täytäntöönpanosäännösten puuttuminen olisi johtanut siihen, että nimittävä viranomainen sovelsi henkilöstösääntöjen X liitteessä olevaa 10 artiklaa heihin mielivaltaisesti. Kantajat nimittäin pelkästään väittävät todistusvoimaista näyttöä väitteidensä tueksi esittämättä, että EUH katsoi ”mielivaltaisesti, että elinolosuhteet [heidän työskentelymaissaan] vasta[sivat]” unionin tavanomaisia elinolosuhteita, ja vetoavat siihen, että ”heidän ei tarvitse näyttää toteen, että [kyseiset] säännökset ovat epäselviä ja epätäsmällisiä”. On erityisesti todettava, että se, ettei nimittävä viranomainen käyttänyt henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 10 artiklan 1 kohdan neljännessä alakohdassa määriteltyjä osatekijöitä vahvistaakseen elinolosuhteista maksettavan korvauksen kunkin asemapaikan osalta, ei riitä näyttämään toteen, että nimittävä viranomainen ”luettel[i] mielivaltaisesti asemapaikat, joiden elinolosuhteita voidaan pitää unionin [tavanomaisia] elinolosuhteita vastaavina”. Asiakirja-aineistosta sitä paitsi ilmenee, ettei suinkaan ollut niin, ettei nimittävää viranomaista ”ohjannut mikään arviointiperuste”, vaan nimittävä viranomainen vahvisti arviointiperusteet, jotka soveltuivat ohjaamaan sitä, miten se arvioi elinolosuhteiden vastaavuutta. Nimittävä viranomainen on riidanalaisessa päätöksessä siten kuvaillut käytettyä menetelmää ja todennut, että elinolosuhteista maksettavan korvauksen vuosittaiseen arviointimenettelyyn sisältyi ”asemapaikkojen elinolosuhteita koskeva arviointi sen määrittämiseksi, vasta[sivatko] ne unionin tavanomaisia elinolosuhteita tai pysy[ivätkö] ne näitä vastaavina”, ja lisännyt, että ”tarvittaessa nimittävä viranomainen päätt[i] tämän selvityksen perusteella, ettei elinolosuhteista ol[lut] maksettava mitään korvausta”, sekä lisäksi täsmentänyt, että ”huomioon [oli] otettava Euroopan unionin toimivaltaisten yksiköiden tekemät arvioinnit, Yhdistyneiden kansakuntien Hardship allowance -järjestelmän [vaikeista tehtävistä maksettavaa korvausta koskevan järjestelmän] luokitukset ja muut yksiköiden käytettävissä olleet seikat”. Nimittävän viranomaisen käyttämiin arviointiperusteisiin on viitattu myös sekä EUH:n vastineessa että vastauksissa kantajien valituksiin, eikä ole kiistetty, että nämä arviointiperusteet on otettu huomioon arvioitaessa kantajien henkilökohtaista tilannetta. Vaikka kantajat väittävät, ettei näin kuvailtu menetelmä ole riittävän tarkka, he eivät osoita, millä tavoin se oli riittämätön, eivätkä etenkään sitä, että nimittävä viranomainen olisi tämän epätarkkuuden johdosta kohdellut heitä mielivaltaisesti verrattuna muissa paikoissa työskenteleviin työntekijöihin.

35

Kantajat väittävät toissijaisesti, että jos tällaisia yleisiä täytäntöönpanosäännöksiä oli olemassa, EUH oli kuitenkin loukannut avoimuusperiaatetta, koska se ei ollut saattanut niitä henkilöstön tietoon eikä antanut niitä tiedoksi henkilöstökomitealle. Koska asiakirja-aineistosta ei – kuten on todettu – kuitenkaan ilmene, että kantajien esiin tuoma tilannevaihtoehto pitäisi paikkansa, peruste on väistämättä hylättävä.

36

Lopuksi on todettava, ettei se, että asetuksen N:o 1023/2013 voimaantulo teki tällaisen tiedoksi antamisen vielä välttämättömämmäksi, koska henkilöstösääntöjen liitteessä X olevassa 10 artiklassa, sellaisena kuin se on muutettuna tällä asetuksella, ei ole enää viittausta ”painotustekijään”, vaikuta riidanalaisen päätöksen laillisuuteen, koska päätöstä ei tehty tämän asetuksen voimassaolon aikana.

37

Edellä esitetyn perusteella on todettava, ettei henkilöstösääntöjen liitettä X koskevien yleisten täytäntöönpanosäännösten puuttuminen johda riidanalaisen päätöksen mitättömyyteen, joten ensimmäinen kanneperuste on hylättävä.

38

Kantajat väittävät, että riidanalaisessa päätöksessä laiminlyödään velvollisuutta perustella virkamiehille vastaiset päätökset, sellaisena kuin velvollisuudesta säädetään henkilöstösääntöjen 25 artiklassa. Kantajien mukaan riidanalaisessa päätöksessä nimittäin pelkästään viitataan tarpeeseen saattaa luettelo ajan tasalle esittämättä tällaista tarpeellisuutta koskevalle väitteelle vähäisintäkään perustelua tai selitystä etenkään noudatetun menetelmän osalta. Kantajat toteavat erityisesti, ettei noudatettua menetelmää ole mahdollista ymmärtää sen perusteella, että sisäisessä muistiossa ja valitukseen annetuissa vastauksissa pelkästään viitataan luokituksiin, joita Yhdistyneet kansakunnat (YK) käyttää omien työntekijöidensä osalta, tai Yhdistyneiden kansakuntien kehitysohjelman (UNDP) inhimillisen kehityksen indeksiin taikka Amerikan yhdysvaltojen diplomaattihenkilöstöönsä soveltamiin luokituksiin.

39

EUH vaatii, että kanneperuste on hylättävä.

40

Tässä yhteydessä on muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan perusteluvelvollisuuden laajuus riippuu kyseisen toimen luonteesta ja että kun kyseessä on yleisesti sovellettava toimi, kuten käsiteltävässä asiassa, riittää, kun perusteluissa osoitetaan yhtäältä kokonaistilanne, joka johti toimen antamiseen, ja toisaalta ne yleiset tavoitteet, joihin toimella pyritään (tuomio Yhdistynyt kuningaskunta v. neuvosto, C‑150/94, EU:C:1998:547, 25 ja 26 kohta; tuomio Luxemburg v. parlamentti ja neuvosto, C‑168/98, EU:C:2000:598, 62 kohta; tuomio Kik v. SMHV, C‑361/01 P, EU:C:2003:434, 102 kohta ja tuomio Espanja v. neuvosto, C‑342/03, EU:C:2005:151, 55 kohta; ks. myös virkamiesten palkkausta koskevista asetuksista tuomio Abrias ym. v. komissio, 3/83, EU:C:1985:283, 30 ja 31 kohta ja tuomio Rijnoudt ja Hocken v. komissio, T‑97/92 ja T‑111/92, EU:T:1994:69, 49 kohta ja sitä seuraavat kohdat).

41

Unionin tuomioistuimet ovat lisäksi toistuvasti katsoneet, että jos yleisesti sovellettavasta toimesta käy pääosin ilmi toimielimen tavoittelema päämäärä, olisi kohtuutonta vaatia, että erilaiset tekniset valinnat perustellaan erikseen (ks. mm. tuomio Espanja v. neuvosto, C‑284/94, EU:C:1998:548, 30 kohta), esimerkiksi virkamiesten palkan laskemiseen sovellettavan menetelmän tekniset osatekijät (tuomio Abello ym. v. komissio, T‑544/93 ja T‑566/93, EU:T:1995:202, 89 kohta).

42

On vielä todettava, että kyseisen toimen luonteesta riippumatta perusteluissa ei tarvitse esittää kaikkia asiaan liittyviä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja koskevia yksityiskohtia, sillä toimen perusteluja arvioitaessa on otettava huomioon toimen sanamuodon lisäksi myös sen asiayhteys ja kaikki asiaa koskevat oikeussäännöt (tuomio Alankomaat v. komissio, C‑26/00, EU:C:2005:450, 113 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

43

Tässä tapauksessa riidanalaisen päätöksen perustelut koskevat henkilöstösääntöjen liitteessä X olevaa 10 artiklaa. Niissä muistutetaan, että elinolosuhteista maksettavan korvauksen tarkistaminen on vuosittainen menettely, joka kattaa kaikki asemapaikat olosuhteiden muuttumisen huomioon ottamiseksi. Perusteluissa täsmennetään, että menettelyyn sisältyy asemapaikkojen elinolosuhteita koskeva arviointi sen määrittämiseksi, vastaavatko ne unionin tavanomaisia elinolosuhteita tai pysyvätkö ne näitä vastaavina. Niissä todetaan, että tarvittaessa nimittävä viranomainen päättää tämän selvityksen perusteella, ettei elinolosuhteista makseta mitään korvausta. Perusteluissa täsmennetään, että huomioon otetaan muun muassa unionin toimivaltaisten yksiköiden tekemät arvioinnit, YK:n vaikeista tehtävistä maksettavaa korvausta koskevan järjestelmän luokitukset ja EUH:n teknisen ryhmän 5. ja 19.10.2012 esittämät suositukset elinolosuhteista maksettavan korvauksen tarkistamiseksi. Perusteluissa todetaan lopuksi, että luettelo on saatettava ajan tasalle lisäämällä siihen tietyt perusteluissa luetellut kolmannet maat. Riidanalaisen päätöksen perusteluissa esitetään siten sekä kokonaistilanne, joka johti toimen antamiseen, että yleiset tavoitteet, joihin toimella pyritään.

44

On lisäksi huomattava, että riidanalainen päätös tehtiin sen jälkeen, kun henkilöstön keskuskomitean unionin ulkopuolisia asioita käsittelevää jaostoa oli kuultu sen tekemisestä. Vaikka komitea arvosteli sitä, ettei sillä ollut pääsyä tiettyihin tietokantoihin, ja antoi kielteisen lausunnon sen käsiteltäväksi saatetusta päätösluonnoksesta, riidanalainen päätös tehtiin kuitenkin kantajien tuntemassa asiayhteydessä, ja kantajat tiesivät kyseisen komitean lausunnosta, minkä johdosta he pystyivät käsittämään toimenpiteen ulottuvuuden itsensä kannalta.

45

On myös todettava, että EUH:n henkilöstöasioiden osaston 21.12.2012 päivätty sisäinen muistio jaettiin kaikille edustustoissa työskenteleville työntekijöille. Muistiossa täsmennettiin muun muassa, että riidanalainen päätös perustui henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 10 artiklan 1 kohdan toiseen alakohtaan, jossa muistion sanamuodon mukaan ”annetaan nimittävälle viranomaiselle laaja harkintavalta sen vahvistaessa luetteloa – –”. Muistiossa todettiin lisäksi, että nimittävän viranomaisen arviointi perustui ”kyseisten maiden elinolosuhteiden vertailuun”, ”kyseisten kolmansien maiden elinolosuhteiden asteittaisen paranemisen varmistumiseen”, ”vertailuun niiden luokitusten kanssa, joita [YK] on laatinut omia työntekijöitään varten, sekä [UNDP:n] luokitusten ja inhimillisen kehityksen indeksin kanssa”.

46

Lopuksi on todettava, että nimittävä viranomainen on täsmentänyt riidanalaisen päätöksen perusteluja valituksiin antamissaan vastauksissa, joissa se totesi muun muassa, että unionin talouskriisin seuraukset olivat suuressa määrin vaikuttaneet siihen, että sen luetteloon lisäämien kolmansien maiden elintaso oli lähentynyt Euroopan elintasoa, ja että eräissä näistä maista talouskasvu oli ollut useita vuosia jopa voimakasta. Nimittävä viranomainen pyrki valituksiin antamissaan vastauksissa myös vastamaan kohta kohdalta kantajien eri perusteluihin, jotka koskevat tosiseikkoja, ja se mahdollisti sen, että kantajat pystyvät arvioimaan, onko riidanalainen päätös perusteltu ja onko heidän tarkoituksenmukaista nostaa kanne virkamiestuomioistuimessa.

