—

Angelo Alberto Torresi ja Pierfrancesco Torresi, edustajanaan avvocato C. Torresi,

—

Italian hallitus, asiamiehenään G. Palmieri, avustajanaan avvocato dello Stato S. Fiorentino,

—

Espanjan hallitus, asiamiehinään A. Rubio González ja S. Centeno Huerta,

—

Itävallan hallitus, asiamiehenään A. Posch,

—

Puolan hallitus, asiamiehenään B. Majczyna,

—

Romanian hallitus, asiamiehinään R.‑H. Radu, R.‑I. Hatieganu ja A.‑L. Crişan,

—

Euroopan parlamentti, asiamiehinään M. Gómez-Leal ja L. Visaggio,

—

Euroopan unionin neuvosto, asiamiehinään A. Vitro ja P. Mahnič Bruni,

—

Euroopan komissio, asiamiehinään E. Montaguti ja H. Støvlbæk,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee asianajajan ammatin pysyvän harjoittamisen helpottamisesta muussa kuin siinä jäsenvaltiossa, jossa ammatillinen pätevyys on hankittu, 16.2.1998 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 98/5/EY (EYVL L 77, s. 36) 3 artiklan tulkintaa ja pätevyyttä.

2

Nämä pyynnöt on esitetty kahdessa asiassa, joissa ovat vastakkain yhtäältä näistä ensimmäisessä Angelo Alberto Torresi ja toisessa Pierfrancesco Torresi sekä toisaalta Consiglio dell’Ordine degli Avvocati di Macerata (Maceratan asianajajayhdistyksen hallitus) ja jotka koskevat viimeksi mainitun päätöstä olla hyväksymättä Torresien hakemuksia asianajajaluettelon erityiseen osaan merkitsemisestä.

3

Direktiivin 98/5 johdanto-osan kuudennessa perustelukappaleessa mainitaan seuraavaa:

”toiminta yhteisön tasolla on perusteltua myös sen vuoksi, että vain muutamat jäsenvaltiot tällä hetkellä sallivat muista jäsenvaltioista tulevien asianajajien harjoittaa alueellaan alkuperäistä ammattinimikettään käyttäen muuta asianajotoimintaa kuin palvelujen tarjoamista; jäsenvaltioissa, joissa tämä mahdollisuus on olemassa, on kuitenkin sen osalta hyvin erilaisia sääntöjä esimerkiksi toiminta-alasta ja velvollisuudesta kirjoittautua toimivaltaisten viranomaisten pitämään luetteloon; tällaiset erot aiheuttavat epätasa-arvoa ja kilpailun vääristymiä jäsenvaltioiden asianajajien välille ja muodostavat esteen vapaalle liikkuvuudelle; ainoastaan direktiivillä, jossa vahvistetaan edellytykset niiden asianajajien muulle ammatinharjoittamiselle kuin palvelujen tarjoamiselle, jotka harjoittavat asianajotoimintaa alkuperäistä ammattinimikettään käyttäen, voidaan ratkaista nämä ongelmat ja tarjota asianajajille ja heidän palveluidensa käyttäjille samat mahdollisuudet kaikissa jäsenvaltioissa”.

4

Mainitun direktiivin tavoitteena on sen 1 artiklan 1 kohdan mukaan helpottaa asianajajan ammatin pysyvää harjoittamista joko itsenäisenä ammatinharjoittajana tai palkatussa työssä muussa kuin siinä jäsenvaltiossa, jossa ammatillinen pätevyys on hankittu.

5

Direktiivin 98/5 2 artiklan, jonka otsikkona on ”Asianajajan oikeus harjoittaa ammattiaan alkuperäistä ammattinimikettään käyttäen”, ensimmäisessä kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jokaisella asianajajalla on oikeus harjoittaa pysyvästi asianajotoimintaa, sellaisena kuin se on määritelty 5 artiklassa, missä tahansa muussa jäsenvaltiossa käyttäen alkuperäistä ammattinimikettään.”

6

Saman direktiivin 3 artiklan, jonka otsikkona on ”Merkitseminen toimivaltaisen viranomaisen luetteloon”, 1 ja 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Asianajajan, joka haluaa harjoittaa ammattiaan muussa kuin siinä jäsenvaltiossa, jossa hän on hankkinut ammatillisen pätevyytensä, on kirjoittauduttava kyseisen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen pitämään luetteloon.

2.   Vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen on merkittävä asianajaja luetteloon saatuaan nähtäväkseen todistuksen siitä, että asianajaja on merkitty sen jäsenvaltion, josta hän on peräisin, toimivaltaisen viranomaisen pitämään luetteloon. Vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen voi vaatia, että tämä sen jäsenvaltion, josta asianajaja on peräisin, toimivaltaisen viranomaisen antama todistus ei ole sitä esitettäessä kolmea kuukautta vanhempi. Vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen ilmoittaa sen jäsenvaltion, josta asianajaja on peräisin, toimivaltaiselle viranomaiselle tästä luetteloon merkitsemisestä.”

7

Italian tasavalta on pannut direktiivin 98/5 täytäntöön valtionsisäisessä oikeudessaan 2.2.2001 annetulla asetuksella (decreto legislativo) nro 96 (GURI nro 79, Supplemento ordinario, 4.4.2001; jäljempänä asetus nro 96/2001). Sen 6 §:ssä, jonka otsikkona on ”Merkitseminen”, säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden kansalaisten, jotka ovat suorittaneet jonkin 2 §:ssä tarkoitetuista tutkinnoista, on kirjoittauduttava siinä tuomiopiirissä, jossa heillä on vakinainen asuinpaikka tai johon he ovat sijoittautuneet harjoittaakseen pysyvästi ammattiaan, pidettävän asianajajaluettelon erityiseen osaan, siten että sosiaaliturvaan liittyviä velvoitteita koskevaa lainsäädäntöä noudatetaan.

2.   Asianajajaluettelon erityiseen osaan merkitseminen edellyttää, että hakija on merkitty ammattikuntaa siinä jäsenvaltiossa, josta hän on peräisin, edustavan toimivaltaisen elimen pitämään luetteloon.

3.   Luetteloon merkitsemistä koskevaan hakemukseen on liitettävä seuraavat asiakirjat:

6.   Asianajajayhdistyksen hallitus määrää merkinnän tekemisestä luettelon erityiseen osaan 30 päivän kuluessa hakemuksen tekemisestä tai sen täydentämisestä tarkistettuaan tarvittavien vaatimusten täyttymisen sekä sen, ettei muita esteitä ole, ja ilmoittaa tästä sen jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle, josta hakija on peräisin.”

7.   Hakemusta ei voida hylätä kuulematta ensin hakijaa. Päätös on perusteltava ja annettava kokonaisuudessaan tiedoksi asianosaiselle ja oikeushallintoviranomaiselle 15 päivän kuluessa – –

8.   Ellei asianajajayhdistyksen hallitus tee päätöstään 6 momentissa säädetyssä ajassa, hakija voi kymmenen päivän kuluessa määräajan päättymisestä hakea muutosta Consiglio Nazionale Forensessa [asianajajien kansallinen ammattikuntaneuvosto], joka ratkaisee hakemuksen aineellisesti.

9.   Sijoittautunut asianajaja saa luettelon erityiseen osaan merkitsemisen seurauksena äänioikeuden mutta ei vaalikelpoisuutta.

– –”

8

Kaikkiin Consiglio Nazionale Forensen ratkaisuihin voidaan 27.11.1933 annetun kuninkaan asetuksen (decreto-legge) nro 1578, sellaisena kuin se on muutettuna ja vuoden 1934 lailla nro 36 laiksi muunnettuna, myöhempine muutoksineen (Gazzetta Ufficiale nro 24, 30.1.1934), mukaan hakea muutosta laillisuusperusteilla Corte suprema di cassazionen (ylin muutoksenhakutuomioistuin) Sezione Unitelta.

9

Molemmat Torresit suorittivat oikeustieteellisen yliopistotutkinnon ensin Italiassa ja sitten Espanjassa, ja heidät merkittiin 1.12.2011 asianajajiksi Santa Cruz de Tenerifen asianajajayhdistyksen (Ilustre Colegio de Abogados de Santa Cruz de Tenerife (Espanja)) asianajajaluetteloon.

10

Torresit esittivät 17.3.2012 asetuksen nro 96/2001 6 §:n nojalla Maceratan asianajajayhdistyksen hallitukselle hakemuksen heidän merkitsemisestään muussa jäsenvaltiossa kuin Italian tasavallassa asianajajan ammattinimikkeen saaneille ja Italian tasavaltaan sijoittautuneille asianajajille (jäljempänä sijoittautuneet asianajajat) tarkoitettuun asianajajaluettelon erityiseen osaan.

11

Maceratan asianajajayhdistyksen hallitus ei lausunut luetteloon merkitsemistä koskevista hakemuksista asetuksen nro 96/2001 6 §:n 6 momentissa säädetyssä 30 päivän määräajassa.

12

Niinpä Torresit saattoivat asian 19. ja 20.4.2012 Consiglio Nazionale Forensen käsiteltäväksi, jotta tämä lausuisi heidän asianajajaluetteloon merkitsemistä koskevista hakemuksistaan. He esittivät vaatimustensa tueksi, että pyydetyille merkitsemisille oli voimassa olevassa lainsäädännössä asetettu ainoastaan yksi ehto eli todistuksen esittäminen ”siitä, että asianajaja on merkitty sen jäsenvaltion, josta hän on peräisin, toimivaltaisen viranomaisen pitämään luetteloon”, jota pitää käsiteltävässä asiassa Espanjan kuningaskunta.

13

Consiglio Nazionale Forense katsoo kuitenkin, että sellaisen henkilön tilanne, joka sen jälkeen, kun hän on suorittanut jäsenvaltiossa oikeustieteellisen tutkinnon, siirtyy toiseen jäsenvaltioon saadakseen siellä asianajajan ammattinimikkeen palatakseen välittömästi ensimmäiseen jäsenvaltioon harjoittamaan siellä ammattia, on direktiivin 98/5 tavoitteiden kannalta vieras ja voi merkitä oikeuden väärinkäyttöä.

14

Koska Consiglio Nazionale Forense on epävarma direktiivin 98/5 3 artiklan tulkinnasta ja pätevyydestä, se on muistutettuaan siitä, että unionin tuomioistuin on todennut sen toimivaltaiseksi ennakkoratkaisupyynnön esittämiseen (tuomio Gebhard, C‑55/94, EU:C:1995:411), päättänyt lykätä ratkaisun antamista asiassa ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

15

Aluksi on todettava, että Torresit väittävät muun muassa, ettei Consiglio Nazionale Forense ole tuomioistuin eikä sillä ole näin ollen oikeutta esittää SEUT 267 artiklaan perustuvia ennakkoratkaisupyyntöjä. Erityisesti he katsovat, että Consiglio Nazionale Forense suorittaa tuomioistuimen tehtäviä ainoastaan silloin, kun se osallistuu kurinpitoasioihin, eikä silloin, kun se pitää asianajajaluetteloita, missä yhteydessä sen tehtävät ovat Torresien mukaan puhtaasti hallinnollisia. Heidän mukaansa on niin, että kun asia saatetaan Consiglio Nazionale Forensen käsiteltäväksi asetuksen nro 96/2001 6 §:n 8 momentin mukaisesti, sen tehtävänä on lausua luetteloon merkitsemisestä paikallisen asianajajayhdistyksen hallitusta, joka ei ole tehnyt päätöstä saman pykälän 6 momentissa säädetyssä määräajassa, hierarkkisesti ylemmänasteisena elimenä.

16

Torresit vetoavat tuomioon Wilson (C‑506/04, EU:C:2006:587) ja väittävät myös, ettei Consiglio Nazionale Forense täytä puolueettomuusedellytystä, koska sen jäsenet ovat kunkin paikallisen asianajajayhdistyksen, mukaan lukien asianosaisena olevan asianajajayhdistyksen, hallituksen valitsemia asianajajia. Niinpä on heidän mukaansa olemassa riski siitä, että Consiglio Nazionale Forensen käsiteltäväksi saatetun kysymyksen ratkaisemiseen vaikuttaa oikeussäännön soveltamista enemmän käytännöllinen intressi, kuten intressi rajoittaa asianajajaluetteloon merkitsemistä.

17

Tässä yhteydessä on muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan arvioitaessa sitä, onko ennakkoratkaisua pyytänyt elin SEUT 267 artiklassa tarkoitettu tuomioistuin, unionin tuomioistuin ottaa huomioon useita seikkoja, joita ovat muun muassa elimen lakisääteisyys, pysyvyys, tuomiovallan pakottavuus, menettelyn kontradiktorisuus, toimiminen oikeussääntöjen soveltajana ja riippumattomuus (ks. mm. tuomio Miles ym., C‑196/09, EU:C:2011:388, 37 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio Belov, C‑394/11, EU:C:2013:48, 38 kohta).

18

Ennakkoratkaisua pyytäneen elimen riippumattomuudesta voidaan todeta tarkemmin, että kyseinen vaatimus edellyttää, että elin on suojattu sellaisilta ulkoisilta toimenpiteiltä tai painostuksilta, jotka voivat vaarantaa sen jäsenten päätöksenteon riippumattomuuden heidän ratkaistavakseen saatetuissa asioissa (ks. tuomio Wilson, EU:C:2006:587, 51 kohta).

19

Lisäksi on todettava, että sen ratkaisemiseksi, onko sellaista kansallista elintä, jolle on lainsäädännössä annettu erityyppisiä tehtäviä, pidettävä SEUT 267 artiklassa tarkoitettuna tuomioistuimena, on selvitettävä, mikä on sen tehtävien erityisluonne siinä erityisessä normatiivisessa asiayhteydessä, jossa se on saattanut asian unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi. Kansalliset tuomioistuimet voivat pyytää unionin tuomioistuimelta ennakkoratkaisua ainoastaan silloin, kun niissä on vireillä oikeusriita ja kun niissä vireillä olevan menettelyn tarkoituksena on ratkaisun antaminen tuomiovaltaa käyttäen (ks. tuomio Belov, EU:C:2013:48, 39 ja 41 kohta).

20

Unionin tuomioistuimen käytössä olevasta asiakirja-aineistosta ilmenee edellä 17 kohdassa mainituista viidestä ensimmäisestä seikasta, että Consiglio Nazionale Forense on perustettu lailla ja on luonteeltaan pysyvä. Koska myös sen toimivallasta antaa ratkaisu silloin, kun paikallisten asianajajayhdistysten hallitusten päätöksiin haetaan muutosta, on säädetty laissa, koska se ei ole luonteeltaan valinnainen ja koska sen osana kyseisen toimivallan käyttämistä tekemät päätökset ovat velvoittavia, kyseisen elimen tuomiovalta on pakottava. On vielä todettava olevan riidatonta yhtäältä, että Consiglio Nazionale Forensessa käytävä menettely, joka on saanut runsaasti vaikutteita siviiliprosessisäännöistä, on luonteeltaan kontradiktorinen sekä kirjallisessa että suullisessa vaiheessaan, ja toisaalta, että kyseinen elin antaa ratkaisun tuomiovaltaa käyttäen.

21

Riippumattomuusedellytyksestä on todettava ensimmäiseksi, että muun muassa Italian hallituksen antamista tiedoista ilmenee, että vaikka Consiglio Nazionale Forense on elin, joka koostuu paikallisten asianajajayhdistysten hallitusten jäsenten, jotka ovat kyseisten yhdistysten asianajajaluetteloihin merkittyjen asianajajien valitsemia, sellaisten asianajajien joukosta, joilla on oikeus hakea virkaa Corte suprema di cassazionessa, valitsemista henkilöistä, kansallisen elimen jäsenen tehtävää ei voi hoitaa yhdessä erityisesti paikallisen asianajajayhdistyksen hallituksen jäsenen tehtävän kanssa.

22

Toiseksi Consiglio Nazionale Forensea koskevat Italian perustuslaissa säädetyt tuomioistuimen riippumattomuuden ja puolueettomuuden takeet. Se myös huolehtii tehtävistään itsenäisesti olematta alisteinen millekään elimelle tai ottamatta vastaan määräyksiä tai ohjeita miltään taholta. Lisäksi siihen sovelletaan täysimääräisesti Italian siviiliprosessilain säännöksiä pidättäytymisestä ja jääviydestä.

23

Kolmanneksi on todettava, kuten Italian hallitus on istunnossa vahvistanut, että erotuksena paikallisen asianajajayhdistyksen hallitukseen, joka on muutoksenhakua sen päätöksestä koskevan menettelyn asianosainen Consiglio Nazionale Forensessa, Consiglio Nazionale Forense ei voi olla asianosaisena, kun Corte suprema di cassazionelta haetaan muutosta sen asianajajayhdistyksen hallituksen päätöstä koskevassa muutoksenhakuasiassa antamaan ratkaisuun. Niinpä Consiglio Nazionale Forense on unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä edellytetyllä tavalla (ks. tuomio Wilson, EU:C:2006:587, 49 kohta) ulkopuolinen siihen viranomaiseen nähden, joka on tehnyt päätöksen, johon on haettu muutosta.

24

Asiakirja-aineistosta ilmenee vielä, että vakiintuneen käytännön mukaan kansallisen elimen jäsen, joka kuuluu siihen asianajajayhdistykseen, jota luetteloon merkitsemistä koskeva pyyntö koskee, ei kuulu Consiglio Nazionale Forensen ratkaisukokoonpanoon, tämän vaikuttamatta Italian siviiliprosessilain pidättäytymistä ja jääviyttä koskevien säännösten täysimääräiseen sovellettavuuteen. Italian hallitus on istunnossa ilmoittanut, että vaikka yksi Consiglio Nazionale Forensen jäsenistä oli merkitty Maceratan asianajajayhdistyksen asianajajaluetteloon, hän oli kuitenkin pidättäytynyt osallistumasta Torreseja koskeneisiin menettelyihin.

25

Tässä tilanteessa on todettava, että Consiglio Nazionale Forense täyttää SEUT 267 artiklassa tarkoitetulle tuomioistuimelle luonteenomaista riippumattomuutta ja puolueettomuutta koskevat edellytykset.

26

Edellä 19 kohdassa mainitusta edellytyksestä eli siitä, jonka mukaan ennakkoratkaisua pyytävä elin voi saattaa pyynnön unionin tuomioistuimen ratkaistavaksi ainoastaan silloin, kun se toimii tuomioistuimena, on todettava, toisin kuin Torresit väittävät, että kun Consiglio Nazionale Forensen käsiteltäväksi saatetaan asetuksen nro 96/2001 6 §:n 8 momentin nojalla asia, jossa asianajajayhdistyksen hallitus ei ole tehnyt päätöstä asianajajaluettelon erityiseen osaan merkitsemistä koskevan hakemuksen jättämisestä laskettavassa 30 päivän määräajassa, Consiglio Nazionale Forense ei pelkästään ratkaise kyseistä hakemusta kyseessä olevan asianajajayhdistyksen hallituksen sijasta. Kuten muun muassa Italian hallituksen selityksistä ja Torresien Maceratan asianajajayhdistyksen hallitusta vastaan aloittamaan muutoksenhakumenettelyyn liittyvien istuntojen, jotka pidettiin Consiglio Nazionale Forensessa 29.9.2012, pöytäkirjoista nimittäin ilmenee, Consiglio Nazionale Forensea vaadittiin lausumaan siitä, oliko kyseessä olevan asianajajayhdistyksen hallituksen implisiittinen päätös hylätä asianajajaluetteloon merkitsemistä koskeva hakemus perusteltu. Tällaisessa tilanteessa on niin, että jos Consiglio Nazionale Forense hyväksyy muutoksenhaun, sen on lausuttava luetteloon merkitsemistä koskevan hakemuksen aineellisesta sisällöstä.

27

On myös riidatonta, että asetuksen nro 96/2001 6 §:n 8 momentissa tarkoitettu muutoksenhaku käynnistää menettelyn, jossa asianosaisten on esitettävä väitteensä asianajajan avustamana kirjallisesti ja suullisesti julkisessa istunnossa. Valtion etua valvova viranomainen (ministerio pubblico) osallistuu istuntoon esittääkseen vaatimuksensa. Nyt käsiteltävässä asiassa ilmenee edellisessä kohdassa mainituista pöytäkirjoista, että valtion etua valvova viranomainen oli vaatinut Torresien vaatimusten hylkäämistä. Consiglio Nazionale Forense tekee ratkaisunsa suljetuin ovin päätöksellä, joka on sekä muodoltaan, nimikkeeltään että sisällöltään Italian kansan nimissä annettu tuomio.

28

Kuten edellä 23 kohdassa on muistutettu, vaikka paikallisen asianajajayhdistyksen hallitus, jonka päätökseen on haettu muutosta Consiglio Nazionale Forenselta, on siinä käytävän menettelyn asianosainen, Consiglio Nazionale Forense ei ole asianosainen, kun Corte suprema di cassazione puolestaan käsittelee muutoksenhakua sen muutoksenhakuasiassa antamaan ratkaisuun. Tosiasiassa kyseessä olevan asianajajayhdistyksen hallitus pysyy asianosaisena myös Corte suprema di cassazionessa, kuten ilmenee muun muassa kyseisen tuomioistuimen Sezione Uniten 22.12.2011 antamasta tuomiosta, johon Torresit ovat vedonneet kirjallisissa huomautuksissaan.

29

Tästä seuraa, että Consiglio Nazionale Forensessa on käsiteltävässä asiassa vireillä oikeusriita ja sitä on pyydetty lausumaan menettelyssä, jonka tarkoituksena on ratkaisun antaminen tuomiovaltaa käyttäen.

30

Kaiken edellä esitetyn perusteella on todettava, että Consiglio Nazionale Forense on silloin, kun se harjoittaa asetuksen nro 96/2001 6 §:n 8 momentissa tarkoitettua valvontaa, SEUT 267 artiklassa tarkoitettu tuomioistuin ja että tämän seurauksena unionin tuomioistuimella on toimivalta vastata sen esittämiin kysymyksiin.

31

Torresit ja Euroopan unionin neuvosto väittävät, että kun otetaan huomioon unionin tuomioistuimen kyseistä alaa koskeva yksiselitteinen oikeuskäytäntö, Consiglio Nazionale Forensen esittämät kysymykset kuuluvat acte éclairé ‑doktriinin soveltamisalaan eikä niitä voida tämän vuoksi ottaa tutkittavaksi.

32

Tässä yhteydessä on muistutettava, että vaikka jokin oikeuskysymys olisikin ratkaistu unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä, kansallisilla tuomioistuimilla on edelleen täysi vapaus saattaa asia unionin tuomioistuimen ratkaistavaksi, jos ne pitävät sitä tarkoituksenmukaisena (ks. tuomio Cilfit ym., 283/81, EU:C:1982:335, 13–15 kohta), eikä tilanne, jossa unionin tuomioistuin on jo tulkinnut säännöksiä ja määräyksiä, joiden tulkintaa pyydetään, estä unionin tuomioistuinta antamasta uutta ratkaisua (ks. vastaavasti tuomio Boxus ym., C-128/09–C-131/09, C-134/09 ja C‑135/09, EU:C:2011:667, 32 kohta).

33

Tästä seuraa, että ennakkoratkaisupyynnöt voidaan ottaa tutkittavaksi.

34

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä kysymyksellään olennaisilta osin sitä, onko direktiivin 98/5 3 artiklaa tulkittava siten, että se on esteenä sille, että jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset kieltäytyvät oikeuden väärinkäyttöön vedoten merkitsemästä sijoittautuneiden asianajajien luetteloon sellaisia kyseisen jäsenvaltion kansalaisia, jotka ovat sen jälkeen, kun he ovat suorittaneet oikeustieteellisen yliopistotutkinnon kyseisessä jäsenvaltiossa, siirtyneet toiseen jäsenvaltioon hankkiakseen siellä asianajajan ammatillisen pätevyyden ja palanneet tämän jälkeen ensimmäiseen jäsenvaltioon harjoittamaan siellä asianajajan ammattia käyttäen siinä jäsenvaltiossa, jossa ammatillinen pätevyys on hankittu, saatua ammattinimikettä.

35

Aluksi on muistutettava, että direktiivin 98/5 tavoitteena on sen 1 artiklan 1 kohdan mukaan helpottaa asianajajan ammatin pysyvää harjoittamista muussa kuin siinä jäsenvaltiossa, jossa ammatillinen pätevyys on hankittu.

36

Oikeuskäytännössä on jo todettu tästä, että mainitulla direktiivillä perustetaan järjestelmä, jossa tunnustetaan vastavuoroisesti niiden asianajajien tutkinnot, jotka työskentelevät toisessa jäsenvaltiossa ja haluavat harjoittaa ammattiaan siinä jäsenvaltiossa, josta he ovat peräisin, saatua ammattinimikettä käyttäen (ks. tuomio Luxemburg v. parlamentti ja neuvosto, C‑168/98, EU:C:2000:598, 56 kohta).

37

Kuten direktiivin 98/5 johdanto-osan kuudennesta perustelukappaleesta käy ilmi, unionin lainsäätäjä on kyseisellä direktiivillä lisäksi halunnut poistaa toimivaltaisten viranomaisten luetteloihin merkitsemisen edellytyksiä koskevien kansallisten lainsäädäntöjen erot, joista aiheutui epäyhdenvertaisuuksia ja vapaan liikkuvuuden esteitä (ks. tuomio komissio v. Luxemburg, C‑193/05, EU:C:2006:588, 34 kohta ja tuomio Wilson, EU:C:2006:587, 64 kohta).

38

Tässä asiayhteydessä on todettava, että direktiivin 98/5 3 artiklalla yhdenmukaistetaan kokonaan tällä direktiivillä myönnetyn sijoittautumisoikeuden käyttämiselle asetetut ennakkovaatimukset, kun siinä säädetään, että asianajajan, joka haluaa harjoittaa ammattiaan muussa kuin siinä jäsenvaltiossa, jossa hän on hankkinut ammatillisen pätevyytensä, on kirjoittauduttava kyseisen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen luetteloon ja tämän on tehtävä merkintä ”saatuaan nähtäväkseen todistuksen siitä, että asianajaja on merkitty sen jäsenvaltion, josta hän on peräisin, toimivaltaisen viranomaisen pitämään luetteloon” (ks. vastaavasti tuomio komissio v. Luxemburg, EU:C:2006:588, 35 ja 36 kohta ja tuomio Wilson, EU:C:2006:587, 65 ja 66 kohta).

39

Tässä yhteydessä on muistutettava unionin tuomioistuimen jo todenneen, että se, että asianajaja esittää vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle todistuksen siitä, että hänet on merkitty sen jäsenvaltion, josta hän on peräisin, toimivaltaisen viranomaisen pitämään luetteloon, on ainoa edellytys sille, että asianomainen henkilö merkitään luetteloon vastaanottavassa jäsenvaltiossa, mikä mahdollistaa hänelle asianajajan ammatin harjoittamisen tässä viimeksi mainitussa jäsenvaltiossa alkuperäistä ammattinimikettään käyttäen (ks. tuomio komissio v. Luxemburg, EU:C:2006:588, 37 kohta ja tuomio Wilson, EU:C:2006:587, 67 kohta).

40

Niinpä on katsottava, että Torresien kaltaisten jäsenvaltion kansalaisten, jotka esittävät kyseisen jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle todistuksen siitä, että heidät on merkitty toisen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen luetteloon, on lähtökohtaisesti katsottava täyttävän kaikki välttämättömät edellytykset heidän merkitsemiselleen ensimmäisessä jäsenvaltiossa pidettävään asianajajaluetteloon heidän toisessa jäsenvaltiossa hankkimaansa ammattinimikettä käyttäen.

41

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan Torresit eivät voi nyt käsiteltävässä asiassa kuitenkaan vedota direktiivin 98/5 3 artiklaan, koska ammatillisen pätevyyden hankkimisella muussa jäsenvaltiossa kuin Italian tasavallassa on pyritty yksinomaan välttämään asianajajan ammattiin pääsyä koskevan Italian tasavallan lainsäädännön soveltaminen, mikä merkitsee sijoittautumisoikeuden väärinkäyttöä kyseessä olevan direktiivin tavoitteiden vastaisesti.

42

Tästä on todettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan oikeussubjektit eivät saa vedota unionin oikeusnormeihin vilpillisesti tai käyttää niitä väärin (ks. mm. tuomio Halifax ym., C‑255/02, EU:C:2006:121, 68 kohta ja tuomio SICES ym., C‑155/13, EU:C:2014:145, 29 kohta).

43

Sijoittautumisvapauden väärinkäytön torjumisesta on muistutettava erityisesti, että jäsenvaltiolla on oikeus ryhtyä toimenpiteisiin estääkseen sen, että jotkut sen kansalaiset yrittävät käyttää väärin EU-sopimuksessa luotuja mahdollisuuksia ja näin välttyä kansallisen lainsäädännön soveltamiselta (ks. tuomio Inspire Art, C‑167/01, EU:C:2003:512, 136 kohta).

44

Väärinkäytöksen toteamisen edellytyksenä on sekä objektiivisen että subjektiivisen osatekijän olemassaolo (ks. tuomio SICES ym., EU:C:2014:145, 31 kohta).

45

Objektiivisesta osatekijästä on todettava, että kaikista objektiivisista olosuhteista on ilmettävä, että vaikka unionin säännöstössä vahvistettuja edellytyksiä on muodollisesti noudatettu, kyseisellä säännöstöllä tavoiteltua päämäärää ei ole saavutettu (ks. tuomio SICES ym., EU:C:2014:145, 32 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

46

Subjektiivisesta osatekijästä on todettava, että on ilmettävä tahto saada unionin säännöstöstä johtuva perusteeton etu toteuttamalla keinotekoisesti edellytykset tämän edun saamiseksi (ks. vastaavasti tuomio O ja B, C‑456/12, EU:C:2014:135, 58 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

47

Kuten edellä 35 kohdassa on muistutettu, direktiivin 98/5 tavoitteena on helpottaa asianajajan ammatin pysyvää harjoittamista muussa kuin siinä jäsenvaltiossa, jossa ammatillinen pätevyys on hankittu.

48

Tässä yhteydessä on otettava huomioon, että jäsenvaltion kansalaisten oikeus valita yhtäältä jäsenvaltio, jossa he haluavat hankkia ammatillisen pätevyytensä, ja toisaalta se jäsenvaltio, jossa he aikovat harjoittaa ammattiaan, sisältyy perussopimuksissa taattujen perusvapauksien käyttöön yhtenäismarkkinoilla (ks. vastaavasti tuomio komissio v. Espanja, C‑286/06, EU:C:2008:586, 72 kohta).

49

Niinpä se, että jäsenvaltion kansalainen, joka on suorittanut oikeustieteellisen yliopistotutkinnon samassa jäsenvaltiossa, siirtyy toiseen jäsenvaltioon hankkiakseen siellä asianajajan ammatillisen pätevyyden ja palaa tämän jälkeen siihen jäsenvaltioon, jonka kansalainen hän on, harjoittamaan siellä asianajajan ammattia käyttäen siinä jäsenvaltiossa, jossa ammatillinen pätevyys on hankittu, saatua ammattinimikettä, on yksi tilanteista, joissa direktiivin 98/5 tavoite on saavutettu, eikä se voi itsessään merkitä direktiivin 98/5 3 artiklaan perustuvan sijoittautumisoikeuden väärinkäyttöä.

50

Lisäksi se seikka, että jäsenvaltion kansalainen on päättänyt hankkia ammattinimikkeen muussa kuin siinä jäsenvaltiossa, josta hän on peräisin, hyötyäkseen siellä edullisemmasta lainsäädännöstä, ei sellaisenaan riitä oikeuksien väärinkäytön toteamiseen, kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 91 ja 92 kohdassa.

51

Tällaista toteamusta ei myöskään horjuta se, että vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen pitämään asianajajaluetteloon merkitsemistä koskeva hakemus on jätetty vähän aikaa sen jälkeen, kun ammattinimike on saatu siinä jäsenvaltiossa, josta hakija on peräisin. Kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 93 ja 94 kohdassa esittänyt, direktiivin 98/5 3 artiklassa ei nimittäin säädetä siitä, että edellytyksenä asianajajan, joka tahtoo harjoittaa ammattiaan muussa jäsenvaltiossa kuin siinä, jossa hän on hankkinut ammatillisen pätevyytensä, merkitsemiselle vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen pitämään luetteloon voisi olla tietynpituisen käytännön kokemuksen hankkiminen asianajajana siinä jäsenvaltiossa, josta henkilö on peräisin.

52

Ensimmäiseen kysymykseen on kaiken edellä mainitun perusteella vastattava, että direktiivin 98/5 3 artiklaa on tulkittava siten, ettei väärinkäyttöluonteista menettelyä merkitse se, että jäsenvaltion kansalainen siirtyy toiseen jäsenvaltioon hankkiakseen siellä asianajajan ammatillisen pätevyyden yliopistotutkinnon suorittamisen jälkeen ja palaa siihen jäsenvaltioon, jonka kansalainen hän on, harjoittamaan siellä asianajajan ammattia käyttäen siinä jäsenvaltiossa, jossa ammatillinen pätevyys on hankittu, saatua ammattinimikettä.

53

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee toisella kysymyksellään olennaisilta osin sitä, onko direktiivin 98/5 3 artikla pätemätön, kun otetaan huomioon SEU 4 artiklan 2 kohta.

54

Tässä yhteydessä on muistutettava aluksi, että SEU 4 artiklan 2 kohdan mukaan unioni kunnioittaa jäsenvaltioiden kansallista identiteettiä, joka on olennainen osa niiden poliittisia ja valtiosäännön rakenteita.

55

Consiglio Nazionale Forense katsoo, että siltä osin kuin direktiivin 98/5 3 artiklalla annetaan muussa jäsenvaltiossa kuin Italian tasavallassa asianajajan ammattinimikkeen saaneille Italian kansalaisille oikeus harjoittaa ammattiaan Italian tasavallassa, sillä kierretään Italian perustuslain 33 §:n 5 momenttia, jossa asetetaan asianajajan ammattiin pääsyn edellytykseksi valtiontutkinnon suorittaminen. Niinpä kyseinen unionin johdetun oikeuden säännös on Consiglio Nazionale Forensen mukaan SEU 4 artiklan 2 kohdan vastainen siltä osin kuin se mahdollistaa Italian kansalliseen identiteettiin kuuluvan säännöstön kiertämisen, ja sitä on näin ollen pidettävä pätemättömänä.

56

Tässä yhteydessä on mainittava, että direktiivin 98/5 3 artikla koskee yksinomaan oikeutta sijoittautua jäsenvaltioon asianajajan ammatin harjoittamiseksi siellä jäsenvaltiossa, josta asianosainen on peräisin, hankittua ammattinimikettä käyttäen. Kyseisellä säännöksellä ei säännellä asianajajan ammattiin pääsyä eikä kyseisen ammatin harjoittamista vastaanottavassa jäsenvaltiossa myönnettyä ammattinimikettä käyttäen.

57

Tästä seuraa välttämättä, ettei direktiivin 98/5 3 artiklaan perustuva hakemus asianajajaluetteloon merkitsemisestä voi mahdollistaa asianajajan ammattiin pääsyä koskevan vastaanottavan jäsenvaltion lainsäädännön soveltamisen välttämistä.

58

Kuten Italian hallitus on istunnossa myöntänyt, näin ollen on katsottava, ettei direktiivin 98/5 3 artikla voi, siltä osin kuin se mahdollistaa asianajajan ammattinimikkeen muussa jäsenvaltiossa hankkineille jäsenvaltion kansalaisille asianajajan ammatin harjoittamisen siinä jäsenvaltiossa, jonka kansalaisia he ovat, käyttäen jäsenvaltiosta, josta he ovat peräisin, saatua ammattinimikettä, missään tapauksessa vaikuttaa SEU 4 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuihin vastaanottavan jäsenvaltion poliittisiin ja valtiosäännön rakenteisiin tai keskeisiin tehtäviin.

59

Tästä seuraa, ettei toisen kysymyksen tarkastelun yhteydessä ole ilmennyt sellaisia seikkoja, jotka vaikuttaisivat direktiivin 98/5 3 artiklan pätevyyteen.

60

Pääasioiden asianosaisten osalta asioiden käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevien asioiden käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (suuri jaosto) on ratkaissut asiat seuraavasti: