—

Yesmoke Tobacco SpA, edustajanaan avvocato G. Contaldi,

—

Italian hallitus, asiamiehenään G. Palmieri, avustajanaan avvocato dello Stato P. Gentili,

—

Espanjan hallitus, asiamiehenään M. J. García-Valdecasas Dorrego,

—

Ranskan hallitus, asiamiehinään D. Colas ja F. Gloaguen,

—

Portugalin hallitus, asiamiehinään L. Inez Fernandes, M. Rebelo ja J. Colaço,

—

Euroopan komissio, asiamiehinään A. Cordewener ja D. Recchia,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee valmistettuun tupakkaan sovellettavan valmisteveron rakenteesta ja verokannoista 21.6.2011 annetun neuvoston direktiivin 2011/64/EU (EUVL L 176, s. 24) 7 artiklan 2 kohdan ja 8 artiklan 6 kohdan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa ovat vastakkain yhtäältä Ministero dell’Economia e delle Finanze (talous- ja valtionvarainministeriö) ja Amministrazione Autonoma dei Monopoli di Stato (AAMS) (valtion monopolien itsenäinen hallintoelin) ja toisaalta Yesmoke Tobacco SpA ja joka koskee AAMS:n pääjohtajan 11.1.2012 tekemää päätöstä (GURI nro 16, 20.1.2012; jäljempänä riidanalainen päätös), jonka otsikkona on ”Ripartizione dei Prezzi delle sigarette – Tabella A” (Savukkeiden hinnoitteluluokitus – taulukko A) ja jolla otetaan käyttöön ainoastaan sellaisista savukkeista, joiden vähittäismyyntihinta on kysytyimmän hintaluokan savukkeiden vähittäismyyntihintaa alempi, kannettava vähimmäisvalmistevero.

3

Muista valmistetun tupakan kulutukseen kohdistuvista veroista kuin liikevaihtoveroista 27.11.1995 annetun neuvoston direktiivin 95/59/EY (EYVL L 291, s. 40), sellaisena kuin se on muutettuna 16.2.2010 annetulla neuvoston direktiivillä 2010/12/EU (EUVL L 50, s. 1; jäljempänä direktiivi 95/59), 8 artiklan 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Suhteellisen valmisteveron kannan ja erityisvalmisteveron määrän on oltava samansuuruiset kaikille savukkeille.”

4

Direktiivin 95/59 16 artiklan 7 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jollei 3, 4, 5 ja 6 kohdasta muuta johdu, jäsenvaltiot voivat kantaa savukkeista vähimmäisvalmisteveron.”

5

Direktiivin 2011/64 johdanto-osan 2, 3, 9, 14 ja 16 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

– –

– –

– –

6

Direktiivin 2011/64 1 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Tässä direktiivissä vahvistetaan yleiset periaatteet jäsenvaltioiden valmistetusta tupakasta kantaman valmisteveron rakenteen ja verokantojen yhdenmukaistamiseksi.”

7

Direktiivin 2011/64 7 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Unionissa valmistetuista savukkeista ja kolmansista maista tuoduista savukkeista kannetaan arvon perusteella valmistevero, joka lasketaan korkeimman vähittäismyyntihinnan perusteella, tullit mukaan lukien, sekä erityisvalmistevero, joka lasketaan tuoteyksikköä kohti.

Sen estämättä, mitä ensimmäisessä alakohdassa säädetään, jäsenvaltiot voivat jättää tullimaksut savukkeiden arvon perusteella kannettavan valmisteveron laskentaperusteen ulkopuolelle.

2.   Arvon perusteella kannettavan valmisteveron verokannan ja erityisvalmisteveron määrän on oltava samansuuruiset kaikille savukkeille.”