47

Virkamiestuomioistuin katsoo tässä tilanteessa, että oikeuskäytännössä kehitettyjen periaatteiden mukaan riidanalaisen päätöksen perustelut ovat riittävät vaikkakin suppeat (ks. vastaavasti tuomio Di Marzio ja Lebedef v. komissio, T‑98/92 ja T‑99/92, EU:T:1994:70, 80 ja 81 kohta ja tuomio Chassagne v. komissio, F‑43/05, EU:F:2007:14, 108 kohta).

48

Se, ettei henkilöstökomitea voinut tutustua ”viiteasiakirjoihin” tai tiettyihin ”tietokantoihin” sekä ”kyselylomakkeisiin”, ei voi saattaa tätä päätelmää kyseenalaiseksi. Vaikka komitean kuuleminen on henkilöstösäännöissä säädetty velvollisuus, kantajat eivät näytä toteen eivätkä edes väitä, että asiakirjojen, joihin he viittaavat ja joita he eivät sitä paitsi yksilöi tarkasti, toimittaminen henkilöstön edustajille oli muotovaatimus, joka nimittävän viranomaisen oli täytettävä riidanalaisen päätöksen tekomenettelyn aikana (ks. vastaavasti tuomio Dalmasso v. komissio, F‑112/11, EU:F:2013:43, 29 kohta).

49

Edellä esitetyn perusteella toinen kanneperuste on hylättävä.

50

Kolmannessa kanneperusteessa on kolme osaa, joista ensimmäinen koskee oikeudellista virhettä, toinen ilmeistä arviointivirhettä ja kolmas lopuksi suhteellisuusperiaatteen loukkaamista.

51

Siltä osin kuin on kysymys ensinnäkin kolmannen kanneperusteen ensimmäisestä osasta, kantajat väittävät, että nimittävä viranomainen teki riidanalaisessa päätöksessä oikeudellisen virheen, koska se ei luetteloa vahvistaessaan soveltanut henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 10 artiklan 1 kohdan neljännessä alakohdassa lueteltuja viittä osatekijää. Kantajien mukaan nimittävä viranomainen nimittäin pelkästään vahvisti luettelon mielivaltaisesti ja otti kyseiset osatekijät huomioon vain määrittäessään muissa asemapaikoissa elinolosuhteista maksettavan korvauksen määrän. Arviointiperusteiden puuttumisen vuoksi nimittävä viranomaisen sai liian suuren harkintavallan, ja niiden puuttuminen on siten avoimuusperiaatteen vastaista. Viittaukset ”Euroopan unionin – – yksiköiden tekem[iin] analyys[eihin]”, ”[YK:n vaikeista tehtävistä maksettavaa korvausta koskevan järjestelmän] luokituks[iin]” tai vielä UNDP:n tai Amerikan yhdysvaltojen järjestelmään eivät kantajien mukaan ole merkityksellisiä määritettäessä elinolosuhteiden vastaavuutta. Nimittävän viranomaisen olisi sitä vastoin pitänyt ottaa huomioon vastaukset, joita edustustot antoivat elinolosuhteita koskeviin kyselylomakkeisiin. Kantajat toteavat vielä, että toisin kuin nimittävä viranomainen väittää, se olisi pystynyt ottamaan huomioon järjestelmän, jota jäsenvaltiot sovelsivat omaan ulkomaille sijoitettuun diplomaattihenkilöstöönsä.

52

Tässä yhteydessä on muistutettava, että henkilöstösääntöjen liitettä X on sen erityisen ja poikkeuksellisen luonteen vuoksi tulkittava suppeasti (määräys Marcuccio v. komissio, C‑617/11 P, EU:C:2013:657, 31 kohta).

53

On lisäksi huomautettava, että vaikka henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 10 artiklan 1 kohdan neljännessä alakohdassa luetellaan tyhjentävästi osatekijät, joiden perusteella vahvistetaan sen elinolosuhteista maksettavan korvauksen arvo, jota maksetaan asemamaissa, joiden elinolosuhteita ei pidetä unionin tavanomaisia elinolosuhteita vastaavina, unionin lainsäätäjä ei sitä vastoin ole määritellyt mitään arviointiperusteita unionin maiden ja kolmansien maiden elinolosuhteiden vastaavuuden määrittämiseksi. Kuten edellä 31 kohdassa on todettu, EUH:n osalta oli lisäksi riidanalaisen päätöksen tekemisen ajankohtana vielä käynnissä mukauttamisajanjakso, mikä voi pätevästi selittää sen, ettei kyseisenä ajankohtana vielä ollut olemassa yleisiä täytäntöönpanosäännöksiä, jotka olisivat ohjanneet sitä sen käyttäessä harkintavaltaansa henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 10 artiklan soveltamisessa.

54

Näin ollen on myönnettävä, että koska unionin lainsäätäjä ei ole vahvistanut mitään arviointiperusteita unionin maiden ja kolmansien maiden elinolosuhteiden vastaavuuden määrittämiseksi, sen tarkoituksena on ollut jättää nimittävälle viranomaiselle laaja harkintavalta niiden henkilöstösääntöjen yleisten täytäntöönpanosäännösten osalta, jotka tämä viranomainen oli velvollinen antamaan tulevaisuutta varten. Virkamiestuomioistuin katsoo tässä tilanteessa, että riidanalaisen päätöksen tekemisen ajankohtana EUH voi oikeudellista virhettä tekemättä ottaa harkintavaltansa rajoissa huomioon muita arviointiperusteita kuin henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 10 artiklan 1 kohdan neljännessä alakohdassa nimenomaisesti luetellut osatekijät arvioidessaan tätä vastaavuutta.

