Asia C-637/13 P

Laufen Austria AG

vastaan

Euroopan komissio

Muutoksenhaku – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Kylpyhuonekalusteiden markkinat Belgiassa, Saksassa, Ranskassa, Italiassa, Alankomaissa ja Itävallassa – Myyntihintojen yhteensovittaminen ja arkaluonteisten liiketoimintatietojen vaihtaminen – Asetus (EY) N:o 1/2003 – 23 artiklan 2 kohta – Liikevaihtoon perustuva 10 prosentin yläraja – Sakkojen laskennasta annetut vuoden 2006 suuntaviivat – Perusteluvelvollisuus – Yhdenvertaisen kohtelun periaate – Täyden harkintavallan käyttäminen

Tiivistelmä – Unionin tuomioistuimen tuomio (ensimmäinen jaosto) 26.1.2017

  1. Kilpailu–Sakot–Sakkojen määrä–Sakkojen suuruuden määrittäminen–Enimmäismäärä–Laskeminen–Huomioon otettava liikevaihto–Toisen yrityksen hankkima yritys, joka oli erillinen taloudellinen yksikkö rikkomishetkellä–Kummankin taloudellisen yksikön oman liikevaihdon huomioiminen

    (SEUT 101 artikla; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohta)

  2. Muutoksenhaku–Unionin tuomioistuimen toimivalta–Yrityksille, jotka ovat rikkoneet perussopimuksen kilpailusääntöjä, määrättyjen sakkojen määrää koskevan unionin yleisen tuomioistuimen arvioinnin kyseenalaistaminen kohtuullisuussyistä ei kuulu unionin tuomioistuimen toimivaltaan

    (SEUT 256 ja SEUT 261 artikla; Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan ensimmäinen kohta; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 31 artikla)

  3. Kilpailu–Sakot–Sakkojen määrä–Sakkojen suuruuden määrittäminen–Sakon perusmäärän vahvistaminen–Rikkomisen vakavuus–Osallistumismaksu–Huomioon otettavat tekijät–Suhteellisuusperiaatteen noudattaminen

    (SEUT 101 artikla; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 ja 3 kohta; komission tiedonannon 2006/C 210/02 21, 23 ja 25 kohta)

  4. Kilpailu–Sakot–Sakkojen määrä–Sakkojen suuruuden määrittämisperusteet–Rikkomisen vakavuus–Harkinnassa huomioon otettavat seikat

    (SEUT 101 artikla; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 3 kohta; komission tiedonannon 2006/C 210/02 19–23 ja 25 kohta)

  5. Kilpailu–Sakot–Sakkojen määrä–Sakkojen suuruuden määrittäminen–Tuomioistuinvalvonta–Unionin tuomioistuinten täysi harkintavalta–Ulottuvuus–Rajat–Yhdenvertaisen kohtelun periaatteen noudattaminen–Asianomaisten yritysten välisten erojen ja niille ominaisten olosuhteiden huomioiminen

    (SEUT 101 artiklan 1 kohta; Euroopan unionin perusoikeuskirjan 20 ja 21 artikla; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 3 kohta; komission tiedonannon 2006/C 210/02 13, 19–22, 25, 28 ja 29 kohta)

  6. Muutoksenhaku–Valitusperusteet–Tuomion perustelut, jotka ovat unionin oikeuden vastaisia–Tuomiolauselma, josta ilmenevä lopputulos on perusteltu tuomion muiden oikeudellisten perustelujen vuoksi–Hylkääminen

    (SEUT 256 artiklan 1 kohdan toinen alakohta; Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan ensimmäinen kohta)

  7. Muutoksenhaku–Valitusperusteet–Unionin tuomioistuimen harjoittaman valvonnan piiriin ei kuulu tosiseikkojen ja selvitysaineiston arviointi, paitsi jos ne on otettu huomioon vääristyneellä tavalla

    (SEUT 256 artiklan 1 kohdan toinen alakohta; Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan ensimmäinen kohta)

  1.  Silloin, kun toinen yritys hankkii omistukseensa yrityksen, jonka komissio katsoo olevan vastuussa SEUT 101 artiklan rikkomisesta ja joka säilyttää tämän toisen yrityksen sisällä tytäryhtiönä erillisen taloudellisen yksikön aseman, komission on otettava huomioon kunkin taloudellisen yksikön oma liikevaihto ostotapahtumaa edeltävältä ajanjaksolta asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan toisessa alakohdassa vahvistettua 10 prosentin ylärajaa edellisen tilikauden liikevaihdosta niihin mahdollisesti soveltaessaan.

    Tästä on todettava, että sen tavoitteena, että 23 artiklan 2 kohdassa on vahvistettu yläraja, joka on 10 prosenttia kunkin rikkomiseen osallistuneen yrityksen liikevaihdosta, on etenkin välttää se, että kyseistä ylärajaa suuremman sakon määräämisellä ylitetään mainitun yrityksen maksukyky ajankohtana, jolloin sen katsotaan olevan vastuussa rikkomisesta ja komissio määrää sille rahamääräisen seuraamuksen. Tämä toteamus saa tukea asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan toisesta alakohdasta, jossa edellytetään, että 10 prosentin yläraja lasketaan nojautumalla komission päätöstä, jolla rikkomisesta määrätään seuraamus, edeltävän vuoden tilikauteen. Tällaista vaatimusta noudatetaan täysin silloin, kun kyseinen yläraja määritetään pelkästään tytäryhtiön liikevaihdon perusteella sen sakon osalta, joka sille on määrätty yksin ajanjaksolta, joka edeltää ajankohtaa, jona emoyhtiö hankki sen omistukseensa.

    Tästä seuraa, että koska emoyhtiön ei voida katsoa olevan vastuussa tytäryhtiönsä kilpailusääntöjen rikkomisesta ennen kuin se on hankkinut tytäryhtiön omistukseensa, komission on otettava 10 prosentin ylärajan laskemiseksi huomioon kyseisen tytäryhtiön liikevaihto tilikaudelta, joka edeltää sen päätöksen antamisvuotta, jolla rikkomisesta määrätään seuraamus. On näin ollen niin, että kun tehdään ero ensimmäisen ajanjakson, jolta tytäryhtiön katsotaan olevan yksin vastuussa kilpailusääntöjen rikkomisesta, ja toisen ajanjakson, jolta emoyhtiön katsotaan olevan yhteisvastuussa tytäryhtiönsä kanssa rikkomisesta, välillä, komission on asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan nojalla selvitettävä, pysyykö sakon osa, jonka maksamisesta emoyhtiö ei ole yhteisvastuussa, yksinomaan tytäryhtiön liikevaihtoon perustuvan 10 prosentin ylärajan alapuolella.

    (ks. 44 ja 46–50 kohta)

  2.  Ks. tuomion teksti.

    (ks. 59 kohta)

  3.  Kilpailusääntöjen rikkomisesta määrättävien sakkojen suuruuden määrittämiseksi on otettava huomioon kilpailusääntöjen rikkomisen kesto ja kaikki tekijät, jotka voivat vaikuttaa kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuuden arviointiin. Tekijöihin, jotka voivat vaikuttaa kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuuden arviointiin, kuuluvat kunkin yrityksen käyttäytyminen, kunkin yrityksen osuus kartellin perustamisessa, hyöty, jonka ne ovat voineet saada kartellista, yritysten koko, asianomaisten tavaroiden arvo sekä vaara, joka tällaisista kilpailusääntöjen rikkomisista aiheutuu unionin tavoitteiden toteuttamiselle.

    Sillä, ettei yritys kuulunut kartellin ydinryhmään muun muassa siksi, että se ei myötävaikuttanut sen syntyyn ja ylläpitoon, ei kuitenkaan voida osoittaa, että unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt katsoa, että 15 prosentin rikkomisen vakavuuskerroin ja lisäsummakerroin eivät olleet asianmukaisia tai ne olivat liian suuria, koska tällainen prosenttimäärä oli oikeutettu yksin kyseessä olevan rikkomisen luonteen eli sen perusteella, että sillä toteutettiin hinnankorotusten yhteensovittaminen. Tällainen rikkominen kuuluu näet asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 23 ja 25 kohdassa tarkoitettuihin kaikkein vakavimpiin kilpailunrajoituksiin, ja tällainen 15 prosentin suuruinen kerroin vastaa kaikkein pienintä kerrointa niiden seuraamusten asteikossa, joita tällaisista rikkomisista voidaan kyseisten suuntaviivojen mukaan määrätä.

    Unionin yleinen tuomioistuin voi siis katsoa perustellusti, ettei komissio ole loukannut suhteellisuusperiaatetta vahvistaessaan 15 prosentin rikkomisen vakavuuskertoimen ja lisäsummakertoimen siitä huolimatta, että yrityksen osallistuminen kyseessä olevaan rikkomiseen ulottui maantieteellisesti vain tiettyyn alueeseen.

    (ks. 60, 61 ja 64–66 kohta)

  4.  Vaikka SEUT 101 artiklan määräysten rikkomisen vakavuuden arvioimiseksi ja tämän jälkeen määrättävän sakon suuruuden vahvistamiseksi on mahdollista ottaa huomioon muun muassa rikkomisen maantieteellinen ulottuvuus, pelkästään se, että rikkominen kattaa suuremman maantieteellisen alueen kuin jokin toinen rikkominen, ei voi välttämättä merkitä sitä, että ensin mainittua rikkomista on kokonaisuudessaan tarkasteltuna ja etenkin sen luonteen perusteella pidettävä vakavampana kuin jälkimmäistä rikkomista ja että sen on siis katsottava oikeuttavan sen, että rikkomisen vakavuuskerroin ja lisäsummakerroin vahvistetaan suuremmaksi kuin kertoimet, jotka on otettu huomioon jälkimmäisestä rikkomisesta seuraamukseksi määrättävän sakon laskemiseksi.

    (ks. 68 kohta)

  5.  Unionin yleisen tuomioistuimen on noudatettava yhdenvertaisen kohtelun periaatetta paitsi silloin, kun se tutkii sakkojen määräämisestä tehdyn komission päätöksen laillisuuden, myös silloin, kun se käyttää täyttä harkintavaltaansa. Täyden harkintavallan käyttäminen ei nimittäin saa johtaa siihen, että yrityksiä, jotka ovat osallistuneet SEUT 101 artiklan 1 kohdan vastaiseen sopimukseen tai yhdenmukaistettuun menettelytapaan, kohdellaan eri tavalla määrättävien sakkojen suuruuden määrittämisen yhteydessä.

    Samaan kartelliin osallistuneiden yritysten välisiä eroja etenkin niiden osallistumisen maantieteellisen laajuuden osalta ei tarvitse rikkomisen vakavuutta arvioitaessa ottaa saman periaatteen nojalla välttämättä huomioon rikkomisen vakavuuskerrointa ja lisäsummakerrointa vahvistettaessa, vaan näin voidaan tehdä sakon laskemisen jossakin toisessa vaiheessa, kuten esimerkiksi mukautettaessa perusmäärää lieventävien ja raskauttavien seikkojen mukaan asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 28 ja 29 kohdan nojalla. Tällaiset erot voivat ilmetä myös sakon perusmäärän laskemiseksi huomioon otettavan myynnin arvon kautta siltä osin kuin kyseinen arvo kuvastaa kunkin kartelliin osallistuneen yrityksen osalta sen kyseessä olevaan rikkomiseen osallistumisen merkitystä vuoden 2006 suuntaviivojen 13 kohdan, jonka nojalla on mahdollista ottaa sakkojen laskennan lähtökohdaksi määrä, joka kuvastaa rikkomisen taloudellista merkitystä ja yrityksen osuutta siinä, mukaisesti.

    (ks. 70–72 kohta)

  6.  Ks. tuomion teksti.

    (ks. 74 ja 75 kohta)

  7.  Ks. tuomion teksti.

    (ks. 81 kohta)