1

Euroopan unionin neuvosto vaatii valituksessaan unionin tuomioistuinta kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen tuomion Alumina v. neuvosto (T‑304/11, EU:T:2013:224; jäljempänä valituksenalainen tuomio), jolla unionin yleinen tuomioistuin kumosi lopullisen polkumyyntitullin käyttöön ottamisesta Bosnia ja Hertsegovinasta peräisin olevan zeoliitti A ‑jauheen tuonnissa ja kyseisessä tuonnissa käyttöön otetun väliaikaisen tullin lopullisesta kantamisesta 11.5.2011 annetun neuvoston täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 464/2011 (EUVL L 125, s. 1; jäljempänä riidanalainen asetus) Alumina d.o.o:ta (jäljempänä Alumina) koskevilta osilta.

2

Polkumyynnillä muista kuin Euroopan yhteisön jäsenvaltioista tapahtuvalta tuonnilta suojautumisesta 30.11.2009 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1225/2009 (EUVL L 343, s. 51 ja oikaisu EUVL 2010, L 7, s. 22; jäljempänä perusasetus) 2 artiklan 1–4 ja 6 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Normaaliarvo perustuu tavallisesti viejämaan riippumattomien asiakkaiden tavanomaisessa kaupankäynnissä maksamiin tai maksettaviksi tuleviin hintoihin.

Jos viejä ei tuota tai myy samankaltaista tuotetta viejämaassa, normaaliarvo määritetään muiden myyjien tai tuottajien hintojen perusteella.

Sellaisten osapuolten, joiden välillä näyttää olevan yhtiösuhde tai hyvitysjärjestely, välisiä hintoja ei voida pitää tavanomaisessa kaupankäynnissä sovellettuina ja niitä voidaan käyttää normaaliarvon määrittämisessä vain, jos vahvistetaan, että tällainen yhteys ei vaikuta hintoihin.

– –

2.   Normaaliarvon määritykseen käytetään tavallisesti kotimarkkinoiden kulutukseen tarkoitetun samankaltaisen tuotteen myyntiä, jos myynnin määrä on vähintään viisi prosenttia tutkimuksen kohteena olevan tuotteen myynnin määrästä yhteisöön. Alhaisempaa myynnin määrää voidaan kuitenkin käyttää esimerkiksi silloin, kun käytettyjä hintoja pidetään kyseisillä markkinoilla edustavina.

3.   Mikäli samankaltaista tuotetta ei myydä tavanomaisessa kaupankäynnissä tai myynti on riittämätöntä tai erityisestä markkinatilanteesta johtuen tällaisen myynnin perusteella ei voida tehdä asianmukaista vertailua, samankaltaisen tuotteen normaaliarvo lasketaan alkuperämaan tuotantokustannusten perusteella lisättynä kohtuullisella määrällä myynti-, hallinto- ja muita kustannuksia sekä voittoa, tai tavanomaisessa kaupankäynnissä soveltuvaan kolmanteen maahan käytettyjen vientihintojen perusteella edellyttäen, että hinnat ovat edustavia.

– –

4.   Kun samankaltaista tuotetta myydään viejämaan kotimarkkinoilla tai kolmanteen maahan hinnoilla, jotka ovat alhaisempia kuin tuotannon (kiinteät ja muuttuvat) yksikkökustannukset lisättynä myynti-, hallinto- ja muilla kustannuksilla, myynnin voidaan hintansa vuoksi katsoa poikkeavan tavanomaisessa kaupankäynnissä käytetystä ja se voidaan jättää huomioon ottamatta normaaliarvoa määritettäessä vain, jos määritetään myynnin tapahtuneen pidennetyn ajanjakson kuluessa huomattavissa määrin ja hinnoilla, joilla ei voida kattaa kaikkia kustannuksia kohtuullisen ajan kuluessa.

– –

6.   Myynti-, hallinto- ja muita kustannuksia sekä voittoa varten lisättyjen määrien on perustuttava tosiasialliseen tietoon, joka pohjautuu tutkittavana olevan valmistajan tai viejän samankaltaisen tuotteen valmistamiseen ja myyntiin tavanomaisessa kaupankäynnissä. Jos kyseisiä määriä ei näin voida määrittää, ne voidaan määrittää käyttäen seuraavia perusteita:

3

Asian taustaa on nyt käsiteltävän valituksen kannalta merkityksellisiltä osilta selvitetty seuraavasti valituksenalaisen tuomion 1, 3, 5 ja 7–10 kohdassa:

– –

– –

– –

4

Kanteensa tueksi unionin yleisessä tuomioistuimessa Alumina esitti kaksi kanneperustetta, jotka perustuivat yhtäältä perusasetuksen 2 artiklan 3 ja 6 kohdan rikkomiseen ja toisaalta saman artiklan 6 kohdan ensimmäisen virkkeen rikkomiseen. Toisen kanneperusteensa toisessa osassa Alumina väitti lähinnä, että neuvosto oli tehnyt oikeudellisen virheen pitäessään Aluminan ainoalle kotimarkkinoiden asiakkaalleen suuntautunutta kyseisen tuotteen myyntiä tavanomaisena kaupankäyntinä, vaikka hintoja oli korotettu 25 prosentin riskipreemiolla myöhästyvien tai maksamatta jäävien maksujen varalta. Unionin yleinen tuomioistuin hyväksyi tässä yhteydessä tämän toisen kanneperusteen toisen osan, katsoi, että Aluminan ainoalle kotimarkkinoiden asiakkaalleen suuntautuneen myynnin hinnat eivät kuvastaneet perusasetuksen 2 artiklassa tarkoitettua tavanomaista kaupankäyntiä, ja kumosi näin ollen riidanalaisen asetuksen Aluminaa koskevilta osilta.

5

Neuvosto vaatii valituksessaan, että unionin tuomioistuin

6

Alumina vaatii, että unionin tuomioistuin

7

Valituksensa tueksi neuvosto vetoaa yhteen valitusperusteeseen, joka kohdistuu unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 36–41 kohdassa tekemiin päätelmiin, jotka koskevat perusasetuksen 2 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettua tavanomaisessa kaupankäynnissä tapahtuneen myynnin käsitettä.

8

Ensinnäkin neuvosto katsoo, että unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 36–41 kohdassa tekemää arviointia, joka koskee Aluminan toisen kanneperusteen toista osaa, rasittaa oikeudellinen virhe, koska unionin yleinen tuomioistuin on tulkinnut väärin perusasetuksen 2 artiklan 1 ja 6 kohdassa tarkoitettua tavanomaisessa kaupankäynnissä tapahtuneen myynnin käsitettä. Unionin yleinen tuomioistuin on nimittäin neuvoston mukaan tehnyt oikeudellisen virheen katsoessaan, että sellaista myyntiä, joka ei ole tapahtunut tavanomaisessa kaupankäynnissä siitä syystä, että hintoihin sisältyi tuotteen arvoon liittymätön riskipreemio ostajan maksamatta jättämisen varalta, ei ole otettava huomioon normaaliarvon laskemisessa. Tällainen tavanomaisessa kaupankäynnissä tapahtuneen myynnin käsitteen tulkinta ei neuvoston mukaan saa tukea perusasetuksesta eikä tullitariffeja ja kauppaa koskevan yleissopimuksen 1994 (GATT) VI artiklan soveltamisesta tehdystä sopimuksesta, joka sisältyy Maailman kauppajärjestön (WTO) perustamissopimuksen, joka on allekirjoitettu Marrakechissa 15.4.1994 ja hyväksytty Uruguayn kierroksen monenvälisissä kauppaneuvotteluissa (1986–1994) laadittujen sopimusten tekemisestä Euroopan yhteisön puolesta yhteisön toimivaltaan kuuluvissa asioissa 22.12.1994 tehdyllä neuvoston päätöksellä 94/800/EY (EYVL L 336, s. 1), liitteeseen 1A. Lisäksi neuvosto katsoo, että tuomion Minolta Camera v. neuvosto (C-178/87, EU:C:1992:112) 17 kohdasta, jota unionin yleinen tuomioistuin on lainannut valituksenalaisen tuomion 27 kohdassa, johon viitataan valituksenalaisen tuomion 38 kohdassa, ei saada tukea unionin yleisen tuomioistuimen tekemälle tulkinnalle.

9

Unionin yleisen tuomioistuimen soveltama ”tuotteen arvoa kuvastava hinta” ei neuvoston mukaan ole asianmukainen kriteeri sen määrittämiseksi, onko myynti tapahtunut tavanomaisessa kaupankäynnissä. Ensinnäkin tällainen tulkinta pakottaisi toimielimet aina arvaamaan ilmoitettujen hintojen maksamisen ja soveltamisen syyt ja määrittämään tuotteen todellisen arvon. Toiseksi tällaiseen tulkintaan liittyisi merkittävä väärinkäytöksen riski, koska se kannustaisi lisäämään myyntisopimuksiin ehdon hintoihin sisältyvästä riskipreemiosta, jotta vältettäisiin näiden hintojen käyttäminen normaaliarvon määrittämisessä.

10

Erityisesti valituksenalaisen tuomion 38 kohdasta neuvosto katsoo, että viittaus perusasetuksen 2 artiklan 10 kohdan k alakohtaan, joka koskee muita hintaan vaikuttavia tekijöitä, on merkityksetön. Joka tapauksessa kyseisen artiklan mukaiset oikaisut on tarkoitettu poistamaan tietyt normaaliarvon ja vientihinnan väliset erot eikä ainoastaan oikaisemaan siihen hintaan perustuvaa laskennallista normaaliarvoa, jolla tuotetta myydään tavanomaisessa kaupankäynnissä kotimarkkinoilla.

11

Tältä osin neuvosto katsoo, että myynti tapahtuu tavanomaisessa kaupankäynnissä, vaikka myyjä on korottanut myyntihintaansa myöhästyvien tai saamatta jäävien maksujen riskin kattamiseksi. Jos tällä saattaisi olla vaikutusta normaaliarvon ja vientihinnan vertailtavuuteen, olisi tehtävä perusasetuksen 2 artiklan 10 kohdassa tarkoitetut oikaisut, kun normaalihintaa ja vientihintaa vertaillaan. Tältä osin neuvosto muistuttaa, että kyseisen 10 kohdan g alakohdassa säädetään nimenomaisesti oikaisuista, jotka tehdään kyseessä olevaa myyntiä varten myönnetystä luotosta aiheutuneiden kustannusten erojen mukaisesti.

12

Toiseksi neuvosto arvioi, että unionin yleisen tuomioistuimen tavanomaisessa kaupankäynnissä tapahtuneen myynnin käsitteen tulkinta, jossa suljetaan tämän käsitteen ulkopuolelle myynnit, joissa hintoihin sisältyy riskipreemio ostajan maksukyvyttömyyden tai maksuhaluttomuuden varalta, on oikeusvarmuuden periaatteen vastainen, koska toimielinten täytyisi aina arvata ilmoitettujen hintojen maksamisen ja soveltamisen syyt ja määrittää tuotteen ”todellinen” arvo, kuten tämän tuomion 9 kohdassa on todettu.

13

Lopuksi neuvosto väittää, että unionin yleinen tuomioistuin ei ole noudattanut perusteluvelvollisuuttaan, koska valituksenalaiseen tuomioon ei sisälly selityksiä, joista voitaisiin päätellä, että myynti ei ole tapahtunut tavanomaisessa kaupankäynnissä, jos hintaan sisältyy riskipreemio maksamatta jättämisen varalta.

14

Alumina katsoo ensisijaisesti, että neuvoston valituksensa tueksi esittämä valitusperuste on jätettävä tutkimatta, koska se koskee todellisuudessa unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 31–35 kohdassa tekemää tosiseikkojen arviointia. Toissijaisesti se toteaa valitusperusteen olevan perusteeton ja vaatii sen hylkäämistä.

15

Alumina väittää, että valitus on jätettävä tutkimatta, koska neuvosto kyseenalaistaa unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 31–35 kohdassa sen osoittamiseksi tekemän tosiseikkojen määrittämisen, että kyseessä olevien tuotteiden myynti ei ole tapahtunut tavanomaisessa kaupankäynnissä, mutta ei ilmoita, minkä oikeudellisen virheen unionin yleinen tuomioistuin on sen mukaan tehnyt.

16

Tästä on tärkeää muistuttaa, että SEUT 256 artiklasta ja Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan ensimmäisestä kohdasta ilmenee, että ainoastaan unionin yleinen tuomioistuin on toimivaltainen yhtäältä määrittämään tosiseikaston ja toisaalta arvioimaan tätä tosiseikastoa. Ainoastaan silloin, kun unionin yleiselle tuomioistuimelle toimitetusta aineistosta ilmenee, että unionin yleinen tuomioistuin on määrittänyt tosiseikaston virheellisesti tai ottanut sen tueksi esitetyn selvitysaineiston huomioon vääristyneellä tavalla, tosiseikkojen määrittäminen ja selvitysaineiston arviointi ovat sellaisia oikeuskysymyksiä, jotka kuuluvat unionin tuomioistuimen muutoksenhakutuomioistuimena harjoittaman valvonnan piiriin. Unionin tuomioistuin on SEUT 256 artiklan nojalla sitä vastoin toimivaltainen harjoittamaan tämän tosiseikaston oikeudelliseen luonnehdintaan ja unionin yleisen tuomioistuimen sen pohjalta tekemiin oikeudellisiin päätelmiin kohdistuvaa valvontaa (ks. tuomio neuvosto v. Zhejiang Xinan Chemical Industrial Group, C‑337/09 P, EU:C:2012:471, 55 kohta ja tuomio Trubowest Handel ja Makarov v. neuvosto ja komissio, C‑419/08 P, EU:C:2010:147, 30 ja 31 kohta).

17

Nyt käsiteltävässä asiassa neuvosto moittii unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se on tulkinnut virheellisesti perusasetuksen 2 artiklan 1 ja 6 kohdassa tarkoitettua tavanomaisessa kaupankäynnissä tapahtuneen myynnin käsitettä. Tämän tulkinnan perusteella se on neuvoston mukaan luonnehtinut väärin riidanalaisen asetuksen perustana olevia tosiseikkoja ja päätellyt, että riskipreemion huomioon ottamiseen liittyvä virhe vaikuttaa polkumyynnin olemassaolon arvioimiseksi tehdyn normaaliarvon laskelman pätevyyteen.

18

Valitus ei siten koske tosiseikkojen määrittämistä sellaisenaan eikä unionin yleisen tuomioistuimen selvitysaineiston arviointia riskipreemion osalta, vaan se koskee unionin oikeuden säännöksen tulkintaa ja sen soveltamista tosiseikkoihin, sellaisena kuin neuvosto on ne määrittänyt.

19

Näin ollen valitus on otettava tutkittavaksi.

20

On muistutettava, että tuotteen normaaliarvon määrittäminen on yksi niistä olennaisista vaiheista, joiden avulla mahdollisen polkumyynnin olemassaolo on voitava todeta. Perusasetuksen 2 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetään tältä osin, että ”normaaliarvo perustuu tavallisesti viejämaan riippumattomien asiakkaiden tavanomaisessa kaupankäynnissä maksamiin tai maksettaviksi tuleviin hintoihin”. Tältä osin on todettava myös, että normaaliarvoa määritettäessä sekä tämän säännöksen sanamuodosta että sen systematiikasta käy ilmi, että normaaliarvon määrittämisessä on lähtökohtaisesti ensisijaisesti käytettävä tavanomaisen kaupankäynnin yhteydessä tosiasiallisesti maksettua tai maksettavaa hintaa. Saman artiklan 3 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan tästä periaatteesta voidaan nimittäin poiketa vain, jos samankaltaista tuotetta ei myydä lainkaan tavanomaisen kaupankäynnin yhteydessä tai jos tällainen myynti on riittämätöntä tai se ei mahdollista asianmukaista vertailua (ks. tuomio Goldstar v. neuvosto, C-105/90, EU:C:1992:69, 12 kohta).

21

Nämä poikkeukset todellisiin hintoihin perustuvasta normaaliarvon määrittämistä koskevasta menetelmästä on esitetty tyhjentävästi, ja ne liittyvät myynnin luonteeseen eivätkä tuotteen hintaan (tuomio Ajinomoto ja NutraSweet v. neuvosto ja komissio, C‑76/98 P ja C‑77/98 P, EU:C:2001:234, 40 kohta).

22

Kuten julkisasiamies kuitenkin totesi ratkaisuehdotuksensa 38 kohdassa, tullitariffeja ja kauppaa koskevassa vuoden 1994 yleissopimuksessa sen paremmin kuin perusasetuksessakaan ei määritellä tavanomaisen kaupankäynnin käsitettä. Perusasetuksen 2 artiklassa säädetään toki nimenomaisesti kahdesta tapauksesta, joissa myyntiä on tietyissä olosuhteissa pidettävä tavanomaisesta kaupankäynnistä poikkeavana.

23

Ensinnäkin perusasetuksen 2 artiklan 1 kohdan kolmannessa alakohdassa täsmennetään, että sellaisten osapuolten, joiden välillä näyttää olevan yhtiösuhde tai hyvitysjärjestely, välisiä hintoja ei voida pitää tavanomaisessa kaupankäynnissä sovellettuina ja niitä voidaan käyttää normaaliarvon määrittämisessä vain, jos poikkeuksellisesti vahvistetaan, että tällainen yhteys ei vaikuta hintoihin (tuomio Petrotub ja Republica, C‑76/00 P, EU:C:2003:4, 85 kohta).

24

Toiseksi perusasetuksen 2 artiklan 4 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetään, että kun samankaltaista tuotetta myydään viejämaan kotimarkkinoilla tai kolmanteen maahan hinnoilla, jotka ovat alhaisempia kuin tuotannon yksikkökustannukset, myynnin voidaan katsoa poikkeavan tavanomaisessa kaupankäynnissä käytetystä vain, jos määritetään sen tapahtuneen pidennetyn ajanjakson kuluessa huomattavissa määrin ja hinnoilla, joilla ei voida kattaa kaikkia kustannuksia kohtuullisen ajan kuluessa.

25

Perusasetuksen 2 artiklaan ei kuitenkaan sisälly tyhjentävää luetteloa niistä menetelmistä, joita voidaan käyttää sen määrittämiseksi, onko hintoja käytetty tavanomaisessa kaupankäynnissä. Tältä osin oikeuskäytännössä on jo täsmennetty, että tavanomaisen kaupankäynnin käsite liittyy itse myyntiin sellaisenaan tarkasteltuna. Käsitteellä pyritään siihen, että normaaliarvoa määritettäessä tavanomaisena kaupankäyntinä ei pidetä tilanteita, joissa kotimarkkinamyynti ei tapahdu tällaisin edellytyksin, esimerkiksi tilanteita, joissa tuotteen myyntihinta alittaa tuotantokustannukset tai joissa liiketoimet on toteutettu keskenään sidoksissa olevien yrityskumppanien tai sellaisten osapuolten välillä, jotka ovat sopineet kuittausjärjestelystä (ks. tuomio Goldstar v. neuvosto, EU:C:1992:69, 13 kohta ja tuomio Ajinomoto ja NutraSweet v. neuvosto ja komissio, EU:C:2001:234, 38 kohta).

26

Valituksenalaisen tuomion 36 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että riskipreemio maksamatta jättämisen varalta on vastasuoritus, joka liittyy siihen riskiin, jonka tavarantoimittaja ottaa myydessään tuotteita tietylle asiakkaalle. Kyseinen preemio ei siis ole osa myydyn tuotteen arvosta eikä liity tuotteen ominaisuuksiin, vaan se riippuu asiakkaan henkilöllisyydestä ja siitä, miten tavarantoimittaja arvioi asiakkaan maksukykyä.

27

Unionin yleinen tuomioistuin totesi lisäksi valituksenalaisen tuomion 38 kohdassa, että tällaisen riskipreemion sisällyttäminen sellaisen voittomarginaalin laskentaan, jonka avulla määritetään laskennallinen normaaliarvo, tarkoittaa sellaisen tekijän huomioon ottamista, joka ei vastaa osaa myydyn tuotteen arvosta ja joka näin ollen nostaa keinotekoisesti normaaliarvon laskennan tulosta siten, ettei tämä tulos enää vastaa tarkimmalla mahdollisella tavalla sellaista tuotteen myyntihintaa, jolla se myytäisiin alkuperämaassa tavanomaisen kaupankäynnin yhteydessä.

28

Kuten julkisasiamies totesi ratkaisuehdotuksensa 43 kohdassa, tavanomaisen kaupankäynnin käsitteen tavoitteena on varmistaa, että tuotteen normaaliarvo vastaa mahdollisimman tarkasti samankaltaisen tuotteen tavanomaista hintaa viejän kotimarkkinoilla. Jos myynti on tapahtunut edellytyksin, jotka poikkeavat samankaltaisen tuotteen myynnissä kyseisillä markkinoilla polkumyynnin olemassaolon määrittämisen kannalta merkityksellisenä ajankohtana noudatetusta liiketaloudellisesta käytännöstä, se ei ole asianmukainen perusta samankaltaisen tuotteen normaaliarvon määrittämiselle kyseisillä markkinoilla.

29

Käsiteltävässä asiassa unionin yleinen tuomioistuin katsoi perustellusti, että maksamatta jättämisen varalta käytetyn riskipreemion kaltaisen preemion ottaminen mukaan perusasetuksen 2 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun normaaliarvon määrittämiseen merkitsisi sellaisen tekijän lisäämistä tähän määritykseen, jonka tarkoituksena ei ole määrittää hintaa, jolla kyseinen tuote myytäisiin tavallisissa olosuhteissa kotimarkkinoilla. Tällainen tekijä, joka koskee ainoastaan tietyn kotimarkkinoiden ostajan maksukykyä, on nimittäin yksi myynnin ominaispiirteistä, jotka toimielinten on otettava huomioon sen selvittämiseksi, onko myynti tapahtunut sellaisessa kaupankäynnissä, joka vastaa samankaltaisen tuotteen myynnin olosuhteita kotimarkkinoilla polkumyynnin olemassaolon määrittämisen kannalta merkityksellisellä ajanjaksolla.

30

Tältä osin on todettava, että tuotteen hinta on vain yksi liiketoimen ehdoista. Kysymys siitä, onko hintaa käytetty tavanomaisessa kaupankäynnissä, riippuu myös muista liiketoimen ehdoista, jotka voivat vaikuttaa käytettyihin hintoihin, kuten liiketoimen koosta, liiketoimen osapuolten lisävelvoitteista tai toimitusajasta. Tässä arvioinnissa, joka on tehtävä tapauskohtaisesti, toimielinten on otettava huomioon kaikki merkitykselliset tekijät ja kaikki erityiset olosuhteet, jotka liittyvät kyseiseen myyntiin.

31

Nyt käsiteltävässä asiassa unionin yleinen tuomioistuin katsoi toki valituksenalaisen tuomion 36 kohdassa, ettei maksamatta jättämisen varalta käytetty riskipreemio ole osa myydyn tuotteen arvosta eikä liity sen ominaispiirteisiin, ja saman tuomion 38 kohdassa se totesi, että preemio on sellainen tekijä, joka ei vastaa osaa myydyn tuotteen arvosta. Kuten julkisasiamies kuitenkin totesi ratkaisuehdotuksensa 58 kohdassa, unionin yleinen tuomioistuin ei näissä kohdissa esittänyt periaatteellisia toteamuksia, joiden mukaan myynnin tavanomaisuus edellyttäisi välttämättä sitä, että myyntihinta kuvastaa tuotteen arvoa.

32

On siis todettava, että unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 38 kohdassa tekemä päätelmä, jonka mukaan tämä preemio nostaa keinotekoisesti normaaliarvon laskennan tulosta, on sen oikeuskäytännön mukainen, jonka mukaan tämän riskipreemion käyttäminen on omiaan vaikuttamaan myynnin luonteeseen normaalina myyntinä (ks. tuomio Ajinomoto ja NutraSweet v. neuvosto ja komissio, EU:C:2001:234, 39 ja 41 kohta). Tältä osin on todettava, että tässä yhteydessä toimielinten on tutkittava, onko tätä myyntiehtoa sovellettu kaikkiin asiakkaisiin yleisesti samankaltaisen tuotteen markkinoilla vai onko sitä käytetty erityisesti kyseisen asiakkaan tilanteessa.

33

Neuvoston perusteluista, jotka koskevat unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 38–40 kohdassa tekemää viittausta perusasetuksen 2 artiklan 10 kohdan k alakohtaan, on todettava, että ne ovat tehottomia, koska unionin yleisen tuomioistuimen tätä koskevaa ratkaisevaa päättelyä, joka on esitetty erityisesti valituksenalaisen tuomion 36 ja 37 kohdassa, ei rasita oikeudellinen virhe. Vaikka nimittäin todettaisiin, että tämä viittaus on virheellinen, tällä ei olisi vaikutusta unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisessa tuomiossa tekemän tavanomaisessa kaupankäynnissä tapahtuneen myynnin käsitteen tulkinnan pätevyyteen eikä valituksenalaista tuomiota voitaisi tällä perusteella kumota.

34

Lopulta valitusperusteen osa, joka koskee unionin yleisen tuomioistuimen perusteluvelvollisuuden rikkomista ja joka ei edes perustu täsmällisiin perusteluihin, on väistämättä hylättävä, koska unionin yleisen tuomioistuimen päättely käy selvästi ja yksiselitteisesti ilmi valituksenalaisen tuomion perusteluista.

35

Kaiken edellä esitetyn perusteella neuvoston valituksensa tueksi esittämää ainoaa valitusperustetta ei voida hyväksyä, ja se on näin ollen hylättävä.

36

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 184 artiklan 2 kohdan mukaan on niin, että jos valitus on perusteeton, unionin tuomioistuin tekee ratkaisun oikeudenkäyntikuluista. Saman työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan mukaan, jota sovelletaan sen 184 artiklan 1 kohdan nojalla valituksen käsittelyyn, asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska Alumina on vaatinut neuvoston velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut ja koska neuvosto on hävinnyt asian, neuvosto on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (toinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: