Asia C‑447/13 P
Riccardo Nencini
vastaan
Euroopan parlamentti
”Muutoksenhaku — Euroopan parlamentin jäsen — Korvaukset, joiden tarkoituksena on parlamentin jäsenen tehtävien hoitamisesta aiheutuvien kulujen kattaminen — Perusteettoman edun palautus — Takaisin periminen — Vanhentuminen — Kohtuullinen aika”
Tiivistelmä – Unionin tuomioistuimen tuomio (toinen jaosto) 13.11.2014
Muutoksenhaku – Kohde – Valitus, joka koskee ainoastaan oikeudenkäyntikulujen korvaamisvelvollisuutta ja niiden määrää – Tutkimatta jättäminen
(Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan toinen kohta)
Muutoksenhaku – Valitusperusteet – Unionin yleisessä tuomioistuimessa esitettyjen perusteiden ja perustelujen pelkkä toistaminen – Oikeudellisen virheen määrittämättä jättäminen – Tutkimatta jättäminen – Unionin yleisen tuomioistuimen tekemän unionin oikeuden tulkinnan tai soveltamisen riitauttaminen – Tutkittavaksi ottaminen
(SEUT 256 artikla; Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan ensimmäinen kohta; unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 169 artikla)
Euroopan unionin talousarvio – Varainhoitoasetus – Saamisten periminen kolmansilta – Vanhentumisaika – Tarkoitus – Määräajan soveltamissääntöjen vahvistaminen kyseisen tarkoituksen mukaisesti
(Neuvoston asetuksen N:o 1605/2002 73 a ja 183 artikla)
Euroopan unionin talousarvio – Varainhoitoasetus – Saamisten periminen kolmansilta – Palauttamisvaatimus veloitusilmoituksen muodossa – Tiedoksi antamista koskeva määräaika – Saamisiin sovellettavan vanhentumisajan ylittäminen – Tiedoksi antamista koskevan määräajan kohtuuttomuutta koskeva kumottavissa oleva olettama – Kumoamatta jättämisen seuraukset – Palauttamisvaatimuksen kumoaminen – Sillä, että velallisen puolustautumisoikeuksien loukkaamiseen ei ole vedottu, ei ole merkitystä
(Neuvoston asetuksen N:o 1605/2002 73 a artikla; komission asetuksen N:o 2342/2002 85 b artikla)
Ks. tuomion teksti.
(ks. 23 ja 25 kohta)
Ks. tuomion teksti.
(ks. 32 ja 33 kohta)
Kun unionin lainsäätäjä on hyväksynyt yleisen säännön, jonka mukaan – kuten Euroopan yhteisöjen yleiseen talousarvioon sovellettavasta varainhoitoasetuksesta annetun asetuksen N:o 1605/2002 73 a artiklasta ilmenee – unionin saamiset kolmansilta vanhentuvat viidessä vuodessa, se on pyrkinyt antamaan unionin mahdollisille velallisille takuun, jonka mukaan niihin ei kyseisen määräajan päättymisen jälkeen lähtökohtaisesti voitaisi oikeusvarmuuden ja luottamuksensuojan vaatimusten nojalla kohdistaa tällaisten saamisten takaisinperintätoimenpiteitä, eikä näiden siis tarvitse esittää näiden saamisten osalta todisteita siitä, etteivät he ole niiden velallisia. Tämän osalta kyseisellä 73 a artiklalla pyritään erityisesti rajoittamaan ajallisesti mahdollisuutta periä unionin saamisia kolmansilta moitteettoman varainhoidon periaatteen noudattamiseksi.
Koska asetuksen N:o 1605/2002 73 a artiklassa viitataan sellaisen päivämäärän vahvistamisen, joka koskee tämän määräajan laskemista, osalta soveltamissääntöihin, jotka Euroopan komission on kyseisen asetuksen 183 artiklan nojalla vahvistettava, kyseiseen 73 a artiklaan ei sellaisenaan – ilman sen soveltamissääntöjä – voida hyödyllisesti vedota sen vahvistamiseksi, että unionin saaminen on vanhentunut. Tältä osin on todettava, että nämä soveltamissäännöt voidaan vahvistaa vain 73 a artiklassa tällä tavoin vahvistetun säännön taustalla olevien tavoitteiden mukaisesti.
(ks. 43‐45 ja 52 kohta)
Vaikka on totta, ettei Euroopan yhteisöjen yleiseen talousarvioon sovellettavasta varainhoitoasetuksesta annetussa asetuksessa N:o 605/2002 eikä asetuksen N:o 1605/2002 soveltamissäännöistä annetussa asetuksessa N:o 2342/2002 täsmennetä määräaikaa, jossa veloitusilmoitus on annettava tiedoksi sen jälkeen, kun asianomaisen saamisen taustalla oleva tapahtuma on tapahtunut, oikeusvarmuuden periaate edellyttää – sovellettavien säädösten vaietessa –, että asianomainen toimielin toteuttaa tiedoksi antamisen kohtuullisessa ajassa.
Asetuksen N:o 1605/2002 73 a artiklassa säädetty saatavien vanhentumisen määräaika huomioiden on todettava, että veloitusilmoituksen tiedoksi antamista koskeva määräaika on katsottava kohtuuttomaksi, kun tiedoksi antaminen tapahtuu yli viiden vuoden jälkeen hetkestä, jona toimielin saattoi normaalisti vaatia saamistaan. Tällainen olettama voidaan kumota vain, jos asianomainen toimielin osoittaa, että noudattamastaan huolellisuudesta huolimatta toiminnassa aiheutunut viive johtuu velallisen käyttäytymisestä ja erityisesti tämän viivyttelystä tai vilpillisestä mielestä. Tällaisten todisteiden puuttuessa on siis todettava, että toimielin ei ole noudattanut käsittelyaikojen kohtuullisuuden periaatteen mukaisia velvoitteitaan.
Kun velvoitteiden noudattamatta jättäminen on todettu, unionin tuomioistuimet eivät sitä paitsi voi – oikeudellista virhettä tekemättä – pidättäytyä asianomaisen saamisen perimistä koskevan päätöksen kumoamisesta sillä perusteella, ettei valittaja ollut vedonnut puolustautumisoikeuksien loukkaamiseen.
(ks. 47–49 ja 55 kohta)
Asia C‑447/13 P
Riccardo Nencini
vastaan
Euroopan parlamentti
”Muutoksenhaku — Euroopan parlamentin jäsen — Korvaukset, joiden tarkoituksena on parlamentin jäsenen tehtävien hoitamisesta aiheutuvien kulujen kattaminen — Perusteettoman edun palautus — Takaisin periminen — Vanhentuminen — Kohtuullinen aika”
Tiivistelmä – Unionin tuomioistuimen tuomio (toinen jaosto) 13.11.2014
Muutoksenhaku — Kohde — Valitus, joka koskee ainoastaan oikeudenkäyntikulujen korvaamisvelvollisuutta ja niiden määrää — Tutkimatta jättäminen
(Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan toinen kohta)
Muutoksenhaku — Valitusperusteet — Unionin yleisessä tuomioistuimessa esitettyjen perusteiden ja perustelujen pelkkä toistaminen — Oikeudellisen virheen määrittämättä jättäminen — Tutkimatta jättäminen — Unionin yleisen tuomioistuimen tekemän unionin oikeuden tulkinnan tai soveltamisen riitauttaminen — Tutkittavaksi ottaminen
(SEUT 256 artikla; Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan ensimmäinen kohta; unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 169 artikla)
Euroopan unionin talousarvio — Varainhoitoasetus — Saamisten periminen kolmansilta — Vanhentumisaika — Tarkoitus — Määräajan soveltamissääntöjen vahvistaminen kyseisen tarkoituksen mukaisesti
(Neuvoston asetuksen N:o 1605/2002 73 a ja 183 artikla)
Euroopan unionin talousarvio — Varainhoitoasetus — Saamisten periminen kolmansilta — Palauttamisvaatimus veloitusilmoituksen muodossa — Tiedoksi antamista koskeva määräaika — Saamisiin sovellettavan vanhentumisajan ylittäminen — Tiedoksi antamista koskevan määräajan kohtuuttomuutta koskeva kumottavissa oleva olettama — Kumoamatta jättämisen seuraukset — Palauttamisvaatimuksen kumoaminen — Sillä, että velallisen puolustautumisoikeuksien loukkaamiseen ei ole vedottu, ei ole merkitystä
(Neuvoston asetuksen N:o 1605/2002 73 a artikla; komission asetuksen N:o 2342/2002 85 b artikla)
Ks. tuomion teksti.
(ks. 23 ja 25 kohta)
Ks. tuomion teksti.
(ks. 32 ja 33 kohta)
Kun unionin lainsäätäjä on hyväksynyt yleisen säännön, jonka mukaan – kuten Euroopan yhteisöjen yleiseen talousarvioon sovellettavasta varainhoitoasetuksesta annetun asetuksen N:o 1605/2002 73 a artiklasta ilmenee – unionin saamiset kolmansilta vanhentuvat viidessä vuodessa, se on pyrkinyt antamaan unionin mahdollisille velallisille takuun, jonka mukaan niihin ei kyseisen määräajan päättymisen jälkeen lähtökohtaisesti voitaisi oikeusvarmuuden ja luottamuksensuojan vaatimusten nojalla kohdistaa tällaisten saamisten takaisinperintätoimenpiteitä, eikä näiden siis tarvitse esittää näiden saamisten osalta todisteita siitä, etteivät he ole niiden velallisia. Tämän osalta kyseisellä 73 a artiklalla pyritään erityisesti rajoittamaan ajallisesti mahdollisuutta periä unionin saamisia kolmansilta moitteettoman varainhoidon periaatteen noudattamiseksi.
Koska asetuksen N:o 1605/2002 73 a artiklassa viitataan sellaisen päivämäärän vahvistamisen, joka koskee tämän määräajan laskemista, osalta soveltamissääntöihin, jotka Euroopan komission on kyseisen asetuksen 183 artiklan nojalla vahvistettava, kyseiseen 73 a artiklaan ei sellaisenaan – ilman sen soveltamissääntöjä – voida hyödyllisesti vedota sen vahvistamiseksi, että unionin saaminen on vanhentunut. Tältä osin on todettava, että nämä soveltamissäännöt voidaan vahvistaa vain 73 a artiklassa tällä tavoin vahvistetun säännön taustalla olevien tavoitteiden mukaisesti.
(ks. 43‐45 ja 52 kohta)
Vaikka on totta, ettei Euroopan yhteisöjen yleiseen talousarvioon sovellettavasta varainhoitoasetuksesta annetussa asetuksessa N:o 605/2002 eikä asetuksen N:o 1605/2002 soveltamissäännöistä annetussa asetuksessa N:o 2342/2002 täsmennetä määräaikaa, jossa veloitusilmoitus on annettava tiedoksi sen jälkeen, kun asianomaisen saamisen taustalla oleva tapahtuma on tapahtunut, oikeusvarmuuden periaate edellyttää – sovellettavien säädösten vaietessa –, että asianomainen toimielin toteuttaa tiedoksi antamisen kohtuullisessa ajassa.
Asetuksen N:o 1605/2002 73 a artiklassa säädetty saatavien vanhentumisen määräaika huomioiden on todettava, että veloitusilmoituksen tiedoksi antamista koskeva määräaika on katsottava kohtuuttomaksi, kun tiedoksi antaminen tapahtuu yli viiden vuoden jälkeen hetkestä, jona toimielin saattoi normaalisti vaatia saamistaan. Tällainen olettama voidaan kumota vain, jos asianomainen toimielin osoittaa, että noudattamastaan huolellisuudesta huolimatta toiminnassa aiheutunut viive johtuu velallisen käyttäytymisestä ja erityisesti tämän viivyttelystä tai vilpillisestä mielestä. Tällaisten todisteiden puuttuessa on siis todettava, että toimielin ei ole noudattanut käsittelyaikojen kohtuullisuuden periaatteen mukaisia velvoitteitaan.
Kun velvoitteiden noudattamatta jättäminen on todettu, unionin tuomioistuimet eivät sitä paitsi voi – oikeudellista virhettä tekemättä – pidättäytyä asianomaisen saamisen perimistä koskevan päätöksen kumoamisesta sillä perusteella, ettei valittaja ollut vedonnut puolustautumisoikeuksien loukkaamiseen.
(ks. 47–49 ja 55 kohta)