1

Valituksellaan Espanjan kuningaskunta vaatii unionin tuomioistuinta kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen tuomion Espanja vastaan komissio (T-235/11, EU:T:2013:49, jäljempänä valituksenalainen tuomio), jolla unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi sen kanteen, jossa oli kyse ensisijaisesti sen komission 18.2.2011 tekemän päätöksen K(2011) 1023 lopullinen kumoamisvaatimuksesta, jolla alennetaan koheesiorahaston tukea hankkeen vaiheille”Raidemateriaalien hankkiminen ja asentaminen suurnopeusradalle Madrid–Zaragoza–Barcelona–Ranskan raja. Rataosuus Madrid–Lleida” (CCI 1999.ES.16.C.PT.001), ”Suurnopeusrata Madrid–Barcelona. Rataosuus Lleida–Martorell (asemalaituri, 1. vaihe)” (CCI 2000.ES.16.C.PT.001), ”Suurnopeusrata Madrid–Zaragoza–Barcelona–Ranskan raja. Ratayhteydet Zaragozan uudelle asemalle” (CCI 2000.ES.16.C.PT.003), ”Suurnopeusrata Madrid–Barcelona–Ranskan raja. Rataosuus Lleida–Martorell. Alaosuus X–A (Olérdola–Avinyonet del Penedés)” (CCI 2001.ES.16.C.PT.007) ja ”Uusi suurnopeusradan yhteys Levanteen. Alaosuus La Gineta–Albacete (asemalaituri)” (CCI 2004.ES.16.C.PT.014) (jäljempänä riidanalainen päätös), ja toissijaisesti vaatimuksesta kyseisen päätöksen kumoamisesta siltä osin kuin se koskee Euroopan komission tekemiä rahoitusoikaisuja.

2

Valituksenalaisessa tuomiossa unionin yleinen tuomioistuin selvitti oikeudellista kehystä seuraavasti.

3

Koheesiorahastosta 16.5.1994 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1164/94 (EYVL L 130, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna 21.6.1999 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 1264/1999 (EYVL L 161, s. 57) ja 21.6.1999 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 1265/1999 (EYVL L 161, s. 62) (jäljempänä muutettu asetus N:o 1164/94), 2 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Rahastosta annetaan rahoitustukea hankkeisiin, joiden avulla edistetään Euroopan unionista tehdyssä sopimuksessa vahvistettujen tavoitteiden toteuttamista ympäristön ja Euroopan laajuisten verkkojen liikenteen infrastruktuurin alalla jäsenvaltioissa, joiden bruttokansantuote asukasta kohden on alle 90 prosenttia yhteisön keskitasosta suhteelliseen ostovoimaan verrattuna ja jotka ovat panneet täytäntöön ohjelman [SEUT 126] artiklassa tarkoitettujen taloudellista yhteenkuuluvuutta koskevien edellytysten täyttämiseksi.”

4

Muutetun asetuksen N:o 1164/94 8 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Rahastosta rahoitettujen hankkeiden on oltava perustamissopimusten määräysten ja näiden nojalla annettujen säädösten ja yhteisön politiikkojen mukaisia, mukaan lukien ympäristönsuojelua, liikennettä, Euroopan laajuisia verkkoja, kilpailua ja julkisten hankkeiden sopimuksia koskeva politiikka.”

5

Muutetun asetuksen N:o 1164/94 liitteessä II olevassa H artiklassa, jonka otsikko on ”Rahoitusoikaisut”, säädetään seuraavaa:

6

Neuvoston asetuksen (EY) N:o 1164/94 soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä koheesiorahastosta myönnettävään tukeen liittyvien hallinto- ja valvontajärjestelmien ja rahoitusoikaisumenettelyn osalta 29.7.2002 annetun komission asetuksen (EY) N:o 1386/2002 (EUVL L 201, s. 5) 18 artiklan sanamuoto on seuraava:

”1.   Määräaika, jonka kuluessa asianomainen jäsenvaltio voi vastata asetuksen (EY) N:o 1164/94 liitteessä II olevan H artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaiseen pyyntöön toimittaa huomautukset, on kaksi kuukautta, lukuun ottamatta asianmukaisesti perusteltuja tapauksia, joissa voidaan sopia komission kanssa pitemmästä määräajasta.

2.   Kun komissio ehdottaa rahoitusoikaisua ekstrapolaation tai kiinteän määrän perusteella, jäsenvaltiolle on annettava tilaisuus kyseisiä tositeaineistoja tutkimalla osoittaa, että väärinkäytös ei tosiasiassa ollut niin laaja kuin komissio arvioi. Sovittuaan asiasta komission kanssa jäsenvaltio voi rajoittaa tämän tutkimuksen laajuutta asianmukaiseen tositeaineiston osaan tai otokseen.

Tähän varattu aika saa olla korkeintaan toiset kaksi kuukautta 1 kohdassa mainitun kahden kuukauden määräajan kuluttua. Tämän tutkimuksen tulokset tutkitaan asetuksen (EY) N:o 1164/94 liitteessä II olevan H artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa määritellyllä tavalla. Komissio ottaa huomioon kaikki jäsenvaltion määräaikojen kuluessa toimittamat todisteet.

3.   Jos jäsenvaltio ei hyväksy komission huomioita ja asetuksen (EY) N:o 1164/94 liitteessä II olevan H artiklan 1 kohdan toisen alakohdan mukainen tapaaminen toteutuu, kolmen kuukauden määräaika, jonka kuluessa komissio voi tehdä päätöksen H artiklan 2 kohdan mukaisesti, alkaa tapaamisen päivästä.”

7

Oikeudenkäyntiasian tausta esitetään valituksenalaisen tuomion 13–23 kohdassa ja voidaan tiivistää seuraavasti.

8

Komissio hyväksyi 13.9.2000 tekemällään päätöksellä K(2000) 2113, sellaisena kuin se on muutettuna, koheesiorahaston taloudellisen tuen myöntämisen tietyille suurnopeusrataa Madrid–Barcelona (Espanja) koskeville hankkeen vaiheille.

9

Komissio lähetti Espanjan kuningaskunnalle hankkeen kunkin vaiheen osalta 23.10.2009 ja 30.3.2010 sekä kolmella 21.4.2010 päivätyllä kirjeellä lakkauttamisehdotuksen. Kukin näistä ehdotuksista sisälsi rahoitusoikaisuja julkisia hankintoja koskevan lainsäädännön soveltamisessa tapahtuneiden sääntöjenvastaisuuksien vuoksi.

10

Sen jälkeen, kun Espanjan viranomaiset ilmaisivat olevansa eri mieltä komission lakkauttamisehdotuksista neljällä 13.5.2010 päivätyllä kirjeellä, kuulemistilaisuus pidettiin 23.6.2010. Tämän kuulemistilaisuuden aikana komissiolle toimitettiin ”hallintoviranomaisten muistio rahoitusoikaisua koskevasta ehdotuksesta” sekä ”asiakirjaluettelo, joka lähetettiin vastauksena Euroopan komission rahoitusoikaisua koskevaan ehdotukseen, joka liittyy koheesiorahaston piiriin kuuluvien hankkeiden lakkauttamisehdotukseen”.

11

Espanjan kuningaskunta lähetti komissiolle lisätietoja 23.7.2010 päivätyllä kirjeellä.