55

Tästä seuraa, että – toisin kuin kantajat väittävät – henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 10 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut osatekijät eivät sitoneet eivätkä rajoittaneet nimittävää viranomaista tämän arvioidessa elinolosuhteita ja määrittäessä unionin maiden ja kolmansien maiden elinolosuhteiden vastaavuutta. Vaikka kantajat väittävät lisäksi, että nimittävän viranomaisen olisi elinolosuhteiden vastaavuutta arvioidessaan pitänyt ottaa huomioon jäsenvaltioiden diplomaattihenkilöstöään varten tekemät arvioinnit, he eivät tuo esiin mitään oikeudellista seikkaa, joka voisi osoittaa, että nämä väitteet ovat perusteltuja. Tässä tilanteessa on katsottava, että kun otetaan huomioon asian monitahoisuus ja nimittävän viranomaisen laaja harkintavalta, nimittävä viranomainen saattoi ottaa – ja otti – huomioon kyseisissä maissa saavutettua taloudellisen kehityksen tasoa koskevia indeksejä ja tietoja sekä tiettyjen kansainvälisten organisaatioiden tai valtioiden suorittamia arviointeja, kuten arviointeja, joita YK teki UNDP:n yhteydessä määrittäessään omille työntekijöilleen myöntämiään palkan osia, tai arviointeja, joita Amerikan yhdysvallat teki ulkomailla työskentelevää diplomaattihenkilöstöään varten.

56

Asiakirja-aineistoon sisältyvien asiakirjojen perusteella on katsottava, että se, että unionin maiden ja kolmansien maiden elinolosuhteiden vastaavuuden määrittämiseksi käytetään näitä tietoja ja näin kuvailtua menetelmää, jossa suositaan taloudellisen kehityksen tasojen vertailuun perustuvaa kokonaisvaltaista taloudellista lähestymistapaa ja otetaan huomioon muiden kansainvälisten organisaatioiden tai joidenkin valtioiden diplomaattihenkilöstöään varten tekemät arvioinnit, ei ole henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 10 artiklan 1 kohdan vastaista.

57

Tätä päätelmää ei kyseenalaista se – kaiken lisäksi toteen näyttämätön – seikka, että elinolosuhteiden vastaavuuden määrittämiseen käytetty menetelmä poikkesi aikaisemmin käytetystä menetelmästä, koska – kuten juuri edellä on todettu – käytetty menetelmä pysyi nimittävän viranomaisen harkintavallan rajoissa eikä yhdessäkään säännöksessä velvoiteta sitä pitämään menetelmäänsä muuttumattomana.

58

Lopuksi on todettava, että sillä, että hyväksyttäisiin kantajien ehdottamalla tavalla, että elinolosuhteiden vastaavuutta tarkistettaessa on noudatettava elinolosuhteista maksettavan korvauksen määrää arvioitaessa käytettyjä osatekijöitä ja menetelmää, taattaisiin vuodesta toiseen, että asianomaisille työntekijöille maksetaan siitä riippumatta, että elinolosuhteita pidetään vastaavina, vähintään 10 prosentin suuruinen elinolosuhteista maksettava korvaus, mikä vastaa tilannetta, jossa kaikkien osatekijöiden arvoksi katsotaan nolla. Tällainen lähestymistapa on selvästi vastoin unionin lainsäätäjän tahtoa, sillä lainsäätäjän tarkoituksena on ollut, ettei työntekijöillä, jotka työskentelevät kolmansissa maissa, joiden elinolosuhteet vastaavat unionin tavanomaisia elinolosuhteita, ole oikeutta elinolosuhteista maksettavaan korvaukseen.

59

Siltä osin kuin on seuraavaksi kysymys kolmannen kanneperusteen toisesta osasta, joka koskee ilmeistä arviointivirhettä, on aluksi muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan aloilla, joilla unionin lainsäätäjällä on laaja harkintavalta, tuomioistuimen on laillisuusvalvontaa harjoittaessaan tutkittava ainoastaan, ettei kyseisessä toimenpiteessä ole ilmeistä virhettä, ettei harkintavaltaa ole käytetty väärin tai ettei kyseinen viranomainen ole selvästi ylittänyt harkintavaltansa rajoja (tuomio Jippes ym., C‑189/01, EU:C:2001:420, 80 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen; tuomio Espanja v. neuvosto, C‑310/04, EU:C:2006:521, 96 kohta; tuomio Busacca ym. v. tilintarkastustuomioistuin, T‑164/97, EU:T:1998:233, 48 kohta ja tuomio Chassagne v. komissio, EU:F:2007:14, 56 kohta).

60

On lisäksi korostettava, että samaten vakiintuneessa oikeuskäytännössä katsotaan, että yhtäältä hallintotointa koskee laillisuusolettama ja että toisaalta todistustaakka kuuluu lähtökohtaisesti sille, joka esittää väitteen, joten kantajien on esitettävä ainakin riittävän täsmällisiä, objektiivisia ja yhtäpitäviä todisteita, jotka tukevat niiden tosiseikkojen todenmukaisuutta tai todennäköisyyttä, joihin he vetoavat vaatimuksensa tueksi (tuomio Wiame v. komissio, F‑15/08, EU:F:2010:7, 21 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

61

Selvitystä, jota kantajat ovat ilmeistä arviointivirhettä koskevaa kolmannen kanneperusteen toista osaa tukeakseen esittäneet kunkin kyseessä olevan asemamaan osalta, on tutkittava juuri edellä esiin tuotujen, oikeuskäytännössä vahvistettujen periaatteiden valossa.

62

Kantajat väittävä pääasiallisesti, että henkilöstösääntöjen liitteessä X olevassa 10 artiklassa säädetyt viisi osatekijää, joiden perusteella määritetään elinolosuhteista maksettavan korvauksen määrä, eivät ole viiteajanjakson aikana millään tavalla parantuneet kyseisissä maissa ja että eräät niistä ovat jopa huonontuneet. Tämä koskee ilmasto-olosuhteita erityisesti Japanissa, jossa maanjäristysten tai hirmumyrskyjen riski on kasvanut, Malesiassa, Hong Kongissa ja Singaporessa, joissa ilman saastuminen on pahentunut, sekä Argentiinassa, jossa tulvariski on kasvanut. Viimeksi mainitussa maassa on tapahtunut merkittävää heikkenemistä myös terveydenhoito-olosuhteissa denguekuume-epidemian vuoksi tai turvallisuusolosuhteissa, kun otetaan huomioon maassa havaittu korkea rikollisuusaste. Kantajat esittävät väitteidensä tueksi lehtiartikkeleja, internetistä peräisin olevien artikkeleja, Maailman terveysjärjestön tutkimuksia erityisesti Hong Kongin ja Chilen ilmanlaadusta sekä edustustoille esitettyjen kyselyjen tuloksia. Kantajat katsovat siten, että kun nimittävä viranomainen poisti kaksi pistettä, jotka se oli edellisenä vuonna antanut ilmasto-olosuhteista vahvistaessaan tuona vuonna elinolosuhteista maksettavan korvauksen määräksi 15 prosenttia viitesummasta Japanin, Hong Kongin, Chilen, Taiwanin, Malesian ja Singaporen osalta, ja kun se poisti samaten edellisenä vuonna turvallisuustilanteesta annetut kaksi pistettä vahvistaessaan elinolosuhteista maksettavan korvauksen määrän Argentiinan osalta, se teki ilmeisen virheen arvioidessaan näiden kolmansien maiden elinolosuhteita ja katsoi siten virheellisesti, että näistä oli tullut unionin tavanomaisia elinolosuhteita vastaavia.

63

Virkamiestuomioistuin katsoo kuitenkin, ettei tällaisilla näkökohdilla ole merkitystä tätä asiaa ratkaistaessa, koska – kuten edellä on todettu – nimittävä viranomainen ei elinolosuhteiden vastaavuutta koskevan arviointinsa tueksi viitannut henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 10 artiklan 1 kohdan neljännessä alakohdassa mainittuihin osatekijöihin. Vaikka nimittävä viranomainen on valituksiin antamissaan vastauksissa ja erityisesti Malesiassa työskentelevien kantajien valitukseen antamassaan vastauksessa kiistänyt kantajien edellä mainituista osatekijöistä esittämien väitteiden paikkansapitävyyden, sen ei kuitenkaan pelkästään sen vuoksi, että se on ottanut kantaa osatekijöiden paikkansapitävyyteen, missään tapauksessa voida katsoa korvanneen perusteluja toisilla, sillä nimittävä viranomainen ei ole valituksiin antamissaan vastauksissa – eikä myöskään EUH tässä oikeusasteessa puolustuksekseen esittämissään kirjelmissä – millään tavalla tukeutunut näihin osatekijöihin arvioidessaan unionin maiden ja kolmansien maiden elinolosuhteiden vastaavuutta, mitä kantajat eivät sitä paitsi kiistä.

64

Siinäkään tapauksessa, että nimittävä viranomainen olisi kantajien väitteisiin antamissaan vastauksissa tehnyt tosiseikkoja koskevia virheitä tai ilmeisen arviointivirheen arvioidessaan, miten edellä mainittuja osatekijöitä oli painotettava kyseisten maiden osalta, tämä seikka ei vaikuta riidanalaisen päätöksen laillisuuteen. Sekä valituksiin annetuista vastauksista että EUH:n vastineessaan esiin tuomista seikoista nimittäin ilmenee, että nimittävä viranomainen perusti arvionsa unionin maiden ja kolmansien maiden elinolosuhteiden vastaavuudesta pääasiallisesti taloudellisiin indekseihin ja tietoihin, kuten edellä on todettu.

65

Nimittävä viranomainen on ensimmäisessä vaiheessa siten arvioinut kyseisten asemamaiden kehitystasoa sekä absoluuttisesti että suhteellisesti ja tukeutunut sellaisiin indikaattoreihin kuten Kansainvälisen valuuttarahaston julkaisema bruttokansantuote asukasta kohti tai Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön julkaisema paremman elämän indeksi.

66

Nimittävä viranomainen on korostanut, että ensimmäisessä vaiheessa tehty arviointi oli osoittanut, että unionin elinolosuhteet olivat talouskriisin johdosta heikentyneet ja että kyseisten työskentelymaiden elinolosuhteet olivat sitä vastoin parantuneet siinä määrin, että ne toisinaan ylittivät unionin tavanomaiset elinolosuhteet. Nimittävä viranomainen on tämän jälkeen toisessa vaiheessa vertaillut saatuja tuloksia tilastotietoihin, joita muun muassa YK ja Amerikan yhdysvallat olivat keränneet vaikeissa tehtävissä ulkomaille sijoitettua henkilöstöään varten, sillä se katsoi, että YK:n ja Amerikan yhdysvaltojen järjestelmät ovat monilta osin hyvin samankaltaisia kuin järjestelmä, jota unioni soveltaa kolmansissa maissa työskenteleviin työntekijöihinsä. Lopuksi nimittävä viranomainen täydensi arviointiaan ottamalla huomioon tiettyjä kansainvälisiä indeksejä, erityisesti UNDP:n inhimillisen kehityksen indeksin, joka mittaa samanaikaisesti elinajanodotetta, koulutustasoa ja elintasoa.

67

Tämän arviointimenetelmän riitauttaakseen kantajat väittävät pääasiallisesti vain, että EUH:n käyttämät tiedot ovat ”tietyllä tavalla merkityksettömiä ja asiaan soveltumattomia”. He väittävät, ettei EUH ollut aikaisemmin ”noudatt[anut] [YK:n vaikeista tehtävistä maksettavien korvausten järjestelmää tai Amerikan yhdysvaltojen tällaista järjestelmää]” ja että se oli ”myöntänyt [elinolosuhteista maksettavia korvauksia] tapauksissa, joissa [YK] ei tehnyt niin”. Kantajat viittaavat lisäksi elinolosuhteista maksettavaa korvausta käsittelevän teknisen ryhmän päätelmiin, joiden mukaan ”[YK:n] analyysiä oli[si] käytettävä varovasti, koska ’[YK] perust[aa] pisteytyksen[sä] koko maahan, kun taas [komissio] perustaa [analyysinsä] pääkaupunkien tilanteeseen’”. Tällaiset täysin epätarkat väitteet eivät kuitenkaan riitä näyttämään toteen, että nimittävä viranomainen olisi tehnyt ilmeisen arviointivirheen arvioidessaan elinolosuhteiden vastaavuutta. Lopuksi on todettava, että vaikka kantajat kannekirjelmässään väittävät henkilöstökomitean todenneen, ettei ”[YK:n vaikeista tehtävistä maksettavaa korvausta koskevassa] järjestelmässä” arvioitu Japania ja Taiwania, he eivät näytä tätä toteen.

68

Virkamiestuomioistuin katsoo asiakirja-aineiston perusteella, että kun otetaan huomioon nimittävällä viranomaisella tällä alalla oleva laaja harkintavalta ja se, etteivät kantajat ole esittäneet mitään todistetta, joka voisi saattaa kyseenalaiseksi menetelmän, jota nimittävä viranomainen käytti arvioidessaan elinolosuhteiden vastaavuutta, nimittävä viranomainen on sen perusteella, että se otti huomioon talouskriisin kumuloituneiden seurausten kielteisen vaikutuksen unionin elinolosuhteisiin vuodesta 2008 ja työskentelyvaltioissa viime vuosina samanaikaisesti tapahtuneen sosio-ekonomisten indeksien parantumisen ja tukeutui muiden suurten kansainvälisten tilastojärjestelmien saamien tulosten vertailevaan analyysiin, voinut pätevästi katsoa, että kyseisten kolmansien maiden elinolosuhteet olivat saavuttaneet unionin tavanomaisia elinolosuhteita vastaavan tason, eikä se tehnyt tältä osin ilmeistä arviointivirhettä.

69

Siltä osin kuin on lopuksi kysymys kolmannen kanneperusteen kolmannesta osasta, kantajat väittävät, että riidanalaisessa päätöksessä loukataan suhteellisuusperiaatetta, koska aiheutetut haitat ovat tavoiteltuihin päämääriin nähden suhteettomia, kun huomioon otetaan kyseisten maiden todelliset tilanteet. Riidanalaisen päätöksen seuraukset ovat kantajien mukaan erityisen vakavat alimpien palkkaluokkien osalta ja niiden virkamiesten ja toimihenkilöiden osalta, joilla on huomattavia perheestä aiheutuvia kuluja. Kantajat näyttävät vetoavan kanneperusteen tämän osan tueksi siihen, että henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 10 artiklan säännösten mukaan elinolosuhteista maksettava korvaus on 10 prosenttia viitesummasta silloinkin, kun kaikkien osatekijöiden arvoksi arvioidaan nolla. Tällaista väitettä ei voida missään tapauksessa hyväksyä, sillä henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 10 artiklan mukaan osatekijän arvoksi arvioidaan nolla ”olosuhteiden ollessa tavanomaiset, vastaamatta kuitenkaan unionin tavanomaisia olosuhteita”, joten sitä sovelletaan vain tilanteisiin, joissa elinolosuhteita pidetään tavanomaisina mutta ei unionin tavanomaisia olosuhteita vastaavina.

70

Näin ollen on muistutettava, että suhteellisuusperiaatteen mukaan unionin toimielinten säädöksillä, päätöksillä ja muilla toimenpiteillä ei saa ylittää niitä rajoja, jotka johtuvat siitä, mikä on tarpeellista tavoitellun päämäärän saavuttamiseksi ja tähän soveltuvaa (ks. tuomio National Farmers’ Union ym., C‑157/96, EU:C:1998:191, 60 kohta ja tuomio Verein für Konsumenteninformation v. komissio, T‑2/03, EU:T:2005:125, 99 kohta).

71

Riidanalainen päätös on tässä tapauksessa tehty henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 10 artiklan mukaisesti sen vuosittaisen arvioinnin yhteydessä, jossa määritetään korvaus elinolosuhteista, jota on maksettava kolmansissa maissa työskenteleville työntekijöille niiden erityisten elinolosuhteiden huomioon ottamiseksi, joihin he joutuvat hoitaessaan tehtäviään toimielinten palveluksessa unionin ulkopuolella. Koska edellä on todettu, että nimittävä viranomainen saattoi tässä tapauksessa perustellusti katsoa, että kyseisten maiden elinolosuhteet vastasivat unionin tavanomaisia elinolosuhteita ja ettei näin ollen ollut syytä ottaa huomioon mitään erityistä elinolosuhdetta, riidanalaisella päätöksellä, joka tulee sanamuotonsa mukaan voimaan yli vuosi sen tekemisen jälkeen nimenomaan niiden vaikutusten huomioon ottamiseksi, joita sillä on maksettuihin palkkoihin, ei ole ylitetty rajoja, jotka johtuivat siitä, mikä oli tarpeellista henkilöstösääntöjen liitteessä X olevassa 10 artiklassa asetetun tavoitteen saavuttamiseksi.

72

Edellä esitetystä seuraa, että kolmannen kanneperusteen kaikki kolme osaa on hylätty, joten kolmas kanneperuste on hylättävä.

73

Kantajat väittävät, ettei riidanalaista päätöstä tehty sen vuoksi, että unionin maiden elinolosuhteet ja kantajien työskentelymaiden olosuhteet vastasivat toisiaan, vaan sen mahdollistamiseksi, että EUH pystyy toteuttamaan budjettisäästöjä saadakseen ”uskottavuutta Euroopan parlamentin ja veronmaksajien silmissä”, kuten EUH:n hallintopääjohtajan 7.6.2013 päivätyssä muistiossa todetaan. Kantajien mukaan riidanalainen päätös ei ole hallinnollinen vaan ”poliittinen” päätös, jossa ei sovelleta henkilöstösääntöjen liitteessä X olevassa 10 artiklassa määriteltyjä osatekijöitä, joita olisi yksinään pitänyt käyttää päätöksen tukena. Kantajien mielestä nimittävä viranomainen tukeutui siten mielivaltaisesti muihin kuin henkilöstösäännöissä säädettyihin arviointiperusteisiin, millä pyrittiin ainoastaan siihen, ettei kantajille tarvitsi maksaa korvausta elinolosuhteista. Koska hallinto ei ollut aikaisempina vuosina katsonut, että kyseisten maiden elinolosuhteet vastasivat unionin tavanomaisia elinolosuhteita, sillä, että kolmansien maiden elinolosuhteiden vastaavuutta koskevan edellytyksen arvioinnissa käytettyä menetelmää muutettiin, pyrittiin ainoastaan pienentämään palkkakuluja jäsenvaltioiden painostuksen vuoksi ja vuonna 2013 toteutettuun henkilöstösääntöjen uudistukseen liittyen.

74

Tässä yhteydessä on muistutettava, että päätöstä tehtäessä harkintavaltaa on käytetty väärin – jonka yksi ilmenemismuoto menettelyn väärinkäyttö vain on – ainoastaan, jos objektiivisten, asiaankuuluvien ja yhtäpitävien seikkojen perusteella on selvää, että päätös on tehty jonkin muun kuin kyseisellä lainsäädännöllä tavoitellun päämäärän saavuttamiseksi (tuomio Lux v. tilintarkastustuomioistuin, 69/83, EU:C:1984:225, 30 kohta; tuomio Pitrone v. komissio, T‑46/89, EU:T:1990:62, 70 kohta ja tuomio Angelidis v. parlamentti, F‑104/08, EU:F:2010:23, 89 kohta).

75

Joka tapauksessa riittää, kun muistutetaan, että edellä on todettu, että nimittävä viranomainen teki riidanalaisen päätöksen, jossa ei laskettu kantajille elinolosuhteista maksettavan korvauksen suuruutta vaan poistettiin elinolosuhteista maksettava korvaus, johon heillä oli aiemmin oikeus, sääntöjenmukaisesti muiden arviointiperusteiden kuin henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 10 artiklan 1 kohdan neljännen alakohdassa mainittujen osatekijöiden perusteella ja ettei nimittävä viranomainen tehnyt suorittamassaan arvioinnissa mitään ilmeistä arviointivirhettä ja että arviointi tehtiin viranomaisen harkintavallan rajoissa. Koska korvauksen poistaminen oli oikeudellisesti perusteltua ja vastasi toimielimen lainmukaista tavoitetta, että palkat mukautetaan erityisiin olosuhteisiin, joissa tehtäviä hoidetaan asemamaina olevissa kolmansissa maissa, tällaisesta päätöksestä mahdollisesti johtuneet budjettisäästöt eivät voi olla osoitus harkintavallan tai menettelyn väärinkäytöstä.

76

Pelkästään se seikka, että EUH on sisäisessä muistiossa saattanut luonnehtia riidanalaista päätöstä ”poliittiseksi”, ei voi saattaa tätä käsitystä kyseenalaiseksi, koska muistiosta ei mitenkään ilmene, että riidanalainen päätös olisi tehty muun kuin sen päämäärän saavuttamiseksi, jota varten se lainsäädännön mukaan oli tehtävä. Myöskään se seikka, että nimittävä viranomainen on saattanut muuttaa menetelmää, jolla se arvioi, vastaavatko asemamaina olevien kolmansien maiden elinolosuhteet unionin tavanomaisia elinolosuhteita, ei siinäkään tapauksessa, että se olisi näytetty toteen, riitä osoittamaan, että harkintavaltaa on käytetty väärin. Kuten edellä on todettu, sovellettavissa säädöksissä ei ollut vahvistettu mitään menettelyä, joten nimittävä viranomainen sai alalla, jolla sillä – kuten tässä tapauksessa – on laaja harkintavalta, mukauttaa arviointimenetelmäänsä vuodesta toiseen, kunhan – kuten tässä tapauksessa – tämä lähestymistapa ei ylittänyt viranomaisen harkintavallan rajoja eikä ollut ristiriidassa minkään henkilöstösääntöjen säännöksen kanssa tai minkään sellaisen henkilöstöalalla sovellettavan unionin oikeuden periaatteen kanssa, johon kantajat olisivat voineet vedota.

77

Neljättä kanneperustetta ei näin ollen voida hyväksyä.

78

Kantajien mukaan nimittävä viranomainen teki oikeudellisen virheen katsoessaan valituksiin antamissaan vastauksissa, että ”vaikka hallinto katsoo, että erään maan ”elinolosuhteita voidaan pitää unionin tavanomaisia olosuhteita vastaavina”, vuosittaista tarkistusta ei enää tehdä”.

79

Tässä yhteydessä on todettava, että tällainen sananvalinta voi aiheuttaa sekaannusta, kuten EUH myöntää. Puolustukseksi esitetyistä selityksistä ilmenee, että toisin kuin kantajat väittävät, EUH ei tällä toteamuksella kuitenkaan mitenkään tarkoittanut, ettei poistettua elinolosuhteista maksettavaa korvausta voitu missään tapauksessa myöntää uudelleen. Riidanalaisen päätöksen perustelukappaleissa päinvastoin täsmennetään, että tarkistus on vuosittainen menettely, johon ”sisältyy asemapaikkojen elinolosuhteiden arviointi sen määrittämiseksi, vastaavatko ne unionin tavanomaisia elinolosuhteita tai pysyvätkö ne näitä vastaavina”, ja että tarvittaessa nimittävä viranomainen päättää tämän selvityksen perusteella, ”ettei elinolosuhteista ole maksettava mitään korvausta tai että elinolosuhteita maksettava korvaus on otettava (uudelleen) käyttöön”. Toisin kuin kantajat väittävät, nimittävän viranomaisen kanta ei ole millään tavalla ristiriitainen. On joka tapauksessa todettava, että vaikka kantajien arvostelema väite olisi virheellinen, sillä ei olisi mitään vaikutusta riidanalaisen päätöksen lainmukaisuuteen, ja päätös on sitä paitsi perusteltu pätevästi.

80

Kantajat väittävät lopuksi, että nimittävä viranomainen teki tosiseikkoja koskevan virheen, kun se katsoi Japanissa työskentelevien kantajien valituksen hylkäämistä koskevista perusteluista ilmenevällä tavalla, että Japanin elinolosuhteet olivat merkittävän ajanjakson aikana parantuneet, mutta totesi, että Japanissa ei välttämättä ”ollut tapahtunut absoluuttista parantumista”. Kuten EUH perustellusti huomauttaa, tällaisesta perustelusta ei ilmene sen enempää tosiseikkoja koskevaa virhettä kuin ristiriitaisuutta, koska taloudellinen tilanne ei ehkä ole kehittynyt absoluuttisesti vaan parantunut suhteellisesti muihin maihin verrattuna, tässä tapauksessa suhteessa unionin maihin, joissa elinolosuhteet olivat samana viiteajanjaksona huonontuneet.

81

Viides kanneperuste on näin ollen hylättävä.

82

Kantajat väittävät, että koska EUH ei talouskriisistä huolimatta muuttanut elinolosuhteista maksettavaa korvausta, jota myönnettiin työntekijöille, jotka työskentelivät kolmansissa maissa, joissa ei enää ollut oikeutta elinolosuhteista maksettavaan korvaukseen ainakaan vuodesta 2007 lähtien, se sai aikaan perusteltuja odotuksia korvauksen pysyttämisestä, ja näin on sitäkin suuremmalla syyllä, koska tilanne kyseisissä maissa on huonontunut erityisesti Japanissa tapahtuneen Fukushiman onnettomuuden vuoksi, Chilen tai Kiinan huonon ilmanlaadun vuoksi, Singaporen huonojen terveydenhoito-olosuhteiden vuoksi tai Argentiinan korkean rikollisuusasteen vuoksi.

83

EUH vaatii, että kanneperuste on hylättävä.

84

Tässä yhteydessä on muistutettava, että oikeus vaatia luottamuksensuojaa koskee kaikkia oikeussubjekteja, jotka ovat tilanteessa, josta ilmenee, että hallinto on synnyttänyt heille perusteltuja odotuksia esittämällä täsmällisiä vakuutteluja toimivaltaisista ja luotettavista lähteistä peräisin olevien täsmällisten, ehdottomien ja yhtäpitävien tietojen muodossa (ks. esim. tuomio Centeno Mediavilla ym. v. komissio, T‑58/05, EU:T:2007:218, 96 kohta).

85

Tässä asiassa on joka tapauksessa todettava, etteivät kantajat voi vedota luottamuksensuojan periaatteeseen pelkästään sen perusteella, että elinolosuhteista maksettava korvaus on pysynyt useiden vuosien ajan muuttumattomana, sillä elinolosuhteista maksettavan korvauksen myöntämistä koskevissa säännöksissä säädetään nimenomaisesti, että sitä arvioidaan vuosittain ja että sitä näin ollen voidaan muuttaa vuodesta toiseen tai että se voidaan jopa poistaa. Kantajat eivät näissä olosuhteissa voi vakavasti väittää, että koska hallinto ei ollut talouskriisin alkamisen jälkeen muuttanut elinolosuhteista maksettavaa korvausta, se oli esittänyt heille täsmällisiä ja ehdottomia vakuutteluja, joiden perusteella heille syntyi oikeus elinolosuhteista maksettavaan korvaukseen.

86

Kuten edellä 71 kohdassa on todettu, nimittävä viranomainen lisäksi lykkäsi riidanalaisen päätöksen soveltamisen alkua ja varmisti siten, että siirtyminen vanhasta uuteen järjestelmään on ajallisesti joustava, jotta kantajien odotuksia tietyn oikeudellisen tilanteen säilyttämisestä suojataan riittävästi.

87

Myös kuudes kanneperuste on siis hylättävä.

88

Edellä esitetyn perusteella kumoamisvaatimukset on hylättävä.

89

On muistutettava, ettei unionin tuomioistuinten kuulu antaa hallinnolle määräyksiä henkilöstösääntöjen 91 artiklaan perustuvan laillisuusvalvonnan yhteydessä (tuomio Di Marzio v. komissio, T‑14/03, EU:T:2004:59, 63 kohta). Tästä seuraa, että kantajien vaatimukset, että virkamiestuomioistuimen on määrättävä sellaisen elinolosuhteista maksettavan korvauksen maksamisesta, johon he väittävät olevansa oikeutettuja, on väistämättä jätettävä tutkimatta.

90

Edellä esitetyn perusteella kanne on hylättävä.

91

Virkamiestuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut, sanotun kuitenkaan rajoittamatta kyseisen työjärjestyksen 2 osaston 8 luvun muiden määräysten soveltamista. Saman artiklan 2 kohdan mukaan kohtuuden niin vaatiessa virkamiestuomioistuin voi päättää, että asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut vain osittain tai että tätä ei lainkaan velvoiteta korvaamaan oikeudenkäyntikuluja. Jollei oikeudenkäyntikulujen korvaamista ole vaadittu, kukin asianosainen vastaa työjärjestyksen 89 artiklan 3 kohdan mukaan omista kuluistaan.

92

Tässä tuomiossa esitetyillä perusteilla kantajat ovat hävinneet asian. EUH ei kuitenkaan ole vaatimuksissaan nimenomaisesti vaatinut, että kantajat on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut, vaan se on pelkästään vaatinut, että virkamiestuomioistuimen on päätettävä oikeudenkäyntikuluista. Koska asian olosuhteissa ei ole perusteltua soveltaa työjärjestyksen 87 artiklan 2 kohdan määräyksiä, kantajien ja EUH:n on vastattava omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Näillä perusteilla

VIRKAMIESTUOMIOISTUIN (kolmas jaosto)

on ratkaissut asian seuraavasti: