|
21.9.2013 |
FI |
Euroopan unionin virallinen lehti |
C 274/11 |
Valitus, jonka Simone Gbagbo on tehnyt 15.7.2013 unionin yleisen tuomioistuimen (viides jaosto) asiassa T-119/11, Gbagbo v. neuvosto, 25.4.2013 antamasta tuomiosta
(Asia C-397/13 P)
2013/C 274/19
Oikeudenkäyntikieli: ranska
Asianosaiset
Valittaja: Simone Gbagbo (edustaja: asianajaja J.-C. Tchikaya)
Muut osapuolet: Euroopan unionin neuvosto, Euroopan komissio, Norsunluurannikon tasavalta
Vaatimukset
|
— |
On todettava, että käsiteltävä valitus voidaan ottaa tutkittavaksi ja että se on perusteltu |
|
— |
On kumottava valituksenalainen tuomio, |
|
— |
On kumottava neuvoston päätöksen 2010/656/YUTP muuttamisesta 14.1.2011 annettu neuvoston päätös 2011/18/YUTP (1), neuvoston asetuksen (EY) N:o 560/2005 muuttamisesta 14.1.2011 annettu neuvoston asetus (EU) N:o 25/2011 (2), Norsunluurannikkoon kohdistuvien rajoittavien toimenpiteiden jatkamisesta annetun päätöksen 2010/656/YUTP muuttamisesta 6.4.2011 annettu neuvoston päätös 2011/221/YUTP (3) ja tiettyihin henkilöihin ja yhteisöihin kohdistuvien rajoittavien erityistoimenpiteiden toteuttamisesta Norsunluurannikon tilanteen vuoksi 6.4.2011 annettu neuvoston asetus (EU) N:o 330/2011 (4) siltä osin kuin ne koskevat valittajaa |
|
— |
On velvoitettava neuvosto korvaamaan oikeudenkäyntikulut. |
Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut
Valittaja vetoaa valituksensa tueksi kahteen valitusperusteeseen.
Ensinnäkin valittaja väittää, että unionin yleinen tuomioistuin on hylännyt sen esittämän kanneperusteen, joka perustui perusteluvelvollisuuden laiminlyömiseen. Valittaja nimittäin arvostelee unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että tämä on katsonut neuvoston esittäneen riittävän näytön, vaikka riidanalainen päätös on perusteltu ainoastaan Gbagbon asemalla Norsunluurannikon kansanrintaman (FPI) ryhmän puheenjohtajana.
Toiseksi valittaja väittää, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt tosiseikkoja koskevan ilmeisen arviointivirheen. Se katsoo, että rauhanprosessin ja sovintoprosessin vaikeuttaminen ja julkinen yllyttäminen vihaan ja väkivaltaan ovat asiallisesti virheellisiä seikkoja ja että niistä ei ole esitetty minkäänlaista näyttöä.
(1) EUVL L 11, s. 36.
(2) EUVL L 11, s. 1.
(3) EUVL L 93, s. 20.
(4) EUVL L 93, s. 10.