12

Komissio teki riidanalaisen päätöksen 18.2.2011.

13

Tässä päätöksessä, joka annettiin Espanjan kuningaskunnalle tiedoksi 21.2.2011, komissio totesi julkisia hankintoja koskevan unionin säännöstön soveltamisessa useita sääntöjenvastaisuuksia, jotka vaikuttavat kyseessä oleviin hankkeen vaiheisiin, ja alensi tämän vuoksi kyseisiin vaiheisiin yhteensä myönnetyn tuen määrää 31328947,63 eurolla.

14

Espanjan kuningaskunta nosti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 29.4.2011 toimittamallaan kannekirjelmällä kanteen, jossa vaadittiin ensisijaisesti riidanalaisen päätöksen kumoamista ja toissijaisesti tämän päätöksen kumoamista siltä osin kuin se koskee komission toteuttamia rahoitusoikaisuja.

15

Tämän kanteen tueksi Espanjan kuningaskunta vetosi ensisijaisesti kahteen kanneperusteeseen, joista ensimmäisen mukaan komissio ei noudattanut muutetun asetuksen N:o 1164/94 liitteessä II olevan H artiklan 2 kohdassa säädettyä määräaikaa ja toisen mukaan se sovelsi virheellisesti vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja teletoiminnan alan hankintoja koskevien sopimusten tekomenettelyjen yhteensovittamisesta 14.6.1993 annetun neuvoston direktiivin 93/38/ETY (EYVL L 199, s. 84) 20 artiklan 2 kohtaa, ja toissijaisesti yhteen kanneperusteeseen, jonka mukaan tämän direktiivin 20 artiklan 2 kohdan f alakohtaa sovellettaessa on tehty oikeudellinen virhe.

16

Valituksenalaisessa tuomiossa unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi kyseisen kanteen perusteettomana.

17

Ensimmäisestä kanneperusteesta, jossa Espanjan kuningaskunta väitti lähinnä, että sekä muutetun asetuksen N:o 1164/94 liitteessä II olevan H artiklan 2 kohdassa että asetuksen N:o 1386/2002 18 artiklan 3 kohdassa säädetyn kolmen kuukauden määräajan noudattaminen edellyttää, että rahoitusoikaisua koskeva päätös olisi pitänyt tehdä kolmen kuukauden määräajassa kuulemistilaisuudesta lukien tai ainakin siitä päivästä lukien, jolloin komissio sai lisätietoja Espanjan hallitukselta, joten riidanalainen päätös on tehty liian myöhään ja se on näin ollen lainvastainen, unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 32 kohdassa, että sen antamasta tuomiosta Kreikka vastaan komissio (T-404/05, EU:T:2008:510, 44 kohta), joka on pysytetty unionin tuomioistuimen määräyksellä Kreikka vastaan komissio (C‑43/09 P, EU:C:2010:36), ilmenee, että muutetun asetuksen N:o 1164/94 liitteessä II olevan H artiklan 2 kohdassa ei säädetä mistään määräajasta, jossa komission on tehtävä päätöksensä. Tällainen tulkinta ilmenee lisäksi nimenomaisesti tämän säännöksen sanamuodosta. Kolmen kuukauden määräaika, johon on viitattu, koskee unionin yleisen tuomioistuimen mukaan komission ja kyseessä olevan jäsenvaltion pääsemistä yhteisymmärrykseen.

18

Unionin yleinen tuomioistuin totesi tämän jälkeen valituksenalaisen tuomion 33 kohdassa, että vaikka on totta, että kyseisen säännöksen ranskankielisessä versiossa säädetään, että ”jos asiasta ei ole päästy yhteisymmärrykseen, komissio päättää asettamansa määräajan päätyttyä ottaen huomioon jäsenvaltion esittämät kommentit ja edellyttäen, että on noudatettu asianmukaista menettelyä, kolmen kuukauden kuluessa”, kaikki tämän saman säännöksen muut versiot kuin ranskankielinen versio on laadittu eri tavalla siten, että sanat ”kolmen kuukauden kuluessa” liittyvät siihen, että asianosaiset eivät ole päässeet yhteisymmärrykseen. Kuten erityisesti tuomiosta Bacardi (C‑253/99, EU:C:2001:490, 41 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) ilmenee, unionin asetusten yhtenäisen tulkinnan vaatimus edellyttää, ettei tiettyä tekstiä tarkastella irrallaan vaan että epäselvässä tapauksessa sitä tulkitaan ja sovelletaan muilla virallisilla kielillä laadittujen versioiden valossa.

19

Näissä olosuhteissa muutetun asetuksen N:o 1164/94 liitteessä II olevan H artiklan 2 kohdassa vahvistettu kolmen kuukauden määräaika mahdollistaa sen, että kyseessä oleva jäsenvaltio voi esittää komissiolle kuulemistilaisuuden jälkeen lisätietoja ja että komissio voi ottaa huomioon tällaiset tiedot, ja ”ainoastaan, jos komissio ja kyseessä oleva jäsenvaltio eivät ole päässeet asiasta yhteisymmärrykseen kolmen kuukauden kuluessa, komissio tekee päätöksen ottaen huomioon jäsenvaltion mahdolliset kommentit” (valituksenalaisen tuomion 34 kohta).

20

Unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että Espanjan kuningaskunnan istunnossa vastauksena unionin yleisen tuomioistuimen kysymykseen esittämää väitettä, joka mainitaan valituksenalaisen tuomion 35 kohdassa ja jonka mukaan kuulemistilaisuuden päivästä lukien juoksee kaksi rinnakkaista määräaikaa eli määräaika, joka vahvistetaan muutetun asetuksen N:o 1164/94 liitteessä II olevan H artiklan 2 kohdassa ja joka koskee yhteisymmärrykseen pääsemistä kyseessä olevan jäsenvaltion kanssa, ja toinen määräaika, josta säädetään asetuksen N:o 1386/2002 18 artiklan 3 kohdassa ja joka koskee päätöksen tekemistä komissiossa tarvittavien rahoitusoikaisujen toteuttamiseksi, ei voida hyväksyä.

21

Unionin yleinen tuomioistuin nimittäin totesi valituksenalaisen tuomion 36 kohdassa, että ”asetuksen N:o 1386/2002 18 artiklan 3 kohdassa ainoastaan vahvistet[tiin] päivämäärä, josta lähtien [muutetun] asetuksen N:o 1164/94 liitteessä II olevan H artiklan 2 kohdassa tarkoitetun päätöksen tekemisen määräaika alk[oi] juosta”, mutta – kuten kyseisen tuomion 32 kohdasta ilmenee – kyseisessä säännöksessä ei säädetä ”mistään määräajasta, jonka kuluessa komission pitäisi tehdä päätöksensä”.

22

Niinpä unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 37 kohdassa, että koska asetuksen N:o 1386/2002 kaltaista soveltamisasetusta on mahdollisuuksien mukaan tulkittava perusasetuksen säännösten mukaisesti, asetuksen N:o 1386/2002 18 artiklan 3 kohdan tulkinta, joka merkitsisi sitä, että komissiolla on ainoastaan kolmen kuukauden määräaika riidanalaisen päätöksen tekemiseksi, ei voi menestyä.

