Asia C‑337/13
Almos Agrárkülkereskedelmi Kft
vastaan
Nemzeti Adó- és Vámhivatal Közép-magyarországi Regionális Adó Főigazgatósága
(Kúrian esittämä ennakkoratkaisupyyntö)
”Ennakkoratkaisupyyntö — Yhteinen arvonlisäverojärjestelmä — Direktiivi 2006/112/EY — 90 artikla — Veron perusteen alentaminen — Jäsenvaltioiden velvoitteiden laajuus — Välitön oikeusvaikutus”
Tiivistelmä – Unionin tuomioistuimen tuomio (seitsemäs jaosto) 15.5.2014
Verolainsäädännön yhdenmukaistaminen – Yhteinen arvonlisäverojärjestelmä – Veron peruste – Alentaminen mitätöimisen, peruuttamisen, purkamisen tai hinnanalennuksen tapauksessa – Kansallinen säännöstö, jossa ei säädetä alentamisesta kauppahinnan maksamatta jättämisen tapauksessa, on sallittu – Edellytykset – Jäsenvaltio soveltaa poikkeusta, joka koskee kauppahinnan maksamisen täyttä tai osittaista laiminlyöntiä
(Neuvoston direktiivin2006/112 90 artiklan 1 ja 2 kohta)
Verolainsäädännön yhdenmukaistaminen – Yhteinen arvonlisäverojärjestelmä – Veron peruste – Direktiivin 2006/112 90 artiklan 1 kohta – Alentaminen mitätöimisen, peruuttamisen, purkamisen tai hinnanalennuksen tapauksessa – Välitön oikeusvaikutus
(Neuvoston direktiivin 2006/112 90 artiklan 1 kohta)
Verolainsäädännön yhdenmukaistaminen – Yhteinen arvonlisäverojärjestelmä – Veron peruste – Alentaminen mitätöimisen, peruuttamisen, purkamisen tai hinnanalennuksen tapauksessa – Kansallinen säännöstö, jonka mukaan tällainen alentaminen edellyttää tiettyjä muodollisuuksia, on sallittu – Edellytykset – Suhteellisuus
(Neuvoston direktiivin 2006/112 90 artiklan 1 kohta ja 273 artikla)
Yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annetun direktiivin 2006/112 90 artiklan säännöksiä on tulkittava siten, etteivät ne ole esteenä kansalliselle säännökselle, jossa ei säädetä arvonlisäveron perusteen alentamisesta kauppahinnan maksamisen laiminlyönnin tapauksessa, jos kyseisen artiklan 2 kohdassa säädettyä poikkeusta on sovellettu. Tässä säännöksessä on kuitenkin otettava huomioon kaikki muut tilanteet, joissa mainitun artiklan 1 kohdan perusteella verovelvolliselta on jäänyt liiketoimen toteuttamisen jälkeen vastike osittain tai täysin saamatta; kansallisen tuomioistuimen tehtävänä on tarkistaa tämä.
Tämä 90 artiklan 1 kohta on tosin ilmaus arvonlisäverodirektiivin perusperiaatteesta, jonka mukaan veron peruste on todella saatu vastike ja josta väistämättä seuraa, että veroviranomaiset eivät voi kantaa arvonlisäveroa enempää kuin verovelvollinen oli sitä saanut.
Saman artiklan 2 kohdan perusteella jäsenvaltiot voivat kuitenkin poiketa edellä mainitusta säännöstä, jos kauppahinnan maksaminen laiminlyödään täysin tai osittain. Tätä kansallista säännöstä on kuitenkin pidettävä tuloksena siitä, että jäsenvaltio on käyttänyt sille kyseisessä artiklassa myönnettyä mahdollisuutta poikkeuksen soveltamiseen.
Jos kauppahinnan maksaminen laiminlyödään täysin tai osittain ilman, että sopimus on peruutettu tai mitätöity, ostaja on edelleen velvollinen maksamaan sovitun hinnan ja myyjällä on periaatteessa yhä saatava, jota hän voi vaatia oikeusteitse, vaikka hänellä ei enää olekaan tavaran omistusoikeutta. Koska ei kuitenkaan voida sulkea pois sitä, että tällaisesta saatavasta tulee lopullisesti mahdoton perittävä, unionin lainsäätäjä on halunnut antaa jokaiselle jäsenvaltiolle mahdollisuuden määrittää, johtaako kauppahinnan maksamisen laiminlyöminen, joka toisin kuin sopimuksen mitätöiminen tai peruuttaminen ei palauta sopimuspuolten tilannetta alkuperäiseksi, oikeuteen saada vastaavasti alentaa veron perustetta jäsenvaltion vahvistamien edellytysten täyttyessä vai eikö tällaista alennusta myönnetä tällaisessa tilanteessa.
(ks. 22–25 ja 28 kohta sekä tuomiolauselman 1 kohta)
Verovelvolliset voivat vedota yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annetun direktiivin 2006/112 90 artiklan 1 kohtaan kansallisissa tuomioistuimissa jäsenvaltiota vastaan saadakseen alentaa arvonlisäveron perustettaan.
Aina, kun direktiivin säännökset ovat sisältönsä osalta ehdottomia ja riittävän täsmällisiä, yksityiset oikeussubjektit voivat kansallisissa tuomioistuimissa vedota niihin jäsenvaltiota vastaan, jos jäsenvaltio ei ole saattanut direktiiviä osaksi kansallista oikeusjärjestystä määräajassa tai jos direktiivi on saatettu osaksi kansallista oikeusjärjestystä virheellisesti..
Unionin säännös on ehdoton, mikäli siinä säädetään velvollisuus, johon ei ole liitetty mitään ehtoja ja jonka täytäntöönpano tai vaikutukset eivät riipu sen enempää unionin toimielinten kuin jäsenvaltioidenkaan antamista säädöksistä tai tekemistä päätöksistä.
Vaikka kyseisessä artiklassa annetaan siten jäsenvaltioille tiettyä harkintavaltaa niiden toteuttaessa toimenpiteitä, joiden avulla voidaan määrittää alennuksen määrä, tämä seikka ei kuitenkaan horjuta sen velvollisuuden, että kyseisessä artiklassa tarkoitetuissa tapauksissa on myönnettävä oikeus alentaa veron perustetta, täsmällisyyttä ja ehdottomuutta. Se täyttää näin ollen välittömän oikeusvaikutuksen aikaansaamisen edellytykset.
(ks. 31, 32, 34 ja 40 kohta sekä tuomiolauselman 2 kohta)
Vaikka jäsenvaltiot voivat säätää, että tällaisen arvonlisäveron perusteen alentamista koskevan oikeuden käyttämisen edellytyksenä on tiettyjen sellaisten muodollisuuksien täyttäminen, joiden avulla voidaan erityisesti osoittaa se, että liiketoimen toteuttamisen jälkeen verovelvolliselta on lopullisesti jäänyt vastike osittain tai täysin saamatta ja että tämä voi vedota johonkin yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annetun direktiivin 2006/112 90 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuun tilanteeseen, näin toteutetut toimenpiteet eivät saa ylittää sitä, mikä on välttämätöntä tätä osoittamista varten; kansallisen tuomioistuimen tehtävänä on tarkistaa tämä.
Koska mainitun direktiivin 90 artiklan 1 kohdan ja 273 artiklan säännöksissä ei täsmennetä niissä vahvistettujen rajojen lisäksi niitä edellytyksiä ja velvollisuuksia, joista jäsenvaltiot saavat säätää, on todettava, että näissä säännöksissä annetaan tosin jäsenvaltioille harkintavalta muun muassa niiden muodollisuuksien osalta, jotka verovelvollisten on täytettävä suhteessa kyseisten valtioiden viranomaisiin, jotta ne voivat alentaa veron perustetta.
Veropetosten tai veron kiertämisen estämiseksi toteutettavissa toimenpiteissä voidaan kuitenkin lähtökohtaisesti olla noudattamatta arvonlisäveron perustetta koskevia sääntöjä ainoastaan siltä osin kuin se on tämän erityisen tavoitteen saavuttamiseksi ehdottoman välttämätöntä. Niillä on nimittäin haitattava mahdollisimman vähän direktiivin 2006/112 tavoitteiden ja periaatteiden toteutumista, eikä niitä näin ollen voida soveltaa siten, että niiden johdosta vaarantuisi arvonlisäveron neutraalisuus.
(ks. 37, 38 ja 40 kohta sekä tuomiolauselman 2 kohta)
Asia C‑337/13
Almos Agrárkülkereskedelmi Kft
vastaan
Nemzeti Adó- és Vámhivatal Közép-magyarországi Regionális Adó Főigazgatósága
(Kúrian esittämä ennakkoratkaisupyyntö)
”Ennakkoratkaisupyyntö — Yhteinen arvonlisäverojärjestelmä — Direktiivi 2006/112/EY — 90 artikla — Veron perusteen alentaminen — Jäsenvaltioiden velvoitteiden laajuus — Välitön oikeusvaikutus”
Tiivistelmä – Unionin tuomioistuimen tuomio (seitsemäs jaosto) 15.5.2014
Verolainsäädännön yhdenmukaistaminen — Yhteinen arvonlisäverojärjestelmä — Veron peruste — Alentaminen mitätöimisen, peruuttamisen, purkamisen tai hinnanalennuksen tapauksessa — Kansallinen säännöstö, jossa ei säädetä alentamisesta kauppahinnan maksamatta jättämisen tapauksessa, on sallittu — Edellytykset — Jäsenvaltio soveltaa poikkeusta, joka koskee kauppahinnan maksamisen täyttä tai osittaista laiminlyöntiä
(Neuvoston direktiivin2006/112 90 artiklan 1 ja 2 kohta)
Verolainsäädännön yhdenmukaistaminen — Yhteinen arvonlisäverojärjestelmä — Veron peruste — Direktiivin 2006/112 90 artiklan 1 kohta — Alentaminen mitätöimisen, peruuttamisen, purkamisen tai hinnanalennuksen tapauksessa — Välitön oikeusvaikutus
(Neuvoston direktiivin 2006/112 90 artiklan 1 kohta)
Verolainsäädännön yhdenmukaistaminen — Yhteinen arvonlisäverojärjestelmä — Veron peruste — Alentaminen mitätöimisen, peruuttamisen, purkamisen tai hinnanalennuksen tapauksessa — Kansallinen säännöstö, jonka mukaan tällainen alentaminen edellyttää tiettyjä muodollisuuksia, on sallittu — Edellytykset — Suhteellisuus
(Neuvoston direktiivin 2006/112 90 artiklan 1 kohta ja 273 artikla)
Yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annetun direktiivin 2006/112 90 artiklan säännöksiä on tulkittava siten, etteivät ne ole esteenä kansalliselle säännökselle, jossa ei säädetä arvonlisäveron perusteen alentamisesta kauppahinnan maksamisen laiminlyönnin tapauksessa, jos kyseisen artiklan 2 kohdassa säädettyä poikkeusta on sovellettu. Tässä säännöksessä on kuitenkin otettava huomioon kaikki muut tilanteet, joissa mainitun artiklan 1 kohdan perusteella verovelvolliselta on jäänyt liiketoimen toteuttamisen jälkeen vastike osittain tai täysin saamatta; kansallisen tuomioistuimen tehtävänä on tarkistaa tämä.
Tämä 90 artiklan 1 kohta on tosin ilmaus arvonlisäverodirektiivin perusperiaatteesta, jonka mukaan veron peruste on todella saatu vastike ja josta väistämättä seuraa, että veroviranomaiset eivät voi kantaa arvonlisäveroa enempää kuin verovelvollinen oli sitä saanut.
Saman artiklan 2 kohdan perusteella jäsenvaltiot voivat kuitenkin poiketa edellä mainitusta säännöstä, jos kauppahinnan maksaminen laiminlyödään täysin tai osittain. Tätä kansallista säännöstä on kuitenkin pidettävä tuloksena siitä, että jäsenvaltio on käyttänyt sille kyseisessä artiklassa myönnettyä mahdollisuutta poikkeuksen soveltamiseen.
Jos kauppahinnan maksaminen laiminlyödään täysin tai osittain ilman, että sopimus on peruutettu tai mitätöity, ostaja on edelleen velvollinen maksamaan sovitun hinnan ja myyjällä on periaatteessa yhä saatava, jota hän voi vaatia oikeusteitse, vaikka hänellä ei enää olekaan tavaran omistusoikeutta. Koska ei kuitenkaan voida sulkea pois sitä, että tällaisesta saatavasta tulee lopullisesti mahdoton perittävä, unionin lainsäätäjä on halunnut antaa jokaiselle jäsenvaltiolle mahdollisuuden määrittää, johtaako kauppahinnan maksamisen laiminlyöminen, joka toisin kuin sopimuksen mitätöiminen tai peruuttaminen ei palauta sopimuspuolten tilannetta alkuperäiseksi, oikeuteen saada vastaavasti alentaa veron perustetta jäsenvaltion vahvistamien edellytysten täyttyessä vai eikö tällaista alennusta myönnetä tällaisessa tilanteessa.
(ks. 22–25 ja 28 kohta sekä tuomiolauselman 1 kohta)
Verovelvolliset voivat vedota yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annetun direktiivin 2006/112 90 artiklan 1 kohtaan kansallisissa tuomioistuimissa jäsenvaltiota vastaan saadakseen alentaa arvonlisäveron perustettaan.
Aina, kun direktiivin säännökset ovat sisältönsä osalta ehdottomia ja riittävän täsmällisiä, yksityiset oikeussubjektit voivat kansallisissa tuomioistuimissa vedota niihin jäsenvaltiota vastaan, jos jäsenvaltio ei ole saattanut direktiiviä osaksi kansallista oikeusjärjestystä määräajassa tai jos direktiivi on saatettu osaksi kansallista oikeusjärjestystä virheellisesti..
Unionin säännös on ehdoton, mikäli siinä säädetään velvollisuus, johon ei ole liitetty mitään ehtoja ja jonka täytäntöönpano tai vaikutukset eivät riipu sen enempää unionin toimielinten kuin jäsenvaltioidenkaan antamista säädöksistä tai tekemistä päätöksistä.
Vaikka kyseisessä artiklassa annetaan siten jäsenvaltioille tiettyä harkintavaltaa niiden toteuttaessa toimenpiteitä, joiden avulla voidaan määrittää alennuksen määrä, tämä seikka ei kuitenkaan horjuta sen velvollisuuden, että kyseisessä artiklassa tarkoitetuissa tapauksissa on myönnettävä oikeus alentaa veron perustetta, täsmällisyyttä ja ehdottomuutta. Se täyttää näin ollen välittömän oikeusvaikutuksen aikaansaamisen edellytykset.
(ks. 31, 32, 34 ja 40 kohta sekä tuomiolauselman 2 kohta)
Vaikka jäsenvaltiot voivat säätää, että tällaisen arvonlisäveron perusteen alentamista koskevan oikeuden käyttämisen edellytyksenä on tiettyjen sellaisten muodollisuuksien täyttäminen, joiden avulla voidaan erityisesti osoittaa se, että liiketoimen toteuttamisen jälkeen verovelvolliselta on lopullisesti jäänyt vastike osittain tai täysin saamatta ja että tämä voi vedota johonkin yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annetun direktiivin 2006/112 90 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuun tilanteeseen, näin toteutetut toimenpiteet eivät saa ylittää sitä, mikä on välttämätöntä tätä osoittamista varten; kansallisen tuomioistuimen tehtävänä on tarkistaa tämä.
Koska mainitun direktiivin 90 artiklan 1 kohdan ja 273 artiklan säännöksissä ei täsmennetä niissä vahvistettujen rajojen lisäksi niitä edellytyksiä ja velvollisuuksia, joista jäsenvaltiot saavat säätää, on todettava, että näissä säännöksissä annetaan tosin jäsenvaltioille harkintavalta muun muassa niiden muodollisuuksien osalta, jotka verovelvollisten on täytettävä suhteessa kyseisten valtioiden viranomaisiin, jotta ne voivat alentaa veron perustetta.
Veropetosten tai veron kiertämisen estämiseksi toteutettavissa toimenpiteissä voidaan kuitenkin lähtökohtaisesti olla noudattamatta arvonlisäveron perustetta koskevia sääntöjä ainoastaan siltä osin kuin se on tämän erityisen tavoitteen saavuttamiseksi ehdottoman välttämätöntä. Niillä on nimittäin haitattava mahdollisimman vähän direktiivin 2006/112 tavoitteiden ja periaatteiden toteutumista, eikä niitä näin ollen voida soveltaa siten, että niiden johdosta vaarantuisi arvonlisäveron neutraalisuus.
(ks. 37, 38 ja 40 kohta sekä tuomiolauselman 2 kohta)