8

Direktiivin 2011/64 8 artiklan 3–6 kohdassa säädetään seuraavaa:

”3.   Valmisteveron erityisen osan on oltava 31 päivään joulukuuta 2013 asti vähintään 5 prosenttia ja korkeintaan 76,5 prosenttia kokonaisveromäärästä, joka syntyy yhdistämällä seuraavat:

4.   Savukkeiden valmisteveron erityisen osan on oltava 1 päivästä tammikuuta 2014 alkaen vähintään 7,5 prosenttia ja korkeintaan 76,5 prosenttia kokonaisveromäärästä, joka syntyy yhdistämällä seuraavat:

5.   Jos savukkeiden vähittäismyyntihinnan painotettu keskiarvo jäsenvaltiossa muuttuu tavalla, joka vaikuttaa kokonaisveromäärän prosenttiosuutena ilmaistuun valmisteveron erityiseen osaan siten, että se on alle 5 prosenttia tai 7,5 prosenttia kokonaisveromäärästä sen mukaan, kumpaa sovelletaan, tai yli 76,5 prosenttia kokonaisveromäärästä, kyseinen jäsenvaltio voi, poiketen siitä, mitä 3 ja 4 kohdassa säädetään, olla mukauttamatta erityisvalmisteveron määrää enintään muutoksen tapahtumisvuotta seuraavan toisen vuoden 1 päivään tammikuuta saakka.

6.   Jollei tämän artiklan 3, 4 ja 5 kohdasta sekä 7 artiklan 1 kohdan toisesta alakohdasta muuta johdu, jäsenvaltiot voivat kantaa savukkeista vähimmäisvalmisteveron.”

9

Direktiivin 2011/64 14 artiklan 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Prosentteina taikka määrinä kilogrammaa tai tiettyä kappalemäärää kohti ilmoitettavan kokonaisvalmisteveron (erityisvalmistevero ja/tai arvon perusteella kannettava valmistevero ilman arvonlisäveroa) οn oltava vähintään yhtä suuri kuin verokannat tai vähimmäismäärät, jotka οn vahvistettu seuraaville tuotteille:

10

Direktiivin 2011/64 21 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Kumotaan direktiivit 92/79/ETY, 92/80/ETY ja [95/59], sellaisina kuin ne ovat muutettuina liitteessä I olevassa A osassa tarkoitetuilla direktiiveillä, sanotun kuitenkaan vaikuttamatta jäsenvaltioiden velvollisuuteen noudattaa liitteessä I olevassa B osassa olevia määräaikoja, joiden kuluessa niiden on saatettava siinä mainitut direktiivit osaksi kansallista lainsäädäntöä ja sovellettava niitä.

Viittauksia kumottuihin direktiiveihin pidetään viittauksina tähän direktiiviin liitteessä II olevan vastaavuustaulukon mukaisesti.”

11

Kyseisen direktiivin 22 artiklassa säädetään, että direktiivi tulee voimaan 1.1.2011.

12

Italiassa 26.10.1995 annetun asetuksen (decreto legislativo) nro 504:n (GURI nro 279, Supplemento ordinario, 29.11.1995), sellaisena kuin se on muutettuna 30.7.2010 annetun lain nro 122 55 §:n 2 bis momentin c kohdalla (GURI nro 176, Supplemento ordinario, 30.7.2010; jäljempänä asetus), 39 quinquies §:ssä, jonka otsikkona on ”Vähittäismyyntihinnoittelutaulukko”, säädetään seuraavaa:

”1.   Valmistetun tupakan vähittäismyyntihinnoittelutaulukot vahvistetaan valtion monopolien itsenäisen hallintoelimen johtajan päätöksellä, joka julkaistaan Italian tasavallan virallisessa lehdessä. Edellä 39 bis §:n 1 momentin a ja b kohdassa tarkoitettujen tuotteiden myyntihinnat vahvistetaan kilogrammaa kohti, joka vastaa

2.   Savukkeiden osalta 1 momentissa tarkoitetut taulukot laaditaan siten, että vertailukohtana käytetään kysytyimmän hintaluokan savukkeita, jotka määritetään kolmen kuukauden välein aina kalenterivuoden neljänneksen ensimmäisen päivän tietojen perusteella, ja erityisvalmistevero määritetään 2 bis momentissa tarkoitetun painotetun keskihinnan perusteella.

2 bis.   Kunkin kalenterivuoden maaliskuun 1. päivään mennessä valtion monopolien itsenäinen hallintoelin [AAMS] määrittää 39 bis §:n 1 momentin b kohdassa tarkoitetuille savukkeille – – vähittäismyynnissä sovellettavan painotetun kilogrammakohtaisen keskihinnan, joka vastaa edellisen kalenterivuoden aikana kulutukseen luovutettujen savukkeiden kokonaisarvon, joka lasketaan kaikki verot sisältävän vähittäismyyntihinnan perusteella, ja kyseisten savukkeiden kokonaismäärän välistä suhdetta euroina, kun desimaalit poistetaan.”

13

Asetuksen 39 octies §:n, jonka otsikkona on ”Valmistettuun tupakkaan sovellettavan valmisteveron perusverokanta ja laskenta”, 3 ja 4 momentissa säädetään seuraavaa:

”3.   Kysytyimmän hintaluokan, joka määritetään 39 quinquies §:n 2 momentin mukaisesti, savukkeiden valmistevero lasketaan soveltamalla asianmukaista perusverokantaa vähittäismyyntihintaan. Näin saatava määrä muodostaa valmisteveron perusmäärän.

4.   Edellä 3 momentissa tarkoitettu perusmäärä muodostaa sataviisitoistaprosenttisena valmisteveron, joka kannetaan savukkeista, joiden vähittäismyyntihinta on alempi kuin 39 quinquies §:n 2 momentissa tarkoitetun kysytyimmän hintaluokan savukkeiden vähittäismyyntihinta.”

14

AAMS:n pääjohtaja vahvisti asetuksen 39 octies §:n 4 momentin nojalla tekemällään riidanalaisella päätöksellä savukkeista, joiden vähittäismyyntihinta on kysytyimmän hintaluokan savukkeiden vähittäismyyntihintaa alempi, kannettavan vähimmäisvalmisteveron määräksi 115 prosenttia valmisteveron perusmäärästä.

15

Yesmoke Tobacco SpA, joka on kysytyimmän hintaluokan savukkeita halvempia savukkeita valmistava ja myyvä yhtiö, valitti riidanalaisesta päätöksestä Tribunale amministrativo regionale per il Lazioon (Lazion alueen hallintotuomioistuin) ja väitti, että kyseinen toimi vastasi vaikutuksiltaan savukkeiden vähimmäismyyntihinnan asettamista.

16

Tribunale amministrativo regionale per il Lazio kumosi riidanalaisen päätöksen 5.4.2012 antamallaan tuomiolla sen jälkeen, kun se oli todennut, ettei asetuksen 39 octies §:ää voida soveltaa. Kyseinen tuomioistuin katsoi, että mainitulla päätöksellä otettiin tosiasiallisesti uudelleen käyttöön valmistetun tupakan vähimmäishinta, mikä oli sen mukaan tuomion komissio v. Italia (C-571/08, EU:C:2010:367) vastaista.

17

Ministero dell’Economia e delle Finanze ja AAMS ovat 5.6.2012 valittaneet kyseisestä tuomiosta Consiglio di Statoon. Niiden mukaan savukkeiden vähimmäismyyntihintaa koskevalla kansallisella lainsäädännöllä, josta Tribunale amministrativo regionale per il Lazio lausui, ei ole mitään yhteyttä mainitun 39 octies §:n säännöksiin. Niiden mukaan kyseinen säännöstö on sitä vastoin täysin sopusoinnussa unionin oikeuden kanssa, sillä direktiivi 2011/64 mahdollistaa sen, että jäsenvaltiot voivat kantaa savukkeista vähimmäisvalmisteveron.

18

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan pääasian ratkaisu riippuu direktiivien 95/59 ja 2011/64 tulkinnasta.

19

Tässä tilanteessa Consiglio di Stato on päättänyt lykätä ratkaisun antamista asiassa ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

”Ovatko [direktiivin 95/59] 8 artiklan 2 kohta ja [direktiivin 2011/64] 7 artiklan 2 kohta, joissa säädetään, että suhteellisen valmisteveron kannan ja arvon perusteella kannettavan valmisteveron verokannan sekä erityisvalmisteveron määrän ’on oltava samansuuruiset kaikille savukkeille’, esteenä sellaiselle kansalliselle lainsäädännölle kuin [asetuksen] 39 octies §:n 4 momentti – –, jossa säädetään, että niistä savukkeista, joiden vähittäismyyntihinta on kysytyimmän hintaluokan savukkeiden vähittäismyyntihintaa alempi, kannettava valmistevero on 115 prosenttia perusmäärästä, minkä seurauksena alemman vähittäismyyntihinnan savukkeille säädetään valmistevero, jolla on erityinen kiinteä vähimmäisverokanta, eikä savukkeiden kaikkia hintaluokkia koskevaa valmisteveron vähimmäismäärää, joka sallitaan [direktiivin 95/59] 16 artiklan 7 kohdassa ja [direktiivin 2011/64] 14 artiklan 2 kohdassa?”

20

Aluksi on yhtäältä huomautettava, että pääasia koskee AAMS:n pääjohtajan 11.1.2012 tekemää päätöstä savukkeiden valmisteverokannasta. Direktiivin 2011/64 21 ja 22 artiklan mukaan kyseisellä direktiivillä on kumottu ja korvattu 1.1.2011 lähtien direktiivi 95/59. Niinpä esitetty kysymys on tutkittava yksinomaan direktiivin 2011/64 säännösten kannalta.

21

Toisaalta on huomattava, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa direktiivin 2011/64 4 lukuun, jonka otsikkona on ”Muuhun valmistettuun tupakkaan kuin savukkeisiin sovellettavat säännökset”, kuuluvaan 14 artiklan 2 kohtaan, joka ei koske savukkeita. Ennakkoratkaisukysymyksessä tarkoitetusta vähimmäisvalmisteverojärjestelmästä on kuitenkin säädetty direktiivin 2011/64 8 artiklan 6 kohdassa. Niinpä ennakkoratkaisukysymyksen on ymmärrettävä koskevan kyseisen direktiivin 8 artiklan 6 kohtaa eikä sen 14 artiklan 2 kohtaa.

22

Edellä esitetystä seuraa, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kysymyksellään olennaisilta osin sitä, onko direktiivin 2011/64 7 artiklan 2 kohtaa ja 8 artiklan 6 kohtaa tulkittava siten, että ne ovat esteenä kansalliselle säännökselle, jossa ei säädetä samansuuruisesta vähimmäisvalmisteverosta kaikille savukkeille vaan sellaisesta vähimmäisvalmisteverosta, jota sovelletaan ainoastaan savukkeisiin, joiden vähittäismyyntihinta on kysytyimmän hintaluokan savukkeiden vähittäismyyntihintaa alempi.

23

Direktiivillä 2011/64 vahvistetaan yleiset periaatteet jäsenvaltioiden valmistetusta tupakasta kantaman valmisteveron rakenteen ja verokantojen yhdenmukaistamiseksi. Muun muassa direktiivin 2011/64 johdanto-osan 2, 3, 9 ja 14 perustelukappaleesta ilmenee, että sillä pyritään varmistamaan sisämarkkinoiden moitteeton toiminta ja tasavertaiset kilpailuolosuhteet. Valmisteverojen rakenteiden yhdenmukaistamisella pyritään erityisesti estämään se, että verotuksen vaikutuksesta kilpailu tupakka-alalla vääristyy.

24

Savukkeista on todettava, että direktiivin 2011/64 7 artiklan 1 kohdassa säädetään unionissa valmistetuista savukkeista ja kolmansista maista tuoduista savukkeista kannettavasta kokonaisvalmisteverosta, joka koostuu arvon perusteella kannettavasta valmisteverosta, joka lasketaan korkeimman vähittäismyyntihinnan perusteella, sekä erityisvalmisteverosta, joka lasketaan tuoteyksikköä kohti. Kokonaisvalmisteverona kannettu määrä vaihtelee savukkeiden myyntihinnan mukaan, sillä arvon perusteella kannettava valmistevero määräytyy myyntihinnan perusteella ja on sitä pienempi, mitä alempi myyntihinta on, ja päinvastoin.

25

Direktiivin 2011/64 7 artiklan 2 kohdassa täsmennetään, että arvon perusteella kannettavan valmisteveron verokannan ja erityisvalmisteveron määrän on oltava samansuuruiset kaikille savukkeille. Mainitun 7 artiklan 1 ja 2 kohdan sanamuodosta ilmenee, että kokonaisvalmisteveroa on kannettava kaikista savukkeista riippumatta niiden ominaisuuksista tai hinnoista.

26

Jäsenvaltioilla on kuitenkin vapaus kantaa savukkeista vähimmäisvalmistevero direktiivin 2011/64 8 artiklan 6 kohdan nojalla, ellei muun muassa saman 8 artiklan 3–5 kohdasta, jossa säädetään erityisvalmisteveron määrittämisessä noudatettavista ylä- ja alarajoista, muuta johdu.

27

Tässä yhteydessä on huomautettava, että määre ”vähimmäis-” tarkoittaa, että direktiivin 2011/64 8 artiklan 6 kohdassa säädetty valmistevero on verotuksessa noudatettava vähimmäiskynnys, jota suhteellinen alennus maksettavasta verosta ei saa alittaa. Kuten Euroopan komissio on unionin tuomioistuimelle toimittamissaan kirjallisissa huomautuksissa korostanut, vähimmäisvalmistevero mahdollistaa sen, ettei arvon perusteella kannettavalla valmisteverolla ole suhteellista vaikutusta verotuksessa noudatettavan vähimmäiskynnyksen alapuolella.

28

Kun otetaan huomioon, että kokonaisvalmisteveroa on kannettava kaikista savukkeista riippumatta niiden ominaisuuksista tai hinnoista, jäsenvaltioiden direktiivin 2011/64 8 artiklan 6 kohdan nojalla säätämää vähimmäisvalmisteveroa on sovellettava kaikkiin savukkeisiin riippumatta niiden ominaisuuksista tai hinnoista (ks. vastaavasti direktiivin 95/59 osalta tuomio komissio v. Ranska, C‑302/00, EU:C:2002:123, 20 kohta).

29

Lisäksi on huomattava, että direktiivissä 2011/64 tehdään ero sillä toteutetun yhdenmukaistamisen kohteena olevan valmistetun tupakan eri luokkien eli savukkeiden, sikarien ja pikkusikarien, hienoksi leikatun tupakan ja muun piippu- ja savuketupakan välillä mutta ei kuitenkaan eri savukeluokkien välillä. Niinpä savukkeita on pidettävä direktiivin 2011/64 kannalta yhtenä ainoana valmistetun tupakan luokkana.

30

Pääasiassa kyseessä olevassa kansallisessa säännöstössä säädetyn kaltaisen, ainoastaan tiettyihin savukeluokkiin sovellettavan vähimmäisvalmisteveron käyttöönotto mahdollistaisi sen, että tietyistä muista savukeluokista kannettaisiin kokonaisvalmisteverona määrä, joka olisi vähimmäisvalmisteveroa alempi, vaikka tällaisen vähimmäisvalmisteveron käyttöönotolla pyritään direktiivin 2011/64 mukaan välttämään edullisten hintojen yhteydessä se, että maksettavan veron määrää voitaisiin tällaisen kynnyksen alapuolella alentaa suhteellisesti, ja näin ollen välttämään halvimpien savukkeiden liian kevyt verottaminen.

31

Jos jäsenvaltiot käyttävät mahdollisuutta ottaa direktiivin 2011/64 8 artiklan 6 kohdan mukaisesti käyttöön vähimmäisvalmistevero, tällaisen säännöstön on oltava kyseisessä direktiivissä säädettyjen puitteiden mukainen eikä se saa olla direktiivin tavoitteiden vastainen. Savukkeiden ominaisuuksiin tai hintaan perustuvien erilaisten vähimmäiskynnysten käyttöön ottaminen verotuksessa vääristäisi erilaisten savukkeiden välistä kilpailua ja se olisi näin ollen direktiivillä 2011/64 tavoiteltujen sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan ja tasavertaisen kilpailun varmistamista koskevien tavoitteiden vastaista.

32

Täsmälleen tällainen seuraus on pääasiassa kyseessä olevalla säännöstöllä, jossa säädetään valmisteveron, joka on vahvistettu 115 prosentiksi kysytyimpään hintaluokkaan sovellettavasta valmisteverosta, soveltamisesta ainoastaan sellaisiin savukkeisiin, joiden myyntihinta on kysytyimmän hintaluokan savukkeiden myyntihintaa alempi.

33

Pääasiassa riidanalaisessa päätöksessä mainitaan nimittäin, kuten mainittuun päätökseen liitetystä taulukosta ilmenee, että kysytyimmän hintaluokan savukkeet ovat savukkeita, joiden vähittäismyyntihinta on 210 euroa tuhatta savuketta kohti ja joista kannetaan kokonaisvalmisteverona ”perusmääräksi” kutsuttu valmisteveron määrä 122,85 euroa tuhatta savuketta kohti. Asetuksen 39 octies §:n mukaan savukkeista, joiden hinta on kysytyimmän hintaluokan savukkeiden hintaa alempi eli siis alle 210 euroa tuhatta savuketta kohti, kannetaan valmistevero, jonka määrä on 115 prosenttia perusmäärästä, jolloin laskutoimituksella 115 prosenttia x 122,85 euroa saadaan veron määräksi 141,28 euroa tuhatta savuketta kohti. Niinpä Italian säännöstön mukaan savukkeiden, joiden vähittäismyyntihinta on alle 210 euroa tuhatta savuketta kohti, valmistevero on suurempi kuin se valmistevero, joka kannetaan kokonaisvalmisteverona savukkeista, joiden vähittäismyyntihinta on 210–243 euroa tuhatta savuketta kohti.

34

Italian säännöstöllä otetaan näin ollen käyttöön järjestelmä, jossa kysytyimmän hintaluokan savukkeista kokonaisvalmisteverona kannettu määrä on alempi kuin halvimmista savukkeista vähimmäisvalmisteverona kannettu määrä, mistä seuraa kilpailun vääristymistä ja mikä on direktiivin 2011/64 tavoitteiden vastaista.

35

Italian, Espanjan, Ranskan ja Portugalin hallitusten unionin tuomioistuimelle esittämissään kirjallisissa huomautuksissa mainitsemasta kansanterveyttä koskevasta tavoitteesta on todettava, että direktiivissä 2011/64 otetaan sen johdanto-osan 2, 14 ja 16 perustekappaleen mukaan huomioon kansanterveydellinen tavoite. Muun muassa kyseisen direktiivin johdanto-osan 16 perustelukappaleessa täsmennetään, että verotuksen taso on merkittävä tekijä tupakkatuotteiden hinnoissa, jotka puolestaan vaikuttavat kuluttajien tupakointitapoihin. Tässä yhteydessä on mainittava, että oikeuskäytännössä on aikaisemmin todettu, että tupakkatuotteiden osalta verolainsäädäntö on merkittävä ja tehokas väline näiden tuotteiden kulutuksen hillitsemiseksi ja näin ollen kansanterveyden suojelemiseksi (ks. vastaavasti direktiivin 95/59 osalta tuomio komissio v. Italia, EU:C:2010:367, 51 kohta).

36

Jos kansalliset toimenpiteet ovat direktiivissä 2011/64 määritettyjen puitteiden mukaisia, kyseinen direktiivi ei estä jäsenvaltioita torjumasta tupakointia ja varmistamasta korkeatasoista kansanterveyden suojelua kantamalla valmisteveroja (ks. vastaavasti direktiivin 95/59 osalta tuomio komissio v. Italia, EU:C:2010:367, 48 kohta).

37

Esitettyyn kysymykseen on kaiken edellä mainitun perusteella vastattava, että direktiivin 2011/64 7 artiklan 2 kohtaa ja 8 artiklan 6 kohtaa on tulkittava siten, että ne ovat esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle kansalliselle säännökselle, jossa ei säädetä kaikkiin savukkeisiin samansuuruisena sovellettavasta vähimmäisvalmisteverosta vaan sellaisesta vähimmäisvalmisteverosta, jota sovelletaan ainoastaan savukkeisiin, joiden vähittäismyyntihinta on kysytyimmän hintaluokan savukkeiden vähittäismyyntihintaa alempi.

38

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (viides jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

Valmistettuun tupakkaan sovellettavan valmisteveron rakenteesta ja verokannoista 21.6.2011 annetun neuvoston direktiivin 2011/64/EU 7 artiklan 2 kohtaa ja 8 artiklan 6 kohtaa on tulkittava siten, että ne ovat esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle kansalliselle säännökselle, jossa ei säädetä kaikkiin savukkeisiin samansuuruisena sovellettavasta vähimmäisvalmisteverosta vaan sellaisesta vähimmäisvalmisteverosta, jota sovelletaan ainoastaan savukkeisiin, joiden vähittäismyyntihinta on kysytyimmän hintaluokan savukkeiden vähittäismyyntihintaa alempi.