23

Unionin yleinen tuomioistuin totesi lisäksi valituksenalaisen tuomion 38 kohdassa, että näiden kahden säännöksen tulkinta, jota ”Espanjan kuningaskunta kannattaa, poistaisi [muutetun] asetuksen N:o 1164/94 liitteessä II olevan H artiklan 2 kohdassa säädetyltä määräajalta sen tehokkaan vaikutuksen, sillä siitä seuraisi, että komissiolla olisi tilanteessa, jossa on olemassa kaksi erillistä mutta rinnakkaista määräaikaa, velvollisuus tehdä päätös tämän säännöksen nojalla siinä kolmen kuukauden määräajassa, jossa se pyrkisi pääsemään yhteisymmärrykseen kyseessä olevan jäsenvaltion kanssa”.

24

Unionin yleinen tuomioistuin totesi tämän perusteella valituksenalaisen tuomion 39–41 kohdassa, että ”koska asetuksen N:o 1386/2002 18 artiklan 3 kohdassa ainoastaan vahvistetaan päivämäärä, josta [muutetun] asetuksen N:o 1164/94 liitteessä II olevan H artiklan 2 kohdassa tarkoitetun [päätöksen tekemisen määräaika] alkaa juosta”, sillä, että asetuksen N:o 1386/2002 18 artiklan 3 kohdan espanjan-, tanskan-, saksan- ja hollanninkielisessä versiossa mainitaan kolmen kuukauden määräaika, jonka kuluessa komission ”on tehtävä” tai se ”tekee” päätöksen, kun taas kyseisen kohdan sloveeninkielisessä versiossa viitataan yleisemmin ”tämän asetuksen liitteessä II olevan H artiklan 2 kohdassa tarkoitettuun päätökseen” ja tämän säännöksen muunkielisissä versioissa puhutaan kolmen kuukauden määräajasta, jonka kuluessa komissio ”voi” tehdä päätöksen kyseisen asetuksen liitteessä II olevan H artiklan 2 kohdan nojalla, ei ole merkitystä nyt käsiteltävässä asiassa, joten ensimmäinen valitusperuste on hylättävä.

25

Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi valituksenalaisen tuomion 44–72 ja 76–108 kohdassa myös Espanjan kuningaskunnan esittämän toisen ja kolmannen kanneperusteen.

26

Espanjan kuningaskunta vaatii valituksessaan, että unionin tuomioistuin

27

Komissio vaatii, että unionin tuomioistuin

28

Valituksensa tueksi Espanjan kuningaskunta vetoaa kahteen valitusperusteeseen, joiden mukaan unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisia virheitä ensinnäkin sen vuoksi, ettei se noudattanut riidanalaista päätöstä tehdessään muutetun asetuksen N:o 1164/94 liitteessä II olevan H artiklan 2 kohdassa säädettyä määräaikaa, ja toiseksi sen vuoksi, ettei se noudattanut direktiivissä 93/38 tarkoitettua ”julkisen hankinnan” käsitettä.

29

Espanjan kuningaskunta väittää, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen, kun se totesi, ettei muutetun asetuksen N:o 1164/94 liitteessä II olevan H artiklan 2 kohdassa aseteta komissiolle määräaikaa riidanalaisen päätöksen tekemiseksi.

30

Kyseisen jäsenvaltion mukaan kyseisessä säännöksessä on päinvastoin ymmärrettävä asetettavan määräaika, jonka mukaan komission on – ellei se pääse yhteisymmärrykseen kyseessä olevan jäsenvaltion kanssa samassa liitteessä olevan H artiklan 1 kohdassa tarkoitetun kuulemistilaisuuden aikana – tehtävä kolmen kuukauden kuluessa päätös ennakkomaksun vähentämisestä tai rahoitusoikaisuista.

31

Espanjan kuningaskunnan mukaan ainoastaan sen kannattama tulkinta voi nimittäin taata asian kannalta merkityksellisille säännöksille merkityksen ja tehokkaan vaikutuksen.

32

Muutetun asetuksen N:o 1164/94 liitteessä II olevan H artiklan 2 kohdassa vahvistetaan sen mukaan kolmen kuukauden määräaika, joka alkaa juosta ”komissio[n asettaman] määräajan päät[yttyä]”, ja viimeksi mainittu määräaika voi olla ainoastaan saman artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan viimeisessä lauseessa, jossa säädetään, että ”komissio – – pyytää – – jäsenvaltiota toimittamaan kommenttinsa määräajassa”, mainittu määräaika. Tämä määräaika päättyy sen mukaan ennen tämän H artiklan 1 kohdassa säädettyä kuulemistilaisuutta, ja sen tarkoituksena on se, että komissio ja kyseessä oleva jäsenvaltio voivat päästä yhteisymmärrykseen. Sen sijaan asetuksen N:o 1386/2002 18 artiklan 3 kohta koskee toista kolmen kuukauden määräaikaa, ja siinä viitataan nimenomaisesti muutetun asetuksen N:o 1164/94 liitteessä II olevan H artiklan 2 kohtaan, ja tämä määräaika alkaa juosta muutetussa asetuksessa N:o 1164/94 tarkoitetusta kuulemistilaisuuden päivästä. Näiden säännösten tarkoituksena, kun niitä tarkastellaan yhdessä, on Espanjan kuningaskunnan mukaan vahvistaa määräaika, jonka päätyttyä komission on, elleivät osapuolet ole päässeet minkäänlaiseen yhteisymmärrykseen, tehtävä päätös rahoitusoikaisusta. Jos kyseistä 18 artiklan 3 kohtaa olisi tulkittava siten, että siinä ainoastaan vahvistetaan sellaisen kolmen kuukauden määräajan, jossa osapuolten on päästävä yhteisymmärrykseen, alkamisajankohta, sillä ei olisi tehokasta vaikutusta, koska muutetun asetuksen N:o 1164/94 liitteessä II olevassa H artiklassa vahvistetaan selvästi, milloin kyseinen määräaika alkaa.

33

Jos kuulemistilaisuudesta lukien laskettavan kolmen kuukauden määräajan päättyessä komissio ei ole tehnyt päätöstä rahoitusoikaisusta, komission olisi näin ollen Espanjan kuningaskunnan mukaan suoritettava maksu, ja kyseisen määräajan päätyttyä – kuten nyt käsiteltävässä asiassa – toteutettavat rahoitusoikaisut olisivat lainvastaisia, koska komissiolla ei olisi enää tällaisen toimenpiteen toteuttamiseksi tarvittavaa oikeusperustaa. Ei nimittäin voida katsoa, että komissio voi oman mielensä mukaan päättää, milloin se tekee päätöksen, jolla on suuri merkitys kyseessä olevien kansallisten viranomaisten taloussuunnittelulle.

34

Tällaisen tulkinnan perusteella jäsenvaltiot voisivat lisäksi oikeusvarmuuden periaatteen mukaisesti saada riittävän lyhyellä ja ennakkoon määritettävällä varoitusajalla tietää, rahoitetaanko syntyneet kulut koheesiorahastosta. Kyseistä tulkintaa tukee Espanjan kuningaskunnan mukaan lisäksi se, että komission tiedonannon 2011/C 332/01 Euroopan parlamentille, neuvostolle ja tilintarkastustuomioistuimelle – Euroopan unionin tilinpäätös – Varainhoitovuosi 2010 (EUVL 2011, C 332, s. 1) sivulla 63, joka koskee koheesiopolitiikkaa, todetaan, että ”jäsenvaltion virallisen kuulemisen jälkeen komissiolla on kolme kuukautta (kauden 2007–2013 ohjelmien osalta kuusi kuukautta) aikaa tehdä virallinen rahoitusoikaisua koskeva päätös ja antaa perintämääräys, jolla varojen takaisinmaksua vaaditaan jäsenvaltiolta”.

35

Kun lisäksi unionin yleinen tuomioistuin viittasi perustelujensa tueksi valituksenalaisen tuomion 32 kohdassa tuomioonsa Kreikka vastaan komissio (EU:T:2008:510) sekä unionin tuomioistuimen määräykseen Kreikka vastaan komissio (EU:C:2010:36), se tulkitsi näitä ratkaisuja virheellisesti siltä osin kuin yhtäältä – kuten unionin tuomioistuin korosti nimenomaisesti tässä määräyksessä – asetuksen N:o 1386/2002 18 artiklan 3 kohtaa ei voitu soveltaa hankkeeseen, josta oli kyse näihin kahteen ratkaisuun johtaneessa asiassa, ja toisaalta unionin tuomioistuin ei lausunut aineellisesti oikeudellisesta kysymyksestä, jonka Espanjan kuningaskunta on nyt ottanut esiin.

36

Komissio vastaa, että ensinnäkään Espanjan kuningaskunta ei selitä valituksessaan, miltä osin unionin yleinen tuomioistuin olisi tehnyt oikeudellisen virheen vedotessaan valituksenalaisessa tuomiossa tuomioonsa Kreikka vastaan komissio (EU:T:2008:510) sekä unionin tuomioistuimen määräykseen Kreikka vastaan komissio (EU:C:2010:36). Tätä valitusperusteen osaa analysoidaan ainoastaan abstraktissa toteamuksessa, jossa ei esitetä sellaisia johdonmukaisia oikeudellisia argumentteja, joissa arvosteltaisiin nimenomaisesti unionin yleisen tuomioistuimen tältä osin tekemää arviointia, minkä vuoksi sitä ei voida ottaa tutkittavaksi.

37

Missään tapauksessa kyseinen osa ei ole komission mukaan perusteltu, sillä unionin yleinen tuomioistuin ei tehnyt mitään oikeudellista virhettä, kun se perusti päättelynsä kyseisessä tuomiossa esittämäänsä muutetun asetuksen N:o 1164/94 tulkintaan, jonka unionin tuomioistuin on vahvistanut kylläkin implisiittisesti mutta väistämättä määräyksessä Kreikka vastaan komissio (EU:C:2010:36) ja jonka mukaan kyseisen asetuksen liitteessä II olevan H artiklan 2 kohdassa ei aseteta komissiolle mitään määräaikaa tehdä rahoitusoikaisua koskeva päätöksensä.

38

Toiseksi komissio katsoo, että Espanjan kuningaskunta lähinnä ainoastaan toistaa unionin tuomioistuimessa väitteen, jota se puolusti jo unionin yleisessä tuomioistuimessa.

39

Valitus on komission mukaan jätettävä tutkimatta erityisesti siksi, että kun Espanjan kuningaskunta väittää, että kolmen kuukauden määräaika on määräaika, jonka päätyttyä komissio ei voi enää soveltaa rahoitusoikaisuja, se ei selitä, miten tämä väite liittyy valituksenalaiseen tuomioon tai minkä virheen unionin yleinen tuomioistuin olisi tältä osin tehnyt, joten kyseinen väite muodostaa pelkän vaatimuksen ensimmäisessä oikeusasteessa esitetyn kanteen tutkimiseksi uudelleen.

40

Lisäksi valitusperusteen tämä osa on komission mukaan joka tapauksessa perusteeton. Vaikka muutetussa asetuksessa N:o 1164/94 säädettäisiinkin kolmen kuukauden määräajasta, sen ylittyminen ei voi aiheuttaa sitä, ettei komissio voi toimia. Koska kyseisen asetuksen tavoitteena on sen takaaminen, että kansalliset kulut ovat koituneet jäsenvaltioille unionin oikeussääntöjen mukaisesti, vastaavaa määräaikaa voidaan nimittäin pitää ainoastaan ohjeellisena, sillä muutoin vaarannettaisiin jäsenvaltion intressit, mitä Espanjan kuningaskunta ei ole osoittanut nyt käsiteltävässä asiassa. Kun otetaan huomioon se, että nyt käsiteltävässä asiassa Espanjan kuningaskunta toimitti komissiolle 23.6.2010 pidetyn kuulemistilaisuuden jälkeen lisätietoja 23.7.2010, 6 kuukauden ja 16 päivän aikaa, joka kului viimeksi mainitun päivämäärän ja sen päivän välillä, jona riidanalainen päätös tehtiin, on komission mukaan pidettävä täysin kohtuullisena. Espanjan kuningaskunnan tukema tulkinta on paitsi perusteeton, myös epälooginen ja ristiriitainen. Komission mukaan unionin yleinen tuomioistuin totesi perustellusti, että muutetun asetuksen N:o 1164/94 liitteessä II olevan H artiklan 2 kohdassa vahvistettu kolmen kuukauden määräaika koskee ainoastaan mahdolliseen yhteisymmärrykseen pääsemistä komission ja kyseessä olevan jäsenvaltion välillä ja että asetuksen N:o 1386/2002 18 artiklan 3 kohtaa ei voida tulkita siten, että siinä asetettaisiin komissiolle kolmen kuukauden määräaika tehdä päätös rahoitusoikaisusta.

41

Ensimmäisen valitusperusteen tutkittavaksi ottamisesta esitetyt komission oikeudenkäyntiväitteet on hylättävä.

42

Tältä osin on syytä muistuttaa, että SEUT 256 artiklan ja Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan muutosta voidaan hakea vain oikeuskysymyksiä koskevilta osin ja että muutoksenhaun perusteena on käytettävä unionin yleiseltä tuomioistuimelta puuttuvaa toimivaltaa, asian käsittelyssä unionin yleisessä tuomioistuimessa tapahtunutta oikeudenkäyntivirhettä, joka on valittajan edun vastainen, tai unionin yleisessä tuomioistuimessa tapahtunutta unionin oikeuden rikkomista (ks. vastaavasti tuomio komissio v. Brazzelli Lualdi ym., C-136/92 P, EU:C:1994:211, 47 kohta).

43

Lisäksi SEUT 256 artiklan, Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan ensimmäisen kohdan ja unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 168 artiklan 1 kohdan d alakohdan ja 169 artiklan 2 kohdan määräysten mukaan valituksessa on ilmoitettava täsmällisesti sekä se, miltä kaikilta osin tuomion kumoamista vaaditaan, että ne oikeudelliset perusteet ja perustelut, joihin erityisesti halutaan vedota tämän vaatimuksen tueksi (ks. mm. tuomio Bergaderm ja Goupil v. komissio, C‑352/98 P, EU:C:2000:361, 34 kohta; tuomio Interporc v. komissio, C‑41/00 P, EU:C:2003:125, 15 kohta sekä tuomio Reynolds Tobacco ym. v. komissio, C‑131/03 P, EU:C:2006:541, 49 kohta).

44

Näiden määräysten mukaisia perusteluvaatimuksia ei siten täytä valitus, jossa vain kerrataan tai toistetaan sanasta sanaan unionin yleisessä tuomioistuimessa jo esitetyt perustelut, sellaisetkin, joiden pohjana olevien tosiseikkojen osalta tämä tuomioistuin on nimenomaisesti omaksunut eri näkemyksen (ks. mm. tuomio Interporc v. komissio, EU:C:2003:125, 16 kohta). Tällaisella valituksella nimittäin pyritään tosiasiassa ainoastaan siihen, että unionin yleisessä tuomioistuimessa esitetty kanne tutkitaan uudelleen, mikä ei kuulu unionin tuomioistuimen toimivaltaan (ks. mm. tuomio Reynolds Tobacco ym. v. komissio, EU:C:2006:541, 50 kohta).

45

Jos valittaja riitauttaa unionin yleisen tuomioistuimen tekemän unionin oikeuden tulkinnan tai soveltamisen, ensimmäisessä oikeusasteessa tutkittuja oikeuskysymyksiä voidaan kuitenkin käsitellä uudelleen valituksen yhteydessä (tuomio Salzgitter v. komissio, C‑210/98 P, EU:C:2000:397, 43 kohta). Muutoksenhakumenettelyn tarkoitus jäisi nimittäin osaksi toteutumatta, jollei valittaja voisi tällä tavoin perustaa valitustaan perusteisiin ja perusteluihin, jotka on esitetty jo unionin yleisessä tuomioistuimessa (tuomio Interporc v. komissio, EU:C:2003:125, 17 kohta).

46

Ensimmäinen valitusperuste täyttää nämä vaatimukset.

47

Nyt käsiteltävässä asiassa Espanjan kuningaskunta väittää nimittäin lähinnä, että unionin yleinen tuomioistuin rikkoi unionin oikeutta, kun se totesi, että muutetun asetuksen N:o 1164/94 liitteessä II olevan H artiklan 2 kohdassa ei aseteta komissiolle mitään määräaikaa tehdä rahoitusoikaisua koskeva päätös.

48

Näin ollen Espanjan kuningaskunta ei suinkaan ainoastaan toista jo unionin yleisessä tuomioistuimessa esitettyjä väitteitä ja pyri siihen, että sen alkuperäinen vaatimus tutkitaan asiakysymyksen osalta uudestaan, vaan se asettaa kyseenalaiseksi vastauksen, jonka tämä tuomioistuin on nimenomaisesti esittänyt oikeudelliseen kysymykseen valituksenalaisessa tuomiossa ja joka voi olla unionin tuomioistuimen valvonnan kohteena muutoksenhaun yhteydessä.

49

Valittajalla on nimittäin oikeus tehdä valitus ja vedota unionin tuomioistuimessa perusteisiin, jotka perustuvat valituksenalaiseen tuomioon itseensä ja joilla pyritään arvostelemaan oikeudellisesti sen oikeellisuutta (tuomio Stadtwerke Schwäbisch Hall ym. v. komissio, C‑176/06 P, EU:C:2007:730, 17 kohta).

50

Lisäksi – toisin kuin komissio väittää – Espanjan kuningaskunta esittää selvästi oikeudelliset perustelut, joihin se tukeutuu tältä osin.

51

Tästä seuraa, että Espanjan kuningaskunnan ensimmäinen valitusperuste otetaan tutkittavaksi.

52

Ensimmäisen valitusperusteen aineellisesta tutkimisesta on todettava, että – kuten unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 33 kohdassa – muutetun asetuksen N:o 1164/94 liitteessä II olevan H artiklan 2 kohdan merkitys vaihtelee tämän säännöksen eri kieliversioissa.

53

Tämän säännöksen ranskankielisestä versiosta – jonka nojalla on niin, että jos asianosaiset eivät ole päässeet asiasta yhteisymmärrykseen, komissio päättää ”kolmen kuukauden kuluessa” – ilmenee, että siinä mainittu kolmen kuukauden määräaika liittyy rahoitusoikaisuja koskevan päätöksen tekemiseen.

54

Sen sijaan saman säännöksen muissa kieliversioissa tämä kolmen kuukauden määräaika liittyy siihen, että asianosaiset eivät ole päässeet asiasta yhteisymmärrykseen.

55

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan sen takaamiseksi, että samaa tekstiä, jonka versio yhdellä Euroopan unionin kielellä poikkeaa muunkielisistä versioista, tulkitaan ja sovelletaan yhtenäisesti, kyseessä olevaa säännöstä on tulkittava sen lainsäädännön asiayhteyden ja tavoitteen mukaan, jonka osa säännös on (ks. mm. tuomio DR ja TV2 Danmark, C‑510/10, EU:C:2012:244, 45 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

56

Muutetun asetuksen N:o 1164/94 liitteessä II olevan H artiklan 2 kohdan asiayhteydestä on todettava, että koheesiorahasto perustettiin EY 130 d artiklan toisen kohdan mukaisesti asetuksella N:o 1164/94, sellaisena kuin se oli alun perin.

57

Tämän asetuksen, sellaisena kuin se oli alun perin, liitteessä II olevan H artiklan 2 kohdassa säädetään ainoastaan, että komissio voi alentaa asianomaiseen toimintaan tai toimenpiteeseen annettua tukea, pidättää sen tai peruuttaa sen, jos tutkimus paljastaa epäsäännönmukaisuuksia tai jonkin tukipäätöksessä mainitun ehdon täyttymättömyyden, ilman, että tämän toimivallan käyttämiselle olisi asetettu määräaikaa.

58

Kuten tämän tuomion 3 kohdassa todetaan, kyseisen asetuksen alkuperäistä versiota on muutettu muun muassa asetuksella N:o 1265/1999, jolla tämän liitteessä II olevan H artiklan teksti on korvattu tämän tuomion 5 kohdassa mainitulla tekstillä, jonka 2 kohdan ensimmäinen alakohta on tämän oikeudenkäyntiasian kohteena. Tämä muutos tehtiin asetuksen N:o 1164/94, sellaisena kuin se oli alun perin, 16 artiklan 1 kohdan perusteella, jonka mukaan Euroopan unionin neuvosto tarkastelee tätä asetusta uudelleen komission ehdotuksesta EY 130 d artiklassa säädetyn menettelyn mukaisesti ennen vuoden 1999 päättymistä.

59

Asetuksen N:o 1265/1999 johdanto-osasta ja erityisesti sen ensimmäisestä, toisesta, neljännestä ja viidennestä perustelukappaleesta ilmenee, että kyseisen liitteen II muuttamisen tarkoituksena oli koheesiorahaston tehokkuuden parantaminen, varainhoitojärjestelmän yksinkertaistaminen siten, että samalla tarkastetaan paremmin se, että menot ovat olleet todellisia, sekä komission ja kyseessä olevan jäsenvaltion yhteistyön hankkeiden valvonnassa tehostaminen ja muuttaminen systemaattisemmaksi.

60

Näin muutettua asetusta N:o 1164/94 sovellettiin ajanjaksona 2000–2006. On nimittäin yhtäältä niin, että asetukset N:o 1264/1999 ja N:o 1265/1999, joilla muutettiin asetusta N:o 1164/94, sellaisena kuin se oli alun perin, tulivat voimaan 1.1.2000, ja toisaalta niin, että asetuksen N:o 1264/1999 1 artiklan 11 kohdan mukaan asetusta N:o 1164/94, sellaisena kuin se oli muutettuna vuonna 1999, piti tarkastella uudelleen viimeistään 31.12.2006.

61

Komissio antoi asetuksen N:o 1386/2002 vahvistaakseen muutetun asetuksen N:o 1164/94 soveltamista koskevat yksityiskohtaiset säännöt. Asetuksen N:o 1386/2002 23 artiklan mukaan kyseinen asetus tuli voimaan 7.8.2002, ja sen 1 artiklan nojalla sitä sovelletaan hankkeisiin, jotka hyväksyttiin ensimmäisen kerran 1.1.2000 jälkeen.

62

Asetuksen N:o 1386/2002 18 artiklan 3 kohdasta, jossa nimenomaisesti viitataan muutetun asetuksen N:o 1164/94 liitteessä II olevan H artiklan 2 kohtaan, seuraa, että komissiolla on tämän H artiklan 2 kohdan nojalla kolmen kuukauden määräaika, jossa se voi tehdä rahoitusoikaisua koskevan päätöksen ja joka alkaa juosta kuulemistilaisuuden päivästä.

63

Asetuksen N:o 1386/2002 18 artiklan 3 kohdan kaikki kieliversiot ovat samansisältöisiä.

64

Tämän tuomion 60 kohdassa tarkoitetulla ajanjaksolla rakennerahastoja koskevista yleisistä säännöksistä 21.6.1999 annetun asetuksen (EY) N:o 1260/1999 (EYVL L 161, s. 1), jota sen 2 artiklan mukaan sovellettiin Euroopan aluekehitysrahastoon, Euroopan sosiaalirahastoon, Euroopan maatalouden ohjaus- ja tukirahaston ohjausosastoon sekä kalatalouden ohjauksen rahoitusvälineeseen, 39 artiklan 3 kohdassa säädettiin, että ”jos sopimukseen ei ole päästy ja jos jäsenvaltio ei ole tehnyt oikaisuja komission asettamassa määräajassa, komissio voi ottaen huomioon jäsenvaltion esittämät kommentit päättää kolmen kuukauden kuluessa” vähentää ennakkomaksua tai toteuttaa tarvittavat rahoitusoikaisut peruuttamalla kyseiselle tukitoimelle tulevan rahaston osuuden kokonaisuudessaan tai osittain.

65

Kyseisen säännöksen eri kieliversioissa ei ole eroja, jotka olisivat verrattavissa tämän tuomion 53 ja 54 kohdassa kuvattuihin eroihin.

66

Vastaavin sanamuodoin kuin asetuksen N:o 1386/2002 18 artiklan 3 kohdassa, neuvoston asetuksen (EY) N:o 1260/1999 soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä rakennerahastoista myönnettävään tukeen liittyvän varainhoitoa koskevan oikaisumenettelyn osalta 2.3.2001 annetussa komission asetuksessa (EY) N:o 448/2001 (EYVL L 64, s. 13) 5 artiklan 3 kohdassa säädetään, että jos jäsenvaltio ei hyväksy komission huomioita ja asetuksen N:o 1260/1999 39 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukainen tapaaminen toteutuu, ”kolmen kuukauden määräaika, jonka kuluessa komissio voi tehdä päätöksen 39 artiklan 3 kohdan mukaisesti, alkaa tapaamisen päivästä”.

67

Tämän asian kohteena olevan oikeudellisen kysymyksen osalta myöskään tämän asetuksen kyseisen säännöksen eri kieliversiot eivät poikkea toisistaan.

68

Asetus N:o 1260/1999 on kumottu Euroopan aluekehitysrahastoa, Euroopan sosiaalirahastoa ja koheesiorahastoa koskevista yleisistä säännöksistä sekä asetuksen (EY) N:o 1260/1999 kumoamisesta 11.7.2006 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 1083/2006 (EUVL L 210, s. 25), jota sen 1 artiklan 1 kohdan mukaan sovelletaan kyseisiin rahastoihin, sanotun kuitenkaan rajoittamatta asetuksissa, joilla säädellään kutakin näistä rahastoista, annettujen erityissäännösten soveltamista.

69

Rahoitusoikaisusta, joista komissio voi päättää, säädetään nykyisin kyseisen asetuksen 99–102 artiklassa säädetyissä, näille kolmelle rahastolle yhteisissä säännöissä.

70

Kyseisen asetuksen 100 artiklan, jonka otsikko on ”Menettely”, 5 kohdassa säädetään, että ”jos sopimukseen ei päästä, komissio tekee päätöksen rahoitusoikaisusta kuuden kuukauden kuluessa kuulemisesta ottaen huomioon kaikki menettelyn kuluessa toimitetut tiedot ja huomautukset[; j]os kuulemista ei pidetä, kuuden kuukauden määräaika alkaa [kahden kuukauden kuluttua] siitä päivästä, jona komissio lähetti kutsun kuulemiseen”.

71

Tältä osin on täsmennettävä, että yhtäältä sen kysymyksen osalta, josta tämän oikeudenkäyntiasian asianosaiset ovat erimielisiä, kyseinen 100 artiklan 5 kohta on muotoiltu samoin asetuksen N:o 1083/2006 eri kieliversioissa ja toisaalta koheesiorahaston perustamisesta ja asetuksen (EY) N:o 1164/94 kumoamisesta 11.7.2006 annettu neuvoston asetus (EY) N:o 1084/2006 (EUVL L 210, s. 79) ei sisällä yhtään rahoitusoikaisuja koskevaan menettelyyn liittyvää säännöstä, kuten ei myöskään asetuksen (EY) N:o 1083/2006 ja Euroopan aluekehitysrahastosta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1083/2006 täytäntöönpanoa koskevista säännöistä 8.12.2006 annettu komission asetus (EY) N:o 1828/2006 (EUVL L 371, s. 1).

72

Sama koskee Euroopan aluekehitysrahastoa, Euroopan sosiaalirahastoa, koheesiorahastoa, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastoa ja Euroopan meri- ja kalatalousrahastoa koskevista yhteisistä säännöksistä sekä Euroopan aluekehitysrahastoa, Euroopan sosiaalirahastoa, koheesiorahastoa ja Euroopan meri- ja kalatalousrahastoa koskevista yleisistä säännöksistä sekä neuvoston asetuksen (EY) N:o 1083/2006 kumoamisesta 17.12.2013 annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EU) N:o 1303/2013 (EUVL L 347, s. 320). Asetuksen 145 artiklan 6 kohdassa nimittäin säädetään, että ”rahoitusoikaisujen soveltamista varten komissio hyväksyy täytäntöönpanosäädöksillä päätöksen kuuden kuukauden kuluessa kuulemisesta tai lisätietojen vastaanottamisesta, jos jäsenvaltion kanssa on kuulemisen perusteella sovittu lisätietojen toimittamisesta[; k]omissio ottaa huomioon kaikki menettelyn kuluessa toimitetut tiedot ja huomautukset[; j]os kuulemista ei pidetä, kuuden kuukauden määräaika alkaa kahden kuukauden kuluttua siitä päivästä, jona komissio lähetti kutsun kuulemiseen”.

73

Tämän säännöksen sisältö on vastaavanlainen asetuksen N:o 1303/2013 eri kieliversioissa.

74

Lisäksi on todettava, että koheesiorahastosta ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1084/2006 kumoamisesta 17.12.2013 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) N:o 1300/2013 (EUVL L 347, s. 281) ei säännellä rahoitusoikaisujen tapauksessa noudatettavaa menettelyä. Sama koskee Euroopan parlamentille 3.3.2014 toimitettua ehdotusta asetuksen N:o 1303/2013 täydentämisestä annettavaksi komission delegoiduksi asetukseksi (EU).

75

Edellä esitetystä ilmenee, että ainoastaan säännöstössä, jota sovelletaan vuodesta 1994 vuoteen 1999 ulottuvaan alkuperäiseen ajanjaksoon, ei vahvisteta määräaikaa, jonka kuluessa komission on tehtävä rahoitusoikaisuja koskeva päätös.

76

Sen sijaan on todettava, että vuodesta 2000 lähtien sekä asetuksessa N:o 1260/1999 että asetuksissa N:o 1083/2006 ja N:o 1303/2013, jotka tulivat voimaan 1.1.2007 ja 1.1.2014, sekä komission antamissa kyseisten asetusten eri soveltamisasetuksissa vahvistetaan tällainen määräaika.

77

Koska muutetun asetuksen N:o 1164/94, joka tuli voimaan 1.1.2000, liitteessä II olevan H artiklan 2 kohdan eri kieliversiot poikkeavat toisistaan, sen täsmällinen sisältö on todellakin määritettävä tämän säännöksen asiayhteyden eli tässä tapauksessa unionin rahastojen hallinnointia koskevien vastaavien asetusten perusteella.

78

On kuitenkin ilmeistä, että kaikki tällä alalla vuodesta 2000 lähtien sovellettavat asetukset vahvistavat Espanjan kuningaskunnan näkemyksen, jonka mukaan komission on tehtävä rahoitusoikaisuja koskeva päätös noudattaen tiettyä määräaikaa, jonka laskeminen voi tosin vaihdella voimassa olevan säännöstön mukaan mutta jonka olemassaolosta unionin lainsäätäjä säätää täysin yksiselitteisesti.

79

Se seikka, että asetusta N:o 1260/1999 ei sellaisenaan sovelleta koheesiorahastoon, ei tältä osin estä tällaista tulkintaa, koska kyseisen asetuksen 39 artiklan 3 kohdan ja muutetun asetuksen N:o 1164/94 liitteessä II olevan H artiklan 2 kohdan sanamuodot ovat lähes identtiset ja koska ei ole perusteltua, että viimeksi mainitussa asetuksessa määräaika liittyisi siihen, että osapuolet eivät ole päässeet yhteisymmärrykseen, kun taas ensiksi mainitussa asetuksessa tämä määräaika liittyy komission päätöksentekoon.

80

Tällainen tulkinta on perusteltu varsinkin, kun kaikissa myöhemmissä sekä neuvoston että komission asetuksissa vahvistetaan, että komission on noudatettava tiettyä määräaikaa, kun se tekee rahoitusoikaisuja koskevan päätöksen.

81

Tähän on lisättävä erityisesti, kun kyse on asetuksesta N:o 1386/2002, jolla on tarkoitus vahvistaa muutetun asetuksen N:o 1164/94 soveltamista koskevat yksityiskohtaiset säännöt, joihin nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä oleva säännös kuuluu, että komission kannattamaa näkemystä, jonka unionin yleinen tuomioistuin vahvisti valituksenalaisen tuomion 36 ja 39 kohdassa ja jonka mukaan asetuksen N:o 1386/2002 18 artiklassa ainoastaan vahvistetaan päivämäärä, josta lähtien muutetun asetuksen N:o 1164/94 liitteessä II olevan H artiklan 2 kohdassa tarkoitetun päätöksen tekemisen määräaika alkaa juosta, ei voida hyväksyä, koska unionin lainsäätäjä ei olisi voinut asettaa kyseisessä H artiklassa tarkoitetun päätöksen tekemistä koskevan määräajan alkamisajankohtaa, ellei tällaista määräaikaa olisi olemassa.

82

Tämän vuoksi on katsottava, että vuodesta 2000 lähtien komission on rahoitusoikaisuja koskevaa päätöstä tehdessään noudatettava lakisääteistä määräaikaa.

83

Tätä toteamusta, joka johtuu sekä neuvoston että komission merkityksellisten asetusten systemaattisesta tulkinnasta, tukee lisäksi komission itsensä antaman tiedonannon 2011/C 332/01 sivulla 63 olevan osan sanamuoto, johon Espanjan kuningaskunta vetoaa valituksensa tueksi, kuten tämän tuomion 34 kohdasta ilmenee.

84

Kyseinen toteamus on myös sen EY 161 artiklan ensimmäisessä kohdassa (josta on tullut SEUT 177 artikla) mainitun tavoitteen mukainen, jonka mukaan unionin lainsäätäjä laatii ”rahastoihin sovellettavat yleiset säännöt”, sillä tämän lähestymistavan on väistämättä johdettava asiassa sovellettavien sääntöjen yhdenmukaistamiseen. Tämä on välttämätöntä varsinkin menettelysääntöjen suhteen. Tältä osin on huomautettava, että vuodesta 2007 lähtien erityisesti menettelysääntöjä on todellakin yhtenäistetty kaikkia unionin rahastoja koskevista yleisistä säännöksistä annetussa neuvoston asetuksessa. Siinä säädetyt menettelysäännöt vahvistavat täysimääräisesti tulkinnan, jonka mukaan rahoitusoikaisuja koskevaa päätöstä tehtäessä on noudatettava lainsäätäjän ennalta määrittämää määräaikaa.

85

Tämä tulkinta ei myöskään voi vaarantaa unionin oikeudessa säädetyn rahoitusoikaisumenettelyn johdonmukaisuutta ja tehokkuutta, sillä lainsäätäjän säätämä määräaika antaa komissiolle riittävän ajan tehdä päätöksensä ottaen asianmukaisesti huomioon neuvottelunsa kyseessä olevan jäsenvaltion kanssa.

86

Kuten asetuksen N:o 1265/1999 viidennestä perustelukappaleesta ilmenee, menettely, jonka unionin lainsäätäjä on ottanut käyttöön rahoitusoikaisujen osalta, päinvastoin perustuu komission ja kyseessä olevan jäsenvaltion yhteistyöhön, jonka on perustuttava osapuolten oikeuksien ja velvollisuuksien tasapainoon. Näissä olosuhteissa olisi tämän osapuolten oikeuksien ja velvollisuuksien tasapainoa koskevan vaatimuksen vastaista, että tässä menettelyssä jäsenvaltion olisi noudatettava tiettyjä täsmällisiä määräaikoja, vaikka näin ei olisi komission osalta.

87

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on nimittäin niin, että vilpittömän yhteistyön periaate ei ainoastaan velvoita jäsenvaltioita toteuttamaan kaikkia toimenpiteitä, joilla voidaan taata unionin oikeuden ulottuvuus ja tehokkuus, vaan asettaa myös unionin toimielimille vastavuoroisia velvoitteita toimia yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa (ks. vastaavasti määräys Zwartveld ym., asia C-2/88 IMM, EU:C:1990:315, 10 kohta).

88

Koska nyt käsiteltävässä asiassa on kyse päätöksistä, joilla on huomattava vaikutus talousarvioon, on lisäksi sekä kyseessä olevan jäsenvaltion että komission intressissä, että rahoitusoikaisumenettelyn päättyminen on ennakoitavissa, mikä edellyttää ennalta määrätyn määräajan asettamista lopullisen päätöksen tekemiselle. On myös korostettava, että rahoitusoikaisuja koskevan päätöksen tekemiselle asetetun määräajan ylittäminen ei ole hyvän hallinnon yleisen periaatteen mukaista.

89

Kaiken edellä esitetyn perusteella on todettava, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen, kun se totesi valituksenalaisen tuomion 32 ja 36 kohdassa, että muutetun asetuksen N:o 1164/94 liitteessä II olevan H artiklan 2 kohdassa ei säädetä mistään määräajasta, jonka kuluessa komission pitäisi tehdä rahoitusoikaisuja koskeva päätöksensä, ja että kolmen kuukauden määräaika, johon tässä säännöksessä viitataan, koskee sitä, että komissio ja kyseessä oleva jäsenvaltio pääsevät yhteisymmärrykseen.

90

Tämän seurauksena valituksen ensimmäinen valitusperuste on perusteltu ja valituksenalainen tuomio on kumottava, ilman että olisi tarpeen tutkia toista valitusperustetta.

91

Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 61 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan unionin tuomioistuin kumoaa unionin yleisen tuomioistuimen päätöksen, jos muutoksenhaku todetaan aiheelliseksi. Se voi ratkaista asian lopullisesti itse, jos asia on ratkaisukelpoinen.

92

Nyt käsiteltävässä asiassa unionin tuomioistuimella on käytettävissään tarvittavat seikat, jotta se voi lausua lopullisesti kanteesta, jonka Espanjan kuningaskunta nosti unionin yleisessä tuomioistuimessa riidanalaisen päätöksen kumoamiseksi.

93

Kuten tämän tuomion 56–89 kohdasta ilmenee, vuodesta 2000 lähtien komission on rahoitusoikaisuja koskevaa päätöstä tehdessään noudatettava tiettyä määräaikaa.

94

Tämän määräajan kesto vaihtelee sovellettavan säännöstön mukaan.

95

Muutetun asetuksen N:o 1164/94 liitteessä II olevan H artiklan 2 kohdan ja asetuksen N:o 1386/2002 18 artiklan 3 kohdan mukaan on niin, että kun niitä sovelletaan yhdessä, määräaika, jossa komission on tehtävä rahoitusoikaisuja koskeva päätös, oli kolme kuukautta kuulemistilaisuudesta lukien.

96

Asetuksen N:o 1083/2006 100 artiklan 5 kohdan mukaan komissio tekee päätöksen rahoitusoikaisusta kuuden kuukauden kuluessa kuulemisesta, ja jos kuulemista ei ole pidetty, kuuden kuukauden määräaika alkaa kahden kuukauden kuluttua siitä päivästä, jona komissio lähetti kutsun kuulemiseen.

97

Asetuksen N:o 1303/2013 145 artiklan 6 kohdan nojalla komissio tekee päätöksen kuuden kuukauden kuluessa kuulemisesta tai lisätietojen vastaanottamisesta, jos jäsenvaltion kanssa on kuulemisen perusteella sovittu lisätietojen toimittamisesta. Jos kuulemista ei pidetä, kuuden kuukauden määräaika alkaa kahden kuukauden kuluttua siitä päivästä, jona komissio lähetti kutsun kuulemiseen.

98

Tältä osin on täsmennettävä, että vaikka asetus N:o 1265/1999, jolla muutettiin asetusta N:o 1164/94, tuli voimaan 1.1.2000, asetuksen N:o 1083/2006 108 artiklan toisesta kohdasta seuraa kuitenkin, että sen 100 artiklaa sovelletaan 1.1.2007 lähtien myös kautta 2007–2013 edeltäviin ohjelmiin. Tämä on lisäksi sen periaatteen mukaista, jonka mukaan menettelysääntöjä sovelletaan välittömästi niiden voimaantulon jälkeen.

99

Asetuksen N:o 1303/2013 145 artiklaa sovelletaan puolestaan kyseisen asetuksen 154 artiklan toisen kohdan mukaan 1.1.2014 lähtien.

100

Nyt käsiteltävässä asiassa kuulemistilaisuus pidettiin 23.6.2010, kun taas komissio teki riidanalaisen päätöksen vasta 18.2.2011.

101

Näissä olosuhteissa on todettava, ettei komissio nyt käsiteltävässä asiassa noudattanut asetuksen N:o 1083/2006 100 artiklan 5 kohdassa asetettua kuuden kuukauden määräaikaa.

102

Toisin kuin komissio väitti, sillä, ettei merkityksellisessä säännöstössä säädetä nimenomaisesti, että jos rahoitusoikaisuja koskevan päätöksen tekemisen määräaikaa ei noudateta, komissio ei voi enää tehdä tällaista päätöstä, ei ole merkitystä, koska sellaisen määräajan asettaminen, jossa tällainen päätös on tehtävä, on sellaisenaan riittävä.

103

Lisäksi asianomaiselle vastaisen päätöksen tekemistä koskevien menettelysääntöjen noudattamatta jättäminen merkitsee olennaisten menettelymääräysten rikkomista (ks. vastaavasti tuomio Yhdistynyt kuningaskunta v. neuvosto 68/86, EU:C:1988:85, 48 ja 49 kohta), joka unionin tuomioistuinten on otettava esille jopa viran puolesta (ks. vastaavasti tuomio komissio v. ICI, C‑286/95 P, EU:C:2000:188, 51 kohta ja tuomio komissio v. Solvay, C‑287/95 P ja C‑288/95 P, EU:C:2000:189, 55 kohta). Se, että komissio ei tehnyt riidanalaista päätöstä unionin lainsäätäjän vahvistamassa määräajassa, merkitsee olennaisten menettelymääräysten rikkomista.

104

Näin ollen riidanalaista päätöstä ei ole tehty pätevästi, ja se on tämän vuoksi kumottava.

105

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 184 artiklan 2 kohdan mukaan on niin, että jos valitus hyväksytään ja unionin tuomioistuin itse ratkaisee riidan lopullisesti, se tekee ratkaisun oikeudenkäyntikuluista.

106

Saman työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdassa, jota sovelletaan työjärjestyksen 184 artiklan 1 kohdan nojalla valituksen käsittelyyn, määrätään, että asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska Espanjan kuningaskunnan valitus on hyväksytty ja unionin yleisessä tuomioistuimessa nostettu kanne on hyväksytty, komissio on velvoitettava vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan ja korvaamaan Espanjan kuningaskunnalle sekä ensimmäisessä oikeusasteessa että valituksen yhteydessä aiheutuneet oikeudenkäyntikulut Espanjan kuningaskunnan vaatimusten mukaisesti.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (ensimmäinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: